Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Selonteko pohjoismaisista rajaesteistä ainoassa käsittelyssä

Julkaistu 2.2.2023 20.30

​Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.).

Selonteko pohjoismaisista rajaesteistä ainoassa käsittelyssä

Eduskunnan ainoassa käsittelyssä oli torstaina Valtioneuvoston selonteko pohjoismaisista rajaesteistä. Käsittelyn pohjana oli ulkoasiainvaliokunnan mietintö, jonka esitteli eduskunnalle valiokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.).

Halla-aho kertoi, että viime vuodet ovat korostaneet pohjoismaisen yhteistyön merkitystä. Koronapandemia teki rajaesteyhteistyön merkittävyyden tunnetuksi suurelle yleisölle, ja luottamus pohjoismaiseen yhteistyöhön ja liikkuvuuteen raja-alueilla koki kolauksen pandemia-ajan rajahäiriöiden myötä. Valiokunta painottaakin, että tämän luottamuksen rakentaminen uudelleen on keskeinen osa rajaestetyötä.

"Pohjoismaiden turvallisuusympäristön rajun muutoksen myötä turvallisuus- ja puolustuspoliittinen yhteistyö Pohjoismaiden kesken on tiivistynyt voimakkaasti. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien toteuduttua kaikki Pohjoismaat ovat Naton jäseniä, mikä luo uutta syvyyttä pohjoismaiselle yhteistyölle ja sen kehittämiselle", Halla-aho sanoi.

Selonteon tarkoituksena on esitellä hallituskauden aikana Suomessa tehtyä rajaestetyötä. Selonteossa nostetaan esiin rajaesteitä, joiden ratkaisemiseksi Suomen viranomaiset ovat työskennelleet. Lisäksi selonteon tavoitteena on lisätä yleistä tietoa rajaestetyöstä, kuten rajaestetyön keskeisistä toimijoista ja heidän rooleistaan.

Pohjoismaisessa rajaestetyössä rajaesteillä tarkoitetaan sellaisia lakeja, julkisia sääntöjä tai käytäntöjä, jotka estävät yksilöiden vapaata liikkumista tai yritysten mahdollisuuksia toimia yli rajojen Pohjoismaissa.

Vapaa liikkuvuus on pohjoismaisen yhteistyön kulmakiviä ja liikkuvuuden edistäminen on kannattavaa niin yksilönvapauksien kuin kansantaloudenkin kannalta. Pohjoismaiden pääministerit allekirjoittivat vuonna 2019 yhteisen vision, jonka mukaan Pohjola on maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä. Tämän vision saavuttamisessa rajaestetyöllä on keskeinen rooli. Rajaesteiden ratkaiseminen ja ennaltaehkäisy on kirjattu myös pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmaan.

​Eduskunta hyväksyi valiokunnan ehdotuksen kannanotoksi valtioneuvoston selonteon VNS 11/2022 vp johdosta. Asian käsittely päättyi. ​

Valtioneuvoston selonteko pohjoismaisista rajaesteistä VNS 11/2022​

Aihealueet