1.1  Tausta

Vuoden 2011 alusta biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä annettuun lakiin (446/2007; jäljempänä jakeluvelvoitelaki) lisättiin säännös, jossa säädetään jakeluvelvoitteen ylityksen (energiamäärän) siirtämisestä seuraavaan vuoteen, jonka velvoitteessa ylitys otetaan huomioon. Polttoaineiden jakelijat ovat hyödyntäneet joustoa laajasti ja jakeluvelvoitteen huomattavaa ylittämistä on tapahtunut useana vuonna.  

Jakeluvelvoitelain muutoslailla (387/2017) rajoitettiin vuonna 2019 tapahtuvan ylityksen siirto-oikeutta vuodelle 2020 50 prosenttiin vuoden 2019 velvoitteen määrästä. Tällä haluttiin varmistaa, että polttoaineiden jakelijoiden ei ole mahdollista siirtää vuodelle 2020 niin suurta ylijäämää, että vuoden 2020 tosiasiallinen uusiutuvan energian osuus loppukulutuksesta liikenteessä jäisi kansallisesti alle jäsenvaltioille asetetun 10 prosentin velvoitetason, jota edellytetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/28/EY uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta (jäljempänä RES-direktiivi). 

Tämän jälkeen jakeluvelvoitelain muutoslailla (419/2019) rajoitettiin vuoden 2020 osalta velvoitteen ylityksen siirtoa vuodelle 2021. Kyseisen lain siirtymäsäännöksen mukaan jakelija saa ottaa enintään 10 prosenttia vuoden 2020 jakeluvelvoitetta vastaavasta energiamäärästä huomioon vuoden 2021 jakeluvelvoitetta laskettaessa siltä osin kuin osuus perustuu biopolttoaineista ja bionesteistä annetussa laissa (393/2013; jäljempänä kestävyyslaki) tarkoitetuilla jätteillä tai tähteillä tuotettujen biopolttoaineiden energiamäärään. Kyseisellä poikkeussäännöllä haluttiin varmistaa, ettei vuodelta 2020 siirtyvä laskennallinen biopolttoaineosuus vähentäisi tarpeettoman paljon vuonna 2021 tosiasiallisesti jaeltavaa biopolttoainemäärää ja siten päästövähenemää vuonna 2021. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/842 sitovista vuotuisista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa vuosina 2021–2030, joilla edistetään ilmastotoimia Pariisin sopimuksen sitoumusten täyttämiseksi, sekä asetuksen (EU) N:o 525/2013 muuttamisesta, mukaan Suomi ei voi hyödyntää taakanjakosektorin päästövähenemässä vuoden 2020 jakeluvelvoitteen ylittämistä vuodelle 2021 eli taakanjakosektorin velvoitekaudelle 2021-2030.  

Covid-19 -epidemia on kuitenkin johtanut merkittävään polttoainekulutuksen vähenemiseen ja siten myös kysynnän vähenemiseen. Siten jakelijat voivat täyttää vuoden 2020 jakeluvelvoitteen ennakoitua vähemmällä biopolttoainemäärällä ja jakelijoiden vuodelta 2019 siirtämä osuus tulee todennäköisesti kattamaan vuoden 2020 velvoitetta merkittävältä osin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että on mahdollista päätyä tilanteeseen, jossa Suomi ei täytä RES-direktiivissä asetettua liikenteen uusiutuvan energian osuuden velvoitetta. Velvoitteen täyttämättä jättäminen voi johtaa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (jäljempänä SEUT) 258 artiklan mukaiseen rikkomusmenettelyyn. Mahdolliset seuraamukset määrää Euroopan unionin tuomioistuin SEUT:n 260 artiklan nojalla, joten niiden suuruudesta tai laadusta ei ole tässä vaiheessa tietoa. Suomi on pyrkinyt toimimaan niin uusiutuvan energian edistämisessä yleensä kuin etenkin biopolttoaineasioissa edelläkävijämaana ja siten tavoitteesta jääminen voidaan nähdä myös mainetappiona. Biopolttoaineiden käytön edistämistä koskevassa lainsäädännössä ei ole ennakoitu näin merkittävää kysynnän vähenemistä. 

Laki eräiden polttoaineiden elinkaarenaikaisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä (170/2018) tuli voimaan 16 päivänä maaliskuuta 2018. Lain mukaan polttoaineiden toimittajilla on velvollisuus vähentää kulutukseen luovutettavien polttoaineiden energiayksikköä kohti laskettuja kasvihuonekaasupäästöjä vähintään kuudella prosentilla vuoden 2020 loppuun mennessä verrattuna fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuviin elinkaaren aikaisiin keskimääräisiin kasvihuonekaasupäästöihin Euroopan unionissa vuonna 2010. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisvelvoitteen laiminlyönnistä polttoaineen toimittajalle määrättäisiin seuraamusmaksu. Käytettävien tietojen perusteella edellä kuvattu suuri ylitäyttö vuonna 2019 ja kulutuksen lasku kuluvana vuonna voi aiheuttaa toimijoille ongelmia polttoaineiden elinkaariaikaisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä koskevan velvoitteen saavuttamisessa, mikäli toimijat eivät lisää biopolttoaineita yli sen, mitä jakeluvelvoite edellyttää. Biopolttoaineet ovat käytännössä ainoa merkittävä keino laskea polttoaineiden elinkaaripäästöjä merkittävästi. Kyseisessä laissa on kuitenkin säädetty mahdollisuudesta seuraamusmaksun kohtuullistamiseen tai perimättä jättämiseen ennalta arvaamattomien poikkeuksellisten olosuhteiden johdosta. Päätös tästä tehtäisiin kuitenkin vasta vuoden 2021 aikana ja se perustuu tapauskohtaiseen harkintaan.  

