Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.02

Talousarvioaloite TAA 515/2017 vp 
Stefan Wallin ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen (11 700 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomessa lapsiköyhyys on kasvussa. Samanaikaisesti kun yleinen tulotaso on noussut, lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt. Vähävaraisissa perheissä asuvien lasten määrä on lähes kolminkertaistunut 20 vuodessa.  

Lapsiköyhyys on tavallisinta perheissä, joissa on ainoastaan yksi huoltaja. Noin 20 % kaikista perheistä on yksinhuoltajaperheitä, ja enemmistössä näissä, 86 %, huoltajana on äiti. Nykyään 20 % yksinhuoltajaperheistä on pienituloisia, kun taas 1990-luvun puolivälissä osuus oli noin 10 %. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että kahden huoltajan perheistä 7 % kuuluu pienituloisten ryhmään. Syynä yksinhuoltajien pienituloisuuteen on sekä työttömyys että tulonsiirtojen indeksijäädytys.  

Universaalit edut ja palvelut ovat perusta lapsiperheiden köyhyyden torjunnassa. Hallitus on talousarvioesityksessään päättänyt yksinhuoltajien lapsilisän korotuksesta. Haluamme parantaa yksinhuoltajien tilannetta entisestään osoittamalla 11,7 miljoonaa euroa lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 11 700 000 euroa momentille 33.10.51 lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen korottamiseen. 
Helsingissä 29.9.2017 
Stefan Wallin 
Anna-Maja Henriksson 
Anders Adlercreutz 
Thomas Blomqvist 
Mats Löfström 
Mikaela Nylander 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Eva Biaudet 
Joakim Strand