7
Säännöskohtaiset perustelut
7.1
Laki hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista
3 §.Tukipalvelut.
Pykälän
1 momentin
7 kohtaa, jossa on säädetty viestinvälityspalvelusta, yksinkertaistettaisiin nykyisestä. Tämä olisi perusteltua, koska jatkossa viestinvälityspalvelusta säädettäisiin laajemmin omassa luvussaan. Pykälän 1 momentin 7 kohdasta poistettaisiin maininta, jonka mukaan viestinvälityspalvelua hyödyntäen asiakirja voidaan antaa tiedoksi sähköisesti tai postitse. Jatkossa kohdassa viitattaisiin tiedoksiantamiseen yleisesti, eikä siinä enää yksilöitäisi viestinvälityspalvelun mahdollistamia eri tiedoksiantotapoja. Tämä olisi tarpeen myös asiointilakiin ehdotettavien muutosten vuoksi. Lainkohdan yksinkertaistamisella ei olisi asiallista vaikutusta, vaan viestinvälityspalvelulla tarkoitettaisiin edelleen Suomi.fi-viestit -palvelua.
5 §.Tukipalvelujen käyttö julkisessa tehtävässä.
Pykälän
1 momentissa
säädettyä velvollisuutta käyttää tukipalveluja selkeytettäisiin siirtämällä käyttövelvollisuudesta poikkeamisen edellytykset 7 §:ään. Käyttövelvollisuutta selkeytettäisiin myös käyttämällä yksinkertaisempaa muotoilua kuin nykyisessä 1 momentissa on käytetty. Pykälän 1 momenttiin ehdotettavien muutosten yhdessä 7 §:ään ehdotettavien muutosten kanssa tarkoituksena olisi yhtäältä selkeyttää valtion hallintoviranomaisten, virastojen, laitosten ja liikelaitosten, hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän viranomaisten, kunnallisten viranomaisten niiden hoitaessa laissa niille säädettyjä tehtäviä sekä tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöelinten velvollisuutta käyttää tukipalveluja ja toisaalta selkeyttää menettelyä käyttövelvoitteesta poikkeamiseen. Pykälässä käyttövelvoitettuja viranomaisia tai niitä tukipalveluja, joita käyttövelvollisuus koskee, ei ehdoteta muutettavaksi nykyisestä.
Pykälän 1 momentista ehdotetaan lisäksi poistettavaksi maininta tukipalvelun käytettävissä olemisesta ja kyseistä tukipalvelua vastaavan itsenäisesti hankitun palvelun palvelusopimuksen päättymisestä. Kaikki tukipalvelulain 3 §:n 1 momentin 1–4, 7 ja 8 kohdissa tarkoitetut yhteiset sähköisen asioinnin tukipalvelut ovat käytettävissä, eikä kahdeksan vuotta lain säätämisen jälkeen enää arvioida olevan voimassa juurikaan itsenäisesti hankitun palvelun palvelusopimuksia. Tällaiset palvelut on siis jo nykysääntelyn puitteissa tullut arvioida suhteessa tukipalvelulain käyttövelvoitetta koskeviin poikkeusperusteisiin. Mikäli palvelusopimuksia edelleen olisi joissakin tilanteissa voimassa, olisi viranomaisella mahdollisuus hakea poikkeusta käyttövelvollisuuteen poikkeusperusteiden, eli teknisten tai toiminnallisten tai kustannustehokkuuteen taikka tietoturvallisuuteen liittyvien välttämättömien syiden perusteella. Viranomaiset eivät ole nykytilassa täyttäneet tukipalvelulain mukaista käyttövelvollisuuttaan täysimääräisesti. Pykälään ehdotettavilla käyttövelvollisuutta selventävillä muutoksilla pyritään lisäämään tukipalvelujen käyttöastetta lain 1 §:ssä mainittujen tarkoitusten paremmaksi toteutumiseksi. Viestinvälityspalvelun käytön lisääntyminen yhä useammassa viranomaisessa hyödyttäisi myös palvelua käyttävää hallinnon asiakasta, kun eri viranomaisten toimittamat tiedoksiannot olisivat saatavilla keskitetysti yhdestä palvelusta.
7 §.Tukipalvelujen käyttövelvollisuudesta poikkeaminen.
Pykälän otsikko muutettaisiin tukipalvelujen käyttövelvollisuudesta päättämisestä tukipalvelujen käyttövelvollisuudesta poikkeamiseen. Ehdotettavan muutoksen myötä pykälän otsikko kuvaisi nykyistä paremmin sitä, mistä pykälässä on kyse.
Pykälää muutettaisiin loogisemmaksi jakamalla se kolmeen momenttiin. Pykälän
1 momentissa
säädettäisiin hakemusmenettelystä tukipalvelujen käyttövelvollisuudesta poikkeamiseksi. Tukipalvelun käyttöön velvoitetun olisi nykytilan tavoin haettava kyseistä tukipalvelua tuottavalta palvelutuottajalta poikkeusta käyttövelvollisuuteensa, jos se ei käytä tukipalvelua toiminnassaan. Nykytilassa hakemuksia käyttövelvollisuudesta poikkeamiseksi on tehty hyvin vähäinen määrä, vaikka viranomaisilla on käytössään tukipalveluja vastaavia omia palveluja. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin tästä syystä viittaus lain 5 §:n 1 momenttiin selventämään pykälien välistä yhteyttä. Hakemusmenettelyn tarkoituksena on jatkossakin edistää yhteisten palvelujen käyttöä ja tätä kautta parantaa julkisen hallinnon toiminnan saatavuutta laatua, tehokkuutta, tuottavuutta ja yhteentoimivuutta. Hakemukselle ei asetettaisi määrämuotoa, mutta poikkeusta hakevan olisi palvelutuottajan pyynnöstä toimitettava palvelutuottajalle asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot. Tukipalvelun käyttöön velvoitetun olisi haettava poikkeusta käyttövelvollisuuteensa, jos se pääsääntöisesti käyttäisi jotakin muuta palvelua sellaiseen toimintaan, johon tukipalvelu on tarkoitettu käytettäväksi. Käyttövelvollisuus ei siis täyttyisi esimerkiksi tilanteessa, jossa tukipalvelun käyttöön velvoitettu luo vain yhteen asiaryhmäänsä liittyvän integraation tukipalveluun, mutta muissa käyttää muissa asiaryhmissään vastaavaan tarkoitukseen muuta palvelua. Tällaisessa tilanteessa olisi siis haettava poikkeusta käyttövelvollisuuteen. Poikkeushakemuksen voisi tehdä kerralla useampaa asiaryhmää koskien. Hallinnollisen taakan välttämiseksi olisikin perusteltua, että käyttöoikeuspoikkeamaa hakeva tukipalvelun käyttöön velvoitettu tekisi vain yhden hakemuksen, jolla se hakisi poikkeusta käyttövelvollisuuteensa kaikkien sellaisten asiaryhmien osalta, joissa se ei käyttäisi tukipalvelua.
Yhteisten sähköisen asioinnin tukipalvelujen käytöstä poiketakseen tukipalvelun käyttöön velvoitetun viranomaisen olisi jatkossakin pystyttävä esittämään objektiiviset perusteet poikkeamiselle. Poikkeusperusteista säädetään nykyisin tukipalvelulain 5 §:n 1 momentissa. Selvyyden vuoksi poikkeusperusteet siirrettäisiin tukipalvelujen käyttövelvollisuudesta poikkeamista koskevaan 7 §:ään uudeksi
2 momentiksi.
Poikkeusperusteita ei muutettaisi nykyisestä, vaan jatkossakin palvelutuottaja voisi myöntää poikkeuksen käyttövelvollisuuteen, jos tukipalvelun käyttöön velvoitetun on teknisistä tai toiminnallisista tai kustannustehokkuuteen taikka tietoturvallisuuteen liittyvistä syistä välttämätöntä käyttää toiminnassaan tai sen osassa muuta palvelua. Käyttövelvollisuudesta poikkeamisen perusteita tulisi jatkossakin tulkita suppeasti. Jotta poikkeus käyttövelvollisuuteen voitaisiin myöntää, olisi poikkeamisen oltava jonkin tai joidenkin säännöksessä mainitun poikkeusperusteiden kannalta objektiivisesti arvioiden välttämätöntä. Poikkeusperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu tukipalvelulain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen yhteydessä (HE 59/2016 vp, s. 41–42).
Pykälän
3 momentissa
säädettäisiin menettelystä, jossa valtiovarainministeriö voisi ottaa tai palvelutuottaja voisi saattaa sen ratkaistavaksi käyttövelvoitteesta poikkeamista koskevan hakemusasian. Vastaavasta menettelystä säädetään nykyisin muun ohella pykälän 1 momentissa, josta se nyt siis siirtyisi 3 momentiksi. Momentista poistettaisiin samalla käyttövelvollisuudesta poikkeamista koskevan hakemuksen tehneen hakijan mahdollisuus saattaa asia valtiovarainministeriön ratkaistavaksi. Tällä vähennettäisiin hallinnollista taakkaa tilanteessa, jossa poikkeushakemusten määrän arvioidaan kasvavan. Samalla momentissa oleva viittaus julkisen hallinnon tietohallinnon ohjaukseen päivitettäisiin tiedonhallintalain mukaisesti julkisen hallinnon tiedonhallinnan ohjaukseen.
2 a lukuViestinvälityspalvelu
Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 a luku, jossa säädettäisiin viestinvälityspalvelusta. Luvussa säädettäisiin voimassa olevaa sääntelyä tarkemmin viestinvälityspalvelun käytöstä osana käyttäjäorganisaation toimintaa sekä kirjepostin toimittamisesta viestinvälityspalvelun avulla. Luvussa säädettäisiin voimassa olevaa sääntelyä tarkemmin ja osittain uusin tavoin myös viestinvälityspalvelutilin avaamisesta hallinnon asiakkaalle, ilmoituksen lähettämisestä viestinvälityspalvelutilille saapuneesta uudesta viestistä sekä viestinvälityspalvelutilin sulkemisesta.
8 a §. Viestinvälityspalvelun käyttäminen.
Viestinvälityspalvelun hyödyntäminen on nykytilassa viranomaisten osalta koettu osin epäselväksi. Ehdotettavan pykälän avulla on tarkoitus täsmentää sitä, mihin viestinvälityspalvelua
käytetään. Myös viestinvälityspalvelun käyttövelvollisuuden sisältö täsmentyisi näin osaltaan ehdotettavassa pykälässä.
Pykälän
1 momentin
mukaan viestinvälityspalvelua käytetään käyttäjäorganisaation sähköisessä tiedoksiantomenettelyssä. Sähköisen tiedoksiannon kohteina voivat olla esimerkiksi hallintopäätökset, menettelypäätökset, ilmoitukset, kutsut tai muut asian käsittelyyn vaikuttavat asiakirjat, kuten viranomaisen ja muiden esittämät vaatimukset sekä selvitykset, jotka voivat vaikuttaa asian ratkaisuun. Lain 5 §:n 1 momentissa viestinvälityspalvelun käyttöön velvoitetun käyttäjäorganisaation tulisi pääsääntöisesti käyttää viestinvälityspalvelua osana sähköistä tiedoksiantomenettelyään. Säännöksen tarkoituksena on, että viestinvälityspalvelun käyttöön velvoitettu käyttäjäorganisaatio myös hyödyntää viestinvälityspalvelua mahdollisimman kattavasti antaessaan asiakirjoja sähköisesti tiedoksi. Säännöksellä ei ole kuitenkaan tarkoitus rajata viranomaisen mahdollisuutta hyödyntää myös muita sähköisiä tiedoksiantotapoja tarkoituksenmukaisissa tilanteissa. Esimerkiksi tietoturvallisuuden, henkilön tavoittamisen tai muun vastaavan syyn vuoksi voi olla yksittäistapauksessa tarkoituksenmukaisempaa käyttää muuta sähköistä tiedoksiantotapaa, vaikka tiedoksiannon vastaanottaja olisi viestinvälityspalvelun käyttäjä. Viestinvälityspalvelun käyttäminen sähköisessä tiedoksiantomenettelyssä tarkoittaisi sekä päätösten tiedoksi antamista sähköisesti suoraan viestinvälityspalvelussa että uutta asiointilakiin ehdotettavaa menettelyä, jossa käyttäjäorganisaatio antaa päätöksen tiedoksi sähköisesti omassa asiointipalvelussaan, mutta lähettää siitä ilmoituksen viestinvälityspalveluun.
Viestinvälityspalvelua voisi ehdotettavan
2 momentin
mukaan käyttää myös muiden sähköisten viestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen käyttäjäorganisaation ja käyttäjän välillä. Viranomaisten ja hallinnon asiakkaiden välillä on suuri määrä sähköistä viestinvaihtoa, jota ei aina ole tarkoituksenmukaisinta käydä viestinvälityspalvelun kautta. Tällaista viestinvaihtoa käydään esimerkiksi sähköpostin tai viranomaisten omien asiointipalvelujen välityksellä. Viestinvälityspalvelua voisi kuitenkin jatkossakin käyttää myös tällaiseen viestinvaihtoon. Viestinvälityspalvelun avulla hallinnon asiakkaalla olisi myös mahdollisuus saattaa asiansa käyttäjäorganisaatiossa vireille, jos käyttäjäorganisaatio on sen mahdollistanut. Momentin 2 kohdan mukaan viestinvälityspalvelua voisi käyttää myös postitse toteutettavaan tiedoksiantomenettelyyn ja muiden kirjeiden lähettämiseen. Tällä tarkoitettaisiin nykyistä tulostus-, kuoritus- ja jakelupalvelua, jonka avulla käyttäjäorganisaatio voi niin halutessaan järjestää kirjepostinsa jakelun viestinvälityspalvelun avulla keskitetysti.
8 b §.Ilmoituksen lähettäminen.
Ehdotettavassa pykälässä säädetäisiin tarkemmin ilmoitusten eli niin sanottujen herätteiden lähettämiseen liittyvistä menettelyistä ja vastuista käyttäjäorganisaation käyttäessä viestinvälityspalvelua sähköisessä tiedoksiantomenettelyssään. Kun käyttäjäorganisaatio lähettäisi uuden tiedoksiannon käyttäjän viestinvälityspalvelussa olevalle tilille, olisi sen liitettävä mukaan asiointilakiin ehdotettavan uuden 19 a §:n mukainen ilmoitus, jonka teknisestä lähettämisestä viestinvälityspalvelun käyttäjälle vastaisi viestinvälityspalvelun palvelutuottaja. Palvelutuottaja lähettäisi asiointilain 19 a §:n mukaisesti ilmoituksen viestinvälityspalveluun saapuneesta tiedoksi annettavasta asiakirjasta viestinvälityspalvelun käyttäjälle, jos käyttäjä olisi antanut tätä tarkoitusta varten viestinvälityspalveluun sähköisen osoitteen. Pykälässä ei otettaisi erikseen kantaa ilmoituksen lähettämisen tekniseen tapaan tai annettavaan sähköiseen osoitteeseen. Käytännössä viestinvälityspalvelussa on käytössä tällä hetkellä sähköposti-ilmoitukset, mutta sääntely mahdollistaisi myös esimerkiksi tekstiviesti-ilmoitusten käytön.
Palvelutuottaja lähettäisi vastaavan käyttäjäorganisaation määrittelemän ilmoituksen viestinvälityspalvelun käyttäjälle myös muista viestinvälityspalveluun saapuneista viesteistä. Pykälän avulla poistettaisiin nykytilaan liittyvää ajoittaista epäselvyyttä ja tulkinnanvaraisuutta liittyen käyttäjäorganisaation ja palvelutuottajan vastuisiin käyttäjäorganisaation käyttäessä viestinvälityspalvelua osana toimintaansa. Käyttäjäorganisaation vastuulla olisi määritellä, millainen ilmoitus uudesta viestinvälityspalveluun lähetetystä viestistä käyttäjälle lähetettäisiin ja palvelutuottaja vastaisi sen teknisestä toimittamisesta käyttäjän sähköiseen osoitteeseen.
Mahdollisuus ilmoituksen saamiseen olisi hyödyksi erityisesti viestinvälityspalvelun käyttäjälle. Sähköiseen osoitteeseen lähetettävä ilmoitus uudesta viestinvälityspalveluun saapuneesta viestistä toimisi käyttäjälle herätteenä, jonka avulla viestinvälityspalvelun ajantasainen seuraaminen olisi helpompaa. Sähköpostiosoitteen antaminen ilmoitusten lähettämistä varten on nykyisin viestinvälityspalvelun käyttöönoton yhteydessä pakollista. Jatkossa, kun viestinvälityspalvelutili avattaisiin 8 d §:n mukaisesti viranomaisaloitteisesti luonnollisen henkilön tunnistuspalvelua käyttäville, ei sähköisen osoitteen antamista voitaisi enää edellyttää. Henkilön on voitava käyttää julkisia sähköisiä asiointipalveluita vahvasti tunnistautuneena ilman, että hänen edellytetään antavan sähköinen osoite tunnistautumisen yhteydessä. Jos osoitteen antaminen olisi pakollista, se tarkoittaisi käytännössä, että henkilöllä olisi oltava mahdollisuus ennen viestinvälityspalvelutilin avaamista pyytää, ettei hän halua ottaa viestinvälityspalvelutiliä käyttöön. Tämä puolestaan tarkoittaisi, että tilin avaaminen perustuisi tosiasiassa nykytilaa vastaavasti henkilön nimenomaiseen suostumukseen. Tällöin esityksen tavoitteena oleva sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuus ja muutoksella tavoitellut säästöt jäisivät todennäköisesti toteutumatta täysimääräisesti.
Henkilön tulisi nykytilaa vastaavasti vahvistaa antamansa sähköinen osoite osoitteeseen lähetetyllä vahvistuskoodilla. Mikäli henkilö ei vahvistaisi osoitetta tilin avaamisen yhteydessä, viestinvälityspalvelutiliä ei avattaisi henkilölle, mutta hän pääsisi jatkamaan palveluun, johon oli tunnistautumassa. Mikäli viestinvälityspalvelutiliä ei avattaisi henkilölle tämän vuoksi, tili avattaisiin jälleen 8 d §:ssä tarkoitetulla tavalla, kun henkilö käyttää seuraavan kerran luonnollisen henkilön tunnistuspalvelua. Tästä informoitaisiin henkilöä erikseen tunnistustapahtuman yhteydessä.
Viestinvälityspalvelun käyttäjä olisi vastuussa antamansa sähköisen osoitteen ajan tasalla pitämisestä palvelussa. Edellä jaksossa 2.2.4 on kuvattu Digi- ja väestötietoviraston toimia varmistaa käyttäjän sähköpostiosoitteen ajantasaisuus sekä Digi- ja väestötietoviraston vastuita tähän liittyen. Digi- ja väestötietovirastossa on ollut suunnitteilla toiminnallisuus, jonka avulla viestinvälityspalvelun käyttäjiä voitaisiin säännöllisesti muistuttaa viestinvälityspalvelun käyttöliittymässä sähköisen osoitteen ajan tasalla pitämisestä. Lisäksi Digi- ja väestötietovirastossa on suunnitteilla toiminnallisuus, jonka avulla käyttäjää voitaisiin kehottaa viestinvälityspalveluun tunnistautumisen yhteydessä päivittämään viestinvälityspalvelutilillä oleva sähköinen osoite, jos Digi- ja väestötietovirasto on havainnut, että osoitteeseen ei saada lähetettyä ilmoituksia. Tällä tavoin voitaisiin tukea käyttäjää sähköisen osoitteen ajan tasalla pitämisessä ja siten varmistaa, että ilmoitukset saavuttavat käyttäjän.
Toissijaisesti käyttäjän tulisi 8 d §:ssä säädettävällä tavalla nimenomaisesti ilmoittaa, ettei hän halua antaa sähköistä osoitetta. Tällöin henkilöä informoitaisiin ilmoituksen merkityksestä ja siitä, että henkilön tulee aktiivisesti seurata viestinvälityspalvelutiliään. Lisäksi henkilöä kehotettaisiin ottamaan käyttöön Suomi.fi-viestien mobiilisovellus, jonka push-ilmoitusten avulla henkilön on myös mahdollista saada tieto tilille lähetetyistä viesteistä.
8 c §. Kirjepostin toimittaminen.
Pykälässä säädettäisiin tarkemmin kirjepostin toimittamisesta viestinvälityspalveluun sisältyvän tulostus-, kuoritus- ja jakelupalvelun (TKJ-palvelu) avulla. TKJ-palvelun käyttäminen olisi käyttäjäorganisaatiolle vapaaehtoista. Viestinvälityspalveluun liittyy jo nykytilassa käyttäjäorganisaation mahdollisuus kirjepostin toimittamiseen viestinvälityspalvelun avulla keskitetysti. Käyttäjäorganisaatiolla voi yksittäistapauksessa olla esimerkiksi henkilön tavoittamiseen, tietoturvallisuuteen tai muuhun perusteeseen liittyvä syy käyttää paperista kirjepostia sähköisen viestin sijaan.
TKJ-palvelun hyödyntäminen on nykytilassa ollut kirjavaa ja joissakin tapauksissa on ollut riskinä, että tiedoksiannon toteuttamisesta vastaava käyttäjäorganisaatio ei ole lopulta saanut tietoonsa, onko sen toimittama tiedoksianto toimitettu hallinnon asiakkaalle sähköisesti vai postitse. Ehdotettavan pykälän tarkoituksena on selventää viestinvälityspalveluun liittyvän keskitetyn kirjepostiominaisuuden hyödyntämisessä noudatettavaa menettelyä. Mikäli käyttäjäorganisaatiot haluavat hyödyntää TKJ-palvelua, käyttäjäorganisaation on otettava se erikseen pyynnöstään käyttöön. TKJ-palvelu koskee kaikkia käyttäjäorganisaation tiedoksiantoja ja muita viestejä, jotka toimitetaan viestinvälityspalveluun.
Ehdotettavan pykälän mukaan palvelutuottaja toimittaisi tiedoksiannon tai muun kirjeen postitse ainoastaan tilanteissa, joissa käyttäjäorganisaatio on ilmoittanut sen tiedoksiantotavaksi tai lähetystavaksi. Käyttäjäorganisaatiolla olisi siten mahdollista nimenomaisesti ilmoittaa, että tiedoksianto tulee toimittaa vain kirjepostina, jolloin käyttäjäorganisaatiot voisivat hyödyntää palvelua myös niissä tilanteissa, joissa sähköinen tiedoksianto ei ole käyttäjäorganisaation arvion mukaan mahdollinen tiedoksiantotapa. Lisäksi käyttäjäorganisaation pyyntö TKJ-palvelun käyttöönottoon katsottaisiin pykälässä tarkoitetuksi ilmoitukseksi tiedoksiantotavasta tai lähetystavasta. Tällöin käyttäjäorganisaatio voisi lähettää nykytilaa vastaavasti tiedoksiannon viestinvälityspalveluun, jolloin se annetaan ensisijaisesti tiedoksi sähköisesti, ja mikäli henkilöllä ei ole viestinvälityspalvelutiliä avattuna, postitse kirjeellä. Käyttäjäorganisaatio saisi tällöin tiedon toteutuneesta tiedoksiantotavasta palvelutuottajalta.
8 d §.Viestinvälityspalvelutilin avaaminen.
Pykälässä säädettäisiin viestinvälityspalvelutilin avaamisesta täysi-ikäiselle luonnolliselle henkilölle viranomaisaloitteisesti ilman henkilön tekemää pyyntöä. Pykälässä säädettäisiin myös niistä täysi-ikäisistä luonnollisista henkilöistä, joihin tätä menettelyä ei sovellettaisi. Lisäksi pykälässä säädettäisiin pyynnöstä tapahtuvasta viestinvälityspalvelutilin avaamisesta. Viestinvälityspalvelutilin avaamisella tarkoitettaisiin, että viestinvälityspalvelu tulisi henkilölle käyttöön ja viestinvälityspalvelua käyttävien viranomaisten olisi mahdollista lähettää henkilölle tiedoksiantoja ja muita viestejä sähköisesti viestinvälityspalvelutilille. Tieto siitä, että henkilöllä olisi viestinvälityspalvelutili avattuna merkittäisiin 11 §:ssä tarkoitettuun viestinvälityspalvelun käyttäjärekisteriin. Myös henkilön muut tilin avaamiseksi välttämättömät tiedot merkitään viestinvälityspalvelutilin avaamisen yhteydessä 11 §:ssä tarkoitettuun viestinvälityspalvelun käyttäjärekisteriin, ellei niitä ole jo sinne merkitty. Tiedot olisi voitu jo merkitä käyttäjärekisteriin, jos tili olisi ollut aiemmin avattuna, mutta se olisi avaamisen jälkeen suljettu eikä palvelutuottaja olisi poistanut tietoja viestinvälityspalvelun käyttäjärekisteristä esimerkiksi sen vuoksi, että tilillä on viestejä, joiden osalta säilytysaika ei ole vielä päättynyt.
Pykälän
1 momentin
mukaan palvelutuottaja avaisi täysi-ikäiselle luonnolliselle henkilölle viestinvälityspalvelutilin, kun henkilö tunnistautuu 3 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua luonnollisen henkilön tunnistuspalvelua käyttäen. Viestinvälityspalvelutilin avaaminen edellyttäisi, että tunnistautuva henkilö on täysi-ikäinen ja että hänellä on käytössään jokin luonnollisen henkilön tunnistuspalvelussa käytössä oleva vahvan sähköisen tunnistamisen väline, jolla hän tunnistautuu julkishallinnon sähköiseen palveluun kuten OmaKantaan tai Oma-Veroon. Viestinvälityspalvelutilin avaaminen edellyttäisi käytännössä myös, että henkilöllä on suomalainen väestötietojärjestelmään merkitty henkilötunnus, joka välittyy viestinvälityspalvelulle tunnistautumisen yhteydessä.
Viestinvälityspalvelutilin avaaminen 8 d §:n 1 momentin nojalla koskisi sellaisia edellä tarkoitettuja henkilöitä, jotka eivät olisi ottaneet tiliä käyttöön voimassa olevan sääntelyn nojalla antamallaan suostumuksella tai sulkisivat viestinvälityspalvelutilin ja käyttäisivät luonnollisen henkilön tunnistuspalvelua 8 e §:ssä säädetyn määräajan jälkeen.
Menettely koskisi ainoastaan tunnistautuvaa luonnollista henkilöä itseään. Menettely ei näin ollen koskisi esimerkiksi huollettavaa, päämiestä, valtuuttajaa tai yhteisöä, jonka puolesta luonnollinen henkilö on menossa asioimaan asiointipalveluun, johon tunnistautumisen yhteydessä viestinvälityspalvelutilin avaaminen tapahtuu.
Tunnistustapahtuman yhteydessä henkilölle avautuisi näkymä, jossa kerrottaisiin tilin avaamisesta ja sen vaikutuksista. Näkymän yhteydessä henkilön tulisi momentissa ehdotettavalla tavalla ilmoittaa joko sähköinen osoitteensa 8 b §:ssä tarkoitettujen ilmoitusten lähettämistä varten tai tieto siitä, ettei halua antaa sähköistä osoitetta. Mikäli henkilö ilmoittaa sähköisen osoitteensa, henkilön tulisi vahvistaa se tilin avaamisen yhteydessä. Tämän jälkeen henkilölle vahvistettaisiin tilin avaaminen. Tilin avaamista koskevan näkymän jälkeen henkilö pääsisi jatkamaan asiointia viranomaisen palvelussa, jota varten hän tunnistautui tunnistuspalvelussa. Mikäli henkilöllä on jo viestinvälityspalvelutili avattuna, henkilölle ei avautuisi mainittua näkymää, vaan hän jatkaisi suoraan palveluun, johon hän oli tunnistautumassa.
Viestinvälityspalvelutilin avaaminen tapahtuisi aina sähköisen asiointitilanteen yhteydessä käytettäessä luonnollisen henkilön tunnistuspalvelua. Tunnistautuminen julkishallinnon sähköiseen palveluun osoittaisi, että henkilö kykenee käyttämään jotakin viranomaisen sähköistä palvelua. Lisäksi sen avulla varmistuttaisiin siitä, että henkilöllä on käytössä jokin viestinvälityspalvelutilin käyttöön tarvittava vahvan sähköisen tunnistamisen väline.
Tilin avaamisen yhteydessä henkilöä informoitaisiin tilin avaamisesta ja sen vaikutuksista sekä mahdollisuudesta pyytää palvelun sulkemista 8 e §:ssä tarkoitetulla tavalla. Selkeä informointi mahdollisuudesta tilin sulkemiseen uudeksi 8 e §:ksi ehdotettavan menettelyn mukaisesti on keskeisessä asemassa henkilöiden yhdenvertaisuuden ja oikeusturvan takaamiseksi. Näin esimerkiksi henkilöt, jotka käyttävät sähköisiä palveluita vain avustettuina, voisivat saada tiedon viestinvälityspalvelutilin avaamisesta ja mahdollisuudesta sen sulkemiseen siten, että avustaja on käsillä tukemassa heitä. Riittävällä informoinnilla tilin avaamisen yhteydessä varmistettaisiin sitä, että käyttäjä ymmärtää tilin avaamisen vaikutuksen siihen, millä tavoin viranomaisten tiedoksiannot hänelle jatkossa pääasiallisesti toimitetaan. Informointivelvoite perustuisi jaksossa 2.7 kuvattuun voimassa olevaan palvelutuottajaa ja käyttäjäorganisaatioita velvoittavaan sääntelyyn. Tukipalvelulaissa ei olisi siten tarve säätää erikseen informoinnista.