Jakeluvelvoitteen alaisten jakelijoiden mukaan jakeluvelvoitteen ylitäyttäminen suuremmalta määrältä, kuin mitä olisi mahdollista siirtää seuraavalle vuodelle, lisäisi yritysten kustannuksia ennakoidusta. Kustannusten nousu näkyisi todennäköisesti viiveellä myös kuluttajahinnoissa. 

1.2  Valmistelu

Hallituksen esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä. Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat valtioneuvoston hankeikkunan julkisessa palvelussa osoitteessa valtioneu-vosto.fi/hankkeet tunnuksella TEM092:00/2020. 

2.1  Kansallinen lainsäädäntö

Laki biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä

Jakeluvelvoitelain tarkoituksena on edistää biopolttoaineiden käyttöä moottoribensiinin ja dieselöljyn korvaamiseksi liikenteessä.  

Jakeluvelvoitelain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan jakelijalla tarkoitetaan liikennepolttoaineen jakelijaa, joka on valmisteverotuslain (182/2010) 12 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdan mukaisesti verovelvollinen.  

Jakeluvelvoitelain 5 §:n 1 momentin nojalla biopolttoaineiden energiasisällön osuus jakelijan kulutukseen toimittamien moottoribensiinin, dieselöljyn ja biopolttoaineiden energiasisällön kokonaismäärästä tulee olla vähintään 20 prosenttia vuonna 2020. Tämä 20 prosentin tavoite ylittää selkeästi EU:n jäsenvaltioille RES-direktiivissä asetetun liikenteen uusiutuvan energian osuutta koskevan 10 prosentin tavoitteen vuodelle 2020. Jakeluvelvoitteesta on täytettävä 0,5 prosenttiyksikköä jakeluvelvoitelain liitteen A osassa mainituista raaka-aineista tuotetuilla tai valmistetuilla biopolttoaineilla taikka sellaisista raaka-aineista tuotetuilla tai valmistetuilla biopolttoaineilla, jotka Energiavirasto on kestävyyslain nojalla määritellyt jätteeksi, tähteeksi, syötäväksi kelpaamattomaksi selluloosaksi tai lignoselluloosaksi ja joita on käytetty toiminnassa olevassa laitoksessa ennen 9 päivää syyskuuta 2015. Jakeluvelvoite ei koske bionesteitä.  

Jakeluvelvoitelain muutoslaki (419/2019, jäljempänä muutoslaki) tuli voimaan 1 päivänä huhtikuuta 2019 ja sillä asetettiin tavoitteet vuoden 2020 jälkeiselle ajalle siten, että vuonna 2029 jakeluvelvoite on 30,0 prosenttia. Samassa yhteydessä asetettiin tavoitteet vuodesta 2021 alkaen kehittyneiden biopolttoaineiden (liitteen A osassa tarkoitetut raaka-aineista tuotetut ja valmistetut polttoaineet) lisävelvoitteelle, jonka mukaan lisävelvoite on 10 prosenttiyksikköä vuonna 2030 ja sen jälkeen.  

Jakeluvelvoitelain 5 §:n 2 momentin nojalla biopolttoaineen energiasisällön lasketaan täyttävän jakeluvelvoitetta kaksinkertaisena (ns. tuplalaskenta) vuosina 2019 ja 2020, jos kyseinen biopolttoaine on valmistettu jakeluvelvoitelain liitteessä tarkoitetusta raaka-aineesta. Tuplalaskentaa jakeluvelvoitteessa ei enää sovelleta vuodesta 2021 alkaen. Jakelija tai kestävyyslaissa tarkoitettu toiminnan-harjoittaja voi hakea Energiavirastolta jakeluvelvoitelain 5 a §:n mukaista ennakkotietoa siitä, onko kyseessä 5 §:ssä tarkoitettu raaka-aine. Jakeluvelvoitelain 5 §:n 3 momentin mukaan jakeluvelvoitteeseen hyväksytään vain sellaisista raaka-aineista tuotetut biopolttoaineet, joiden osalta kestävyyskriteerien täyttyminen on osoitettu kestävyyslain mukaisesti.  

Jakeluvelvoitelain 5 b §:n mukaan jakelija saa ottaa ylimenevän osuuden huomioon seuraavan kalenterivuoden jakeluvelvoitetta laskettaessa. Siirtyvä määrä voi kuitenkin olla enintään puolet sen kalenterivuoden jakeluvelvoitettava vastaavasta energiamäärästä, jolloin ylitys tapahtui. 

Vuoden 2020 osalta kuitenkin säädetään ylimenevän osuuden laskennasta 5 b §:stä poiketen. Jos jakelija on vuonna 2020 toimittanut kulutukseen enemmän biopolttoaineita kuin jakeluvelvoitteesta säädetään, jakelija saa ottaa enintään 10 prosenttia vuoden 2020 jakeluvelvoitetta vastaavasta energiamäärästä huomioon vuoden 2021 jakeluvelvoitetta laskettaessa siltä osin kuin osuus perustuu kestävyyslaissa tarkoitetuilla jätteillä tai tähteillä tuotettujen biopolttoaineiden energiamäärään (muutoslain voimaantulosäännöksen 3 momentti). Siirtyvää määrää laskettaessa ei sovelleta 5 §:n 2 momenttia, sillä kuten edellä on todettu tuplalaskentaa ei enää sovelleta vuodesta 2021 alkaen. 

Ylimenevän osuuden laskentaa koskeva säännös muuttuu vuoden 2021 alusta siten, että jakelija saa ottaa ylimenevän osuuden huomioon seuraavan kalenterivuoden jakeluvelvoitetta laskettaessa ja biopolttoöljyn käytön edistämisestä annetun lain (418/2019; jäljempänä biopolttoöljyn jakeluvelvoitelaki) mukaista samaa kalenterivuotta koskevaa jakeluvelvoitetta laskettaessa. Siirtyvä määrä voi olla enintään 30 prosenttia sen kalenterivuoden jakeluvelvoitetta vastaavasta energiamäärästä, jolloin ylitys tapahtui, ja siirtyvällä määrällä voidaan täyttää enintään 30 prosenttia biopolttoöljyn käytön edistämisestä annetun lain mukaisesta jakeluvelvoitteesta. Näin säädetään muutoslain 419/2019 5 b §:ssä. 

