Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.17

Talousarvioaloite TAA 392/2016 vp 
Martti Talja kesk ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä yhteysvälin Lahti—Kouvola parantamiseen valtatiellä 12 (50 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatie 12 on valtakunnallinen päätieyhteys Kouvolasta Lahden kautta Tampereelle ja edelleen Raumalle. Valtatie yhdistää läntisiä satamia ja kansainvälistä kauppaa yli rajan Venäjälle asti.  

Valtatien 12 yhteysväli Lahti—Kouvola on tärkeä osa itä-länsisuuntaista valtatieverkkoa ja merkittävä poikittaisyhteys sekä henkilöliikenteelle että elinkeinoelämän kuljetuksille. Koko yhteysväli on moniongelmainen tieosuus, joka on standardiltaan epäyhtenäinen, sen liikenneturvallisuustilanne on huono, ja tiejaksolla on sujuvuusongelmia. Näiden palvelutasopuutteiden lisäksi ongelmana ovat tiestä, sen sijainnista ja liikenteestä aiheutuvat ympäristöhaitat erityisesti Nastolassa Arolan kylän ja Iitissä Kausalan taajaman kohdilla sekä laajojen pohjavesialueiden pilaantumisriski. 

Valtatie 12 Lahti—Kouvola-jakson parantamista on tarkasteltu yhteysvälin kolmella osuudella. Lännestä itään nämä jaksot ovat Joutjärvi—Uusikylä, Uusikylä—Tillola ja Tillola—Keltti. Kaksi ensimmäistä jaksoa ovat yleissuunnitelmavaiheessa, ja niiden edistämisen seuraava vaihe on maantielain mukaisten tiesuunnitelmien laadinta, jonka rahoitus tulee varmistaa. Osuudella Tillola—Keltti parantamisen rakennuskustannusarvio on noin 15 miljoonaa euroa, johon on valmistunut tiesuunnitelman tarkistus. Lisäksi tulee varautua 35 miljoonan euron kustannuksiin muiden osuuksien osalta. Merkittävä liikenneolosuhteiden nopeaa parantamista puoltava tekijä on tieyhteyden varrella sijaitseva Kymiringin moottoriratakeskus, joka valmistuu pääosin käyttöön kesällä 2017. Ensimmäiset suuret kansainväliset kilpailut on tarkoitus järjestää siellä kesällä 2018.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 50 000 000 euroa momentille 31.10.77 yhteysvälin Lahti—Kouvola parantamiseen valtatiellä 12.  
Helsingissä 30.9.2016 
Martti Talja kesk 
Timo Heinonen kok 
Sirkka-Liisa Anttila kesk 
Päivi Räsänen kd 
Rami Lehto ps 
Jari Ronkainen ps 
Tarja Filatov sd 
Mika Kari sd 
Ville Skinnari sd