Pykälän
2 momentin
mukaan viestinvälityspalvelutiliä ei avattaisi 1 momentissa tarkoitetulla menettelyllä henkilölle, jolle on holhoustoimesta annetussa laissa tarkoitettuun holhousasioiden rekisteriin merkityn tiedon perusteella määrätty edunvalvoja tai vahvistettu edunvalvontavaltuutettu. Palvelutuottajalla olisi oikeus käsitellä mainittuja tietoja tukipalvelulain 9 §:ssä ja 12 §:n 1 momentissa säädetyllä perusteella. Rajaaminen edellyttäisi, että tieto voidaan hakea rekisteriperusteisesti, minkä vuoksi rajauksen ulkopuolelle jäisivät käytännössä ne henkilöt, joille määrätystä edunvalvojasta tai vahvistetusta edunvalvontavaltuutetusta ei ole tehty merkintää holhousasioiden rekisteriin. Viimeksi mainitusta ryhmästä ei ole saatavilla rekisteripohjaista tietoa, jota voitaisiin hyödyntää tilin avaamisen yhteydessä. Viimeksi mainittuja henkilöitä on kuitenkin verraten vähän, joten tosiasiassa suuri osa edunvalvonnassa olevista tai henkilöistä, joille on vahvistettu edunvalvontavaltuutus, rajattaisiin tilin viranomaisaloitteisen avaamisen ulkopuolelle. Tällä tavoin turvattaisiin, ettei alentuneen toimintakyvyn omaavalle henkilölle avattaisi tiliä viranomaisaloitteisesti, vaikka henkilö asioisikin sähköisesti ja käyttäisi henkilökohtaista tunnistusvälinettä. Tällaisen henkilön olisi mahdollista avata viestinvälityspalvelutili pyynnöstään 3 momentissa säädetyllä tavalla.
Pykälän
3 momentin
mukaan palvelutuottaja avaisi tilin muussa kuin 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa pyynnöstä. Momentin tarkoituksena on mahdollistaa tilin avaaminen jatkossa myös niille henkilöille, joille tiliä ei avata 1 momentissa säädetyllä tavalla. Momentin nojalla tilin voisi avata myös 1 momentissa tarkoitettu henkilö. Tällöin henkilö voisi ottaa halutessaan tilin käyttöön ennen kuin käyttää luonnollisen henkilön tunnistuspalvelua tai sulkemispyynnön jälkeen uudelleen ennen 8 e §:ssä tarkoitettua kuuden kuukauden määräaikaa. Lisäksi momentin nojalla tilin voisi avata jatkossakin oikeushenkilölle. Vastaavasti palvelutuottaja voisi avata pyynnöstä tilin nykytilan mukaisesti alaikäiselle tai henkilölle, jolle on määrätty edunvalvoja tai vahvistettu edunvalvontavaltuutettu.
Viestinvälityspalvelu on yleinen sähköinen asiointikanava viranomaisten tiedoksiantoja ja muita viestejä varten. Tämän vuoksi viestinvälityspalvelun avaaminen ja käyttö alaikäisen ja edunvalvonnassa olevan osalta nojautuisi jatkossakin näitä henkilöitä koskevaan holhoustoimesta annetun lain, edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain ja lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain yleissääntelyyn.
8 e §.Viestinvälityspalvelutilin sulkeminen.
Pykälän
1 momentin
mukaan palvelutuottaja sulkisi viestinvälityspalvelutilin käyttäjän pyynnöstä tai palvelutuottajan saatua tiedon käyttäjän kuolemasta. Tilin sulkemisella tarkoitettaisiin sitä, että tieto tilin sulkemisesta merkittäisiin 11 §:ssä tarkoitettuun viestinvälityspalvelun käyttäjärekisteriin eikä tilille voisi enää lähettää tiedoksiantoja tai muita viestejä sähköisesti. Tilillä olevat viestit säilyisivät tilillä siihen saakka, kunnes ne olisi 13 §:n nojalla poistettava. Tili jäisi siis passiiviseksi taustalle, jotta sinne aiemmin toimitetut tiedoksiannot ja muut viestit olisivat edelleen luettavissa.
Henkilö voisi tehdä pyynnön viestinvälityspalvelutilin sulkemisesta heti sen jälkeen, kun tili on avattu. Tilin avaamisen yhteydessä informoitaisiin mahdollisuudesta tilin sulkemiseen. Henkilö voisi myös koska tahansa tilin avaamisen jälkeen sulkea tilin ilmoittamalla siitä palvelutuottajalle joko viestinvälityspalvelussa taikka muulla tavalla, kuten esimerkiksi asioimalla palvelutuottajan palvelupisteellä. Tilin sulkemista koskevan pyynnön voisi tehdä henkilön puolesta myös esimerkiksi sähköisesti tukipalvelulain 3 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun asiointivaltuuspalvelun avulla tähän valtuutettu henkilö tai palvelupisteellä asioiva paperisella valtakirjalla valtuutettu henkilö. Vastaavasti huoltaja, edunvalvoja tai edunvalvontavaltuutettu voisi pyytää huollettavansa, päämiehensä tai valtuuttajansa tilin sulkemista, mikäli kyseisellä edustajalla on siihen oikeus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain, holhoustoimesta annetun lain tai edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain nojalla.
Tilin sulkemista koskevaan pyyntöön ei sisältyisi harkintavaltaa, vaan palvelutuottajan olisi suljettava tili saatuaan sitä koskevan pyynnön. Viestinvälityspalvelussa tehdyn pyynnön perusteella tilin sulkeminen tapahtuisi käytännössä samalla hetkellä, kun pyyntö on tehty. Mikäli pyyntö tehdään fyysisesti asiakaspalvelussa, palvelutuottaja sulkisi tilin saatuaan sulkemista varten tarvittavat tiedot. Kummassakin tapauksessa henkilö saisi vahvistuksen viestinvälityspalvelutilin sulkemisesta.
Palvelutuottaja sulkisi tilin myös siinä tapauksessa, kun se saa tiedon käyttäjän kuolemasta. Tämä vastaisi nykyistä käytäntöä. Käytännössä palvelutuottaja saa tiedon käyttäjän kuolemasta väestötietojärjestelmästä.
Mikäli tilin käyttö tulisi estää tietoturvaan liittyvästä syystä, se olisi mahdollista sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 272 §:n nojalla. Tukipalvelulain 1 §:n 3 momentin mukaan viestinnän välittämiseen ja viestien ja välitystietojen käsittelyyn sovelletaan sähköisen viestinnän palveluista annettua lakia, jollei tukipalvelulaissa tai muussa laissa toisin säädettä. Hallintovaliokunnan mietinnössä (HaVM 13/2016 vp) säännöksen on todettu koskevan erityisesti viestinvälityspalvelua. Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 272 § mahdollistaa viestinnän välittäjälle ja lisäarvopalvelun tarjoajalle sekä niiden lukuun toimivalle oikeuden ryhtyä pykälän 2 momentissa tarkoitettuihin välttämättömiin toimiin tietoturvasta huolehtimiseksi. Pykälän 2 momentti mahdollistaa muun ohessa viestien välittämisen ja vastaanottamisen automaattisen estämisen tai rajoittamisen.
Palvelutuottaja voisi mainitun sääntelyn perusteella harkintansa mukaan joko sulkea tilin 8 e §:ssä tarkoitetulla tavalla tai lukita tilin siten, ettei tilille voisi lähettää viestejä ja tiedoksiantoja eikä tilille pääsisi kirjautumaan lukemaan viestejä. Tämä voisi aktivoitua esimerkiksi siinä tapauksessa, että olisi syytä epäillä, että joku muu kuin se, jolle tili on avattu, käyttää sitä oikeudettomasti esimerkiksi tietomurron, tietoturvaloukkauksen tai muun syyn vuoksi taikka tilin käytön turvallisuus olisi muuten vaarantunut.
Pykälän
2 momentin
mukaan palvelutuottaja avaisi viestinvälityspalvelutilin kuitenkin uudelleen, jos 8 d §:n 1 ja 2 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät ja kuusi kuukautta on kulunut siitä, kun tili on käyttäjän pyynnöstä suljettu. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että henkilön sulkema tili avattaisiin uudelleen käyttöön, jos henkilö asioi sähköisesti ja tunnistautuu luonnollisen henkilön tunnistuspalvelun avulla henkilökohtaisella vahvan tunnistuksen välineellä kuuden kuukauden jälkeen siitä, kun tili on hänen pyynnöstään suljettu. Tilin avaaminen uudelleen käyttöön tapahtuisi vastaavalla tavalla kuin tilin viranomaisaloitteinen avaaminen tapahtuu. Käytännössä henkilölle avautuisi tällöin vastaava näkymä kuin 8 d §:n 1 momentin mukaisessa tilin avaamista koskevassa tilanteessa. Sääntelyllä pyrittäisiin varmistamaan se, että ne henkilöt, joille on avattu viestinvälityspalvelutili ja jotka todellisuudessa asioivat sähköisesti, ottaisivat viestinvälityspalvelutilin aktiiviseen käyttöön. Henkilön olisi kuitenkin mahdollista pyytää tässäkin tilanteessa 1 momentissa ehdotetulla tavalla tilin sulkemista.
Henkilö voisi ottaa 8 d §:n 3 momentin mukaisesti viestinvälityspalvelutilin uudelleen käyttöön ennen 2 momentissa tarkoitettua määräaikaa, jos hän sitä pyytää. Mikäli henkilö pyytäisi tämän jälkeen tilin sulkemista, alkaisi tästä kulua uusi 2 momentissa tarkoitettu määräaika.
Palvelutuottaja voisi poistaa viestinvälityspalvelutilin kokonaan tukipalvelulain 13 §:n 3 ja 4 momentin nojalla. Viestinvälityspalvelutilin poistamisella ei olisi vaikutusta ehdotetun 8 d §:n soveltamiseen.
11 §.Viestinvälityspalvelun käyttäjärekisteri.
Voimassa olevassa
1 momentissa
säädetään tiedoksiantomenettelyä koskevan suostumuksen rekisteröimisestä. Rekisterimerkinnän perusteella viranomainen voi antaa asiakirjan tiedoksi rekisteriin merkityn henkilön viestinvälityspalvelutilille. Tätä tarkoitusta varten rekisterin tulisi sisältää tieto viestinvälityspalvelun käyttäjistä riippumatta siitä perustuuko avattu tili voimassa olevan sääntelyn nojalla annettuun suostumukseen vai 8 d §:ssä ehdotettavaan luonnollisen henkilön tunnistuspalvelun käyttöön tai tilin avaamista koskevaan pyyntöön. Tämän vuoksi momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että kysymys olisi viestinvälityspalvelun käyttäjiä koskevasta rekisteristä, jota palvelutuottaja pitäisi nykysääntelyn mukaisesti viranomaistoimintaan liittyvän sähköisen tiedoksiannon toteuttamista varten. Viestinvälityspalvelun käyttäjärekisterin tietojen säilyttämisestä ja tietojen poistamisesta säädetään tukipalvelulain 13 §:n 3 ja 4 momentissa. Jatkossakin palvelutuottajalla on tukipalvelulain 12 §:n 5 momentin nojalla oikeus viestinvälityspalvelua tarjotessaan luovuttaa käyttäjäorganisaatiolle rekisteristä tiedoksiantamisen suorittamiseksi välttämättömät tiedot sekä viestinvälityspalvelun avulla tapahtuneen tiedoksiantamisen todentamiseksi tarpeelliset tiedot.
Voimassa olevassa
2 momentissa
säädetään, että suostumusten rekisteröimisessä voidaan myös teknisesti hyödyntää 10 §:ssä tarkoitettua rekisteriä. Momenttia muutettaisiin siten, että siinä säädettäisiin, että käyttäjien rekisteröinnissä on noudatettava, mitä 10 §:n 2–4 momentissa säädetään tahdonilmaisujen rekisteröimisessä noudatettavasta menettelystä. Kysymys olisi jatkossa sekä luonnollisen henkilön tunnistuspalvelun käyttöön että tilin avaamista koskevaan pyyntöön perustuvasta rekisteröinnistä. Rekisteröinnissä voitaisiin ilman laissa olevaa mainintaakin hyödyntää teknisesti 10 §:ssä tarkoitettua rekisteriä, minkä vuoksi momentista poistettaisiin tätä koskeva maininta.
Pykälän
3 momentti
ehdotetaan kumottavaksi. Voimassa olevan pykälän 3 momentissa säädetään rekisterin luotettavuudesta ja siitä, että tiedoksiantamisen tavoista säädetään erikseen. Kysymys on informatiivisesta sääntelystä, jolle ei ole erityistä tarvetta. Kun pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että kyse ei olisi enää tiedoksiantomenettelyä koskevan suostumuksen rekisteröimisestä, vaan viestinvälityspalvelun käyttäjiä koskevasta rekisteristä, ei informatiiviselle säännökselle rekisterimerkinnän luotettavuudesta katsota olevan vastaavaa perustetta kuin aiemmin.
13 §.Palvelutuotannossa käsiteltävien tietojen säilyttäminen.
Pykälän
3 momenttia
muutettaisiin viestinvälityspalvelun avulla välitettyjen viestien säilytysajan osalta. Palvelutuottajan olisi jatkossa säilytettävä viestinvälityspalvelun avulla välitetyt viestit viisi vuotta, jollei käyttäjä ole niitä sitä ennen poistanut. Voimassa olevassa laissa viestien säilytysaika on kaksi vuotta, mikä on arvioitu liian lyhyeksi suhteessa monien viranomaisasioiden, erityisesti muutoksenhakuun johtavien asioiden, käsittelyaikaan. Viestinvälityspalvelun käyttäjän asia voi olla viranomaisessa vireillä useamman vuoden ajan, minä aikana käyttäjällä on tarve päästä näkemään asiaan liittyviä asiakirjoja. Viestinvälityspalvelu on tietoturvallinen palvelu, jossa käyttäjä voisi ehdotettavan muutoksen myötä säilyttää tarpeellisia asiakirjoja koko asiansa käsittelyn ajan. Pidempi säilytysaika mahdollistaisi käyttäjälle turvallisen pääsyn tärkeisiin asiakirjoihinsa esimerkiksi sen sijasta, että hänen tulisi säilyttää asiakirjoja paperisena kotonaan. Ehdotettavan viiden vuoden säilytysajan on arvioitu olevan riittävä suhteessa useimpien viranomaisasioiden käsittelyn elinkaareen.
Käyttäjällä olisi edelleen mahdollisuus poistaa viestinvälityspalvelusta palvelun avulla välitettyjä viestejä myös oma-aloitteisesti. Näin käyttäjä voisi esimerkiksi poistaa viestinvälityspalvelutililtään sellaiset asiakirjat, joille hänellä ei enää ole asian käsittelyyn liittyvää säilyttämistarvetta. Lisäksi käyttäjällä on mahdollista ottaa talteen viestinvälityspalveluun saapuneet tiedoksiannot ja muut viestit. Viestinvälityspalvelun avulla välitettyjen viestien säilytysaika ei vaikuta viranomaisille laissa säädettyihin säilytysaikoihin, vaan viranomaisten omissa järjestelmissä tiedot ja asiakirjat säilyisivät koko niille määritetyn säilytysajan. Käyttäjän poistamat tai ehdotettavan viiden vuoden säilytysajan päättymisen vuoksi viestinvälityspalveluista poistuneet tiedot ja asiakirjat olisivat siis saatavilla viranomaisilta ja niiden tietojärjestelmistä koko niiden säilytysajan. Mikäli käyttäjällä olisi esimerkiksi muutoksenhaun keston vuoksi tarve saada asiakirjat vielä sen jälkeen, kun ne ovat poistuneet viestinvälityspalvelusta, voisi käyttäjä pyytää niitä asiansa käsitelleeltä viranomaiselta tai muutoksenhakuelimeltä. Viestinvälityspalvelu ei ole viranomaisen asiarekisteri tai arkistointipalvelu, eikä palvelussa olevien asiakirjojen säilytysaika ole siten riippuvainen viranomaisen palveluun toimittamiin tiedoksiantoihin tai muihin viesteihin kohdentuvista viranomaista koskevista säilytysajoista.
Momentin kieliasuun tehtäisiin myös parannus, mutta tällä ei olisi sisällöllistä vaikutusta.
24 §. Muutoksenhaku.
Pykälään lisättäisiin uusi
3 momentti.
Momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin, jossa säädetään muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen. Tämän vuoksi myös pykälän nykyinen otsikko ”Oikaisuvaatimus” ehdotetaan muutettavan muotoon ”Muutoksenhaku”, jotta se vastaisi pykälän uutta sisältöä.
7.2
Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa
2 §.Soveltamisala.
Pykälän
1 momentissa
säädetään asiointilain soveltamisalasta, joka käsittää hallintoasian, tuomioistuinasian, syyteasian ja ulosottoasian sähköisen vireillepanon, käsittelyn ja päätöksen tiedoksiannon.
Asiointilain soveltamisalaa muutettaisiin käsittämään myös esitutkinta ja poliisitutkinta, jotka voimassa olevassa laissa on rajattu lain soveltamisalan ulkopuolelle. Laissa käytettäisiin termiä muu rikosasia. Tuomioistuinasian käsite pitää sisällään jo tuomioistuimissa käsiteltävät rikosasiat. Muun rikosasian käsite tarkoittaisi voimassa olevan lain mukaista syyteasiaa, minkä lisäksi se käsittäisi esitutkinnan ja myös sakkomenettelyssä käsiteltävät rikosasiat. Momentissa ei erikseen mainittaisi enää syyteasiaa, koska se sisältyisi muun rikosasian käsitteen alle.
Esitutkintaviranomaisia ovat esitutkintalain 2 luvun 1 §:n mukaan poliisin lisäksi Rajavartiolaitos, Tulli ja Puolustusvoimat. Asiointilaki soveltuu jo nykyisin kyseisiin viranomaisiin näiden käsitellessä hallintoasioita. Voimassa oleva viranomaisten sähköisiä palveluja koskeva lainsäädäntö soveltuu nykyisinkin laajasti esitutkintaviranomaisiin. Esimerkiksi tukipalvelulakia ja tiedonhallintalakia sovelletaan myös esitutkintaviranomaisiin. Lisäksi digipalvelulain sääntely lain 2 lukua lukuun ottamatta soveltuu esitutkintaviranomaisiin. Esityksessä ehdotetaan myös digipalvelulain 2 luvun soveltamisalaa muutettavaksi koskemaan esitutkinnan ja poliisitutkinnan toimittamista.
Poliisitutkintaa suorittaa poliisi, ja sillä tarkoitetaan poliisilain (872/2011) 6 luvun 1 §:n mukaan muuta poliisin toimitettavaksi laissa säädettyä tutkintaa kuin rikoksen johdosta toimitettavaa esitutkintaa. Poliisitutkintaa ovat esimerkiksi kuolemansyyn tutkinta ja henkilöiden katoamistapausten tutkiminen. Poliisitutkinta toimitetaan noudattaen tutkinnan laadun edellyttämällä tavalla soveltuvin osin esitutkintalain säännöksiä.
Sakkomenettelyllä tarkoitetaan tuomioistuimen ulkopuolista summaarista eli suppeatutkintaista ja kirjallista sakkoasian käsittelyä ja ratkaisemista. Sakkomenettelystä säädetään sakon ja rikesakon määräämisestä annetussa laissa. Rikoksesta ja tapauksesta riippuen esitutkintaviranomainen tai syyttäjä määrää seuraamuksen. Sakkomenettelyssä hyödynnetään niin sanottua massapostitusta, jossa vastaanottajan suostumuksen perusteella tiedoksianto toimitetaan jo nykyisin sähköisesti. Asiointilain soveltamisalan muutos selkeyttäisi kuitenkin sakkomenettelyssä määrättävien sakkojen tiedoksiannon oikeusperustaa myös tässä menettelyssä, jossa käsitellään merkittävä määrä rikosasioita.
Esitutkintaviranomaisista erityisesti poliisi on kehittänyt myös esitutkintaan liittyviä sähköisiä palvelujaan. Poliisi vastaanottaa vuosittain yli 200 000 rikosilmoitusta sähköisesti asiointipalvelun, sähköpostin tai muun sähköisen kanavan kautta. Määrä on yli puolet rikosilmoitusten kokonaismäärästä.
Viranomaisten sähköisiä palveluja ja sähköistä asiointia koskevan sääntelykokonaisuuden yhdenmukaistamiseksi ja selkeyttämiseksi asiointilakia on perusteltua soveltaa myös esitutkintaan ja poliisitutkintaan.
Soveltamisalan muutos ei toisi merkittäviä uusia velvollisuuksia esitutkintaviranomaisille voimassa olevaan lainsäädäntöön verrattuna. Soveltamisalan muutos merkitsisi muun ohella sitä, että esitutkintaviranomaiset voisivat käyttää esimerkiksi esitutkintalain 11 luvun 1 §:n mukaisten esitutkintapäätösten tiedoksi antamisessa kustannustehokkaampaa sähköistä tiedoksiantoa ja tukeutua sähköisissä palveluissaan tältä osin yleislainsäädäntöön. Muutos myös selkeyttäisi poliisin ja muiden esitutkintaviranomaisten sähköistä asiointia koskevia velvollisuuksia ja asiakkaiden oikeuksia sekä edistäisi yhteiskunnan digitalisaatiokehitystä.
Esitutkinnassa olisi jatkossakin kuitenkin välttämätöntä antaa asiakirja eräissä tilanteissa tiedoksi muutoin kuin sähköisesti. Esimerkiksi vapautensa menettäneellä rikoksesta epäillyllä tulee olla mahdollisuus perehtyä oikeuksiaan koskevaan esitutkintalain 4 luvun 17 §:n mukaiseen ilmoitukseen ja hänen tulee saada pitää se hallussaan koko vapaudenmenetyksen ajan. Tällainen ilmoitus olisi käytännössä siten annettava paperilla.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin selvyyden vuoksi myös siten, että ensimmäisestä virkkeestä poistettaisiin tiedoksiannon yhteydestä sana päätös, koska asiointilakia on vakiintuneesti sovellettu muidenkin viranomaisen asiakirjojen kuin päätösten tiedoksiantoon. Hallintolain 54 §:n mukaan viranomaisen on annettava tiedoksi päätöksen lisäksi myös ilmoitus, kutsu tai muu asian käsittelyyn vaikuttava asiakirja. Myös esimerkiksi yleiset tuomioistuimet antavat tiedoksi yleensä muita asiakirjoja kuin päätöksiä, kuten haasteita ja tuomioita. Muutos selkeyttäisi lain soveltamisalaa siten, että asiointilaki soveltuisi yleisesti erilaisten viranomaisten asiakirjojen tiedoksiantoon. Lain soveltamisalan ehdotetun laajentamisen vuoksi olisi tarpeen myös muutoin selkeyttää momentin kirjoitusasua.
Asiointilain soveltamisalan ehdotetusta muuttamisesta huolimatta esitutkinta ja poliisitutkinta eivät jatkossakaan kuuluisi hallintolain soveltamisalaan. Esitutkinnassa noudatettavasta menettelystä säädetään kattavasti esitutkintalaissa. Poliisitutkintaa koskeva yhtenäinen perussäännöstö sisältyy puolestaan poliisilain 6 lukuun.
Pykälän
3 momentti
kumottaisiin 1 momenttiin tehtyjen muutosten johdosta.
4 §.Määritelmät.
Pykälässä säädetään asiointilain määritelmistä, joita ovat sähköinen tiedonsiirtomenetelmä, sähköinen viesti ja sähköinen asiakirja.
Pykälän
1 momentin
2 kohtaa muutettaisiin teknisesti uusien 4 ja 5 kohtien säätämisen vuoksi.
Pykälän 1 momentin 3 kohtaa muutettaisiin siten, että ehdotetaan poistettavaksi lain 2 §:n 1 momenttia vastaavasti ”päätös”-sana. Muutos on tarpeen, koska lakia on vakiintuneesti sovellettu muidenkin kuin päätösasiakirjojen sähköiseen tiedoksiantoon. Tältä osin viitataan perusteluihin edellä 2 §:n 1 momentin osalta. Lisäksi säännöksen kirjoitusasua selkeytettäisiin ja lainkohtaa muutettaisiin teknisesti.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 kohta, jossa määriteltäisiin viestinvälityspalvelun käsite. Viestinvälityspalvelulla tarkoitettaisiin tukipalvelulain 3 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettua viestinvälityspalvelua, joka viittaa sähköiseen Suomi.fi-viestit-palveluun. Viranomaisen on palvelun avulla mahdollista antaa viranomaisen asiakirjoja sähköisesti tiedoksi asiointilain 18 ja 19 §:n mukaisesti. Myös esitykseen sisältyvään tukipalvelulain muuttamista koskevaan lakiehdotukseen sisältyy viestinvälityspalvelua ja sen käyttöä täsmentävää sääntelyä.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi myös uusi 5 kohta, jossa määriteltäisiin asiointipalvelun käsite. Asiointipalvelulla tarkoitettaisiin viranomaisen vastuulla olevaa sähköisen asioinnin palvelua. Esimerkkeinä asiointipalvelusta voidaan mainita Verohallinnon OmaVero-palvelu ja Kansaneläkelaitoksen OmaKela-palvelu.
Tukipalvelulain 2 §:n 1 momentin 4 kohdassa määritellään asiointipalvelun käsite melko vastaavalla tavalla käyttäjäorganisaation vastuulla olevaksi sähköisen asioinnin palveluksi. Tukipalvelulain esitöiden mukaan asiointipalvelun määritelmän on tarkoitus kattaa kaikki sellaiset palvelut, joissa henkilö asioi tai hoitaa sähköisesti hallinto- tai muuta asiaansa käyttäjäorganisaation suuntaan (HE 59/2016 vp, s. 36).
Asiointipalvelussa voidaan viestinvälityspalvelun tapaan antaa viranomaisen asiakirjoja sähköisesti tiedoksi. Asiointipalvelu olisi myös digipalvelulain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan tarkoittama digitaalinen palvelu. Digipalvelulain 6 §:ssä säädetään palvelun käyttäjän sähköisestä tunnistamisesta. Digipalvelulain 6 §:stä sekä muun ohella asiointilain 18 §:n tiedoksiannon vastaanottajan tunnistamista koskevasta vaatimuksesta seuraa, että käytännössä sähköiseen tiedoksiantoon käytettävän asiointipalvelun tulee olla sellainen, jossa palvelun käyttäjä tunnistetaan sähköisesti. Asiointilain 18 §:ää ehdotetaan muutettavaksi esityksessä, mutta asiallisesti vaatimus tunnistamisesta säilyisi samansisältöisenä.
11 §.Asiakirjan saapuminen määräajassa.
Pykälässä säädetään viranomaiselle toimitetun asiakirjan saapumisen määräajasta. Pykälän otsikkoa muutettaisiin pykälän 1 momenttiin tehtävien muutosten johdosta, sillä jatkossa säännös koskisi muitakin asiakirjoja kuin viranomaisen pyytämiä asiakirjoja.
Pykälän
1 momenttia
ehdotetaan muutettavaksi siten, että viranomaisen pyytämän asiakirjan sijaan säännös koskisi jatkossa kaikkia viranomaiselle toimitettuja sähköisiä asiakirjoja. Tämä selkeyttäisi sähköisten asiakirjojen saapumisen määräaikasääntelyä nykyisestä, sillä voimassa olevan lainsäädännön perusteella asianosaisen omasta aloitteestaan toimittaman sähköisen asiakirjan saapumisen määräaika määräytyy eri tavalla kuin viranomaisen pyytämän asiakirjan määräaika. Esityksessä ehdotettujen lainsäädäntömuutosten arvioidaan myös lisäävän viranomaiselle sähköisessä muodossa toimitettavien asiakirjojen määrää, minkä vuoksi myös sähköisten asiakirjojen toimittamista koskevan määräaikasääntelyn olisi perusteltua olla yhdenmukaista.
Voimassa olevan lainsäädännön perusteella muun kuin viranomaisen pyytämän asiakirjan, esimerkiksi vireilletuloasiakirjan, saapumisen määräaika määräytyy tavallisesti viranomaisen aukioloaikojen perusteella. Merkitystä ei ole sillä, onko kyseessä sähköisesti vai muulla tavoin toimitettu asiakirja. Säädettyjen määräaikain laskemisesta annetun lain (150/1930, jäljempänä määräaikalaki) 6 §:n 1 momentin mukaan tyytymättömyyden ilmoittaminen, muutoksenhakemuksen jättäminen, vastauksen antaminen siihen, viranhakemus sekä muu määräajassa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa taikka virallisessa toimituksessa suoritettava toimi on tehtävä viimeistään määräajan viimeisenä päivänä, virastossa suoritettava toimi ennen viraston aukioloajan päättymistä ja tuomioistuimen istunnossa tai muussa toimituksessa suoritettava toimi ennen istunnon tai toimituksen päättymistä. Asiointilaki on säädetty määräaikalain säätämisen jälkeen, ja sen 11 § muodostaa erityissäännöksen suhteessa edellä mainittuun määräaikalain 6 §:ään. Määräaikalaki tulee kuitenkin muutoin sovellettavaksi sähköistenkin asiakirjojen määräaikojen kanssa yhdessä asiointilain kanssa siten, että muun ohella määräpäivän laskeminen tapahtuu määräaikalain säännösten mukaisesti. Siten määräpäivän osuessa muun ohella arkilauantaille tai pyhäpäivälle, määräpäiväksi katsotaan määräaikalain 5 §:n mukaan seuraava arkipäivä.
