PÄÄTÖSLAUSELMA MSC.527(106)
(hyväksytty 10 päivänä marraskuuta 2022)
TEOLLISUUSTYÖNTEKIJÖITÄ KULJETTAVIA ALUKSIA KOSKEVAN KANSAINVÄLISEN TURVALLISUUSSÄÄNNÖSTÖN
(IP-SÄÄNNÖSTÖ) HYVÄKSYMINEN
MERITURVALLISUUSKOMITEA, joka
PALAUTTAA MIELIIN Kansainvälisestä merenkulkujärjestöstä tehdyn yleissopimuksen 28 artiklan b kohdan, joka koskee komitean tehtäviä,
TUNNUSTAA, että tarvitaan pakottava turvallisuussäännöstö, jolla taataan teollisuustyöntekijöiden turvallinen kuljettaminen aluksilla sekä heidän turvallisuutensa, kun työntekijöitä siirretään muille aluksille ja/tai avomerilaitoksille tai niiltä pois,
PANEE MERKILLE päätöslauselman MSC.521(106), jonka nojalla se hyväksyi vuonna 1974 tehdyn ihmishengen turvallisuutta merellä koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SOLAS) (jäljempänä ’sopimus’) XV luvun tehdäkseen teollisuustyöntekijöitä kuljettavia aluksia koskevan turvallisuussäännöstön (IP-säännöstö) noudattamisesta pakollista sopimuksen nojalla,
ON OTTANUT HUOMIOON 106. istunnossaan IP-säännöstön,
1 HYVÄKSYY IP-säännöstön, jonka teksti on tämän päätöslauselman liitteenä;
2 KEHOTTAA sopimuksen sopimushallituksia panemaan merkille, että muutokset tulevat voimaan, kun sopimuksen XV luku on tullut voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2024;
3 KEHOTTAA LISÄKSI sopimuspuolia harkitsemaan IP-säännöstön vapaaehtoista soveltamista mahdollisuuksien mukaan myös aluksiin, joiden bruttovetoisuus on alle 500, sekä muussa kuin kansainvälisessä liikenteessä oleviin aluksiin;
4 PYYTÄÄ pääsihteeriä toimittamaan kaikille SOLAS-sopimuspuolille oikeaksi todistetut jäljennökset tästä päätöslauselmasta ja sen liitteenä olevasta IP-säännöstön tekstistä;
5 PYYTÄÄ LISÄKSI pääsihteeriä toimittamaan niille järjestön jäsenille, jotka eivät ole SOLAS-sopimuksen sopimushallituksia, jäljennökset tästä päätöslauselmasta ja sen liitteenä olevasta IP-säännöstön tekstistä.
TEOLLISUUSTYÖNTEKIJÖITÄ KULJETTAVIA ALUKSIA KOSKEVA KANSAINVÄLINEN TURVALLISUUSSÄÄNNÖSTÖ
(IP-SÄÄNNÖSTÖ)
Sisällysluettelo
Johdanto-osa 4
Osa I – YLEISTÄ 5
1 Tavoite 5
2 Määritelmät 5
3 Todistuskirja ja katsastus 5
Osa II – TAVOITTEET JA TOIMINNALLISET VAATIMUKSET 6
1 Teollisuustyöntekijät 6
2 Työntekijöiden turvallinen siirto 6
3 Osastointi ja vakavuus 7
4 Koneistot 7
5 Sähkölaitteet 8
6 Ajoittain miehittämättömät koneistotilat 8
7 Paloturvallisuus 9
8 Hengenpelastuslaitteet ja järjestelyt 9
9 Vaaralliset aineet 9
Osa III – SÄÄNNÖT 10
1 sääntö - Teollisuustyöntekijät 10
2 sääntö - Turvallinen siirto 11
Osa IV – LISÄSÄÄNNÖT SOLAS-SOPIMUKSEN I LUVUN MUKAISESTI SERTIFIOIDUILLE ALUKSILLE 13
1 sääntö - Yleistä 13
2 sääntö - Osastointi ja vakavuus 13
3 sääntö - Koneistot 14
4 sääntö - Sähkölaitteet 14
5 sääntö - Ajoittain miehittämättömät koneistotilat 14
6 sääntö - Paloturvallisuus 14
7 sääntö - Hengenpelastuslaitteet ja järjestelyt 15
8 sääntö - Vaaralliset aineet 15
Osa V – LISÄSÄÄNNÖT SOLAS-SOPIMUKSEN X LUVUN MUKAISESTI SERTIFIOIDUILLE ALUKSILLE 17
1 sääntö - Yleistä 17
2 sääntö - Osastointi ja vakavuus 17
3 sääntö - Koneistot 17
4 sääntö - Sähkölaitteet 17
5 sääntö - Ajoittain miehittämättömät koneistotilat 18
6 sääntö - Paloturvallisuus 18
7 sääntö - Hengenpelastuslaitteet ja järjestelyt 18
8 sääntö - Vaaralliset aineet 18
Lisäys
Turvallisuuskirjan malli teollisuustyöntekijöitä kuljettaville aluksille
Teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen turvallisuuskirjaa varten laadittu varusteluettelo (IP-lomake)
Johdanto-osa
1 Avomerellä tapahtuvan offshore- ja energia-alan toiminnan laajentuminen on tuonut mukanaan uudenlaista teollista toimintaa avomerellä. Tämä puolestaan on luonut kasvavaa tarvetta antaa määräyksiä koskien teollisuustyöntekijöiden turvallista kuljettamista muille aluksille ja/tai avomerilaitoksiin ja niiltä pois.
2 On todettu, että jo olemassa olevat Kansainvälisen merenkulkujärjestön sääntelyn turvallisuusvaatimukset eivät täysin kata avomerialan merellä tapahtuvan toiminnan erityisiä riskejä, kuten työntekijöiden siirtoja.
3 Lisäksi tunnustetaan, että tätä säännöstöä laadittaessa teollisuustyöntekijät on ollut erityinen henkilöryhmä, jolle ei ole vielä ollut määritelmää vuonna 1974 tehdyn ihmishengen turvallisuutta merellä koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SOLAS) I luvun 2 säännössä.
4 Samalla myönnetään myös vaikeudet, jotka aiheutuvat siitä, ettei teollisuustyöntekijöille ole selkeää määritelmää eikä jo olemassa olevissa Kansainvälisen merenkulkujärjestön sääntelyssä ole kansainvälisiä turvallisuusvaatimuksia, jotka koskisivat teollisuustyöntekijöiden kuljettamista aluksilla.
5 Teollisuustyöntekijöitä kuljettavia aluksia koskeva kansainvälinen turvallisuussäännöstö (IP-säännöstö) on laadittu täydentämään Kansainvälisen merenkulkujärjestön jo olemassa olevia säännöksiä avomeri- ja energia-alan tarpeisiin vastaamiseksi ja näiden vaikeuksien voittamiseksi. Lastialuksia koskevien SOLAS-sääntöihin sisältyvien vaatimusten lisäksi säännöstö asettaa kansainväliset turvallisuusvaatimukset teollisuustyöntekijöitä kuljettaville aluksille, mikä helpottaa työntekijöiden turvallista kuljettamista ja siirtoa, kun kyseisiin operaatioihin liittyvät lisäriskit on tunnistettu.
6 Säännöstö on laadittu SOLAS-sopimuksen I/2(d) säännössä määritellyille kansainvälisillä matkoilla purjehtiville aluksille. Samalla todetaan kuitenkin se, että suurten teollisuustyöntekijämäärien kuljettaminen tapahtuu joko tietyn rannikkovaltion alueen sisäpuolella tai kotisataman ja aluevesien ulkopuolella sijaitsevan avomerilaitoksen välillä. Kansainvälisen liikkumisen ja teollisuustyöntekijöitä kuljettavien alusten turvallisen toiminnan helpottamiseksi hallintoja kehotetaan soveltamaan tätä säännöstöä myös aluksiin, jotka liikennöivät vain tällaisia matkoja.
7 Säännöstöä sovelletaan aluksiin, joiden bruttovetoisuus on vähintään 500. Samalla kuitenkin todetaan, että myös alukset, joiden bruttovetoisuus on alle 500, voivat kuljettaa matkustajia, erityishenkilöstöä ja teollisuustyöntekijöitä niin, että kokonaismatkustajamäärä on yli 12. Tällaisissa tapauksissa hallinto voi soveltaa säännöstön tavoitteita ja toiminnallisia vaatimuksia mahdollisuuksien mukaan. Jos tällainen alus täyttää IP-säännöstön vaatimukset, hallinnot voivat harkita IP-todistuskirjan myöntämistä aluksille, jotka kuljettavat yli 12 teollisuustyöntekijää, kunhan kaikki lievennykset on merkitty aluksen todistuskirjaan.
Osa I – YLEISTÄ
1 Tavoite
Tämän säännöstön tavoitteena on antaa määräyksiä teollisuustyöntekijöiden turvallisesta kuljettamisesta aluksilla ja heidän turvallisuudestaan työntekijöiden siirtotoiminnan aikana tunnistamalla mahdolliset riskit, joita ei ole 1974 tehdyn ihmishengen turvallisuutta merellä koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SOLAS) muilla sovellettavilla turvallisuusvaatimuksilla vähennetty riittävästi.
2 Määritelmät
2.1 Kuljettamisella tarkoitetaan kuljetusta, majoitusta tai näitä molempia.
2.2 Keskeisillä järjestelmillä tarkoitetaan SOLAS-sopimuksen luvun II-2 säännössä 21.4 tarkoitettuja järjestelmiä.
2.3 HSC-säännöstöllä tarkoitetaan suurnopeusaluksia koskevaa kansainvälistä turvallisuussäännöstöä, jonka järjestön meriturvallisuuskomitea on hyväksynyt vuonna 2000 päätöslauselmalla MSC.97(73), sellaisena kuin se on muutettuna.
2.4 Teollisuustyöntekijöillä (industrial personnel, IP) tarkoitetaan kaikkia henkilöitä, joita kuljetetaan tai majoitetaan aluksella offshore-teollisuuden toimintaan liittyviä tehtäviä varten työskentelyn tapahtuessa toisella aluksella ja/tai avomerilaitoksella.
2.5 IP-alue on alue tai tila, jolla teollisuustyöntekijöiden on yleensä tarkoitettu oleskelevan matkan aikana tai joita heillä on oikeus käyttää.
2.6 Offshore-teollisuuden toiminnalla tarkoitetaan avomerilaitosten rakennus-, huolto-, käytöstäpoisto-, käyttö- tai ylläpitotoimintaa, jotka liittyvät muun muassa uusiutuvaan tai hiilipohjaiseen energiaan perustuvilla aloilla, vesiviljelyssä, avomeren kaivostoiminnassa tai muussa vastaavassa toiminnassa harjoitettuun luonnonvarojen etsintään ja hyödyntämiseen.
2.7 Työntekijöiden siirrolla tarkoitetaan koko sitä toimintaketjua, jossa työntekijöitä ja heidän välineistöään siirretään merellä alukselle, johon tätä säännöstä sovelletaan, tai sieltä pois tai toiselle alukselle tai avomerilaitokselle tai sieltä pois.
2.8 SOLAS-sopimuksella tarkoitetaan vuonna 1974 tehtyä Kansainvälistä yleissopimusta ihmishengen turvallisuudesta merellä, sellaisena kuin se on muutettuna.
3 Todistuskirja ja katsastus
3.1 Kaikilla aluksilla, joihin tätä säännöstöä sovelletaan, on oltava voimassa oleva teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen turvallisuuskirja.
3.2 Teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen turvallisuuskirja annetaan perus- tai uusintakatsastuksessa alukselle, joka täyttää tämän säännöstön vaatimukset.
3.3 Tässä säännössä tarkoitetun todistuskirjan voi antaa joko hallinto tai hallinnon SOLAS-sopimuksen luvun XI-1 säännön 1 mukaisesti hyväksymä laitos. Kaikissa tapauksissa hallinto kantaa täyden vastuun todistuskirjasta.
3.4 Teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen turvallisuuskirja laaditaan muotoon, jonka malli on annettu säännöstön lisäyksessä. Jos tekstin kielenä ei ole englanti, ranska tai espanja, mukaan liitetään myös käännös yhdelle näistä kielistä.
3.5 Teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen turvallisuuskirjan voimassaolo, katsastuspäivämäärät ja hyväksymismerkinnät yhdenmukaistetaan asiaankuuluvien SOLAS-todistuskirjojen kanssa tarpeen mukaan joko SOLAS-sopimuksen luvun I säännön 14 tai luvun X säännön 3.2 mukaisesti. Todistuskirjaan tulee sisältyä liite, jossa luetellaan tässä säännöstössä vaaditut varusteet.
3.6 Teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen turvallisuuskirja ja varusteluettelo annetaan SOLAS-sopimuksen luvun XV säännössä 5.1.1 vaadittujen asiaankuuluvien todistuskirjojen lisäksi.
Osa II – TAVOITTEET JA TOIMINNALLISET VAATIMUKSET
1 Teollisuustyöntekijät
1.1 Tavoite
Tämän luvun tavoitteena on:
.1 antaa määräyksiä turvallisesta toiminnasta teollisuustyöntekijöiden kuljettamisen aikana; ja
.2 varmistaa, että teollisuustyöntekijät ovat terveydentilaltaan sopivia ja tuntevat toimintaympäristön vaarat, mukaan lukien työntekijöiden siirtoihin liittyvät riskit.
1.2 Toiminnalliset vaatimukset
Edellä 1.1 kappaleessa mainitun tavoitteen saavuttamiseksi seuraavat toiminnalliset vaatimukset sisällytetään osan III sääntöihin:
Käytössä on oltava keinoja, joilla varmistetaan, että teollisuustyöntekijät:
.1 ovat terveydentilaltaan sopivia;
.2 pystyvät kommunikoimaan aluksen miehistön kanssa;
.3 ovat saaneet asianmukaisen turvallisuuskoulutuksen;
.4 ovat saaneet aluksella aluskohtaisen turvallisuusperehdytyksen; ja
.5 ovat saaneet aluksella perehdytyksen aluksen siirtojärjestelyihin ja välineistöön.
2 Työntekijöiden turvallinen siirto
2.1 Tavoite
Tämän luvun tavoitteena on varmistaa kaikkien työntekijöiden siirtotoimissa osallisina olevien turvallisuus, mukaan lukien turvallisten ja sopivien siirtomenetelmien käyttö ja kyky suorittaa työntekijöiden siirtoon liittyvät toimet turvallisesti.
2.2 Toiminnalliset vaatimukset
Edellä 2.1 kappaleessa mainitun tavoitteen saavuttamiseksi seuraavat toiminnalliset vaatimukset sisällytetään osan III sääntöihin:
2.2.1 Käytössä on oltava keinoja, joilla varmistetaan, ettei työntekijöiden siirron aikana satu tapaturmia.
2.2.2 Työntekijöiden siirtoon käytettyjen järjestelyiden tulee:
.1 olla suunniteltu, rakennettu ja ylläpidetty sillä tavoin, että ne kestävät kuormat, joille ne altistuvat;
.2 olla suunniteltu ja rakennettu siten, että ne jäävät turvalliseen tilaan, jos ne menettävät toiminnallisuutensa tai niiden toiminnallisuus heikkenee; ja
.3 pystyä turvallisesti palauttamaan siirrettävät henkilöt turvalliseen paikkaan, jos aluksen käyttövoima häviää.
