7.1
Yleistukilaki
1 luku Yleiset säännökset
1 §.Lain tarkoitus.
Pykälässä säädettäisiin lain tarkoituksesta. Pykälän 1 momentin mukaan yleistuki olisi työttömyyden aikaisen perustoimeentulon turvaamiseksi tarkoitettu tuki.
Pykälän 2 momentin mukaan yleistukea maksettaisiin henkilön työmarkkinoille hakeutumisen tai palaamisen edellytysten edistämiseksi ja parantamiseksi.
2 §.Yleistuki.
Pykälässä säädettäisiin siitä, kenelle yleistukea maksetaan. Pykälä olisi luonteeltaan tarkoitussäännös eikä yksin sen nojalla yleistukea voitaisi myöntää tai evätä.
Pykälän 1 kohdan mukaan yleistukea maksettaisiin työttömälle työnhakijalle, jolla ei ole oikeutta työttömyysturvalain mukaiseen ansiopäivärahaan mainitun lain 5 luvun 2 §:n 1 momentin tai 6 §:n 1 momentin nojalla. Mainitun 2 §:n 1 momentin mukaan ansiopäivärahaan on oikeus palkansaajakassan jäsenellä (vakuutettu), joka on ollut vakuutettuna vähintään 12 edellistä kuukautta ja joka kalenterikuukausina, joina on ollut vakuutettuna, on täyttänyt palkansaajan työssäoloehdon. Mainitun 6 §:n 1 momentin mukaan ansiopäivärahaan on oikeus yrittäjäkassan jäsenellä, joka on ollut vakuutettuna vähintään 15 edellistä kuukautta ja joka vakuutettuna ollessaan on täyttänyt yrittäjän työssäoloehdon.
Pykälän 1 kohdan mukaan yleistukea maksettaisiin myös työttömälle työnhakijalle, joka on saanut työttömyysturvalain mukaista ansiopäivärahaa enimmäisajan.
Pykälän 2 kohdan mukaan yleistuen maksaminen edellyttäisi taloudellisen tuen tarvetta.
3 §.Yleistuen saajan yleiset oikeudet ja velvollisuudet.
Pykälässä säädettäisiin yleistuen saajan yleisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin työhakijan oikeudesta työllistymissuunnitelmaan, josta säädetään työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yleistuen saajan yleisistä velvollisuuksista hakea aktiivisesti työtä ja koulutusta sekä yhteistyössä työvoimaviranomaisen kanssa edistää työllistymistään ja ehkäistä työttömyytensä pitkittymistä.
Voimassa olevaa työttömyysturvalain 1 luvun 3 §:ää vastaavasti yleisiä velvollisuuksia koskeva säännös olisi luonteeltaan tarkoitussäännös eikä yksin sen nojalla yleistukea voitaisi evätä.
4 §.Lain toimeenpano.
Pykälän 1 momentin mukaan ehdotetun lain toimeenpanoa johtaisi, ohjaisi ja kehittäisi ylimpänä viranomaisena toimeentuloturvaan liittyvien asioiden osalta sosiaali- ja terveysministeriö ja työvoimapoliittisten asioiden osalta työ- ja elinkeinoministeriö.
Pykälän 2 momentin perusteella ehdotetun lain toimeenpanotehtävät hoitaisi Kansaneläkelaitos.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin työvoimaviranomaisen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskuksen tehtävästä antaa yleistuen saamisen työvoimapoliittisista edellytyksistä Kansaneläkelaitosta sitovan lausunnon. Pykälän mukaan lausuntoon sovellettaisiin, mitä työttömyysturvalain 11 luvussa säädetään työvoimapoliittisesta lausunnosta. Työttömyysturvalain 11 luvun säännökset määrittäisivät myös työvoimaviranomaisten ja KEHA-keskuksen välisen toimivallanjaon.
5 §.Työttömyysturvalain 1 luvun soveltaminen.
Pykälässä säädettäisiin siitä, miltä osin yleistukeen sovellettaisiin työttömyysturvalain 1 luvun säännöksiä. Pykälässä säädettäisiin siitä, miltä osin yleistukeen sovellettaisiin samoja työttömyysturvalain 1 luvun säännöksiä kuin ansiopäivärahaan.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan yleistukeen sovellettaisiin työttömyysturvalain 1 luvun 5 §:n määritelmiä. Mainitussa 5 §:ssä säädetään työsuhteen, kokoaikatyön, osa-aikatyön, lomautuksen, työssä-oloehdon, korvauksettoman määräajan, työllistymissuunnitelman, työllistymissuunnitelmaa korvaavan suunnitelman, palkkatuetun työn, sääesteen, työaikapankin, lomautukseen rinnastettavan syyn, työllistymistä edistävän palvelun ja työvoimaviranomaisen määritelmästä. Tässä esityksessä ehdotetaan kumottavaksi mainitun pykälän 1 momentin työttömyysetuutta ja työttömyyspäivärahaa koskevia määritelmiä koskevat kohdat 1 ja 2 (2. lakiehdotus). Mainitun 5 §:n 3 momentin mukaan työttömyysturvalakia sovellettaessa virkasuhteessa tehtävä työ ja virkasuhteeseen liittyvä asia rinnastetaan työsuhteeseen ja työsopimusasiaan.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan yleistukeen sovellettaisiin työttömyysturvalain 1 luvun 6 §:ää yrittäjästä ja 3 kohdan mukaan 7 §:ää avoliitosta ja puolisoiden asumisesta erillään. Työttömyysturvalain 1 luvun 6 §:ssä säädetään siitä, milloin henkilö katsotaan yrittäjäksi. Työttömyysturvalain 1 luvun 7 §:ssä säädetään avoliitosta ja puolisoiden asumisesta erillään, kun etuuden saamiseen tai sen määrään taikka muulla tavoin vaikuttaa se, onko henkilö avioliitossa.
6 §.Oikeus yleistukeen asumisen ja Euroopan unionin lainsäädännön perusteella.
Pykälän 1 momentin mukaan oikeus yleistukeen tämän lain mukaisesti olisi Suomessa asuvalla työttömällä työnhakijalla. Henkilöä pidettäisiin Suomessa asuvana, jos hän asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa annetun lain (16/2019) 5, 6 tai 10 §:n mukaisesti asuisi Suomessa. Sääntely vastaisi voimassa olevan työttömyysturvalain 1 luvun 8 a §:n 1 momenttia, joka koskee nykyisin kaikkia työttömyysturvalain mukaisia etuuksia.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yleistuen maksamisesta noudattaen, mitä työttömyysturvalain 1 luvun 8 a §:n 2 ja 3 momentissa sekä 8 b §:ssä säädetään oikeudesta ansiopäivärahaan, jos kyse olisi työssäoloehdon täyttäneelle henkilölle maksettavasta yleistuesta, jota rahoitetaan yleistukilain 50 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 23 §:n mukaisella työttömyysvakuutusmaksun tuotolla.
Mainittua 2 momenttia sovellettaisiin sen estämättä, mitä yleistukilain 8 §:ssä säädetään ulkomaalaista koskevasta rajoituksesta. Työvoimaviranomainen olisi voinut antaa Kansaneläkelaitokselle työvoimapoliittisen lausunnon, jonka mukaan yleistukea ei voida maksaa 8 §:ssä säädetyn rajoituksen takia. Jos yleistuen hakija on täyttänyt työssäoloehdon ja yleistukea voitaisiin maksaa tämän pykälän 2 momentin nojalla, Kansaneläkelaitoksen tulisi tarvittaessa pyytää työvoimaviranomaiselta uusi työvoimapoliittinen lausunto muiden yleistuen maksamisen työvoimapoliittisten edellytysten täyttymisestä. Tässä tilanteessa Kansaneläkelaitos poikkeaisi tämän pykälän 2 momentin nojalla 8 §:n perusteella annetusta työvoimapoliittisesta lausunnosta. Kansanelälaitosta sitova työvoimapoliittinen lausunto koskisi 8 §:ssä säädettyjä yleistuen maksamisen edellytyksiä, ei tämän pykälän 2 momenttia, jossa säädettäisiin poikkeuksesta 8 §:ssä säädettyyn rajoitukseen.
Yleistukea, joka olisi rahoitettu yleistukilain 50 §:n 2 momentin mukaan, pidettäisiin EU-asetuksen 883/2004 3 artiklan 1 kohdan h alakohdan mukaisena työttömyysetuutena ja siihen sovellettaisiin EU-asetuksen III osaston 6 lukua työttömyysetuuksista.
Työttömällä työnhakijalla, joka ei ole Suomen kansalainen, joka ei asu Suomessa, johon ei sovelleta EU-asetusta tai pohjoismaista sosiaaliturvasopimusta ja joka on ollut Suomessa yhdenjaksoisen oleskelunsa aikana työssä vähintään kuusi kuukautta, olisi oikeus yleistukilain 50 §:n 2 momentin mukaiseen työttömän yleistukeen, jos hän edelleen jatkaisi oleskeluaan Suomessa ja hän täyttäisi työssäoloehdon työskentelynsä aikana. Hänen tulisi olla rekisteröity työnhakijaksi työvoimaviranomaisessa ja täyttää muut yleistuen saamisedellytykset. Jos oikeus ansiotyöhön perustuisi tilapäiseen oleskelulupaan, hän voisi rekisteröityä työnhakijaksi edellyttäen, että oleskelulupaan ei liity työnantajaa koskevia rajoituksia. Yhdistelmälupadirektiivin edellyttämällä tavalla tällaisella työnhakijalla olisi oikeus yleistukeen sen ehtojen täyttyessä. Tämä koskisi yleistuen 50 §:n 2 momentin mukaisesti rahoitettua yleistukea, jota pidetään EU-asetuksen 883/2004 mukaisena työttömyysetuutena. Muissa tilanteissa yleistuen saaminen edellyttäisi edelleen, että henkilöä pidetään Suomessa asuvana ja että hänellä on oikeus ansiotyöhön muun kuin tilapäisen oleskeluluvan perusteella.
Työtön työnhakija, joka olisi perusasetuksen 64 artiklassa tarkoitetulla tavalla mennyt toiseen valtioon hakeakseen sieltä työtä, olisi oikeutettu saamaan toisessa valtiossa tapahtuvan työnhaun ajalta yleistukea enintään kolmen kuukauden ajan.
Pykälän 3 momentin mukaan kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten annetussa laissa (907/2017) tarkoitetulla kausityöntekijällä ei olisi oikeutta yleistukeen. Sääntely vastaisi voimassa olevan työttömyysturvalain 1 luvun 8 a §:n 4 momenttia, joka koskee nykyisin kaikkia työttömyysturvalain mukaisia työttömyysetuuksia. Kausityöntekijädirektiiviä sovelletaan kolmansien maiden kansalaisiin, jotka asuvat EU-jäsenvaltioiden ulkopuolella ja jotka hakevat pääsyä jäsenvaltion alueelle työskennelläkseen kausityöntekijöinä. Direktiivin perusteella kolmansista maista tulevia kausityöntekijöitä on kohdeltava yhdenvertaisesti asetuksen (EY) N:o 883/2004 3 artiklassa tarkoitetuilla sosiaaliturvan aloilla. Kausityöntekijädirektiivissä on kuitenkin mahdollistettu poissuljenta yhdenvertaisesta kohtelusta perhe-etuuksien ja työttömyysturvan osalta. Direktiivin mahdollistamat etuuksien maksamisen rajoitukset on otettu Suomessa käyttöön etuuslainsäädännössä. Työssäoloehdon täyttäneen yleistuki on EU-asetuksen 883/2004 3 artiklassa tarkoitettu työttömyysetuus. Kausityöntekijädirektiivin mahdollistama rajoitus otettaisiin myös käyttöön yleistukilaissa.
2 luku Yleistuen saamisen työvoimapoliittiset edellytykset
7 §.Työttömyysturvalain 2 luvun soveltaminen.
Pykälässä säädettäisiin niistä työttömyysturvalain 2 luvun säännöksistä, joita sovellettaisiin yleistuen saamisen yleisiin työvoimapoliittisiin edellytyksiin.
Yleistuen saamisen yleisiin työvoimapoliittisiin edellytyksiin sovellettaisiin työttömyysturvalain 2 luvun säännöksiä työttömästä työnhakijasta, muusta kuin työsuhteessa tehdystä työstä, yritystoiminnasta ja omasta työstä, alkavasta yritystoiminnasta ja työllistymisestä omassa työssä, yrityksessä työskentelyn päättymisestä, yrittäjän perheenjäsenen työskentelyn päättymisestä, yritystoiminnan lopettamisesta, oman työn lopettamisesta, opiskelusta, opiskelua koskevista poikkeuksista, lyhytkestoisista opinnoista ja päätoimisen opiskelun päättymisestä. Näin ollen yleistukeen sovellettaisiin tältä osin samoja säännöksiä kuin ansiopäivärahaan.
8 §.Ulkomaalaista koskeva rajoitus.
Pykälän mukaan henkilöllä, joka ei olisi Suomen kansalainen, ei olisi oikeutta yleistukeen, jos hänellä olisi oikeus ansiotyöhön tilapäisen oleskeluluvan perusteella. Vastaava työmarkkinatukea koskeva säännös kumottaisiin työttömyysturvalain 2 luvun 2 §:stä (2. lakiehdotus).
9 §.Ammatillista koulutusta vailla oleva nuori.
Pykälän mukaan ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta vailla olevan alle 25-vuotiaan nuoren oikeuteen saada yleistukea sovellettaisiin työttömyysturvalain 2 luvun 13–16 §:ää. Säännökset koskevat koulutusta vailla olevan nuoren velvollisuutta hakea opiskelupaikkoja etuuden saamisen edellytyksenä. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että yleistukeen sovellettaisiin samoja säännöksiä kuin ansiopäivärahaan.
10 §.Työvoimapoliittisesti moitittava menettely.
Pykälässä säädettäisiin työttömyysturvalain 2 a luvun säännösten soveltamisesta oikeuteen saada yleistukea. Pykälän mukaan työstä eroamisen ja erottamisen, työstä kieltäytymisen sekä työnhakuun ja työvoimapalveluihin liittyvän moitittavan menettelyn sekä muun työttömyysturvalaissa tarkoitetun työvoimapoliittisesti moitittavana pidettävän menettelyn vaikutuksesta oikeuteen saada yleistukea sovellettaisiin, mitä työttömyysturvalain 2 a luvussa säädetään. Näin ollen yleistukeen sovellettaisiin samoja mainittuja säännöksiä kuin ansiopäivärahaan.
3 luku Yleistuen saamisen rajoitukset
11 §.Yleiset rajoitukset.
Pykälä vastaisi sisällöllisesti työttömyysturvalain 3 luvun 1 §:ää.
Pykälän 1 momentin mukaan yleistukea ei myönnettäisi työnhakijalle, joka ei ole täyttänyt 18 vuotta. Yleistuki voitaisiin kuitenkin myöntää 17 vuotta täyttäneelle työnhakijalle, joka on suorittanut oppivelvollisuutensa. Tämä vastaisi nykyisin työttömyysturvalain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa säädettyä.
Lisäksi 1 momentissa säädettäisiin siitä, että alle 18-vuotiaalla nuorella, joka ei ole suorittanut peruskoulun tai lukion jälkeistä tutkintoon johtavaa, ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta, ei olisi oikeutta työttömyyden perusteella maksettavaan yleistukeen. Tämä vastaisi nykyistä työttömyysturvalain 2 luvun 13 §:n 4 momentin työmarkkinatukea koskevaa sääntelyä. Kansaneläkelaitos selvittäisi uutena tehtävänä alle 18-vuotiaan nuoren oikeuden yleistukeen, kun nuori ei olisi suorittanut peruskoulun tai lukion jälkeistä tutkintoon johtavaa, ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta. Työvoimaviranomainen ei enää jatkossa antaisi työvoimapoliittista lausuntoa asiasta.
Pykälän 2 momentin mukaan ennen vuotta 1965 syntyneelle työnhakijalle yleistuki myönnettäisiin enintään sen kalenterikuukauden loppuun, jona työnhakija täyttää 65 vuotta. Vuonna 1965 tai sen jälkeen syntyneelle työnhakijalle yleistuki myönnettäisiin enintään sen kalenterikuukauden loppuun, jona hän täyttää työntekijän eläkelain (395/2006) 11 §:ssä tarkoitetun alimman vanhuuseläkeiän. Tämä vastaisi nykyisin työttömyysturvalain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa säädettyä.
Pykälän 3 momentin mukaan yleistukea voitaisiin kuitenkin myöntää enintään sen kalenterikuukauden loppuun, jona henkilö täyttää 68 vuotta, jos henkilön työnteko on estynyt työttömyysturvalain 1 luvun 5 §:n 1 momentin 14 kohdassa, 4 luvun 1 §:n 2 kohdassa tai 1 a §:ssä mainituista syistä taikka jos hänet on kokoaikaisesti lomautettu. Tämä vastaisi nykyisin työttömyysturvalain 3 luvun 1 §:n 2 momentissa säädettyä.