Viranomaisten aukioloaikojen sääntelyä sisältyy valtion palveluiden saatavuuden ja toimintojen perusteista annettuun lakiin (728/2021) sekä sen nojalla annettuun valtion viranomaisten vähimmäisaukiolosta annettuun valtioneuvoston asetukseen (1203/2022). Mainitun lainsäädännön perusteella viranomaisen on mahdollista jossain määrin itse päättää aukioloajoistaan.
Sähköisesti toimitetun asiakirjan saapumisen määräajan riippuminen siitä, onko kyseessä viranomaisen pyytämä vai omasta aloitteesta toimitettu asiakirja, voidaan arvioida aiheuttavan sekaannusta erityisesti muiden kuin ammattimaisten toimijoiden keskuudessa. Tavallisesti viranomaisten sähköisten palvelujen käyttöä ei ole sidottu viranomaisen asiointipisteiden aukioloaikoihin, mikä on omiaan hämärtämään asiointipisteiden aukioloaikoihin sidotun määräajan merkitystä. Digipalvelulain 4 §:n mukaan viranomaisen on huolehdittava sen vastuulla olevien digitaalisten palvelujen ja muiden viranomaisen käytössä olevien sähköisten tiedonsiirtomenetelmien saatavuudesta muulloinkin kuin viranomaisen asiointipisteiden aukioloaikoina. Siten esimerkiksi oikaisuvaatimuksen tai valituksen tekeminen esimerkiksi viranomaisen sähköisessä palvelussa on mahdollista muulloinkin kuin viranomaisen aukioloaikoina. Oikeuskäytännössä esimerkiksi puutteellisia muutoksenhakuohjeita on tulkittu asianosaisen eduksi siten, että sähköisesti toimitettua vireillepanoasiakirjaa ei ole voitu jättää tutkimatta sen perusteella, että vireillepanoasiakirja on saapunut määräpäivänä, mutta viraston aukioloajan päättymisen jälkeen (esim. KHO:2024:22, MAO:474/2024 28.8.2024).
Muutos merkitsisi esimerkiksi muutoksenhaun osalta sitä, että sähköisesti toimitettuun valituskirjelmään sovellettaisiin hieman eri määräaikaa kuin fyysisesti tai postitse toimitettuun valituskirjelmään, jonka tulee olla perillä viimeistään määräajan viimeisenä päivänä viranomaisen sulkemisaikaan mennessä. Sähköisesti muutoksenhaun voisi tehdä vielä myöhemminkin saman päivän aikana.
Ehdotetun muutoksen johdosta 1 momentissa ei olisi perusteltua mainita erikseen asiakirjatyyppejä nimeltä. Myös ensimmäisen momentin viimeinen virke kävisi muutoksen johdosta tarpeettomaksi, minkä vuoksi virke ehdotetaan poistettavaksi.
18 §.Todisteellinen sähköinen tiedoksianto.
Pykälässä säädetään todisteellisesta sähköisestä tiedoksiannosta.
Pykälän
1 momentissa
säädetään muun ohella todisteellisen sähköisen tiedoksiannon käytön edellytyksistä. Momenttia selkeytettäisiin kirjoitusasultaan, minkä lisäksi siinä ei säädettäisi enää asianosaisen suostumuksesta sähköiseen tiedoksiantoon. Myös momentin viimeinen virke poistettaisiin jäljempänä esitettyjen syiden vuoksi.
Säännöksessä säilytettäisiin voimassa olevan lain lähtökohta, että todisteellista sähköistä tiedoksiantoa voidaan käyttää sellaisen asiakirjan tiedoksiantoon, joka lain mukaan toimitetaan postitse saantitodistusta vastaan tai muuten todisteellisesti. Ratkaisevaa tässä suhteessa on siten tiedoksiannon todisteellisuus. Koska asiointilaki on luonteeltaan sähköistä tiedoksiantoa koskeva yleislaki, viranomainen voi lain soveltuessa käyttää suoraan asiointilain perusteella todisteellista sähköistä tiedoksiantoa niissä tapauksissa, joissa tiedoksiantoa koskeva lainsäädäntö edellyttää jotakin todisteellista tiedoksiantotapaa. Asiointilain luonteesta sähköistä tiedoksiantoa koskevana yleislakina ja sen sääntelystä seuraa, ettei erityislaissa ole tarpeen erikseen säätää sähköisen tiedoksiantotavan käytöstä. Myöskään tiedoksiantotapoja koskevia yksittäisiä menettelysäännöksiä ei tarvitse lähtökohtaisesti muuttaa, jotta sähköistä tiedoksiantotapaa voitaisiin hyödyntää. Siten esimerkiksi erityislain säännös tietystä todisteellisesta tiedoksiantotavasta, kuten postitse saantitodistuksella tapahtuvasta tiedoksiannosta, ei ole lähtökohtaisesti sähköisen tiedoksiannon esteenä.
Hallintolain 60 §:n 1 momentin mukaan tiedoksianto on toimitettava postitse saantitodistusta vastaan, eli todisteellisesti, jos se koskee velvoittavaa päätöstä, jonka tiedoksisaannista alkaa kulua muutoksenhakuaika tai muu vastaanottajan oikeuteen vaikuttava määräaika. Tämän lisäksi erityislainsäädäntöön sisältyy useita säännöksiä, joiden perusteella viranomaisen asiakirja on katsottu tarpeelliseksi antaa tiedoksi todisteellisesti. Esimerkiksi haaste oikeudenkäyntiin, myös rikosasiassa, voitaisiin antaa tiedoksi käyttämällä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa.
Viranomaisen tulee ottaa lisäksi huomioon tiedoksiantoa koskevassa menettelysäännöksessä mahdollisesti asetetut tiedoksiannon lisäedellytykset, jotka koskevat muuta kuin tiedoksiannon todisteellisuutta. Sähköisessä tiedoksiannossa tulee siten huomioida esimerkiksi mahdollinen prosessiosoitetta tai tiedoksianto-osoitteen ilmoittamista koskeva sääntely. Esimerkiksi tuomioistuimia koskevassa lainsäädännössä usein edellytetään, että tiedoksianto toimitetaan prosessiosoitteeseen, joka on tiedoksiannon vastaanottajan erikseen tuomioistuimelle ilmoittama (esim. hallintoprosessilain 90 §:n 1 momentti ja oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3 a §). Tiedoksiannon vastaanottajan ilmoittamaa sähköistä tai muuta osoitetta tulisi tällöin lähtökohtaisesti käyttää tiedoksiannossa, ellei viranomainen voi erityissäännöksen nojalla käyttää tiedoksiannon vastaanottajan ilmoittaman osoitteen sijasta muuta sähköistä osoitetta. Toisaalta esimerkiksi esitutkintalain (805/2011) 11 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan esitutkintapäätös voidaan lähettää myös muuten esitutkintaviranomaisen tiedossa olevaan osoitteeseen. Tällaisessa tilanteessa voitaisiin siten jatkossa käyttää myös sähköistä tiedoksiantoa.
Sähköinen tiedoksianto ei välttämättä ole myöskään mahdollinen tiedoksiantotapa joidenkin asiakirjojen kohdalla esimerkiksi sen vuoksi, että tiedoksianto toteutetaan tilanteessa, jossa tiedoksiannon vastaanottajalla ei ole mahdollisuutta päästä kirjautumaan sähköisiin palveluihin. Esimerkiksi edellä 11 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa on selostettu tilanne, jossa vapautensa menettäneellä rikoksesta epäillyllä tulee olla mahdollisuus perehtyä oikeuksiaan koskevaan esitutkintalain 4 luvun 17 §:n mukaiseen ilmoitukseen ja hänen tulee saada pitää se hallussaan koko vapaudenmenetyksen ajan. Vastaavanlainen este sähköiselle tiedoksiannolle saattaa olla myös se, että henkilö suorittaa ehdotonta vankeusrangaistusta, jolloin vangin pääsy internetiin voi olla vankeuslain perusteella hyvin rajallista.
Ensimmäisestä momentista poistettaisiin myös tarpeettomana säännös siitä, ettei todisteellisen tiedoksiannon toimittamiseen voida käyttää telekopiota tai vastaavaa tapaa, koska tällaiset tavat eivät muutoinkaan täytä erityisesti ehdotetun 3 momentin vaatimusta vastaanottajan tietoturvallisesta ja todisteellisesta tunnistamisesta. Tämä muutos ei muuttaisi oikeustilaa nykyisestä.
Momentin viimeinen virke poistettaisiin, eikä siinä enää edellytettäisi viranomaisen ilmoittavan sitä, että asiakirja on asianosaisen tai tämän edustajan noudettavissa. Voimassa oleva sääntely on tältä osin liian teknistä ja erilaisia sähköisiä tiedoksiantotapoja rajaavaa. Osaltaan vastaavaa ilmoittamista koskevaa sääntelyä sisältyy myös ehdotettuihin uusiin 19 a §:ään ja 19 b §:ään, joissa säädetään viestinvälityspalveluun ja asiointipalveluun toimitetusta sähköisestä tiedoksiannosta ilmoittamisesta. Erillisen ilmoituksen lähettämistä ei kuitenkaan edellytettäisi siinä tapauksessa, jos todisteellisessa sähköisessä tiedoksiannossa käytettäisiin ehdotetun 2 momentin 3 kohdan mukaista muuta tiedoksiannon vastaanottajan ilmoittamaa sähköistä osoitetta.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi
2 momentti
, jossa säädettäisiin siitä, mitä sähköistä yhteystietoa käyttäen viranomainen voi lähettää sähköisen tiedoksiannon. Momentti tulisi sovellettavaksi myös 19 §:ssä säädettyyn tavalliseen sähköiseen tiedoksiantoon ehdotetun viittaussäännöksen kautta.
Esityksen lähtökohtana on se, että viestinvälityspalvelu eli Suomi.fi-viestit olisi jatkossa viranomaiskirjeiden näkökulmasta eräänlainen fyysisen postilaatikon sähköinen vastine, jonne viranomaiset lähettäisivät jatkossa lähtökohtaisesti sähköiset tiedoksiannot. Sähköinen tiedoksianto Suomi.fi-viesteihin ei enää edellyttäisi erikseen tiedoksiannon vastaanottajan suostumusta. Viranomainen voisi lähettää sähköisesti tiedoksi annettavan asiakirjan tai sähköistä tiedoksiantoa koskevan ilmoituksen Suomi.fi-viesteihin, jos Suomi.fi-viestit on tiedoksiannon vastaanottajalla käytössä. Sen sijaan sähköinen tiedoksianto muuhun sähköiseen osoitteeseen tai muussa kuin Suomi.fi-viesteihin kytketyssä asiointipalvelussa edellyttäisi voimassa olevan lain mukaisen suostumuksen ja tätä koskevan tulkintakäytännön tapaan sitä, että viranomaiselle on ilmoitettu sähköinen yhteystieto, johon sähköinen tiedoksianto tai asiointipalvelun ollessa kyseessä sähköistä tiedoksiantoa koskeva ilmoitus lähetetään. Suostumuksen poistamista laista Suomi.fi-viestien osalta sähköisen tiedoksiannon yhteydessä on käsitelty tarkemmin esityksen säätämisjärjestysperusteluissa.
Ehdotetun 2 momentin perusteella viranomaiselle jäisi harkintavaltaa sähköisen tiedoksiantotavan valinnassa. Sähköinen tiedoksianto voitaisiin 2 momentin 1 kohdan mukaan lähettää viestinvälityspalveluun eli Suomi.fi-viestit-palveluun. Viestinvälityspalvelusta lähetettäisiin 19 a §:n mukaan ilmoitus tiedoksiannon vastaanottajan ilmoittamaan sähköiseen osoitteeseen. Momentin 2 kohdan mukaan viranomainen voisi lähettää sähköisen tiedoksiannon viranomaisen asiointipalveluun. Viranomaisen käyttäessä asiointipalvelua sähköisessä tiedoksiannossa sen tulisi 19 b §:n perusteella lähettää tiedoksiannosta myös ilmoitus viestinvälityspalveluun. Jos viestinvälityspalvelu ei olisi vastaanottajalla tai viranomaisella käytössä, ilmoitus lähetettäisiin muuhun sähköiseen osoitteeseen, jonka vastaanottaja on ilmoittanut viranomaiselle ilmoituksen lähettämistä varten.
Momentin 3 kohdan mukaan todisteellinen sähköinen tiedoksianto voitaisiin lähettää myös muuhun sähköiseen osoitteeseen, jonka tiedoksiannon vastaanottaja on ilmoittanut yhteystiedokseen. Säännös vastaisi käytännössä voimassa olevan lain edellytystä asianosaisen suostumuksesta, sillä sähköisen osoitteen tulisi olla henkilön viranomaiselle ilmoittama. Sähköisen yhteystiedon tulisi olla ilmoitettu viranomaiselle asian käsittelyn yhteydessä, tai viranomaisen tulisi muutoin riittävällä tavalla varmistua sähköisen osoitteen ajantasaisuudesta.
Viranomaisen tulisi käyttää todisteelliseen sähköiseen tiedoksiantoon sellaista sähköistä palvelua, joka täyttäisi myös 3 momentin vaatimuksen tiedoksiannon vastaanottajan tietoturvallisesta ja todisteellisesta tunnistamisesta.
Minkä tahansa sähköisen yhteystiedon ilmoittaminen ei kuitenkaan tarkoittaisi, että viranomaisen olisi toimitettava tiedoksianto yhteystietoa käyttäen. Käytännössä viranomaisella ei välttämättä ole käytössään tapaa, jolla tiedoksianto voitaisiin toimittaa asianosaisen ilmoittaman yhteystiedon perusteella. Laissa ei toisaalta voimassa olevan lain tapaan ehdoteta rajoitettavan sitä, millaista tekniikkaa ja mitä järjestelmiä käyttäen sähköinen tiedoksianto voitaisiin toteuttaa.
Muusta lainsäädännöstä voi lisäksi seurata rajoituksia sähköisen tiedoksianto-osoitteen käyttämiselle. Esimerkiksi tiedonhallintalain 14 §:n mukaan viranomaisen on toteutettava tietojensiirto yleisessä tietoverkossa salattua tai muuten suojattua tiedonsiirtoyhteyttä tai -tapaa käyttämällä, jos siirrettävät tiedot ovat salassa pidettäviä. Lisäksi tietojensiirto on järjestettävä siten, että vastaanottaja varmistetaan tai tunnistetaan riittävän tietoturvallisella tavalla ennen kuin vastaanottaja pääsee käsittelemään siirrettyjä salassa pidettäviä tietoja. Myös digipalvelulain 5 §:n mukaan viranomaisen on tarjottava jokaiselle mahdollisuus käyttää asiassaan viranomaisten sähköisten viestien ja asiakirjojen vastaanottamiseen joko tukipalvelulaissa tarkoitettua viestinvälityspalvelua tai muuta riittävän tietoturvallista sähköistä tiedonsiirtomenetelmää, jos viranomainen voi toimittaa viestin tai asiakirjan sähköisessä muodossa.
Pykälän 2 momentti siirtyisi
3 momentiksi
uuden 2 momentin säätämisen vuoksi. Momentissa säädetään tiedoksiannon vastaanottajan tunnistamisesta. Momenttia muutettaisiin erityisesti 1 momenttiin tehtyjen muutosten vuoksi. Säännös edellyttäisi voimassa olevan lain tapaan sitä, että tiedoksiannon vastaanottaja on tunnistettava käyttäen tietoturvallista ja todisteellista tekniikkaa. Voimassa olevan lain tapaan säännöksessä ei säädettäisi nimenomaisesti käytettävästä tunnistamistekniikasta. Muun muassa tunnistus- ja luottamuspalvelulaissa säädetään vahvasta sähköisestä tunnistamisesta. Voimassa olevan lain tapaan tunnistamisessa voitaisiin käyttää myös muuta tekniikkaa, joka on tietoturvallinen ja todisteellinen.
Pykälän 3 momentti siirtyisi
4 momentiksi
uuden 2 momentin säätämisen vuoksi. Momentissa säädetään muun ohella todisteellisen sähköisen tiedoksiannon tapahtumisesta ja sen ajankohdasta. Momenttia muutettaisiin erityisesti 1 momenttiin tehtävien muutosten vuoksi. Noutamisen sijaan käytettäisiin termiä vahvistettu vastaanotetuksi. Uusi termi kuvaisi paremmin tapahtumaa myös teknisessä mielessä. Vastaanotetuksi vahvistaminen voidaan toteuttaa erilaisilla teknisillä tavoilla. Se voidaan toteuttaa esimerkiksi viestinvälityspalvelussa tai asiointipalvelussa erillisen kyselyn muodossa, jolloin viranomaiselle välittyisi suoraan tieto todisteellisen tiedoksiannon vastaanottamisesta. Tiedoksiannon vastaanottaja voi myös esimerkiksi lähettää viranomaiselle viestin, jossa ilmoittaa vastaanottaneensa tiedoksiannon.
Voimassa olevan lain tapaan, mikäli sähköinen tiedoksianto ei toteudu säännöksessä edellytetyllä tavalla, noudatettaisiin mitä siitä muualla laissa säädetään. Käytännössä viranomainen voi tällöin toimittaa todisteellisen tiedoksiannon esimerkiksi hallintolain 60 §:n tai muun soveltuvan lain säännösten mukaisesti.
19 §.Tavallinen sähköinen tiedoksianto.
Pykälässä säädetään tavallisesta sähköisestä tiedoksiannosta.
Pykälän
1 momentissa
säädetään tavallisen sähköisen tiedoksiannon käyttämisestä ja sen edellytyksistä. Momenttia selkeytettäisiin ja siihen lisättäisiin viittaus 18 §:n 2 momentin säännökseen sähköisistä tiedoksianto-osoitteista. Pykälästä poistettaisiin 18 §:n 1 momenttiin ehdotettavaa muutosta vastaavasti suostumusedellytys. Edellytykset sähköisen tiedoksiantotavan käyttämiselle määräytyisivät jatkossa asiointilain 18 §:n 2 momentin sekä 19 b §:n perusteella muissa tapauksissa kuin viestinvälityspalvelua käytettäessä. Säännös todisteellisen sähköisen tiedoksiantotavan käyttämisestä siirrettäisiin selkeyden vuoksi uuteen 2 momenttiin.
Momentin uudella muotoiluehdotuksella ”joka lain mukaan toimitetaan muutoin kuin todisteellisesti” ei muutettaisi säännöksen soveltamisalaa nykyisestä, mutta kirjoitusasu muutettaisiin selkeämmäksi ja yhdenmukaisemmaksi 18 §:n 1 momentin säännöksen kanssa. Muotoilulla on tarkoitus selventää sitä voimassa olevankin säännöksen lähtökohtaa, jonka mukaan asiointilain 19 § soveltuu laajasti niihin tilanteisiin, joissa erityislainsäädännössä on säädetty muusta kuin todisteellisesta tiedoksiantotavasta. Erityislainsäädäntöön sisältyy runsaasti säännöksiä asiakirjan tiedoksi antamisesta esimerkiksi ”postitse” tai ”kirjeitse”. Viranomainen voi siten soveltaa asiointilain säännöstä tällaisessa tilanteessa, ja käyttää sähköistä tiedoksiantoa ilman, että siitä olisi erikseen tarpeen säätää. Myöskään tiedoksiantotapoja koskevia yksittäisiä menettelysäännöksiä ei tarvitse lähtökohtaisesti muuttaa, jotta sähköistä tiedoksiantotapaa voitaisiin hyödyntää.
Edellä 18 §:n perusteluissa on selostettu tarkemmin sähköisen tiedoksiantotavan näkökulmasta huomionarvoista erityislainsäädäntöä, kuten prosessiosoitteen tai tiedoksianto-osoitteen ilmoittamista koskevaa sääntelyä tai niitä tilanteita, joissa sähköinen tiedoksiantotapa ei välttämättä ole mahdollinen.
Momentissa viitattaisiin uuteen 18 §:n 2 momenttiin, jossa säädetään tiedoksianto-osoitteista, joihin viranomainen voi toimittaa sähköisen tiedoksiannon.
Pykälän 1 momentin säännös todisteellisen tiedoksiantotavan käyttämisestä siirrettäisiin uuteen
2 momenttiin
. Voimassa olevan lain säännös on aiheuttanut tulkintaepäselvyyksiä sen suhteesta muun ohella hallintolain 60 §:n 1 momentin säännökseen, jonka mukaan saantitodistusta voidaan käyttää myös, jos se on muusta syystä tarpeen asianosaisen oikeuksien turvaamiseksi. Säännöstä muutettaisiin yhdenmukaisemmaksi hallintolain säännöksen kanssa, ja säännöksen soveltaminen jättäisi hallintolain säännöstä vastaavasti viranomaiselle harkintaa sen suhteen, milloin todisteellisen tiedoksiantotavan käyttäminen olisi perusteltua. Hallintolain esitöiden mukaan asianosaisen oikeuksien turvaamiseksi todisteellisen tiedoksiantotavan käyttäminen voisi tulla kysymykseen esimerkiksi silloin, kun käsittelyn aikana joudutaan toimittamaan katselmus tai suullinen kuuleminen asian selvittämiseksi ja henkilön läsnäolo toimituksessa on tarpeen asian ratkaisemisen kannalta (HE 72/2002 vp, s. 123).
Säännöksen tarkoituksena on parantaa tiedoksiannon vastaanottajan oikeusturvaa, sillä todisteellinen tiedoksiantotapa on tavallista tiedoksiantoa tehokkaampi, koska sen avulla saadaan varmuus tiedoksiannon tapahtumisesta ja perillemenosta. Suomi.fi-viestien käyttäjämäärän kasvu sekä todisteellisen sähköisen tiedoksiannon edullisuus mahdollistavat nopean todisteellisen sähköisen tiedoksiannon käytön joustavasti tilanteissa, joissa tiedoksiantoa ei ole suoraan lain mukaan toimitettava todisteellisesti, mutta todisteellisen tiedoksiantotavan käyttö on kuitenkin tarpeen asianosaisen oikeuksien turvaamiseksi. Pelkästään esimerkiksi tietoturvallisuussyistä tai vastaanottajan luotettavan tunnistamisen varmistamiseksi ei kuitenkaan välttämättä olisi tarpeen turvautua todisteelliseen tiedoksiantoon. Esimerkiksi käytettäessä Suomi.fi-viestejä tavallisessa sähköisessä tiedoksiannossa henkilö voidaan tunnistaa luotettavasti ja tiedot siirtyvät tietoverkossa salattuna.
Hallintolain lisäksi myös muuhun lainsäädäntöön sisältyy säännöksiä siitä, milloin viranomaisen tulisi käyttää todisteellista tiedoksiantotapaa. Tällaista sääntelyä on esimerkiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 90 §:ssä, oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3 §:ssä ja 11 luvun 3 a §:ssä sekä ulosottokaaren 3 luvun 40 §:ssä.
Pykälän 2 momentti siirtyisi uuden 2 momentin johdosta
3 momentiksi
, eikä siihen tehtäisi muutoksia.
19 a §.Ilmoitus tiedoksiannosta viestinvälityspalvelussa.
Lakiin ehdotetaan säädettäväksi uusi 19 a §, jonka mukaan viranomaisen olisi ilmoitettava viestinvälityspalveluun eli Suomi.fi-viesteihin lähetetystä tiedoksi annettavasta asiakirjasta sen vastaanottajalle. Jo nykyisin Suomi.fi-viesteistä lähetetään tällainen niin sanottu heräteviesti käyttäjän ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Asiasta säädettäisiin myös lain tasolla erityisesti siitä syystä, että jatkossa Suomi.fi-viesteihin voitaisiin toimittaa sähköisiä tiedoksiantoja ilman tiedoksiannon vastaanottajan erillistä suostumusta, kun vastaanottaja on Suomi.fi-viestien käyttäjä. Ilmoituksella voidaan siten nähdä olevan merkitystä erityisesti siltä osin, että sähköinen tiedoksianto tulee tehokkaasti tiedoksiannon vastaanottajan tietoon.
Ilmoituksen lähettämistä ei edellytettäisi kuitenkaan kaikissa tapauksissa, vaan ainoastaan jos tiedoksiannon vastaanottaja on ilmoittanut sähköisen osoitteen Suomi.fi-viestit-palveluun. Kaikissa tapauksissa henkilöllä ei välttämättä ole soveltuvaa sähköistä osoitetta tai hän ei muusta syystä halua erillisiä ilmoituksia. Suomi.fi-viestit-tiliä avattaessa henkilöltä pyydettäisiin sähköinen yhteystieto ilmoitusten lähettämistä varten. Jos henkilö ei anna sähköistä yhteystietoa, henkilöä informoitaisiin siitä, että hänen tulee seurata itse säännöllisesti Suomi.fi-viestit-tiliään sinne saapuvien tiedoksiantojen varalta.
Pykälässä ei otettaisi erikseen kantaa ilmoituksen lähettämisen tekniseen tapaan tai annettavaan sähköiseen osoitteeseen. Vastaavassa tarkoituksessa on tavallisesti käytetty sähköposti-ilmoitusta tai tekstiviesti-ilmoitusta.
Ilmoituksen viestinvälityspalveluun saapuneesta tiedoksiannosta lähettää teknisessä mielessä viestinvälityspalvelun palvelutuottaja, joka on nykyisin Digi- ja väestötietovirasto. Asiasta säädettäisiin tukipalvelulain 8 b §:ssä. Viranomainen on kuitenkin itse vastuussa esimerkiksi ilmoituksen sisällöstä ja muutoinkin tiedoksiantomenettelyn asianmukaisuudesta muun ohella hallintolain 54 §:n perusteella. Digi- ja väestötietoviraston tulisi kyetä osoittamaan, että ilmoitus on lähetetty viestinvälityspalvelusta, mutta se ei kuitenkaan olisi vastuussa, jos ilmoitus ei ole tosiasiassa mennyt perille Digi- ja väestötietovirastosta riippumattomasta syystä. Esimerkiksi sähköpostin osalta joissain tapauksissa viesti saattaa suodattua roskapostiin tai henkilön sähköpostilaatikko voi olla täynnä, eikä ilmoitus siksi tosiasiassa saavu perille.
Ilmoituksen sisällöstä ei säädettäisi erikseen, vaan sisältö voi riippua esimerkiksi ilmoituksen teknisestä toteutustavasta. Esimerkiksi tekstiviesti-ilmoitukseen ei ole mahdollista sisällyttää yhtä kattavaa informaatiota kuin sähköposti-ilmoitukseen. Ilmoituksen sisältöön seuraa vaatimuksia muun ohella hallintolain 7 §:n mukaisesta palveluperiaatteesta ja 9 §:n mukaisesta hyvän kielenkäytön vaatimuksesta. Ilmoituksen sisältöön voi seurata lisäksi vaatimuksia muusta lainsäädännöstä, kuten edellä selostetusta tiedonhallintalain 14 §:stä.
19 b §.Ilmoitus tiedoksiannosta asiointipalvelussa.
Lakiin ehdotetaan säädettäväksi uusi 19 b §, joka koskisi asiointipalveluun lähetetystä tiedoksi annettavasta asiakirjasta lähetettävää vastaavaa ilmoitusta, kuin 19 a §:ssä säädettäisiin viestinvälityspalvelun osalta.
Pykälän
1 momentissa
säädettäisiin siitä, että viranomaisen on ilmoitettava asiointipalveluun lähetetystä tiedoksi annettavasta asiakirjasta sen vastaanottajalle. Ilmoituksen lähettäminen on perusteltua vastaavista syistä kuin 19 a §:n kohdalla on todettu. Asiointipalvelussa voitaisiin antaa asiakirja tiedoksi sähköisesti 2 momentin perusteluissa selostetulla tavalla ilman tiedoksiannon vastaanottajan erillistä suostumusta silloin, kun tästä lähetetään ilmoitus viestinvälityspalveluun. Ilmoituksen lähettämisestä on siten tarpeen säätää, jotta sähköinen tiedoksianto tulee tehokkaasti tiedoksiannon vastaanottajan tietoon.
Pykälän
2 momentissa
säädettäisiin siitä, mihin ilmoitus lähetetään. Lain 18 §:n 2 momentin ja ehdotetun 19 b §:n 2 momentin sääntelystä seuraa, että viranomainen voi antaa asiakirjan tiedoksi asiointipalvelussa ilman tiedoksiannon vastaanottajan erillistä suostumusta, jos asiointipalvelusta lähetetään ilmoitus tiedoksiannosta viestinvälityspalveluun eli Suomi.fi-viesteihin. Edelleen viestinvälityspalvelusta lähetettäisiin tukipalvelulain 8 b §:n perusteella ilmoitus tiedoksiannon vastaanottajan sähköiseen osoitteeseen, jos vastaanottaja on tällaisen viestinvälityspalveluun ilmoittanut.
