Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.29

Talousarvioaloite TAA 78/2017 vp 
Hanna Halmeenpää vihr ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kalataloudellisiin kunnostus-, kehittämis- ja kokeiluhankkeisiin (1 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Vesi- ja kalataloushankkeiden tukemisen määrärahaa käytetään kalakantojen elinvoimaisuuden parantamiseen toteuttamalla kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistäviä hankkeita.  

"Vesi- ja kalataloushankkeiden tukeminen" -momentille on sisällytetty hallitusohjelman mukainen miljoonan euron säästö vuonna 2017, mutta momentin loppusummassa ei näy vuodelle 2017 lainkaan muutosta, koska kyseiselle momentille oli sisällytetty "Biotalous ja puhtaat ratkaisut ‑kärkihankkeen" saman suuruinen miljoonan euron panostus. Näin toteutettuna vesi- ja kalataloushankkeiden perusrahoitus on nimetty uudelleen kärkihankerahoitukseksi, eikä kalojen luontaista elinkiertoa tukevien hankkeiden rahoitus lisääntynyt vuonna 2017 lainkaan. 

Vuodelle 2018 on budjetoitu viime vuoteen verrattuna 1 350 000 euron korotus, joka on edelleen vain 1 350 000 euron korotus vuoden 2016 määrärahaan verrattuna, vaikka kärkihankkeelle sanotaan sijoitetun jo 2 350 000 miljoonaa lisäeuroa. 

Valtioneuvosto on hyväksynyt kansallisen kalatiestrategian maaliskuussa 2012 uhanalaisten vaelluskalojen suojelemiseksi. Kalatiestrategian tärkeimpänä tavoitteena on uhanalaisten ja vaarantuneiden vaelluskalakantojemme elinvoimaisuuden vahvistaminen. Tämä mahdollistuu vaellusyhteyden palauttamisella ja muilla luontaista lisääntymiskiertoa tukevilla toimenpiteillä, joihin kyseistä määrärahaa on käytetty. Kalakantojen elinvoimaisuutta parantavaan määrärahaan tarvitaan miljoonan euron korotus, jotta uhanalaisten ja vaarantuneiden vaelluskalakantojemme elinvoimaisuus vahvistuu. Panostamalla vaelluskalakantojen tilaan voidaan parantaa myös mm. luontomatkailun edellytyksiä. 

Tämä aloite kuuluu Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 1 000 000 euroa momentille 30.40.31 kalataloudellisiin kunnostus-, kehittämis- ja kokeiluhankkeisiin. 
Helsingissä 29.9.2017 
Hanna Halmeenpää vihr 
Touko Aalto vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Pekka Haavisto vihr 
Satu Hassi vihr 
Emma Kari vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Krista Mikkonen vihr 
Ville Niinistö vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Jani Toivola vihr 
Antero Vartia vihr 
Ozan Yanar vihr