2.2.3 Alus täytyy pystyä pitämään paikallaan siten, ettei onnettomuuksia pääse sattumaan työntekijöiden siirron aikana ja sen on oltava toimintatavaltaan ja toiminnoiltaan sopiva vuorovaikutukseen muiden alusten tai avomerilaitosten kanssa.
2.2.4 Käytössä on oltava keinoja, joilla varmistetaan, että tiedot aluksella olevien teollisuustyöntekijöiden määrästä ja henkilöllisyydestä ovat ajan tasalla, jotta voidaan taata, että aluksella olevien henkilöiden todellinen määrä on koko ajan tiedossa.
3 Osastointi ja vakavuus
3.1 Tavoite
Tämän luvun tavoitteena on taata aluksen riittävä vakavuus sekä ehjänä että vaurioituneena ottaen huomioon aluksella olevien henkilöiden kokonaismäärä.
3.2 Toiminnalliset vaatimukset
Edellä 3.1 kappaleessa mainitun tavoitteen saavuttamiseksi alukseen on suunniteltava vesitiiviit ja säätiiviit rajapinnat, jotka takaavat aluksen riittävän vakavuuden sekä ehjänä että vaurioituneena ottaen huomioon aluksella olevien henkilöiden kokonaismäärä. Tämä toiminnallinen vaatimus sisällytetään osien IV ja V sääntöihin
4 Koneistot
4.1 Tavoite
Tämän luvun tavoitteena on taata, että aluksen koneistot pystyvät toimimaan vaaditulla tavalla, jotta voidaan varmistaa aluksen turvallinen navigointi ja henkilöiden turvallinen kuljettaminen aluksella sekä tavallisen toiminnan että minkä tahansa hätätilanteen aikana ottaen huomioon aluksella olevien henkilöiden kokonaismäärä.
4.2 Toiminnalliset vaatimukset
Edellä 4.1 kappaleessa mainitun tavoitteen saavuttamiseksi seuraavat toiminnalliset vaatimukset sisällytetään osien IV ja V sääntöihin:
.1 silloin kun jonkin koneistojärjestelmän vaatimusten mukaisen toiminnan takaamiseen tarvittava kapasiteetti riippuu aluksella olevien henkilöiden määrästä (esim. pilssiveden pumppausjärjestelmät), aluksella on oltava tarvittava lisäkapasiteetti;
.2 ohjauslaitejärjestelmien on pystyttävä säilyttämään aluksen ohjattavuus koneistoon vaikuttavassa onnettomuustilanteessa; ja
.3 aluksen keskeisten järjestelmien tulee olla riittävässä määrin päällekkäisiä tai eristettyjä tai osittain molempia, jotta aluksella olevat henkilöt voivat oleskella turvallisesti aluksella koneistoon vaikuttavan onnettomuustilanteen jälkeen ottaen huomioon aluksella olevien henkilöiden määrä.
5 Sähkölaitteet
5.1 Tavoite
Tämän luvun tavoitteena on:
.1 varmistaa, että aluksella on sähkötehon hätälähteitä, joilla pystytään takaamaan keskeisten järjestelmien toimivuus hätätilanteissa ottaen huomioon aluksella olevien henkilöiden kokonaismäärä: ja
.2 suojata kaikkia aluksella olevia henkilöitä sähkön aiheuttamilta vaaroilta.
5.2 Toiminnalliset vaatimukset
Edellä 5.1 kappaleessa mainitun tavoitteen saavuttamiseksi seuraavat toiminnalliset vaatimukset sisällytetään osien IV ja V sääntöihin:
.1 aluksen keskeisten järjestelmien hätäsyöttöjärjestelyiden tulee olla riittävässä määrin päällekkäisiä tai eristettyjä tai osittain molempia, jotta aluksella olevat henkilöt voivat oleskella turvallisesti aluksella vahingon satuttua ottaen huomioon aluksella olevien henkilöiden määrä sekä hallittuun evakuointiin tarvittava aika; ja
.2 käytössä on oltava varotoimia sähköiskun, tulipalon tai muiden sähköperäisten vaarojen estämiseksi.
6 Ajoittain miehittämättömät koneistotilat
6.1 Tavoite
Tämän luvun tavoitteena on varmistaa, että, jos ja kun jokin koneistotila on ajoittain miehittämättömänä, tämä ei heikennä aluksen tai sillä olevien henkilöiden turvallisuutta.
6.2 Toiminnalliset vaatimukset
Edellä 6.1 kappaleessa mainitun tavoitteen saavuttamiseksi seuraavat toiminnalliset vaatimukset sisällytetään osien IV ja V sääntöihin:
.1 vaikka koneistotila olisi ajoittain miehittämätön, sen toiminnan tulee olla turvallista ottaen huomioon aluksella olevien henkilöiden määrä; ja
.2 ajoittain miehittämättömän koneistotilan varustukseen tulee kuulua lisähalllinta-, valvonta- ja hälytysjärjestelmiä turvallisen toiminnan takaamiseksi ottaen huomioon aluksella olevien henkilöiden määrä, jotta saavutettaisiin vastaava turvallisuustaso kuin koneistotilassa, joka on normaalisti miehitettynä.
7 Paloturvallisuus
7.1 Tavoite
Tämän luvun tavoitteena on täyttää SOLAS-sopimuksen paloturvallisuustavoitteet tai HSC-säännöstön paloturvallisuutta koskevat perusperiaatteet ottaen huomioon aluksella olevien henkilöiden määrä.
7.2 Toiminnalliset vaatimukset
Edellä 7.1 kappaleessa mainitun tavoitteen saavuttamiseksi keinot, joiden avulla täytetään SOLAS-sopimuksen paloturvallisuutta koskevat toiminnalliset vaatimukset tai HSC-säännöstön paloturvallisuutta koskevat perusperiaatteet, ottaen huomioon aluksella olevien henkilöiden määrä sisällytetään osien IV ja V sääntöihin.
8 Hengenpelastuslaitteet ja järjestelyt
8.1 Tavoite
Tämän luvun tavoitteena on määrätä asiaankuuluvista ja riittävistä toimista, joilla taataan aluksen turvallinen jättäminen ja veden varaan joutuneiden henkilöiden turvallinen nostaminen takaisin alukseen.
8.2 Toiminnalliset vaatimukset
Edellä 8.1 kappaleessa mainitun tavoitteen saavuttamiseksi seuraavat toiminnalliset vaatimukset sisällytetään osien IV ja V sääntöihin:
.1 pelastusveneissä on oltava riittävästi tilaa kaikille aluksella oleville henkilöille;
.2 kaikille aluksella oleville on oltava asiaankuuluvat ja riittävät henkilökohtaiset hengenpelastuslaitteet;
.3 on varmistettava, että aluksella on riittävästi kokoontumistilaa;
.4 aluksen omien viestintä- ja hälytysjärjestelmien on taattava, että hätäviestintä saavuttaa kaikki aluksella olevat; ja
.5 käytössä on oltava keinoja, joilla varmistetaan veden varaan joutuneen ihmisen turvallinen nostaminen takaisin alukseen.
9 Vaaralliset aineet
9.1 Tavoite
Tämän luvun tavoitteena on antaa määräyksiä teollisuustyöntekijöiden turvallisesta kuljettamisesta, kun tämän säännöstön mukaisesti sertifioidulla aluksella kuljetetaan ja käsitellään samanaikaisesti vaarallisia aineita ottaen huomioon aluksella olevien henkilöiden kokonaismäärä.
9.2 Toiminnalliset vaatimukset
Edellä 9.1 kappaleessa mainitun tavoitteen saavuttamiseksi mahdolliset vaarallisten aineiden kuljetuksen ja käsittelyn aiheuttamat vaarat tulee huomioida ja niiden aiheuttama riski kaikille aluksella oleville henkilöille minimoida ottaen huomioon vaarallisten aineiden luonne. Tämä toiminnallinen vaatimus sisällytetään osien IV ja V sääntöihin
Osa III – SÄÄNNÖT
1 sääntö
Teollisuustyöntekijät
1.1 Osan II kappaleessa 1.2.1 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi kaikkien teollisuustyöntekijöiden tulee olla vähintään 16-vuotiaita ja aluksen päällikölle on annettava kirjalliset todisteet siitä, että he täyttävät fyysisesti ja terveydentilaltaan kaikki kyseisen säännön vaatimukset hallinnon hyväksymien vaatimusten mukaisesti.
1.2 Osan II kappaleessa 1.2.2 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi kaikkien teollisuustyöntekijöiden on osoitettava osaavansa riittävästi aluksen työkieltä, jotta he pystyvät kommunikoimaan tehokkaasti ja ymmärtämään aluksen miehistön antamia ohjeita.
1.3 Osan II kappaleessa 1.2.3 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi kaikkien teollisuustyöntekijöiden on ennen alukseen nousemista saatava koulutusta ja ohjeistusta liittyen seuraaviin aiheisiin:1
.1 pelastautuminen, johon sisältyy:
.1 tietoa hätätilanteista, joita aluksella voi sattua;
.2 henkilökohtaisten pelastautumisvälineiden käyttö;
.3 turvallinen veteen siirtyminen korkealta kannelta ja pelastautuminen veden varassa; ja
.4 pelastusveneeseen nouseminen alukselta tai vedestä, kun päällä on pelastusliivi;
.2 paloturvallisuus, johon kuuluu tietoa siitä, millaisia palovaaroja aluksilla on ja millaisia varotoimia tulee noudattaa tulipalon estämiseksi; ja
.3 henkilökohtainen turvallisuus ja sosiaaliset velvoitteet, joihin kuuluvat muun muassa seuraavat asiat:
.1 työntekijä ymmärtää laivan päällikön tai hänen edustajansa määräysvallan aluksella;
.2 työntekijä noudattaa aluksen henkilöstön antamia ohjeita; ja
.3 työntekijä ymmärtää aluksilla käytettyjen turvallisuuteen liittyvien symbolien ja kylttien sekä hälytyssignaalien merkityksen.
1.4 Aluksella ei tule kuljettaa teollisuustyöntekijöitä, mikäli aluksen päällikölle ei ole toimitettu dokumentaatiota, jolla vahvistetaan, että kyseiset työntekijät ovat saaneet tämän säännön mukaisen koulutuksen tai ohjeistuksen.
1.5 Osan II kappaleessa 1.2.4 mainitun toiminnallisen vaatimuksen täyttämiseksi kaikkien teollisuustyöntekijöille on ennen satamasta lähtöä tai heti alukseen nousemisen jälkeen annettava aluskohtainen turvallisuusperehdytys, johon kuuluvat:
.1 aluksen pohjapiirustus;
.2 henkilökohtaisten hengenpelastuslaitteiden, kokoontumis- ja pelastusasemien, hätäpoistumisteiden ja ensiapuasemien sijainti;
.3 aluksen turvallisuuteen liittyvät tiedot, symbolit ja kyltit sekä hälytykset; ja
.4 toimet, joihin on ryhdyttävä kuullessaan hälytyksen tai kuulutuksen hätätilanteesta.
1.6 Osan II kappaleessa 1.2.5 mainitun toiminnallisen vaatimuksen täyttämiseksi ennen siirtoa kaikkien teollisuustyöntekijöiden on saatava perehdytys niistä aluksella noudatettavista menettelytavoista ja järjestelyistä sekä lisäturvatoimista tai turvallisuuslaitteista, joita työntekijöiden siirto muille aluksille ja/tai avomerilaitoksille ja niiltä pois saattaa vaatia.
____________________________
1 Työntekijöiden, jotka täyttävät IMO:n liikkuvien avomeriyksiköiden työntekijöiden koulutusta ja sertifiointia koskevan suosituksen Recommendations for the training and certification of personnel on mobile offshore units (päätöslauselma A.1079(28)) kappaleen 5.5 koulutusvaatimukset tai teollisuuden alan koulutusta koskevat vaatimukset, kuten kansainvälisen tuulijärjestön (Global Wind Organization, GWO), avomeren öljyteollisuuden harjoittelulaitoksen (Offshore Petroleum Industry Training Organization, OPITO) tai OPITO:n akkreditoiman BOSIET-koulutuksen (Basic Offshore Safety Induction and Emergency Training [avomerityöskentelyn peruskoulutus turvallisuuteen perehdytystä ja hätätilanteita varten]) asettamat vaatimukset, voidaan katsoa täyttävän tämän osion vaatimukset.
2 sääntö
Turvallinen siirto
2.1 Osan II kappaleessa 2.2.1 mainitun toiminnallisen vaatimuksen täyttämiseksi noudatetaan seuraavia määräyksiä:
.1 Työntekijöiden siirtolaitteet ja järjestelyt on pidettävä puhtaina, huollettava asianmukaisesti ja katsastettava säännöllisesti, jotta voidaan varmistaa, että niitä on turvallista käyttää.
.2 Nostolaitteita ja työntekijöiden siirtojärjestelyiden käyttöä valvoo toimenpiteestä vastaava päällystön jäsen ja niitä käyttää asianmukaisesti koulutettu henkilöstö. Nostolaitteiden ja mekaanisten laitteistojen käytössä osallisena oleva henkilöstö määrittelee turvamenetelmät ja toimii niiden mukaisesti.
.3 Siirrosta vastaavan päällystön jäsenen ja komentosillan välillä on oltava viestintäyhteys.
.4 Kaikkien työntekijöiden siirtojärjestelyiden tulee olla pysyvästi merkittyjä, jotta kunkin laitteen voi aina yksilöidä valvontaa, katsastusta tai tietojen kirjaamista varten. Niiden käyttö- ja huoltopäiväkirjat on säilytettävä aluksella.
.5 Ennen kuin työntekijöiden siirtotoimet aloitetaan, työntekijöiden siirtojärjestelyt on tarkistettava niiden asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi.
.6 Käytössä on oltava keinoja, joilla varmistetaan, että teollisuustyöntekijät pääsevät kulkemaan turvallisesti ja esteettömästi työntekijöiden siirtojärjestelyiden ja aluksella sijaitsevan kuljetus- tai majoituspaikkansa välillä.
.7 Työntekijöiden siirtojärjestelyt, vedenpinta niiden alapuolella sekä yllä kohdassa .6 määritelty kulku on valaistava käyttäen tarvittaessa hätäsähkönlähteellä varmistettua valaistusta.
.8Työntekijöiden siirtoa varten tulee määritellä tietty kansialue ja se tulee pitää esteettömänä.
.9 Kun suunnitellaan työntekijöiden siirtoa merellä ja ennen kuin se toteutetaan, tulee tehdä työturvallisuusanalyysi. Analyysissä on otettava huomioon ympäristöolosuhteet sekä toiminnalliset ja varusteista johtuvat rajoitteet.
.10 Työntekijöiden siirtoa suunniteltaessa on huomioitava järjestön laatima ohjeistus2 tai muu hallinnon hyväksymä 3 ohjeistus.
2.2 Osan II kappaleessa 2.2.2 mainitun toiminnallisen vaatimuksen täyttämiseksi työntekijöiden siirtojärjestelyt on suunniteltava, rakennettava, testattava ja asennettava hallinnon hyväksymien vaatimusten4 mukaisesti tai sellaisen luokituslaitoksen vaatimusten mukaisesti, jonka hallinto on hyväksynyt SOLAS-sopimuksen luvun XI-1 säännön 1 mukaisesti.