Mikäli asiointipalvelusta ei ole mahdollista lähettää ilmoitusta Suomi.fi-viesteihin, esimerkiksi koska Suomi.fi-viestejä ei ole liitetty asiointipalveluun tai tiedoksiannon vastaanottajalla ei ole viestinvälityspalvelutiliä avattuna, ilmoitus lähetettäisiin muuhun tiedoksiannon vastaanottajan viranomaiselle ilmoittamaan sähköiseen osoitteeseen, kuten sähköpostiosoitteeseen tai tekstiviestitse. Tässä tapauksessa tiedoksianto viranomaisen asiointipalvelussa edellyttäisi sitä, että tiedoksiannon vastaanottajan olisi etukäteen ilmoittanut viranomaiselle tällaisen sähköisen osoitteen. Kun ilmoitus lähetetään muuhun sähköiseen osoitteeseen kuin viestinvälityspalveluun, tiedoksiannon vastaanottajaa tulisi käytännössä informoida siitä, että sähköisen osoitteen annettuaan hänelle voitaisiin antaa asiakirjoja sähköisesti tiedoksi asiointipalvelussa, ja hän saa tiedoksiannosta ilmoituksen antamaansa sähköiseen osoitteeseen.
Säännöksen mukaan asiointipalvelussa tiedoksi annettavasta asiakirjasta lähetettäisiin ilmoitus ensisijaisesti Suomi.fi-viesteihin, mutta säännöksellä ei kuitenkaan olisi tarkoitus velvoittaa viranomaisia Suomi.fi-viestien käyttöönottoon. Suomi.fi-viestien käyttövelvollisuudesta ja käyttöoikeudesta säädetään tukipalvelulaissa.
Vastaavasti kuin 19 a §:ssä, myöskään 19 b §:ssä ei säädettäisi erikseen siitä, mitä teknistä tapaa ilmoituksen lähettämiseen tulisi käyttää. Viranomaisen vastuulla olisi osoittaa 19 a §:ää vastaavasti, että ilmoitus on lähetetty, mutta viranomainen ei kuitenkaan olisi vastuussa siitä, jos ilmoitus ei ole mennyt perille viranomaisesta riippumattomasta syystä.
7.3
Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta
3 §. Lain soveltamisala.
Pykälän 2 momentissa säädetään lain 2 luvun soveltamisesta, joka käsittää yleisölle tarjottavat viranomaisen digitaaliset palvelut ja muut sähköiset tiedonsiirtomenetelmät. Momentissa on erikseen rajattu 2 luvun soveltamisalan ulkopuolelle poliisitutkinnan ja esitutkinnan toimittaminen. Digipalvelulain 2 luvun soveltamisalaa muutettaisiin käsittämään myös esitutkinta ja poliisitutkinta.
Esitutkintaviranomaisia ovat esitutkintalain 2 luvun 1 §:n mukaan poliisin lisäksi Rajavartio-laitos, Tulli ja Puolustusvoimat. Digipalvelulain saavutettavuusvaatimukset soveltuvat jo nykyisin kyseisiin viranomaisiin niiden tarjotessa digitaalisia palveluja. Voimassa oleva viranomaisten sähköisiä palveluja koskeva lainsäädäntö koskee jo nykyisin laajasti esitutkintaviranomaisia. Esimerkiksi tukipalvelulakia ja tiedonhallintalakia sovelletaan myös esitutkintaviranomaisiin. Esityksessä ehdotetaan myös asiointilain soveltamisalaa muutettavaksi koskemaan esitutkintaviranomaisia.
Poliisitutkintaa suorittaa poliisi, ja sillä tarkoitetaan poliisilain (872/2011) 6 luvun 1 §:n mukaan muuta poliisin toimitettavaksi laissa säädettyä tutkintaa kuin rikoksen johdosta toimitettavaa esitutkintaa. Poliisitutkintaa ovat esimerkiksi kuolemansyyn tutkinta ja henkilöiden katoamistapausten tutkiminen. Poliisitutkinta toimitetaan noudattaen tutkinnan laadun edellyttämällä tavalla soveltuvin osin esitutkintalain säännöksiä.
Esitutkintaviranomaisista erityisesti poliisi on kehittänyt myös esitutkintaan liittyviä sähköisiä palvelujaan. Poliisi vastaanottaa nykyisin yli 200 000 rikosilmoitusta sähköisesti asiointipalvelun, sähköpostin tai muun sähköisen kanavan kautta. Määrä on yli puolet rikosilmoitusten kokonaismäärästä. Viranomaisten sähköisiä palveluja ja sähköistä asiointia koskevan sääntelykokonaisuuden yhdenmukaistamiseksi ja selkeyttämiseksi digipalvelulain 2 lukua on perusteltua soveltaa myös esitutkintaan ja poliisitutkintaan.
7.4
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa
15 §.
Pykälässä säädetään valituksen sisältövaatimuksista.
Pykälän
2 momentissa
säädetään valittajan sekä tämän laillisen edustajan tai asiamiehen yhteystietojen ilmoittamisesta. Momenttiin lisättäisiin vaatimus siitä, että nimensä ja yhteystietojensa lisäksi valittajan tulisi ilmoittaa henkilötunnuksensa tai yritys- ja yhteisötunnuksensa. Henkilötunnus olisi tarpeen muun ohella sen selvittämiseksi, voidaanko valittajalle antaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat tiedoksi hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa uuden 90 §:n 5 momentin menettelyn mukaisesti. Lisäksi tiedoksianto asiointipalvelussa edellyttää henkilötunnusta. Vastaavaa henkilötunnuksen tai yritys- ja yhteisötunnuksen ilmoittamista koskevaa sääntelyä ehdotetaan lisättäväksi myös esimerkiksi oikeudenkäymiskaareen. Henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus tulisi ilmoittaa hallintotuomioistuimelle soveltuvalla tavalla. Tunnuksen ilmoittaminen valituskirjelmässä ei siten olisi välttämätöntä, vaan sen voisi ilmoittaa muullakin tavalla. Jos valitus on tehty hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelun kautta, henkilötunnus välittyy tuomioistuimelle suoraan tätä kautta ja yksilöi samalla valituksen tehneen henkilön. Henkilötunnuksen ilmoittaminen olisi tarpeen siten myös valittajan yksilöimiseksi. Jos valittajalla ei ole henkilötunnusta, valittajan yksilöimiseksi voitaisiin ilmoittaa esimerkiksi syntymäaika tai jokin viranomaisen henkilön yksilöintiin käyttämä tunnus kuten Migrin asiakasnumero. Yritys- ja yhteisötunnus olisi tarpeen valittajana olevan oikeushenkilön yksilöimiseksi.
Henkilötunnus on henkilötieto. Velvollisuus sen ilmoittamiseen perustuisi kuitenkin lakiin, jolla olisi edellä kuvattu hyväksyttävä tarkoitus. Henkilötunnuksen käsittely olisi tarpeen tuomioistuinten lainkäyttötehtävissä. Ilmoittaminen palvelisi tiedoksiannon vastaanottajan oikeaa yksilöintiä ja pienentäisi sitä kautta henkilötietojen tietoturvaloukkauksen riskiä. Asianosaisten tulee oikeudenkäynnissä toimittaa tuomioistuimeen muitakin henkilötietoja, joista vastaaja tai todistaja on tunnistettavissa. Henkilötunnuksen käsittelystä säädetään tietosuojalain (1050/2018) 29 §:ssä ja yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) 87 artiklassa.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin lisäksi siten, että valituksessa olisi ilmoitettava valittajan postiosoite ja muut yhteystiedot. Kyseessä olisi selkeyttävä muutos, jonka myötä momentista kävisi aiempaa yksiselitteisemmin ilmi, että valituksessa on ilmoitettava valittajan postiosoite. Valittajan postiosoite on nykyisin tarpeen muun ohella oikeudenkäyntimaksun laskuttamista varten. Postiosoitetta olisi mahdollista käyttää tarvittaessa myös valittajan yksilöimisen tukena. Koska kaikki 2 momentin nojalla ilmoitettavat tiedot eivät olisi yhteystietoja, 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi vielä siten, että hallintotuomioistuimelle tulisi valituksen vireillä ollessa viipymättä ilmoittaa, jos jokin tieto myöhemmin muuttuu.
Pykälän
3 momentissa
säädetään prosessiosoitteesta, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat lähetetään. Momenttia muutettaisiin siten, että valituksessa tulisi ilmoittaa sähköinen osoite tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää. Voimassa olevan lain tapaan ei siten edellytettäisi aina postiosoitteen yksilöimistä prosessiosoitteeksi, vaan sähköinen osoite ja muu osoite eli käytännössä postiosoite olisivat vaihtoehtoisia toisilleen. Valittajan tulisi kuitenkin 15 §:n 2 momentin perusteella ilmoittaa myös postiosoite, vaikka sitä ei käytettäisikään prosessiosoitteena.
Säännöksessä mainittaisiin ensimmäisenä sähköinen osoite, joka osaltaan ohjaisi valittajaa ilmoittamaan sähköisen prosessiosoitteen, sillä sähköinen tiedoksiantotapa on asianosaisen kannalta nopeampi ja useassa tapauksessa myös saavutettavampi vaihtoehto. Lisäksi sähköinen prosessiosoite tehostaa oikeudenkäyntiä ja vähentää asiakirjojen tiedoksiannosta tuomioistuimelle aiheutuvia kustannuksia. Sähköisellä osoitteella tarkoitettaisiin lähinnä hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelua tai sähköpostiosoitetta. Hallintotuomioistuimen ei ole mahdollista nykyisin toimittaa tiedoksi annettavia asiakirjoja suoraan Suomi.fi-viesteihin, vaan Suomi.fi-viestit toimii asiointipalvelun herätekanavana. Sen sijaan esimerkiksi tilit sosiaalisen median yhteisöpalveluissa eivät olisi osoitteita säännöksessä tarkoitetussa merkityksessä.
Mahdollinen muu osoite tarkoittaisi jatkossa lähinnä postiosoitetta. Postiosoitteen käyttäminen prosessiosoitteena olisi edelleen mahdollista voimassa olevaa lakia vastaavasti. Postiosoitteen käyttäminen prosessiosoitteena olisi tarpeen esimerkiksi, jos valittajalla ei ole sähköistä osoitetta, tai hän ei pysty asioimaan asiointipalvelussa esimerkiksi vahvan sähköisen tunnistamisen välineen puuttumisen vuoksi.
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi myös säännös siitä, että mikäli valitus tai muu asiakirja myöhemmin asian vireillä ollessa on toimitettu hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun, asiointipalvelu katsottaisiin ilmoitetun prosessiosoitteeksi. Hallintotuomioistuimen sähköisellä asiointipalvelulla tarkoitetaan hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelua. Asiointilakiin ehdotettujen muutosten mukaan viranomaisen asiointipalvelua voidaan käyttää tavallisessa tai todisteellisessa sähköisessä tiedoksiannossa, jos asiointipalvelussa tiedoksi annettavasta asiakirjasta lähetetään ilmoitus viestinvälityspalveluun eli Suomi.fi-viesteihin tai muuhun viranomaiselle herätteiden lähettämistä varten ilmoitettuun sähköiseen osoitteeseen. Hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelusta lähetetään ilmoitus Suomi.fi-viesteihin. Jos tiedoksiannon vastaanottajalla ei ole Suomi.fi-viestejä käytössään, hänelle lähetetään ilmoitus sähköpostiin tai tekstiviestitse.
Jos valitus tai myöhemmin asian vireillä ollessa muu asiakirja on toimitettu asiointipalvelun kautta, on perusteltua käyttää prosessiosoitteena samaa tietoturvallista sähköistä ympäristöä. Antamalla oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat tiedoksi asiointipalvelussa voidaan varmistaa myös asiakirjojen toimittaminen oikealle henkilölle, sillä asiointipalvelu edellyttää vahvaa sähköistä tunnistautumista. Säännös ei kuitenkaan estäisi valittajaa myöhemmin ilmoittamasta tarvittaessa muuta osoitetta prosessiosoitteeksi, jos esimerkiksi valittajan pääsy asiointipalveluun asian vireillä ollessa syystä tai toisesta estyisi.
90 §.
Pykälässä säädetään tavallisesta ja todisteellisesta tiedoksiantotavasta.
Pykälän
1 momentissa
säädetään tavallisesta tiedoksiannosta. Säännöstä muutettaisiin sähköisen tiedoksiantotavan korostamiseksi siten, että sähköinen viesti mainittaisiin ennen kirjetoimitustapaa. Muutos ei vaikuttaisi säännöksen aineelliseen sisältöön, ja tuomioistuin voisi edelleen käyttää harkintansa mukaan soveltuvaa tiedoksiannon vastaanottajan ilmoittamaa tiedoksiantotapaa. Säännöksellä kuitenkin korostettaisiin sitä lähtökohtaa, että esimerkiksi valittajan ilmoitettua usean prosessiosoitteen niistä käytettäisiin ensisijaisesti sähköistä osoitetta.
Pykälän
4 momentissa
säädetään todisteellisista tiedoksiantotavoista. Momenttia muutettaisiin 1 momenttia vastaavasti siten, että todisteellinen sähköinen tiedoksianto mainittaisiin luettelon ensimmäisenä kohtana sähköisen tiedoksiantotavan korostamiseksi. Myöskään tällä muutoksella ei olisi vaikutusta säännöksen aineelliseen soveltamiseen.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi
5 momentti
, jonka mukaan tiedoksianto voitaisiin toimittaa hallintotuomioistuimen asiointipalveluun eli hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalveluun myös siinä tapauksessa, että prosessiosoitteeksi olisi ilmoitettu muu sähköinen osoite kuin asiointipalvelu.
Hallintoprosessilain 15 §:n 3 momentin ja 90 §:n 1 momentin mukaan hallintotuomioistuimen asiakirjat annetaan tiedoksi tiedoksiannon vastaanottajan ilmoittamaan prosessiosoitteeseen. Siten asiointilakiin ehdotettujen säännösten perusteella sähköinen tiedoksianto muuhun kuin ilmoitettuun sähköiseen osoitteeseen ei ole lähtökohtaisesti mahdollista, vaikka asiointilakiin ehdotetut muutokset itsessään mahdollistavatkin sähköisen tiedoksiannon ilman suostumusta asiointipalveluun, jos asiointipalvelusta lähetetään ilmoitus Suomi.fi-viesteihin tai muuhun sähköiseen osoitteeseen, jonka vastaanottaja on ilmoittanut viranomaiselle ilmoituksen lähettämistä varten. Säännös on tarpeen, jotta asiakirjoja voitaisiin antaa mahdollisimman monessa tilanteessa sähköisesti tiedoksi asiointipalvelussa, joka on tietoturvallinen sähköinen ympäristö, jossa tiedoksiannon vastaanottaja tunnistetaan vahvalla sähköisellä tunnistuksella. Asiakirja voitaisiin momentin nojalla antaa tiedoksi asiointipalvelussa tavallisena sähköisenä tiedoksiantona tai todisteellisena sähköisenä tiedoksiantona. Tiedoksiannon vastaanottajalla tarkoitettaisiin valittajana olevaa luonnollista henkilöä, jos hän käyttää asiassa itse puhevaltaa, ja muussa tapauksessa valittajan laillista edustajaa tai asiamiestä.
Käytännössä muu sähköinen prosessiosoite voisi olla esimerkiksi sähköpostiosoite. Hallintotuomioistuimen ei ole mahdollista nykyisin toimittaa tiedoksi annettavia asiakirjoja suoraan Suomi.fi-viesteihin, vaan Suomi.fi-viestit toimii asiointipalvelun herätekanavana. Asiointipalvelu taas on lähtökohtaisesti sähköpostia tietoturvallisempi vaihtoehto, minkä lisäksi siellä tiedoksiannon vastaanottaja voidaan edellä todetusti tunnistaa luotettavasti. Säännöstä voitaisiin soveltaa riippumatta siitä, mitä kautta valitus on tullut vireille. Säännöksen soveltaminen kuitenkin edellyttäisi, että prosessiosoitteeksi on ilmoitettu muu sähköinen osoite kuin asiointipalvelu. Jos valitus on tehty asiointipalvelussa tai valittaja on myöhemmin asian vireillä ollessa siirtynyt käyttämään asiointipalvelua, asiointipalvelu toimii jo lähtökohtaisesti prosessiosoitteena 15 §:n 3 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan. Tässä tapauksessa tiedoksiannossa voidaan soveltaa 90 §:n 1 momenttia tai 4 momentin 1 kohtaa.
Säännöksen sanamuoto jättäisi hallintotuomioistuimelle harkintavaltaa säännöksen soveltamisessa. Edellytyksenä säännöksen soveltamiselle olisi, että tiedoksiannon vastaanottajalla olisi tukipalvelulaissa tarkoitettu viestinvälityspalvelutili avattuna. Tämä osoittaisi, että tiedoksiannon vastaanottajalla on käytössään vahvan sähköisen tunnistamisen väline ja siten myös pääsy asiointipalveluun. Käytännössä hallintotuomioistuimen tulisi tarkistaa asia Suomi.fi-viestien käyttäjärekisteristä.
Tiedoksiannosta asiointipalvelussa lähetettäisiin ilmoitus tiedoksiannon vastaanottajan prosessiosoitteeksi ilmoittamaan sähköiseen osoitteeseen, käytännössä lähinnä sähköpostiosoitteeseen. Säännös turvaisi tiedoksiannon tehokkuutta ja perillemenoa, sillä tiedoksiannon vastaanottaja saisi asiointipalveluun lähetetystä asiakirjasta tiedon ilmoittamaansa sähköiseen osoitteeseen. Kyseessä olisi täydentävä erityissäännös suhteessa ehdotettuun asiointilain 19 b §:n 2 momenttiin, jonka mukaan ilmoitus lähetetään ensisijaisesti viestinvälityspalveluun eli Suomi.fi-viesteihin ja toissijaisesti muuhun ilmoitettuun sähköiseen osoitteeseen. Säännös on tarpeen 15 §:n 3 momentin prosessiosoitesääntelyn vuoksi ja säännös edellä kuvatusti turvaa tiedoksiannon perillemenoa näissä tilanteissa, joissa asiointipalvelua ei ole ilmoitettu prosessiosoitteeksi.
7.5
Oikeudenkäymiskaari
5 luku Riita-asian vireillepano ja valmistelu
2 §.
Pykälässä säädetään haastehakemuksen sisältövaatimuksista. Sen
2 momentin
mukaan haastehakemuksessa on ilmoitettava muun muassa prosessiosoite, jolla tarkoitetaan sitä postiosoitetta tai mahdollista muuta osoitetta, johon asiaa koskevat kutsut, kehotukset ja ilmoitukset voidaan lähettää.
Momenttia ehdotetaan muutettavaksi prosessiosoitteen osalta niin, että kantajan tulisi ilmoittaa prosessiosoitteekseen sähköinen tai mahdollinen muu osoite. Vaikka säännös mahdollistaa jo tällä hetkellä myös sähköisen osoitteen ilmoittamisen prosessiosoitteeksi, muutos ilmentäisi sitä, että sähköisen osoitteen ilmoittaminen olisi lähtökohta.
Muutos olisi tarpeen huolimatta siitä, että sähköisen osoitteen ilmoittaminen on jo tällä hetkellä yleistä etenkin silloin, kun kantajalla on oikeudenkäyntiasiamies tai -avustaja. Muutoksella pyrittäisiin edistämään tätä myönteistä käytäntöä, sillä sähköisen prosessiosoitteen käyttäminen tehostaa oikeudenkäyntiä ja vähentää asiakirjojen tiedoksiannosta aiheutuvia kustannuksia. Myös esityksen tavoitteen, digitaalisen viranomaisviestinnän edistämisen, näkökulmasta olisi tärkeää, että kantaja voitaisiin tavoittaa sähköisesti.
Sähköinen osoite voisi tarkoittaa esimerkiksi tiliä tukipalvelulain 3 §:ssä määritellyssä viestinvälityspalvelussa eli tällä hetkellä Suomi.fi-viesteissä, mutta myös sähköpostiosoitetta tai jatkossa tuomioistuinten sähköistä asiointipalvelua. Sen sijaan esimerkiksi tilit sosiaalisen median yhteisöpalveluissa eivät olisi osoitteita säännöksessä tarkoitetussa merkityksessä.
Koska kaikilla ei ole tosiasiallisia edellytyksiä käyttää sähköisiä viestintävälineitä, olisi yhdenvertaisuuden ja oikeusturvankin näkökulmasta ongelmallista, jos sähköisen prosessiosoitteen ilmoittamista poikkeuksetta edellytettäisiin. Siksi myös muun kuin sähköisen osoitteen, kuten postiosoitteen, ilmoittaminen säilyisi mahdollisena.
Momentin luettavuuden edistämiseksi prosessiosoitteesta ehdotetaan säädettäväksi omassa virkkeessään.
Momenttiin lisättäisiin myös uusi virke asianosaisen, siis kantajan, vastaajan ja mahdollisen muun asianosaisen, henkilötunnuksen tai yritys- ja yhteisötunnuksen sekä todistajaksi tai muuksi kuultavaksi nimetyn henkilön henkilötunnuksen ilmoittamisesta. Niiden ilmoittaminen edistäisi asian käsittelyä käräjäoikeudessa, koska tieto palvelisi asianosaisten yksilöimistä ja olisi tarpeen tiedoksiannossa. Henkilötunnuksen tai yritys- ja yhteisötunnuksen avulla tiedoksiannon vastaanottaja kyetään yksilöimään, jolloin tiedoksianto voidaan toimittaa oikealle taholle. Tämä korostuu sähköisessä tiedoksiannossa, jossa on esimerkiksi haastemiestiedoksiantoa suurempi riski toimittaa tiedoksianto väärälle henkilölle.
Velvollisuus ilmoittaa mainitut tiedot ei juuri rasittaisi kantajaa, koska vain jo valmiiksi tiedossa olevien tunnusten ilmoittamista edellytettäisiin. Vastaajan henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus voisi ilmetä esimerkiksi asianosaisten välisestä sopimuksesta. Kantajalta ei siis edellytettäisi erityisiä toimenpiteitä henkilötunnuksen taikka yritys- ja yhteisötunnuksen selvittämiseksi. Mitään estettä esimerkiksi yritys- ja yhteisötunnuksen selvittämiseksi julkisista lähteistä kuten kaupparekisteristä tai yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä ei kuitenkaan olisi.
Henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus tulisi ilmoittaa käräjäoikeudelle soveltuvalla tavalla. Tunnusten ilmoittaminen haastehakemuksessa ei siten olisi välttämätöntä, vaan ne voisi ilmoittaa muullakin tavalla. Näin henkilötunnus ei tulisi haasteessa vastaajan tietoon. Ehdotus vastaa sitä, mitä yhteystietojen ilmoittamisesta säädetään (HE 32/2001 vp s. 31).
Henkilötunnus on henkilötieto. Velvollisuus sen ilmoittamiseen perustuisi kuitenkin lakiin, jolla olisi edellä kuvattu hyväksyttävä tarkoitus. Henkilötunnuksen käsittely olisi tarpeen tuomioistuinten lainkäyttötehtävissä. Ilmoittaminen palvelisi tiedoksiannon vastaanottajan oikeaa yksilöintiä ja pienentäisi sitä kautta henkilötietojen tietoturvaloukkauksen riskiä. Asianosaiset toimittavat oikeudenkäynnissä käräjäoikeuteen paljon muitakin henkilötietoja, joista vastaaja tai todistaja on tunnistettavissa. Henkilötunnuksen käsittelystä säädetään tietosuojalain (1050/2018) 29 §:ssä ja yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) 87 artiklassa.
10 §.
Pykälän
3 momentissa
säädetään vastauksen sisältövaatimuksista. Momenttia sovelletaan myös hakemusasiassa annettavaan lausumaan. Momenttia
muutettaisiin prosessiosoitteen sekä vastaajan oman henkilötunnuksen tai yritys- ja yhteisötunnuksen sekä todistajan tai muun kuultavan henkilötunnuksen ilmoittamisen osalta samalla tavalla kuin luvun 2 §:n 2 momenttia. Ehdotuksen perustelut vastaavat 2 §:n kohdalla esitettyä.
11 lukuTiedoksiannosta oikeudenkäynnissä
3 §.
Pykälän
1 momentissa
säädetään todisteellisista tiedoksiantotavoista. Momenttia muutettaisiin sähköisen tiedoksiannon edistämiseksi.
Momenttia muutettaisiin ensiksikin vaihtamalla tiedoksiantotapojen järjestystä niin, että todisteellisesta sähköisestä tiedoksiannosta säädettäisiin momentin 1 kohdassa ja saantitodistustiedoksiannosta 3 kohdassa. Vastaanottotodistustiedoksiannosta säädettäisiin jatkossakin momentin 2 kohdassa.
Muutoksen tarkoitus olisi korostaa todisteellisen sähköisen tiedoksiannon merkitystä tiedoksiantotapana. Vastaanottotodistustiedoksianto ja saantitodistustiedoksianto olisivat silti jatkossa mahdollisia samoin edellytyksin kuin nykyään.
Momenttia muutettaisiin myös selventämällä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa koskevaa kohtaa. Todisteellisella sähköisellä tiedoksiannolla tarkoitettaisiin asiointilain 18 §:ssä tarkoitettua tiedoksiantoa. Kysymys olisi viittauksesta nimenomaan tiedoksiantotapaan. Asiointilain 18 §:ssä tarkoitettua todisteellista sähköistä tiedoksiantoa voitaisiin siten käyttää kaikkien asiakirjojen, siis myös rikosasian haasteen, tiedoksiantoon.
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi myös asiointilain 18 §:ää. Jatkossa asiakirja voitaisiin antaa todisteellisesti tiedoksi lähettämällä se sähköisenä viestinä viestinvälityspalveluun, asiointipalveluun tai muuhun sähköiseen osoitteeseen, jonka viestin vastaanottaja on ilmoittanut yhteystiedokseen. Sähköinen todisteellinen tiedoksianto viestinvälityspalveluun ei enää edellyttäisi erillistä suostumusta.
Asiointilain 18 §:n muuttaminen merkitsisi oikeudenkäynnissä sitä, että vastaisuudessa kaikki asiakirjat voitaisiin myös oikeudenkäynnissä antaa todisteellisesti tiedoksi siten kuin tuossa pykälässä säädetään. Se tehostaisi tiedoksiantoa ja oikeudenkäyntimenettelyä.
Asiointilain 18 §:ssä tarkoitettu viestinvälityspalvelu olisi määritelty tukipalvelulain 3 §:ssä. Tällä hetkellä kysymys olisi Suomi.fi-viesteistä. Tukipalvelulain 8 d §:n nojalla täysi-ikäiselle luonnolliselle henkilölle avattaisiin Suomi.fi-viesteihin tili, kun henkilö tunnistautuu lain 3 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua luonnollisen henkilön tunnistuspalvelua käyttäen. Tämän voidaan arvioida lisäävän tilien määrää Suomi.fi-viesteissä ja siten edellytyksiä toimittaa todisteellisia sähköisiä tiedoksiantoja.
Tiedoksiannon toimittaminen viestinvälityspalveluun ei heikentäisi tiedoksiannon vastaanottajan oikeusturvaa. Sähköinen todisteellinen tiedoksianto edellyttäisi ensinnäkin sitä, että tiedoksiannon vastaanottaja tunnistetaan käyttäen tietoturvallista ja todisteellista tekniikkaa. Siksi voitaisiin jatkossa vähintään nykytilaa vastaavalla tavalla varmistua siitä, että tiedoksianto tapahtuu oikealle henkilölle. Viestinvälityspalvelun käyttö voitaisiin lisäksi sähköisestä viestinnästä annetun lain 272 §:n nojalla estää, jos palvelutuottajalla olisi syytä epäillä, että joku muu kuin se, jolle tili on avattu, käyttää sitä oikeudettomasti tai jos viestinvälityspalvelutilin käytön turvallisuus tai käyttäjän oikeusturva olisi muutoin vaarantunut.
Tiedoksiannon tapahtumisen edellytyksenä olisi asiointilain 18 §:n 4 momentin mukaan vaatimus siitä, että tiedoksiannon vastaanottaja vahvistaa asiakirjan vastaanotetuksi. Jos asiakirjaa ei ole vahvistettu vastaanotetuksi seitsemän päivän kuluessa sähköisen viestin lähettämisestä, tiedoksiannossa noudatetaan, mitä siitä muualla laissa säädetään. Näin voitaisiin jatkossa yhtä tehokkaasti kuin nykyään varmistua siitä, että tiedoksi annettava asiakirja tulisi myös tosiasiallisesti tiedoksiannon vastaanottajan tietoon. Tiedoksiannon vastaanottajan oikeusturvasta huolehdittaisiin myös siten, että viestin saapumisesta ilmoitettaisiin asiointilain 19 a §:ssä säädettävällä tavalla.
Henkilö voisi lisäksi aina halutessaan estää hänelle osoitettujen tiedoksiantojen toimittamisen viestinvälityspalveluun pyytämällä tilinsä sulkemista. Tästä säädettäisiin tukipalvelulain 8 e §:n 1 momentissa.
