7
Säännöskohtaiset perustelut
7.1
Laki luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta
1 luku Yleiset säännökset
2 §.Muu luottolaitostoimintaa koskeva lainsäädäntö. Pykälän 5 momentti kumotaan. Säännös sisältää viittauksen talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä annettuun lakiin, joka kumotaan. Säännöksessä lisäksi mainittu valtion vakuusrahastosta annettu laki (379/1992) on kumottu 1.1.2015 lailla 1202/2014.
4 a §.Luottolaitoksen velkojien maksunsaantijärjestys. Pykälän 1 momentin 3 kohta muutettaisiin siten, että se kattaisi sekä viraston että EU:n kriisinratkaisuneuvoston kustannukset kriisinratkaisuvälineiden tai -valtuuksien käytöstä. EU:n kriisinratkaisuneuvoston kustannusten korvaamisesta säädetään EU:n kriisinratkaisuasetuksen 22 artiklan 6 kohdassa. Myös nämä kustannukset on säädetty etuoikeutetuksi.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin lisäksi uusi 6 kohta, jolla pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 48 artiklan 7 kohta. Omiin varoihin kuuluvat saatavat olisivat aina huonommalla etusijalla laitoksen konkurssissa kuin sellaiset saatavat, jotka eivät kuulu omiin varoihin. Jos jokin rahoitusväline katsotaan kuuluvan omiin varoihin vain osittain, katsotaan se kokonaisuudessaan olevan huonommalla etusijalla kuin saatava, joka ei kuulu omiin varoihin.
7 §.Luottolaitos. Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jossa määritellään maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä luottolaitos viittaamalla EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaiseen määritelmään. Muutoksella pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan uusi 61 alakohta.
15 §.Omistusyhteisö. Pykälän 1 momentin luettavuuden parantamiseksi momenttia selvennettäisiin siten, että itse momentin tekstissä mainitaan määritelminä rahoitusalan holding- ja sekaholdingyhtiöt pelkästään EU:n vakavaraisuusasetuksen vastaaviin kohtiin viittaamiseen sijasta. Muutoksella ei olisi asiasisällöllistä vaikutusta. Selvennys on perusteltu, koska rahoitusalan holding- ja sekaholdingyhtiöiden sääntely on laajentunut muutetussa luottolaitosdirektiivissä, ja luottolaitoslakiinkin esitetään tehtäväksi luottolaitosdirektiivin muutosta vastaavat lainsäädäntömuutokset. Pykälän 2 momentti ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana, jolloin nykyinen 3 momentti siirtyisi uudeksi 2 momentiksi.
2 luku Oikeus luottolaitostoimintaan ja muuhun varainhankintaan yleisöltä
5 §.Velvollisuus muodostaa alakonserni. Pykälä olisi uusi, ja sillä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uusi 21 b artiklan 1—5 kohdat, jotka edellyttävät, että EU:n ulkopuolisen luottolaitoksen Euroopan talousalueella toimivat samaan konserniin kuuluvat luottolaitokset ja sijoituspalveluyritykset muodostavat Euroopan talousalueen sisällä harjoitettavan luottolaitos- ja sijoituspalvelustoiminnan osalta erillisen alakonsernin, jonka emoyhteisönä on Euroopan talousalueella kotipaikan omaava yhteisö.
Pykälässä käytettäisiin konserni-määritelmää. Luottolaitosdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan 63 ja 64 alakohtiin ja EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 138 alakohtaan sisältyvien viittaussäännösten perusteella edellytetään, että luottolaitosdirektiivin uuden 21 b artiklan soveltamisen piiriin kuuluvien yhteisöjen on oltava keskenään sidoksissa tilinpäätösdirektiivin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/34/EU tietyntyyppisten yritysten vuositilinpäätöksistä, konsernitilinpäätöksistä ja niihin liittyvistä kertomuksista, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/43/EY muuttamisesta ja neuvoston direktiivien 78/660/ETY ja 83/349/ETY kumoamisesta, 22 artiklan tarkoittamassa määräysvaltasuhteessa, joka on kansallisesti pantu täytäntöön kirjanpitolain 1 luvun 5 §:ssä. Kirjanpitolain 1 luvun 6 §:ään sisältyvän konsernin määrittelyn perusteella konserni muodostuu emoyrityksestä ja tytäryrityksistä, joiden välillä on kirjanpitolain 1 luvun 5 §:ssä säädetty määräysvalta.
Pykälän 1 momentin mukaan velvollisuus alakonsernin muodostamiseen tässä pykälässä säädetyllä tavalla on edellytys sille, että luottolaitos voi harjoittaa toimintaa Suomessa. Luottolaitosdirektiivin uusi 21 b artikla on tarkoituksenmukaista panna täytäntöön tällä tavalla, jotta luottolaitostoimintaa koskeva velvoite voidaan kohdistaa sellaiseen yhteisöön, joka on Suomen lainkäyttöalueella.
Velvollisuus alakonsernin muodostamiseen, erityisesti taloudellinen kynnysarvo, määriteltäisiin tarkemmin pykälän 2 momentissa. Luottolaitosdirektiivin uusi 21 b artikla ei kuitenkaan aseta velvollisuutta kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen muuttamista erilliseksi luottolaitokseksi tai sijoituspalveluyritykseksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteista, jolloin yhden alakonsernirakenteen sijasta olisi mahdollista muodostaa kaksi erillistä alakonsernia. Koska alakonsernin muodostamisvelvollisuuden taustalla on erityisesti luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisumenettelyiden tehokkuuden varmistaminen, kahden erillisen alakonsernin perustaminen olisi mahdollista varsinkin siitä syystä, että yksi alakonserni heikentäisi luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua. Luottolaitosdirektiivin uuden 21 b artiklan 2 kohdan b alakohtaa vastaavasti toimivaltainen viranomainen määräytyisi alakonsernin emoyhteisön tai aiotun emoyhteisön mukaisesti. Momentin 1 kohdan mukaisesti kaksi erillistä alakonsernia olisi mahdollinen myös, jos yhtenä alakonsernina toimiminen olisi vastoin EU:n ulkopuolella sijaitsevaan emoyhteisöön sovellettavaa lainsäädäntöä tai viranomaismääräyksiä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin alakonsernin emoyhteisönä toimivalle väliyhtiölle asetettavista vaatimuksista. Väliyhtiönä voisi toimia joko lain 1 luvun 15 §:ssä tarkoitettu omistusyhteisö (rahoitusalan holdingyhtiö tai rahoitusalan sekaholdingyhtiö) tai luottolaitos. Luottolaitosdirektiivin uuden 21 b artiklan 3 kohdan mukaisesti väliyhtiönä toimivan omistusyhteisön toiminta edellyttää lupaa, mistä on säädetty omistusyhteisötoiminnan luvanvaraisuutta koskevassa 2 a luvun 1 §:ssä. Väliyhtiönä voisi toimia myös sijoituspalveluyritys, kun alakonsernin tytäryhteisöt ovat sijoituspalveluyrityksiä ja muita kuin luottolaitoksia. Tämä koskisi esimerkiksi tilanteita, joissa luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten omistus organisoidaan ehdotetun 3 momentin mukaisesti kahtena erillisenä alakonsernina, joista toiseen alakonserniin ei kuulu luottolaitoksia. Jos EU:n alueelle on sijoittautunut vain sijoituspalveluyrityksiä, väliyhtiönä voisi toimia sijoituspalveluyritys.
Pykälän 5 momenttiin sisällytettäisiin luottolaitosdirektiivin uuden 21 b artiklan 6 kohdan mukainen ilmoitusvelvollisuus Euroopan pankkiviranomaiselle.
Luottolaitosdirektiivin 21 b artiklan 7 kohdan toisen alakohdan täytäntöön panemiseksi ei ehdoteta uutta säännöstä, koska vaatimusten täyttämisen valvonta ja varmistaminen kuuluvat Finanssivalvonnalle jo voimassa olevan Finanssivalvonnasta annetun lain säännösten perusteella.
2 a luku Omistusyhteisötoiminta
1 §.Omistusyhteisön luvanvaraisuus. Säännös olisi uusi, ja sillä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 21 a artiklan 1 kohta, joka edellyttää jäsenvaltioiden säätävän rahoitusalan holding- ja sekaholdingyhtiöiden toiminnan luvanvaraiseksi. Luvasta käytettäisiin pykälässä termiä lupa, jotta omistusyhteisötoimintaa koskeva lupa erottuisi luottolaitoksen toimiluvasta. Pykälän 2 momentissa mainittaisiin direktiivin 21 a artiklan 4 kohdan mukaiset edellytykset, joiden kaikkien täyttyessä omistusyhteisö ei tarvitsisi toiminnalleen lupaa.
Lain 2 luvun 5 §:n mukaiseen väliyhtiöön ei sovellettaisi 2 momentin mukaisia poikkeuksia luottolaitosdirektiivin uuden 21 b artiklan 3 kohdan mukaisesti, jolloin väliyhtiöllä tulee aina olla toimintaansa varten omistusyhteisötoimintaa koskeva lupa.
Pykälän 3 momenttiin sisältyisi säännös direktiivin 21 a artiklaa vastaava säännös samanaikaisten tämän luvun mukaista lupaa ja lain 3 luvun mukaista omistajaosuuksien hankintaa koskevien prosessien yhteensovittamisesta.
Lupamenettelystä sekä direktiivin 21 a artiklan 2 kohdan mukaisesti lupahakemuksen yhteydessä toimitettavista tiedoista säädettäisiin tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksella, mihin liittyvä asetuksenantovaltuus sisältyisi 4 momenttiin.
Toimintansa aloittaneisiin omistusyhteisöihin sovellettavat luottolaitosdirektiivin uuden 159 a artiklan edellyttämät siirtymäsäännökset sisältyisivät lain voimaantulo- ja siirtymäsäännöksiin.
2 §.Omistusyhteisöä koskevan luvan myöntämisen edellytykset. Pykälässä säädettäisiin omistusyhteisöä koskevista lupaedellytyksistä luottolaitosdirektiivin uuden 21 a artiklan 3 kohdan mukaisesti. Pykälän 2 momentissa säädettävällä lupapäätöksen tekemisen neljän kuukauden määräajalla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 21 a artiklan 10 kohta.
3 §.Lupaedellytysten valvonta. Pykälällä pannaan osaltaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 21 a artiklan 2 ja 6 kohdat sekä 66 artiklan 1 kohdan uusi e alakohta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnalla käytettävissä olevista keinoista, jos omistusyhteisö ei täytä lupaedellytyksiä. Tältä osin viitattaisiin nykyisin Finanssivalvonnalla oleviin toimivaltuuksiin, jotka sillä on luottolaitoslain ja Finanssivalvonnasta annetun lain perusteella. Direktiivin uuden 21 a artiklan 5 kohdan täytäntöön panemiseksi ei ehdoteta nimenomaista säännöstä, koska lupaehtojen tai lupaa koskevan poikkeuksen soveltamisen valvonta kuuluu Finanssivalvonnan tehtäviin jo voimassa olevan Finanssivalvonnasta annetun lain 3 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan. Pykälän 2 momentin tarkoituksena olisi puolestaan velvoittaa omistusyhteisöt toimittamaan Finanssivalvonnalle tarvittavat tiedot lupaedellytysten tai 1 §:n 2 momentissa säädettyjen poikkeusten täyttymisen arvioimiseksi. Pykälän 2 momenttiin sisältyisi myös asetuksenantovaltuus valtiovarainministeriölle.
4 §.Omistusyhteisötoimintaan sovellettavat säännökset. Säännöksen 1 momentilla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 3 artiklan uusi 3 kohta. Puolestaan säännöksen 2 momenttiin sisältyisi selventävä maininta siitä, että talletuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisöön ei sovelleta omistusyhteisötoimintaa koskevia 2 a luvun säännöksiä. Joissakin kansallisissa yhteenliittymissä on rakenteita, joissa keskusyhteisö toimii käytännössä joidenkin yksittäisten luottolaitosten emoyhteisönä. Talletuspankkien yhteenliittymästä annettuun lakiin (jäljempänä yhteenliittymälaki) sisältyvä sääntely tekee keskusyhteisöistä luonteeltaan erilaisia yrityksiä kuin mitä luottolaitosdirektiivin uudessa 21 a artiklassa tarkoitetulla omistusyhteisöjen sääntelyllä tähdätään. Direktiivin 21 a artikla edellyttää jäsenvaltioiden varmistavan, että omistukseen perustuvien konsernirakenteiden holdingyhtiöt osaltaan varmistavat konsolidoitujen vaatimusten täyttämisen ja että valvontaviranomaisen toimivalta ulottuu myös tällaisiin holdingyhtiöihin. Yhteenliittymän keskusyhteisön, jäsenluottolaitosten ja yhteenliittymään kuuluvien muiden yritysten keskinäinen taloudellinen ja ohjauksellinen sidos on huomattavasti omistuksellista sidosta laajempi jäsenluottolaitosten keskinäisen vastuun (yhteenliittymälain 5 luku) ja keskusyhteisöllä olevien yhteenliittymän ja siihen kuuluvien yritysten ohjaus- ja valvontavelvoitteiden kautta. Erityisesti yhteenliittymälain 17 § antaa keskusyhteisölle sekä velvollisuuden että oikeuden antaa yhteenliittymään kuuluville yrityksille ohjeita maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden turvaamiseksi tarvittavista laadullisista vaatimuksista ja niiden riskien hallinnasta, luotettavasta hallinnosta ja sisäisestä valvonnasta sekä yhtenäisten tilinpäätösperiaatteiden noudattamisesta. Omistukseen perustuvissa konserneissa sanotut menettelytavat olisi erikseen päätettävä jokaisessa tytäryhteisössä, kun taas talletuspankkien yhteenliittymästä annettu laki antaa mahdollisuuden ulottaa näitä aihepiirejä koskevaa ohjausta yhteenliittymään kuuluville yrityksille suoraan keskusyhteisön päätöksellä. Näin ollen yhteenliittymässä ei ole kyse sellaisesta konsernisidokseen perustuvasta holdingyhtiöstä, jota direktiivin 21 a artiklassa tarkoitetaan. Ottaen vielä huomioon, että yhteenliittymälakiin sisältyvät erinäiset säännökset jo nykyisellään katsotaan täyttävän direktiivin 21 a artiklaan sisältyvät vaatimukset, keskusyhteisöä ja koko yhteenliittymää kansallisen sääntelyn perusteella valvotaan konsolidoidulla tasolla ja keskusyhteisötoiminta on yhteenliittymälain perusteella jo nyt toimiluvan varaista, ei ole yhteenliittymän tehokkaan riskiperusteisen valvonnan näkökulmastakaan perusteltua säätää kansallisessa lainsäädännössä keskusyhteisöille uutta ja käytännössä päällekkäistä lupavaatimusta.
5 §.Omistusyhteisöä koskeva yhteinen päätöksenteko konsolidointiryhmässä. Säännös olisi uusi, ja sillä pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 21 a artiklan 8 ja 9 kohdat.
4 luku Toimiluvan myöntäminen ja peruuttaminen sekä liiketoiminnan rajoittaminen
3 §.Toimiluvan myöntämisen edellytykset. Säännöstä ehdotetaan täydennettäväksi siten, että toimiluvan myöntämisen edellytyksenä olisi, että saadun selvityksen perusteella hakijan voidaan katsoa täyttävän myös luottolaitoksen johdolle, hallinnolle, palkitsemisjärjestelmälle ja riskien hallinnalle luottolaitoslaissa asetetut vaatimukset. Ottaen huomioon, kuinka keskeisiä asioita esimerkiksi hallintojärjestelmän toimivuus ja maksuvalmius sekä luottoriskin ja operatiivisten riskien mukaan lukien rahanpesuun liittyvien riskien hallinta ovat luottolaitoksen toiminnalle, näiden säännösten täyttyminen on perusteltua varmistaa jo hakemusvaiheessa.
Aiempien luottolaitoslakien mukaan toimiluvan myöntämisen edellytyksenä on ollut, että saadun selvityksen perusteella voidaan varmistua siitä, että hakija täyttää lain niin sanotut yleiset edellytykset sekä taloudelliselle asemalle asetetut vaatimukset.
Taloudelliselle asemalle asetetut vaatimukset ovat kuitenkin käsittäneet huomattavasti laajemman sisällön kuin mitä nykyisessä lain 10 luvussa, mihin voimassa olevassa laissa viitataan, on säädetty. Ne ovat käsittäneet muun muassa sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja maksuvalmiuden (näin HE 175/2002 vp ja HE 21/2006 vp). Voimassa olevan luottolaitoslain esitöiden (HE 39/2014 vp) mukaan tätä ei ole tarkoitettu muuttaa mutta viittaamalla vain lain 10 lukuun suurin osa vaatimuksista on kuitenkin käytännössä poistunut. Laajempaa tulkintaa tukee myös se, että voimassa olevan valtiovarainministeriön toimilupa-asetuksen (697/2014) mukaan hakijan tulee toimittaa hakemuksensa liitteenä huomattavasti lain 5 ja 10 luvussa säädettyä laajempi selvitys.
Pykälään jo aiemmin sisältynyt säännös mahdollisuudesta myöntää toimilupa myös perustettavalle luottolaitokselle erotettaisiin uudeksi2 momentiksi.
5 luku Liiketoimintaa koskevat yleiset edellytykset
2 §.Luottoyhteisölle sallittu liiketoiminta. Säännöksen 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että luottoyhteisölle sallitun liiketoiminnan määritelmää laajennetaan postipalvelujen tarjoamiseen postitoimiluvan haltijan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti sekä talletuspankin kanssa samaan konserniin tai talletuspankkien yhteenliittymään kuuluvalle yritykselle sen hallintoon liittyvien palveluiden tarjontaan.
Edellä mainittu liiketoiminta säädettiin talletuspankeille sallituksi liiketoiminnaksi lailla 69/2003. Vastaavaa lisäystä ei kuitenkaan tässä yhteydessä tehty luottoyhteisöjä koskevaksi. Lisäyksen tarkoituksena oli paitsi turvata postipalvelujen saatavuus haja-asutusalueilla, varmistaa, että pankkikonsernien ja yhteenliittymän sisäisten palvelujen tarjonta voidaan järjestää pankkiryhmissä joustavasti sallitun liiketoiminnan määritelmän estämättä. Erityisesti pankkiryhmien sisäisten palvelujen tarjonnan joustavan järjestämisen näkökulmasta vastaavan toiminnan salliminen myös luottoyhteisöille on perusteltua. Muutos ei laajenna kiinnitysluottopankeille sallittua liiketoimintaa, joka on määritelty tyhjentävästi kiinnitysluottopankkeja koskevassa erityislainsäädännössä (kiinnitysluottopankkitoiminnasta annetun lain 7 §).
13 §.Määräysvallan hankkiminen Euroopan talousalueen ulkopuolisessa yrityksessä. Säännöksen otsikkoa ja 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että säännös koskisi ennen vuotta 2007 voimassa olleen luottolaitoslain 19 a §:n, voimassa olevan rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetun lain (699/2004) 13 §:n ja Finanssivalvonnan voimassa olevan standardin RA1.2 mukaisesti määräysvallan hankkimista vain Euroopan talousalueen ulkopuolisessa säännellyssä tai näihin rinnastettavassa yrityksessä.
Voimassa olevan säännöksen taustalla on ollut aiempi erilainen konsolidointiryhmän käsite, joka käsitti myös muut kuin rahoitusalan tytäryritykset. Koska nämä yritykset eivät olleet valvontaviranomaisten tietojenvaihtovelvollisuuden piirissä, katsottiin, ettei Finanssivalvonta saisi niistä tietoa ilman säännöksen laajentamista kaikenlaisiin ulkomaisiin yrityksiin. Kuitenkin nykyään vakavaraisuuden konsolidointia koskevat säännökset ovat EU:n vakavaraisuusasetuksessa, eikä konsolidointiryhmä kata muita rahoitusalan ulkopuolisia yrityksiä kuin tietyt palveluyritykset.
Sääntelyn tavoitteena tulisikin olla sen varmistaminen, että luottolaitosten konsernien rakenteessa tapahtuvat muutokset eivät vaikeuta tehokasta viranomaisvalvontaa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Finanssivalvonnan tulisi saada laissa tarkoitettu ennakkoilmoitus eräistä Euroopan talousalueen ulkopuolisissa maissa tehtävistä yrityshankinnoista. Ilmoitusten perusteella Finanssivalvonta pystyy arvioimaan, onko sillä määräysvallan hankkimisen jälkeen mahdollisuus valvoa tehokkaasti ja kattavasti koko konsolidointiryhmää sekä rahoitus- ja vakuutusryhmittymää.
Pykälän 2 momentti säilyisi ennallaan.
Säännökseen lisättäisiin uusi 3 momentti, johon sisältyy Finanssivalvonnalle annettava tarkempi määräyksenantovaltuus ilmoitusmenettelystä. Määräyksenantovaltuuden puitteissa olisi tarkoitus antaa teknisempiä määräyksiä muun muassa ilmoitukseen liitettävistä tiedoista.
6 luku Sivuliikkeen perustaminen, palvelujen tarjoaminen ja kotipaikan siirto ulkomaille
2 §.Sivuliikkeen perustaminen valtioon, joka ei kuulu Euroopan talousalueeseen. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi lakiteknisesti. Uuteen 1 momenttiin sisällytettäisiin velvollisuus tehdä lupahakemusta koskeva päätös 12 kuukauden sisällä. Pykälän uusi 2 momentti vastaisi voimassa olevaa 1 momenttia, mutta Suomen Pankilta pyydettävästä lausunnosta luovuttaisiin tarpeettomana. Lausunto on liittynyt aikoinaan siihen, että valtiovarainministeriö myöntäessä (toimi)luvat sen tuli varmistaa Suomen Pankilta, että kolmannessa maassa on toimiva keskuspankki. Pykälän uusi 3 momentti vastaisi voimassa olevan säännöksen 2 momenttia.
4 §.Palvelujen tarjoaminen toiseen ETA-valtioon. Liittyen lukuun ehdotettavaan uuteen 4 a §:ään pykälän otsikkoa täsmennettäisiin koskemaan palvelujen tarjoamista toiseen ETA-valtioon.
4 a §.Palvelujen tarjoaminen kolmanteen maahan. Lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 a §, jonka mukaan luottolaitoksen on ilmoitettava etukäteen Finanssivalvonnalle, jos se aikoo tarjota 5 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuja palveluita kolmannessa maassa perustamatta sivuliikettä. Ilmoituksen tulisi sisältää tiedot valtiosta, jossa palveluja aiotaan tarjota, tiedot tarjottavista palveluista tai harjoitettavasta toiminnasta, sekä miten toiminta on tarkoitus järjestää. Ilmoitus olisi tehtävä myös, jos tiedot muuttuvat. Vastaava säännös sisältyy jo sijoituspalvelulain (747/2012) 13 luvun 6 a §:ään.
Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi kieltää palveluiden tarjonnan kolmanteen maahan. Kiellon perusteena on oltava, että palvelu tai sen tarjonta ei täytä kohdemaan lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia, palveluiden tarjonta vaarantaisi luottolaitoksen vakavaraisuuden, riskienhallinnan tai luottolaitoksia koskevan sääntelyn noudattamisen, tai muu vastaava painava syy.
7 luku Hallinto- ja ohjausjärjestelmät
2 §.Luottolaitoksen hallituksen kokoonpanoa ja työskentelyä koskevat vaatimukset. Säännökseen tehtävillä muutoksilla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 91 artiklan muutetut 7 ja 8 alakohdat. Pykälässä säädetään luottolaitoksen hallituksen kokoonpanoa koskevista vaatimuksista kokonaisuutena arvioiden. Puolestaan yksittäisten hallituksen jäsenten ja muista johtoon kuuluvien henkilöiden luotettavuus- ja sopivuusvaatimuksista säädettäisiin jatkossakin 4 §:ssä.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin direktiivin 91 artiklan muutetun 7 kohdan mukaisesti, että hallituksen kokoonpanon on edustettava luottolaitoksen liiketoiminnan ja toimintaan liittyvien riskien kannalta riittävän laajaa osaamista. Samalla momentin sanamuotoa muokattaisiin siten, että asiayhteydestä ilmenee selvemmin, että kyseessä on hallituksen kokoonpanoa kokonaisuutena koskevista vaatimuksista. Voimassa olevaa sääntelyä muutettaisiin siten, että hallituskokoonpanolta edellytettävää osaamista ja kokemusta arvioitaisiin sen mittapuun mukaan, millä tavalla hallitus kykenee ymmärtämään luottolaitoksen liiketoimintaa ja toimintaan liittyviä riskejä. Ehdotettu muotoilu myös selkeyttää kansallista sääntelyä luottolaitosdirektiivin täytäntöönpanon kannalta. Tarkoituksena on tuoda selkeämmin esille, että vaatimuksen voi täyttää muukin kuin nimenomaisesti finanssialaan liittyvä osaaminen ja kokemus, jonka perusteella hallitus kykenee hoitamaan tehtävänsä menestyksekkäästi ja etenkin arvioimaan toimivan johdon toimintaa. Muutoksilla edistetään myös luottolaitoksen liiketoiminnan ja riskien kannalta muunkin kuin finanssialaan liittyvän olennaisen asiantuntemuksen hankkiminen luottolaitoksen hallitukseen.
3 §.Nimitysvaliokunta. Säännöksen 1 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että siihen lisättäisiin viittaus osakkeenomistajien ohella osuudenomistajiin. Muutoksella ei ole vaikutusta oikeustilaan, sillä vakiintuneen tulkinnan mukaan osakkeenomistajia koskevia säännöksiä on sovellettu myös osuudenomistajiin. Säännökseen lisättäisiin uusi 6 momentti, jolla säännöksen soveltamisen selkeyden vuoksi täsmennettäisiin nimitysvaliokunnan tehtäviä, kun valiokunta koostuu joko kokonaan tai osittain osakkeen- tai osuudenomistajien nimeämistä henkilöistä. Jos luottolaitoksella on osakkeen- tai osuudenomistajien nimeämistä henkilöistä kokonaan tai osittain koostuva nimitysvaliokunta (tai osakkeenomistajien nimitystoimikunta), muutoksella täsmennetään sitä, että tällaiselle nimitysvaliokunnalle voitaisiin antaa osa tässä pykälässä säädetyistä tehtävistä. Tarkoituksena on täsmentää, että hallituksen ehdollepanoa ja valintaa koskevat avustavat tehtävät voitaisiin selkeämmin erottaa toimivan johdon valintaa koskevista tehtävistä. Voimassa olevan lain sanamuodosta voi joissakin tapauksissa saada sen käsityksen, että ainoastaan yksi nimitysvaliokunta olisi mahdollinen, ja että tällä yhdellä nimitysvaliokunnalla olisi aina sekä hallituksen että toimivan johdon valintaa koskevat tehtävät, vaikka valiokunta koostuisi hallituksen ulkopuolisista jäsenistä kokonaan tai osittain. Luottolaitoksen eri toimielinten valta- ja vastuusuhteiden selkeyden vuoksi ei ole tarkoituksenmukaista, että osakkeenomistajien edustajat osallistuvat toimivan johdon valintaan, koska toimitusjohtajan ja muun toimivan johdon valinta ja valvonta kuuluvat nimenomaan hallitukselle. Nimitysvaliokunnan tai -valiokuntien perustamisesta riippumatta hallituksella säilyy kuitenkin kollektiivisesti yhteisölainsäädännön ja yhteisöoikeudellisten periaatteiden mukainen vastuu.
6 a §.Luottolaitoksen johtoa koskevien vaatimusten täyttämättä jättäminen. Säännös olisi uusi. Säännöksen 1—3 momentilla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 91 artiklan 1 kohdan muutettu ensimmäinen alakohta, josta ilmenevän periaatteen mukaan ensisijainen velvollisuus luottolaitoksen johtoon kuuluvalle asetettujen vaatimusten täyttämisen varmistamisesta on aina luottolaitoksella itsellään. Mainituissa momenteissa täsmennetään sitä, että tämä velvoite ulottuu paitsi tehtäviin henkilövalintoihin, myös jo tehtäviin valittujen henkilöiden vaatimustenmukaisuuden seurantaan.
Säännöksen 4 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 91 artiklan 1 kohdan muutettua toista alakohtaa vastaavasti, että Finanssivalvonnan olisi aina arvioitava kelpoisuusvaatimusten täyttyminen niissä tilanteissa, kun Finanssivalvonnalla on perusteltua syytä epäillä, että luottolaitoksessa tapahtuu tai on tapahtunut rahanpesua tai terrorismin rahoittamista tai jos luottolaitokseen kohdistuu kohonnut tällainen riski. Mainittu momentti täsmentää Finanssivalvonnan valvontavelvoitteita näissä nimenomaisissa tilanteissa, mutta ei kuitenkaan vähentäisi Finanssivalvonnan valvontavaltuuksia johdon kelpoisuusvaatimusten osalta osana luottolaitoksen jatkuvaa valvontaa.
Säännöksen 5 momentissa viitattaisiin Finanssivalvonnasta annetun lain 28 §:ään, jossa säädetään Finanssivalvonnan toimivallasta johdon toiminnan rajoittamiseen. Luottolaitosdirektiivin 91 direktiivin 1 kohdan muutettu toinen alakohta edellyttää, että luottolaitoksen valvontaviranomaisella on oltava toimivalta johtoon kuuluvan erottamiseksi, jos tämä ei täytä kelpoisuusvaatimuksia. Tältä osin direktiiviä ei ehdoteta pantavaksi täytäntöön erillisillä säännöksillä, sillä voimassa oleva Finanssivalvonnasta annetun lain 28 § jo sellaisenaan täyttää direktiivissä asetetut edellytykset.
8 luku Palkitseminen
1 §.Säännösten soveltaminen. Pykälän 1 momentti säilyisi ennallaan.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin vastaavaksi luottolaitosdirektiivin 92 artiklan uutta 3 kohtaa, jolla on täsmennetty palkitsemista koskevan sääntelyn kohteena olevaa henkilöpiiriä. Luottolaitoksen johdolla tarkoitettaisiin lain 1 luvun 20 §:n 1 momenttiin sisältyvän määritelmän mukaisesti luottolaitoksen hallitusta ja, jos laitoksella on hallintoneuvosto, hallintoneuvostoa, toimitusjohtajaa sekä kaikkia toimitusjohtajan välittömässä alaisuudessa toimivia, jotka ovat luottolaitoksen ylimmissä johtotehtävissä tai tosiasiallisesti johtavat luottolaitoksen toimintaa. Momentin 2 kohdan mukaisena johtotehtävänä pidettäisiin sellaista tehtävää, jossa henkilö johtaa kyseistä liiketoiminta-aluetta tai valvontatoimintoa siitä riippumatta, onko henkilö muodollisesti suoraan toimitusjohtajan alaisena. Johtotehtävän määrittelyn kannalta ratkaisevaa on tehtävän itsenäinen luonne ja tehtävän merkitys luottolaitoksen riskinotolle. Koska luottolaitokset poikkeavat toisistaan kooltaan, liiketoiminnaltaan ja organisaatioltaan, johtotehtäviä ei tässä yhteydessä ole mahdollista määritellä yksiselitteisesti. Finanssivalvonnan tulee huomioida johtotehtävissä olevien henkilöiden henkilöpiirin määrittelyssä Euroopan pankkiviranomaisen antamat ohjeet.
Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, josta ilmenisi luottolaitosdirektiivin 94 artiklan muutetun 2 kohdan viidennen alakohdan mukainen Euroopan komissiolla oleva delegoitu lainsäädäntövalta tarkempien säännösten antamiseksi.
Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jolla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 94 artiklan uusi 3 kohta. Muutoksen tarkoituksena on rajata momentin 1 kohdassa mainitut pienimmät luottolaitokset ja 2 kohdassa mainitut kynnysarvot alittavat muuttuvat palkkiot pois palkkioiden maksun lykkäämistä sekä muina instrumentteina kuin rahana koskevien edellytysten piiristä.
Pykälästä kumottaisiin voimassa olevan lain 5 momentti, joka sisällytettäisiin uuteen 1 a §:ään.
Edellä mainittujen uusien 3 ja 4 momenttien lisäysten vuoksi voimassa olevan lain 3 ja 4 momentti siirtyisivät 5 ja 6 momentiksi ja 6 ja 7 momentit vastaavasti 7 ja 8 momentiksi.
1 a §.Säännösten soveltaminen konserniin tai konsolidointiryhmään kuuluviin yrityksiin. Säännös olisi uusi, ja sillä pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 109 artiklan uudet 4—5 kohdat. Kyseisissä artiklakohdissa toisaalta poissuljetaan tiettyjä konsolidoinnin piiriin kuuluvia yrityksiä palkitsemissääntelyn piiristä, mutta toisaalta lisätään säännösten soveltamisen piiriin sellaisia konserniin kuuluvia yhteisöjä, jotka ovat konsolidoidun valvonnan ulkopuolella. Pykälän 1 momentissa mainittaisiin ne 109 artiklan 4 kohdassa mainitut edellytykset, jotka täyttävät yhteisöt poissuljetaan palkitsemissääntelyn piiristä. Säännöksen tarkoituksena on, että jos kyseiseen yhteisön maksamiin palkkioihin sovelletaan muuta unionin lainsäädäntöä tai jos kolmanteen maahan sijoittunut konsolidointiryhmään kuuluva yritys tällaista sääntelyä soveltaisi Euroopan talousalueelle sijoittautuneena. Tarkoituksena on, että luottolaitoksiin ja niiden konsolidointiryhmään kuuluvien yritysten palkitsemiseen liittyvä sääntely olisi tässä suhteessa toissijaista, jolloin säännös selventää palkitsemiseen sovellettavien oikeusnormien keskinäistä suhdetta.
Pykälän 2 momentissa laajennettaisiin direktiivin 109 artiklan 5 kohdan mukaisesti palkitsemiseen liittyvien säännösten soveltamista sellaisiin konserniin kuuluviin tiettyihin sijoituspalveluliitännäisiin yhteisöihin, jotka ovat luottolaitoksen konsolidointiryhmän ulkopuolella. Palkitsemiseen liittyvään sääntelyä ei kuitenkaan sovellettaisi tällaisen yhteisön palveluksessa olevaan koko henkilöstöön, vaan ainoastaan sellaisiin henkilöihin, joiden toiminnalla on asemansa perusteella suora merkittävä vaikutus konsernin tai konsolidointiryhmän luottolaitosten riskiasemaan tai liiketoimintaan.
11 §.Muuttuvien palkkioiden maksamisen lykkääminen. Tekstin luettavuuden vuoksi pykälä jaettaisiin kahteen eri momenttiin. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että osuus muuttuvista palkkioista on mahdollista maksaa nykyisen kolmen vuoden vähimmäisajan sijasta aikaisintaan neljän vuoden kuluttua ansaintajakson päättymisestä. Vastaava ajanjakso kooltaan, rakenteeltaan ja riskiasemaltaan merkittävien luottolaitoksen johtoon ja toimivaan johtoon kuuluville olisi kuitenkin viisi vuotta. Vaikka luottolaitos ylittäisi ehdotetun 1 §:n 4 momentin mukaisen kynnysarvon, viiden vuoden vähimmäisaikaa sovellettaisiin ainoastaan niihin kynnysarvon ylittäviin luottolaitoksiin, jotka katsotaan kooltaan, rakenteeltaan ja riskiasemaltaan merkittäviksi. Ehdotetut muutokset perustuvat luottolaitosdirektiivin 94 artiklan 1 kohdan muutettuun m alakohtaan. Muilta osin pykälään ei tule asiasisällöllisiä muutoksia.
