Viimeksi julkaistu 9.2.2024 20.26

Toimenpidealoite TPA 97/2021 vp 
Hanna Holopainen vihr ym. 
 
Toimenpidealoite vammaisasiavaltuutetun viran perustamisesta

Eduskunnalle

Sosiaali- ja terveyspalveluja kehittäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota ihmisryhmiin, jotka ovat hyvin riippuvaisia muiden ihmisten ja palveluiden tuesta. Keskeinen tällainen ryhmä ovat vammaiset. He ovat heikompiosaisia, joista tulisi huolehtia erityisen hyvin. 

Mediassa on noussut esiin, että Hämeenlinnassa yksityisessä asumispalveluyksikössä alaikäinen kehitysvammainen asukas sidottiin laittomasti ilmastointiteipillä vuosien ajan. Ohjelman mukaan häntä myös pahoinpideltiin. Tämä on räikein esimerkki siitä, mihin heikko kehitysvamma- ja autismikirjo-osaaminen voi pahimmillaan johtaa. Tällä hetkellä vammaiset eivät saa heidän itsemääräämisoikeuttaan kunnioittavia palveluita yhteiskunnalta. 

Vammaiset tarvitsevat erilaisia hoiva- ja avustuspalveluita. Kaikki vammaiset eivät kuitenkaan saa tarvitsemaansa apua ja turvaa yhteiskunnalta. Heikko kehitysvamma- ja autismikirjo-osaaminen johtaa pahimmillaan turvattomuuteen. Usein vammaisten tarpeiden anominen on yhtä taistelua. Kaikkea palvelua on myöskin hankalaa saada aikaan julkisin varoin, mikä on luonut markkinat suunnatuille yksityisille palveluille. Samalla toimijoiden kirjo on lisääntynyt huomattavasti ja palveluiden tason varmistaminen on tullut hankalaksi. Tarvitaan parempia resursseja valvontaan. 

Kaltoinkohteluun on puututtava viipymättä. Yhteiskunnan sivistyksen tasoa mitataan sillä, kuinka se kohtelee heikoimpiaan. Palvelujen laadun seurannassa tulee käyttää paikallisia valvontakoordinaattoreita omavalvonnan tukena. Tällä hetkellä vammaispalvelujen valvonnan resurssit ovat erittäin niukat. Median paljastukset kertovat, että valvonta ei aina toimi. 

Ikäihmisten määrän lisääntyessä ei saa unohtaa muita hoiva- ja terveydenhuoltojärjestelmämme toimivuudesta riippuvaisia ihmisiä. Julkisen talouden kestävyysvajeen umpeen kurominen ja terveydenhoidon rakenteiden ja rahoituksen järkeistäminen eivät saa tapahtua tavalla, joka syrjii vammaisia. 

Tarvitaan päätöksentekoa kokoavaa ja hahmottamista helpottavaa koordinoivaa tahoa, joka vastaa kokonaisvaltaisesti vammaisten palveluiden järjestämiseen liittyvistä kysymyksistä ja vammaisten etujen toteutumisesta. Saman tahon olisi hyvä osallistua myös julkiseen keskusteluun tuoden äänen niille, joiden on vaikea puhua itse puolestaan. 

Vammaiset tarvitsevat lakien toteuttamista puolustamaan vammaisasiavaltuutetun, joka on perehtynyt heidän asioihinsa ja puolustaa vammaisten asemaa yhteiskunnassa. Suomessa on useita muita asiavaltuutettuja olemassa, ei kuitenkaan yhtä tahoa, joka puolustaisi vammaisten oikeuksia ja lakien toteuttamista ilman syrjintää. 

Suomessa on jo vuonna 2016 ratifioitu YK:n vammaissopimus, joka ei aina toteudu vammaisia koskevissa päätöksissä. Tämän sopimuksen noudattamista vammaisasiavaltuutetun tulee myös edistää virassaan. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin vammaisasiavaltuutetun viran perustamiseksi. 
Helsingissä 19.11.2021 
Hanna Holopainen vihr 
Noora Koponen vihr 
Mirka Soinikoski vihr 
Pirkka-Pekka Petelius vihr 
Sofia Virta vihr 
Saara Hyrkkö vihr 
Jussi Saramo vas 
Suldaan Said Ahmed vas 
Pia Lohikoski vas 
Iiris Suomela vihr 
Merja Kyllönen vas 
Matti Semi vas 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Satu Hassi vihr 
Mari Holopainen vihr 
Jenni Pitko vihr 
Inka Hopsu vihr 
Jukka Kopra kok 
Veijo Niemi ps 
Sebastian Tynkkynen ps 
Ritva Elomaa ps 
Esko Kiviranta kesk