Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Kyselytunnilla esillä ruoan hinnannousu ja oikeusturvan toteutuminen

Julkaistu 19.5.2022 17.10

Kyselytunnilla esillä ruoan hinnannousu ja oikeusturvan toteutuminen

​​Eduskunnan suullisella kyselytunnilla torstaina 19. toukokuuta oppositio kysyi hallitukselta muun muassa ruoan hinnannoususta ja tuomioistuinten käsittelyaikojen pitkittymisestä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kysyi hallitukselta, miten kotimaisen ruoantuotannon kustannuskriisi ratkaistaan.

Kysymykseen vastannut maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) mainitsi vastauksessaan hallituksen ruoantuotannolle ​myöntämän tukipaketin. Lisäksi hän vetosi kuntapäättäjiin:

"Lähetän vetoomuksen myös kaikille suomalaisille kuntapäättäjille ja uusien hyvinvointialueiden päättäjille, kaikille hankintarenkaille ja vastaaville, myös valtion toimijalle Hanselille. Erityisesti julkisen vallan pitää kantaa yhteiskuntavastuuta tässä tilanteessa, missä suomalaisella maataloudella on kriisi​."​

Kokoomuksen eduskuntaryhmä nosti kysymyksessään esille tuomioistuinten resurssipulan ja sen vaikutuksen oikeusprosessien pitkittymiseen ja oikeusturvan toteutumiseen.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) korosti kysymyksen tärkeyttä ja toimivan oikeuden hoidon merkitystä. Hän vastasi oikeusministeriön ja tuomioistuinviraston ottavan resurssipulan vakavasti ja muistutti hallituksen tekemästä työstä oikeuden hoidon eteen:

"Oikeusturva ja sen saatavuus on oikeusvaltio​lle tärkeä asia ja jokainen signaali ​liian raskaaksi koetusta työkuormasta on otettava vakavasti."

Muita kyselytunnin aiheita olivat energian hinta ja elintarviketeollisuuden energiatarve, kunta-alan työriita, kuntien pienryhmäopetuksen resurssointi sekä Suomen vastaanottojärjestelmän toimivuus.

Kaikki kysymykset ja ministerien vastaukset niihin löytyvät täysistunnon pöytäkirjasta​.​ 

Aihealueet
Täysistunto