Ympäristönsuojelulaki (86/2000), laki vesienhoidon järjestämisestä (1299/2004) sekä vesihuoltolaki (119/2001) pyrkivät suojelemaan pinta- ja pohjavesien sekä merivesien laatua ja estämään haitallisista aineista johtuvaa vesistön pilaantumista. Valtioneuvoston asetuksella (1022/2006) on tähän liittyen asetettu yksityiskohtaisempia päästökieltoja, päästöjen raja-arvoja sekä laatunormeja. Suomen ympäristökeskus (Syke) on omassa suunnitelmassaan ehdottanut sulfaatin lisäämistä asetukseen sekä raja-arvojen määrittelemistä tähän liittyen. Sulfaattiin liittyvästä säätelytarpeesta sekä raja-arvoista on hiljattain saatu uutta tietoa, jota voidaan hyödyntää normien valmistelussa.  

Sulfaatin päätymisestä vesistöihimme on tarpeen antaa ylikansallisten normien lisäksi myös kansallisia säädöksiä, koska kansainväliset normit eivät kaikilta osin huomioi ympäristömme ja etenkin Itämeren erityislaatuisuutta. Kansainvälisessä säätelyssä tarkastellaan pääasiassa sulfaattien vaikutusta sisävesiin sekä toisaalta merialueisiin. Itämeri on keskisyvyydeltään matala vähäsuolainen murtovesialue, jossa sulfaatit aiheuttavat enemmän ja erilaista kuormitusta kuin laajemmilla ja huomattavasti syvemmillä merialueilla. Myös sisävesiin — esimerkiksi jokiin — joutuneet sulfaatit päätyvät Itämereen ja lisäävät sitä kautta huomattavasti etenkin pistemäistä vesistön kuormitusta. 

Sulfaattipäästöjen normien täsmentäminen sekä selkeiden raja-arvojen määritteleminen on tarpeen Itämeren ja ranta-alueiden ympäristön suojelemiseksi, mutta myös elinkeinoelämän toimintaedellytysten parantamiseksi. Yritysten kannalta on tärkeää, että normit ovat selkeitä ja niiden soveltaminen ennakoitavaa. Tämä on keskeistä informaatiota esimerkiksi investointipäätöksiä ja toiminnan suunnittelua tehtäessä. Epäselvä normiohjaus, epätäsmälliset raja-arvot ja mahdollinen valvonnan ennakoimattomuus voivat pahimmassa tapauksessa haitata merkittävästi yritysten toimintaa sekä muun muassa akkuteollisuuden ja vihreän siirtymän hankkeiden etenemistä. Edellä sanottu sulfaatin lisääminen haitallisten aineiden luetteloon sekä sitä koskevien raja-arvojen määrittely auttaa merkittävästi elinkeinoelämää investointien ja toiminnan suunnittelussa. Se myös lisää valvontaan liittyvää ennakoitavuutta ja vähentää sitä kautta toimijoiden riskejä. Samalla vastataan kansalaisaloitteessa (KAA 5/2025 vp) ja kansalaisadressissa (2024) esitettyyn huoleen Itämeren ympäristön suhteen.