12 §.Muuttuvien palkkioiden maksaminen muuna kuin rahana ja odotusajan asettaminen. Palkitsemiseen käytettävien instrumenttien määrittelyä muutettaisiin luottolaitosdirektiivin 94 artiklan 1 kohdan muutetun l alakohdan mukaisesti. Lisäksi säännökseen lisättäisiin 94 artiklan 2 kohdan mukainen viittaus Euroopan komission antamiin teknisiin standardeihin, joissa annettaisiin tarkempia säännöksiä palkitsemiseen kelpoisista instrumenteista. Muilta osin säännökseen ei tehtäisi asiasisällöllisiä muutoksia.
16 §.Finanssivalvonnan tehtävät palkitsemisjärjestelmien valvonnassa. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uudeksi 4 kohdaksi, että Finanssivalvonnan on vaadittava valvottaviltaan tiedot myös sukupuolten välisistä palkitsemiseroista. Muutoksella pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 75 artiklan muutettu 1 kohta.
8 a luku Elvytyssuunnitelma
4 §.Elvytyssuunnitelmassa esitettävät raja-arvot ja sen täytäntöönpano. Pykälän 3 momentissa säädetään laitoksen velvollisuudesta ilmoittaa Finanssivalvonnalle, jos se ei ryhdy elvytyssuunnitelman mukaisiin toimenpiteisiin. Pykälän 2 momenttiin lisätään maininta siitä, että laitoksen on ilmoitettava Finanssivalvonnalle viivytyksettä myös elvytyssuunnitelman mukaisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä. Muutoksella täydennetään kriisinratkaisudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan aiempaa täytäntöönpanoa.
9 luku Riskien hallinta
15 §.Rahoitustaseen korkoriski. Pykälä uudistettaisiin kokonaan vastaavaksi luottolaitosdirektiivin muutettua 84 artiklaa. Artiklan 6 kohtaan sisältyisi lisäksi velvoite Euroopan pankkiviranomaiselle antaa ohjeita rahoitustaseen korkoriskin arvioinnin osalta. Euroopan pankkiviranomainen määrittelee voimassa olevassa ohjeessaan luottoriskimarginaalien potentiaalisten muutoksen vuoksi johtuvan riskin perustuvan luottoriskin, likviditeettipreemion ja mahdollisesti muiden luottoriskialttiiden instrumenttien komponenttien hintaa koskevan markkinanäkemyksen muutoksiin, jotka saattavat johtaa vaihteluihin luottoriskin, likviditeettipreemion ja muiden mahdollisten komponenttien hinnassa, ja jota rahoitustoiminnan korkoriski tai odotettu luotto- tai (äkillisten) tappioiden riski ei selitä. Baselin komitean standardissa on myös täsmennetty, että edellä mainittu muutos koskee luottoriskillisten instrumenttien ryhmää, joissa esimerkiksi luottoluokitus on sama, eikä esimerkiksi yksittäisen instrumentin velallisen idiosynkraattista muutosta.
16 §.Operatiivinen riski. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että ulkoistamiseen liittyvät riskit sisällytetään mukaan sellaiseksi operatiiviseksi riskiksi, joiden toteutumiseen luottolaitoksen on varauduttava. Muutoksella pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 85 artiklan muutettu 1 kohta.
10 luku Taloudellista asemaa koskevat vaatimukset
Omien varojen määrää koskevat yleiset vaatimukset
1 a §.Omien varojen määrää koskevien vaatimusten keskinäinen suhde. Säännös olisi uusi. Ehdotetulla pykälällä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uusien 104 a artiklan 4 kohdan ja 104 b artiklan 5 kohdan edellyttämät muutokset lisäämällä lakiin nimenomainen säännös pääomavaatimusten ja ohjeellisen lisäpääoman kattamiseen käytettävien omien varojen kattamisjärjestyksestä ja suhteesta. Pykälän 1 momentissa ja toisaalta 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi omia varoja koskevien vaatimusten ja 104 b artiklassa tarkoitetun suosituksen täyttämiseen käytettävien omien varojen niin sanotusta kattamisjärjestyksestä. Pykälän 1 momentti sisältäisi yksityiskohtaisen järjestyksen luettelomuodossa, missä keskinäisessä järjestyksessä momentissa mainitut vaatimukset tulisi täyttää. Pykälän 2 momentilla pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin muutetun 128 artiklan 1 kohtaan lisätyt säännökset, joiden mukaan luottolaitos ei saa laskea ydinpääomaa kattamaan kuin yhtä pykälästä ilmenevää pääomavaatimusta kerrallaan. Mainittuja omia varoja ei myöskään saisi samanaikaisesti laskea kuuluvaksi lain 10 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitetun kokonaislisäpääomavaatimuksen, EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 a ja 92 b artiklassa tarkoitetun vaatimuksen tai luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain 8 luvun 7 a, 7 b ja 7 d §:ssä tarkoitetun omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen kattamiseen samanaikaisesti. Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi selvyyden vuoksi siitä, että momentissa tarkoitettu ohjeellinen lisäpääomasuositus voitaisiin kattaa sellaisilla varoilla, joita ei ole käytetty muun sitovan vaatimuksen täyttämiseen. Säännöksellä selvennettäisiin 1 momentissa tarkoitettujen vaatimusten ja toisaalta pääomasuosituksen välistä suhdetta.
3 §.Lisäpääomavaatimusten määrä. Pykälän 1—3 momentit säilyisivät asiasisällöllisesti ennallaan.
Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi esitykseen sisältyvän 10 luvun 6 §:ään ehdotetun muutoksen johdosta. Momenttiin lisättäisiin viittaus mainittuun 6 §:ään informatiivisista syistä, koska momentissa säädetty muuttuvan lisäpääomavaatimuksen 2,5 prosenttia enimmäismäärä saattaa ulkomaisten erien huomioon ottamisessa noudatettavan menettelyn johdosta ylittää momentin mukaisen enimmäismäärän, jonka Finanssivalvonta voi määrätä suomalaiselle luottolaitokselle. Lisäksi momentin sisältämä viittaus 4—6 §:ään korvattaisiin viittauksella 4, 5 ja 6 §:ään nyt lakiin ehdotettuja muutoksia vastaavasti. Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia.
Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi esitykseen sisältyviä 10 luvun 4 a—c §:iä vastaavasti. Toisin kuin luottolaitosdirektiivin muutetussa 133 artiklassa, laissa säädettäisiin, kuten nykyisinkin, enimmäismäärästä rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävälle lisäpääomavaatimukselle. Lakiteknisestä syystä momentin sisältämää viittaus 10 luvun 4 ja 6 a §:ään korvattaisiin viittauksella 4 a—c §:ään. Luottolaitosdirektiivin muutetun 133 artiklan mukaan rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävältä lisäpääomavaatimukselta ei kuitenkaan enää jatkossa edellytetä 1 prosentin vähimmäissuuruutta. Voimassa olevaan lakiin sisältynyt vaateen enimmäissuuruus sen sijaan ehdotetaan säilytettäväksi toimivaltaisen viranomaisen harkintavallan asianmukaiseksi rajoittamiseksi. Luottolaitosdirektiivin muutetun 133 artiklan johdosta momenttia ehdotetaan muutettavaksi käyttämällä lisäpääomavaatimuksesta monikkomuotoa. Muutoksella selvennettäisiin sitä, että rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättäviä lisäpääomavaatimuksia voidaan jatkossa Finanssivalvonnan päätöksellä kohdistaa samanaikaisesti sekä suhteessa luottolaitoksen kokonaisriskiin (yleinen järjestelmäriskin lisäpääomavaade) että luottolaitoksen riskikeskittymiin (sektorikohtaiset ja alasektorikohtaiset järjestelmäriskin lisäpääomavaateet). Momentissa määritettäisiin enimmäistasot toisaalta yleiselle järjestelmäriskin lisäpääomavaateelle, joka olisi voimassa olevaa lakia vastaavasti suuruudeltaan 5 prosenttia, ja toisaalta sektorikohtaiselle järjestelmäriskin lisäpääomavaateelle, joka voisi olla enintään 10 prosenttia asianomaisesta riskikeskittymästä tai riskikeskittymien summasta. Lisäksi momentissa määriteltäisiin enimmäissuuruus edellä mainittujen yhteismäärälle, joka säilyisi voimassa olevaa lakia vastaavasti 5 prosentissa. Yleisen järjestelmäriskin lisäpääomavaateen ja sektorikohtaisen vaateen summa laitoksen kokonaisriskiin suhteutettuna saisi olla enintään 5 prosenttia. Näiden mainittujen rajojen sisällä Finanssivalvonta voisi asettaa asianmukaisen yhdistelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella. Ehdotettu muutos perustuu direktiivin 133 artiklaan. Lisäksi makrovakauden valvonnasta vastaavan Finanssivalvonnan toimivaltuuksien ja makrovakauspolitiikan edellyttämän joustavuuden näkökulmasta on perusteltua, että momentissa tarkoitettujen lisäpääomavaatimusten kokonaismäärää rajoitetaan enemmän kuin erillisten riskikeskittymien perusteella määrättävää sektorikohtaista järjestelmäriskin lisäpääomavaadetta. Ehdotetun muutoksen johdosta vaatimukset voitaisiin kohdistaa aiempaa tarkoituksenmukaisimmin ja tarvittaessa Finanssivalvonnalla olisi paremmat edellytykset reagoida muuttuviin riskiasemiin pankkisektorilla. Sektorikohtaisten vaateiden käytön mahdollistaminen edellyttää kuitenkin, että päätösten perusteluista käyvät riittävästi ilmi ne seikat ja selvitykset, joiden perusteella vaatimukset on määritetty. Ehdotetut muutokset ovat myös tarpeen 133 artiklan 5 kohdan mukaisen sektorikohtaisen kohdentamisen mahdollistamisen johdosta esitykseen sisältyvää ehdotettua 10 luvun 4 c §:ää vastaavasti.
Pykälän 6 momenttia ehdotetaan muutettavaksi eriyttämällä maailman laajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen ja muun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimuksen määrää koskevat säännökset eri momentteihin. Ehdotettu 6 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevaa lakia.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 7 momentti, joka sisältäisi säännökset muun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimuksen määrästä joka aiemman 2 prosentin sijaan olisi jatkossa enintään 3 prosenttia. Tätä suurempaa lisäpääomavaatimusta ei ehdoteta otettavaksi käyttöön Suomessa vaan direktiivi pantaisiin tältä osin täytäntöön sen vähimmäisvaatimusten mukaisesti. Momentilla pantaisiin täytäntöön muutettu luottolaitosdirektiivin 131 artiklan 5 kohta.
Ehdotetun uuden 7 momentin lisäämisen johdosta, luvun 3 §:n nykyinen 7 momentti siirtyisi uudeksi 8 momentiksi asiasisällöltään muuttumattomana.
4 §.Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määrääminen. Pykälään ehdotetaan muutettavaksi esitykseen sisältyvien rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävää lisäpääomavaatimusta koskevien säännösten erottamista erillisiksi omiksi pykäliksi koskevia ehdotuksia vastaavasti. Ehdotuksen mukaan pykälässä säädettäisiin jatkossa vain muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määräämistä koskevasta menettelystä. Pykälän 1 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevaa lakia.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin edellyttämällä Finanssivalvonnan yhteistyövelvoitteen koskevan myös Rahoitusvakausvirastoa niin sanottujen makrovakauspäätösten valmistelussa. Muilta osin säännös vastaisi sisällöltään voimassa olevaa lakia. Pykälän 3 momentti säilyisi niin ikään sisällöltään muuttumattomana.
Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momenttiin lisättäisiin maininnat Euroopan järjestelmäriskikomiteasta ja Euroopan komissiosta luottolaitosdirektiivin muutosten edellyttämällä tavalla. Finanssivalvonnan olisi jatkossa tarpeen mukaan arvioitava tuleeko sen kuulla myös mainittuja eurooppalaisia viranomaisia luottolaitosdirektiivin edellyttämissä tilanteissa sen asettaessa lain 10 luvussa tarkoitettuja lisäpääomavaatimuksia.
Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi lisäämällä momenttiin virke, jonka mukaisesti lisäpääomavaatimus voitaisiin asettaa 0,25 prosenttiyksikön tarkkuudella. Lisäys perustuu luottolaitosdirektiivin 136 artiklan 4 kohtaan.
Pykälän 6 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi lisäämällä säännökseen selvyyden vuoksi ohje siitä, että Finanssivalvonnan antama lisäpääomavaatimusta koskeva päätös on hallintopäätös, johon soveltuvat hallintolain säännökset sen lisäksi mitä momentissa on erikseen lisäksi säädetty päätöksestä ilmenevistä tiedoista. Lisäys on tarpeen, jotta päätöksen kohteen olevat luottolaitokset voisivat saada tietoa siitä, miten päätöksen perusteina olevia oikeusohjeita on sovellettu sekä muista tarpeellisista selvityksistä päätöksenteossa. Momentin viimeisen virkkeen tarkoituksena on erityisesti täsmentää, että päätöksestä tulisi nimenomaisesti käydä ilmi muiden seikkojen ohella se, että eri lisäpääomavaatimuksia ei olisi asetettu samojen riskien perusteella. Säännöksellä turvattaisiin päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja oikeusvarmuuden toteutumisen edellytyksiä.
Pykälän 7 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi lisäämällä siihen informatiivinen viittaus muualla laissa oleviin säännöksiin hallintopäätöksen tiedoksi antamisesta. Pykälän 8—9 momentit vastaisivat voimassa olevaa lakia sisällöltään muuttumattomina.
4 a §.Rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen määrääminen. Ehdotettu säännös olisi uusi. Sen 1 momentti vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan lain 10 luvun 4 §:n 1 momenttia. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maininta Rahoitusvakausvirastosta tahona, jonka kanssa Finanssivalvonnan olisi tehtävä yhteistyötä momentissa tarkoitetun lisäpääomavaatimukseen liittyviä momentin sisältämiä seikkoja arvioidessaan. Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia muuttumattomana. Ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan lisäpääomavaatimusta koskevan asian käsittelyyn, kuulemismenettelyyn sekä päätöksen voimaantuloon, siitä ilmeneviin tietoihin sekä tiedoksiantoon ja päätöksen julkistamiseen sovellettaisiin, mitä nyt ehdotetussa lain 10 luvun 4 §:n 3—7 momentissa säädetään. Pykälän 4 momentin mukaan lisäpääomavaatimuksen laskemisesta, päätökseen liitettävistä tiedoista sekä päätöksen julkistamisesta annettaisiin tarkempia säännöksiä valtiovarainministeriön asetuksella. Pykälän 5 momentti vastaisi voimassa olevan lain 10 luvun 4 §:n 10 momenttia muuttumattomana.
4 b §.Rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen määräämisen perusteet. Säännös vastaisi pääosin voimassa olevan lain 10 luvun 6 a §:ää luottolaitosdirektiivin muutetun 133 artiklan edellyttämin täsmennyksin. Lain 10 luvun luettavuuden parantamiseksi pykälien järjestystä on tarpeen muuttaa. Pykälän 1 momentin mukaan rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen määräämisen perusteena olisi rahoitusjärjestelmän vakaaseen toimintaan tai reaalitalouteen kielteisesti vaikuttavien riskien estäminen ja vähentäminen. Säännös perustuu luottolaitosdirektiivin muutetun 133 artiklan 1 kohtaan.
Pykälän 2 momentti sisältäisi säännökset niistä edellytyksistä, joiden vallitessa Finanssivalvonta voisi lisäpääomavaatimuksen asettaa. Momentti vastaisi pääosin sisällöltään voimassa olevan lain 10 luvun 6 a §:n 2 momenttia lukuun ottamatta sen 3 kohtaa, joka tässä yhteydessä ehdotetaan poistettavaksi edellytyksistä. Poistetun 3 kohdan korvaavalla uudella kohdalla pantaisiin täytäntöön osaltaan direktiivin 133 artiklan 8 kohdan a alakohta.
Pykälän 3 momentti sisältäisi säännökset momentissa tarkoitetun lisäpääomavaatimuksen määräämisessä eli asettamisessa, muuttamisessa ja poistamisessa huomioon otettavista seikoista. Säännöksessä lueteltaisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti ne vähimmäisseikat, jotka Finanssivalvonnan on otettava huomioon lisäpääomavaatimusta asettaessaan. Momenttia ehdotetaan kuitenkin tarkennettavaksi siten, että momentin johdantokappaleeseen lisättäisiin sana vähintään. Muutoksen tarkoituksena on vahvistaa nykyinen soveltamiskäytäntö ja poistaa sääntelyn tulkinnanvaraisuus. Finanssivalvonta voisi siten edelleen ottaa tarvittaessa huomioon muitakin rahoitusjärjestelmän vakaaseen toimintaan ja reaalitalouteen kielteisesti vaikuttavia riskitekijöitä laissa lueteltujen nimenomaisten tekijöiden lisäksi. Tämä olisi tarpeen, sillä kaikkia finanssikriisien todennäköisyyteen ja piirteisiin sekä rahoitusjärjestelmän haavoittuvuuteen vaikuttavia tekijöitä ja riskejä on käytännössä mahdotonta tyhjentävästi ennakoida. Sääntely mahdollistaisi siten esimerkiksi rahoitusjärjestelmään tai reaalitalouteen kohdistuvan poikkeuksellisen ulkoisen shokin, kuten Covid-19-pandemian, ottamisen huomioon päätöksenteossa. Finanssivalvonnalla olisi siten lainsäädännön viitekehyksessä mahdollisuus myös luottolaitosten näkökulmasta lievempään tulkintaan kuin mitä lainsäädännön tasolla määritetty tyhjentävä sääntely edellyttäisi.
Momenttiin ehdotetaan lisäksi lisättäväksi myös uusi 8 kohta, jonka mukaan Finanssivalvonnan tulisi säännöksessä tarkoitettua päätöstä tehdessään ottaa huomioon sellaiset toimenpiteet ja seikat, jotka voivat osaltaan vähentää rahoitusmarkkinoiden vakavien häiriöiden vaaraa. Näin ollen päätöstä tehtäessä tulisi pääomatarpeen suuruutta arvioitaessa huomioida esimerkiksi, jos pykälässä tarkoitettuja riskejä on jo katettu muilla pääomavaatimuksilla tai rajoitteilla. Tällaisia olisivat esimerkiksi EU:n vakavaraisuusasetuksen 124, 164 ja 458 artikloissa tarkoitetut vaatimukset. Pykälän 4 momentti sisältäisi valtuuden valtiovarainministeriölle antaa tarkempia säännöksiä lisäpääomavaatimuksen määräämisen perusteita koskevista tarkemmista mittareista.
4 c §.Rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen kohdentaminen. Säännös olisi uusi. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi määrätä rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen luottolaitoksen 1 §:n 3 momentissa tarkoitetun kokonaisriskin ja yhden tai useamman riskikeskittymän taikka niiden yhdistelmän perusteella. Kohdentamisessa, kuten muutenkin vaateen suuruuden määrittämisessä muutenkin, tulisi huomioitavaksi erikseen annettavaan valtiovarainministeriön asetukseen sisältyvä lisäpääomavaatimuksen laskemisessa käytettävä kaava, joka perustuu luottolaitosdirektiivin muutetun 133 artiklan 2 kohtaan.
Pykälän 2 momentin mukaan vaade voitaisiin asettaa momentista ilmenevien luottosektoreiden tai niiden osien perusteella luottolaitoksen kokonaisriskin ohella. Finanssivalvonta voisi myös asettaa lisäpääomavaatimuksen näiden erilaisina yhdistelminä. Momentilla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin muutetun 133 artiklan 5 kohta.
Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonnan tulisi soveltaa yhteismitallisia perusteita lisäpääomavaatimuksen määräämisessä, jolloin kokonaisriskin perusteella määrättävä lisäpääomavaatimus tulisi asettaa samoin perustein kaikille päätöksen kohteena oleville luottolaitoksille. Riskikeskittymien perusteella määrättävä lisäpääomavaatimus määrättäisiin niin ikään samoin perustein kaikille luottolaitoksille. Säännöksellä selvennettäisiin sitä, että rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän tai määrättävien lisäpääomavaatimusten tulisi jatkossa olla kaikille luottolaitoksille lähtökohtaisesti samoin perustein asetettuja ja lähtökohtaisesti tällöin myös yhtä suuria. Säännöksellä erotettaisiin pykälässä tarkoitetun lisäpääomavaatimuksen asettamisperusteita muiden lain 10 luvussa tarkoitettujen lisäpääomavaatimusten perusteista.
Pykälän 4 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi määrättävä lisäpääomavaatimus samalle tasolle kaikkien Euroopan unionin alueella sijaitsevien vastuiden osalta, jos Finanssivalvonta määrää lisäpääomavaatimuksen muissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa sijaitsevien vastuiden perusteella. Edellä sanottu ei kuitenkaan koskisi tilanteita, joissa lisäpääomavaatimus asetetaan toisen jäsenvaltion asettaman lisäpääomavaatimuksen luottolaitosdirektiivin 134 artiklan mukaista virallista hyväksymistä varten.
Pykälän 5 momentin mukaan Finanssivalvonnan tulisi lisäpääomavaatimusta määrätessään ottaa huomioon Euroopan järjestelmäriskikomitean antamat suositukset ja varoitukset sekä Euroopan pankkiviranomaisen suositukset ja ohjeet, jotka liittyvät oleellisesti järjestelmäriskiä koskevien lisäpääomavaatimusten asettamiseen.
Pykälän 6 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi selvyyden vuoksi säännös siitä, että asianomaisessa pykälässä tarkoitettua lisäpääomavaatimusta ei saisi määrätä kattamaan sellaista riskiä, jonka kattamisesta on säädetty muualla lain 10 luvussa. Säännös vastaisi direktiivin 133 artiklan 8 kohdan c alakohdan ilmentämää oikeusohjetta, jonka mukaan lisäpääomavaatimusta ei saisi määrätä kattamaan riskejä, jotka olisi jo katettava jollakin toisella lisäpääomavaatimuksella.
4 d §.Ulkomaisen lisäpääomavaatimuksen hyväksyminen. Säännös olisi uusi. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi tehdä päätöksen muun ETA-valtion valvontaviranomaisen asettaman 4 b §:ssä tarkoitettua lisäpääomavaatimusta vastaavan vaatimuksen soveltamisesta luottolaitoksen siinä valtiossa oleviin tase-eriin ja taseen ulkopuolisiin sitoumuksiin. Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi pyytää Euroopan järjestelmäriskikomiteaa antamaan toiselle ETA-valtiolle suosituksen hyväksyä 4 b §:n nojalla määrätty lisäpääomavaatimus. Pykälän 3 momentin mukaan pykälässä tarkoitetusta päätöksestä tulisi ilmoittaa Euroopan järjestelmäriskikomitealle. Pykälällä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin muutettu 134 artikla.
4 e §.Lisäpääomavaatimuksesta ilmoittaminen ja hyväksyminen. Säännös olisi uusi ja se perustuu luottolaitosdirektiivin muutettuun 133 artiklaan sisältyviin erityisiin yhteistyö- ja ilmoitusvelvollisuuksiin, jotka koskevat Finanssivalvontaa sen tehdessä päätöksen rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävästä lisäpääomavaatimuksesta. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi ilmoitettava Euroopan järjestelmäriskikomitealle lain 10 luvun 4 a §:ssä tarkoitetun lisäpääomavaatimuksen asettamisesta, muuttamisesta tai poistamisesta. Momentilla pantaisiin täytäntöön direktiivin 133 artiklan 10 kohta.
Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi edellä sanotun lisäksi pyydettävä pykälän 1 momentissa tarkoitetussa ilmoituksessa Euroopan komission kantaa lisäpääomavaatimusta koskevaan päätökseen silloin, kun päätöksen mukainen pääomavaatimus olisi suuruudeltaan kolmesta viiteen prosenttia. Momentilla pantaisiin täytäntöön direktiivin 133 artiklan 11 kohta. Käytännössä komission kantaa pyytäisi Euroopan järjestelmäriskikomitea, jolle ilmoitus ensi sijassa tulisi direktiivin mukaisesti toimittaa hyvissä ajoin ennen päätöksen julkistamista, mutta kuitenkin vähintään kuukautta ennen aiottua ajankohtaa.
Pykälän 3 momentin mukaan Euroopan komission nimenomainen lupa eli hyväksyntä tulisi pyytää sellaisten lisäpääomavaatimuksia koskevien pykälässä tarkoitettujen päätösten osalta, jossa pääomavaade ylittäisi viisi prosenttia. Momentilla pantaisiin täytäntöön 133 artiklan 12 kohta. Tällaisena tulisi kyseeseen esimerkiksi päätös, jonka perusteena olisi rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella asetettavan vaateen määrääminen riskikeskittymien perusteella lain 10 luvun 4 c §:n nojalla. Lain 10 luvun 3 §:n mukaan voitaisiin tällöin asettaa enintään 10 prosentin suuruinen lisäpääomavaatimus.
Pykälän 4 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi ilmoitettava ilman aiheetonta viivytystä asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, kun lain 10 luvun 4 a §:ssä tarkoitettua päätöstä sovelletaan luottolaitokseen, jonka omistusyhteisö sijaitsee toisessa jäsenvaltiossa. Säännös perustuisi 133 artiklan 9 kohdan täytäntöön panemiseen.
Pykälän 5 momentin mukaan pykälässä tarkoitettu ilmoitusvelvollisuus koskisi myös tilanteita, joissa vaade koskisi vastuita ja tase-eriä, jotka sijaitsevat Euroopan talousalueen ulkopuolisissa kolmansissa maissa.
Pykälän 6 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi direktiivin 133 artiklan 11 kohdan viimeisen alakohdan mukaisesti saattaa erimielisyyden, joka koskee lisäpääomavaatimuksen asettamista eri toimivaltaisten viranomaisten välillä, Euroopan pankkiviranomaisen käsiteltäväksi.
Pykälän 7 momentti sisältäisi tarkemmin säännökset tiedoista, jotka Finanssivalvonnan olisi ilmoitukseen oheistettava direktiivin 133 artiklan 9 kohdan 4 alakohdan perusteella.
6 §.Ulkomaisten erien huomioon ottaminen muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määräämisessä. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti muuttuvan lisäpääomavaatimuksen alueellisesta ulottuvuudesta, kuten tähänkin asti. Säännökseen ehdotetaan tehtäväksi kuitenkin eräitä jäljempänä ilmeneviä täsmennyksiä luottolaitosdirektiivin 137 ja 138—140 artiklojen muodostaman säännöskokonaisuuden täytäntöönpanon täsmentämiseksi. Kuten tähänkin asti pykälää sovellettaisiin luottolaitoksiin, joilla on muualla kuin Suomessa sijaitsevia tase-eriä tai taseen ulkopuolisia eriä. Erien sijaintipaikka määräytyisi Euroopan pankkiviranomaisen teknisten sääntelystandardien mukaisesti. Pykälästä ilmenevän pääsäännön mukaan ulkomailla ETA-valtiossa tai kolmannessa maassa sijaitsevaan erään sovellettaisiin erän sijaintivaltiossa sovellettavaa pääomavaatimustasoa. Sijaintivaltion lainsäädännön mukaista tasoa sovellettaisiin siitä riippumatta, ylittääkö se direktiivin mukaisen vähimmäistason. Luottolaitoksen kokonaislisäpääomavaatimus saataisiin kertomalla kunkin valtion osalta laskettu lisäpääomavaatimus kyseisessä maassa sijaitsevien erien suhteellisella osuudella luottolaitoksen kaikkien erien yhteismäärästä ja laskemalla kaikkien sijaintivaltioiden näin saadut pääomavaatimusosuudet yhteen. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaisivat näin voimassa olevaa lakia sisällöltään muuttumattomina.
Pykälään on tarpeen lisätä uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 139 artiklan 3 kohdassa ja 138 artiklassa tarkoitetusta tilanteesta, jossa kolmannen maan viranomainen on asettanut muuttuvaa lisäpääomavaatimusta vastaavaa lisäpääomavaatimuksen, mutta Finanssivalvonta ei perustellusta syystä pidä vaadetta riittävänä. Momentin mukaan Finanssivalvonnalla olisi tällöin valtuudet muuttaa ja korottaa tällaisiin tase-eriin sovellettavaa lisäpääomavaatimusta.
Pykälän nykyinen 3 momentti siirtyisi uudeksi 4 momentiksi pääosin muuttumattomana. Momenttia kuitenkin ehdotetaan tarkistettavaksi siltä osin, että jatkossa momentissa todettaisiin selvästi, että Finanssivalvonta voisi määrätä momentissa tarkoitetuissa tilanteissa vaatimuksen. Kuten tähänkin asti, pykälää sovellettaessa tulisi lisäksi ottaa huomioon Euroopan järjestelmäriskikomitean asiaa koskevat suositukset (ESRB/2015/1 ja ESRB 2015/3).
8 §.Muita rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäviä luottolaitoksia koskeva lisäpääomavaatimus. Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi esitykseen sisältyvää 3 §:n 7 momenttia koskevaa ehdotusta vastaavasti täsmentämällä niiden luokkien määrää, joihin Finanssivalvonnan on laitokset jaettava. Koska mainitussa muutosehdotuksessa ehdotetaan vaatimuksen enimmäissuuruutta kasvatettavaksi 3 prosenttiin, tulee momenttia muuttaa siten, että Finanssivalvonnan tulee vastaisuudessa jakaa luottolaitokset niiden arvioidun systeemisen merkittävyyden perusteella seitsemään luokkaan siten, että uudet luokat 6 ja 7 vastaavat 2,5 ja 3 prosentin suuruisia vaatimuksia. Pykälän 6 momenttia ehdotetaan tarkistettavaksi muutettua luottolaitosdirektiivin 131 artiklan 8 kohtaa vastaavasti. Momentissa täsmennetään muun rahoitusjärjestelmän kannalta merkityksellisen luottolaitoksen pykälässä tarkoitetun lisäpääomavaatimuksen enimmäismääriä eräissä tilanteissa.
9 §.Lisäpääomavaatimusten yhteensovittaminen. Pykälän nykyinen otsikko ehdotetaan muutettavaksi poistamalla siitä maininnat eri lisäpääomavaatimuksista luettavuuden parantamiseksi. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia sisällöltään muuttumattomana. Momentti perustuu luottolaitosdirektiivin 131 artiklan 14 kohtaan. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi muutetun luottolaitosdirektiivin 131 artiklan 15 kohdan täytäntöön panemiseksi, jonka mukaan lain 10 luvun 7 ja 8 §:ssä tarkoitettu lisäpääomavaatimus ja lain 10 luvun 4 a §:ssä tarkoitettu lisäpääomavaatimus kumuloituvat eli ne lasketaan jatkossa yhteen vaatimuksia täytettäessä.
Pykälän 3 momentti muutettaisiin luottolaitosdirektiivin muutetun 134 artiklan 4 kohtaa vastaavasti. Momentin mukaan toisen valtion toimivaltaisen viranomaisen asettama rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävä lisäpääomavaatimus ja suomalainen vastaava vaade laskettaisiin kuitenkin yhteen edellyttäen, että vaateet kohdistuvat eri vastuisiin ja taseen ulkopuolisiin eriin. Tapauksissa, joissa tällainen ulkomainen vastavuoroisesti tunnustettu vaade koskisia eriä, joihin olisi jo kohdistettu Suomen lain mukaan asetettu vaatimus, otettaisiin huomioon vain soveltuvista vaatimuksista suurempi.
10 §.Varojenjaon rajoittaminen. Pykälä uudistettaisiin kokonaan, jotta siinä huomioidaan luottolaitosdirektiivin 141 artiklaan tehdyt muutokset, uusi 141 a artikla, ja jotta kansallinen sääntely vastaisi paremmin myös alkuperäistä direktiiviä. Pykälän otsikkoa muutettaisiin muotoon varojenjaon rajoittaminen kuvaamaan paremmin pykälän asiasisältöä. Termillä varojenjako korostetaan sitä, että pykälässä säädetyt rajoitukset koskevat laajemmin luottolaitoksen varojenjakoa, eivätkä ainoastaan tilikauden voiton ja kertyneiden voittovarojen jakamista. Pykälä koskisi varojenjaon kaavamaista rajoittamista silloin, kun luottolaitos ei täytä yhteenlaskettuja lisäpääomavaatimuksia. Riippumatta siitä, täyttääkö luottolaitos kaikki pääomavaatimukset ja soveltuvatko tässä pykälässä säädetyt rajoitukset varojenjaolle, Finanssivalvonnalla on oikeus Finanssivalvonnasta annetun lain 28 §:n perusteella rajoittaa luottolaitoksen varojenjakoa, jos toimilupavalvottava ei ole tilinpäätöksessään merkinnyt varojaan oikeaan arvoon taikka kirjanpito ei muutoin anna oikeaa ja riittävää kuvaa valvottavan taloudellisesta tilasta. Lisäksi Finanssivalvonnalla olisi toimivalta rajoittaa varojenjakoa 10 luvun 11 §:n 1 momenttiin ehdotettavan valtuuden puitteissa, jota on tarkemmin selostettu asianomaista säännöstä koskevissa säännöskohtaisissa perusteluissa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 141 artiklan 1 kohtaa vastaavasti, että luottolaitos ei saa jakaa varoja siten, että luottolaitos ei täyttäisi 10 luvussa tarkoitettua lisäpääomavaatimusta. Tällä tarkoitetaan kaikkia 10 luvun mukaisia lisäpääomavaatimuksia yhteenlaskettuna (combined buffer requirement). Yhteenlaskettavia vaatimuksia ovat kiinteä lisäpääomavaatimus, kokonaistaloudellisten muuttujien perusteella määrättävä muuttuva lisäpääomavaatimus (niin sanottu vastasyklinen pääomapuskuri), rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävä lisäpääomavaatimus (niin sanottu järjestelmäriskipuskuri) ja rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimus (niin sanottu G-SII/O-SII-puskuri). Luottolaitoksen on kuitenkin koko ajan täytettävä EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetty niin sanottu perusvaatimus (asetuksen 92 artiklan 1 kohdan a—c alakohdat) ja tämän lain 11 luvun 6 §:ssä säädetty harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus. Tästä pääomavaatimusten keskinäisestä järjestyksestä on säädetty uudessa 10 luvun 1 a §:ssä. Pykälässä ei annettaisi poikkeusta näiden ehdottomien vaatimusten alittamiselle, mistä syystä luottolaitosdirektiivin uuden 141 a artiklan täytäntöön panemiseksi ei ole tarpeen säätää erillistä lainkohtaa.
Pykälän 2 momentilla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 141 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta.
Pykälän 3—5 momentilla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 141 artiklan 3—6 kohdat. Pykälän 3 momentissa määriteltäisiin se osuus voitonjakokelpoisista varoista, jotka ovat jaettavissa riippuen lisäpääomavaatimusten alituksen merkittävyydestä. Jäljemmissä momenteissa puolestaan määriteltäisiin, minkä omien varojen erien pohjalta varojenjakorajoitusta arvioitaisiin ja miten voitonjakokelpoiset varat määritellään. Sallittu varojenjaon määrä lasketaan voitonjakokelpoisista varoista, mutta varojenjaon rajoitus koskee pykälässä säädettyjen edellytysten täyttyessä kaiken tyyppistä varojen jakoa, myös muutakin kuin jaettaessa voittovaroja. Tästä syystä pykälässä käytettäisiin termejä voitonjako ja varojenjako.
