Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.23

Talousarvioaloite TAA 320/2017 vp 
Silvia Modig vas ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä luonnonsuojelualueiden hankintaan (2 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSOn tavoitteena on parantaa suojelualueverkostoa ja kehittää talousmetsien luonnonhoitoa. Metsäisten elinympäristöjen ja metsälajien taantuminen pitäisi pysähtyä vuoteen 2025 mennessä. Vapaaehtoiseen suojeluun perustuvan ohjelman konkreettisena tavoitteena on suojella pysyvästi noin 96 000 hehtaaria ja saada määräaikaisen suojelun sekä luonnonhoitohankkeiden piiriin 82 000 hehtaaria.  

METSO-ohjelma on onnistunut hyvin. Tavoitteesta on saavutettu noin puolet, ja vapaaehtoisuuteen perustuva ohjelma on parantanut luonnonsuojelun hyväksyttävyyttä ja lisännyt metsä- ja ympäristöalan toimijoiden välistä yhteistyötä. METSOn keinot ovat tehokkaita ja kustannusvaikuttavia.  

Suomi on sitoutunut noudattamaan YK:n biodiversiteettisopimusta, jonka mukaan maamme metsistä tulisi suojella vähintään 17 prosenttia. Tämä tavoite on vielä kaukana, ja erityisen huono tilanne on Etelä-Suomessa, jossa vain noin 2 prosenttia metsistä on suojeltu.  

METSO-ohjelman rahoitusta leikattiin aiemmin. Nyt ohjelman tavoitteet uhkaavat jäädä saavuttamatta, kun rahoitus ei riitä. METSO-ohjelman rahoitus täytyy nostaa vuoden 2015 tasolle.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 2 000 000 euroa momentille 35.10.63 luonnonsuojelualueiden hankintaan.  
Helsingissä 29.9.2017 
Silvia Modig vas 
Annika Lapintie vas 
Markus Mustajärvi vas 
Katja Hänninen vas 
Hanna Sarkkinen vas 
Jari Myllykoski vas 
Paavo Arhinmäki vas 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Li Andersson vas 
Kari Uotila vas 
Anna Kontula vas 
Matti Semi vas