Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.43

Talousarvioaloite TAA 188/2020 vp 
Leena Meri ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Suomenhevosliitto ry:n toimintaan (100 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomenhevonen on ainoa alkuperäinen suomalainen hevosrotu ja se on myös EU:n hyväksymä alkuperäisrotu. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotena suomenhevonen täytti 110-vuotta. Hevoset, hevostalous ja raviurheilu ovat aina olleet iso osa suomalaista yhteiskuntaa. Hevostalous työllistää noin 15 000 henkilöä osa- tai kokoaikaisesti, työllistäviä aloja ovat mm. ratsastustallit, ravihevosten valmennus, eläinlääkäripalvelut ja välillisesti mm. tapahtuma-ala, lääke-teollisuus ja varusteiden valmistajat. Suomenhevonen on palvellut sekä Suomen sodissa että jälleenrakentamisessa. On vain yksi suomenhevonen, jota emme saa menettää.  

Suomenhevosliiton mukaan suomenhevosia on hevoskannasta noin kolmannes, eli 20 000 yksilöä. Varsoja syntyy vuosittain enää noin 1 000. Suomenhevosten astutusmäärät ovat kääntyneet laskuun. Suomenhevosen kannan säilymisestä on syytä olla huolissaan.  

Hevosten kasvattaminen on kallista, aikaa vievää ja arvokasta työtä, jota täytyy tukea myös taloudellisesti. Lisärahoitus on tarkoitettu yleiseen Suomenhevosliitto ry:n toimintaan sekä jaettavaksi kasvattajille. Yksi tukimuoto voisi olla niin kutsutun varsarahan takaisin käyttöön ottaminen. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille 30.20.62 Suomenhevosliitto ry:lle liiton toimintaan sekä suomenhevosten kasvattajille suomenhevosen rodun säilymiseksi. 
Helsingissä 16.10.2020 
Leena Meri ps