2.1.1  Perustuslain sivistykselliset oikeudet

Perustuslain 16 §:ssä säädetään sivistyksellisistä oikeuksista. Pykälän 1 momentissa säädetään jokaiselle subjektiivinen oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Samassa momentissa todetaan myös, että oppivelvollisuudesta säädetään lailla. Pykälän 2 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä. Pykälän 3 momentissa puolestaan säädetään tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaudesta. 

Perustuslain 16 §:n sivistyksellisiä oikeuksia koskeva säännös jakaantuu kolmeen erilliseen momenttiin. Säännöksen taustaoletuksena voidaan katsoa olevan perusoikeusuudistuksen ja vuoden 2000 perustuslain säätämisajankohdan mukainen koulutusjärjestelmän kolmiportaisuus. Perusoikeusuudistuksen yhteydessä ja vuoden 2000 perustuslaissa maksuttomalla perusopetuksella tarkoitetaan perusoikeusuudistuksen aikaan peruskoululaissa (476/83) ja sen jälkeen perusopetuslaissa (628/1998) määriteltyä perusopetusta. Perusopetuslain mukainen perusopetus kuuluu perustuslain 16 §:n 1 momentin alaisuuteen. Lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus eli niin sanottu toisen asteen koulutus puolestaan kuuluu peruslain 16 §:n 2 momentin alaisuuteen. Perustuslain 16 §:n 3 momentin piiriin kuuluu ylimmän asteen koulutus, jonka institutionaalisesta ulottuvuudesta säädetään perustuslain 123 §:n 1 momentin säännöksessä yliopistojen itsehallinnosta. 

Perustuslain 16 §:n 1 momentin ensimmäinen virke takaa jokaiselle subjektiivisen oikeuden maksuttomaan perusopetukseen. Toinen virke puolestaan sisältää lakivarauman, jonka mukaan oppivelvollisuudesta on säädettävä lailla. Nykyisin oppivelvollisuudesta säädetään perusopetuslaissa ja oppivelvollisuuden sisältönä on nimenomaan perusopetuslaissa tarkoitettu perusopetus, johon perustuslain 16 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan jokaisella on subjektiivinen oikeus. Perusopetuslain 25 §:n 1 momentin mukaan Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus päättyy, kun perusopetuksen oppimäärä on suoritettu tai kun oppivelvollisuuden alkamisesta on kulunut 10 vuotta. Perustuslain 16 §:n 2 momentin alainen toisen asteen koulutus ei nykyisin kuulu oppivelvollisuuteen, eikä yksilöllä ole siihen myöskään perustuslain takaamaa subjektiivista oikeutta. 

Vuoden 2000 perustuslain 16 §:ään siirrettiin hallitusmuodon 13 §:n säännökset sivistyksellisistä oikeuksista, jotka oli lisätty hallitusmuotoon vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa. Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen perustelujen mukaan (HE 309/1993 vp, s. 64) perusopetuksen maksuttomuus merkitsee sitä, että opetusta on voitava saada ilman opiskelijalle aiheutuvia kustannuksia. Opetuksen ohella on siten myös välttämättömien opetusvälineiden kuten oppikirjojen oltava ilmaisia. Oikeus maksuttomaan perusopetukseen turvattiin perusoikeusuudistuksen aikaan voimassa olleessa peruskoululaissa. Lisäksi perustuslakivaliokunta on asiaa koskevassa mietinnössään (PeVM 25/1994 vp) katsonut, että maksuttomuus kattaa myös tarpeelliset koulukuljetukset ja riittävän ravinnon. 

Oppivelvollisuuden osalta perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, että ehdotettu säännös ei estä laajentamasta tai supistamasta oppivelvollisuutta nykyisestä. Perustelujen mukaan 16 §:n 1 momentin ensimmäinen ja toinen virke on tarkoitettu olemaan siten yhteydessä toisiinsa, että perusopetukseksi on katsottava se opetus, joka kuuluu oppivelvollisuuteen. Siten oppivelvollisuutta laajennettaessa laajenee myös velvollisuus antaa maksutonta opetusta. 

2.1.2  Kansainväliset ihmisoikeussopimukset

Suomea velvoittavilla kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla on useita liityntöjä perustuslain 16 §:n 1 momentin säännöksiin maksuttomasta perusopetuksesta ja oppivelvollisuudesta. Tässä suhteessa erityisen merkityksellisiä ovat etenkin YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (SopS 60/1991), Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 6/1976, TSS-sopimus) sekä Unescon yleissopimus syrjinnän vastustamiseksi opetuksen alalla (SopS 59/71). Näissä sopimuksissa on määräyksiä alkeisopetuksen pakollisuudesta ja maksuttomuudesta sekä määräyksiä muun muassa toisen asteen koulutuksen saavutettavuuden varmistamisesta, ohjauksesta koulutukseen hakeutumisessa sekä koulunkäynnin keskeyttämisen vähentämisestä. 

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 28 artiklassa turvataan lapsen oikeus maksuttomaan perusasteen koulutukseen. Mainitun artiklan mukaan sopimusvaltiot tunnustavat jokaisen lapsen oikeuden saada opetusta, ja toteuttaakseen tämän oikeuden asteittain ja yhtäläisesti kaikille ne erityisesti: a) tekevät pakolliseksi perusasteen koulutuksen, jonka tulee olla maksutta kaikkien saatavilla; b) tukevat erilaisten keskiasteen koulutusmuotojen kehittämistä, mukaan luettuina opinto- ja ammatinvalinnanohjaus, saattavat ne jokaisen lapsen ulottuville ja ryhtyvät tarkoituksenmukaisiin toimenpiteisiin, kuten maksuttoman opetuksen käyttöönottamiseen ja taloudellisen tuen antamiseen sitä tarvitseville; c) saattavat kaikin tarkoituksenmukaisin keinoin korkea-asteen koulutuksen kaikkien ulottuville heidän kykyjensä perusteella; d) tuovat opetukseen ja ammattikoulutukseen liittyvän tiedon ja ohjauksen kaikkien lasten saataville ja ulottuville; e) ryhtyvät toimenpiteisiin koulunkäynnin säännöllisyyden edistämiseksi ja koulunkäynnin keskeyttämisen vähentämiseksi. 

TSS-sopimuksen 13 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden opetuksen saamiseen. Mainitun artiklan 2. a) kohdan mukaan sopimusvaltiot tunnustavat, että tämän oikeuden täydellisen toteuttamisen kannalta alkeisopetuksen on oltava pakollista ja maksutta kaikkien saatavissa. Artiklan 2. b) kohdan mukaan se eri muodoissa tapahtuva opetus, tekninen ja ammatillinen mukaan luettuna, jota annetaan alkeisopetuksen jälkeen, on kaikin käytettävissä olevin keinoin tehtävä yleisesti saavutettavaksi ja mahdolliseksi kaikille erityisesti ottamalla asteittain käyttöön maksuton opetus. Artiklan 2. d kohdan mukaan perusopetusta on tuettava ja tehostettava mahdollisuuksien mukaan niiden henkilöiden osalta, jotka eivät ole saaneet tai jotka eivät ole päättäneet koko alkeisopetustaan. 

Myös Unescon yleissopimuksen 4 artiklassa säädetään muun muassa, että sopimusvaltiot ryhtyvät edelleen toimenpiteisiin muotoillakseen, kehittääkseen ja soveltaakseen kansallista politiikkaa, joka olosuhteisiin ja kansalliseen käytäntöön sopivin keinoin pyrkii edistämään yhtäläisiä mahdollisuuksia ja samanlaista kohtelua opetukseen liittyvissä kysymyksissä ja erityisesti tehdäkseen alkeisopetuksen ilmaiseksi ja pakolliseksi, tehdäkseen toisen asteen opetuksen sen eri muodoissa yleisesti kaikille saavutettavaksi sekä kannustaakseen ja tehostaakseen sopivin keinoin niiden henkilöiden opetusta, jotka eivät ole saaneet alkeisopetusta tai jotka eivät ole päättäneet koko alkeisopetuksen kurssia, ja heidän jatko-opintojaan henkilökohtaisen kyvykkyyden perusteella. 

Myös Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2 artiklassa säädetään oikeudesta koulutukseen. Sen mukaan keneltäkään ei saa kieltää oikeutta koulutukseen. Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus. 

Euroopan neuvoston uudistetun peruskirjan (80/2002) 9 artikla koskee oikeutta ammatinvalinnanohjaukseen. Artiklan mukaan varmistaakseen, että oikeutta ammatinvalinnanohjaukseen voidaan käyttää tehokkaalla tavalla, sopimuspuolet sitoutuvat tarpeen vaatiessa järjestämään ja edistämään palveluja, joiden tarkoituksena on auttaa kaikkia, myös vammaisia, ratkaisemaan ammatinvalintaan ja ammatissa etenemiseen liittyviä ongelmia ottaen huomioon asianomaisen yksilölliset ominaisuudet suhteessa tarjolla oleviin ammatti- ja työmahdollisuuksiin. Näiden palveluiden tulisi olla maksuttomia ja niiden tulisi olla sekä nuorten, mukaan lukien koululaiset, että aikuisten käytettävissä. 

Vammaisten henkilöiden oikeuksista tehty yleissopimus ja sen valinnainen lisäpöytäkirja (SopS 27/2016, vammaisyleissopimus) tulivat voimaan 10.6.2016 Suomessa. Vammaisyleissopimus on ensimmäinen oikeudellisesti sitova kansainvälinen ihmisoikeusasiakirja vammaisten henkilöiden oikeuksista. Yleissopimuksen tarkoituksena on ennen kaikkea vahvistaa jo aiemmissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa vammaisille henkilöille tunnustettuja oikeuksia, koska nämä oikeudet olivat jääneet täysimääräisesti toteutumatta yhteiskunnan rakenteellisten esteiden, asenteiden ja ennakkoluulojen sekä muiden vastaavien syiden takia (HE 284/2014 vp, s. 3). 

