Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Suuri valiokunta sai selvityksen tulevan kilpailukykyneuvoston kokouksen aiheista

Julkaistu 24.9.2021 15.20
Muokattu 24.9.2021 15.28
EU:n lippu

Suuri valiokunta sai selvityksen tulevan kilpailukykyneuvoston kokouksen aiheista

​Suuri valiokunta sai tänään työministeri Tuula Haataisen (sd.) ja elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) selvityksen Euroopan unionin kilpailukykyneuvoston tulevasta kokouksesta (28.-29.9.). Kokouksen teemat liittyvät tutkimuksen, innovaatioiden ja kilpailukyvyn edistämiseen.

Kokouksessa hyväksytään neuvoston päätelmät kansainvälisestä tutkimus- ja innovaatioyhteistyöstä ja keskustellaan eurooppalaisen tutkimusalueen hallinnoinnin kehittämisestä ja toimeenpanosta. Suomi pitää EU:n kansainvälisen tutkimus- ja innovaatioyhteistyön strategiatyötä tärkeänä ja tervetulleena ja voi hyväksyä neuvoston päätelmät. Kokouksessa käydään myös keskustelu eurooppalaisen tutkimusalueen hallinnoinnin kehittämisestä ja toimeenpanosta.

Sisämarkkinoista ja teollisuuspolitiikasta vastaavien ministereiden kokouspäivänä keskustellaan Euroopan päivitetyn teollisuusstrategian käyttöönotosta. Strategialla pyritään vihreän siirtymän nopeuttamiseen. Kokouksessa tullaan myös keskustelemaan EU-sääntelyn kehittämisestä.

Suuri valiokunta kävi ministereiden kanssa keskustelua mm. energian hinnan kehityksestä, EU-sääntelyn vaikutusarvioinnista ja EU:n lainvalmistelun avoimuudesta.

Aihealueet
EU-asiat; Valiokunnat; Suuri valiokunta