Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.17

Talousarvioaloite TAA 170/2018 vp 
Anna-Maja Henriksson ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä turvapaikanhakijoille annettaviin äitiyspakkauksiin (40 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomesta turvapaikan saaneilla naisilla on oikeus äitiyspakkaukseen, mutta Suomeen tulleet naiset, jotka vielä odottavat turvapaikkapäätöstä, eivät saa äitiyspakkausta. Päätöstä odottavat tarvitsevat tietenkin yhtä paljon apua ja tukea vastasyntyneen lapsensa kanssa kuin turvapaikan saaneetkin. Tämän vuoksi Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo, että myös tämän ryhmän tulisi saada äitiyspakkaus. 

Vastasyntyneet lapset ovat viattomin ryhmä, joka joutuu kärsimään vallitsevista epäoikeudenmukaisuuksista. Turvapaikanhakijoiden kasvanut määrä voi myös johtaa siihen, että turvapaikkapäätöksen odotusajasta tulee pitkä. Äitiyspakkaus olisi käytännöllinen ja konkreettinen tapa auttaa näitä lapsia ja äitejä. Karkean arvion mukaan Suomessa syntyy vuosittain noin 130 lasta, joiden vanhemmat odottavat turvapaikkapäätöstä. Äitiyspakkauksen arvo on noin 300 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että suhteellisen pienellä summalla pystymme auttamaan vallitsevan katastrofin heikoimpia ja viattomimpia osapuolia. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 40 000 euroa momentille 33.10.50 turvapaikanhakijoille annettaviin äitiyspakkauksiin. 
Helsingissä 28.9.2018 
Anna-Maja Henriksson 
Thomas Blomqvist 
Anders Adlercreutz 
Eva Biaudet 
Mats Löfström 
Mikaela Nylander 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Joakim Strand 
Stefan Wallin