Vammaisyleissopimuksen 24 artiklassa on määräyksiä koulutuksesta. Mainitun artiklan 1 kohdan mukaan sopimuspuolet tunnustavat vammaisten henkilöiden oikeuden koulutukseen. Toteuttaakseen tämän oikeuden syrjimättä ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien pohjalta sopimuspuolet varmistavat osallistavan koulutusjärjestelmän kaikilla tasoilla sekä elinikäisen oppimisen, jonka tarkoituksena on kehittää täysimääräisesti inhimillisiä voimavaroja, omanarvontuntoa ja itsearvostusta sekä vahvistaa ihmisoikeuksien, perusvapauksien ja ihmiskunnan moninaisuuden kunnioittamista. Lisäksi tarkoituksena on mahdollistaa vammaisille henkilöille persoonallisuutensa, lahjakkuutensa ja luovuutensa sekä henkisten ja ruumiillisten kykyjensä kehittämisen mahdollisimman pitkälle sekä vammaisten henkilöiden tehokas osallistuminen vapaaseen yhteiskuntaan. 

Artiklan 2 kohdan mukaan vammaisten henkilöiden oikeutta koulutukseen toteuttaessaan sopimuspuolet varmistavat, että a) vammaisia henkilöitä ei suljeta yleisen koulutusjärjestelmän ulkopuolelle vammaisuuden perusteella ja ettei vammaisia lapsia suljeta maksuttoman ja pakollisen ensimmäisen asteen tai toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle vammaisuuden perusteella; b) vammaiset henkilöt pääsevät kattavaan, laadukkaaseen ja maksuttomaan ensimmäisen asteen sekä toisen asteen koulutukseen yhdenvertaisesti muiden kanssa niissä yhteisöissä, joissa he elävät; c) vammaisia henkilöitä varten tehdään heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaiset kohtuulliset mukautukset; d) vammaiset henkilöt saavat yleisessä koulutusjärjestelmässä tuen, jota tarvitaan helpottamaan heidän tehokasta koulutustaan; ja e) toteutetaan tehokkaat yksilöidyt tukitoimet ympäristöissä, jotka mahdollistavat opillisen ja sosiaalisen kehityksen enimmillistämisen täysimääräisen osallisuuden tavoitteen mukaisesti. 

Artiklan 3 kohdan mukaan sopimuspuolet mahdollistavat vammaisille henkilöille elämänhallinnan ja sosiaalisen kehityksen taitojen oppimisen helpottaakseen heidän täysimääräistä ja yhdenvertaista osallistumistaan koulutukseen ja yhteisöön. Määräysten mukaan tätä varten muun muassa helpotetaan pistekirjoituksen, korvaavan kirjoituksen, puhetta tukevien ja korvaavien viestintätapojen, -keinojen ja -muotojen sekä erilaisten liikkumistaitojen oppimista ja helpotetaan vertaistukea ja mentorointia, helpotetaan viittomakielen oppimista ja kuurojen yhteisön kielellisen identiteetin edistämistä. Lisäksi varmistetaan, että näkövammaisten, kuurojen, kuulovammaisten tai kuurosokeiden, erityisesti lasten, koulutus annetaan yksilön kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaisilla kielillä, viestintätavoilla ja -keinoilla sekä ympäristöissä, jotka mahdollistavat oppimisen ja sosiaalisen kehityksen maksimoinnin. 

2.1.3  Perusopetus ja oppivelvollisuus

Nykyinen oppivelvollisuus

Oppivelvollisuudesta ja perusopetuksesta säädetään nykyisin perusopetuslaissa. Perusopetuslain 25 §:n 1 momentin mukaan Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus päättyy, kun perusopetuksen oppimäärä on suoritettu tai kun oppivelvollisuuden alkamisesta on kulunut 10 vuotta. 

Tuen tarpeessa olevien lasten oppivelvollisuutta voidaan perusopetuslain 25 §:n 2 momentin mukaan pidentää. Jos perusopetukselle säädettyjä tavoitteita ei lapsen vammaisuuden tai sairauden vuoksi ilmeisesti ole mahdollista saavuttaa yhdeksässä vuodessa, alkaa oppivelvollisuus vuotta 25 §:n 1 momentissa säädettyä aikaisemmin ja kestää 11 vuotta. Mikäli pidennetyn oppivelvollisuuden päätös tehdään, alkaa oppivelvollisuus jo 6-vuotiaana ja kestää 11 vuotta. Lain tulkinta mahdollistaa sen, että pidennetyn oppivelvollisuuden oppilas suorittaa oppivelvollisuutensa 16-vuotiaana, kuten muutkin oppilaat, mutta opetus voidaan järjestää myös siten, että oppilas aloittaa perusopetuksen erillisen päätöksen mukaan vasta 8-vuotiaana kaksivuotisen esiopetuksen jälkeen, jolloin oppivelvollisuus on suoritettu, kun oppilas on 17-vuotias. Oppivelvollisuuden suoritusikä riippuu siitä, aloittaako oppilas oppivelvollisuuden suorittamisen esiopetuksessa viisi- vai kuusivuotiaana. Esiopetuksen aloittaminen ja kesto sekä perusopetuksen aloittaminen tulee suunnitella lapsen kokonaistilanteen, edistymisen ja tuen tarpeen perusteella. Jos lapsi aloittaa esiopetuksen suoraan oppivelvollisuutena 6-vuotiaana, ratkaisu siitä, kestääkö esiopetus yhden vai kaksi vuotta, tehdään ensimmäisen esiopetusvuoden aikana vasta siinä vaiheessa, kun nähdään, onko lapsi valmis siirtymään ensimmäiselle luokalle jo yhden esiopetusvuoden jälkeen vai tarvitseeko hän vielä toisen vuoden esiopetusta. Esiopetuksesta vuosiluokille 1—9 pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oli 20.9.2019 tilastoajankohtana 11 459 oppilasta. 

Lapsella on perusopetuslain 27 §:n mukaan oikeus aloittaa perusopetus vuotta säädettyä aikaisemmin, jos lapsella psykologisten ja tarvittaessa lääketieteellisten selvitysten perusteella on edellytykset suoriutua opiskelusta. Opetuksen järjestäjä voi myös mainittujen selvitysten perusteella antaa lapselle luvan aloittaa perusopetus vuotta säädettyä myöhemmin. Perusopetuksen aloituksesta vuodella lykkäystä saaneita oli syksyllä 2019 yhteensä 668. 

Perusopetuslain 26 §:n 1 momentin mukaan oppivelvollisen on osallistuttava perusopetuslain mukaisesti järjestettyyn perusopetukseen tai saatava muulla tavalla perusopetuksen oppimäärää vastaavat tiedot. Oppivelvollisuus tarkoittaa siis velvollisuutta suorittaa perusopetuslaissa ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritelty perusopetuksen oppimäärä tai saavuttaa vastaava tiedollinen ja taidollinen taso muulla tavoin. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan oppivelvollisuus voi päättyä kahdella tavalla: joko oppilas saavuttaa perusopetuksen oppimäärän mukaiset tiedot ja taidot eli saa perusopetuksen päättötodistuksen yleensä 16-vuotiaana tai oppivelvollisuus päättyy viimeistään sen vuoden kevätlukukauden päättyessä, kun oppilas täyttää 17 vuotta. Mikäli oppilas ei saa perusopetuksen oppimäärää suoritetuksi oppivelvollisuutensa aikana, oppilaalle annetaan tällöin perusopetusasetuksen 12 §:n mukainen erotodistus. Peruskoulun kesken jättäneitä oli lukuvuonna 2018—2019 yhteensä 443. Oppivelvollisuutensa kevätlukukaudella kokonaan laiminlyöneitä oli 91 ja oppivelvollisuusiän ohittaneita, ilman peruskoulun päättötodistusta eronneita oli yhteensä 352. 

Oppivelvollisuus on Suomessa säädetty velvollisuudeksi hankkia tietyntasoinen osaaminen, ei koulupakoksi eli velvollisuudeksi osallistua koulutukseen. Riittävät tiedot ja taidot voi hankkia myös muutoin kuin koulua käymällä, esimerkiksi opiskelemalla kotona huoltajien johdolla. Muulla tavoin kuin peruskoulussa oppivelvollisuutta suorittavan tulee osallistua erityiseen tutkintoon saadakseen oppimäärän suoritettua ja suorittamista osoittavan todistuksen. Oppivelvollisuuden suorittaminen muulla tavoin ei edellytä lupaa viranomaisilta. Perusopetuslain 26 §:n mukaan niiden lasten osalta, jotka eivät osallistu oppivelvollisuuskoulutukseen, vaan hankkivat perusopetuksen oppimäärää vastaavat tiedot muulla tavoin, oppivelvollisen asuinkunnan tulee valvoa oppivelvollisen edistymistä. Oppivelvollisen edistymistä valvotaan ja seurataan suhteessa perusopetuksen oppimäärään kuuluvien oppiaineiden tavoitteisiin. Oppivelvollisuuden suorittaminen muutoin kuin koulua käymällä on Suomessa erittäin harvinaista. Yksityisopetuksessa olevia oppivelvollisia oli 437 syksyllä 2019. 

