1  Asian tausta ja valmistelu

Hallituksen esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriön virkamiestyönä 7.10.2020 käynnistyneessä hankkeessa. Hankkeessa on kartoitettu ja arvioitu pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelman 2019 nojalla tehtävästä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksesta aiheutuvia muutostarpeita rajat ylittävää terveydenhuoltoa koskevaan lakiin (1201/2013, rajalaki) pois lukien ne puhtaasti tekniset muutokset, jotka on otettu huomioon hallituksen esityksessä sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen lainsäädäntöön sekä eräihin muihin lakeihin tehtävistä muutoksista hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisen uudistusta koskevasta lainsäädännöstä johtuen (HE 56/2021 vp). Tämän lisäksi hankkeessa on seurattu ja arvioitu monikanavarahoituksen purkua koskevien sairausvakuutuslakiin (1224/2004) kohdistuvien kehittämistavoitteiden vaikutuksia ulkomailla aiheutuneiden sairaanhoitokustannusten korvausprosessiin sekä arvioitu voimassa olevan rajalain toimeenpanossa esiintyneitä muutostarpeita. Ennen hankkeen aloittamista Kansaneläkelaitosta pyydettiin selvittämään ja laatimaan kooste tunnistamistaan muutostarpeista. Tätä koostetta on hyödynnetty valmistelun aikana. Esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa osoitteessa https://stm.fi/hanke?tunnus=STM040:00/2021 tunnisteella STM040:00/2021. 

Valmisteluun sisältyy selkeä kytkentä myös Euroopan unionin (EU) lainsäädäntöön. Euroopan komissio antoi 29.4.2016 Suomelle perustellun lausunnon potilaiden oikeuksien soveltamisesta rajat ylittävässä terveydenhuollossa annetun EU:n direktiivin (2011/24/EU, potilasdirektiivi) implementoinnin johdosta. Komissio katsoo, että Suomessa käyttöönotettu potilasdirektiivin sääntöihin pohjautuva korvausmalli, jonka mukaan ilman ennakkolupaa toisesta EU:n tai Euroopan talousalueen (ETA) jäsenvaltiosta haetun terveydenhuollon palvelun kustannukset korvataan sairausvakuutuslain mukaisesti, on potilasdirektiivin vastainen. Komissio on kehottanut Suomea ryhtymään toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että kustannukset korvattaisiin siten, että potilaan maksettavaksi jäisi sama summa, jonka hän olisi maksanut kyseisestä hoidosta Suomen kunnallisen järjestämisvastuun piiriin kuuluvassa terveydenhuollossa. Virallisesti käynnistynyt rikkomuskanne on edelleen vireillä. Komissiolla ja sosiaali- ja terveysministeriöllä on koko ajan ollut keskusteluyhteys Suomen valitsemasta korvausmallista.  

Valmistelussa on hyödynnetty myös eduskunnalle annettua rajalain muuttamista koskevaa hallituksen esitystä HE 68/2017 vp. Tämän esityksen käsittely raukesi eduskunnan vaalikauden 2015–2018 työskentelyn päätyttyä keväällä 2019. Kyseisessä hallituksen esityksessä esitettyjä ratkaisuja ei ole voitu sellaisenaan käyttää ajankohtaisen esityksen valmistelutyössä, koska se vahvasti kytkeytyi pääministeri Sipilän hallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistukseen.  

Nyt kyseessä olevan esityksen lausuntokierros järjestettiin 16.6 - 28.7.2022. Lausuntoja pyydettiin toimittamaan Lausuntopalvelu.fi-järjestelmän kautta. Lausuntopyyntö oli avoin kaikille halukkaille, mutta se kohdennettiin erityisesti 345 taholle, eli kuntiin, sairaanhoitopiireihin, perustettaville hyvinvointialueille, eri viranomaistahoille sekä Suomessa toimiville yksityistä terveydenhuoltoa edustaville tahoille. Lausuntoja vastaanotettiin yhteensä 19. Lausuntotiivistelmä on luettavissa julkisessa palvelussa osoitteessa https://stm.fi/hanke?tunnus=STM040:00/2021 tunnisteella STM040:00/2021.  

Hallituksen esityksestä on käyty kuntalain 11 §:n mukainen neuvottelu ja asia on käsitelty kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunnassa. 

2  Nykytila ja sen arviointi

3  Tavoitteet

Ehdotuksen tavoitteena on muuttaa rajalakia siten, että siinä säädetty rajat ylittävän terveydenhuollon korvausmalli vastaisi sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistuksen mukaista uutta kansallista sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämistä koskevaa lainsäädäntöä. Samalla otetaan huomioon Euroopan komission Suomelle antamat kannanotot koskien nykyisen korvausmallin suhdetta potilasdirektiivin tavoitteisiin. 

Lisäksi tavoitteena on ottaa huomioon rajalain voimaantulon jälkeen, kansallisesti ja kansainvälisesti, tapahtuneita muutoksia, yksinkertaistaa ja tarkentaa toimeenpanon hallinnollisia menettelyjä sekä korjata toimenpanon yhteydessä havaittuja sisällöllisiä puutteita. Osaltaan tavoitteena on myös keventää hallinto-oikeuksien taakkaa lisäämällä lakiin säännös itseoikaisusta myös hallinto-oikeuksiin kohdistuvien muutoksenhakuasioiden osalta.  

4  Ehdotukset ja niiden vaikutukset

5  Muut toteuttamisvaihtoehdot

6  Lausuntopalaute

Esitysluonnos oli lausuntokierroksella 16.6 - 29.7.2022. Lausuntoja vastaanotettiin yhteensä 19. Enemmäkseen lausunnot koskivat esityksessä esitettyä uudistettua korvausmallia. Muutama lausunnonantaja (erityisesti Kansaneläkelaitos) kiinnitti huomiota myös muihin esityksessä esitettyihin muutoksiin. Ahvenanmaan maakuntahallitus nosti esille, että lainsäädäntävalta on rajalain osalta jaettu valtion ja Ahvenanmaan välillä. Valtion toimivallan piiriin kuuluvien pykälien osalta, rajalaki ei kuitenkaan ota huomioon terveydenhuollon järjestämiseen liittyviä Ahvenanmaata koskevia hallintorakenteita. Maakuntahallitus korosti, että esitystä olisi tarkennettava tältä osin. Lausuntopalautteen perusteella esitystä on selkeytetty ja täydennetty. 

Uudistettua korvausmallia koskevat lausuntopalautteet: Pääosa lausunnonantajista puolsi esitettyä uudistettua korvausmallia ja ilmaisi, että muutosta voidaan pitää erityisesti EU-lainsäädännön näkökulmasta välttämättömänä. Henkilöiden oikeusturvan kannalta olisi kuitenkin edellytettävä, että hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä määrittelisivät ja julkisesti ylläpitäisivät rajat ylittävään terveydenhuollon kustannusten korvaamisen kannalta tarvittavia kustannus- ja asiakasmaksutietoja. Henkilöiden olisi ennen hoitoon hakeutumista ulkomaille pystyttävä arvioimaan, kuinka paljon korvausta he mahdollisesti jälkikäteen saisivat.  

Lääkäripalveluyritykset ry ja Kansaneläkelaitos toivat esille, ettei korvaustasoa tulisi määritellä hyvinvointialuekohtaisten kustannus- ja asiamaksutietojen perusteella. Rajat ylittävästä terveydenhuollosta aiheutuvien kustannusten korvauksia varten tulisi sen sijaan viranomaistahojen yhteistyössä määritellä valtakunnalliset kustannus- ja asiakasmaksutiedot. Tällöin henkilön saama korvaus ei olisi riippuvainen siitä hyvinvointialueesta, jolla hän asuu ja kaikkia henkilöitä, jotka hakeutuvat ulkomaille saadakseen siellä terveydenhuollon palveluita, kohdeltaisiin yhdenvertaisesti. Kansaneläkelaitoksen mukaan hallinnollisesti kevyin ratkaisu olisi maksaa korvaus suoraan henkilön ulkomailla annetusta hoidosta maksaman kustannuksen perusteella. Esitystä ei ole muutettu tältä osin. Henkilöllä on potilasdirektiivin mukaisesti oikeus saada ulkomailla annetuista terveydenhuollon palveluista aiheutuneista kustannuksistaan sellainen korvaus, joka vastaa sitä tilannetta, että vastaava hoito olisi annettu hänelle Suomessa. Kansallisesti hoidosta aiheutuneet laskennalliset kustannukset ja asiakasmaksut vaihtelevat hyvinkin paljon. Esityksessä on täten katsottu, että hyvinvointialuekohtaiset kustannus- ja asiakasmaksutiedot toteuttaisivat parhaiten yksittäisen henkilön kohdalla direktiivin säännöksiä. Henkilön saama korvaus vastaisi sitä kustannustasoa, joka on käytössä hänen omalla hyvinvointialueellaan. Suoraan henkilön maksamaan kustannukseen perustuva korvausmalli ei huomioisi, että hoitokustannukset voivat ulkomailla olla Suomea korkeampia. Tästä seuraisi, että valtio olisi myös vastuussa Suomen kustannustason ylimenevästä osuudesta. Esityksessä ehdotettu korvausmalli perustuu siihen, että henkilö itse kantaisi taloudellisen vastuun, jos hän hakeutuu valtioon, jonka kustannustaso on Suomea korkeampi.  

Enemmistö lausunnonantajista toi esille, että korvausmallimuutoksesta aiheutuvat vaikutukset ovat vahvasti kytköksissä kansallisen terveydenhuoltojärjestelmän toimivuuteen. Täten tulisi lausunnonantajien mukaan kiinnittää erityistä huomioita keinoihin, joilla parannetaan henkilöiden pääsyä julkisen terveydenhuollon piiriin Suomessa. Tällä tavoin vähennettäisiin henkilöiden halukkuutta hakeutua hoitoon ulkomaille. Lisäksi sairausvakuutuslain perusteella maksettuja korvauksia tulisi korottaa, jottei korvausmallin muutoksesta aiheutuisi kohtuuttomia seurauksia Suomessa toimiville yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajille. Esitykseen ei ole tältä osin tehty muutoksia, koska ajankohtainen esitys ei kohdistu julkisen terveydenhuollon järjestämistä koskevaan lainsäädäntöön eikä sairausvakuutuslakiin. 

Muutamassa lausunnossa kiinnitettiin huomiota esityksen vaikutusten arviointiin. Ensinnäkin pidettiin tärkeänä, että arvioitaisiin myös hyvinvointialueille välillisesti aiheutuvat taloudelliset vaikutukset. Tällaisia välillisiä kustannuksia olisivat erityisesti jälkihoitoon tai mahdollisten komplikaatioiden korjaamiseen liittyvät kustannukset. Toiseksi pidettiin tärkeänä, että perusteluissa arvioitaisiin tarkemmin muutoksen vaikutusta henkilökunnan riittävyyteen Suomessa, palveluvalikoiman tarkempaan määrittelyyn, toiminnan valvontaan sekä potilasturvallisuuteen. Tässä yhteydessä myös etälääketieteen asema ja vaikutukset tulisi huomioida. Esityksen vaikutusten arviointia on osittain tarkennettu saadun palautteen perusteella. 

Valtionvarainministeriön kannan mukaan voitaisiin pitää perusteltuna, että valtio, etenkin muutoksen alkuvaiheessa, vastaisi rajat ylittävästä terveydenhuollosta aiheutuneista kustannuksista. Olisi kuitenkin tarkoituksenmukaista seurata, kuinka rajat ylittävän hoidon kustannukset kehittyvät ja ratkaista, kuinka maksetut korvaukset tulisi ottaa huomioon hyvinvointialueiden saamassa valtion rahoituksessa. Valtionvarainministeriön mukaan alkuvaiheen valtion korvausjärjestelylle ja seurannan arvioinnille olisi syytä asettaa jokin ajankohta, jotta ulkomailla saadun hoidon kustannukset voitaisiin pidemmällä aikavälillä kohdistaa henkilön kotialueelle. Kansaneläkelaitos huomautti omassa lausunnossaan, ettei kustannus- ja korvaustietojen tilastointi tuota henkilölle lisäarvoa, ja tilastointivelvoite on hallinnollisesti raskas ja kallis. Ulkomailla annetun hoidon kustannusten jaottelu tilastointia varten on alkuvaiheessa mahdollista tehdä korvauskäsittelyn yhteydessä vain manuaalisena työnä. Tilastoinnin aiheuttamat järjestelmämuutokset ovat suuria ja kalliita. Tässä yhteydessä on mahdotonta arvioida, milloin olisi tarkoituksenmukaisin ajankohta siirtää vastuun rajat ylittävästä terveydenhuollosta aiheutuneista kustannuksista hyvinvointialueille. Hyvinvointialueet ovat vielä käynnistymisvaiheessa. Kustannusvastuujaon pohjaksi ja sen arvioinnin tueksi tarvitaan nykyistä tarkempia tilastotietoja ehdotetun uusitun korvausmallin pitkän ajan vaikutuksista. Jotta voitaisiin arvioida miten ja erityisesti mihin toimijoihin korvausmallin vaikutukset kansallisesti ulottuvat, on myös tärkeätä pystyä jakamaan tilastoitavia kustannustietoja. Tässä yhteydessä on kuitenkin epävarmaa, milloin arvioinnin tukemiseksi tarvittavat tilastotiedot olisivat saatavilla ja milloin uudistetusta korvausmallista aiheutuvat trendit olisivat näkyvissä. Esitystä ei ole tältä osin muutettu. 

Muita muutosehdotuksia koskevat lausuntopalautteet: Kansaneläkelaitos kyseenalaisti YTHS:lle esitetyn valtionkorvausoikeuden tarkoituksenmukaisuuden, koska sitä ei kansallisesti saada istumaan YTHS:n rahoitusmalliin eikä Kansaneläkelaitoksen ja YTHS:n välille luotuihin prosesseihin. Menettelyn katsottiin olevan hallinnollisesti raskas ja monimutkainen suhteessa saavutettavaan hyötyyn. YTHS:n mukaan uusi toimintamalli edellyttäisi, että korvaamisen kannalta tarvittavat kustannustiedot määriteltäisiin ja niitä ylläpidettäisiin. Tuotteistuksen tekeminen vaatisi sekä taloudellisia että henkilöstöresursseja. EU-asetus 883/2004 on suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä Suomessa, jolloin Kansaneläkelaitoksen järjestämät ja YTHS:n tuottamat palvelut on annettava toisesta EU- ja ETA-valtioista tai Sveitsistä tulevalle opiskelijalle suoraan EU-asetuksen 883/2004 sairausetuuksia koskevien artiklojen mukaisesti. Lisäksi opiskelijalta ei saa periä YTHS:n toimintaan liittyviä maksuja. Vastaavasti YTHS:n palvelut on järjestettävä Ison-Britanniasta ja Pohjois-Irlannin yhdistyneestä kuningaskunnasta Suomeen tuleville opiskelijoille EU:n tekemän Suomea suoraan sitovan kansainvälisen sopimuksen määräysten mukaisesti. Ilman tässä esityksessä esitettyä muutosta EU-asetuksen 883/2004 ja kansainvälisen sopimuksen asianmukainen toimenpano ei ole mahdollista. Suomi ei käytännössä pystyisi hakemaan aiheutuneista kustannuksista korvauksia siltä valtiolta, joka EU-asetuksen 883/2004 tai kansainvälisen sopimuksen perusteella vastaa opiskelijalle annetun sairaanhoidon kustannuksista. Esitystä ei ole tältä osin muutettu. 

Pääosa lausunnonantajista esitti tarkennus- ja selkeytystarpeita erityisesti esitysluonnoksen perusteluteksteihin. Erityisesti tämä koski perustelutekstejä, jotka liittyivät lähetteen edellyttämiseen ja Suomen terveydenhuollon palveluvalikoimaan kuulumiseen. Lisäksi kiinnitettiin huomioita siihen, että EU-asetuksesta 883/2004 ja potilasdirektiivistä johdettavissa olevien säännösten keskinäinen suhde ja erot tulisi selkeämmin olla luettavissa esityksestä. Lausuntopalautteen perusteella esityksen perusteluja ja muita tekstejä on selkeytetty ja täydennetty.  

