Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Ilmoittautuminen Nuorten parlamenttiin 2022 on käynnissä

Julkaistu 14.9.2021 13.15
Muokattu 15.9.2021 16.30

Ilmoittautuminen Nuorten parlamenttiin 2022 on käynnissä

​Perinteisesti joka toinen vuosi järjestettävä Nuorten parlamentin täysistunto pidetään Eduskuntatalossa perjantaina 25.3.2022. Nuorten parlamentin täysistunto on nyt entistä odotetumpi, sillä vuoden 2020 istunto jouduttiin perumaan koronapandemian vuoksi. 

Kaikki Suomen yläkoulut saavat kutsun täysistuntoon. Päivän​ aikana nuoret tutustuvat eduskuntatyöhön. Istuntopäivä huipentuu suulliseen kyselytuntiin, jossa nuoret esittävät kouluissa ja parlamenttikerhoissa valmisteltuja kysymyksiä valtioneuvoston jäsenille. Tämän jälkeen seuraa puhemiehen vastaanotto, jolloin nuorilla on myös mahdollisuus tavata ministereitä ja kansanedustajia.

Nuorten parlamentti -toiminnan tavoitteena on tukea nuorten osallistumista ja osallisuutta, edistää nuorten kiinnostusta yhteiskunnalliseen toimintaan, erityisesti eduskuntaan ja kehittää toimintoja nuorten kuulemis- ja vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi.

Nuorten parlamentti -toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan eduskunnan ja Kehittämiskeskus Opinkirjon yhteistyönä. Toimintaa järjestetään koulun parlamenttikerhotoimintana, osana oppilaskuntatoimintaa tai osana valinnaisia opintoja. Koulun kerhotoiminnan tueksi järjestetään kerholaistilaisuuksia eri aiheista ja kerhot ovat tehneet muun muassa yhteistyötä nuorisovaltuustojen kanssa omaan lähiyhteisöön vaikutettaessa. Tärkeä osa toimintaa ovat yhteydenotot oman alueen kansanedustajiin tai kunnanvaltuutettuihin.

Ilmoittautumiset Nuorten parlamentin täysistuntoon erillisellä lomakkeella.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantaina 19.11.2021.                                                                                                                                       

Lisätietoja Nuorte​n parlamentin verkkosivuilta​


Aihealueet
Nuorten eduskunta