Opetuksen järjestäjän tulee seurata perusopetukseen osallistuvan oppilaan poissaoloja ja ilmoittaa luvattomista poissaoloista oppilaan huoltajalle. Oppivelvollisen huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollisuus tulee suoritettua. Jos huoltaja laiminlyö velvollisuutensa valvoa oppivelvollisuuden täyttymistä, hänet voidaan perusopetuslain 45 §:n nojalla tuomita sakkoon oppivelvollisen valvonnan laiminlyönnistä. 

Oppilaan tulee perusopetuslain 35 §:n mukaan osallistua perusopetukseen, johon hänet on otettu, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Lähtökohtana on, että oppilas saa opetussuunnitelman mukaista opetusta. Jos oppilas ei sairauden tai vastaavan hyväksyttävän syyn vuoksi voi osallistua kouluopetukseen, hänen opetuksensa voidaan järjestää antamalla hänelle ohjausta, oppimateriaalia ja oppimista tukevaa arviointipalautetta kotiin tai vastaavaan paikkaan. Kun oppilas palaa kouluun sairauden jälkeen, voidaan hänelle tarvittaessa antaa tukiopetusta. Perusopetuslain 4 a §:ssä säädetään niin sanotusta sairaalaopetuksesta. Sairaalan sijaintikunta on velvollinen järjestämään erikoissairaanhoidossa sairaalassa potilaana olevalle oppilaalle opetusta siinä määrin kuin se hänen terveytensä huomioon ottaen on mahdollista. Hoidosta vastaavan sairaalan sijaintikunta on velvollinen järjestämään myös muulle erikoissairaanhoidossa olevalle oppivelvolliselle oppilaalle opetusta ja tukea siinä määrin kuin se hänen terveytensä, pedagogiset erityistarpeensa ja erikoissairaanhoidon hoidolliset ja kuntoutukselliset toimenpiteet huomioon ottaen on perusteltua, jos opetuksen järjestäminen muutoin ei ole tämän tai muun lain mukaisista tukitoimista huolimatta oppilaan edun mukaista 

Laissa ei ole säännöksiä perusopetuksesta eroamisesta. Mikäli oppivelvollinen eroaa, tulee huoltajien järjestää opetus muutoin kuin koulua käymällä. Kunnan tulee tällöin valvoa oppivelvollisuuden suorittamista. Perusopetuslain 36 §:n mukaan oppilas voidaan kurinpitorangaistuksena erottaa enintään kolmeksi kuukaudeksi. Opetuksen järjestäjän tulee kuitenkin järjestää opetus, joka estää määräajaksi erotetun oppilaan jäämisen jälkeen vuosiluokkansa ja opetusryhmänsä edistymisestä. Erotetulle oppilaalle laaditaan opetussuunnitelmaan perustuva henkilökohtainen suunnitelma, jonka mukaan opetus toteutetaan ja oppimista seurataan. Määräaikaisesta erottamisesta tulee tehdä päätös. Määräaikaisesta erottamisesta päättää opetuksen järjestäjän asianomainen monijäseninen toimielin. Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen tulee olla edustettuna käsiteltäessä oppivelvollisen lapsen koulusta erottamista koskevaa asiaa opetustoimesta vastaavassa toimielimessä, jollei sosiaalihuollosta vastaava toimielin arvioi läsnäolon olevan ilmeisen tarpeetonta. 

Järjestämisvelvollisuus ja maksuttomuus

Perusopetuslain 4 §:n mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. Asuminen tarkoittaa tosiasiallista pysyvää oleskelua, joka saattaa erota kotikuntalain mukaisesta kotikunnasta. Kunnan tulee osoittaa oppivelvolliselle lähikoulu, jossa annetaan opetusta sellaisella oppilaan omalla kielellä, jolla kunta on velvollinen opetusta järjestämään. Opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Oppivelvollinen voi kuitenkin hakeutua myös muuhun, kuin hänelle osoitettuun kouluun. 

Lisäksi kunta on velvollinen järjestämään oppivelvollisuuden alkamisvuonna esiopetusta perusopetuslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville lapsille ja niille lapsille, jotka 27 §:n mukaisesti aloittavat perusopetuksen vuotta säädettyä myöhemmin. Kunta voi järjestää perusopetuslaissa tarkoitetut palvelut itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa taikka hankkia ne luvan saaneelta rekisteröidyltä yhteisöltä tai säätiöltä tai valtiolta. Kunta voi hankkia esiopetuspalvelut myös muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Kunta vastaa siitä, että sen hankkimat palvelut järjestetään perusopetuslain mukaisesti. 

Perusopetuslain 5 §:n mukaan kunta voi myös järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta ja kunnan päättämässä laajuudessa perusopetuksen vuosiluokkien 7—9 yhteydessä annettavaa joustavan perusopetuksen toimintaa. 

Perustuslain 16 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen, eli perusopetus on perustuslain nojalla maksutonta. Perusoikeussäännösten muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 309/1993 vp, s. 64) on todettu perusopetuksen maksuttomuuden merkitsevän sitä, että opetusta on voitava saada ilman opiskelijalle aiheutuvia kustannuksia. Perustuslaki perustaa oikeuden sekä perusopetukseen että sen maksuttomuuteen. Opetuksen ohella on siten myös välttämättömien opetusvälineiden kuten oppikirjojen oltava ilmaisia. Perustuslakivaliokunta on mietinnössään (PeVM 25/1994 vp) todennut, että perusopetuksen maksuttomuus mainitussa 1 momentissa tarkoittaa myös tarpeellisia koulukuljetuksia ja riittävää ravintoa. 

Perusopetuslain 31 §:n 1 momentin mukaan opetus, sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaille maksuttomia. Vammaisella ja muulla erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on lisäksi oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut, muut opetuspalvelut, erityiset apuvälineet sekä 39 §:n nojalla järjestettävät palvelut. 

Laillisuusvalvojien ja ministeriön tulkintakäytännön mukaan jokaisella oppilaalla on perusoikeus osallistua, maksuttomaan koulun opetussuunnitelman ja siihen perustuvan vuotuisen suunnitelman mukaiseen toimintaan (EOAK/5984/2018 ja EOAK/1120/2018, 23.10.2019, KKV 685/2014 vp). Vakiintuneen käytännön mukaan subjektiivinen oikeus perustuslain mukaiseen maksuttomaan perusopetukseen kattaa myös kaikki koulun työaikana toteutetut ja vuotuiseen suunnitelmaan kirjatut retket, vierailut ja muun vastaavan koulun ulkopuolella tapahtuvan toiminnan. Ne ovat yhdenvertaista koulun toimintaa opetuksen kanssa, joten niiden tulee olla oppilaalle maksuttomia. Koulujen opetussuunnitelman ja vuotuisen suunnitelman mukaisen retki- ja vierailutoiminnan järjestämisestä aiheutuneet kuljetus- ja pääsymaksukulut ovat osa kunnan opetustoimen kustannuksia. Koulun opintokäyntejä ja -retkiä, leirikouluja sekä opetukseen liittyviä tapahtumia voidaan tukea oppilaiden ja huoltajien yhdessä keräämillä varoilla. Varojen keruun tulee olla oppilaille ja huoltajille vapaaehtoista ja jokaisella oppilaalla tulee olla mahdollisuus osallistua koulun opetussuunnitelman ja siihen perustuvan vuotuisen suunnitelman mukaiseen toimintaan huolimatta siitä, onko hän tai hänen huoltajansa osallistunut varojen keräykseen. Koska perusopetus on maksutonta, oppilasta ei saa kieltää osallistumasta sen vuoksi, että hän ei ole osallistunut matkan rahoitukseen. Edellä mainitut periaatteet on kuvattu Opetushallituksen laatimassa ohjeessa. Periaatteet on vahvistettu oikeiksi eduskunnan oikeusasiamiehen opintoretkien maksuja koskeviin kanteluihin antamissa ratkaisuissa. 

Perusopetuslain 31 §:n 2 momentissa säädetään oikeudesta maksuttomaan päivittäiseen ruokailuun. Säännöksen mukaan opetukseen osallistuvalle on myös annettava jokaisena koulun työpäivänä maksuton, täysipainoinen ateria.  

Perusopetuslain 31 §:n 3 momentin nojalla ulkomailla järjestettävässä opetuksessa ja yksityisen yhteisön tai säätiön asianomaisen ministeriön antaman erityisen koulutustehtävän perusteella muulla kuin perusopetuslain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetulla opetuskielellä järjestämässä opetuksessa voidaan oppilaalta periä kohtuullisia maksuja. Tarkemmin perusopetuslain 31 §:n 3 momentin maksujen määräytymisestä säädetään opetusministeriön asetuksessa eräiden oppilailta ja opiskelijoilta perittävien maksujen perusteissa (1323/2001). Asetuksen mukaisten maksujen perimisessä on kyse rajatusta poikkeuksesta perusopetuksen maksuttomuuteen. 

Perusopetus pyritään järjestämään lapsen lähikoulussa niin, että koulumatkat olisivat mahdollisimman lyhyitä ja turvallisia. Perusopetuslain 32 §:n 1 momentin mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi. Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä avustus. Pykälän 2 momentissa säädetään, että oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kolme tuntia. Jos perusopetusta, lisäopetusta tai pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan esiopetusta saavan oppilaan koulumatkaa ei voida järjestää edellä todettujen aikamääreiden puitteissa, oppilaalla on perusopetuslain 33 §:n mukaan oikeus maksuttomaan majoitukseen ja täysihoitoon. 