Jakeluvelvoitelain 5 §:n 4 momentin mukaisen lisävelvoitteen osalta säädetään vastaavalla tavalla ylimenevän osuuden huomioimisesta seuraavana kalenterivuonna vuodesta 2021 alkaen. Lisäksi jakelijan on mahdollista sopia velvoitteensa siirtämisestä osittain tai kokonaan toiselle jakelijalle jakeluvelvoitteensa täyttämiseksi lain 6 §:n mukaan.  

Jos jakelija ei ole jakeluvelvoitteensa mukaisesti toimittanut kulutukseen biopolttoaineita, määrää Verohallinto jakelijalle jakeluvelvoitelain 11 §:n mukaan seuraamusmaksun. Seuraamus-maksua määrätään siltä osin kuin jakelija ei ole täyttänyt jakeluvelvoitettaan, ja sen suuruus on 0,04 euroa megajoulelta. Lisäksi jakeluvelvoitelain 5 §:n 4 momentin mukaisen lisävelvoitteen laiminlyönnistä Verohallinnon on määrättävä seuraamusmaksu, jonka suuruus on 0,03 euroa megajoulelta.  

Jakeluvelvoitelain 3 §:n 2 momentin mukaan jakeluvelvoite ei koske jakelijaa, jonka kalenterivuoden aikana kulutukseen toimittama moottoribensiinin, dieselöljyn ja biopolttoaineiden määrä on enintään miljoona litraa. Vuonna 2019 jakeluvelvoitelaissa säädettyä jakeluvelvoitetta sovellettiin kolmeen eri liikennepolttoaineen jakelijaan: Neste Oyj, North European Oil Trade Oy ja Oy Teboil Ab.  

Verohallinto valvoo jakeluvelvoitelain noudattamista ja Energiavirasto hoitaa ennakkotietoon liittyvät tehtävät. 

Laki biopolttoöljyn käytön edistämisestä

Ensimmäisenä päivänä huhtikuuta 2019 voimaan tulleen biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain tarkoituksena on edistää biopolttoöljyn käyttöä kevyen polttoöljyn korvaamiseksi lämmityksessä, työkoneissa ja kiinteästi asennetuissa moottoreissa. Lain voimaantulosäännösten mukaan 9 §:ssä säädettyä ilmoitusvelvollisuutta ja 10 §:ssä säädettyä kirjanpitovelvollisuutta sovelletaan vuonna 2021 ja sen jälkeen kulutukseen toimitettuun kevyeen polttoöljyyn ja biopolttoöljyyn. 

Biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain mukainen jakelijan määritelmä vastaa jakeluvelvoitelaissa säädettyä jakelijan määritelmää. Biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain 3 §:n 3 momentin mukaan jakeluvelvoite ei koske jakelijaa, jonka kalenterivuoden aikana kulutukseen toimittama kevyt polttoöljy on enintään miljoona litraa.   

Biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain mukaan biopolttoöljyn energiasisällön osuus jakelijan kulutukseen toimittaman kevyen polttoöljyn ja biopolttoöljyn energiasisällön kokonaismäärästä (jakeluvelvoite) tulee olla vähintään 3,0 prosenttia vuonna 2021. Sen jälkeen biopolttoöljyn jakeluvelvoite nousee vuosittain tasaisesti 10,0 prosenttiin vuonna 2028. Biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain 5 §:n 2 momentin mukaan jakelijan on osoitettava, että jakeluvelvoitteeseen laskettavat biopolttoöljyt täyttävät kestävyyslaissa bionesteille säädetyt kestävyyskriteerit.   

Biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain 5 §:n 3 momentin mukaan biopolttoöljyn jakeluvelvoitteesta saa enintään 7 prosenttiyksikköä täyttää biopolttoöljyillä, jotka on tuotettu jakeluvelvoitelain 5 §:n 5 momentissa tarkoitetuista raaka-aineista. Rajoitusta ei kuitenkaan sovelleta, jos kyse on jakeluvelvoitelain liitteessä tarkoitetusta raaka-aineesta. Jos jakelijalla on jakeluvelvoite myös jakeluvelvoitelain nojalla, enimmäisosuus saa kuitenkin olla yhteensä enintään 7 prosenttiyksikköä jakeluvelvoitelain 5 §:n 1 momentissa tarkoitetusta energiasisällön kokonaismäärästä. Jakelija tai toiminnanharjoittaja voi hakea Energiavirastolta biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain 6 §:n mukaista ennakkotietoa siitä, onko kyseessä edellä mainitussa 5 §:n 3 momentissa tarkoitettu raaka-aine.   

Biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain 7 §:n mukaan jakelija saa ottaa ylimenevän osuuden huomioon seuraavan kalenterivuoden biopolttoöljyn jakeluvelvoitetta ja jakeluvelvoitelain mukaista jakeluvelvoitetta laskettaessa. Siirtyvä määrä voi olla enintään 30 prosenttia sen kalenterivuoden biopolttoöljyn jakeluvelvoitetta vastaavasta energiamäärästä, jolloin ylitys tapahtui, ja siirtyvällä määrällä voidaan täyttää jakeluvelvoitelain mukaista jakeluvelvoitetta (enintään 30 prosenttia). Lisäksi jakelija voi sopia velvoitteensa siirtämisestä osittain tai kokonaan toiselle jakelijalle jakeluvelvoitelain 6 §:ssä säädetyn mukaisesti.  

