Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.11

Talousarvioaloite TAA 180/2019 vp 
Matias Marttinen kok 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä harjoittelupäiväkotien toiminnan rahoittamiseen (8 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitys osana lapsen koulutuspolkua on nostettu esille useissa kansainvälisissä tutkimuksissa. Myös Suomessa koulutuspolitiikassa panostuksia on tehty juuri lapsen varhaisiin vuosiin. 

Vuonna 2018 hyväksytty uusi varhaiskasvatuslaki nostaa varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutusvaatimuksia. Uuden lain mukaan jokaisessa lapsiryhmässä on oltava yliopistollisen koulutuksen saanut varhaiskasvatuksen opettaja. Lain vaatimusten myötä lastentarhanopettajien koulutusmääriä on nostettu, mutta tarve koulutuksen vahvistamiselle on edelleen ajankohtainen. 

Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampukselle rakennetaan parhaillaan Suomen ensimmäistä harjoittelupäiväkotia, jossa varhaiskasvatuksen lisäksi otetaan huomioon harjoittelu- ja tutkimusyhteistyö yliopiston kanssa. Harjoittelupäiväkodin perustamista Raumalle on edistetty Turun yliopiston ja Rauman kaupungin yhteistyöllä syksystä 2017 lähtien. 

Pikkunorssi-hankkeen tavoitteena on tuoda päiväkodin arkeen opiskelijoiden harjoittelutoimintaa ja varhaiskasvatuksen yliopistollista tutkimusta. Pikkunorssi-hankkeen tavoitteena on vahvistaa varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen tutkimusperustaisuutta. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokasta ohjataan rahoitus yliopistollisten harjoittelukoulujen harjoittelutoiminnan rahoittamiseen. Turun yliopiston käynnissä oleva hanke on luomassa Suomeen ensimmäistä yliopistollista harjoittelupäiväkotia, joka vahvistaa varhaiskasvatuksen opetusta ja tutkimustoimintaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokassa ei ole varattuna harjoittelupäiväkotien toimintaan rahoitusta. 

Uudella rahoituksella tavoitellaan harjoittelupäiväkotitoiminnan käynnistämistä jokaisen kahdeksan yliopistollista lastentarhanopettajankoulutusta antavan yksikön yhteydessä. Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksella uuden harjoittelupäiväkodin käyttöönotto on mahdollista jo ensi vuonna. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 8 000 000 euroa momentille 29.40.50 harjoittelupäiväkotien toiminnan rahoittamiseen. 
Helsingissä 18.10.2019 
Matias Marttinen kok