Oikeus koulukuljetukseen syntyy kuitenkin vain silloin, kun lapsi käy kunnan osoittamaa koulua. Perusopetuslain 28 §:n 2 momentin mukaan oppivelvollinen voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kuin kunnan osoittamaan kouluun. Tällöin koulukuljetuksen järjestäminen tai taloudellinen tukeminen on opetuksen järjestäjän harkintavallassa. Perusopetuslain 32 §:n 3 momentin mukaan otettaessa oppilas muuhun kuin 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuun kunnan osoittamaan kouluun tai opetuksen järjestämispaikkaan, oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. Lain 33 §:n 4 momentin mukaan oppilaalta voidaan periä maksuja myös majoituksesta, jos oppilas käy muuta kuin kunnan hänelle osoittamaa koulua. 

Perusopetuslain 33 §:ssä säädetään oikeudesta majoitukseen. Säännöksen mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan majoitukseen ja täysihoitoon, jos perusopetusta, lisäopetusta tai pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan esiopetusta saavan oppilaan koulumatkaa ei voida järjestää 32 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla. Koulun työvuoden aikana oppilaalla on oikeus maksuttomiin matkoihin majoituspaikan ja kodin välillä lomien ja viikonloppujen yhteydessä. 

Lisäksi oppilaalla on oikeus maksuttomaan oppilashuoltoon, josta säädetään oppilas- ja opiskeluhuoltolaissa (1287/2013) sekä kouluterveydenhuoltoon, josta säädetään terveydenhuoltolaissa (1326/2010). Lisäksi perusopetuslain 34 §:n mukaan koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa, koulumatkalla ja majoituksessa sattuneen tapaturmanhoito on maksutonta. 

Jos oppivelvollinen ei osallistu kunnan järjestämään perusopetukseen, ei häntä rekisteröidä oppilaaksi mihinkään kunnan kouluun. Kunta ei tällöin ole myöskään velvollinen järjestämään hänelle palveluja tai etuuksia, kuten mahdollisesti tarvittavaa tuki- tai erityisopetusta. Samoin oikeus maksuttomiin oppikirjoihin, oppimateriaaleihin ja työvälineisiin sekä maksuttomaan kouluruokailuun, kouluterveydenhuoltoon, koulukuljetukseen ja muihin oppilashuollollisiin palveluihin ovat koulun oppilaalle kuuluvia etuisuuksia, joita kunnan ei tarvitse sellaiselle oppivelvolliselle järjestää, joka suorittaa oppivelvollisuuttaan osallistumatta järjestettyyn opetukseen. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan 1297/2013 vahvistanut vallitsevan laintulkinnan, eikä se loukkaa perustuslain 6 §:ssä tarkoitettua yhdenvertaisuutta eikä perustuslain 16 §:n 1 momentin mukaista subjektiivista oikeutta maksuttomaan perusopetukseen. 

Lainsäädäntöä on tulkittu siten, että kunnalla ei ole katsottu olevan vastuuta järjestää opetusta ulkomailla oleskelun ajaksi, vaan oppivelvollisen opetuksen järjestäminen on tällöin oppivelvollisen huoltajan vastuulla. Perusopetuksen oppilaan tulee osallistua opetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta, esimerkiksi lomamatkan tai vastaavan lyhyehkön määräaikaisen syyn vuoksi. Huoltaja voi pyytää lapselleen oikeutta olla poissa opetuksesta opetuksen järjestäjän päättämällä tavalla. Mikäli kyseessä on pidempi oppilaan poissaolo opetuksesta perheen ulkomaille muuton tai ulkomailla oleskelun takia joko väliaikaisesti tai pysyvästi, edellytykset opetuksesta vapautuksen myöntämiseen eivät täyty. Ulkomaille muuttaessa perusopetuksen järjestäjän tulee antaa oppilaalle erotodistus. Ero voi olla myös määräaikainen edellyttäen, että opetuksen järjestäjä sen hyväksyy. Jos oppilas eroaa koulusta kokonaan, tulee hänen Suomeen palattuaan hakeutua uudestaan perusopetuksen oppilaaksi. Käytännössä perusopetuksen järjestäjät ovat myöntäneet myös määräaikaisia erotodistuksia. Tilapäisesti ulkomailla asui 1 332 oppivelvollista syksyllä 2019. Ulkomailla asumisen aikana lapsi voi käydä esimerkiksi ulkomailla toimivaa suomalaista peruskoulua, paikallista koulua, kansainvälistä koulua tai Eurooppa-koulua. Huoltaja voi myös vastata lapsen opetuksesta kotona. Tällöin tulee kuitenkin selvittää, onko kyseisessä maassa koulupakko. Useimmiten vaihtoehtona on kuitenkin koulunkäynti paikallisessa koulussa. 

2.2.1  Lukiokoulutus ja ylioppilastutkinto

Yleissivistävästä lukiokoulutuksesta on säädetty lukiolaissa (714/2018). Lain 2 §:n mukaan lukiokoulutus antaa opiskelijalle valmiudet aloittaa korkeakoulututkintoon johtavat opinnot yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Lain 1 §:n mukaan lukiokoulutuksen päätteeksi suoritetaan ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkinnosta säädetään erikseen ylioppilastutkinnosta annetussa laissa (502/2019). 

Lukiolain 10 §:n mukaan lukiokoulutus muodostaa oppimäärän, jonka tavoitteellinen suorittamisaika on kolme vuotta. Lukiokoulutusta järjestetään erikseen nuorille ja aikuisille tarkoitettuina oppimäärinä. Nuorille tarkoitettuun oppimäärään kuuluvat opinnot mitoitetaan päätoimista opiskelua varten ja aikuisille tarkoitettuun oppimäärään kuuluvat opinnot sivutoimista opiskelua varten. Oppimäärien ja niihin kuuluvien opintojen mitoituksen peruste on 1.8.2021 lukien opintopiste. Nuorille tarkoitetun lukiokoulutuksen oppimäärän laajuus on 150 opintopistettä ja aikuisille tarkoitetun lukiokoulutuksen oppimäärän laajuus 88 opintopistettä. Opetushallitus antoi uuden lukiolainsäädännön mukaiset opetussuunnitelman perusteet nuorille 7.11.2019 (OPH-2263-2019). Uudet opetussuunnitelman perusteet otetaan käyttöön opetuksessa 1.8.2021 lukien. Lain 13 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän tulee järjestää oppimäärän mukainen opetus ja opintojen ohjaus siten, että lukiokoulutuksen oppimäärä on mahdollista suorittaa kolmessa vuodessa. 

Lukiolain 23 §:n mukaan opiskelijalla on oikeus suorittaa lukiokoulutuksen oppimäärä enintään neljässä vuodessa, jollei koulutuksen järjestäjä myönnä opiskelijalle sairauden, vamman tai muun erityisen syyn vuoksi lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseen. Opiskelijalla on myös oikeus väliaikaisesti keskeyttää opiskeluoikeutensa siksi ajaksi, jonka hän on suorittamassa asevelvollisuuslain (1438/2007), siviilipalveluslain (1446/2007) tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) mukaista palvelusta taikka saa sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaista sairauspäivärahaa taikka äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa. Lisäksi opiskeluoikeus voidaan opiskelijan pyynnöstä väliaikaisesti keskeyttää muusta perustellusta syystä. 

Lukiolain 26 §:ssä säädetään opiskelijan henkilökohtaisesta opintosuunnitelmasta. Lukio-opintojen etenemisen sekä jatko-opintoihin ja työelämään siirtymisen tueksi lukiokoulutuksen oppimäärää suorittavan opiskelijan tulee laatia itselleen henkilökohtainen opintosuunnitelma, joka sisältää opiskelusuunnitelman, ylioppilastutkintosuunnitelman sekä jatko-opinto- ja urasuunnitelman. Henkilökohtainen opintosuunnitelma on opiskelijan laatima asiakirja, joka tulee laatia oppilaitoksen opetushenkilöstön tuella opintojen alussa, ja jota päivitetään säännöllisesti opintojen edetessä. 

Vuonna 2018 lukiokoulutuksessa aloitti 32 781 iältään 16—18-vuotiasta opiskelijaa, joista 32 214 opiskeli nuorten opetussuunnitelman mukaisesti (Vipunen). Lukiolain mukaan alle 18-vuotias hakija voidaan ottaa suorittamaan aikuisille tarkoitettua lukiokoulutuksen oppimäärää ainoastaan hakijan terveydentilaan tai henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen liittyvästä perustellusta syystä. Vuonna 2018 aikuisten oppimäärän mukaisesti opiskelevia 16-vuotiaita oli 105 ja 17-vuotiaita 243. 

Nuorten lukiokoulutuksen opiskelijoiden määrä on kasvanut 779 opiskelijalla vuodesta 2016 vuoteen 2018 mennessä. Opiskelijamäärät ovat kasvaneet sekä suomenkielisten että ruotsinkielisten opiskelijoiden joukossa. 

Lukiokoulutuksen nuorten oppimäärän mukaan opiskelevat opiskelijat maakunnittain ja kielen mukaan 2016—2018: 

Lähde: Tilastokeskus 2020 

Vuonna 2018 lukiokoulutuksen järjestäjien määrä oli 271 ja nuorten lukiokoulutusta järjestettiin 368 oppilaitoksessa. Suomenkielisiä lukioita oli 329, ruotsinkielisiä 34 ja muun kielisiä lukioita oli 5. 

Lähde: Tilastokeskus 2020. 

Lukiokoulutuksen päätteeksi suoritettavan ylioppilastutkinnon johtamisesta, järjestämisestä ja toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta. Ylioppilastutkinnosta annetun lain 3 §:n mukaan ylioppilastutkintoon kuuluu äidinkielessä ja kirjallisuudessa, toisessa kotimaisessa kielessä, vieraissa kielissä, matematiikassa sekä luonnontieteellisissä ja humanistis-yhteiskunnallisissa oppiaineissa (reaaliaineet) järjestettäviä kokeita. Äidinkielen ja kirjallisuuden kokeet järjestetään suomen, ruotsin ja saamen kielissä. 

