1.2
Merityösopimuslaki
2 luku Työnantajan velvollisuudet
5 §.Vapautuvista työpaikoista tiedottaminen. Pykälää ehdotetaan täydennettäväksi siten, että siinä säädettäisiin käyttäjäyrityksen velvollisuudesta ilmoittaa myös vuokratyöntekijöilleen yrityksessä vapautuvista työpaikoista samoin menettelyin kuin yrityksessä menetellään vapautuvista työpaikoista sen omille työntekijöille tiedottamisessa. Siten käyttäjäyrityksen vuokratyöntekijät saatettaisiin samaan asemaan suoraan käyttäjäyrityksen palveluksessa olevien määräaikaisten ja osa-aikaisten työntekijöiden kanssa.
Säännöksellä on tarkoitus panna täytäntöön vuokratyödirektiivin 6 artiklan 1 kohta. Tarkoituksena on edistää vuokratyöntekijöiden työllistymistä käyttäjäyrityksessä. Ehdotettu muutos vastaa sisällöltään vuokratyödirektiivin tavoitteita.
Käyttäjäyrityksen valitsema tiedottamistapa soveltuu lähtökohtaisesti myös vuokratyöntekijöille tiedottamiseen. Käyttäjäyrityksen on huolehdittava työvoiman vuokraustilanteissa siitä, että yrityksen valitsema tiedottamistapa on sellainen, että myös vuokratyöntekijät voivat käytännössä saada tiedon vapautuvista työpaikoista.
8 §.Vuokrattujen työntekijöiden työsuhteissa sovellettava työehtosopimus. Pykälän 1 momentin mukaan vuokratyöntekijän työsuhteessa sovelletaan käyttäjäyritystä sitovaa työehtosopimusta tai jos sellaista ei ole, niin yleissitovaa työehtosopimusta. Nyt pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin vuokrattujen työntekijöiden työehtojen määräytymisestä tilanteessa, jossa ei ole käyttäjäyritystä velvoittavaa työehtosopimusta. Vuokratyödirektiivin toimeenpano edellyttää, että tällaisissa tilanteissa on noudatettava direktiivin yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, josta säädetään vuokratyödirektiivin 5 artiklan 1 kohdassa. Vuokratyöntekijän keskeisten työsuhteen ehtojen on tällöinkin vastattava käyttäjäyrityksen omien työntekijöiden työsuhteen ehtoja.
Vuokratyödirektiivin 3 artiklan 1 f kohdan mukaan keskeisillä työehdoilla tarkoitetaan laeissa, asetuksissa, hallinnollisissa määräyksissä, työehtosopimuksissa ja/tai muissa käyttäjäyrityksessä voimassa olevissa sitovissa ja yleisissä säännöksissä säädettyjä työehtoja, jotka liittyvät työaikaan, ylitöihin, taukoihin, lepoaikoihin, yötyöhön, lomiin ja yleisiin vapaapäiviin ja palkkaan.
Vuokratyödirektiivissä ei ole määritelty palkan käsitettä. Toisaalta se on määritelty Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 157 artiklassa ja myös unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään määritellyt, mistä palkka muodostuu. Omaksuttu palkan käsite on laaja. Sen mukaan palkkaan voi kuulua peruspalkan lisäksi erilaisia lisiä, kuten ilta-, vuoro- ja olosuhdelisiä. Palkan käsitteeseen kuuluvat myös ylityökorvaukset, ikälisät ja bonuspalkka. Merityösopimuslain säännökset työstä maksettavasta vastikkeesta ovat riittävät vuokratyödirektiivin täytäntöönpanon kannalta. Käytännössä vuokratyöntekijän palkka määräytyy työhön sovellettavan työehtosopimuksen perusteella.