2.3 Lisäksi noudatetaan seuraavia määräyksiä:
.1 Työntekijöiden siirtojärjestelyiden tulee sopia suunnittelultaan aluksen omiin järjestelyihin.
.2 On tehtävä analyysi sellaisten teollisuustyöntekijöiden siirtojärjestelyissä ja niihin liittyvissä järjestelmissä mahdollisesti ilmenevien vikojen arvioimiseksi, jotka voisivat haitata siirtojärjestelyiden käyttöä tai vaarantaa mukana olevien henkilöiden turvallisuuden.
Analyysissä5 on:
.1 huomioitava yksittäisen vian aiheuttamat vaikutukset kaikille laitteistoille ja järjestelmille, tulipalo missä tahansa tilassa tai vuoto missä tahansa vesitiiviissä osastossa, joilla voisi olla vaikutusta siihen, onko siirtojärjestelyitä mahdollista käyttää; ja
.2 tarjottava ratkaisuja, joiden avulla teollisuustyöntekijöiden siirtojärjestelyiden käytettävyys voidaan varmistaa ja kaikkien osallisina olevien turvallisuus taata kohdassa .1 kuvatun kaltaisessa vikatilanteessa.
.3 Kun yksittäinen vika johtaa järjestelmässä useamman kuin yhden komponentin vikaantumiseen (yhteisvikaantuminen), kaikkia aiheutuvia vikatilanteita on tarkasteltava yhdessä. Kun yhden vian ilmeneminen aiheuttaa suoraan lisää vikoja, kaikkia kyseisiä vikoja on tarkasteltava yhdessä.
2.4 Osan II kappaleessa 2.2.3 mainitun toiminnallisen vaatimuksen täyttämiseksi aluksen ohjattavuutta on arvioitava yhdessä sen kanssa, kuinka pitkään aluksen on oletettavasti pystyttävä pysymään paikallaan, jotta varmistetaan aluksen paikallaanpitolaitteiston oikeanlainen käyttö.
2.5 Osan II kappaleessa 2.2.4 mainitun toiminnallisen vaatimuksen täyttämiseksi aluksella on oltava käytössä menetelmät, joilla voidaan koko ajan varmistaa, että tiedot aluksella olevien työntekijöiden määrästä ja henkilöllisyydestä ovat oikein.
____________________________
2 Katso kiertokirje Guidance on safety when transferring persons at sea (MSC-MEPC.7/Circ.10).
3 Kuten viimeisin muutettu ohjeistus IMCA M202 Guidance on the transfer of personnel to/from offshore vessels and structures.
4 Katso asiaankuuluvin osin EN 13852-1:2013.
5 Asiaankuuluva analyysi voi olla QFA tai FMEA ja niihin liittyvät raportit.
Osa IV – LISÄSÄÄNNÖT SOLAS-SOPIMUKSEN I LUVUN MUKAISESTI SERTIFIOIDUILLE ALUKSILLE
1 sääntö
Yleistä
1.1 Ellei nimenomaisesti toisin määrätä tässä osassa, teollisuustyöntekijöitä kuljettavien alusten on täytettävä SOLAS-sopimuksen lastialuksia koskevat vaatimukset sekä noudatettava tämän osan mukaisesti sovellettavia sääntöjä.
1.2 Alusten, jotka 1.1 kappaleen lisäksi noudattavat tämän osan mukaisesti sovellettavia sääntöjä, katsotaan täyttävän osan II kappaleiden 3–9 tavoitteet ja toiminnalliset vaatimukset.
2 sääntö
Osastointi ja vakavuus
2.1 Osan II kappaleessa 3.2.1 mainitun toiminnallisen vaatimuksen täyttämiseksi noudatetaan seuraavia määräyksiä:
.1 Kun alus on sertifioitu kuljettamaan yli 240 henkilöä, sen on täytettävä SOLAS-sopimuksen II-1 luvun 5 sääntö ikään kuin alus olisi matkustaja-alus ja teollisuustyöntekijät laskettaisiin matkustajiksi. SOLAS-sopimuksen II-1 luvun 5.5 sääntöä ei kuitenkaan sovelleta.
.2 Osastointi- ja vuotovakavuussääntöjen on oltava SOLAS-sopimuksen II-1 luvun mukaiset silloin, kun alus katsotaan matkustaja-alukseksi ja teollisuustyöntekijät lasketaan matkustajiksi, jolloin käytettävä R-indeksi on seuraavanlainen:
.1 kun alus on sertifioitu kuljettamaan vähintään 240 henkilöä, R-indeksin arvoksi asetetaan R-indeksi;
.2 kun alus on sertifioitu kuljettamaan yli 60 henkilöä, R-indeksin arvoksi asetetaan 0,8R; tai
.3 kun alus on sertifioitu kuljettamaan enemmän kuin 60 mutta vähemmän kuin 240 henkilöä, R-indeksi interpoloidaan lineaarisesti edellä alakohdissa .1 and .2 annettujen arvojen väliin.
Missä:
N = N1 + 2N2
N1 = henkilömäärä, jolle on varattu pelastusveneet
N2 = henkilömäärän N1 ylittävä henkilömäärä (ml. päällystö ja miehistö), joka aluksella on oikeus kuljettaa
.3 Jos käyttöolosuhteet ovat sellaiset, että edellä olevan 2.1.2 kappaleen noudattaminen kaavan N=N1+2N2 mukaisesti on käytännössä mahdotonta ja jos hallinto katsoo vaaran asteen asianmukaisesti alentuneen, käytetty N-arvo voi olla pienempi, mutta kuitenkin vähintään N=N1+N2.
.4 Aluksiin, joihin sovelletaan edellä mainittua 2.1.2.1 kappaletta, sovelletaan SOLAS-sopimuksen II-1 luvun sääntöjen 8 ja 8-1 sekä II-1 luvun osien B-2, B-3 ja B-4 vaatimuksia ikään kuin alus olisi matkustaja-alus ja teollisuustyöntekijät laskettaisiin matkustajiksi. SOLAS-sopimuksen II-1 luvun sääntöjä 14 ja 18 ei kuitenkaan sovelleta.
.5 Aluksiin, joihin sovelletaan edellä mainittuja kappaleita 2.1.2.2 ja 2.1.2.3, lukuun ottamatta jäljempänä olevaa kohtaa 2.1.6, sovelletaan SOLAS-sopimuksen II-1 luvun osia B-2, B-3 ja B-4 ikään kuin alus olisi lastialus ja teollisuustyöntekijät olisivat miehistöä. SOLAS-sopimuksen II-1 luvun sääntöjä 8 ja 8-1 ei kuitenkaan tarvitse soveltaa eikä SOLAS-sopimuksen II-1 luvun sääntöjä 14 ja 18 sovelleta.
.6Kaikkien tämän säännöstön mukaan sertifioitujen alusten on täytettävä SOLAS-sopimuksen II-1 luvun sääntöjen 9, 13, 19, 20 ja 21 vaatimukset ikään kuin alus olisi matkustaja-alus.
3 sääntö
Koneistot
3.1 Osan II kappaleessa 4.2.1 mainitun toiminnallisen vaatimuksen täyttämiseksi aluksen on täytettävä SOLAS-sopimuksen II-1/35-1 säännön vaatimukset ikään kuin alus olisi matkustaja-alus.
3.2 Osan II kappaleessa 4.2.2 mainitun toiminnallisen vaatimuksen täyttämiseksi silloin, kun alus on sertifioitu kuljettamaan enemmän kuin 240 henkilöä, sen on täytettävä SOLAS-sopimuksen II-1 luvun 29 säännön vaatimukset ikään kuin alus olisi matkustaja-alus.
4 sääntö
Sähkölaitteet
4.1 Osan II kappaleessa 5.2.1 mainitun toiminnallisen vaatimuksen täyttämiseksi noudatetaan seuraavia määräyksiä:
.1 kun aluksen pituus on vähintään 50 m ja sillä kuljetaan enintään 60 henkilöä, sen sähkölaitteisiin sovelletaan SOLAS-sopimuksen II-1 luvun 43 säännön vaatimusten lisäksi SOLAS-sopimuksen II-1 luvun 42.2.6.1 sääntöä; ja
.2 kun aluksella kuljetaan enemmän kuin 60 henkilöä, sen sähkölaitteisiin sovelletaan SOLAS-sopimuksen II-1 luvun 42 sääntöä.
4.2 Osan II kappaleessa 5.2.2 mainitun toiminnallisen vaatimuksen täyttämiseksi, kun aluksella kuljetaan enintään 60 henkilöä, sovelletaan, SOLAS-sopimuksen II-1 luvun 45.12 sääntöä
5 sääntö
Ajoittain miehittämättömät koneistotilat
Osan II kappaleessa 6.2 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi alukset, joilla kuljetaan enemmän kuin 240 henkilöä, katsotaan matkustaja-aluksiksi SOLAS-sopimuksen II-1 luvun osan E mukaisesti.
6 sääntö
Paloturvallisuus
Osan II kappaleissa 7.2 ja 4.2.3 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi noudatetaan seuraavia määräyksiä:
.1 jos alus on sertifioitu kuljettamaan enemmän kuin 240 henkilöä, siihen sovelletaan SOLAS-sopimuksen II-2 luvun vaatimuksia matkustaja-aluksille, joilla kuljetetaan yli 36 matkustajaa; ja
.2 jos alus on sertifioitu kuljettamaan enemmän kuin 60 mutta enintään 240 henkilöä, siihen sovelletaan SOLAS-sopimuksen II-2 luvun vaatimuksia matkustaja-aluksille, joilla kuljetetaan enintään 36 matkustajaa paitsi, ettei SOLAS-sopimuksen II-2 luvun sääntöjä 21 ja 22 tarvitse soveltaa; ja
7 sääntö
Hengenpelastuslaitteet ja järjestelyt
Osan II kappaleessa 8.2 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi:
.1 aluksiin, joilla kuljetetaan enemmän kuin 60 henkilöä, sovelletaan, SOLAS-sopimuksen luvun III vaatimuksia muilla kuin lyhyillä kansainvälisillä matkoilla liikennöiville aluksille;
.2 kuljetettavasta henkilömäärästä riippumatta SOLAS-sopimuksen luvun III sääntöjä 2 ja 19.2.3 ei sovelleta.
.3 kun SOLAS-sopimuksen luvussa III käytetään käsitettä ”matkustaja”, sen on tulkittava tarkoittavan teollisuustyöntekijöitä kuten SOLAS-sopimuksen luvun XV säännössä 2.3 määrätään; ja
.4 sen estämättä, mitä yllä kohdassa .3 määrätään, tarvittava lasten ja alle vuoden ikäisten lasten pelastusliivien määrä on laskettava pelkästään aluksella olevien matkustajien määrän mukaisesti.
8 sääntö
Vaaralliset aineet
8.1 Yleistä
Teollisuustyöntekijät saavat tuoda vaarallisia aineita alukselle ainoastaan aluksen ulkopuolisen tehtävänsä suorittamista varten ja aluksen päällikön etukäteen antamalla suostumuksella. Näiden vaarallisten aineiden katsotaan olevan aluksen lastia ja ne tulee kuljettaa SOLAS-sopimuksen osan A luvun VII mukaisesti.
8.2 Vaarallisten aineiden kuljettaminen pakatussa muodossa
Osan II kappaleessa 9.2 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi:
.1 aluksiin, jotka on sertifioitu kuljettamaan enemmän kuin 240 henkilöä, sovelletaan SOLAS-sopimuksen luvun II-2 sääntöä 19.3.6.2 matkustaja-aluksille, jotka kuljettavat yli 36 matkustajaa; ja
.2 IMDG-säännöstön vaatimusten soveltamiseksi, alusten, jotka on sertifioitu kuljettamaan enemmän kuin 240 henkilöä, katsotaan olevan matkustaja-aluksia, ja alusten, jotka on sertifioitu kuljettamaan enintään 240 henkilöä, katsotaan olevan lastialuksia.
8.3 Vaarallisten aineiden kuljettaminen kiinteänä irtolastina
Osan II kappaleessa 9.2 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi:
.1 aluksiin, jotka on sertifioitu kuljettamaan enemmän kuin 240 henkilöä, sovelletaan SOLAS-sopimuksen luvun II-2 sääntöä 19.3.6.2 matkustaja-aluksille, jotka kuljettavat yli 36 matkustajaa; ja
.2 IMSBC-säännöstön vaatimusten soveltamiseksi teollisuustyöntekijät katsotaan henkilöstönsuojelun yhteydessä henkilöstöksi.
8.4 Vaarallisten nestemäisten kemikaalien, nesteytettyjen kaasujen ja öljyn kuljettaminen
8.4.1 Osan II kappaleessa 9.2 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi, kun aluksella kuljetetaan samanaikaisesti vaarallisia nestemäisiä kemikaaleja ja/tai nesteytettyjä kaasuja irtolastina sekä teollisuustyöntekijöitä, aluksen tulee olla sertifioitu joko SOLAS-sopimuksen luvun VII osien B tai C vaatimusten mukaisesti tai sen on noudatettava vähintään saman tasoisia vaatimuksia kuin järjestön laatimat ja oltava niiden mukaisesti sertifioituja.6 Lisäksi:
.1 myrkyllisten tai matalan leimahduspisteen tuotteiden tai happojen kuljettaminen ei ole sallittua silloin, kun aluksella olevien henkilöiden kokonaismäärä on yli 60;
.2 kun kuljetetaan teollisuustyöntekijöitä, alueiden ja tilojen, joihin teollisuustyöntekijöillä ei ole oikeutta mennä, tulee olla selvästi merkitty;
.3 työntekijöiden siirtojärjestelyiden tulee sijaita lastialueen ulkopuolella;
.4 työntekijöiden siirtojärjestelyihin tulee mahdollisuuksien mukaan päästä lastialueen ulkopuolelta; ja
.5 alukseen nousun tai työntekijöiden siirron tulee tapahtua eri aikaan kuin lastaamisen tai lastin purkamisen.
8.4.2 Osan II kappaleessa 9.2. mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi, kun alukselle kuljetetaan samanaikaisesti lastina öljyä siten kuin MARPOL-yleissopimuksen liitteessä I on määritelty sekä teollisuustyöntekijöitä, sovelletaan 8.4.1 kappaleen vaatimuksia.
8.4.3 Tätä vaatimusta sovellettaessa:
.1 ”matalan leimahduspisteen tuotteilla” tarkoitetaan:
.1 myrkyllisiä aineita, joiden leimahduspiste on enintään 60°C;
.2 öljyä, jonka leimahduspiste on enintään 60°C; ja
.3 nesteytettyjä kaasuja, joita varten tarvitaan ilmaisimet syttyvien höyryjen havaitsemista varten IGC-säännöstön luvun 19 mukaisesti;
.2 ”myrkyllisillä tuotteilla” tarkoitetaan:
.1 vaarallisia kemikaaleja, joihin sovelletaan IBC-säännöstön erityisvaatimusta 15.12; ja
.2 nesteytettyjä kaasuja, jotka varten tarvitaan ilmaisimet myrkyllisten höyryjen havaitsemista varten IGC-säännöstön luvun 19 mukaisesti; ja
.3 ”hapoilla” tarkoitetaan vaarallisia kemikaaleja, joihin sovelletaan IBC-säännöstön erityisvaatimusta 15.12.