Ylioppilastutkinnosta annetun lain 10 §:ssä säädetään ylioppilastutkinnossa suoritettavista kokeista. Ylioppilastutkintoa suorittavan kokelaan on suoritettava viisi koetta, joihin sisältyy äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe sekä kokelaan valinnan mukaan vähintään kolme koetta ryhmästä, johon kuuluvat matematiikassa, toisessa kotimaisessa kielessä, vieraassa kielessä ja reaaliaineessa järjestettävä koe. Edellä tarkoitettuihin kokeisiin voi kuulua vain yksi koe samassa oppiaineessa. Kokelas voi lisäksi suorittaa yhden tai useamman muun kokeen. Säännöstä sovelletaan kokelaisiin, jotka aloittavat tutkinnon suorittamisen kevään 2022 tutkintokerralla tai sen jälkeen. 

Ylioppilastutkinnosta annetun lain 12 §:n mukaan ylioppilastutkinto tulee suoritetuksi, kun kokelas on suorittanut hyväksytysti 10 §:ssä tarkoitetut kokeet sekä lukiokoulutuksen oppimäärän tai 5 §:ssä tarkoitetun muun tutkinnon tai koulutuksen. Tutkinto voi tulla suoritetuksi hylätyn arvosanan estämättä niin sanotun kompensaatiomenettelyn kautta, jos kokelaan suorittamien muiden kokeiden arvosanat ovat riittäviä. Tutkinto ei kuitenkaan voi tulla suoritetuksi, jos koe katsotaan hylätyksi sen vuoksi, että henkilö jää saapumatta koetilaisuuteen tai ei jätä koesuoritusta arvosteltavaksi, taikka vilpillisen menettelyn vuoksi. Ylioppilastutkinto tulee suorittaa enintään kolmena peräkkäisenä tutkintokertana. Kokelas, joka on saanut hylätyn arvosanan kokeesta, joka on 10 §:n 1 momentin mukaisesti tutkinnon suorittamisen edellytyksenä, voi kuitenkin jatkaa tutkinnon suorittamista käyttämällä kyseisen kokeen uusimiseen hylätyn arvosanan saamista välittömästi seuraavat kolme tutkintokertaa. Hyväksytyn kokeen saa uusia rajoituksetta. 

Ylioppilaiden määrä vuonna 2018 oli 30 365, joista hieman yli 1 000 tutkintoa suoritettiin aikuisten opetussuunnitelman mukaisesti. Suurin osa ylioppilaista valmistuu 19 vuoden iässä. 

Ylioppilaiden määrä vuonna 2018 iän mukaan: 

Lähde: Tilastokeskus 2020. 

2.2.2  Ammatillinen koulutus

Ammatillisesta koulutuksesta ja ammatillisista tutkinnoista säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (531/2017). Ammatillisia tutkintoja ovat ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. Tällä hetkellä ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteeseen kuuluu 43 ammatillista perustutkintoa. Perustutkinnon sisällä opiskelija voi suuntautua tietylle osaamisalalle. 

Ammatillisten perustutkintojen laajuus on 180 osaamispistettä ja tutkinnot muodostuvat tutkinnon osista. Ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa ei ole säädetty ammatillisen perustutkinnon suoritusajasta, mutta lain 15 §:n 3 momentin mukaan Opetushallituksen tulee laatia ammatillisten perustutkintojen perusteet siten, että tutkinnot on mahdollista suorittaa kolmessa vuodessa, kuten lukion oppimääräkin. Opiskelijalla on myös oikeus väliaikaisesti keskeyttää opiskeluoikeutensa. Keskeyttämisperusteet ovat vastaavat kuin lukiolaissa. 

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 44 §:n mukaan koulutuksen aloittavalle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), johon kirjataan yksilölliset osaamisen tunnistamista, tunnustamista, hankkimista, kehittymistä ja osoittamista sekä ohjaus- ja tukitoimia koskevat tiedot. Koulutuksen järjestäjä vastaa henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laatimisesta ja päivittämisestä. Koulutuksen järjestäjä laatii ja päivittää henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman yhdessä opiskelijan kanssa. Suunnitelman laadintaan ja päivittämiseen osallistuu koulutuksen järjestäjän nimeämä opettaja, opinto-ohjaaja tai tarvittaessa muu koulutuksen järjestäjän edustaja. Suunnitelman laadintaan osallistuvat myös muut tahot ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 45 §:ssä säädetyllä tavalla. Opiskelija suorittaa koulutustaan suunnitelmassa sovitun mukaisesti ja suunnitelmaa voidaan aina tarvittaessa päivittää. 

Ammatillista koulutusta voidaan järjestää myös työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä oppisopimuskoulutuksena tai koulutussopimukseen perustuvana koulutuksena. Oppisopimuskoulutus perustuu 15 vuotta täyttäneen opiskelijan ja työnantajan väliseen kirjalliseen määräaikaiseen työsopimukseen tai virkasuhteeseen. Koulutussopimukseen perustuvassa koulutuksessa opiskelija ei ole työsuhteessa. Työnantaja tai muu työpaikan edustaja osallistuu opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadintaan ja päivittämiseen siltä osin, kun koulutusta järjestetään työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä. 

Ammatillisen tutkinnon suorittaminen on osaamisen hankkimistavasta riippumatonta. Osaamista voidaan hankkia erilaisissa oppimisympäristöissä, kuten oppilaitoksessa järjestettävässä opetuksessa tai käytännön tehtävissä työpaikalla. Tutkinnon osat suoritetaan tekemällä käytännön työtehtäviä aidoissa työtilanteissa ja työprosesseissa eli näytöissä, joissa opiskelijan osaamista arvioidaan vertaamalla sitä tutkinnon perusteissa määrättyyn osaamiseen. Tutkinnon osa voidaan suorittaa myös tunnistamalla ja tunnustamalla osaamista, jota opiskelija on hankkinut esimerkiksi aiemman työkokemuksen tai harrastustoiminnan kautta. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 52 §:n 6 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän tulee tarjota mahdollisuus suorittaa tutkinto tai tutkinnon osa myös ilman tutkintokoulutukseen osallistumista. 

Vuonna 2018 ammatillista perustutkintoa suoritti yhteensä noin 119 000 iältään 15—19-vuotiasta opiskelijaa, joista noin 3 000 opiskelijaa oppisopimuskoulutuksessa. Vastaavasti ammattitutkintoa suoritti yhteensä 486 opiskelijaa, joista 381 oppilaitosmuotoisessa koulutuksessa ja 105 oppisopimuskoulutuksessa. Kyseisessä ikäryhmässä erikoisammattitutkintoa suoritti 21 opiskelijaa. Vuonna 2018 ammatillisen perustutkinnon suorittamisen aloitti 34 287 iältään 15—19-vuotiasta opiskelijaa. (Vipunen) 

Vuonna 2018 opetushallinnon alaisessa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli yhteensä noin 321 000 opiskelijaa, joista tutkintotavoitteisessa koulutuksessa noin 296 000 opiskelijaa. Työvoimakoulutuksena järjestettävässä ammatillisessa koulutuksessa opiskeli noin 13 300 opiskelijaa. Ammatillista perustutkintoa suoritti yhteensä noin 226 000 opiskelijaa, eli noin 47 prosenttia ammatillista perustutkintoa suorittavista opiskelijoista on yli 19-vuotiaita. Vuonna 2018 ammatillisen perustutkinnon suorittamisen aloitti yhteensä noin 71 600 uutta opiskelijaa, eli noin 52 prosenttia ammatillisen perustutkinnon suorittamisen aloittaneista oli yli 19-vuotiaita. Vuonna 2017 ammatillisen perustutkinnon suoritti yhteensä noin 34 100 henkilöä, joista alle 19-vuotiaita noin 700 ja 19—21-vuotiaita noin 23 500. 

Ammatillisen koulutuksen 15—19-vuotiaat opiskelijat koulutusaloittain 2016—2018 (Vipunen): 

Vuonna 2018 ammatillista koulutusta järjesti 174 koulutuksen järjestäjää. Alueellisesti ja kielellisesti järjestäjät sijoittuivat seuraavasti (Opetushallinto, pl. työvoimakoulutus, Vipunen): 

Kaksoistutkinnolla tarkoitetaan ammatillisen perustutkinnon sekä ylioppilastutkinnon suorittamista rinnakkain ja samanaikaisesti. Kaksoistutkinnossa opiskellaan ammatillinen tutkinto sekä lukio-opintoja ja osallistutaan ylioppilaskirjoituksiin. Ammatillisessa oppilaitoksessa kirjoilla olevan opiskelijan lukion kurssit luetaan hyväksi ammatillisen perustutkintoon. Niin sanotussa kolmoistutkinnossa opiskellaan lukion oppimäärä, ylioppilastutkinto ja ammatillinen perustutkinto. Kaksoistutkinnon suorittaminen ei välttämättä pidennä opiskeluaikaa, vaan tarvittavat ammatilliset opinnot ja ylioppilaskokeet on mahdollista suorittaa kolmessa vuodessa. Useat koulutuksen järjestäjät kuitenkin tarjoavat mahdollisuuden suorittaa opinnot 3—4 vuodessa. Niin sanotun kolmoistutkinnon suorittajat opiskelevat pääsääntöisesti pidempään. Vuosina 2010—2018 kaksois- tai kolmoistutkinnon (ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon samana vuonna tai peräkkäisinä vuosina suorittaneet) suoritti vuosittain noin 2 000 opiskelijaa. 