Jos jakelija ei ole jakeluvelvoitteensa mukaisesti toimittanut kulutukseen biopolttoöljyä, on Verohallinnon määrättävä jakelijalle biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain 13 §:n mukaan seuraamusmaksu. Seuraamusmaksua määrätään siltä osin kuin jakelija ei ole täyttänyt jakeluvelvoitettaan, ja sen suuruus on 0,04 euroa megajoulelta.  

Verohallinto valvoo jakeluvelvoitelain tavoin myös biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain noudattamista ja Energiavirasto hoitaa ennakkotietoon liittyvät tehtävät.  

Laki eräiden polttoaineiden elinkaarenaikaisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä

Lailla eräiden polttoaineiden elinkaarenaikaisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä on pantu täytäntöön bensiinin ja dieselpolttoaineiden laadusta ja neuvoston direktiivin 93/12/ETY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/70/EY säännökset sekä bensiinin ja dieselpolttoaineiden laadusta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/70/EY mukaisista laskentamenetelmistä ja raportointivaatimuksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/652 säännökset.  

Lailla säädetään polttoaineiden toimittajille velvollisuus vähentää kulutukseen luovutettavien polttoaineiden energiayksikköä kohti laskettuja, elinkaarenaikaisia kasvihuonekaasupäästöjä mahdollisimman tasaisesti ja vähintään kuudella prosentilla vuoden 2020 loppuun mennessä verrattuna vuoden 2010 vertailutasoon.  

Velvoite koskee moottorikäyttöisissä ajoneuvoissa, liikkuvissa työkoneissa, maa- ja metsätaloustraktoreissa sekä sisävesillä kulkevissa sisävesialuksissa ja huviveneissä käytettäviä polttoaineita. Polttoaineen toimittajat voivat keskenään tehdä sopimuksia päästövähennysvelvoitteiden täyttämiseksi yhdessä. Kulutukseen luovutettavan biopolttoaineen kestävyys on osoitettava kestävyyslaissa säädetyllä tavalla.  

Polttoaineen toimittaja tekee kultakin kalenterivuodelta ilmoituksen Energiavirastolle kulutukseen luovuttamistaan polttoaineista. Ilmoitus sisältää tiedot polttoaineiden määristä, elinkaaren-aikaisista kasvihuonekaasupäästöistä, biopolttoaineiden kestävyyskriteerien noudattamisesta sekä muista valvonnan kannalta tarpeellisista seikoista. Energiavirasto tarkistaa tiedot ja kokoaa niistä tarvittavat yhteenvedot toimitettavaksi edelleen Euroopan komissiolle. Tietojen antaminen jatkuu myös vuoden 2020 jälkeen.  

Laissa säädetään velvoitteen laiminlyönnistä seuraamusmaksu. Seuraamusmaksun suuruus riippuu täyttämättä jääneen vähennysvelvoitteen määrästä. Seuraamusmaksu voidaan määrätä ainoastaan vuotta 2020 koskevan kuuden prosentin vähentämisvelvoitteen laiminlyönnistä. Maksu on yksi euro yhtä puuttuvaa hiilidioksidiekvivalenttia päästökilogrammaa kohden. Seuraamusmaksua voidaan kohtuullistaa tai se voidaan jättää määräämättä, jos laiminlyönti on johtunut maksuvelvollisesta riippumattomista syistä tai ennalta arvaamattomista poikkeuksellisista oloista eikä maksuvelvollinen ole saavuttanut laiminlyönnin johdosta merkittävää taloudellista etua.  

Lisäksi lailla säädetään polttoaineiden elinkaarenaikaisia kasvihuonekaasuja koskevan ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä, josta voidaan määrätä laiminlyöntimaksu, jonka on oltava vähintään 5 000 euroa ja joka voi olla enintään 50 000 euroa. 

2.2  Nykytilan arviointi

Jakeluvelvoite on toiminut oleellisilta osin hyvin ja biopolttoaineiden määrä on Suomessa merkittävästi kasvanut. Se on ollut yksi keskeisimmistä liikenteen päästöjä vähentävistä keinoista yhdessä verotuksen kanssa. Jakeluvelvoitteen on voitu myös katsoa myötävaikuttaneen yritysten investointeihin uusiin biopolttoaineita jalostaviin biojalostamoihin. Ilman Covid-19 -epidemiasta johtuneita markkinahäiriöitä Suomi olisi todennäköisesti ylittänyt RES-direktiivissä asetetun liikenteen uusiutuvan energian osuutta koskevan velvoitteen merkittävästi. Kansallinen jakeluvelvoite on pyritty tekemään mahdollisimman kustannustehokkaaksi muun muassa sisällyttämällä siihen joustomahdollisuuksia jakelijoille kuten ylitäytön siirto seuraavan vuoden velvoitteeseen. Yleisesti joustomahdollisuuksia on pidetty järjestelmän toimivuuden kannalta tärkeinä ja perusteltuina. Vuosien 2019 ja 2020 välisen siirtomahdollisuuden rajoittamisella on haluttu varmistaa riittävä tosiallinen biopolttoaineiden määrä vuonna 2020 ja siten EU:n velvoitteiden täyttyminen. Covid-19 -epidemia kuitenkin on aiheuttanut merkittävän polttoaineiden kulutuksen laskun ja tämän kaltaista tilannetta ei ole ennakoitu jakeluvelvoitelaissa.  

4.1  Keskeiset ehdotukset

Ehdotetulla jakeluvelvoitelain muutoslain voimaantulosäännöksen muutoksella jakeluvelvoitteen ylittämistä koskevaa sääntelyä lievennettäisiin vuoden 2020 osalta. Ehdotuksen mukaan vuoden 2021 jakeluvelvoitteessa huomioon otettava määrä voisi olla enintään 30 prosenttia vuoden 2020 jakeluvelvoitetta vastaavasta energiamäärästä.  