7  Säännöskohtaiset perustelut

1 §. Lain tarkoitus ja suhde muuhun lainsäädäntöön. Pykälää ehdotetaan tarkennettavaksi, jotta selkeämmin korostuisi, että rajalain säätämisellä on kaksi selkeästi erillistä tavoitetta. 

Ensinnäkin lailla pannaan Suomessa täytäntöön potilasdirektiivissä säädetyt velvoitteet. Pykälän ensimmäisessä momentissa olevan tekstin järjestystä ehdotetaan muutettavaksi, jotta selkeytettäisiin, että momentti kytkeytyy lain potilasdirektiivin täytäntöönpanoon liittyvään tavoitteeseen. Momenttiin ei ehdoteta asiasisällöllisiä muutoksia.  

Pykälän toista momenttia ehdotetaan selkeytettäväksi, jotta korostuisi, että lain toisena tavoitteena on sisältää toimenpanon kannalta tarpeelliset säännökset, jotta voidaan tarkoituksenmukaisesti soveltaa suoraan sovellettavaa kansainvälistä lainsäädäntöä kansallisesti. Lisäksi momentin sisältöä ehdotetaan muutettavaksi, jotta siinä otettaisiin huomioon, että henkilölle voi EU-asetuksissa 883/2004 ja 987/2009 säädettyjen oikeuksien lisäksi syntyä oikeuksia käyttää terveydenhuollon palveluita ja saada korvauksia ulkomailla annetun terveydenhuollon palvelun kustannuksista myös Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten nojalla. Tällaisilla kansainvälisillä sopimuksilla tarkoitetaan esimerkiksi Euroopan unionin sopimuksia sekä Suomen solmimia sairaanhoito- ja sosiaaliturvasopimuksia. 

Pykälän kolmatta momenttia ehdotetaan muutettavaksi, jotta siinä otettaisiin huomioon, että potilasdirektiiviä sovelletaan nykyään myös ETA-valtioissa. Se, mitä laissa säädetään EU-valtiosta tai EU-valtiossa vakuutetusta henkilöstä, ehdotetaan ilman poikkeusta koskevan myös ETA-valtioita ja ETA-valtiossa vakuutettua henkilöä. Lisäksi momenttia muutettaisiin niin, että siinä otettaisiin huomioon Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä annetun sopimuksen (2019/C 384 I/01, erosopimus) sekä Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan välillä solmitun kauppa- ja yhteistyösopimuksen (kumppanuussopimus) määräykset. Koska potilasdirektiiviä ei sovelleta Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneessä kuningaskunnassa, on perusteltua olla asettamatta hyvinvointialueille velvoitetta järjestää terveydenhuoltopalveluita direktiivin säännösten perusteella. Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyvät tilanteet suljettaisiin ehdotuksen mukaan pois rajalain 6 §:n soveltamisalasta. Tämä vastaisi nykyistä Sveitsiä koskevaa pykälän rajausta.  

Rajalain 1 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi neljäs momentti huomioimaan, että terveydenhuollon järjestämisvastuu on Ahvenanmaalla maakuntalain nojalla vastuutettu Ålands hälso- och sjukvård (ÅHS) -nimiselle viranomaiselle. Voimassa olevassa rajalaissa tai sen esitöissä (HE 103/2013 vp) ei oteta erikseen kantaa lain säännösten soveltamisesta Ahvenanmaalla. Sosiaaliturvaetuudet kuuluvat osana sosiaalivakuutusta lähtökohtaisesti valtion lainsäädäntövaltaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991, itsehallintolaki) 29 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti, jolloin valtakunnallinen lainsäädäntö on sellaisenaan voimassa myös maakunnassa. Rajalain tultua voimaan kuitenkin kiinnitettiin huomiota, että laki sisältää myös terveydenhuollon palveluiden järjestämistä koskevaa sääntelyä, joka itsehallintolain 18 § 1 momentin 12 kohdan nojalla on maakunnan lainsäädäntövallan piirissä. Näin ollen lainsäädäntövalta on rajalain osalta jaettu valtion ja maakunnan välillä. Maakuntahallituksen säätämien kahden blankettilain (ÅFS 28/2014 ja ÅFS 12/2015) voimin rajalain sääntöjä kuitenkin sovelletaan myös Ahvenanmaalla tietyin poikkeuksin ja erityisjärjestelyin. SOTE100 -paketin (hallituksen esitys sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen lainsäädäntöön sekä eräihin muihin lakeihin tehtävistä muutoksista hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisen uudistusta koskevasta lainsäädännöstä johtuen, HE 56/2021 vp) eduskuntakäsittelyn yhteydessä maakuntahallitus kuitenkin vielä kiinnitti huomiota, ettei rajalain sosiaaliturvaetuuksia koskeva sääntely ota huomioon terveydenhuollon järjestämiseen liittyviä Ahvenanmaata koskevia hallintorakenteita. Terveyden- ja sairaanhoitoa koskevan maakuntalain (Ålands författningssamling 114/2014) nojalla terveydenhuollon järjestämisvastuu kuuluu ÅHS:lle. Ehdotettu muutos on luonteeltaan lähinnä tekninen, koska se vahvistaa voimassa olevan käytännön Kansaneläkelaitoksen ja ÅHS:n välillä. 

2 §.Henkilöllinen soveltamisala. Pykälän ensimmäisen momentin johtolauseeseen ehdotetaan lisättäväksi tarkennus, että lakia sovellettaisiin rajat ylittävässä terveydenhuollossa. Lisäksi ehdotetaan kielellisistä syistä, että ”henkilö”-sana lisättäisiin johtolauseeseen ja vastaavasti poistettaisiin kohdista 1—3.  

Lisäksi momentin toista kohtaa ehdotetaan muutettavaksi, jotta se olisi helpommin ymmärrettävissä. Voimassa olevan lain muotoilu on toimenpanossa osoittautunut vaikeaselkoiseksi. Kohtaa ei ole tarkoitus asiasisällöllisesti muuttaa. Tämän kohdan nojalla lain soveltamisalan piiriin kuuluisivat henkilöt, joilla ei ole Suomessa kotikuntalain mukaista kotikuntaa tai jotka eivät ole Suomessa sairausvakuutettuja mutta joihin sovelletaan Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä jonkun Suomea sitovan kansainvälisen lain perusteella. Lisäksi lakia sovelletaan kyseisten henkilöiden perheenjäseniin ja muihin edunsaajiin.  

Pykälän ensimmäiseen momenttiin ehdotetaan myös lisättäväksi uusi neljäs kohta, jotta huomioitaisiin henkilön kumppanuussopimuksessa säädetyt oikeudet. Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneessä kuningaskunnassa asuu henkilöitä, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa tai jotka eivät ole Suomessa sairausvakuutettuja, mutta joiden Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneessä kuningaskunnassa tai muissa EU- tai ETA-valtiossa tai Sveitsissä annetun sairaanhoidon kustannuksista Suomi vastaa kumppanuussopimuksen nojalla. Ensisijaisesti tähän henkilöryhmään kuuluvat Ison-Britanniassa ja Pohjois-Irlannin yhdistyneessä kuningaskunnassa asuvat, mutta vain Suomesta eläkettä saavat henkilöt ja heidän perheenjäsenensä. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi toinen momentti, jotta otettaisiin huomioon, että lakia sovelletaan osittain myös henkilöihin, jotka jonkun kansainvälisen lainsäädännön tai sopimuksen nojalla saavat terveydenhuollon palveluita Suomessa. Voimassa oleva laki on tältä osin puutteellinen. Laki sisältää pykäliä, jotka koskevat Suomessa annettavia terveydenhoidon palveluita mutta Suomessa terveydenhuollon palveluita saavia henkilöitä ei mainita lain henkilöllisessä soveltamisalassa.  

3 §. Soveltamisalan rajoitukset. Pykälän viidettä kohtaa ehdotetaan muutettavaksi, jotta huomioitaisiin vuoden 2023 alussa voimaan astuva terveydenhuoltolain muutos (634/2021). Muutoksen myötä opiskeluhuollon psykologipalvelut siirretään opetustoimen hallinnonalalta sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalalle ja vastuu palveluiden järjestämisestä siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Voimassa olevan rajalain hallituksen esityksen (HE 103/2013 vp) mukaan terveydenhuoltolain mukainen koulu- ja opiskeluterveydenhuolto rajattiin ulos lain soveltamisalasta, jotta tehtäisiin selväksi, ettei koululainen tai opiskelija voi hakea koulu- ja opiskeluterveydenhuoltona järjestettäviä ja kustannettavia palveluita ulkomailta. Tämä ei rajoita koululaisen ja opiskelijan oikeutta henkilönä hakea terveydenhoidon palveluita ulkomailta yleisten säännösten perusteella ja saada aiheutuneista kustannuksistaan korvausta. Opiskeluhuollon psykologipalveluiden siirtyessä terveydenhuollon hallinnonalalle olisi vastaavien perusteluiden perusteella tarkoituksenmukaista rajata myös opiskeluhuollon psykologipalvelut lain ulkopuolelle. Muutos ei rajoittaisi koululaisen ja opiskelijan oikeutta henkilönä saada psykologipalveluita ulkomailta mutta palveluihin ja niiden korvattavuuteen sovellettaisiin lain yleisiä perusperiaatteita. 

On huomioitava, että soveltamisalaa koskeva rajoitus koskee hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla olevia koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sekä opiskeluhuollon psykologipalveluita, joista säädetään terveydenhuoltolaissa. Vuoden 2021 alusta alkaen korkeakouluissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelevien opiskeluterveydenhuoltoon sovelletaan korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta annettua lakia (695/2019). Kyseinen Kansaneläkelaitoksenjärjestämisvastuulla oleva ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tuottama opiskeluterveydenhuolto on katsottu kuuluvan EU-asetuksen 883/2004 soveltamisalaan asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a) alakohdan sairausetuutena. Tämän vuoksi sitä ei ole rajattu ulos rajalain soveltamisalan piiristä. 

4 §. Määritelmät. Pykälän ensimmäinen kohta ehdotetaan kumottavaksi lakiteknisistä syistä. Termiä potilasdirektiivi ei ole käytetty muualla laissa.  

Pykälän seitsemäs kohta ehdotetaan muutettavaksi, jotta otettaisiin huomioon, että henkilölle voi syntyä oikeus saada terveydenhuollon palveluita myös kansainvälisen sopimuksen nojalla. Tällä tarkoitettaisiin ensisijaisesti kumppanuussopimusta. Ennakoivasti otettaisiin kuitenkin huomioon, että tulevaisuudessa EU voisi tehdä vastaavia sopimuksia muiden kolmansien maiden kanssa. 

Pykälän kahdeksatta ja yhdeksättä kohtaa ehdotetaan muutettavaksi lakiteknisistä syistä, koska pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 10 kohta. Kohdasta 8 poistettaisiin sana ”ja” ja kohdassa 9 piste muutettaisiin puolipisteeksi. 

Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 10 kohta, jolla määriteltäisiin, että sairaanhoidon kustannusvastuulla tarkoitetaan EU-asetukseen 883/2004 tai muuhun kansainvälisen sopimukseen perustuvaa valtion velvollisuutta korvata toisessa valtiossa annetun sairaanhoidon kustannuksia. Kansainvälisellä sopimuksen säännöllä tarkoitettaisiin ensisijaisesti kumppanuussopimuksen sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevaa pöytäkirjaa. Pääsääntöisesti kustannusvastuu on valtiolla, jossa henkilö on sairausvakuutettu. Eläkkeensaajien sairaanhoidon kustannusvastuussa oleva valtio määräytyy kuitenkin eläkkeen maksun perusteella. Esimerkiksi vain Suomesta eläkettä saava henkilö, joka muuttaa toiseen EU-valtioon, ei ole enää Suomessa sairausvakuutettu, mutta Suomi vastaa edelleen hänen sairaanhoitonsa kustannuksista. 

8 §.Julkisen terveydenhuollon palveluista perittävät maksut. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen kirjattaisiin informatiivinen viittaus asiakasmaksulakiin. Koska perittäviin maksuihin sovelletaan suoraan, mitä mainitussa laissa on säädetty, ei ole tarpeen säätää asiasta erikseen erityislainsäädännössä. 

9 §.Oikeus korvaukseen EU-valtiossa annetun terveydenhuollon palvelun kustannuksesta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin korvauksen saamisen yleisistä edellytyksistä. Näitä sovellettaisiin riippumatta siitä, korvataanko kustannukset potilasdirektiivin säännösten perusteella vaiko EU-asetuksen 987/2009 25 artiklan tai vastaavan sisältöisen kansainvälisessä sopimuksessa olevan määräyksen perusteella Suomen lainsäädännön mukaisesti. Terveyspalvelujen käyttämisestä aiheutuneita kustannuksia korvattaisiin vain, jos annettu terveyspalvelu olisi henkilölle lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti tarpeellinen sekä kuuluisi terveydenhuoltolain 7 a §:ssä tarkoitettuun suomalaiseen terveydenhuollon palveluvalikoimaan. Lisäksi edellytettäisiin jatkossakin, että henkilö on vastannut kaikista terveyspalvelujen käyttämisestä aiheutuneista kustannuksista. Jos terveyspalvelujen käyttämisestä aiheutuneet kustannukset olisi korvattu suoraan valtioiden välillä EU-asetuksen 883/2004 nojalla ja henkilö olisi maksanut itse hoidosta vain paikallisen asiakasmaksun, henkilölle ei edelleenkään korvattaisi asiakasmaksun kustannuksia. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäedellytyksestä koskien tilanteita, joissa henkilö varta vasten matkustaa toiseen EU-valtioon saadakseen siellä terveydenhuollon palveluita eikä hänelle ole myönnetty rajalain 13 §:n tai 13 a §:n mukaista ennakkolupaa. Tämä tarkoittaisi, että edellytystä sovellettaisiin tilanteissa, joissa henkilön korvausoikeus perustuisi potilasdirektiivin säännöksiin. Tällöin kustannusten korvaaminen edellyttäisi lisäksi, että henkilölle olisi annettu terveydenhuoltolain mukainen lähete, jos terveydenhuoltolaki edellyttäisi häneltä sellaista hänen asioidessaan vastaavassa tilanteessa julkisessa terveydenhuollossa Suomessa. Tämä lisäedellytys koskisi erityisesti toisesta EU-valtiosta haettuja erikoissairaanhoidon palveluita. EU:n vapaata liikkumista ohjaava vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti myös muissa EU-valtioissa lääketieteellisin perustein tehdyt lähetteet olisi hyväksyttävä, eikä vaatimukseksi voitaisi asettaa nimenomaisesti vain Suomessa tehtyä lähetettä. Lähetteen tulisi perustua lääkärin tai hammaslääkärin tutkimukseen. Jos ennen hoitoa annettua Suomessa tehtyä lähetettä ei ole käytettävissä arvioitaessa kustannusten korvaamisen edellytyksiä, lähetteen tarvetta koskevien tietojen tulee käydä ilmi hoitopalautteesta. Kansaneläkelaitos voi selvittää hyvinvointialueelta, Helsingin kaupungilta tai HUS-yhtymältä, edellyttääkö laki lähetettä potilaan asioidessa vastaavassa tilanteessa julkisessa terveydenhuollossa Suomessa. 