Pykälän 4 momentin mukaan työnhakijalla ei olisi oikeutta yleistukeen hänen suorittaessaan asevelvollisuutta, siviilipalvelusta tai vankeusrangaistusta taikka hänen ollessaan sairaala- tai muussa tähän verrattavassa laitoshoidossa. Myöskään ollessaan estynyt olemasta työmarkkinoilla muun edellä mainittuihin rinnastettavan syyn takia työnhakijalla ei olisi oikeutta yleistukeen. Tämä vastaisi nykyisin työttömyysturvalain 3 luvun 1 §:n 3 momentissa säädettyä.
12 §.Odotusaika.
Pykälän 1 momentin mukaan yleistukea maksettaisiin 21 viikon odotusajan jälkeen. Momentissa säädettäisiin nykyistä työttömyysturvalain työmarkkinatuen odotusaikaa koskevaa sääntelyä vastaavasti odotusajan alkamisesta. Odotusaika alkaisi työttömäksi työnhakijaksi rekisteröitymisestä tai sitä myöhemmästä päätoimisten opintojen päättymisestä, korvauksettoman määräajan päättymisestä tai työssäolovelvoitteen täyttymisestä. Odotusaika alkaisi lisäksi siitä ajankohdasta lukien, jona henkilön oikeus yleistukeen tai ansiopäivärahaan palautuu 2 luvun 16 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tai työllistymistä edistävän palvelun päättymisestä, jos henkilön oikeus yleistukeen tai ansiopäivärahaan palautuu 2 luvun 16 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla työllistymistä edistävän palvelun aikana.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin niistä tilanteista, joissa odotusaikaa ei asetettaisi. Sääntely vastaisi muutoin nykyistä työttömyysturvalain työmarkkinatuen odotusaikaa koskevaa sääntelyä, mutta koska peruspäivärahaa koskeva sääntely kumottaisiin työttömyysturvalaista, odotusaikaa ei asetettaisi, jos työnhakijan oikeus yleistukeen alkaisi välittömästi ansiopäivärahan enimmäisajan täytyttyä. Nykyisin työmarkkinatuen odotusaikaa ei aseteta, jos työnhakijan oikeus työmarkkinatukeen alkaa välittömästi työttömyysturvalain 6 luvun 7 ja 9 §:ssä tarkoitetun työttömyyspäivärahan enimmäisajan täytyttyä. Nykytilaa vastaavasti odotusaikaa ei asetettaisi, jos henkilö on suorittanut peruskoulun tai lukion jälkeisen tutkintoon johtavan, ammatillisia valmiuksia antavan koulutuksen taikka jos henkilön päätoimiset opinnot päättyvät ja opintojen ajalta on maksettu yleistukea tai ansiopäivärahaa 2 luvun 10 b §:n perusteella. Nykytilaa vastaavasti odotusaikaa ei myöskään asetettaisi, jos henkilöllä ei sairauden tai vamman vuoksi ole valmiuksia ammatillisen tutkinnon suorittamiseen ja hän on suorittanut ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 7 §:ssä tarkoitetun työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen tai saavuttanut henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa sovitut tavoitteet.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin odotusajasta vähennettävistä täysistä kalenteriviikoista. Odotusajasta vähennettäisiin ne täydet kalenteriviikot, joina henkilö olisi ollut työssä, joka luetaan hänen työssäoloehtoonsa tai muussa palkkatuetussa työssä taikka työllistynyt yrittäjänä, ja työskentelyn luetaan hänen työssäoloehtoonsa, mikä vastaisi nykyistä työttömyysturvalain työmarkkinatuen odotusaikaa koskevaa sääntelyä. Niillä yleistuen hakijoilla, joilla työttömyysturvalain työssäoloehto olisi täyttynyt eikä heillä olisi oikeutta ansiopäivärahaan, odotusaikaa ei jäisi asetettavaksi tämän vähennyksen vuoksi. Odotusajasta vähennettäisiin myös ne täydet kalenteriviikot, joina henkilö on odotusajan alkamista lähinnä edeltävän kahden vuoden aikana saanut ansiopäivärahaa tai yleistukea taikka joilta hänelle ei ole maksettu yleistukea odotusajan, tarveharkinnan tai omavastuuajan takia.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin niistä tilanteista, joissa odotusaika ei kuluisi eikä odotusajasta 3 momentista poiketen vähennettäisi työmarkkinoilla oloa. Tämä koskisi päätoimi-sen opiskelun, siihen liittyvän lomajakson tai eri oppilaitosten välistä lomajakson aikaa, ellei työnhakijalle ole maksettu kyseessä olevalta ajalta yleistukea tai ansiopäivärahaa 2 luvun 10 b §:n perusteella. Lisäksi odotusaika ei kuluisi eikä odotusajasta 3 momentista poiketen vähennettäisi työmarkkinoilla oloa korvauksettoman määräajan aikana, työssäolovelvoitteen aikana eikä aikana, jona henkilölle ei makseta yleistukea 2 luvun 13 §:n 2 momentissa ja 14 §:n 3 momentissa säädettyjen rajoitusten takia.
13 §.Työttömyysturvalain 3 luvun soveltaminen.
Pykälässä säädettäisiin niistä työttömyysturvalain 3 luvun säännöksistä, joita sovellettaisiin yleistukeen. Pykälässä säädettäisiin siitä, miltä osin yleistukeen sovellettaisiin samoja työttömyysturvalain 3 luvun säännöksiä kuin ansiopäivärahaan.
Yleistuen saamisen rajoituksiin sovellettaisiin, mitä työttömyysturvalain 3 luvun 2 §:ssä säädetään etuuden saamisen yleisistä rajoituksista koskien etuuspäivien määrää viikossa, 3 §:ssä työkyvyttömyydestä, 4 §:ssä estävistä sosiaalietuuksista, 5 §:ssä työ- tai virkasuhteesta johtuvista rajoituksista sekä mainitun luvun 6 §:ssä muista rajoituksista, 7 §:ssä yritysomaisuuden myyntivoiton vaikutuksesta sekä 8 §:ssä työriidan vaikutuksesta työttömyysetuuden suorittamiseen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 1 momentin 6 kohdasta poiketen siitä, että yritysomaisuuden myyntivoitto jaksotetaan vähintään yleistuen määrän perusteella. Voimassa olevan työttömyysturvalain 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan työttömyysetuuteen ei ole oikeutta ajalta, jolle yrittäjän yritysomaisuuden myyntivoitto, joka liittyy yritystoiminnan lopettamiseen, jaksotetaan ansiopäivärahassa hänen työtulonsa ja peruspäivärahassa ja työmarkkinatuessa vähintään peruspäivärahan määrän perusteella. Mainitusta momentista kumottaisiin peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea koskeva sääntely (2. lakiehdotus).
4 luku Yleistuen määrä
14 §.Omavastuuaika.
Pykälän 1 momentin mukaan yleistukea maksettaisiin sen jälkeen, kun henkilö on ollut työttömänä työnhakijana työvoimaviranomaisessa yhteensä seitsemää täyttä työpäivää vastaavan ajan enintään kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon aikana.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin niistä päivistä, joita ei luettaisi omavastuuaikaan. Näitä päiviä olisivat päivät, joina henkilö ei täytä yleistuen saamiselle 8 §:ssä (ulkomaalaista koskeva rajoitus) ja 9 §:ssä (ammatillista koulutusta vailla oleva nuori) sekä työttömyysturvalain 2 luvussa säädettyjä edellytyksiä sekä päivät, joina henkilö työllistyy yritystoiminnassa tai omassa työssään, jos työllistyminen kestää yhdenjaksoisesti enintään kaksi viikkoa. Omavastuupäiviksi ei luettaisi päiviä, joilta henkilöllä ei ole oikeutta yleistukeen 10 §:ssä (työvoimapoliittisesti moitittava menettely), 11 §:ssä (yleiset rajoitukset) ja 13 §:ssä (työttömyysturvalain 3 luvun soveltaminen) tarkoitettujen rajoitusten vuoksi. Omavastuupäiviksi ei luettaisi myöskään päiviä, joilta henkilöllä ei ole oikeutta soviteltuun yleistukeen työttömyysturvalain 4 luvun 3 §:ssä säädettyjen työaikarajojtusten ylittymisen vuoksi ja päiviä, joilta henkilöllä ei ole oikeutta yleistukeen 12 §:n odotusajan vuoksi.
Pykälän 3 momentin perusteella omavastuuaikaan luettaisiin kuitenkin työttömyysturvalain 3 luvun 3 §:n 4 momentissa tarkoitettu sairausvakuutuksen päivärahan ja kuntoutusrahan omavastuuaika. Omavastuuaikaan luettaisiin myös ne päivät, joilta henkilölle on maksettu yleistukea työllistymistä edistävän palvelun ajalta.
Pykälän 4 momentin perusteella omavastuuaikaa ei kuitenkaan edellytettäisi, jos henkilö muutoin täyttäisi yleistuen saamisen edellytykset ja hänen oikeutensa yleistukeen alkaisi välittömästi työttömyysturvalain 6 luvun 7 tai 9 §:ssä tarkoitetun ansiopäivärahan enimmäisajan täytyttyä. Omavastuuaikaa ei edellytettäisi myöskään, jos hänen työntekonsa estyy sellaisen työtaistelutoimenpiteen takia, jolla ei ole riippuvuussuhdetta hänen työehtoihinsa tai työoloihinsa.
Momentit 1–4 vastaisivat sisällöllisesti työttömyysturvalain 7 luvun 10 §:n työmarkkinatuen omavastuuaikaa koskevaa sääntelyä.
Pykälän 5 momentin perusteella yleistuen omavastuuaika olisi voimassa siihen asti, kun henkilö tulisi oikeutetuksi työttömyysturvalain mukaiseen ansiopäivärahaan. Yleistuen omavastuuajan voimassaolo ei siten päättyisi työttömyysturvalain työssäoloehdon täyttymiseen.
15 §.Yleistuen määrä.
Pykälässä säädettäisiin yleistuen määrästä. Yleistuki olisi veronalaista tuloa.
Voimassa olevan työttömyysturvalain 6 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan peruspäiväraha on 33,33 euroa päivältä ja 3 momentin mukaan ansiopäiväraha muodostuu peruspäivärahan suuruisesta perusosasta ja ansio-osasta. Työttömyysturvalain 7 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan täysimääräinen työmarkkinatuki on 6 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun peruspäivärahan suuruinen. Työttömyysturvalain 14 luvun 1 §:n 1 momentin perusteella 6 luvun 1 §:ssä säädettyä rahamäärää tarkistetaan siten kuin kansaneläkeindeksistä annetussa laissa (456/2001) säädetään.
Pykälän 1 momentin mukaan täysimääräinen yleistuki olisi työttömyysturvalain 6 luvun 1 §:ssä tarkoitetun ansiopäivärahan perusosan suuruinen. Työttömyysturvalain 6 luvun 1 §:ä muutettaisiin siten, että ansiopäivärahan perusosa olisi määrältään 33,33 euroa päivältä (2. lakiehdotus).
Pykälän 2 momentin mukaan yleistukeen sovellettaisiin, mitä työttömyysturvalain 4 luvussa säädetään sovitellusta ja vähennetystä työttömyysetuudesta sen 1 §:ssä oikeudesta soviteltuun työttömyysetuuteen, 1 a §:ssä lyhennetystä työviikosta ja sääesteestä, 2 §:ssä sovittelujaksosta, 3 §:ssä rajoituksista, 3 a §:ssä työajan poikkeuksellisesta arvioinnista, 4 §:ssä sovittelussa huomioon otettavasta tulosta, 5 §:n 1 momentissa etuuden määrästä, 7 §:ssä sosiaalietuuksien vaikutuksesta ja 8 §:ssä lasten kotihoidon tuen vaikutuksesta.
16 §.Yleistuen tarveharkinnassa huomioon otettavat tulot.
Pykälässä säädettäisiin yleistuen tarveharkinnassa huomioon otettavista tuloista nykyistä työttömyysturvalain työmarkkinatuen tarveharkinnassa huomioon otettavista tuloista sääntelyä vastaavasti.
Pykälän 1 momentin mukaan yleistuen saajan tulot otettaisiin taloudellisen tuen tarvetta harkittaessa kokonaisuudessaan huomioon. Yleistuki määrättäisiin tuen maksamisajankohdan tilannetta vastaavaksi joko arvioitujen tai muutoin todettavissa olevien tulojen perusteella. Momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti metsätalouden tulon huomioimisesta, siten, että metsätalouden tulona otettaisiin huomioon varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) 7 §:n 3 ja 4 momentin mukaan vahvistettu metsän keskimääräinen vuotuinen tuotto kerrottuna metsän pinta-alalla.
Pykälän 2 momentti sisältäisi nykytilaa vastaavan luettelon niistä etuuksista ja korvauksista, joita ei otettaisi tarveharkinnassa tuloina huomioon. Nämä tulot olisivat lapsilisä, lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain mukainen kotihoidon tuki, yleisestä asumistuesta annetun ja eläkkeensaajan asumistuen annetun lain mukainen asumistuki, sotilasavustus, sotilasvammalain mukainen elinkorko ja täydennyskorko, kansaneläkelain mukainen leskeneläkkeen tai lapseneläkkeen täydennysmäärä, toimeentulotuesta annetun lain mukainen toimeentulotuki sekä vian, vamman tai haitan perusteella maksettava erityisten kustannusten korvaus ja työttömyysturvalain mukainen liikkuvuusavustus.
Momentti 3 sisältäisi asetuksenantovaltuuden, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin tarveharkinnassa huomioon otettavista tuloista, mikä vastaisi työttömyysturvalain nykyisen 7 luvun 6 §:n 1 momentin viimeisen virkkeen säännöstä. Tarkemmat säännökset tarveharkinnasta on nykyisin annettu valtioneuvoston asetuksella työttömyysetuutta määrättäessä huomioon otettavista tuloista (1332/2002).
17 §.Yleistuen tarveharkinta.
Pykälässä säädettäisiin yleistuen tarveharkinnasta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin yleistuen tarveharkinnassa sovellettavista tulorajoista. Täysimääräisen yleistuen kuukautta kohden lasketusta määrästä vähennettäisiin 50 prosenttia siitä 16 §:n mukaisesti määrätystä tulojen osasta, joka ylittäisi 311 euroa kuukaudessa. Tarveharkinnan tuloraja määräytyisi siten eri tavalla kuin nykyisin työmarkkinatuen tarveharkinta. Yleistuen määräytymiseen vaikuttavat kuukausittaiset tuloerät pyöristettäisiin alaspäin täysiksi euroiksi siten, että täyden euron yli menevä osa jätettäisiin huomioon ottamatta, mikä vastaisi työttömyysturvalain nykyisen 7 luvun 7 §:n 1 momentin viimeisen virkkeen säännöstä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yleistuen tarkistamisesta tarveharkintaan vaikuttavien tulojen muuttuessa. Yleistuki olisi tarkistettava, jos sen määrään vaikuttavat tulot olisivat olennaisesti nousseet tai pienentyneet. Tarkistettua yleistukea alettaisiin maksamaan aikaisimmasta mahdollisesta maksuerästä lukien. Säännös vastaisi työttömyysturvalain nykyisen 7 luvun 7 §:n 2 momentin säännöstä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin yleistuen määrästä, kun yleistuesta vähennettäisiin henkilön saama muu kuin työttömyysturvalain 4 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu sosiaalietuus. Tarveharkinta ja sosiaalietuuksien vähentäminen yleistuesta saattaisi tulla samanaikaisesti sovellettavaksi. Tällaisessa tilanteessa maksettaisiin sitä yleistukea, joka on määrältään pienempi. Säännös vastaisi työttömyysturvalain nykyistä 7 luvun 7 §:n 3 momenttia.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin yleistuen myöntämisestä ilman tarveharkintaa työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen ajalta. Säännös vastaisi työttömyysturvalain nykyisen 7 luvun 8 §:n 1 momentin säännöstä.
18 §.Osittainen yleistuki.
Pykälässä säädettäisiin vanhempiensa taloudessa asuvan työnhakijan yleistuesta.
Pykälä vastaisi sisällöllisesti muutoin nykyisen työttömyysturvalain 7 luvun 9 §:n säännöstä osittaisesta työmarkkinatuesta, mutta vanhempien tuloraja olisi korkeampi kuin nykyisin osittaisessa työmarkkinatuessa.
Pykälän 1 momentin mukaan yleistuki olisi 35 prosenttia 15–17 §:n mukaisesti lasketusta yleistuesta, jos työnhakija asuu vanhempiensa taloudessa eikä ole täyttänyt työttömyysturvalaissa tarkoitettua työssäoloehtoa. Osittaisen työmarkkinatuen vakiintuneen soveltamis- ja ratkaisukäytännön mukaan arvioitaessa henkilön asumista vanhempiensa taloudessa käytetään tapauskohtaista kokonaisharkintaa, ja harkinnassa voidaan ottaa huomioon muun muassa hakijan ikä ja muut olosuhteet.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin niistä kahdesta tilanteesta, joissa 1 momenttia ei sovellettaisi. Ensinnäkin yleistuki maksettaisiin vanhempien taloudessa asumisesta huolimatta aina täysimääräisenä ajalta, jona henkilö osallistuu työllistymistä edistävään palveluun. Lisäksi yleistuki maksettaisiin täysimääräisenä, jos vanhempien yhteenlasketut tulot jäisivät alle säädetyn tulorajan 2 500 euroa kuukaudessa. Nykyisin vanhempien tuloraja on 1781 euroa kuukaudessa. Vanhempien tulorajaa nostettaisiin 106 eurolla jokaista työnhakijan vanhempien huollettavana olevaa samassa taloudessa asuvaa kohti.
