Hallituksen esitys
HE
124
2018 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vuoden 2019 tuloveroasteikosta ja laeiksi tuloverolain sekä perintö- ja lahjaverolain 7 a §:n muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki vuoden 2019 tuloveroasteikosta. Ehdotettu laki sisältää valtionverotuksessa sovellettavan progressiivisen ansiotulon tuloveroasteikon. Asteikon tulorajoja korotettaisiin noin 2,6 prosentilla.  
Tuloverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työtulovähennyksen enimmäismäärää sekä kertymä- ja poistumaprosentteja samoin kuin kunnallisverotuksen perusvähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin. Lisäksi kunnallisverotuksen ja valtionverotuksen eläketulovähennystä kasvatettaisiin.  
Työasuntovähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin nykyisestä 250 eurosta 450 euroon. Vapaaehtoistyöntekijöille maksettavien verovapaiden kilometrikorvausten enimmäismäärää korotettaisiin nykyisestä 2 000 eurosta 3 000 euroon kalenterivuodessa. Samalla vapaaehtoistyöntekijöille maksettavien verovapaiden matkakustannusten korvausten soveltamisalaa laajennettaisiin koskemaan myös muun muassa valtiolta, kunnalta tai seurakunnalta saatuja matkakustannusten korvauksia.  
Tavanomaisia henkilökuntaetuja koskevaa säännöstä täsmennettäisiin siten, että liikenteenharjoittajan työntekijöilleen myöntämien vapaa- ja alennuslippujen verovapaus koskisi myös välittömästi liikenteenharjoittamista palvelevien tytäryhtiöiden henkilöstöä. 
Lisäksi esitys sisältää eräitä teknisiä korjauksia tuloverolain säännöksiin.  
Perintö- ja lahjaverolakia muutettaisiin siten, että perintöveroa on suoritettava vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutukseen liittyvän kuolemanvaravakuutuksen perusteella saadusta vakuutuskorvauksesta. Muutoksella vapaaehtoinen yksilöllinen eläkevakuutus palautettaisiin vuoden 2010 uudistuksessa toteutettuun asemaan pitkäaikaissäästämissopimukseen verrattuna. 
Esitys liittyy valtion vuoden 2019 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. 
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan vuoden 2019 alusta.  
Tuloverolain muutoksia sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2019 toimitettavassa verotuksessa. Perintö- ja lahjaverolain muutosta sovellettaisiin vakuutuskorvaukseen, joka on saatu lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen tapahtuneen kuolemantapauksen johdosta. 
PERUSTELUT
1
Nykytila
1.1
Ansiotulojen verotus
1.1.1 Ansiotulojen veroasteikko 
Tuloverolain (1535/1992) 124 §:n 5 momentin mukaan kultakin vuodelta toimitettavassa ansiotulon verotuksessa sovellettavasta veroasteikosta säädetään erikseen. Eriytetyssä tuloverojärjestelmässä progressiivinen tuloveroasteikko koskee luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien saamaa ansiotuloa. Veronalaista ansiotuloa on muun ohessa työsuhteen perusteella saatu palkka ja siihen rinnastuva tulo, eläke sekä tällaisen tulon sijaan saatu etuus tai korvaus. Vuoden 2018 progressiivista ansiotulon tuloveroasteikkoa lievennettiin korottamalla asteikon tulorajoja 1,5 prosentilla vuoteen 2017 verrattuna. Tämän lisäksi kolmannen tuloluokan tulorajaa korotettiin 600 eurolla. Myös asteikon kaikkien tuloluokkien marginaaliveroprosentteja alennettiin 0,25 prosenttiyksiköllä. Niin sanotun solidaarisuusveron alaraja säilyi nykyisellään. 
1.1.2 Kunnallisverotuksen perusvähennys 
Kunnallisverotuksen perusvähennyksestä säädetään tuloverolain 106 §:ssä. Säännöksen mukaan verovelvollisen luonnollisen henkilön tulosta vähennetään 3 100 euroa, jos hänen puhdas ansiotulonsa ei muiden vähennysten tekemisen jälkeen ole mainittua määrää suurempi. Jos puhtaan ansiotulon määrä muiden vähennysten jälkeen ylittää täyden perusvähennyksen määrän, vähennystä pienennetään 18 prosentilla yli menevän tulon määrästä. 
Koska perusvähennys myönnetään muiden tulosta tehtävien vähennysten tekemisen jälkeen, vähennys kohdistuu päivärahatulon-, palkkatulon- ja eläketulonsaajalla eri tulotasoille mainituista tuloista tehtävien erilaisten vähennysten vuoksi. Perusvähennys tulee täysimääräisenä myönnettäväksi päivärahatuloa saavalla 3 100 euron vuosituloilla, palkkatuloa saavalla noin 6 400 euron vuosituloilla ja eläketuloa saavalla noin 11 200 euron vuosituloilla. Perusvähennyksen vaikutus ulottuu päivärahatulonsaajalla noin 20 300 euron vuosituloille, palkkatulonsaajalla noin 26 700 euron vuosituloille ja eläketulonsaajalla noin 22 500 euron vuosituloille asti. 
1.1.3 Työtulovähennys 
Työtulovähennyksestä säädetään tuloverolain 125 §:ssä. Työtulovähennys tehdään ensisijaisesti ansiotulosta valtiolle suoritettavasta tuloverosta. Siltä osin kuin ansiotulosta valtiolle suoritettava tulovero ei riitä vähennyksen tekemiseen, vähennys tehdään kunnallisverosta, sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta ja kirkollisverosta näiden verojen suhteessa. Vähennys lasketaan verovelvollisen veronalaisten palkkatulojen, muusta toiselle suoritetusta työstä, tehtävästä tai palveluksesta saatujen ansiotulojen, ansiotulona pidettävien käyttökorvausten, ansiotulona verotettavan osingon, jaettavan yritystulon ansiotulo-osuuden sekä yhtymän osakkaan elinkeinotoiminnan tai maatalouden ansiotulo-osuuden perusteella. Koska työtulovähennys kohdistuu palkkatuloon ja muuhun aktiivituloon, vähennyksen kasvattaminen keventää työn verotusta. 
Indeksitarkistuksen lisäksi työn verotusta kevennettiin vuodelle 2018 noin 300 miljoonalla eurolla. Verokevennys toteutettiin kasvattamalla työtulovähennystä sekä alentamalla asteikon marginaaliveroprosentteja. Työtulovähennys on 12 prosenttia vähennykseen oikeuttavien tulojen 2 500 euroa ylittävältä osalta. Vähennyksen enimmäismäärä on kuitenkin 1 540 euroa. Vähennyksen määrä pienenee 1,65 prosentilla puhtaan ansiotulon 33 000 euroa ylittävältä osalta. Vähennys tehdään ennen muita tuloverosta tehtäviä vähennyksiä. Kun puhdas ansiotulo ylittää noin 127 000 euroa, työtulovähennystä ei enää myönnetä. 
1.1.4 Eläketulovähennykset  
Eläketulon veroasteeseen voidaan vaikuttaa ennen kaikkea valtionverotuksen ja kunnallisverotuksen eläketulovähennyksillä. Eläketulovähennykset tehdään verovelvollisen puhtaasta ansiotulosta. Vähennyksien täyttä määrää laskettaessa täytenä kansaneläkkeenä pidetään verovuonna yksin asuvalle henkilölle maksetun täysimääräisen kansaneläkkeen määrää, joka on noin 7 546 euroa vuonna 2018.  
Valtionverotuksen eläketulovähennyksestä säädetään tuloverolain 100 §:ssä. Valtionverotuksessa täyden eläketulovähennyksen määrä lasketaan siten, että luvulla 3,81 kerrotun täyden kansaneläkkeen määrästä vähennetään progressiivisen tuloveroasteikon alimman verotettavan tulon määrä ja jäännös pyöristetään seuraavaan täyteen kymmenen euron määrään. Eläketulovähennys ei kuitenkaan voi olla eläketulon määrää suurempi. Jos verovelvollisen puhdas ansiotulo on suurempi kuin täyden eläketulovähennyksen määrä, eläketulovähennystä pienennetään 38 prosentilla määrästä, jolla puhdas ansiotulo ylittää täyden eläketulovähennyksen määrän. 
Kunnallisverotuksen eläketulovähennyksestä säädetään tuloverolain 101 §:ssä. Kunnallisverotuksessa täyden eläketulovähennyksen määrä lasketaan siten, että luvulla 1,393 kerrotun täyden kansaneläkkeen määrästä vähennetään 1 480 euroa ja jäännös pyöristetään seuraavaan täyteen kymmenen euron määrään. Eläketulovähennys ei kuitenkaan voi olla eläketulon määrää suurempi. Jos verovelvollisen puhdas ansiotulo ylittää täyden eläketulovähennyksen määrän, eläketulovähennystä pienennetään 51 prosentilla ylimenevän osan määrästä.  
1.2
Tuloverolain muutokset
1.2.1 Työasuntovähennys 
Työasuntovähennyksestä säädetään tuloverolain 95 a §:ssä. Vähennyksen tarkoituksena on kannustaa verovelvollisia hakemaan ja vastaanottamaan työtä pitkänkin matkan etäisyydeltä vakituisesta asunnostaan. Verovelvollisella on oikeus vähentää työasuntovähennyksenä työn vuoksi vuokraamansa toisen asunnon eli työasunnon vuokraa, vaikka asumisesta aiheutuneet kulut ovat lähtökohtaisesti verotuksessa vähennyskelvottomia elantomenoja. 
Tuloverolain 95 a §:n mukaan verovelvollinen voi saada työasuntovähennyksen, jos hän on varsinaisen työpaikan sijainnin vuoksi vuokrannut käyttöönsä asunnon (työasunto) ja hänellä on myös toinen asunto, jossa hän puolisonsa tai alaikäisen lapsensa kanssa asuu (vakituinen asunto). Vähennyksen myöntäminen edellyttää siten sitä, että verovelvollisella on samanaikaisesti käytössään kaksi asuntoa: vakituinen asunto ja työasunto. Vakituisella asunnolla tarkoitetaan asuntoa, jota henkilö käyttää omana tai perheensä pääasiallisena asuntona eli kotina. Vakituisen asunnon laadulla ja omistussuhteilla ei ole merkitystä työasuntovähennystä myönnettäessä. Vakituinen asunto voi siten olla esimerkiksi verovelvollisen tai hänen puolisonsa omistama asunto tai vuokra-asunto. Työasunto on verovelvollisen toinen asunto, jonka hän on vuokrannut varsinaisen työpaikkansa sijainnin vuoksi. Työasunto voi olla vuokrattu asunto, työsuhdeasunto, asumisoikeusasunto tai osaomistusasunto. Työasuntovähennykseen ei ole oikeutta omistusasunnon perusteella. Vakituisen asunnon tulee sijaita yli 100 kilometrin etäisyydellä työasunnosta ja siitä varsinaisesta työpaikasta, jonka sijainnin vuoksi työasunto on hankittu. Etäisyys lasketaan lyhintä mahdollista reittiä yleistä tietä pitkin. 
