Torstain 19.3. kyselytunnilla keskusteltiin erityisesti pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyydestä, hallituksen työllisyystoimista sekä mahdollisuudesta opiskella työttömyysturvalla.
Kyselytunnin avasi kansanedustaja Anette Karlsson (sd.). Hän nosti esiin Suomen työttömyystilanteen, joka on arvioitu Euroopan heikoimmaksi. Karlssonin mukaan työttömien olisi nyt hyvä parantaa työllistymismahdollisuuksiaan opiskelemalla.
"Hyvä hallitus, te mahdollistatte vain avoimien korkeakouluopintojen suorittamisen työttömyysturvalla. Suuri osa työttömistä ei tästä juuri hyödy. SDP on esittänyt laajaa oikeutta opiskella työttömyysturvalla myös toisella asteella. Arvoisa työministeri Marttinen: eikö nyt olisi aika ottaa tämä SDP:n esitys toteutukseen?" Karlsson kysyi.
Työministeri Matias Marttinen (kok.) kiitti Karlssonia tärkeän asian esiin nostamisesta ja myönsi, että rakenteelliseksi muuttunut työttömyys on Suomelle vaikea ja vakava kysymys. Marttinen toi esiin mahdollisuudet esimerkiksi suorittaa kesken jäänyt tutkinto loppuun työttömyysturvalla.
"Tulemme tosiaan laajentamaan työttömyysturvalla opiskelun mahdollisuuksia, ja haluan muistuttaa teitä, hyvät kansanedustajat, että jo tällä hetkellä työttömillä on varsin laajat mahdollisuudet opiskella, kehittää omaa osaamistaan", Marttinen korosti.
Oppositio vaati lisätoimia työllisyyden parantamiseksi
Valtaosan kyselytunnista oppositio haastoi hallitusta työttömyystilanteesta. Useat kansanedustajat eri oppositioryhmistä nostivat esiin erityisesti nuorten pitkäaikaistyöttömyyden sekä huolen nuoriin kohdistuvista leikkauksista.
Opposition mukaan heikossa työmarkkinatilanteessa on tärkeää panostaa opiskeluun ja muuhun aktiivisuuteen. Esiin nostettiin, että nykyisellään esimerkiksi vapaaehtoistyö on kuitenkin katsottu työllistymiseksi. Tämän vuoksi työttömyysturvaa on peritty takaisin.
Työministeri Marttinen painotti, että aktiivisuuteen, vapaaehtoistyöhön ja omaan osaamiseen panostamisen on oltava mahdollista myös silloin, kun työtä ei ole tarjolla. Hänen mukaansa viranomaisten tulkinnat eri puolilla maata vaikuttavat vaihtelevan, mutta lupasi ministeriön laativan kentälle nykyistä selkeämmät ohjeet.
Kansanedustajat ehdottivat kyselytunnilla myös työttömyysturvan suojaosan ja vuorotteluvapaan palauttamista sekä kotitalousvähennyksen nostamista aiemmalle tasolleen. Nuorten lisäksi kyselytunnilla peräänkuulutettiin konkreettisia toimia myös yli 50-vuotiaiden työllistymisen tukemiseksi. Hallitusta pyydettiin olemaan toistamasta 1990-luvun laman virheitä.
Työllisyyskysymysten lisäksi ministerit vastasivat kysymyksiin valtion palveluiden keskittämisestä suuriin kaupunkeihin sekä sote-järjestöjen rahoitusleikkauksista. Lisäksi esillä oli kasvot peittävien huntujen kielto kouluissa.
Katso kyselytunti verkkolähetyksenä
Lue kaikki kysymykset ja vastaukset istunnon pöytäkirjasta (päivittyy)