Pykälän 3 momentin mukaan täysimääräisen yleistuen kuukautta kohden lasketusta määrästä vähennettäisiin 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa 50 prosenttia siitä 16 §:n mukaisesti määrätystä tulojen osasta, joka ylittäisi pykälässä säädetyn tulorajan. Vanhempien tuloina otettaisiin huomioon kaikki tulot tulon lähteestä tai veronalaisuudesta riippumatta lukuun ottamatta tuloja, jotka olisi lueteltu 16 §:n 2 momentissa ja valtioneuvoston asetuksessa yleistuesta. Nykytilaa vastaavasti pykälän 5 momentin mukaan vanhempien tuloina ei huomioitaisi myöskään omaishoitajan hoitopalkkiota eikä perhehoitajan hoitopalkkiota silloin, kun toimeksiantosopimusta perhehoidosta ei ole tehty ansaintatarkoituksessa. Vanhempien tuloista vähennettäisiin tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot valtioneuvoston asetuksen perusteella.
Pykälän 3 momentin mukaan vanhempien tulojen perusteella vähennettynä yleistukena maksettaisiin kuitenkin vähintään 1 momentissa tarkoitettu määrä.
Pykälän 4 momentin mukaan, jos vanhemmat eivät tulorajan ylittävistä tuloista huolimatta pystyisi tukemaan hakijaa taloudellisesti, hakijalle maksettaisiin yleistuki ilman 1 momentissa tarkoitettua 35 %:n vähennystä. Momentin mukaan hakijan olisi kyettävä luotettavasti osoittamaan, etteivät vanhemmat tosiasiallisesti tue häntä taloudellisesti.
19 §.Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettava yleistuki.
Pykälässä säädettäisiin työllistymistä edistävien palveluiden ajalta maksettavasta yleistuesta. Sääntely vastaisi pääosin työttömyysturvalain 10 luvun työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavaa etuutta koskevia säännöksiä. Tämä vastaisi nykyistä työmarkkinatukea ja työttömyyspäivärahaa koskevaa sääntelyä.
Pykälän 1 momentin mukaan työllistymistä edistäviin palveluihin osallistuvan työnhakijan toimeentulo turvattaisiin yleistuella.
Pykälän 2 momentin mukaan yleistukea maksettaisiin työllistymistä edistävien palvelujen ajalta, vaikka työnhakijalla ei palvelun alkaessa olisi oikeutta yleistukeen, jos se johtuisi omavastuuajasta, odotusajasta tai tarveharkinnasta. Tämä vastaisi nykyistä työmarkkinatukea koskevaa sääntelyä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, miltä osin työttömyysturvalain 10 luvun säännöksiä sovellettaisiin yleistuen maksamiseen työllistymistä edistävien palveluiden ajalta. Soveltaminen koskisi työttömyysturvalain 10 luvun 2 §:n 2 momenttia, jonka mukaan ansiopäiväraha maksetaan vain siltä ajalta, jona henkilö on työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa tarkoitettuna työnhakijana työvoimaviranomaisessa, ja lisäksi momentissa säädetään siitä, että ansiopäivärahaan ei ole oikeutta henkilöllä, joka työllistyy kokoaikatyössä yli kahden viikon ajan. Soveltaminen yleistukeen koskisi myös työttömyysturvalain 10 luvun 2 §:n 3 momentin 1–3 kohtaa, joiden mukaan ansiopäivärahaa maksetaan työllistymistä edistävien palvelujen ajalta, vaikka työnhakijalla ei palvelun alkaessa ole oikeutta etuuteen, jos se johtuu korvauksettomasta määräajasta, työssäolovelvoitteesta tai työttömyysturvalain 2 luvun 13 tai 14 §:ssä tarkoitetusta ammatilliseen koulutukseen liittyvästä rajoituksesta. Lisäksi yleistukeen sovellettaisiin työttömyysturvalain 10 luvun 2 §:n 4 momenttia oikeudesta ansiopäivärahaan, 3 §:ää poissaolosta työllistymistä edistävästä palvelusta, 4 §:ää työttömyysturvalain poikkeavasta soveltamisesta työllistymistä edistävien palvelujen alkamisen jälkeen, 5 §:ää työvoimakoulutusta koskevista erityissäännöksistä ja 6 §:ää kuntouttavan työtoiminnan ajalta maksettavasta kulukorvauksesta. Matka- ja muiden ylläpitokustannusten korvaamisesta työllistymistä edistävään palveluun osallistuvalle työnhakijalle säädetään työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa.
5 luku Yleistuen toimeenpanoa koskevat säännökset
20 §.Yleistuen hakeminen.
Pykälässä säädettäisiin yleistuen hakemisesta. Pykälä vastaisi sisällöltään muutoin asiallisesti työttömyysturvalain 11 luvun 1 §:ää. mutta voimassa olevan sääntelyn tavoin siinä ei säädettäisi hakemuksen vireilletulosta, sillä asian vireilletulosta säädetään hallintolaissa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, mistä yleistukea haetaan. Pykälän 1 momentin mukaan yleistukea haettaisiin kirjallisesti Kansaneläkelaitokselta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yleistuen hakemista koskevasta määräajasta. Pykälän 2 momentin mukaan yleistukea ei ilman erityisen painavaa syytä myönnettäisi takautuvasti pitemmältä kuin kolmen kuukauden ajalta ennen hakemuksen vireille tuloa. Määräaika koskisi ensimmäisen hakemuksen lisäksi myös jatkohakemuksia. Määräaika laskettaisiin vakiintuneen käytännön mukaisesti siten, että jos hakemus tulee vireille esimerkiksi 15.4., voitaisiin yleistukea myöntää ilman erityisen painavaa syytä 15.1. lukien. Jos hakemuksella haettaisiin yleistukea pidemmältä kuin kolmen kuukauden ajalta takautuvasti, vaadittaisiin yleistuen myöntämiselle tältä osin nykyistä sääntelyä vastaavasti erityisen painava syy.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta hallintolain mukaiseen asian vireilletuloon. Vireille tulolla on vaikusta muun muassa 2 momentissa tarkoitetun määräajan laskemisessa. Pykälän 3 momentin mukaan, jos työttömyysturvalaissa tarkoitettua ansiopäivärahaa koskeva hakemus olisi hylätty, katsottaisiin yleistukea koskevan hakemuksen tulleen vireille silloin, kun ansiopäivärahahakemus on saapunut työttömyyskassaan edellyttäen, että yleistukea on haettu kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun hakija sai tiedon työttömyyskassan hylkäävästä päätöksestä.
21 §.Hakemuksen käsittely.
Pykälässä säädettäisiin hakemuksen käsittelyä koskevasta määräajasta. Pykälä vastaisi sisällöltään muutoin asiallisesti työttömyysturvalain 11 luvun 1 a §: ää. mutta pykälässä ei voimassa olevan sääntelyn tavoin säädettäisi käsittelyn viivytyksettömyydestä, sillä siitä säädetään hallintolaissa.
Työttömyysetuuksien käsittelyn määräaika on sama Kansaneläkelaitoksessa ja työttömyyskassoissa eikä valmistelun kuluessa ole ilmennyt perusteita määräajan muuttamiseksi. Kansaneläkelaitoksen keskimääräistä käsittelyaikaa voi seurata Kansaneläkelaitoksen verkkosivuilla. Verkkosivuilla näytettävä käsittelyaika on keskiarvo, joka on laskettu edeltävän 7 päivän ajalta. Osa hakemuksista käsitellään jonkin verran keskiarvoa nopeammin ja osa hitaammin. Keskimääräistä pidempi käsittelyaika johtuu usein siitä, että hakemuksesta on puuttunut tietoja tai liitteitä, ja niitä on pyydetty hakijalta. Käsittelyaika pidentyy myös silloin, kun Kansaneläkelaitos joutuu odottamaan hakemuksen käsittelyyn liittyviä tietoja ulkomailta. Lisäksi käsittely voi ruuhkautua, jos Kansaneläkelaitokselle tulee paljon hakemuksia kerralla tai, jos etuuden määrä tai perusteet muuttuvat.
Pykälän 1 momentin mukaan päätös yleistuesta olisi annettava viimeistään kolmantenakymmenentenä kalenteripäivänä hakemuksen saapumisesta.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos päätöstä ei voida antaa 1 momentin mukaisessa määräajassa, koska Kansaneläkelaitoksella ei ole hakemuksen puutteellisuuden tai muun syyn vuoksi käytettävissään asian ratkaisemiseksi tarvittavia tietoja, päätös olisi kuitenkin annettava viimeistään neljäntenätoista kalenteripäivänä sen jälkeen, kun Kansaneläkelaitoksella on ollut käytettävissään asian ratkaisemiseksi tarvittavat tiedot.
22 §.Velvollisuus tietojen antamiseen.
Pykälässä säädettäisiin yleistuen hakijan ja saajan velvollisuudesta antaa tietoja. Pykälä vastaisi sisällöltään asiallisesti pääosin työttömyysturvalain 11 luvun 2 §: ää. Eroavuudet voimassa olevaan sääntelyyn on kuvattu momenttikohtaisesti alempana. Asianosaisen on myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen hallintolain 31 §:n 2 momentin perusteella. Hallintolain ohella ilmoitusvelvollisuutta koskeva työttömyysturvalain erityissäännös on osoittautunut tärkeäksi esimerkiksi väärinkäytösepäilyjä selvitettäessä, sillä siinä on yksilöity ne tiedot ja olosuhteet, joita ilmoitusvelvollisuus koskee.
Pykälän 1 momentin mukaan yleistuen hakijan olisi annettava Kansaneläkelaitokselle yleistuen myöntämiseksi ja maksamiseksi tarvittavat tiedot. Momentissa ei olisi voimassa olevaa sääntelyä vastaavaa säännöstä velvollisuudesta antaa selvityksiä, jotka ovat tarpeen erityisesti 1 luvun 7 §:ssä tarkoitetun talouden ja asumisen erillisyyden toteamiseksi, sillä tämän velvollisuuden voidaan katsoa johtuvan ehdotetun 1 momentin ensimmäisestä säännöksestä. Ehdotetussa 1 momentissa ei myöskään olisi voimassa olevaa sääntelyä vastaavaa säännöstä tietojen antamisesta työttömyysturvalain 11 luvun 3 §:ssä tarkoitetun lausunnon antavalle yrittäjäkassalle lausunnon antamiseksi, sillä tietojen antaminen yrittäjäkassalle perustuisi edelleen työttömyysturvalain 11 luvun 2 §:n 1 momenttiin.
Pykälän 2 momentin mukaan yleistuen hakijan olisi esitettävä työvoimaviranomaisen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskuksen lausunnon antamiseksi tarpeelliset häntä henkilökohtaisesti koskevat selvitykset työvoimaviranomaiselle tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskukselle sen määräämällä tavalla.
Pykälän 3 momentin mukaan, jos yleistuen saajan olosuhteissa tapahtuisi sellainen muutos, joka saattaisi vaikuttaa oikeuteen saada yleistukea tai pienentää yleistuen määrää, hänen tulisi viipymättä ilmoittaa muutoksesta Kansaneläkelaitokselle. Työttömyysturvalain 11 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja olosuhteita koskevasta muutoksesta yleistuen saajan tulisi viipymättä ilmoittaa työvoimaviranomaiselle.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin niistä olosuhteiden muutoksista, joita koskevat tiedot yleistuen saajan olisi välittömästi ilmoitettava Kansaneläkelaitokselle. Voimassa olevan työttömyysturvalain 11 luvun 2 §:n 4 momentin 1 kohdan mukaan etuudensaajan ilmoitusvelvollisuus koskee aikaisempia jäsenyyksiä työttömyyskassassa. Ehdotetun 4 momentin 1 kohdan mukaan ilmoitusvelvollisuus koskisi laajemmin jäsenyyksiä työttömyyskassassa. Ajankohtainen jäsenyystieto on välttämätön oikean etuudenmaksajan selvittämiseksi. Ehdotetussa momentissa ei olisi voimassa olevan työttömyysturvalain 11 luvun 2 §:n 4 momentin 2 kohdan mukaista viittausta peruspäivärahan saamiseen, sillä peruspäivärahaa koskevat säännökset ehdotetaan kumottaviksi. Ehdotetussa momentissa ei olisi voimassa olevan työttömyysturvalain 11 luvun 2 §:n 4 momentin 12 kohdan mukaista viittausta koulutuspäivärahaan, koska koulutusrahaa ei enää makseta.
Pykälän 4 momentin mukaan edellä 3 momentissa tarkoitettuja olosuhteiden muutoksia, joita koskevat tiedot yleistuen saajan on välittömästi ilmoitettava yleistuen maksajalle, olisivat:
1) jäsenyydet työttömyyskassassa;
2) työnhakijana olo ja työnhaun päättyminen;
3) työttömyyden jatkuminen;
4) työsuhteen, virkasuhteen, oman työn tai yritystoiminnan alkaminen tai päättyminen;
5) työsuhteesta, virkasuhteesta, omasta työstä tai yritystoiminnasta saatu palkka tai taikka muu vastike;
6) pääomatulot;
7) työsuhteen, virkasuhteen, oman työn tai yritystoiminnan perusteella saatu taloudellinen etu tai korvaus;
8) erorahan saaminen;
9) työhön käytetty työaika;
10) yritystoiminnan lopettamiseen liittyvä yrityksen tai yritysomaisuuden myynnistä saatu tulo taikka yritysomaisuuden ottaminen yksityiskäyttöön;
11) työllistymistä edistävän palvelun päättyminen;
12) liikennevakuutuksen, tapaturmavakuutuksen tai sotilasvammalain mukainen ansionmenetyskorvaus;
13) Suomesta ja ulkomailta saatu tai haettu sosiaalietuus, avio- tai avopuolison saama kotihoidontuki ja työnantajan järjestämä työntekijäin eläkelain vähimmäisehtoja parempi lisäeläke;
14) myönnetty tai evätty palkkaturva;
15) huollettavina olevat lapset;
16) päivät, joina yleistuen saaja on osallistunut muuhun työllistymistä edistävään palveluun kuin työvoimakoulutukseen, työttömyysetuudella tuettuun työnhakijan omaehtoiseen opiskeluun tai kotoutumisen edistämisestä annetun lain (681/2023) 28–31 §:ssä tarkoitettuun omaehtoiseen opiskeluun;
17) asevelvollisuuden, siviilipalveluksen tai vankeusrangaistuksen suorittamisen aloittaminen, joutuminen sairaala- tai muuhun tähän verrattavaan laitoshoitoon sekä muut näihin rinnastettavat seikat.
18) vanhemman tai vanhempien 16 §:ssä tarkoitetut tulot, jos henkilö on 18 §:ssä tarkoitettu henkilö;
19) muutokset perhesuhteissa ja asumisoloissa;
20) muu 1–9 kohtaa vastaava muutos olosuhteissa.
23 §.Yleistukea koskeva päätös.
Pykälässä säädettäisiin siitä, missä tilanteissa Kansaneläkelaitoksen tulee antaa yleistukiasiassa päätös sekä päätöksen antamiseen liittyvistä poikkeustilanteista. Pykälä vastaisi sisällöltään muutoin asiallisesti työttömyysturvalain 11 luvun 3 §:ää. mutta pykälässä ei säädettäisi työttömyysturvalain 11 luvun 3 §:n 3 momentin tavoin päätöksen tiedoksi antamisesta, sillä Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuksien osalta asiasta on säädetty Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 a §:ssä. Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 a §:n mukaan Kansaneläkelaitoksen toimeenpantavaksi säädettyä etuutta koskeva päätös lähetetään postitse kirjeellä. Vastaanottajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Sen lisäksi, mitä muussa laissa säädetään, päätös voidaan asianosaisen suostumuksella antaa tiedoksi sähköisenä viestinä. Päätös katsotaan annetun tiedoksi seitsemäntenä päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.
Pykälän 1 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksen tulisi antaa yleistuen myöntämistä, epäämistä, tarkistamista, lakkauttamista ja takaisinperintää koskevassa asiassa hakijalle kirjallinen päätös. Säännös on tarpeellinen, jotta on selvää, missä tilanteissa Kansaneläkelaitoksen tulee antaa valituskelpoinen yleistukea koskeva päätös. Esimerkiksi yleistuen maksamisesta ei anneta päätöstä. Yleistukea voidaan maksaa saman myöntöpäätöksen perusteella hakijan ilmoitusten perusteella niin kauan, kuin edellytykset ovat voimassa eikä yleistuen määrä muutu.
Pykälän 2 momentin mukaan päätöstä ei kuitenkaan tarvitsisi antaa, jos yleistuen tarkistaminen johtuisi yksinomaan indeksitarkistuksesta tai muusta vastaavasta lain tai asetuksen nojalla suoraan määräytyvästä perusteesta, ellei hakija tätä päätöstä erikseen vaatisi. Hakijan tulisi pyytää päätöstä indeksitarkistuksen tai muun vastaavan lain tai asetuksen perusteella suoraan määräytyvän perusteen vuoksi tehdystä yleistuen tarkistamisesta yleistuen maksuajalta 30 päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut yleistuen määrän tarkistamisesta tiedon. Säännös vastaisi vakiintunutta käytäntöä ja muita Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemia etuuslakeja.