Suomessa terveydenhuoltolain mukaan henkilön ottaminen sairaalaan kiireetöntä erikoissairaanhoitoa varten edellyttää lääkärin tai hammaslääkärin tutkimukseen perustuvaa lähetettä. Lähettävä lääkäri voi työskennellä julkisella tai yksityisellä sektorilla. Suomessa lainsäädäntö ei sisällä määräyksiä lähetteen sisällöstä ja muodosta, vaan näistä on käytännössä sovittu alueellisesti perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toimijoiden kesken alueellisiin palveluketjuihin soveltuvalla tavalla. Hoidon tarpeen arviointi perustuu lähetteeseen ja järjestetään yhtenäisin lääketieteellisin tai hammaslääketieteellisin perustein. Hoidon tarpeen arviointi saattaa edellyttää lähetteen lisäksi erikoislääkärin arviointia tai erityisiä kuvantamis- tai laboratoriotutkimuksia. Lähetteen ja hoidon tarpeen arvioinnin edellyttämien mahdollisten lisäselvitysten perusteella arvioidaan myös tarvittavan hoidon kuulumista Suomen terveydenhuollon palveluvalikoimaan ja sitä, täyttyvätkö kiireettömän erikoissairaanhoidon perusteet. Jos perusteet täyttyvät, lähetteitä käsittelevä ammattihenkilö arvioi myös mm. hoidon kiireellisyyttä ja määrittää potilaalle tavoiteajan, jolloin hoito tai siihen liittyvät muut käynnit tulisi järjestää. Jos erikoissairaanhoidon hoitoonpääsyn kriteerit eivät täyty, lähete palautetaan ja siihen lisätään mahdolliset perustelut lähetteen palauttamiselle tai mahdolliset hoito- ja toimintaohjeet, joiden mukaan potilaan hoito, kuten esimerkiksi tutkimukset suositellaan järjestettävän esimerkiksi perusterveydenhuollossa. 

Pykälän 3 momentin nojalla kustannukset korvattaisiin henkilölle enintään siihen määrään, joka olisi ollut vastaavan terveydenhuollon palvelun kustannus julkisessa terveydenhuollossa henkilön hyvinvointialueella tai HUS-yhtymässä, johon henkilön kotikuntalain mukainen kotikunta kuuluu taikka Helsingin kaupungissa, ylittämättä kuitenkaan hänen terveyspalvelusta tosiasiallisesti maksamaansa kustannusta. Vastaavan terveydenhuollon palvelun kustannuksella tarkoitettaisiin järjestämisvastuulain 57 §:n mukaisesti laskutettavaa hintaa, jonka tulisi perustua tuotteistukseen, tuotehintaan tai vastaavaan, jolla alue seuraa omaa toimintaansa. Käytännössä vastaavan palvelun kustannuksella tarkoitetaan siten sitä kustannusta, jonka hyvinvointialue perisi toiselta hyvinvointialueelta annettuaan terveydenhuollon palveluita toisella hyvinvointialueella asuvalle henkilölle. Tavoitteena olisi, että hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä ylläpitäisivät rajat ylittävään terveydenhuollon kustannusten korvaamisen kannalta tarvittavia kustannus- ja asiakasmaksutietoja sähköisesti. Lisäksi tavoitteena olisi, että toimenpanossa kehitettäisiin mahdollisuus siirtää tieto teknisen rajapinnan avulla Kansaneläkelaitokselle tai antaa Kansaneläkelaitokselle katseluoikeus tietoihin. Kehittämällä sähköistä tiedonsiirtoa mahdollistettaisiin, että Kansaneläkelaitos voisi jatkossa itsenäisesti arvioida, täyttyvätkö kustannusten korvaamisen laissa säädetyt edellytykset (mm. kuuluuko toisessa EU-jäsenvaltiossa annettu terveyspalvelu Suomen terveydenhuollon palveluvalikoimaan) ja mikä vastaavan terveydenhuollon palvelun kustannus ja asiakasmaksu olisivat olleet hyvinvointialueella, Helsingin kaupungissa tai HUS-yhtymässä. Tällä tavalla Kansaneläkelaitos ei enää joutuisi rajalain 12 §:n nojalla selvittämään kustannustietoja erikseen hyvinvointialueelta, Helsingin kaupungilta tai HUS-yhtymältä jokaisen hakemuksen yhteydessä. 

Lisäksi ehdotetaan, että pykälän voimassa olevasta 4 momentista poistettaisiin lakiteknisistä syistä maininta siitä, että henkilölle maksettavasta korvauksesta vähennetään Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän vastaavasta hoidosta päätetty asiakasmaksu. Sisällöllisesti otettaisiin kantaa korvauksesta vähennettävään asiakasmaksuun ehdotetussa uudessa 5 momentissa.  

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jonka perusteella korvauksesta vähennettäisiin hyvinvointialueen, Helsingin kaupungin tai HUS-yhtymän vastaavasta hoidosta päätetty asiakasmaksulain mukainen asiakasmaksu. Uudistetun korvausmallin mukaisesti henkilölle maksettava korvaus määräytyisi samojen periaatteiden mukaisesti riippumatta siitä onko henkilö sairastunut äkillisesti toisessa EU- tai ETA-valtiossa, Sveitsissä tai Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneessä kuningaskunnassa vai varta vasten matkustanut kyseisiin valtioihin saadakseen siellä hoitoa. Tästä seuraa, että asiakasmaksulain mukaisen asiakasmaksun vähentämistä koskeva edellytys koskisi jatkossa yleisesti koko pykälää. Sisällöllisesti asiakasmaksun vähentäminen ei ole uusi asia, koska edellytys sisältyy voimassa olevan pykälän 3 ja 4 momentteihin. On kuitenkin huomioitava, että pelkästään vähennettävän asiakasmaksun suuruus perustuisi asiakasmaksulain säännöksiin. Asiakasmaksulain 1 §:n perusteella laki koskee hyvinvointialueen järjestämiä sosiaali- ja terveydenhuollonpalveluita. Näin ollen lakia ei sovelleta toisessa EU- tai ETA-valtiossa, Sveitsissä tai Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneessä kuningaskunnassa annettuihin terveydenhuollon palveluihin. Tästä muun muassa seuraa, ettei rajalain säännösten perusteella korvaamatta jääneitä asiakasmaksun suuruisia omavastuu osuuksia oteta huomioon asiakasmaksulain 6 a §:ssä mainitussa maksukatossa.  

10 §. Oikeus korvaukseen muussa kuin EU-valtiossa annetun terveydenhuollon palvelun kustannuksista. Ehdotetaan, että voimassa olevan lain 10 § kumottaisiin tarpeettomana. Rajalain 1 §:n mukaisesti lakia sovelletaan EU- ja ETA-valtioita, Sveitsiä sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevissa tilanteissa. Täten rajalakiin ei ole tarpeen sisällyttää informatiivista viittausta koskien muussa kuin EU-valtiossa annetun terveydenhuollon palvelun kustannusten korvaamista. Ajankohtainen rajalakia koskeva muutos samalla ennakoi sairausvakuutuslakiin mahdollisesti tehtäviä muutoksia. Tämän hallituksen esityksen rinnalla on valmisteilla hallituksen esitys, jonka tavoitteena on, ettei Suomessa sairasvakuutetulla henkilöllä jatkossa olisi oikeutta sairausvakuutuslain perusteella saada korvauksia kustannuksista, jotka ovat aiheutuneet EU-valtioiden ulkopuolella annetusta terveydenhuollon palvelusta.  

11 a §.Lääkekustannusten korvaaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 11 a §, johon kirjattaisiin aineellinen viittaus sairausvakuutuslain lukuihin 5 ja 6. Henkilöllä on EU-asetuksen 883/2004 ja kumppanuussopimuksen nojalla oikeus saada korvausta ostamiensa lääkkeiden kustannuksista, jollei hän näyttämällä eurooppalaista sairaanhoitokorttia tai muuta hoito-oikeutta osoittavaa todistusta taikka hänelle myönnettyä EU-asetuksen 883/2004 20 artiklan tai sitä sisällöllisesti vastaavan kumppanuussopimuksen sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevan pöytäkirjan SSC.18 artiklan mukaista ennakkolupaa ole saanut korvausta suoraan oleskeluvaltion lainsäädännön mukaisesti. Oikeus saada korvauksia perustuu suoraan sovellettavaan EU-asetuksen ja kumppanuussopimuksen sääntöihin, mutta voimassa olevasta rajalaista puuttuu vastaavanlainen toimenpanoa ohjaava viittaussääntö, joka matkakorvausten osalta on kirjattu lain 11 §:ään. Ilman esitettyä viittausta on oikeudellisesti epäselvää tulisiko toisessa EU- tai ETA-valtiossa, Sveitsissä tai Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneessä kuningaskunnassa ostettujen lääkkeiden kustannukset korvata rajalain 9 §:ssä säädetyn menettelyn mukaisesti. Lääkekustannuksia pidetään myös annetun terveydenhuollon palvelusta aiheutuneina kustannuksina.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lääkärin tai hammaslääkärin määräämien avohuollon lääkkeiden kustannusten korvaamisesta. Lääkemääräyksellä ostettujen avohuollon lääkkeiden kustannukset korvattaisiin sairausvakuutuslain perusteella. 

Pääsääntöisesti henkilön ulkomailla ostetuista lääkevalmisteista aiheutuneet kustannukset korvataan sairausvakuutuslain mukaisesti kuten Suomessa kansallisesta apteekista ostettujen lääkevalmisteiden kustannukset. Jos lääkevalmiste on annettu ulkomailla terveydenhuollon palvelun antamisen yhteydessä, kustannukset otetaan lähtökohtaisesti huomioon osana terveydenhuollon palvelusta veloitettavia kustannuksia. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että toisessa EU-valtiossa annetun hoidon yhteydessä avovastaanotolla tai laitoshoidossa annettu lääkehoito korvattaisiin tämän lain 9 §:n perusteella osana terveyspalvelusta aiheutuneiden kustannusten korvausta. Tämä vastaa nykyistä soveltamiskäytäntöä. 

12 §.Korvauksen määrän selvittäminen ja vahvistaminen sekä korvauksen maksaminen. Pykälän toista momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Kansaneläkelaitos selvittäisi ainoastaan tarvittaessa henkilön sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä vastaavalta hyvinvointialueelta, Helsingin kaupungilta tai HUS-yhtymästä, mikä vastaavan terveyspalvelun kustannus ja asiakasmaksu olisi ollut siellä. Kustannustietojen selvittämisen lisäksi ehdotetaan säädettäväksi, että Kansaneläkelaitos voisi tarvittaessa pyytää arvion toisessa EU-valtiossa annetun hoidon kuulumisesta Suomessa terveydenhuoltolain 7 a §:n mukaiseen Suomen terveydenhuollon palveluvalikoimaan. 

Vastaavan terveydenhuollon palvelun kustannuksella tarkoitettaisiin lähtökohtaisesti mainitusta palvelusta tai toimenpiteestä järjestämisvastuulain 57 §:n mukaisesti laskutettavaa hintaa. Jos ulkomailla tehdylle toimenpiteelle ei ole saatavilla edellä mainitun mukaisesti laskettua hintaa, vastaavalla terveydenhuollon palvelulla katsottaisiin toissijaisesti tarkoitettavan sitä toimenpidettä, joka tehtäisiin Suomessa vastaavassa tilanteessa, edellyttäen kuitenkin, että toisessa EU-valtiossa annetun terveydenhuollon palvelun katsotaan kuuluvan Suomen terveydenhuollon palveluvalikoiman piiriin. Vastaavan terveyspalvelun kustannuksen tulisi perustua tuotteistukseen, tuotehintaan tai vastaavaan, jolla hyvinvointialue, Helsingin kaupunki tai HUS-yhtymästä seuraa omaa toimintaansa. 

Pykälän nykyisen muotoilun perusteella Kansaneläkelaitos on ollut velvollinen erikseen selvittämään vastaavaa palvelua koskevan kustannuksen ja asiakasmaksun tietoja jokaisen käsiteltävänä olevan korvaushakemuksen yhteydessä. Tämä manuaalinen kyselymenettely on aiheuttanut turhaa hallinnollista työtä Kansaneläkelaitoksessa, mutta erityisesti kunnissa ja sairaanhoitopiireissä. Lisäksi velvoite on käytännössä estänyt sähköisten tiedonsiirron tai katseluoikeuden kehittämistä. Esityksessä ehdotetaan, että Kansaneläkelaitoksella olisi rajalain uuden 32 b §:n nojalla oikeus saada korvauksen maksamiseen tarvittavat tiedot hyvinvointialueelta, Helsingin kaupungilta tai HUS-yhtymältä. Julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (906/2019) 22 ja 23 §:n nojalla, rajalaissa säädetty tiedonsaantioikeus mahdollistaisi samalla myös tiedon siirtämisen teknisen rajapinnan avulla tai tarpeen mukaan sähköisen katseluoikeuden rakentamista. Sähköisen tiedonvälityksen tai katseluoikeuden tavoitteena olisi mahdollistaa, että Kansaneläkelaitos, omaa lääketieteellistä ja muuta terveydenhuollon palvelujen järjestämistä Suomessa koskevaan asiantuntijatietoonsa perustuen, ensisijaisesti itse voisi arvioida, täyttyvätkö kustannusten korvaamisen laissa säädetyt edellytykset (ml. kuuluuko henkilölle toisessa EU-jäsenvaltiossa annettu terveyspalvelu Suomen terveydenhuoltolain 7 a §:n mukaiseen terveydenhuollon palveluvalikoimaan) ja mikä olisi vastaavan terveyspalvelun kustannus ja asiakasmaksun suuruus hyvinvointialueella, Helsingin kaupungissa tai HUS-yhtymässä. Kansaneläkelaitos voisi siten ratkaista korvaushakemuksen itsenäisesti ilman hyvinvointialueelta, Helsingin kaupungilta ja HUS-yhtymältä saatavaa kannanottoa. On kuitenkin tarpeen säätää, että Kansaneläkelaitos voisi aina tarvittaessa pyytää korvausta hakeneen henkilön sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä vastuussa olevalta hyvinvointialueelta, Helsingin kaupungilta tai HUS-yhtymältä korvaushakemuksen ratkaisemiseksi tarvittavia tietoja. Tällaisia tilanteita voisi olla esimerkiksi se, ettei henkilölle annetulle hoidolle löydy hyvinvointialueelta tuotteistukseen tai tuotehintaan perustuvaa kustannustietoa tai että on epäselvää, kuuluuko henkilölle annettu hoito Suomen terveydenhuollon palveluvalikoiman piiriin.  

Lisäksi ehdotetaan tarkennettavan, että Kansaneläkelaitos voisi tarvittaessa pyytää vastaavat tiedot Helsingin kaupungilta tai HUS-yhtymältä, jos henkilöllä ei ole Suomessa kotikuntalain mukaista kotikuntaa. Vastaavanlainen maininta puuttuu nykyisestä rajalaista, vaikka kotikunnattoman henkilön korvaus rajalain 9 §:n 4 momentin nojalla lasketaan Helsingin kaupungin tai Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kustannustietojen perusteella. 

Pykälään ehdotetaan myös lisättäväksi, että hyvinvointialueen, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän vastaus olisi toimitettava Kansaneläkelaitokselle tietopyynnön vastaanottamista seuraavien 21 vuorokauden kuluessa. Voimassa oleva rajalain 12 § ei sisällä Kansaneläkelaitoksen tietopyyntöön vastaamiseen liittyvää määräaikaa. Hallintolain 23 §:n 1 momentin nojalla Kansaneläkelaitoksen on käsiteltävä vireillä olevan asian ilman aiheetonta viivästystä mutta ilman pyydettyjä tietoja Kansaneläkelaitos ei pysty ratkaisemaan henkilön korvaushakemusta. Jos tietoja ei toimiteta tai vastaaminen viivästyy kohtuuttomasti, voi henkilö joutua odottamaan korvaustaan kohtuuttoman kauan. Tämän voidaan katsoa olevan henkilön oikeusturvan kannalta ongelmallista. Ehdotettu vastausaika olisi samanpituinen kuin rajalain 13 §:ssä säädetty ennakkolupaa koskeva määräaika. Olisi tarkoituksenmukaisinta, että Kansaneläkelaitoksen hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle toimittamilla rajat ylittävää terveydenhuoltoa koskevilla tietopyynnöillä olisi yhteneväset vastaamiseen liittyvät määräajat.  