Jos vuokratyöhön ei sovelleta mitään pykälän 1 momentissa tarkoitettua työehtosopimusta, vuokratyöhön olisi sovellettava käyttäjäyritystä sitovaa muuta normistoa. Vuokratyödirektiivissä tarkoitettuja käyttäjäyritystä sitovia ja yleisesti sovellettavia sääntöjä voivat olla esimerkiksi yritystä sitovat yrityskohtaiset palkkausjärjestelmät tai myös yrityksessä yleisesti sovellettava vakiintunut käytäntö. Oleellista on se, että kyse on käyttäjäyritystä sitovasta ja myös yleisesti sovellettavasta järjestelmästä.
Ruotsinkielisen lain 2 luvun 8 §:n 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi kielellinen täsmennys säännöksen asiasisältöä kuitenkaan muuttamatta.
8 a §.Vuokratun työntekijän oikeus käyttäjäyrityksen palveluihin ja järjestelyihin. Lain 2 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 8 a §, jossa säädettäisiin käyttäjäyrityksen velvollisuudesta tarjota vuokratyöntekijöille mahdollisuutta käyttää palveluja ja yhteisiä tiloja samoin ehdoin kuin käyttäjäyrityksen omilla työntekijöillä on. Tällaista velvollisuutta ei kuitenkaan olisi, jos vuokratyöntekijöiden ja käyttäjäyrityksen omien työntekijöiden erilainen kohtelu olisi perusteltavissa objektiivisilla syillä.
Vuokratyödirektiivin 6 artiklan 4 kohdassa mainitaan esimerkkeinä tällaisista palveluista erityisesti ruokalapalvelut sekä lastenhoito- ja kuljetusjärjestelyt, jotka tulisi antaa myös vuokratyöntekijöille samoin ehdoin kuin suoraan käyttäjäyrityksen palveluksessa oleville työntekijöille. Kyse voi olla myös muista palveluista tai järjestelyistä, koska direktiivin 6 artiklan 4 kohdassa mainitut palvelut ja järjestelyt ovat esimerkinomaisia.
Merenkulussa nuo direktiivissä mainitut palvelut ja järjestelyt eivät käytännössä ole merkityksellisiä. Tämä johtuu pitkälti työn luonteesta ja sekä siitä, että laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetun lain (395/2012) mukaan aluksella työskentelevillä on työjakson aikana oikeus maksuttomaan ruokailuun. Myös suomalaisilla aluksilla työskentelevien työntekijöiden oikeudesta matkustaa kotoaan alukselle ja alukselta kotiin työnantajan kustannuksella on säädetty merityösopimuslain 3 luvussa. Toisaalta aluksilla työskenteleville työntekijöille voi olla tarjolla monenlaisia muita kuin direktiivissä nimenomaisesti mainittuja palveluja ja järjestelyjä esimerkiksi aluksella vietettävää vapaa-aikaa varten.
Edellä mainituista syistä ei ole tarkoituksenmukaista yksilöidä palveluja ja järjestelyjä, joita käyttäjäyrityksen järjestämisvelvollisuus koskisi. Työsuhde-eduiksi katsottavat palvelut ja järjestelyt eivät kuuluisi järjestämisvelvollisuuden piiriin. Säännöksessä tarkoitettu järjestämisvelvollisuus ei myöskään käsittäisi esimerkiksi käyttäjäyrityksen tarjoamaa työterveyshuoltoa, koska työterveyshuollon järjestämisvelvoite kuuluu vuokratyöntekijän omalle työnantajalle, työvoiman vuokrausyritykselle.
Säännöksen tarkoituksena on edistää vuokratyöntekijöiden yhdenvertaista kohtelua nimenomaan työpaikalla käytössä olevien yhteisten tilojen ja järjestelyjen suhteen ja siten edistää työpaikan sosiaalisia suhteita käyttäjäyrityksen omien ja vuokratyöntekijöiden välillä.