Pykälän 3 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksen tulisi nykytilaa vastaavasti ennen päätöksen tekemistä pyytää työvoimapoliittisessa asiassa 34 §:ssä tarkoitettu työvoimapoliittinen lausunto.
Pykälän 4 momentin mukaan hakijalle olisi annettava kirjallinen päätös myös yleistuen maksamisesta hyvinvointialueelle siten kuin 27 §:ssä säädetään.
24 §.Maksamistapa.
Pykälässä säädettäisiin yleistuen maksamistavasta. Pykälä vastaisi sisällöltään pääosin työttömyysturvalain 11 luvun 5 §:ää ja muita Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemia etuuslakeja. Ehdotetussa pykälässä ei kuitenkaan olisi voimassa olevan työttömyysturvalain 11 luvun 5 §:n 1 momentin tavoin säännöstä siitä, että etuus maksetaan jälkikäteen vähintään kerran kuukaudessa. Yleistuen maksukausista säädettäisiin yleistuesta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:ssä.
Pykälän 1 momentin mukaan yleistuki maksettaisiin etuuteen oikeutetun ilmoittamalle Euroopan unionissa sijaitsevalle tilille. Yleistuki voitaisiin kuitenkin maksaa muullakin tavalla, jollei tilille maksaminen olisi mahdollista tai jos yleistuen saaja esittäisi muulle maksutavalle erityisen syyn.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos henkilölle yleistukena kuukaudelta maksettava erä olisi pienempi kuin 50 prosenttia ansiopäivärahan perusosasta, ei yleistukea maksettaisi.
25 §.Maksamisen keskeyttäminen tai vähentäminen muuttuneiden olosuhteiden vuoksi.
Pykälässä säädettäisiin väliaikaisesta yleistuen maksun keskeyttämisestä tai maksettavan määrän vähentämisestä. Pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 11 luvun 6 §:ää. Pykälän mukaan yleistuen maksaminen voitaisiin väliaikaisesti keskeyttää tai maksettavan yleistuen määrää vähentää, jos on ilmeistä, että sen saajalla ei olosuhteiden muuttumisen tai muun syyn perusteella ole siihen enää oikeutta tai yleistuen määrää tulisi vähentää. Keskeyttämisestä ja vähentämisestä olisi välittömästi ilmoitettava yleistuen saajalle ja yleistukea koskeva päätös annettava viivytyksettä.
Vastaavia säännöksiä löytyy muistakin Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemista etuuslaeista. Myös hallintolain 55 § sisältää säännöksen, jonka mukaan käsitellessään asia- tai kirjoitusvirheen korjaamista viranomainen voi määrätä päätöksen täytäntöönpanon keskeytettäväksi. Säännökset ovat etuuslaeissa tarpeen etuuden aiheettomien tai määrältään liian suurien maksujen välttämiseksi. Erityisesti isot takaisinperinnät kuormittavat etuutta saaneiden taloudellista tilannetta. Takaisinperintä ja päätösten poistaminen lisäävät olennaisesti myös etuuden maksajien ja muutoksenhakuasteiden työn määrää. Säännökset koskevat tilanteita, joissa maksajan tietoon tulee sellainen seikka, jonka perusteella on ilmeistä, että etuuden määrä laskisi tai hakijalla ei olisi siihen enää oikeutta. Kyseessä on täytäntöönpanoon liittyvä toimi eikä siitä annetta valituskelpoista päätöstä. Maksun keskeyttämisen tai yleistuen määrän vähentämisen jälkeen Kansaneläkelaitoksen tulisi välittömästi ryhtyä toimiin valituksenalaisen päätöksen antamiseksi ja yleistukioikeutta koskeva lopullinen valituskelpoinen päätös olisi annettava mahdollisimman nopeasti. Maksaminen voitaisiin lainkohdan nojalla siis keskeyttää tai maksettavaa määrää vähentää vain lyhyeksi ajaksi.
26 §.Yleistuen maksaminen ilman päätöstä.
Pykälässä säädettäisiin yleistuen maksamisesta ilman päätöstä ennakkona. Pykälä vastaisi sisällöltään pääosin työttömyysturvalain 11 luvun 8 §:ää.
Pykälän 1 momentin mukaan yleistukeen oikeutetulle henkilölle voitaisiin maksaa ilman päätöstä hänen hakemuksensa perusteella yleistukea ennakkona.
Pykälän 2 momentin mukaan ennakkoa voisi olla maksettuna yhteensä enintään kahdelta kuukaudelta. Ennakko vähennettäisiin myöhemmin myönnettävästä yleistuesta sitä maksettaessa. Ennakko voitaisiin katsoa myös muun myöhemmin myönnettävän yleistuen ennakkosuoritukseksi. Kansaneläkelaitos voisi tällöin kuitata myöhemmin myönnettävästä yleistuesta ennakkomaksuna liikaa maksamansa yleistuen määrän.
Ennakon maksamista koskevan kahden kuukauden rajoituksen tarkoituksena on ollut väärinkäytösten ehkäiseminen. Voimassa olevan sääntelyn tavoin ennakon maksaminen edellyttäisi, että hakija ilmoittaa hakemuksessaan ennakon maksamiseksi tarvittavat tiedot, joiden perusteella voidaan riittävän luotettavasti selvittää, onko hakijalla oikeus yleistukeen ja yleistuen todennäköinen määrä. Ennakkomaksu olisi aina mahdollista, kun Kansaneläkelaitos katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi. Kansaneläkelaitoksella olisi aina päätösvalta siitä, maksetaanko ennakkoa ja kuinka paljon. Ennakon maksamisesta ei annettaisi erillistä päätöstä vaan pelkkä maksuilmoitus, eikä ennakkoa koskevaan ratkaisuun voisi hakea muutosta valittamalla. Hakija saisi varsinaisen valituskelpoisen päätöksen vasta sitten, kun hänen asiansa käsitellään lopullisesti. Ennakon takaisinperintään sovellettaisiin 28 §:n takaisinperintäsäännöksiä. Ennakkomaksua koskeva takaisinperintäpäätös pantaisiin täytäntöön kuten muukin takaisinperintäpäätös.
Ennakkomaksun käyttö mahdollistaa yleistuen maksamisen tarvittaessa kevennetyin perustein ja turvaa yleistuen hakijalle toimeentulon maksun muutoin viivästyessä. Samalla se myös vähentää tarvetta hakea toimeentulotukea.
27 §.Yleistuen maksaminen hyvinvointialueelle.
Pykälässä säädettäisiin yleistuen maksamisesta hyvinvointialueelle. Pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 11 luvun 9 §:ää. Vastaava säännös löytyy myös osasta muita Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemia etuuslakeja.
Pykälän 1 momentin mukaan yleistuki voitaisiin hyvinvointialueen pyynnöstä erityisen painavasta syystä maksaa joko kokonaan tai osittain hyvinvointialueelle toistaiseksi tai määräajan yleistuen saajan, hänen perheensä ja hänen huollettavinaan olevien lasten elatukseen.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos hyvinvointialue olisi toimeentulotuesta annetun lain 23 §:n mukaisesti maksanut toimeentulotukea ennakkona odotettavissa olevaa yleistukea vastaan, yleistuki maksettaisiin ennakkoa vastaavilta osin hyvinvointialueelle sen pyynnöstä.
28 §.Takaisinperintä.
Pykälässä säädettäisiin yleistuen takaisinperinnästä. Pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 11 luvun 10 §:ää sekä muiden Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuslakien takaisinperintää koskevia säännöksiä.
Takaisinperintätilanne syntyy, kun etuutta on maksettu aiheetta tai määrältään liian suurena. Tämä voi johtua esimerkiksi takautuvasti myönnetystä toisesta etuudesta, takautuvasti annetusta työvoimapoliittisesta lausunnosta, etuuden saajan ilmoitusvelvollisuuden laiminlyömisestä tai etuuden maksajan virheestä. Takaisinperintätilannetta ei sen sijaan synny, jos virheellinen maksu johtuu täytäntöönpanosta ja myönteinen etuuspäätös on sinänsä annettu oikein eikä sitä tarvitse korjata. Henkilölle on esimerkiksi voitu maksuajovirheen vuoksi maksaa etuutta samalta ajalta kahteen kertaan tai etuutta on maksettu liikaa tai väärälle henkilölle järjestelmässä tapahtuneen tai muun virheen vuoksi. Ellei tällaisessa tilanteessa liikamaksun saaja palauta perusteettomasti maksettua etuutta vapaaehtoisesti, perusteettoman maksun periminen tapahtuu kanteella käräjäoikeudessa.
Ennen uuden etuuspäätöksen ja takaisinperintäpäätöksen antamista liikamaksun saajaa on kuultava eli hänelle on varattava mahdollisuus selvityksen antamiseen takaisinperintäasiassa. Kuulemisen tarkoituksena on selvittää liikamaksun saajan näkemys takaisinperinnän perusteesta ja takaisinperinnän suuruudesta sekä liikamaksun saajan tilanne takaisinperinnästä luopumisen kannalta. Kuulemista sääntelevät hallintolain 34–36 §. Liikamaksun saajaa kuullaan kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä. Liikamaksun saajaa ei tarvitse kuulla, jos Kansaneläkelaitos tulee luopumaan takaisinperinnästä takaisin perittävän summan vähäisyyden perusteella. Liikamaksun saajaa ei ole välttämätöntä kuulla myöskään silloin, kun etuuden maksaja saa perittyä takaisinperittävän summan kokonaisuudessaan eläke- tai vakuutuslaitokselta tai liikaa maksettu etuus jätetään perimättä takaisin.
Pykälän 1 momentin mukaan, jos yleistukea on maksettu aiheetta tai määrältään liian suurena, liikaa maksettu yleistuki olisi perittävä takaisin. Liikaa maksettu yleistuki peritään pääsääntöisesti takaisin. Etuudet rahoitetaan julkisin varoin, eikä liikamaksun takaisinperinnästä voida luopua, ellei siihen ole lainmukaista perustetta. Kun liikamaksu on havaittu, Kansaneläkelaitoksen on aina joko ryhdyttävä toimenpiteisiin liikamaksun takaisin perimiseksi, tehtävä luopumisratkaisu tai jätettävä etuus takaisinperimättä. Havaittua liikamaksua ei saa jättää toimenpiteittä, paitsi niiltä osin kuin se on vanhentunut.
Pykälän 2 momentin mukaan, takaisinperinnästä voitaisiin luopua joko kokonaan tai osittain, jos tämä katsottaisiin kohtuulliseksi eikä yleistuen aiheeton maksaminen ole johtunut yleistuen saajan tai hänen edustajansa vilpillisestä menettelystä tai jos aiheettomasti maksettu määrä on vähäinen. Lisäksi takaisinperinnästä voitaisiin luopua kokonaan takaisinperintää koskevan päätöksen antamisen jälkeen myös silloin, kun takaisinperintää ei yleistuen saajan taloudellinen tilanne huomioon ottaen olisi enää tarkoituksenmukaista jatkaa tai kun perinnän jatkamisesta aiheutuisi perimättä olevaan yleistuen määrään nähden kohtuuttomat kustannukset. Takaisinperinnästä luopuminen kohtuullisuusperusteella on taloudellista kohtuusharkintaa. Jos liikamaksu johtuu yleistuen saajan tai hänen edustajansa vilpillisestä menettelystä, takaisinperinnästä ei voida luopua kohtuullisuuden perusteella. Takaisinperinnästä luopumisen kohtuullisuutta harkittaessa ratkaisu tehdään liikamaksun saajan kokonaistilanteen perusteella, jolloin huomioon otetaan muun muassa liikamaksun saajan taloudellinen tilanne ja sosiaalinen tilanne. Kokonaistilanteen arvioinnissa voidaan huomioida myös liikamaksun saajan työllistymismahdollisuuksiin vaikuttavia seikkoja kuten terveydentila, ikä, työkyky, ammattitaito ja työmarkkinatilanne. Esimerkiksi nuoren ammattitaitoisen ja työkykyisen henkilön voidaan olettaa työllistyvän nopeasti ja vastaavasti iäkkäällä tai vajaakuntoisella henkilöllä tilanne on yleensä päinvastainen. Liikamaksun saajan tilapäinen varattomuus tai hetkellinen velkaantuminen ei voi olla yksinomainen luopumisen peruste. Huomioon voidaan kuitenkin ottaa muun muassa se, onko henkilö hakenut velkajärjestelyä tai vaarassa joutua velkajärjestelyyn taikka konkurssiin.
Kokonaistilanteen arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös yleistuen maksajan tai muun tahon myötävaikutus liikamaksuun sekä liikamaksusta kulunut aika. Takaisinperinnästä ei kuitenkaan voida luopua yksinomaan jonkin edellä mainitun seikan perusteella. Vaikka esimerkiksi viranomaisen virhe olisi todennettavissa, se ei merkitse automaattisesti takaisinperinnän kohtuullistamista tai siitä luopumista. Mikäli muut asiassa esille tulevat seikat eivät puolla takaisinperinnän kohtuullistamista, liikamaksun takaisinperintä on mahdollisesta viranomaisen virheestä tai yleistuen saajan vilpittömästä mielestä huolimatta pääsääntö. Myöskään suuri takaisinperittävä summa ei voi olla yksinomainen luopumisperuste vaan kaikissa tapauksissa takaisinperinnän kohtuullisuutta arvioitaessa ratkaisu tehdään liikamaksun saajan kokonaistilanteen perusteella.
Jos yleistuen saaja on kuollut ja kuolinpesä on varaton, takaisinperinnästä luovutaan kohtuullisuusperusteella. Kuolinpesän varattomuus voidaan osoittaa esimerkiksi verottajalle toimite-tulla perukirjalla.
Liikaa maksetun yleistuen takaisinperinnästä voidaan luopua, jos takaisinperittävä määrä on vähäinen. Lainkohdan eräänä tarkoituksena on, että takaisinperinnästä yleistuen maksajalle aiheutuvat kustannukset säilyisivät kohtuullisessa suhteessa takaisin perittävään määrään nähden.
Pykälän 3 momentin mukaan liikaa maksettu yleistuki jätettäisiin takaisinperimättä siltä osin kuin sen määrä ylittää 30 §:n 1 momentissa tarkoitetun etuuden määrän, jonka Kansaneläkelaitos on perinyt takautuvasti suoritettavasta työkyvyttömyyden perusteella myönnetystä eläkkeestä. Tällaisessa tilanteessa henkilölle takautuvasti myönnetty etuus on alun perin myönnettyä yleistukea pienempi. Eläkelaitoksen palautuksen ylittävän liikamaksun osan takaisinperintä hakijalta itseltään voisi johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen. Etuuden hakijalla on ollut saamansa etuuspäätökset huomioon ottaen perusteltua syytä olettaa olevansa oikeutettu tietyn suuruiseen etuuteen, ja hän on jo järjestänyt taloutensa sen mukaisesti.
Pykälän 4 momentin mukaan takaisinperintää koskeva lainvoimainen päätös saataisiin panna täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio.
29 §.Kuittaaminen.
Pykälässä säädettäisiin takaisin perittäväksi määrätyn yleistuen kuittaamisesta Kansaneläkelaitoksen myöhemmin maksamasta etuudesta. Pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 11 luvun 13 §:ää sekä useimpien Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuslakien kuittausta koskevia säännöksiä. Kuittaamisessa on kysymys jo päätetyn takaisinperinnän täytäntöönpanosta eikä kysymyksessä ole sillä tavoin aineellisoikeudellinen päätös, johon voisi hakea muutosta valittamalla.
Pykälän mukaan takaisin perittäväksi päätetty määrä voitaisiin kuitata Kansaneläkelaitoksen myöhemmin maksamasta etuudesta ottaen kuitenkin huomioon, mitä ulosottokaaressa (705/2007) säädetään palkan ulosmittauksen yhteydessä jätettävästä vähimmäistoimeentuloerästä. Ilman suostumusta kuittaaminen voitaisiin kuitenkin kohdistaa vain tämän lain mukaiseen tai siihen rinnastettavaan muuhun etuuteen. Yleistuen saajan suostumuksella kuittaus voitaisiin kohdistaa muuhunkin etuuteen ja ulosoton suojaosuutta suurempana.
30 §.Yleistuen periminen eräissä tapauksissa.
Pykälässä säädettäisiin perusteettomasti maksetun yleistuen määrän perimisestä takautuvasti suoritettavasta etuudesta. Pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 11 luvun 14 §:ää. Säännöksen viittaus vuonna 2005 kumottuun kuntoutusrahalakiin korvattaisiin viittauksella Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annettuun lakiin (566/2005), jäljempänä kuntoutuslaki. Lisäksi viittaus luopumistukiin jätettäisiin pykälästä tarpeettomana pois. Uusia luopumistukia ei ole myönnetty vuoden 2018 jälkeen, joten takautuva myöntö yleistuen kanssa samalle ajalle ei ole mahdollinen.