Tuomioistuin ja syyttäjä eivät olisi velvollisia käyttämään todisteellista sähköistä tiedoksiantoa asiakirjaa 3 §:n nojalla tiedoksiantaessaan. Tuomioistuin ja syyttäjä voisivat jatkossakin valita, mitä pykälässä mainittua tiedoksiantotapaa ne kussakin tapauksessa käyttäisivät. Vaikka todisteellinen sähköinen tiedoksianto olisi usein helpoin ja edullisin tiedoksiantotapa, voisi olla tilanteita, joissa olisi perustellumpaa valita saantitodistuksella tai vastaanottotodistuksella tapahtuva tiedoksianto. Todisteellinen sähköinen tiedoksiantotapa esimerkiksi edellyttäisi käytännössä sitä, että tiedoksiannon vastaanottaja kykenisi ottamaan vastaan tällaisia tiedoksiantoja ja haluaisi tehdä niin.
Esityksessä ei ehdoteta muutettavaksi esimerkiksi haastemiestiedoksiantoa tai puhelintiedoksiantoa koskevia lainkohtia. Ne ja muut tiedoksiantotavat olisivat vastaisuudessa käytettävissä samalla tavalla kuin nykyään.
Silloin, kun tiedoksiannon vastaanottaja oleskelee ulkomailla ja hänen osoitteensa on tiedossa, tiedoksianto toimitetaan luvun 8 §:n mukaisesti. Jos tiedoksiantoa ei ole uskottu asianosaisen huolehdittavaksi, tuomioistuimen tulee huolehtia tiedoksi annettavien asiakirjojen lähettämisestä siten kuin siitä on erikseen säädetty tai asianomaisen vieraan valtion kanssa sovittu. Euroopan unionissa noudatetaan rajat ylittävässä sähköisessä tiedoksiannossa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa tiedoksiantoasetuksen (2020/1784) 19 artiklaa ja rikosasioissa keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä vuonna 2000 tehtyä yleissopimusta (ns. MLA 2000-yleissopimus, SopS 56/2004).
3 a §.
Pykälässä säädetään muun kuin haasteen tiedoksiannosta. Sen
2 momentissa
on säännös tiedoksiannon tapahtumisen ajankohdasta silloin, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi. Koska pykälässä tarkoitettu tiedoksianto voidaan asiointilain 19 §:n nojalla toimittaa myös tavallisena sähköisenä tiedoksiantona, lainsäädännön selkeyttä edistäisi, jos momenttiin lisättäisiin informatiivinen viittaus siihen, mitä tuon pykälän 3 momentissa säädetään tiedoksiannon tapahtumisen ajankohdasta. Viitatun lainkohdan mukaisesti tiedoksi annettu asiakirja katsotaan annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.
5 §.
Pykälän
2 momentissa
säädetään tilanteesta, jossa muun tiedoksi annettavan asiakirjan kuin haastehakemuksen, vastauksen tai kirjallisen lausuman jäljentäminen on vaikeaa tai epätarkoituksenmukaista. Kysymys voi olla esimerkiksi todisteina esitettävistä kartoista, piirustuksista tai muista laajoista asiakirjoista (HE 16/1990 vp s. 14). Näissä tilanteissa tuomioistuin voi päättää, että aineisto pidetään nähtävänä tuomioistuimessa tai muussa tuomioistuimen määräämässä sopivassa paikassa.
Tuomioistuimiin voidaan toimittaa myös asiakirjoja, joiden jäljentäminen tuomioistuimessa ei välttämättä ole vaikeaa tai epätarkoituksenmukaista, mutta joiden luovuttaminen tiedoksiannon vastaanottajalle voi sitä olla. Sellaisia voivat olla esimerkiksi harvinaisessa tiedostomuodossa olevat tai suuret tiedostot. Syynä tähän on se, että sähköisessä tiedoksiannossa käytettävä viestinvälityspalvelu ja vastaisuudessa tuomioistuinten sähköinen asiointipalvelu eivät välttämättä tue kaikenlaisia tiedostoja. Muissa tiedoksiantotavoissa esimerkiksi videotallenteen tai muun laajan tiedoston luovuttaminen taas saattaa olla vaikeaa tai epätarkoituksenmukaista edellyttäessään esimerkiksi muistitikun tai vastaavan välineen käyttämistä.
Edellä kuvattujen tilanteiden huomioon ottamiseksi ja sähköisen tiedoksiannon edistämiseksi momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että tuomioistuin voisi päättää nähtävänä pitämisestä myös silloin, kun asiakirjan luovuttaminen tiedoksiannon vastaanottajalle olisi vaikeaa tai asiakirjan laajuuden vuoksi epätarkoituksenmukaista. Laajuus voi jatkossakin merkitä niin asiakirjan fyysistä kokoa kuin tiedostokokoakin.
Momentissa säädetään myös siitä, missä aineisto voidaan pitää nähtävänä. Mahdollisia paikkoja ovat tuomioistuimen tilat ja muut tuomioistuimen määräämät sopivat paikat, joista säännöksen esitöissä annetaan esimerkkeinä tiedoksiannon vastaanottajaa lähellä oleva postin toimipiste tai maaoikeusasioissa Maanmittauslaitoksen maanmittaustoimisto taikka kunnan tielautakunta (HE 9/2005 vp s. 18).
Momenttia ehdotetaan tältä osin muutettavaksi niin, että aineisto voitaisiin pitää nähtävänä myös asettamalla se soveliaalla tavalla sähköisesti saataville, jollei laissa toisin säädetä. Muutoksen tarkoitus olisi mahdollistaa sähköisten menetelmien hyödyntäminen nähtävänä pitämisessä. Esimerkiksi laaja videotallenne voitaisiin tekniikan kehittyessä pitää nähtävänä viranomaisen tietojärjestelmässä niin, että tiedoksiannon vastaanottajalla olisi katseluyhteyden välityksellä pääsy katsomaan sitä. Vastaisuudessa vaihtoehtona voisi olla myös asiakirjan pitäminen nähtävänä kehitteillä olevassa tuomioistuinten sähköisessä asiointipalvelussa siinä tilanteessa, että asiointipalvelua ei olisi voitu käyttää asiakirjan tiedoksiannossa. Ehdotuksen voidaan arvioida tehostavan nähtävänäpitomenettelyä tuomioistuimessa ja helpottavan asianosaisen pääsyä säännöksen nojalla nähtävänä pidettävään aineistoon.
Nähtävänä pitämisen tavan tulisi olla sovelias. Tavan soveliaisuutta tulisi arvioida ennen muuta siitä näkökulmasta, onko tapa tietoturvallinen ja tiedoksiannon vastaanottajan tosiasiallisesti käytettävissä.
Tuomioistuin ei voisi päättää aineiston pitämisestä asianosaisen nähtävänä nyt ehdotettavalla tavalla silloin, jos laissa säädettäisiin toisin. Nähtävänä ei siten voitaisi pitää kuva- ja äänitallennetta, josta tieto voitaisiin oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain (370/2007) 13 §:n nojalla antaa vain luovuttamalla se tuomioistuimessa nähtäväksi.
Momentin viimeistä virkettä muutettaisiin kielellisesti selvemmäksi.
Momentti koskisi yhä ainoastaan muita tiedoksi annettavia asiakirjoja kuin haastehakemusta, vastausta tai kirjallista lausumaa. Tuomioistuin ei voisi jatkossakaan päättää niiden nähtävänä pitämisestä momentin nojalla. Vastauksen, kirjallisen lausuman ja muutoksenhakemuksen nähtävänä pitämisestä säädetään 3 momentissa.
7 §.
Pykälä koskee sijaistiedoksiantoa, jota voidaan käyttää silloin, kun tiedoksiannon vastaanottajan voidaan olettaa välttelevän tiedoksiantoa.
Pykälän
1 momentin
mukaan sijaistiedoksianto voidaan toimittaa luovuttamalla asiakirjat paikalliselle poliisiviranomaiselle, jollei ketään momentissa mainituista tavata. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että asiakirjat voisi vaihtoehtoisesti luovuttaa tuomioistuimen kansliaan. Vaihtoehtojen lisääminen edistäisi tiedoksiannon tosiasiallista toteutumista, kun asiakirjojen noutaminen olisi helpompaa. Poliisiasemia on nykyään vähemmän kuin laki vuonna 1991 säädettäessä.
Momentin ruotsinkielistä versiota parannettaisiin samalla kielellisesti.
Pykälän
2 momentin
mukaan sijaistiedoksiantoa käytettäessä tiedoksiannon vastaanottajalle tulee lähettää siitä postin välityksellä ilmoitus. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi niin, että ilmoitus tulisi lähettää niin postitse kuin sähköisestikin.
Postittamisen osalta ehdotus ei merkitsisi muutosta nykytilaan. Säätäminen sähköiseen osoitteeseen lähettämisen rinnalla nimenomaisesti myös postiosoitteeseen tapahtuvasta lähettämisestä tarkoittaisi, että ilmoitus tulisi asiointilain säännöksistä huolimatta lähettää tiedoksiannon vastaanottajalle myös postitse.
Sähköisen viestinnän kehittymisestä huolimatta ilmoituksen postittamista tiedoksiannon vastaanottajalle voidaan pitää yhä tarpeellisena, koska kysymys on vaikeasti tavoitettavista henkilöistä. Jos sijaistiedoksiantoon joudutaan ylipäätään turvautumaan, tiedoksiannon vastaanottajaa ei ole tavoitettu ensisijaisin keinoin, joihin lukeutuu muun muassa todisteellinen sähköinen tiedoksianto. Vaikka vaikea tavoitettavuus voi olla tiedoksiannon vastaanottajan oma valinta, tiedoksiannon tosiasiallisen toteutumisen ja siten viime kädessä oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden kannalta on tärkeää ainakin pyrkiä varmistumaan siitä, että ilmoitus sijaistiedoksiannosta todella tavoittaisi tiedoksiannon vastaanottajan. Tiedoksiannolla on olennainen vaikutus siihen, miten asianosaisen oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin toteutuu (PeVL 9/2010 vp s. 2).
Postittamisen lisäksi haastemiehen tulisi jatkossa lähettää ilmoitus sijaistiedoksiannon käyttämisestä tiedoksiannon vastaanottajalle myös tämän tiedossa oleviin sähköisiin osoitteisiin. Kysymykseen voisi tulla lähinnä tili Suomi.fi-viesteissä, mutta myös tiedoksiannon vastaanottajan sähköpostiosoite, jos se jostain syystä olisi haastemiehen tiedossa. Jos tiedoksiannon vastaanottajalla ei olisi tiedossa olevaa sähköistä osoitetta, ilmoituksen postittaminen riittäisi.
Samankaltaisesta velvollisuudesta säädetään asunto-osakeyhtiölain (1599/2009) 8 luvun 3 ja 5 §:ssä. Ne koskevat osakehuoneiston yhtiön hallintaan ottamista koskevan varoituksen ja päätöksen tiedoksiantoa eräissä tilanteissa.
Pykälän 2 momentin muuttamisen johdosta tulisi muuttaa myös tiedoksiannon tapahtumisajankohtaa koskevaa
3 momenttia
. Sen mukaan tiedoksiannon katsottaisiin jatkossa tapahtuneen, kun 2 momentissa tarkoitettu ilmoitus on lähetetty. Jos ilmoitus olisi lähetetty useampaan osoitteeseen, ratkaisevaa olisi se ajankohta, jolloin niistä ensimmäinen olisi lähetetty.
30 lukuMuutoksenhaku hovioikeudesta korkeimpaan oikeuteen
6 §.
Pykälän
3 momentissa
säädetään prosessiosoitteen ilmoittamisesta korkeimmalle oikeudelle osoitetussa muutoksenhakukirjelmässä asiassa, jonka hovioikeus on käsitellyt toisena oikeusasteena. Momenttia sovelletaan luvun 13 §:n 3 momentin viittaussäännöksen nojalla myös asiassa, jonka hovioikeus on käsitellyt ensimmäisenä oikeusasteena.
Momenttia muutettaisiin prosessiosoitteen osalta samalla tavalla kuin 5 luvun 2 §:n 2 momenttia. Ehdotuksen perustelut vastaavat 5 luvun 2 §:n kohdalla esitettyä.
11 §.
Pykälän
2 momentissa
säädetään prosessiosoitteen ilmoittamisesta korkeimmalle oikeudelle osoitetussa vastauskirjelmässä asiassa, jonka hovioikeus on käsitellyt toisena oikeusasteena. Momenttia sovelletaan luvun 15 §:n 1 momentin viittaussäännöksen nojalla myös asiassa, jonka hovioikeus on käsitellyt ensimmäisenä oikeusasteena.
Momenttia muutettaisiin prosessiosoitteen osalta samalla tavalla kuin 5 luvun 2 §:n 2 momenttia. Ehdotuksen perustelut vastaavat 5 luvun 2 §:n kohdalla esitettyä.
7.6
Oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta annettu laki
25 luku Muutoksenhaku käräjäoikeudesta hovioikeuteen
16 §.
Pykälän
1 momentissa
säädetään prosessiosoitteen ilmoittamisesta hovioikeudelle osoitetussa valituskirjelmässä. Momenttia sovelletaan 26 luvun 4 §:n 2 momentin viittaussäännöksen nojalla myös vastaukseen.
Momenttia muutettaisiin prosessiosoitteen osalta samalla tavalla kuin oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n 2 momenttia. Ehdotuksen perustelut vastaavat 5 luvun 2 §:n kohdalla esitettyä. Lisäksi siihen lisättäisiin virke henkilötunnuksen ilmoittamisesta perusteilla, jotka niin ikään ilmenevät 5 luvun 2 §:n kohdalta. Velvollisuus koskisi vain henkilöitä, joita valittaja haluaa kuulustella henkilökohtaisesti ja joita ei käräjäoikeudessa olisi kuulusteltu. Käräjäoikeudessa kuulusteltujen henkilöiden henkilötunnukset olisivat useimmiten hovioikeuden tiedossa.
Momenttia on aiemmin muutettu lailla 96/2022 liittyen uudistukseen, joka koskee suullisen todistelun vastaanottamista muutoksenhaussa käräjäoikeudessa tehdyltä kuva- ja äänitallenteelta. Momentin aiempi muutos on säädetty tulevaksi voimaan lailla erikseen säädettävänä ajankohtana. Momenttiin nyt ehdotettava muutos tulisi voimaan samana päivänä kuin momentin aiempi muutos. Tämänhetkisen tiedon mukaan näin tapahtuisi toukokuussa 2026.
7.7
Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa
4 luku Teollis- ja tekijänoikeudellisten asioiden käsittely
7 §.
Pykälän
2 momentissa
säädetään vastauskirjelmässä ilmoitettavista tiedoista teollis- ja tekijänoikeudellisessa asiassa. Momentin mukaan vastauskirjelmässä ilmoitettaviin tietoihin sovelletaan lisäksi, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 15 §:n 2 momentissa säädetään.
Momentissa viitatun lainkohdan mukaan valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Viitatussa lainkohdassa ei säädetä prosessiosoitteesta. Prosessiosoitteen ilmoittamista koskee oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 15 §:n 3 momentti, johon tässä momentissa ei viitata. Lainsäädännön selkeyttämiseksi ehdotetaan, että 7 §:n 2 momenttiin lisättäisiin viittaus myös tuohon säännökseen.
5 luku Markkinaoikeudellisten asioiden käsittely
4 §.
Pykälän
3 momentissa
säädetään hakemuksesta, jolla markkinaoikeudellinen asia pannaan vireille. Momenttia muutettaisiin prosessiosoitteen ilmoittamisen osalta samalla tavalla kuin oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n 2 momenttia. Ehdotuksen perustelut vastaavat oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n kohdalla esitettyä.
6 §.
Pykälän
4 momentissa
säädetään markkinaoikeudellisen asian vastauksen sisältövaatimuksista. Momenttia muutettaisiin prosessiosoitteen ilmoittamisen osalta samalla tavalla kuin oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n 2 momenttia. Ehdotuksen perustelut vastaavat oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n kohdalla esitettyä.
7.8
Laki oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa
15 §.
Pykälän
2 momentissa
säädetään haastehakemuksen sisältövaatimuksista. Sen 1 kohdan mukaan haastehakemuksessa on ilmoitettava asianosaiset ja kuultaviksi kutsuttavat sekä heidän postiosoitteensa.
Kohtaan ehdotetaan lisättäväksi vaatimus siitä, että haastehakemuksessa tulisi ilmoittaa postiosoitteiden lisäksi asianosaisten ja kuultaviksi kutsuttavien tiedossa olevat sähköiset osoitteet. Sähköisellä osoitteella tarkoitettaisiin samaa kuin oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:ssä. Vaikka asianosaisten ja kuultavien sähköpostiosoitteiden ilmoittaminen on käsityksen mukaan jo nyt yleistä, muutoksen voidaan arvioida osaltaan edistävän digitaalisen viranomaisviestinnän edellytyksiä työtuomioistuimessa.
7.9
Laki eräiden asiakirjain lähettämisestä tuomioistuimille
3 §.
Pykälässä säädetään asianosaisen oikeudesta saada asiakirjoja hovioikeudelta ja korkeimmalta oikeudelta postitse tai lähetin välityksellä. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Joka tapauksessa on selvää, että pykälässä mainitut asiakirjat tulee pyydettäessä toimittaa asianosaiselle. Tässä tilanteessa asiakirjat voidaan toimittaa prosessiosoitteeseen, joka asianosaisen on tullut ilmoittaa hovioikeudelle ja korkeimmalle oikeudelle ja joka voi olla muukin kuin postiosoite tai lähetti. Vaikka lainkohdan voidaan asiointilain 19 §:n nojalla tulkita mahdollistavan myös sähköisen toimittamistavan, säätäminen nimenomaisesti postitse tai lähetin välityksellä tapahtuvasta toimittamisesta ei ole omiaan edistämään lainsäädännön selkeyttä.
5 §.
Pykälässä säädetään tavasta, jolla tuomioistuinten tulee toimittaa eräitä asiakirjoja niitä pyytävälle. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Perustelut vastaavat lain 3 §:n kohdalla esitettyä.
7.10
Kiinteistönmuodostamislaki
237 §.
Pykälässä säädetään muutoksenhakukirjelmän sisältövaatimuksista asianosaisen hakiessa muutosta toimituksessa tehtyyn ratkaisuun valittamalla maaoikeuteen. Säännöstä sovelletaan 256 §:n 5 momentin viittaussäännöksen nojalla myös maaoikeudelle annettavaan vastaukseen.
Pykälän
1 momenttia
muutettaisiin prosessiosoitteen osalta samalla tavalla kuin oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n 2 momenttia. Ehdotuksen perustelut vastaavat oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n kohdalla esitettyä.
7.11
Laki kieltotoimenpiteitä koskevista edustajakanteista
8 §.
Pykälässä säädetään hakemuksen sisältövaatimuksista. Sen 3 momenttia muutettaisiin prosessiosoitteen osalta samalla tavalla kuin oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n 2 momenttia. Ehdotuksen perustelut vastaavat oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n kohdalla esitettyä.
7.12
Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa
5 luku Syytteen vireillepanosta
3 §.
Pykälän
2 momentissa
säädetään nimi- ja yhteystiedoista, jotka tulee ilmoittaa haastehakemuksessa syyttäjän ajamassa rikosasiassa. Momenttia muutettaisiin asianosaisen, todistajan tai muun kuultavan henkilötunnuksen tai yritys- ja yhteisötunnuksen ilmoittamisen osalta samalla tavalla kuin oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n 2 momenttia. Ehdotuksen perustelut vastaavat oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n kohdalla esitettyä. Tietoa ei tarvitsisi ilmoittaa haastehakemuksessa, vaan soveltuva tapa voisi olla esimerkiksi syyttäjän ja tuomioistuimen yhteinen tietojärjestelmä.
9 §.
Pykälän
3 momentissa
säädetään vastauksessa ilmoitettavista yhteystiedoista syyttäjän ajamassa rikosasiassa. Momenttia muutettaisiin todistajan henkilötunnuksen ilmoittamisen osalta samalla tavalla kuin oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n 2 momenttia. Ehdotuksen perustelut vastaavat oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n kohdalla esitettyä.
7 luku Asianomistajan yksin ajaman rikosasian käsittelystä
2 §.
Pykälän
2 momentissa
säädetään nimi- ja yhteystiedoista, jotka tulee ilmoittaa haastehakemuksessa asianomistajan yksin ajamassa rikosasiassa. Momenttia muutettaisiin asianosaisen, todistajan tai muun kuultavan henkilötunnuksen tai yritys- ja yhteisötunnuksen ilmoittamisen osalta samalla tavalla kuin oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n 2 momenttia. Ehdotuksen perustelut vastaavat oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n kohdalla esitettyä.
7 §.
Pykälän
3 momentissa
säädetään vastauksessa ilmoitettavista yhteystiedoista asianomistajan yksin ajamassa rikosasiassa. Momenttia muutettaisiin todistajan henkilötunnuksen ilmoittamisen osalta samalla tavalla kuin oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n 2 momenttia. Ehdotuksen perustelut vastaavat oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n kohdalla esitettyä.
7.13
Esitutkintalaki
3 luku Esitutkinnan toimittamisen yleiset säännökset
1 §.
Pykälässä säädetään rikoksesta tehdyn ilmoituksen kirjaamisesta. Sen
3 momentin
mukaan asianomistajalle on annettava rikosilmoituksesta kirjallinen vahvistus, joka sisältää ilmoituksen tekemistä ja ilmoitettua rikosta tai tapahtumaa koskevat perustiedot.
Momenttia muutettaisiin lisäämällä siihen mahdollisuus antaa vahvistus lähettämällä se asianomistajan ilmoittamaan osoitteeseen, joka voisi olla sähköinen osoite tai postiosoite. Sähköinen osoite voisi käytännössä olla asiointilakiin ehdotettavaa tiedoksiantosääntelyä vastaavasti Suomi.fi-viestit, esitutkintaviranomaisen asiointipalvelu tai muu sähköinen osoite, jonka tiedoksiannon vastaanottaja on ilmoittanut yhteystiedokseen, eli esimerkiksi sähköpostiosoite. Koska momentissa ei nykyisin säädetä vahvistuksen antamistavasta, on arvioitu tarpeelliseksi selventää lainkohtaa säätämällä mahdollisuudesta sen lähettämiseen. Asiointilain soveltamisalan laajentuessa käsittämään esitutkinnan seuraa jo tästä, että vahvistuksen lähettäminen voi tapahtua myös sähköisesti.
Säännöksellä on pantu täytäntöön rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2012/29/EU) 5 artiklan 1 kohta. Direktiivin johdanto-osan kappaleen 24 mukaan kirjallisessa vahvistuksessa olisi oltava rikoksen perustiedot, kuten rikoksen tyyppi, aika ja paikka sekä rikoksen aiheuttama vahinko tai haitta. Vahvistuksen olisi sisällettävä asianumero ja rikosilmoituksen tekoaika ja -paikka, jotta vahvistusta voidaan käyttää todisteena rikosilmoituksen tekemisestä esimerkiksi vakuutusyhtiöille tehtäviä korvaushakemuksia varten.
Direktiivin 6 artiklassa säädetään uhrin oikeudesta saada tietoja asiansa käsittelystä. Tuohon säännökseen liittyen johdanto-osan kappaleessa 26 todetaan, että uhrille toimitettavat tiedot olisi voitava antaa suullisesti tai kirjallisesti, myös sähköisesti, jollei muuta vaadita. Lisäksi kappaleessa 27 täsmennetään, että uhrille annettavat tiedot olisi toimitettava uhrin toimivaltaiselle viranomaiselle viimeksi ilmoittamaan posti- tai sähköpostiosoitteeseen.
Koska huomattava määrä rikosilmoituksista tehdään nykyään sähköisesti, on perusteltua, että myös vahvistus rikosilmoituksesta voitaisiin antaa sähköisesti. Vahvistuksen tarkoituksen kannalta ei ole välttämätöntä, että se annetaan paperilla. Asianomistajan oikeusturvan kannalta olennaista on, että vahvistuksen antaminen tapahtuisi lähtökohtaisesti hänen toivomallaan tavalla. Vahvistus tulisi joka tapauksessa antaa tai lähettää viran puolesta, kuten nykyisinkin, sekä ilman aiheetonta viivytystä.
7.14
Laki sakon ja rikesakon määräämisestä
35 a §.
Pykälän
1 momentissa
säädetään valituskirjelmän sisältövaatimuksista. Sen prosessiosoitetta koskevaa 6 kohtaa muutettaisiin samalla tavalla kuin oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n 2 momenttia. Samaa pykälää vastaavasti momentin 7 kohtaan lisättäisiin velvollisuus ilmoittaa todistajan tai muun kuultavan tiedossa oleva henkilötunnus. Ehdotuksen perustelut vastaavat oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n kohdalla esitettyä. Lisäksi sääntelyä yhdenmukaistettaisiin säätämällä esimerkiksi oikeudenkäymiskaarta ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettua lakia vastaavasti, että valittajan sekä mahdollisen todistajan tai muun kuultavan puhelinnumero ja muut yhteystiedot voitaisiin toimittaa käräjäoikeudelle myös muulla soveltuvalla tavalla kuin valituskirjelmässä.
7.15
Laki sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa
57 §. Kurinpitovalituksen sisältö.
Pykälän
2 momentissa
säädetään kurinpitovalituksen sisältövaatimuksista asianosaisten nimi- ja yhteystietojen osalta. Momenttia muutettaisiin prosessiosoitteen ja todistajan tai muun kuultavan henkilötunnuksen osalta samalla tavalla kuin oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n 2 momenttia. Ehdotuksen perustelut vastaavat oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n kohdalla esitettyä.
7.16
Ulosottokaari
3 luku Yleiset menettelysäännökset
15 §.Vastaavan ulosottomiehen vaihtuminen
. Pykälän 2 momentti ehdotetaan poistettavaksi kokonaan. Ulosottovelalliselle menevissä kirjeissä on kullakin hetkellä velallisen asiasta vastuussa olevan vastaavan ulosottomiehen tiedot. Vastaavan ulosottomiehen tiedot näkyvät myös ulosoton omassa sähköisessä asiointipalvelussa, Ulsassa. Tarvittaessa velallinen siis saa tiedon hänen asiastaan vastuussa olevasta vastaavasta ulosottomiehestä hänelle menevien kirjeiden ohella esimerkiksi olemalla yhteydessä Ulosottolaitokseen.
Ulosottolaitos on nykyisin yksi virasto, joten siirrot tapahtuvat viraston sisällä ja vastuu asiasta säilyy viraston sisällä. Vastaavan ulosottomiehen vaihdoksia tapahtuu etenkin perustäytäntöönpanon ja laajan täytäntöönpanon välillä ulosottokaaren 1 luvun 2 b §:n edellyttämällä tavalla. Kyseiset siirrot ovat käsittelyteknisiä siirtoja, joilla perintäasia ohjataan oikeaan toimintoon käsiteltäväksi. Muutostilanteissakin asian käsittely jatkuu Ulosottolaitoksen sisällä velallisen oikeuksia heikentämättä.
Suurin osa ulosottovelallisten asioista hoidetaan nykyisin perustäytäntöönpanossa, joka on valtakunnallinen toiminto. Perustäytäntöönpanon rajoitetun toimivallan takia, monien tässä perintämenettelyssä hoidettavien velallisten tilanne siirretään välillä tarkistettavaksi laajan täytäntöönpanon yksikköön. Tilanteen tarkistamisen jälkeen vastuu velallisen asioista siirtyy takaisin perustäytäntöönpanoon. Ulosottolaitokselta saadun tiedon mukaan monet velalliset kokevat turhiksi tai hämmentäviksi erityisesti näihin muutoksiin liittyvät ilmoitukset vastuunvaihdosta. Kyse ei kuitenkaan ole heidän velka-asiansa perintään konkreettisesti liittyvästä tiedosta tai toimenpiteestä.
Mikäli ulosottovelallinen tarvitsee hänen asioitaan hoitavan vastaavan ulosottomiehen tiedot, niin nämä tiedot ovat tarvittaessa ulosottovelallisen saatavilla esimerkiksi ulosoton sähköisestä asiointipalvelusta. Ja mikäli ulosottovelallinen ei käytä lainkaan sähköistä asiointia, tiedon saa tarvittaessa ulosoton asiakaspalvelusta puhelimitse, sähköpostilla tai käymällä missä tahansa ulosoton toimipaikassa. Joka tapauksessa uuden vastaavan ulosottomiehen tiedot löytyvät vaihdoksen jälkeen velalliselle lähetettävistä ulosoton kirjeistä. Erillisestä vastaavan ulosottomiehen vaihtumisesta ilmoittamisesta luopumisen ei katsota heikentävän velallisen oikeusturvaa ja myös ulosoton asianmukaisuuden vaatimuksen voidaan katsoa toteutuvan säännöksen poistamisesta huolimatta.
33 §.Vireilletuloilmoitus.