Työasuntovähennyksen edellytyksenä on, että verovelvollinen asuu vakituisessa asunnossa puolisonsa tai alaikäisen lapsensa kanssa. Tuloverolaissa puolisolla tarkoitetaan sellaisia henkilöitä, jotka ennen verovuoden päättymistä ovat solmineet avioliiton. Puolisoa koskevia säännöksiä sovelletaan myös avioliitonomaisissa olosuhteissa verovuonna yhteisessä taloudessa eläneisiin henkilöihin, jotka ovat aikaisemmin olleet keskenään avioliitossa tai joilla on tai on ollut yhteinen lapsi. Koska työasuntovähennys myönnetään kuukausikohtaisesti, henkilöitä pidetään puolisoina työasuntovähennystä myönnettäessä siitä päivästä alkaen, jolloin he ovat solmineet avioliiton tai rekisteröineet parisuhteen. Vastaavasti erotilanteissa tai toisen puolison kuollessa henkilöitä pidetään puolisoina siihen päivään saakka, jolloin he ovat eronneet tai muuttaneet pysyvästi erilleen tai toinen puoliso on kuollut. Eron jälkeisissä lapsen vuoroasumistilanteissa työasuntovähennys voidaan myöntää eronneelle puolisolle, jos hänellä on yli 100 kilometrin päässä työasunnosta sijaitseva asunto, jossa hänen katsotaan eron jälkeen asuvan alaikäisen lapsensa kanssa. Jos alaikäiset lapset asuvat kummankin vanhemman luona esimerkiksi vuoroviikoin, on molemmilla vanhemmilla oikeus eron jälkeen työasuntovähennykseen muiden vähennyksen edellytysten täyttyessä.  
Yksinasuva voi saada työasuntovähennyksen silloin, kun hänellä on samanaikaisesti kaksi varsinaista työpaikkaa, jotka sijaitsevat eri paikkakunnilla ja kaksi erillistä asuntoa näiden työpaikkojen vuoksi. Työasuntovähennystä käsitellessään eduskunnan valtiovarainvaliokunta otti mietinnössään (VaVM 15/2007 vp) kantaa työasuntovähennyksen myöntämisen edellytyksistä vähennyksen rajaamiseen perheellisille henkilöille ja piti linjausta yhdenmukaisena tuloverojärjestelmän muiden linjausten kanssa. Mietinnössä kiinnitettiin huomiota myös rajaukseen liittyvään tärkeään valvonnalliseen näkökohtaan: mikäli puolisoa tai lapsia koskevasta edellytyksestä luovuttaisiin, se, miten vakituista asuminen toisella paikkakunnalla on, jäisi verovelvollisen oman ilmoituksen varaan. Verottaja ei pystyisi asiaa käytännössä valvomaan. Valiokunta piti vähennyksen rajauksia perusteltuina myös vähennyksen tarkoituksen saavuttamiseksi. 
Vähennyksen enimmäismäärä on 250 euroa jokaista sellaista täyttä kalenterikuukautta kohti, jona verovelvollisella on ollut kaksi asuntoa. Vähennyksenä myönnetään kuitenkin enintään verovelvollisen työasunnosta maksama vuokran määrä. Työasuntovähennys vähennetään tulonhankkimismenona. Työasuntovähennys ja muut palkkatulon hankkimisesta johtuneet menot, pois lukien vähennyskelpoiset jäsenmaksut sekä asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset, voidaan vähentää siltä osin kuin niiden yhteismäärä ylittää kaavamaisen 750 euron suuruisen tulonhankkimisvähennyksen määrän.  
Vähennystä ei myönnetä, jos verovelvollinen on saanut toisella paikkakunnalla asumiseen liittyvää verovapaata korvausta tai etuutta, eikä siltä osin kuin verovelvollinen on muun säännöksen nojalla vähentänyt asunnon käyttöön liittyviä kustannuksia verovuodelta toimitetussa verotuksessaan. Esimerkiksi työasuntoa varten saatu verovapaa asumistuki tai kansanedustajan saama verovapaa kulukorvaus estää työasuntovähennyksen saamisen. Sen sijaan työasunnossa asumista varten saatu veronalainen korvaus tai muu kuin työasuntoa varten saatu verovapaa tuki tai korvaus ei ole este työasuntovähennyksen saamiselle. Esimerkiksi vakituista asuntoa varten saatu asumistuki tai työasunnolta erityiselle työntekemispaikalle tehdystä työmatkasta saatu matkakustannusten korvaus ei estä työasuntovähennyksen saamista. Myöskään kotitalousvähennys ei estä työasuntovähennyksen myöntämistä. 
Jos vähennyksen edellytykset täyttyvät molempien puolisoiden osalta ja molemmat puolisot ovat vaatineet vähennystä, vähennys myönnetään sille puolisolle, jonka puhdas ansiotulo on suurempi. Jos puolisoilla on ollut työasunto eri aikoina ja he vaativat työasuntovähennystä eri ajoilta, kumpikin puoliso voi saada työasuntovähennyksen samalta verovuodelta. Kultakin kuukaudelta työasuntovähennyksen voi saada kuitenkin vain toinen puolisoista.  
Verohallinto on antanut työasuntovähennystä koskevan ohjeen (Työasuntovähennys A126/200/2017), jossa käsitellään kattavasti työasuntovähennyksen myöntämisedellytyksiä sekä verotus- ja oikeuskäytäntöä. 
1.2.2 Vapaaehtoistyöntekijöiden matkakustannusten korvaukset 
Tuloverolaissa säädettyjen verovapaiden matkakustannusten korvausten tarkoitus on korvata työntekijälle työmatkasta aiheutuneita kustannuksia. Tuloverolain 71 §:n mukaan veronalaista tuloa ei ole työnantajalta työmatkasta saatu matkustamiskustannusten korvaus, päiväraha, ateriakorvaus ja majoittumiskorvaus. Tuloverolain 72 §:n mukaan työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka verovelvollinen tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle. 
Pääsääntöisesti tuloverolain 71 §:n 1 momentin mukaisista verovapaista matkakustannusten korvauksista on kyse silloin, kun työnantaja korvaa työ- tai virkasuhteessa olevalle palkansaajalle kustannuksia. Työnantajaan rinnastetaan myös ennakkoperintälain (1118/1996) 13 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen henkilökohtaisten palkkioiden maksaja, vaikka korvauksen saaja ei olisikaan työ- tai virkasuhteessa maksajaan. Tällaisia henkilökohtaisia palkkioita ovat kokouspalkkiot, henkilökohtaiset luento- ja esitelmäpalkkiot, hallintoelimen jäsenyydestä saadut palkkiot, toimitusjohtajan palkkio, avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön yhtiömiehen nostama palkka sekä luottamustoimesta saatu korvaus. Verotuskäytännössä on katsottu, että esimerkiksi omistajayrittäjälle voidaan maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia yhtiön asioissa tehdyistä työmatkoista, vaikka hän ei nostaisi yhtiöstä palkkaa. Samoin esimerkiksi luennoitsijalle voidaan maksaa verovapaasti pelkät matkakustannusten korvaukset, vaikka hän ei ottaisi luentopalkkiota. 
Matkakustannusten korvausten verovapaus on tuloverolain 71 §:n 3 momentissa laajennettu koskemaan myös yleishyödylliseltä yhteisöltä sen toimeksiannosta tehdyistä matkoista saatuja matkakustannusten korvauksia tilanteessa, jossa korvauksen saaja ei ole työsuhteessa maksajaan tai ei muuten saa palkkaa työstä, johon matka liittyy. Kyseinen säännös koskee käytännössä yleishyödyllisen yhteisön hyväksi toimivia vapaaehtoistyöntekijöitä.  
Yleishyödyllisen yhteisön hyväksi sen toimeksiannosta toimivalle vapaaehtoiselle verovapaata on:  
- päiväraha enintään 20 päivältä kalenterivuodessa;  
- majoittumiskorvaus;  
- matkustamiskustannusten korvaus, julkisen kulkuneuvon mukaan rajoituksetta ja kilometrikorvaukset enintään 2 000 euroa kalenterivuodessa. 
Asunnon ja työpaikan välinen matka ei ole työmatka, joten työnantaja ei voi korvata näitä matkoja verovapaasti. Yleishyödyllinen yhteisö voi kuitenkin korvata vapaehtoistyöntekijälle matkustamiskustannukset myös vapaaehtoisen asunnolta vapaaehtoistyön tekemispaikkaan. Muutoin matkakustannusten korvausten verovapauden edellytykset ovat samat kuin palkansaajilla.  
Vapaaehtoistyöntekijöiden verovapaita matkakustannusten korvauksia koskeva säännös tuli voimaan vuoden 2001 alusta, ja se perustui Urheilun verotustyöryhmän ehdotukseen (Valtiovarainministeriön työryhmämuistio 17/1998). Työryhmä lausui alustavana käsityksenään, että tuloverolain 71 §:n soveltamisalaa voitaisiin harkita laajennettavaksi koskemaan myös yleishyödyllisten yhteisöjen maksamia kulukorvauksia. Samalla tulisi työryhmän mielestä kuitenkin voida varmistua siitä, että kulukorvauksen nimellä ei tosiasiallisesti makseta palkkaa. 
Muiden kuin yleishyödyllisten yhteisöjen vapaaehtoistyöntekijöille maksamat matkakustannusten korvaukset ovat saajalleen veronalaista tuloa, koska niihin ei sovellu mikään verovapaussäännös. Vapaaehtoistyöhön liittyvän veronalaisen matkakustannusten korvauksen saajalla on oikeus vaatia kyseisistä matkoista johtuvia kuluja vähennettäväksi omassa verotuksessaan tulon hankkimisesta johtuneina menoina. 
