Siirry sisältöön

HE 111/2020 vp

Viimeksi julkaistu 27.8.2020 14.13

Hallituksen esitys HE 111/2020 vpHallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kevasta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöstä siten, että elokuun ensimmäisestä päivästä 2020 alkavalle toimikaudelle valittujen Kevan valtuutettujen toimikausi päättyisi vuoden 2021 elokuun lopussa. Tämän jälkeen Kevan valtuutettujen toimikausi alkaisi ja päättyisi yhtä aikaa kuntavaalien kanssa. Kevan hallituksen toimikausi ehdotetaan täsmennettäväksi vastaavasti siten, että hallituksen toimikausi jatkuisi siihen saakka, kunnes vuonna 2021 valitut valtuutetut ovat valinneet uuden hallituksen. Lisäksi vastaavasti ehdotetaan täsmennettäväksi myös tilintarkastajan toimikautta. 

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.12.2020. 

PERUSTELUT

Asian tausta ja valmistelu

Heinäkuun 2020 alusta voimaan tulleella lailla (513/2020) Kevasta annetun lain muuttamisesta uudistettiin Kevan hallintorakennetta ja hallintoelinten kokoonpanoa. Valtuuskunta korvattiin valtuutetut- nimisellä toimielimellä, jonka kokoonpano vastaa pitkälti aiemman valtuuskunnan kokoonpanoa. Valtuutettuja on 30 ja heillä kullakin on henkilökohtainen varajäsen. Valtuutetuista kuusi ja heidän varajäsenensä määrätään kunnallisessa pääsopimuksessa tarkoitettujen pääsopijajärjestöjen ehdottamista henkilöistä, neljä valtuutettua ja varavaltuutettua määrätään kunnallisen työmarkkinalaitoksen ehdottamista henkilöistä. Kaksikymmentä valtuutettua ja varavaltuutettua määrätään kuntien keskusjärjestön ehdottamista henkilöistä siten, että kunnat, kuntayhtymät ja maan eri osat saavat tasapuolisen edustuksen. Kuntien ja kuntayhtymien valtuutettuja ja varavaltuutettuja määrättäessä otetaan huomioon eri ryhmien viimeisimmässä kuntavaaleissa saama äänimäärä.  

Valtuutetut valitaan nelivuotiskaudeksi siten, että kuntavaalien jälkeen valitaan uudet toimielimet. Kuntavaalit pidettiin vuoteen 2017 asti lokakuussa joka neljäs vuosi ja Kevan uusi valtuuskunta valittiin kuntavaaleja seuraavan vuoden alusta alkavalle nelivuotiskaudelle. Vuoden 2015 kuntalain (410/2015) uudistuksen yhteydessä kuntavaalien ajankohtaa siirrettiin huhtikuulle. Kevasta annetun lain (66/2016) voimaatulosäännöksen mukaan vuonna 2017 toimivaltaisen valtuuskunnan toimikausi jatkui elokuun 2017 loppuun. Syyskuun alusta 2017 aloitti kokoonpanoltaan kuntavaalien tulosta vastaava uusi valtuuskunta. 

Kevasta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen mukaan Kevan valtuutettujen ensimmäinen toimikausi alkaa elokuun alusta 2020. Mikäli voimaantulosäännöstä ei muuteta, huhtikuussa 2021 pidettävien kuntavaalien tulos jää ottamatta huomioon Kevan valtuutettujen kokoonpanossa ja elokuussa 2020 aloittavan valtuutettujen toimikausi eriytyy kuntavaalien rytmistä. 

Syyskuussa 2017 aloittanut Kevan valtuuskunta on valinnut tilintarkastajan vuoden 2021 loppuun päättyvälle sopimuskaudelle kilpailutuksen perusteella. Kevasta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen mukaan valtuuskunnan syksyllä 2017 valitseman tilintarkastajan toimikausi jatkuisi siihen saakka, kunnes vuonna 2020 kautensa aloittavien valtuutettujen valitseman tilintarkastajan toimikausi alkaisi. Tarkoituksenmukaista kuitenkin olisi, että syksyllä 2017 valittu tilintarkastaja jatkaisi toimikautensa loppuun ja uusi tilintarkastaja valittaisiin kuntavaalien jälkeen valittujen valtuutettujen toimesta. 

Tämän esityksen tarkoituksena on mahdollistaa huhtikuussa 2021 pidättävien kuntavaalien tuloksen huomioon ottaminen syyskuusta 2021 lukien. Tämän jälkeen Kevan valtuutettujen toimikausi olisi sidoksissa kuntavaalien ajankohtaan. Esityksen tarkoituksena on myös mahdollistaa tilintarkastajan toimikauden jatkuminen sopimuskauden loppuun siten, että vasta 2021 valittavat valtuutetut valitsisivat uuden tilintarkastajan. 

