Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Kyselytunnin aiheina itärajan tilanne ja Fortumin Uniper-kauppa

Julkaistu 22.9.2022 17.50



Kyselytunnin aiheina itärajan tilanne ja Fortumin Uniper-kauppa

​Oppositio kysyi hallitukselta eduskunnan kyselytunnilla torstaina 22. syyskuuta itärajan tilanteesta ja venäläisille myönnettävistä turistiviisumeista. Kyselytunnin toiseksi aiheeksi nousi Fortumin Uniper-kauppa ja valtion omistajaohjauspolitiikka.

Opposition eduskuntaryhmät nostivat esille viime päivien tapahtumien aiheuttaman tilanteen itärajalla. Kysymyksissä vaadittiin vastausta siihen, milloin turistiviisumien myöntäminen venäläisille lopetetaan.

Pääministeri Sanna Marin totesi vastauksessaan, että uudelleenarviointia tilanteesta on tarkoitus tehdä pikaisella aikataululla:

" – –​ Mielestäni suomalaisten turvallisuusviranomaisten on syytä nyt tässä muuttuneessa tilanteessa tehdä uudelleenarviointia.  – – ​Tällä hetkellä myös ulko- ja sisäministeriössä selvitetään kansallista lainsäädäntöä, millä tavalla voisimme omalla lainsäädännöllä estää ihmisiä tulemasta maahan. – –​  Hallitus on tänään viimeksi käsitellyt  asiaa hyvin kattavasti virkamiesten kanssa ja kuullut informaatiota siitä, millä tavalla muuttunut tilanne vaikuttaa kokonaisharkintaan."

Oppositio kysyi hallitukselta myös Fortumin Uniper-kaupasta ja valtionyhtiön omistajaohjauksen vastuusta investointipäätöksessä. 

Kysymyksiin vastannut Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen sanoi, että jälkipyykkiä tullaan käymään, mutta nyt on tärkeää pitää huolta siitä, että Fortum on kaikissa tilanteissa toimintakykyinen:

"Olen omistajaohjausministerinä kantanut vastuun siitä, että Fortumin hallituksella on ollut tiedossa valtion enemmistöomistajan tahtotila, kun Uniperin osalta neuvotteluita on käyty. Ja tämä viesti on ollut kirkas. Se on ollut se, että me emme halua, että Fortum lähtisi tässä tilanteessa enempäänsä Uniperia pääomittamaan. – –​Tätä jälkipyykkiä aikanaan pestään, mutta vakautuspaketti pitää vielä toimeenpanna. Se on tarkoitus saada tämän vuoden aikana tehtyä. Nyt on pidettävä huolta siitä, että Fortum on kaikissa tilanteissa toimintakykyinen viemään asian loppuun."


​Kaikki kyselytunnin kysymykset vastauksineen ovat luettavissa täysistunnon pöytäkirjasta​

Kyselytunnin keskustelu kokonaisuudessaan on katsottavissa verkkolähetyspalvelustamme​

Aihealueet
Täysistunto