1.2.3 Vapaa- ja alennuslippu liikenteenharjoittajan työntekijöille 
Tuloverolain 69 §:ssä säädetään tavanomaisten henkilökuntaetujen verotuksesta. Henkilökuntaedut ovat työnantajan työntekijöilleen tai eläkkeellä oleville entisille työntekijöilleen järjestämiä etuja, jotka annetaan työ- tai virkasuhteen perusteella, mutta jotka eivät ole korvausta tehdystä työstä. Työnantajan kannalta henkilökuntaedun antamisen tarkoituksena on usein välittää positiivista työnantajakuvaa tai välillisesti edistää työn tekemistä esimerkiksi ylläpitämällä työntekijöiden työkykyä tai -motivaatiota. 
Tuloverolain 69 §:n 2 momentin mukaan veronalaiseksi tuloksi ei katsota sitä toimialalla tavanomaista ja kohtuullista etua, jonka liikenteenharjoittajan palveluksessa tai tämän palveluksesta eläkkeellä oleva verovelvollinen saa työnantajalta matkaan oikeuttavana vapaa- tai alennuslippuna. Verovapaus ei koske muita toimialoja kuin liikenteenharjoittajia. Liikennealoihin luetaan muun muassa rautatie-, linja-auto-, lento- ja laivaliikenne. Edun tavanomaisuus ja kohtuullisuus ratkaistaan toimialakohtaisesti ja liikennemuodoittain. Verovapautta ei sovelleta konsernisuhteessa olevien muiden yritysten henkilökuntaan, ellei saaja ole liikenteenharjoittajan palveluksessa. 
1.3
Vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutukseen liittyvän kuolemanvaravakuutuksen perusteella maksetun vakuutuskorvauksen ja pitkäaikaissäästämissopimuksen perintöverotus
Osana verotuetun pitkäaikaissäästämisen verotuksen uudistamista koskevaa lainsäädäntöä muutettiin vapaaehtoisen yksilöllisen eläkesäästämisen tuloverotusta ja perintöverotusta vuoden 2010 alusta siten, että verokohtelu olisi neutraali uuden verotuetun säästämismuodon, eli pitkäaikaissäästämissopimuksen, verotuksen kanssa.  
Pitkäaikaissäästämissopimuksen maksut säädettiin tuloverotuksessa vähennyskelpoisiksi ja sen perusteella maksetut suoritukset veronalaiseksi pääomatuloksi yhdenmukaisesti vapaaehtoiseen yksilöllisen eläkevakuutuksen verotusta koskevien verotusperiaatteiden kanssa. 
Vapaaehtoisen yksilöllinen eläkevakuutus on elämänvaravakuutus, johon liittyy riski säästöpääoman menetyksestä vakuutetun kuollessa. Eläkevakuutukseen liitetään säännönmukaisesti kuolemanvaravakuutus, jonka nojalla maksetaan vakuutuskorvausta kuolinpesälle tai edunsaajamääräyksen mukaiselle edunsaajalle. 
Tuloverotusta säästäjän kuollessa uudistettiin siten, että pitkäaikaissäästämissopimuksen säästövarat luetaan kuolinpesän tai testamentinsaajan veronalaiseksi pääomatuloksi kuolinpäivän mukaisesta arvosta ja että eläkevakuutukseen liittyvän kuolemanvaravakuutuksen perustuva vakuutuskorvaus vastaavasti on tuloverolain 36 §:n 2 momentin nojalla edunsaajan tai kuolinpesän veronalaista pääomatuloa eläkevakuutuksen säästömäärään asti.  
Koska pitkäaikaissäästämissopimuksessa säästövarat omistaa säästäjä, niihin kohdistuu normaali perintöverotus. Eläkevakuutusten saattamiseksi pitkäaikaissäästämissopimuksen kanssa rinnastettavaan asemaan perintö- ja lahjaverolain (378/1940) 7 a §:ään lisättiin uusi 3 momentti, jonka mukaan perintöveroa on pykälän 1 ja 2 momentin estämättä suoritettava vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutukseen liittyvän kuolemanvaravakuutuksen perusteella saadun vakuutuskorvauksen koko määrästä eläkevakuutuksen säästösummaan saakka. Ilman lisäystä vakuutuskorvaus, joka tuloverotuksessa samalla säädettiin veronalaiseksi tuloksi, olisi jäänyt perintö- ja lahjaverolain 7 a §:n 1 momentin nojalla perintöverotuksessa verovapaaksi. Lainkohdan mukaan vakuutuskorvaus on perintöverosta vapaata siltä osin kuin se on tuloverotuksessa veronalaista tuloa. 
Vuoden 2017 alusta voimaan tulleilla perintö- ja lahjaverolain 7 a §:n muutoksilla (1320/2016), joita sovelletaan vuoden 2018 alusta, kuolemanvarakorvausten osittaisesta verovapaudesta luovuttiin kumoamalla pykälän 2 momentti, jonka mukaan pykälän mukaan 1 momentissa tarkoitetut perittävän kuoleman perusteella maksetut korvaukset ovat perintöverosta vapaita 35 000 euroon asti tai, jos edunsaajana on leski, aina vähintään puoleen määrään asti. 
Samalla kumottiin vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutukseen liittyvän kuolemanvaravakuutukseen perusteella saadun vakuutuskorvausten verotusta koskeva 7 a §:n 3 momentti kokonaisuudessaan, myös siltä osin kuin kyse on eläkevakuutuksen säästömäärää vastaavasta vakuutuskorvauksesta. Muutoksen johdosta vakuutuskorvauksiin tuli sovellettavaksi 7 §:n 1 momentin säännös, jonka mukaan tuloverotuksessa veronalainen tulo on perintöverotuksessa verovapaata.  
Sanottua vaikutusta, joka samalla merkitsee pitkäaikaissäästämissopimuksen asettamista vapaaehtoisia yksilöllisiä eläkevakuutuksia epäedullisempaan asemaan perintöverotuksessa, ei ollut tarkoitettu. 
Kuolemanvarakorvauksen lukemista edunsaajan tai kuolinpesän pääomatuloksi koskeva tuloverolain 36 §n 2 momenttia sovelletaan lain voimaantulosäännöksen mukaan 18 päivänä syyskuuta 2009 ja sen jälkeen otettuja vakuutuksia. Tämän vuoksi oikeustilan muuttuminen vuoden 2018 alusta rajoittuu näihin tilanteisiin.  
2
Nykytilan arviointi ja ehdotetut muutokset
Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman veropolitiikka tähtää kasvun, yrittäjyyden ja työllisyyden vahvistamiseen. Hallitusohjelmassa on sekä verotusta kiristäviä että verotusta keventäviä toimenpiteitä. Suurin osa hallitusohjelman mukaisista veroperustemuutoksista on jo toteutettu vuosina 2016—2018. Keskeisiä toimenpiteitä ovat olleet työn verotuksen keventäminen ja toisaalta valmisteverotuksen ja kiinteistöverotuksen kiristäminen. 
Kuluvasta vuodesta on tulossa nykyisen suhdannevaiheen paras vuosi, sillä talouskasvun ennakoidaan kiihtyvän vielä hieman viimevuotisesta. Työllisyyden kasvu on alkuvuoden 2018 aikana ollut jopa nopeampaa kuin taloudellisen aktiviteetin perusteella voisi odottaa. 
2.1
Ansiotulojen verotus
Hallitusohjelman mukaisesti ansiotuloveroperusteisiin ehdotetaan tehtäväksi indeksitarkistus kaikilla tulotasoilla 2,6 prosentin ansiotasoindeksin mukaisesti. Valtiovarainministeriön elokuun 2018 ennusteen mukainen arvio kuluttajahintaindeksin muutoksesta vuonna 2019 on 1,4 prosenttia ja ansiotasoindeksin muutoksesta 2,6 prosenttia. Indeksitarkistus ehdotetaan toteutettavaksi korottamalla progressiivisen tuloveroasteikon kaikkia tulorajoja sekä kasvattamalla perusvähennyksen enimmäismäärää ja työtulovähennyksen sekä enimmäismäärää että kertymä- ja poistumaprosentteja. Tuloveroasteikon alimman verotettavan tulon määrän korottaminen pienentää automaattisesti valtionverotuksen ja kunnallisverotuksen eläketulovähennyksiä, koska vähennysten enimmäismäärän laskentakaava on sidottu asteikon alimman verotettavan tulon määrään.  
Indeksitarkistuksen lisäksi ansiotuloverotusta ehdotetaan kevennettäväksi yhteensä 130 miljoonalla eurolla painottuen pienituloisiin. Kevennys toteutetaan korottamalla kunnallisverotuksen perusvähennystä 60 miljoonalla eurolla, työtulovähennystä 40 miljoonalla eurolla sekä valtion- ja kunnallisverotuksen eläketulovähennyksiä yhteensä 30 miljoonalla eurolla. Kunnallisverotuksen perusvähennyksen korottaminen kohdistuu työtuloon, eläketuloon ja etuustuloon eli toimenpide keventää myös etuustulon verotusta. Työtulovähennyksen korottaminen keventää työtulon verotusta ja eläketulovähennysten korottaminen eläketulon verotusta. 
Kokonaisuutena katsottuna palkansaajien verotus pysyy lähes ennallaan, kun otetaan huomioon maksumuutokset.  
2.1.1 Vuoden 2019 ansiotulon tuloveroasteikko 
Esityksessä ehdotetaan verovuodelta 2019 toimitettavassa verotuksessa sovellettavaksi progressiivista ansiotulon tuloveroasteikkoa, jota on vuoden 2018 asteikkoon verrattuna lievennetty korottamalla asteikon tulorajoja 2,6 prosentilla.  
