Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.41

Talousarvioaloite TAA 200/2020 vp 
Juha Mäenpää ps ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Ilmavoimien lentotoimintaharjoituksiin Kauhavan lentokentällä vuonna 2021 (200 000 euroa)

Eduskunnalle

Kauhavan lentokenttä (virallisesti lentopaikka) on yksi viidestä mittasuhteiltaan ykkösluokan tukikohtaa vastaavista lentokentästä Suomessa. Kiitoradan pituus on 2 700 metriä, leveys 60 metriä ja lisäksi kentällä on täysimittainen rullaustie. Kantatiellä 63 kentän läheisyydessä on varalaskupaikka, jolta on asfaltoitu yhteys lentokenttäalueelle. 

Vuosien 2012—2015 puolustusvoimauudistuksessa varuskunnan toiminta päättyi Kauhavalla vuoden 2014 lopussa. Tämän jälkeen lentokenttä on ollut lähinnä harrastelijailmailun käytössä. Vuonna 2020 Kauhavalla järjestetyn Ilmailuliiton päälentonäytöksen edellä kentän kuntoa selvitettiin Ilmavoimien ja Destian toimesta. Selvitysten perusteella Sotilasilmailun viranomaisyksikkö teki toukokuussa 2020 hyväksyntäpäätöksen Kauhavan lentopaikan käytöstä sotilasilmailuun (CQ4354). Päätökset ovat aina määräaikaisia, nykyinen on voimassa toukokuuhun 2022 saakka. 

Kun huomioidaan Krimin 2014 kriisin jälkeen muuttunut maailmanpoliittinen tilanne, Kauhavan edullinen strateginen sijainti sekä kentän mittasuhteet ja tukikohtafasiliteetit, on kentän ylläpitäminen ja harjoituskäyttö sekä kansallisen puolustuksen että kansainvälisen yhteistyön kannalta perusteltua. Kokonaan kotimaisessa ja paikallisessa omistuksessa olevaa Kauhavan lentokenttää ja ns. LSK:n tukikohta-aluetta voitaisiin hyödyntää esimerkiksi Ilmasotakoulun koulutuslentotoiminnassa, Ilmavoimien tukikohtaharjoituksissa ja tukilentolaivueen tai yksittäisen hävittäjälaivueen toiminnassa.  

Pitkäaikaisen harjoituskäytön suunnittelu vaatii harjoituksissa hankittuihin kokemuksiin perustuvaa arviota alueen harjoituskäytöstä sekä käyttöön liittyvistä alueen kehitystarpeista. Valtion on perusteltua kattaa näistä harjoituksista ja niihin liittyvästä arvioinnista syntyvät lisäkustannukset. 

Tämä määräraha on tarkoitettu toteuttamaan 1—2 kappaletta noin viikon mittaista harjoitusta Kauhavan lentokentällä ja ns. LSK:n tukikohta-alueella vuonna 2021. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 200 000 euroa momentille 27.10.01 Ilmavoimien toteuttamiin lentotoimintaharjoituksiin Kauhavan lentokentällä vuonna 2021.  
Helsingissä 16.10.2020 
Juha Mäenpää ps 
Kim Berg sd 
Pasi Kivisaari kesk 
Antti Kurvinen kesk 
Jukka Mäkynen ps 
Matias Mäkynen sd 
Anders Norrback 
Mikko Ollikainen 
Mauri Peltokangas ps 
Paula Risikko kok 
Janne Sankelo kok 
Mikko Savola kesk 
Joakim Strand 
Peter Östman kd