Talousarvioaloite
TAA
369
2019 vp
Johannes
Yrttiaho
vas
Talousarvioaloite monitoimihävittäjien hankintaan ehdotetun määrärahan vähentämisestä (-10 000 000 euroa)
Eduskunnalle
Puolustusministeriön hallinnonalalle osoitetaan valtion talousarvioehdotuksessa vuodelle 2020 jopa 3 200 000 000 euroa. Puolustusmateriaalihankintoihin osoitetaan 765 115 000 euroa. Monitoimihävittäjien hankinnan valmisteluun osoitetaan 20 000 000 euroa. HX-hankkeen hallinnollisiin kuluihin on osoitettu kahdella eri puolustushallinnon momentilla 27.10.18 ja 27.10.19 kummallakin 10 miljoonaa euroa. Määrärahaa voidaan käyttää mm. ostopalveluihin, hallintomenoihin, määräaikaiseen henkilökuntaan ja konsulttitoimeksiantoihin. 
Hallitusohjelmassa on mainittu Hornet-kaluston suorituskyvyn korvaaminen täysimääräisesti. Kuitenkaan vaihtoehtoja 64 monitoimihävittäjän hankinnalle ei ole riittävästi arvioitu mm. voimakkaasti muuttuvia tulevaisuuden sodankäynnin uhkia vasten (mm. miehittämättömät lennokit). HX-hankkeen menot on perusteltua jäädyttää ja tehdä uusi tilannearvio Hornetien korvaamisesta. 
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta vähentää 10 000 000 euroa momentilta 27.10.19 monitoimihävittäjien hankintaan ehdotetusta määrärahasta. 
Helsingissä 18.10.2019 
Johannes
Yrttiaho
vas
Viimeksi julkaistu 5.11.2019 10:24