Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.55

Talousarvioaloite TAA 74/2020 vp 
Petri Huru ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä liikkuvien päivystyspalveluiden kehittämishankkeelle — Combilanssi (3 200 000 euroa)

Eduskunnalle

Hallitusohjelmaan on kirjattu toteutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen ja toimintaprosessien uudistaminen. Tavoitteena on peruspalveluiden saatavuuden, saavutettavuuden, vaikuttavuuden ja laadun parantaminen nykyjärjestelmiä kehittämällä. 

Combilanssi pilottihankkeella on tarkoitus viedä akuuttihoito potilaan kotiin ilman päivystyskäyntiä. Hankkeen tavoitteena on selvittää Combilanssi — konseptin vaikuttavuutta sekä potilaan, että järjestelmän näkökulmasta. Hanketta täydennetään Porin perusturvan Akuutti kotikeskuksen sairaalan ulkopuolisilla yksiköillä (kotisairaala, kotiuttaminen, turvapuhelin ja mobiilitoiminta) ja selvitetään konseptin laajentamisen mahdollisuudet maakunnan kokoiseksi toiminnoksi. 

Kotiin vietävillä ja liikkuvilla palveluilla hoidetaan asiakas kotona kustannustehokkaammin ja näin vältetään erikoissairaanhoidon aiheuttamia suurempia kuluja. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 3 200 000 euroa momentille 33.60.39 käytettäväksi liikkuvien päivystyspalveluiden kehittämishankkeelle — Combilanssi. 
Helsingissä 16.10.2020 
Petri Huru ps