Pykälän 6 momentissa lueteltaisiin ne varojenjaon tavat, joita pykälässä mainittu rajoitus koskee. Merkitystä ei olisi sillä, onko varojenjakoon liittyvä suoritus nimetty esimerkiksi koroksi, osingoksi tai pääomanpalautukseksi, vaan varojenjaon rajoituksia arvioidaan sen tosiasiallisen luonteen kannalta. Momentin johdantokappaleessa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 141 artiklan 7 kohtaa vastaavasti, että varojenjakorajoitusten piirissä ovat ainoastaan sellaiset varojenjakotavat, joiden suorittamatta jättämisen johdosta luottolaitosta ei ole pidettävä maksukyvyttömänä. Tällöin instrumentin haltijalla ei ole oikeutta velkoa saamatta jäänyttä suoritusta, esimerkiksi korkoa tai osinkoa, luottolaitokselta ja esittää tähän liittyviä vaateita tuomioistuimessa tai maksukyvyttömyysmenettelyssä. Kyseeseen siis tulevat muun muassa oman pääoman instrumentteihin tai niin sanottuihin hybridi-instrumentteihin (kuten pääomalainat) liittyvät osinkojen ja korkojen maksut. Esimerkiksi omaan pääomaan liittyvä osingon tai koron maksu täyttää tämän kriteerin. Lisäksi niin sanotuissa hybridi-instrumenteissa, kuten pääomalainoissa, voidaan sopia koron maksun olevan riippuvainen samoista edellytyksistä kuin osingonjako, jolloin myös tämän tyyppisten instrumenttien perusteella maksetut korot kuuluvat varojenjakorajoitusten piiriin.
Pykälän 6 momentin 1 ja 2 kohdissa puolestaan säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 141 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti tarkemmin, että varojenjakorajoitukset koskevat ainoastaan ensisijaiseen pääomaan (T1) liittyviä instrumentteja sekä palkitsemisen muuttuvaa palkkionosaa. Momentin 1 kohdalla pannaan täytäntöön lisäksi luottolaitosdirektiivin 141 artiklan 10 kohtaan sisältyvä tarkennus varojenjakorajoitusten piiriin kuuluvista varojenjakotavoista.
Pykälän 7 momentilla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 141 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta ja 8 kohta, jotka edellyttävät luottolaitoksen ennalta ilmoittavan valvontaviranomaiselle varojenjaosta ja toimittavan tälle laskelman varojenjaon enimmäismäärästä. Jos luottolaitos täyttää kaikki pääomavaatimukset suunnitellun varojenjaon jälkeenkin, laskelma on tehtävä tästä riippumatta. Tässä tapauksessa laskelma osoittaisi, että luottolaitokseen ei kohdistuisi varojenjaon rajoituksia. Laskelma olisi toimitettava viranomaiselle hyvissä ajoin ennen varojenjakoa. Tämän aikamääreen arviointi olisi tapauskohtaista. Tarkoituksena on, että viranomaisella olisi riittävästi aikaa ennen varojenjakoa koskevan päätöksen tekemistä ja tarvittaessa jo ennen varojenjakoesityksen julkaisemista (esimerkiksi yhtiökokouskutsussa) arvioida luottolaitoksen varojenjaon asianmukaisuutta.
Luottolaitosdirektiivin 141 artiklan 9 kohdassa säädetään luottolaitoksen toimenpiteistä laskelman oikeellisuuden varmistamisesta ja valvontaviranomaisen oikeudesta saada selvitys laskentaperusteista ja menetelmistä, jotta laskennan oikeellisuutta voidaan tarvittaessa valvoa valvontaviranomaisen toimesta. Viranomaisen laaja tiedonsaantioikeus perustuu jo voimassa olevaan Finanssivalvonnasta annetun lain 18 §:ään, mistä syystä tätä direktiivin kohtaa vastaavalle uudelle säännökselle ei ole tarvetta. Luottolaitoksella oleva velvoite laskelman oikeellisuuden varmistamiseen liittyvien menettelytapojen ja toimenpiteiden ylläpitämiseksi on selvää jo erityisesti hallinto- ja ohjausjärjestelmille 7 luvun 1 §:ssä säädettyjen yleisten vaatimusten pohjalta.
10 a §.Varojenjaon rajoittaminen alitettaessa vähimmäisomavaraisuusasteen lisävaatimus. Pykälä olisi uusi, ja sillä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uudet 141 b ja 141 c artiklat. Pykälä vastaisi rakenteeltaan 10 §:ää. Luottolaitosdirektiiviä vastaavasti vähimmäisomavaraisuusasteeseen liittyvät säännökset olisi eriytettynä omiksi säännöksikseen verrattuna muihin omien varojen vaatimuksiin. Koska vähimmäisomavaraisuusasteen lisävaatimus voidaan EU:n vakavaraisuusasetuksen perusteella asettaa ainoastaan maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille (G-SII), pykälä koskisi ainoastaan tähän kategoriaan kuuluvia luottolaitoksia.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin luottolaitosdirektiivin uutta 141 b artiklan 1 kohtaa vastaavasti siitä, että luottolaitos ei saa jakaa varoja, jos se johtaisi vähimmäisomavaraisuusasteen lisävaatimuksen (leverage ratio buffer) alittamiseen. Luottolaitoksen olisi kuitenkin aina täytettävä vähimmäisomavaraisuusasteen perusvaatimus (leverage ratio), mihin liittyvä ehdottomuus on voimassa suoraan EU:n vakavaraisuusasetuksen perusteella.
Pykälän 2 momentilla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 141 b artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta.
Pykälän 3 ja 5 momentilla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 141 b artiklan 3—6 kohdat.
Pykälän 4 momenttiin sisällytetään luottolaitosdirektiivin uuden 141 c artiklan mukainen selventävä maininta siitä, milloin vähimmäisomavaraisuusasteen lisävaatimus katsotaan alitetuksi tässä pykälässä säädetyllä tavalla.
Pykälän 5 momentissa määriteltäisiin voitonjakokelpoiset varat ja varojenjaon rajoitusten piirissä olevat varojenjakotavat. Momentilla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 141 b artiklan 2 kohdan toinen alakohta ja 7 ja 10 kohdat. Määritelmät ovat edellä 10 §:n 6 momentissa säädetyn varojenjaon rajoituksen kanssa yhtenevät sillä poikkeuksella, että vähimmäisomavaraisuusasteen lisävaatimuksen alittamista koskeva varojenjakorajoitus kattaa kaikki ensisijaisen pääoman vähenemistä aiheuttavat järjestelyt, kun taas 10 §:n 6 momentin piiriin kuuluvat ainoastaan ydinpääomaa vähentävät järjestelyt.
Pykälän 6 momentilla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 141 b artiklan 8 ja 9 kohdat.
10 b §.Omien varojen kartuttamissuunnitelma. Säännös olisi siltä osin uusi, kun sillä pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 142 artikla kokonaisuudessaan sen 1 kohtaan tehtyine muutoksineen. Muutoksen tarkoituksena on, että omien varojen kartuttamissuunnitelma on tehtävä myös siinä tapauksessa, kun luottolaitos ei täytä vähimmäisomavaraisuusasteen lisävaatimuksena asetettua harkinnanvaraista lisäpääomavaatimusta.
Voimassa olevassa laissa direktiivin 142 artikla on pantu täytäntöön 10 luvun 10 §:n 3 momentilla, joka asiasisällöllisesti sisällytettäisiin tähän uuteen säännökseen. Lisäksi säännöstä on tarpeen täsmentää, jotta se vastaa paremmin direktiivin 142 artiklaa. Säännöksen 4 momentissa säädetyt toimenpiteet, joihin omien varojen kartuttamissuunnitelman hyväksymättä jättäminen johtaa, perustuu luottolaitosdirektiivin 142 artiklan 4 kohtaan, joka ei anna kansallista liikkumavaraa. Mainitun artiklan 3 kohdassa säädetään niistä arviointikriteereistä, joiden mukaisesti valvontaviranomaisen on arvioitava omien varojen kartuttamissuunnitelmaa. Nämä arviointikriteerit sisältyisivät ehdotetun säännöksen 3 momenttiin.
11 luku Luottolaitoksen valvonta
2 §.Valvojan arvio. Pykälään tehtävillä muutoksilla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin muutetut 97 ja 98 artiklat sekä toteutetaan sellaisia muutoksia, joilla täsmennetään nykyistä sääntelyä paremmin voimassa olevaa luottolaitosdirektiiviä vastaavaksi.
Pykälän otsikkoa muutettaisiin kuvaamaan paremmin pykälän asiasisältöä. Pykälässä säädetään luottolaitosdirektiivin 97 artiklaa vastaavasti valvontaviranomaisen tekemästä kattavasta arviosta pääomavaatimusten ja muun luottolaitoksia koskevan sääntelyn täyttämisestä (supervisory review and evaluation). Tässä pykälässä säädetyn valvojan arvion lisäksi valvontaviranomainen kohdistaa luottolaitokseen jatkuvaa valvontaa osana valvontaviranomaisen tavanomaista toimintaa.
Pykälän 1 momentista poistettaisiin velvoite arvioida luottolaitoksen merkittävyyttä rahoitusmarkkinoiden vakauden kannalta osana valvojan arviota. Muutos perustuu luottolaitosdirektiivin 97 artiklan 1 kohdan b alakohdan poistamiseen. Luottolaitoksen merkitys rahoitusmarkkinoiden vakauden kannalta arvioitaisiin esimerkiksi osana järjestelmäriskipuskurivaatimuksen asettamista.
Pykälän 2 momentin 7 kohdassa säädetyistä arviointikriteereistä poistettaisiin järjestelmäriski ja muutettaisiin kohtaa koskevia sanamuotoja. Muutos perustuu niin ikään luottolaitosdirektiivin 97 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 98 artiklan 1 kohdan j alakohdan poistamiseen sekä siihen, että momentti vastaisi paremmin direktiivin 98 artiklan 6 kohtaa. Mainittu direktiivikohta koskee nimenomaan omavaraisuusasteen (leverage ratio) riittävyyden arviointia. Tältä osin valvontaviranomaisen olisi arvioitava sitä riskiä, joka riittämättömästä omavaraisuudesta (risk of excessive leverage) aiheutuu. Riskien arvioinnissa olisi käytettävä tätä riskiä kuvaavia mittareita, vähintäänkin EU:n vakavaraisuusasetuksen 429 artiklan mukaisesti laskettavaa omavaraisuusastetta. Osana arviota luottolaitoksen tulisi ottaa huomioon myös luottolaitoksen liiketoimintamalli.
Momentin 10 kohdaksi lisättäisiin velvollisuus arvioida luottolaitokseen kohdistuvia rahoitustaseen korkoriskejä (interest risk arising from non-trading book activities). Lisäyksellä pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 98 artiklan 5 kohdan ensimmäinen alakohta. Voimassa olevaa lakia vastaava 3 momentti kumottaisiin. Niistä toimenpiteistä, joihin kohonnut rahoitustaseen korkoriski antaa aihetta, säädettäisiin seuraavassa 4 momentissa.
Valvojan arviossa sovellettavat menettelyt ja periaatteet siirrettäisiin luettavuuden parantamiseksi uudeksi 3 momentiksi. Luottolaitoksen merkittävyys rahoitusjärjestelmän kannalta huomioitaisiin luottolaitosdirektiivin 97 artiklan 4 kohdan perusteella edelleenkin valvojan arvion laajuutta ja arviointitiheyttä määriteltäessä. Luottolaitoksen toiminnan laatua, laajuutta ja monimuotoisuutta valvontaviranomaisen olisi arvioitava niiden kriteerien perusteella, jotka se on julkaissut 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti (jolla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 143 artiklan 1 kohdan c alakohta).
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lisäksi arviointikriteerien mukauttamisesta ja niihin liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta Euroopan pankkiviranomaiselle luottolaitosdirektiivin 97 artiklan 4 a kohdan mukaisesti.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin niistä toimenpiteistä, joihin valvojan arvio antaa aihetta. Näitä toimenpiteitä ovat harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen asettaminen (6 §), ohjeellista lisäpääomaa koskevan suosituksen antaminen (6 d §) ja 10 §:ssä säädettyjen muiden valvontaviranomaisella olevien valvontavaltuuksien käyttäminen. Momentin johdantokappaleen viimeisessä virkkeessä, 1—2 kohdassa ja 5 momentissa säädettäisiin myös rahoitustaseen korkoriskin kohoamisen edellyttämistä valvontaviranomaisen valvontavaltuuksien käyttämisestä, millä pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 98 artiklan muutettu 5 kohta ensimmäistä alakohtaa lukuun ottamatta.
Pykälän 6 momenttiin sisällytettäisiin viittaus luottolaitosdirektiivin 98 artiklan 5 a kohdassa tarkoitettuihin Euroopan komission asetuksella tai päätöksellä annettaviin teknisiin standardeihin. Näissä standardeissa säädettäisiin tarkemmin niistä kuudesta korkoriskin stressiskenaariosta, joita on käytettävä 4 momentissa säädettyjä rahoitustaseen korkoriskiin liittyvien edellytysten arvioimisessa.
3 §.Valvontaohjelma. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että valvontaviranomaisen on laadittava valvontaohjelma vähintään vuosittain. Tällöin valvontaohjelma voitaisiin tarvittaessa laatia tätä useamminkin, mikä antaa valvontaviranomaiselle paremman mahdollisuuden puuttua valvonnallisin keinoin luottolaitoksen toiminnassa, riskiasemassa tai toimintaympäristössä nopeasti tapahtuneisiin muutoksiin. Muutoksen myötä momentti vastaa paremmin luottolaitosdirektiivin 99 artiklan 1 kohtaa. Valvontaohjelman vahvistaminen tai 2 §:n perusteella tehty valvojan arvio ei edelleenkään estäisi tai rajoittaisi Finanssivalvontaa tarkastamasta ulkomaisen ETA-luottolaitoksen sivuliikettä.
Pykälän 2 momentissa säädetään niistä kriteereistä, joiden täyttyessä valvontaviranomaisen on tehtävä luottolaitoksesta vuotuinen valvojan arvio. Tässä momentissa säädetystä kriteeristöstä poistettaisiin 2 kohta (maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän vakauden kannalta merkittävät laitokset). Muutos perustuu luottolaitosdirektiivin 99 artiklan 2 kohdan b alakohdan poistamiseen. Samalla momentin kohtien numerointi poistettaisiin ja sisällytettäisiin kriteerit itse momentin tekstiin. Muutoksella ei olisi käytännön vaikutusta Suomen rahoitussektorin valvontaan, sillä tällä hetkellä Suomessa ei sijaitse yhtään maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän vakauden kannalta merkittävää luottolaitosta. Momenttiin jäisi edelleen voimaan valvontaviranomaisella oleva harkintavalta sisällyttää tarpeelliseksi katsomansa luottolaitokset valvontaohjelman piiriin.
Pykälän 3 momentti säilyisi ennallaan.
5 a §.Varhaisen puuttumisen yleiset edellytykset. Pykälän 2 momenttiin lisätään viittaus kriisinratkaisulakiin. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 k artiklan 1 kohdan d alakohta. Finanssivalvonta voi ryhtyä varhaisen puuttumisen toimenpiteisiin, jos luottolaitos ei täytä sille kriisinratkaisulain 8 luvun 7 a §:n 4 momentin tai 7 e §:n mukaisesti vahvistettua omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta.
5 b §.Rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen epäily tai kohonnut riski. Säännös olisi uusi, ja sillä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin 97 artiklan uusi 6 kohta.
6 §.Harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus. Voimassa oleva harkinnanvaraista lisäpääomavaatimusta koskeva pykälä ehdotetaan jaettavaksi neljään erilliseen pykälään (6, 6 a, 6 b ja 6 c §:t) luettavuus- ja selkeyssyistä. Harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus (niin sanottu pilari II -vaatimus) säilyisi periaatteiltaan samana: tällä lisäpääomavaatimuksella katetaan sellaiset luottolaitoskohtaiset riskit, joita ei ole arvioidusti pystytty riittävästi kattamaan muilla pääomavaatimuksilla.
Pykälän 1 momentilla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 104 a artiklan 1 kohdan johdantokappale, jossa säädettäisiin, että harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen olisi pohjauduttava edellä 2 §:ssä säädettyyn valvojan arvioon (joka pohjautuu luottolaitosdirektiivin 97 artiklaan) tai 5 §:ssä säädettyyn sisäisten menetelmien tarkastukseen (joka pohjautuu luottolaitosdirektiivin 101 artiklaan). Näiden ohella harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen asettaminen voisi voimassa olevaa lakia vastaavasti pohjautua myös valvontaviranomaisen laatimaan, etukäteen vahvistetuin perustein laadittuun muuhun arvioon. Tältä osin kyse olisi kansallisesta sääntelystä, ja tämä vastaisi voimassa olevan 6 §:n 2 momentin 1 kohdan a alakohtaa.
Pykälän 2 momentissa todettaisiin selvyyden vuoksi, että valvontaviranomainen voi asettaa harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen omien varojen tai vähimmäisomavaraisuutta koskevan vaatimuksen lisävaatimuksena tai näiden yhdistelmänä. Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia pääomavaatimuksen asettamisesta konsolidoidulla tasolla.
Pykälän 4 momenttiin sisältyisi edellytys siitä, että harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus olisi mahdollista asettaa enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Kyse olisi kansallisesta lisäedellytyksestä, jonka tarkoituksena on täsmentää ja rajata valvontaviranomaisella olevia toimivaltuuksia tarkoituksenmukaisella tavalla. Momentti vastaa asiasisällöltään voimassa olevan 6 §:n 1 momentin viimeistä virkettä.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen asettamispäätökseen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta Rahoitusvakausvirastolle. Momentti perustuu luottolaitosdirektiivin uuteen 104 c artiklaan.
6 a §.Harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen asettamisen edellytykset. Pykälä olisi uusi, ja sillä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 104 a artiklan 1 ja 2 kohdissa säädetyt edellytykset harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen asettamiselle.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus on mahdollista asettaa ainoastaan yksittäiseen luottolaitoksen liittyvien riskien perusteella. Momentilla pannaan täytäntöön 104 a artiklan 1 kohdan johdantokappaleesta ja toisesta alakohdasta ilmenevä vaatimus harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen luottolaitoskohtaisuudesta. Toisin kuin voimassa olevan lainsäädännön perusteella, muutetun luottolaitosdirektiivin myötä harkinnanvaraista lisäpääomavaatimusta ei voisi jatkossa asettaa rahoitusjärjestelmään liittyvän yleisen järjestelmäriskin perusteella ilman liityntää yksittäiseen luottolaitokseen. Yleisempiin taloudellisiin indikaattoreihin pohjautuvien riskien, kuten järjestelmäriskin, kattamiseksi valvontaviranomainen voisi edelleenkin asettaa lain 10 luvussa säädettyjä pääomavaatimuksia.
6 b §.Omien varojen riittämättömyyden arviointi harkinnanvaraista lisäpääomavaatimusta asetettaessa. Pykälä olisi uusi, ja siinä määriteltäisiin tarkemmin harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen asettamisessa arvioitava omien varojen riittämättömyys luottolaitosdirektiivin uuden 104 a artiklan mukaisella tavalla.
Pykälän 2 momentin mukaan valvontaviranomaisen olisi otettava luottolaitoksen sisäisen pääoman riittävyyttä koskeva arvio (ICAAP) huomioon arvioidessaan omien varojen riittävyyttä, mutta tämä ei kuitenkaan olisi omien varojen riittävyyttä koskevassa arviossaan sidottu luottolaitoksen laatimaan ICAAP-arvioon. Sisäisen pääoman riittävyyttä koskevasta arviosta on säädetty 9 luvun 1 §:ssä. Käytännössä luottolaitosten tuottamat ICAAP-arviot ovat eronneet laadullisesti toisistaan hyvinkin merkittävästi, mistä syystä valvontaviranomaisen tekemä arvio omien varojen riittävyydestä on ratkaiseva harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen asettamisessa.
6 c §.Harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen kattaminen. Säännös olisi uusi, ja sillä pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 104 a artiklan 4 kohta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niistä omien varojen vähimmäisosuuksista, millä luottolaitoksen olisi katettava harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus. Luottolaitos voi kattaa harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen korkealaatuisemmilla omien varojen lajeilla. Luottolaitoksen pääomarakenne ja uusien rahoitusvälineiden liikkeeseenlasku huomioiden voikin olla tarkoituksenmukaista kattaa harkinnanvarainen pääomavaatimus esimerkiksi täysin ydinpääomaan luettavilla oman pääoman sen sijaan, että luottolaitos olisi velvoitettu laskemaan liikkeelle ensisijaiseen lisäpääomaan tai toissijaiseen pääomaan kuuluvia rahoitusvälineitä.
Pykälän 2 momentin mukaan valvontaviranomainen voisi kuitenkin asettaa ensisijaisen pääoman ja ydinpääoman osuudet 1 momentissa säädettyä korkeammiksi, jos se on tarpeen ottaen huomioon myös kyseisen luottolaitoksen erityispiirteet.
Pykälän 3 momentin mukaan asetettaessa harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus vähimmäisomavaraisuusasteen lisävaatimuksena, luottolaitoksen olisi katettava vaatimus ensisijaisella pääomalla.
6 d §.Ohjeellinen lisäpääoma. Pykälä olisi uusi, ja sillä pantaisiin täytäntöön luottolaitosdirektiivin uusi 104 b artikla. Luottolaitosta sitovien omien varojen vaatimusten lisäksi valvontaviranomainen voisi antaa luottolaitokselle suosituksen omien varojen määräksi yli sen, mitä luottolaitos on velvollinen muun sääntelyn nojalla ylläpitämään. Pykälän 2 momentin mukaan valvontaviranomaiselle on annettava luottolaitokselle tällainen suositus, elleivät luottolaitokseen kohdistuvat riskit tule riittävästi katetuksi luottolaitosta sitovan harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen kautta. Siten ohjeelliseen lisäpääomaan liittyvä suositus voisi perustua samoille kriteereille kuin 6 §:ssä säädetty harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus, mutta luottolaitokseen kohdistuvat riskit huomioiden valvontaviranomaisen harkittavaksi jäisi, käyttääkö se valvonnallisena keinona 6 §:n mukaista, luottolaitosta sitovaa harkinnanvaraista lisäpääomavaatimusta vai 6 d §:n mukaista lisäpääomaan liittyvää suositusta. Lisäpääomaan liittyvä suositus on luonteeltaan hallintopäätös, jolloin siihen sovelletaan muun muassa hallintolain 45 §:ssä säädettyä päätöksen perusteluvelvollisuutta. Lisäpääomaan liittyvä suositus on perusteltava erityisesti siitä lähtökohdasta, että luottolaitos voi suosituksen pohjalta käytännössä toteuttaa korjaavia ja kehittäviä toimenpiteitä niissä aihealueissa, joihin suosituksen antaminen perustuu.
Ohjeellisen lisäpääoman suositusluonteisuudesta huolimatta valvontaviranomainen voisi kuitenkin määrätä 6 §:n mukaisesti harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen, jos luottolaitos toistuvasti jättää lisäpääomaan liittyvän suosituksen huomioimatta, eikä ryhdy toimenpiteisiin ohjeellisen lisäpääoman kartuttamiseksi tai ylläpitämiseksi. Ohjeellisen lisäpääomaan liittyvän suosituksen antaminen ei kuitenkaan sinänsä vielä aiheuttaisi luottolaitokselle sitovia varojenjaon rajoituksia tai välitöntä velvoitetta omien varojen kartuttamiseen liittyvien toimenpiteiden aloittamiseksi. Luottolaitosdirektiivin uuden 104 b artiklan 6 kohdan mukaan ohjeellista lisäpääomaa koskevan suosituksen täyttämättä jättäminen ei johda 10 luvun 10 tai 10 a §:n mukaisten varojenjaon rajoitusten soveltumiseen, mikä on otettu huomioon asianomaisissa lainkohdissa asiasisällöllisesti, eikä siitä ole tarpeen säätää nimenomaisesti.
Pykälän 3 momentin mukaan ohjeellinen lisäpääoma voitaisiin asettaa konsolidoidulla tasolla.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin ohjeelliseen lisäpääomaan liittyvän suosituksen antamisesta tiedoksi Rahoitusvakausvirastolle. Momentti perustuu luottolaitosdirektiivin uuteen 104 c artiklaan.
7 §.Omien varojen kartuttamisvelvollisuus. Säännös ehdotetaan kumottavaksi. Voimassa olevaa lakia valmisteltaessa omien varojen kartuttamisvelvollisuus sisällytettiin lakiin aiempaa luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin sisältyvää säännöstä vastaavalla tavalla voimaan sinne saakka, kunnes elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin edellyttämästä elvytyssuunnitelmasta säädetään laissa (HE 39/2014 vp:stä ilmenevät säännöksen yksityiskohtaiset perustelut). Direktiivi on jo pantu täytäntöön kansallisesti, mistä syystä säännös on käynyt tarpeettomaksi. Lisäksi luvun 10 §:ää täydennettäisiin valvontaviranomaisen toimivaltuudella vaatia suunnitelmia ja luottolaitosdirektiivin 142 artiklan mukaisesta omien varojen kartuttamissuunnitelmasta ehdotetaan puolestaan säädettäväksi 10 luvun uudessa 10 b §:ssä.
8 §. Omien varojen määrästä johtuvat voittovarojen käytön rajoitukset. Pykälän 1 momenttia tarkennettaisiin siten, että siinä viitataan varojenjaon määritelmän osalta 10 luvun 10 §:n 6 momenttiin.
9 §.Maksuvalmiutta koskevat lisävaatimukset. Pykälän 4 momenttia muutettaisiin siten, että maininta rahoitusjärjestelmän vakaudelle mahdollisesti seuraavista riskeistä poistettaisiin. Muutos perustuu luottolaitosdirektiivin 105 artiklan ensimmäisen kohdan d alakohdan poistamiseen.
10 §.Finanssivalvonnan muu erityinen toimivalta vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden valvonnassa. Säännös perustuu luottolaitosdirektiivin 104 artiklaan, jossa säädetään niistä valvontaviranomaisen toimivaltuuksista, jotka sille on kansallisessa lainsäädännössä vähintään annettava. Lisäksi säännös perustuu kriisinratkaisudirektiivin 27 artiklaan, jossa säädetään varhaisen puuttumisen välineistä.
Säännökseen ehdotettavien muutosten tarkoituksena on luottolaitosdirektiivin 104 artiklaan tehtyjen muutosten täytäntöönpano sekä säännöksen vastaaminen paremmin jo aiemmin voimassa ollutta direktiiviä. Jäljempänä tarkemmin selostettavat säännöksen 1 momentinjohdantokappaleeseen ehdotettavat muutokset olisivat lähinnä selventäviä ja täsmentäviä. Puolestaan säännöksen 1 momentin 2 kohtaan liittyvä muutos johtuu luottolaitosdirektiivin muutoksesta, ja säännökseen ehdotettavat muut muutokset olisivat luonteeltaan direktiivin aikaisempaa täytäntöönpanoa täsmentäviä ja täydentäviä.
Säännöksessä tarkoitetun toimivallan käyttäminen olisi jatkossakin luonteeltaan viimesijaista ja edellyttää, että luottolaitoksen maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta ei voida muulla tarkoituksenmukaisella keinolla varmistaa. Tämä edellytys vastaa muutettua luottolaitosdirektiivin 104 artiklaa, jossa luetellaan ne tilanteet, joiden perusteella valvontaviranomainen voi käyttää artiklassa mainittuja toimivaltuuksia. Mainitun artiklakohdan mukaan toimivaltuus voi tulla kyseeseen laajasti niissä tapauksissa, kun luottolaitos ei täytä luottolaitosdirektiivin tai EU:n vakavaraisuusasetuksen asettamia vaateita tai valvontaviranomaisella on näyttöä siitä, että luottolaitos ei tulisi näitä vaatimuksia täyttämään seuraavien 12 kuukauden aikana. Toimivaltuuksien käyttö voisi tulla kyseeseen myös niissä tilanteissa, kun valvojan arvio antaa siihen aihetta, kohonneen kaupankäyntivarastoon liittyvän riskin tai rahoitustaseen korkoriskin perusteella, sisäisten mallien tarkastuksen johtopäätösten perusteella tai EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädettyjen kriteerien noudattamisen varmistamiseksi yleisesti ottaen. Sääntelyn selkeyden vuoksi toimivaltuuden käyttämisen edellytyksenä olisi voimassa olevaa lakia vastaavasti, että luottolaitoksen omien varojen tai maksuvalmiuden riittävyyttä ei voida muulla tarkoituksenmukaisella tavalla varmistaa. Tämä asiasisällöllisesti vastaa luottolaitosdirektiivin 104 artiklan 1 kohtaa, kun ottaa huomioon mainitussa artiklakohdassa luetellut edellytykset. Säännöstä sovellettaessa on huomioitava, että muualla 11 luvussa on erityissäännöksiä siitä, jolloin toimivaltuuksia on joko käytettävä tai valvontaviranomaisen tulee tehdä arvio näihin toimenpiteisiin ryhtymisestä. Näitä ovat luottolaitoslain ehdotettu 10 luvun 10 b §:n 4 momentti (omien varojen kartuttamissuunnitelmasta johtuvat toimenpiteet), ehdotettu 11 luvun 2 §:n 4 momentti (valvontatoimenpiteet valvojan arvion perusteella) ja 11 luvun 5 a § (varhaisen puuttumisen edellytykset).
Säännöksen 1 momentista poistettaisiin viittaus 6 §:n 5 kohtaan tarpeettomana, koska kyseistä momenttia ei enää ehdotetussa uudessa 6 §:ssä enää ole, ja muutoinkin viitatussa momentissa huomioidut seikat tosiasiallisesti kuuluvat 1 momentin mukaiseen tarkoituksenmukaisuusarvioon.
Säännöksen luonteesta johtuen Finanssivalvonnan olisi perusteltava tässä pykälässä mainittujen toimivaltuuksien käyttämistä koskevissa päätöksissään erityisesti ne perusteet, joiden vuoksi muualla laissa säädettyjen toimivaltuuksien käyttäminen ei riitä luottolaitoksen omien varojen tai maksuvalmiuden riittävyyden varmistamiseksi.
Erona harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen asettamiseen, tässä pykälässä säädetyn toimivallan käyttäminen ei olisi sidottua 2 §:ssä säädettyyn valvojan arvioon tai muuhun etukäteen vahvistetuin perustein laadittuun arvioon. Finanssivalvonta voisi siten käyttää tässä pykälässä säädettyjä toimivaltuuksia erityisesti silloin, kun valvonnallisten keinojen käyttäminen on tarpeen jo ennen kuin luottolaitoksesta etukäteen vahvistetuin perustein tehtävä arvio valmistuu, tai jos tällaisen arvion tekeminen olisi tarpeetonta.
Pykälän 1 momentin 1 kohtaan tehtäisiin sanamuotoa koskeva tarkennus asiasisältöä paremmin kuvaavaksi. Muutoksen myötä käytettäisiin termiä muuttuvat palkkiot.
Momentin 2 kohtaan lisättäisiin lisäraportointivelvollisuuksien asettamisen lisäedellytykseksi, että luottolaitos ei ole jo muutoin velvoitettu toimittamaan vastaavia tietoja. Tarkoituksena on välttää moninkertaisten raportointivaatimusten asettaminen. Muutos perustuu luottolaitosdirektiivin 104 artiklan muutettuun 2 kohtaan. Muutoksella ei ole kuitenkaan tarkoitus estää sitä, että tietojen toimittamisvelvollisuutta tihennetään viranomaisen edellyttämänä, jos luottolaitoksen tilanne tiheämpää raportointifrekvenssiä edellyttää.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uudeksi 12 kohdaksi, että valvontaviranomaisella olisi toimivalta velvoittaa luottolaitos toimittamaan suunnitelma tässä laissa tai EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädettyjen vaatimusten täyttämiseksi. Lisäyksellä pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 104 artiklan 1 kohdan c alakohta.
Momenttiin lisättäisiin uusi 13 kohta, jolla pantaisiin täytäntöön 104 artiklan 1 kohdan d alakohta. Säännöksellä mahdollistettaisiin luottolaitoksen velvoittaminen soveltamaan erityistä politiikkaa riskeiltä suojautumiseksi tai erityistä taseen varojen käsittelyä omien varojen vaatimusten osalta. Säännös voisi tulla sovellettavaksi käytännössä vain hyvin harvoissa tilanteissa. Esimerkkinä tilanne, jossa luottolaitos ei itse ryhdy riittäviin toimenpiteisiin valvontaviranomaisen tekemän tarkastuksen perusteella havaittujen selkeästi osoitettujen luottosalkkuun kohdistuvien arvonalennustarpeiden perusteella, jolloin valvontaviranomainen voisi määrätä arvonalennusta vastaavan summan vähennettäväksi laitoksen omista varoista.
Momenttiin lisättäisiin myös uusi 14 kohta, jolla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 104 artiklan 1 kohdan h ja i alakohdat, jonka perusteella valvontaviranomaisella olisi tarvittaessa oikeus rajoittaa varojenjakoa. Mainitun h alakohdan mukaan viranomaisella tulee olla toimivalta vaatia luottolaitosta käyttämään nettovoittoja omien varojen vahvistamiseen ja i alakohdan mukaan puolestaan rajoittaa luottolaitoksen osakkeenomistajille, jäsenille tai rajoituksenalaisten omiin varoihin luettaviin instrumenttien haltijoille tapahtuvaa voitonjakoa tai kieltää se edellyttäen, että kieltoa ei voida katsoa laitoksen laiminlyönniksi. Ehdotettuun uuteen 14 kohtaan sisältyisivät asiasisällöllisesti nämä molemmat artiklakohdat, koska niissä molemmissa on kyse kansallisesta näkökulmasta varojenjaon rajoittamisesta tai kieltämisestä.
Voimassa olevaan lainsäädäntöön ei sisälly Finanssivalvonnalle nyt ehdotettavaa 14 kohtaa vastaavaa nimenomaista säännöstä. Nyt ehdotettavaa varojenjaon rajoittamista lähinnä oleva säännös on Finanssivalvonnasta annetun lain 30 §, jonka mukaan Finanssivalvonta voi rajoittaa varojenjakoa siinä tapauksessa, että toimilupavalvottava ei ole tilinpäätöksessään merkinnyt varojaan oikeaan arvioon taikka kirjanpito ei muutoin anna oikeaa ja riittävää kuvaa valvottavan taloudellisesta asemasta. Säännöksen mukaan varojenjaon rajoittaminen on sidottu tilinpäätöksen ja kirjanpidon oikeellisuuteen, kun taas luottolaitosdirektiivin edellyttämä varojenjaon rajoittamiseen liittyvä toimivallan käyttäminen tulee pohjautua laajemmin luottolaitoksia koskevien vaatimusten ja toimintaan liittyvien eri tyyppisten riskien arviointiin. Siten Finanssivalvonnasta annettuun lakiin sisältyvää säännöstä ei ole tällaisenaan pidettävä riittävänä luottolaitosdirektiivin täytäntöönpanon näkökulmasta.