8.4.4 Osan II kappaleessa 9.2 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi, kun aluksella kuljetetaan nesteytettyjä kaasuja irtolastina, IGC-säännöstön vaatimusten soveltamiseksi teollisuustyöntekijät katsotaan koulutuksen ja henkilöstönsuojelun yhteydessä henkilöstöksi.
____________________________
6 Katso offshore-tukialuksia koskeva turvallisuussäännöstö Code for the Transport and Handling of Hazardous and Noxious Liquid Substances in Bulk on Offshore Support Vessels (OSV Chemical Code) (päätöslauselma A.1122(30)).
Osa V – LISÄSÄÄNNÖT SOLAS-SOPIMUKSEN X LUVUN MUKAISESTI SERTIFIOIDUILLE ALUKSILLE
1 sääntö
Yleistä
1.1 SOLAS-sopimuksen luvun X mukaisesti sertifioidulla suurnopeuslastialuksella ei tulisi kuljettaa yli 60 henkilöä.
1.2 Ellei nimenomaisesti toisin määrätä tässä osassa, suurnopeuslastialusten, jotka kuljettavat enintään 60 henkilöä, tulee täyttää HSC-säännöstön lastialuksia koskevat vaatimukset sekä tämän osan sovellettavat säännöt.
1.3 Alusten, jotka 1.2 kappaleen lisäksi noudattavat tämän osan sovellettavia sääntöjä, katsotaan täyttävän osan II kappaleiden 3–9 tavoitteet ja toiminnalliset vaatimukset.
1.4 Teollisuustyöntekijöiden kuljettamista suurnopeuslastialuksella ei katsota läpikulkumatkaksi HSC-säännöstön 1.9.1.1 säännön mukaisesti, joten liikennöinti vaatii luvan.
1.5 Kun HSC-säännöstön sovellettavissa vaatimuksissa käytetään käsitettä ”matkustaja”, sen on tulkittava tarkoittavan ”muita aluksella olevia henkilöitä kuin miehistöä”.
2 sääntö
Osastointi ja vakavuus
Osan II kappaleessa 3.2 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi noudatetaan seuraavia määräyksiä:
.1 Luvun 2 osa B, paitsi että HSC-säännöstön 2 luvun osan C sijaan sovelletaan HSC-säännöstön sääntöjä 2.13.2 ja 2.14.
.2 Kun sovelletaan HSC-säännöstön 2 luvun määräyksiä, käsitteen ”matkustaja”, on tulkittava tarkoittavan ”muita aluksella olevia henkilöitä kuin miehistöä”. Lisäksi kunkin tällaisen matkustajan painon oletetaan olevan 90 kg 75 kg:n sijaan.
3 sääntö
Koneistot
Osan II kappaleessa 4.2 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi sovelletaan HSC-säännöstön 10 luvun osan B A-luokan matkustaja-aluksia koskevia sääntöjä soveltuvilta osin HSC-säännöstön 10 luvun osan C sijaan.
4 sääntö
Sähkölaitteet
Osan II kappaleessa 5.2 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi sovelletaan HSC-säännöstön 12.7.10 säännön vaatimuksia.
5 sääntö
Ajoittain miehittämättömät koneistotilat
[ei määräyksiä]
6 sääntö
Paloturvallisuus
[ei määräyksiä]
7 sääntö
Hengenpelastuslaitteet ja järjestelyt
Osan II kappaleessa 8.2 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi:
.1 Sovelletaan HSC-säännöstön 4.2.3 sääntöä;
.2 Sovelletaan HSC-säännöstön 8.4.3 sääntöä – ilmauksen ”matkustajatilat” on tulkittava tarkoittavan ”teollisuustyöntekijöille tarkoitettuja tiloja”; ja
.3 tarvittava lasten ja alle vuoden ikäisten lasten pelastusliivien määrä on laskettava pelkästään aluksella olevien matkustajien määrän mukaisesti.
8 sääntö
Vaaralliset aineet
8.1 Teollisuustyöntekijät saavat tuoda vaarallisia aineita alukselle ainoastaan aluksen ulkopuolisen tehtävänsä suorittamista varten ja aluksen päällikön etukäteen antamalla suostumuksella. Näiden vaarallisten aineiden katsotaan olevan aluksen lastia ja ne tulee kuljettaa HSC-säännöstön 7 luvun osan D mukaisesti.
8.2 Osan II kappaleessa 9.2 mainittujen toiminnallisten vaatimusten täyttämiseksi:
.1 kun kuljetetaan teollisuustyöntekijöitä, alueiden ja tilojen, joihin teollisuustyöntekijöillä ei ole oikeutta mennä, tulee olla selvästi merkitty;
.2 työntekijöiden siirtojärjestelyiden tulee sijaita lastialueen ulkopuolella;
.3 työntekijöiden siirtojärjestelyihin tulee mahdollisuuksien mukaan päästä lastialueen ulkopuolelta; ja
.4 alukseen nousun tai työntekijöiden siirron tulee tapahtua eri aikaan kuin lastaamisen tai lastin purkamisen.
LISÄYS
TURVALLISUUSKIRJAN MALLI TEOLLISUUSTYÖNTEKIJÖITÄ KULJETTAVILLE ALUKSILLE
Teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen TURVALLISUUSKIRJA
Tätä todistuskirjaa täydentää teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen turvallisuuskirjaa varten laadittu varusteluettelo (IP-lomake)
................................................................... ...................................................................
(Virallinen sinetti) (Valtio)
Annettu vuoden 1974 ihmishengen turvallisuutta merellä koskevan kansainvälisen yleissopimuksen määräysten, sellaisena kuin se on muutettuna, nojalla
...................................................................
(valtion nimi)
____________________________________________________________
(toimivaltaisen henkilön tai organisaation nimi)
Aluksen tiedot7 ...................................................................
Aluksen nimi..................................................................
Tunnuskirjaimet ...................................................................
Kotipaikka ...................................................................
Bruttovetoisuus ...................................................................
IMO-numero8 ...................................................................
Päivämäärä, [pp/kk/vvvv], jolloin köli on laskettu tai jolloin alus on ollut vastaavassa
rakennusvaiheessa, tai päivämäärä, jolloin aluksella on aloitettu merkittäviä muutos- tai
muuntamistöitä.
____________________________
7Aluksen tiedot voi vaihtoehtoisesti sijoittaa vaakasuoriin laatikoihin.
8IMO-tunnistenumerojärjestelmän mukaisesti, sellaisena kuin järjestö on sen hyväksynyt päätöslauselmalla A.1117(30).
TÄTEN TODISTETAAN, ETTÄ:
1 rastita asianmukainen kohta
alus on katsastettu teollisuustyöntekijöitä kuljettavia aluksia koskevan kansainvälisen turvallisuussäännöstön I luvun kohdan 3 mukaisesti alukseksi, johon sovelletaan joko sopimuksen XV luvun sääntöä 3.1 tai sääntöä 3.4.
.1 Katsastuksessa kävi ilmi seuraavaa:
.1 aluksen rakenne, varusteet, laitteet ja materiaalit ja aluksen kunto ovat kaikin tavoin tyydyttäviä ja alus täyttää säännöstön asiaankuuluvat vaatimukset; ja
.2 jos aluksella on työntekijöiden siirtolaitteita ja järjestelyjä, ne ja niiden kunto ovat kaikin tavoin tyydyttäviä ja ne täyttävät säännöstön III luvun säännön 2 vaatimukset.
2 rastita asianmukainen kohta
Alus on katsastettu teollisuustyöntekijöitä kuljettavia aluksia koskevan kansainvälisen turvallisuussäännöstön I luvun kohdan 3 mukaisesti alukseksi, johon sovelletaan joko sopimuksen XV luvun sääntöä 3.2 tai sääntöä 3.3.
.1 Katsastuksessa kävi ilmi seuraavaa:
.1 hengenpelastuslaitteet sekä pelastusveneiden ja lauttojen ja valmiusveneiden varustus ovat soveltuvin osin joko säännöstön IV luvun säännön 7 tai V luvun säännön 7 mukaisia.
.2 jos vaarallisten aineiden kuljettaminen on sallittu aluksella, alus täyttää säännöstön IV luvun säännön 8 tai V luvun säännön 8 asiaankuuluvat vaatimukset; ja
.3 jos aluksella on työntekijöiden siirtolaitteita ja järjestelyjä, ne ja niiden kunto ovat kaikin tavoin tyydyttäviä ja ne täyttävät säännöstön III luvun säännön 2 (paitsi kappaleen 2.1.7) vaatimukset.
3 Tämä todistuskirja ei koske myrkyllisten tai matalan leimahduspisteen tuotteiden tai happojen kuljettamista, kun aluksella olevien henkilöiden kokonaismäärä on yli 60.
Tämä todistuskirja on voimassa ……… saakka
Todistuskirjan pohjana olevan katsastuksen suorituspäivä (pp/kk/vvvv): ……….....................
Annettu
(Todistuskirjan antamispaikka)
(Antopäivämäärä) (Todistuskirjan myöntävän toimivaltaisen
viranomaisen allekirjoitus)
(Myöntävän viranomaisen sinetti tai leima)VUOSI-, MÄÄRÄAIKAIS- JA VÄLIKATSASTUSTEN HYVÄKSYMINEN
TÄTEN TODISTETAAN, että säännöstön I luvun 3 osion mukaisessa katsastuksessa aluksen on todettu täyttävän säännöstön asiaankuuluvat vaatimukset:
Vuosi-/määräaikaiskatsastus*: Allekirjoittanut:
…………………………………………….
(Toimivaltaisen viranomaisen allekirjoitus)
Paikka: …………………………………………….
Päivämäärä: …………………………………………….
(Viranomaisen sinetti tai leima)
Vuosi-/määräaikais/välikatsastus*: Allekirjoittanut:
…………………………………………….
(Toimivaltaisen viranomaisen allekirjoitus)
Paikka: …………………………………………….
Päivämäärä: …………………………………………….
(Viranomaisen sinetti tai leima)
Vuosi-/määräaikais/välikatsastus*: Allekirjoittanut:
…………………………………………….
(Toimivaltaisen viranomaisen allekirjoitus)
Paikka: …………………………………………….
Päivämäärä: …………………………………………….
(Viranomaisen sinetti tai leima)
Vuosi-/määräaikaiskatsastus*:Allekirjoittanut:
…………………………………………….
(Toimivaltaisen viranomaisen allekirjoitus)
Paikka: …………………………………………….
Päivämäärä: …………………………………………….
(Viranomaisen sinetti tai leima)
*Tarpeeton yliviivataan.
HYVÄKSYNTÄ TODISTUSKIRJAN VOIMASSAOLON JATKAMISEKSI, JOS SE ON VOIMASSA ALLE VIISI VUOTTA YLEISSOPIMUKSEN I LUVUN 14(C) SÄÄNTÖÄ TAI VUONNA 2000 HYVÄKSYTYN HSC-SÄÄNNÖSTÖN 1.8.8 SÄÄNTÖÄ SOVELLETTAESSA
Alus täyttää yleissopimuksen asiaankuuluvat vaatimukset, ja tämän todistuskirjan katsotaan olevan yleissopimuksen I luvun 14(c) säännön* tai vuonna 2000 hyväksytyn HSC-säännöstön 1.8.8 säännön* mukaisesti voimassa seuraavaan päivämäärään asti: .................
Allekirjoittanut: .................................................................
(Toimivaltaisen viranomaisen allekirjoitus)
Paikka: ...................................................................
Päivämäärä: .....................................................................
(Viranomaisen sinetti tai leima)
UUSINTAKATSASTUKSEN JÄLKEEN ANNETTAVA HYVÄKSYNTÄ YLEISSOPIMUKSEN I LUVUN 14(D) SÄÄNTÖÄ TAI VUONNA 2000 HYVÄKSYTYN HSC-SÄÄNNÖSTÖN 1.8.9 SÄÄNTÖÄ SOVELLETTAESSA
Alus täyttää yleissopimuksen asiaankuuluvat vaatimukset, ja tämän todistuskirjan katsotaan olevan yleissopimuksen I luvun 14(d) säännön* tai vuonna 2000 hyväksytyn HSC-säännöstön 1.8.9 säännön* mukaisesti voimassa seuraavaan päivämäärään asti: .................
Allekirjoittanut: .................................................................
(Toimivaltaisen viranomaisen allekirjoitus)
Paikka: ...................................................................
Päivämäärä: .....................................................................
(Viranomaisen sinetti tai leima)
HYVÄKSYNTÄ TODISTUSKIRJAN VOIMASSAOLON JATKAMISEKSI KATSASTUSSATAMAAN ASTI TAI MÄÄRÄAJAKSI YLEISSOPIMUKSEN I LUVUN 14(E) TAI 14(F) SÄÄNTÖÄ TAI VUONNA 2000 HYVÄKSYTYN HSC-SÄÄNNÖSTÖN 1.8.10 SÄÄNTÖÄ SOVELLETTAESSA
Tämän todistuskirjan katsotaan olevan yleissopimuksen I luvun 14(e)/ 14(f) säännön* tai vuonna 2000 hyväksytyn HSC-säännöstön 1.8.10 säännön* mukaisesti voimassa seuraavaan päivämäärään asti:
Allekirjoittanut: .................................................................
(Toimivaltaisen viranomaisen allekirjoitus)
Paikka: ...................................................................
Päivämäärä: .....................................................................
(Viranomaisen sinetti tai leima)
*Tarpeeton yliviivataan.
HYVÄKSYNTÄ VUOSIPÄIVÄN SIIRTÄMISEKSI YLEISSOPIMUKSEN I LUVUN 14(H) SÄÄNTÖÄ TAI VUONNA 2000 HYVÄKSYTYN HSC-SÄÄNNÖSTÖN 1.8.12 SÄÄNTÖÄ SOVELLETTAESSA
Yleissopimuksen I luvun 14(h) säännön tai vuonna 2000 hyväksytyn HSC-säännöstön 1.8.12* säännön mukaisesti uusi vuosipäivä on ..............
Allekirjoittanut: .................................................................
(Toimivaltaisen viranomaisen allekirjoitus)
Paikka: ...................................................................
Päivämäärä: .....................................................................
(Viranomaisen sinetti tai leima)
Yleissopimuksen I luvun 14(h) säännön* tai vuonna 2000 hyväksytyn HSC-säännöstön 1.8.12* säännön mukaisesti uusi vuosipäivä on .........................
Allekirjoittanut: .................................................................
(Toimivaltaisen viranomaisen allekirjoitus)
Paikka: ...................................................................
Päivämäärä: .....................................................................
(Viranomaisen sinetti tai leima)
*Tarpeeton yliviivataan.
Teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen turvallisuuskirjaa varten laadittu varusteluettelo
(IP-lomake)
Tämän luettelon oltava pysyvästi teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen turvallisuuskirjan liitteenä
TEOLLISUUSTYÖNTEKIJÖITÄ KULJETTAVIA ALUKSIA
KOSKEVAN KANSAINVÄLISEN TURVALLISUUSSÄÄNNÖSTÖN MUKAINEN
VARUSTELUETTELO
1 Aluksen tiedot
Aluksen nimi ...................................................................
Tunnuskirjaimet ...................................................................
Henkilöiden kokonaismäärä,
jolle alus on sertifioitu ...................................................................