Ehdotetuilla jakeluvelvoitelain ja biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain muutoksilla säädettäisiin jakeluvelvoitteiden valvontaa koskevan toimivallan siirrosta Verohallinnolta Energiavirastolle 1.1.2021 alkaen. 

Energiavirastosta annetun lain 1 §:ä muutettaisiin siten, että pykälässä viitattaisiin biopolttoöljyn jakeluvelvoitelakiin. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

7.1  Laki biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Jakeluvelvoitteen ylittämistä koskevaa sääntelyä lievennettäisiin vuoden 2020 osalta muuttamalla jakeluvelvoitelain muutoslain voimaantulosäännöksen 3 momenttia vuoden 2021 jakeluvelvoitteessa huomioon otettavan enimmäismäärän osalta.  

Pykälän mukaan, jos jakelija olisi vuonna 2020 toimittanut kulutukseen enemmän biopolttoaineita kuin jakeluvelvoitelain 5 §:n 1 momentissa säädetään, jakelija saisi ottaa ylimenevän osuuden huomioon vuoden 2021 jakeluvelvoitetta laskettaessa siltä osin kuin osuus perustuu kestävyyslain 4 §:ssä tarkoitetuilla jätteillä tai tähteillä tuotettujen biopolttoaineiden energiamäärään. Siirtyvä määrä saisi kuitenkin olla enintään 30 prosenttia vuoden 2020 jakeluvelvoitetta vastaavasta energiamäärästä. Siirtyvää määrää laskettaessa ei sovellettaisi 5 §:n 2 momenttia, eli tuplalaskentaa koskevaa säännöstä. 

Eduskunnan käsittelyssä olevassa hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain muuttamisesta (HE 70/2020 vp) esitetään muutoksia muun muassa kestävyyslain 4 §:ssä säädettyihin määritelmiin mukaan lukien edellä viitattuun tähteen määritelmään. Ehdotetut muutokset tulisivat voimaan 1.1.2021 alkaen. Tässä säännöksessä tarkoitetulla viittauksella kestävyyslain 4 §:n mukaisiin tähteisiin tarkoitettaisiin kuitenkin tämän lain voimaan tullessa voimassa olevan kestävyyslain 4 §:n 3 kohdan mukaista tähdettä eli prosessitähdettä sekä suoraan maataloudesta, vesiviljelystä, kalastuksesta ja metsätaloudesta peräisin olevaa tähdettä. 

7.2  Laki biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä annetun lain muuttamisesta

4 §.Toimivaltaiset viranomaiset ja tietojen luovuttaminen. Pykälää muutettaisiin siten, että siinä säädettäisiin jakeluvelvoitteen valvontaa koskevan toimivallan siirrosta Verohallinnolta Energiavirastolle. Lisäksi pykälässä säädettäisiin Energiaviraston oikeudesta luovuttaa tietoja nimetyille viranomaisille määriteltyyn tarkoitukseen salassapitosäännösten estämättä. 

Pykälän 1 momentin mukaan jakeluvelvoitelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriölle. 

Pykälän 2 momentin mukaan Energiavirasto valvoisi jakeluvelvoitelain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamista sekä huolehtisi lain täytäntöönpanosta ja hoitaisi muut sille säädetyt tehtävät.  

Pykälän 3 momentin 1 kohdan mukaan Energiavirasto voisi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa laissa tarkoitettuja tehtäviä hoidettaessa saatuja tietoja työ- ja elinkeinoministeriölle sen tässä laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi ja energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteiden valmistelua ja toimeenpanoa varten. Asetettaessa biopolttoaineita koskevia tavoitteita ja kannustimia sekä arvioitaessa niiden vaikutuksia tarvitaan yksityiskohtaista tietoa käytetyistä biopolttoaineiden raaka-aineista ja niiden osuuksista. Toisaalta ministeriön voi olla tarpeen toimittaa tietoja edelleen esimerkiksi toimivaltaiselle Euroopan unionin toimielimelle tai unionin muulle elimelle, jos Euroopan unionin lainsäädännössä tai muussa Suomen jäsenyyteen Euroopan unionissa liittyvässä velvoitteessa sitä edellytetään. Pykälän 3 momentin 2 kohdan mukaan Energiavirasto voisi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa tehtäviä hoidettaessa saatuja tietoja Verohallinnolle verotuksen toimittamista ja valvontaa varten. 

6 §.Jakelijoiden väliset sopimukset. Pykälää muutettaisiin toimivallan siirron mukaisesti siten, että jakelijoiden välisistä sopimuksista olisi jatkossa toimitettava jäljennös Energiavirastolle 7 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen yhteydessä. 

7 §. Ilmoittamisvelvollisuus.Pykälän 4 momenttia muutettaisiin siten, että pykälässä säädetty ilmoitus toimitettaisiin jatkossa Energiavirastolle. 

10 §.Ylivoimainen este. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että velvoitteen alentamista tai poistamista koskevan hakemuksen jäljennös tulisi toimittaa jatkossa Energiavirastolle 7 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen yhteydessä. 

11 §.Seuraamusmaksut. Pykälän 1 ja 3 momenttia muutettaisiin siten, että Energiavirasto toimivaltaisena viranomaisena hoitaisi pykälässä säädettyyn seuraamusmaksuun liittyvät tehtävät. 

12 §.Virhemaksu. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että Verohallinnon sijaan Energiavirasto toimivaltaisena viranomaisena voisi määrätä pykälässä säädetyn virhemaksun. 

13 §.Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentissa säädettyä oikaisuvaatimusmenettelyn soveltamisalaa Energiaviraston päätöksiin laajennettaisiin valvontatoimivallan siirrosta johtuen sekä pykälän 2 momenttia päivitettäisiin toimivallan siirron vuoksi. Pykälään lisättäisiin myös uusi 3 momentti, johon siirrettäisiin 1 momentissa säädetty muutoksenhakukieltoa koskeva säännös. Tämä parantaisi muutoksenhakua koskevan pykälän johdonmukaisuutta.  

