Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.44

Talousarvioaloite TAA 198/2020 vp 
Kai Mykkänen kok 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukemiseen (60 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Kokoomus on sitoutunut nostamaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) rahoituksen tason neljään prosenttiin valtion bruttokansantuotteesta. Hallituksen ehdotuksen mukaisesti tätä päämäärää ei olla saavuttamassa. Laadittu TKI-tiekartta pitää sisällään tärkeitä ehdotuksia, mutta ei sisällä suuntaviivoja sille, miten valtio sitoutuu kasvattamaan toiminnan rahoitusta. Myös yksityistä rahoitusta tarvitaan tavoitteeseen pääsemisessä. Vakaa ja ennakoitava toimintaympäristö on edellytys yksityisten investoinneille. Rahoitustason kasvattaminen edellyttää määrätietoista politiikkaa, jolla neljään prosenttiin voidaan päästä. 

Viime kaudella panostettiin merkittävästi TKI-toimintaan. Nyt suunta on toinen. Lisäksi koronaviruskriisin vaikutus bruttokansantuotteeseen saattaa johtaa siihen, että prosenttiosuus TKI-toiminnan rahoituksen osalta kasvaa keinotekoisesti väliaikaisesti. 

Tulevaisuuden kasvu ja kilpailukyky syntyvät osaamisesta, innovaatioista ja uuden luomisesta. Koronakriisistä ylipääsy edellyttää merkittäviä panostuksia juuri uuden luomista tukevaan toimintaan. Euroopan unionin elpymisrahaston saanto on suunnattava voimakkaasti koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan. Tutkimukseen panostamalla voidaan edistää sekä tuottavuutta, uusien innovaatioiden syntyä, että kestävämpää tulevaisuutta. Korkean osaamisen hyödyntäminen elinkeinoelämässä, palvelujärjestelmissä ja julkisella sektorilla mahdollistaa hyvinvoinnin ja kestävän taloudellisen kasvun. 

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa asetettiin yhteiseksi tavoitteeksi TKI-toiminnan rahoitustason nostamisen 4 prosenttiin Suomen bruttokansantuotteesta. Yksin julkisin varoin tuota tavoitetta ei saavuteta. On tärkeää, että tieteen ja tutkimuksen rahoituspohjaa pystytään laajentamaan ja yksityisen sektorin osuutta kasvattamaan. Tämä edellyttää ennakoitavuutta sekä kannustimia valtionrahoitusinstrumenttien kautta. Tarvitsemme vahvempaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä Business Finlandin välityksellä. 

Tutkimukseen panostamiselle ja tutkittuun tietoon investoimiselle on kestävät perusteet. Osaaminen, korkealaatuinen tiede ja tutkimus ovat Suomen tärkein voimavara ja kilpailutekijä. Suomalainen tutkimus tunnistetaan maailmanlaajuisesti vain, jos se yltää kansainväliselle huipulle. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 60 000 000 euroa momentille 32.20.40 tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan toiminnan tukemiseen.  
Helsingissä 16.10.2020 
Kai Mykkänen kok