2 Tiedot hengenpelastuslaitteista
1 Henkilöiden kokonaismäärä, jolle on varattu hengenpelastuslaitteita | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
| Vasen puoli | Oikea puoli |
2 Pelastusveneiden kokonaismäärä 2.1 Pelastusveneisiin mahtuvien henkilöiden kokonaismäärä 2.2 Osittain suljettujen pelastusveneiden määrä (SOLAS-yleissopimuksen III luvun 21 tai 31 sääntö tai soveltuvilta osin HSC-säännöstön 8.10 sääntö ja LSA-säännöstön 4.5 osio) 2.3 itseoikaisevien, osittain suljettujen pelastusveneiden määrä (SOLAS-yleissopimuksen III luvun 21 tai 31 sääntö tai soveltuvilta osin HSC-säännöstön 8.10 sääntö ja LSA-säännöstön 4.5 osio) 2.4 Kokonaan suljettujen pelastusveneiden määrä (SOLAS-yleissopimuksen III luvun 21 tai 31 sääntö tai soveltuvilta osin HSC-säännöstön 8.10 sääntö ja LSA-säännöstön 4.6 osio) 2.5 Muut pelastusveneet 2.5.1 Lukumäärä 2.5.2 Tyyppi | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
3 Edellä esitettyyn kokonaismäärään sisältyvien moottoripelastusveneiden lukumäärä 3.1 Valonheittimillä varustettujen pelastusveneiden lukumäärä | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
4 Valmiusveneiden lukumäärä 4.1 Edellä esitettyyn pelastusveneiden kokonaismäärään sisältyvien veneiden lukumäärä | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
5 Pelastuslautat 5.1 Lautat, joissa on oltava hyväksytyt vesillelaskulaitteet 5.1.1 Pelastuslauttojen lukumäärä 5.1.2 Lautoille mahtuvien henkilöiden kokonaismäärä 5.2 Lautat, joissa ei tarvitse olla hyväksyttyjä vesillelaskulaitteita 5.2.1 Pelastuslauttojen lukumäärä 5.2.2 Lautoille mahtuvien henkilöiden kokonaismäärä 6 MES-järjestelmien lukumäärä 6.1 MES järjestelmien kattamien henkilöiden kokonaismäärä | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
7 Kelluntalaitteet 7.1 Kelluntalaitteiden lukumäärä 7.2 Henkilömäärä, jota kelluntalaitteet pystyvät kannattelemaan | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
8 Pelastusrenkaiden lukumäärä | . . . . . . . . . . . . . . . . . |
9 Pelastusliivien lukumäärä (yhteensä) 9.1 Aikuisten pelastusliivien lukumäärä 9.2 Lasten pelastusliivien lukumäärä 9.3 Alle vuoden ikäisten lasten pelastusliivien lukumäärä | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
10 Pelastuspuvut 10.1 Kokonaismäärä | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
11 Lämpösuojainten lukumäärä9 | . . . . . . . . . . . . . . . . . |
| |
TÄTEN TODISTETAAN, että tämän luettelon tiedot ovat kaikilta osin oikeita.
Annettu...................................................................
(Luettelon antamispaikka)
................................................................... ..................................................................
(Antopäivämäärä) (Luettelon antavan asianmukaisesti
valtuutetun viranomaisen allekirjoitus)
(Myöntävän viranomaisen sinetti tai leima)
____________________________
9 Mukaan ei lasketa niitä, jotka kuuluvat vaadittuihin varusteisiin LSA-säännöstön kappaleiden 4.1.5.1.24, 4.4.8.31 ja 5.1.2.2.13 mukaisesti.
***
RESOLUTION MSC.527(106)
(adopted on 10 November 2022)
ADOPTION OF THE INTERNATIONAL CODE OF SAFETY FOR SHIPS
CARRYING INDUSTRIAL PERSONNEL (IP CODE)
THE MARITIME SAFETY COMMITTEE,
RECALLING Article 28(b) of the Convention on the International Maritime Organization concerning the function of the Committee,
RECOGNIZING the need for a mandatory Code for the safe carriage of industrial personnel on ships and for ensuring their safety during personnel transfer operations to and from other ships and/or offshore facilities,
NOTING resolution MSC.521(106), by which it adopted chapter XV of the International Convention for the Safety of Life at Sea, 1974 ("the Convention"), to make the provisions of the International Code of Safety for Ships Carrying Industrial Personnel (IP Code) mandatory under the Convention,
HAVING CONSIDERED, at its 106th session, the IP Code,
1 ADOPTS the IP Code the text of which is set out in the annex to the present resolution;
2 INVITES Contracting Governments to the Convention to note that the IP Code will take effect on 1 July 2024 upon entry into force of chapter XV of the Convention;
3 ALSO INVITES Contracting Governments to consider the voluntary application of the IP Code, as far as practicable, to ships of less than 500 gross tonnage and to ships not operating on international voyages;
4 REQUESTS the Secretary-General of the Organization to transmit certified copies of the present resolution and the text of the IP Code, contained in the annex, to all Contracting Governments to the Convention;
5 ALSO REQUESTS the Secretary-General of the Organization to transmit copies of the present resolution and the text of the IP Code contained in the annex to all Members of the Organization which are not Contracting Governments to the Convention.
ANNEX
INTERNATIONAL CODE OF SAFETY FOR SHIPS
CARRYING INDUSTRIAL PERSONNEL (IP CODE)
Contents
Preamble 4
Part I – GENERAL 5
1 Goal 5
2 Definitions 5
3 Certificate and survey 5
Part II – GOALS AND FUNCTIONAL REQUIREMENTS 6
1 Industrial personnel 6
2 Safe transfer of personnel 6
3 Subdivision and stability 7
4 Machinery installations 7
5 Electrical installations 8
6 Periodically unattended machinery spaces 8
7 Fire safety 9
8 Life-saving appliances and arrangements 9
9 Dangerous goods 9
Part III – REGULATIONS 10
Regulation 1 - Industrial personnel 10
Regulation 2 - Safe transfer 11
Part IV – ADDITIONAL REGULATIONS FOR SHIPS CERTIFIED IN ACCORDANCE WITH SOLAS CHAPTER I 13
Regulation 1 - General 13
Regulation 2 - Subdivision and stability 13
Regulation 3 - Machinery installations 14
Regulation 4 - Electrical installations 14
Regulation 5 - Periodically unattended machinery spaces 14
Regulation 6 - Fire safety 14
Regulation 7 - Life-saving appliances and arrangements 15
Regulation 8 - Dangerous goods 15
Part V – ADDITIONAL REGULATIONS FOR CRAFT CERTIFIED IN ACCORDANCE WITH SOLAS CHAPTER X 17
Regulation 1 - General 17
Regulation 2 - Subdivision and stability 17
Regulation 3 - Machinery installations 17
Regulation 4 - Electrical installations 17
Regulation 5 - Periodically unattended machinery spaces 18
Regulation 6 - Fire safety 18
Regulation 7 - Life-saving appliances and arrangements 18
Regulation 8 - Dangerous goods 18
Appendix
Model Industrial Personnel Safety Certificate
Record of Equipment for the Industrial Personnel Safety Certificate (Form IP)
Preamble
1 As the maritime offshore and energy sectors are expanding, new offshore industrial activities have emerged. This in turn has created a growing demand to provide for the safe carriage of industrial personnel to and from other ships and/or offshore facilities.
2 It is recognized that the safety standards in the existing IMO instruments do not fully cover specific risks of maritime operations within the offshore sectors, such as personnel transfer operations.
3 Furthermore, it is recognized that, at the time of developing this Code, industrial personnel are a special category of persons yet to be defined in regulation I/2 of the International Convention for the Safety of Life at Sea (SOLAS), 1974.
4 However, the difficulties caused by the lack of a clear definition for industrial personnel and the lack of an international safety standard for the carriage of industrial personnel on board in the existing IMO instruments are also recognized.
5 The International Code of Safety for Ships Carrying Industrial Personnel (IP Code) has been developed to supplement existing IMO instruments in order to meet the demand from the offshore and energy sectors and overcome these difficulties. The Code, in addition to the cargo ship requirements in SOLAS regulations, provides an international standard of safety for ships carrying industrial personnel which will facilitate safe carriage and safe personnel transfer by addressing additional risks connected to such operations.
6 The Code has been developed for ships operating on international voyages as defined in SOLAS regulation I/2(d). However, it is recognized that the transport of a large number of industrial personnel will take place either within the confines of a particular coastal State or between a base port and an offshore installation outside territorial waters. To facilitate international movement and safe operations of ships carrying industrial personnel, Administrations are encouraged to apply this Code also to ships operating only on such voyages.
7 The Code applies to ships of 500 gross tonnage and upwards. However, it is recognized that ships below 500 gross tonnage may also carry an aggregated number of passengers, special personnel and industrial personnel in excess of 12. In such cases the Administration may apply the goals and functional requirements of the Code as far as practicable. If such ships are in compliance with the IP Code, Administrations may consider issuing an Industrial Personnel Safety Certificate for a ship carrying more than 12 industrial personnel, as long as all relaxations are indicated in this certificate.
Part I – GENERAL
1 Goal
The goal of this Code is to provide for the safe carriage of industrial personnel on ships and their safety during personnel transfer operations by addressing any risks present not adequately mitigated by the applicable safety standards in the International Convention for the Safety of Life at Sea (SOLAS), 1974.
2 Definitions
2.1 Carriage means transportation, accommodation or both.
2.2 Essential systems mean systems referred to in SOLAS regulation II-2/21.4.
2.3 HSC Code means the International Code of Safety for High-Speed Craft, 2000, as adopted by the Maritime Safety Committee of the Organization by resolution MSC.97(73), as amended.
2.4 Industrial personnel (IP) means all persons transported or accommodated on board for the purpose of offshore industrial activities performed on board other ships and/or offshore facilities.
2.5 IP area is every area or space where IP are normally intended to stay during voyage or are allowed to access.
2.6 Offshore industrial activities mean the construction, maintenance, decommissioning, operation or servicing of offshore facilities related, but not limited, to exploration and exploitation of resources by the renewable or hydrocarbon energy sectors, aquaculture, ocean mining or similar activities.
2.7 Personnel transfer means the full sequence of the operation of transferring personnel and their equipment at sea to or from a ship to which this Code applies and from or to another ship or an offshore facility.
2.8 SOLAS means the International Convention for the Safety of Life at Sea, 1974, as amended.
3 Certificate and survey
3.1 Every ship to which this Code applies shall have on board a valid Industrial Personnel Safety Certificate.
3.2 The Industrial Personnel Safety Certificate shall be issued after an initial or renewal survey to a ship which complies with the requirements of this Code.
3.3 The certificate referred to in this regulation shall be issued either by the Administration or by an organization recognized by it in accordance with SOLAS regulation XI-1/1. In any case, the Administration assumes full responsibility for the certificate.
3.4 The Industrial Personnel Safety Certificate shall be drawn up in a form corresponding to the model given in the appendix to this Code. If the language is not English, French or Spanish, the text shall include translation into one of these languages.
3.5 The Industrial Personnel Safety Certificate validity, survey dates and endorsements shall be harmonized with the relevant SOLAS certificates in accordance with the provisions of SOLAS regulation I/14 or X/3.2, as appropriate. The certificate shall include a supplement recording equipment required by the present Code.
3.6 The Industrial Personnel Safety Certificate and the Record of Equipment shall be issued in addition to the relevant certificates required in SOLAS regulation XV/5.1.1.
Part II – GOALS AND FUNCTIONAL REQUIREMENTS
1 Industrial personnel
1.1 Goal
The goal of this chapter is to provide:
.1 for safe operations during the carriage of industrial personnel; and
.2 that industrial personnel are medically fit and familiar with the hazards associated with the operational environment including the risks associated with personnel transfer operations.
1.2 Functional requirements
In order to achieve the goal set out in paragraph 1.1 above, the following functional requirements are embodied in the regulations in part III:
Means shall be provided to ensure that industrial personnel:
.1 are medically fit;
.2 are able to communicate with the ship's crew;
.3 have received appropriate safety training;
.4 have received onboard ship-specific safety familiarization; and
.5 have received onboard familiarization with the ship's transfer arrangements and equipment.
2 Safe transfer of personnel
2.1 Goal
The goal of this chapter is to provide for the safety of all persons involved in personnel transfer, including safe and suitable means of transfer and the capability of safely carrying out the operations connected to personnel transfer.
2.2 Functional requirements
In order to achieve the goal set out in paragraph 2.1 above, the following functional requirements are embodied in the regulations in part III:
2.2.1 Means shall be provided to avoid injuries during personnel transfer.
2.2.2 Arrangements for personnel transfer shall be:
.1 designed, constructed and maintained to withstand the loads they are subjected to;
.2 designed and engineered to fail to a safe condition in the event of a loss or reduction in their associated functionality; and
.3capable of safely returning persons in transfer to a safe location after loss of power.
2.2.3 Means for position keeping shall be provided and arranged in a manner that prevents accidents during transfer of personnel and is suitable for the mode of operation and interactions with other ships or offshore facilities.
2.2.4 Means shall be provided to ensure that the information on the number of industrial personnel on board and their identity is kept updated to assist in ensuring that the actual number of persons on board is known at all times.
3 Subdivision and stability
3.1 Goal
The goal of this chapter is to provide for adequate stability of the ship, in both the intact and damaged conditions, taking into consideration the total number of persons on board.
3.2 Functional requirement
In order to achieve the goal set out in paragraph 3.1 above, the ship shall be designed with weathertight and watertight boundaries providing for an adequate stability standard, in both the intact and damaged conditions, taking into account the total number of persons on board. This functional requirement is embodied in the regulations in parts IV and V.
4 Machinery installations
4.1 Goal
The goal of this chapter is to provide for machinery installations capable of delivering the required functionality to ensure safe navigation and safe carriage of persons on board both during normal operation and in any emergency situation, taking into account the total number of persons on board.
4.2 Functional requirements
In order to achieve the goal set out in paragraph 4.1 above, the following functional requirements are embodied in the regulations in parts IV and V:
.1 where the capacity needed to ensure the required functionality of any machinery system is dependent on the number of persons on board (e.g. bilge pumping systems), necessary additional capacity shall be provided;
.2 steering gear systems shall be capable of maintaining steerage after any incident affecting machinery installations; and
.3 essential systems shall have the necessary redundancy or isolation, or a combination thereof, in order to ensure the capability of safely accommodating persons on board after any incident affecting machinery installations, taking into account the number of persons on board.
5 Electrical installations
5.1 Goal
The goal of this chapter is to provide for:
.1 emergency sources of power capable of delivering the required functionality of essential systems in emergency situations, taking into account the total number of persons on board; and
.2 protection of all persons on board from electrical hazards.
5.2 Functional requirements
In order to achieve the goal set out in paragraph 5.1 above, the following functional requirements are embodied in the regulations in parts IV and V:
.1 emergency power supply to essential systems shall have the necessary redundancy or isolation, or a combination thereof, to ensure the capability of safely accommodating persons on board after damage, taking into account the number of persons on board and the time for orderly evacuation; and
.2 precautions against shock, fire and other hazards of electrical origin shall be provided.
6 Periodically unattended machinery spaces
6.1Goal
The goal of this chapter is to ensure that, if and when a machinery space is periodically unattended, this does not impair the safety of the ship or the persons on board.