Tuloveroasteikkoa kiristettiin vuodelle 2016 alentamalla asteikon ylimmän tuloluokan euromääräistä alarajaa, eli niin sanotun solidaarisuusveron alarajaa, 90 000 eurosta 72 300 euroon. Tämä tarkoitti kahden ylimmän tuloluokan yhdistymistä. Hallituksen linjauksen mukaan ylimpien tuloluokkien yhdistymisen oli tarkoitus koskea verovuosia 2016 ja 2017. Tämän vuoksi vuoden 2017 tuloveroasteikon ylimmän tuloluokan euromääräinen alaraja vastasi vuoden 2016 asteikkoa, mutta asteikon rajaan tehtiin vastaava indeksitarkistus kuin muihinkin tuloluokkiin. Hallitus päätti syksyn 2017 budjettiriihessä säilyttää solidaarisuusveron alarajan nykyisellään. Rajaan tehtiin vastaava indeksitarkistus kuin muihinkin tuloluokkiin, jolloin alaraja on 74 200 euroa vuonna 2018. Hallitus päätti jatkaa niin sanotun solidaarisuusveron alemman alarajan voimassaoloa vuodelle 2019. Rajaan ehdotetaan tehtäväksi vastaava indeksitarkistus kuin muihinkin tuloluokkiin, minkä johdosta ehdotetaan, että vuoden 2019 tuloveroasteikon ylimmän tuloluokan euromääräinen alaraja olisi 76 100 euroa. Vuonna 2019 yli 76 100 euroa vuodessa valtion verotuksessa verotettavaa ansiotuloa saavia arvioidaan olevan noin 124 000 henkilöä. 
2.1.2 Kunnallisverotuksen perusvähennys 
Tuloverolain 106 §:ssä säädettyä kunnallisverotuksen perusvähennyksen enimmäismäärää ehdotetaan korotettavaksi 3 100 eurosta 3 305 euroon. Perusvähennys tulisi täysimääräisenä myönnettäväksi päivärahatuloa saavalla 3 305 euron vuosituloilla, palkkatuloa saavalla noin 6 800 euron vuosituloilla ja eläketuloa saavalla noin 11 400 euron vuosituloilla. Perusvähennyksen vaikutus ulottuisi päivärahatulon saajalla noin 21 700 euron vuosituloille, palkkatulonsaajalla noin 28 100 euron vuosituloille ja eläketulonsaajalle noin 23 300 euron vuosituloille. 
2.1.3 Työtulovähennys 
Tuloverolain 125 §:ssä säädettyä työtulovähennyksen enimmäismäärää ehdotetaan korotettavaksi 1 540 eurosta 1 630 euroon. Vähennyksen poistumaprosenttia korotettaisiin 1,65 prosentista 1,72 prosenttiin puhtaan ansiotulon 33 000 euroa ylittävältä osalta. Kun puhdas ansiotulo on noin 128 400 euroa, työtulovähennystä ei enää myönnettäisi. Vähennyksen kertymäprosenttia ehdotetaan korotettavaksi 12 prosenttista 12,2 prosenttiin. 
2.1.4 Valtionverotuksen eläketulovähennys  
Tuloverolain 100 §:ssä säädettyä valtionverotuksen eläketulovähennystä ehdotetaan kasvatettavaksi korottamalla eläketulovähennyksen täyden määrän laskemiseksi käytettävää kerrointa 3,81:stä 3,867:ään. Muutoin valtionverotuksen eläketulovähennyksen määrä laskettaisiin samalla tavalla kuin nykyisin. Vuonna 2019 valtionverotuksen eläketulovähennyksen täysi määrä olisi tämän hetken arvion mukaan 11 590 euroa.  
2.1.5 Kunnallisverotuksen eläketulovähennys  
Tuloverolain 101 §:ssä säädettyä kunnallisverotuksen eläketulovähennystä ehdotetaan kasvatettavaksi korottamalla eläketulovähennyksen täyden määrän laskemiseksi käytettävää kerrointa 1,393:stä 1,395:ään. Muutoin kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen määrä laskettaisiin samalla tavalla kuin nykyisin. Vuonna 2019 kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen täysi määrä olisi tämän hetken arvion mukaan 9 050 euroa. 
2.2
Tuloverolaki
2.2.1 Työasuntovähennys 
Työasuntovähennyksen tarkoituksena on kannustaa verovelvollisia hakemaan ja vastaanottamaan työtä pitkänkin matkan etäisyydeltä vakituisesta asunnostaan. Työasuntovähennys täydentää niitä keinoja, joilla pyritään lisäämään työvoiman liikkuvuutta ja vähennyksen tarkoituksena on kattaa osittain niitä lisäkustannuksia, joita näistä tilanteista työntekijälle aiheutuu. Työasuntovähennyksessä on kyse verotuesta, jonka nojalla verovelvollisella on oikeus vähentää työasuntovähennyksenä työn vuoksi vuokraamansa toisen asunnon eli työasunnon vuokraa, vaikka asumisesta aiheutuneet kulut ovat lähtökohtaisesti verotuksessa vähennyskelvottomia elantomenoja. 
Vuonna 2016 työasuntovähennys myönnettiin 10 076 verovelvolliselle. Vähennyksen yhteismäärä oli 20,6 miljoonaa euroa ja keskimääräinen vähennys 2 044 euroa. Vähennyksen verotuottoja alentava vaikutus oli arviolta noin 8,2 miljoonaa euroa. Vähennyksen saajien lukumäärä kasvoi 1 243 henkilöllä vuodesta 2014 vuoteen 2016 ja vähennyksen määrä kasvoi noin 2,5 miljoonaa euroa. Keskimääräinen vähennys on pysynyt suunnilleen samalla tasolla vuosina 2014—2016. Noin 40 prosenttia vähennyksen kokonaismäärästä kohdistuu keskituloisille palkansaajille. 
Hallitus päätti kevään 2018 kehysriihessä uudistaa työasuntovähennystä niin, että se tukee paremmin työn perässä muuttamista. Sen vuoksi ehdotetaan tuloverolain 95 a §:n 1 momenttia muutettavaksi siten, että työasuntovähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin nykyisestä 250 eurosta 450 euroon. Vähennystä myönnettäisiin siten 450 euroa jokaista sellaista täyttä kalenterikuukautta kohti, jona verovelvollisella on ollut käytössään kaksi asuntoa. 
Vähennyksen rakenteeseen tai myöntämisedellytyksiin ei ehdoteta muutoksia. Hallituksen kevään kehysriihipäätöksen mukaisesti työasuntovähennyksen myöntämisen edellytyksiä yksinasuvalle selvitettiin. Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä (VaVM 15/2007 vp) esitetyt perusteet, joiden nojalla vähennys on rajattu vain perheellisille henkilöille, ovat kuitenkin edelleen olemassa. Työasuntovähennys on verotuki, jonka tarkoituksena on edistää työn vastaanottamista myös silloin, kun varsinainen työpaikka sijaitsee kaukana henkilön vakituisesta asunnosta. Yksin asuva ei ole yhtä lailla sidottu asuinpaikkaansa kuin esimerkiksi perhe, jonka muiden jäsenten työt ja koulut sijaitsevat kotipaikkakunnalla. Tuen tarve ja yhteiskuntapoliittinen perusteltavuus eivät siten ole samanlaiset kuin perheellisellä. Työasuntovähennyksen rajaamiseen perheellisille henkilöille liittyy myös tärkeä valvonnallinen näkökohta. Jos puolisoa tai lapsia koskevasta edellytyksestä luovuttaisiin, se, miten vakituista asuminen toisella paikkakunnalla on, jäisi verovelvollisen oman ilmoituksen varaan. Verottaja ei pysyisi asiaa käytännössä valvomaan. Vähennyksen laajentaminen johtaisikin siihen, että verotuksen kautta myönnettävää tukea valuisi väistämättä tilanteisiin, joihin sitä ei ole tarkoitettu. Valvonnan hankaluus avaisi myös mahdollisuuksia väärinkäytöksiin, eikä verojärjestelmään tulisi luoda tämän tyyppisiä rakenteita.  
2.2.2 Vapaaehtoistyöntekijöiden matkakustannusten korvaukset 
Hallitusohjelmaan perustuvassa säädösten sujuvoittamista koskevassa hankkeessa on yhtenä kohtana vapaaehtoistoiminnan sääntelyn ja verotuksen yksinkertaistaminen. Vapaaehtoistyöntekijöiden matkakustannusten korvauksia käsiteltiin valtiovarainministeriön asettamassa Vapaaehtoistoiminnan koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävässä työryhmässä (Valtiovarainministeriön raportti – 39/2015). Työryhmä ehdotti, että työryhmän esiin nostamia kysymyksiä verovapaiden kustannusten korvausten soveltamisalan laajuudesta sekä matkakustannusten enimmäismäärän riittävyydestä arvioitaisiin yhdistysten ja säätiöiden verotuskohtelun selvittämisen yhteydessä. Vapaaehtoistyöntekijöille maksettavia verovapaita matkakustannusten korvauksia käsiteltiin myös opetus- ja kulttuuriministeriön asettamassa työryhmässä (Valtion roolin ja ohjauskeinojen selkeyttäminen suomalaisessa liikunta- ja urheilukulttuurissa, opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 40/2017). Työryhmä ehdotti, että vapaaehtoisille maksettavien verovapaiden kustannusten korvausten soveltamisalaa tulee järkeistää sekä matkakustannusten enimmäismäärää korottaa 5 000 euroon vuodessa. 
Vapaaehtoistyöntekijöiden verovapaita matkakustannusten korvauksia koskeva tuloverolain 71 §:n 3 momentti tuli voimaan vuoden 2001 alusta. Kyseessä on poikkeus pääsäännöstä, jonka mukaan verovapaita matkakustannusten korvauksia voidaan maksaa vain työ- tai virkasuhteessa olevalle palkansaajalle. Säännöksen lisääminen tuloverolakiin perustui Urheilun verotustyöryhmän ehdotukseen. Työryhmän mielestä tulisi kuitenkin voida varmistua siitä, että kulukorvauksen nimellä ei tosiasiallisesti makseta palkkaa.  
Jotta kulukorvauksen muodossa ei tosiasiallisesti maksettaisi palkkaa, verovapaille korvauksille säädettiin ylärajat. Päivärahaa voidaan maksaa enintään 20 päivältä kalenterivuodessa ja matkustamiskustannusten korvausta muulla kuin julkisella kulkuneuvolla tehdyistä matkoista enintään 2 000 euroa kalenterivuodessa. Majoittumiskorvauksia ja matkustamiskustannuksia julkisella kulkuneuvolla tehdyistä matkoista voidaan korvata verovapaasti ilman ylärajoja. 
Koska rajojen tarkoituksena on estää se, että kulukorvausten muodossa ei tosiasiallisesti makseta palkkaa, ylärajoista säätämisestä ei ole syytä luopua. Rajat ovat kuitenkin olleet samat vuodesta 2001 lähtien. Koska kilometrikorvauksia koskeva raja on euromääräinen, se ei ole seurannut kilometrikorvauksen kustannuskehitystä.  