Pykälän 1 momentin ensimmäisestä lauseesta ehdotetaan poistettavaksi sana ”viipymättä” ja korvattavaksi se sanoilla ”ilman aiheetonta viivytystä ”. Muutos mahdollistaisi sen, että Ulosottolaitos voisi niputtaa saman ulosottovelallisen kirjeitä samaan kirjekuoreen esimerkiksi kahden viikon ajalta ja lähettää ne hänelle sitten kerralla. Poistamalla pykälästä sana ”viipymättä” ja korvaamalla se sanoilla ”ilman aiheetonta viivytystä ” voitaisiin esimerkiksi vireilletuloilmoitusten postittamisen postitusrytmiä hieman harventaa ja lähettää ulosottovelalliselle samalla kertaa ja samassa kirjekuoressa useamman häntä koskevan asian vireilletuloilmoitukset. Muutoksella olisi tarkoitus mahdollistaa tällainen edellä kuvattu menettely, joka ei nykyisen säännöksen mukaan vaikuta mahdolliselta. Vireilletuloilmoituksen yhteydessä velalliselle lähetettävän maksukehotuksen/muuttokehotuksen tai muun noudattamiskehotuksen määräaika arvioidaan aina kehotuksen lähetyspäivän mukaan, joten muutoksen ei arvioida heikentävän ulosottovelallisen asemaa.
Muutos mahdollistaisi sen, että Ulosottolaitokselta saadun tiedon mukaan nykyisen viikoittaisen vireilletuloilmoitusten lähettämisen sijasta useiden samaa velallista koskevien vireilletuloilmoitusten lähettäminen voitaisiin tarvittaessa hoitaa yhdellä kirjelähetyksellä, johon kerätään saman velallisen eri ulosottohakemuksia koskevat vireilletuloilmoitukset esimerkiksi kahden viikon ajalta. Tällöin velallinen saisi tietoonsa useamman häntä koskevan asian samalla kertaa. Muutoksella pyrittäisiin reagoimaan siihen tosiasialliseen tilanteeseen, että samalla ulosottovelallisella saattaa olla useita eri ulosottoasioita, mutta ne tulevat vireille eri aikoina Ulosottolaitokseen saapuvilla ulosottohakemuksilla ja niistä saatetaan lähettää esimerkiksi kirjeitse useita erillisiä vireilletuloilmoituksia. Muutoksella pyrittäisiin osaltaan vastaamaan myös siihen Ulosottolaitoksen omassa lausunnossaan esille nostamaan ongelmaan, että ulosotto saa säännöllisesti asiakaspalautetta kielteisestä huomiosta, jota ulosoton kirjelähetykset voivat aiheuttaa. Tällaista kielteistä huomiota saattaa erityisesti aiheutua, mikäli ulosottovelalliselle saapuu useita erillisiä ulosoton kirjelähetyksiä.
Lisäksi pykälään on tarkoitus tehdä muutaman sanan lisäys luettelon kohtaan 7. Muutoksessa on kyse lainsäädäntöteknisestä muutoksesta.
38 §.Tiedoksianto-osoite
. Pykälän 2 momentin 2 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin tukipalvelulakiin ja lain 3 §:n 1 momentin 7 kohtaan, jossa mainitaan viestinvälityspalvelu (Suomi.fi-viestit). Muutoksella on tarkoitus huomioida digitaalisen viranomaisviestinnän edistämisohjelman tavoitetta vähentää viranomaisten kirjepostin määrää hyödyntämällä erityisesti Suomi.fi-viestejä ja nostaa Suomi.fi-viestit vahvemmin esiin. Muutos ei muuttaisi nykytilaa, jossa Ulosottolaitos käyttää jo Suomi.fi-viestejä tiedoksiantoihin merkittävässä määrin. Pykälän 2 momentin 3 kohta näyttäisi myös mahdollistavan jo nyt ulosoton oman sähköisen asiointipalvelun Ulsan käyttämisen tiedoksiantoihin ainakin siinä tilanteessa, mikäli ulosottokaaren 3 luvun 38 §:n 1 momentissa mainittu henkilö on ilmoittanut sen tiedoksianto-osoitteekseen. Tällöin tiedoksianto voitaisiin tehdä Ulsassa ja tästä tulisi ilmoittaa henkilölle asiointilakiin ehdotetun uuden 19 b §:n mukaisesti. Ehdotetun 19 b §:n säännöksen mukaisesti ilmoitus tulisi lähettää Suomi.fi-tilille tai muuhun sähköiseen osoitteeseen, jonka viestin vastaanottaja on ilmoittanut ulosotolle.
Pykälän 3 momentti ehdotetaan poistettavaksi kokonaan. Kyseinen 3 momentin säännös olisi nimittäin päällekkäinen tukipalvelulain 8 e §:n säännöksen kanssa. Jatkossa Suomi.fi-viestien ja Suomi.fi-tilin käyttämisestä olisi mahdollista kieltäytyä tukipalvelulain 8 e §:n säännöksen nojalla, muttei enää ulosottokaaren 3 luvun 38 §:n 3 momentin säännöksen nojalla. Siten jatkossa kieltäytymismahdollisuus koskisi kaikkea viranomaisviestintää, mutta enää ei olisi mahdollisuutta kieltäytyä erikseen ulosoton kirjeiden vastaanottamisesta, jos Suomi.fi-viestit ovat muuten käytössä. Sääntelyn yhdenmukaisuuden näkökulmasta Suomi.fi-viestien vastaanottamisesta kieltäytymisen on tarkoituksenmukaisempaa tapahtua yleislainsäädännön nojalla. Nykyisen ulosottokaaren 3 luvun 38 §:n 3 momentin nojalla tehtyjen kieltojen olisi tarkoitus lakata olemasta voimassa siinä vaiheessa, kun uusi lainsäädäntö tulee voimaan. Tämän vuoksi ulosoton tulisi ennen uuden lainsäädännön voimaantuloa informoida soveliaaksi katsomallaan tavalla kiellon tehneitä tahoja siitä, että kielto lakkaa olemasta voimassa. Samassa yhteydessä voisi olla tarkoituksenmukaista informoida myös siitä, kuinka tulee toimia, mikäli edelleen haluaa kieltäytyä Suomi.fi-viestien ja Suomi.fi-tilin käyttämisestä uuden lainsäädännön voimaantulon jälkeen.
39 §.Tavallinen tiedoksianto
. Pykälän 2 momentista ehdotetaan poistettavaksi sähköistä viestiä koskeva kolmen päivän tiedoksisaantiajankohtaa koskeva osuus, jolloin tiedoksisaantiajankohta määräytyisi yleislakien perusteella. Sähköinen viesti katsottaisiin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 19 §:n mukaan annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Selvyyden vuoksi pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa sähköisen viestin tiedoksisaannin ajankohdan osalta viitattaisiin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annettuun lakiin ja sen 19 §:ään.
41 §.Todisteelliset tiedoksiantotavat
. Pykälän 2 momentista ehdotetaan poistettavaksi sanat ”vastaanottajan suostumuksella”. Sähköisen viestin lähettämisen edellytyksistä säädetään sähköistä asiointia koskevassa yleislaissa eli asiointilaissa.
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi myös asiointilain todisteellista sähköistä tiedoksiantoa koskevaa 18 §:ää. Jatkossa asiakirja voitaisiin asiointilain mukaan antaa todisteellisesti tiedoksi lähettämällä se sähköisenä viestinä viestinvälityspalveluun, asiointipalveluun tai muuhun sähköiseen osoitteeseen, jonka viestin vastaanottaja on ilmoittanut yhteystiedokseen.
Viestinvälityspalveluun viitataan myös ulosottokaaren 3 luvun 38 §:n 2 momentin 2 kohdassa, jota esityksessä muutettaisiin viittaamaan nykyistä selvemmin tarkoittamaan tukipalvelulain 3 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettua viestinvälityspalvelua, eli nykyisin Suomi.fi-viestit-palvelua.
Asiointilain muutosehdotusten mukaan sähköinen todisteellinen tiedoksianto viestinvälityspalveluun ei enää edellyttäisi erillistä suostumusta. Vastaanottajan erillistä suostumusta ei siis asiointilain perusteella jatkossa tarvittaisi, mikäli todisteellinen sähköinen tiedoksianto suoritetaan Suomi.fi-viestejä hyödyntäen. Tämä pitää sisällään myös toimintatavan, jossa sähköinen tiedoksianto lähetetään asiointipalveluun, ja tiedoksiannosta lähetetään ilmoitus Suomi.fi-viesteihin.
Lisäksi asiointilain 18 §:n mukaan todisteellinen sähköinen tiedoksianto voidaan toimittaa myös muuhun sähköiseen osoitteeseen, jos vastaanottaja on ilmoittanut kyseisen osoitteen viranomaiselle yhteystiedokseen. Vaatimus muun sähköisen osoitteen ilmoittamisesta yhteystiedoksi käytännössä vastaisi voimassa olevan asiointilain ja sen tulkintakäytännön mukaista vaatimusta vastaanottajan suostumuksesta.
11 luku Muutoksenhaku ulosottomiehen menettelyyn
8 §.Valituskirjelmän sisältö
. Pykälän 1 momentin 4 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että lauseesta ehdotetaan poistettavaksi sana ”postitse” ja korvattavaksi se sanalla ”sähköinen”. Muutoksella on tarkoitus huomioida digitaalisen viranomaisviestinnän edistämisohjelman tavoitetta vähentää viranomaisten kirjepostin määrää ja korvata postitse tapahtuvia tiedoksiantoja sähköisillä tiedoksiannoilla. Sähköinen osoite voisi olla esimerkiksi sähköposti, Suomi.fi-tili tai asiointipalvelu.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siihen tehtävällä lisäyksellä siten, että valittajan tulisi lisäksi soveltuvalla tavalla ilmoittaa käräjäoikeudelle todistajan tai muun kuultavan henkilötunnus, jos se on valittajan tiedossa. Henkilötunnuksen ilmoittamista koskevassa lisäyksessä olisi kysymys hieman samantyyppisestä muutoksesta kuin esimerkiksi oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:ään esitettävässä muutoksessa, jonka mukaan soveltuvalla tavalla on lisäksi ilmoitettava käräjäoikeudelle myös asianosaisen sekä todistajan tai muun kuultavan henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus, jos ne ovat kantajan tiedossa.
Henkilötunnus on henkilötieto. Velvollisuus sen ilmoittamiseen perustuisi kuitenkin lakiin, jolla olisi edellä kuvattu hyväksyttävä tarkoitus. Henkilötunnuksen käsittely olisi tarpeen ulosottoviranomaisten lakisääteisten tehtävien hoidossa. Ilmoittaminen palvelisi tiedoksiannon vastaanottajan oikeaa yksilöintiä ja pienentäisi sitä kautta henkilötietojen tietoturvaloukkauksen riskiä. Henkilötunnuksen käsittelystä säädetään tietosuojalain (1050/2018) 29 §:ssä ja yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) 87 artiklassa.
7.17
Vaalilaki
18 §
.
Äänioikeusrekisterin perustaminen ja tiedot
. Säännöstä muutettaisiin vastaamaan tukipalvelulain ja asiointilain muutoksia. Esitetty vaalilain 18 §:n
4 momentin
muutos olisi luonteeltaan tekninen.
Viestinvälityspalvelun käyttäjällä tarkoitettaisiin kaikkia henkilöitä, joilla on viestinvälityspalvelutili avattuna.
Äänioikeusrekisteriin tarvittaisiin jatkossakin tieto siitä, että henkilölle on voitu lähettää vaalilain 21 §:n 1 momentissa tarkoitettu ilmoituskortti (ilmoitus äänioikeudesta) vain sähköisessä muodossa. Tiedot Suomi.fi-viestien käyttäjyydestä olisivat tarpeen, jotta vaaliviranomaiset voisivat hoitaa vaaleihin liittyviä asiakaspalvelutehtäviään kuten vastata äänioikeutettujen ilmoituskortteja koskeviin tiedusteluihin.
7.18
Oikeusapulaki
11 §. Oikeusavun myöntäminen.
Nykytilaa ei ehdoteta muutettavaksi päätöksen tiedoksiantotavan osalta, vaan oikeusapupäätös voitaisiin jatkossakin toimittaa hakijan ilmoittamaan asiointiosoitteeseen. Tyypillisesti asiointiosoite on ollut hakijan avustajan sähköpostiosoite, kun yksityinen avustaja on hakenut oikeusapua asiakkaansa puolesta. Asiointiosoite voi tarkoittaa myös muuta sähköistä osoitetta, esimerkiksi tiliä viestinvälityspalvelussa tai asiointipalvelua.
Pykälän
1 momentista
ehdotetaan poistettavaksi seitsemän päivän tiedoksisaantiajankohtaa koskeva virke, jolloin tiedoksisaantiajankohta määräytyisi yleislakien perusteella. Postitse kirjeellä toimitettu asiakirja katsottaisiin hallintolain 59 §:n 2 momentin mukaan annetun tiedoksi seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Sähköinen asiakirja katsottaisiin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 19 §:n 2 momentin mukaan annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.
11
11 Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
11.1
11.1 Lähtökohdat
Perustuslakivaliokunta on aiemmassa käytännössään suhtautunut varauksellisesti luonnollisten henkilöiden sähköiseen asiointiin velvoittamiseen perustuslain 6 §:ssä turvatun yhdenvertaisuuden ja 21 §:n oikeusturvan näkökulmasta (PeVL 35/2010 vp, PeVL 5/2016 vp, PeVL 32/2018 vp). Myös ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännössä on suhtauduttu kielteisesti sähköisen viranomaisasioinnin edellyttämiseen (esim. AOA 3911/4/11, 13.9.2012, AOA 2954/4/12, 28.5.2013, AOA 4653/4/14, 31.12.2015, OKV/429/1/2017, 18.6.2018). Sähköisen viranomaisasioinnin voimakas lisääntyminen yhteiskunnan yleisen digitalisoitumisen myötä antaa kuitenkin mahdollisuuden arvioida sähköistä asiointia koskevaa perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntöä osin uudenlaisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Nyt käsillä olevan esityksen voidaan katsoa päivittävän viranomaisten tiedoksiantoa koskevaa sääntelyä yhteiskunnan digitalisoitumiskehitystä vastaavaksi.
Valiokunta ei ole aiemmin arvioinut sellaista sähköisen tiedoksiannon käyttöä lisäävää lakiesitystä, jossa viranomaisaloitteisesti muutettaisiin luonnollisille henkilöille lähetettävien tiedoksiantojen ensisijaista toimitustapaa kirjetiedoksiannoista sähköiseen tiedoksiantoon henkilön aiemman sähköisen viranomaisasioinnin perusteella, ja jossa mahdollistettaisiin myös sähköisistä tiedoksiannoista kieltäytyminen henkilön pyynnöstä. Vaikka lakiesityksellä ei velvoiteta ketään sähköisten tiedoksiantojen vastaanottamiseen, sillä kuitenkin muutettaisiin potentiaalisesti hyvin monen ja jopa yli kahden miljoonan luonnollisen henkilön tiedoksiantojen ensisijaista vastaanottamistapaa kirjetiedoksiannosta sähköiseen tiedoksiantoon Suomi.fi-viestien kautta. Esityksellä pyrittäisiin merkittävään sähköisen tiedoksiannon käytön lisäämiseen ja siten viranomaistoiminnan tehostamiseen. Näin ollen esitys on merkityksellinen yhdenvertaisuuden ja oikeusturvan näkökulmasta sekä myös perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän ja henkilötietojen suojan, 17 §:ssä turvattujen kielellisten oikeuksien sekä 6 §:n 3 momentin mukaisten lapsen oikeuksien näkökulmasta. Nämä valtiosääntöiset reunaehdot on otettu huomioon esityksen valmistelussa ja siten esitys täyttää perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten asettamat vaatimukset alla tarkemmin kuvatusti.
11.2
11.2 Yhdenvertaisuus
11.2.1
11.2.1 Suomi.fi-viestien käyttöönotto ja sähköisten tiedoksiantojen toimittaminen
Yhdenvertaisuus turvataan perustuslain 6 §:ssä. Yhdenvertaisuutta turvataan myös useissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa, kuten Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 63/1999) 14 artiklassa sekä YK:n yleissopimuksessa vammaisten henkilöiden oikeuksista. Esityksen suhdetta yleissopimukseen vammaisten henkilöiden oikeuksista on arvioitu erikseen seuraavassa jaksossa 11.3.
Perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Säännös ilmaisee paitsi vaatimuksen oikeudellisesta yhdenvertaisuudesta myös ajatuksen tosiasiallisesta tasa-arvosta (PeVL 10/2024 vp). Siihen sisältyy mielivallan kielto ja vaatimus samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa (HE 309/1993 vp, s. 42). Yleinen yhdenvertaisuuslauseke kohdistuu myös lainsäätäjään. Lailla ei voida mielivaltaisesti asettaa ihmisiä tai ihmisryhmiä toisia edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan. Yhdenvertaisuussäännös ei kuitenkaan edellytä kaikkien ihmisten kaikissa suhteissa samanlaista kohtelua, elleivät asiaan vaikuttavat olosuhteet ole samanlaisia. Yhdenvertaisuusnäkökohdilla on merkitystä sekä myönnettäessä lailla etuja ja oikeuksia ihmisille että asetettaessa heille velvollisuuksia (PeVL 57/2016 vp, s. 2).
Toisaalta lainsäädännölle on ominaista, että se kohtelee tietyn hyväksyttävän yhteiskunnallisen intressin vuoksi ihmisiä eri tavoin edistääkseen muun muassa tosiasiallista tasa-arvoa (ks. HE 309/1993 vp, s. 42–43 ja esim. PeVL 55/2016 vp, s. 2). Perustuslakivaliokunnan käytännössä onkin vakiintuneesti todettu, ettei yhdenvertaisuusperiaatteesta voi johtua tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn (esim. PeVL 10/2024 vp, kohta 8, PeVL 102/2022 vp, kohta 5, PeVL 11/2012 vp, s. 2, PeVL 35/2010 vp, s. 2, PeVL 28/2009 vp, s. 2/II, PeVL 21/2007 vp, s. 2/I, PeVL 38/2006 vp, s. 2/I, PeVL 1/2006 vp, s. 2/I). Erottelut eivät kuitenkaan tällöinkään saa olla mielivaltaisia, eivätkä erot saa muodostua kohtuuttomiksi (ks. esim. PeVL 10/2024 vp, kappale 8, PeVL 57/2016 vp, s. 3, PeVL 37/2010 vp, s. 3/I, PeVM 11/2009 vp, s. 2).
Perustuslain yleistä yhdenvertaisuussäännöstä täydentää 6 §:n 2 momentin syrjintäkielto, jonka mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Kiellettyjen syrjintäperusteiden lista ei ole tyhjentävä, vaan kiellettyihin erotteluperusteisiin kuuluvat myös muut henkilöön liittyvät syyt, kuten esimerkiksi yhteiskunnallinen asema, varallisuus, yhdistystoimintaan osallistuminen, perhesuhteet, raskaus, aviollinen syntyperä, sukupuolinen suuntautuminen ja asuinpaikka (HE 309/1993 vp, s. 44). Säännöksessä kielletään myös välillinen syrjintä eli sellaiset toimenpiteet, joiden vaikutukset tosiasiallisesti – vaikkakin vain välillisesti – johtaisivat syrjivään lopputulokseen (HE 309/1993 vp, s. 44, PeVL 4/2016 vp, PeVL 31/2014 vp). Syrjinnän käsillä oloa on arvioitava menettelyn tosiasiallisten seurausten kannalta (PeVL 4/2016 vp, s. 3, PeVL 28/2009 vp, s. 2).
Syrjintäkieltosäännöksellä ei ole kuitenkaan kielletty kaikenlaista erontekoa ihmisten välillä, vaikka erottelu perustuisi säännöksessä nimenomaan mainittuun syyhyn. Olennaista on, voidaanko erottelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla. Perustelulle asetettavat vaatimukset ovat erityisesti säännöksessä lueteltujen kiellettyjen erotteluperusteiden kohdalla kuitenkin korkeat (PeVL 39/2018 vp, PeVL 55/2016 vp). Hyväksyttävän perusteen on valiokunnan käytännössä edellytetty olevan asiallisessa ja kiinteässä yhteydessä lain tarkoitukseen (esim. PeVL 57/2016 vp, s. 3, PeVL 44/2010 vp, s. 5–6). Valiokunta on kiinnittänyt lisäksi huomiota valitun keinon oikeasuhtaisuuteen (PeVL 1/2017 vp, s. 3, PeVL 38/2006 vp, s. 3/II). Valiokunta on suhtautunut kriittisesti myös taannehtiviin heikennyksiin yhdenvertaisuuden toteutumisessa (PeVL 1/2017 vp, s. 4).
Perustuslakivaliokunta on aiemmassa käytännössään katsonut, että sähköisen asioinnin yksinomaisuudella on yhteys perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussäännökseen, sillä sähköiset asiointivälineet eivät välttämättä ole tosiasiallisesti jokaisen saatavilla (PeVL 32/2018 vp, s. 3). Merkityksellistä valiokunnan mukaan oli sillä, että arvioitavana olevassa hallituksen esityksessä laiksi huoneistotietojärjestelmästä velvollisuus sähköiseen asiointiin ei koskenut välittömästi yksityisiä henkilöitä, vaan velvollisuuden kohteena ovat ensisijaisesti oikeushenkilöt. Välillisesti velvollisuuden kohteina olivat puolestaan lähinnä kiinteistöalan ammattihenkilöt ja toimijat, joilla voidaan valiokunnan mukaan edellyttää olevan tekniset valmiudet ja riittävä kyvykkyys sähköisen asioinnin käyttämiseen (PeVL 32/2018 vp, s. 3).
Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota sähköisen asioinnin tosiasiallisiin mahdollisuuksiin myös oikeudenkäyntimaksujen porrastamista vireillepanotavan mukaan koskeneessa lausunnossaan. Kyseistä esitystä tuli valiokunnan mukaan tarkastella 6 §:n 1 momentin yleisen yhdenvertaisuussäännöksen suhteen, sillä esityksessä eri asemaan asettaminen liittyi oikeusturvaperusoikeuden käyttämiseen eikä siinä ollut valiokunnan mukaan kysymys pykälän 2 momentin tarkoittamassa mielessä henkilöön liittyvästä erottelusta (PeVL 35/2010 vp, s. 2/II). Valiokunnan mukaan sääntely ei ollut valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallista edellyttäen muun muassa, että asian vireillepano on mahdollista myös muulla tavoin kuin toimittamalla tiedot suoraan käräjäoikeuden tietojärjestelmään. Perustuslakivaliokunta on lisäksi antanut aiemmassa käytännössään valtiosääntöoikeudellista merkitystä sille, että sähköisen asiointitilin käyttö (nykyisin Suomi.fi-viestit) ulosottomenettelyssä ei ole ollut luonnolliselle henkilölle pakollista (PeVL 5/2016 vp, s. 2). On kuitenkin huomioitava, että perustuslakivaliokunta ei ole aiemmin ottanut kantaa esityksen kaltaiseen sääntelyehdotukseen koskien sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuutta. Edellä viitatut valiokunnan lausunnot asiointitilin käytöstä ja sähköisestä asioinnista ovat koskeneet jossain määrin erilaisia sääntelytilanteita.
Ensisijaisesti sähköisten tiedoksiantojen vastaanottamiseen siirtyminen tämän esityksen mukaisesti heijastelee sähköisen viranomaisasioinnin yleisyyttä asiointimuotona nyky-yhteiskunnassa. Yhteiskunnan kehitys, jossa sähköisen viranomaisasioinnin osuus on voimakkaasti lisääntynyt, perustelee lakiehdotusten tavoitetta siirtyä ensisijaisesti sähköisten tiedoksiantojen vastaanottamiseen niiden henkilöiden kohdalla, jotka ylipäätään käyttävät viranomaisten sähköisiä asiointipalveluja. Siten ehdotetun sääntelyn voidaan katsoa päivittävän viranomaisten tiedoksiantoa koskevaa sääntelyä yhteiskuntakehitystä vastaavaksi, jonka osalta perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön mukaan lainsäätäjän harkinnalle ei ole asetettu tiukkoja, perustuslain 6 §:n 1 momentissa säädetystä yleisestä yhdenvertaisuudesta johtuvia rajoja (PeVL 10/2024 vp, kohta 8, PeVL 102/2022 vp, kohta 5, PeVL 11/2012 vp, s. 2).
Ehdotetussa sääntelyssä luonnollisen henkilön sähköisen asioinnin peruste viranomaisten tiedoksiantojen vastaanottamisen osalta muutettaisiin etukäteiseen suostumukseen perustuvasta mallista viranomaisaloitteiseen ja henkilön aiempaan sähköiseen asiointiin perustuvaan malliin, jossa henkilö voi lopettaa sähköisten tiedoksiantojen vastaanottamisen pyynnöstään. Muutos toteutettaisiin yhtäältä poistamalla asiointilain 18 ja 19 §:ssä säädetty asianosaisen suostumusedellytys sähköisten tiedoksiantojen vastaanottamiselle silloin, kun tiedoksianto tai sitä koskeva ilmoitus toimitetaan Suomi.fi-viesteihin. Lisäksi tukipalvelulakiin lisättäisiin uusi 8 d § koskien luonnollisen henkilön Suomi.fi-viestien viranomaisaloitteista käyttöönottoa Suomi.fi-tunnistustapahtuman yhteydessä. Lakiehdotusten myötä viranomaiset voisivat toimittaa sähköisiä tiedoksiantoja suoraan henkilölle avatulle Suomi.fi-viestit-tilille ilman hänen erillistä suostumustaan jokaisen tiedoksi annettavan asiakirjan osalta. Vaihtoehtoisesti tiedoksianto voitaisiin toimittaa ilman erillistä asiakirjakohtaista suostumusta viranomaisen omaan sähköiseen asiointipalveluun edellyttäen, että henkilön Suomi.fi-viesteihin lähetetään tästä ilmoitus. Muulla tavalla, kuten esimerkiksi sähköpostitse, toimitettaviin sähköisiin tiedoksiantoihin, edellytettäisiin ehdotetussa asiointilain 18 §:n 2 momentissa voimassa olevan asiointilain suostumuksen tulkintakäytäntöä vastaavaa menettelyä siitä, että vastaanottajan on täytynyt ilmoittaa viranomaiselle yhteystiedokseen sähköinen osoite (esim. KHO 6.9.2018/4025).
Esityksen yhdenvertaisuusvaikutusten arvioinnissa tarkemmin selostetusti voidaan arvioida, että kyseiset lakiehdotukset johtaisivat siihen, että Suomi.fi-viestien käyttäjiksi ja sähköisten tiedoksiantojen vastaanottajiksi tulisi myös paljon uusia luonnollisia henkilöitä, joiden tosiasialliset kyvyt Suomi.fi-viestien ja muiden sähköisten asiointipalvelujen käyttöön sekä sähköisten asiointivälineiden, kuten päätelaitteiden määrä tai internet-yhteyden laatu, voivat vaihdella. Siten esityksen sääntely on merkityksellistä perustuslain 6 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuuden kannalta. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta on kuitenkin keskeistä, että ehdotuksessa viranomaisaloitteinen Suomi.fi-viestien käyttöönotto kytkettäisiin henkilön Suomi.fi-tunnistuspalvelun käyttöön silloin, kun henkilö tunnistautuu johonkin viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun kuten OmaVeroon tai OmaKantaan. Kytkentä Suomi.fi-tunnistuksen ja viestien käyttöönoton välillä luo erottelun, joka perustuu henkilön oletettuun sähköisen asioinnin kykyyn. Erottelun tavoitteena on rajata viranomaisaloitteisen Suomi.fi-viestien käyttöönoton ja sinne toimitettavien sähköisten tiedoksiantojen ulkopuolelle henkilöt, joilla ei ole tosiasiallisia mahdollisuuksia palvelun käyttöön esimerkiksi alhaisempien digitaitojen taikka puuttuvien sähköisten laitteiden, yhteyksien tai vahvan sähköisen tunnistautumisen välineiden vuoksi. Suomi.fi-viestien käyttöönoton kytkeminen Suomi.fi-tunnistuksen käyttöön turvaisi siten yhdenvertaisuutta viranomaisten tiedoksiantojen vastaanottamisessa henkilöiden tosiasiallisten mahdollisuuksien mukaisesti. Kohdistamalla ehdotukset vain Suomi.fi-tunnistusta käyttäviin turvataan siten tosiasiallista tasa-arvoa, kun vain sähköiseen asiointiin kykeneville otettaisiin käyttöön Suomi.fi-viestit. Tosiasiallisesti yhdenvertaisten asiointimahdollisuuksien turvaaminen kiinnittyy myös perustuslain 21 §:n oikeusturvaperusoikeuteen, sillä tiedoksiannon toimituksella on alla tarkemmin käsitellysti merkitystä henkilön oikeusturvan toteutumiselle.