Tämän lisäksi ehdotetaan, että ’potilas’-termi vaihdettaisiin ’henkilö’-termiin. Rajalain muissa pykälissä käytetään ’henkilö’-termiä ilmaisemaan hoitoa saanutta tai korvausta hakevaa tahoa. Lisäksi pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi, jotta se selkeämmin vastaisi säännöksen sisältöä.  

13 §.Lupa saada asianmukaista hoitoa asunvaltion ulkopuolella. Ehdotetaan, että lakiteknisistä syistä pykälän nykyisin sisältämiä asioita jaettaisiin kahteen pykälään, 13 ja 13 a. 13 § sisältäisi yleiset säännöt EU-asetuksen 883/2004 20 artiklan mukaisesta luvasta saada asianmukaista hoitoa asuinvaltion ulkopuolella.13 §:ää ehdotetaan lisäksi muutetavaksi siten, että otettaisiin huomioon, että henkilöllä voi olla oikeus hakea lupaa saada asianmukaista hoitoa asuinvaltionsa ulkopuolella myös kansainvälisen sopimuksen perusteella. Tällä tarkoitettaisiin ensisijaisesti kumppanuussopimusta. Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevan pöytäkirjan 18 artikla vastaa sisällöltään EU-asetuksen 883/2004 20 artiklaa. 13 a §:ssä säädettäisiin lupakäsittelystä henkilön asuessa muussa kuin toimivaltaisessa valtiossa. 

13 §:n ensimmäisen momentin mukaan Kansaneläkelaitoksen olisi jatkossakin ennen päätöksentekoa pyydettävä lausunto henkilön hoidosta vastuussa olevalta julkisen terveydenhuollon toimintayksiköltä. Kaikilla henkilöillä, joille Kansaneläkelaitos on toimivaltainen myöntämään mainitun luvan, ei kuitenkaan ole Suomessa kotikuntaa. Järjestämisvastuulain 8 §:n mukaisesti hyvinvointialue, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä ovat järjestämisvastuussa asukkaidensa sosiaali- ja terveydenhuollosta. EU-asetuksen 883/2004, kansainvälisen sopimuksen, sosiaaliturvasopimuksen tai kansallisen lainsäädännön perusteella terveydenhuollon palveluita on annettava myöskin tietyille Suomessa oleskeleville kotikunnattomille henkilöille. Kyseisiä henkilöitä ei kuitenkaan ole sisällytetty hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän järjestämisvastuulain mukaiseen järjestämisvastuuseen. Pykälän ensimmäiseen momenttiin ehdotetaan lisättäväksi, että Kansaneläkelaitos antaisi lupaa koskevan päätöksen HUS-yhtymältä saadun lausunnon perusteella, jos henkilöllä ei ole kotikuntaa Suomessa. Tämä vastaa vallitsevaa soveltamiskäytäntöä. Henkilön asuessa vakinaisesti toisessa EU-valtiossa sovellettaisiin 13 a §:ää. 

Pykälän toinen momentti koskisi tilannetta, jossa Kansaneläkelaitos ei pyynnöstä huolimatta ole saanut ensimmäisessä momentissa tarkoitettua lausuntoa. Näissä tilanteissa Kansaneläkelaitos antaisi 1 momentissa tarkoitetun luvan, jos hoito kuuluu terveydenhuoltolain 7 a §:ssä tarkoitettuun terveydenhuollon palveluvalikoimaan. EU-asetuksen 987/2009 26 artiklan tai kansainvälisessä sopimuksessa olevan vastaavan sisältöisen määräyksen mukaisesti lupa on katsottava myönnetyksi, jollei henkilö saa vastausta toimivaltaiselta laitokselta kansallisessa lainsäädännössä asetetussa määräajassa. Suomessa kyseisillä määräajoilla tarkoitetaan terveydenhuollossa määriteltyjä hoitotakuuaikoja. Ehdotetun muutoksen tavoitteena on, ettei henkilö ilman julkisen terveydenhuollon lääketieteellistä arvioita saisi lupaa saada toisesta EU-valtiosta sellaisia terveydenhuollon palveluita, jotka eivät kuulu Suomen terveydenhuollon palveluvalikoimaan. EU-asetuksen 883/2004 20 artiklan 2 kohdan tai sitä vastaavan sisältöisen kansainvälisen sopimuksen määräyksen nojalla lupaa koskevan hakemuksen voi aina hylätä, jos kyseinen hoito ei kuulu henkilön asuinvaltion lainsäädännössä säädettyyn terveydenhuollon palveluvalikoiman. Lupa voitaisiin edelleen myöntää myös sellaisiin terveydenhuollon palveluihin, jotka eivät kuulu Suomen terveydenhuollon palveluvalikoimaan. Se edellyttäisi, että asianomainen julkisen terveydenhuollon toimintayksikkö on Kansaneläkelaitokselle toimittamassaan lausunnossa katsonut hoidon antamisen lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti tarkoituksenmukaiseksi.  

Pykälän kolmannessa momentissa ehdotetaan kohtuullistamissääntöä, jonka perusteella Kansaneläkelaitos voisi ottaa määräajan jälkeen saapuneen lausunnon huomioon, jos julkinen terveydenhuolto ei voi asian vaativuuden vuoksi toimittaa kirjallista lausuntoa 21 vuorokauden kuluessa. Tällainen kohtuullistamissääntö puuttuu voimassa olevasta laista. Edellytyksenä olisi, ettei hakemusta olisi jo ratkaistu EU-asetuksen 987/2009 26 artiklan tai kansainvälisessä sopimuksessa olevan vastaavan sisältöisen määräyksen nojalla. Lisäksi julkisen terveydenhuollon olisi viivytyksettä ennen määräajan umpeutumista ilmoitettava määräajan ylityksestä Kansaneläkelaitokselle.  

Pykälän ehdotettu neljäs momentti on saman sisältöinen kuin voimassa olevan 13 §:n 3 momentti. 

Pykälän ehdotettu viides momentti on saman sisältöinen kuin voimassa olevan 13 §:n 6 momentti. 

13 a §.Lupakäsittely henkilön asuessa muussa kuin toimivaltaisessa EU-valtiossa. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 13 a §, johon siirrettäisiin osa voimassa olevan 13 §:n sisällöstä. 13 a §:ä koskisi niitä tilanteita, joissa henkilö ei asu siinä EU-valtiossa, joka on toimivaltainen myöntämään hänelle EU-asetuksen 883/2004 20 artiklassa tai kansainvälisen sopimuksen vastaavassa määräyksessä mainitun luvan. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kansallisesta menettelystä tilanteessa, jossa lupaa hakenut henkilö asuu Suomessa, mutta Kansaneläkelaitos ei ole toimivaltainen laitos myöntämään lupaa. Tällaisissa tilanteissa Suomen on EU-asetuksen 987/2009 26 artiklan ja kansainvälisessä sopimuksessa olevan vastaavan määräyksen nojalla toimitettava henkilön asuinvaltiona hakemus viipymättä toimivaltaisen valtion laitokselle. Tässä yhteydessä on myös annettava todistus siitä, täyttyvätkö luvan myöntämisen edellytykset Suomessa. Ehdotuksen mukaisesti Kansaneläkelaitos pyytäisi ennen todistuksen laatimista 13 §:n 2 momentissa säädetyn menettelyn mukaisesti lausunnon henkilön hoidosta vastuussa olevalta julkisen terveydenhuollon toimintayksiköltä. Saatuaan lausunnon Kansaneläkelaitos toimittaisi henkilön hakemuksen ja pyytämäänsä todistuksen henkilön toisessa EU-valtiossa sijaitsevalle toimivaltaiselle laitokselle. 

Ehdotetun 2 momentin mukaan Kansaneläkelaitos antaisi 13 §:ssä tarkoitetun luvan asuinvaltion antaman lausunnon perusteella, jos henkilö, jolle Kansaneläkelaitos on toimivaltainen myöntämään luvan, asuu toisessa EU-valtiossa. Jollei asuinvaltiolta saada mainittua lausuntoa 13 §:n 2 momentissa säädetyn määräajan puitteissa, Kansaneläkelaitos antaisi päätöksen HUS-yhtymältä pyytämänsä henkilön hoitoa koskevan lääketieteellisen arvion perusteella. Tässä arviossa otettaisiin huomioon henkilön sen hetkinen terveydentila ja sairauden todennäköinen kulku. Jos henkilöllä on hakemuksessa tarkoitetun sairauden hoitamiseksi hoitosuhde jossakin julkisen terveydenhuollon toimintayksikössä, Kansaneläkelaitos pyytäisi jatkossakin mainitun lääketieteellisen arvion kyseiseltä taholta.  

Ehdotettu muutos olisi käytännössä luoteeltaan tekninen. Vastaavat säännöt sisältyvät voimassa olevan lain 13 §:n 4 ja 5 momentteihin. 

14 §. Luvan mukaisen hoidon kustannusten korvaaminen. Pykälässä säädetään kustannusten korvaamisesta tilanteessa, jossa henkilölle on myönnetty lupa saada asianmukaista hoitoa asuinvaltion ulkopuolella, mutta hän on luvasta huolimatta joutunut itse maksamaan terveyspalvelusta aiheutuneet kustannukset. Säännöstä ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että mainittu lupa voitaisiin myöntää myös lain 13 a §:n nojalla. Pykälää sovellettaisiin näin ollen tilanteisiin, joissa henkilölle on myönnetty ennakkolupa EU-asetuksen 883/2004 20 artiklan ja kansainvälisen sopimuksen vastaavan sisältöisen määräyksen perusteella.  

Lisäksi säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että korvaus maksetaan EU-asetuksen 987/2009 mukaisesti tai henkilön pyynnöstä rajalain 9 §:n mukaan. EU-asetuksen 987/2009 26 artiklan tai kansainvälisen sopimuksen vastaavan määräyksen mukaisesti henkilöllä on ensisijaisesti oikeus hoitoa antavan valtion lainsäädännön mukaiseen korvaukseen. Jos kuitenkin toimivaltaisen valtion oman lainsäädännön mukainen korvaus olisi suurempi, on henkilöllä hänen pyynnöstään oikeus saada erotuskorvaus. Korvaus ei saa ylittää henkilön terveydenhuollon palvelun tuottajalle maksamaa määrää ja hänet voidaan velvoittaa maksamaan toimivaltaisen valtion lainsäädännön mukainen asiakasmaksu. 

4 luku.Hoito-oikeustodistukset ja tietojen antaminen. Neljännen luvun otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi, jotta se nykyistä paremmin kuvastaisi luvussa olevia pykäliä.  

15 §. Rajat ylittävässä terveydenhuollossa käytettävät todistukset oikeudesta hoitoetuuksiin.Rajalain 4 luvussa olevia pykäliä ehdotetaan selkeytettäväksi, jotta tarkennettaisiin voimassa olevan lain sääntelyä liittyen Kansaneläkelaitoksen velvollisuuteen selvittää henkilöiden kansainvälisen lainsäädännön mukaisia oikeuksia käyttää terveydenhuollon palveluita Suomessa ja ulkomailla sekä sääntelyä liittyen Kansaneläkelaitoksen selvityksen yhteydessä antamiin hoito-oikeustodistuksiin. Voimassa olevan lain säännösten sisältö pohjautuu yksittäisiin terveydenhuoltoa koskevien oikeuksien osoittamiseksi tarvittaviin todistuksiin ja Kansaneläkelaitoksen toimivaltaan myöntää kyseisiä todistuksia. Rajat ylittävässä terveydenhuollossa käytettäviä todistuksia koskeva sääntely on jaoteltu muuttosuunnan mukaan. Tällainen maantieteellinen jaottelu ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukainen, koska yksittäisellä henkilöllä voi olla tarvetta sekä toisessa EU-valtiossa että Suomessa käytettäviin todistuksiin oikeudesta hoitoetuuksiin.  

Ehdotuksen mukaan lain 15 pykälän 1 momentissa säädettäisiin Kansaneläkelaitoksen velvollisuudesta selvittää, onko henkilöllä EU-asetuksen 883/2004, kansainvälisen sopimuksen, sosiaaliturvasopimuksen tai kansallisen lainsäädännön mukainen oikeus käyttää terveydenhuollon palveluita Suomessa ja ulkomailla sekä saada lain mukaisia sairaus- ja äitiysetuuksia Suomessa. Kansaneläkelaitos tekisi selvityksen asianomaisen henkilön hakemuksesta tai omasta aloitteestaan taikka Suomen julkisen terveydenhuollon pyynnöstä. Ehdotettu sääntely vastaisi sisällöltään Kansaneläkelaitoksen jo voimassa olevassa laissa säädettyjä velvollisuuksia. Ehdotetun momentin tavoitteena on koota yhteen nykyisen lain 16 §:ssä säädetty Suomea koskeviin oikeuksiin liittyvä selvitysvelvollisuus sekä 17 §:ssä säädetty ulkomaita koskeviin oikeuksiin liittyvä selvitysvelvollisuus. Käytännössä Kansaneläkelaitos selvittää yksittäisen henkilön kokonaistilanteen oikeudesta hoitoon Suomessa ja ulkomailla ja myöntää kaikki henkilön tarvitsemat todistukset. Selvittämisvelvollisuuksista on tarkoituksenmukaisinta säätää samassa pykälässä. 

Henkilön rajat ylittävään terveydenhuoltoon liittyvät oikeudet perustuvat pitkälti Suomea sitovaan kansainväliseen lainsäädäntöön tai sopimukseen. EU-asetuksen 883/2004 toimenpanossa yleiset laillisuusvalvojat (eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu 1753/4/03 vuodelta 2005 ja oikeuskanslerin ratkaisu 26/1/06 vuodelta 2006) ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Kansaneläkelaitos selvittäessään, mitä oikeuksia henkilöllä on käyttää terveydenhuollon palveluja kansainvälisen lainsäädännön nojalla ja myöntäessään teettämäänsä selvityksen perusteella henkilön tarvitsemia todistuksia, ottaa kantaa henkilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin perustuslain (731/1999) 21 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Perustuslain 21 §:n nojalla jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Voimassa olevassa rajalain 4 luvun pykälissä ei ole yleisesti säädetty Kansaneläkelaitoksen velvollisuudesta antaa henkilölle valituskelpoista päätöstä henkilön oikeudesta käyttää terveydenhuollon palveluita. Ainoa maininta päätöksen antamisesta sisältyy voimassa olevan lain 16 §:ään, jonka nojalla päätös, joka koskee Suomessa käytettävän, henkilön oikeutta hoitoetuuksiin koskevan todistuksen antamatta jättämistä annetaan henkilölle itselleen. Lisäksi on tarkennettu, että päätös annetaan vain henkilön pyynnöstä, jos todistusta on hakenut muu kuin asianomainen itse. Yleiset laillisuusvalvojat ovat yllä mainituissa ratkaisuissaan muistuttaneet, että Kansaneläkelaitoksen menettelyyn sovelletaan yleislakina myös hallintolakia (434/2003). Henkilöllä on oikeus saada valituskelpoinen päätös hallintolain säännösten nojalla, vaikkei etuuslainsäädännössä olisikaan asiaa koskevaa sääntelyä. 