2.3.1  Lukiokoulutukseen valmistava koulutus

Maahanmuuttajille ja vieraskielisille järjestettävästä lukiokoulutukseen valmistavasta koulutuksesta (LUVA) säädetään lukiolaissa. Opiskelijoita koskevat lähtökohtaisesti samat oikeudet ja velvollisuudet kuin lukion oppimäärää suorittavia opiskelijoita. Valmistavan koulutuksen tarkoituksena on antaa opiskelijalle kielelliset ja muut tarvittavat valmiudet lukiokoulutukseen siirtymistä varten. Valmistavan koulutuksen järjestämisoikeus sisältyy lukiokoulutuksen järjestämislupaan. Lukioon valmistavaa koulutusta ei tällä hetkellä ole tarjolla muille kuin maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille. 

Lukiokoulutukseen valmistava koulutus muodostaa oppimäärän, jonka tavoitteellinen suorittamisaika on yksi vuosi ja laajuus 50 opintopistettä. Lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen oppimäärä sisältää suomen tai ruotsin kielen ja tarvittaessa muiden kielten opintoja, muita lukiokoulutuksessa tarvittavia valmiuksia tuottavia opintoja sekä opinto-ohjausta. Oppimäärä voi sisältää myös lukiokoulutuksen oppimäärään sisältyviä opintoja. Opetushallitus määrää opetussuunnitelman perusteet erikseen nuorille ja aikuisille tarkoitettua valmistavan koulutuksen oppimäärää varten. 

Lukiolain 21 §:n mukaisesti valmistavaan koulutukseen opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä on yleisten opiskelijaksi ottamisen edellytysten lisäksi, että hakija on kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa (1386/2010) tarkoitettu maahanmuuttaja tai hänen äidinkielensä on väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetussa laissa (661/2009) tarkoitetussa väestötietojärjestelmässä muu kuin suomi, ruotsi tai saame, hakijalla ei ole riittäviä kielellisiä valmiuksia suoriutua lukio-opinnoista suomen tai ruotsin kielellä, hakijan tavoitteena on lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaminen valmistavan koulutuksen jälkeen ja että hakija ei ole suorittanut korkeakoulututkintoa. 

Syksyn 2019 laskentapäivänä lukiokoulutukseen valmistavassa koulutuksessa oli 102 nuorten oppimäärän mukaan opiskelevaa opiskelijaa ja 78 aikuisten oppimäärän mukaan opiskelevaa opiskelijaa. Valmistavaa koulutusta järjesti yhteensä 13 koulutuksen järjestäjää, joista yhdeksän järjesti vain nuorten oppimäärän mukaista valmistavaa koulutusta, seitsemän vain aikuisten oppimäärän mukaista valmistavaa koulutusta ja kolme sekä nuorten että aikuisten oppimäärän mukaista koulutusta. 

2.3.2  Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 7 §:ssä säädetään valmentavista koulutuksista. Laissa säädetään ammatilliseen koulutukseen valmentavasta koulutuksesta (VALMA) sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavasta koulutuksesta (TELMA). Näistä jälkimmäinen on tarkoitettu vaativaan erityiseen tukeen oikeutetuille opiskelijoille, joilla ei ole valmiuksia ammatillisen tutkinnon suorittamiseen. 

Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus antaa opiskelijalle valmiuksia ammatilliseen tutkintokoulutukseen hakeutumiseen ja vahvistaa opiskelijan valmiuksia suorittaa ammatillinen tutkinto. Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus suuntautuu nimenomaan ammatilliseen koulutukseen ja eroaa tässä suhteessa muista nivelvaiheen koulutuksista. Tavoitteena on yksilöllisten valintojen ja opintopolkujen kautta vahvistaa sitä osaamista, jota opiskelija tarvitsee ammatilliseen koulutukseen siirtymiseksi. Koulutuksen tavoitteena on muodostaa perusopetuksen ja ammatillisen tutkintokoulutuksen välille toimiva ja selkeä nivelvaihe. Koulutuksella on tiivis yhteys työelämään, ja opiskelijalla on myös mahdollisuus suorittaa osana valmentavaa koulutusta tutkinnon osa tai sitä pienempiä kokonaisuuksia tutkintokoulutuksesta. 

Ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen tavoitteena ovat joustavat siirtymät tutkintokoulutukseen. Opiskelija voi valmentavan koulutuksen kuluessa siirtyä tutkintokoulutukseen myös kesken koulutuksen, mikäli opiskelija on saavuttanut edellytykset tutkintokoulutuksen aloittamiseen. Opiskelija voi tarvittaessa siirtyä myös tutkintokoulutuksesta valmentavaan koulutukseen vahvistamaan valmiuksiaan tutkinnon suorittamiseksi, mikäli tutkintokoulutus uhkaa keskeytyä. 

Valmentavan koulutuksen laajuus on 60 osaamispistettä. Koulutus tulee suorittaa yhdessä vuodessa, jollei koulutuksen järjestäjä myönnä opiskelijalle sairauden tai muun erityisen syyn vuoksi suoritusaikaan pidennystä. Valmentavan koulutuksen opiskelijoita koskevat lähtökohtaisesti samat oikeudet ja velvollisuudet kuin ammatillisen koulutuksen tutkinto-opiskelijoita, kuten oikeus opinto-ohjaukseen ja erityiseen tukeen sekä henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan. Heitä koskevat myös opintojen väliaikaista keskeyttämistä koskevat säännökset. 

Valmentavan koulutuksen opiskelijaksi ottamisessa voidaan käyttää valtakunnallisia hakumenettelyitä ja koulutukseen voi hakeutua myös jatkuvan haun kautta joustavasti ympäri vuoden. Opiskelijaksi voidaan ottaa henkilö, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan aikaisemman oppimäärän, tai jolla koulutuksen järjestäjä muutoin katsoo olevan riittävät edellytykset tavoitteena olevan osaamisen hankkimiseen tai tutkinnon suorittamiseen. Lisäksi edellytyksenä pääsääntöisesti on, ettei hakija ole suorittanut aiemmin tutkintoa tai valmistavaa koulutusta ja että hänen tavoitteenaan on valmentavan koulutuksen jälkeen hakeutua suorittamaan laissa tarkoitettua tutkintoa tai tutkinnon osaa. 

Ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen järjestäminen edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää tutkintojen ja koulutusten järjestämislupaa. Valmentavan koulutuksen järjestämisluvat on viimeksi uudistettu elokuusta 2015 lukien. Vuoden 2020 alussa ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämislupa on 50:llä ammatillisen koulutuksen järjestäjällä, joista viisi lupaa on myönnetty ruotsinkielisen koulutuksen järjestämiseen. Ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämislupa on myönnetty järjestäjille, joilla on toiminta-alueellaan tarvetta kyseiselle koulutukselle ja edellytykset järjestää koulutusta eri kohderyhmille koulutuksen perusteiden mukaisista kaikista koulutuksen osista ensisijaisesti koulutuksen järjestäjän oman koulutustarjonnan puitteissa. Lisäksi koulutuksen järjestäjällä tulee olla edellytykset ohjata ja poluttaa valmentavaan koulutukseen osallistuvat opiskelijat tutkintotavoitteiseen peruskoulutukseen ensisijaisesti oman koulutustarjonnan puitteissa. Ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen järjestäjällä tulee olla myös edellytykset ylläpitää toiminta-alueellaan riittävällä volyymilla pääasiassa monialaista koko ammatillisen koulutuksen palveluvalikoimaa tai erikoistuneempaa palveluvalikoimaa ja siihen liittyvää riittävän laajaa koulutustarjontaa. Jokaisessa maakunnassa on yksi tai useampi ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen järjestäjä, joka pystyy ensisijaisella toiminta-alueellaan vastaamaan valmentavan koulutuksen tarpeisiin. 

Valmentavia koulutuksia järjestetään suoritepäätöksellä myönnetyn tavoitteellisen opiskelijavuosimäärän puitteissa. Koulutuksen järjestäjä voi opiskelijavuosimäärän sisällä päättää tarjoamansa koulutuksen jakautumisesta tutkintotavoitteiseen koulutukseen ja valmentavaan koulutukseen. Tämä mahdollistaa myös joustavat siirtymät tutkintotavoitteisen ja valmentavan koulutuksen välillä. Koulutuksen järjestäjät, joilla on erityisenä koulutustehtävänä vaativan erityisen tuen järjestäminen, voivat pääsääntöisesti järjestää valmentavia koulutuksia kokonaisopiskelijavuosimääränsä puitteissa. 

Ammatilliseen koulutukseen valmentavaan koulutukseen osallistui vuonna 2018 noin 4 700 opiskelijaa ja vuonna 2019 noin 5 000 opiskelijaa. Alle 20-vuotiaita opiskelijoita oli vuonna 2018 noin 2 650 ja vuonna 2019 noin 2 850. Muita kuin Suomen kansalaisia opiskelijoista oli vuonna 2018 noin 1 700 ja vuonna 2019 noin 1 800. Alle 20-vuotiaista muita kuin Suomen kansalaisia oli vuonna 2018 noin 300 ja vuonna 2019 noin 270. (Vipunen, testiraportti). 

Lukuvuonna 2015—2016 valmentavaan koulutukseen osallistui yhteensä noin 4 900 opiskelijaa (läpivirtaus). Näistä yli 18-vuotiaita oli 52,7 prosenttia. Naisia opiskelijoista oli 54 prosenttia. Koulutuksen aloitti kesken lukuvuoden lähes 40 prosenttia opiskelijoista. Vain noin 30 prosenttia opiskelijoista suoritti koulutuksen koko laajuuden (60 osp), joten noin 70 prosenttia opiskelijoista suoritti vain osia ammatilliseen koulutukseen valmentavasta koulutuksesta. (Tiedot: Valmasta vauhtia. Tilannekatsaus ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen (Valma) toimeenpanosta ja vaikuttavuudesta syksyllä 2016.) 