Pykälän 1 momenttia täydennettäisiin siten, että työ- ja elinkeinoministeriön tämän lain nojalla antamien päätöksien ja Energiaviraston 5 a §:n nojalla antaman ennakkotietopäätöksen lisäksi, Energiaviraston 12 §:n nojalla tekemään päätökseen virhemaksusta ei saisi hakea muutosta valittamalla, vaan ensin olisi haettava oikaisua. Oikaisuvaatimussäännösten soveltuvuus arvioidaan eri hallinnonalojen lainsäädännössä asiaryhmäkohtaisesti. Oikaisuvaatimusmenettelyn soveltamisalan laajentamista virhemaksupäätöksiin voidaan perustella pyrkimyksellä sovittaa yhteen nopea ja tehokas viranomaistoiminta tehokkaaseen oikeusturvaan.  

Pykälän 2 momentin mukaan työ- ja elinkeinoministeriön ja Energiaviraston oikaisuvaatimuksesta tekemään päätökseen sekä Energiaviraston seuraamusmaksua koskevaan päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019, jäljempänä hallintoprosessilaki) säädetään. Hallintoprosessilain 107 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden päätöksestä saisi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valituslupa korkeimpaan hallinto-oikeuteen olisi siten hallintoprosessilain mukaan pääsääntönä, joten yleislain kanssa päällekkäinen sääntely, 1 momentin kolmas virke, voitaisiin poistaa tarpeettomana.  

Lakiehdotukseen sisältyvät muutoksenhakua koskevat muutokset vastaavat uudistettua hallintoprosessilainsäädäntöä. Aiemmat viittaukset hallintolainkäyttölakiin muutettaisiin vastaamaan uutta lainsäädäntöä. Hallintoprosessilainsäädännön uudistuksen myötä valituslupajärjestelmän käyttöala on laajentunut koskemaan myös seuraamusmaksua koskevan päätöksen muutoksenhakua. Seuraamusmaksua koskeva päätös on laadultaan sellainen, että oikeusturvan takeiden kannalta voidaan pitää riittävänä pääsyä korkeimpaan hallinto-oikeuteen valitusluvan perusteella ottaen erityisesti huomioon, että valitusluvan ehtojen täyttyessä korkeimman hallinto-oikeuden on myönnettävä valituslupa.  

Pykälän 3 momenttiin siirrettäisiin aiemmin 1 momentissa ollut virke koskien muutoksenhakukieltoa. Pykälän 3 momentin mukaan päätökseen, jolla Energiavirasto on päättänyt olla antamatta ennakkotiedon, ei saisi hakea muutosta. 

7.3  Laki biopolttoöljyn käytön edistämisestä annetun lain muuttamisesta

4 §.Toimivaltaiset viranomaiset ja tietojen luovuttaminen. Pykälää muutettaisiin siten, että siinä säädettäisiin jakeluvelvoitteen valvontaa koskevan toimivallan siirrosta Verohallinnolta Energiavirastolle.  

Pykälän 2 momentin mukaan Energiavirasto valvoisi biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamista sekä huolehtisi lain täytäntöönpanosta ja hoitaisi muut sille säädetyt tehtävät. 

Pykälän 3 momentti sisältäisi vastaavat säännökset tietojen luovuttamisesta työ- ja elinkeinoministeriölle ja Verohallinnolle mitä ehdotetussa jakeluvelvoitelaissa. 

9 §.Ilmoittamisvelvollisuus. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että pykälässä säädetty ilmoitus tehtäisiin jatkossa Energiavirastolle. 

12 §.Ylivoimainen este. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että velvoitteen alentamista tai poistamista koskevan hakemuksen jäljennös tulisi toimittaa jatkossa Energiavirastolle 9 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen yhteydessä. 

13 §.Seuraamusmaksut. Pykälän 1 ja 2 momenttia muutettaisiin siten, että Energiavirasto toimivaltaisena viranomaisena hoitaisi pykälässä säädettyyn seuraamusmaksuun liittyvät tehtävät. 

14 §.Virhemaksu. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että Verohallinnon sijaan Energiavirasto toimivaltaisena viranomaisena voisi määrätä pykälässä säädetyn virhemaksun. 

15 §.Muutoksenhaku. Muutoksenhakua koskevan pykälään tehtäisiin vastaavat muutokset, mitä ehdotetussa jakeluvelvoitelain muutoksessa johtuen muuttuneesta hallintoprosessilainsäädännöstä. Pykälän 1 momentissa säädettyä oikaisuvaatimusmenettelyn soveltamisalaa Energiaviraston päätöksiin laajennettaisiin valvontatoimivallan siirrosta johtuen. Myös pykälän 2 momenttia päivitettäisiin toimivallan siirron mukaisesti ja pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, johon siirrettäisiin 1 momentissa säädetty muutoksenhakukieltoa koskeva säännös.  

Pykälän 1 momenttia täydennettäisiin siten, että työ- ja elinkeinoministeriön tämän lain nojalla antamien päätöksien ja Energiaviraston 6 §:n nojalla antaman ennakkotietopäätöksen lisäksi, Energiaviraston 14 §:n nojalla tekemään päätökseen virhemaksusta sovellettaisiin oikaisuvaatimusmenettelyä. Oikaisuvaatimussäännösten soveltuvuus arvioidaan eri hallinnonalojen lainsäädännössä asiaryhmäkohtaisesti. Oikaisuvaatimusmenettelyn soveltamisalan laajentamista virhemaksupäätöksiin voidaan perustella pyrkimyksellä sovittaa yhteen nopea ja tehokas viranomaistoiminta tehokkaaseen oikeusturvaan.  