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että Kansaneläkelaitos antaisi pykälän 1 momentissa mainitun selvityksen perusteella henkilölle päätöksen sekä todistukset, jotka ovat tarpeen henkilön oikeuden osoittamiseksi. Muutoksen tavoitteena olisi selkeyttää voimassa olevaa oikeustilaa siirtämällä päätöksenantoa koskevan velvollisuuden oikeusperusta yleislaista erityislakiin. Lisäksi tuotaisiin selkeämmin esille voimassa oleva soveltamiskäytäntö, jossa Kansaneläkelaitos antaa kaikki henkilön oikeuksiensa osoittamiseksi tarvitsemat todistukset selvitystä koskevan päätöksen liitteenä. Terveydenhuoltoa koskevien oikeuksien osoittamiseksi käytettävät todistukset eivät yleensä ole irrallisia kokonaisuuksia, joiden antamista Kansaneläkelaitos ratkaisee todistuksittain. Kansaneläkelaitos voisi kuitenkin antaa yksittäisen todistuksen ilman uutta terveydenhuollon oikeuksia koskevaa päätöstä, jos todistusta on tarpeen antaa tai uusia voimassa olevan ratkaistun etuusjakson aikana. Lisäksi Kansaneläkelaitos voisi edelleen erikseen myöntää eurooppalaisen sairaanhoitokortin henkilölle, joka kuuluu Suomen sosiaaliturvaan asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa annetun lain (16/2019) perusteella, jollei ole tarvetta muilta osin ottaa kantaa henkilön oikeuksiin käyttää terveydenhuollon palveluita ulkomailla ja Suomessa. Ehdotetussa momentissa säädettäisiin lisäksi, että Kansaneläkelaitos olisi velvollinen tutkimaan asian uudelleen ja antamaan päätöksen, jos ilmenee uutta selvitystä, jolla olisi vaikutusta jo annettuun päätökseen. Pykälän perusteella Kansaneläkelaitos antaisi jatkossakin todistusten antamatta jättämisestä päätöksen vain henkilön pyynnöstä, jos selvitystä on hakenut muu kuin asianomainen henkilö. 

Kansaneläkelaitoksen antamat hoitoa koskevan oikeuden osoittamiseksi käytettävät todistukset olisivat listattuna ehdotetun pykälän kolmannessa momentissa. Tavoitteena olisi koota yhteen voimassa olevassa 15 §:ssä mainittuja ulkomailla käytettyjä todistuksia (uuden listan kohdat 1-3) ja 16 §:ssä mainittua Suomessa käytettävää todistusta oikeudesta hoitoetuuksiin (uuden listan 5 kohta). Lisäksi käytettävissä olevien todistusten listaa täydennettäisiin huomioimaan myös kansainvälisten sopimusten nojalla myönnetyt todistukset, jotka sisällöllisesti vastaavat EU-asetuksen 883/2004 nojalla myönnettyjä todistuksia. Tällaisella kansainvälisellä sopimuksella tarkoitettaisiin ensisijaisesti kumppanuussopimusta. 

Lisäksi pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi, jotta se paremmin vastaisi säännöksen sisältöä. 

16 §.Suomessa käytettävä todistus oikeudesta hoitoetuuksiin. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana. Rajalain 4 luvussa olevia pykäliä ehdotetaan selkeytettäväksi, jotta tarkennettaisiin voimassa olevan lain sääntelyä liittyen Kansaneläkelaitoksen velvollisuuteen selvittää henkilöiden kansainvälisen lainsäädännön mukaisia oikeuksia käyttää terveydenhuollon palveluita Suomessa ja ulkomailla sekä sääntelyä liittyen Kansaneläkelaitoksen selvityksen yhteydessä antamiin hoito-oikeustodistuksiin. Voimassa olevassa laissa rajat ylittävässä terveydenhuollossa käytettäviä todistuksia koskeva sääntely on jaoteltu muuttosuunnan mukaan. Tällainen maantieteellinen jaottelu ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukainen, koska yksittäisellä henkilöllä voi olla tarvetta sekä toisessa EU-valtiossa että Suomessa käytettäviin todistuksiin oikeudesta hoitoetuuksiin. Tästä syystä ehdotetaan, että Kansaneläkelaitoksen voimassa olevan lain 16 §:ssä säädetty velvollisuus selvittää henkilön oikeus käyttää terveydenhuollon palveluita Suomessa ja saada lain mukaisia sairaus- ja äitiysetuuksia sekä velvollisuus myöntää selvityksen perusteella Suomessa käytettävä todistus oikeudesta hoitoetuuksiin, siirrettäisiin 15 §:ään. Muutoksen tavoitteena on koota molempia muuttosuuntia koskevat voimassa olevat säännöt yhteen.  

Voimassa olevassa 16 §:ssä säädetään, että Kansaneläkelaitos voi antaa Suomessa käytettävän todistuksen henkilön oikeudesta hoitoetuuksiin enintään 24 kuukauden mittaiselle ajalle. Ennen todistuksen voimassaolon päättymistä Kansaneläkelaitos tutkii henkilön pyynnöstä tai oma-aloitteisesti edellytykset uuden todistuksen antamiselle. Määräajan asettamisen katsottiin olevan perusteltua aikana, jolloin Kansaneläkelaitos käsitteli näitä asioita vielä manuaalisesti. Tavoitteena on ollut varmistaa, että tietyin väliajoin tarkistettaisiin, ettei henkilöiden olosuhteissa ole tapahtunut muutoksia. Tällä tavalla pienennettiin riskiä, että voimassa olevia julkista terveydenhuolta sitovia todistuksia jäisi perusteetta voimaan. Vuoden 2017 maaliskuussa Kansaneläkelaitos otti käyttöön tietojärjestelmän, jossa käsitellään henkilöiden rajat ylittävän terveydenhuollon oikeuksien selvittämistä koskevia hakemuksia. Kyseisen järjestelmän avulla voidaan erilaisina teknisinä impulsseina nostaa asia uudelleen käsittelijöiden käsiteltäväksi, kun henkilön olosuhteissa tapahtuu muutoksista (esimerkiksi henkilö muuttaa ulkomaille tai Suomeen, aloittaa tai lopettaa työskentelyn tai hänelle myönnetään Suomesta eläke). Tällä tavalla pienennetään riskiä, että jokin terveydenhuoltoa koskeva oikeus jäisi perusteetta voimaan. Tällä hetkellä kyseisessä tietojärjestelmässä käsitellään muuttosuunnasta riippumatta EU-valtioihin liittyviä hakemuksia. Kansaneläkelaitoksen tavoitteena on tulevaisuudessa laajentaa järjestelmän käyttöä myös kolmansia maita koskeviin tilanteisiin. Kansaneläkelaitoksen käytössä oleva asianhallintajärjestelmä mahdollistaa myös asioiden seurannan. Hallinnollisista syistä ei olisi enää tarpeen sisällyttää lakiin jotakin enimmäisaikaa todistuksen voimassaololle oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa.  

17 §.Ilmoitus olosuhteiden muutoksista. 17 §:ssä säädetty velvollisuus selvittää henkilön oikeutta käyttää rajat ylittävän terveydenhuollon palveluita sekä antaa tietoa oikeuksien osoittamiseksi myönnettyjen todistusten antamisesta ja rekisteröinnistä sekä rekisteröinnin muutoksista, peruuttamisesta ja seurannasta ehdotetaan siirrettäväksi lain 15 §:n ensimmäiseen momenttiin. 

Ehdotuksen mukaan 17 § koskisi jatkossa pelkästään henkilön velvollisuutta ilmoittaa Kansaneläkelaitokselle olosuhteissaan tapahtuvista muutoksista. Pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi, jotta se paremmin vastaisi säännöksen sisältöä.  

Ilmoittamisvelvollisuutta ehdotetaan tarkennettavaksi niillä Suomessa tai ulkomailla asumista, työskentelyä sekä eläkkeenmaksua koskevilla seikoilla, jotka voivat vaikuttaa henkilön oikeuteen saada rajalain mukaista korvausta, oikeuteen käyttää terveydenhuollon palveluja Suomessa ja ulkomailla tai sairaanhoidon kustannusvastuun määräytymiseen. Kansaneläkelaitos on tuonut valmistelun yhteydessä esille, että henkilön velvollisuutta ilmoittaa olosuhteissaan tapahtuvista muutoksista olisi tarpeen tarkentaa, jotta se selkeämmin ohjaisi henkilöitä. Mikäli mainituilla seikoilla olisi vaikutusta Kansaneläkelaitoksen myöntämään tämän lain mukaiseen etuuteen, Kansaneläkelaitos kuulisi henkilöä olosuhdemuutoksista hallintolain säännösten mukaisesti. 

Pykälän 2 momentin nojalla Kansaneläkelaitos voisi muuttaa lain 15 §:n nojalla annettua päätöstä henkilön oikeudesta käyttää terveyspalveluita Suomessa ja ulkomailla ja peruuttaa henkilölle myöntämänsä hoito-oikeustodistukset, jos henkilön olosuhteet ovat muuttuneet siten, ettei edellytyksiä päätöksen antamiselle enää olisi. Kansaneläkelaitos voisi muuttaa päätöstä olosuhteiden muuttumisen alkamisajankohdasta. 

Pykälän 3 momentin mukaan Kansaeläkelaitos voisi muuttaa päätöstään myös ilman asiakkaan ilmoitusta muiden käytettävissä olevien tietojen perusteella. Hallintolain 31 §:n mukaan viranomaisen on ennen päätöksen tekemistä hankittava asian ratkaisemiseksi tarvittavat tiedot. Hallintolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 72/2002 vp) mukaan edes asianosaisen passiivisuus selvitysten esittämisessä ei oikeuta viranomaista sivuuttamaan sille kuuluvaa selvitysvelvollisuutta. Viranomaisen selvitysvelvoite tarkoittaa, että päätös voidaan tehdä vain riittävästi selvitettyjen tosiseikkojen perusteella. Apulaisoikeuskansleri on ratkaisussa okv/1210/1/2011 kiinnittänyt Kansaneläkelaitoksen huomiota siihen, että perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaisesti kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Jollei etuuslainsäädännössä erikseen ole säädetty selvittämisvelvollisuudesta ja muualta saatujen tietojen käyttämisestä, päätöksenteossa olisi sovellettava hallintolain määräyksiä. Voimassa oleva rajalaki ei sisällä säännöstä muualta saatujen tietojen käyttämisestä päätöksenteossa. Tämä on käytännössä johtanut siihen, ettei päätöksiä henkilöiden oikeudesta käyttää terveydenhuollon palveluita tai myönnettyjä hoito-oikeustodistuksia ole voitu lakkauttaa, jollei henkilöä ole tavoitettu muualta saadun luotettavaksi katsotun tiedon varmistamiseksi tai hallintolain 31 pykälässä säädetty viranomaisen selvittämiskynnyksen ole muutoin luotettavasti katsottu ylittyvän. EU-asetuksen 987/2009 24 artiklan 2 kohdan ja kansainväliseen sopimukseen sisältyvän vastaavan sisältöisen määräyksen mukaisesti hoito-oikeutta ja jäsenmaan kustannusvastuuta osoittava asiakirja on voimassa, kunnes toimivaltainen valtio ilmoittaa asiakirjan peruuttamisesta. Näin ollen hoito-oikeustodistusten peruuttaminen on tärkeätä, jotta Suomen sairaanhoidon kustannusvastuu saataisiin katkaistua vastuun lakattua mahdollisimman nopeasti. 

18 §.Kansaneläkelaitoksen kustannusten korvaamiseen liittyvät tehtävät. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että sairaanhoidon kustannusten korvaaminen valtioiden välillä voisi perustua myös kansainvälisen sopimuksen määräyksiin. Tällä tarkoitettaisiin ensisijaisesti kumppanuussopimusta.  

19 §.Kustannusten korvaaminen valtioiden välillä. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että sairaanhoidon kustannusten korvaaminen valtioiden välillä voisi perustua myös kansainvälisen sopimuksen määräyksiin. Tällä tarkoitettaisiin ensisijaisesti kumppanuussopimusta. 

Lisäksi pykälän 3 momenttia ehdotetaan tarkennettavaksi siten, ettei saatavan perinnästä luopumista koskevaa valtuutusta tarvittaisi sosiaali- ja terveysministeriöltä, jos Suomella ei enää kansainvälisen lainsäädännön nojalla ole oikeutta laskuttaa mainittuja kustannuksia toiselta valtiolta. Pääsääntöisesti tämä koskisi tilanteita, joissa henkilöiden olosuhteissa tapahtuu takautuvasti muutoksia, jotka vaikuttavat henkilön oikeuteen saada terveydenhuollon palveluita Suomessa toisen valtion kustannuksella. Kolmas EU-valtio voi esimerkiksi takautuvasti myöntää henkilölle eläkkeen, jonka maksaminen siirtää sairaanhoidon kustannusvastuun takautuvasti tälle jäsenmaalle. Suomen on näissä tilanteissa luovuttava alkuperäisen saatavan perinnästä ja laskutettava kustannus uudelta toimivaltaiselta valtiolta. Tällaisissa tilanteissa olisi katsottava olevan turha edellyttää sosiaali- ja terveysministeriön antamaa valtuutusta, koska saatavien perintää ei ole sallittua jatkaa Suomea sitovan kansainvälisen lainsäädännön perusteella. Valtuutus olisi jatkossakin tarpeen, jos Suomella on oikeus laskuttaa kustannuksia, mutta perinnän ei voida enää katsoa olevan taloudellisesta, hallinnollisesta tai muusta vastaavasta syystä perusteltua. Muutos on tarpeen, koska voimassa oleva lainsäädäntö on tältä osin ollut epäselvä.  

20 §.Valtion korvaus julkiselle terveydenhuollolle. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että se ottaa huomioon tilanteet, joissa Suomessa asuu henkilöitä, joilla on Suomessa kotikunta mutta joiden sairaanhoidon kustannusvastuu kuulu toiselle valtiolle kansainvälisen sopimuksen nojalla. Tällaisella kansainvälisellä sopimuksella tarkoitettaisiin ensisijaisesti kumppanuussopimusta. Kyseisen sopimuksen sairaanhoidon kustannusvastuuta koskevat määräykset vastaavat sisällöllisesti EU-asetuksen 883/2004 sääntöjä, jolloin on perusteltua, että kansalliseen toimenpanoon liittyvät menettelysäännöt ovat yhteneväiset. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen lainsäädäntöön sekä eräisiin muihin lakeihin tehtävistä muutoksista hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisen uudistusta koskevasta lainsäädännöstä johtuen annetun hallituksen esityksen (HE 56/2021 vp) yhteydessä pykälän 5 momentissa ollut viittaus kumottuun asiakasmaksulain 13 a §:n 1 momenttiin muutettiin viittaukseksi liikennevakuutuslain (460/2016) 55 §:ään. Vastaavanlainen säännös hoidon antajan oikeudesta täyskustannuskorvaukseen sisältyy myös työtapaturma- ja ammattitautilain (459/2015) 40 §:ään. On katsottava olevan tarkoituksenmukaista, että rajalain mukaisen valtion korvauksen säädettäisiin olevan toissijainen myös työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisten korvauksiin nähden, koska rajalain nojalla valtion korvaamista kustannuksista vähennetään aina asiakasmaksulain mukaan määräytyvä asiakasmaksu. Tästä syystä ehdotetaan, että momenttia täydennettäisiin tältä osin. 

20 a §. Valtion korvaus Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 20 a §, jonka nojalla YTHS:lle korvattaisiin tietyille opiskelijoille annetun terveydenhuollon palvelun kustannukset valtion varoista. 

Rajalain 19 §:n nojalla Kansaneläkelaitoksen tehtävänä on huolehtia, että EU-asetuksen 883/2004 tai muun kansainvälisen sopimuksen perusteella annetun terveydenhuollon kustannukset laskutetaan henkilön sairaanhoidon kustannuksista vastuussa olevalta valtiolta. Vuoden 2008 alusta Kansaneläkelaitoksen rajat ylittävään terveydenhuoltoon liittyviä tehtäviä laajennettiin käsittämään myös kansallisten toimijoiden välinen kustannusten korvaaminen. Tämä katsottiin tarkoituksenmukaiseksi, jotta Kansaneläkelaitos käytännössä saisi tietoa niistä terveydenhuollon kustannuksista, joita voitaisiin laskuttaa toiselta valtiolta. Voimassa olevan rajalain 20 §:n nojalla julkisia terveyspalveluita järjestäville tahoille korvataan valtion varoista kotikunnattomalle henkilölle annetun sairaanhoidon kustannukset silloin, kun kustannukset ovat syntyneet EU-asetuksen 883/2004 tai muun Suomea sitovan kansainvälisen lain tai sopimuksen velvoitteista. Lisäksi sellaisille henkilöille, joilla on kotikunta Suomessa, annetun sairaanhoidon kustannukset korvataan, jos kustannukset kuuluvat toisen valtion sairaanhoidon kustannusvastuulle.  