Suomi.fi-tunnistuksen käyttö edellyttää itsessään paitsi vahvan sähköisen tunnistautumisen välinettä, pääsyä päätelaitteelle ja internet-yhteyttä, niin myös riittäviä digitaitoja. Kyse on siten suhteellisen monimutkaisesta sähköisen asioinnin toimenpiteestä. Siten Suomi.fi-tunnistuksen käytön voidaan usein katsoa osoittavan henkilön riittäviä digivalmiuksia myös Suomi.fi-viestien käyttöön ja sähköisten tiedoksiantojen vastaanottamiseen. Kuten esityksen yhdenvertaisuusvaikutusten arvioinnista tarkemmin ilmenee, suomalaisten digitaaliset valmiudet ovat keskimäärin hyvin korkeat myös kansainvälisesti vertailtuna, ja ne ovat kasvaneet kaikissa väestöryhmissä tasaisesti. Lisäksi koska osalle Suomi.fi-viestien uusista käyttäjistä siirtymisen sähköisiin tiedoksiantoihin voidaan katsoa parantavan heidän viranomaisasiointiaan kirjetiedoksiantoihin nähden, esimerkiksi sähköisen tiedoksiannon nopeuden ja käyttömukavuuden vuoksi, ehdotusten voidaan katsoa turvaavan perustuslain 6 §:n mukaista yhdenvertaisuutta myös joidenkin haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden kohdalla. Esimerkiksi jotkin tiettyihin vammaryhmiin kuuluvista henkilöistä saavat tiedon paremmin sähköisellä tiedoksiannolla kuin kirjeitse.
Toisaalta vaikka ehdotukset pyrkivät perustamaan viranomaisaloitteisen Suomi.fi-viestien käyttöönoton henkilön sähköisen asioinnin kykyyn, myös Suomi.fi-tunnistusta käyttävien henkilöiden tosiasialliset mahdollisuudet sähköisten tiedoksiantojen vastaanottamiseen kuitenkin vaihtelevat. Tämän vuoksi esityksessä ehdotetaan, että henkilölle, jolle on holhousasioiden rekisteriin merkityn tiedon perusteella määrätty edunvalvoja tai vahvistettu edunvalvontavaltuutettu, ei avattaisi tiliä viranomaisaloitteisesti, vaikka henkilö asioisi sähköisesti. Edunvalvojan määräämisen ja edunvalvontavaltuutuksen vahvistamisen syynä on yleensä toimintakyvyn heikkeneminen, joka vaikuttaa myös kykyyn käyttää digitaalisia palveluita. Viranomaisten sähköisissä palveluissa voi asioida lisäksi henkilöitä, joille on määrätty edunvalvoja tai vahvistettu edunvalvontavaltuutettu, mutta joita ei voida rekisteriperusteisesti sulkea tilin viranomaisaloitteisen avaamisen ulkopuolelle, koska näitä tilanteita ei rekisteröidä holhousasioiden rekisteriin. Lisäksi palveluissa voivat asioida henkilöt, jotka eivät muutoin tosiasiallisesti kykene käyttämään viestinvälityspalvelua ja seuraamaan sähköisiä tiedoksiantojaan. Suomi.fi-tunnistuksen käyttö ei siten aina luotettavasti osoita henkilön riittäviä tosiasiallisia valmiuksia sähköisten tiedoksiantojen vastaanottamiseen. Tällaisten henkilöiden tunnistaminen ei ole mahdollista ennakolta rekisteriperusteisesti tai muulla vastaavalla tavalla, minkä vuoksi on mahdollista, että Suomi.fi-viestien käyttäjiksi päätyisi lakiehdotusten myötä myös henkilöitä, jotka eivät tosiasiallisesti kykene käyttämään palvelua ja seuraamaan sähköisiä tiedoksiantojaan. Vaikka ehdotukset kohtelevat muodollisesti tasa-arvoisesti kaikkia Suomi.fi-viestien ja sähköisten tiedoksiantojen vastaanottajiksi tulevia henkilöitä, jotka käyttävät Suomi.fi-tunnistusta, Suomi.fi-viestien uudet käyttäjät asettuisivat ehdotusten seurauksena tosiasiassa eri asemaan sen mukaan, kuinka hyvin heidän tosiasialliset digivalmiutensa riittävät palvelun käyttöön.
Erityisesti tällaisten ehdotusten piiriin tulevien henkilöiden yhdenvertaisten asiointimahdollisuuksien näkökulmasta on keskeistä, että ehdotetussa tukipalvelulain 8 e §:n 1 momentissa säädettäisiin henkilön mahdollisuudesta lopettaa Suomi.fi-viestien käyttö ja sinne toimitettavien sähköisten tiedoksiantojen vastaanottaminen pyytämällä viestit-tilinsä sulkemista. Pyynnöt vastaanottavalla Digi- ja väestötietovirastolla ei ole niiden käsittelyssä harkintavaltaa. Pyyntö olisi mahdollista tehdä jo heti Suomi.fi-viestit-tilin käyttöönoton jälkeen, ja sulkemispyynnön voisi tehdä joko sähköisesti tai Digi- ja väestötietoviraston asiakaspalvelussa. Henkilön tekemän pyynnön seurauksena hänen Suomi.fi-viestit-tilinsä suljettaisiin siten, että sinne ei voitaisi enää toimittaa uusia sähköisiä tiedoksiantoja, vaan hän saisi viranomaisten tiedoksiantonsa muulla tavoin, esimerkiksi postitse. Henkilön tili kuitenkin säilyisi palvelussa siten, että hän voisi käytön lopettamisen jälkeenkin tarkastella tililleen jo mahdollisesti toimitettuja asiakirjoja. Pyynnön sulkemisesta voisi tehdä myös henkilön puolesta toinen henkilö valtuutuksen nojalla.
Siten vaikka ehdotukset mahdollistavat Suomi.fi-viestien käyttöönoton ja sinne sähköisten tiedoksiantojen toimittamisen viranomaisaloitteisesti ilman henkilön etukäteistä suostumusta, käytön lopettamismahdollisuus omasta pyynnöstä turvaa henkilön valinnanvapauden tiedoksiantojen vastaanottamistavassa. Ehdotukset eivät velvoittaisi ketään Suomi.fi-viestien käyttäjiksi tulevia henkilöitä sähköisten tiedoksiantojen vastaanottamiseen, eikä ehdotuksissa olisi siten kyse yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallisesta luonnollisten henkilöiden sähköiseen asiointiin velvoittamisesta (PeVL 5/2016 vp, PeVL 35/2010 vp). Ilmoitusmenettely turvaa osaltaan ihmisten tosiasiallisesti yhdenvertaisia asiointimahdollisuuksia viranomaisten kanssa heidän ominaisuuksiaan ja kykyjään vastaavasti.
Ehdotusten tuoma muutos sähköisten tiedoksiantojen etukäteisestä suostumusperustaisuudesta käytön lopettamispyyntöön kuitenkin tarkoittaa, että viranomaisaloitteisesti Suomi.fi-viestien käyttäjäksi tulevan henkilön, joka ei kykene käyttämään palvelua, tulisi tehdä aktiivisia toimenpiteitä palvelun käytön ja sähköisten tiedoksiantojen vastaanottamisen lopettamiseksi. Näitä toimenpiteitä voidaan kuitenkin lähtökohtaisesti pitää kohtuullisina, koska henkilö on jo Suomi.fi-viestien käyttäjäksi tullessaan ollut asioimassa sähköisesti Suomi.fi-tunnistuksella ja siten hänellä voidaan useimmiten katsoa olevan riittävät valmiudet tarvittaessa myös käytön lopettamispyynnön tekemiseen. Tarvittaessa henkilö voi myös valtuuttaa toisen henkilön tekemään lopettamispyynnön puolestaan. Lisäksi ilmoitusmenettelyä keventävät pyynnön tekemisen helppous Suomi.fi-viesteissä tai Digi- ja väestötietoviraston asiakaspalvelussa, käytön lopettamismahdollisuudesta informointi Suomi.fi-viestien käyttöönoton yhteydessä sekä mahdollisuus saada apua pyynnön tekemiseen Digi- ja väestötietovirastolta. Tämän vuoksi voidaan katsoa, että lopettamismahdollisuus turvaa tehokkaasti myös kaikkien niiden henkilöiden yhdenvertaisuutta, joilla ei ole tosiasiallisia mahdollisuuksia sähköisten tiedoksiantojen vastaanottamiseen Suomi.fi-tunnistuksen käytöstä huolimatta.
11.2.2
11.2.2 Suomi.fi-viestien avaaminen uudelleen
Esitys sisältää myös ehdotuksen tukipalvelulain 8 e §:n 2 momentissa säädettävästä viranomaisaloitteisesta Suomi.fi-viestien avaamisesta uudelleen käyttöön, mikäli henkilö jatkaa sähköistä viranomaisasiointia Suomi.fi-tunnistuksella puolen vuoden jälkeen lopettamispyynnön tekemisestä. Viranomaisaloitteinen Suomi.fi-viestien uudelleen avaaminen ei velvoittaisi sähköisten tiedoksiantojen vastaanottamiseen, vaan henkilö voisi aina tehdä uuden lopettamispyynnön, jonka jälkeen tili suljettaisiin uudelleen. Mikäli henkilö kuitenkin haluaisi asioida sähköisesti Suomi.fi-tunnistusta käyttäen kirjautumalla esimerkiksi OmaKantaan tai OmaVeroon, mutta ei pystyisi käyttämään Suomi.fi-viestejä, tulisi hänen tehdä tilin sulkemispyyntö toistuvasti tiheimmillään puolen vuoden välein. Ehdotus viranomaisaloitteisesta uudelleenkäyttöönotosta lisäisi jonkin verran henkilöltä edellytettäviä toimenpiteitä ja vaivaa, mikäli hänellä olisi silloin tällöin tarve asioida sähköisesti Suomi.fi-tunnistuksella, mutta jättäytyä Suomi.fi-viestien käytön ulkopuolelle.
Viranomaisaloitteisen Suomi.fi-viestien uudelleen avaamisen tarkoituksena on turvata mahdollisimman laaja Suomi.fi-viestien käyttäjämäärä ja siten esityksen tavoite sähköisten tiedoksiantojen ensisijaisuudesta ja viranomaistoiminnan tehostamisesta. Käytännössä on mahdollista, että pyyntömahdollisuutta käyttävät myös sellaiset henkilöt, joiden sähköisen asioinnin valmiudet riittävät hyvin palvelun käyttöön, mutta jotka eivät syystä tai toisesta halua vastaanottaa tiedoksiantoja sähköisesti Suomi.fi-viesteihin. Viranomaisaloitteisen Suomi.fi-viestien uudelleen avaaminen Suomi.fi-tunnistuksen yhteydessä on katsottu kannustavan säännöllisesti tällaisia henkilöitä palvelun käyttöön. Siten viranomaisaloitteisella käyttöön palauttamisella voidaan katsoa olevan hyväksyttävä tavoite sähköisen viranomaisasioinnin lisäämiseksi.
Koska Suomi.fi-tunnistuksen käytön voidaan usein katsoa osoittavan riittäviä tosiasiallisia valmiuksia sähköiseen asiointiin, ei viranomaisaloitteista käyttöön palauttamista voida lähtökohtaisesti pitää myöskään kohtuuttomana toimenpiteenä näiden muutenkin sähköisesti asioivien henkilöiden tapauksissa. Lisäksi koska viranomaisaloitteinen käyttöön palauttaminen voisi tapahtua aikaisintaan puolen vuoden kuluttua lopettamispyynnöstä ja koska pyyntömenettely on yllä todetusti suhteellisen kevyt ja siihen olisi saatavissa myös tukea, ei käyttöön palauttaminen ja mahdollista toistuvan pyynnön tekemistä voida myöskään pitää kohtuuttomana niille, joilla on tosiasiallisesti riittämättömät digivalmiudet viestien käyttöön, mutta kuitenkin tarve myös käyttää välillä Suomi.fi-tunnistusta viranomaisasioinnissaan.
11.2.3
11.2.3 Alaikäisten Suomi.fi-viestien käyttö
Perustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Viestinvälityspalvelutili avattaisiin viranomaisaloitteisesti vain täysi-ikäiselle eikä esityksessä ehdoteta erityissääntelyä alaikäisten osalta, vaan viestinvälityspalvelutilin avaaminen, käyttö ja tilin sulkeminen nojautuisi lapsen huoltoa koskevaan yleissääntelyyn. Jatkossakin viestinvälityspalvelutili voidaan avata alaikäiselle pyynnöstä. Esityksen voidaan siten katsoa olevan perustuslain 6 §:n 3 momentin sekä lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 60/1991) tavoitteiden mukainen.
11.2.4
11.2.4 Sähköisen asiakirjan saapuminen määräajassa
Esityksessä ehdotetaan muutettavan asiointilain asiakirjojen määräajassa saapumista koskevaa 11 §:ää. Voimassa olevan säännöksen perusteella viranomaisen asian käsittelyssä pyytämän asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Merkitystä ei nykyisin ole sillä, onko kyseessä sähköisesti vai muulla tavoin toimitettu asiakirja. Viranomaisen pyytämän asiakirjan sijaan säännös koskisi jatkossa kaikkia viranomaiselle toimitettuja sähköisiä asiakirjoja. Ehdotettu muutos merkitsisi sitä, että sähköisesti toimitettuun, muuhunkin kuin viranomaisen pyytämään asiakirjaan kuten esimerkiksi valituskirjelmään, sovellettaisiin hieman pidempää määräaikaa kuin käyntiasioinnilla tai postitse toimitettuun asiakirjaan. Käyntiasioinnilla tai postitse toimitetun asiakirjan tulee olla perillä viimeistään määräajan viimeisenä päivänä viranomaisen sulkemisaikaan mennessä. Sähköisesti asiakirjan voisi toimittaa esimerkiksi viranomaisen asiointipalvelussa vielä myöhemminkin saman päivän aikana. Ne henkilöt, joiden tosiasialliset mahdollisuudet sähköiseen asiointiin eivät riitä asiakirjojen toimittamiseen sähköisesti, joutuisivat toimittamaan asiakirjansa aikaisemmin määräajan viimeisen päivän aikana kuin ne, jotka pystyvät toimittamaan asiakirjansa sähköisesti.
Muutoksen tavoitteena on selkeyttää sähköisten asiakirjojen määräaikasääntelyä. Voimassa olevan lainsäädännön perusteella asianosaisen omasta aloitteestaan toimittaman sähköisen asiakirjan määräaika määräytyy eri tavalla kuin viranomaisen pyytämän sähköisen asiakirjan. Tavallisesti viranomaisten sähköisiä palveluja ei ole kuitenkaan sidottu viranomaisen aukioloaikoihin, mikä on omiaan hämärtämään tiettyyn kellonaikaan sidotun määräajan merkitystä sähköisessä asioinnissa. Sähköisesti toimitetun asiakirjan määräajan riippuminen siitä, onko kyseessä viranomaisen pyytämä vai omasta aloitteesta toimitettu asiakirja, voidaan arvioida aiheuttavan sekaannusta hallinnon asiakkaissa. Koska esityksessä ehdotusten arvioidaan lisäävän viranomaiselle toimitettavien sähköisten asiakirjojen määrää, myös sähköisten asiakirjojen toimittamista koskevan määräaikasääntelyn olisi perusteltua olla mahdollisimman selkeää ja yhdenmukaista. Siten määräaikasääntelyn muutoksella voidaan arvioida olevan perustuslain 6 §:n näkökulmasta hyväksyttävät, lainsäädännön yhdenmukaistamiseen ja sähköisen asioinnin luonteeseen kiinnittyvät syyt. Koska tosiasiallinen määräajan ero asiakirjan toimitustapojen välillä vaihtelee vain määräajan viimeisen päivän sisällä ja lasketaan tunneissa, ei eroa myöskään voida pitää kohtuuttoman suurena.
11.3
YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista
YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata kaikille vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää vammaisten henkilöiden synnynnäisen arvon kunnioittamista. Vammaissopimuksen tarkoituksena on kattaa vammaisuuden käsite mahdollisimman laajalti sekä ottaa huomioon mahdolliset yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset. Tarkoituksena ei ole rajata minkäänlaista vammaisuutta yleissopimuksen soveltamisen ulkopuolelle. Sopimuksen 1–9 artiklat sisältävät määräykset sopimuksen tarkoituksesta, yleisistä periaatteista ja velvoitteista, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta, vammaisista naisista ja lapsista, tietoisuuden lisäämisestä ja esteettömyydestä sekä sopimusta koskevien käsitteiden määritelmät. Nämä artiklat on huomioitava läpileikkaavasti kaikkia muita artikloja sovellettaessa.
Osallisuus, syrjintäkielto, esteettömyys ja saavutettavuus ovat yleissopimuksen johtavia periaatteita. Sopimuksen 3 artiklan periaatteita ovat muun muassa itsemääräämisoikeus, syrjimättömyys, osallisuus ja yhdenvertaisuus. Sopimuksen 4 artikla korostaa vammaisten henkilöiden ja heitä edustavien järjestöjen osallistamista ja osallistumista kaikkeen heitä koskevaan päätöksentekoon. Vammaisten henkilöiden oikeuksien komitean yleiskommentin nro 6:n (2018) 13 kohdan mukaan sopimuksen yhdenvertaisuutta koskevassa 5 artiklassa kielletään sekä oikeudellinen että tosiasiallinen syrjintä kaikilla säännellyillä ja julkisen viranomaisen suojelemilla aloilla. 5 artikla on tärkeä sopimuksen määräysten toteutumiseksi erityisesti kohtuullisten mukautusten ja muiden positiivisten erityistoimien toteuttamisessa. Vammaisten henkilöiden tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi tehtäviä tarpeellisia erityistoimia ei pidetä syrjintänä eikä syrjivinä.
Yleissopimuksen 5 artiklan lisäksi 12 artiklassa on turvattu vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus lain edessä. Artiklan määräys edellyttää viranomaiselta myös erityisiä toimia vammaisen henkilön oman mielipiteen selvittämisessä ja sen huomioimisessa palvelua tai etuutta koskevassa päätöksenteossa. Sopimuksen 13 artiklan mukaan sopimuspuolten tulee varmistaa vammaisille henkilöille oikeussuojan tehokas saavutettavuus yhdenvertaisesti muiden kanssa muun muassa järjestämällä menettelyllisiä ja ikään perustuvia mukautuksia sekä helpottaakseen heidän tehokasta suoraa ja välillistä osallistumistaan oikeudellisiin menettelyihin.
Yleissopimuksen määräykset edellyttävät myös viranomaisten sähköisten palvelujen saavutettavuutta. Sopimuksen 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa sekä 2 kohdan h alakohdassa korostetaan sähköisten palvelujen saavutettavuutta ja edellytetään asianmukaisia toimia saavutettavuuden varmistamiseksi. Lisäksi sopimuksen 19 artiklassa on turvattu vammaisten henkilöiden oikeus itsenäiseen elämään ja osallisuuteen yhteisössä.
Esityksen kannalta keskeisimpien yleissopimuksen määräysten voidaan katsoa liittyvän vammaisten yhdenvertaiseen pääsyyn oikeusturvaan ja oikeudellisiin menettelyihin, joihin viranomaisten asiakirjojen tiedoksianto kuuluu. Ehdotetun sääntelyn voidaan katsoa olevan yleissopimuksen tavoitteiden mukaisia joidenkin vammaisten henkilöiden osalta. Sähköisen tiedoksiannon voidaan perusoikeusvaikutusten arviossa tarkemmin esitetysti katsoa soveltuvan joillekin vammaisille henkilöille hyvin ja mahdollisesti jopa paremmin kuin postitse toimitettavan tiedoksiannon. Kuten esityksen yhdenvertaisuusvaikutusten arvioinnissa on tarkemmin selostettu, voidaan kuitenkin arvioida, että joillakin vammaisilla henkilöillä valmiudet sähköiseen asiointiin ovat alemmat ja heille esityksen mukainen sähköinen tiedoksianto Suomi.fi-viestien kautta sopii heikosti.
Esityksessä vammaisten yhdenvertaista pääsyä oikeusturvaan ja oikeudellisiin menettelyihin 13 artiklan mukaisesti turvattaisiin ensinnäkin edellisessä jaksossa 11.2 kuvatulla sääntelyratkaisulla, jossa henkilölle ei viranomaisaloitteisesti otettaisi käyttöön Suomi.fi-viestejä, mikäli hän ei lainkaan käytä Suomi.fi-tunnistusta. Tämä rajaa ehdotetun sääntelyn ulkopuolelle ne vammaiset henkilöt, jotka eivät lainkaan asioi sähköisesti. Lisäksi ehdotetun tukipalvelulain 8 d §:n 2 momentin mukaisesti ne vammaiset henkilöt, joille on holhoustoimesta annetussa laissa tarkoitettuun holhousasioiden rekisteriin merkityn tiedon perusteella määrätty edunvalvoja tai vahvistettu edunvalvontavaltuutettu, jäisivät viranomaisaloitteisen Suomi.fi-viestien käyttöönoton ulkopuolelle. Tällaisilla henkilöillä olisi kuitenkin mahdollista ottaa Suomi.fi-viestit käyttöön pyynnöstään ehdotetun tukipalvelulain 8 d §:n 3 momentin mukaisesti. Sääntelyllä turvattaisiin vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden toteutumista sekä pääsyä sähköisen tiedoksiannon vastaanottajaksi heidän näin halutessaan yleissopimuksen 5, 13 ja 19 artiklojen määräysten mukaisesti.
Lisäksi Suomi.fi-viesteihin sovelletaan digipalvelulain saavutettavuusvaatimuksia, jotka osaltaan toteuttavat myös vammaisten henkilöiden mahdollisuutta käyttää palvelua ja siten yleissopimuksen 9, 13 ja 19 artiklojen määräyksiä sekä 3 artiklan yleisiä periaatteita. Niille vammaisille henkilöille, joille ei ole holhousasioiden rekisteriin merkityn tiedon mukaan määrätty edunvalvojaa tai vahvistettu edunvalvontavaltuutettua, mutta joiden digitaaliset valmiudet ovat alemmat, vaikka asioivatkin jonkin verran sähköisesti viranomaisten sähköisissä palveluissa, on mahdollisuus halutessaan pyytää Suomi.fi-viestien käytön lopettamista, mikäli heille on viranomaisaloitteisesti otettu palvelu käyttöön. Pyynnön tekemiseen olisi edellisessä jaksossa 11.2 kuvatusti useita vaihtoehtoja. Näillä perusteilla sääntelyn arvioidaan täyttävän yleissopimuksen määräysten vaatimukset myös sellaisten vammaisten henkilöiden osalta, jotka eivät rajaudu viranomaisaloitteisen Suomi.fi-viestien käyttöönoton ulkopuolelle.
11.4
11.4 Oikeusturva ja hyvä hallinto
Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. Lisäksi oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on turvattu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa ja Yhdistyneiden kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 8/1976) 14 artiklassa.
Perustuslain 21 §:n säännöstä tulee lukea kokonaisuutena (HE 309/1993 vp, s. 72). Säännöksessä luetellaan hyvän hallinnon ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tärkeimmät osa-alueet eli käsittelyn julkisuus, oikeus tulla kuulluksi, oikeus saada perusteltu päätös sekä oikeus hakea muutosta. Luetteloa ei ole tarkoitettu tyhjentäväksi (PeVL 43/2021 vp, kohta 2). Vaatimus virkatoiminnan puolueettomuudesta samoin kuin hallintolaissa säädetty palveluperiaate voidaan liittää 1 momentissa asetettuun asianmukaisen käsittelyn vaatimukseen. Hallintolain 7 §:n 1 momentin palveluperiaatteen mukaan asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti. Lainsäädännöllä ei saa vaarantaa kenenkään oikeusturvaa (PeVL 5/2016 vp, s. 3). Perustuslain 21 §:n säännökset eivät kuitenkaan estä säätämästä lailla vähäisiä poikkeuksia niissä turvattuihin oikeuksiin, kunhan tällaiset poikkeukset eivät muuta kulloinkin kyseessä olevan oikeusturvatakeen asemaa pääsääntönä eivätkä yksittäistapauksessa vaaranna yksilön oikeusturvaa (HE 309/1993 vp, s. 74 ja esim. PeVL 43/2021 vp, kohta 2, PeVL 39/2014 vp, s. 2).
Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja asioiden viivytyksettömään käsittelyyn liittyvien perusoikeuksien merkitykseen oikeusvaltion kulmakivinä (PeVL 43/2021 vp, kohta 12 ja siinä viitatut lausunnot). Se on lisäksi vakiintuneesti todennut, että tuomioistuinmenettelyjen kehittäminen ajan oloon vaikuttaa asioiden käsittelyaikoihin ja siten edistää perustuslain 21 §:n 1 momentissa jokaiselle turvattua oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa ilman aiheetonta viivytystä (esim. PeVL 4/2010 vp, s. 5, PeVL 30/2006 vp, s. 4–5, PeVL 2/2006 vp, s. 2, PeVL 31/2005 vp, s. 3 ja PeVL 35/2002 vp, s. 3). Valiokunta on katsonut, että tiedoksiannolla on olennainen vaikutus siihen, miten asianosaisen oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin toteutuu. Tiedoksianto on tehtävä siten, että vastaanottaja saa oikeuksiensa käyttämiseksi tarvitsemansa tiedot selkeästi, hänelle ymmärrettävinä ja riittävän ajoissa (PeVL 9/2010 vp, s. 2/I). Tiedoksiantoa koskeva sääntely on merkityksellistä myös kuulluksi tulemisen oikeuden näkökulmasta, koska tiedoksianto tekee mahdolliseksi asianosaisen kuulemisen oikeudenkäynnissä.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan ihmisoikeussopimuksen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan 6 artiklan 1 kohdasta ei johdu velvollisuutta toimittaa tiedoksianto jollakin tietyllä tavalla. Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sisältyvä vaatimus menettelyn kontradiktorisuudesta edellyttää kuitenkin sitä, että asianosaisille varataan tilaisuus tutustua kaikkeen merkitykselliseen oikeudenkäyntiaineistoon ja kommentoida sitä. Tärkeää on ennen muuta se, että vastapuoli saa tiedon häntä vastaan nostetusta tuomioistuinasiasta. Tiedoksianto liittyy myös asianosaisten tasavertaisuuden periaatteeseen, johon kuuluu asianosaisen kohtuullinen mahdollisuus ajaa asiaansa olosuhteissa, jotka eivät aseta häntä vastapuoltaan olennaisesti huonompaan asemaan (esim. Avotiņš v. Latvia 23.5.2016, suuri jaosto, kohta 119, Aždajić v. Slovenia 8.10.2015 kohta 48 sekä Dilipak ja Karakaya v. Turkki 4.3.2014 kohta 77).
Ihmisoikeustuomioistuin on painottanut myös tarvetta varmistua siitä, että tiedoksianto poissa olevalle asianosaiselle on todella toimitettu. Riittävää ei ole olettaa, että asianmukaisesti lähetetty tiedoksianto on onnistunut, vaan tuomioistuimen pitää mahdollisuuksien mukaan selvittää, onko vastaanottaja todella saanut tiedon oikeudenkäynnistä (esim. Gankin ym. v. Venäjä 31.5.2016 kohta 38 ja Gusak v. Venäjä 7.6.2011 kohta 27). Tiedoksiantosääntelyä ja tuomioistuimen velvollisuutta varmistua kutsumismenettelyn asianmukaisuudesta on tarkasteltu myös vastakuulusteluoikeutta koskevassa ratkaisukäytännössä. Hyväksyttävänä ei voida pitää esimerkiksi sellaista menettelyä, että tallennettuun kertomukseen turvauduttaisiin tilanteessa, jossa todistajan tai asianomistajan kutsun tiedoksianto on tapahtunut puutteellisesti (esim. Yevgeniy Ivanov v. Venäjä 25.4.2013 kohdat 46 ja 47 sekä KKO 2018:54).
Perustuslakivaliokunta on aiemmin arvioinut oikeusturvan kannalta muun muassa oikeushenkilöiden velvoittamista sähköiseen asiointiin huoneistotietojärjestelmän yhteydessä (PeVL 32/2018 vp), sähköisen asiointitilin vapaaehtoista käyttöä ulosottomenettelyssä (PeVL 5/2016 vp) ja käsittelymaksun porrastusta paperimuotoisen ja sähköisen asioinnin välillä (PeVL 35/2010 vp, s. 2). Lisäksi valiokunta on arvioinut puhelintiedoksiantoa (PeVL 9/2010 vp). Asiointitilin käyttöä ulosottomenettelyssä arvioidessaan valiokunta katsoi oikeusturvanäkökohtien edellyttävän, että tiedoksianto toteutetaan siten, että vastaanottaja saa oikeuksiensa käyttämiseksi tarvitsemansa tiedot selkeästi, hänelle ymmärrettävinä ja riittävän ajoissa. Ehdotuksen valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa oli valiokunnan mukaan kyse yhtäältä siitä, tuleeko sähköisesti tiedoksi annettu asia tehokkaasti henkilön tietoon, ja toisaalta siitä, täyttääkö ehdotettu tiedoksiantomenettely menettelyn asianmukaisuutta koskevan perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaisen vaatimuksen (PeVL 5/2016 vp, s. 3). Valiokunta on antanut myös merkitystä käyttäjien informoinnille kiinnittämällä huomiota sähköisestä tiedoksiannosta henkilölle lähetettävään heräteviestiin sekä toteamalla, että laajennettaessa asiointitilin käyttöä ehdotetulla tavalla asiointitilin käyttäjiä tulee nimenomaisesti tiedottaa tilin käyttämisestä myös ulosottoasioissa. Ulosottokaaren muutosten yhteydessä valiokunta katsoi, että asiointitilin käyttäminen sähköiseen tiedoksiantoon esityksessä ehdotetulla tavalla ei siten lähtökohtaisesti vaaranna asiakirjan vastaanottajan oikeusturvaa edellyttäen, että asiointitili on teknisesti toimintavarma (PeVL 5/2016 vp, s. 3).