Pykälän 2 momentin mukaan työ- ja elinkeinoministeriön ja Energiaviraston oikaisuvaatimuksesta tekemään päätökseen sekä Energiaviraston seuraamusmaksua koskevaan päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintoprosessilaissa säädetään. Valituslupa korkeimpaan hallinto-oikeuteen on hallintoprosessilain mukaan pääsääntönä, joten yleislain kanssa päällekkäinen sääntely, 1 momentin kolmas virke, voitaisiin poistaa tarpeettomana.  

Lakiehdotukseen sisältyvät muutoksenhakua koskevat muutokset vastaavat muuttunutta hallintoprosessilainsäädäntöä. Hallintoprosessilainsäädännön uudistuksen myötä valituslupajärjestelmän käyttöala on laajentunut koskemaan myös seuraamusmaksua koskevan päätöksen muutoksenhakua. Edellä mainittu seuraamusmaksua koskeva päätös on laadultaan jakeluvelvoitelain mukaisen seuraamusmaksua koskevan päätöksen tavoin sellainen, että oikeusturvan takeiden kannalta voidaan pitää riittävänä pääsyä korkeimpaan hallinto-oikeuteen valitusluvan perusteella. 

Pykälän 3 momenttiin siirrettäisiin aiemmin 1 momentissa ollut virke koskien muutoksenhakukieltoa. Pykälän 3 momentin mukaan päätökseen, jolla Energiavirasto on päättänyt olla antamatta ennakkotiedon, ei saisi hakea muutosta. 

7.4  Laki Energiavirastosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta

1 §.Tehtävät. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin 19 kohta, jossa viitattaisiin biopolttoöljyn jakeluvelvoitelakiin.  

10.1  Muutoksenhaku

Valituslupajärjestelmän käyttöala on laajentunut aikaisemmasta koskemaan kaikkia hallinto-oikeuden hallintolainkäyttöasioissa antamia päätöksiä 1 tammikuuta 2020 voimaan tulleen hallintoprosessilain 107 §:n myötä. Jakeluvelvoitelain 13 §:än ja biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain 15 §:än ehdotetut muutokset vastaisivat muutoksenhaun osalta muuttunutta lainsäädäntöä.  

Perustuslakivaliokunta on suhtautunut pidättyvästi valituslupajärjestelmän laajentamiseen aiemmassa lausuntokäytännössään, mutta on tarkastanut pidättyvää kantaansa lausunnossa PeVL 32/2012 vp. Taustalla sallivammalle kannalle oli muutoksenhakujärjestelmän kehitys kuten se, että yhä suurempi osa korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuvista asioista kuului jo ennen uutta hallintoprosessilakia ryhmiin, joissa muutoksenhaku edellyttää valituslupaa. Valituslupajärjestelmän hyväksyttävyyttä ja oikeasuhtaisuutta on kuitenkin aina arvioitava valiokunnan aiemman käytännön pohjalta. Perustuslain oikeusturvaa koskevan 21 §:n kannalta asiaa tarkasteltaessa keskeistä on varmistua siitä, että muutoksenhakujärjestelmä kokonaisuutena turvaa sekä oikeusturvan saatavuuden ja riittävyyden että asian käsittelyn niin joutuisasti kuin se on oikeusturvavaatimuksen valossa mahdollista (PeVL 32/2012 vp). Valiokunta on kuitenkin myös todennut, etteivät asian laatu tai merkittävyys välttämättä edellytä pääsyä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman valituslupaa kaikissa sellaisissakaan asiaryhmissä, joihin valitusvaiheessa useimmin liittyy vaativia oikeuskysymyksiä tai jotka ovat yleensä asianosaisen tai yhteiskunnan kannalta erityisen merkittäviä tai laaja-alaisia (PeVL 55/2014 vp, PeVL 29/2017 vp).  

Perustuslakivaliokunta pysyi uudessa, valituslupajärjestelmän laajentamisen kannalta sallivammassa kannassa uutta hallintoprosessilakia koskevassa lausunnossaan (PeVL 50/2018 vp). Valiokunta katsoi, että valitusluvan asettamista pääsäännöksi voidaan perustuslain 21 §:n estämättä pitää mahdollisena ja perusteltuna. Valiokunnan mukaan valituslupajärjestelmälle oli painavia hallintolainkäytön tehostamiseen ja korkeimman oikeuden ennakkopäätösroolin vahvistamiseen liittyviä perusteita. Valiokunta kiinnitti huomiota myös oikeudenkäynnin viivytyksettömyyden turvaamiseen, jolla valituslupajärjestelmän laajentamista oli hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 29/2018 vp) muiden syiden ohella perusteltu. Oikeudenkäynnin kohtuullinen kokonaiskesto sisältyy sekä perustuslaissa että Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (SopS 63/1999) turvattuihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin.  

Hallintoprosessilain valituslupasääntely ei vaikuta oikeuteen valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä, vaan siihen, missä laajuudessa valitus tutkitaan (HE 29/2018 vp). Perustuslakivaliokunta huomioi tämän lakiesityksen perustuslainmukaisuutta arvioidessaan. Valituslupajärjestelmä ei merkitse niin pitkälle menevää rajoitusta muutoksenhakuoikeuteen kuin varsinaiset valituskiellot. Valitusluvan ehtojen täyttyessä korkeimman hallinto-oikeuden on myönnettävä valituslupa (PeVL 50/2018 vp).  

Ehdotetulla lakimuutoksella turvataan siten perustuslain 21 §:n mukaisen oikeusturvan toteutumisen edellytykset sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklan turvaama oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. 

10.2  Tietojen luovuttaminen

Jakeluvelvoitelain muutosehdotuksen mukaan Energiavirasto voisi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa jakeluvelvoitelaissa tarkoitettuja tehtäviä hoidettaessa saatuja tietoja työ- ja elinkeinoministeriölle sen jakeluvelvoitelaissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi ja energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteiden valmistelua ja toimeenpanoa varten. Energiavirasto voisi myös salassapitosäännösten estämättä luovuttaa tehtäviä hoidettaessa saatuja tietoja Verohallinnolle verotuksen toimittamista ja valvontaa varten. Biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain muutosehdotus sisältää vastaavan säännöksen tietojen luovuttamisesta.  