YTHS:n korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta annetun lain nojalla tuottamien opiskeluterveydenhuollon palvelujen on katsottu kuuluvan EU-asetuksen 883/2004 soveltamisalaan asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a) alakohdan sairausetuutena. Opiskeluterveydenhuollon kustannukset voitaisiin täten myös periä vastuussa olevalta valtiolta, jollei perinnästä ole luovuttu Suomen tekemän sopimuksen perusteella. Pidetään tarkoituksenmukaisena luoda YTHS:lle samankaltainen oikeus saada Kansaneläkelaitokselta valtion korvauksia kuin julkisen terveydenhuollon ylläpitäjillä on rajalain 20 §:n nojalla. Tämä on tarpeen, jotta mahdollisestaan EU-asetuksen 883/2004 ja kansainvälisen sopimuksen asianmukainen toimenpano. Muutoksella varmistettaisiin, että Kansaneläkelaitos käytännössä saisi myös YTHS:n tuottamien palveluiden osalta tiedon toiselta valtiolta laskutettavista kustannuksista. 

Pykälän ensimmäisen momentin mukaan Kansaneläkelaitos korvaisi valtion varoista YTHS:n opiskelijalle annetun terveydenhuollon palvelun kustannukset, jos aiheutuneet kustannukset kuuluvat toisen valtion sairaanhoidon kustannusvastuulle EU-asetuksen 883/2004 tai Suomea sitovan kansainvälisen sopimuksen perusteella. Kansainvälisellä sopimuksella tarkoitettaisiin ensisijaisesti kumppanuussopimusta. Ehdotettu pykälä koskisi pelkästään annetusta opiskelijaterveydenhuollosta aiheutuneiden kustannusten korvaamista YTHS:n ja Kansaneläkelaitoksen välillä. EU-asetuksen 883/2004 soveltamista koskeva muutettu tulkintalinja ja ehdotettu rajalain pykälä eivät vaikuta YTHS:n tarjoamaan palveluvalikoimaan tai toisesta EU- tai ETA-valtiosta, Sveitsistä tai Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneestä kuningaskunnasta tulevien opiskelijoiden oikeuteen saada YTHS tuottamia opiskeluterveydenhuollon palveluita.  

Pykälän toisen momentin mukaan korvaus suoritettaisiin toteutuneiden kustannusten mukaisesti ja vastaisi enintään palvelujen järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten määrää. Korvaus perustuisi tuotteistukseen tai tuotehintaan, jolla YTHS seuraa muutoinkin omaa toimintaansa. Lisäksi YTHS:llä olisi ehdotettavan momentin nojalla velvollisuus antaa Kansaneläkelaitokselle kustannusten korvaamiseen liittyvien tehtävien hoitamista varten tarpeelliset tiedot. Rajalain 23 §:n nojalla korvauksen hakemisesta, määräytymisestä ja maksamisesta sekä muista kustannusten hallinnointiin liittyvistä seikoista säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 

22 §.Eurooppalaisen sairaanhoitokortin aiheeton käyttö. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan muuta Kansaneläkelaitoksen hallinnoimia etuuksia koskevaa etuuslainsäädäntöä. Kansaneläkelaitokselle on etuuslainsäädännössä lähes poikkeuksetta säädetty velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin aiheutuneiden kustannusten perimiseksi henkilöltä, jos henkilö on saanut etuuden aiheettomasti tai etuutta on maksettu liikaa. Etuuksien liikamaksu tai aiheettomasti maksaminen johtuu yleensä siitä, että henkilön olosuhteissa on takautuvasti tapahtunut muutoksia, jotka vaikuttavat etuuden määrään tai henkilön oikeuteen saada etuutta. Etuuksien takaisinperinnän tavoitteena on saattaa etuuden maksaminen vastaamaan henkilön oikeita olosuhteita eikä sen ole tarkoitettu olevan sanktio henkilöiden vilpillisestä toiminnasta.  

Suomi on aina velvollinen maksamaan annetusta sairaanhoidosta aiheutuneet kustannukset toisen EU-valtion toimivaltaiselle laitokselle, jos henkilö on saanut terveydenhuollon palveluita kyseessä olevassa valtiossa esittämällä Kansaneläkelaitoksen myöntämän voimassa olevan eurooppalaisen sairaanhoitokortin ja maksanut hoidosta valtion lainsäädännössä säädetyn asiakasmaksun. Pääsääntöisesti tilanteet, joissa valtiolle on aiheettomasti aiheutunut eurooppalaisen sairaanhoitokortin käyttöön kytkettyjä kustannuksia, eivät johdu siitä, että henkilö olisi tietoisesti tai epähuomiossa käyttänyt korttia väärin. Aiheettomat kustannukset voivat johtua esimerkiksi siitä, että henkilön olosuhteissa on tapahtunut muutoksia, jotka takautuvasti vaikuttavat Suomen kustannusvastuuseen. Ei voida katsoa olevan mitään perusteita, miksi eurooppalaisen sairaanhoitokortin käytöstä johtuvien aiheettomien kustannusten osalta toimittaisiin toisin kuin muissa Kansaneläkelaitoksen maksamissa etuuksissa ja korvauksissa. Olisi tarkoituksenmukaista, että aiheettomat kustannukset voitaisiin periä korttia esittäneeltä henkilöltä. Pykälän toisen momentin mukaisesti Kansaneläkelaitos voisi luopua kustannusten perinnästä, jos se katsottaisiin kohtuulliseksi. Kustannusten perinnästä luopumisen on katsottava olevan kohtuullista esimerkiksi silloin, jos henkilö ei tiennyt tai olisi voinut tietää, ettei Kansaneläkelaitoksen myöntämää korttia olisi saanut esittää. 

Tässä yhteydessä on kuitenkin huomioitava, että EU-asetuksen 883/2004 ja EU-asetuksen 987/2009 valtioiden sairaanhoidon kustannusvastuuta koskevat säännökset sekä vastaavan sisältöiset kansainvälisten sopimusten määräykset ovat ensisijaisia tämän lain säännöksiin nähden. Jos eurooppalaisen sairaanhoitokortin käytöstä valtiolle aiheettomasti aiheutuneita kustannuksia voidaan kansainvälisen lainsäädännön nojalla laskuttaa toiselta EU-valtiolta, kustannuksia ei voida periä takaisin eurooppalaista sairaanhoitokorttia esittäneeltä henkilöltä. 

Lisäksi pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi, jotta se paremmin vastaisi säännöksen sisältöä. Pykälän nykyinen otsikko on ”Eurooppalaisen sairaanhoitokortin väärinkäyttö”. Kyse olisi uudessa pykälässä kuitenkin aiheettomasta edusta aiheutuneiden kustannusten perimisestä korttia esittäneeltä henkilöltä eikä henkilön vilpillisen toiminnan sanktioimisesta. 

24 §.Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspiste. Pykälän 2 ja 3 momenttien johdantokappaleita ehdotetaan muutettavan, jotta tarkennettaisiin, että Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspisteen (yhteyspiste) tehtävänä on koota ja tuottaa materiaalia pykälässä mainituista aiheista vain, jos tarvittava tietopohja on saatavissa asiasisällön kannalta toimivaltaisten kansallisten tai kansainvälisten tahojen ylläpitämistä tietorekistereistä tai esimerkiksi verkkosivuilta. Yhteyspiste ei olisi katsottava olevan velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin tuottaakseen itse tarvittavan viranomaistiedoista koostuvan tietopohjan, jos pykälässä tarkoitetusta aiheesta ei ole kansallisesti tai kansainvälisesti saatavissa olevaa tietoa. 

Pykälän selventäminen katsotaan olevan tarpeen. Lain toimenpanossa on ollut epäselvää, velvoittaako laki, että yhteyspiste itse toimisi myös rekisterinpitäjänä ja tiedon keruuta tekevänä viranomaisena, jos asiasisällön kannalta toimivaltainen viranomainen ei itse ylläpidä tarvittavia rekistereitä tai tietoja. Tällaisen velvoittavan tulkinnan ei voida katsoa olevan tarkoituksenmukainen, koska yhteyspiste ei ole tietosisällön oikea omistaja. Esimerkiksi rajalain 24 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisesti yhteyspisteen tulisi jakaa tietoa Suomen terveydenhuollon rakennusten esteettömyydestä. Valtakunnan tasolla ei kuitenkaan ole saatavissa rekisteriä tai tietopankkia, josta rakennusten esteettömyystietoa saisi laajamittaisesti ja kootusti jaettua sitä tietoa tarvitsevalle toisesta valtiosta Suomeen hoitoon aikovalle henkilölle. 

25 §.Yhteistyövelvoite. Pykälässä säädetään yhteistyövelvoitteesta, jonka puitteissa yhteyspisteen toimintaan osallistuvien viranomaistahojen tulee antaa yhteyspisteelle sen tehtävien kannalta välttämättömät tiedot maksutta. Rajalakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 103/2013 vp) tarkennetaan, että kukin viranomaistaho vastaa omalta osaltaan yhteyspisteeseen liittyvästä tietosisältöjen tuottamisesta, asiantuntijapalveluista ja asiakaspalvelusta osana normaalitoimintaansa riittävällä resursoinnilla. Velvollisuus ei koske salassa pidettävien tietojen antamista. Vastaavasti yhteyspisteen toimintaan osallistuvat tahot saavat myös tietoa yhteyspisteeltä.  

Pykälää ehdotetaan tarkennettavaksi, ettei yhteistyössä olisi kyse pelkästään tietojen antamisesta. Lain 24 pykälässä säädettyjen tehtäviensä suorittamiseksi yhteyspiste tarvitsee tukea pykälässä mainituilta tahoilta. Tämä tuki tarkoittaisi erityisesti, että tahot varmistaisivat, että heidän vastuullaan oleva tietosisältö pyritään pitämään ajan tasaisena sekä heidän omissa palvelukanavissaan että yhteyspisteen ylläpitämässä verkkopalvelussa. Lisäksi yhteyspiste, asiakaspalveluun tulleiden kysymysten osalta, pyytää yhteistyötahoilta erilaisia kannanottoja näiden hallintoalaan kuuluvissa asioissa. 

Lisäksi ehdotetaan, että Digi- ja väestötietovirasto lisättäisiin pykälään, koska virasto on rajalain voimaan tulon jälkeen ollut vahvasti mukana yhteyspisteen työssä. 

Muutoksen tavoitteena olisi saattaa yhteistyötä säätelevän pykälän sisältö vastaamaan voimassa olevan lain soveltamiskäytäntöjä ja yhteyspisteen tarpeita.  

26 §.Yhteyspisteen hallinnoiman verkkopalvelun toimikunta. Voimassa olevan lain nojalla yhteyspisteelle perustettiin yhteistyöryhmä, jonka oli tarkoitus vastata yhteyspisteen operatiivisessa toiminnassa tarvittavien tietosisältöjen kokoamiseen ja tuottamiseen liittyvästä koordinoinnista. Rajalakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 103/2013 vp) todettiin, että yhteistyöryhmällä olisi suuri merkitys yhteyspisteen toiminnan kannalta, sillä eri tahojen yhteyspisteelle toimittamien tietojen tulisi olla muodoltaan ja sisällöltään yhdenmukaisia, jotta niitä pystyisi tehokkaasti hyödyntämään yhteyspisteen toiminnassa. Tavoitteena täten oli, että yhteistyöryhmästä muodostuisi yhteyspisteen toimintaa tukeva toimielin.  

Lain toimenpanon yhteydessä on ilmennyt, että laissa säädettyihin tavoitteisiin nähden yhteistyöryhmä on kooltaan liian suuri toimiakseen tehokkaasti. Yhteistyöryhmä on käytännössä toiminut tietojen jakokanavana, jolloin sen toiminta on ollut pitkälti päällekkäistä lain 31 §:n nojalla toimineen Rajat ylittävän terveydenhuollon neuvottelukunnan kanssa. Yhteyspisteen toiminnan tukena on viime vuosina toiminut vapaaehtoisuuteen perustuva toimituskunta, joka on osoittautunut toimivaksi konseptiksi. Kyseinen toimituskunta on pystynyt toimimaan yhteyspisteen käytännön tukena. Toimituskunnan työhön osallistuneiden viranomaistahojen edustajat ovat tuoneet esille, että resursoinnin kannalta olisi tarkoituksenmukaista virallistaa toimituskunnan asemaa. 

Viitaten yhteistyöryhmän alkuperäisiin tavoitteisiin, ehdotetaan, että yhteistyöryhmän sijaan säädettäisiin yhteyspisteen toimintaa paremmin tukevasta toimikunnasta, jonka tehtävänä olisi osallistua yhteyspisteen hallinnoiman EU-terveydenhoito.fi-verkkopalvelun tietosisällön ja toiminnallisuuksien kehittämiseen sekä varmistaa tietosisältöjen yhdenmukaisuus ja asiakaslähtöisyys.  

Toimikunnan vakinaisten jäsenten lukumäärää, olisi syytä rajata siten, että voitaisiin varmistaa ryhmän toimintaedellytykset ja toimivuus. Vakinaisina jäseninä olisivat verkkopalvelun sisällön omistajina toimivat sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Kansaneläkelaitos. Lisäksi toimikuntaan voisi kuulua edustajia myös muilta tahoilta, jotka olisivat tarpeen verkkopalvelun kehittämis- ja ylläpitotyössä. Osallistumisen kannalta tarpeellisena voitaisiin katsoa olevan esimerkiksi sellaisen tahon, jolla on vahvaa käytännön kokemusta Suomen julkisen terveydenhuollon järjestämisestä, eli taho, joka voisi tuoda toimikunnassa esille hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän näkemyksiä ja tarpeita. Puheenjohtajana toimisi yhteyspisteen päällikkö tai hänen nimeämänsä yhteyspisteessä työskentelevä henkilö.  

28 §.Muutoksenhaku sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi, jotta otettaisiin huomioon, että sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan nimi muuttui vuoden 2018 alusta alkaen sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnaksi (muutoksenhakulautakunta).  

Lisäksi pykälää muutettaisiin siten, että jatkossa ainoastaan Kansaneläkelaitoksen rajalain 15 §:n nojalla antamaa päätöstä henkilön oikeudesta käyttää terveydenhuollon palveluita Suomessa ja ulkomailla koskeva muutoksenhaku sekä lain 22 §:ssä tarkoitettu eurooppalaisen sairaanhoitokortin aiheetonta käyttöä koskevien tilanteiden muutoksenhaku ohjattaisiin muutoksenhakulautakunnalle. Tästä seuraisi, että henkilölle 9 §:n perusteella maksettavia korvauksia koskeviin päätöksiin, sekä nykyisin kunnalle ja kuntayhtymälle ja jatkossa hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymille maksettavia, 20 §:ssä tarkoitettuja valtion korvauksia koskeviin päätöksiin haettaisiin jatkossa muutosta lain 29 §:n mukaisesti hallinto-oikeudelta.  

Kansaneläkelaitoksen lain 15 §:n nojalla tekemä selvitys henkilön oikeudesta käyttää terveydenhuollon palveluita Suomessa ja ulkomailla on vahvasti kytketty sairausvakuutuslain mukaiseen sairausvakuuttamiseen, ja oikeus sairausvakuutukseen on ratkaistava ennen lain 15 §:n mukaisen päätöksen antamista. Sairausvakuutuslain 1 luvun 2 §:n perusteella Suomessa sairausvakuuttaminen määräytyy asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa annetussa laissa (16/2019) säädettyjen asumista, työskentelyä ja yrittäjyyttä koskevien edellytysten perusteella. Vuoden 2019 huhtikuun alusta alkaen Kansaneläkelaitos ei enää pääsääntöisesti anna erillisiä päätöksiä Suomen sosiaaliturvaan kuulumisesta tai sairausvakuuttamisesta, vaan edellytyksiin otetaan kantaa muiden etuuspäätösten yhteydessä. Kansaneläkelaitos ottaa täten tämän lain 15 §:n mukaisessa päätöksessä yleensä samalla kantaa siihen, onko henkilö Suomessa sairausvakuutettu sairausvakuutuslain nojalla. Koska sairausvakuutuslain mukainen muutoksenhaku tehdään muutoksenhakulautakuntaan, on edelleen perusteltua, että myös tämän lain 15 §:n mukaan annettuun päätökseen haetaan muutosta muutoksenhakulautakunnalta.  