6.2 Functional requirements
In order to achieve the goal set out in paragraph 6.1 above, the following functional requirements are embodied in the regulations in parts IV and V:
.1 periodically unattended machinery spaces shall provide safe operations, taking into account the number of persons on board; and
.2 a periodically unattended machinery space shall be equipped with additional controls, monitoring and alarm systems to provide safe operation, taking into account the number of persons on board, in order to achieve a safety equivalent to that of a normally attended machinery space.
7 Fire safety
7.1 Goal
The goal of this chapter is to fulfil the fire safety objectives of SOLAS or the basic fire safety principles of the HSC Code, taking into account the number of persons on board.
7.2 Functional requirement
In order to achieve the goal set out in paragraph 7.1 above, the means to fulfil the fire safety functional requirements of SOLAS or the basic fire safety principles of the HSC Code, taking into account the number of persons on board, are embodied in the regulations in parts IV and V.
8 Life-saving appliances and arrangements
8.1 Goal
The goal of this chapter is to provide for appropriate and sufficient means to ensure safe abandonment of the ship and recovery of persons.
8.2 Functional requirements
In order to achieve the goal set out in paragraph 8.1 above, the following functional requirements are embodied in the regulations in parts IV and V:
.1 the capacity of the survival craft shall be sufficient to accommodate all persons on board;
.2 appropriate and sufficient personal life-saving appliances shall be available for all persons on board;
.3 sufficient space for assembling and mustering must be ensured;
.4 onboard communication and alarm systems shall be provided to ensure emergency communication to all persons on board; and
.5 means shall be provided to ensure the safe recovery of persons.
9 Dangerous goods
9.1 Goal
The goal of this chapter is to provide for the safe carriage of industrial personnel while transporting and handling dangerous goods on ships certified in accordance with this Code, taking into consideration the total number of persons on board.
9.2 Functional requirement
In order to achieve the goal set out in paragraph 9.1 above, any hazard caused by the transportation and handling of dangerous goods shall be taken into account and the risk to all persons on board shall be minimized, having regard to the nature of the dangerous goods. This functional requirement is embodied in the regulations in parts IV and V.
Part III – REGULATIONS
Regulation 1
Industrial personnel
1.1 In order to meet the functional requirements set out in paragraph II/1.2.1, all industrial personnel shall be at least 16 years of age and documentary evidence shall be made available to the master that they are physically and medically fit to fulfil all the requirements in this regulation, based on a standard acceptable to the Administration.
1.2 In order to meet the functional requirements set out in paragraph II/1.2.2, all industrial personnel shall demonstrate adequate knowledge of the working language on board in order to be able to communicate effectively and understand any instructions given by the ship's crew.
1.3 In order to meet the functional requirements set out in paragraph II/1.2.3, all industrial personnel shall, prior to boarding the ship, receive training or instruction with respect to:1
.1 personal survival that includes:
.1 knowledge of emergency situations that may occur on board a ship;
.2 the use of personal life-saving equipment;
.3 safely entering the water from a height, and survival in the water; and
.4 boarding a survival craft from the ship and water while wearing a lifejacket;
.2 fire safety that includes knowledge of the types of fire hazards on board ships and precautionary measures to be taken to prevent a fire; and
.3 personal safety and social responsibilities that include:
.1 understanding the authority of the master or their representative on board;
.2 complying with instructions provided by the shipboard personnel; and
.3 understanding safety information symbols, signs and alarm signals found on board ships.
1.4 No industrial personnel shall be carried on board the ship unless the master has been provided with documentation confirming that such personnel have received the training or instructions required by this regulation.
1.5 In order to meet the functional requirement set out in paragraph II/1.2.4, all industrial personnel shall, prior to leaving port or immediately after boarding, receive onboard shipspecific safety familiarization that includes:
.1 the layout of the ship;
.2 the location of personal life-saving appliances, muster and embarkation stations, emergency escape routes and first aid stations;
.3 the safety information, symbols, signs and alarms on board; and
.4 action to be taken in the event of an alarm sounding or the declaration of an emergency.
1.6 In order to meet the functional requirement set out in paragraph II/1.2.5, all industrial personnel shall, prior to being transferred, receive familiarization in the ship's procedures, arrangements and any additional safety measures or equipment for the transfer of personnel to other ships and/or offshore facilities.
____________________________
1 Personnel meeting the training requirements in paragraph 5.5 of the Recommendations for the training and certification of personnel on mobile offshore units (resolution A.1079(28)) or industrial training standards, such as those of the Global Wind Organization (GWO), Offshore Petroleum Industry Training Organization (OPITO) or Basic Offshore Safety Induction and Emergency Training (OPITO accredited), may be considered as meeting the requirements of this section.
Regulation 2
Safe transfer
2.1 In order to meet the functional requirement in paragraph II/2.2.1, the following applies:
.1 Personnel transfer appliances and arrangements shall be kept clean, properly maintained and regularly inspected to ensure that they are safe to use.
.2 The rigging and use of the personnel transfer arrangements shall be supervised by a responsible officer and operated by properly trained personnel. Safety procedures shall be established and followed by personnel engaged in rigging and operating any mechanical equipment.
.3 Means of communication shall be provided between the supervising responsible officer and the navigation bridge.
.4 All personnel transfer arrangements shall be permanently marked to enable identification of each appliance for the purposes of survey, inspection and record-keeping. A record of use and maintenance shall be kept on board the ship.
.5 Prior to commencing personnel transfer operations, the personnel transfer arrangements shall be checked to ensure it is functioning properly.
.6 Means shall be provided to ensure safe and unobstructed passage for industrial personnel between the personnel transfer arrangements and where they are being transported or accommodated on board.
.7 Lighting capable of being supplied by the emergency source of power shall be provided to illuminate the personnel transfer arrangements, the water below the transfer arrangements and the passage specified in subparagraph .6 above.
.8 The deck area for personnel transfer shall be designated and free from obstructions.
.9 A job safety analysis shall be carried out when planning, and before executing, personnel transfer at sea. The analysis shall take into account environmental conditions, as well as operational and equipment limitations.
.10 When planning personnel transfer, the guidance developed by the Organization2 or other relevant guidance3 acceptable to the Administration should be taken into account.
2.2 In order to meet the functional requirement in paragraph II/2.2.2, personnel transfer arrangements shall be designed, constructed, tested and installed in accordance with standards4 acceptable to the Administration or requirements of a classification society which is recognized by the Administration in accordance with the provisions of SOLAS regulation XI-1/1.
2.3 In addition, the following applies:
.1 The design of the personnel transfer arrangements shall be suitable for the arrangement on the ship.
.2 An analysis shall be performed in order to evaluate failures in IP transfer arrangements and all its associated systems, which might impair the availability of the transfer arrangements and/or endanger the safety of the persons involved.
The analysis5 shall:
.1 consider the effects of failure in all the equipment and systems due to single failure, fire in any space or flooding of any watertight compartment that could affect the availability of the transfer arrangements; and
.2 provide solutions to ensure the availability of the IP transfer arrangements and the safety of all persons involved upon such failures identified in .1.
.3 Where a single failure results in failure of more than one component in a system (common cause failure), all the resulting failures shall be considered together. Where the occurrence of a failure leads directly to further failures, all those failures shall be considered together.
2.4 In order to meet the functional requirement in paragraph II/2.2.3, the manoeuvrability of the ship together with the expected need for the ship to keep position over time shall be evaluated, to ensure the correct use of position-keeping equipment.
2.5 In order to meet the functional requirement in paragraph II/2.2.4, procedures shall be in place to ensure correct information on the number and identity of personnel on board at all times.
____________________________
2 Refer to the Guidance on safety when transferring persons at sea (MSC-MEPC.7/Circ.10).
3 Such as the latest revision of IMCA M202 Guidance on the transfer of personnel to/from offshore vessels and structures.
4 Refer to relevant sections of EN 13852-1:2013.
5 Appropriate analysis may be QFA or FMEA and their associated reports.
Part IV – ADDITIONAL REGULATIONS FOR SHIPS CERTIFIED IN ACCORDANCE WITH SOLAS CHAPTER I
Regulation 1
General
1.1 Unless expressly provided otherwise in this part, ships carrying industrial personnel shall meet the SOLAS requirements for cargo ships and the applicable regulations in this part.
1.2 Ships complying with paragraph 1.1 in addition to the applicable regulations in this part are considered to meet the goals and functional requirements in paragraphs II/3 to II/9.
Regulation 2
Subdivision and stability
2.1 In order to meet the functional requirement set out in paragraph II/3.2.1, the following applies:
.1 Where the ship is certified to carry more than 240 persons on board, it shall meet the requirements of SOLAS regulation II-1/5 as though the ship is a passenger ship and the industrial personnel are counted as passengers. However, SOLAS regulation II-1/5.5 is not applicable.
.2 Subdivision and damage stability shall be in accordance with SOLAS chapter II-1, where the ship is considered a passenger ship and industrial personnel are counted as passengers, with the value R as follows:
.1 where the ship is certified to carry more than 240 persons, the value R is assigned as R;
.2 where the ship is certified to carry not more than 60 persons, the value R is assigned as 0.8R; or
.3 for more than 60 persons, but not more than 240 persons, the value R shall be determined by linear interpolation between the values given in sub-paragraphs .1 and .2 above.
Where:
N = N1 + 2N2
N1 = number of persons for whom lifeboats are provided
N2 = number of persons (including officers and crew) the ship is permitted to carry in excess of N1
.3 Where the conditions of service are such that compliance with paragraph 2.1.2 above on the basis of N=N1+2N2 is impracticable and where the Administration considers that a suitably reduced degree of hazard exists, a lesser value of N may be taken but in no case less than N=N1+N2.
.4 For ships to which paragraph 2.1.2.1 above applies, the requirements of SOLAS regulations II1/8 and II-1/8-1 and of SOLAS chapter II-1 parts B-2, B-3 and B-4 shall be applied as though the ship is a passenger ship and the industrial personnel are passengers. However, SOLAS regulations II-1/14 and II-1/18 are not applicable.
.5 For ships to which paragraphs 2.1.2.2 and 2.1.2.3 above apply, except as provided in paragraph 2.1.6 below, the provisions of SOLAS chapter II-1, parts B-2, B-3 and B-4 shall apply as though the ship is a cargo ship and the industrial personnel are crew. However, the requirements of SOLAS regulations II-1/8 and II-1/8-1 need not be applied and SOLAS regulations II1/14 and II-1/18 are not applicable.
.6 All ships certified in accordance with this Code shall comply with SOLAS regulations II-1/9, II-1/13, II-1/19, II-1/20 and II-1/21 as though the ship is a passenger ship.
Regulation 3
Machinery installations
3.1 In order to meet the functional requirement set out in paragraph II/4.2.1, the ship shall comply with SOLAS regulation II-1/35-1 as though the ship is a passenger ship.
3.2 In order to meet the functional requirement set out in paragraph II/4.2.2, where the ship is certified to carry more than 240 persons on board, it shall comply with the requirements of SOLAS regulation II-1/29 as though the ship is a passenger ship.
Regulation 4
Electrical installations
4.1 In order to meet the functional requirement set out in paragraph II/5.2.1, the following applies:
.1 for installations in ships of more than 50 m in length carrying not more than 60 persons on board, the requirements in SOLAS regulation II-1/42.2.6.1 shall apply in addition to the requirements in SOLAS regulation II-1/43; and
.2 for installations in ships carrying more than 60 persons on board, SOLAS regulation II-1/42 shall apply.
4.2 In order to meet the functional requirement set out in paragraph II/5.2.2 for installations on ships carrying more than 60 persons on board, SOLAS regulation II-1/45.12 shall apply.
Regulation 5
Periodically unattended machinery spaces
In order to meet the functional requirements set out in paragraph II/6.2, ships carrying more than 240 persons on board shall be considered as passenger ships in relation to SOLAS chapter II-1, part E.
Regulation 6
Fire safety
In order to meet the functional requirements set out in paragraphs II/7.2 and 4.2.3, the following applies:
.1 where the ship is certified to carry more than 240 persons on board, the requirements of SOLAS chapter II-2 for passenger ships carrying more than 36 passengers shall apply; and
.2 where the ship is certified to carry more than 60, but not more than 240 persons on board, the requirements of SOLAS chapter II-2 for passenger ships carrying not more than 36 passengers apply, except that SOLAS regulations II-2/21 and 22 need not apply.
Regulation 7
Life-saving appliances and arrangements
In order to meet the functional requirements set out in paragraph II/8.2:
.1 for ships carrying more than 60 persons on board, the requirements of SOLAS chapter III for passenger ships engaged on international voyages, which are not short international voyages, shall apply;
.2 regardless of the number of the persons on board, SOLAS regulations III/2 and III/19.2.3 are not applicable;
.3 where the term ʺpassengerʺ is used in SOLAS chapter III, it shall be read to mean industrial personnel as prescribed in SOLAS regulation XV/2.3; and
.4 notwithstanding sub-paragraph .3 above, the required number of infant or child lifejackets shall be calculated solely based on the number of passengers on board.
Regulation 8
Dangerous goods
8.1General
Industrial personnel may only bring dangerous goods on board for the purpose of their role off the ship and with the prior consent of the master of the ship. These dangerous goods shall be considered as cargo and shall be transported in accordance with part A of SOLAS chapter VII.
8.2 Carriage of dangerous goods in packaged form
In order to meet the functional requirements in paragraph II/9.2:
.1 for ships certified to carry more than 240 persons on board, SOLAS regulation II-2/19.3.6.2 for passenger ships carrying more than 36 passengers shall apply; and
.2 for the purpose of the requirements of the IMDG Code, ships certified to carry more than 240 persons on board shall be considered as passenger ships and those certified to carry 240 or fewer persons on board shall be considered as cargo ships.
8.3 Carriage of dangerous goods in solid form in bulk
In order to meet the functional requirements in paragraph II/9.2:
.1 for ships certified to carry more than 240 persons on board, SOLAS regulation II-2/19.3.6.2 for passenger ships carrying more than 36 passengers shall apply; and
.2 for the purpose of the requirements of the IMSBC Code, industrial personnel shall be considered as personnel in the context of personnel protection.
8.4 Carriage of dangerous liquid chemicals, liquefied gases and oil
8.4.1 In order to meet the functional requirements in paragraph II/9.2, when simultaneously carrying dangerous liquid chemicals and/or liquefied gases as cargo in bulk and industrial personnel, the ship shall either be certified in accordance with the requirements of parts B or C of SOLAS chapter VII or meet and be certified in accordance with a standard not inferior to that developed by the Organization.6 In addition:
.1 carriage of toxic products, low-flashpoint products or acids shall not be all lowed when the total number of persons on board exceeds 60;
.2 for the purpose of carrying industrial personnel, the areas and spaces on ships where industrial personnel are not permitted to enter shall be clearly marked;
.3 the arrangements for personnel transfer shall be located outside the cargo area;
.4 the access to the arrangements for personnel transfer shall, as far as practicable, be located outside the cargo area; and
.5 embarkation or personnel transfer and loading or unloading of cargo shall not take place simultaneously.
8.4.2 In order to meet the functional requirements in paragraph II/9.2, when simultaneously carrying oil as cargo, as defined in Annex I of MARPOL, and industrial personnel, the additional requirements in paragraph 8.4.1 above shall apply.