Perustuslakivaliokunta on arvioinut viranomaisten tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevaa sääntelyä perustuslain 10 §:n 1 momentissa säädetyn yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta. Perustuslain 10 §:n 1 momentilla turvataan jokaisen yksityiselämä sekä todetaan, että henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Valiokunnan vakiintuneen käytännön mukaan henkilötietojen suoja osittain sisältyy perustuslain 10 §:n samassa momentissa turvatun yksityiselämän suojan piiriin. Kysymys on kaiken kaikkiaan siitä, että lainsäätäjän tulee turvata tämä oikeus tavalla, jota voidaan pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän kokonaisuudessa (PeVL 14/2018 vp). 

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, mihin ja ketä koskeviin tietoihin tiedonsaantioikeus ulottuu ja miten tiedonsaantioikeus sidotaan tietojen välttämättömyyteen. Viranomaisen tietojensaantioikeus ja tietojen luovuttamismahdollisuus ovat voineet liittyä jonkin tarkoituksen kannalta "tarpeellisiin tietoihin", jos tarkoitetut tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi. Jos taas tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus "tietojen välttämättömyydestä" jonkin tarkoituksen kannalta (PeVL 17/2016 vp). 

Perustuslakivaliokunta on painottanut toistuvasti, että erottelussa tietojen saamisen tai luovuttamisen tarpeellisuuden ja välttämättömyyden välillä on kyse tietosisältöjen laajuuden ohella myös siitä, että tietoihin oikeutettu viranomainen omine tarpeineen syrjäyttää ne perusteet ja intressit, joita tiedot omaavaan viranomaiseen kohdistuvan salassapidon avulla suojataan. Mitä yleisluonteisempi tietojensaantiin oikeuttava sääntely on, sitä suurempi on vaara, että tällaiset intressit voivat syrjäytyä hyvin automaattisesti. Mitä täydellisemmin tietojensaantioikeus kytketään säännöksissä asiallisiin edellytyksiin, sitä todennäköisemmin yksittäistä tietojensaantipyyntöä joudutaan käytännössä perustelemaan. Myös tietojen luovuttajan on tällöin mahdollista arvioida pyyntöä luovuttamisen laillisten edellytysten kannalta. Tietojen luovuttaja voi lisäksi kieltäytymällä tosiasiallisesti tietojen antamisesta saada aikaan tilanteen, jossa tietojen luovuttamisvelvollisuus eli säännösten tulkinta saattaa tulla ulkopuolisen viranomaisen tutkittavaksi. Tämä mahdollisuus on tärkeä tiedonsaannin ja salassapitointressin yhteensovittamiseksi. (PeVL 21/2020 vp). 

Ehdotettuihin lainkohtiin on sisälletty vaatimus tietojen välttämättömyydestä sekä yksilöity, mitä varten tietoja voidaan salassapitosäännösten estämättä luovuttaa. Tietoja voidaan luovuttaa vain laissa mainittuja tarkoituksia varten, joten tietojensaantiin oikeuttavaa sääntelyä ei voida pitää yleisluontoisena, vaan rajattuna ja asiallisiin edellytyksiin kytkettynä perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaisesti. 

Perustuslakivaliokunnan mielestä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) yksityiskohtainen sääntely, jota tulkitaan ja sovelletaan EU:n perusoikeuskirjassa turvattujen oikeuksien mukaisesti, muodostaa yleensä riittävän säännöspohjan myös perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta. Valiokunnan käsityksen mukaan tietosuoja-asetuksen sääntely vastaa asianmukaisesti tulkittuna ja sovellettuna myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan määräytyvää henkilötietojen suojan tasoa. Näin ollen erityislainsäädäntöön ei ole tietosuoja-asetuksen soveltamisalalla enää valtiosääntöisistä syistä välttämätöntä sisällyttää kattavaa ja yksityiskohtaista sääntelyä henkilötietojen käsittelystä (PeVL 14/2018 vp). 

Perustuslakivaliokunta on katsonut, että erityislainsäädännön tarpeellisuutta on arvioitava myös yleisen tietosuoja-asetuksenkin edellyttämän riskiperustaisen lähestymistavan mukaisesti kiinnittämällä huomiota tietojen käsittelyn aiheuttamiin uhkiin ja riskeihin. Mitä korkeampi riski käsittelystä aiheutuu luonnollisen henkilön oikeuksille ja vapauksille, sitä perustellumpaa on yksityiskohtaisempi sääntely. Tällä seikalla on erityistä merkitystä arkaluonteisten tietojen käsittelyn kohdalla (PeVL 14/2018 vp). Ehdotettu säännös ei sulkisi tiedonsaantioikeuden ulkopuolelle henkilötietoja, mutta niiden ei lähtökohtaisesti katsota kuitenkaan olevan tarpeen säännöksessä mainittuja tarkoituksia varten. Arkaluonteiset henkilötiedot on kuitenkin suljettu tiedonsaantioikeuden ulkopuolelle ja siten perusteita tarkemmalle erityissääntelylle ei henkilötietojen suojan osalta katsota olevan. Luovutettavat tiedot koskisivat lähinnä käytettyjen biopolttoaineiden raaka-aineita sekä niiden osuuksia. 

10.3  Säätämisjärjestyksen arviointi

Lakiehdotukset eivät sisällä perustuslain kannalta ongelmallisia perusoikeusrajoituksia tai muita valtiosääntöoikeudellisia kysymyksiä. Sen vuoksi on perusteltua katsoa, että esitykseen sisältyvät lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.