29 §.Muutoksenhaku hallinto-oikeuteen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että hallintolain mukainen oikaisuvaatimusmenettely otettaisiin käyttöön niiden päätösten osalta, joihin ei lain 28 §:n nojalla haettaisi muutosta muutoksenhakulautakunnalta. Hallintolain 49 b §:n 1 momentin mukaisesti tämä tarkoittaisi sitä, että kyseisiin päätöksiin ei saisi hakea muutosta suoraan valittamalla. Oikaisuvaatimusmenettely soveltuu hyvin osaksi Kansaneläkelaitoksen päätöksentekoa. Kansaneläkelaitoksen myöntämiä etuuksia koskevassa lainsäädännössä vastaavanlainen prosessi on sisällytetty pakolliseksi osaksi muutoksenhakulautakuntaan menevien asioiden muutoksenhakuprosessia. Tämän itseoikaisuprosessin avulla Kansaneläkelaitoksella on mahdollisuus ensiasteena itse ottaa kantaa esitettyihin virheisiin ja se voi suoraan muuttaa tekemäänsä päätöstä, jos on samaa mieltä valituksen tekijän kanssa. Tällä tavalla edistetään sitä, ettei muutoksenhakulautakuntaa kuormiteta nopeasti ratkaistavilla asioilla ja lautakunta voi keskittyä oikeudellisesti tulkinnanvaraisiin asioihin. Vastaavat perustelut soveltuvat myös ehdotetun oikaisuvaatimusmenettelyn käyttöönotolle. Kansaneläkelaitokselle annettaisiin mahdollisuus kevyemmällä prosessilla muuttaa antamaansa päätöstä, jos se katsoo olevansa samaa mieltä oikaisuvaatimuksen tekijän kanssa. Oikaisuvaatimusmenettely soveltuisi hyvin ensiasteen oikeussuojakeinoksi. Yleiset säännökset oikaisuvaatimusmenettelystä sisältyvät hallintolain 7 a lukuun, ja ehdotetun pykälän 1 momenttiin ehdotetaan kirjattavaksi informatiivinen viittaus hallintolakiin.  

Ehdotetun muutoksen myötä, Kansaneläkelaitoksen 9 ja 20 §:n nojalla tekemien korvauksia koskevien päätösten muutoksenhaku siirrettäisiin muutoksenhakulautakunnasta hallinto-oikeuteen. Rajalain alkuperäisessä hallituksen esityksessä (HE 103/2013 vp) tiettyjen päätösten muutoksenhakua hallinto-oikeuteen perusteltiin sillä, että kyseisissä päätöksissä oli kyse kunnan vastuulle kuuluvista kustannuksista tai kunnalle maksettavista korvauksista. Kunnan asianosaisaseman vuoksi muutoksenhaku hallinto-oikeuteen katsottiin perustelluksi. Rajalain 20 §:n osalta on kyse hyvinvointialueelle, Helsingin kaupungille tai HUS-yhtymälle maksettavista korvauksista. Viitaten lain alkuperäisen hallituksen esityksen perusteluihin, on perusteltua siirtää mainittuihin korvauksiin liittyvä muutoksenhaku hallinto-oikeuteen. Nyt ehdotetaan lisäksi, että kaikki henkilölle maksettavat korvaukset määräytyisivät hyvinvointialueen, Helsingin kaupungin tai HUS-yhtymän kustannustason ja asiakasmaksun mukaisesti. Vaikka hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki tai HUS-yhtymä eivät olisi näiden osalta asiainosaisasemassa, muutoksenhaun siirtämistä hallinto-oikeuteen pidetään kuitenkin tarkoituksenmukaisena. Korvausprosessi kyteytyy vahvasti julkisen terveydenhuollon järjestämiseen liittyviin sääntöihin ja soveltamiskäytäntöihin. 

Pykälän 2 momenttiin sisällytettäisiin informatiivinen viittaus siitä, että oikaisuvaatimuksen johdosta annetun päätöksen muutoksenhakuun sovelletaan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) säännöksiä. Lisäksi erillinen maininta hallinto-oikeuden antaman päätöksen muutoksenhausta ehdotetaan poistettavan tarpeettomana. Valitusoikeus ensi asteen hallintotuomioistuimen päätökseen on sisällytetty yleislakiin, eikä siitä olisi tarvetta säätää erikseen erityislainsäädännössä. 

32 §.Eräiden henkilöryhmien oikeus saada hoitoetuuksia Suomessa. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että henkilöiden oikeudet saada terveyspalveluita Suomessa voisivat perustua myös kansainväliseen sopimukseen. Tällaisella kansainvälisellä sopimuksella tarkoitettaisiin ensisijaisesti kumppanuussopimusta.  

32 a §.Lähiomaisen oikeus käyttää puheenvaltaa. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 32 a § lähiomaisen tai muun henkilöstä pääasiallisesti huolehtivan tahon oikeudesta tietyissä tilanteissa käyttää puhevaltaa henkilön puolesta. Ehdotettu pykälä vastaisi sisällöllisesti sairausvakuutuslain 15 luvun 2 §:n 3 momenttia. 

Sairausvakuutuslain 15 luvun 2 §:n 3 momentin mukaan Kansaneläkelaitos voi hyväksyä vakuutetun lähiomaisen tai muun vakuutetusta pääasiallisesti huolehtivan henkilön käyttämään puhevaltaa vakuutetun puolesta, jos vakuutettu ei terveydentilansa vuoksi itse pysty hakemaan sairausvakuutuslain mukaista etuutta. Mainittua sairausvakuutuslain sääntöä sovelletaan voimassa olevan rajalain 12 §:n nojalla myös rajalain 3 luvun nojalla haettuun korvaukseen. Käytännössä vastaavan sisältöinen säännös on tarpeen myös muissa rajalain mukaisten hakemusten käsittelyn yhteydessä. Käytännössä on tilanteita, joissa henkilö muuttaa ulkomaille tai Suomeen asuakseen lähiomaisensa kanssa samassa valtiossa ja syntyy tarve pyytää Kansaneläkelaitosta selvittämään henkilön oikeutta saada terveydenhuollon palveluita Suomessa ja ulkomailla. Lisättävän säännöksen avulla ei tarvitsisi jäädä odottamaan mahdollisen edunvalvojan määräämistä, jos henkilö ei itse terveydentilansa takia pysty laatimaan hakemusta tai valtuuttamaan lähiomaista tekemään se hänen puolestaan. Kun hakemuksen voisi panna vireille henkilön puolesta myös hänen lähiomaisensa, voitaisiin ilman aiheetonta viivytystä selvittää henkilön oikeus saada terveydenhuollon palveluita hänen uudessa asuinvaltiossaan sekä määritellä, mille valtiolle sairaanhoidon kustannusvastuu kansainvälisen lainsäädännön nojalla kuuluu.  

32 b §.Kansaneläkelaitoksen oikeus saada tietoja. Pykälä on uusi ja siinä säädettäisiin Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada rajalaissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi ja käsiteltävänään olevien asioiden ratkaisemiseksi välttämättömät tiedot. Julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (906/2019) 22 ja 23 §:n nojalla rajalaissa säädetty tiedonsaantioikeus mahdollistaisi myös tiedon siirtämisen teknisen rajapinnan avulla tai tarpeen mukaan sähköisen katseluoikeuden rakentamisen. 

Pykälän 1 momentin perusteella Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada hyvinvointialueelta, Helsingin kaupungilta sekä HUS-yhtymältä välttämättömät tiedot käsiteltävänään olevan korvaushakemuksen tai ennakkolupa-asian ratkaisemiseksi. Hoitokustannus- ja asiakasmaksutietojen lisäksi hakemuksen käsittelyssä voidaan tarvita myös henkilön terveydentilaa koskevia tietoja. Henkilöä koskevat terveystiedot ovat hakemuksen ratkaisemisen kannalta välttämättömiä Kansaneläkelaitoksen arvioidessa onko henkilölle annettu tai hänen ulkomailta hakema hoito lääketieteellisisistä syistä tarpeellinen ja kuuluuko palvelu Suomen terveydenhuollon palveluvalikoiman piiriin tai arvioidessa täyttyvätkö EU-asetuksen 883/2004 20 artiklan tai kansainvälisen sopimuksen vastaavan sisältöisen määräyksen mukaiset ennakkolupaa koskevat edellytykset.  

Lisäksi Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada Eläketurvakeskukselta, eläke- tai vakuutuslaitokselta, Verohallinnolta, ulkoministeriöltä ja Maahanmuuttovirastolta välttämättömät tiedot henkilöiden hoito-oikeuksia ja hoito-oikeustodistuksia koskevien tehtäviensä hoitamista varten. EU-lainsäännön sääntöjen ja kansainvälisten sopimusten määräysten perusteella henkilön hoito-oikeuden ja Suomen sairaanhoidon kustannusvastuun määritteleminen edellyttää kokonaisvaltaista harkintaa henkilön tilanteesta ja olosuhteista. Hoito-oikeuksia koskevan hakemuksen ratkaisemisen kannalta välttämättömiä tietoja ovat erityisesti Suomen sosiaaliturvaan kuulumista koskevat tiedot, työskentelyä ja yritystoimintaa sekä niihin liittyviä tuloja ja työeläkemaksuja koskevat tiedot, eläkkeenmaksua koskevat tiedot, sairausvakuutusmaksuvelvollisuutta koskevat tiedot sekä henkilön oleskelulupaa ja kausityötodistusta ja -viisumia koskevat tiedot. Kansaneläkelaitos käyttää myös tulotietojärjestelmästä annetussa laissa (53/2018) tarkoitettuja tulorekisteriin tallennettavia tietoja.  

32 c §.Muuta etuutta varten saatujen tietojen käyttäminen. Pykälä on uusi ja siinä säädettäisiin Kansaneläkelaitoksen oikeudesta käyttää muuta tehtävää varten saatuja tietoja tämän lain mukaisen tehtävän hoitamiseksi tai asian ratkaisemiseksi. Kansaneläkelaitos tarvitsee eri etuuksien hoitamisessa usein samoja tietoja joko hakijalta itseltään tai muilta viranomaisilta ja laitoksilta. Jotta näitä tietoja ei tarvitsisi toistamiseen hankkia, ehdotetaan lakiin otettavaksi säännös, jonka mukaan Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus yksittäistapauksessa käyttää jonkin muun etuusasian käsittelyä varten saatuja tietoja käsitellessään rajalain mukaista asiaa. Tietoja käytettäessä edellytetään, että mainitut tiedot ovat välttämättömiä asian käsittelyssä. Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada kyseiset tiedot muutoinkin tämän lain perusteella. Mahdollisesta tietojen käytöstä on etukäteen informoitava etuudensaajia esimerkiksi hakemuslomakkeissa.  

8  Lakia alemman asteinen sääntely

Rajat ylittävän terveydenhuollon kustannusten hallinnoinnista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (65/2014) säädetään muun muassa menettelyistä valtion siirtäessä Kansaneläkelaitokselle tarvittavat varat kunnille ja kuntayhtymille sekä toisille EU:n ja ETA-valtioille ja Sveitsille suoritettavia korvauksia varten.  

Asetukseen on tarpeen tehdä hallituksen esityksessä ehdotettavista lainmuutoksista johtuvat muutokset. Tässä yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistukseen liittyvät muutostarpeet otetaan myös huomioon. Tämä koskisi erityisesti muutostarpeita, jotka johtuvat terveydenhuollon palveluiden järjestämisvastuun siirtämistä kunnilta ja sairaanhoitopiireiltä perustettaville hyvinvointialueille. 

9  Voimaantulo

Ehdotetaan, että laki tulisi voimaan 1.1.2023. Lisäksi ehdotetaan, että ennen tämän lain voimaantuloa aiheutuneisiin sairaanhoidon kustannuksiin sovellettaisiin kuitenkin tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 

10  Toimeenpano ja seuranta

Rajalakiin ehdotettujen muutosten toimeenpanosta vastaa ensisijaisesti Kansaneläkelaitos. Muutosten on arvioitu aiheuttavan etuusjärjestelmämuutosten lisäksi muutoksia myös hallinnollisiin prosesseihin, päätöksiin ja ohjeisiin. Uudistetun korvausmallin takia, järjestelmämuutokset kohdistuvat erityisesti sairaanhoitokorvausjärjestelmään. Koska korvauskäsittely vastaisi osin nykyisin käytössä olevaa äkillistä sairastumista koskevaa korvausmallia, on kuitenkin arvioitu, että hallintotoiminnassa pystyttäisiin osin hyödyntämään olemassa olevia prosesseja ja tietojärjestelmäratkaisuja. Lisäksi YTHS:n uuden korvausoikeuden myötä muutostarpeita arvioidaan kohdistuvan myös valtion korvauksen käsittelyjärjestelmään. Tässä voitaisiin kuitenkin hyödyntää julkisen terveydenhuollon ylläpitäjälle maksettaviin valtion korvauksiin kehitettyjä prosesseja ja tietojärjestelmäratkaisuja. 

Muutettu korvausmalli kohdistaa toimenpanoon liittyviä vastuita osin myös hyvinvointialueelle, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle. Tämä tarkoittaisi ensisijaisesti hoitokustannusten ja asiakasmaksujen määrittelemistä ja ylläpitoa. Toimenpanossa keskeisessä roolissa on toimivien yhteistyöprosessien ja tiedonvälityskanavien kehittäminen Kansaneläkelaitoksen ja hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän välillä.  

Toimenpanossa viestinnällä ja tiedottamisella on myös keskeinen rooli. Henkilöiden oikeuksien toteutumisen kannalta on tärkeätä, että henkilöt ovat tietoisia rajat ylittävää terveydenhuoltoa koskevista muuttuneista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Lisäksi olisi tärkeätä, että hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän määrittelemät hoitokustannukset ja asiakasmaksut olisivat julkisesti saatavilla. Henkilön oikeusturvan kannalta on oleellista, että hän voisi etukäteen arvioida toisessa EU- ja ETA-valtiossa, Sveitsissä sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneessä kuningaskunnassa annetusta hoidosta aiheutuneista kustannuksista jälkikäteen maksettavan korvauksen määrää.  

Lainmuutoksen toteutumista olisi seurattava ja arvioitava. Erityisesti olisi muutetusta korvausmallista johtuen tärkeätä seurata korvauksiin liittyvien hakemusten ja kustannusten kehitystä. Lain toimenpanon yhteydessä on täten tärkeätä luoda menetelmiä, joilla kerätään seurannan tueksi tarvittavaa tilastotietoa. Nämä tilastotiedot olisi pysyttävä jakamaan hoitoa antavan valtion ja oikeusperustan (esimerkiksi EU-asetus 883/2004 tai potilasdirektiivi) mukaan. Lisäksi karkealla tasolla saatavilla olevia tilastoja olisi voitava jaotella myös ulkomailla annetun terveydenhuollon palvelun mukaisesti. Lain toimenpanon yhteydessä olisi eri viranomaistahojen yhteistyössä sovittava lainmuutosten vaikutusten seurantaan tarvittavista tilastoista sekä kerättävän tietopohjan jaottelua koskevista yksityiskohdista.  