Säännöksessä mainituilla järjestelyillä ja palveluilla tarkoitettaisiin käyttäjäyrityksen työntekijöilleen tarjoamia, lähinnä pysyvämpiä tai pidempiaikaisia järjestelyjä tai etuja, joita työntekijöillä on mahdollisuus halutessaan käyttää yrityksen yleisesti soveltaman käytännön ja periaatteiden mukaisesti. Mahdollisuus käyttää työpaikan harrastetiloja tai vastaavia järjestelyjä on tyypillinen tällainen säännöksessä tarkoitettu etuus tai järjestely. Mahdollisuus saunomiseen, uima-altaan tai kuntosalin käyttöön olisivat säännöksessä tarkoitettuja etuja ja järjestelyjä, joihin vuokratyöntekijöillä tulisi olla samanlainen pääsy kuin muilla aluksella työtä tekevillä työntekijöillä on.
13 luku Erinäiset säännökset
13 a §.Kotimatkaoikeuksien ja sairastuneen tai loukkaantuneen työntekijän taloudellisen aseman turvaaminen. Pykälä on uusi, ja siinä säädettäisiin työnantajan velvollisuudesta ottaa ja pitää voimassa vakuutus tai muu rahavakuus säädettyjen kotimatkaoikeuksien ja sairastuneen tai loukkaantuneen työntekijän taloudellisen aseman turvaamiseksi. Pykälän 1 momentissa yksilöitäisiin tilanteet ja kustannukset, joita varten vakuutus tai muu rahavakuus pitäisi järjestää. Velvollisuus koskisi kaikkia aluksia silloin, kun ne liikennöivät Suomen aluevesirajojen ulkopuolella. Merkitystä ei siis olisi sillä, että alus pääsääntöisesti liikennöi kotimaanliikenteessä.
Vakuutus tai muu rahavakuus olisi olemassa vain merityöyleissopimuksen kotimatkoja koskevassa säännössä 2.5 ja varustamon vastuuta koskevassa säännössä 4.2 määriteltyjen tilanteiden varalta. Näissä tilanteissa on kyse siitä, että työnantaja ei huolehdi merityöyleissopimuksen tai työnsopimuksen mukaisista työntekijöiden kotimatkoja koskevista velvoitteistaan eikä maksa työntekijän kotimatkoja tai jättää tämän ilman tarvittavaa ylläpitoa ja tukea taikka yksipuolisesti katkaisee siteensä työntekijään.
Vakuutuksen tai muun rahavakuuden tulisi kattaa työntekijöiden kotimatkakustannukset lain 3 luvun 2 §:ssä säädetyssä laajuudessa. Turvattaviin kotimatkakustannuksiin kuuluisivat myös matkan aikainen sairaanhoito sekä ylläpito. Lisäksi vakuutuksen tai muun rahavakuuden tulisi olla riittävä kattamaan työntekijöiden maksamattomat palkat enintään neljältä kuukaudelta.
Merityösopimuslain 2 luvun 10—13 §:ssä säädetään työnantajan velvollisuudesta maksaa sairausajan palkkaa, sairausajan palkkaa vastaavaa korvausta työsuhteen päättyessä, velvollisuudesta huolehtia sairastuneen työntekijän hoidosta sekä vastata sairaudesta aiheutuvista kustannuksista. Työnantajalla olevan vakuutuksen tai muun rahavakuuden tulisi kattaa myös nämä työnantajan maksettavaksi kuuluvat kustannukset silloin, kun työntekijä on sairastunut tai loukkaantunut aluksella työskentelyn aikana. Jos loukkaantuminen tai sairastuminen tapahtuu työntekijän tasoittumisvapaan tai esimerkiksi vuosiloman aikana, työnantaja olisi vastuussa sairastuneen työntekijän hoidosta ja kustannuksista lain 2 luvun 10—13 §:ssä säädetyin tavoin, mutta vakuutuksen tai muun rahavakuuden ei tarvitsisi näitä kustannuksia kattaa.