Kyseinen lainkohta koskee vain siinä mainittuja takautuvasti myönnettyjä etuuksia. Säännöksen tarkoituksena on yksinkertaistaa sitä menettelyä, jolla liikasuoritusta saadaan takaisin ajalta, jolta yleistukeen ei ole oikeutta ja jolle ajalle on myönnetty takautuva etuus. Sen sijaan säännöksen tarkoituksena ei ole se, että liikamaksun saajalle ei syntyisi valitusoikeutta koko takaisinperittävään määrään, vaikka se kokonaisuudessaan tai osa siitä saataisiin takaisin käyttäen kyseisessä lainkohdassa tarkoitettua ilmoitusmenettelyä. Siten vaikka koko liikaa maksettu suoritus saataisiin takaisin palautuksena, on yleistukiasia kuitenkin aina käsiteltävä uudelleen ennen takaisinperintäpäätöksen antamista.
Pykälän 1 momentin mukaan, jos henkilö olisi saanut yleistukea samalta ajalta, jolta hänelle myönnetään takautuvasti kansaneläkettä, kansaneläkelain mukaista lapsikorotusta, takuueläkettä tai eläkettä työ- tai virkasuhteen taikka yrittäjätoiminnan perusteella taikka sairausvakuutuslain (1224/2005) mukaista päivärahaa, Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaista kuntoutusrahaa, työtapaturma- ja ammattitautilain (459/2015) tai maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain (873/2015) mukaista päivärahaa tai tapaturmaeläkettä, Kansaneläkelaitos saisi periä tältä ajalta perusteettomasti maksetun etuuden määrän takautuvasti suoritettavasta eläkkeestä, luopumistuesta, päivärahasta tai tapaturmaeläkkeestä.
Pykälän 2 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksen olisi ilmoitettava eläkelaitokselle tai vakuutuslaitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen 1 momentissa tarkoitetun etuuden maksamista, että etuus tulee 1 momentin mukaisesti maksaa Kansaneläkelaitokselle.
Pykälän 3 momentin mukaan, jos henkilö olisi perusteettomasti saanut yleistukea samalta ajalta, jolta hänelle myönnetään takautuvasti työttömyysturvalain mukaista ansiopäivärahaa, Kansaneläkelaitos saisi periä tältä ajalta perusteettomasti maksetun yleistuen takautuvasti suoritettavasta ansiopäivärahasta. Vastaavasti työttömyyskassa saisi periä perusteettomasti maksetun ansiopäivärahan takautuvasti suoritettavasta yleistuesta.
31 §.Takaisinperintäsaatavan vanhentuminen.
Pykälässä säädettäisiin takaisinperintäsaatavan vanhentumisesta. Pykälä vastaisi sisällöltään pääosin työttömyysturvalain 11 luvun 15 a §:ää ja muiden Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuksien vastaavia säännöksiä. Aiheettomasti maksetun etuuden takaisinperinnässä ei voida sellaisenaan soveltaa yksityisoikeudellisten velkasuhteiden sääntelyä varten säädetyn vanhentumislain säännöksiä. Tämän vuoksi on katsottu perustelluksi ottaa etuuslainsäädäntöön omat vanhentumislaista poikkeavat vanhentumissäännökset, joita sovelletaan takaisinperintätilanteissa.
Pykälän mukaan päätös 28 §:ssä tarkoitetun liikaa maksetun yleistuen takaisinperinnästä olisi tehtävä viiden vuoden kuluessa maksupäivästä lukien. Takaisinperintäpäätöksellä vahvistettu saatava vanhenisi viiden vuoden kuluttua päätöksen antamisesta, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Takaisinperintäpäätöksellä vahvistetun saatavan vanhentuminen katkeaisi siten kuin velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003) 10 ja 11 §:ssä säädetään. Vanhentumisajan katkaisemisesta alkaisi kulua uusi viiden vuoden vanhentumisaika.
Viiden vuoden määräaikaa ei voida katkaista muulla tavalla kuin antamalla takaisinperintäpäätös. Jos takaisinperintäpäätöstä ei ehditä antamaan viiden vuoden kuluessa yleistuen maksamisesta, aiheettomasti maksettua yleistukea ei voida periä takaisin. Jos yleistuen aiheeton maksu johtuu henkilön vilpillisestä menettelystä, perusteetonta etua saaneelle voidaan vaatia rangaistusta petoksesta, ja hänet voidaan saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen ja määrätä vahingonkorvausvelvolliseksi. Silloin kun kyseessä on henkilön vilpillisestä menettelystä aiheutunut liikamaksu eikä takaisinperintäpäätöksen antaminen vanhentumissäännöksistä johtuen ole mahdollista, Kansaneläkelaitos voi vaatia vahingonkorvausta rikosoikeudellisessa menettelyssä. Tällöin vahingonkorvausvaateen tulisi kohdistua siihen aikaan, jolta takaisinperintä ei ole mahdollista hallinnollisella menettelyllä.
32 §.Ulosmittaus- ja siirtokielto.
Pykälässä säädettäisiin yleistuen ulosmittaamista ja siirtoa koskevasta kiellosta. Yleistukea ei saisi ulosmitata eikä myöskään siirtää toiselle henkilölle siten, että sillä olisi oikeusvaikutuksia. Pykälä vastaisi sisällöltään pääosin työttömyysturvalain 11 luvun 15 §:ää ja muiden Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuslakien vastaa-via säännöksiä. Kansaneläkelaitoksen maksamat etuudet on säädetty ulosmittauskelvottomiksi. Pykälän otsikossa huomioitaisiin se, että pykälä sisältää myös yleistuen siirtoa koskevan kiellon.
Pykälän 1 momentin mukaan yleistukea ei saisi ulosmitata.
Pykälän 2 momentin mukaan sopimus, joka tarkoittaisi yleistuen siirtämistä toiselle, olisi mitätön.
33 §.Asetuksenantovaltuus toimeenpanoa koskevista säännöksistä.
Pykälän 1 momentin mukaan yleistuen hakemisesta ja sen yhteydessä annettavista selvityksistä sekä yleistuen maksamisesta säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Pykälän 2 momentin mukaan tarkempia säännöksiä työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon sisällytettävistä tiedoista voitaisiin antaa työ- ja elinkeinoministeriön asetuksella.
34 §.Työvoimapoliittinen lausunto ja ilmoitus menemisestä työnhakuun toiseen valtioon.
Pykälän 1momentin mukaan työvoimapoliittisen lausunnon antamiseen sovellettaisiin, mitä työttömyysturvalain 11 luvussa säädetään työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta. Työttömyysturvalain 11 luvun perusteella ratkaistaisiin myös työvoimaviranomaisten keskinäinen toimivalta.
Käytännössä työvoimaviranomainen antaisi lausunnot muun muassa siitä, onko henkilön työnhaku voimassa, onko työnhakija työtön sekä työnhakijan osallistumisesta työllistymistä edistäviin palveluihin. KEHA-keskus puolestaan ratkaisisi muun muassa työnhakijan työvoimapoliittisesti moitittavan menettelyn vaikutuksen hänen oikeuteensa saada yleistukea.
Pykälän 2 momentin mukaan työvoimaviranomainen ilmoittaisi Kansaneläkelaitokselle työnhakijan lähtemisestä työnhakuun sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 64 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Tämä enintään kolme kuukautta kestäviä toiseen EU- tai ETA-maahan taikka Sveitsiin suuntautuvia työnhakumatkoja koskeva velvollisuus vastaisi työvoimaviranomaisen tehtäviä, joita sillä on ollut peruspäivärahaa saaneiden työnhakijoiden osalta.
Kansaneläkelaitos ratkaisisi, onko työnhakija täyttänyt työssäoloehdon ja voidaanko yleistukea maksaa toiseen valtioon suuntautuvan työnhakumatkan ajalta.
6 luku Muutoksenhaku
Yleistukilain 6 lukuun koottaisiin yleistuen muutoksenhakua koskevat säännökset. Sisällöltään säännökset vastaisivat Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuslakien vastaavia säännöksiä.
35 §.Muutoksenhakuoikeus.
Pykälässä säädettäisiin muutoksenhakuoikeudesta. Pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 12 luvun 1 §:ää sekä muiden Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuslakien muutoksenhakua koskevia säännöksiä. Pykälän 1 momentissa on jätetty pois viittaus lakiin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019, hallintoprosessilaki). Viittauksen poisjättäminen johtuu siitä, että yleistukilain 36 ja 38 pykälissä säädetään hallintoprosessilaista poikkeavasti valituskirjelmän toimittamisesta ja itseoikaisusta. Lisäksi myös sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnassa sovelletaan hallintoprosessilakia vain osittain. Hallintoprosessilain säännökset hallintopäätöksestä tehtävän valituksen tekemisestä poikkeavat monin tavoin ehdotetussa yleistukilaissa säädetystä.
Yleistukilaissa muutoksenhakuaikaa koskeva työttömyysturvalain 12 luvun 1 §:n 2 momenttia vastaava säännös erotettaisiin erilliseksi 36 pykäläksi.
Pykälän 1 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksen yleistukilain nojalla antamaan päätökseen tyytymätön saisi hakea siihen muutosta sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnalta. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla vakuutusoikeuteen. Vakuutusoikeuden päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla.
Pykälän 2 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksen päätöstä olisi muutoksenhausta huolimatta noudatettava, kunnes asia on lainvoimaisella päätöksellä ratkaistu.
Pykälän 3 momentin mukaan työvoimaviranomaisen ja KEHA-keskuksen antamasta sitovasta lausunnosta ei saisi erikseen hakea muutosta valittamalla.
Valituksen sisällöstä ja valituksen liitteistä säädetään hallintoprosessilain 15 ja 16 §:ssä. Hallintoprosessilain 30 §:ssä säädetään asiamiehen ja avustajan käyttämisestä ja asiamiehen valtuutuksesta säädetään hallintoprosessilain 32 §:ssä.
36 §.Muutoksenhakuaika.
Pykälässä säädettäisiin muutoksenhakuajasta. Pykälä vastaisi työttömyysturvalain 12 luvun 1 §:n 2 momenttia sekä muiden Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuslakien vastaavia säännöksiä. Pykälä vastaisi myös hallintoprosessilain 13 §:ää.
Pykälän mukaan valituskirjelmä olisi toimitettava Kansaneläkelaitokselle viimeistään 30 päivänä sen päivän jälkeen, jona asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon. Tiedoksi-saantipäivästä säädetään Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 a §:ssä.
37 §.Valituksen myöhästyminen.
Pykälässä säädettäisiin muutoksenhakuajan jälkeen saapuneesta valituksesta. Pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 12 luvun 5 §:ää sekä muiden Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuslakien vastaavia säännöksiä. Pykälän mukaan, jos sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnalle tai vakuutusoikeudelle annettava valitus olisi saapunut 36 §:ssä säädetyn määräajan jälkeen, valitus voitaisiin ottaa tutkittavaksi, jos myöhästymiseen on ollut painava syy.
38 §.Itseoikaisu.
Pykälässä säädettäisiin oikaisupäätöksen antamisesta. Pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 12 luvun 4 §:ää sekä muiden Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuslakien vastaavia säännöksiä. Etuuslakien mukaisesta erityisestä oikaisumenettelystä on säädettävä erikseen.
Pykälän 1 momentin mukaan, jos Kansaneläkelaitos hyväksyisi kaikilta osin sille toimitetussa valituksessa esitetyt vaatimukset, sen olisi annettava asiasta oikaisupäätös. Oikaisupäätökseen saisi hakea muutosta siten kuin 35 §:ssä säädetään.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos Kansaneläkelaitos ei voisi oikaista valituksen kohteena olevaa päätöstä 1 momentissa mainituin tavoin, sen olisi 30 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä toimitettava valituskirjelmä ja lausuntonsa asianomaisen muutoksenhakuelimen käsiteltäväksi. Kansaneläkelaitos voisi tällöin väliaikaisella päätöksellä oikaista aikaisemman päätöksensä siltä osin kuin se hyväksyisi valituksessa esitetyn vaatimuksen. Jos valitus olisi jo toimitettu muutoksenhakuelimelle, olisi väliaikaisesta päätöksestä ilmoitettava sille viipymättä. Väliaikaiseen päätökseen ei saisi hakea muutosta.
Pykälän 3 momentin mukaan edellä 2 momentissa tarkoitetusta määräajasta voitaisiin poiketa, jos valituksen johdosta tarvittavan lisäselvityksen hankkiminen sitä edellyttäisi. Lisäselvityksen hankkimisesta olisi tällöin viipymättä ilmoitettava valittajalle. Valituskirjelmä ja lausunto olisi kuitenkin aina toimitettava asianomaiselle muutoksenhakuelimelle 60 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä.
39 §.Asiavirheen korjaaminen.
Pykälässä säädettäisiin asiavirheen korjaamisesta. Pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 12 luvun 8 §:ää sekä muiden Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuslakien vastaavia säännöksiä. Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemisen etuuslakien virheen korjaamista koskevat säännökset edellyttävät aina hakijan suostumusta. Hallintolain 6 §:ssä nimenomaisesti säädetty luottamuksensuoja asettaa erityisen suuria vaatimuksia sosiaaliturvaa ja eläkevakuutusta hoitavan viranomaisen toiminnalle. Näin ollen etuuspäätöksiä oikaistaessa on katsottu tarpeelliseksi säätää hallintolaista poikkeavasti siten, että asianosaisen vahingoksi tehtävä asiavirheen ja menettelyvirheen korjaaminen edellyttää aina asianosaisen suostumusta. Muilta osin virheen korjaamisen sovelletaan hallintolain säännöksiä.
Jos Kansaneläkelaitoksen päätös perustuisi selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen tai ilmeisen väärään lain soveltamiseen taikka päätöstä tehtäessä olisi tapahtunut menettelyvirhe, Kansaneläkelaitos voisi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen. Tästä säädettäisiin pykälän 1 momentissa.
Pykälän 2 momentin mukaan päätös voitaisiin korjata asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttäisi, että asianosainen suostuu päätöksen korjaamiseen.
Pykälä ei vaikuttaisi työvoimaviranomaisen tai KEHA-keskuksen menettelyyn korjattaessa työvoimapoliittiseen lausuntoon sisältyvää asiavirhettä. Vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaisesti työvoimaviranomaisen tai KEHA-keskuksen tulisi edelleen kuulla työnhakijaa hallintolain 34 §:n mukaisesti ennen lausunnon muuttamista, mutta työnhakijan suostu-musta lausunnon muuttamiseen ei tässä yhteydessä edellytettäisi.
40 §.Lainvoimaisen päätöksen oikaisu.
Pykälässä säädettäisiin lainvoimaisen päätöksen oikaisemisesta. Pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 12 luvun 7 §:n 7 momenttia sekä muiden Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuslakien vastaavia säännöksiä. Yleistukilaissa säännös olisi erotettu omaksi pykäläkseen. Pykälän mukaan, jos asiassa, jossa olisi kysymys evätyn yleistuen myöntämisestä tai myönnetyn yleistuen lisäämisestä, ilmenisi uutta selvitystä, Kansaneläkelaitoksen olisi tutkittava asia uudelleen. Kansaneläkelaitos voisi aikaisemman lainvoimaisen päätöksen estämättä myöntää evätyn yleistuen tai myöntää yleistuen aikaisempaa suurempana. Myös sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta ja vakuutusoikeus voisivat menetellä vastaavasti muutoksenhakuasiaa käsitellessään. Päätökseen saisi hakea muutosta siten kuin 35 §:ssä säädetään.
41 §.Päätöksen poistaminen.
Pykälässä säädettäisiin päätöksen poistamisesta. Pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 12 luvun 7 §:ää sekä muiden Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuslakien vastaavia säännöksiä. Lainvoimaisen päätöksen oikaisua koskeva työttömyysturvalain 12 luvun 7 §:n 7 momenttia vastaava säännös olisi erotettu yleistukilaissa erilliseksi 40 pykäläksi. Lisäksi ehdotetusta pykälästä olisi jätetty pois työttömyysturvalain 12 luvun 7 §:n 7 momentissa oleva, tarpeettomaksi katsottu, viittaus hallintolakiin.
Pykälän 1 momentin mukaan, jos Kansaneläkelaitoksen antama lainvoimainen päätös perustuisi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka olisi ilmeisesti lain vastainen, sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta voisi asianosaisen tai Kansaneläkelaitoksen vaatimuksesta poistaa päätöksen ja määrätä asian uudelleen käsiteltäväksi. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan olisi varattava asianosaisille tilaisuus tulla kuulluiksi ennen asian ratkaisemista. Muutoksenhakulautakunnan päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan tai vakuutusoikeuden antama lainvoimainen päätös perustuisi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen tai se olisi ilmeisesti lain vastainen, vakuutusoikeus voisi asianosaisen tai Kansaneläkelaitoksen vaatimuksesta poistaa päätöksen ja määrätä asian uudelleen käsiteltäväksi. Vakuutusoikeuden olisi varattava asianosaisille tilaisuus tulla kuulluksi ennen asian ratkaisemista.
Pykälän 3 momentin mukaan, jos Kansaneläkelaitos tekisi päätöksen poistamista koskevan vaatimuksen se voisi keskeyttää etuuden maksamisen tai maksaa sen vaatimuksensa mukaisesti siihen asti, kunnes asia on uudelleen ratkaistu.
Pykälän 4 momentin mukaan päätöksen poistamista olisi haettava viiden vuoden kuluessa siitä, kun päätös sai lainvoiman. Erityisen painavista syistä päätös voitaisiin poistaa määräajan jälkeenkin tehdystä hakemuksesta.
42 §.Asian uudelleen ratkaiseminen muun etuuden myöntämisen johdosta.
