Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.11

Talousarvioaloite TAA 257/2017 vp 
Antti Lindtman sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä ammattikorkeakoulujen toiminnan rahoittamiseen (44 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Innovaatiovetoinen, osaamisperustainen talous ei voi toimia ilman menestyviä ammattikorkeakouluja. Hallituksen linja ammattikorkeakoulujen rahoituksen leikkaamisesta jatkuu. Leikkauksilla vaarannetaan ammattikorkeakoulujen mahdollisuudet tarjota laadukasta koulutusta, lasketaan osaamistasoa. Koulutustason nousun pysähtymisellä on merkittävät seuraukset elinkeinorakenteen sekä korkean osaamisen työpaikkojen syntymisen kannalta. 

Hallitus kuitenkin peräänkuuluttaa Suomen nousua innovaatioilla ja samaan aikaan leikkaa laajasti koko koulutuskentältä. Opetuksesta ja tutkimuksesta leikattu euro supistaa taloutta ja työpaikkojen määrää kuuden euron verran yhteiskunnassa. 

Suomen kilpailukyky edellyttää vahvaa maailmanluokan korkeakoululaitosta: ammattikorkeakoulut ovat sen olennainen osa. Hallituksen lyhytnäköinen leikkauslinja on vaarantanut ammattikorkeakoulujen pitkäjänteisen kehittämisen. 

Tällä aloitteella kompensoidaan myös kilpailukykysopimuksesta ja indeksijäädytyksestä aiheutuneet säästöt. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 44 000 000 euroa momentille 29.40.55 ammattikorkeakoulujen toiminnan rahoittamiseen. 
Helsingissä 29.9.2017 
Antti Lindtman sd 
Maria Guzenina sd 
Jukka Gustafsson sd 
Tarja Filatov sd 
Sanna Marin sd 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
Lauri Ihalainen sd 
Krista Kiuru sd 
Susanna Huovinen sd 
Ilkka Kantola sd 
Riitta Myller sd 
Kristiina Salonen sd 
Joona Räsänen sd 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
Sirpa Paatero sd 
Ilmari Nurminen sd 
Satu Taavitsainen sd 
Katja Taimela sd 
Antti Rinne sd 
Harry Wallin sd 
Jutta Urpilainen sd 
Tytti Tuppurainen sd 
Erkki Tuomioja sd 
Pilvi Torsti sd 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
Suna Kymäläinen sd 
Tuula Haatainen sd 
Timo Harakka sd 
Pia Viitanen sd