Merityösopimuslain 13 luvun 12 §:n 3 momentin perusteella työnantajalla on velvollisuus maksaa ulkomaanliikenteessä työskennelleen työntekijän hautaamisesta aiheutuvat välittömät kustannukset, jos työntekijä kuollessaan olisi ollut oikeutettu työnantajan maksamaan 2 luvun 13 §:n mukaiseen sairaanhoitoon. Työnantajan vakuutuksesta tai muusta rahavakuudesta hautauskustannuksia korvattaisiin tätä rajoitetummin. Työntekijän omaisilla olisi oikeus saada korvausta hautauskustannuksista vain, jos työntekijä kuolee aluksella työskentelyn aikana.
Pykälän 2 momentin mukaan työntekijällä olisi oikeus saada maksu suoraan vakuutuksesta tai muusta rahavakuudesta. Työntekijä voisi kääntyä suoraan vakuutuksen myöntäjän tai muun rahavakuuden tarjoajan puoleen vaatimuksensa esittämistä varten. Muun muassa tästä syystä työnantajan olisi pidettävä todistus vakuutuksesta tai muusta rahavakuudesta työntekijöiden nähtävillä aluksella. Tätä koskeva säännös olisi ehdotuksen mukaan lain 13 luvun 15 §:ssä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vakuutuksen tai muun rahavakuuden voimassaolon päättymisestä kesken vakuutus- tai voimassaolokauden. Vakuutus tai muu rahavakuus voisi sopimuksen voimassaoloaikana lakata olemasta voimassa aikaisintaan 30 päivän kuluttua siitä päivästä, jona kirjallinen ilmoitus voimassaolon lakkaamisesta on tullut työsuojeluviranomaiselle.
15 §.Nähtävänäpito. Lain 13 luvun 15 §:ssä säädetään työpaikalla työntekijöiden nähtävänä pidettävistä asiakirjoista. Nyt pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, joka velvoittaisi pitämään nähtävänä myös todistuksen kotimatkaoikeuksien ja sairastuneen tai loukkaantuneen työntekijän taloudellisen aseman turvaamiseksi otetun vakuutuksen tai muun rahavakuuden voimassaolosta. Vastaava velvollisuus asiakirjan pitämisestä nähtävänä olisi myös varustamolla 17 §:n 2 momentin ja laivanisännällä 17 a §:n 2 momentin mukaisesta vakuutuksesta tai muusta rahavakuudesta.
Todistuksen asiasisältö määräytyisi merityöyleissopimuksen liitteiden A5-I ja A4-I mukaisesti. Todistuksista olisi siis käytävä ilmi laivanvarustajan ja aluksen nimi, aluksen rekisteröintisatama, radiokutsutunnus ja IMO-tunnistenumero sekä rahavakuuden tarjoajan nimi ja osoite, merenkulkijan vaatimusten käsittelystä vastaavan henkilön tai tahon yhteystiedot ja vakuuden voimassaoloaika. Lisäksi todistuksessa pitäisi olla vakuuden tarjoajan vakuutus siitä, että vakuus täyttää merityöyleissopimuksen vaatimukset.
17 §.Vastuu työnantajan velvollisuuksista eräissä tapauksissa. Pykälän 1 momentissa asetetaan varustamo työntekijän työnantajan ohella vastuuseen lain 3 luvussa säädetyistä vapaista kotimatkoista ja työntekijän alukselle jääneen omaisuuden hoidosta 12 §:n 3 momentissa säädetyn mukaisesti. Edelleen varustamo vastaa työnantajan lisäksi työntekijän sairaanhoidosta ja hautauksesta siten kuin lain 2 luvun 12 ja 13 §:ssä sekä 13 luvun 12 §:ssä säädetään.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, joka velvoittaisi varustamon ottamaan ja pitämään voimassa vakuutuksen tai muun rahavakuuden maksuvelvollisuuksiensa täyttämiseksi siten kuin 13 luvun 13 a §:ssä säädetään. Varustamon vastuu olisi kuitenkin suppeampi kuin mainitussa pykälässä työnantajalle asetettava velvollisuus sen johdosta, ettei varustamolla ole palkanmaksuvelvollisuutta toisen työnantajan palveluksessa oleville työntekijöille.