Luottolaitosdirektiiviin perustuvan varojenjaon rajoittamista koskevan toimivallan on aiemmissa lain esitöissä katsottu sisältyvän harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen määräämistä koskevaan toimivaltaan HE 39/2014 vp, s. 80, . . Edellä 6 §:ään ehdotettavien ja luottolaitosdirektiivin muutokseen pohjautuvien muutosten mukaisesti harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen määräämisen edellytyksiä kuitenkin asetettaisiin tarkkarajaisemmaksi siten, että harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen määräämisen tulee perustua 2 §:ssä säädettyyn valvojan arvioon tai muuhun etukäteen vahvistetuin perustein laadittuun arvioon. Samassa yhteydessä on tarpeen lisätä myös varojenjaon rajoittamista koskeva toimivaltuus Finanssivalvonnan käytössä olevien muiden valvontavaltuuksien joukkoon. Koska harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen asettaminen muuttuu jatkossa tarkkarajaisemmaksi ja nimenomaisesti sidotuksi 2 §:n mukaiseen valvojan arvioon tai muuhun etukäteen vahvistetuin perustein toteutettuun arvioon, muutos ei siten tosiasiallisesti juurikaan laajenna Finanssivalvonnalla olevaa toimivaltaa nykyisestä, vaan muutosten myötä lainsäädäntö edellyttää Finanssivalvonnalta pikemminkin valvonnallisten toimien entistä tarkempaa kohdistamista.
Varojenjaon rajoittamiseen liittyvän toimivallan muutoksen osalta on syytä lisäksi huomioida, että Euroopan keskuspankilla on jo YVM-asetuksen Neuvoston asetus (EU) N:o 1024/2013 luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille, . 16 artiklan 2 kohdan h ja i alakohtien nojalla laaja toimivalta vaatia luottolaitosta käyttämään nettovoittoja omien varojen vahvistamiseen ja rajoittaa voitonjakoa. Asetus on jäsenvaltioita suoraan velvoittavaa oikeutta, eikä Euroopan keskuspankin toimivalta tältä osin ole sidottu kansalliseen lainsäädäntöön. Esitetyillä viranomaisen toimivaltaan liittyvillä muutoksilla Finanssivalvonnan toimivalta varojenjaon rajoittamiseen vastaisi Euroopan keskuspankilla olevaa toimivaltaa sen välttämiseksi, että Euroopan keskuspankin ja Finanssivalvonnan välillä olisi eroavaisuuksia pankkivalvonnallisten keinojen osalta. Kansalliselle viranomaiselle ei ole perusteltua asettaa suppeampia toimivaltuuksia verrattuna Euroopan keskuspankkiin luottolaitosten maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden turvaamisessa.
Luottolaitoksen osakkeenomistajien varallisuusoikeuksien osalta on syytä tuoda esille, että lain 10 luvun 2 a §:n mukaan luottolaitoksiin ei sovelleta osakeyhtiölain mukaista vähemmistöosinkosääntelyä. Vähemmistöosingon vaatimista koskevan oikeuden rajaaminen perustuu EU:n vakavaraisuusasetuksen säännöksiin luottolaitosten ydinpääomalle asetetuista vaatimuksista Ks. tarkemmin HE 100/2018 vp, s. 42, .. Osuuskuntamuotoisia luottolaitoksia, säästöpankkeja ja hypoteekkiyhdistystä koskevassa lainsäädännössä ei puolestaan ole vähemmistöosinkoa koskevia säännöksiä. Tällöin nyt esitettävällä varojenjaon rajoittamiseen liittyvän toimivaltuuden mahdollisella käyttämisellä ei rajoiteta osakkeenomistajien oikeuksia vähemmistöosinkoon, koska vähemmistöosinko-oikeutta ei sovelleta luottolaitoksiin.
11 §.Toimivaltuuksien soveltaminen samanaikaisesti useampaan luottolaitokseen. Säännös ehdotetaan kumottavaksi, koska säännöstä vastaava luottolaitosdirektiivin 103 artikla on kumottu muutosdirektiivin yhteydessä. Luottolaitosdirektiivin 103 artikla ja tätä vastaava kansallinen säännös ovat mahdollistaneet, että harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus on voitu asettaa valvojan arviota tekemättä myös muihin vastaavassa riskiasemassa oleviin luottolaitoksiin kuin jolle on asetettu harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus valvojan arvion kautta. Käytännössä säännöstä ei ole sovellettu. Jatkossa tätä koskevalle säännökselle ei ole enää perusteita, koska harkinnanvaraisen lisäpääoman asettamisen perusteena tulee jatkossa olla yksistään luottolaitoskohtaisesti arvioidut riskit. Riskien luottolaitoskohtaisuutta on tarkemmin selostettu 6 §:ää koskevissa säännöskohtaisissa perusteluissa.
12 §.Valvontaperiaatteiden ja sovellettavien säännösten julkistaminen. Pykälän 1 momentin 1 kohtaan lisättäisiin luottolaitosdirektiivin 143 artiklan 1 kohdan c alakohdan muutosta vastaavasti, että valvontaviranomaisen olisi julkistettava myös direktiivin mukaisen suhteellisuusperiaatteen soveltamista koskevat periaatteet. Lisäksi 1 kohtaan tehtäisiin sen sanamuotoa koskevia tarkennuksia, jotta kohta vastaisi paremmin luottolaitosdirektiiviä.
13 §.Valvonta-arviota koskeva yhteinen päätöksenteko konsolidointiryhmässä. Pykälän 1—3 momentissa säädettäisiin direktiivin mukaisesti, että harkinnanvaraista lisäpääomavaatimusta sekä ohjeellista lisäpääomaa koskeva päätös tulisi pyrkiä saamaan aikaiseksi valvontaviranomaisten yhteisellä päätöksellä.
Pykälän 4—5 momentit säilyisivät ennallaan.
15 luku Menettelytavat asiakasliiketoiminnassa
11 §.Enimmäisluototussuhde. Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi harventamalla momentissa tarkoitetun päätösfrekvenssiä Finanssivalvonnan ja toimialan hallinnollisen taakan vähentämiseksi ja pääomavaatimusten tasojen ennustettavuuden parantamiseksi. Jatkossa Finanssivalvonnan olisi tehtävä enimmäisluototussuhdetta koskeva päätös vähintään vuosittain nykyisen neljä kertaa vuodessa tapahtuvan arvioinnin sijasta. Lisäksi momentin viimeistä virkettä ehdotetaan muutettavaksi täsmentämällä enimmäisluototussuhdetta koskevan päätöksen valmisteluun sovellettavaa säännöstä. Kuten nykyisin 10 luvun 4 §:ssä säädettyä menettelyä sovellettaisiin lukuun ottamatta 4 §:n 2 momentissa säädettyä määräaikaa kyseisen päätöksen valmisteluun. Kuten nykyisinkin, viittaus kattaisi pykälässä tarkoitetun yhteistyövelvoitteen, asian käsittelyn, kuulemismenettelyn sekä päätökseen liittyvät säännökset.
13 §.Luotonanto ja sijoittaminen eräissä tapauksissa. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että se täyttää luottolaitosdirektiivin 88 artiklan 1 kohdan uuden neljännen alakohdan edellyttämän sääntelyn lähipiiriluotonannosta. Artiklakohta edellyttää jäsenvaltioiden säätävän lähipiiriluotonantoon liittyvistä dokumentointi- ja raportointivelvoitteista sekä lähipiiriluotonannon valvonnasta. Tähän saakka lähipiiriluotonantoa ja -sijoituksia koskeva sääntely on ollut ainoastaan kansalliseen sääntelyyn perustuvaa. Pykälään tehtävien muutosten tarkoituksena on panna täytäntöön uudistetun luottolaitosdirektiivin edellyttämät muutokset, mutta myös säilyttää nykyinen kansallinen sääntely tarkoituksenmukaisella tavalla siltä osin kuin sääntely ei perustu direktiiviin. Pykälän soveltamisala säilytettäisiin edelleen sekä lähipiiriluottoja että -sijoituksia koskevana.
Muutosten tarkoituksena on laajentaa luottolaitoksen lähipiiriä lähipiiriluotonannon osalta siltä osin kuin kyse on uudistetun luottolaitosdirektiivin täytäntöönpanosta. Luottolaitosdirektiivin 88 artiklan 1 kohdan uuden neljännen alakohdan mukaan luottolaitoksen lähipiiriin kuuluu myös muu toimiva johto kuin toimitusjohtaja. Tämä perustuu luottolaitosdirektiivissä omaksuttuun ylimmän hallintoelimen käsitteeseen, jossa ylimpään hallintoelimeen lukeutuu tapauksesta riippuen myös toimitusjohtajan suorassa alaisuudessa olevan toimivan johdon jäsenet. Direktiivin mukainen lähipiiri on laajempi myös siten, että lähipiiriin kuuluvat luottolaitoksen johtoon kuuluvan henkilön vanhemmat ja lapset riippumatta iästä ja siitä, asuuko tämä samassa taloudessa. Luottolaitoksen johtoon kuuluvan henkilön ja tämän läheisen omistamat tai vaikutusvallassa olevat elinkeinotoimintaa harjoittavat yhteisöt lukeutuvat direktiivin mukaan luottolaitoksen lähipiiriin 10 prosentin omistusosuuden tai tätä vastaavan määräysvallan perusteella.
Pykälän 1 momentti säilyisi ennallaan.
Pykälän 2 momenttiin sisältyvän lähipiirimääritelmän 1 kohta vastaisi voimassa olevaa 1 kohtaa. Momentin 2 kohtaa ja 3 momenttia puolestaan muutettaisiin siten, että ne yhdessä vastaavat direktiivin 88 artiklan 1 kohdan uutta neljättä alakohtaa, joka määrittelee luottolaitoksen lähipiiriksi ylimmän hallintoelimen jäsenet (members of the management body). Momentin 2 kohtaa muutettaisiin siten, että lähipiiriin kuuluu myös luottolaitoksen toimiva johto. Muutos siten laajentaisi lähipiirin määritelmää sellaisiin toimitusjohtajan välittömässä alaisuudessa toimiviin henkilöihin, jotka ovat luottolaitoksen ylimmissä johtotehtävissä tai tosiasiallisesti johtavat luottolaitoksen toimintaa. Maininta toimivasta johdosta ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, että jokaisella luottolaitoksella välttämättä olisi tällaisia, toimitusjohtajan alaisuudessa luottolaitoksen johtamiseen merkittävällä panoksella osallistuvia henkilöitä. Erityisesti pienemmissä luottolaitoksissa on tavanomaista, että luottolaitoksen operatiivinen johtaminen on yksinomaan toimitusjohtajan tehtävänä. Yksistään se seikka, että henkilö toimii esimiestehtävässä ja toimitusjohtajan alaisuudessa, ei tee henkilöstä toimivaan johtoon kuuluvaa. Toimivaan johtoon kuuluvana on pidettävä lähinnä sellaisia johtoryhmätehtäviä, joihin kuuluu luonteeltaan suhteellisen itsenäistä liiketoiminta- tai valvontavastuuta luottolaitoksen toiminnan johtamisessa. Jäljempänä 3 momentin mukaan hallintoneuvoston jäsen rinnastettaisiin hallituksen jäseneksi, jos luottolaitoksen yhtiöjärjestyksessä tai säännöissä on siirretty hallintoneuvostolle tämän lain mukaan hallitukselle kuuluvia tehtäviä. Kokonaisuutena 2 momentin 2 kohdassa ja 3 momentissa säädetty henkilöpiiri vastaisi siten direktiivin määritelmää ylimmän hallintoelimen jäsenistä.
Momentin 3 kohdassa puolestaan määriteltäisiin lähipiiriin kuuluvaksi luottolaitosdirektiivin 88 artiklan 1 kohdan uuden neljännen alakohdan mukaisesti luottolaitoksen johtoon ja toimivaan johtoon kuuluvan henkilön läheiset. Muutoksena voimassa olevaan sääntelyyn on, että läheisinä pidetään myös kaikkia lapsia ja vanhempia. Henkilön iällä tai samassa taloudessa asumisella ei olisi merkitystä.
Momentin 4 ja 5 kohdassa mainittu henkilöpiiri vastaisi laajuudeltaan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Sääntely olisi tältä osin edelleen kansallista. Esimerkiksi hallintoneuvoston jäsenen ja tilintarkastajan läheisten piiri olisi suppeampi kuin 3 kohdan mukaisesti määritelty hallituksen jäsenen, toimitusjohtajan ja luottolaitoksen muuhun toimivaan johtoon kuuluvan läheisistä muodostuva henkilöpiiri.
Momentin 6 kohdassa säädettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti, että luottolaitoksesta vähintään 20 prosenttia omistavan yhteisön vastaavaan lähipiiriin kuuluvat luonnolliset henkilöt kuuluisivat myös omistuksen kohteena olevan luottolaitoksen lähipiiriin. Sääntely olisi tältä osin edelleen kansallista. Lähipiiri luottolaitosta omistavan yhteisön osalta olisi kuitenkin suppeampi, ja vastaisi voimassa olevaa lakia.
Momentin 7 kohdalla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 88 artiklan 1 kohdan uuden neljännen alakohdan b alakohta. Muutos laajentaa luottolaitoksen lähipiiriin kuuluvien yhteisöjen joukkoa siten, että yhteisön johdossa toimiminen tai jo 10 prosentin omistusosuus aiheuttaa yhteisön lukeutumisen luottolaitoksen lähipiiriin. Voimassa olevan lain mukaan kynnyksenä on kirjanpitolain mukaisen määräysvallan muodostuminen mistä tahansa yhteisöstä tai säätiöstä.
Momentin 8 kohta olisi kansallista sääntelyä, ja siinä määriteltäisiin lähipiiriin kuuluvaksi muut kuin 7 kohdan mukaiset yhteisöt ja säätiöt, joissa lähipiiriin kuuluvat henkilöt yksin tai yhdessä käyttävät määräysvaltaa kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla. Mainittu kohta vastaa voimassa olevaa sääntelyä.
Ehdotetussa 3 momentissa säädettäisiin, että luottolaitoksen hallintoneuvoston jäseneen rinnastettaisiin lähipiiriä koskevassa sääntelyssä hallituksen jäseneen, jos hallintoneuvostolle on annettu luottolaitoksen säännöissä tai yhtiöjärjestyksessä hallitukselle kuuluvia tehtäviä. Voimassa oleva 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi muutettuna. Se vastaisi asiasisällöltään direktiivin 88 artiklan 1 kohdan neljännen alakohdan mukaista luottolaitoksen lähipiiriluotonannon asianmukaisesta dokumentointivelvoitetta. Kansallisesti dokumentointivelvoite toteutettaisiin siten, että luottolaitoksen olisi ylläpidettävä lähipiiriluetteloa lähipiiriin kuuluvista luonnollisista henkilöistä ja yhteisöistä, mikä vastaa myös voimassa olevan lainsäädännön mukaista lähestymistapaa asiaan. Lähipiiriluettelon ylläpitäminen on käytännössä välttämätöntä, jotta direktiivin mukaiset velvoitteet voidaan panna täytäntöön. Momentin viimeisen virkkeen sanamuotoa muutettaisiin siten, että luottolaitoksella ei olisi enää oma-aloitteista velvollisuutta lähipiiriluettelossa tapahtuvista muutoksista ilmoittamiseen, vaan nämä tiedot tulisi toimittaa valvontaviranomaisen vaatimuksesta, samoin kuin tiedot lähipiirille myönnetyistä luotoista ja lähipiiriin tehdyistä sijoituksista. Valvontaviranomaisella olisi edelleen 6 momentin mukaan toimivalta antaa tarkempia määräyksiä tietojen toimittamisesta. Vaatimus tietojen toimittamiseen voidaan esittää myös toimialaa koskevien yleisten viranomaismääräysten kautta. Tarpeettoman hallinnollisen taakan välttämiseksi ja tarpeettomien henkilötietojen keruuvelvoitteiden estämiseksi momenttiin lisättäisiin poikkeus lähipiiriluettelon pitämisestä niissä tapauksissa, kun luottolaitos ei lainkaan myönnä lähipiiriluottoja tai tee sijoituksia lähipiiriin kuuluvaan yritykseen.
Voimassa olevan pykälän 4 ja 5 momentti säilyisivät ennallaan, ja ne siirtyisivät 3 momentin lisäyksen vuoksi 5 ja 6 momentiksi.
16 luku Ulkomaisen ETA-luottolaitoksen ja ulkomaisen ETA-rahoituslaitoksen sivuliikkeen perustaminen ja palvelujen tarjoaminen Suomeen
1 §.Ulkomaisen ETA-luottolaitoksen ja ulkomaisen ETA-rahoituslaitoksen oikeus sivuliikkeen perustamiseen ja palvelujen tarjoamiseen. Säännöksen otsikkoa ja 1 momenttia muutettaisiin ja säännökseen lisättäisiin uusi 2 momentti luottolaitosdirektiivin 34 artiklan täytäntöön panemiseksi. Lisäksi luvun otsikkoa muutettaisiin. Muutoksen tarkoituksena on sisällyttää ulkomaisten ETA-rahoituslaitosten toiminta Suomessa samojen edellytysten piiriin kuin mitä niiden kotivaltion lainsäädännön mukainen toimilupa edellyttää. Säännöksessä tarkoitettu ETA-rahoituslaitos kattaisi myös luottolaitoksen tai useamman luottolaitoksen omistaman tytäryrityksen, joka täyttää luottolaitosdirektiivin 34 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset.
17 luku Kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen perustaminen ja edustuston avaaminen Suomeen
3 §.Sivuliikkeen toimiluvan myöntäminen. Pykälän 5 momenttia muutettaisiin vastaamaan luottolaitosdirektiivin 47 artiklan uutta 2 kohtaa siten, että sivuliikkeen toimiluvan myöntämistä koskeva ilmoitusvelvollisuus Euroopan komissiolle ja Euroopan pankkikomitealle poistetaan, ja ilmoitusvelvollisuus olisi ainoastaan Euroopan pankkiviranomaiselle. Kansalliseen sääntelyyn perustuva ilmoitusvelvollisuus Rahoitusvakausvirastolle, talletussuojarahastolle ja sijoittajien korvausrahastolle säilytettäisiin edelleen voimassa.
18 luku Ulkomaisia luottolaitoksia koskevat erityissäännökset
8 §.Tilinpäätös ja raportointi. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jolla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 47 artiklan uusi 1 a kohta. Lisäksi pykälän otsikkoa muutettaisiin paremmin vastaavaksi pykälän asiasisältöä. Kohdassa säädetään kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen raportointivelvollisuuksista, jotka olisi täytettävä vähintään vuosittain. Finanssivalvonta antaisi tarkemman määräyksen vuotuisen raportoinnin toteuttamisajankohdasta. Finanssivalvonta voisi määrätä sivuliikkeen raportoimaan sivuliikkeen toiminnasta tätä useamminkin.
13 §.Finanssivalvonnan oikeus edustaa tallettajia ulkomaan talletussuojarahastossa. Pykälän 1 momentissa muutetaan ilmaisu ulkomainen luottolaitos muotoon kolmannen maan luottolaitos. Säännös soveltuu vain EU:n ulkopuolisiin, kolmannen maan luottolaitoksiin.
Pykälän 2 momentti säilyisi ennallaan.
19 luku Ulkomaiset luottolaitoksen tervehdyttäminen ja purkaminen
8 §.Kolmannen maan sivuliikkeen toiminnan väliaikainen keskeyttäminen. Pykälässä Finanssivalvonnalle säädetty oikeus keskeyttää kolmannen maan sivuliikkeen toiminta väliaikaisesti Suomessa vastaa suurelta osin Rahoitusvakausvirastolle säädettyä keskeyttämisvaltuutta laissa talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä, joka esitetään kumottavan. Finanssivalvonnan oikeutta keskeyttää kolmannen maan sivuliikkeen toiminta Suomessa ei ole kertaakaan käytännössä sovellettu. Finanssivalvonta vastaa tällaisten sivuliikkeiden toimiluvan myöntämisestä ja toiminnan valvomisesta Suomessa ja se pystyy näihin liittyvillä, jo säädetyillä toimivalloilla riittävästi tarvittaessa puuttumaan sivuliikkeiden toimintaan. Säännökselle ei näin ollen ole tarvetta ja se esitetään kumottavan.
9 §.Muutoksenhaku päätöksestä keskeyttää väliaikaisesti kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen toiminta. Pykälä koskee muutoksenhakua 8 §:n mukaisesta päätöksestä. Koska edellä esitetyin tavoin 8 § kumotaan, ei 9 §:lle ole enää tarvetta ja vastaavasti sekin kumotaan.
21 luku Vahingonkorvaus- ja rangaistussäännökset
1 §.Vahingonkorvausvelvollisuus. Pykälän 2 momentista poistetaan viittaus talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä annettuun lakiin, joka kumotaan.
Voimaantulo
Voimaantulosäännös. Säännöksessä säädettäisiin lain voimaantulosta. Uudistettua luottolaitosdirektiiviä olisi sovellettava jäsenvaltioissa 29.12.2020 alkaen. Säännökseen sisältyisivät myös direktiivin edellyttämät siirtymäsäännökset. Voimaantulosäännöksen 1 momentin mukaan ennen 28.6.2019 toimintansa aloittaneiden omistusyhteisöjen olisi haettava 2 a luvun mukaista omistusyhteisötoiminnan lupaa viimeistään 28.6.2021. Muutoksella pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin uuden 159 a artiklan ensimmäisen kohdan mukainen siirtymäaika. Talletuspankkien yhteenliittymien keskusyhteisöjä koskevat siirtymäsäännökset sisältyisivät talletuspankkien yhteenliittymästä annettuun lakiin.
Voimaantulosäännöksen 2 momentissa säädettäisiin alakonsernin muodostamisvelvollisuutta koskevasta siirtymäajasta luottolaitosdirektiivin uuden 21 b artiklan 8 kohtaa vastaavasti.
7.2
Laki luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain muuttamisesta
1 luku Yleiset säännökset
1 §.Soveltamisala. Pykälän 2 momentin johdantokappaleeseen lisätään viittaus 3 luvun 4 §:ään. Kriisinratkaisudirektiivin 17 artiklassa laitos on muutettu muotoon yhteisö, jolloin säännös kattaa muun muassa holdingyhtiöt. Näin ollen on tarpeen täsmentää, että 3 luvun 4 §, jolla 17 artikla on pantu täytäntöön, soveltuu laitosten lisäksi myös 1 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin holdingyhtiöihin ja tytäryrityksiin. Lisäksi momentin 1 kohtaa täsmennetään vastaamaan paremmin direktiivin 1 artiklan 1 kohdan c alakohtaa.
3 §.Määritelmät. Pykälän 1 momenttiin lisätään uudet 27—35 kohdat kriisinratkaisudirektiivin 2 artiklan sisältämien uusien tarvittavien määritelmien täytäntöön panemiseksi.
Momentin 27 kohdassa määriteltäisiin olennainen tytäryritys, joka tarkoittaisi EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 135 alakohdassa tarkoitettua olennaista tytäryritystä. Tytäryrityksen tulisi yksittäisenä yrityksenä tai konsolidoinnin perusteella täyttää jonkin seuraavista edellytyksistä: 1) tytäryrityksellä on hallussaan yli 5 prosenttia alkuperäisen emoyrityksensä konsolidoiduista riskipainotetuista omaisuuseristä, 2) tytäryritys tuottaa yli 5 prosenttia alkuperäisen emoyrityksensä liiketoiminnan yhteenlasketuista tuotoista tai 3) EU:n vakavaraisuusasetuksen 429 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu tytäryrityksen vastuiden kokonaismäärä on yli 5 prosenttia tytäryrityksen alkuperäisen emoyrityksen konsolidoidusta vastuiden kokonaismäärästä.
Momentin 28 kohdassa määritellyllä ydinpääomalla tarkoitettaisiin EU:n vakavaraisuusasetuksen 50 artiklassa tarkoitettua ydinpääomaa eli artiklassa säädettyjen oikaisujen, vähennysten ja poikkeusten jälkeen jäljelle jäänyttä ydinpääomaa (CET1).
Momentin 29 kohdassa määritellyllä alentamiskelpoisilla veloilla tarkoitettaisiin laitoksen muita velkoja ja omaan pääomaan luettavia rahoitusvälineitä kuin ydinpääomaan luettavia rahoitusvälineitä, ensisijaisen lisäpääoman rahoitusvälineitä tai toissijaisen pääoman rahoitusvälineitä tai joita ei ole rajattu velkakirjojen arvon alaskirjauksen soveltamisalan ulkopuolelle 8 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla.
Momentin 30 kohdassa määritellyillä hyväksyttävillä veloilla tarkoitetaan velkoja, jotka täyttävät 8 luvun 7 e §:n 4 momentin 4—11 kohtien sekä 7 g §:n edellytykset, ja toissijaiseen pääomaan luettavia rahoitusvälineitä, jotka täyttävät EU:n vakavaraisuusasetuksen 72 a artiklan 1 kohdan b alakohdan edellytykset eli niiden jäljellä oleva maturiteetti on vähintään vuosi eikä niitä katsota asetuksen 64 artiklan mukaisesti toissijaisen pääomaan luettaviksi eriksi.
Momentin 31 kohdassa määriteltäisiin etuoikeusasemaltaan huonommat hyväksyttävät rahoitusvälineet, joilla tarkoitettaisiin rahoitusvälineitä, jotka täyttävät EU:n vakavaraisuusasetuksen 72 a artiklassa hyväksyttävien velkojen erille asetetut edellytykset, lukuun ottamatta kuitenkaan kyseisen asetuksen 72 b artiklan 3—5 kohdan edellytyksiä.
Momentin 32 kohdassa määriteltäisiin kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö, jolla tarkoitettaisiin Euroopan unioniin sijoittautunutta oikeushenkilöä taikka laitosta, johon kohdistetaan kriisinratkaisusuunnitelmassa kriisinratkaisutoimia. Vaihtoehtoisesti kohdan mukainen yhteisö olisi kyseessä myös silloin, jos konsolidoidun valvonnan ulkopuoliseen oikeushenkilöön tai laitokseen kohdistetaan kriisinratkaisusuunnitelmassa kriisinratkaisutoimia.
Momentin 33 kohdassa määriteltäisiin kriisinratkaisun kohteena oleva ryhmä, jolla tarkoitettaisiin EU:n kriisinratkaisuasetuksen 3 artiklan 1 kohdan 24 b alakohdan a alakohdassa tarkoitettua konsernia sekä b alakohdassa tarkoitettua talletuspankkien yhteenliittymää. Kriisinratkaisun kohteena oleva ryhmä kattaisi näin ollen keskusyhteisön jäsenluottolaitokset ja itse keskusyhteisön, kun vähintään yksi näistä luottolaitoksista tai keskusyhteisö on kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö. Lisäksi määritelmä kattaisi tällaisten keskusyhteisöjen ja niiden jäsenluottolaitosten tytäryritykset. Lisäksi kriisinratkaisun kohteena olevalla ryhmällä tarkoitettaisiin kriisinratkaisun kohteena olevaa yhteisöä ja sen tytäryrityksiä, jotka eivät ole itse kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä, toisen kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tytäryrityksiä tai kolmanteen maahan sijoittautuneita yhteisöjä, jotka eivät kuulu kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kriisinratkaisusuunnitelman nojalla tai niiden tytäryrityksiä.
Momentin 34 kohdassa määriteltäisiin maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä luottolaitos, jolla tarkoitettaisiin EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 133 alakohdassa tarkoitettua laitosta.
Momentin 35 kohdassa määriteltäisiin kokonaislisäpääomavaatimus, jolla tarkoitettaisiin luottolaitoslain 10 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua kokonaislisäpääomavaatimusta, joka siis koostuu kiinteästä lisäpääomavaatimuksesta, kokonaistaloudellisten muuttujien perusteella määrättävästä muuttuvasta lisäpääomavaatimuksesta, rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävästä lisäpääomavaatimuksesta sekä rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimuksesta.
4 §.Euroopan unionin lainsäädäntö ja Euroopan pankkiviranomainen. Pykälän 4 kohdan välimerkki muutetaan uuden 5 kohdan vuoksi. Uudeksi 5 kohdaksi lisätään EU:n kriisinratkaisuasetuksen määritelmä.
2 Luku Kriisinratkaisusuunnitelma
2 §.Kriisinratkaisusuunnitelman tarkastaminen. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jolla pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 10 artiklan 6 kohdan ensimmäinen alakohta. Kriisinratkaisusuunnitelma tulisi tarkastaa 1 ja 2 momentissa säädetyn lisäksi myös silloin, kun virasto on soveltanut laitokseen kriisinratkaisuvälineitä tai alentanut tai muuntanut sen osakkeita, osuuksia, muita tase-eriä tai hyväksyttäviä velkoja 6 luvun mukaisesti.
5 §.Velvollisuus laatia konsernin kriisinratkaisusuunnitelma. Pykälän 1 momentin viimeinen virke muutetaan ja sillä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 12 artiklan 1 kohta. Kriisinratkaisusuunnitelmassa tulisi yksilöidä kunkin konsernin osalta kriisinratkaisun kohteena olevat yhteisöt sekä kriisinratkaisun kohteena olevat ryhmät.
6 §.Konsernin kriisinratkaisusuunnitelman sisältö. Pykälän 1 momentti muutetaan ja sillä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 12 artiklan 3 kohdan muutokset. Muutoksilla täsmennetään sitä, mitä tietoja kriisinratkaisun kohteena olevista yhteisöistä ja konserneista on esitettävä konsernin kriisinratkaisusuunnitelmassa. Momentin 3, 4 ja 6 kohta säilyvät voimassa olevan lain mukaisina.
8 §.Konsernin kriisinratkaisusuunnitelman hyväksyminen. Pykälän 4 momenttiin tehtäisiin tarkennus kriisinratkaisusuunnitelman laatimisesta tarvittaessa kriisinratkaisun kohteena olevaa ryhmää varten. Muutoksella pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 13 artiklan 6 kohdan ensimmäinen alakohta.
3 Luku Purkamis- ja uudelleenjärjestämismahdollisuuksien arviointi
1 §.Velvollisuus arvioida laitoksen purkamis- ja uudelleenjärjestämismahdollisuudet. Pykälän 2 momentin toinen kohta poistetaan, sillä laitoksen tervehdyttäminen yrityssaneerausmenettelyssä ei olisi jatkossa mahdollista. Laki talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä kumotaan, minkä johdosta yrityssaneerausmenettely ei ole mahdollista laitoksille. Vastaavasta syystä säännöksen 3 momenttiin tehdään tekninen korjaus ja maininta laitoksen saneerauksesta poistetaan. Muutoin säännökset pysyvät ennallaan.
2 §.Velvollisuus arvioida purkamis- ja uudelleenjärjestämismahdollisuudet konsernissa. Pykälän 2 ja 3 momentista poistetaan viittaukset yrityssaneerausmenettelyyn, sillä kyseinen menettely ei ole mahdollista talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä annetun lain kumoamisen johdosta. Pykälän 2 momenttiin tehdään myös teknisiä tarkennuksia kriisinratkaisudirektiivin 16 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan täytäntöön panemiseksi.
Pykälään lisätään lisäksi uusi 7 momentti, jolla pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 16 artiklan 4 kohta. Jos konserni muodostuu useammasta kriisinratkaisun kohteena olevasta ryhmästä ja virasto vastaa konsernin ryhmäkriisinratkaisusta, sen on arvioitava konsernin lisäksi jokaisen kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän osalta, voidaanko se purkaa tai sen toiminta uudelleen järjestää 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Menettelyyn sovelletaan 2 luvun 7 §:ää yhteistyöstä muiden viranomaisten kanssa ja kyseisen luvun 8 §:ää päätöksentekomenettelystä.
4 §.Laitoksen purkamista ja toiminnan uudelleenjärjestämistä koskevien esteiden poistaminen. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin kriisinratkaisudirektiivin 17 artiklan 3 kohdan täytäntöön panemiseksi laitoksen velvollisuus tehdä virastolle ehdotus kahden viikon kuluessa toimenpiteistä ja niiden aikataulusta sen varmistamiseksi, että laitos täyttää sille asetetun omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen ja luottolaitoslain 10 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitetun kokonaislisäpääomavaatimuksen. Tällainen ehdotus on tehtävä, jos laitos ei täytä kokonaislisäpääomavaatimusta yhdessä 8 luvun 7 a ja 7 b §:ssä säädettyjen omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen kanssa, joka ilmaistaan 7 a §:n 2 momentin mukaisesti. Laitos voi tällaisessa tilanteessa täyttää kokonaislisäpääomavaatimuksen EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 1 kohdan a—c alakohdissa tarkoitetun omien varojen vähimmäismäärän lisäksi, mutta purkamismahdollisuuksien este voi edellä esitetystä syystä olla kuitenkin käsillä. Laitoksen on tehtävä ehdotus virastolle kahden viikon kuluessa myös silloin, jos olennainen purkamismahdollisuuksien este johtuu siitä, että laitos ei täytä tämän lain 8 luvun 7 a ja 7 b §:ssä säädettyjä tai EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 a ja 494 artiklassa säädettyä omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta. Laitoksen ehdottamien toimenpiteiden täytäntöönpanon aikataulussa on otettava huomioon viraston havaitseman esteen syyt.
Pykälän 4 momentin 9 ja 10 kohdassa korjataan terminologia ja pykäläviittaukset vastaamaan kriisinratkaisudirektiivin 17 artiklan 5 kohdan i ja j alakohdan muutoksia sekä uusia säännöksiä vähimmäisvaatimuksesta. Säännöksen 11 kohta säilyisi ennallaan, mutta virkkeen päättömerkki muutettaisiin uusien lisättävien kohtien johdosta.
Pykälän 4 momenttiin lisättäisiin uusi 12 kohta, jolla pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 17 artiklan 5 kohdan ha alakohta. Virasto voisi vaatia laitokselta purkamisen tai toiminnan uudelleenjärjestämisen esteen poistamiseksi toimittamaan virastolle suunnitelman, jolla palautetaan omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen noudattaminen sekä tarvittaessa kokonaislisäpääomavaatimuksen noudattaminen. Omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus tulisi ilmaista 8 luvun 7 a §:n 2 momentin mukaisesti prosenttiosuutena EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan mukaisesta kokonaisriskin määrästä. Jos purkamismahdollisuuksien este on koskenut kokonaislisäpääomavaatimuksen noudattamista, virasto voisi velvoittaa laitoksen toimittamaan suunnitelman, jolla palautettaisiin kokonaislisäpääomavaatimuksen mukaisuus omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen lisäksi, jolloin vähimmäisvaatimus tulisi ilmaista 8 luvun 7 a §:n 2 momentin mukaisesti prosenttiosuutena EU:n vakavaraisuusasetuksen 429 ja 429 a artiklan mukaisesta vastuiden kokonaismäärästä.
Pykälän 4 momenttiin lisättäisiin uusi 13 kohta, jolla pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 17 artiklan 5 kohdan ja alakohta. Virasto voisi vaatia laitokselta purkamisen tai toiminnan uudelleenjärjestämisen esteen poistamiseksi tiettyjen rahoitusvälineiden maturiteettiprofiilien muuttamista. Muuttamisella tulisi varmistaa laitokselle asetetun omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen jatkuva noudattaminen. Muuttaminen voisi koskea omiin varoihin luettavia rahoitusvälineitä. Tällöin Finanssivalvonnan on ensin annettava suostumus maturiteettiprofiilin muuttamiselle. Muuttaminen voisi koskea myös 8 luvun 7 g §:ssä ja 7 e §:n 4 momentin 3—11 kohdassa tarkoitettuja hyväksyttäviä velkoja.