2.3.3  Perusopetuksen lisäopetus

Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille nuorille voidaan järjestää perusopetuslain mukaista yhden lukuvuoden kestävää lisäopetusta. Lisäopetukseen voidaan perusopetusasetuksen (852/1998) 3 §:n mukaan ottaa nuori, joka on saanut perusopetuksen päättötodistuksen samana tai edellisenä vuonna. Perusopetuksen lisäopetuksen järjestäminen on kunnille vapaaehtoista. Yksityiset yhteisöt tai säätiöt voivat järjestää perusopetuksen lisäopetusta, mikäli valtioneuvosto on myöntänyt siihen perusopetuslain 7 §:ssä tarkoitetun opetuksen järjestämisluvan. 

Perusopetuksen lisäopetuksen tehtävänä on tarjota opiskelijoille mahdollisuus parantaa edellytyksiään jatko-opintoihin. Muihin nivelvaiheen koulutuksiin verrattuna siinä keskitytään erityisesti perusopetuksen arvosanojen korottamiseen. Perusopetuksen lisäopetus eroaa muista nivelvaiheen koulutuksista myös siinä, että se on suunnattu vain peruskoulun juuri päättäneille nuorille. 

Lisäopetus kestää yhden lukuvuoden ja sen laajuus on vähintään 1 100 tuntia. Opiskelijalle annetaan lisäopetuksessa opetusta ja ohjausta vähintään 1 100 tuntia. Lisäopetuksen voi suorittaa myös muussa kuin omassa peruskoulussa. Lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014) määrittelevät opetuksen keskeiset tavoitteet ja järjestämisen periaatteet. Opetuksen lähtökohtana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt ja paikallisessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa tarkennetut laaja-alaisen osaamisen tavoitteet sekä eri oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt. Lisäopetusta varten ei ole määritelty valtakunnallista tuntijakoa eikä oppimäärää. Kunkin opiskelijan osalta toteutuva sisältö täsmennetään henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassa ja opetus suunnitellaan yksilöllisesti lisäopetuksen opiskelijoiden tarpeisiin. 

Perusopetuksen lisäopetuksen opiskelijamäärä syksyn 2019 tilastopäivänä oli 960, joista kunnan tai kuntayhtymän järjestämässä opetuksessa oli 772, valtion järjestämässä opetuksessa 25 ja yksityisen järjestämässä opetuksessa 161. Määrä on noussut vuodesta 2018, jolloin lisäopetuksessa oli yhteensä 562 oppilasta. 

2.3.4  Kansanopistojen pitkät linjat

Perusopetuksen päättäneistä vuosittain muutama sata on hakeutunut sisäoppilaitosmuotoisesti opetusta antavien kansanopistojen vapaan sivistystyön opintoihin. Vapaata sivistystyötä järjestävien kansanopistojen pitkät koulutuslinjat ovat vapaatavoitteisia. Pitkät koulutuslinjat ovat pääsääntöisesti lukuvuoden mittaisia ja laajuudeltaan vähintään 34 opiskelijaviikkoa. Vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) mukaan vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Lain mukaan vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen. Kansanopistojen pitkien vapaaseen sivistystyöhön kuuluvien opintolinjojen sisällöt opistot suunnittelevat itse. 

Kansanopistojen ylläpitäjiä on Suomessa 76. Suomen kansanopistoyhdistys ry teetti tammikuussa 2020 kyselyn kansanopistoille, jossa selvitettiin, kuinka monta alle 18-vuotiasta opiskelijaa kansanopistoissa on vapaan sivistystyön pitkien linjojen koulutuksissa (kaikki yli 8 viikkoa kestävät koulutukset). Kyselyn tulosten mukaan kyseiseen kohderyhmään kuuluvia opiskelijoita oli 33 kansanopistossa ja opiskelijoiden kokonaismäärä oli 472. Kolmessa kansanopistossa oli yli 100 tämän kohderyhmän opiskelijaa. Lehtimäen opistossa, joka järjestää koulutusta vaikeasti vammaisille henkilöille, oli 10 kohderyhmään kuuluvaa opiskelijaa. Lehtimäen opiston pääasiallisena tehtävänä on järjestää koulutusta vaikeasti vammaisille henkilöille. Muissa kansanopistoissa määrät olivat 1—6 opiskelijaa. Neljä opistoa oli ruotsinkielisiä ja niiden opiskelijamäärä oli yhteensä noin 20 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö oli aikaisemmin selvittänyt tämän kohderyhmän opiskelijamääriä vuonna 2014. Tällöin kokonaismäärä oli 468 opiskelijaa 30 kansanopistossa. 

2.3.5  Nivelvaiheen koulutusten merkitys

Osalle nuorista soveltuvan koulutuksen valinta perusopetuksen päättyessä on monien vaihtoehtojen tai puutteellisten valmiuksien vuoksi vaikeaa. Nivelvaiheen koulutus antaa nuorelle mahdollisuuden vahvistaa perusvalmiuksia sekä selkeyttää ammatinvalintaa. Nivelvaiheen koulutusten tavoitteena on edistää ja tukea opiskelijoiden siirtymistä jatko-opintoihin ja vahvistaa opiskelijan valmiuksia lukiokoulutuksen tai ammatillisen koulutuksen suorittamiseen sekä tukea opiskelijan edellytyksiä jatkuvaan oppimiseen. 

Perusopetuksen jälkeiset valmistavat ja valmentavat koulutukset tarjoavat osittain päällekkäisiä koulutuksen osa-alueita (esimerkiksi opiskeluvalmiudet ja –taidot, arjen hallinta, perusopetuksen arvosanojen korottaminen) ja osittain eriytyviä osa-alueita (ammatillinen osaaminen, lukiokurssit). Hakijan voi olla vaikea päättää, mikä nivelvaiheen koulutuksista parhaiten vastaa hänen tarpeitaan ja vie kohti omia tavoitteita. Erityisen vaikeaa valinta on, jos tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä epäselvät. Toisinaan opiskelija voi käydä ensin esimerkiksi perusopetuksen lisäopetuksen ja sen jälkeen vielä ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen, jolloin peräkkäiset nivelvaiheen koulutukset pidentävät ei-tutkintoon johtavaa koulutusaikaa. 

Perusopetuksen jälkeisiä valmistavia ja valmentavia koulutuksia olisi tarpeen kehittää siten, että ne muodostaisivat opiskelijan kannalta selkeän nivelvaiheen koulutuskokonaisuuden. Koulutusten ja opiskelijoiden keinotekoista eriytymistä tulisi välttää, sillä nivelvaiheen koulutusten tavoitteet ja sisällöt ovat monilta osin yhteneväisiä. Opiskelijalle tulisi olla mahdollista vielä koulutuskokonaisuuden aikana selkeyttää omaa opiskelu- ja urapolkuaan sekä kiinnostustaan lukiokoulutukseen tai ammatilliseen koulutukseen. Koulutuksen aikana opiskelijan tulisi saada riittävästi ohjausta ja tukea sekä tietoa erilaista jatkokoulutusmahdollisuuksista. Nivelvaiheen koulutuksen tulisi mahdollistaa erilaiset kokeilut eri koulutusaloilla ja työelämässä, joka osaltaan selkeyttäisi alanvalintaa. Yhtenäisempi koulutuskokonaisuus mahdollistaisi myös sen, että myöskään koulutuksen järjestäjän ei tarvitsisi valita, mitä eri nivelvaiheen koulutusta se järjestää, vaan resurssit voitaisiin suunnata nykyistä paremmin opiskelijoiden tarpeen mukaan. 

2.4.1  Maahanmuuttajille suunnattu koulutus

Kunta voi perusopetuslain 5 §:n mukaan järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta. Opetukseen voivat osallistua sekä vasta maahan muuttaneet että Suomessa syntyneet maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret. Valmistavan opetuksen tavoitteena on oppilaan suomen tai ruotsin kielen taidon kehittäminen ja muiden valmiuksien antaminen esi- tai perusopetuksessa opiskeluun. Valmistava opetus vastaa perusopetuslain 9 §:n mukaan yhden vuoden oppimäärää. 

Perusopetuksessa maahanmuuttajaoppilaat sijoitetaan yleensä ikäänsä sekä tietojaan ja taitojaan vastaavalle luokalle. Heidän on mahdollista saada suomen tai ruotsin kielen opetusta erityisen maahanmuuttajille tarkoitetun suomi/ruotsi toisena kielenä -oppimäärän mukaan. 

Perusopetuslain 46 §:ssä säädetään oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetuksesta. Henkilön, joka ei ole saanut perusopetusta vastaavaa yleissivistävää koulutusta tai on suorittanut sen Suomen koulujärjestelmän mukaista oppimäärää selvästi suppeampana, on mahdollista suorittaa maksuton perusopetus tai sen osia (ns. aineenopetus) perusopetuksen oppimäärästä myös oppivelvollisuusiän ylittymisen jälkeen. Oppivelvollisuusiän ylittäneille tarkoitettu perusopetus eroaa sisällöltään ja säännöksiltään jossain määrin muusta perusopetuksesta. Kunnalla ei ole laissa säädetty velvollisuutta järjestää perusopetuslain 46 §:ssä tarkoitettua opetusta. Erityisesti maahanmuuttajien tarpeisiin vastaavassa aikuisten perusopetuksessa opiskelu perustuu aina lähtötason arviointiin, jossa tunnistetaan aiemmin hankittu osaaminen. Se koostuu opiskelijan osaamistarpeen mukaan alku- ja päättövaiheen tai ainoastaan päättövaiheen opetuksesta. Opiskelijan osaamistarpeen mukaan alkuvaihe voi sisältää lisäksi erityisen lukutaitovaiheen. Opintojen laajuus ja kesto määritetään henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassa. Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetuksessa oli 4 160 tutkintotavoitteista opiskelijaa vuonna 2017 ja 5 013 tutkintotavoitteista opiskelijaa vuonna 2018 (Tilastokeskus). 