8.4.3 For the purpose of this requirement:
.1ʺlow-flashpoint productsʺ mean:
.1 noxious liquid substances with a flashpoint not exceeding 60°C;
.2 oil with a flashpoint not exceeding 60°C; and
.3 liquefied gases which require flammable vapour detection in accordance with chapter 19 of the IGC Code;
.2ʺtoxic productsʺ mean:
.1 dangerous chemicals to which special requirement 15.12 of the IBC Code applies; and
.2 liquefied gases which require toxic vapour detection in accordance with chapter 19 of the IGC Code; and
.3 ʺacidsʺ mean dangerous chemicals to which special requirement 15.11 of the IBC Code applies.
8.4.4 In order to meet the functional requirements in paragraph II/9.2 when carrying liquefied gases in bulk, for the purpose of the requirements of the IGC Code, industrial personnel shall be considered as personnel in the context of training and personnel protection.
____________________________
6 Refer to the Code for the Transport and Handling of Hazardous and Noxious Liquid Substances in Bulk on Offshore Support Vessels (OSV Chemical Code) (resolution A.1122(30)).
Part V – ADDITIONAL REGULATIONS FOR CRAFT CERTIFIED IN ACCORDANCE WITH SOLAS CHAPTER X
Regulation 1
General
1.1 High-speed cargo craft certified in accordance with SOLAS chapter X shall not carry more than 60 persons on board.
1.2 Unless expressly provided otherwise in this part, high-speed craft carrying not more than 60 persons on board shall meet the requirements for cargo craft in the HSC Code and the applicable regulations in this part.
1.3 Craft complying with paragraph 1.2 above in addition to the applicable regulations in this part are considered to meet the goals and functional requirements in paragraphs II/3 to II/9.
1.4 The carriage of IP on high-speed craft is not considered as transit voyage, as specified in 1.9.1.1 of the HSC Code, and a permit to operate is required.
1.5 Where the term ʺpassengerʺ is used in applicable requirements in the HSC Code, it shall be read to mean ʺpersons on board other than crewʺ.
Regulation 2
Subdivision and stability
In order to meet the functional requirements set out in paragraph II/3.2, the following applies:
.1 Chapter 2, part B, except 2.13.2 and 2.14, of the HSC Code shall apply in lieu of chapter 2, part C of the HSC Code.
.2 When applying the provisions of chapter 2 of the HSC Code, the expression ʺpassengerʺ shall be read as ʺpersons on board other than crewʺ. In addition, the mass of each such person shall be assumed to be 90 kg instead of 75 kg.
Regulation 3
Machinery installations
In order to meet the functional requirements set out in paragraph II/4.2, provisions in chapter 10, part B of the HSC Code shall apply as applicable to category A passenger craft in lieu of chapter 10, part C of the HSC Code.
Regulation 4
Electrical installations
In order to meet the functional requirements set out in paragraph II/5.2, 12.7.10 of the HSC Code shall apply.
Regulation 5
Periodically unattended machinery spaces
[no provisions]
Regulation 6
Fire safety
[no provisions]
Regulation 7
Life-saving appliances and arrangements
In order to meet the functional requirements set out in paragraph II/8.2:
.1 4.2.3 of the HSC Code shall apply;
.2 8.4.3 of the HSC Code shall apply – the expression "passenger spaces" shall be read as ʺIP areaʺ; and
.3 the required number of infant or child lifejackets shall be calculated solely based on the number of passengers on board.
Regulation 8
Dangerous goods
8.1 Industrial personnel may only bring dangerous goods on board for the purpose of their role off the craft and with the prior consent of the master of the craft. These dangerous goods shall be considered as cargo and shall be transported in accordance with chapter 7, part D of the HSC Code.
8.2 In order to meet the functional requirements set out in paragraph II/9.2:
.1 for the purpose of carrying IP, the areas and spaces on craft where IP are not permitted to enter shall be clearly marked;
.2 the arrangement for personnel transfer shall be located outside the cargo area;
.3 the access to the arrangements for personnel transfer shall, as far as practicable, be located outside the cargo area; and
.4 embarkation or personnel transfer and loading or unloading of cargo shall not take place simultaneously.
APPENDIX
FORM OF SAFETY CERTIFICATE FOR SHIPS CARRYING INDUSTRIAL PERSONNEL
Industrial Personnel SAFETY CERTIFICATE
This Certificate shall be supplemented by a Record of Equipment for the
Industrial Personnel Safety Certificate (Form IP)
(Official seal) (State)
Issued under the provisions of the
International Convention for the Safety of Life at Sea, 1974, as amended under the authority of the Government of
(name of the State)
by ____________________________________________________________
(person or organization authorized)
Particulars of ship7 ...................................................................
Name of ship ...................................................................
Distinctive number or letters ...................................................................
Port of registry ...................................................................
Gross tonnage ...................................................................
IMO number8 ...................................................................
Date [dd/mm/yyyy] on which keel was laid or ship was at a similar
stage of construction or, where applicable, date on
which work for a conversion or an alteration or
modification of a major character was commenced
____________________________
7Alternatively, the particulars of the ship may be placed horizontally in boxes.
8 In accordance with the IMO Ship Identification Number Scheme adopted by the Organization by resolution A.1117(30).
THIS IS TO CERTIFY:
1 check box, if applicable
That the ship has been surveyed in accordance with the provisions of section I/3 of the International Code of Safety for Ships Carrying Industrial Personnel as a ship to which regulations XV/3.1 or 3.4 of the Convention apply.
.1 That the survey showed that:
.1 the structure, equipment, fittings and materials of the ship and the condition thereof are in all respects satisfactory and that the ship complies with the relevant provisions of the Code; and
.2 if fitted, the personnel transfer appliances and arrangement and the condition thereof are in all respects satisfactory and comply with the provisions of regulation III/2 of the Code.
2 check box, if applicable
That the ship has been surveyed in accordance with the provisions of section I/3 of the International Code of Safety for Ships Carrying Industrial Personnel as a ship to which regulations XV/3.2 or XV/3.3 of the Convention apply.
.1 That the survey showed that:
.1 the life-saving appliances and the equipment of the lifeboats, liferafts and rescue boats were provided in accordance with regulation IV/7 or V/7 of the Code, as applicable;
.2 the ship, if permitted to carry dangerous goods, complies with the relevant provisions of regulation IV/8 or V/8 of the Code, as applicable; and
.3 if fitted, the personnel transfer appliances and arrangement and the condition thereof are in all respects satisfactory and comply with the provisions of regulation III/2 (except for paragraph 2.1.7) of the Code.
3 This certificate is not valid for the carriage of toxic products, low-flashpoint products or acids when the total number of persons on board exceeds 60.
This certificate is valid until ………
Completion date of the survey on which this certificate is based (dd/mm/yyyy): ……….....................
Issued at
(Place of issue of certificate)
(Date of issue) (Signature of authorized official
issuing the certificate)
(Seal or stamp of the issuing authority, as appropriate)ENDORSEMENT FOR ANNUAL, PERIODICAL AND INTERMEDIATE SURVEYS
THIS IS TO CERTIFY that, at a survey required by section I/3 of the Code, the ship was found to comply with the relevant provisions of the Code:
Annual/Periodical* survey: Signed:
…………………………………………….
(Signature of authorized official)
Place:…………………………………………….
Date:…………………………………………….
(Seal or stamp of the authority, as appropriate)
Annual/Periodical/Intermediate* survey:Signed:
…………………………………………….
(Signature of authorized official)
Place:…………………………………………….
Date:…………………………………………….
(Seal or stamp of the authority, as appropriate)
Annual/Periodical/Intermediate* survey:Signed:
…………………………………………….
(Signature of authorized official)
Place:…………………………………………….
Date:…………………………………………….
(Seal or stamp of the authority, as appropriate)
Annual/Periodical* survey:Signed:
…………………………………………….
(Signature of authorized official)
Place:…………………………………………….
Date:…………………………………………….
(Seal or stamp of the authority, as appropriate)
*Delete as appropriate.
ENDORSEMENT TO EXTEND THE CERTIFICATE IF VALID FOR LESS THAN FIVE YEARS WHERE REGULATION I/14(C) OF THE CONVENTION OR 1.8.8 OF THE 2000 HSC CODE APPLIES
The ship complies with the relevant requirements of the Convention, and this certificate shall, in accordance with regulation I/14(c) of the Convention* or 1.8.8 of the 2000 HSC Code*, be accepted as valid until.................
Signed: .................................................................
(Signature of authorized official)
Place: ...................................................................
Date: .....................................................................
(Seal or stamp of the authority, as appropriate)
ENDORSEMENT WHERE THE RENEWAL SURVEY HAS BEEN COMPLETED AND REGULATION I/14(D) OF THE CONVENTION OR 1.8.9 OF THE 2000 HSC CODE APPLIES
The ship complies with the relevant requirements of the Convention, and this certificate shall, in accordance with regulation I/14(d) of the Convention* or 1.8.9 of the 2000 HSC Code*, be accepted as valid until.........................................
Signed: .................................................................
(Signature of authorized official)
Place: ...................................................................
Date: .....................................................................
(Seal or stamp of the authority, as appropriate)
ENDORSEMENT TO EXTEND THE VALIDITY OF THE CERTIFICATE UNTIL REACHING THE PORT OF SURVEY OR FOR A PERIOD OF GRACE WHERE REGULATION I/14(E) OR I/14(F) OF THE CONVENTION or 1.8.10 of the 2000 HSC Code APPLIES
This certificate shall, in accordance with regulation I/14(e)/l/14(f)* of the Convention or 1.8.10 of the 2000 HSC Code*, be accepted as valid until............................
Signed: .................................................................
(Signature of authorized official)
Place: ...................................................................
Date: .....................................................................
(Seal or stamp of the authority, as appropriate)
*Delete as appropriate.
ENDORSEMENT FOR ADVANCEMENT OF ANNIVERSARY DATE WHERE REGULATION I/14(H) OF THE CONVENTION OR 1.8.12 OF THE 2000 HSC CODE APPLIES
In accordance with regulation I/14(h) of the Convention* or 1.8.12 of the 2000 HSC Code*, the new anniversary date is ..............
Signed: .................................................................
(Signature of authorized official)
Place: ...................................................................
Date: .....................................................................
(Seal or stamp of the authority, as appropriate)
In accordance with regulation I/14(h) of the Convention* or 1.8.12 of the 2000 HSC Code*, the new anniversary date is .........................
Signed: .................................................................
(Signature of authorized official)
Place: ...................................................................
Date: .....................................................................
(Seal or stamp of the authority, as appropriate)
*Delete as appropriate.
Record of Equipment for the Industrial Personnel Safety Certificate
(Form IP)
This Record should be permanently attached to the Industrial Personnel Safety Certificate
RECORD OF EQUIPMENT FOR COMPLIANCE WITH THE INTERNATIONAL CODE OF SAFETY FOR SHIPS CARRYINGINDUSTRIAL PERSONNEL
1 Particulars of ship
Name of ship ...................................................................
Distinctive number or letters ...................................................................
Total number of persons on board
for which certified ...................................................................
2 Details of life-saving appliances
1 Total number of persons for which life-saving appliances are provided | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
| Port side | Starboard side |
2 Total number of lifeboats 2.1 Total number of persons accommodated by them 2.2 Number of partially enclosed lifeboats (SOLAS regulation III/21 or III/31, or 8.10 of the HSC Code, as applicable, and LSA Code, section 4.5) 2.3 Number of self-righting partially enclosed lifeboats (SOLAS regulation III/21 or III/31, or 8.10 of the HSC Code, as applicable, and LSA Code, section 4.5) 2.4 Number of totally enclosed lifeboats (SOLAS regulation III/21 or III/31, or 8.10 of the HSC Code, as applicable, and LSA Code, sections 4.6) 2.5 Other lifeboats 2.5.1 Number 2.5.2 Type | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
3 Number of motor lifeboats (included in the total lifeboats shown above) 3.1 Number of lifeboats fitted with searchlights | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
4 Number of rescue boats 4.1 Number of boats which are included in the total lifeboats shown above | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
5 Liferafts 5.1 Those for which approved launching appliances are required 5.1.1 Number of liferafts 5.1.2 Number of persons accommodated by them 5.2 Those for which approved launching appliances are not required 5.2.1 Number of liferafts 5.2.2 Number of persons accommodated by them 6 Number of marine evacuation systems (MES) 6.1 Persons accommodated by them | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
7 Buoyant apparatus 7.1 Number of apparatuses 7.2 Number of persons capable of being supported | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
8 Number of lifebuoys | . . . . . . . . . . . . . . . . . |
9 Number of lifejackets (total) 9.1 Number of adult lifejackets 9.2 Number of child lifejackets 9.3 Number of infant lifejackets | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
10 Immersion suits 10.1 Total number | . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . |
11 Number of thermal protective aids9 | . . . . . . . . . . . . . . . . . |
| |
THIS IS TO CERTIFY that this Record is correct in all respects.
Issued at ...................................................................
(Place of issue of the Record)
................................................................... ..................................................................
(Date of issue) (Signature of duly authorized official
issuing the Record)
(Seal or stamp of the issuing authority, as appropriate)
____________________________
9 Excluding those required by the LSA Code, paragraphs 4.1.5.1.24, 4.4.8.31 and 5.1.2.2.13.
***
2.
