Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.11

Talousarvioaloite TAA 168/2019 vp 
Antero Laukkanen kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä energia-avustuksen palauttamiseksi pientalojen energiaremontteihin (3 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtion energia-avustus pientalojen energiatalouden parantamiseksi ja uusiutuvien energialähteiden käyttöönottamiseksi päättyi vuonna 2016. Energia-avustuksen rahoitus kanavoitiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (Ara) kautta. Avustusta sai, jos asunnon ruokakunnan kokonaistulot olivat pienet. Avustus oli lähtökohtaisesti 25 prosenttia remontin kustannuksista.  

Kunnat eivät ole lähteneet aktiivisesti tarjoamaan korvaavia energia-avustuksia omista varoistaan.  

Pientalojen energiaremontit ovat sekä ekologisesti, että taloudellisesti järkevä tapa tukea elämää ja asumista haja-asutusalueilla. Mahdollisimman nopea luopuminen fossiilisiin polttoaineisiin perustuvista lämmitysjärjestelmistä, kuten öljylämmityksestä pientaloissa, on järkevää sekä ilmastonmuutoksen lieventämisen kannalta, että ulkomaisen energiantuonnin vähentämiseksi.  

Vuoden 2020 talousarvioon sisältyy 20 miljoonan määräraha taloyhtiöiden energia-avustuksiin, mutta ei omakotitaloille. Pientalojen energiaremontteihin myönnettävä avustus tulee palauttaa asuinrakennusten ja asuntojen korjausavustuksiin.  

Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin vuodelle 2020. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 3 000 000 euroa momentille 35.20.55 energia-avustuksen palauttamiseksi pientalojen energiaremontteihin. 
Helsingissä 18.10.2019 
Antero Laukkanen kd 
Sari Tanus kd 
Peter Östman kd 
Päivi Räsänen kd 
Sari Essayah kd