Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.06

Talousarvioaloite TAA 192/2016 vp 
Susanna Koski kok ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 8 liikennejärjestelyihin Heinolan alueella Kokkolassa (4 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Teollisuuden ja kaupan keskittymät kasvavat nopeasti Kokkolassa. Kokkolan talousalue on erittäin vetovoimainen ja valtakunnallisestikin nopeasti kehittyvä. Liikennejärjestelyt Kokkolan eteläpuolella ovat nopean kasvun johdosta muodostuneet erittäin haasteellisiksi. Varsinkin noin kahden kilometrin matka valtatien 8 kiertoliittymästä edelleen Heinolankaaren valtatien 13 rampille muodostavat valtatien 8 osalta varsinaisen pullonkaulan.  

Kyseinen tiejakso on osa Suomen pääteiden runkoverkkoa. On siksi erittäin tärkeää myös valtakunnallisesti, että sen toiminnallisuudesta pidetään huolta. Kokkolan kaupunki on toteuttanut kaavoitukset viranomaisen hyväksymällä tavalla. Liikenne kasvaa edelleen merkittävästi uusien kaupan yksiköiden vuoksi. Tietyillä osuuksilla liikenteen kasvumäärät lähes kaksinkertaistuvat.  

Kiireellisenä kohteena tulisi tiejaksolle rakentaa nelikaistainen väylä valtatien 8 liikenneympyrän ja valtatien 13 rampin välille sekä tähän toimivat valoristeykset ja liittymät. Liikenneratkaisun ja muiden tarvittavien toimenpiteiden (sillat, valot, uudet liikennealueet ym.) arvioitu kustannus on noin 4,2 miljoonaa euroa. Kaupunki on kaavoittamisessa varautunut uusien liikennejärjestelyjen toteuttamiseen.  

ELY-keskuksella ja Liikennevirastolla ei ole riittäviä määrärahoja kohteeseen, eikä Kokkolan kaupungilla ole mahdollisuutta päätieverkkoon kuuluvan kohteen rahoittamiseen yksin.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 4 000 000 euroa momentille 31.10.77 valtatien 8 Heinolan alueen liikennejärjestelyihin Kokkolassa. 
Helsingissä 30.9.2016 
Susanna Koski kok 
Harry Wallin sd 
Peter Östman kd 
Lasse Hautala kesk 
Reijo Hongisto ps 
Antti Kurvinen kesk 
Maria Tolppanen sd 
Joakim Strand 
Mats Nylund 
Vesa-Matti Saarakkala ps 
Anna-Maja Henriksson 
Mikko Savola kesk