Eduskunta aloitti nikotiinipusseja koskevan lakimuutoksen ensimmäisen käsittelyn täysistunnossa tiistaina 6.5.
Esitys vastaa pääosin viime syksyllä eduskunnassa käsiteltyä hallituksen
esitystä (HE 38/2024 vp). Esitysten erona on nikotiinipusseihin hyväksyttyjen
makujen lista. Uudessa on vain kaksi hyväksyttyä makua, minttu ja
mentoli.
Tiistain keskustelussa käytettiin 22 puheenvuoroa, minkä jälkeen asian käsittely keskeytettiin. Eduskunta äänestää lakimuutoksen sisällöstä täysistunnossa keskiviikkona 7.5., ja asian toinen käsittely jatkuu ensi viikolla.
Lue lisää lakimuutoksesta sosiaali- ja terveysvaliokunnan tiedotteesta
Lue lisää nikotiinipussien sääntelystä Eduskunnan kirjaston tietopaketista
Keskustelua ulkomaalaislain muuttamisesta
Eduskunta kävi tiistaina myös keskustelua ulkomaalaislain muuttamisesta.
Esityksessä ehdotetaan muun muassa, ettei
turvapaikkapuhuttelupöytäkirjaa enää tarkastettaisi
turvapaikkapuhuttelussa, ellei sitä pidetä tarkoituksenmukaisena, ja
että kansainvälistä suojelua saaville myönnettäviin
matkustusasiakirjoihin asetettaisiin käyttörajoituksia suhteessa
kansalaisuusvaltioon tai aiempaan pysyvään asuinmaahan.
Esityksen tavoitteena on tehostaa
kansainvälistä suojelua koskevia hakemusprosesseja kehittämällä
viranomaisten toimintaa ja yksinkertaistamalla hakemusmenettelyä.
Keskustelun jälkeen asian käsittely keskeytettiin, ja eduskunta äänestää ehdotuksen hyväksymisestä täysistunnossa keskiviikkona 7.5.
Lue kaikki täysistunnon puheenvuorot pöytäkirjasta
Katso koko täysistunto eduskunnan verkkosivuilta