Pykälässä säädettäisiin asian uudelleen ratkaisemisesta yleistuen saajalle takautuvasti myönnetyn etuuden tai korvauksen johdosta. Pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 12 luvun 4 a §: ää sekä vastaavia säännöksiä muissa Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemissa etuuslaeissa. Säännösten tarkoituksena on ollut mahdollistaa etuuden maksajille asian uudelleen ratkaiseminen yksinkertaisemmassa menettelyssä tilanteessa, jossa etuuden saajalle on päätöksen antamisen jälkeen takautuvasti myönnetty jokin muu etuus tai korvaus, joka etuuslain mukaan kokonaan estää tai vähentää etuutta. Etuuden maksaja voi näissä tilanteissa ilman asianosaisen suostumusta tai poistomenettelyä ratkaista lainvoimaisella päätöksellä ratkaistun asian tältä osin uudelleen. Etuuden maksajan on annettava asiassa aina uusi päätös, josta asianosainen voi halutessaan valittaa normaalein muutoksenhakukeinoin. Näillä säännöksillä on pyritty keventämään ja sujuvoittamaan menettelyä asian uudelleen ratkaisemiseksi ja näin jouduttamaan päätöksenantoa. Poistomenettely on hallinnollisesti tarpeettoman raskas asioissa, joissa asianosaisen oikeusturva ei vaarannu, vaikka asia ratkaistaisiin uudelleen yksinkertaisemmassa menettelyssä. Muutoksilla on pyritty myös yhdenmukaistamaan asian uudelleen ratkaisemiseen liittyviä käytäntöjä eri etuuksien toimeenpanossa.
Pykälän mukaan, jos yleistuen saajalle olisi päätöksen antamisen jälkeen takautuvasti myönnetty etuus tai korvaus, joka työttömyysturvalain 3 luvun 3 §:n 1 momentin, 3 luvun 4 §:n, 4 luvun 7 §:n tai 4 luvun 8 §:n nojalla on otettava huomioon, Kansaneläkelaitos voisi ilman päätöksen poistamista tai asianosaisen suostumusta ratkaista asian uudelleen.
43 §.Asian uudelleen ratkaiseminen työllistymistä edistävästä palvelusta poissaolon vuoksi.
Pykälässä säädettäisiin asian uudelleen ratkaisemisesta työllistämistä edistävästä palveluista poissaolon vuoksi. Pykälä vastaisi sisällöltään pääosin työttömyysturvalain 12 luvun 4 b §: ää. Säännöksen tarkoituksena on ollut poistohakemusten vähentäminen.
Pykälän mukaan, jos yleistuen saajalle on myönnetty työllistymistä edistävän palvelun ajalle yleistukea ja työttömyysturvalain 10 luvun 6 §:ssä tarkoitettua kulukorvausta, koska hakija on antanut osallistumisestaan työllistymistä edistävään palveluun ilmeisen virheellisen tiedon, Kansaneläkelaitos voisi ilman päätöksen poistamista tai asianosaisen suostumusta ratkaista asian uudelleen.
44 §.Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen.
Pykälässä säädettäisiin oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta työvoimaviranomaisen tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskuksen ja Kansaneläkelaitoksen välillä. Pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 12 luvun 9 §:ää. Pykälän mukaan sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta ja vakuutusoikeus voisivat velvoittaa työvoimaviranomaisen tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskuksen korvaamaan oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan tai osaksi Kansaneläkelaitokselle asiassa, jossa Kansaneläkelaitos velvoitetaan suorittamaan asianosaisen oikeudenkäyntikuluja ja oikeudenkäyntikulujen suoritusvelvollisuus perustuisi pääasiassa tai osittain 34 §:ssä tarkoitettuun työvoimapoliittiseen lausuntoon. Työvoimaviranomaista tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskusta olisi kuultava korvausvastuun jakamisesta.
7 luku Tietojen saaminen ja luovuttaminen
45 §.Oikeus tietojen saamiseen.
Pykälässä säädettäisiin tiedonsaantioikeuksista. Pykälä vastaisi sisällöltään pääosin työttömyysturvalain 13 luvun 1 §:ää. Pykälän 2 momentin 2 kohdasta jätettäisiin kuitenkin pois kohta, jonka mukaan rangaistuslaitoksen on annettava tiedot välittömästi, kun henkilö otetaan rangaistuslaitokseen. Rangaistuslaitokseen ottaminen on välttämätön tieto vain siinä tapauksessa, jos henkilö on samanaikaisesti etuudensaajana.
Pykälän 1 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksella, työvoimaviranomaisella, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskuksella sekä tämän lain mukaisella muutoksenhakuelimellä olisi oikeus saada salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä maksutta käsiteltävänä olevan asian ratkaisemista tai muuten tämän lain tai Suomea sitovassa sosiaaliturvasopimuksessa tai sosiaaliturvaa koskevassa muussa kansainvälisessä säädöksessä säädettyjen tehtävien toimeenpanemista varten välttämättömät tiedot:
1) valtion, hyvinvointialueen ja kunnan viranomaiselta sekä muulta julkisoikeudelliselta yhteisöltä;
2) Eläketurvakeskukselta, eläke- ja vakuutuslaitokselta sekä eläkesäätiöltä;
3) työnantajalta, toimeksiantajalta tai muulta työn teettäjältä, työttömyyskassalta, työpaikkakassalta sekä työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa tarkoitetulta koulutuspalvelujen tuottajalta ja muulta oppilaitokselta;
4) muulta kuin 1–3 kohdassa tarkoitetulta työllistymistä edistävän palvelun järjestäjältä.
Pykälän 2 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada maksutta tässä tai muissa laeissa säädettyjen tehtäviensä hoitamista varten seuraavat välttämättömät tiedot:
1) työvoimaviranomaiselta ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskukselta 34 §:ssä tarkoitettu työvoimapoliittinen lausunto;
2) rangaistuslaitokselta tiedot rangaistuksen alkamisesta ja päättymisestä.
Pykälän 3 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus salassapitosäännösten ja muiden tietojen saantia koskevien rajoitusten estämättä saada Verohallinnolta maksutta etuuksien väärinkäytösten selvittämiseksi tarpeelliset tiedot etuuksien saajien tuloista.
46 §.Tiedot rahalaitoksilta.
Pykälässä säädettäisiin rahalaitoksilta saatavista tiedoista. Pykälä vastaisi sisällöltään pääosin työttömyysturvalain 13 luvun 2 §:ää. Edellytyksenä tietojen saamiseen rahalaitoksilta olisi voimassa olevan sääntelyn tavoin se, ettei riittäviä tietoja ja selvityksiä muutoin saada ja että on perusteltua syytä epäillä etuuden hakijan tai saajan antamien tietojen riittävyyttä tai luotettavuutta. Tiedot saataisiin vain pyynnöstä.
Pykälän mukaan Kansaneläkelaitoksella ja tämän lain mukaisella muutoksenhakuelimellä olisi oikeus saada salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä pyynnöstä maksutta käsiteltävänä olevan yleistukea koskevan asian ratkaisemista varten välttämättömät yleistuen hakijaa tai saajaa koskevat tiedot rahalaitoksilta, ellei riittäviä tietoja ja selvityksiä muutoin saada ja on perusteltua syytä epäillä etuuden hakijan tai saajan antamien tietojen riittävyyttä tai luotettavuutta. Pyyntö tietojen saamiseksi tulisi esittää kirjallisena, ja ennen pyynnön esittämistä olisi hakijalle tai saajalle annettava siitä tieto.
47 §.Muuta etuutta varten saatujen tietojen käyttäminen.
Pykälässä säädettäisiin tietojen ristiin käytöstä Kansaneläkelaitoksen maksamien etuuksien välillä. Pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 13 luvun 4 §:ää sekä muiden Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuslakien vastaavia säännöksiä. Kansaneläkelaitos tarvitsee etuuden käsittelyssä usein myös muiden hoitamiensa etuuksien ratkaisemista varten saamiaan tietoja. Jotta samoja tietoja, jotka on jo saatu Kansaneläkelaitokselle, ei tarvitsisi toistamiseen hankkia, on etuuslaeissa säännös, jonka mukaan Kansaneläkelaitoksella on oikeus yksittäistapauksessa käyttää jonkin muun etuusasian käsittelyä varten saatuja tietoja toista etuusasiaa käsitellessään. Tietoja käytettäessä edellytetään, että Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus lain nojalla saada vastaavat tiedot. Lisäksi vaaditaan, että kyseiset tiedot ovat välttämättömiä etuusasian käsittelyssä. Mahdollisesta tietojen käytöstä on etukäteen informoitava etuuden hakijaa.
Pykälän mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus yksittäistapauksessa käyttää yleistukea käsitellessään muiden sille säädettyjen tehtävien hoitamista varten saamiaan tietoja, jos olisi ilmeistä, että ne vaikuttavat yleistukeen ja tiedot on lain mukaan otettava huomioon päätöksenteossa ja Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada tiedot muutoinkin erikseen.
48 §.Oikeus tietojen oma-aloitteiseen luovuttamiseen.
Pykälässä säädettäisiin tietojen oma-aloitteisesta luovuttamisesta Kansaneläkelaitoksesta muille tahoille. Oma-aloitteisella tietojen antamisella tarkoitetaan viranomaisen oikeutta tai velvollisuutta antaa, luovuttaa ja ilmoittaa tietoja toiselle viranomaiselle salassapitosäännösten estämättä ilman, että tiedot saava viranomainen on niitä erikseen pyytänyt. Ehdotettu pykälä vastaisi sisällöltään työttömyysturvalain 13 luvun 6 §:ää.
Pykälän 1 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus sen lisäksi, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään, salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä antaa ministeriölle, verohallinnolle ja lakisääteistä sosiaaliturvajärjestelmää hoitavalle laitokselle tai yhteisölle, jonka hoidettavaksi kuuluvaan sosiaaliturvaetuuteen tämän lain mukainen yleistuki vaikuttaa, tämän lain mukaista yleistukea tai korvausta saaneen henkilön henkilötunnus ja muut yksilöintitiedot, tiedot maksetusta yleistuesta ja korvauksista sekä muut näihin rinnastettavat tiedot, jotka ovat välttämättömiä sosiaaliturvaan kohdistuvien rikosten ja väärinkäytösten selvittämiseksi suoritettavaa henkilötietojen yhdistämistä ja muuta kertaluonteista valvontatointa varten, sekä poliisi- ja syyttäjäviranomaiselle edellä mainitut tiedot, jotka ovat välttämättömiä rikosten selvittämiseksi ja syytteeseenpanoa varten. Terveydentilaa koskevia tietoja tai tietoja, jotka on tarkoitettu kuvaamaan henkilön sosiaalihuollon perusteita, ei kuitenkaan saisi luovuttaa.
Pykälän 2 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä oikeus antaa kotikunnalle sellaisen yleistuen saajan henkilötunnus ja muut yksilöintitiedot, jolle maksettua yleistukea rahoitetaan kunnan varoista yleistukilain 51 §:n nojalla sekä tiedot hänelle edellisenä kuukautena maksetun yleistuen määrästä. Kansaneläkelaitoksella olisi myös oikeus antaa kotikunnalle sellaisen yleistuen saajan henkilötunnus ja muut yksilöintitiedot, jolle on maksettu yleistukea yhteensä 60 päivältä. Henkilötunnus ja muut yksilöintitiedot ovat välttämättömiä tietoja laskutuksen toimittamiseksi ja työvoimaviranomaisen varautumiseksi tulevaan rahoitusvastuuseen. Yksilöintitietojen saaminen parantaa kunnan mahdollisuuksia vaikuttaa ajoissa työttömien henkilöiden työllistymiseen ja edistää näiden henkilöiden työllistymistä, ja antaa kunnalle myös mahdollisuuden ennakoida rahoitusvastuulleen tulevien henkilöiden määrää. Kunnan viranomaisella on oikeus käyttää näitä yksilöintitietoja työttömien henkilöiden palvelutarpeen selvittämisessä ja työllistymistä edistävien palvelujen kohdistamisessa.
49 §.Rekisteröidyn oikeuden rajaaminen.
Pykälässä säädettäisiin rekisteröidyn oikeuden rajaamisesta. Pykälä vastaisi työttömyysturvalain 13 luvun 9 §:ää sekä muiden Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuslakien vastaavia säännöksiä. Näillä säännöksillä on poikettu tietosuoja-asetuksen mukaisesta oikeudesta käsittelyn rajoittamiseen. Säännöksen mukaan rekisteröidyllä ei ole oikeutta siihen, että rekisterinpitäjä rajoittaa henkilötietojen käsittelyä, siltä osin kuin kyse on laissa säädetyn tehtävän hoitamisesta, jos rekisteröidyn vaatimus käsittelyn rajoittamisesta on ilmeisen perusteeton. Rekisteröidyn oikeuden rajoittaminen koskee tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, jonka mukaan käsittelyä rajoitetaan, jos rekisteröity on kiistänyt henkilötietojen paikkansapitävyyden. Säännöksen tarkoituksena on estää toiminta, jossa rekisteröity perusteettomasti pyrkii keskeyttämään lakisääteisen toiminnan vetoamalla oikeuteen rajoittaa käsittelyä. Ilman oikeuden rajaamista rekisteröity voisi viivästyttää lakisääteisen asian käsittelyä tai estää käsittelyn kokonaan kiistämällä toistuvasti henkilötietojen paikkansapitävyys. Jos rekisteröidyn vaatimus henkilötietojen korjaamisesta on ilmeisen perusteeton, on perusteltua, että henkilötietoja voidaan lakisääteisessä toiminnassa vaatimuksesta huolimatta käsitellä.
Pykälän mukaan luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus), tarkoitetulla rekisteröidyllä ei olisi asetuksen 18 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaista oikeutta siihen, että Kansaneläkelaitos rajoittaa henkilötietojen käsittelyä silloin, kun se hoitaa tämän lain mukaista tehtävää, jos rekisteröidyn vaatimus käsittelyn rajoittamisesta olisi ilmeisen perusteeton.
8 luku Yleistuen rahoitus
50 §.Yleistuen rahoitus.
Pykälässä säädettäisiin yleistuen rahoituksesta.
Pykälän 1 momentin mukaan yleistuki rahoitettaisiin valtion varoista ja yleistuen saajan kotikunnan rahoitusosuudella siten kuin 51 §:ssä säädettäisiin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sellaisen henkilön yleistuen rahoituksesta, jonka työttömyysturvalain 5 luvussa tarkoitettu palkansaajan työssäoloehto on täyttynyt. Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädettäisiin yleistuen rahoituksesta, tällaisen henkilön yleistuki rahoitettaisiin työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 23 §:n mukaisella työttömyysvakuutusmaksun tuotoilla enintään 400 maksupäivän ajalta. Tämän rahoituksen kohdentumiseksi oikein Kansaneläkelaitoksen tulisi selvittää yleistuen hakijalta, onko työssäoloehto täyttynyt. Kun henkilö tulisi ansiopäivärahan enimmäisajan täyttymisen jälkeen yleistuen saajaksi, yleistukea ei tässä tapauksessa rahoitettaisi työttömyysvakuutusmaksun tuotolla, vaikka työssäoloehto tällaisella henkilöllä onkin täyttynyt ansiopäivärahaan oikeuttavana.
Momentissa 2 tarkoitettujen yleistuen maksupäivien laskennassa otettaisiin huomioon kaikki päivät, joilta yleistukea on työttömyyden perusteella maksettu. Päivät, joilta yleistuki on maksettu vähennettynä tai soviteltuna, laskettaisiin täysiksi maksupäiviksi.
Pykälän 3 momentti vastaisi työttömyysturvalain 14 luvun 3 §:n 3 momentin sääntelyä ja koskisi 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rahoitettua yleistukea, jota maksetaan työssäoloehdon täyttäneelle. Sosiaaliturva-asetuksen 69 ja 70 artiklan mukaiset kustannukset rahoitettaisiin valtion varoista. Kansaneläkelaitoksen perusasetuksen 65 artiklan 6 ja 7 kohdan mukaisesti asuinvaltiolle maksamat korvaukset rahoitettaisiin valtion varoista.
51 §.Yleistuen saajan kotikunnan rahoitusosuus.
Pykälässä säädettäisiin yleistuen saajan kotikunnan rahoitusosuudesta.
Pykälän 1 momentin mukaan yleistuki rahoitettaisiin valtion varoista ja 50 §:n 2 momentin tilanteessa työttömyysvakuutusmaksun tuotolla siihen saakka, kunnes henkilölle olisi tullut maksetuksi yleistukea yhteensä 100 maksupäivältä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yleistuen saajan kotikunnan portaittain nousevasta rahoitusosuudesta. Edellä 1 momentissa tarkoitetun ajanjakson jälkeen yleistuen saajan kotikunta rahoittaisi yleistuesta: 1) 10 prosenttia siihen saakka, kunnes henkilölle on tullut maksetuksi yleistukea yhteensä 200 maksupäivältä; 2) 1 kohdassa tarkoitetun jälkeiseltä ajalta 20 prosenttia siihen saakka, kunnes henkilölle on tullut maksetuksi yleistukea yhteensä 300 maksupäivältä; 3) 2 kohdassa tarkoitetun jälkeiseltä ajalta 30 prosenttia siihen saakka, kunnes henkilölle on tullut maksetuksi yleistukea yhteensä 400 maksupäivältä; 4) 3 kohdassa tarkoitetun jälkeiseltä ajalta 40 prosenttia siihen saakka, kunnes henkilölle on tullut maksetuksi yleistukea yhteensä 700 maksupäivältä; ja 5) 4 kohdassa tarkoitetun jälkeiseltä ajalta 50 prosenttia. Yleistuen saajan kotikunnan rahoitusosuudet vastaisivat nykyisen työmarkkinatuen ja peruspäivärahan rahoitusosuuksia.