Esityksen mukainen, tukipalvelulain 8 d §:ssä säädettävä viranomaisaloitteinen Suomi.fi-viestien käyttöönotto sekä suostumusedellytyksen poistaminen asiointilain 18 ja 19 §:stä Suomi.fi-viestien kautta toimitettavan sähköisen tiedoksiannon osalta muuttavat potentiaalisesti hyvin monen henkilön tiedoksiantojen vastaanottamistapaa kirjetiedoksiannosta sähköiseen tiedoksiantoon. Lakiehdotukset päivittävät tiedoksiantomenettelyä vastaamaan yhteiskunnan nykyistä tilaa, jossa sähköinen asiointi on yleinen viranomaisasioinnin tapa. Oikeusturvan näkökulmasta ehdotettu sääntely voidaan siten nähdä hallinto- ja tuomioistuinmenettelyjen kehittämisenä ajan olosuhteita vastaavaksi.
Kuten esityksen oikeusturvaa koskevan vaikutustenarvioinnin yhteydessä on tarkemmin selostettu, sähköistä tiedoksiantoa voidaan nykyisin pitää kirjepostia nopeampana ja usein myös varmempana tapana tiedoksiannon toimittamiseen monille henkilöille, mistä syystä sen hyödyntäminen monesti parantaa vastaanottajan oikeusturvaa kirjetiedoksiantoon verrattuna. Oikeudenkäynnin yhteydessä sähköinen tiedoksiantomenettely voi myös vapauttaa tiedoksiantoon käytettäviä resursseja vaikeampiin tiedoksiantoihin, mikä voi edistää niiden toimittamista ja näin vaikuttaa epäonnistuneen tiedoksiannon takia peruutettavien pääkäsittelyiden määrään. Myös hallintomenettelyssä sähköinen tiedoksianto voi vapauttaa resursseja vaikeampien tiedoksiantojen toteuttamiseen. Siten lakiehdotusten voidaan arvioida edistävän perustuslain 21 §:n mukaisen ja perustuslakivaliokunnan käytännössään korostamien käsittelyn viivytyksettömyyden ja muun asianmukaisuuden tavoitteita (PeVL 43/2021 vp, kohta 12, PeVL 5/2016 vp, s. 3, PeVL 4/2010 vp, s. 5).
Koska tehokas tiedoksianto edellyttää kuitenkin, että uudet käyttäjät tiedostavat lakiehdotusten tuomat tiedoksiannon toimitustavan muutokset ja niiden merkityksen, voi lakiehdotuksiin liittyä myös oikeusturvariskejä, mikäli henkilö ei tosiasiassa ole tietoinen tiedoksiantojensa muuttumisesta sähköiseksi. Näiden riskien voidaan katsoa painottuvan erityisesti Suomi.fi-tunnistuksen yhteydessä tapahtuvan viestien käyttöönoton sekä uusien tiedoksiantojen toimittamisen tilanteisiin.
Suomi.fi-viestien käyttöönottotilanteissa uutta käyttäjää informoidaan tilanteessa selkeästi palvelun käyttöönotosta, sen merkityksestä sekä myös henkilön mahdollisuudesta lopettaa palvelun käyttö ja sähköisten tiedoksiantojen vastaanottaminen. Tili avattaisiin vasta sen jälkeen, kun henkilö on ilmoittanut sähköisen osoitteensa heräteilmoituksia varten tai ilmoittanut, ettei halua antaa osoitetietoa. Siten Suomi.fi-viestien käyttöönotto ei tapahtuisi henkilöltä salassa. Henkilöä informoitaisiin myös mahdollisesta myöhemmästä viranomaisaloitteisesta Suomi.fi-viestien uudelleenkäyttöönotosta. Henkilön informointi takaa siten uuden käyttäjän oikeusturvaa varmistamalla sitä, että käyttäjä tiedostaa palvelun käyttöönoton sekä sen, että käyttöönoton myötä mikä tahansa Suomi.fi-viestejä käyttävä viranomainen voi lähettää hänelle palvelun kautta sähköisiä tiedoksiantoja ilman hänen erillistä suostumustaan. Käyttäjä ei voi tukipalvelulain käyttövelvoitetta koskevan sääntelyn vuoksi kuitenkaan käytännössä tietää, mitkä viranomaiset tai julkista hallintotehtävää hoitavat muut kuin viranomaiset lähettäisivät missäkin asioissa sähköisiä tiedoksiantoja viestinvälityspalveluun. Toisaalta tilanne on sama kuin nykyään niiden käyttäjien osalta, jotka ovat ottaneet palvelun käyttöön suostumuksellaan. Ottaen huomioon perustuslakivaliokunnan yllä selostetut huomiot tiedoksiannon toimitustapaa koskevan informoinnin merkityksestä oikeusturvan toteutumiselle (PeVL 5/2016 vp, s. 3), käyttäjälle palvelusta annettavan tiedon voidaan katsoa osaltaan takaavan oikeusturvan toteutumista muutosten yhteydessä. Esityksen muutoksista välitettäisiin tietoa myös yleisellä tiedottamisella, mikä parantaa tietoisuutta muutoksista ja mahdollistaa niihin varautumisen jo etukäteen. Myös julkisuuslain 20 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen on tiedotettava toiminnastaan ja palveluistaan sekä yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksista ja velvollisuuksista toimialaansa liittyvissä asioissa.
Suomi.fi-viestien käyttöönoton jälkeen oikeusturvan toteutumisen kannalta keskeistä on, kuinka tehokkaasti käyttäjä tosiasiassa saa tiedon uudesta viesteihin saapuneesta tiedoksiannosta. Tällä on merkitystä erityisesti asiointilain 19 §:n mukaisen tavallisen sähköisen tiedoksiannon asioissa, sillä tavalliseen tiedoksiantoon sovelletaan tiedoksisaantiolettamaa. Tavallisen sähköisen tiedoksiannon vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Tavallisessa sähköisessä tiedoksiannossa Suomi.fi-viesteihin saapuvien tiedoksiantojen seuraaminen on siten lähtökohtaisesti henkilön itsensä vastuulla. Vaikka Suomi.fi-viesteihin voidaan toimittaa myös todisteellisia sähköisiä tiedoksiantoja, viranomaisen tulee toteuttaa tiedoksianto muulla tavalla, esimerkiksi saantitodistuskirjeellä, mikäli asiakirjan tosiasiallisesta tiedoksisaannista ei saada henkilön vahvistusta määräaikaan mennessä. Todisteellisessa sähköisessä tiedoksiannossa oikeusturvariskien arvioidaan olevan siksi vähäiset.
Uuden sähköisen tiedoksiannon vastaanottamistilanteita varten esityksessä ehdotetaan lisättäväksi asiointilakiin uusi 19 a § henkilön sähköiseen osoitteeseen kuten sähköpostiin lähetettävästä heräteilmoituksesta silloin, kun henkilö on antanut palveluun tällaisen osoitteen ja Suomi.fi-viesteihin saapuu uusi tiedoksianto. Jos henkilö on antanut heräteyhteystiedon, on heräteilmoituksen lähettämisestä huolehtiminen tiedoksiannon antavalle viranomaiselle lakiehdotuksen mukaan pakollista. Heräteilmoitus edistää tiedoksiannon tehokkuutta ja siten oikeusturvaa, mille perustuslakivaliokunta on yllä todetusti antanut valtiosääntöoikeudellista merkitystä (PeVL 5/2016 vp, s. 3). Uusi käyttäjä voisi antaa heräteyhteystiedon jo Suomi.fi-viestien käyttöönoton yhteydessä, jonka jälkeen hän saisi aina heräteilmoituksen, kun hänen Suomi.fi-viesteihin saapuu uusi tiedoksianto tai viesti siitä, että henkilölle on saapunut tiedoksianto viranomaisen omaan asiointipalveluun. Heräteilmoituksen saatuaan henkilö voisi käydä tarkistamassa Suomi.fi-viestinsä ja arvioida tiedoksiannon merkitystä ja sen mahdollisesti häneltä edellyttämiä toimenpiteitä. Heräteyhteystiedon antamista ei kuitenkaan säädettäisi esityksessä pakolliseksi ja siten henkilö voisi myös valita olla vastaanottamatta heräteilmoituksia, jolloin hänen tulisi muistaa käydä säännöllisesti tarkistamassa Suomi.fi-viestinsä uusien tiedoksiantojen varalta. Käyttöönoton yhteydessä kuitenkin informoitaisiin henkilöä selkeästi, mikä merkitys on sillä, että hän ei anna heräteyhteystietoa. Sähköpostiheräteilmoituksen lisäksi henkilöllä on mahdollisuus saada lisäpalveluna ilmoitus uudesta tiedoksiannosta myös puhelimeensa, mikäli hänellä on Suomi.fi-mobiilisovellus käytössään.
On myös mahdollista, että muutoksista informoinnista ja tiedottamisesta, heräteilmoituksesta sekä muista teknisistä, oikeusturvavaikutusten arvioinnissa tarkemmin kuvatuista oikeusturvamekanismeista huolimatta henkilö ei ymmärrä, muista tai halua seurata Suomi.fi-viestejään ja sinne toimitettavia sähköisiä tiedoksiantoja. Perustuslakivaliokunta on todennut aiemmin puhelintiedoksiantoa koskevassa lausunnossaan, että puhelintiedoksiannon onnistuminen siten, että vastaanottaja epäilyksettä saa puhelimitse tiedon asiakirjasta ja ymmärtää tiedoksiannon merkityksen, edellyttää käytännössä vastaanottajan myötävaikutusta tiedoksiantoon ja valmiutta tiedon vastaanottamiseen (PeVL 9/2010 vp, s. 2). Vastaavasti myös sähköisen tiedoksiannon toteuttaminen Suomi.fi-viestien kautta siten, että henkilö tosiasiassa saa tiedon palveluun lähetetystä asiakirjasta, käytännössä edellyttää palvelun käyttäjältä hänen omaa myötävaikutustaan. Siten riittävät sähköiset laitteet ja digikyvykkyyden omaavalta viestien käyttäjältä voidaan edellyttää myös omaa aktiivisuutta tehokkaan tiedoksiannon toteutumiseksi. Näihin toimenpiteisiin kuuluvat esimerkiksi heräteyhteystiedon antaminen ja heräteyhteystiedoksi annetun sähköpostiosoitteen sekä välillä myös uusien saapuneiden Suomi.fi-viestien tarkastaminen. Toisaalta mikäli Suomi.fi-viestien käyttäjäksi tulevalla henkilöllä ei ole riittäviä valmiuksia palvelun käyttöön ja sähköisten tiedoksiantojen vastaanottamiseen, on hänellä tukipalvelulaissa säädettävä, yllä käsitelty mahdollisuus tehdä pyyntö Suomi.fi-viestit -tilinsä sulkemisesta, jolloin hänen tiedoksiantonsa lähetettäisiin hänelle jälleen muulla tavoin, kuten kirjeitse.
Hyvän hallinnon näkökulmasta on merkityksellistä, että mahdollisuus pyytää Suomi.fi-viestit-tilinsä sulkemista turvaa myös hallintolain mukaisen palveluperiaatteen toteutumista säilyttämällä henkilön valinnanvapauden tiedoksiantojen vastaanottamistavassa. Vaikka esityksessä poistettaisiin asiointilaissa säädetty henkilön suostumusedellytys sähköiselle tiedoksiannolle silloin, kun tiedoksianto tai sitä koskeva ilmoitus lähetettäisiin henkilön Suomi.fi-viesteihin, tehtyään viestit-tilinsä sulkemispyynnön henkilöllä olisi mahdollisuus asioida sähköisesti viranomaisten asiointipalveluissa taikka muulla tavoin tarpeensa mukaan ilman Suomi.fi-viestien käyttöönottoa puolen vuoden ajan. Vaikka Suomi.fi-tunnistuksen käyttö puolen vuoden jälkeen pyynnön tekemisestä johtaisi Suomi.fi-viestien viranomaisaloitteiseen uudelleenkäyttöönottoon, olisi henkilöllä mahdollisuus tehdä aina halutessaan uusi tilin sulkemispyyntö. Siten myöskään Suomi.fi-viestien uudelleenkäyttöönotto ei rajoittaisi henkilön tiedoksiantojen vastaanottamistapaa vain Suomi.fi-viesteihin. Näin ollen palveluperiaatteen mukainen hallinnon asiakkaan valinnanvapaus säilyy.
Tilin sulkeminen ei myöskään johda henkilön Suomi.fi-viesteihin jo mahdollisesti toimitettujen asiakirjojen ja muiden viestien häviämiseen, vaan henkilö voi sulkemisen jälkeenkin tarkastella aiemmin saapuneita viestejään, mikä edistää niin ikään oikeusturvan toteutumista. On lisäksi huomattava, että tiedoksiannon toimittamisen tapa olisi yksittäisen asiakirjan osalta jatkossakin viranomaisen harkinnassa siitäkin huolimatta, että henkilöllä olisi käytössään Suomi.fi-viestit.
11.5
11.5 Yksityiselämän ja henkilötietojen suoja
Esitysluonnoksen myötä luonnollisen henkilön tunnistuspalvelua käyttäen tunnistautuville henkilöille avattaisiin Suomi.fi-viestit-tili, jonka avulla he vastaanottaisivat jatkossa viranomaisten heille toimittamat tiedoksiannot ja muun postin pääasiassa sähköisenä. Viranomaisten paperisena toimittamien asiakirjojen siirtymisellä sähköisesti toimitettavaan muotoon on osaltaan vaikutusta suuren henkilömäärän henkilötietojen käsittelytapoihin. Näin ollen hallituksen esitys on merkityksellinen myös EU:n perusoikeuskirjan 8 artiklassa turvatun henkilötietojen suojan ja perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän suojan kannalta. Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan lainsäätäjän liikkuma-alaa rajoittaa tämän säännöksen lisäksi myös se, että henkilötietojen suoja osittain sisältyy samassa momentissa turvatun yksityiselämän suojan piiriin (esim. PeVL 71/2014). Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti katsonut, että lainsäätäjän tulee turvata henkilötietojen suoja tavalla, jota voidaan pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän kokonaisuudessa (esim. PeVL 18/2012 vp, s. 2).
Perustuslakivaliokunta on pitänyt lähtökohtaisesti riittävänä perustuslain 10 §:n 1 momentin kannalta, että sääntely täyttää tietosuoja-asetuksessa asetetut vaatimukset (ks. PeVL 14/ 2018 vp, s. 3–5, PeVL 15/2018 vp, PeVL 2/2018 vp). Perustuslakivaliokunta on todennut, että henkilötietojen suojan toteuttaminen tulisi ensisijaisesti taata tietosuoja-asetuksen ja kansallisen tietosuojaa koskevan yleislainsäädännön nojalla. Erityislainsäädännön käyttö tulisi rajata vain välttämättömään siten kuin tietosuoja-asetus antaa kansallista liikkumavaraa. (ks. esim. PeVL 2/2018 vp, s. 5 ja PeVL 14/2018 vp, s. 5). Kun harkitaan kansallisen liikkumavaran käyttöä, on otettava huomioon perus- ja ihmisoikeuksista seuraavat vaatimukset. Erityislainsäädännön tarpeellisuutta tulisi arvioida riskiperusteisen lähestymistavan mukaisesti eli mitä korkeampi riski henkilötietojen käsittelystä aiheutuu luonnollisen henkilön oikeuksille ja vapauksille, sitä perustellumpaa on yksityiskohtaisempi sääntely. Perustuslakivaliokunta on korostanut myös sitä, että yksityiselämän ja henkilötietojen suojalla ei ole etusijaa muihin perusoikeuksiin nähden, vaan se tulee suhteuttaa toisiin perus- ja ihmisoikeuksiin sekä muihin painaviin yhteiskunnallisiin intresseihin. (PeVL 14/2018 vp s. 5–8).
Esityksessä ehdotetaan Suomi.fi-viestien avulla välitettyjen viestien säilytysajan pidentämistä nykyisestä kahdesta vuodesta viiteen vuoteen. Palvelun käyttäjällä olisi edelleen mahdollisuus poistaa viestit jo aiemmin. Yksi tietosuoja-asetuksen 5 artiklan yleisistä käsittelyperiaatteista on säilytyksen rajoittaminen: henkilötietoja saa säilyttää vain niin kauan kuin se on tarpeen tietojen käyttötarkoituksen kannalta. Periaatetta on noudatettava kaikessa asetuksen soveltamisalaan kuuluvassa henkilötietojen käsittelyssä. Lähtökohtaisesti säilytysajan määrittämisessä on kysymys rekisterinpitäjän vastuulla olevasta arvioinnista, joka tehdään tietojen käyttötarkoitusta vasten. Tukipalvelulakia valmisteltaessa on kuitenkin pidetty perusteltuna säätää laissa Suomi.fi-viestien säilytysajasta ja tätä säilytysaikaa nyt pidennettäisiin. Tietosuoja-asetuksesta ei itsessään johdu tiettyä aikamäärettä, jonka jälkeen tiedot olisi välttämättä poistettava. Hyväksyttävä säilytysaika on siten tilannekohtaista ja asiaa on arvioitava kussakin yksittäistapauksessa käsillä olevien tosiseikkojen pohjalta. Perustuslakivaliokunta on arvioinut eri yhteyksissä erityissääntelyn kohteena olevien henkilötietojen säilytysaikojen asianmukaisuutta ja suhtautunut varauksella tietojen pitkään säilyttämiseen. Tietojen pysyvää säilyttämistä valiokunta on pitänyt mahdollisena vain poikkeuksellisesti.
Varauksellinen suhtautuminen on korostunut arkaluonteisten henkilötietojen kohdalla.
Perustuslakivaliokunnan mukaan tietojen pysyvä säilyttäminen ei ole henkilötietojen suojan mukaista, ellei siihen ole tietojärjestelmän luonteeseen tai tarkoitukseen liittyviä perusteita (ks. PeVL 31/2017 vp, s. 5, PeVL 89/2022 vp, s.6). Pysyvää säilyttämistä voi puoltaa esimerkiksi se, että tiedot ovat osin muuttumattomia tai hitaasti muuttuvia eikä niitä päivitetä pelkän ajan kulumisen vuoksi ja niiden pysyvä säilyttäminen on tarpeellista tehtävien hoitamiseksi (PeVL 54/2010 vp). Valiokunta on painottanut erityisesti arkaluonteisten tietojen säilytysajan rajaamista siihen, mikä on välttämätöntä sen tavoitteen saavuttamiseksi, jonka vuoksi tiedot on järjestelmään tallennettu (ks. esim. PeVL 31/2017 vp, s.5, PeVL 13/2017 vp, s.6). Valiokunta on esimerkiksi pitänyt viiden vuoden säilytysaikaa arkaluonteisten tietojen osalta pitkänä (PeVL 13/2017 vp).
Suomi.fi-viestien avulla välitettyjen viestien ja tiedoksiantojen säilytysajan pidentämiselle arvioidaan olevan tarve, kun viranomaisten tiedoksiannot toimitettaisiin jatkossa pääasiassa Suomi.fi-viestejä hyödyntäen. Yksittäisellä henkilöllä arvioidaan olevan aiempaa suurempi tarve päästä tarkastelemaan viranomaisten hänelle toimittamia tiedoksiantoja ja muita viestejä kootusti Suomi.fi-viestien näkymästä. Monissa viranomaisasioissa asianosaisen on päästävä tiettyyn asiakirjaan käsiksi vielä kahden vuoden jälkeenkin oikeutensa, etunsa tai velvollisuutensa toteuttamiseksi. Aiemmin tällaisten asiakirjojen säilyttäminen on edellyttänyt asianosaiselta esimerkiksi postitse hänelle toimitettujen kirjeiden säilyttämistä fyysisesti. Suomi.fi-viestien merkityksen tällä tavoin kasvaessa on esitystä valmisteltaessa pidetty henkilötietojen käsittelyn tarkoitukseen nähden välttämättömänä ehdottaa säilytysajan pidentämistä viiteen vuoteen. Ehdotettavan säilytysajan arvioidaan olevan tällä tavoin välttämätön sen tavoitteen saavuttamiseksi, jonka vuoksi tiedot on tallennettu Suomi.fi-viestien rekisteriin. Käyttäjällä olisi lisäksi mahdollisuus myös jatkossa itsellään mahdollisuus vaikuttaa tietojen säilytysaikaan poistamalla viestejä. Näin ollen arvioidaan, että perustuslain 10 §:n 1 momentin mukainen yksityiselämän suojan turvaaminen ja vaatimus säätää henkilötietojen suojasta lailla täyttyisivät myös uuden Suomi.fi-viestien säilytysajan kohdalla asianmukaisesti.
Säilytysajan pidentämisen lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavan nykyinen sähköistä tiedoksiantomenettelyä koskeva suostumusrekisteri viestinvälityspalvelun käyttäjärekisteriksi. Jatkossa luonnollisen henkilön tunnistuspalvelua käyttäville avattaisiin ehdotettavan sääntelyn perusteella viranomaisaloitteisesti viestinvälityspalvelutili, eikä suostumusta sähköiseen tiedoksiantoon enää tarvitsisi erikseen antaa. Henkilötietojen käsittelyperusteena viestinvälityspalvelussa tässä yhteydessä olisi edelleen lakisääteisen velvoitteen noudattamiseen yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Lisäksi käsitellessään tietoja tilastointitarpeisiin tai Suomi.fi-viestien käytön määrän sekä kustannusten selvittämistä varten, Digi- ja väestötietoviraston suorittama henkilötietojen käsittely perustuu tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohden e alakohdassa tarkoitetun yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseen. Tukipalvelulain 3 luvussa on säädetty henkilö- ja muiden tietojen käsittelystä palvelutuotannossa ja 4 luvussa tukipalveluihin ja niiden käyttöön liittyvistä vaatimuksista, mukaan lukien tietoturvallisuusvaatimuksista. Sääntely on tältä osin arvioitu riittäväksi, eikä lisäsääntelyä pidetä perusteltuna huomioiden perustuslakivaliokunnan edellä kuvattu lausuntokäytäntö koskien sitä, että henkilötietojen suojan toteuttaminen tulisi ensisijaisesti taata tietosuoja-asetuksen ja kansallisen tietosuojaa koskevan yleislainsäädännön nojalla. Nykyistä laajempaa tietosuoja-asetuksen jättämän kansallisen liikkumavaran käyttöä Suomi.fi-viestien osalta ei pidetä välttämättömänä, vaikka palvelun merkitys viranomaisten ja kansalaisten välisessä viestinnässä korostuu entisestään.
Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että eräisiin oikeushallinnon viranomaisia ja tuomioistuimia koskeviin säädöksiin lisättäisiin sähköisen tiedoksiantotavan käytön edistämiseksi velvollisuus ilmoittaa vireillepanoasiakirjassa vireillepanijan henkilötunnus sekä tiettyjen muiden asian käsittelyyn liittyvien henkilöiden kuten laillisen edustajan tai asiamiehen, vastaajan ja todistajan henkilötunnukset. Esityksessä tarkoitettu henkilötunnuksen käsittely perustuisi tietosuojalain 29 §:ään. Henkilötunnuksen käsittely olisi välttämätöntä oikeushallinnon viranomaisten ja tuomioistuinten lakisääteisten lainkäyttö- ja viranomaistehtävien hoidossa henkilön luotettavaa yksilöintiä ja sähköisen tiedoksiannon toteuttamista varten.
11.6
11.6 Kielelliset oikeudet
Esityksessä ei ehdoteta nimenomaisesti kielellisiä oikeuksia koskevaa sääntelyä. Esitettyjen muutosten toimeenpanossa tulisi kuitenkin ottaa huomioon myös kielelliset oikeudet. Perustuslain 17 §:n 1 momentin mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Perustuslakivaliokunta on pitänyt olennaisena huolehtia molempien kansalliskielten riittävästä näkyvyydestä digitaalisissa palveluissa ja myös muista kielellisistä oikeuksista sekä pitänyt tärkeänä, että kielelliset perusoikeudet otetaan huomioon palvelujen kehittämisen alkuvaiheesta alkaen ja että digitaalisia palveluita kehitetään rinnakkain eri kieliversioina (PeVM 5/2022 vp, kohta 5). Esityksessä viestinvälityspalveluun ehdotettavat muutokset ja sitä koskeva viestintä toteutettaisiin suomeksi ja ruotsiksi.
Esityksessä ehdotettavien muutosten toimeenpanossa otettaisiin lisäksi huomioon saamen kieli. Saamenkielisten oikeus käyttää saamen kieltä viranomaistoiminnassa turvataan perustuslain 17 §:n 3 momentissa, jonka mukaan saamelaisten oikeudesta käyttää saamen kieltä viranomaisessa säädetään lailla. Tämän oikeuden turvaamiseksi on säädetty saamen kielilaki, joka osaltaan vahvistaa saamen kielen virallista asemaa ja madaltaa kynnystä käyttää kieltä virallisissa yhteyksissä. Lain sisältämät keinot tarkoittavat yhtäältä pyrkimystä lisätä saamen kieltä taitavien henkilöiden määrää niissä viranomaisissa, joita laki koskee. Tämän toteutuessa voidaan saamelaisten kotiseutualueen väestölle järjestää nykyistä useammin laadullisesti ja määrällisesti samanlaiset palvelut äidinkielestä riippumatta. Tulkkauksen ja kääntämisen käyttäminen merkitsisivät kuitenkin myös tulevaisuudessa tärkeää keinoa tavoitteiden saavuttamiseksi. (PeVM 4/2003 vp, s. 2) Väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetun lain (661/2009) 13 §:n 1 momentin 20 kohdan mukaan väestötietojärjestelmään talletetaan henkilön ilmoittama äidinkieli ja asiointikieli. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että myös saamelaisten kohdalla pitää riittää henkilön oma ilmoitus äidinkielestä tai huoltajien ilmoitus lapsensa äidinkielestä. Vastaavasti valiokunta on katsonut, että myöskään oikeutta asioida saamen kielellä viranomaisissa ei tule liittää saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 3 §:n mukaiseen saamelaismääritelmään (PeVM 12/2014 vp s. 6).
Saamen kielilain 2 §:n 1 momentin 7 kohdan nojalla lakia sovelletaan Digi- ja väestötietovirastoon. Lain 4 §:n nojalla saamelaisella on oikeus omassa asiassaan tai asiassa, jossa häntä kuullaan, käyttää kyseisessä laissa tarkoitetussa viranomaisessa saamen kieltä. Saamen kielellä tarkoitetaan saamen kielilain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla inarinsaamen, koltansaamen tai pohjoissaamen kieltä käytetystä kielestä tai pääasiallisesta kohderyhmästä riippuen. Viranomainen ei saa rajoittaa tai kieltäytyä toteuttamasta kyseisessä laissa säänneltyjä kielellisiä oikeuksia sillä perusteella, että saamelainen osaa myös muita kieliä, kuten suomea tai ruotsia. Lainkohdan taustalla olevien esitöiden mukaan oikeus käyttää saamen kieltä koskisi hallintoasian sekä suullista että kirjallista käsittelyä kuten asiakirjan esittämistä viranomaiselle (HE 180/1990 vp, s. 28).
Saamen kielilain 8 §:n 1 momentin nojalla viranomaisten on yleisölle suunnatussa tiedottamisessa käytettävä myös saamen kieltä. Lain 8 §:n 2 momentin nojalla viranomaisen ilmoitukset, kuulutukset, julkipanot sekä muut yleisölle annettavat tiedotteet sekä opasteet ja yleisön käytettäviksi tarkoitetut lomakkeet täyttöohjeineen on saamelaisten kotiseutualueella laadittava ja annettava myös saamen kielellä. Mainitun perusteella viestinvälityspalvelun tuottajana olevan Digi- ja väestötietoviraston on noudatettava toiminnassaan saamen kielilakia ja otettava laista tulevat velvoitteet huomioon toteuttaessaan esityksen mukaisia muutoksia.
11.7
11.7 Ahvenanmaan erityisasema
Perustuslain 120 §:n mukaan Ahvenanmaan maakunnalla on itsehallinto sen mukaan kuin Ahvenanmaan itsehallintolaissa (1144/1991) erikseen säädetään. Asiointilain ja digipalvelulain 2 luvun soveltamisalaa ehdotettaisiin muutettavaksi kattamaan myös esitutkinta ja poliisitutkinta. Ahvenanmaan itsehallintolain 18 §:n 1 momentin 23 kohdan mukaan valtakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat esitutkintaa. Poliisitutkinta rinnastuu esitutkintaan, mikä ilmenee muun ohella siitä, että poliisilain 6 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan poliisitutkinta toimitetaan noudattaen soveltuvin osin esitutkintalain säännöksiä. Näin ollen esityksen ei voida katsoa olevan ristiriidassa perustuslain 120 §:ssä säädetyn Ahvenanmaan itsehallinnon kanssa.
Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.
Hallitus pitää kuitenkin suotavana, että perustuslakivaliokunta antaisi asiasta lausunnon erityisesti ehdotetun viestinvälityspalvelutilin viranomaisaloitteista avaamista ja sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuutta koskevan sääntelyn suhteesta perustuslain 6 §:ssä säädettyyn yhdenvertaisuuteen ja 21 §:ssä säädettyyn oikeusturvaan.