Ensimmäinen finanssipoliittinen parlamentaarinen työryhmä aloittaa työnsä lokakuussa 2025. Työryhmän keskeisin tehtävä on laatia helmikuun 2026 loppuun mennessä ylivaalikautinen suunnitelma julkisen talouden kestävästä hoitamisesta. Ensimmäinen ylivaalikautinen rahoitusasematavoite asetetaan kahdeksan vuoden sijaan vuosille 2027-2033.
Työryhmä kuulee työnsä aikana Talouspolitiikan arviointineuvostoa ja harkintansa mukaan muita asiantuntijoita. Rahoitusasematavoitteiden tulee perustua valtiovarainministeriön riippumattomaan makrotalouden ennusteeseen.
Jatkossa parlamentaarinen työryhmä nimitetään kunkin vaalikauden alussa.
Työryhmässä on edustus kaikista eduskuntaryhmistä. Ryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran tiistaina 4. marraskuuta.
Parlamentaarisen työryhmän puheenjohtajana toimii Ville Valkonen (kok.) ja varapuheenjohtajana Joona Räsänen (sd.). Jäseniksi nimetään Karoliina Partanen (kok.), Ville Vähämäki (ps.), Jani Mäkelä (ps.), Nasima Razmyar (sd.), Markus Lohi (kesk.), Anne Kalmari (kesk.), Saara Hyrkkö (vihr.), Hanna Sarkkinen (vas.), Henrik Wickström (r.), Peter Östman (kd.), Harry Harkimo (liik.) ja Timo Vornanen (tv.).
Eduskuntaryhmät tekivät aiemmin lokakuussa parlamentaarisen sopimuksen julkisen talouden hoitamisesta. Sopimuksen tavoite on varmistaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen kestävyys pitkäjänteisellä ylivaalikautisella sitoumuksella ja menettelyillä.
Eduskuntaryhmien tiedotustilaisuus parlamentaarisesta sopimuksesta julkisen talouden hoitamisesta (Tiedote 14.10.)