Laki
aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain (1686/2009) 34 a – 34 c ja 57 §, sellaisina kuin ne ovat, 34 a – 34 c § laissa 660/2021 ja 57 § laissa 946/2018, sekä
lisätään 2 §:ään, sellaisena kuin se on laeissa 946/2018, 169/2019, 783/2019 ja 670/2019, uusi 8 a, 16 a ja 16 b kohta sekä lakiin uusi 12 a, 22 b ja 51 a § seuraavasti:
Voimassa oleva laki | Ehdotus |
(uusi) (uusi) (uusi) (uusi) 34 a § Ro-ro-matkustaja-alusten erityiset vakavuusvaatimukset Vakavuusdirektiivin soveltamisalaan kuuluvien alusten on täytettävä mainitussa direktiivissä niille asetetut vakavuusvaatimukset. (uusi) Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa vakavuusdirektiivin täytäntöönpanemiseksi tarkemmat määräykset aluksen teknisestä turvallisuudesta sekä määrätä vakavuusdirektiivin mukaisista merialueista, joilla ro-ro-matkustaja-alukset liikennöivät säännöllisesti niiden satamiin tai niiden satamista, ja kyseisten alueiden merkitsevistä aallonkorkeusarvoista. 34 b § Todistuskirjat Liikenne- ja viestintävirasto myöntää todistuskirjan Suomen lipun alla purjehtiville ro-ro-matkustaja-aluksille, joka täyttää vakavuusdirektiivin 6 artiklassa ja liitteessä I vahvistetut erityiset vakavuusvaatimukset. Todistuskirja on voimassa niin kauan kuin alus liikennöi alueella, jolla on sama tai alhaisempi merkitsevä aallonkorkeusarvo. 34 c § Kausiluonteinen ja lyhytaikainen liikennöinti. Jos ympärivuotista säännöllistä liikennöintiä harjoittava varustamo haluaa ottaa kyseistä liikennettä varten käyttöön ylimääräisiä ro-ro-matkustaja-aluksia kalenterivuotta lyhyemmäksi ajanjaksoksi, sen on ilmoitettava asiasta Liikenne- ja viestintävirastolle viimeistään yhtä kuukautta ennen kuin mainitut alukset otetaan käyttöön kyseisessä liikenteessä. Jos säännöllistä liikennöintiä korvaava ro-ro-matkustaja-alus on kuitenkin ennakoimattomien olosuhteiden vuoksi otettava nopeasti käyttöön liikennöinnin jatkuvuuden varmistamiseksi, sovelletaan alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 17 e §:n 3 momenttia. Jos varustamo haluaa harjoittaa kausiluonteisesti säännöllistä liikennöintiä enintään kuuden kuukauden jakson vuodessa, sen on ilmoitettava Liikenne- ja viestintävirastolle asiasta viimeistään kolme kuukautta ennen liikennöinnin aloittamista. Jos kausiluonteinen ja lyhytaikainen liikennöinti tapahtuu olosuhteissa, joissa merkitsevä aallonkorkeus on alhaisempi kuin samalle merialueelle ympärivuotista liikennöintiä varten vahvistettu arvo, Liikenne- ja viestintävirasto voi vakavuusdirektiivin liitteessä I olevia erityisiä vakavuusvaatimuksia asettaessaan käyttää kannella olevan veden korkeuden määrittämiseen tähän lyhyempään ajanjaksoon soveltuvaa merkitsevän aallonkorkeuden arvoa. Tähän lyhyempään ajanjaksoon sovellettava merkitsevän aallonkorkeuden arvo määritetään reitin eri päissä sijaitsevien Euroopan unionin jäsenvaltioiden tai soveltuvin osin ja mahdollisuuksien mukaan reitin eri päissä sijaitsevien jäsenvaltioiden ja Euroopan unioniin kuulumattomien valtioiden keskinäisellä sopimuksella. Kausiluonteisen ja lyhytaikaisen liikennöinnin edellytyksenä on, että tällaisessa liikennöinnissä käytettävällä ro-ro-matkustaja-aluksella on 34 b §:ssä säädetty todistuskirja. (uusi) 57 § Katsastusasiakirjat sekä todistus- ja turvallisuuskirjat Liikenne- ja viestintävirasto tai hyväksytty luokituslaitos myöntää katsastusten perusteella katsastusasiakirjat sekä todistus- ja turvallisuuskirjat tai tekee niihin merkinnän suoritetusta määräaikaisesta katsastuksesta taikka väli- tai vuosikatsastuksesta. Jos aluksessa on havaittu olennaisia puutteita, asiakirjat annetaan puutteiden korjaamisen jälkeen. Liikenne- ja viestintävirasto antaa SOLAS-yleissopimuksen, lastiviivayleissopimuksen, MARPOL 73/78 -yleissopimuksen, non-SOLAS-direktiivin, kalastusalusdirektiivin ja aluskierrätysasetuksen sekä muiden kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi tarkemmat määräykset siitä, mitä katsastusasiakirjoja sekä todistus- ja turvallisuuskirjoja katsastusten perusteella annetaan sekä siitä, kuinka kauan ne ovat voimassa ja miten niiden voimassaoloa voidaan jatkaa. Liikenne- ja viestintävirasto myöntää merityöyleissopimuksen mukaisen merityösertifikaatin ja sen liitteenä olevan merityöehtojen noudattamista koskevan ilmoituksen. Myöntämisen edellytyksenä on, että Liikenne- ja viestintävirasto on toimivaltaansa kuuluvien seikkojen osalta todennut, ettei myöntämiselle ole estettä ja että työsuojeluviranomainen on suorittamansa tarkastuksen perusteella todennut Liikenne- ja viestintävirastolle antamassaan lausunnossa, ettei myöntämiselle ole estettä työsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvien seikkojen osalta. Liikenne- ja viestintävirasto antaa tarkemmat määräykset merityösertifikaatin myöntämiseen liittyvistä menettelyistä. Liikenne- ja viestintäviraston on peruutettava merityösertifikaatti silloin, kun virasto on toimivaltaansa kuuluvien seikkojen osalta tai työsuojeluviranomainen on suorittamansa tarkastuksen perusteella todennut Liikenne- ja viestintävirastolle antamassaan lausunnossa, että alus ei todistettavasti vastaa merityöyleissopimuksen vaatimuksia eikä asian korjaamiseksi ole ryhdytty tarvittaviin toimenpiteisiin. | 2 § Määritelmät — — — — — — — — — — — — — — 8 a) IP-säännöstöllä teollisuustyöntekijöitä kuljettavia aluksia koskevaa kansainvälistä turvallisuussäännöstöä, joka sisältyy IMO:n meriturvallisuuskomitean 10 päivänä marraskuuta 2022 antamaan päätöslauselmaan MSC.527(106); — — — — — — — — — — — — — — 16 a) teollisuustyöntekijöitä kuljettavalla aluksella sellaista alusta, jota ei pidetä tavallisena matkustaja-aluksena ja joka kuljettaa tai majoittaa miehistöön kuuluvien lisäksi enemmän kuin 12 teollisuustyöntekijää; 16 b) teollisuustyöntekijöillä tarkoitetaan henkilöitä, jotka työskentelevät offshore-teollisuudessa offshore-laitoksissa tai muilla aluksilla tehtävissä, jotka liittyvät offshore-laitosten tai alusten rakentamiseen, huoltoon, ylläpitoon tai käytöstä poistamiseen; — — — — — — — — — — — — — — 12 a § Edellytykset teollisuustyöntekijöiden kuljetukselle Teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen päällikön on varmistettava ennen kuljetuksen aloittamista, että hänelle on toimitettu asiakirjatodisteet siitä, että jokainen aluksella kuljetettava tai majoitettava teollisuustyöntekijä: 1) on vähintään 16 vuoden ikäinen; 2) täyttää IP-säännöstön mukaiset edellytykset fyysisestä kunnosta ja terveydentilasta; 3) on suorittanut ennen kuljetuksen alkua IP-säännöstön III luvun 1 säännössä tarkoitetut harjoitukset; ja 4) omaa riittävän kyvyn ymmärtää ja käyttää aluksen työkieltä. 22 b § Teollisuustyöntekijöitä kuljettava alus Teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen, joka liikennöi kotimaanliikenteessä ja jonka bruttovetoisuus on vähintään 500, on täytettävä IP-säännöstön vaatimukset. Teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen, jonka bruttovetoisuus on alle 500, on täytettävä IP-säännöstön tavoitteet ja toiminnalliset vaatimukset. Liikenne- ja viestintävirasto voi alusturvallisuuden kannalta riittävän tason varmistamiseksi antaa tarkempia teknisiä määräyksiä teollisuustyöntekijöitä kuljettaville aluksille asetettavista teknisistä vaatimuksista, joilla varmistetaan IP-säännöstön tavoitteiden ja toiminnallisten vaatimusten täyttyminen. Teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen päällikön on varmistettava ennen kuljetuksen aloittamista, että hänelle on toimitettu asiakirjatodisteet siitä, että jokainen aluksella kuljetettava tai majoitettava teollisuustyöntekijä: 1) on vähintään 16 vuoden ikäinen; 2) täyttää IP-säännöstön mukaiset edellytykset fyysisestä kunnosta ja terveydentilasta; 3) on suorittanut ennen kuljetuksen alkua IP-säännöstön III luvun 1 säännössä tarkoitetut harjoitukset; ja 4) omaa riittävän kyvyn ymmärtää ja käyttää aluksen työkieltä. 34 a § Ro-ro-matkustaja-alusten erityiset vakavuusvaatimukset Vakavuusdirektiivin soveltamisalaan kuuluvien alusten on täytettävä mainitussa direktiivissä niille asetetut vakavuusvaatimukset. Liikenne- ja viestintäviraston on toimitettava vakavuusdirektiivissä säädetyt ilmoitukset Euroopan komissiolle. Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa vakavuusdirektiivin täytäntöönpanemiseksi tarkemmat määräykset aluksen teknisestä turvallisuudesta sekä määrätä vakavuusdirektiivin mukaisista merialueista, joilla ro-ro-matkustaja-alukset liikennöivät säännöllisesti niiden satamiin tai niiden satamista, ja kyseisten alueiden merkitsevistä aallonkorkeusarvoista. 34 b § Todistuskirjat Liikenne- ja viestintävirasto myöntää vakavuusdirektiivin 8 artiklan mukaisen todistuskirjan Suomen lipun alla purjehtivalle ro-ro-matkustaja-alukselle, joka täyttää vakavuusdirektiivin 6 artiklassa ja liitteessä I vahvistetut erityiset vakavuusvaatimukset. Todistuskirja on voimassa niin kauan kuin alus liikennöi alueella, jolla on sama tai alhaisempi merkitsevä aallonkorkeusarvo. 34 c § Kausiluonteinen ja lyhytaikainen liikennöinti Jos ympärivuotista säännöllistä liikennöintiä harjoittava laivanisäntä haluaa ottaa kyseistä liikennettä varten käyttöön ylimääräisiä ro-ro-matkustaja-aluksia kalenterivuotta lyhyemmäksi ajanjaksoksi, sen on ilmoitettava asiasta Liikenne- ja viestintävirastolle viimeistään yhtä kuukautta ennen kuin mainitut alukset otetaan käyttöön kyseisessä liikenteessä. Jos säännöllistä liikennöintiä korvaava ro-ro-matkustaja-alus on kuitenkin ennakoimattomien olosuhteiden vuoksi otettava nopeasti käyttöön liikennöinnin jatkuvuuden varmistamiseksi, sovelletaan alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 17 e §:n 3 momenttia. Jos laivanisäntä haluaa harjoittaa kausiluonteisesti säännöllistä liikennöintiä enintään kuuden kuukauden jakson vuodessa, sen on ilmoitettava Liikenne- ja viestintävirastolle asiasta viimeistään kolme kuukautta ennen liikennöinnin aloittamista. Jos vakavuusdirektiivin liitteen I A jaksossa tarkoitetun erityisten vakavuusvaatimusten mukaisena aluksen tai aluksen, jonka 34 b §:ssä tarkoitettu todistuskirja on myönnetty ennen 5 päivää joulukuuta 2024, kausiluonteinen ja lyhytaikainen liikennöinti tapahtuu olosuhteissa, joissa merkitsevä aallonkorkeus on alhaisempi kuin samalle merialueelle ympärivuotista liikennöintiä varten vahvistettu arvo, Liikenne- ja viestintävirasto voi vakavuusdirektiivin liitteessä I tarkoitettuja erityisiä vakavuusvaatimuksia määrätessään käyttää kannella olevan veden korkeuden määrittämiseen kausiluontoiseen ja lyhytaikaiseen liikennöintiin soveltuvaa merkitsevän aallonkorkeuden arvoa. Tähän kausiluontoiseen ja lyhytaikaiseen liikennöintiin sovellettava merkitsevän aallonkorkeuden arvo määritetään reitin eri päissä sijaitsevien Euroopan unionin jäsenvaltioiden tai soveltuvin osin ja mahdollisuuksien mukaan reitin eri päissä sijaitsevien jäsenvaltioiden ja Euroopan unioniin kuulumattomien valtioiden keskinäisellä sopimuksella. Kausiluonteisen ja lyhytaikaisen liikennöinnin edellytyksenä on, että tällaisessa liikennöinnissä käytettävällä ro-ro-matkustaja-aluksella on 34 b §:ssä tarkoitettu todistuskirja. 51 a § Teollisuustyöntekijöitä kuljettavan aluksen katsastus Kotimaanliikenteessä käytettävä teollisuustyöntekijöitä kuljettava alus sekä kansainvälisessä liikenteessä käytettävä teollisuustyöntekijöitä kuljettava alus, joka ei kuulu SOLAS-yleissopimuksen soveltamisalaan, on peruskatsastettava ennen aluksen asettamista liikenteeseen suomalaisena aluksena. Edellä 1 momentissa tarkoitetulle alukselle on peruskatsastuksen lisäksi tehtävä uusintakatsastus ja vuosikatsastus. Kotimaanliikenteessä käytettävälle teollisuustyöntekijöitä kuljettavalle alukselle, jonka bruttovetoisuus on vähintään 500 ja kansainvälisessä liikenteessä käytettävälle sellaiselle teollisuustyöntekijöitä kuljettavalle alukselle, joka ei kuulu SOLAS-yleissopimuksen soveltamisalaan, on tehtävä lisäksi välikatsastus ja aluksen radiolaitteille määräaikainen katsastus. Liikenne- ja viestintävirasto antaa tarkemmat määräykset siitä, milloin peruskatsastus, uusintakatsastus, vuosikatsastus, määräaikainen katsastus ja välikatsastus tehdään ja mitä näihin katsastuksiin sisältyy. 57 § Katsastusasiakirjat sekä todistus- ja turvallisuuskirjat Liikenne- ja viestintävirasto tai hyväksytty luokituslaitos myöntää katsastusten perusteella katsastusasiakirjat sekä todistus- ja turvallisuuskirjat tai tekee niihin merkinnän suoritetusta määräaikaisesta katsastuksesta taikka väli- tai vuosikatsastuksesta. Jos aluksessa on havaittu olennaisia puutteita, asiakirjat annetaan puutteiden korjaamisen jälkeen. Liikenne- ja viestintävirasto antaa SOLAS-yleissopimuksen, lastiviivayleissopimuksen, MARPOL 73/78 -yleissopimuksen, non-SOLAS-direktiivin, kalastusalusdirektiivin ja aluskierrätysasetuksen sekä muiden kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi tarkemmat määräykset siitä, mitä katsastusasiakirjoja sekä todistus- ja turvallisuuskirjoja katsastusten perusteella annetaan sekä siitä, kuinka kauan ne ovat voimassa ja miten niiden voimassaoloa voidaan jatkaa. Lisäksi Liikenne- ja viestintävirasto antaa 22 b §:n 2 momentissa tarkoitetuille aluksille tarkemmat määräykset siitä, mitä katsastusasiakirjoja sekä todistus- ja turvallisuuskirjoja katsastusten perusteella annetaan sekä siitä, kuinka kauan ne ovat voimassa ja miten niiden voimassaoloa voidaan jatkaa. Liikenne- ja viestintävirasto myöntää merityöyleissopimuksen mukaisen merityösertifikaatin ja sen liitteenä olevan merityöehtojen noudattamista koskevan ilmoituksen. Myöntämisen edellytyksenä on, että Liikenne- ja viestintävirasto on toimivaltaansa kuuluvien seikkojen osalta todennut, ettei myöntämiselle ole estettä ja että työsuojeluviranomainen on suorittamansa tarkastuksen perusteella todennut Liikenne- ja viestintävirastolle antamassaan lausunnossa, ettei myöntämiselle ole estettä työsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvien seikkojen osalta. Liikenne- ja viestintävirasto antaa tarkemmat määräykset merityösertifikaatin myöntämiseen liittyvistä menettelyistä. Liikenne- ja viestintäviraston on peruutettava merityösertifikaatti silloin, kun virasto on toimivaltaansa kuuluvien seikkojen osalta tai työsuojeluviranomainen on suorittamansa tarkastuksen perusteella todennut Liikenne- ja viestintävirastolle antamassaan lausunnossa, että alus ei todistettavasti vastaa merityöyleissopimuksen vaatimuksia eikä asian korjaamiseksi ole ryhdytty tarvittaviin toimenpiteisiin. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2023. Sen 34 a - 34 c § tulevat voimaan vasta 5 päivänä joulukuuta 2024. Tämän lain voimaantullessa voimassa olleen 34 b §:n mukaan myönnetyt todistuskirjat pysyvät voimassa. ————— |