Kun säännös tuli voimaan vuonna 2001, enimmäismääräksi säädettiin 12 000 markkaa ja kilometrikorvaus oli 225 penniä/km. Vuoden 2001 korvaustasolla ja enimmäismäärällä yleishyödyllinen yhteisö pystyi tuolloin korvaamaan vapaaehtoistyöntekijöille verovapaasti 5 333 kilometrin ajot vuodessa. 
Vuonna 2018 enimmäismäärä on 2000 euroa ja kilometrikorvaus 0,42 euroa/km. Vuoden 2018 korvaustasolla ja enimmäismäärällä yleishyödyllinen yhteisö voi korvata vapaaehtoistyöntekijälle verovapaasti 4 761 kilometrin ajot vuodessa. 
Vuonna 2001 yleishyödyllinen yhteisö on voinut korvata vapaaehtoisille verovapaasti 572 kilometriä enemmän. Euroiksi muutettuna tämä on vuoden 2018 korvaustasolla laskettuna noin 240 euroa. Eli näin arvioituna enimmäismäärän korottaminen 2 240 euroon nostaisi enimmäismäärän vastaavalle tasolle kuin vuonna 2001. 
Vapaaehtoistyön toimintaedellytysten kehittämiseksi hallitus katsoo, että kilometrikorvausten nykyistä 2 000 euron ylärajaa on perusteltua korottaa 3 000 euroon. Tämän johdosta tuloverolain 71 §:n 3 momentin 3 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että matkakustannusten korvauksesta muulla kuin julkisella kulkuneuvolla tehdystä matkasta on verovapaata enintään 3 000 euroa kalenterivuodelta. 
Päivärahojen kohdalla enimmäismäärä on sidottu päivien lukumäärään, joten tältä osin ei ole vastaavaa tarkastamistarvetta kuin kilometrikorvausten kohdalla. Mahdollisuutta maksaa päivärahaa enintään kahdeltakymmeneltä päivältä kalenterivuodessa voidaan pitää perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena, eikä päivärahojen ylärajaan ehdoteta muutosta. 
Tuloverolain 71 §:n 3 momentissa säädetty vapaaehtoistyöntekijöiden matkakustannusten korvauksia koskeva säännös koskee vain yleishyödylliseltä yhteisöltä saatuja matkakustannusten korvauksia. Näin säädettiin, koska vapaaehtoistyötä tehdään tyypillisesti yleishyödyllisten yhteisöjen hyväksi. Molemmissa edellä mainituissa työryhmissä on noussut esiin tuloverolain 71 §:n 3 momentin soveltamisalan laajuus. Vapaaehtoistyö perustuu vapaaehtoisuuteen ja vastikkeettomuuteen. Vapaaehtoisten tekemä työ hyödyttää välittömästi yhteisön tarkoituksen mukaista yleishyödyllistä tai esimerkiksi yhteiskunnallista toimintaa, eivätkä vapaaehtoiset tee työtä palkkaa tai muutakaan korvausta vastaan. Perinteistä ja yleistä hyvää edistävää vapaaehtoistyötä tehdään myös esimerkiksi kuntien ja seurakuntien sekä valtion laitosten piirissä. Julkisyhteisöjen piirissä vapaaehtoistyötä tehdään paljon muun muassa luonnonsuojelun parissa esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden seurantaan liittyvissä tehtävissä. Myös seurakunnilla on pitkät perinteet vapaaehtoistyössä ja toiminta on laajaa. Vapaaehtoisia toimii muun muassa erilaisissa lähimmäisapuun liittyvissä tehtävissä sekä lasten ja nuorten parissa esimerkiksi isosina sekä kerho-ohjaajina. Jotta vapaaehtoistyöntekijöiden matkakustannusten korvausten verotuskohtelu olisi yhdenmukaista, on tuotu esiin näkemyksiä siitä, että tuloverolain 71 §:n 3 momentin soveltamisalan tulisi kattaa myös julkisyhteisöjen maksamat matkakustannusten korvaukset. Tällä hetkellä muiden kuin yleishyödyllisten yhteisöjen vapaaehtoistyöntekijöille maksamat matkakustannusten korvaukset ovat saajalleen veronalaista tuloa, koska niihin ei sovellu mikään verovapaussäännös. Vapaaehtoistyöhön liittyvän veronalaisen matkakustannusten korvauksen saajalla on oikeus vaatia tulon hankkimisesta johtuneita menoja vähennettäväksi omassa verotuksessaan. 
Koska perinteistä vapaaehtoistyötä tehdään tyypillisesti myös julkisyhteisöjen hyväksi, ehdotetaan tuloverolain 71 §:n 3 momentin soveltamisalaa laajennettavaksi siten, että se kattaisi yleishyödyllisten yhteisöjen lisäksi tuloverolain 21 §:ssä tarkoitetut osittain verovapaat julkisyhteisöt. Voimassa olevan tuloverolain 21 §:n mukaisia osittain verovapaita yhteisöjä ovat: 
1) valtio ja sen laitokset; 
2) kunta, kuntayhtymä, maakunta sekä näiden palveluksessa olevia varten perustettu eläkelaitos, eläkesäätiö tai -kassa tai muu vastaava eläkelaitos, -säätiö tai -kassa, joka saa avustusta yhteiskunnan varoista. 
3) evankelis-luterilainen kirkko, ortodoksinen kirkkokunta sekä muu uskonnollinen yhdyskunta ja niiden seurakunnat samoin kuin niiden palveluksessa olevia varten perustettu eläkelaitos, eläkesäätiö ja eläkekassa. 
Työnantajalta työmatkasta saatuun matkakustannusten korvaukseen rinnastettaisiin siten myös edellä mainitulta julkisyhteisöltä saatu matkakustannusten korvaus kyseisen yhteisön hyväksi sen toimeksiannosta tehdystä matkasta silloinkin, kun verovelvollinen ei olisi työsuhteessa kyseiseen yhteisöön tai ei muuten saisi palkkaa työstä, johon matka liittyy. Tällaisesta matkakustannusten korvauksesta olisi verovapaata: 
- päiväraha enintään 20 päivältä kalenterivuodessa;  
- majoittumiskorvaus;  
- matkustamiskustannusten korvaus, julkisen kulkuneuvon mukaan rajoituksetta ja kilometrikorvaukset enintään 3 000 euroa kalenterivuodessa. 
Muutos koskisi käytännössä tuloverolain 21 §:ssä tarkoitettujen julkisyhteisöjen hyväksi toimivia vapaaehtoistyöntekijöitä, joille maksetaan matkakustannusten korvauksia. Ehdotetun muutoksen seurauksena heille maksettujen matkakustannusten korvausten verotuskohtelu olisi vastaava kuin yleishyödyllisen yhteisön hyväksi toimivilla vapaaehtoistyöntekijöillä. Matka olisi tehtävä julkisyhteisön toimeksiannosta. Matkan on liityttävä julkisyhteisön toimintaan ja siitä on etukäteen asianmukaisesti päätettävä. Matkakustannusten korvaamisen tulee perustua asianmukaiseen matkalaskuun. Muutoksella ei olisi vaikutusta palkkaa tai työkorvausta saavien verovelvollisten matkakustannusten korvauksiin.  
Tuloverolaissa säädetään ainoastaan matkakustannusten korvausten verotuksellisesta kohtelusta. Korvauksen maksaja päättää itse, missä tilanteissa ja millä perustein se maksaa vapaaehtoistyöntekijälle matkakustannusten korvauksia. 
2.2.3 Tuloverolain teknisiä korjauksia 
Tuloverolain 58 §:n 8 momentin mukaan ”edellä 1 momentin 3 kohdassa” tarkoitettuna veronalaisena tulona ei pidetä verovelvollisen tuloksi 53 a §:n nojalla luettua osakaslainaa. Viittauksella 1 momentin 3 kohtaan on tarkoitus viitata tulonhankkimisvelan korkojen vähennyskelpoisuutta koskevaan kohtaan. Pykälän 1 momentissa ei kuitenkaan ole enää 3 kohtaa, vaan momentti itsessään käsittelee tulonhankkimisvelan korkojen vähennyskelpoisuutta. Tämän vuoksi 58 §:n 8 momentti ehdotetaan kumottavaksi ja 1 momenttia muutettavaksi siten, että momentista käy ilmi, ettei osakaslainaa pidetä pykälässä tarkoitettuna veronalaisena tulona. 
2.2.4 Vapaa- ja alennuslippu liikenteenharjoittajan työntekijöille 
Verovapaita henkilökuntalippuja koskeva tuloverolain 69 §:n 2 momentti on sisältynyt verolainsäädäntöön samassa sanamuodossa vuodesta 1983. Tuolloin tulo-ja varallisuusverolakiin lisätiin uusi 22 a § täsmentämään henkilökuntaetujen verotuksellista kohtelua (1097/1983). Säännöksen sanamuodon mukaan henkilökuntalippujen verovapaus koskee vain liikenteenharjoittajan palveluksessa tai tämän palveluksesta eläkkeellä olevia verovelvollisia.  
Liikenteenharjoittajien yhtiörakenteet ovat nykypäivänä erilaisia kuin mitä ne olivat henkilökuntalippujen verovapautta koskevan säännöksen voimaantullessa. Yritykset toimivat monesti konsernirakenteella, jolloin esimerkiksi tietty liikenteenharjoittamista välittömästi palveleva toiminto on voitu yhtiöittää omaan yhtiöön. Verotus- ja oikeuskäytännössä tuloverolain 69 §:n 2 momenttia on joissakin tilanteissa tulkittu siten, että henkilökuntalippujen verovapautta koskeva säännös ei ole soveltunut tytäryhtiössä työskenteleviin henkilöihin, vaikka he tekevät edelleen samaa työtä ja olivat verovapauden piirissä ennen yhtiöittämistä. Jotta yhtiörakenteen muutokset eivät vaikuttaisi henkilökuntalippujen verotukselliseen kohteluun, on perusteltua selventää henkilökuntalippujen verovapautta koskevan säännöksen sanamuotoa vastaamaan sen alkuperäistä tarkoitusta ja nykyistä toimintaympäristöä. Tämän johdosta ehdotetaan tuloverolain 69 §:n 2 momenttia muutettavaksi siten, että sitä sovellettaisiin myös liikenteenharjoittajan toimintaa välittömästi palvelevan samaan konserniin kuuluvan yhtiön palveluksessa tai tämän palveluksesta eläkkeellä oleviin henkilöihin. Ehdotetulla muutoksella ei olisi vaikutusta lippujen verovapauden muihin kriteereihin. 
