Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.49

Talousarvioaloite TAA 336/2016 vp 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Meltauksen ja Unarin välisen tieyhteyden perusparannukseen Rovaniemellä (1 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Maantie 952 Meltauksen ja Unarin välillä on huonossa kunnossa. Tieosuuden pituus on 27 kilometriä. Kyseistä tietä on korjattu soratienä muun muassa puuhuoltoon myönnetyn erillisrahan turvin. Tien rakenne tulisi kuitenkin korjata alusrakenteesta asti, jolloin kokonaiskustannukset olisivat noin 8 milj.euron luokkaa. Tie pitäisi vahvistaa 20 senttimetrin murskekerroksella ja päällystää. Perusparannus tulisi toteuttaa kolmen vuoden aikana ja työt tulisi aloittaa vuonna 2017. Tien korjaaminen ja päällystäminen vaatii erillisrahan, koska perustienpidon momentilta ei tämän mittapuun mukaisia hankkeita voida toteuttaa.  

Tie on maisematie ja vaihtoehtoinen reitti Rovaniemeltä Sodankylän kautta pohjoiseen. Tie on lähes 1 000 ihmisen suorin ja luontevin yhteys maakuntakeskukseen Rovaniemelle. Tien vaikutuspiirissä on yrittäjiä, joiden yritystoiminta perustuu tai tukeutuu matkailuun. Lisäksi tie on yksi Lapin vilkkaimpia puutavaran kuljetusreittejä Keski-Lapista Rovaniemen terminaaliin.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 1 000 000 euroa momentille 31.10.20 Meltauksen ja Unarin välisen tieyhteyden perusparannuksen aloittamiseen Rovaniemellä. 
Helsingissä 30.9.2016 
Johanna Ojala-Niemelä sd