Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.16

Talousarvioaloite TAA 62/2019 vp 
Timo Heinonen kok ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Hämeenlinnan Tuuloksen ja Turun välisen valtatien 10 perusparannukseen (10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatie 10 on Hämeenlinnan Tuuloksesta Turkuun vievä TEN-T-verkkoon kuuluva vilkasliikenteinen tie. Tien pituus on yhteensä 167 kilometriä. Valtatien 10 liikennemäärät Kanta-Hämeen puolella vaihtelevat sijainnista riippuen päivittäin noin 3 000—16 500 ajoneuvon välillä. 

Tänä vuonna valtatie 10 on peruskorjattu uudella päällysteellä vain muutamassa kohdassa, kuten 6 kilometriä Ypäjällä, sekä kahdesta kohtaa Hämeenlinnassa, yhteensä reilun 2 kilometrin verran. Uudenmaan ELY-keskuksen heikon rahoitustilanteen vuoksi vain kaikkein kriittisimmät kohdat on pystytty korjaamaan viime vuosien aikana. Kanta-Hämeen tiestöä on usean vuoden ajan korjattu pääsääntöisesti halvoilla ja nopeasti kuluvilla menetelmillä, kuten remikser-päällystysmenetelmällä, jolla käsitellään ohuesti pelkät ajokaistat. Kyseisellä menetelmällä voidaan tehdä korjauksia vain 2—3 kertaa samalle alueelle ja usealla päätiestön tieosuudella nämä käsittelykerrat on nyt käytetty loppuun. Tiestön huonon kunnon vuoksi myös vilkkailla teillä on jouduttu turvautumaan nopeusrajoituksien laskuun. Tie on siis kattavan perusparannuksen tarpeessa niin turvallisuuden, liikenteen sujuvuuden kuin tavarakuljetuksienkin turvaamiseksi. 

Koska tie kuuluu TEN-T-verkkoon, on korjauksiin ja kunnostuksiin mahdollista saada EU:lta rahoitustukea. Tämä kuitenkin vaatii investointeja ja korjaussuunnitelmia myös Suomelta.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 31.10.77 Hämeenlinnan Tuuloksen ja Turun välisen valtatien 10 perusparannukseen. 
Helsingissä 18.10.2019 
Timo Heinonen kok 
Kalle Jokinen kok 
Sanni Grahn-Laasonen kok