Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.07

Talousarvioaloite TAA 471/2017 vp 
Maria Tolppanen sd 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Vaasan Yhdystien muuttamiseksi nelikaistaiseksi (48 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtateiden 3 ja 8 liittymän sujuvoittaminen on osa suurempaa liikennehanketta Vaasan alueella, jonka kokonaiskustannuksiin tarvitaan valtion rahoitusta. 

Moottoritietä Vaasan suuntaan 120 km tunnissa kulkevien autojen ongelmana on, että autot voivat joutua kovaan jarrutukseen pysähtyessään tienristeyksen autojonoon. Näitä vaaratilanteita syntyy etenkin aamu- ja iltapäiväruuhkan aikaan. 

Suunnitelmia Yhdystien muuttamisesta nelikaistaiseksi moottoritieltä Gerbyyn saakka on olemassa n. 100 miljoonan euron edestä. Ensimmäisessä vaiheessa kunnostetaan Onkilahden kohta Vöyrinkadun päästä Palosaaren risteykseen, rakentaminen alkanee ensi vuonna. Tähän on saatu valtiolta ja kaupungilta 11 miljoonaa euroa.  

Tarkoituksena on, että valtio rahoittaa tien nelikaistaistamisen ja kaupunki rakentaa, rahoittaa kadut ja katujen risteytyssillat.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 48 000 000 euroa momentille 31.10.77 Vaasan Yhdystien muuttamiseen ja rakentamiseen nelikaistaiseksi Gerbyyn saakka. 
Helsingissä 29.9.2017 
Maria Tolppanen sd