Liikenteenharjoittajan toimintaa välittömästi palvelevana tytäryhtiönä pidettäisiin yhtiöitä, jotka olennaisesti ja ensisijaisesti palvelevat emoyhtiön liikenteenharjoittamista ja näin yhdessä emoyhtiön kanssa muodostavat liikenteenharjoittamista koskevan toimintakokonaisuuden. Tämän tyyppisiä yhtiöitä olisivat esimerkiksi tekninen huolto sekä muut vastaavat välittömästi liikenteenharjoittamista palvelevat tytäryhtiöt. Esimerkiksi matkatoimisto ei olisi välittömästi liikenteenharjoittamista palveleva yritys, vaikka se kuuluisikin konserniin, jonka emoyhtiö on liikenteenharjoittaja. Tämä vastaa nykyistä oikeuskäytäntöä. 
2.3
Perintö- ja lahjaverolaki
Edellä perustelujen kohdassa 1.3 selostetut 7 a §:n muutokset saattoivat tuetun pitkäaikaissäästämisen muodot vuoden 2018 alusta keskenään epäneutraaliin asemaan, mitä ei ollut tarkoitettu. 
Perittävän kuoleman johdosta kuolinpesälle tai edunsaajalle maksettavaa vakuutuskorvauksesta ja siihen verrattavaa taloudellista tukea koskevaan 7 a §:ään ehdotetaan lisättäväksi 2 momentti, jonka mukaan perintöveroa on 1 momentin estämättä suoritettava vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutukseen liittyvän kuolemanvaravakuutuksen perusteella saadusta vakuutuskorvauksesta eläkevakuutuksen säästösummaan saakka. Muutoksella vapaaehtoinen yksilöllinen eläkevakuutus saatettaisiin perintöverotuksessa pitkäaikaissäästämissopimuksen kanssa siihen samaan asemaan, joka toteutettiin vuoden 2010 uudistuksen yhteydessä.  
3
Esityksen vaikutukset
3.1
Taloudelliset vaikutukset
Esityksessä ehdotettujen muutosten arvioidaan vähentävän verotuloja yhteensä noin 499 miljoonalla eurolla. Valtion verotulojen arvioidaan vähentyvän noin 245 miljoonalla eurolla. Kuntien verotulojen arvioidaan vähenevän noin 237 miljoonalla eurolla. Seurakuntien verotulojen arvioidaan vähenevän noin 12,5 miljoonalla eurolla ja sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun tuoton noin 4,5 miljoonalla eurolla. 
3.1.1 Ansiotulojen verotus 
Ansiotuloveroperusteiden ansiotasoindeksin mukaisentarkistuksen arvioidaan vähentävän ansiotuloveroja noin 398 miljoonalla eurolla. Indeksitarkistuksen lisäksi ansiotuloverotukseen ehdotetun kevennyksen arvioidaan vähentävän verotuloja noin 130 miljoonalla eurolla. Lisäksi solidaarisuusveron säilyttämisen nykyisellään arvioidaan lisäävän verotuloja noin 32 miljoonalla eurolla verrattuna siihen, että solidaarisuusveron alaraja olisi noussut hallituksen aikaisemman päätöksen mukaisesti takaisin 90 000 euroon. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi useita eri vähennyksiä sekä valtion tuloveroasteikkoa. Valtion tuloveroasteikon sekä eri vähennysten muutosten vaikutukset on eritelty seuraavassa. 
Valtion ansiotuloveroasteikkoon ehdotettavien muutosten arvioidaan vähentävän verotuloja vuositasolla yhteensä noin 204 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 144 miljoonaa euroa, kuntien osuus 56 miljoonaa euroa ja seurakuntien osuus 4 miljoonaa euroa. 
Työtulovähennyksen korotuksen arvioidaan vähentävän verotuloja noin 174 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 78 miljoonaa euroa, kuntien osuus 92 miljoonaa euroa ja seurakuntien osuus 4 miljoonaa euroa. Ehdotetulla muutoksella ei olisi merkittävää vaikutusta Kansaneläkelaitoksen verotuloihin. 
Perusvähennyksen korotuksen arvioidaan vähentävän verotuloja noin 88 miljoonalla eurolla, josta kuntien osuus on 80 miljoonaa euroa, seurakuntien osuus 4 miljoona euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus noin 4 miljoona euroa. 
Valtionverotuksen eläketulovähennyksen korotuksen arvioidaan vähentävän verotuloja noin 26 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 22 miljoonaa euroa ja kuntien osuus 4 miljoonaa euroa. Ehdotetulla muutoksella ei olisi merkittävää vaikutusta seurakuntien tai Kansaneläkelaitoksen verotuloihin. 
Kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen korotuksen arvioidaan vähentävän verotuloja noin 4 miljoonalla eurolla, josta kuntien osuus on 3 miljoonaa euroa, seurakuntien osuus 0,5 miljoonaa euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus noin 0,5 miljoonaa euroa.  
Taulukkoon 1 on koottu tuloveroperusteisiin tässä esityksessä valtion progressiiviseen tuloveroasteikkoon, työtulovähennykseen ja perusvähennykseen tehtyjen muutosehdotusten yhteisvaikutukset eri tulotasoilla olevien, alle 53-vuotiaiden palkansaajien veroasteisiin. Taulukon luvuissa on mukana valtion tulovero, keskimääräinen kunnallisvero, yleisradiovero, keskimääräinen kirkollisvero, sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu ja päivärahamaksu sekä työntekijän työeläkevakuutusmaksu ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu. Laskelmassa on käytetty vuoden 2018 keskimääräisiä kunnallis- ja kirkollisveroprosentteja sekä palkansaajamaksuja. Vaikutukset, jotka tulevat niin sanotun solidaarisuusveron alarajan säilyttämisestä nykyisellään, eivät erikseen näy taulukoissa 1 ja 2, koska vuoden 2019 tuloveroasteikon ylimmän tuloluokan alaraja vastaisi muuten vuoden 2018 asteikkoa, mutta asteikon rajaan tehtäisiin vastaava indeksitarkistus kuin muihin tuloluokkiin.  
Palkkatulo, €/v. 
Vuoden 2018 perusteet 
Vuodelle 2019 ehdotetut  
perusteet 
Veroasteen  
muutos, %-yks 
Veron  
muutos, €/v. 
5 000 
8,25 
8,25 
10 000 
8,25 
8,25 
20 000 
16,42 
15,65 
-0,77 
-154 
30 000 
23,87 
23,26 
-0,61 
-183 
40 000 
29,53 
29,06 
-0,47 
-188 
50 000 
33,2 
32,75 
-0,45 
-225 
60 000 
36,12 
35,76 
-0,36 
-216 
70 000 
38,21 
37,91 
-0,3 
-210 
80 000 
39,78 
39,52 
-0,26 
-208 
90 000 
41,69 
41,26 
-0,43 
-387 
100 000 
43,44 
43,06 
-0,38 
-380 
110 000 
44,83 
44,49 
-0,34 
-374 
120 000 
46 
45,69 
-0,31 
-372 
Taulukkoon 2 on koottu tuloveroperusteisiin tässä esityksessä valtion progressiiviseen tuloveroasteikkoon, valtionverotuksen eläketulovähennykseen, kunnallisverotuksen eläketulovähennykseen ja perusvähennykseen tehtyjen muutosehdotusten yhteisvaikutukset eri tulotasoilla olevien, eläketuloa saavien veroasteisiin. Taulukon luvuissa on mukana valtion tulovero, keskimääräinen kunnallisvero, yleisradiovero, keskimääräinen kirkollisvero ja sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu. Laskelmassa on käytetty vuoden 2018 keskimääräisiä kunnallis- ja kirkollisveroprosentteja. 
Eläketulo, €/v. 
Vuoden 2018 perusteet 
Vuodelle 2019 ehdotetut perusteet 
Veroasteen muutos, %-yks 
Veron muutos, €/v. 
5 000 
10 000 
20 000 
18,83 
18,53 
-0,3 
-60 
30 000 
25 
24,91 
-0,09 
-27 
40 000 
30,32 
30,05 
-0,27 
-108 
50 000 
33,48 
33,19 
-0,29 
-145 
60 000 
36,22 
35,97 
-0,25 
-150 
70 000 
38,17 
37,96 
-0,21 
-147 
80 000 
40,36 
39,94 
-0,42 
-336 
90 000 
42,53 
42,15 
-0,38 
-342 
100 000 
44,26 
43,93 
-0,33 
-330 
110 000 
45,68 
45,38 
-0,3 
-330 
120 000 
46,86 
46,58 
-0,28 
-336 
3.1.4. Verotuottomuutoksen kompensaatio 
Hallitusohjelman mukaisesti kunnille aiheutuva verotulomuutos kompensoidaan nettomääräisesti. Tässä esityksessä ehdotetut muutokset vähentävät kuntien verotuloja yhteensä 237 miljoonaa euroa. Verotulomuutos kompensoidaan valtionosuusjärjestelmän kautta. Kompensaatiosta on tarkoitus antaa erillinen esitys. 
3.2
Työasuntovähennys
Työasuntovähennyksen tarkoituksena on kannustaa verovelvollisia hakemaan ja vastaanottamaan työtä pitkänkin matkan etäisyydeltä vakituisesta asunnostaan ja näin täydentää niitä keinoja, joilla pyritään lisäämään työvoiman liikkuvuutta. Työasuntovähennyksen enimmäismäärän korottaminen 250 eurosta 450 euroon lisää vähennyksen vaikuttavuutta, jolloin sen voidaan arvioida omalta osaltaan parantavan työvoiman liikkuvuuden kannustimia. Työasuntovähennys saattaa myös vähentää asunnon ja työpaikan välisiä pitkiä päivittäisiä matkoja, jos tällaisia matkoja kulkevat hankkisivat työasunnon työpaikkansa läheltä. 
Työasunnon jo hankkineiden osalta enimmäismäärän korottaminen alentaisi asunnon pitämiseen liittyviä kustannuksia. Kuukausikohtaisen enimmäismäärän korottaminen 200 eurolla lisäisi keskituloisen palkansaajan käytettävissä olevia tuloja noin 1 150 eurolla vuodessa, jos hän saa täyden työasuntovähennyksen koko vuodelta. Työasuntovähennyksiä tehdään eniten korkeimmissa tulodesiileissä. 