Velvollisuus vakuutuksen ottamiseen tai muun rahavakuuden järjestämiseen olisi myös suppeampi kuin mitä on pykälän 1 momentin mukainen varustamon vastuu. Varustamolla ei olisi ehdotuksen mukaan velvollisuutta ottaa vakuutusta tai järjestää rahavakuutta työntekijän alukselle jäänyttä omaisuutta varten.
Varustamon vakuuttamisvelvollisuus tai muun rahavakuuden järjestämisvelvollisuus käsittäisi siis merityösopimuslain 13 luvun 13 a §:ssä säädettäväksi ehdotetuin tavoin 3 luvun 2 §:n mukaiset työsuhteen päättyessä tehtävät kotimatkat sekä 2 luvun 12 ja 13 §:ään perustuvat sairaanhoitokustannukset, jos sairastuminen tai loukkaantuminen tapahtuu aluksella työskentelyn aikana. Sen sijaan varustamon vakuuttamisvelvollisuus tai muun rahavakuuden asettamisvelvollisuus ei ulottuisi merityösopimuslain 2 luvun 10 ja 11 §:n mukaiseen sairausajan palkkaan ja sitä vastaavaan työsuhteen päättyessä maksettavaan korvaukseen. Vakuuden järjestämisvelvollisuus ei koskisi myöskään työsuhteen kestäessä tehtäviä lain 3 luvun 1 §:ssä säädettyjä matkoja.
Varustamon velvollisuus ottaa vakuutus tai järjestää muu rahavakuus hautauskustannusten maksamisen turvaamiseksi olisi rajoitetumpi kuin mikä on varustamon vastuu korvata tällaisia kustannuksia pykälän 1 momentin nojalla. Vastuu rajoittuisi samoin kuin työntekijän oman työnantajan kohdalla vain tilanteisiin, joissa työntekijä menehtyy aluksella työskentelyn aikana.
Työntekijän oikeudesta hakea korvausta suoraan vakuutuksen tai muun rahavakuuden antajalta samoin kuin näiden järjestelyjen voimassaoloon liittyvistä asioista on voimassa, mitä säädetään 13 a §:ssä. Vastaavasti velvollisuus olisi olemassa vain siltä osin kuin alus liikennöi Suomen ulkopuolella.
17 a §. Laivanisännän vastuu aluksella ilman työsopimusta työskentelevistä. Pykälän 1 momentin mukaan laivanisäntä vastaa muun muassa aluksella ilman työsopimusta työskentelevän henkilön työnteon päättyessä tehtävistä kotimatkoista syntyvistä kustannuksista sekä sairastuneen henkilön hoidosta aluksella. Aluksella annettava sairaanhoito käsittää lääkärin määräämän hoidon siihen liittyvine matkoineen, lääkkeet ja ylläpidon. Tarvittaessa sairastunut tai loukkaantunut on toimitettava hoidettavaksi maihin.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös laivanisännän velvollisuudesta ottaa ja pitää voimassa vakuutus tai muu rahavakuus 1 momentin mukaisten matka- ja hoitokustannusten maksamisen vakuudeksi siten kuin 13 a §:ssä säädetään. Viimeksi mainitussa pykälässä säädettävin tavoin velvollisuus ottaa vakuutus tai järjestää muu rahavakuus olisi olemassa silloin, kun alus liikennöi Suomen ulkopuolella. Mitä 13 a §:ssä säädettäisiin oikeudesta esittää vaatimukset suoraan vakuutuksen tai muun rahavakuuden antajalle sekä järjestelyjen voimassaoloon liittyvistä asioista soveltuisivat myös tässä pykälässä säädettyihin vakuusjärjestelyihin.