Pykälän 3 momentin mukaan yleistuen maksupäiviä laskettaessa otettaisiin huomioon päivät, joilta tuen saaja on saanut yleistukea tai sitä edeltävää työttömyysturvalain mukaista ansiopäivärahaa. Maksupäivien laskennassa otettaisiin huomioon myös työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksetun yleistuen ja ansiopäivärahan maksupäivät.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin yleistuen rahoituksesta, kun yleistukea maksettaisiin kotoutumisen edistämisestä annetun lain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulle henkilölle eli maahanmuuttajalle, jolle on myönnetty oleskelulupa tai oleskelukortti taikka jonka oleskeluoikeus on rekisteröity ulkomaalaislain mukaisesti. Näiden henkilöiden yleistuki rahoitettaisiin valtion varoista eikä henkilölle maksettua yleistukea laskettaisi mukaan yleistuen maksupäiviin tiettyyn aikarajaan asti.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin kotikunnan rahoitusvastuuta kerryttävien yleistuen maksupäivien laskemisen alkamisesta uudelleen, kun henkilö täyttäisi työttömyysturvalaissa tarkoitetun työssäoloehdon. Yleistuen saajan kotikunnan rahoitusvastuuta kerryttävät yleistuen maksupäivät nollautuisivat, vaikka henkilö ei olisi oikeutettu ansiopäivärahaan. Ansiopäivärahan 100 maksupäivän laskeminen alkaisi puolestaan uudelleen alusta sen jälkeen, kun henkilö olisi tullut työssäoloehdon täyttymisen jälkeen oikeutetuksi uuteen työttömyysturvalain 6 luvun 7 §:ssä tarkoitettuun enimmäisaikaan (4. lakiehdotus).
52 §.Yleistuen kattamiseksi suorittavat ennakot.
Pykälässä säädettäisiin valtion Kansaneläkelaitokselle suorittamasta ennakosta, jolla katettaisiin yleistukimenoa. Sääntely vastaisi nykyisen työttömyysturvalain 14 luvun 3 c §:n sääntelyä etuuksien kattamiseksi suoritettavista ennakoista, joka kumottaisiin (2. lakiehdotus).
Pykälän mukaan valtio suorittaisi Kansaneläkelaitokselle yleistukea varten kuukausittain ennakkoa siten, että ennakon määrä vastaisi valtion seuraavana kuukautena vastattavaksi arvioitua määrää yleistuesta. Lisäksi valtio suorittaisi ennakkona yleistuen rahoituksen turvaamiseksi yleistuen arvioidusta vuosikustannuksesta 12 prosenttia kuntien maksuosuuden viiveestä johtuvan tulojen ja menojen erotusta vastaavan rahoitustarpeen kattamiseen (
yleistuen rahoituksen vähimmäismäärä
).
53 §.Kuntien rahoitusosuuden perintä.
Pykälässä säädettäisiin menettelystä, joka koskisi kuntien yleistukimenoon kohdistuvan rahoitusosuuden perintää. Sääntely vastaisi nykyisen työttömyysturvalain 14 luvun 3 §:ää peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea koskevin osin, joka kumottaisiin (2. lakiehdotus).
Pykälän 1 momentin mukaan Kansaneläkelaitos perisi kunnilta kuukausittain jälkikäteen niiden yleistukeen kohdistuvan rahoitusosuuden. Kansaneläkelaitos käyttäisi yleistukeen kohdistuvaa kuntien rahoitusosuutta osana maksamaansa yleistukea.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos kunta ei olisi maksanut rahoitusosuuttaan viimeistään eräpäivänä, perittäisiin viivästysajalta korkolain (633/1982) 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukainen viivästyskorko.
Pykälän 3 momentin mukaan kotikuntana pidettäisiin kuntaa, joka väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetussa laissa (661/2009) tarkoitetussa väestötietojärjestelmässä olisi merkitty yleistuen saajan kotikunnaksi 51 §:n 1 ja 2 momentissa mainittuna yleistuen maksupäivänä.
54 §.Eräitä rahoitusta koskevia säännöksiä.
Pykälässä säädettäisiin yleistukeen ja sen toimeenpanoon liittyvästä rahoituksesta ja rahoitukseen liittyvästä menettelystä sekä asetuksenantovaltuudesta. Pykälän sääntely vastaisi osittain nykyisen työttömyysturvalain 14 luvun 3 e §:n sääntelyä, joka peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea koskevana kumottaisiin (2. lakiehdotus).
Pykälän 1 momentin mukaan yleistukilain mukaisesta toiminnasta Kansaneläkelaitokselle aiheutuvat hallintokulut luettaisiin sen hallintokustannuksiksi.
Pykälän 2 momentin mukaan valtion tulisi suorittaa Kansaneläkelaitokselle yleistuen rahoituksen turvaamiseksi sellainen määrä varoja, että Kansaneläkelaitoksen maksuvalmius yleistuen maksamiseen olisi kunakin ajankohtana riittävästi turvattu (maksuvalmiussuoritus). Maksuvalmiussuoritus tulisi palauttaa valtiolle, kun sitä ei enää tarvittaisi yleistuen maksuvalmiuden turvaamiseen.
Pykälän 3 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksen olisi vuosittain viimeistään 15 päivänä toukokuuta toimitettava sosiaali- ja terveysministeriölle arvio valtion seuraavana vuonna vastattavasta yleistuesta. Arvio kuntien rahoitusosuudesta sekä yleistuen rahoituksen vähimmäismäärästä toimitettaisiin mainitun arvion yhteydessä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin Kansaneläkelaitokselle suoritettavia ennakoita ja lopullista rahoitusta koskevasta menettelystä, 53 §:ssä tarkoitetusta kuntien rahoitusosuuden perinnästä Kansaneläkelaitokselle sekä yleistuen rahoituksen vähimmäismäärästä.
9 luku Lain voimaantulo
55 §.Voimaantulo.
Pykälän 1 momentti sisältää lain voimaantulosäännöksen.
Pykälän 2 momentin mukaan muussa laissa tai asetuksessa oleva viittaus työmarkkinatukeen tai peruspäivärahaan tarkoittaisi yleistukilain mukaista yleistukea, jollei yleistukilaista muuta johtuisi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa työvoimaviranomainen tai KEHA-keskus on antanut työnhakijan työttömyysturvaoikeudesta työvoimapoliittisen lausunnon ja lausunto olisi edelleen voimassa esitettyjen muutosten tullessa voimaan. Peruspäivärahan tai työmarkkinatuen työvoimapoliittisia edellytyksiä koskevan lausunnon katsottaisiin muutosten voimaantulosta lukien koskevan yleistukea, eikä samasta asiasta annettaisi uutta lausuntoa. Vastaavasti toimittaisiin, jos työvoimaviranomaisen tai KEHA-keskuksen annettavaksi tulisi muutosten voimaantulon jälkeen työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa koskeva työvoimapoliittinen lausunto, joka koskisi etuusoikeutta muutosten voimaantuloa edeltävältä ajalta, ja jonka voimassaolo jatkuisi koskemaan muutosten voimaantulon jälkeistä aikaa.
Pykälän 4 momentti vastaisi työttömyysturvaseuraamusten muutosten yhteydessä tavanomaisesti käytettyä siirtymäsäännöstä. Säännös olisi tarpeen sen selkeyttämiseksi, että työnhakijan työttömyysturva- ja yleistukioikeuteen sovelletaan sinä ajankohtana voimassa olleita säännöksiä, jolta etuutta haetaan. Asian käsittelyajankohdalla työvoimaviranomaisessa tai KEHA-keskuksessa ei olisi merkitystä.
Pykälän 5 momentin mukaan ehdotetun lain soveltamisessa otettaisiin huomioon työttömyysetuuden saaminen, työssäoloehtoon luettava työ, työssäoloehdon täyttyminen ja työttömyyspäivärahan enimmäisajan täyttyminen sekä työttömänä työnhakijana olo ajalta ennen yleistukilain voimaantuloa. Lisäksi 5 momentissa säädettäisiin siitä lain voimaantulovaiheen tilanteesta, jossa yleistukeen ei asetettaisi omavastuuaikaa, jos henkilö on oikeutettu työttömyysturvalain työmarkkinatukeen tai peruspäivärahaan 30.4.2026 ja yleistukeen 1.5.2026 alkaen. Säännöksen mukaan etuuteen oikeutettuna pidettäisiin henkilöä, joka saa etuutta tai jolle ei makseta etuutta korvauksettomalta määräajalta, lyhennetyn työviikon työpäivältä taikka työttömyysturvalain 4 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetyn työaikarajan ylittymisen tai 5 §:n 1 momentissa säädetyn etuuden määrää koskevan rajoituksen vuoksi.
Pykälän 6 momentin mukaan lain 50 §:n 2 momentin mukaisen yleistuen rahoituksen maksupäiviin luettaisiin myös päivät, joilta tuen saajalle olisi ennen yleistukilain voimaantuloa maksettu työttömyysturvalain mukaista peruspäivärahaa saman enimmäismaksuajan perusteella.
Pykälän 7 momentin mukaan yleistukilain mukaiseen valtion ja yleistuen saajan kotikunnan rahoitusvastuuseen vaikuttaviin yleistuen maksupäiviin luettaisiin myös päivät, joilta tuen saajalle olisi ennen yleistukilain voimaantuloa maksettu työttömyysturvalain työttömyysetuutta eli ansiopäivärahaa, peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea, ei kuitenkaan ajalta ennen 1 päivää tammikuuta 2015.
7.2
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta
Voimassa olevassa työttömyysturvalaissa työttömyysetuudella tarkoitetaan työttömyyspäivärahaa ja työmarkkinatukea. Työttömyyspäivärahalla tarkoitetaan palkansaajalle ja yrittäjälle myönnettävää peruspäivärahaa ja ansiopäivärahaa.
Työttömyysturvalaista kumottaisiin peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea koskevat säännökset. Lain voimaantulosäännöksen mukaan, jos työttömyysturvalaissa viitattaisiin työttömyysetuuteen tai työttömyyspäivärahaan, sillä tarkoitettaisiin ansiopäivärahaa.
1 luku Yleiset säännökset
1 §.Lain tarkoitus.
Säännöstä tarkennettaisiin lisäämällä pykälään viittauksen ansiopäivärahaan.
2 §.Etuudet.
Pykälän rakennetta muutettaisiin siten, että pykälässä olisi nykyisen kolmen momentin sijasta kaksi momenttia.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että työttömyyskassalaissa (603/1984) tarkoitetussa työttömyyskassassa vakuutetun työnhakijan perustoimeentulo työttömyyden aikana turvattaisiin ansiopäivärahalla, kun hän on ollut vakiintuneesti työmarkkinoilla ja saanut toimeentulon palkkatyöstä, yritystoiminnasta tai omasta työstä.
Pykälän voimassa oleva 3 momentti, joka koskee muutosturvarahaa, siirrettäisiin 2 momentiksi.
4 §.Lain toimeenpano.
Pykälän 1 ja 2 momenttiin tehtäisiin yleistukilain säätämisestä aiheutuvat muutokset. Tässä esityksessä ehdotettujen muutosten johdosta työttömyyden ajan toimeentuloturvasta säädettäisiin työttömyysturvalaissa ja yleistukilaissa.
5 §.Määritelmät.
Pykälän 1 momentin 1 kohta työttömyysetuuden määritelmästä ja 2 kohdan määritelmä työttömyyspäivärahasta kumottaisiin. Ehdotettavan lain voimaantulosäännöksen perusteella, jos työttömyysturvalaissa viitattaisiin työttömyysetuuteen tai työttömyyspäivärahaan, sillä tarkoitettaisiin jatkossa ansiopäivärahaa.
Pykälän 1 momentin 7 kohdassa säädetään työssäoloehdon määritelmästä. Kohdasta poistettaisiin viittaus peruspäivärahaan.
8 a §.Oikeus etuuksiin asumisen, Euroopan unionin lainsäädännön tai Suomea sitovien sopimusten perusteella.
Pykälän 2 ja 3 momentissa olevat viittaukset työttömyyspäivärahaan ja 4 momentissa työttömyysetuuksiin muutettaisiin ansiopäivärahaa koskeviksi.
8 §.Työttömyyspäivärahan maksaminen haettaessa työtä toisesta valtiosta.
Pykälän viittaus työttömyyspäivärahaan muutettaisiin ansiopäivärahaa koskevaksi.
2 luku Etuuden saamisen yleiset työvoimapoliittiset edellytykset
2 §.Ulkomaalaista koskeva rajoitus.
Pykälän mukaan henkilöllä, joka ei ole Suomen kansalainen, ei ole oikeutta työmarkkinatukeen, jos hänellä on oikeus ansiotyöhön tilapäisen oleskeluluvan perusteella. Vain työmarkkinatukea koskevana pykälä kumottaisiin. Vastaava sääntely ehdotetaan yleistukilain 8 pykälään.
13 §.Ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta vailla olevan nuoren oikeus työttömyysetuuteen.
Pykälän 4 momentin mukaan alle 18-vuotiaalla nuorella, joka ei ole suorittanut peruskoulun tai lukion jälkeistä tutkintoon johtavaa, ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta, ei ole oikeutta työttömyyden perusteella maksettavaan työmarkkinatukeen. Vain työmarkkinatukea koskevana momentti kumottaisiin.
3 luku Etuuden saamisen yleiset rajoitukset
4 §.Estävät sosiaalietuudet.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että liikkuvuusavustuksen ja muutosturvarahan maksaminen eivät estäisi ansiopäivärahan maksamista.
7 §.Yritysomaisuuden myyntivoiton vaikutus.
Pykälän 1 momentista poistettaisiin viittaukset peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen.
4 luku Soviteltu ja vähennetty työttömyysetuus
5 §.Etuuden määrä.
Pykälän 2 momentin viittaus peruspäivärahaan muutettaisiin viittaukseksi ansiopäivärahan perusosan määrään.
7 §.Sosiaalietuuksien vaikutus ansiopäivärahaan.
Pykälän otsikon ja 1 momentin johdantokappaleen viittaukset työttömyysetuuteen muutettaisiin ansiopäivärahaa koskeviksi. Mainitun 13 kohdan viittaus liikkuvuusavustuksena maksettavaan työttömyysetuuteen muutettaisiin koskemaan liikkuvuusavustusta.
5 luku Työttömyyspäivärahan saamisen edellytykset
1 §.Työttömyyspäivärahaetuudet.
Voimassa olevassa pykälässä säädetään siitä, että työttömyyspäiväraha myönnetään joko ansiopäivärahana tai peruspäivärahana. Pykälä kumottaisiin.
2 §.Palkansaajan oikeus ansiopäivärahaan.
Pykälän otsikko muutettaisiin koskemaan palkansaajan oikeutta ansiopäivärahaan.
Pykälän 3 momentti vain peruspäivärahaa koskevana kumottaisiin.
4 b §.Palkansaajan työssäoloehtoa koskevat poikkeukset.
Pykälän 5 momentti vain peruspäivärahaa koskevana kumottaisiin.
6 §.Yrittäjän oikeus ansiopäivärahaan.
Pykälän otsikko muutettaisiin koskemaan yrittäjän oikeutta ansiopäivärahaan.
Pykälän 2 momentti vain peruspäivärahaa koskevana kumottaisiin.
8 §.Yrittäjälle hyväksi luettavat vakuutuskaudet.
Pykälän 2 momentti vain peruspäiväraha koskevana kumottaisiin.
11 §.Työssäoloehto eräissä tilanteissa.
Pykälän viittaukset työttömyyspäivärahasta muutettaisiin ansiopäivärahaa koskeviksi.
13 §.Omavastuuaika.
Pykälän viittaukset työttömyyspäivärahasta ja peruspäivärahasta muutettaisiin ansiopäivärahaa koskeviksi. Lisäksi pykälän sanamuotoa selkeytettäisiin.
6 luku Työttömyyspäivärahan määrä ja kesto
1 §.Ansiopäivärahan määrä.
Pykälän otsikko muutettaisiin koskemaan ansiopäivärahan määrää.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ansiopäivärahan muodostuvan 33,33 euron suuruisesta perusosasta ja ansio-osasta. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että ansiopäivärahan määrä lasketaan ottaen huomioon, mitä 4 luvussa säädetään.
3 a §.Ansiopäivärahan maksaminen alennettuna.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että ansiopäiväraha olisi kuitenkin aina vähintään perusosan suuruinen.
7 §.Päivärahakauden enimmäisaika.
Pykälän 1 momentin viittaus peruspäivärahaan poistettaisiin. Pykälän viittaukset työttömyyspäivärahaan muutettaisiin ansiopäivärahaa koskeviksi.
9 §.Lisäpäiväoikeus.