Enimmäismäärän korottaminen 250 eurosta 450 euroon alentaisi verotuloja arviolta 3 miljoonalla eurolla. Tästä valtion osuus olisi 1 ja kuntien osuus 2 miljoonaa euroa. Ehdotetulla muutoksella ei olisi merkittävää vaikutusta seurakuntien tai Kansaneläkelaitoksen verotuloihin. 
3.3
Vapaaehtoistyöntekijöiden matkakustannusten korvaukset
Vapaaehtoistyöntekijöille maksettavien verovapaiden matkakustannusten korvausten soveltamisalan laajentaminen ja kilometrikorvausten enimmäismäärän korottaminen 2 000 eurosta 3 000 euroon parantaisi omalta osaltaan vapaaehtoistoiminnan toimintaedellytyksiä. Soveltamisalan laajentaminen yhdenmukaistaisi julkisyhteisöjen ja yleishyödyllisten yhteisöjen hyväksi toimivien vapaaehtoistyöntekijöiden matkakustannusten korvausten verotuskohtelun. Ehdotettujen muutosten voidaan arvioida myös keventävän hieman hallinnollista taakkaa tilanteissa, joissa vapaaehtoiselle maksetut matkakustannusten korvaukset ovat olleet saajalle veronalaista tuloa ja korvauksen saaja on voinut vaatia tulonhankkimiskuluja vähennettäväksi omassa verotuksessaan. 
Verohallinnon tietojen mukaan yleishyödyllisten yhteisöjen vapaaehtoistyöntekijöille maksamien kilometrikorvausten 2 000 euron raja on ylittynyt noin 900 henkilöllä vuodessa. Tämän lisäksi noin 300 henkilölle on maksettu kilometrikorvauksia 2 000 euroa tai hieman alle. Näiden kohdalla voidaan olettaa, että maksaminen on lopetettu 2 000 euron rajaan. Julkisyhteisöjen vapaaehtoistyöntekijöille maksamien matkakustannusten korvausten määristä ei ole käytettävissä tietoa. 
Ehdotetut muutokset muuttaisivat osan vapaaehtoistyöntekijöille maksetuista veronalaisista matkakustannusten korvauksista verovapaiksi matkakustannusten korvauksiksi. Ehdotetuilla muutoksilla on näin ollen verotuloja alentava vaikutus. Verotuloja alentavan vaikutuksen arvioidaan kuitenkin olevan vähäinen, kun huomioidaan myös se, että veronalaisen matkakustannusten korvauksen saajalla on ollut oikeus vaatia kyseisistä matkoista johtuvia kuluja vähennettäväksi omassa verotuksessaan tulon hankkimisesta johtuneina menoina.  
3.4
Vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutukseen liittyvän kuolemanvaravakuutuksen perusteella maksetun vakuutuskorvauksen perintöverotus
Perintö- ja lahjaverolain 7 a §:n muutoksella saatettaisiin vapaaehtoinen yksilöllinen eläkevakuutus ja pitkäaikaissäästämissopimus perintöverotuksessa keskenään samaan asemaan. Oikeustila palautuisi samaksi, joka se oli ollut ennen kuluvan vuoden alusta voimaan tulleita 7 a §:n muutoksia, joilla ei ollut tarkoitus muuttaa vallinnutta oikeustilaa. 
Muutos koskee 18 päivänä syyskuuta 2009 tai sen jälkeen otettuja eläkevakuutuksia, jotka tuloverolain 36 §:n 2 momentin ja sen voimaantulosäännöksen nojalla ovat kuolinpesän tai edunsaajan pääomatuloa ja jotka perintö- ja lahjaverolain 7 a §:n 1 momentin nojalla sen vuoksi ovat verovapaita. Vuosina 2010—2016 uusia sopimuksia tehtiin Finanssialan Keskusliitto ry:n tilaston mukaan yhteensä noin 35 600, joista yksityisten ottamia oli noin 20 000. Vuonna 2016 uusien sopimusten määrä oli runsaat 500. Vuoden 2017 osalta tietoja ei ole käytettävissä.  
Ilman ehdotettua muutosta vakuutettujen kuolleisuudesta vakuutuksen voimassaoloaikana riippuva osa mainittujen vakuutusten perusteella maksetuista kuolemanvarakorvauksista jäisi perintöverotuksessa verovapaiksi. Kuolemantapausten lukumäärän, joissa muutos tulisi sovellettavaksi, arvioidaan jäävän melko vähäiseksi, erityisesti lähimmän 20 vuoden aikana, koska vakuutuksenottajien keski-ikä on selvästi alle 40 vuotta. 
3.5
Tulonjakovaikutukset
Tuloverotuksen veroperusteisiin ehdotetuilla muutoksilla on vaikutusta henkilöiden väliseen tulonjakoon. Tuloerojen muutosta mitataan Gini-kertoimen avulla. Gini-kerroin on kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen jakautumista kuvaava indikaattori, joka voi saada arvot 0 ja 100 välillä. Mitä korkeampi indikaattorin arvo on, sitä suuremmat tuloerot ovat. Suomessa tuloerot ovat esimerkiksi muihin OECD-maihin verrattuna pienet, mutta tuloerot ovat kasvaneet 1990-luvun alun tasosta merkittävästi. Tuorein tuloerojen tarkastelu, jonka tilastokeskus on tehnyt tulonjaon kokonaistilaston tiedoista, on vuodelta 2016. Tuloeroja kuvaavan Gini-kertoimen arvo oli 27,2, mikä on 0,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin.  
Valtiovarainministeriön vero-osasto on tehnyt eritellyn staattisen laskelman tässä esityksessä ehdotettujen veroperustemuutosten vaikutuksista tuloeroihin.  
Tarkasteluun sisältyivät progressiivisen tuloveroasteikon muutokset, perusvähennyksen korottaminen, työtulovähennyksen korottamien, valtionverotuksen ja kunnallisverotuksen eläketulovähennysten sekä työasuntovähennyksen korottaminen. Tuloeroja pienentäviä toimenpiteitä ovat niin sanotun solidaarisuusveron alennetun alarajan voimassaolon jatkaminen ja perusvähennyksen korottaminen. Valtion ansiotuloveroasteikon indeksitarkistus kasvattaa tuloeroja hieman.  
Alla olevaan kuvioon on koottu edellä mainittujen tuloveroperusteisiin tässä esityksessä tehtyjen muutosehdotusten yhteisvaikutukset tulodesiileittäin. Kuviosta käy ilmi, että verotus kevenee kaikissa tulodesiileissä hieman. Vaikutus on euromääräisesti suurin tulodesiilissä 9, eli suurituloisilla kotitalouksilla. Vaikutus on suhteellisesti suurin tulodesiileissä 6 ja 7. Kuviossa esitetyt muutokset on laskettu OECD:n modifioidun ekvivalenssi-asteikon mukaisilla kotitalouskohtaisilla ekvivalenteilla tuloilla. 
Tässä esityksessä ehdotettujen veroperustemuutosten yhteisvaikutus tulonjakoon Gini-kertoimella mitattuna on -0,02 prosenttiyksikköä, eli toimenpiteet kaventavat tuloeroja hieman. 
3.6
Vapaa- ja alennuslippu liikenteenharjoittajan työntekijöille
Tuloverolain 69 §:n 2 momentin sanamuoto muutettaisiin vastaamaan säännöksen alkuperäistä tarkoitusta ja nykyistä toimintaympäristöä. Ehdotetulla muutoksella ei olisi merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. 
3.7
Työllisyysvaikutukset
Esitettyjen muutosten vaikutusta työllisyyteen voidaan laskennallisesti arvioida estimoimalla muutosten vaikutusta niin sanottuun työllistymisveroasteeseen sekä hyödyntämällä tutkimuskirjallisuudesta saatavia työllistymisjoustoestimaatteja. Tässä esityksessä työn verotukseen ehdotettujen muutosten arvioidaan alentavan työllistymisveroastetta. Työllistymisveroasteen muutokset heijastuvat työllisyyteen, jos työlliset ja työttömät reagoivat niihin. Tutkimuskirjallisuuden perusteella voidaan arvioida, että käyttäytymismuutoksen suuruutta kuvaava työllistymisjousto on suhteellisen pieni, vaikkakin täsmällistä arviota sen suuruudesta on vaikeaa antaa. Karkean arvion mukaan tässä esityksessä ehdotettujen muutosten yhteisvaikutuksen voidaan arvioida lisäävän työllisten lukumäärää noin 0,1 prosentilla. Tämä arvio kuvaa laskennallista vaikutusta työllisten lukumäärään pitkällä aikavälillä. Arvio on riippuvainen taustaoletusten valinnasta. Työllisyysvaikutuksia on tässä arvioitu Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen julkaisussa ”Verotuksen ja sosiaaliturvan työllisyysvaikutukset – Vuoden 2012 muutosten arviointia, VATT muistiot 28, Helsinki 2013” kuvatulla menetelmällä. 
3.8
Sukupuolivaikutukset
Tuloverotus perustuu tulojen verottamiseen ja verotus toimitetaan samalla tavalla sukupuolesta riippumatta, joten myös tässä esityksessä ehdotettujen muutosten vaikutukset eivät ole riippuvaisia sukupuolesta. 
Tässä esityksessä ehdotettujen muutosten 499 miljoonan euron verotuottovaikutuksesta noin 51,6 prosenttia arvioidaan kohdistuvan miehiin ja 48,4 prosenttia naisiin. Vaikutusten kohdentuminen on seurausta ansiotulojen jakaantumisesta sukupuolten kesken. 
4
Asian valmistelu
Esitys on valmisteltu valtiovarainministeriössä. Esitys on käsitelty kunnallistalouden ja hallinnon neuvottelukunnassa. 
Työasuntovähennyksen enimmäismäärän korotusta sekä vapaaehtoistyöntekijöiden matkakustannusten korvauksia koskevista ehdotuksista lausuntonsa antoivat: työ- ja elinkeinoministeriö, sisäministeriö (poliisiosasto), maa- ja metsätalousministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, Kirkkohallitus, Metsähallitus, Akava ry, Elinkeinoelämän Keskusliito ry, Kansalaisareena, Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Suomen Kuntaliitto ry, Suomen Olympiakomitea, Veronmaksajain keskusliitto ry ja Suomen Yrittäjät ry. 
Sosiaali- ja terveysministeriö, ympäristöministeriö, Verohallinto, Finanssialan Keskusliitto ja OP-ryhmä ilmoittivat, ettei niillä ole ehdotuksista lausuttavaa. 
