Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.44

Talousarvioaloite TAA 255/2020 vp 
Paula Risikko kok ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Seinäjoen asemaseudun kehittämiseen (25 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Seinäjoen asema on yksi Suomen vilkasliikenteisimmistä asemista. Aseman matkustajamäärä oli vuonna 2018 1 120 000 matkustajaa. Vuoden 2019 aikana matkustajamäärä on kasvanut (1—9/2019) peräti 11,3 %.  

Seinäjoen asemaseudun 18 ha:n alue on keskeinen kehittämiskohde Seinäjoella tulevalla vuosikymmenellä. Seinäjoen asemaseudun kehittäminen palvelee myös valtakunnallista liikennejärjestelmäkehittämistä osana Suomen pääradan perusparannusta.  

Valtiolla ja sen yhtiöillä on merkittävä rooli Seinäjoen asemaseudun uudistamisessa. Aseman alueelle on rakennettava radan alikulku, alueen liityntäpysäköintiä tulee kehittää, raideliikenteen tietoliikenneverkkoja ja turvalaitteita on uusittava ja ratapiha-aluetta on suunniteltava vastaamaan lisääntyvän liikenteen tarpeisiin.  

Valtion osavastuulla olevien toimenpiteiden toteuttaminen tulee edellyttämään rahoituksen osoittamista Seinäjoen asemaseudun kehittämiseen. 

Liikenteen kasvu on odotettuakin voimakkaampaa ja Seinäjoen kaupungin nopea kasvu edellyttää Seinäjoen asemaseudun hyödyntämistä monipuolisesti.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 25 000 000 euroa momentille 31.10.77 valtion osavastuulla olevien toimenpiteiden käynnistämiseen Seinäjoen asemaseudun kehittämiseksi. 
Helsingissä 16.10.2020 
Paula Risikko kok 
Mauri Peltokangas ps 
Jukka Mäkynen ps 
Kim Berg sd 
Joakim Strand 
Juha Mäenpää ps 
Peter Östman kd 
Pasi Kivisaari kesk 
Matias Mäkynen sd 
Janne Sankelo kok