Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.05

Talousarvioaloite TAA 68/2016 vp 
Tuula Haatainen sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä terveydenhuollon yksiköille yliopistotasoiseen tutkimukseen (3 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Momentin määräraha on pudonnut voimakkaasti viime vuosina. Vuosina 2009—2011 rahoitustaso oli vielä 40 miljoonaa euroa, viime vuonna rahoitus oli vähentynyt 22 miljoonaan euroon, ja ensi vuodelle ehdotetaan vain 15 miljoonan euron määrärahaa. Se on enää kuudesosa tasosta, joka terveydenhuollon tutkimukseen oli käytettävissä 1980-luvun lopulla. 

Saadun selvityksen mukaan suomalainen kliinisen lääketieteen tutkimus oli vaikuttavuudeltaan maailman huippuluokkaa 2000-luvun alussa. Nyt on kuitenkin nähtävissä merkkejä kliinisen lääketieteen tason heikkenemisestä, minkä on todettu johtuvan mm. tutkimusrahoituksen vähenemisestä. Tutkimustyöllä voidaan parantaa merkittävästi hoitotuloksia ja saavuttaa pitkällä aikavälillä selkeitä kustannussäästöjä.  

Hallitus esitti jo kuluvalle vuodelle 15 miljoonan euron rahoitusta, mutta eduskunta lisäsi momentille 3 miljoonaa euroa kiinnittäen vakavaa huomiota siihen, että tutkimusrahoituksen leikkaus vaarantaa korkeatasoisen kliinisen lääketieteen tutkimuksen ja vaikuttaa näin suoraan terveydenhoitojärjestelmän kykyyn uudistua ja kehittää hoitokäytäntöjä sekä mahdollisuuksiin vähentää hoidon kustannuksia. 

Pidämme välttämättömänä määrärahan säilyttämistä vähintään tämän vuoden tasolla.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 3 000 000 euroa momentille 33.60.32 terveydenhuollon yksiköille yliopistotasoiseen tutkimukseen. 
Helsingissä 30.9.2016 
Tuula Haatainen sd 
Ilmari Nurminen sd 
Anneli Kiljunen sd