5 §.Purkamista ja toiminnan uudelleenjärjestämistä koskevien esteiden poistaminen konsernissa. Pykälän 1 ja 2 momenttiin tehdään kriisinratkaisudirektiivin 18 artiklan 1 ja 2 kohdan täytäntöön panemiseksi muutokset terminologiaan. Voimassaolevassa laissa mainitun konsernin sijaan kyseisissä momenteissa säädettäisiin 1 luvun 3 §:n 32 ja 33 kohdassa määritellyistä kriisinratkaisun kohteena olevista yhteisöistä ja konserneista. Se mitä säännöksessä todetaan tytäryrityksistä, sovelletaan myös 1 luvun 1 § :n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuihin yhtiöihin silloin kuin ne ovat kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tytäryrityksiä. Pykälän 2 momentti soveltuisi kriisinratkaisudirektiivin 18 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti myös tilanteisiin, joissa purkamista ja toiminnan uudelleenjärjestämistä koskeva este johtuu 4 §:n 3 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetusta tilanteesta. Pykälän 3 momentti vastaisi voimassaolevaa 3 momenttia ja sillä pantaisiin täytäntöön direktiivin 18 artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta 3 momentissa säädettyyn vaihtoehtoisten toimenpiteiden ehdottamisen määräaikaan. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 18 artiklan 3 kohdan toinen ja kolmas alakohta. Jos kertomuksessa yksilöidyt esteet purkamiselle ja toiminnan uudelleenjärjestämiselle johtuvat ryhmän 4 §:n 3 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetusta tilanteesta, konsernin emoyrityksen olisi ehdotettava toimenpiteitä ja aikataulu niiden täytäntöönpanolle kahden viikon kuluessa siitä, kun se on vastaanottanut 2 momentissa tarkoitetun viraston kertomuksen. Ehdotuksilla tulisi varmistaa se, että laitos noudattaa sille asetettua omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta sekä tarvittaessa luottolaitoslain 10 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua kokonaislisäpääomavaatimusta. Omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus tulisi ilmaista 8 luvun 7 a §:n 2 momentin mukaisesti prosenttiosuutena EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan mukaisesta kokonaisriskin määrästä. Jos purkamista toiminnan uudelleenjärjestämistä koskeva este on koskenut kokonaislisäpääomavaatimuksen noudattamista, emoyrityksen tulisi ehdottaa toimenpiteitä, jolla palautettaisiin kokonaislisäpääomavaatimuksen täyttäminen omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen lisäksi, jolloin vähimmäisvaatimus tulisi ilmaista 8 luvun 7 a §:n 2 momentin mukaisesti prosenttiosuutena EU:n vakavaraisuusasetuksen 429 ja 429 a artiklan mukaisesta vastuiden kokonaismäärästä. Ehdotettavien toimenpiteiden täytäntöönpanon aikataulussa olisi otettava huomioon viraston havaitseman esteen syyt. Viraston on ehdotuksen saatuaan arvioitava, riittävätkö konsernin emoyrityksen ehdottamat toimenpiteet tehokkaasti puuttumaan tai poistamaan viraston havaitseman 4 §:n 3 momentin 1 tai 2 kohdassa säädetyn esteen. Viraston olisi arviota tehdessään kuultava Finanssivalvontaa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin kriisinratkaisuviranomaisten yhteisen päätöksen tekemisestä. Jos emoyritys on esittänyt 3 tai 4 momentin mukaisesti vaihtoehtoisia toimenpiteitä, viraston olisi pyrittävä siihen, että kriisinratkaisukollegiossa tehdään yhteinen päätös olennaisten esteiden yksilöimisestä ja niiden poistamiseksi vaadittavista toimenpiteistä. Viraston olisi ilmoitettava emoyrityksen toimenpide-ehdotuksista Finanssivalvonnalle, Euroopan pankkiviranomaiselle ja tytäryhtiöiden kriisinratkaisuviranomaisille sekä merkittävien sivuliikkeiden kriisinratkaisuviranomaisille, jos se on olennaista sivuliikkeen kannalta. Toimenpiteistä päätettäessä olisi otettava huomioon niiden mahdollinen vaikutus kaikissa niissä ETA-valtioissa, joissa konserni harjoittaa toimintaa ja kuultava momentissa mainittuja asiaankuuluvia viranomaisia. Viraston olisi annettava yhteispäätös kirjallisesti tiedoksi konsernin emoyritykselle.
Jos emoyritys on esittänyt 3 momentin mukaisesti vaihtoehtoisia toimenpiteitä, viraston on pyrittävä siihen, että yhteinen päätös tehdään kriisinratkaisukollegiossa neljän kuukauden kuluessa siitä, kun emoyritys on toimittanut 3 momentissa tarkoitetut vaihtoehtoiset toimenpide-ehdotukset. Jos emoyritys ei ole esittänyt vaihtoehtoisia toimenpiteitä, yhteinen päätös tulisi tehdä kuukauden kuluessa siitä, kun emoyrityksen 3 momentin mukainen määräaika vaihtoehtoisten toimenpiteiden esittämiselle on päättynyt.
Jos purkamista ja toiminnan uudelleen järjestämistä koskeva este on johtunut 4 §:n 3 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetusta tilanteesta, yhteinen päätös kriisinratkaisukollegiossa tulisi tehdä kahden viikon kuluessa siitä, kun konsernin emoyritys on 4 momentin mukaisesti toimittanut toimenpide-ehdotuksensa.
Euroopan pankkiviranomainen voi kriisinratkaisuviranomaisen pyynnöstä auttaa heitä saamaan aikaan yhteisen päätöksen Euroopan pankkivalvonta-asetuksen 31 artiklan toisen kohdan c alakohdan mukaisesti.
Jos yhteistä päätöstä ei olisi tehty 5 momentissa tarkoitetussa määräajassa, viraston olisi 6 momentin mukaan tehtävä päätös konsernin tasolla toteutettavista toimenpiteistä. Viraston päätöksessä olisi kuitenkin otettava huomioon muiden kriisinratkaisuviranomaisten ilmaisemat kannat ja varaumat. Viraston olisi annettava päätös tiedoksi konsernin emoyritykselle.
Pykälän 7 ja 8 momentissa säädettäisiin pääosin voimassaolevaa 6 ja 7 momenttia vastaavasti viraston päätöksen lykkäämisestä tilanteessa, jossa toinen kriisinratkaisuviranomainen on saattanut asian EBA:n ratkaistavaksi sekä määräajoista EBA:n päätöksenteolle. Euroopan pankkivalvonta-asetuksen 19 artiklassa tarkoitettu sovitteluaika olisi tapauksesta riippuen 5 momentin mukaisesti joko neljä kuukautta, kuukausi tai kaksi viikkoa.
Pykälän 9 momentissa todettaisiin, että 6—8 momentissa säädettyä sovellettaisiin virastoon myös silloin, kun se on kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön toimivaltainen kriisinratkaisuviranomainen. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 18 artiklan 6 a kohta. Ryhmän emoyrityksen sijaan viraston päätös annettaisiin tiedoksi kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle.
6 §.Konsernin purkamisen ja uudelleenjärjestämisen esteiden poistaminen tilanteessa, jossa konsernin kriisinratkaisun suunnittelu kuuluu toisen ETA-valtion kriisinratkaisuviranomaisen tehtäviin. Pykälän 2 ja 4 momenttiin korjattaisiin määräaikoja koskeva viittaus kriisinratkaisudirektiivin 18 artiklan 7 kohdan täytäntöön panemiseksi. Lisäksi 2 momenttiin lisättäisiin maininta kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön kriisinratkaisuviranomaisesta, jolle viraston olisi myös toimitettava sen tytäryritystä koskeva päätös tiedoksi.
4 luku Laitoksen asettaminen kriisihallintoon
2 §.Päätös laitoksen asettamisesta kriisihallintoon. Pykälän 1 momentinjohdantokappaleeseen lisätään viittaus tämän luvun 1 §:n 5 momenttiin. Viraston on päätettävä kriisihallintoon asettamisesta myös silloin, kun se saa Finanssivalvonnalta 1 §:n 5 momentin mukaisen ilmoituksen sen arviosta kriisihallintoon asettamista koskevien edellytysten täyttymisestä.
5 §.Ryhmään kuuluvan yrityksen ja kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän ja sen jäsenluottolaitoksen asettaminen kriisihallintoon. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jolla pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 32 a artikla. Lisätyn säännöksen johdosta pykälän otsikko muutettaisiin. Virasto voisi asettaa kriisihallintoon kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kuuluvan keskusyhteisön ja sen jäsenluottolaitokset, jos tämä ryhmä kokonaisuutena täyttäisi yleiset kriisihallintoon asettamisen edellytykset. Arvio yhteenliittymään kuuluvien jäsenluottolaitosten kykenemättömyydestä tai todennäköisestä kykenemättömyydestä jatkaa toimintaansa samoin kuin muiden kriisinratkaisun edellytysten täyttyminen tehtäisiin siten yhteisesti yhteenliittymän tasolla, eikä arviota tehdä erikseen yksittäisten laitosten osalta.
Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jolla pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 33 artiklan 4 kohdan muutokset. Vaikka kriisinratkaisulain 1 luvun 1 §:n 2 momentissa on säädetty laitoksia koskevan sääntelyn soveltumisesta myös emoyrityksenä toimiviin rahoitusalan holdingyhtiöihin, rahoitusalan sekaholdingyhtiöihin ja monialan holdingyhtiöihin, on näiden yhtiöiden osalta tarpeen säätää tässä yhteydessä erikseen, sillä direktiivin säännös koskee vain niitä eikä kaikkia laitoksia. Säännöksen mukaan virasto voisi asettaa kriisihallintoon rahoitusalan holdingyhtiöt, rahoitusalan sekaholdingyhtiöt ja monialan holdingyhtiöt tai emoyrityksenä toimivat vastaavat yhtiöt, jos säännöksessä luetellut 1—4 edellytykset täyttyisivät. Ensiksi edellytetään, että yhtiö on kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö. Lisäksi yhtiön yhden tai useamman tytäryrityksen tulisi täyttää kriisihallintoon asettamista koskevat 1 §:n 1 momentin edellytykset. Yhtiön tytäryrityksen tulisi myös olla laitos, mutta ei kriisihallinnon kohteena oleva yhteisö. Yhtiön tytäryrityksen kaatumisen tulisi luoda riski koko kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän kannalta. Lisäksi edellytetään, että joko yhtiön tytäryrityksen tai koko kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän kriisinratkaisu edellyttää yhtiöön kohdistuvia kriisinratkaisutoimenpiteitä.
5 luku Varojen ja velkojen arvostaminen
1 §.Arvonmääritys. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin maininta 6 luvussa tarkoitetuista muista tase-eristä, joita voidaan myös alentaa osakkeiden ja osuuksien lisäksi.
3 §.Arvonmäärityksen tarkoitus. Pykälän 1 momentin 1 ja 3 kohtaan sekä 2 momenttiin lisättäisiin maininnat muiden tase-erien ja hyväksyttävien velkojen arvon alentamisesta. Hyväksyttävien velkojen osalta muutoksella pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 36 artiklan 4 ja 5 kohdan muutokset. Pykälän 1 momentin 2 ja 4—7 kohdat säilyisivät ennallaan.
7 §.Väliaikainen arvonmääritys. Pykälän 1 ja 4 momenttiin lisättäisiin maininnat muiden tase-erien ja hyväksyttävien velkojen arvon alentamisesta. Hyväksyttävien velkojen osalta muutoksella pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 36 artiklan 12 kohdan muutos.
12 §.Osakkeen- tai osuudenomistajien ja velkojien kohtelun arviointi. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin maininta viraston velvollisuudesta toimittaa arviointi myös 6 luvussa säädetyn osakkeiden ja osuuksien arvon alentamisen jälkeen. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 59 artiklan 1 kohdan kolmas alakohta. Jos arvioinnin perusteella päädyttäisiin siihen, että osakkeen- tai osuudenomistajat ja velkojat olisivat arvon alentamista koskevan päätöksen perusteella saaneet huonomman korvauksen kuin siinä tilanteessa, että laitos olisi sen sijaan asetettu konkurssiin tai selvitystilaan, tälle on suoritettava korvaus lain 13 luvun 2 §:n mukaisesti.
Pykälän 2 momentti säilyisi ennallaan.
6 luku Osakkeiden, osuuksien ja eräiden muiden tase-erien arvon alentaminen ja muuntaminen sekä osakkeiden ja osuuksien mitätöiminen
1 §.Velvollisuus alentaa omaan pääomaan luettavien erien nimellisarvoa sekä alentaa ja muuntaa eräitä muita tase-eriä. Pykälän 1 momentissa täsmennettäisiin, että velkainstrumentteja voitaisiin muuntaa omaan pääomaan luettavien rahoitusvälineiden sijaan ydinpääomaan luettaviksi rahoitusvälineiksi. Lisäksi momenttiin tehtäisiin tarkennus viraston oikeudesta määrätä laitos tai sen emoyritys laskemaan liikkeeseen uusia osakkeita tai osuuksia, jotka annetaan ydinpääomainstrumenteiksi muunnettujen ensisijaisen lisäpääoman, toissijaisen pääoman ja luottolaitoslain 1 luvun 4 a § 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettujen instrumenttien haltijoille. Tällä pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 60 artiklan 3 kohta.
Pykälän 5 momenttiin erilaisten erien etusijajärjestyksestä lisättäisiin kriisinratkaisudirektiivin 60 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 2 kohdan täytäntöön panemiseksi hyväksyttävät velat.
Pykälän 9 momenttiin lisättäisiin viraston mahdollisuus muuttaa osuuskuntamuotoinen luottolaitos osakeyhtiöksi osuuskuntalain 3 §:n mukaisesti.
Lisäksi pykälään lisättäisiin uusi 11 momentti, jolla pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 59 artiklan 1 a kohdan ensimmäinen alakohta ja 2 kohdan muutos. Viraston olisi viivytyksettä laitoksen kriisihallintoon asettamisen ja arvonmäärityksen jälkeen päätettävä lisäksi hyväksyttävien velkojen alentamisesta ja muuntamisesta omiin varoihin luettaviksi rahoitusvälineiksi. Hyväksyttävien velkojen arvon alentaminen tai muuntaminen kriisihallinnossa tai erillään kriisinhallintoon asettamisesta koskisi ainoastaan velkoja, jotka täyttäisivät 8 luvun 7 e §:n 4 momentin 4—11 kohdassa veloille säädetyt edellytykset. Tällöin ei kuitenkaan sovellettaisi EU:n vakavaraisuusasetuksen 72 c artiklan 1 kohdassa säädettyä velkojen jäljellä olevaa maturiteettia koskevaa edellytystä.
2 §.Muiden viranomaisten kuuleminen. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön kriisinratkaisuviranomaisen kuulemisesta sekä arvonalentamista ja muuntamista koskevasta päätöksestä ilmoittamisesta vuorokauden kuluessa Finanssivalvonnan ja ETA-valtion valvontaviranomaisen ja sen kriisinratkaisuviranomaisen lisäksi kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kuuluvan yhteisön kriisinratkaisuviranomaiselle. Muutoksilla pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 62 artiklan 1 kohdan muutokset.
3 §.Oman pääoman alentaminen ja eräiden muiden tase-erien alentaminen ja muuntaminen ryhmään kuuluvassa yrityksessä. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 4 kohta, jolla pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 61 artiklan 3 kohta. Virasto olisi toimivaltainen päättämään 1 §:n mukaisista toimista niissä tilanteissa, joissa omien pääomien erät ja hyväksyttävät velat sisällytettäisiin tytäryritykselle 8 luvun 7 e §:n perusteella asetettuun vähimmäisvaatimukseen. Edellytyksenä viraston toimivallalle olisi, että tytäryritys olisi rekisteröity Suomeen
Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jolla pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 59 artiklan 1 kohdan toinen alakohta. Jos kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö olisi ostanut hyväksyttävät velat, pääomaan luettavat erät tai muut tase-erät muiden kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kuuluvien yhteisöjen välityksellä, viraston tulisi päättää 1 §:n 1 momentissa säädetyistä toimenpiteistä sekä emoyritykselle että tälle kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle. Tappiot olisi tällöin siirrettävä kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle vahvistamaan sen pääomapohjaa.
7 §.Arvon alentamisen ja muuntamisen huomioiminen kriisinratkaisurahaston käytössä. Lukuun lisätään uusi 7 §, jolla pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 59 artiklan 1b kohta. Yhteisön 1 §:n mukainen arvon alennus, muuntaminen tai mitätöiminen on huomioitava, kun lasketaan, täyttyvätkö 8 luvun 6 §:n 4 momentin 1 kohdan ja 6 momentin 1 kohdassa säädettyjen velkojen nimellisarvon alentamista ja muuntamista koskevat 8 ja 20 prosentin vähimmäismäärät. Säännös soveltuu tilanteeseen, jossa kriisinratkaisuvälineitä sovelletaan kriisinratkaisun kohteena oleviin yhteisöihin sekä poikkeuksellisissa olosuhteissa kriisinratkaisusuunnitelmasta poiketen muihin kuin sen kohteena oleviin yhteisöihin. Kriisinratkaisusuunnitelmasta voidaan poiketa direktiivin 87 artiklan j kohdan mukaisesti silloin, kun kriisinratkaisutavoitteet saavutettaisiin tehokkaammin muilla kuin suunnitelman mukaisilla toimenpiteillä.
7 luku Kriisinratkaisuvälineitä koskevat yleiset periaatteet
2 §.Kriisinratkaisuvälineet. Pykälän 1 momentin 1 kohtaa korjattaisiin siten, että velkoja voitaisiin muuntaa omaan pääomaan kuuluvien rahoitusvälineiden sijaan ydinpääomaan kuuluviksi rahoitusvälineiksi.
Pykälän 3 momenttia muutetaan, jotta siinä säännelty viraston saamisen maksunsaantijärjestys olisi yhdenmukaisempi luottolaitoslain 1 luvun 4 a §:n kanssa. Muutoksen johdosta viraston korvausten etusijajärjestys olisi luottolaitoslain 1 luvun 4 a §:n 1 ja 2 kohtia huonompi, kun se voimassa olevan säännöksen mukaan olisi näiden välissä. Säännöksestä poistetaan samalla viittaus laitoksen tai yhtiön purkautumiseen eli selvitystilaan, sillä selvitystilassa veloilla ei ole etuoikeusjärjestystä, vaan selvitystilan tarkoituksena on korvata kaikki yhtiön velat. Viraston kriisinratkaisuvälineiden käyttämisestä syntyneet kustannukset voidaan korvata selvitystilassa, kuten muutkin velat.
6 §.Omistajavalvontaa koskevien säännösten soveltaminen. Pykälän 1 ja 3 momenttiin lisättäisiin viittaus 6 lukuun. Omistajavalvontaa koskevia säännöksiä sovelletaan myös silloin, kun osakkeiden tai osuuksien luovutus perustuu 6 luvun mukaiseen rahoitusvälineiden muuntamiseen osakkeiksi tai osuuksiksi. Pykälän 2 momentti säilyisi ennallaan.
Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että siitä poistettaisiin maininnat EKP:n päätöksistä. Neuvoston luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille koskevan asetuksen (1024/2013) 4 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan EKP:n yksinomaiseen toimivaltaan kuuluu luottolaitoksista olevien määräosuuksien hankintaa ja luovutusta koskevien ilmoitusten arvioiminen, paitsi kriisinratkaisun yhteydessä, jolloin toimivalta on Finanssivalvonnalla. EKP:n tilalle säännökseen muutettaisiin Finanssivalvonta.
8 Luku Velkojen arvonalentaminen ja muuntaminen omiin varoihin luettaviksi rahoitusvälineiksi
1 §.Oikeus alentaa velkojen nimellisarvoa ja muuntaa velkoja ydinpääomaan luettaviksi rahoitusvälineiksi. Pykälän otsikko ja 1 momentti korjattaisiin siten, että velkoja voitaisiin muuntaa omaan pääomaan kuuluvien rahoitusvälineiden sijaan ydinpääomaan kuuluviksi rahoitusvälineiksi.
3 §.Velkojen arvonalentamisen ja muuntamisen täytäntöönpano. Pykälän 1 momenttia ja 5 momentinjohdantokappaletta korjattaisiin siten, että velkoja voitaisiin muuntaa omaan pääomaan kuuluvien rahoitusvälineiden sijaan ydinpääomaan kuuluviksi rahoitusvälineiksi.
Lisäksi pykälän 1 momenttiin lisättäisiin maininta siitä, että velkojen nimellisarvon alentamisessa tai muuntamisessa on lisäksi huomioitava mahdolliset virastolain 4 luvun 8 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädetyt vakausmaksuilla rahoitetut rahoitusosuudet. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin, että muuntaminen tulisi tehdä määrään, joka turvaisi markkinoiden luottamuksen laitoksen toiminnan jatkumiseen vuodeksi. Lisäyksillä täydennettäisiin direktiivin 46 artiklan 2 kohdan ensimmäisen kohdan täytäntöönpanoa.
4 §.Velat, joiden nimellisarvoa ei voi alentaa. Pykälän 1 momentin 3 kohtaa täsmennettäisiin direktiivin 44 artiklan 2 kohdan i alakohdan täsmällisemmäksi täytäntöön panemiseksi. Lain 8 lukua ei sovellettaisi pääsääntöisesti työsuhteeseen perustuviin velkoihin. Sitä voitaisiin soveltaa kuitenkin luottolaitoslain 8 luvun 2 §:n 4 kohdassa tarkoitettuihin työsuhteeseen liittyviin muuttuviin palkkioihin, jos niistä on sovittu muualla kuin työehtosopimuksessa.
Lisäksi pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti sekä 1 momenttiin uusi 8 kohta, joilla pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 44 artiklan 2 kohdan h alakohta. Sellaisten velkojen arvoa ei voisi alentaa 8 luvun mukaisesti, jotka on annettu samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kuuluvalle yhteisölle, joka ei kuitenkaan ole kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö. Tämä koskisi kaikkia kyseisiä velkoja niiden maturiteetista riippumatta. Säännöstä ei kuitenkaan sovellettaisi, jos 2 momentin mukaisesti velan maksunsaantijärjestys konkurssissa olisi maksunsaantijärjestyslain 2 §:ssä tarkoitettua huonompi eli se olisi tavallisia vakuudettomia velkoja huonommassa asemassa. Säännöstä sovellettaessa viraston olisi, jos se on tytäryrityksen toimivaltainen kriisinratkaisuviranomainen, arvioitava, onko tämän luvun 7 e §:n 4 momentin mukainen määrä riittävä kriisinratkaisusuunnitelman täytäntöönpanon tukemiseen.
6 §.Poikkeuksen alaisen määrän kattaminen kriisinratkaisurahastosta. Pykälän 4 momenttia täsmennettäisiin vastaamaan tarkemmin kriisinratkaisudirektiivin 44 artiklan 5 kohdan käsitteistöä. Momentissa käytetty ilmaisu taseen loppusummasta muutettaisiin velkojen ja omien varojen kokonaismääräksi.
7 §.Omien varojen ja hyväksyttävien velkojen vähimmäisvaatimus. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan ja sillä pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 ja 45 a artikla, 45 b artiklan 9 kohta ja 45 c artiklan 2 kohta. Pykälässä säädettäisiin laitoksen velvollisuudesta täyttää jatkuvasti viraston sille asettama omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus ja tämän vähimmäisvaatimuksen asettamisessa huomioon otettavista seikoista.
Pykälän 1 momentin mukaan laitoksella on oltava jatkuvasti viraston määrittämä määrä omia varoja tai hyväksyttäviä velkoja. Määrä laskettaisiin pääsääntöisesti 7 a §:n 1 momentin mukaisesti sisältäen kokonaisriskiin ja vähimmäisomavaraisuusasteen laskennassa käytettävän vastuiden kokonaismäärään pohjautuvat vaatimusten osuudet. Suurimpien luottolaitosten vähimmäisvaatimus tulisi olla 7 d §:n 1 momentin mukaisesti 13,5 prosenttia kokonaisriskin määrästä ja 5 prosenttia vähimmäisomavaraisuusasteen laskennassa käytettävästä kokonaismäärästä. Ennen vähimmäisvaatimuksen asettamista viraston olisi kuultava Finanssivalvontaa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että vähimmäisvaatimuksen tulisi olla riittävä kattamaan laitoksen odotettavat tappiot täysimääräisesti sekä varmistamaan, että kriisinratkaisun kohteena olevalla yhteisöllä tai sen tytäryrityksellä on riittävästi pääomaa toimiluvan mukaisen toiminnan harjoittamiseen. Pääomapohjan vahvistamiseen tarkoitetulta määrältä voidaan edellyttää, että se on enintään vuodeksi riittävä varmistamaan toiminnan harjoittamisen. Laitoksella voi olla toki tätä enemmänkin pääomapohjan vahvistamiseen liittyviä omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja, mutta viraston harkintavaltaa arvioinnissa rajaisi vuoden määräaika.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta 2 momentissa säädettyyn vähimmäisvaatimukseen. Jos laitos asetettaisiin kriisinratkaisusuunnitelman mukaan selvitystilaan tai konkurssiin, virasto voisi asettaa vähimmäisvaatimuksen 2 momentissa säädettyä pienemmäksi, kuitenkin enintään tappioiden täysimääräiseen kattamiseen tarvittavan määrän suuruiseksi, jos virasto arvioisi poikkeamisen perustelluksi.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin vähimmäisvaatimuksen asettamisessa huomioitavista seikoista. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin tarkemmin 4 momentin 9 kohdassa säädetyn arvonalentamisen tai muuntamisen ulkopuolelle rajattujen velkojen määrän merkittävyyden arvioimisesta. Jos soveltamisalan ulkopuolelle rajattujen velkojen määrä ei ylitä viittä prosenttia kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön omien varojen ja hyväksyttävien velkojen määrästä, määrää ei olisi pidettävä merkittävänä. Jos viiden prosentin raja ylittyisi, kriisinratkaisuviranomaisten olisi arvioitava näiden velkojen merkittävyyttä.
Kiinnitysluottopankin ei 6 momentin mukaan tarvitse täyttää vähimmäisvaatimusta, jos kriisinratkaisusuunnitelman mukaan se asetettaisiin selvitystilaan tai konkurssiin. Jos kiinnitysluottopankki on osa kriisinratkaisun kohteena olevaa ryhmää, joka on velvollinen noudattamaan vähimmäisvaatimusta konsolidoidulla tasolla, kiinnitysluottopankkia ei otettaisi huomioon laskettaessa tällaista 7 a §:n 4 momentissa tarkoitettua konsolidoitua vähimmäisvaatimusta.
7 a §.Vähimmäisvaatimuksen määrittäminen. Lukuun lisättäisiin uusi pykälä, jossa säädettäisiin omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen määrästä ja jolla pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 9 kohdan ensimmäinen alakohta, 45 c artiklan 3, 4, 7—10 kohta, 45 e artikla sekä osin 45 f artiklan 1 kohdan neljäs alakohta. Pykälää sovellettaessa pääomavaatimusten tulkinnassa on huomioitava muun muassa EU:n vakavaraisuusasetuksen 10 osan I osaston 1, 2 ja 4 luvussa säädetyt siirtymäsäännökset.
Pykälän 1 momentin mukaan vähimmäisvaatimus muodostuu kokonaisriskiin pohjautuvasta vaatimuksesta sekä vähimmäisomavaraisuusaseteen laskennassa käytettävästä vastuiden kokonaismäärään perustuvasta vaatimuksesta. Molemmat vaatimukset koostuvat eri tavoin laskettavista katettavien tappioiden määrän sekä pääomapohjan vahvistamiseen tarvittavan määrän summasta. Pykälän 2 momentin mukaan kokonaisriskiin pohjautuva vaatimus sekä vähimmäisomavaraisuusasteen laskennassa käytettävä vastuiden kokonaismäärään perustuva vaatimus on ilmoitettava prosenttiosuuksina kokonaisriskin määrästä ja vastuiden kokonaismäärästä.
Pykälän 3 momentissa säädetään 6 §:n 4 ja 6 momentissa säädettyjen velkojen arvonalentamisen huomioimisesta vähimmäisomavaraisuusasteen laskennassa käytettävän vastuiden kokonaismäärään pohjautuvan vaatimuksen laskemisessa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin vähimmäisvaatimuksen täyttämisestä ryhmän tasolla. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön 45 e artikla ja osin 45 f artiklan 1 kohdan neljäs alakohta. Kriisinratkaisun kohteena olevien yhteisöjen olisi täytettävä vaatimukset konsolidoidulla tasolla. Virasto päättäisi, mille kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kuuluville yhteisöille asetettaisiin vähimmäisvaatimus sen varmistamiseksi, että koko ryhmä noudattaisi vaatimusta ryhmän tasolla. Virasto päättäisi myös, miten niiden tulisi kriisinratkaisusuunnitelman mukaisesti täyttää vaatimus. Jos virasto päätyisi harkinnassaan, että jollekin kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle ei asetettaisi vaatimusta konsolidoidulla tasolla, yhteisön tulisi täyttää 1 momentissa säädetty vähimmäisvaatimus yksittäisenä laitoksena. Euroopan pankkiviranomainen laatii komissiolle luonnokset teknisiksi täytäntöönpanostandardeiksi, joissa täsmennetään kriisinratkaisuviranomaisten käyttämät menetelmät, kun ne arvioivat vaatimuksia konsolidoidulla tasolla. Komissio hyväksyy standardit Euroopan valvontaviranomaisesta annetun asetuksen (EU) 1093/2010 10—14 artiklan mukaisesti.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin vähimmäisvaatimuksen täyttämisestä tilanteessa, jossa hyväksyttävät velat tai osa niistä jätettäisiin arvon alentamisen ulkopuolelle 8 luvun 5 §:n 2 momentin mukaisesti. Jos virasto arvioisi, että hyväksyttävien velkojen arvoa ei todennäköisesti alennettaisi 5 §:n 2 momentissa säädetyistä syistä tai jos hyväksyttävät velat saatettaisiin siirtää täysimääräisesti, laitoksen tulisi täyttää vähimmäisvaatimus omilla varoilla tai muilla hyväksyttävillä veloilla, jotka riittävät arvon alentamisen ulkopuolelle jätettyjen velkojen kattamiseen sekä varmistamaan 7 §:n 2 momentissa säädettyjen edellytysten täyttymisen.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin pääomapohjan vahvistamista koskevan määrän laskennassa huomioitavista seikoista.
Pykälän 7 momentissa säädettäisiin kokonaisriskiin pohjautuvaan vaatimukseen kuuluvan pääomapohjan vahvistamiseen tarkoitetun määrän korottamisesta. Korotetun määrän tulisi pääsääntöisesti vastata luottolaitoslain 10 luvun 3 §:n 2 momentissa säädettyä kokonaislisäpääomavaatimusta, josta on vähennetty kyseisen pykälän 3 momentissa säädetty kiinteä lisäpääomavaatimus. Tämän määrän pääsääntöisesti katsotaan riittävän takaaman markkinoiden riittävän luottamuksen laitokseen kriisinratkaisun jälkeen. Määrä voitaisiin kuitenkin asettaa tätä alemmaksi, jos virasto katsoisi, että pienempi määrä riittäisi säilyttämään markkinoiden luottamuksen ja varmistamaan laitoksen kriittisten toimintojen jatkumisen ja rahoituksen hankkimisen kriisinratkaisun jälkeen. Vastaavasti määrä voitaisiin asettaa suuremmaksi, jos korkeampi määrä olisi tarpeen säilyttämään markkinoiden luottamuksen ja varmistamaan laitoksen kriittisten toimintojen jatkumisen ja rahoituksen hankkimisen kriisinratkaisun jälkeen. Viraston olisi arviossaan huomioitava enintään vuoden osalta, että edellä mainitut tarkoitukset toteutuvat. Rahoituksen hankkimisen arvioinnissa on huomioitava, pystyykö laitos hankkimaan muuta kuin poikkeuksellista julkista rahoitustukea.
Pykälän 8 momentissa säädettäisiin vähimmäisvaatimuksen tarkistamisesta harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen muutoksen voimaan tulon johdosta.
7 b §.Vähimmäisvaatimus maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille, olennaisille tytäryrityksille ja muille suurille laitoksille. Lukuun lisättäisiin uusi pykälä, jossa säädettäisiin omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen asettamisesta suurimmille laitoksille. Pykälällä pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 4, 7 ja 8 kohta sekä 45 d artikla.
Pykälän 1—3 momentissa säädetään suurille laitoksille asetettavista vähimmäis- ja lisävaatimuksista. Pykälän 1 momentin mukaan maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen tai siihen kuuluvan laitoksen, joka ei itse ole maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä, vähimmäisvaatimus muodostuisi EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 a artiklan mukaisesta vaatimuksista sekä viraston asettamasta 2 momentin mukaisesta lisävaatimuksesta. Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen tytäryrityksen, joka olisi sijoittunut ETA-valtioiden ulkopuolelle, vähimmäisvaatimus muodostuisi EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 b artiklasta sekä viraston 2 momentin mukaisesti asettamista lisävaatimuksista, jotka on täytettävä 7 e §:n ja 14 luvun 6 §:n 5 momentin edellytykset täyttävillä omilla varoilla ja veloilla. EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisiin vaatimuksiin sovelletaan lisäksi kyseisen asetuksen 494 artiklassa säädettyjä siirtymäsäännöksiä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että virasto voisi asettaa lisävaatimuksen 1 momentissa säädetyille laitoksille ainoastaan 7 a §:ssä ja 7 §:n 2 ja 4 momentissa säädettyjen edellytysten täyttämisen varmistamiseksi. Lisäksi edellytettäisiin, ettei 1 momentin mukainen vaatimus riittäisi täyttämään näitä edellytyksiä.
Pykälän 3 momentin mukaan viraston on laskettava lisävaatimus jokaiselle kriisinratkaisun kohteena olevalla yhteisölle sekä ETA-valtioon sijoittuneelle emoyritykselle, jos kriisinratkaisun kohteena on useampi samaan maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävään luottolaitokseen kuuluva kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö. Viraston on laskettava lisävaatimus emoyritykselle, kuin se olisi maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen ainoa kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö.
Pykälän 4 momentissa säädetään vähimmäisvaatimusta täydentävästä vaatimuksesta, niin sanotusta subordinaatiovaatimuksesta, joka maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen sekä kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön, johon sovelletaan 7 d §:n 1 tai 3 momenttia, tulisi täyttää. Tämän täydentävän vaatimuksen tulisi olla pääsääntöisesti vähintään 8 prosenttia, mutta virasto voisi asettaa tätä alhaisemmankin vaatimuksen, jos EU:n vakavaraisuusasetuksen 72 b artiklan 3 kohdan edellytykset täyttyvät. Alemmankin vaatimuksen tulisi kuitenkin olla enemmän kuin annettavassa valtiovarainministeriön asetuksessa säädetyllä laskukaavalla saatu tulos. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin vähimmäisvaatimusta täydentävän vaatimuksen enimmäismäärästä 7 d §:n 1 momentissa säädettyjen kriisinratkaisun kohteena oleville yhteisöille ja 6 momentissa sen arvioinnissa huomioitavista seikoista.
Pykälän 7 momentissa säädettäisiin vähimmäisvaatimusta täydentävän vaatimuksen täyttämisestä kokonaisuudessaan omilla varoilla, etuoikeusasemaltaan huonommilla hyväksyttävillä rahoitusvälineillä tai 7 g §:n 4 momentissa säädetyillä veloilla säännöksessä säädettyjen edellytysten täyttyessä. Pykälän 8 momentissa säädettäisiin rajoituksista 7 momentin soveltamiseen. Virasto voisi asettaa 7 momentin mukaisen vähimmäisvaatimusta täydentävän vaatimuksen enintään 30 prosentille maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävistä luottolaitoksista tai kriisinratkaisun kohteena olevista yhteisöistä, joihin sovelletaan 7 d §:n 1 tai 3 momenttia. Valtuus koskisi vain viraston toimivallassa olevia LSI-laitoksia ja sijoituspalveluyrityksiä, sillä EU:n kriisinratkaisuneuvosto määrittelisi suoraan sen toimivallassa olevien laitosten kuulumisen 30 prosentin ryhmään omalla päätöksellään käyttämällä vertailupohjana sen toimivallassa olevien laitosten joukkoa. Lisäksi edellytetään, että vähintään yksi momentin 1—3 kohdassa luetelluista edellytyksistä täyttyy, jotta virasto voisi soveltaa 7 momenttia.
