Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Kuntavaalien siirtäminen eduskunnan täysistunnossa tiistaina

Julkaistu 16.3.2021 12.20
Muokattu 16.3.2021 12.21

Kuntavaalien siirtäminen eduskunnan täysistunnossa tiistaina

​Eduskunta käy lähetekeskustelun hallituksen esityksestä kuntavaalien siirtämiseksi tiistaina 16. maaliskuuta klo 14 alkavassa täysistunnossa.

Keskustelua voi seurata suorana verkkolähetyksenä
Päiväjärjestyksestä voi seurata asioiden etenemistä istunnossa 

Hallitus antoi esityksensä kuntavaalien ajankohdan muuttamisesta perjantaina 12. maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä. Vuoden 2021 kuntavaalien vaalipäivä siirrettäisiin huhtikuun 18 päivästä kesäkuun 13 päivään.

Ehdotusta perustellaan tämänhetkisillä asiantuntija-arvioilla maalis-huhtikuun koronatilanteesta Suomessa. Arvioiden mukaan tilanne on todennäköisesti niin vaikea, että se käytännössä tekee mahdottomaksi kuntavaalien toimittamisen terveysturvallisesti, luotettavasti ja äänioikeutettujen ja ehdokkaiden kannalta tasapuolisesti sekä niin, että vaaleissa voitaisiin saavuttaa hyvä äänestysaktiivisuus. Asiantuntijat arvioivat pandemiatilanteen olevan parempi touko-kesäkuussa 2021.

Hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyn tiedot

Aihealueet
Täysistunto