Lain voimaantulon jälkeen olisi myöhemmässä vaiheessa tarpeen selvittää valtion ja hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän välistä taloudellista vastuujakoa henkilölle ulkomailla annetusta hoidosta aiheutuneista kustannuksista. Tällaisen muutoksen valmistelu ja toteuttamisen arvioidaan edellyttävän huolellista kustannus- ja muiden vaikutusten selvittämistä, jonka ei ole katsottu olevan mahdollista tämän hallituksen esityksen valmistelun yhteydessä. Kansallisen terveyspalvelujärjestelmän kokonaisuudistuksen ja valmisteilla olevien sairausvakuutuslain mukaisiin sairaanhoitokorvauksiin kohdistuvien muutosten johdosta terveydenhuollon rakenteisiin ja erityisesti suomalaisten henkilöiden käyttäytymismalleihin liittyy paljon epävarmuustekijöitä, joita ei voida ennustaa. Myös kustannusvastuujakoa koskevan jatkoselvittämisen pohjaksi ja sen arvioinnin tueksi tarvittaisiin nykyistä tarkempia tilastotietoja ehdotetun korvausmallin vaikutuksista. 

11  Suhde talousarvioesitykseen

Esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2023 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. 

12  Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Esityksen kannalta merkityksellisenä on erityisesti perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuutta koskeva säännös. Lisäksi yhtymäkohtia on myös perustuslain 22 §:ssä säädettyyn julkisen vallan velvoitteeseen turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.  

Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, jolloin ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslain esitöiden mukaan kyseisellä pykälällä pyritään turvaamaan paitsi perinteistä oikeudellista yhdenvertaisuutta myös tosiasiallisen tasa-arvon toteutumista yhteiskunnassa. (HE 309/1993 vp). Lähtökohtaisesti pelkän erilliskohtelun olisi katsottava olevan perustuslain 6 §:n syrjintäkiellon vastainen. (PeVL 31/2014 vp). Yhdenvertaisuussäännös ei kuitenkaan edellytä, että kaikkia olisi kaikissa tilanteissa kohdeltava samalla tavalla, elleivät asiaan vaikuttavat olosuhteet ole samanlaisia. Syrjintäkieltosäännöksen nojalla kaikenlainen eronteko ihmisten välillä ei ole kielletty, vaikka erottelu perustuisikin säännöksessä nimenomaan mainittuun syyhyn. Perustuslain yhdenvertaisuussäännös kohdistuu myös lainsäätäjään, jolloin lailla ei voida mielivaltaisesti asettaa ihmisiä tai ihmisryhmiä toisia edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan. Esityksessä ehdotetaan muutosta ulkomailla annetuista terveydenhuollon palveluista aiheutuneiden kustannusten korvausmalliin. Korvausmallin muutostarve perustuu potilasdirektiivissä säädettyyn Suomea sitovaan velvoitteiseen. Hakeutuessaan toiseen EU- tai ETA-valtioon, Sveitsiin tai Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneeseen kuningaskuntaan saadakseen siellä terveydenhuollon palveluita, henkilö olisi ehdotuksen mukaisesti oikeutettu saamaan hoidosta aiheutuneista kustannuksistaan korvauksia, jotka määräytyisivät henkilön terveydenhuollon palveluiden järjestämisvastuussa olevan hyvinvointialueen, Helsingin kaupungin tai HUS-yhtymän kustannustason ja asiakasmaksun mukaisesti. Nykyisen lain nojalla henkilöllä on vastaavassa tilanteessa oikeus saada sairausvakuutuslain mukainen korvaus.  

Oikeus saada korvauksia koskisi edelleen kaikkia Suomen sairaanhoidon kustannusvastuulla olevia henkilöitä. Täten ehdotettu korvausmalli ei tältä osin aseta yksilöitä eri asemaan. Maantieteellisistä syistä, Suomen rajaseuduilla ja erityisesti Etelä-Suomessa asuvilla henkilöllä voidaan käytännössä katsoa olevan helpompi matkustaa toiseen valtioon saadakseen siellä terveydenhuollon palveluita. Tällä voidaan välillisesti arvioida olevan vaikutusta tosiasiallisen tasa-arvon toteutumiseen yhteiskunnassa. Kustannusten korvaamiselle säädettyjen edellytysten nojalla korvauksia lähtökohtaisesti maksettaisiin kuitenkin vain sellaisista palveluista, joita hyvin-vointialueen, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän olisi muutenkin järjestettävä oman järjestämisvastuunsa puitteissa. Näin ollen muutoksen ei katsota vaikuttavan henkilöiden oikeuksiin saada tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut oman alueensa asiakasmaksun hinnalla. Henkilölle aiheutuneiden matkakustannusten korvaaminen määräytyisi edelleen sairausvakuutuslain mukaisesti. Matkakustannuksiin liittyvä mahdollinen korvaus määräytyisi sen mukaisesti olisiko henkilö oikeutettu saamaan matkakorvauksia asioidessaan omalla hyvinvointialueellaan lähimpänä olevassa sellaisessa toimipisteessä, josta hän voisi saada vastaavan palvelun. Täten voidaan maantieteellisistä syistä arvioida, että Suomessa syrjäseuduilla asuvilla olisi taajama-alueilla asuviin henkilöihin verrattuna suurempi todennäköisuus saada matkakorvauksia hakiessaan terveydenhuollon palveluita toisesta EU-maasta.  

Henkilöiden korvausoikeuksien näkökulmasta potilasdirektiivi ei erottele julkisia ja yksityisiä terveydenhuollon palveluiden tuottajia. Näin ollen toisesta EU-valtiosta terveydenhuollon palveluita hakeva henkilö olisi oikeutettu samaan esityksessä esitetyn korvausmallin mukaan määräytyvän korvauksen myös saadessaan palveluita toisessa EU-valtiossa toimivalta yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Asioidessaan yksityisessä terveydenhuollossa Suomessa henkilöt olisivat edelleen oikeutettuja saamaan sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen. Tästä voidaan arvioida aiheutuvan eriävää kohtelua, jota EU-lainsäädännön kontekstissa kutsutaan termillä ’käänteinen syrjintä’. Käänteisessä syrjinnässä on muun muassa kyse siitä, että jäsenvaltion omat kansalaiset jäävät huonompaan asemaan tilanteissa, joissa heihin sovelletaan kansallista lainsäädäntöä, verraten jäsenvaltion omiin kansalaisiin, joiden tilanteessa on löydettävissä yhteys unionin oikeuteen. EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 18 artiklan mukaan kaikki kansalaisuuteen perustuva syrjintä on kiellettyä perussopimusten soveltamisalalla. EU-oikeuden kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kielto pyrkii esimerkiksi turvaamaan sen, ettei toisista jäsenvaltioista peräisin olevia tavaroita, henkilöitä, palveluita tai pääomaa syrjitä suhteessa oman valtion vastaaviin. Sananmuodoltaan artikla on hyvin laajasti kirjoitettu, jolloin sen on periaatteellisella tasolla katsottu koskevan myös jäsenmaan viranomaisten toimintaa suhteessa jäsenmaan omiin kansalaisiin. SEUT rajoittaa toimintaa kuitenkin vain sen soveltamisalan piirissä, vaikkei se sisällä yleistä rajoitusta, joka sinänsä estäisi perustamissopimuksen tai muun EU-lainsäädännön soveltamaisen puhtaasti kansallisiin tilanteisiin. Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on sen sijaan ottanut kannan, että perustamissopimus on sovellettavissa vain rajat ylittävissä tilanteissa ja että myös sen oma toimivalta ulottuisi vain tällaisiin tilanteisiin. On katsottu, että EU-lainsäädännön ja EUT:n toimivallan laajentuminen aloille, jotka eivät ole harmonisoituja, tai tilanteisiin, jotka koskevat puhtaasti kansallisia tilanteita, voisi horjauttaa EU:n ja jäsenvaltioiden välistä toimivallanjakoa. EU:n perustamissopimuksien ja niiden takaamien vapaan liikkumisen periaatteet ei näin ole katsottu suoraan soveltuvan puhtaasti kansallisiin tilanteisiin ja lähtökohtaisesti EU-lainsäädäntö ei täten kiellä käänteistä syrjintää. Tässä yhteydessä on lisäksi otettava huomioon, että potilasdirektiivi ottaa myös itse kantaa käänteisen syrjinnän mahdollisuuteen. Direktiivin 1 artiklan mukaisesti se ei velvoita jäsenvaltioita korvaamaan sen alueelle sijoittautuneen terveydenhuollon palveluiden tuottajan antaman terveydenhuollon kustannuksia, jos kyseinen toimija ei kuulu asianomaisen valtion julkiseen terveydenhuoltojärjestelmään.  

Esityksessä esitetään myös muutoksia, joiden tavoitteena on korjata lain toimenpanossa havaittuja puutteita sekä selkeyttää ja tarkentaa lain sääntelyä, jotta parannettaisiin lain tulkintaa ja luettavuutta. Muutokset ovat lähinnä teknisluonteisia, eli ne eivät suurelta osin aiheutua muutoksia nykyiseen soveltamiskäytäntöön. Muutosten arvioidaan kuitenkin edistävän lain suhdetta perustuslain 2 §:n 3 momenttiin, jonka nojalla julkisen vallan on perustuttava lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Lisäksi kyseisillä muutoksilla pyritään oikeudellisin keinoin mahdollistamaan, että toimeenpanossa käytössä olevia, kankeina ja työläinä havaittuja prosesseja voitaisiin kehittää hallinnollisesti kevyempään suuntaan. Muutosten pääasiallisena tavoitteena on keventää viranomaisten hallinnollista työtä ja erityisesti selkeyttää viranomaisten välistä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä. Välillisesti muutosten arvioidaan kuitenkin edistävän myös yksilöiden oikeusvarmuuden ja heidän perustuslain 21 §:ssä säädetyn oikeusturvansa toteutumista. 

Esitystä on arvioitu myös perustuslain 10 §:ssä säädetyn yksityiselämän ja henkilötietojen suojan näkökulmasta. Euroopan parlamentin ja neuvoston yleistä tietosuoja-asetusta (EU) 2016/679 on sovellettu 25.5.2018 alkaen. Yleinen tietosuoja-asetus sisältää kansallista liikkumavaraa. Tietosuoja-asetusta täsmentää kansallinen tietosuojalaki (1050/2018). Yleisen tietosuoja-asetuksen 9 artikla sisältää määräyksen erityisisiä henkilötietoryhmiä koskevasta käsittelystä. Artiklan kohdassa 1 todetaan, että sellaisten henkilötietojen käsittely, joista ilmenee rotu tai etninen alkuperä, poliittisia mielipiteitä, uskonnollinen tai filosofinen vakaumus tai ammattiliiton jäsenyys sekä geneettisten tai biometristen tietojen käsittely henkilön yksiselitteistä tunnistamista varten tai terveyttä koskevien tietojen taikka luonnollisen henkilön seksuaalista käyttäytymistä ja suuntautumista koskevien tietojen käsittely on kielletty. Edellä mainitun 9 artiklan 2 kohdan alakohdissa on lueteltu tilanteet, joissa 1 kohtaa ei kuitenkaan sovelleta. Mainitun 2 kohdan b alakohdan mukaan tietoja voidaan käsitellä, jos käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän tai rekisteröidyn velvoitteiden ja erityisten oikeuksien noudattamiseksi sosiaaliturvan ja suojelun alalla, siltä osin kuin se sallitaan unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä tai jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaisissa työehtosopimuksissa, joissa säädetään rekisteröidyn perusoikeuksia ja etuja koskevista suojatoimista. Tietosuojalain 6 §:n 2 kohdan nojalla tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta tietojen käsittelyyn, josta säädetään laissa tai joka johtuu välittömästi rekisterinpitäjälle laissa säädetystä tehtävästä. Kansaneläkelaitoksen rajalaissa säädetyt tehtävät perustuvat EU-lainsäädäntöön ja kansainvälisiin sopimuksiin. Niiden asianmukainen täytäntöönpano edellyttää myös henkilötietojen käsittelyä, jolloin tehtävistä on yleisen tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain mukaisesti säädettävä lailla. 

Esityksen mukaisesti rajalakiin sisällytettäisiin säännös Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada rajalaissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi ja käsiteltävänään olevien asioiden ratkaisemiseksi välttämättömät tiedot. Lisäksi säädetään Kansaneläkelaitoksen oikeudesta käyttää muuta tehtävää varten saatuja rajalain mukaisen tehtävän hoitamiseksi tai asian ratkaisemiseksi tarvittavat tiedot. Soveltamiskäytännössä on tiedonsaannin osalta aikaisemmin sovellettu sairausvakuutuslain 19 lukua. Henkilötietojen saantia ja luovuttamista koskevaa sääntelyä on myöskin arvioitava perustuslain 10 §:n kannalta. Yksityiselämän ja henkilötietojen suojan piiriin kuuluvien tietojen luovuttamista viranomaiselta toiselle on tarkasteltu useissa perustuslakivaliokunnan lausunnoissa ja valiokunnan tulkintakäytäntöä voitaneen pitää tältä osin varsin vakiintuneena. Tuoretta asiaa koskevaa lausuntokäytäntöä edustaa lausunto PeVL 17/2021 vp (s. 40–44), jossa myös viitaan valiokunnan aikaisempaan käytäntöön. Perustuslakivaliokunta on todennut seuraavaa: ”Perustuslakivaliokunta on arvioinut viranomaisten tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevaa sääntelyä perustuslain 10 §:n 1 momentissa säädetyn yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta ja kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, mihin ja ketä koskeviin tietoihin tiedonsaantioikeus ulottuu ja miten tiedonsaantioikeus sidotaan tietojen välttämättömyyteen (PeVL 15/2018 vp s. 35–45). Viranomaisen tietojensaantioikeus ja tietojenluovuttamismahdollisuus ovat voineet liittyä jonkin tarkoituksen kannalta "tarpeellisiin tietoihin", jos tarkoitetut tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi. Jos taas tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus "tietojen välttämättömyydestä" jonkin tarkoituksen kannalta (ks. esim. PeVL 17/2016 vp s. 5–6). Valiokunta on antanut erityistä merkitystä luovutettavien tietojen luonteelle arkaluonteisina tietoina arvioidessaan täsmällisyyttä ja sisältöä. Mikäli ehdotetut säännökset tietojen luovutuksesta ovat kohdistuneet myös arkaluonteisiin tietoihin, tavallisen lain säätämisjärjestyksen käyttämisen edellytyksenä on ollut sääntelyn täsmentäminen selostetun perustuslakivaliokunnan viranomaisten tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevaa sääntelyä koskevan käytännön mukaiseksi (PeVL 38/2016 vp s. 3). Valiokunta ei toisaalta ole pitänyt hyvin väljiä ja yksilöimättömiä tietojensaantioikeuksia perustuslain kannalta mahdollisina edes silloin, kun ne on sidottu välttämättömyyskriteeriin (ks. esim. PeVL 71/2014 vp s. 3/I, PeVL 62/2010 vp s. 3–4 ja PeVL 59/2010 vp, s. 4/I). 

Esityksessä Kansaneläkelaitoksen tiedonsaantioikeutta on pyritty rajaamaan vain henkilön hakemuksen ratkaisemisen kannalta tarpeellisiin tietoihin. Hyvinvointialueelta, Helsingin kaupungilta ja HUS-yhtymältä saatavat välttämättömät tiedot on pykälässä rajattu koskemaan korvaushakemuksia sekä ennakkolupa hakemuksia. Eläketurvakeskukselta, eläke- tai vakuutuslaitokselta, Verohallinnolta, ulkoministeriöltä ja Maahanmuuttovirastolta välttämättömät tiedot on rajattu koskemaan henkilöiden hoito-oikeuksia ja hoito-oikeustodistuksia koskevia tehtäviä. Tämän lisäksi tietosisällöt on lain perusteluissa pyritty luettelemaan selkeästi.  

Hallituksen käsityksen mukaan ehdotetut muutokset ovat sopusoinnussa perustuslaissa säädettyjen perusoikeuksien ja Suomea sitovan EU-lainsäädännön kanssa. Hallituksen käsityksen mukaan lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Hallitus kuitenkin pitää suotavana, että esityksestä pyydetään perustuslakivaliokunnan lausunto, koska esityksessä ehdotettuun hoitokustannusten korvausmalliin liittyy kysymys rajat yli liikkuvia henkilöitä koskevan sääntelyn suhteesta sellaisten henkilöiden oikeuksiin, jotka eivät hae palveluita ulkomailta.