7 c §.Vähimmäisvaatimusta täydentävä vaatimus muille kriisinratkaisun kohteena oleville yhteisöille. Lukuun lisättäisiin uusi pykälä vähimmäisvaatimusta täydentävästä vaatimuksesta muille kriisinratkaisun kohteena oleville yhteisöille kuin maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille tai 7 d §:ssä säädettyjen kriisinratkaisun kohteena oleville yhteisöille. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 5 ja 6 kohta.
Pykälän 1 momentin mukaan virasto voisi asettaa niin sanotun subordinaatiovaatimuksen, joka voisi olla enintään kahdeksan prosenttia velkojen ja omien varojen kokonaismäärästä taikka 7 b §:n 7 momentin 2 kohtaa soveltamalla saatu määrä. Viraston voisi asettaa subordinaatiovaatimuksen, jos 7 g §:n 1—3 momentissa säädetyillä muilla kuin etuoikeudeltaan huonommilla veloilla olisi konkurssissa maksunsaantijärjestyksessä sama asema kuin jollain niistä veloista, joiden nimellisarvoa ei voi 4 tai 5 §:n mukaisesti alentaa. Lisäksi edellytettäisiin, että on riski, että sellaisten muiden kuin etuoikeudeltaan huonompien velkojen arvonalentaminen, joita ei ole rajattu arvonalentamisen soveltamisalan ulkopuolelle 4 §:ssä, aiheuttaa velkojille suurempia tappioita kuin niille aiheutuisi konkurssimenettelyssä. Kolmanneksi subordinaatiovaatimuksen asettamiseksi edellytetään, että omien varojen ja muiden etuoikeudeltaan huonompien velkojen määrä ei ylitä sellaista määrää, joka on tarpeen sen varmistamiseksi, ettei 2 kohdassa tarkoitetuille velkojille aiheudu suurempia tappioita kuin mitä niille olisi aiheutunut konkurssimenettelyssä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, milloin viraston tulisi arvioida 1 momentin 2 kohdassa mainittua riskiä velkojien suuremmista tappioista konkurssimenettelyyn verrattuna. Viraston tulisi arvioida tätä riskiä etenkin, jos arvon alentamisen tai muuntamisen soveltamisalan ulkopuolelle 4 tai 5 §:n mukaisesti jäävien velkojen, jotka sisältävä hyväksyttäviä velkoja, määrä olisi yli kymmenen prosenttia kyseisen velkaluokan kokonaismäärästä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön omien varojen huomioimisesta luottolaitoslain 10 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitetun kokonaislisäpääomavaatimuksen lisäksi vähimmäisvaatimusta täydentävän vaatimuksen eli subordinaatiovaatimuksen laskennassa.
7 d §.Vähimmäisvaatimus kansallisesti suurille luottolaitoksille. Lukuun lisättäisiin uusi pykälä vähimmäisvaatimuksen asettamisesta kriisinratkaisun kohteena oleville yhteisöille, joiden kokonaisvarat ovat yli 100 miljardia euroa (niin sanottu top-tier-pankki) tai joiden maksukyvyttömyys voisi aiheuttaa järjestelmäriskin (niin sanottu fished-bank). Säännöksellä pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 c artiklan 5 ja 6 kohta.
Sen lisäksi, että kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön kokonaisvarojen tulee olla yli 100 miljardia euroa, 1 momentin soveltaminen edellyttää, että yhteisö ei ole maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä luottolaitos. Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten vähimmäisvaatimuksesta säädetään 7 b §:ssä. Säännöksen 1 tai 3 momentissa tarkoitetun kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön vähimmäisvaatimuksen tulisi olla vähintään 13,5 prosenttia yhteisön kokonaisriskin määrästä ja 5 prosenttia vähimmäisomavaraisuusasteen laskennassa käytettävästä vastuiden kokonaismäärästä. Yhteisöjen tulisi täyttää vähimmäisvaatimus omilla varoilla, etuoikeusasemaltaan huonommilla hyväksyttävillä rahoitusvälineillä tai 7g §:n 4 momentissa säädetyillä veloilla.
Pykälän 3 momentissa säädetään 1 momentin soveltamisesta myös järjestelmäriskin todennäköisesti aiheuttaviin kriisinratkaisun kohteena oleviin yhteisöihin. Viraston olisi tällöin kuultava Finanssivalvontaa ennen kuin se päättää 1 momentin mukaisen vähimmäisvaatimuksen asettamisesta järjestelmäriskin todennäköisesti aiheuttavalle kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle. Vaikka virasto ei soveltaisi 3 momenttia vähimmäisvaatimuksen asettamisessa, se ei estä virastoa asettamasta yhteisölle vähimmäisvaatimusta täydentävää vaatimusta 7 c §:n mukaisesti.
7 e §.Vähimmäisvaatimus tytäryrityksille. Lukuun lisättäisiin uusi säännös tytäryrityksille asetettavasta vähimmäisvaatimuksesta. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 f artikla. Euroopan pankkiviranomainen laatii komissiolle luonnokset teknisiksi täytäntöönpanostandardeiksi, joissa täsmennetään menetelmät, joilla pyritään varmistamaan kriisinratkaisusuunnitelman sujuva täytäntöönpano ja välttämään hyväksyttävien rahoitusvälineiden kaksinkertainen laskenta tässä pykälässä tarkoitettujen, kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön merkitsemien rahoitusvälineiden osalta. Komissio hyväksyy standardit Euroopan valvontaviranomaisesta annetun asetuksen (EU) 1093/2010 10—14 artiklan mukaisesti
Pykälän 1 momentin mukaan kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tytäryrityksen sekä ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittuneen tytäryrityksen tulisi pääsääntöisesti täyttää vähimmäisvaatimus yksittäisenä laitoksena. Jos tytäryritys kuitenkin toimisi samalla myös ETA-valtiossa emoyrityksenä, tulisi sen täyttää vähimmäisvaatimus konsolidoidulla tasolla. Viraston on kuultava 7 §:n 1 momentin mukaisesti Finanssivalvontaa ennen vähimmäisvaatimuksen asettamista.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta 1 momentin soveltamiseen eli tytäryritykselle asetettavaan vähimmäisvaatimukseen silloin, kun säännöksen 1—7 kohdassa luetellut edellytykset täyttyvät. Tytäryrityksen vähimmäisvaatimus asetetaan 3 momentin mukaan yhteistyössä muiden kriisinratkaisuviranomaisten kanssa siten kuin 10 §:ssä säädetään ETA-valtioiden kriisinratkaisuviranomaisten välisestä yhteistyöstä ja 14 luvussa ryhmäkriisinratkaisusta. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin vähimmäisvaatimuksen täyttämiseen käytettävistä omista varoista ja veloista. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta täyttää vähimmäisvaatimus kokonaan tai osittain kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön antamalla takauksella 1—8 kohdassa lueteltujen edellytysten täyttyessä. Virasto voisi 6 momentin mukaan pyytää kriisinratkaisun kohteena olevaa yhteisöä toimittamaan riippumattoman oikeudellisen lausunnon tai osoittamaan muulla tavoin, ettei vakuuden siirrolle kriisinratkaisun kohteena olevalta yhteisöltä tytäryritykselle ole esteitä silloinkaan, kun yhteisöön kohdistuu kriisinratkaisutoimia.
Säännöksen 7 momentissa todettaisiin, että se mitä 4 momentissa säädetään laitoksesta, sovellettaisiin myös keskusyhteisöön, 7 f §:n 2 momentissa tarkoitettuun jäsenluottolaitokseen ja 7 a §:n 4 momentissa tarkoitettuun kriisinratkaisun kohteena olevaan yhteisöön, jolle asetetaan vähimmäisvaatimus yksittäisenä laitoksena. Edellä 7 a §:n 4 momentin mukaisesti kriisinratkaisun kohteena olevien yhteisöjen tulisi täyttää pääsääntöisesti vaatimus konsolidoidulla tasolla, mutta jos viraston harkinnassa on päädytty siihen, ettei jollekin yhteisölle aseteta konsolidoidun tason vaatimusta, sen tulee täyttää vaatimus yksittäisenä laitoksena.
Jäsenluottolaitoksen ja mainitun kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tulisi täyttää niille mahdollisesti asetettu vähimmäisvaatimus 4 momentissa luetelluilla omilla varoilla tai veloilla. Lisäksi 4 momentin 8—11 kohdassa velkoja koskevissa edellytyksissä huomioitaisiin laitosten lisäksi keskusyhteisö, jäsenluottolaitos taikka kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö, jonka tulee täyttää vähimmäisvaatimus yksittäisenä laitoksena.
7 f §.Talletuspankkien yhteenliittymiä koskeva poikkeus. Lukuun lisättäisiin uusi pykälä yhteenliittymiä koskevasta poikkeuksesta 7 e §:ään. Pykälän 1 momentissa säädetyin edellytyksin virasto voisi päättää olla soveltamatta 7 e §:ää kokonaan tai osittain keskusyhteisöön tai sen jäsenluottolaitokseen. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 g artikla. Jotta 7 e §:ää voitaisiin jättää soveltamatta, yhteenliittymälain 3 §:n 1—3 kohdan edellytysten tulisi täyttyä, eli keskusyhteisön tulee ohjata ja valvoa jäsenluottolaitoksiaan, yhteenliittymien omien varojen vähimmäismäärää ja maksuvalmiutta tulisi valvoa konsolidoidulla tasolla ja keskusyhteisön vastata jäsenluottolaitostensa veloista ja jäsenluottolaitokset olla velvollisia osallistumaan toisten jäsenten tukitoimiin ja tiettyjen velkojen maksuun. Lisäksi edellytetään, että keskusyhteisö ja laitos kuuluvat samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään ja jäsenluottolaitosten vähimmäisvaatimusta valvotaan kokonaisuutena niiden konsolidoitujen tilinpäätösten perusteella. Kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän tulee lisäksi täyttää 7 a §:n 4 momentissa säädetty vähimmäisvaatimus konsolidoidulla tasolla eikä keskusyhteisön ja sen jäsenluottolaitoksen väliselle omien varojen siirrolle tai velkojen takaisinmaksulle kriisinratkaisussa ole olemassa tai ennakoitavissa olevaa olennaista estettä.
Pykälän 2 momentin mukaan pykälän poikkeusta ei sovellettaisi sellaiseen keskusyhteisön jäsenluottolaitoksen, joka ei ole kriisinratkaisusuunnitelmassa määritelty kriisinratkaisun kohteena olevaksi yhteisöksi. Tällaisen jäsenluottolaitoksen tulisi siis pääsääntöisesti täyttää laitoskohtainen vähimmäisvaatimus. Tällaiselle jäsenluottolaitokselle olisi kuitenkin mahdollista myöntää poikkeus laitoskohtaisesta vaateesta yleisen 7 e §:n 2 momentin poikkeussäännöksen nojalla.
7 g §.Vähimmäisvaatimukseen sisällytettävät hyväksyttävät velat. Pykälässä säädettäisiin siitä, minkälaiset velat voidaan sisällyttää omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaan vähimmäisvaatimukseen. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 1—3 kohdat.
9 §.Hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen valvonta. Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan uutta termistöä. Pykälän 1 momentti säilyisi ennallaan.
Pykälän 2 momentti muutettaisiin ja pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, joilla pantaisiin osin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 k artiklan 1 kohta. Jos laitos ei täyttäisi 7 a §:n 4 momentin tai 7 e §:n mukaisesti vahvistettua omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta, virasto tai Finanssivalvonta voisivat ryhtyä 2 tai 3 momentissa lueteltuihin toimenpiteisiin. Näiden toimenpiteiden lisäksi 18 luvun 1 §:ään ja luottolaitoslain 11 luvun 5 a §:n 2 momenttiin lisättäisiin maininta vähimmäisvaatimusten alittamisesta. Viraston ja Finanssivalvonnan on kuultava toisiaan ennen toimenpiteisiin ryhtymistä sopivimman seuraamuksen valitsemiseksi.
10 §.Yhteistyö muiden ETA-valtioiden kriisinratkaisuviranomaisten kanssa. Pykälän 1 momentissa säädetään viraston yhteistyövelvoitteesta muiden ETA-valtioiden kriisinratkaisuviranomaisten kanssa ja sillä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 h artiklan 1 kohta. Viraston on toimittava yhteistyössä konsernin, kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön sekä tytäryritysten kriisinratkaisusta vastaavien kriisinratkaisuviranomaisten kanssa. Kriisinratkaisuviranomaisten tulee yhteistyön perusteella saada aikaan päätös kriisinratkaisun kohteena oleville yhteisöille emoyrityksen konsolidoidulla tasolla sovellettavasta vähimmäisvaatimuksen määrästä. Lisäksi heidän tulee tehdä päätös vähimmäisvaatimuksen määrästä yksittäisellä tasolla kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kuuluvalle laitokselle, joka ei itse ole kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö. Päätöksessä tulee varmistaa tämän luvun 7 a §:n 4 momentin ja 7 e §:ssä esitettyjen vaatimusten täyttyminen. Päätös on hallintolain 45 §:n mukaisesti perusteltava ja viraston annettava tiedoksi se sen toimivallassa olevalle laitokselle tai kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle.
Pykälän 2 momentissa säädetään poikkeusmahdollisuudesta 1 momenttiin ja sillä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 h artiklan 1 kohdan kolmas alakohta. Kriisinratkaisuviranomaiset voivat yhteisessä päätöksessä päättää, että jos kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö ei ole ostanut riittävästi 7 e §:n 4 momentissa säädettyjä rahoitusvälineitä, vähimmäisvaatimuksen täyttää osin tytäryritys. Tytäryrityksen tulisi tällöin täyttää vähimmäisvaatimus 7 e §:n 4 momentissa säädetyillä rahoitusvälineillä. Näiden rahoitusvälineiden ostajien tulee olla yhteisöjä, jotka eivät kuulu kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään. Kriisinratkaisuviranomaiset voivat tehdä päätöksen, jos se on kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön kriisinratkaisustrategian mukaista.
Pykälän 3 momentissa säädetään mahdollisuudesta tehdä päätös hyväksyttävien velkojen eristä tehtävistä vähennyksistä ja vähimmäisvaatimusten välisten erojen minimoimisesta. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 h artiklan 2 kohdan ensimmäinen ja kolmas kohta. Säännös soveltuu tilanteisiin, joissa samaan maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävään luottolaitokseen kuuluu useampi kuin yksi kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö. Edellä 1 momentissa lueteltujen kriisinratkaisuviranomaisten on tällöin tarvittaessa ja jos se on laitoksen kriisinratkaisustrategian mukaista, tehtävä päätös hyväksyttävien velkojen eristä tehtävistä vähennyksistä EU:n vakavaraisuusasetuksen 72 e artiklan mukaisesti. Lisäksi kriisinratkaisuviranomaiset voivat samalla päättää toimista, joilla minimoidaan ero 7 b §:n 3 momentin mukaisesti laskettujen, jokaiselle kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle ja ETA-valtioon sijoittuneelle emoyritykselle laskettujen vähimmäisvaatimuksien välillä. Vähimmäisvaatimuksien eroja arvioitaessa verrataan kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön 7 b §:n 3 momentin perusteella lasketun vähimmäisvaatimuksen ja EU:n vakavaraisuusasetuksen 12 a artiklan mukaisen vaatimuksen summaa sekä ETA-valtioon sijoittuneelle emoyrityksen 7 b §:n 3 momentin perusteella lasketun vähimmäisvaatimuksen ja kyseisen artiklan summaa. Vähennystä ja vähimmäisvaatimusten erojen vähentämistä koskevat päätökset voivat kohdistua yksittäisiin maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävään yhteisöihin tai ETA-valtioon sijoittuneeseen emoyritykseen. Kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön vähimmäisvaatimus ei kuitenkaan saa olla pienempi kuin ETA-valtioon sijoittuneen emoyrityksen vähimmäisvaatimus.
Pykälän 4 momentissa säädetään 3 momentin soveltamistilanteista. Kriisinratkaisuviranomaiset voisivat päättää vähimmäisvaatimusten välisten erojen vähentämisestä tasoittaakseen jäsenvaltioiden välisiä eroja kokonaisriskien määrissä. Tällöin erojen vähentäminen tehtäisiin muuttamalla vähimmäisvaatimuksen tasoa. Päätöstä ei saisi tehdä kriisinratkaisun kohteena olevien konsernien välisistä vastuista johtuvien erojen poistamiseksi.
10 a §.Kriisinratkaisuviranomaisten yhteistyötä täydentävät säännökset. Pykälän 1 momentissa säädetään kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön konsolidoidun tason vähimmäisvaatimuksen päättämisestä, jos kriisinratkaisuviranomaiset eivät saa tehtyä siitä yhteistä päätöstä. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 h artiklan 3 kohta, 4 kohdan ensimmäinen alakohta sekä 6 kohdan b alakohta. Viraston on tehtävä päätös 7 a §:n 4 momentin mukaisesta vähimmäisvaatimuksesta konsolidoidulla tasolla, jos kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö kuuluu sen toimivaltaan. Viraston on tehtävä päätös, jos 10 §:n 1 momentissa tarkoitetut kriisinratkaisuviranomaiset eivät ole tehneet kyseisessä säännöksessä tarkoitettua yhteistä päätöstä neljän kuukauden kuluessa. Viraston on otettava päätöksessään huomioon konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen arviointi ja muiden kriisinratkaisuviranomaisten huomiot kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kuuluvista tytäryrityksistä. Säännöstä sovelletaan myös tilanteessa, jossa kriisinratkaisuviranomaiset eivät ole saaneet yhteistä päätöstä sekä kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön konsolidoidun tason vähimmäisvaatimuksesta että kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän tytäryrityksen vähimmäisvaatimuksesta.
Pykälän 2 momentissa säädetään Euroopan pankkiviranomaisen käsittelyn huomioimisesta viraston päätöksen teossa ja sillä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 h artiklan 4 kohdan toinen ja kolmas alakohta. Viraston on lykättävä omaa 1 momentin mukaista päätöstään, jos jokin kriisinratkaisuviranomainen on saattanut 1 momentissa säädetyn neljän kuukauden aikana yhteistä päätöstä koskevan erimielisyyden Euroopan pankkiviranomaisen ratkaistavaksi Euroopan pankkivalvonta-asetuksen 19 artiklan mukaisesti. Viraston on tällöin odotettava Euroopan pankkiviranomaisen päätöstä ja tehtävä lopullinen päätöksensä Euroopan pankkiviranomaisen päätöksen mukaisesti. Euroopan pankkiviranomaisen on päätöksessään huomioitava konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen arviointi ja muiden kriisinratkaisuviranomaisten huomiot kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kuuluvista tytäryrityksistä.
Pykälän 3 momentissa säädetään kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän tytäryrityksen vähimmäisvaatimuksesta päättämisestä, jos kriisinratkaisuviranomaiset eivät saa tehtyä yhteistä päätöstä. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 h artiklan 3 kohta, 5 kohdan ensimmäinen alakohta sekä 6 kohdan a alakohta. Viraston on tehtävä päätös 7 e §:n mukaisesta vähimmäisvaatimuksesta yksittäisellä tasolla kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän tytäryritykselle, jos tytäryritys kuuluu sen toimivaltaan. Viraston on tehtävä päätös, jos 10 §:n 1 momentissa tarkoitetut kriisinratkaisuviranomaiset eivät ole tehneet kyseisessä säännöksessä tarkoitettua yhteistä päätöstä neljän kuukauden kuluessa. Viraston on otettava päätöksessään huomioon kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön kriisinratkaisuviranomaisen sekä mahdollisen ryhmätason kriisinratkaisuviranomaisen huomiot. Säännöstä sovelletaan myös tilanteessa, jossa kriisinratkaisuviranomaiset eivät ole saaneet yhteistä päätöstä sekä kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön konsolidoidun tason vähimmäisvaatimuksesta että kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän tytäryrityksen vähimmäisvaatimuksesta.
Pykälän 4 momentissa säädetään Euroopan pankkiviranomaisen käsittelyn huomioimisesta viraston 3 momentin mukaisessa päätöksenteossa. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 h artiklan 5 kohdan toinen ja viides kohta. Viraston on vastaavalla tavalla kuin 2 momentissa lykättävä omaa 3 momentin mukaista päätöstään, jos kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tai ryhmätason kriisinratkaisuviranomainen on saattanut 3 momentissa säädetyn neljän kuukauden aikana yhteistä päätöstä koskevan erimielisyyden Euroopan pankkiviranomaisen ratkaistavaksi. Edellä mainitut kriisinratkaisuviranomaiset eivät kuitenkaan voi saattaa asiaa Euroopan pankkiviranomaisen käsiteltäväksi, jos viraston asettama tytäryrityksen vähimmäisvaatimus on tämän luvun 7 a §:n 1 momentin mukainen ja poikkeaa enintään kahdella prosenttiyksiköllä kokonaisriskin määrästä, joka on laskettu EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan mukaisesti 7 a §:n 4 momentista säädetystä vaatimuksesta.
Pykälän 5 momentissa säädetään, että 1 ja 3 momentissa tarkoitettu neljän kuukauden määräaika katsotaan Euroopan pankkivalvonta-asetuksen 19 artiklassa tarkoitetuksi sovitteluajaksi. Tämän neljän kuukauden määräajan päättymisen jälkeen asiaa ei voi enää saattaa Euroopan pankkiviranomaisen päätettäväksi. Asiaa ei myöskään voi saattaa Euroopan pankkiviranomaisen päätettäväksi, sen jälkeen, kun kriisinratkaisuviranomaiset ovat tehneet asiassa yhteisen päätöksen. Euroopan pankkiviranomaisen on ratkaistava asia kuukauden kuluessa. Jos Euroopan pankkiviranomainen ei ole antanut asiassa päätöstään tässä ajassa, viraston on tehtävä 1 tai 3 momentissa tarkoitettu päätös vähimmäisvaatimuksesta. Kriisinratkaisuviranomaisten 10 §:n 1 momentissa säädetty yhteinen päätös sekä tässä pykälässä säädetyn nojalla viraston tekemät päätökset sitovat asianomaisia kriisinratkaisuviranomaisia.
Pykälän 6 momentissa säädetään tässä pykälässä säädettyjen päätösten tarkistamisesta. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 h artiklan 7 kohdan toinen kohta ja 8 kohta. Viraston tulee tehdä tässä pykälässä säädetyt päätökset samanaikaisesti kriisinratkaisusuunnitelmien tai niiden päivittämisten kanssa. Viraston on arvioitava tämän pykälän perusteella antamiaan päätöksiä uudelleen vähintään kerran vuodessa. Viraston on lain 8 luvun 9 §:n 1 momentin mukaisesti valvottava vaatimusten täyttymistä yhteistyössä Finanssivalvonnan kanssa.
11 §.Siirtymäjärjestelyt. Voimassa oleva pykälä vähimmäisvaatimusta koskevasta poikkeuksesta ryhmässä kumottaisiin, sillä tytäryhtiöitä koskevista poikkeuksista säädettäisiin esitetyssä 7 e §:ssä. Uudessa pykälässä säädettäisiin vähimmäisvaatimuksen täyttämiselle asetettavista määräajoista ja siirtymäajoista. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 m artikla.
Pykälän 1 momentin mukaan viraston tulisi asettaa laitokselle asianmukainen siirtymäkausi omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen tai sitä täydentävän vaatimuksen täyttämiseksi. Virasto voisi direktiivin 45 m artiklan 8 kohdan mukaisesti muuttaa tämän siirtymäajan kestoa. Siirtymäajan tulisi pääsääntöisesti kuitenkin päättyä viimeistään 1.1.2024 ja laitoksen tulisi siihen mennessä täyttää sille asetettu vähimmäisvaatimus ja mahdollinen 7 b §:n 4—8 momentin tai 7 c §:n perusteella asetettu vähimmäisvaatimusta täydentävä vaatimus. Virasto arvioisi sopivan siirtymäkauden pituuden ja siihen vaikuttaisi esimerkiksi laitoksen vähimmäisvaatimuksen tilanne siirtymäkauden pituudesta päätettäessä. Jos esimerkiksi vähimmäisvaatimus olisi jo täyttynyt, niin se voisi tulla täysimääräisesti voimaan jo ennen 1.1.2024. Virasto voisi asettaa laitokselle myös vähimmäisvaatimuksen ja täydentävän vaatimuksen välitavoitteen, joka laitoksen tulisi täyttää 1.1.2022. Välitavoitteella pyritään varmistamaan omien varojen ja hyväksyttävien velkojen johdonmukainen kasvaminen kohti täyttä vähimmäisvaatimusta. Asetettu välitavoite olisi laitosta sitova. Jos lopullisen siirtymäajan kestoa muutetaan, sillä on vaikutusta myös välitavoitteena täytettävän vähimmäisvaatimuksen tasoon, vaikkakin välitavoitteen määräaika olisi kaikissa tilanteissa 1.1.2022.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta siirtymäajan päättymisajankohtaan. Virasto voisi 1 momentista poiketen asettaa tarvittaessa siirtymäkauden päättymisajankohdaksi myöhemmän kuin 1.1.2024. Viraston tulisi tällöin ottaa arviossaan huomioon tämän pykälän 6 momentin 1—3 kohdassa luetellut seikat sekä laitoksen taloudellisen tilanteen kehittyminen, vähimmäisvaatimuksen täyttämisen todennäköisyys kohtuullisessa ajassa ja pystyykö laitos korvaamaan velkoja, jotka eivät enää täytä säädettyjä hyväksyttävyys- tai maturiteettikriteereitä. Jos laitos ei pysty korvaamaan em. velkoja, viraston on huomioitava, onko tämä kyvyttömyys luonteeltaan epäsystemaattista vai markkinoiden laajuisen häiriön aiheuttamaa. Velkojen hyväksyttävyys- ja maturiteettikriteereistä säädetään EU:n vakavaraisuusasetuksen 72 b ja 72 c artiklassa sekä tämän lain 8 luvun 7 e §:n 4 momentissa ja 7 g §:ssä.
Pykälän 3 momentissa säädetään poikkeuksesta taseeltaan suurille luottolaitoksille. Jos kyse on tämän luvun 7 d §:n 1 tai 3 momentissa tarkoitetusta yhteisöstä, sen on täytettävä vähimmäisvaatimus vuoden 2024 sijaan jo 1.1.2022. Jos virasto on alentanut tällaisen yhteisön velkojen arvoa tai yhteisö on käyttänyt muuta yksityisen sektorin toimenpidettä, jolla se on alaskirjannut pääomainstrumenttien tai muiden velkojen arvon tai jolla se on käyttänyt velkojen arvonalentamis- tai muuntamisvaltuuksia, yhteisön ei tarvitse kahteen vuoteen täyttää sille asetettua vähimmäisvaatimusta. Yhteisön on tullut tällöin käyttää velkojen arvonalentamis- tai muuntamisvaltuuksia sen pääomapohjan vahvistamiseksi. Kahden vuoden määräaika lasketaan viraston suorittamasta velkojen arvonalentamisen tapahtumispäivästä tai siitä päivästä, jolloin yhteisö otti käyttöön yksityisen sektorin vaihtoehtoisen toimenpiteen.
Pykälän 4 momentissa säädetään poikkeuksesta vähimmäisvaatimuksen täyttämiseen tilanteessa, jossa kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö tai ryhmä, johon kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö kuuluu, muuttuu maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäväksi luottolaitokseksi tai 7 d §:n 1 tai 3 momentissa tarkoitetuksi laitokseksi. Tällaisessa tilanteessa kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tai ryhmän ei tarvitse täyttää vähimmäisvaatimusta kolmeen vuoteen. Määräaika lasketaan siitä, kun yhteisö tai ryhmä on katsottu maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäväksi luottolaitokseksi tai 7 d §:n 1 tai 3 momentissa tarkoitetuksi laitokseksi.
Pykälän 5 momentissa säädetään siirtymäkauden asettamisesta kriisinratkaisutoimen jälkeen. Jos virasto on käyttänyt laitokseen kriisinratkaisuvälineitä tai alentanut tai muuntanut sen velkoja, viraston on asetettava laitokselle asianmukainen siirtymäkausi vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi.
Pykälän 6 momentissa säädetään siirtymäaikaa koskevista lisävaatimuksista. Viraston on ilmoitettava laitokselle tässä pykälässä säädettyjä siirtymäaikoja asettaessaan myös vähimmäisvaatimusta ja vähimmäisvaatimusta täydentävää vaatimusta koskeva tavoite jokaiselle siirtymäkauden 12 kuukauden jaksolle. Näillä jaksojen tavoitteilla pyritään helpottamaan laitoksen tappionkattamiskyvyn ja pääomapohjan vahvistamiskyvyn asteittaista vahvistumista. Jaksojen tavoitteet eivät ole laitoksia velvoittavia eikä niiden rikkomisesta ole seuraamuksia. Virasto voi siirtymäkauden aikana muuttaa näitä jaksojen tavoitteita. Siirtymäkauden päättyessä laitoksen tulee täyttää sille asetettu vähimmäisvaatimus ja mahdollinen täydentävä vaatimus kuitenkin kokonaisuudessaan.
Asettaessaan tässä pykälässä säädettyjä siirtymäkausia viraston on lisäksi huomioitava laitoksen talletusten määrä ja rahoitusmallin sisältävät velkainstrumentit, hyväksyttävien velkojen pääsy pääomamarkkinoille sekä ydinpääoman käyttö vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi.
12 §.Alentamiskelpoisten velkojen arvonalentamisen ja muuntamisen soveltaminen johdannaissopimuksiin. Pykälään lisätään uusi 4 momentti, jolla pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 6 kohta. Vähimmäisvaatimusta täydentävää vaatimusta asetettaessa 8 luvun 7 b §:n 4 tai 7 momentin tai 7 c §:n 1 momentin perusteella johdannaissopimukseen perustuvat velat luettaisiin hyväksi velkojen kokonaismäärään siten, että nettoutusoikeudet tunnustettaisiin täysimääräisesti.
12 a §.Hyväksyttävien velkojen arvonalentamisen ja muuntamisen tunnustaminen sopimuksissa. Pykälää täydennetään kriisinratkaisudirektiivin 55 artiklan täytäntöön panemiseksi. Pykälän 1 momentti säilyisi pääosin ennallaan ja siihen korjattaisiin vain tilintarkastuslain numero. Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin poikkeuksista 1 momenttiin. Laitoksen ei 3 momentin mukaan tarvitsisi ottaa käyttöön 1 momentissa säädettyä sopimusehtoa, jos virasto arvioisi, että sopimukseen sovellettaisiin vastavuoroisen tunnustamisen sopimusta tai kolmannen maan lainsäädäntöä, joka mahdollistaa alaskirjaus- ja muuntamisvaltuuksien käytön.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin sopimusehdon sisällyttämisen mahdottomuudesta. Laitoksen olisi ilmoitettava virastolle, jos ehto olisi oikeudellisesti tai muutoin mahdotonta sisällyttää velkaa koskevaan sopimukseen. Ilmoituksen tulisi olla perusteltu ja sisältää tieto velkojen etuoikeusasemasta maksunsaantijärjestyksessä. Viraston on pyydettävä mahdolliset lisätiedot kohtuullisessa ajassa laitoksen ilmoituksen vastaanottamisesta. Viraston tulee arvioida ilmoituksen vaikutuksia nimenomaisesti purkamis- ja uudelleenjärjestämismahdollisuuksien kannalta. Laitoksen velvollisuus sopimusehdon sisällyttämiseen keskeytetään siksi aikaa, kun ilmoituksen käsittely on kesken. Sopimusehdon sisällyttämisestä voidaan poiketa vain, jos sopimus koskee velkoja, joilla on parempi etuoikeus kuin luottolaitoslain 1 luvun 4 a §:n 1 momentin 4 kohdassa säädetyillä saatavilla. Jos virasto katsoo, ettei sopimusehdon sisällyttäminen ole mahdotonta, se on sisällytettävä sopimukseen kohtuullisessa ajassa laitoksen ilmoituksesta. Virasto voi myös vaatia laitosta muuttamaan käytäntöään sopimusehdon sisällyttämättä jättämisen osalta.
Pykälän 5 momentissa säädetään mahdollisuudesta eritellä Euroopan pankkiviranomaisen teknisten sääntelystandardien perusteella ne velkaluokat, joiden osalta laitos voi ilmoittaa sopimusehdon sisällyttämisen olevan mahdotonta. Euroopan pankkiviranomainen laatii komissiolle luonnokset teknisiksi täytäntöönpanostandardeiksi, joissa määritellään muun muassa niiden velkojen luettelo, joihin on mahdotonta sisällyttää sopimusehto, virastolle toimitettavien ilmoitusten muoto ja mallit, sopimusehdon sisältö, edellytykset sopimusehdon käyttämiselle ja kohtuullinen aika sopimusehdon sisällyttämiselle. Komissio hyväksyy standardit Euroopan valvontaviranomaisesta annetun asetuksen (EU) 1093/2010 10—15 artiklan mukaisesti.
Pykälän 6 momentissa säädetään poikkeuksesta 4 momenttiin. Sopimusehdon sisällyttämisestä ei näin ollen voida luopua sellaisten velkojen osalta, jotka sisältävät ensisijaisen lisäpääoman tai toissijaisen pääoman rahoitusvälineitä tai joukkovelkakirjoja, jos nämä ovat vakuudettomia velkoja.
Pykälän 7 momentissa säädetään velkojen määrän vaikutuksen arvioimisesta laitoksen purkamis- ja uudelleenjärjestämismahdollisuuksiin. Säännös koskee tilannetta, jossa hyväksyttäviä velkoja sisältävässä velkaluokassa sellaisten velkojen, jotka eivät sisällä 1 momentin mukaista sopimusehtoa määrä yhdessä sellaisten velkojen kanssa, jotka 8 luvun 4 §:n mukaisesti eivät ole alentamiskelpoisia tai joita virasto ei 5 §:n 2 momentin mukaisesti todennäköisesti katsoisi alentamiskelpoisiksi, on yli kymmenen prosenttia velkaluokasta. Viraston on tällöin välittömästi arvioitava asian vaikutus laitoksen purkamis- ja uudelleenjärjestämismahdollisuuksiin. Jos virasto arvioi, että velat, joihin ei 1 momentin mukaisesti sisälly sopimusehtoa, luovat olennaisen esteen laitoksen purkamiselle tai toiminnan uudelleenjärjestämiselle, viraston tulee ryhtyä 3 luvun 4 §:ssä säädettyihin toimenpiteisiin näiden esteiden poistamiseksi.
Pykälän 8 momentissa säädetään sopimusehdon sisältämättä jättämisen vaikutuksista ja 9 momentissa laitoksen velvollisuudesta toimittaa pyynnöstä lausunto sopimusehdon täytäntöönpanokelpoisuudesta ja tehokkuudesta.
13 §.EU:n kriisinratkaisuasetuksen soveltaminen. Pykälään korjattaisiin, että velkojen muuntaminen tehdään omaan pääomaan luettavien rahoitusvälineiden sijaan ydinpääomaan luettaviksi rahoitusvälineiksi.
14 §.Julkistaminen sekä raportointi virastolle ja Euroopan pankkiviranomaiselle. Pykälässä säädetään laitoksen velvollisuudesta raportoida tietoja virastolle ja julkistaa niitä sekä viraston raportointivelvollisuudesta Euroopan pankkiviranomaiselle. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 i, 45 j ja 45 l artiklat.