Saaduista lausunnoista on laadittu lausuntoyhteenveto. Esityksen perusteluja ja vaikutusarvioita on täsmennetty saadun lausuntopalautteen perusteella. 
Annetuissa lausunnoissa työasuntovähennyksen enimmäismäärän korottamista pääasiassa kannatettiin. Muutamissa lausunnoissa ehdotettiin vähennyksen laajentamista myös yksinasuville sekä niille avoliitossa asuville, joilla ei ole tai ole ollut yhteistä lasta. Työasuntovähennyksen rakenteeseen tai myöntämisedellytyksiin ei kuitenkaan ehdoteta muutoksia. Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä (VaVM 15/2007 vp) esitetyt perusteet, joiden nojalla vähennys on rajattu vain perheellisille henkilöille, ovat edelleen olemassa. 
Vapaaehtoistyöntekijöille maksettavia matkakustannusten korvauksia koskevia ehdotuksia pääasiassa kannatettiin tai niihin ei ollut huomautettavaa. Muutamissa lausunnoissa ehdotettiin verovapaiden kilometrikorvausten enimmäismäärän korottamista nykyisestä 2 000 eurosta 5 000 euroon. Toisaalta yhdessä lausunnossa todettiin, että rajan voisi nostaa esimerkiksi 2 500 euroon. Soveltamisalan laajentamisen osalta tuotiin muutamassa lausunnossa esille, että soveltamisalaa voitaisiin laajentaa vielä nyt ehdotettua laajemmallekin. Toisaalta yhdessä lausunnossa toivottiin, että verottomien kulukorvausten laajentamista julkiyhteisöihin vielä selvitettäisiin. 
Esityksessä mainituin perustein verovapaiden kilometrikorvausten enimmäismäärää ehdotetaan korotettavaksi nykyisestä 2 000 eurosta 3 000 euroon. Tuloverolain 71 §:n 3 momentti on poikkeus matkakustannusten korvausten verovapautta koskevasta pääsäännöstä. Soveltamisalan laajentamista tuloverolain 21 §:ssä tarkoitettuihin julkisyhteisöihin, joiden piirissä jo nykyään tehdään vapaaehtoistyötä, voidaan kuitenkin pitää perusteltuna. 
Lausuntokierroksen jälkeen esitykseen on lisätty ansiotuloveroperusteisiin ehdotetut muutokset sekä liikenteenharjoittajan palveluksessa olevan henkilöstön vapaa- ja alennuslippujen verotuksellista kohtelua koskeva ehdotus. 
5
Riippuvuus muista esityksistä
Esitys liittyy valtion vuoden 2019 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.  
6
Voimaantulo
Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan vuoden 2019 alusta. 
Tuloverolain muutoksia sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2019 toimitettavassa verotuksessa. Perintö- ja lahjaverolain muutosta sovellettaisiin vakuutuskorvaukseen, joka on saatu lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen tapahtuneen kuolemantapauksen johdosta. 
Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset: 
Lakiehdotukset
1. 
Laki 
vuoden 2019 tuloveroasteikosta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 
1 § 
Vuodelta 2019 toimitettavassa verotuksessa määrätään tuloverolain (1535/1992) perusteella valtiolle ansiotulosta suoritettava tulovero progressiivisen tuloveroasteikon mukaan seuraavasti: 
Verotettava 
ansiotulo, 
euroa 
Vero alarajan 
kohdalla, 
euroa 
Vero alarajan ylittävästä 
tulon osasta, 
17 600 
8,00 
6,00 
26 400 
536,00 
17,25 
43 500 
3 485,75 
21,25 
76 100 
10 413,25 
31,25 
2 § 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
2. 
Laki 
tuloverolain muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
kumotaan tuloverolain (1535/1992) 58 §:n 8 momentti, sellaisena kuin se on 1515/2011, ja 
muutetaan 58 §:n 1 momentti, 69 §:n 2 momentti, 71 §:n 3 momentti, 95 a §:n 1 momentti, 100 §:n 2 momentti, 101 §:n 2 momentti, 106 § ja 125 §:n 2 momentti, 
sellaisena kuin niistä ovat 58 §:n 1 momentti ja 71 §:n 3 momentti laissa 1246/2013, 95 a § 1 momentti laissa 1141/2007, 100 §:n 2 momentti sekä 101 §:n 2 momentti laissa 1510/2016 sekä 106 § ja 125 §:n 2 momentti laissa 876/2017, seuraavasti:  
58 § 
Korkomenot 
Verovelvollisella on oikeus vähentää pääomatuloistaan velkojensa korot, jos velka kohdistuu veronalaisen tulon hankkimiseen, jollaisena pidetään myös osinkotuloa sen estämättä, että osinkotulo on 33 a—33 d §:n nojalla verovapaata tuloa (tulonhankkimisvelka). Veronalaisena tulona ei kuitenkaan pidetä verovelvollisen tuloksi 53 a §:n nojalla luettua osakaslainaa. 
69 § 
Tavanomainen henkilökuntaetu 
Veronalaiseksi tuloksi ei katsota myöskään sitä toimialalla tavanomaista ja kohtuullista etua, jonka liikenteenharjoittajan tai liikenteenharjoittajan toimintaa välittömästi palvelevan samaan konserniin kuuluvan yhtiön palveluksessa tai edellä mainittujen palveluksesta eläkkeellä oleva verovelvollinen saa työnantajalta matkaan oikeuttavana vapaa- tai alennuslippuna. 
71 § 
Verovapaat matkakustannusten korvaukset 
Työnantajalta työmatkasta saatuun matkakustannusten korvaukseen rinnastetaan 21 §:ssä tarkoitetulta osittain verovapaalta yhteisöltä tai 22 §:ssä tarkoitetulta yleishyödylliseltä yhteisöltä saatu matkakustannusten korvaus kyseisen yhteisön hyväksi sen toimeksiannosta tehdystä matkasta silloinkin, kun verovelvollinen ei ole työsuhteessa yhteisöön tai ei muuten saa palkkaa työstä, johon matka liittyy. Tällaisesta matkakustannusten korvauksesta on kuitenkin verovapaata tuloa vain: 
1) päiväraha enintään kahdeltakymmeneltä päivältä kalenterivuodessa; 
2) majoittumiskorvaus; 
3) matkustamiskustannusten korvaus, jota voidaan suorittaa myös verovelvollisen asunnolta tehdystä matkasta 72 §:n 4 momentin estämättä; matkakustannusten korvauksesta muulla kuin julkisella kulkuneuvolla tehdystä matkasta on verovapaata enintään 3 000 euroa kalenterivuodelta. 
95 a § 
Työasuntovähennys 
Jos verovelvollinen on varsinaisen työpaikkansa sijainnin vuoksi vuokrannut käyttöönsä asunnon (työasunto) ja verovelvollisella on myös toinen asunto, jossa hän puolisonsa tai alaikäisen lapsensa kanssa asuu (vakituinen asunto), vähennetään verovelvollisen tulonhankkimiskuluina 450 euroa jokaista sellaista täyttä kalenterikuukautta kohti, jona hänellä on ollut kaksi asuntoa (työasuntovähennys). Vähennyksenä myönnetään kuitenkin enintään verovelvollisen työasunnosta maksamaa vuokraa vastaava määrä. Vähennyksen myöntäminen edellyttää, että vakituinen asunto sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä työasunnosta ja siitä varsinaisesta työpaikasta, jonka sijainnin vuoksi työasunto on hankittu.  
100 § 
Valtionverotuksen eläketulovähennys 
Täyden eläketulovähennyksen määrä lasketaan siten, että luvulla 3,867 kerrotun täyden kansaneläkkeen määrästä vähennetään progressiivisen tuloveroasteikon alimman verotettavan tulon määrä ja jäännös pyöristetään seuraavaan täyteen kymmenen euron määrään. 
101 § 
Kunnallisverotuksen eläketulovähennys 
Täyden eläketulovähennyksen määrä lasketaan siten, että luvulla 1,395 kerrotun täyden kansaneläkkeen määrästä vähennetään 1 480 euroa ja jäännös pyöristetään seuraavaan täyteen kymmenen euron määrään. Eläketulovähennys ei kuitenkaan voi olla eläketulon määrää suurempi. Jos verovelvollisen puhdas ansiotulo ylittää täyden eläketulovähennyksen määrän, eläketulovähennystä pienennetään 51 prosentilla ylimenevän osan määrästä. 
106 § 
Kunnallisverotuksen perusvähennys 
Jos verovelvollisen luonnollisen henkilön puhdas ansiotulo edellä mainittujen vähennysten jälkeen ei ole 3 305 euron määrää suurempi, on siitä vähennettävä tämän tulon määrä. Jos puhtaan ansiotulon määrä mainittujen vähennysten jälkeen ylittää täyden perusvähennyksen määrän, vähennystä pienennetään 18 prosentilla yli menevän tulon määrästä. 
125 § 
Työtulovähennys 
Vähennys on 12,2 prosenttia 1 momentissa tarkoitettujen tulojen 2 500 euroa ylittävältä osalta. Vähennyksen enimmäismäärä on kuitenkin 1 630 euroa. Verovelvollisen puhtaan ansiotulon ylittäessä 33 000 euroa vähennyksen määrä pienenee 1,72 prosentilla puhtaan ansiotulon 33 000 euroa ylittävältä osalta. Vähennys tehdään ennen muita tuloverosta tehtäviä vähennyksiä. 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .  
Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2019 toimitettavassa verotuksessa.  
3. 
Laki 
perintö- ja lahjaverolain 7 a §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti  
lisätään perintö- ja lahjaverolain (378/1940) 7 a §:ään siitä lailla 1320/2016 kumotun 2 momentin tilalle uusi 2 momentti seuraavasti: 
7 a § 
Perintöveroa on 1 momentin estämättä suoritettava vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutukseen liittyvän kuolemanvaravakuutuksen perusteella saadusta vakuutuskorvauksesta eläkevakuutuksen säästösummaan saakka. 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
Lakia sovelletaan vakuutuskorvaukseen, joka on saatu lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen tapahtuneen kuolemantapauksen johdosta. 
Helsingissä 14 päivänä syyskuuta 2018  
Pääministeri
Juha
Sipilä
Valtiovarainministeri
Petteri
Orpo
Viimeksi julkaistu 14.9.2018 14:04