Hämeenlinnan kaupungin Moreenin ja Janakkalan kunnan Rastikankaan yritysalueet muodostavat laajan seudullisen ja vaikutuksiltaan valtakunnallisen kokonaisuuden, MORE:ksi nimetyn alueen. Alueella on suuri potentiaali kehittyä yhdeksi Etelä-Suomen merkittävimmistä yritysalueista, alue on herättänyt yrityksissä kiinnostusta. MORE-alueesta on kehittymässä Suomen keskeisin ja suurin yritysekosysteemi, joka tarjoaa tuotannolle ja logistiikalle parhaat mahdolliset liiketoiminnan edellytykset. MORE tuo elinvoimaa laajalle alueelle.
MORE on Hämeenlinnan kaupungin ja Janakkalan kunnan yhteishanke. Kansallisesti merkittävän hankkeen tavoitteena on, että 1 100 ha alueella on tarjolla 1 500 000 rakennusoikeusneliötä. MORE tarjoaa työtä jo nyt 80 yritykselle ja tulee tarjoamaan työtä yli 3 000 tekijälle Suomen kasvukäytävällä.
MORE:n yhteyteen suunnitellaan myös uutta raskaan liikenteen ja HCT-kuljetusten tarpeita vastaavaa, tulevaisuuteen katsovaa, älyteknologialla varustettua levähdysaluetta. Se on satsaus nykyajan ja tulevaisuuden kuljetustarpeisiin. Keskus vähentää suurten rekkojen ylimääräistä ajoa ja syntyviä päästöjä pääkaupunkiseudulla ja pääväylällä sekä sen läheisyydessä. Alue voi toimia suunnannäyttäjänä ja näyteikkunana uusien, vähähiilisten ratkaisujen ja innovaatioiden soveltamiselle.
Alueen kehittämisestä, kaavoituksesta ja markkinoinnista vastaavat yhteisesti Hämeenlinnan kaupunki ja Janakkalan kunta. Kunnat ovat omalta osaltaan valmiit osallistumaan eritasoliittymän toteutukseen. Kyseessä on siten varsin poikkeuksellinen kuntayhteistyö, jossa kahden kunnan elinkeinoaluetta rakennetaan yhdessä.
Yhtenäisen yritysalueen voimalliselle kehittämiselle on ratkaisevan tärkeää saada avattua eritasoliittymä valtatielle 3. Liittymän saaminen on yksi tärkeimmistä yritysalueen kehittämistä ja laajenemista edistävistä tekijöistä, ilman sitä alue ei pääse kehittymään siten kun potentiaalia on. Liittymä tulee nivomaan yritysalueen valtakunnallisesti ja kansainvälisesti houkuttelevaksi kokonaisuudeksi. Eritasoliittymän tiesuunnitelma on kuntien toimesta tekeillä. Tiesuunnitelman valmistuttua on tärkeää, että hankkeen toteutusta jatketaan liittymän rakentamiseen johtavan rakennussuunnitelman laatimisella. Rakennussuunnitelman laatiminen sisältyy tämän aloitteen mukaisiin kustannuksiin.
Moreeni—Rastikangas-eritasoliittymän ja siihen kytkeytyvän HCT-rekkaparkin kustannusarvio on noin 8 miljoonaa euroa. Hankkeen kokonaisuus edellyttää tässä aloitteessa vuoden 2021 talousarvioon ehdotettavan, ko. vuoden kustannuksiin kohdentuvan 1 000 000 euron määrärahan lisäksi 7 000 000 euron tilausvaltuuden myöntämistä.
Tämä aloite on tehty yhteistyönä Hämeen liiton ja Hämeen vaalipiirin kansanedustajien kanssa.