Viimeksi julkaistu 13.10.2025 14.11

Talousarvioaloite TAA 301/2025 vp 
Eva Biaudet 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä THL:n koordinoiman antirasistisen kouluhankkeen käynnistämiseen (500 000 euroa)

Eduskunnalle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johdolla on valmisteltu pilottihanketta, jonka tavoitteena on muuttaa koulujen toimintakulttuureja antirasistisemmiksi ja kulttuurista moninaisuutta paremmin huomioiviksi. Hankkeessa noin 20 oppilaitosta osallistuu kahden vuoden intensiiviseen muutosvalmennukseen, jossa kehitetään koulun käytäntöjä, henkilöstön osaamista ja rakenteita. Samalla kerätään ja jaetaan tietopohjaisia, hyviksi todettuja käytäntöjä, jotta myös muut koulut voivat hyötyä hankkeen tuloksista. Hanke perustuu vuonna 2024 järjestetyn Valtiokonttorin ekosysteemikoulun monihallinnollisen tiimin ratkaisuehdotukseen ja on valmis käynnistettäväksi.  

Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä esiintyy edelleen rakenteellista eriarvoisuutta, joka koskettaa erityisesti ulkomaalaistaustaisia tai etnisiin vähemmistöihin kuuluvia lapsia ja nuoria. He kohtaavat suuremmassa määrin koulukiusaamista, jäävät vaille tarvitsemaansa tukea ja heidän koulupolkunsa ovat muita haavoittuvaisempia. Eriarvoisuus koulutusjärjestelmässä heijastuu laajemmin nuorten hyvinvointiin, osallisuuteen ja tulevaisuudennäkymiin. Samalla suomalainen koulujärjestelmä tarjoaa yhdenvertaisuuteen perustuvana ainutlaatuisen mahdollisuuden purkaa näitä rakenteita, mutta se edellyttää tietoisia ja määrätietoisia kehittämistoimia.  

Antirasistinen kouluhanke vastaa ajankohtaiseen ja kriittiseen yhteiskunnalliseen tarpeeseen yhdenvertaisuuden ja turvallisen kouluilmapiirin edistämiseksi. Se tukee hallituksen toimenpideohjelman tavoitteita rasismin torjumiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi sekä hallitusohjelman tavoitteita ehkäistä syrjäytymistä ja vahvistaa osallisuutta sekä tarjoaa konkreettisia keinoja koulutusjärjestelmän kehittämiseksi kestävämmäksi ja oikeudenmukaisemmaksi. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 500 000 euroa momentille 33.03.04 käytettäväksi THL:n koordinoiman antirasistisen kouluhankkeen käynnistämiseen. 
Helsingissä 3.10.2025 
Eva Biaudet