Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.07

Talousarvioaloite TAA 406/2017 vp 
Päivi Räsänen kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Poliisin toimintamenoihin sisäisen turvallisuuden edistämiseen ja harmaan talouden torjunnan tehostamiseen (17 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Sisäisen turvallisuuden ylläpitäminen ja edistäminen sekä harmaan talouden aktiivinen torjunta vaativat riittäviä resursseja viranomaisille. Erityisesti poliisilla on tässä työssä keskeinen rooli. Sisäisen turvallisuuden varmistaminen kuuluu valtion tärkeimpiin tehtäviin. Rikollisuuden lisääntyminen sekä erityisesti järjestäytyneen ja vakavan rikollisuuden kasvu edellyttävät, että poliisin toimintaedellytyksiä pystytään vahvistamaan. Vastaavasti myös harmaan talouden vastaisella työllä on merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus, sillä torjunnan tarkoituksena on kertaluontoisten sakkojen ja rangaistusverojen lisäksi lisätä pelotevaikutusta ja sitä kautta myös edistää vapaata ja rehellistä kilpailua.  

Työ sisäisen turvallisuuden edistämiseksi sekä poliisin suorittama talousrikostutkinta sekä yhteistoiminta muiden viranomaisten kanssa vaativat riittävän määrän henkilöstöä. Ilman riittäviä henkilöstöresursseja ja pitkäjänteisyyttä panostuksissa ei voida saavuttaa asetettuja tavoitteita.  

Esityksen mukaisesta lisämäärärahasta 13 000 000 miljoonaa tulee suunnata poliisin toimintamenoihin sisäisen turvallisuuden edistämiseen ja 4 000 000 poliisin toimintamenoihin harmaan talouden torjunnan tehostamiseen. Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 17 000 000 euroa momentille 26.10.01 Poliisin toimintamenoihin sisäisen turvallisuuden edistämiseen ja harmaan talouden torjunnan tehostamiseen.  
Helsingissä 29.9.2017 
Päivi Räsänen kd 
Antero Laukkanen kd 
Sari Tanus kd 
Sari Essayah kd 
Peter Östman kd