Pykälän 1 momentin mukaan laitoksen on raportoitava omista varoista ja tietyistä veloista virastolle ja Finanssivalvonnalle puolivuosittain tai vuosittain. Puolivuosittain laitoksen on raportoitava hyväksyttävien velkojen määrä sekä 7 e §:n 4 momentin 1—3 kohdassa säädetyt omien varojen määrät. Näihin määriin on tehtävä tarvittaessa EU:n vakavaraisuusasetuksen 72e—72j artiklan mukaiset vähennykset. Määrät on ilmoitettava 7 a §:n 2 momentin mukaisesti prosenttiosuutena EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesta kokonaisriskin määrästä ja vastuiden kokonaismäärästä. Laitosten on lisäksi raportoitava vuosittain muiden alentamiskelpoisten velkojen määrä. Laitoksen on raportoitava myös edellä mainittujen, momentin 1 ja 2 kohdassa säädettyjen velkojen ja omien varojen koostumus, niiden maksunsaantijärjestys konkurssissa sekä se, sovelletaanko niihin kolmannen maan lainsäädäntöä. Jos omiin varoihin tai velkoihin sovelletaan kolmannen maan lainsäädäntöä, raportoinnissa tulee mainita tämä maa ja samalla mainittava, sisältävätkö ne tämän luvun 12 a §:ssä säädetyn tai EU:n vakavaraisuusasetuksen 52 artiklan 1 kohdan p ja q alakohdassa tai 63 artiklan n ja o alakohdassa säädetyn arvonalentamis- ja muuntamisvaltuuksien tunnustamista koskevan sopimusehdon.
Euroopan pankkiviranomainen laatii komissiolle luonnokset teknisiksi täytäntöönpanostandardeiksi, joissa määritellään raportointimallit, niiden käyttöä koskevat ohjeet ja menetelmät, määritelmät, raportointitiheys- ja ajankohdat sekä tietotekniset ratkaisut raporttien toimittamiseksi. Komissio hyväksyy standardit Euroopan valvontaviranomaisesta annetun asetuksen (EU) 1093/2010 15 artiklan mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa säädetään poikkeuksista laitoksen raportointivelvollisuuksiin. Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään laitoksen puolivuosittaisesta tai vuosittaisesta raportoinnista, laitoksen on raportoitava virastolle ja Finanssivalvonnalle, jos nämä pyytävät sitä. Laitoksen ei tarvitse raportoida pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädetystä muiden alentamiskelpoisten velkojen määrästä, jos laitoksella on raportointipäivänä 1 momentin 1 kohdassa säädettyjä omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja vähintään 150 prosenttia sille asetetusta omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevasta vähimmäisvaatimuksesta.
Pykälän 3 momentissa säädetään laitoksen tietojen julkistamisvelvollisuudesta. Laitoksen on julkistettava vähintään vuosittain hyväksyttävien velkojen määrä ja 7 e §:n 4 momentin 1—3 kohdassa säädetty omien varojen määrä sekä niiden koostumus, maturiteettiprofiili ja maksunsaantijärjestys selvitystilassa ja konkurssissa. Sen lisäksi laitoksen on julkistettava 8 luvun 7 a §:n 4 momentin tai 7 e §:n mukaisesti vahvistettu omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus. Vähimmäisvaatimus on ilmoitettava 7 a §:n 2 momentin mukaisesti prosenttiosuutena EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesta kokonaisriskin määrästä ja vastuiden kokonaismäärästä. Euroopan pankkiviranomainen laatii komissiolle luonnokset teknisiksi täytäntöönpanostandardeiksi, joissa määritellään yhtenäiset julkistamismuodot, julkistamistiheys ja niihin liittyvät ohjeet. Yhtenäisellä julkistamistavalla pyritään siihen, että tiedot ovat riittävän kattavat ja vertailukelpoiset, jotta laitosten riskiprofiileja ja vähimmäisvaatimusten noudattamista voidaan verrata. Komissio hyväksyy standardit Euroopan valvontaviranomaisesta annetun asetuksen (EU) 1093/2010 15 artiklan mukaisesti.
Pykälän 4 momentissa säädetään poikkeuksesta laitoksen raportointi ja julkistamisvelvollisuuteen. Laitosten ei tarvitse raportoida 1 momentin mukaisesti virastolle tai Finanssivalvonnalle tai julkistaa tietoja 3 momentin mukaisesti, jos laitoksen kriisinratkaisusuunnitelman mukaan laitosta ei asetettaisi kriisihallintoon, vaan se asetettaisiin selvitystilaan tai haettaisiin sen konkurssiin asettamista.
Pykälän 5 momentissa säädetään laitoksen julkistamisvelvollisuudesta kriisinratkaisun jälkeen siirtymäajan päätyttyä. Jos laitokseen on käytetty kriisinratkaisuvaltuuksia tai siihen on sovellettu 6 luvun 1 §:ssä säädettyjä velkojen arvonalentamis- ja muuntamisvaltuuksia, laitoksen on julkistettava tiedot 3 momentin mukaisesti siitä päivästä lähtien, kun siirtymäaika 7 a §:n 4 momentin tai 7 e §:n mukaisesti vahvistetun omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen noudattamiselle päättyy. Siirtymäajasta säädetään 8 luvun 11 §:ssä.
Pykälän 6 momentissa säädetään viraston raportointivelvollisuudesta Euroopan pankkiviranomaiselle. Viraston on ilmoitettava Euroopan pankkiviranomaiselle niistä omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevista vähimmäisvaatimuksista, jotka se on asettanut laitoksille 7 a §:n 4 momentin tai 7 e §:n perusteella. Euroopan pankkiviranomainen laatii yhteistyössä kriisinratkaisuviranomaisten kanssa komissiolle tekniset täytäntöönpanostandardit, joissa määritellään raportointimallit, niiden käyttöä koskevat ohjeet ja menetelmät, määritelmät, raportointitiheys- ja ajankohdat sekä tietotekniset ratkaisut raporttien toimittamiseksi. Komissio hyväksyy standardit Euroopan valvontaviranomaisesta annetun asetuksen (EU) 1093/2010 15 artiklan mukaisesti.
Euroopan pankkiviranomainen toimittaa yhteistyössä valvontaviranomaisten ja kriisinratkaisuviranomaisten kanssa direktiivin 45 l artiklan mukaisesti komissiolle vuosittain kertomuksen, jossa arvioidaan muun muassa sitä, miten omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vaatimus on pantu kansallisesti täytäntöön ja eroista jäsenvaltioiden asettamissa tasoissa toisiinsa verrattavissa oleville laitoksille. Vuosittaisen kertomuksen lisäksi Euroopan pankkiviranomainen toimittaa komissiolle joka kolmas vuosi kertomuksen, jossa arvioidaan direktiivin 45 l artiklan 2 kohdassa todettuja seikkoja. Ensimmäinen vuosittainen kertomus tulee toimittaa 30.9.2021 mennessä ja kolmen vuoden välein toimitettava kertomus 31.12.2022 mennessä
9 Luku Liiketoiminnan luovutus
3 §.Liiketoiminnan luovutuksessa noudatettava menettely. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin viittaus uuteen 5 momenttiin, jolla poikettaisiin pykälän 1—3 momentin mukaisesta julkisesta ostotarjousmenettelystä. Talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain 2 §:ssä tarkoitetun yhteenliittymän keskusyhteisö vastaa jäsenluottolaitostensa veloista ja jäsenluottolaitokset ovat velvolliset osallistumaan yksittäisen jäsenluottolaitoksen selvitystilan ehkäisemiseksi tarvittaviin tukitoimiin ja keskusyhteisön yksittäisen jäsenluottolaitoksen puolesta suorittaman velan maksuun. Keskinäisen velkavastuun toteuttaminen kriisinratkaisussa edellyttää käytännössä tällä hetkellä sitä, että laitokset sulautetaan yhdeksi laitokseksi tai niiden varat ja velat luovutetaan yhdelle jäsenluottolaitokselle taikka kaikkien laitosten liiketoiminta luovutetaan yhdelle ulkopuoliselle taholle. Jos kriisinratkaisun tavoitteet voidaan parhaiten saavuttaa yhteenliittymän sisäisellä liikkeenluovutuksella tai sulautumisella, liiketoiminnan tarjoaminen julkisesti ostettavaksi ei ole tarpeellista eikä valitun kriisinratkaisustrategian mukaista. Sulautumiseen tai luovutukseen osallistuvien laitosten omistajat saavat omistuksensa arvoa vastaavan osuuden vastaanottavan laitoksen omistusvälineistä. Luovutuksessa annettavan vastikkeen jakautuminen määräytyy pankkilakien sulautumista ja liikkeenluovutusta koskevien säännösten mukaisesti ja vastikkeen määrä määritellään 5 luvun 1 §:n tarkoittamassa arvonmäärityksessä. Koska tällaisessa kriisinratkaisustrategiassa liiketoimintaa ei luovuteta ulkopuoliselle taholle, vaan vastikkeena annetaan vastaanottavan laitoksen omistusvälineitä, liiketoiminnan tarjoamien julkisesti ostettavaksi ei ole perusteltua. Liiketoiminnan julkinen tarjoaminen ostettavaksi olisi parhaaksi arvioidun kriisinratkaisustrategian vastaista ja aiheuttaisi lisäksi viivästystä ja riskin tietovuodosta, jotka voisivat vaikeuttaa kriisinratkaisun tehokasta toteutusta. Viraston ja EU:n kriisinratkaisuneuvoston välisissä keskusteluissa on lisäksi tunnistettu tarve poistaa kaikki fuusioprosessin potentiaaliset hidasteet ja epävarmuustekijät, jotka vähentäisivät fuusiostrategian uskottavuutta. Ilman esitettävää pysyvää poikkeusta ostotarjousmenettelyyn kriisinratkaisusuunnittelussa joudutaan esimerkiksi kartoittamaan potentiaalista ostajajoukkoa Suomen markkinoilla ja arvioimaan kilpailulainsäädännön asettamia esteitä. Tällainen arvio on turhaa tilanteessa, jossa sisäisen fuusion sisältävän kriisinratkaisustrategian lopputuloksena pankkiryhmän toiminta jatkuisi samassa laajuudessa ilman myyntiä ulkopuolisille tahoille. Tästä syystä esitetään, ettei 1—3 momentin säännöksiä ostotarjouksista sovellettaisi yhteenliittymään kuuluvan laitoksen liiketoiminnan luovuttamiseen samaan yhteenliittymään kuuluvalle jäsenluottolaitokselle.
Säännöstä sovellettaisiin myös siinä tapauksessa, että yhteenliittymä on kriisinratkaisuvaltuuden käytön johdosta purkautunut välittömästi ennen liiketoiminnan luovutusta. Ehdotettu säännös ei estäisi yhteenliittymään kuuluvien laitosten liikkeenluovutusta ulkopuoliselle taholle, jos se olisi paras tapa saavuttaa kriisinratkaisun tavoitteet. Tällöin luovutusta koskisivat kaikki 3 §:ssä säädetyt menettelysäännökset.
12 luku Viraston toimivaltuudet
7 §.Kriisinratkaisun ja varhaisen puuttumisen vaikutus eräisiin sopimusehtoihin. Pykälän 2 momentinjohdantokappaleeseen lisätään viittaus 8 §:ään. Muutoksella pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 68 artiklan 3 kohta. Jos virasto on keskeyttänyt laitoksen tekemän sopimuksen maksu- tai suoritusvelvoitteiden täytäntöönpanon 8 §:n nojalla, tämä ei oikeuta ryhtymään 7 §:n 2 momentin 1—3 kohdissa lueteltuihin toimenpiteisiin, kuten sopimuksen irtisanomiseen tai purkamiseen. Pykälän 6 momentin viittaus keskeyttämistä ja lykkäämistä koskeviin pykäliin korjataan vastaamaan direktiivin 68 artiklan 5 kohdassa säädettyä.
8 §.Valtuudet keskeyttää sopimuksen täytäntöönpano. Pykälän 1 momentista poistettaisiin viittaus talletuspankin toiminnan väliaikaista keskeyttämistä annettuun lakiin, joka esitetään kumottavan. Sääntelyn selkeyttämiseksi säännökseen lisätään maininta kriisihallinnosta erotuksena 2 momentin mukaiseen keskeytykseen, joka koskee sopimuksen täytäntöönpanon keskeyttämistä ennen kuin laitos on asetettu kriisihallintoon.
Pykälän 2 momentissa säädetään laitoksen tekemän sopimuksen maksu- tai suoritusvelvoitteiden täytäntöönpanon keskeyttämisestä ennen kuin laitos on asetettu kriisihallintoon. Säännöksellä täytäntöön pannaan kriisinratkaisudirektiivin 33 a artiklan 1 ja 4 kohta. Viraston on kuultava Finanssivalvontaa ennen keskeyttämispäätöksen tekemistä. Keskeytyksen tulee olla mahdollisimman lyhyt ja se voi olla enintään kaksi pankkipäivää, kuten 1 momentin mukaisessa keskeytyksessä. Tämä on enimmäisaika myös sille, jos sopimuksen täytäntöönpano keskeytettäisiin tämän jälkeen lisäksi 1 momentin perusteella. Keskeyttämisen vaikutukset lakkaavat keskeyttämisajan päätyttyä.
Sopimuksen täytäntöönpano voidaan keskeyttää, jos laitos on 4 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa. Siitä, milloin laitos on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa säädetään kyseisen pykälän 2 momentissa. Sopimuksen täytäntöönpanon keskeyttäminen edellyttää lisäksi, ettei välittömästi käytettävissä ole muuta toimenpidettä, joka turvaisi laitoksen toiminnan jatkumisen ja se on välttämätöntä laitoksen taloudellisen tilan heikkenemisen estämiseksi. Keskeyttämisen tulee lisäksi olla välttämätöntä yleisen edun turvaamiseksi, kriisinratkaisutoimenpiteen valitsemiseksi tai kriisinratkaisuvälineen tehokkaan käytön varmistamiseksi.
Pykälän 3 momentissa säädetään viraston harkintavaltaan vaikuttavista tekijöistä. Säännöksellä täytäntöön pannaan kriisinratkaisudirektiivin 33 a artiklan 5 kohta. Viraston on 2 momentin mukaisia valtuuksia käyttäessään otettava huomioon lain 1 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesti, miten valtuuksien käyttäminen saattaa vaikuttaa rahoitusmarkkinoiden toimintaan. Viraston on huomioitava myös, asetettaisiinko laitos selvitystilaan tai haettaisiinko sen konkurssiin asettamista sen vuoksi, että yleinen etu ei vaatisi sen asettamista kriisihallintoon. Viraston on turvattava velkojien oikeudet ja yhdenvertainen kohtelu mahdollisissa maksukyvyttömyysmenettelyissä. Hallintolain 2 luvun 10 §:ssä säädetyn yhteistyövelvoitteen nojalla viraston on lisäksi tehtävä yhteistyötä muiden maksukyvyttömyysmenettelyihin liittyvien viranomaisten, kuten tuomioistuinten kanssa.
Pykälän 4 momentissa säädetään seikoista, jotka tulee huomioida keskeyttämisestä päätettäessä. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 33 a artiklan 2 kohdan toinen alakohta ja osin 4 kohta sekä 69 artiklan 5 kohta. Keskeyttämistoimenpiteitä on käytettävä oikeasuhtaisesti ja huomioiden kunkin tapauksen olosuhteet. Keskeyttämisvaltuuksia voidaan käyttää myös virastolain 5 luvun 8 §:ssä säädettyihin korvattaviin talletuksiin, mutta viraston on erityisen huolella arvioitava, onko se tarkoituksenmukaista. Tarkoituksenmukaisuutta on arvioita erityisesti, jos keskeyttäminen koskisi luonnollisten henkilöiden ja PK-yritysten suojattuja talletuksia. Tarkoituksenmukaisuusharkinnassa on arvioitava keskeyttämisen vaikutuksia luonnollisiin henkilöihin ja PK-yrityksiin niiden päivittäisen maksutoiminnan vaikeutuessa. Tarkoituksenmukaisuusharkinnassa on huomioitava myös, miten keskeyttäminen vain joidenkin talletusten osalta on toteuttavissa pankin järjestelmien ja tarvittavien investointien kannalta. Keskeyttämisen on oltava mahdollisimman lyhyt. Keskeyttämisen enimmäisajasta säädetään 1 momentissa.
Pykälän 5 momentissa säädetään keskeyttämispäätöksestä ilmoittamisesta sekä sen julkaisemisesta. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 33 a artiklan 8 kohta. Päätöksestä keskeyttää sopimuksen täytäntöönpano 2 momentin mukaisesti on ilmoitettava laitoksen lisäksi 4 luvun 3 §:ssä mainituille viranomaisille, kuten Finanssivalvonnalle, EKP:lle, Suomen Pankille, valtiovarainministeriölle ja komissiolle. Päätös on lisäksi julkistettava 4 luvun 4 §:n 1momentin 1—4 kohdan mukaisesti laitoksen, viraston, Finanssivalvonnan ja Euroopan pankkiviranomaisen verkkosivuilla. Päätöksestä on käytävä ilmi muun muassa menettelyn tarkoitus, sovellettava lainsäädäntö, muutoksenhakuaika ja -viranomainen, keskeyttämisen ehdot ja kesto. Keskeyttämisen ehdot ja kesto tulee myös julkistaa 4 luvun 4 §:n 7 momentin mukaisesti. Jos keskeyttäminen kohdistuu osakkeisiin, osuuksiin tai velkasitoumuksiin, julkistamiseen sovelletaan 4 luvun 4 §:n 5 momenttia.
Pykälän 6 momentissa säädetään voimassa olevaa 2 momenttia vastaavasti velvoitteen erääntymisestä keskeyttämisaikana. Säännökseen lisätään viittaus 2 momentin mukaiseen keskeyttämiseen ja sillä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 33 a artiklan 7 kohta.
Pykälän 7 momentissa säädetään voimassa olevaa 3 momenttia vastaavasti sopimuksen vastapuolen maksu- ja suoritusvelvoitteen keskeytyksestä. Säännökseen lisätään viittaus 2 momentin mukaiseen keskeyttämiseen ja sillä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 33 a artiklan 6 kohta.
Pykälän 8 momentissa säädetään vakuusoikeuksien rajoittamisesta ja sopimuksen irtisanomis- ja purkamisoikeuksien lykkäämisestä samanaikaisesti 2 momentissa säädetyn sopimuksen täytäntöönpanon keskeytyksen kanssa. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 33 a artiklan 10 kohta. Vaikka virasto olisi keskeyttänyt sopimuksen täytäntöönpanon 2 momentin mukaisesti, virasto voi kuitenkin soveltaa luvun 9—11 §:n mukaisia toimivaltuuksia. Vakuusoikeuksien rajoittaminen tai sopimuksen irtisanomis- ja purkamisoikeuksien lykkäys 9—11 §:n nojalla voi kuitenkin olla ainoastaan yhtä pitkä kuin tämän pykälän mukainen sopimuksen täytäntöönpanon keskeytys.
Pykälän 9 momentissa säädetään poikkeuksista 1 momentin ja 9—10 §:n mukaisten valtuuksien käyttöön. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 33 a artiklan 11 kohta. Jos virasto on päättänyt 8 momentin mukaisesti sopimuksen täytäntöönpanon keskeytyksen lisäksi samanaikaisesta 9—11 §:n mukaisesta toimenpiteestä, virasto ei voi enää myöhemmin soveltaa 1 momentissa tai 9—10 §:ssä säädettyjä valtuuksia, jos keskeyttämispäätöksen jälkeen laitokseen on käytetty kriisinratkaisuvaltuuksia.
Pykälän 10 momentissa säädetään poikkeuksista 1 ja 2 momentin mukaisten keskeyttämisvaltuuksien käyttöön. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 33 a artiklan 2 kohta ja 69 artiklan 4 kohta. Keskeyttämisvaltuuksia ei voida soveltaa maksu- ja suoritusvelvoitteisiin, joiden edunsaajina ovat selvitysjärjestelmät, niiden osapuolet, toisessa ETA-valtiossa vastaavat selvitysjärjestelmät tai niiden osapuolet taikka keskusvastapuolet tai keskuspankit. Voimassa olevaan 4 momenttiin verrattuna säännöksestä on poistettu direktiivin mukaisesti korvattavat talletukset ja sijoittajien korvausrahaston piiriin kuuluvat saamiset eli nämä voivat olla jatkossa myös keskeyttämisvaltuuksien kohteena.
10 §.Valtuudet lykätä tilapäisesti oikeutta sopimuksen irtisanomiseen tai purkamiseen. Pykälään lisätään uusi 5 momentti, jolla pannaan täytäntöön osin kriisinratkaisudirektiivin 68 artiklan 5 kohta. Tämän pykälän mukaista lykkäämisvaltuutta sovellettaessa sopimusvelvoitteen täytäntöönpanon keskeyttämistä 8 §:n 1 tai 2 momentin mukaisesti tai 9 §:ssä säädettyä vakuusoikeuden täytäntöönpanon rajoitusta ei katsota sopimusvelvoitteen täyttämättä jättämiseksi.
12 §.Lykkäämisvaltuuksien tunnustaminen sopimuksissa. Esitetään säädettävän uusi 12 §, jolla pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 71 a artikla.
Pykälän 1 momentissa säädetään laitoksen rahoitussopimuksiin sisällytettävistä ehdoista. Säännöksen tarkoituksena on estää, etteivät sopimuskumppanit voi esimerkiksi purkaa sopimusta keskeyttämis-, rajoitus-, tai lykkäämisvaltuuksien käytön takia. Säännös soveltuu sopimuksiin, joihin sovelletaan muun kuin EU-maan lainsäädäntöä tai joiden osalta ei ole rajat ylittävää tunnustamista koskevia sääntelypuitteita. Tällaisiin laitoksen sopimuksiin on sisällytettävä ehto, jonka mukaan osapuolet tunnustavat 7 §:n soveltumisen sopimukseen, ja että virasto voi käyttää sopimukseen 8—11 §:ssä säädettyjä keskeyttämis-, rajoitus- ja lykkäämisvaltuuksia.
Ehtoa ei tarvitse sisällyttää esimerkiksi keskusvastapuolten ja selvitysjärjestelmien kanssa tehtyihin sopimuksiin, sillä näihin ei 8 §:n 10 momentin ja 10 §:n 4 momentin mukaisesti sovelleta keskeyttämis- ja lykkäämisvaltuuksia. Euroopan pankkiviranomainen laatii komissiolle tekniset standardit, joissa määritellään sopimukseen sisällytettävän ehdon tarkempi sisältö. Komissio hyväksyy standardit Euroopan valvontaviranomaisesta annetun asetuksen (EU) 1093/2010 10—14 artiklan mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa säädetään siitä, millaisiin sopimuksiin ehto lykkäämisvaltuuksien tunnustamisesta on sisällytettävä. Sopimusehto on sisällytettävä kaikkiin sellaisiin rahoitussopimuksiin, joilla joko luodaan jokin uusi velvoite tai muutetaan olennaisesti olemassa olevaa velvoitetta. Sopimusehto on sisällytettävä, jos uudesta velvoitteesta tai velvoitteen muutoksesta sovitaan tämän lain voimaan tulon jälkeen. Ehto on lisäksi sisällytettävä, jos rahoitussopimuksessa sovitaan rahoitussopimuksen purkamisesta tai vakuusoikeuksien täytäntöönpanosta, joihin muutoin voitaisiin soveltaa 7—11 §:n mukaisia valtuuksia, jos sopimukseen sovellettaisiin Suomen lakia.
Pykälän 3 momentissa säädetään emoyrityksen velvollisuudesta varmistua siitä, että sen kolmannessa maassa toimivat tytäryritykset sisällyttävät rahoitussopimuksiinsa ehdon, joissa tunnustetaan viraston keskeyttämis-, rajoitus- ja lykkäämisvaltuudet emoyritykseen.
Pykälän 4 momentissa säädetään siitä, että sopimusehdon sisällyttämättä jättäminen rahoitussopimukseen ei estä Rahoitusvakausvirastoa soveltamasta 7—11 §:n mukaisia valtuuksiaan.
13 §.Varojenjaon rajoittaminen. Lukuun lisättäisiin uusi pykälä, jolla pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 16 a artikla. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin varojenjaon rajoittamisesta pykälässä säädettyjen edellytysten täyttyessä. Virasto voisi rajoittaa varojen jakoa, vaikka laitos täyttäisi luottolaitoslain 10 luvun 3 §:n 2 momentissa säädetyn kokonaislisäpääomavaatimuksen ja EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 1 kohdan a—c alakohdissa tarkoitetun omien varojen vähimmäisvaatimuksen, jos laitos ei kuitenkaan täyttäisi omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta lisättynä kokonaislisäpääomavaatimuksen määrällä. Virasto voisi rajoittaa varojen jakoa myös, jos laitos ei täyttäisi 8 luvun 11 §:n 1 momentissa säädettyä vähimmäisvaatimuksen sitovaa välitavoitetta lisättynä kokonaislisäpääomavaatimuksella. Virasto voisi rajoittaa varojen jakoa tämän pykälän mukaisesti, vaikka luottolaitoslain 10 luvun 10 ja 10 a §:ssä säädetyt edellytykset varojen jaon rajoittamiselle eivät täyttyisi. Säännös soveltuisi edellytysten täyttyessä myös sellaisiin laitoksiin, jotka niiden kriisinratkaisustrategian mukaan asetettaisiin ongelmatilanteessa todennäköisesti konkurssiin. Laitoksen tulisi ilmoittaa virastolle viipymättä, kun se ei enää täyttäisi omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta. Jakokelpoinen enimmäismäärä laskettaisiin pykälän 3 ja 4 momentin mukaisesti. Virasto voisi kieltää tämän summan yli menevät varojen jaot.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, mitkä toimet katsottaisiin kielletyksi varojen jaoksi, jos 1 momentin edellytykset varojen jaon kieltämiselle täyttyisivät. Merkitystä ei olisi sillä, onko varojenjakoon liittyvä suoritus nimetty esimerkiksi koroksi, osingoksi tai pääomanpalautukseksi, vaan varojenjaon rajoituksia arvioidaan sen tosiasiallisen luonteen kannalta.
Pykälän 3 momentissa määriteltäisiin se osuus voitonjakokelpoisista varoista, jotka olisivat jaettavissa riippuen kokonaislisäpääomavaatimuksen alituksen merkittävyydestä. Sallittu varojenjaon määrä lasketaan voitonjakokelpoisista varoista, joka määritellään pykälän 5 momentissa. Varojenjaon rajoitus koskee pykälässä säädettyjen edellytysten täyttyessä kuitenkin kaiken tyyppistä varojen jakoa, myös muutakin kuin jaettaessa voittovaroja.
Pykälän 4 momentissa määriteltäisiin, mitä pidetään 3 momentissa tarkoitettuina kokonaislisäpääomavaatimuksen kattamiseen luettavina omina varoina. Tällaisina omina varoina pidettäisiin ydinpääomaa, jota ei käytetä EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 a artiklassa ja 8 luvun 7 a, 7 b ja 7 d §:ssä tarkoitettujen omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimusten kattamiseksi.
Pykälän 5 momentissa määriteltäisiin voitonjakokelpoiset varat. Voitonjakokelpoisina varoina pidettäisiin edellisen ja kuluvan tilikauden voittoa, jota ei ole laskettu ydinpääomaan kuuluvaksi eräksi ja josta on vähennetty laskennallinen verovelka sillä olettamalla, että luottolaitos ei lainkaan jaa osinkoa tai toteuta muuta varojenjakoa.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin varojen jaon kiellon arvioinnissa huomioitavista seikoista. Viraston olisi kuultava Finanssivalvontaa ennen momentissa säädetyn arvion tekemistä. Viraston olisi 7 momentin mukaan tehtävä arvio vähintään kerran kuukaudessa niin kauan kuin laitos ei täytä 1 momentissa säädettyä kokonaislisäpääomavaatimusta ja omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta.
Pykälän 8 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jolloin viraston olisi pakko tehdä voitonjaon rajoittamista koskeva päätös. Jos laitos ei täyttäisi kokonaislisäpääomavaatimusta ja omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta yhdeksän kuukauden jälkeen siitä, kun laitos olisi ilmoittanut virastolle niiden alittumisesta, viraston olisi kiellettävä jakokelpoisen enimmäismäärän ylittävät voitonjaot 1 momentin mukaisesti. Viraston olisi ennen päätöstään kuultava Finanssivalvontaa. Virasto voisi 9 momentin mukaisesti jättää asettamatta kiellon, jos virasto katsoisi arvioinnin jälkeen, että vähintään kaksi momentissa säädetyistä edellytyksistä täyttyisi. Viraston olisi 10 momentin mukaisesti ilmoitettava poikkeuksen soveltamisesta Finanssivalvonnalle. Viraston tulee hallintolain mukaisesti perustella kieltoa koskeva päätös ja sen tulisi toimittaa nämä perustelut myös Finanssivalvonnalle. Viraston tulisi arvioida kuukausittain uudelleen, soveltuuko poikkeus edelleen.
14 luku Ryhmäkriisinratkaisu
6 §.Eurooppalainen kriisinratkaisukollegio. Pykälän 1 momenttiin lisätään direktiivin 89 artiklan 1 kohdan mukaisesti maininta vähintään kahteen ETA-valtioon sijoittautuneesta emoyrityksestä. ETA-valtioiden kriisinratkaisuviranomaisten on perustettava eurooppalainen kriisinratkaisukollegio, jos kolmannessa maassa toimiluvan saaneella laitoksella on tytäryrityksiä tai vähintään kahden kriisinratkaisuviranomaisen merkittävänä pitämää sivuliikettä ETA-valtiossa tai vähintään kahteen ETA-valtioon sijoittautunut emoyritys.
Pykälän 2 momentissa säädetään eurooppalaisen kriisinratkaisukollegion puheenjohtajasta ja säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 89 artiklan 3 kohta. Puheenjohtajana toimii pääsääntöisesti sen ETA-valtion kriisinratkaisuviranomainen, jonka alueelle emoyritys on sijoittautunut tai jonka toimivallassa toimivan tytäryrityksen tase on suurin. Jos emoyrityksellä on kuitenkin hallussaan kaikki kolmannen maan emoyrityksen ETA-valtioissa toimivat tytäryritykset, niin puheenjohtajana toimii sen jäsenvaltion kriisinratkaisuviranomainen, jonka alueelle emoyritys on Euroopan talousalueella sijoittunut.
Pykälän 3 momentti säilyisi ennallaan.
Pykälän uudessa 4 momentissa säädetään eurooppalaisen kriisinratkaisukollegion tehtävistä ja kokoonpanosta. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 89 artiklan 2 ja 5 kohta. Eurooppalaiseen kriisinratkaisukollegioon sovelletaan, mitä 3 §:ssä säädetään kollegion jäsenistä ja edustamisesta sekä 4 §:ssä kollegion ja sen puheenjohtajan tehtävistä siltä osin kuin tässä pykälässä ei niistä poiketa.
Pykälään lisätään uusi 5 momentti, jolla pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 89 artiklan 2 kohdan kolmas alakohta. Kollegion on 4 §:n 1 momentin 8 kohdassa säädetyn mukaisesti asetettava 8 luvun mukaiset ryhmän konserneja ja tytäryrityksiä koskevat velkojen vähimmäisvaatimukset. Vähimmäisvaatimusta asettaessaan kollegion on otettava huomioon mahdollinen kolmannen maan viranomaisen laatima globaali kriisinratkaisustrategia.
Pykälään lisätään uusi 6 momentti, jossa säädetään globaalin kriisinratkaisustrategian perusteella täytettävästä vähimmäisvaatimuksesta. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 89 artiklan 2 kohdan neljäs alakohta. Säännöksen mukaan ETA-valtioon sijoittautuneen tytäryrityksen tai ETA-valtiossa toimivan emoyrityksen on täytettävä 7 e §:n 1 momentissa säädetty vähimmäisvaatimus laskemalla liikkeeseen kyseisen pykälän 4 momentissa tarkoitettuja varoja tai velkoja 4 kohdassa säädetyin edellytyksin. Edellytyksenä tälle on, että eurooppalainen kriisinratkaisukollegio hyväksyy globaalin kriisinratkaisustrategian ja sen mukaan ETA-valtioihin sijoittautuneet tytäryritykset tai ETA-valtiossa toimiva emoyritys ja sen tytäryritykset eivät ole kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä. Vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi tarkoitetut omat varat tai velat on laskettava liikkeelle kolmanteen maahan sijoittautuneelle emoyritykselle tai tämän emoyrityksen samaan maahan sijoittautuneille tytäryrityksille taikka muille yhteisöille. Jos ETA-valtiossa toimiva emoyritys täyttää tämän vähimmäisvaatimuksen, sen tulee tehdä se konsolidoidulla tasolla.
17 luku Salassapito ja muutoksenhaku
4 §.Vaikutukset selvitystilaan ja konkurssiin. Pykälän otsikosta poistettaisiin maininta yrityssaneerauksesta ja toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä, sillä nämä eivät olisi mahdollisia talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä annetun lain kumoamisen johdosta. Vastaava tekninen korjaus tehdään pykälän 1 momentin sisältöön.
18 luku Hallinnolliset seuraamukset
1 §.Seuraamusmaksu. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin viittaus 8 luvun 7 a §:n 4 momenttiin ja 7 e §:ään. Säännöksellä pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 k artiklan 1 kohdan e alakohta. Tämän lain 8 luvun 7 a §:n 4 momentin tai 7 e §:n mukaisesti vahvistetun omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen alittamisesta Finanssivalvonta voisi määrätä seuraamusmaksun.
7.3
Laki Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta
1 luku Yleiset säännökset
4 §.Valvottavat. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin uusi 14 kohta, jonka mukaan toimilupavalvottavana pidettäisiin myös omistusyhteisöä, jolle on myönnetty omistusyhteisötoimintaa koskeva lupa luottolaitoslain 2 a luvun mukaisesti.
2 luku Hallinto
10 §.Johtokunnan tehtävät. Pykälän 1 momentin 6 kohtaa on tarpeen muuttaa esitykseen sisältyvän luottolaitoslain 10 luvun 4 a—c pykäliä sekä 4 e ja 6 §:iä koskevien ehdotusten johdosta. Johtokunnan makrovakausvalvontaan liittyviä tehtäviä koskevaan 6 kohtaan tehtäisiin säädöstekniset tarkistukset korjaamalla kohdasta ilmenevät viittaukset vastaavaan esitystä. Muilta osin kohta vastaisi voimassa olevaa lakia sisällöltään muuttumattomana.
3 luku Valvontavaltuudet
26 §.Toimiluvan ja rekisteröitymisen peruuttaminen ja siihen rinnastettava toiminnan määrääminen lopetettavaksi. Pykälän 1 momentin 2 kohdasta poistetaan viittaus talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä annettuun lakiin, joka kumotaan.
Pykälään lisättäisiin uusi 9 momentti, jonka mukaan maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen toimilupaa ei voisi peruuttaa tai toimintaa määrätä lopetettavaksi ainoastaan sillä perusteella, että tällainen luottolaitos jättää täyttämättä EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 a ja 92 b artikloissa säädetyt TLAC-vaatimukset.
