Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.23

Talousarvioaloite TAA 190/2017 vp 
Johanna Karimäki vihr ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä teattereiden, orkestereiden ja museoiden käyttökustannuksiin (583 000 euroa)

Eduskunnalle

Kilpailukykysopimus leikkaa teattereilta, orkestereilta ja museoilta 583 000 euroa. Kiky-sopimuksessa sovittiin, että työaikojen pidennyksistä ja lomarahojen leikkauksista syntyvät säästöt käytetään työnantajamaksujen alentamiseen. Sopimuksessa kuitenkin sovittiin, että vain julkinen sektori joutuu kompensoimaan työnantajamaksujen alennuksesta johtuvaa hyötyä lisäleikkauksilla. Kiky-sopimuksen aiheuttaman leikkaukset tulivat yllätyksenä teattereille, orkestereille ja museoille, sillä sopimuksesta aiheutuvien leikkausten piti kohdistua vain julkiseen sektoriin, eivätkä nämä ole toimijat ole julkisia vaan yksityisiä toimijoita. Kiky-sopimuksen tarkoituksena ja tavoitteena oli leikata henkilökustannuksista, jonka seurauksena valtionvarainministeriö katsoo, että jaettavia määrärahoja voidaan leikata. 

Tutkimusten mukaan kulttuuripalvelut ovat rahallisesti kannattavia yhteiskunnalle, sillä kulttuuri lisää matkailua ja matkailu lisää tuloja. Kulttuuripalveluiden katsotaan myös vaikuttavan siihen, että ihmiset tulevat paremmin toimeen keskenään ja ymmärtävät toistensa kulttuureja. Kulttuuri edistää myös ihmisten hyvinvointia ja parantaa elämänlaatua.  

Tämä aloite kuuluu Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 583 000 euroa momentille 29.80.31 teattereiden, orkestereiden ja museoiden käyttökustannuksiin. 
Helsingissä 29.9.2017 
Johanna Karimäki vihr 
Touko Aalto vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Pekka Haavisto vihr 
Hanna Halmeenpää vihr 
Satu Hassi vihr 
Emma Kari vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Krista Mikkonen vihr 
Ville Niinistö vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Jani Toivola vihr 
Antero Vartia vihr 
Ozan Yanar vihr