Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.51

Talousarvioaloite TAA 123/2020 vp 
Pihla Keto-Huovinen kok ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä koronakoirien toiminnan vakiinnuttamiseen (5 900 000 euroa)

Eduskunnalle

Koiria on koulutettu toimimaan ihmisen apuna lukemattomissa erilaisissa tehtävissä. Erilaisista virkakoirista, kuten esimerkiksi poliisikoirista sekä tullikoirista, on viranomaisille korvaamatonta apua. Äärimmäisen tarkan hajuaistin ansiosta koiria on onnistuttu kouluttamaan havaitsemaan niin huumeita, räjähdeaineita, savukkeita kuin käteistä rahaakin. Koirat ovat myös onnistuneesti oppineet havaitsemaan erilaisia sairauksia pohjautuen tiettyjen lääketieteellisten tapahtumien aiheuttamien pienten hajumuutosten havaitsemiseen. 

Helsingin yliopisto kertoi jo keväällä tehdystä tutkimuksestaan, josta ilmeni, että koirat saattavat erottaa terveiden ihmisten ja koronaan sairastuneiden ihmisten näytteet laboratoriokokeita nopeammin ja jopa luotettavammin.  

Koirat havaitsevat koronaviruksen huomattavasti pienemmästä virusmäärästä kuin yleisesti terveydenhuollossa käytetyt PCR-testit. Koirat tarvitsevat vain 10—100 molekyyliä haistaakseen viruksen, kun testilaitteet tarvitsevat 18 000 000 molekyyliä löytääkseen sen. Koirat pystyvät haistamaan koronaviruksen jopa 10 päivää ennen oireita. Ne voivat haistaa viruksen sylki-, virtsa- tai pyyhkäisynäytteestä. Testausmenetelmä on PCR-testiä miellyttävämpi, eikä tulosta tarvitse odotella minuuttiakaan. 

Koirien tuoma potentiaali koronatestaukseen liittyen on valtava. Testauksesta tulisi merkittävästi halvempaa, nopeampaa ja tehokkaampaa, mikä mahdollistaisi yhteiskunnan pitämisen entistä avoimempana myös poikkeusaikoina. Tästä voisi hyötyä lukemattomat toimijat niin satamissa, lentokentillä, vanhainkodeissa, rakennustyömailla kuin kulttuuri- ja urheilutapahtumissa. Lisäksi hajuerottelumenettelyllä jo kerran koulutetut koirat ovat tulevaisuudessa äärimmäisen nopea kouluttaa havaitsemaan esimerkiksi jotain toista sairautta. 

Ehdotettu määrärahalisäys kattaisi sadan (100) uuden koronakoiran kouluttamisen. Kymmenellä paikkakunnalla voitaisiin aloittaa 10 koirakon (koira+koiranohjaaja) koulutus ja näiden lisäksi jokaiselle toimipisteelle saataisiin vaadittava kouluttaja ja näytteen käsittelijä. Koulutetut koirat voitaisiin sijoittaa haluttuihin kohteisiin ympäri maata. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 5 900 000 euroa momentille 33.60.38 koronakoirien toiminnan vakiinnuttamiseen ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrahaa saa käyttää koronakoirien toiminnan vakiinnuttamiseen. 
Helsingissä 16.10.2020 
Pihla Keto-Huovinen kok 
Saara-Sofia Sirén kok 
Janne Heikkinen kok 
Marko Kilpi kok 
Terhi Koulumies kok 
Anna-Kaisa Ikonen kok 
Sofia Vikman kok 
Wille Rydman kok 
Timo Heinonen kok 
Ville Kaunisto kok 
Heikki Autto kok 
Mari-Leena Talvitie kok 
Sari Multala kok 
Mia Laiho kok 
Sanni Grahn-Laasonen kok 
Heikki Vestman kok 
Pia Kauma kok 
Ilkka Kanerva kok