Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa koronapassin ikärajaksi 16 vuotta

Julkaistu 12.10.2021 14.35
Muokattu 12.10.2021 16.49

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa koronapassin ikärajaksi 16 vuotta

​​Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta puoltaa koronapassin käyttöönottoa sekä maahantulosäännösten voimassaolon jatkamista. Valiokunta antoi tiistaina 12. lokakuuta asiasta mietinnön (StVM 25/2021). 

Tartuntatautilakiin lisätään väliaikaiset säännökset EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallisesta käyttämisestä, eli koronapassista. Koronapassia koskevan sääntelyn tavoitteena on mahdollistaa palvelujen turvallinen käyttö ja siten edistää elinkeinovapautta sekä sivistyksellisiä oikeuksia avaamalla yhteiskunnan toimintoja ja pitämällä niitä auki tiukempien rajoitusten vaihtoehtona.

Koronapassi on vaihtoehtoisena toimena käytössä vain silloin, kun kyseistä tilaisuutta tai tilaa koskevia rajoituksia on voimassa. Tällaisia rajoituksia voivat olla esimerkiksi aukioloaikoja tai yleisömääriä koskevat rajoitukset. Koronapassia koskeva sääntely on voimassa 31.12.2021 saakka.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää koronapassia koskevaa sääntelyä tärkeänä. Sen avulla on mahdollista pitää rajoitusten voimassaoloaikana yhteiskunnan eri toimintoja käynnissä. Valiokunta korostaa kuitenkin lasten oikeutta ikänsä mukaiseen leikkimiseen ja virkistystoimintaan sekä vapaaseen osallistumiseen kulttuurielämään ja taiteisiin. Koronapassin edellyttäminen yli 12-vuotiailta lapsilta voi tuottaa käytännössä merkittäviäkin esteitä lasten harrastustoiminnalle sekä virkistäytymiselle. Siksi valiokunta ehdottaa, että koronapassin ikäraja nostetaan 16 vuoteen. Valiokunta korostaa kuitenkin rokotuskattavuuden merkitystä epidemian torjunnassa ja painottaa kaikkien sitä lisäävien toimien ensisijaisuutta.

Maahantulosäännösten voimassaoloa jatketaan vuoden loppuun. Säännöksillä pyritään ehkäisemään ulkomaista alkuperää olevien koronavirustartuntojen leviämistä Suomeen. Suomeen saapuvilta henkilöiltä edellytetään edelleen joko todistusta kuuden kuukauden sisällä sairastetusta koronavirustaudista, saadusta hyväksyttävästä koronavirusrokotussarjasta tai ennen Suomeen saapumista tehdystä negatiivisen tuloksen osoittavasta koronavirustestistä. Valiokunnan näkemyksen mukaan hallituksen on viipymättä valmisteltava muutokset, jotka mahdollistavat EU:n ulkopuolisten henkilöiden pääsyn tapahtumiin ja tilaisuuksiin maahan tullessa edellytettävillä terveystodistuksilla.

Mietintöön liittyy kaksi vastalausetta.​ 

Lue valiokunnan mietintö (StVM 25/ 2021 vp)​

Aihealueet
Sosiaali- ja terveysvaliokunta