31 §.Tilintarkastajan ilmoitusvelvollisuus. Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jolla pannaan täytäntöön luottolaitosdirektiivin 63 artiklaan 1 kohdan uusi toinen alakohta. Direktiivi edellyttää jäsenvaltioita säätämään siitä, että valvontaviranomaisella tulee olla tarvittaessa oikeus vaatia luottolaitoksen tilintarkastajan vaihtamista, jos tilintarkastaja toimii ilmoitusvelvollisuutensa (niin sanottu whistleblowing) vastaisesti. Muiden toimilupavalvottavien kuin luottolaitosten osalta Finanssivalvonnan toimivallan laajennus olisi kansallinen. Tarkoituksena on tältä osin varmistaa Finanssivalvonnalle riittävät valvontavaltuudet kaikkien toimilupavalvottavien valvonnassa.
Tilintarkastajan vaihtoa koskeva vaatimus voisi kohdistua ainoastaan luonnollisiin henkilöihin. Kun toimilupavalvottavan tilintarkastajana on tilintarkastusyhteisö, vaatimus koskisi päävastuullisen tilintarkastajan vaihtamista. Momentissa säädettäisiin nimenomaisesti, että Finanssivalvonnan olisi toimitettava tilintarkastajan vaihtamista koskeva vaatimus toimilupavalvottavan tarkastusvaliokunnalle. Ellei valvottavalla ole tarkastusvaliokuntaa, vaatimus olisi toimitettava hallitukselle.
Ehdotetun mukainen vaatimus tilintarkastajan vaihtamiseksi ei estäisi Finanssivalvontaa tai Patentti- ja rekisterihallituksen yhteydessä toimivaa tilintarkastusvalvontaa ryhtymästä tilintarkastuslain mukaisiin toimenpiteisiin. Ottaen huomioon ilmoitusvelvollisuuden rikkomisen vakavuus, kyseeseen voivat, tilintarkastajan vaihtoa koskevan vaatimuksen ohella, tulla tilintarkastuslain 10 luvun mukaiset seuraamukset, joiden antamisesta päättää tilintarkastuslautakunta. Finanssivalvonta voi esitellä valvonta-asian tilintarkastuslautakunnan ratkaistavaksi tilintarkastuslain 9 luvun 2 §:n perusteella. Finanssivalvonta voisi viime kädessä nostaa alioikeudessa tilintarkastuslain 5 luvun 2 §:n mukaisen kanteen tilintarkastajan erottamiseksi, jos toimilupavalvottava on kirjanpitolain 1 luvun 9 §:ssä tarkoitettu yleisen edun kannalta merkittävä yhteisö.
59 §.Ulkomaisen ETA-sivuliikkeen ja muun ulkomaisen ETA-valvottavan toimintaa koskevien ehtojen ilmoittaminen kotivaltion valvontaviranomaiselle. Säännöstä tarkennettaisiin siten, että ulkomaisen ETA-sivuliikkeen tapauksessa ilmoitus tehtäisiin myös valvonnasta vastaavalle viranomaiselle, kuten pykälän otsikossa annetaan ymmärtää.
65 b §.Valvontakollegion perustaminen. Säännöksen 1 momentin 1 kohtaa täydennettäisiin luottolaitosdirektiivin 116 artiklan uuden 1 a kohdan mukaisesti siten, että luottolaitoslain 2 luvun 5 §:ssä säädetty alakonsernin muodostamisvelvollisuus aiheuttaisi vastaavasti velvoitteen valvontakollegion perustamiselle. Lisäksi 2 momenttia täydennettäisiin luottolaitosdirektiivin 116 artiklan 6 kohdan uutta toista alakohtaa vastaavasti siten, että jatkossa myös omistusyhteisön toimintaa valvovalla viranomaisella on oikeus osallistua valvontakollegion toimintaan.
65 d §.Lisäpääomavaatimuksen määräämistä ja hyväksymistä koskeva yhteistyö. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana esitykseen sisältyvän ehdotetun luottolaitoslain 10 luvun 4 e §:n lisäämisen johdosta, missä jatkossa tarkemmin säädettäisiin säännöksen sisältämistä seikoista.
65 e §.Lisäpääomavaatimuksen hyväksyminen. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana esitykseen sisältyvän ehdotetun luottolaitoslain 10 luvun 4 d §:n lisäämisen johdosta, missä jatkossa tarkemmin säädettäisiin säännöksen sisältämistä seikoista.
7.4
Laki rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain muuttamisesta
4 Luku EU:n yhteiseen kriisinratkaisurahastoon kerättävä EU:n vakausmaksu ja kansalliseen kriisinratkaisurahastoon kerättävä vakausmaksu
5 §.Kansallinen vakausmaksu ja kriisinratkaisurahaston tavoitetaso. Pykälän 5 momenttia muutetaan, jotta se täsmällisemmin panisi täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 102 artiklan 3 kohdan. Momenttiin lisättäisiin säännös siitä, että jos kriisinratkaisurahaston tavoitetaso alittuisi siten, että se olisi alle 2/3 tavoitetasosta, kunkin sijoituspalveluyrityksen tai 1 momentissa tarkoitetun sivuliikkeen vuosittainen maksettava osuus määräytyisi siten, että rahaston tavoitetaso saavutettaisiin viimeistään kuudentena vuotena sen jälkeen, kun rahaston taso oli alittanut 2/3 tavoitetasosta.
5 Luku Talletussuoja
4 §.Talletussuojamaksu ja talletussuojajärjestelmän liittymismaksu. Pykälän 2 momentissa muutettaisiin liittymismaksun suorittamisen määräajaksi kymmenen vuoden sijaan kuusi vuotta. Lain 5 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan talletussuojarahaston tavoitetaso tulee täyttää kuudessa vuodessa siitä, kun 3 §:ssä määritelty tavoitetaso on alittunut. Jos esimerkiksi uusi talletuspankki liittyy talletussuojajärjestelmään ja korvattavien talletusten kokonaismäärä siten kasvaa, tämä voi johtaa talletussuojarahaston tavoitetason alittumiseen. Jos liittymismaksun suorittamiseen olisi voimassaolevan sääntelyn mukainen 10 vuoden määräaika, tarkoittaisi tämä, että muut järjestelmään kuuluvat talletuspankit joutuisivat suorittamaan ylimääräisiä talletussuojamaksuja, jotta tavoitetaso täyttyisi säädetyssä kuudessa vuodessa. Ehdotetun muutoksen johdosta uuden pankin liittymisestä tai esimerkiksi rajat ylittävän pankkien sulautumisesta johtuva tavoitetason alittuminen voidaan kattaa sen liittymismaksulla.
6 Luku Rahaston tilinpäätös ja tilintarkastus
1 §.Rahaston tilinpäätös ja tilintarkastus. Pykälän 3 momentissa muutetaan tilintarkastajien asettamisen määräaikaa. Voimassaolevan vuosittaisen tilintarkastajien asettamisen sijaan valtiovarainministeriö asettaisi rahastolle tilintarkastajat kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Muutos keventäisi viraston ja ministeriön hallinnollista työtä.
7.5
Laki liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista annetun lain muuttamisesta
6 §. Pykälän 2 momentissa korjattaisiin viittaus rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 5 luvun 8 §:n 5 momenttiin. Voimassa olevan säännöksen viittaus 6 momenttiin on virheellinen.
20 §. Lain 23 a §:n uuden 2 momentin johdosta tämän pykälän 1 ja 5 momenttiin tehdään tarvittavat tekniset korjaukset. Pykälän 1 momenttiin lisätään Finanssivalvonnan lisäksi Rahoitusvakausvirasto toimivaltaiseksi viranomaiseksi valitsemaan selvitysmiehen. Pykälän 5 momenttiin lisätään, että selvitysmiesten on annettava lopputilitys ja osakeyhtiölain 20 luvun 17 §:n 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus tiedoksi myös Rahoitusvakausvirastolle, jos se on päättänyt selvitystilaan asettamisesta.
20 a §. Lain 23 a §:n uuden 2 momentin johdosta tähän pykälään tehdään tarvittavat tekniset korjaukset. Pykälässä säädettyjen viranomaisten joukkoon lisätään Rahoitusvakausvirasto, jonka velvollisuutena on antaa todistus selvitysmiehelle hänen valitsemisesta tehtävään, jos virasto on päättänyt selvitystilaan asettamisesta.
21 §. Lain 23 a §:n uuden 2 momentin johdosta tähän pykälään tehdään tarvittavat tekniset korjaukset. Pykälään lisätään Rahoitusvakausvirastolle toimivalta hakea luottolaitoksen asettamista konkurssiin. Konkurssiin asettamisesta päättää tuomioistuin konkurssilain mukaisesti.
23 a §. Pykälän 1 momenttiin tehdään tekninen korjaus uuden 2 momentin johdosta. Pykälän 1 momenttiin lisätään Rahoitusvakausvirasto toimivaltaiseksi päättämään selvitystilaan asettamisesta.
Säännöksessä mainittaisiin voimassa olevaa säännöstä vastaavasti informatiivisesti, että tuomioistuin olisi toimivaltainen päättämään konkurssiin asettamisesta, ja että selvitystilaan ja konkurssiin asettamista koskevat tämän momentin säännökset soveltuvat myös muihin ETA-valtioihin sijoittuneisiin sivukonttoreihin. Sivuliike ei ole itsenäinen oikeushenkilö, vaan oikeudellisesti osa luottolaitosta, mutta luottolaitosten elvyttämisestä ja tervehdyttämisestä annetun direktiivin (2001/24/EY) 9 artiklan 1 kohdan täytäntöön panemiseksi säännöksessä selventävästi todettaisiin, että säännöksessä mainitut viranomaiset ovat toimivaltaisia päättämään selvitystilaan tai konkurssiin asettamisesta myös luottolaitoksen muihin ETA-valtioihin sijoittuneiden sivukonttoreiden osalta.
Pykälään lisätään uusi 2 momentti, jolla pannaan osin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 32 b artikla. Direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että laitos likvidoidaan asianmukaisesti kansallisen lainsäädännön mukaisesti, jos edellytykset laitoksen asettamiseen kriisihallintoon muutoin täyttyisivät, mutta kriisinratkaisutoimi ei olisi yleisen edun mukainen. Säännöksen täytäntöönpanon toteuttamisvaihtoehtoja on kuvattu edellä luvussa 5.1.2. Kun laitos on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, se tulee siis joko asettaa kriisihallintoon, selvitystilaan tai hakea konkurssiin. Yleisen edun puuttuessa kriisihallintoon asettamiseksi valittavaksi tulee selvitystila tai konkurssiin hakeminen. Koska säänneltävässä tilanteessa kyse voi olla laitoksesta, joka on vasta todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa eikä siis konkurssilain mukaisesti vielä maksukyvytön, konkurssiin asettamisedellytykset eivät välttämättä täyty. Tällaisessa tilanteessa Rahoitusvakausviraston tulisi asettaa laitos selvitystilaan. Jos luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain 4 luvun 2 §:ssä mainittujen arviointien perusteella on selvää, että laitos on maksukyvytön eli muuten kuin tilapäisesti kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä, viraston tulisi hakea laitosta konkurssiin. Konkurssiin asettaminen olisi selvitystilaan määräämistä perustellumpaa muun muassa silloin, jos laitos on likvidaatioarvoin laskien ylivelkainen. Tuomioistuin ratkaisisi konkurssiin asettamisen voimassaolevien säännösten mukaisesti.
Viraston tulisi määrätä laitos viipymättä selvitystilaan tai haettava konkurssia sen jälkeen, kun se on tehnyt päätöksen kriisinratkaisulain 4 luvun 2 §:n mukaisesti laitoksen kriisihallintoon asettamatta jättämisestä. Sen varmistamiseksi, että laitoksessa käynnistetään olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaisin menettely, viraston on kuultava Finanssivalvontaa ennen kuin se määrää laitoksen selvitystilaan tai tekee laitosta koskevan konkurssihakemuksen. Selvitystilaan sovellettaisiin muutoin mitä muun muassa voimassaolevassa liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista annetun lain 18—20 b §:ssä säädetään selvitystilasta. Pankkilakeja koskeviin säännöksiin lisättäisiin kuitenkin maininta siitä, että tilanteessa virasto asettaisi selvitysmiehen. Vastaavasti konkurssimenettelyyn sovellettaisiin voimassaolevia säännöksiä, mutta pankkilakien konkurssisäännöksiin lisättäisiin viraston toimivalta hakea konkurssia.
7.6
Laki säästöpankkilain muuttamisesta
69 §. Pykälän 2 momentissa korjattaisiin viittaus rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 5 luvun 8 §:n 5 momenttiin. Voimassa olevan säännöksen viittaus 6 momenttiin on virheellinen.
104 §. Lain 120 a §:n uuden 3 momentin johdosta tähän pykälään tehdään tarvittavat tekniset korjaukset. Pykälän 1 ja 2 momenttiin lisätään Finanssivalvonnan lisäksi Rahoitusvakausvirasto toimivaltaiseksi viranomaiseksi valitsemaan selvitysmiehen tai hakemaan selvitysmiehen määräämistä. Pykälän 3 momenttiin päivitetään Rahoitustarkastuksen sijalle Finanssivalvonta.
104 a §. Lain 120 a §:n uuden 3 momentin johdosta tähän pykälään tehdään tarvittavat tekniset korjaukset. Pykälässä säädettyjen viranomaisten joukkoon lisätään Rahoitusvakausvirasto, jonka velvollisuutena on antaa todistus selvitysmiehelle hänen valitsemisesta tehtävään, jos virasto on päättänyt selvitystilaan asettamisesta.
108 §. Lain 120 a §:n uuden 3 momentin johdosta tähän pykälään tehdään tarvittava tekninen korjaus. Rahoitusvakausvirasto lisätään säännökseen, sillä uuden säännöksen mukaisesti myös virasto voi päättää säästöpankin asettamisesta selvitystilaan.
114 §. Pykälän 3 momenttiin tehdään tarvittavat tekniset korjaukset lain 120 a §:n uuden 3 momentin johdosta. Säännökseen lisätään, että selvitysmiesten on annettava lopputilitys tiedoksi myös Rahoitusvakausvirastolle, jos se on päättänyt selvitystilaan asettamisesta.
118 §. Pykälään tehdään tarvittavat tekniset korjaukset lain 120 a §:n uuden 3 momentin johdosta. Pykälään lisätään Rahoitusvakausvirastolle toimivalta hakea säästöpankin asettamista konkurssiin. Konkurssiin asettamisesta päättää tuomioistuin konkurssilain mukaisesti.
120 a §. Pykälän 1 momenttiin tehdään tekninen korjaus uuden 3 momentin johdosta. Pykälän 1 momenttiin lisätään Rahoitusvakausvirasto toimivaltaiseksi päättämään selvitystilaan asettamisesta.
Säännöksessä mainittaisiin voimassa olevaa säännöstä vastaavasti informatiivisesti, että tuomioistuin olisi toimivaltainen päättämään konkurssiin asettamisesta, ja että selvitystilaan ja konkurssiin asettamista koskevat tämän momentin säännökset soveltuvat myös muihin ETA-valtioihin sijoittuneisiin sivukonttoreihin. Sivuliike ei ole itsenäinen oikeushenkilö, vaan oikeudellisesti osa luottolaitosta, mutta luottolaitosten elvyttämisestä ja tervehdyttämisestä annetun direktiivin (2001/24/EY) 9 artiklan 1 kohdan täytäntöön panemiseksi säännöksessä selventävästi todettaisiin, että säännöksessä mainitut viranomaiset ovat toimivaltaisia päättämään selvitystilaan tai konkurssiin asettamisesta myös luottolaitoksen muihin ETA-valtioihin sijoittuneiden sivukonttoreiden osalta.
Pykälään lisätään uusi 3 momentti, jolla osin pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 32 b artikla. Jos Rahoitusvakausvirasto ei aseta säästöpankkia kriisihallintoon, sen tulee asettaa se selvitystilaan tai hakea konkurssia. Se, mitä liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista annetun lain muuttamista koskevan lain 23 a §:n 2 momentin perusteluissa on todettu, soveltuu myös tähän uuteen säännökseen.
7.7
Laki osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain muuttamisesta
9 §. Pykälän 2 momenttiin korjattaisiin soveltamispoikkeusta koskevan viittauksen ala. Voimassa olevan säännöksen mukaan koko 9 §:n säännöksistä voidaan poiketa, jos sulautuvia talletuspankkeja pidetään virastolain 5 luvun 8 §:n 6 momentissa tarkoitetulla tavalla yhtenä talletuspankkina. Tämä on mahdollistanut poikkeamisen 2 momentissa säädetyn lisäksi muun muassa 1 momentista säädetystä tallettajan kohtelusta, ilmoitusvelvollisuudesta sekä 3—5 momenttien säännöksistä. Säännöksen sanamuoto muutetaan vastaamaan säästöpankkilain 69 §:n 2 momenttia ja liikepankkilain 6 §:n 2 momentin vastaavia säännöksiä. Näin ollen tallettajalla ei olisi irtisanomisoikeutta tai sulautuvan talletuspankin ei tarvitsisi ilmoittaa virastolain 5 luvun 13 §:n soveltumisesta, jos sulautuvia talletuspankkeja pidettäisiin virastolain tarkoittamalla tavalla yhtenä talletuspankkina.
26 §. Pykälän 1 ja 5 momenttiin tehdään tarvittavat tekniset korjaukset lain 33 §:n uuden 2 momentin johdosta. Pykälän 1 momenttiin lisätään Finanssivalvonnan lisäksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi valitsemaan selvitysmiehen Rahoitusvakausvirasto. Pykälän 5 momenttiin lisätään, että selvitysmiesten on annettava lopputilitys ja osuuskuntalain 23 luvun 17 §:n 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus tiedoksi myös Rahoitusvakausvirastolle, jos se on päättänyt selvitystilaan asettamisesta.
27 §. Pykälään tehdään tarvittavat tekniset korjaukset lain 33 §:n uuden 2 momentin johdosta. Pykälässä säädettyjen viranomaisten joukkoon lisätään Rahoitusvakausvirasto, jonka velvollisuutena on antaa todistus selvitysmiehelle hänen valitsemisesta tehtävään, jos virasto on päättänyt selvitystilaan asettamisesta.
29 §. Pykälän 1 momenttiin tehdään tarvittavat tekniset korjaukset lain 33 §:n uuden 2 momentin johdosta. Pykälään lisätään Rahoitusvakausvirastolle toimivalta hakea luottolaitoksen asettamista konkurssiin. Konkurssiin asettamisesta päättää tuomioistuin konkurssilain mukaisesti.
33 §. Pykälän 1 momenttiin tehdään tekninen korjaus uuden 2 momentin johdosta. Pykälän 1 momenttiin lisätään Rahoitusvakausvirasto toimivaltaiseksi päättämään selvitystilaan asettamisesta.
Säännöksessä mainittaisiin voimassa olevaa säännöstä vastaavasti informatiivisesti, että tuomioistuin olisi toimivaltainen päättämään konkurssiin asettamisesta, ja että selvitystilaan ja konkurssiin asettamista koskevat tämän momentin säännökset soveltuvat myös muihin ETA-valtioihin sijoittuneisiin sivukonttoreihin. Sivuliike ei ole itsenäinen oikeushenkilö, vaan oikeudellisesti osa luottolaitosta, mutta luottolaitosten elvyttämisestä ja tervehdyttämisestä annetun direktiivin (2001/24/EY) 9 artiklan 1 kohdan täytäntöön panemiseksi säännöksessä selventävästi todettaisiin, että säännöksessä mainitut viranomaiset ovat toimivaltaisia päättämään selvitystilaan tai konkurssiin asettamisesta myös luottolaitoksen muihin ETA-valtioihin sijoittuneiden sivukonttoreiden osalta.
Pykälään lisätään uusi 2 momentti, jolla osin pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 32 b artikla. Jos Rahoitusvakausvirasto ei aseta luottolaitosta kriisihallintoon, sen tulee asettaa se selvitystilaan tai hakea konkurssia. Se, mitä liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista annetun lain muuttamista koskevan lain 23 a §:n 2 momentin perusteluissa on todettu, soveltuu myös tähän uuteen säännökseen.
51 §. Pykälän 3 momentti ehdotetaan kumottavaksi. Voimassa olevan säännöksen mukaan tiettyjä nykyistä lakia edeltävässä osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain (1504/2001) säännöksiä sovellettaisiin ennen 1.7.2010 toimintansa aloittaneeseen osuuspankkien yhteenliittymään. Poikkeussäännöstä ei enää katsottu tarpeelliseksi pitää voimassa lukuun ottamatta osuuspankkien ja osuuspankkiosakeyhtiöiden keskinäistä luotonantoa ja talletuksia koskevaa kieltoa, johon liittyvä säännös ehdotetaan sisällytettäväksi talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain uuteen 39 a §:ään.
7.8
Laki talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain muuttamisesta
5 luku Keskusyhteisön maksuvelvollisuus ja jäsenluottolaitosten keskinäinen vastuu
27 §. Keskusyhteisön velvollisuus maksaa jäsenluottolaitoksen erääntynyt velka. Säännöksen 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi selkeyssyistä siten, että siinä mainittaisiin nimenomaisesti jäsenluottolaitoksen velkojan saatavan olevan samassa maksunsaantijärjestyksessä riippumatta siitä, esitetäänkö vaatimus jäsenluottolaitokselle vai keskusyhteisölle.
27 a §.Jäsenluottolaitosten vastuu kriisinratkaisussa. Lakiin lisättäisiin uusi pykälä jäsenluottolaitosten yhteisvastuun soveltamisesta siinä tilanteessa, että yhteenliittymä olisi asetettu kokonaisuutena kriisihallintoon luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain 4 luvun 5 §:n 3 momentin nojalla. Jäsenluottolaitoksen omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja voitaisiin tällöin käyttää keskusyhteisön tai toisen jäsenluottolaitoksen tappioiden kattamiseen tai uudelleen pääomittamiseen. Säännös selkeyttäisi yhteenliittymän rakenteeseen liittyvää keskinäistä vastuuta ja mahdollistaisi kriisinratkaisuvälineiden joustavamman käytön yhteenliittymän kriisinratkaisutilanteessa. Jäsenluottolaitosten vastuu ei kasva verrattuna siihen, että yhteenliittymä asetettaisiin konkurssiin, sillä kriisihallintoon asettamiseksi viraston tulee tehdä vertailu kriisihallinnon ja konkurssin välillä eikä velkoja saa joutua huonompaan asemaan kriisinratkaisussa kuin mikä sen asema konkurssissa olisi.
Yhteenliittymälain 30 §:ssä säädettyä poikkeusta jäsenluottolaitoksen maksuvelvollisuudesta ei sovellettaisi tässä pykälässä säädetyssä tilanteessa. Jäsenluottolaitoksen omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja voitaisiin näin ollen käyttää kriisinratkaisussa tappion kattamiseen tai uudelleen pääomittamiseen, vaikka jäsenluottolaitoksen omat varat alittaisivat luottolaitostoiminnasta annetussa laissa ja EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetyn vähimmäismäärän. Jos poikkeusta 30 §:stä ei säädettäisi, tappioiden ja uudelleenpääomituksen kattaminen kohdistuisi vain kaikkein vahvimmalla pääomalla varustettuihin jäsenluottolaitoksiin, vain näiden omistajien omistuksen arvo alenisi ja niin sanottu No Creditor Worse Off -periaate ei toteutuisi.
7 luku Erinäiset säännökset
39 a §.Keskinäisen luotonannon ja talletusten kielto eräissä tapauksissa. Koska osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista annetun lain 51 §:n mukaisten siirtymäsäännösten 3 momentti ehdotetaan kumottavaksi, säännökseen sisältyvä osuuspankkien ja osuuspankkiosakeyhtiöiden keskinäisen luotonannon ja talletusten kielto sisällytettäisiin jatkossa osaksi talletuspankkien yhteenliittymästä annettua lakia. Ehdotettava 39 a § olisi teknisesti uusi säännös, mutta vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa lakia. Säännös siirrettäisiin selkeyssyistä talletuspankkien yhteenliittymästä annettuun lakiin.
Pykälää sovellettaisiin ainoastaan sellaisiin osuuspankkeihin ja osuuspankkiosakeyhtiöihin, jotka ovat jäseninä vanhan osuuspankkilain säännösten perusteella alun perin osuuspankkien yhteenliittymänä perustetussa talletuspankkien yhteenliittymässä. Sanottu lainanantokielto on ollut voimassa vanhassa osuuspankkilaissa, mutta ei enää sittemmin säädetyssä talletuspankkien yhteenliittymästä annetussa laissa. Kielto on siten voitu ottaa aikanaan huomioon sitovana lakisääteisenä edellytyksenä perustettaessa osuuspankkien yhteenliittymä vanhan lain mukaisesti. Nimenomaisen kiellon pitäminen voimassa vanhojen säännösten perusteella perustetussa talletuspankkien yhteenliittymässä on siten edelleen tarpeen. Sen sijaan kiellon laajentaminen kaikille talletuspankkien yhteenliittymille ei ole perusteltua, koska sanotun lakisääteisen kiellon puuttuminen on voitu huomioida perustettaessa talletuspankkien yhteenliittymiä uudemman lainsäädännön perusteella.
7.9
Laki talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä annetun lain kumoamisesta
Laki talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä esitetään kumottavan. Tässä laissa tarkoitettu keskeyttämismenettely on säädetty ennen kriisinratkaisudirektiivin voimaantuloa ja se mahdollistaa tällä hetkellä talletuspankin toiminnan keskeyttämisen huomattavasti pidemmäksi aikaa kuin direktiivissä. Lain mukainen keskeyttämismenettely puuttuu omaisuuden suojaan huomattavasti laajemmin kuin direktiivin mukainen keskeytys. Keskeyttämismenettelyn käyttö johtaisi käytännössä erittäin todennäköisesti myös viraston velvollisuuteen maksaa talletussuojarahastosta talletussuojakorvauksia tallettajille, sillä tallettajien pääsy varoihinsa olisi keskeyttämisen aikana estynyt. Erilliselle keskeyttämislaille ei ole enää tarvetta, kun keskeyttämisestä on säädetty kriisinratkaisudirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä.
Lain kumoamisen johdosta talletuspankkien saneerausmenettely ei olisi enää mahdollista. Talletuspankkien saneerausmenettelyä ei ole katsottu enää käyttökelpoiseksi tai tarpeelliseksi, sillä lain voimaantulon jälkeen on säädetty kriisinratkaisumenettelystä, joka tähtää saneerausmenettelyn lailla talletuspankin toiminnan jatkamiseen. Kriisinratkaisussa mahdolliset leikkaukset kohdistuvat kuitenkin sijoittajanvastuun mukaisesti ensi sijassa laitoksen omistajiin ja vasta sen jälkeen velkojiin, kun taas saneerausmenettelyssä saneerausohjelman vaikutukset kohdistuvat pääasiassa velkojiin.
7.10
Laki yrityksen saneerauksesta annetun lain 2 §:n 3 momentin kumoamisesta
Yrityksen saneerauksesta annetun lain 2 §:n 3 momentti sisältää viittauksen lakiin talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä, joka edellä esitetyin tavoin kumotaan. Viittaussäännökselle ei näin ollen ole tarvetta.
7.11
Laki eräistä arvopaperi- ja valuuttakaupan sekä selvitysjärjestelmän ehdoista annetun lain 2 ja 6 §:n muuttamisesta
2 §.Määritelmiä. Säännöksen 7 momentissa säädetystä maksukyvyttömyysmenettelyn määritelmästä poistetaan maininta luottolaitosten toiminnan keskeyttämisestä, sillä laki talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä kumotaan.
6 §.Nettoutus luottolaitoksen maksukyvyttömyysmenettelyssä. Pykälän 1 momentti kumotaan, sillä laki talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä kumotaan. Vastaavasti pykälän 4 momentti kumotaan, sillä edellä mainittu laki ja luottolaitoslain 19 luvun 8 § kumotaan. Pykälän 3 momentista poistetaan viittaus 1 momenttiin, joka edellä todetuin tavoin kumotaan.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan 1 momentin kumoamiseen liittyvää teknistä muutosta. Momentin säännökset suojaavat selvitysjärjestelmässä tapahtuvaa nettoutusta tilanteissa, joissa muusta luottolaitoksen maksukyvyttömyysmenettelystä kuin konkurssista ilman kyseisiä säännöksiä seuraisi, ettei nettoutus olisi sallittu. Tällainen voi olla tilanne esimerkiksi ulkomaisen luottolaitoksen ollessa selvitysjärjestelmän osapuolena.
7.12
Laki arvopaperitileistä annetun lain 11 §:n muuttamisesta
11 §.Säilyttäjän konkurssi ja muu maksukyvyttömyys. Pykälän 3 momentista poistetaan viittaus talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä annettuun lakiin, joka kumotaan.
7.13
Laki rahoitusvakuuslain 3 §:n muuttamisesta
3 §.Määritelmiä. Pykälän 1 momentin 4 kohdasta poistetaan viittaus talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä annettuun päätökseen, sillä sitä koskeva laki kumotaan.
7.14
Laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetun lain 2 luvun 25 §:n muuttamisesta
25 §.Sopimukset määritysosapuolen maksukyvyttömyyden varalta. Pykälästä poistetaan viittaus talletuspankin toiminnan väliaikaiseen keskeyttämiseen, sillä sitä koskeva laki kumotaan.
7.15
Laki Suomen Pankista annetun lain 11 ja 26 §:n muuttamisesta
11 §.Pankkivaltuuston tehtävät. Pykälän 2 momentin 6 kohdasta poistetaan maininta Suomen Pankin eläke- ja perhe-eläkesäännösten vahvistamisesta, sillä Suomen Pankin eläkkeistä säädetään eläkesääntöjen sijaan 1.1.2021 alkaen julkisten alojen eläkelaissa (81/2016). Pankkivaltuusto ei näin ollen voi enää vahvistaa uusia eläkesääntöjä eikä säännökselle siten ole enää tarvetta.
26 §.Oikeus saada ja velvollisuus antaa tietoja. Pykälän 4 momentissa säädetään viranomaisista, joille Suomen Pankin tulee salassapitosäännöksistä riippumatta ilmoittaa kriisitilanteesta Suomessa. Säännökseen lisätään Finanssivalvonta, sillä Suomen Pankilla ei ole voimassa olevan säännöksen mukaan ollut velvollisuutta ilmoittaa sille kriisitilanteesta. Kriisitilanteen tehokkaaksi hoitamiseksi on olennaista, että kaikilla rahoitusvakauteen ja kriisinhoitoon liittyvillä viranomaisilla on mahdollisimman aikainen tieto kriisitilanteesta.
7.16
Laki sijoituspalvelulain muuttamisesta
1 Luku Yleiset säännökset
Lain 1 luvun 4 §:n 2 momenttiin, 5 §:n 1 ja 2 momenttiin, 6 §:n 1 momenttiin sekä 7 §:n 1 momenttiin lisätään viittaus uuteen 10 luvun 4 a §:ään, jotta se tulisi sovellettavaksi myös luottolaitoksiin, rahoitusyhtiöihin, vaihtoehtorahastojen hoitajiin, ulkomaisiin ETA-sijoituspalveluyrityksiin, ulkomaisiin ETA-luottolaitoksiin, ulkomaisiin ETA-rahastoyhtiöihin, ulkomaisiin ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajiin ja kolmannen maan yrityksiin.
10 luku Menettelytavat asiakassuhteessa
4 a §.EU:n vakavaraisuusasetuksessa tarkoitettujen hyväksyttävien velkojen tarjoaminen ei-ammattimaisille asiakkaille. Lain 10 lukuun lisätään uusi 4 a §, jolla pannaan täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklan 5 kohta. Säännöksen mukaan ei-ammattimaiselle asiakkaille ei saa tarjota sellaisia hyväksyttäviä velkoja, joiden nimellisarvo on alle 50 000 euroa. Säännös soveltuu sellaisiin EU:n vakavaraisuusasetuksen 72 a artiklassa tarkoitettuihin hyväksyttäviin velkoihin, jotka täyttävät 72 a artiklan vaatimukset, lukuun ottamatta 72 a artiklan 1 kohdan b alakohtaa ja 72 b artiklan 3—5 kohtaa. Tällä tarkoitettaisiin näin ollen instrumentteja, jotka ovat luottolaitoslain 1 luvun 4 a §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisia. Nimellisarvoa koskeva 50 000 euron raja on rahoitusvälinekohtainen.
Ei-ammattimainen asiakas on määritelty tämän lain 1 luvun 23 §:n 3 momentissa ja sillä tarkoitetaan muuta asiakasta, kuin kyseisen pykälän 1 momentin mukaista ammattimaista asiakasta. Säännös soveltuu ei-ammattimaisiin asiakkaisiin, joiden kotipaikka on Suomessa, laskettiinpa hyväksyttävän velan rahoitusväline liikkeelle Suomesta tai muusta ETA-valtiosta. Säännös soveltuu kaikkiin hyväksyttävän velan rahoitusvälineiden tarjoajiin, olivatpa nämä luottolaitoksia tai muita 1 luvun 13 §:n 1 momentissa määriteltyjä sijoituspalveluyrityksiä. Säännös ei sovellu kuluttajien välisiin kauppoihin. Säännös soveltuu myös toissijaisilla markkinoilla tapahtuviin kauppoihin. Säännös ei rajoita sijoituspalvelulain mukaista sijoittajansuojaa. Säännös soveltuu sellaisiin hyväksyttäviin velkoihin, jotka lasketaan liikkeelle tämän lain voimaan tulon jälkeen.
7.17
Laki Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta annetun lain 4 ja 5 §:n muuttamisesta
4 §.Suhteellinen hallintomaksu. Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta annetun lain 4 §:n 1 momenttia muutetaan siten, että arvopaperikeskukselta poistettaisiin suhteellinen, liikevaihtoon perustuva hallintomaksu ja säädettäisiin pelkästään 5 §:n mukaisesta perusmaksusta. Muilta osin säännös jäisi ennalleen.
5 §.Perusmaksu. Säädöksen 5 §:n 1 momenttia muutetaan arvopaperikeskuksen osalta siten, että arvopaperikeskuksen vuosittaiseksi perusmaksuksi säädettäisiin 25 000 euroa. Muilta osin säännökseen ei tulisi muutoksia. Laki Rahoitusvakausviraston hallintomaksuista annettiin ennen kuin arvopaperikeskuksen kriisinratkaisusuunnittelu oli käynnistynyt. Alkuperäistä säädöstä annettaessa arvioitiin, että arvopaperikeskuksen kriisinratkaisusuunnittelu edellyttäisi virastolta noin 0,5 henkilötyövuotta. Suhteellisen maksun arvioitiin tuolloin olevan arvopaperikeskuksen liikevaihdolla noin 51 350 euroa. Voimassa oleva suhteellisen maksun kerroin 0,0013 prosenttia johtaa kertoimessa olevan virheen vuoksi kuitenkin vain noin 513 euron hallintomaksuun. Nykyinen arvopaperikeskuksen perusmaksuun ja suhteelliseen hallintomaksuun perustuva maksu ei riitä kattamaan virastolle aiheutuvia kriisinratkaisusuunnitelman laatimisesta aiheutuvia kustannuksia.
Arvopaperikeskuksen ensimmäinen kriisinratkaisusuunnitelma laadittiin vuonna 2019, minkä perusteella voidaan arvioida, että siihen liittyvä Rahoitusvakausviraston vuosittainen työmäärä tulee olemaan noin ¼ henkilötyövuotta, joka vastaa säädettävää 25 000 euroa. Koska ei ole odotettavissa, että työmäärä muuttuisi esimerkiksi arvopaperikeskuksen liikevaihdon muuttuessa, ehdotetaan hallintomaksu säädettäväksi kiinteänä perusmaksuna.