Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.17

Talousarvioaloite TAA 247/2017 vp 
Antti Lindtman sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä vapaan sivistystyön oppilaitosten käyttökustannuksiin (5 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Vapaa sivistystyö pyrkii lisäämään tasa-arvoa koulutuksen saavutettavuudella. Avoimuutta korostava tietoyhteiskunta uhkaa sulkeutua erityisesti siirtolaisilta, senioreilta, alhaisen koulutuksen saaneilta ja työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jääneiltä.  

Vapaa sivistystyö ei tuota suoraan validoitua osaamista jatkokoulutukseen tai työelämän käyttöön, joten sille on tarjottu tehtäviä työelämän ulkopuolelle jääneiden koulutustehtävän hoitamisessa, mm. työttömien työkyvyn säilyttäjänä ja syrjäytymisen ehkäisijänä sekä vanhusten toimintakykyisyyden ylläpitäjänä ja yksinäisyyden lievittäjänä. 

Kansainvälisen muuttoliikkeen myötä vapaalle sivistystyölle on myös palannut osa sen alkuperäisistä kansansivistystehtävistä. Suomessa elää ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kokonainen kansanryhmä, jonka koulutustaso on heikko ja josta osalla ei ole edes peruskoulutusta, siirtolaiset. Tietotekniikan nopean kehittymisen vuoksi Suomessa on paljon myös kantaväestöön kuuluvia ihmisiä, jotka eivät ole tietoyhteiskunnassa tiedoiltaan ja taidoiltaan tasavertaisessa asemassa muiden kanssa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 5 000 000 euroa momentille 29.10.31 vapaan sivistystyön oppilaitosten käyttökustannuksiin.  
Helsingissä 29.9.2017 
Antti Lindtman sd 
Maria Guzenina sd 
Jukka Gustafsson sd 
Tarja Filatov sd 
Sanna Marin sd 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
Susanna Huovinen sd 
Lauri Ihalainen sd 
Ilkka Kantola sd 
Riitta Myller sd 
Kristiina Salonen sd 
Joona Räsänen sd 
Sirpa Paatero sd 
Ilmari Nurminen sd 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
Satu Taavitsainen sd 
Katja Taimela sd 
Antti Rinne sd 
Harry Wallin sd 
Jutta Urpilainen sd 
Tytti Tuppurainen sd 
Erkki Tuomioja sd 
Pilvi Torsti sd 
Suna Kymäläinen sd 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
Tuula Haatainen sd 
Krista Kiuru sd 
Timo Harakka sd 
Pia Viitanen sd