Esitys on valmisteltu valtiovarainministeriössä. Koska esitys on teknisluonteinen, siitä ei ole pyydetty erikseen lausuntoja. Kevan valtuutetuiksi esittäviä intressitahoja on informoitu vireillä olevasta muutosesityksestä. 

Nykytila ja sen arviointi

Kevasta annetun lain 8 a §:n mukaan Kevan ylintä päätösvaltaa käyttävä toimielin, valtuutetut, määrätään neljäksi vuodesi. Kevasta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen mukaan valtuutettujen ensimmäinen toimikausi alkaa elokuun alusta 2020. Säännöksessä ei kuitenkaan ole varauduttu vuoden 2021 huhtikuussa pidettäviin kuntavaaleihin. 

Tämä johtaisi siihen, että valtuutettujen toimikausi ja kuntavaalien ajankohta eriytyisivät toisistaan, eikä kuntavaalien tulos tulisi otetuksi huomioon välittömästi vaalien jälkeen Kevan hallintoelimiä valittaessa.  

Tämän vuoksi on tarpeen säätää valtuutettujen ensimmäinen toimikausi päättymään vuoden 2021 elokuun lopussa. Tästä eteenpäin valtuutettujen neljän vuoden toimikausi alkaisi kuntavaalien jälkeisen vuoden syksyllä ja tämän jälkeen kuntavaalien ja Kevan valtuutettujen toimikausi olisivat yhteneväiset.  

Koska nyt ehdotetaan säädettäväksi vuonna 2020 valittujen valtuutettujen toimikauden päättymisestä vuoden 2021 elokuun loppuun, on tarkoituksenmukaista säätää myös tilintarkastajan toimikauden jatkumisesta sopimuskauden eli vuoden 2021 loppuun. Tämä tarkoittaisi sitä, että seuraava tilintarkastuspalveluiden kilpailutus tapahtuisi vuoden 2021 syyskuussa siten, että vuonna 2021 valittujen valtuutettujen syyskokous valitsi uuden tilintarkastajan. 

Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on mahdollistaa eri ryhmien kuntavaaleissa saamien ääniosuuksien huomioon ottaminen vaalilaissa (714/1998) säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti kuntavaalien jälkeisen syyskuun alusta lukien Kevan valtuutettuja määrättäessä. Esityksen tavoitteena on myös mahdollistaa tilintarkastajan toimikauden tarkoituksenmukainen rytmittäminen. 

Ehdotukset ja niiden vaikutukset

Ehdotuksella ei ole taloudellisia vaikutuksia, eikä vaikutuksia Kevan toimintaan. Ehdotuksella on vaikutuksia kuntademokratian toteutumiseen siten, että kuntavaalien tulos otettaisiin huomioon Kevan hallinnossa välittömästi huhtikuussa 2021 pidettävien kuntavaalien jälkeen. 

Säännöskohtaiset perustelut

Voimaantulosäännöksen 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lain voimaan tullessa toimivaltaisen valtuutettujen toimikausi jatkuisi elokuun 2021 loppuun. Tämä tarkoittaisi sitä, että huhtikuussa 2021 pidettävien kuntavaalien jälkeen Kevan valtuutettujen toimikausi ja kuntavaalien kausi vastaisivat toisiaan. Myös hallituksen toimikautta koskevaa säännöstä ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että lain voimaantullessa toimivaltainen hallitus jatkaisi siihen saakka, kunnes syyskuussa 2021 valittavat valtuutetut valitsevat uuden hallituksen. 

Voimaantulosäännöksen 4 momenttia täsmennettäisiin siten, että vuonna 2017 valtuuskunnan valitseman tilintarkastajan toimikausi jatkuisi siihen saakka, kunnes vuonna 2021 kautensa aloittavien valtuutettujen valitseman tilintarkastajan toimikausi alkaa. 

Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1.12.2020. 

Ponsiosa 

Ponsi 

Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: 

Laki Kevasta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti  
muutetaan Kevasta annetun lain muuttamisesta annetun lain (513/2020) voimaantulosäännöksen 3 ja 4 momentti seuraavasti: 
 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Tämän lain 8 a §:n mukaisten valtuutettujen ensimmäinen toimikausi alkaa 1 päivänä elokuuta 2020 ja päättyy 31 päivänä elokuuta 2021. Tämän lain voimaan tullessa toimivaltaisen hallituksen toimikausi jatkuu, kunnes vuonna 2021 valittavat valtuutetut ovat valinneet 9 §:n mukaisen seuraavan hallituksen.  
Syksyllä 2017 valtuuskunnan toimikaudelleen valitseman tilintarkastajan toimikausi jatkuu, kunnes vuonna 2021 kautensa aloittavien valtuutettujen valitseman tilintarkastajan toimikausi alkaa. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 27.8.2020 
PääministeriSannaMarin
KuntaministeriSirpaPaatero