Pykälän 1 momentin viittaus peruspäivärahaan poistettaisiin ja viittaus työttömyysetuuteen muutettaisiin ansiopäivärahaa koskevaksi.
III OSA Alueellisen liikkuvuuden tukeminen ja muutosturvaraha
Työttömyysturvalain kolmannen osan otsikko muutettaisiin vastaamaan osan sisältöä, alueellisen liikkuvuuden tukemista ja muutosturvarahaa.
7 luku Työmarkkinatukea koskevat yleiset säännökset. Luku kumottaisiin.
8 luku Alueellisen liikkuvuuden tukeminen
1 §.Oikeus liikkuvuusavustukseen.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että liikkuvuusavustus myönnettäisiin ansiopäivärahaan ja yleistukilain mukaiseen yleistukeen oikeutetulle työttömälle työnhakijalle.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, ketä pidetään 1 momentissa tarkoitettuna ansiopäivärahaan tai yleistukilain mukaiseen yleistukeen oikeutettuna työttömänä työnhakijana. Momentin 1 kohdan mukaan kyse olisi työnhakijasta, joka saa ansiopäivärahaa tai jolle ei makseta ansiopäivärahaa 10 luvun 2 §:n 3 momentissa mainitusta syystä. Työttömyysturvalain 10 luvun 2 §:n 3 momenttiin ehdotettujen muutosten johdosta ansiopäivärahaa maksettaisiin työllistymistä edistävien palvelujen ajalta, vaikka työnhakijalla ei palvelun alkaessa olisi oikeutta etuuteen korvauksettoman määräajan (1 kohta), työssäolovelvoitteen (2 kohta), ammatilliseen koulutukseen liittyvän rajoituksen (3 kohta) tai ansiopäivärahan omavastuuajan (4 kohta) vuoksi.
Pykälän 3 momentin 2 kohdan mukaan kyse olisi henkilöstä, joka saa yleistukilaissa tarkoitettua yleistukea tai jolle ei makseta yleistukea yleistukilain 19 §:n 2 momentissa tai työttömyysturvalain 10 luvun 2 §:n 3 momentin 1-3 kohdissa mainituista syistä. Ehdotetun yleistukilain 19 §:n 2 momentin mukaan kyse olisi yleistuen odotusajasta, omavastuuajasta tai tarveharkinnasta.
2 §.Liikkuvuusavustuksen määrä.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että liikkuvuusavustus olisi 6 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun ansiopäivärahan perusosan suuruinen.
10 luku Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavaa etuutta koskevat säännökset
1 §.Oikeus etuuteen työllistymistä edistävien palvelujen ajalta.
Pykälän 1 momentin viittaus työmarkkinatukeen poistettaisiin ja viittaus työttömyyspäivärahaan muutettaisiin ansiopäivärahaa koskevaksi.
2 §.Ansiopäivärahaan oikeutettu.
Pykälän otsikko muutettaisiin koskemaan ansiopäivärahaan oikeutettua.
Pykälän 1 momentin mukaan työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksetaan sitä työttömyysetuutta, johon työnhakijalla on oikeus työttömänä ollessaan. Koska työttömyysturvalaissa säädettäisiin jatkossa vain ansiopäivärahasta, momentti kumottaisiin.
Pykälän 2 momentin viittaukset työttömyysetuuteen muutettaisiin ansiopäivärahaa koskevaksi.
Pykälän 3 momentin 4-6 kohdasta kumottaisiin työmarkkinatuen omavastuuaikaa, odotusaikaa ja tarveharkintaa koskevat säännökset. Momentin viittaus työttömyysetuuteen muutettaisiin ansiopäivärahaa koskevaksi.
Pykälän 4 momentin viittaus työttömyysetuuteen muutettaisiin ansiopäivärahaa koskevaksi.
4 §.Tämän lain poikkeava soveltaminen työllistymistä edistävien palvelujen alkamisen jälkeen.
Pykälän 3 momentti työmarkkinatuen maksamisesta ilman tarveharkintaa työllistymistä edistävien palvelujen aikana kumottaisiin.
5 §.Työvoimakoulutusta koskevat erityissäännökset.
Pykälän 1 ja 2 momentin viittaukset työttömyysetuuteen muutettaisiin ansiopäivärahaa koskeviksi. Pykälän 2 momentin viittaukset peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen poistettaisiin.
11 luku Toimeenpanoa koskevat säännökset
1 §.Ansiopäivärahan hakeminen.
Pykälän otsikko muutettaisiin ansiopäivärahaa koskevaksi.
Pykälän 1 momentin viittaukset peruspäivärahan ja työmarkkinatuen hakemiseen poistettaisiin. Pykälän 1 momentissa viitattaisiin liikkumisavustuksen hakemisen yhteydessä yleistukilain mukaiseen yleistukeen.
Pykälän 2 momentin viittaus työttömyysetuuteen muutettaisiin ansiopäivärahaa koskevaksi.
Pykälän 3 momentin viittaukset peruspäivärahan ja työmarkkinatuen hakemiseen poistettaisiin.
2 §.Velvollisuus tietojen antamiseen.
Pykälän 4 momentin johdantokappaleen viittaus työttömyysetuuteen muutettaisiin ansiopäivärahaa koskevaksi. Mainitun momentin 2 kohta muutettaisiin koskemaan yleistukilain mukaista yleistukea.
Työmarkkinatuen saajaa koskeva 5 momentti kumottaisiin.
3 §.Etuutta koskeva päätös.
Pykälässä säädetään työttömyyskassan ja Kansaneläkelaitoksen velvollisuudesta antaa etuutta koskeva päätös. Pykälän 1 momentin viittaukset työttömyysetuuteen muutettaisiin ansiopäivärahaa koskeviksi.
Pykälän 3 momentista poistettaisiin Kansaneläkelaitoksen päätöksen tiedoksi antamista koskeva kohta, sillä Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien etuuksien osalta tiedoksi antamisen tavasta on säädetty Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 a §:ssä.
4 §.Työvoimapoliittinen lausunto.
Pykälän 2 momentin viittaukset työmarkkinatukeen ja työttömyyspäivärahaan muutettaisiin etuutta työttömyyden perusteella koskevaksi.
4 b §.Ilmoitus menemisestä työnhakuun toiseen valtioon.
Pykälästä poistettaisiin viittaus Kansaneläkelaitokseen.
5 §.Maksamistapa.
Pykälän 1 momentin viittaus työttömyysetuuteen muutettaisiin ansiopäivärahaa koskevaksi.
Pykälän 2 momentin viittaus työttömyysetuuteen muutettaisiin ansiopäivärahaa koskevaksi ja viittaus peruspäivärahaan ansiopäivärahan perusosaa koskevaksi.
14 §.Työttömyysetuuden periminen eräissä tapauksissa.
Pykälän 3 momentin viittaukset peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen muutettaisiin koskemaan yleistukilain mukaista yleistukea.
15 §.Liikkuvuusavustuksen ulosmittaus.
Pykälän otsikko muutettaisiin liikkuvuusavustusta koskevaksi.
Pykälän 1 momentista poistettaisiin työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa koskevat viittaukset.
13 luku Tietojen luovuttamista ja saamista koskevat säännökset
1 §.Oikeus tietojen saamiseen.
Voimassa oleva pykälä koskee Kansaneläkelaitoksen, työvoimaviranomaisen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskuksen, työttömyyskassan sekä muutoksenhakuelimen oikeutta saada salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä maksutta käsiteltävänä olevan asian ratkaisemista tai säädettyjen tehtävien toimeenpanemista varten välttämättömät tiedot.
Pykälän 2 momentin johdantokappaleen sanamuotoa muutettaisiin vastaamaan perustuslakivaliokunnan esittämiä kannanottoja. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että viranomaisten salassa pidettävien tietojen luovuttamisessa tiedonsaantioikeutta koskeva säännös on sidottava joko tarpeellisuus- tai välttämättömyysedellytykseen. Lisäksi perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että arkaluonteisten tietojen käsittely on syytä rajata täsmällisillä ja tarkkarajaisilla säännöksillä vain välttämättömään.
Pykälän 2 momentin 2 kohdasta poistettaisiin kohta, jonka mukaan rangaistuslaitoksen on annettava tiedot välittömästi, kun henkilö otetaan rangaistuslaitokseen. Rangaistuslaitokseen ottaminen on välttämätön tieto vain siinä tapauksessa, jos henkilö on samanaikaisesti etuudensaajana.
2 §.Tiedot rahalaitoksilta.
Voimassa oleva pykälä koskee Kansaneläkelaitoksen ja muutoksenhaluelinten tiedonsaantioikeutta rahalaitoksilta työmarkkinatukea koskevan asian ratkaisemista varten. Pykälä kumottaisiin.
3 §.Tietojen luovuttaminen.
Voimassa oleva pykälä koskee Kansaneläkelaitoksen ja työttömyyskassojen oikeutta luovuttaa tietoja työvoimaviranomaiselle ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskukselle työttömyysetuuden saamisen työvoimapoliittisiin edellytyksiin vaikuttavista seikoista sekä asianomaiselle viranomaiselle rikkomusten ja rikosten selvittämistä ja syytteeseen panoa varten.
Pykälä kumottaisiin. Tietojen luovuttaminen perustuu tietoja vastaanottavan tahon tiedonsaantioikeuteen. Kaksoissääntely, jolla säädetään sekä tiedonluovutus- että tiedonsaantioikeuksista, on raskasta. Perustuslakivaliokunta on nostanut esille kaksinkertaiseen sääntelyyn liittyvät ongelmat tilanteissa, joissa yhtäältä säädetään viranomaisen tiedonsaantioikeuksista ja toisaalta toisen viranomaisen oikeudesta luovuttaa vastaavia tietoja. Kaksoissääntely johtaa raskaaseen sääntelyrakenteeseen ja on omiaan synnyttämään tulkintaongelmia (PeVL 71/2014 vp).
6 §.Oikeus tietojen oma-aloitteiseen luovuttamiseen.
Pykälän 2 momentissa säädetään Kansaneläkelaitoksen oikeudesta antaa oma-aloitteisesti kotikunnalle salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä henkilötunnus ja muut yksilöintitiedot niistä työmarkkinatukea, peruspäivärahaa ja ansiopäivärahaa saavista henkilöistä, jotka ovat kotikunnan rahoituksen piirissä tai jotka tulevat rahoituksen piiriin. Momentista poistettaisiin viittaukset peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen. Lisäksi momentin viittaus työttömyysetuuteen muutettaisiin ansiopäivärahaa koskevaksi.
8 §. Ulosottoviranomaisen tiedonsaantioikeus.
Voimassa oleva pykälä koskee Kansaneläkelaitoksen ja työttömyyskassojen oikeutta luovuttaa tietoja ulosottoviranomaiselle ulosottoa varten sekä tietojen luovutusta koskevasta poikkeussäännöstä. Poikkeussäännön mukaan tietoja ei luovuteta niistä etuuksista, joita ei oteta huomioon ulosottolain 4 luvun 7 §:ssä tarkoitettua suojaosuutta laskettaessa.
Pykälä kumottaisiin. Tietojen luovuttaminen perustuu ulosottoviranomaisen tiedonsaantioikeuteen. Ulosottokaaren 3 luvun 67 §:ssä on säädetty viranomaisten velvollisuudesta luovuttaa tietoa ulosottoviranomaiselle. Kaksoissääntely, jolla säädetään sekä tiedonluovutus- että tiedonsaantioikeuksista, on raskasta. Perustuslakivaliokunta on nostanut esille kaksinkertaiseen sääntelyyn liittyvät ongelmat tilanteissa, joissa yhtäältä säädetään viranomaisen tiedonsaantioikeuksista ja toisaalta toisen viranomaisen oikeudesta luovuttaa vastaavia tietoja. Kaksoissääntely johtaa raskaaseen sääntelyrakenteeseen ja on omiaan synnyttämään tulkintaongelmia (PeVL 71/2014 vp). Voimassa olevan pykälän sisältämä, ulosoton suojaosaan sidottu poikkeussääntö tietojen luovutukseen ei sekään ole enää ajankohtainen. Ulosottoviranomainen selvittää täytäntöönpanon yhteydessä velallisen taloustilanteen kokonaisuudessaan ja tällöin myös kokonaan ulosmittauksen ulkopuolelle jäävillä etuuksilla on merkitystä. Suojaosuuden määrästä säädetään nykyisin ulosottokaaren 4 luvun 48 §:ssä.
14 luku Erinäisiä säännöksiä
1 §.Etuuksien korotus.
Pykälän voimassa olevan 1 momentin mukaan työttömyysturvalain 6 luvun 1 ja 6 §:ssä säädettyjä rahamääriä tarkistetaan siten kuin kansaneläkeindeksistä annetussa laissa (456/2001) säädetään. Mainitun luvun 6 § lapsikorotusta koskevana on kumottu 1.1.2024 voimaan tulleella lailla 1300/2023 ja lain voimaantulosäännöksen perusteella lapsikorotuksia maksetaan 31.3.2024 asti. Momentin viittaus 6 luvun 6 §:ään kumottaisiin. Muutoksen johdosta momentin viittaus 6 luvun 1 §:n rahamäärään koskisi ansiopäivärahan 33,33 euron suuruista perusosaa.
3 §.Ansiopäivärahan ja peruspäivärahan rahoitus.
Pykälän otsikosta poistettaisiin viittaus peruspäivärahaan ja pykälän 2 momentti peruspäivärahan rahoituksesta kumottaisiin.
3 a §.Työmarkkinatuen rahoitus.
Pykälä kumottaisiin.
3 b §.Peruspäivärahan saajan kotikunnan rahoitusosuus.
Pykälä kumottaisiin.
3 c §.Liikkuvuusavustuksen kattamiseksi suoritettavat ennakot.
Pykälässä säädettäisiin jatkossa liikkuvuusavustuksen kattamiseksi suoritettavista ennakoista, minkä johdosta pykälän otsikkoa muutettaisiin. Valtio suorittaisi Kansaneläkelaitokselle liikkuvuusavustusta varten kuukausittain ennakkoa siten, että ennakon määrä vastaisi valtion seuraavana kuukautena vastattavaksi arvioitua määrää.
3 d §.Kuntien rahoitusosuuden perintä.
Pykälän 1 momentista kumottaisiin peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea koskevat säännökset. Momentti koskisi jatkossa vain kuntien ansiopäivärahaan kohdistuvaa rahoitusosuutta ja tämän osuuden tilittämistä edelleen Työllisyysrahastolle käytettäväksi osana ansiopäivärahan perusosan rahoitusta.
Pykälän 2 momentista poistettaisiin eräpäivän osalta viittaus asetukseen. Muutos olisi tekninen.
Pykälän 3 momentin peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea koskevat säännökset kumottaisiin. Momentin rakennetta muutettaisiin siten, että se ei enää sisältäisi alakohtia. Nykytilaa vastaavasti momentin mukaan kotikuntana pidettäisiin kuntaa, joka väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetussa laissa (661/2009) tarkoitetussa väestötietojärjestelmässä on merkitty ansiopäivärahan saajan kotikunnaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 4 §:n 2 momentissa tai työttömyyskassalain 25 §:n 1 momentissa mainittuna ansiopäivärahan maksupäivänä.
3 e §.Eräitä rahoitusta koskevia säännöksiä.
Pykälän 1 momentista poistettaisiin viittaus liikkuvuusavustuksiin liittyviin korotuksiin, joita ei enää makseta 1.1.2025 alkaen (HE 135/2024 vp, laki 962/2024).
Pykälän 2 momentti sisältää asetuksenantovaltuuden. Momentista kumottaisiin viittaukset kunnan rahoitusosuuden perimisestä peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen sekä peruspäivärahan ja työmarkkinatuen vähimmäismäärästä. Momentissa säädettäisiin jatkossa valtioneuvoston asetuksen antamisesta Kansaneläkelaitoksen ja työttömyyskassojen ennakoita ja lopullista rahoitusta koskevasta menettelystä sekä kunnan ansiopäivärahaan kohdistuvan rahoitusosuuden perimisestä Kansaneläkelaitokselle ja tilittämisestä Työllisyysrahastolle. Ennakot Kansaneläkelaitokselle koskisivat liikkuvuusavustusta.
Pykälän 3 momentti koskee työttömyysturvalain mukaisesta toiminnasta Kansaneläkelaitokselle aiheutuvien hallintokulujen lukemista sen hallintokustannuksiksi. Momenttiin lisättäisiin viittaus 8 lukuun ja kuntien rahoitusosuuden perintään.
Pykälän 4 momentti koskee maksuvalmiussuoritusta työttömyysetuuksien, peruspäivärahan ja työmarkkinatuen, rahoituksen turvaamiseksi. Momentti kumottaisiin.
Pykälän 5 momentti koskee Kansaneläkelaitoksen vuosittain sosiaali- ja terveysministeriölle toimittamaa arviota valtion seuraavana vuonna vastattavista työttömyysetuuksista, arviota kuntien rahoitusosuudesta sekä peruspäivärahan ja työmarkkinatuen rahoituksen vähimmäismäärästä. Momentti muutettaisiin koskemaan liikkuvuusavustusta. Momentista poistettaisiin viittaukset kuntien rahoitusosuutta koskevasta arviosta sekä peruspäivärahan ja työmarkkinatuen rahoituksen vähimmäismäärästä.