Peruopetuksen taitoja vailla olevat nuoret maahanmuuttajat tulisi nykylainsäädännön nojalla ohjata oppivelvollisten perusopetukseen, kunnes heidän oppivelvollisuutensa päättyy sen vuoden kesällä, kun he täyttävät 17 vuotta. Tämän jälkeen erityisesti nuoret, joiden koulutus- ja työurien kannalta peruskoulun suorittaminen on tärkeää, on tarkoitus ohjata jatkamaan perustaitojen kartuttamista edellä kuvatussa perusopetuslain 46 §:ssä tarkoitetussa perusopetuksessa. 

Muille kuin oppivelvollisille tarkoitetusta perustaitoja kehittävästä koulutuksesta säädetään lisäksi muun muassa kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa. Lain 20 §:n mukaan kotoutumiskoulutuksena oppivelvollisuusiän ylittäneelle maahanmuuttajalle järjestetään suomen tai ruotsin kielen opetusta ja tarvittaessa luku- ja kirjoitustaidon opetusta sekä muuta opetusta, joka edistää työelämään ja jatkokoulutukseen pääsyä sekä yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja elämänhallintaan liittyviä valmiuksia. Lain 21 §:n mukaan kotoutumiskoulutus toteutetaan pääsääntöisesti työvoimakoulutuksena. Kotoutumiskoulutusta voidaan järjestää myös omaehtoisena opiskeluna. Kotoutumiskoulutuksen ajalta työttömälle työnhakijalle voidaan maksaa korotettua työttömyysetuutta työttömyysturvalain mukaisesti. Lisäksi kotoutumiskoulutukseen osallistumisen ajalta maksetaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 9 luvussa tarkoitettua kulukorvausta, joka on tarkoitettu koulutuksesta aiheutuvien kulujen kattamiseen. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa työvoimakoulutuksena toteutettavan kotoutumiskoulutuksen järjestämisestä toimialueellaan. Vuoden 2018 aikana omaehtoiseen opiskeluun osallistuneita nuoria maahanmuuttajia oli 17-vuotiaita yhteensä 591 opiskelijaa ja 18-vuotiaita yhteensä 425 opiskelijaa. Työvoimakoulutuksena järjestettävässä kotoutumiskoulutuksessa oli 17-vuotiaita yhteensä 18 opiskelijaa ja 18-vuotiaita yhteensä 22 opiskelijaa vuoden 2018 tilastotietojen mukaan. 

Luku- ja kirjoitustaitoa sekä suomen tai ruotsin kielten osaamista vailla olevat maahanmuuttajat voivat opiskella myös vapaan sivistystyön lukutaitokoulutuksessa. Vapaasta sivistystyöstä annetun lain 9 §:n mukaisesti kansalaisopistojen, kansanopistojen, kesäyliopistojen ja opintokeskusten rahoitusjärjestelmään on luotu mahdollisuus koulutuksen rahoitukseen 100 prosentin valtionosuudella, kun oppilaitoksen järjestämä koulutus on hyväksytty opiskelijan kotoutumisen edistämisestä annetun lain 11 §:ssä tarkoitettuun opiskelijan kotoutumissuunnitelmaan. Opiskelijoilta ei peritä opetuksesta maksuja siltä osin, kuin se on hyväksytty opiskelijan kotoutumissuunnitelmaan, koska kyseinen koulutus rahoitetaan kokonaan valtionosuudella. Opetushallitus on antanut opetussuunnitelmasuosituksen kyseistä vapaan sivistystyön koulutustehtävää varten. Maahanmuuttajille suunnatussa vapaan sivistystyön koulutuksessa kansanopistoissa, kansalaisopistoissa ja kesäyliopistoissa oli vuonna 2018 yhteensä 3 970 opiskelijaa. 

Lukiokoulutukseen valmistava koulutus on suunnattu ainoastaan maahanmuuttajataustaisille ja vieraskielisille henkilöille. Tästä koulutuksesta on kerrottu edellä perusopetuksen jälkeisten valmistavien koulutusten yhteydessä. Peruspalveluiden arviointiraportin (2020) mukaan lukiokoulutuksen järjestäjistä 63 prosenttia tarjoaa opiskelijoille suomi toisena kielenä –opetusta. Ylimääräistä tukiopetusta maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille järjestää 88 prosenttia arviointiin vastanneista koulutuksen järjestäjästä. 

Ammatilliseen koulutukseen valmentavaan koulutukseen voivat hakeutua myös maahanmuuttajataustaiset henkilöt, jotka tarvitsevat kielitaidon vahvistamista muiden ammatillisten valmiuksien ohella. Kielitaito kehittyy yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa osana koulutusta, mutta koulutuksen sisällön tulee olla laajempi kuin vain kielitaidon opiskelua. Keväällä 2016 tehdyn selvityksen mukaan maahanmuuttajataustaisia ja vieraskielisiä opiskelijoita oli opiskelijoiden kokonaismäärästä 43,8 prosenttia. Yli 18-vuotiaita maahanmuuttajataustaisista oli 88,9 prosenttia. 

2.4.2  Saamenkielinen koulutustarjonta

Perustuslain mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista 14 artiklassa määrätään oikeudesta koulutukseen. Mainitun artiklan 1 kohdan mukaan alkuperäiskansoilla on oikeus perustaa omia koulujärjestelmiä ja -laitoksia, jotka antavat opetusta niiden omilla kielillä niiden kulttuurisiin opetus- ja oppimismenetelmiin soveltuvalla tavalla, sekä oikeus ohjata niitä. Artiklan 2 kohdan mukaan alkuperäiskansoihin kuuluvilla yksilöillä, erityisesti lapsilla, on oikeus saada kyseisen valtion koulutusta sen kaikilla tasoilla ja kaikissa muodoissa ilman syrjintää. Artiklan 3 kohdan mukaan valtiot toteuttavat yhdessä alkuperäiskansojen kanssa tehokkaat toimet, jotta alkuperäiskansoihin kuuluvat yksilöt, erityisesti lapset, myös niiden yhteisöjen ulkopuolella elävät lapset, voivat saada oman kulttuurinsa opetusta ja omakielistä opetusta mahdollisuuksien mukaan. 

Äidinkielenään saamea (inarin-, koltan- tai pohjoissaamea) puhuvalla lapsella on oikeus saada varhaiskasvatusta saamen kielellä koko maassa. Saamelaisten kotiseutualueella asuvilla saamen kieltä osaavilla on oikeus myös saamenkieliseen perusopetukseen, jolloin opetus tulee antaa pääosin saamen kielellä. Perusopetuksessa saamenkielistä opetusta saavat oppilaat oppivat äidinkielen oppiaineina sekä saamea että suomea. Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet mahdollistavat lisäksi kaksikielisen, kielikylpy- ja kielirikasteisen opetuksen, saamen kielen opetuksen äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineena sekä vapaaehtoisena ja valinnaisena oppiaineena. Lukiossa saamea voi opiskella äidinkielenä tai valinnaisena kielenä. Äidinkielenä saamen kieltä opetetaan opiskelijan äidinkielen mukaisesti ja opetukseen liittyy myös äidinkielen opetus suomen kielessä. Kaikki saamelaisten kotiseutualueen peruskoulut ja lukiot antavat nykyisin saamen kielen opetusta ja kaikki alueen kunnat myös saamenkielistä sekä suomi-saame kaksikielistä perusopetusta. Saamen kielten ja saamenkielistä opetusta on voimassa olevan lainsäädännön mukaan mahdollista järjestää myös kotiseutualueen kuntien ulkopuolella sekä perusopetuksessa että lukio- ja ammatillisessa koulutuksessa. Käytännössä kuitenkin saamen kielten opetusta järjestetään pääosin perusopetusta ja lukiokoulutusta täydentävänä opetuksena. Tarjonnasta päättää kunta tai muu koulutuksen järjestäjä. 

Utsjoen kunnassa toimii saamelaislukio. Lukiossa on runsaat 10 opiskelijaa ja haasteena on pieni opiskelijamäärä. Saamelaislukio tarjoaa valtakunnallisten opetussuunnitelmien mukaiset pakolliset ja syventävät kurssit. Soveltavien kurssien valikoimaan on keväällä 2012 lisätty saamelaisuuteen ja pohjoisuuteen erikoistuneita kursseja. Saamen kielestä on valittavissa joko äidinkielen tai lyhyen vieraan kielen oppimäärä, lisäksi myös muissa aineissa voi olla mahdollista seurata saamenkielistä opetusta. Lukio on sekä päivä- että aikuislukio ja siellä saa voi myös kaksoistutkinnon. Lukion yhteydessä on opiskelijalle maksuton opiskelija-asuntola. Enontekiön, Ivalon ja Sodankylän lukioissa on mahdollista suorittaa saamen kielten lukiokursseja äidinkielessä ja valinnaisessa kielessä. Ivalon lukio on kotiseutualueen lukioista ainoa, jossa voi opiskella kaikkia kolmea Suomen saamen kieltä, inarin-, koltan ja pohjoissaamea. 

Ylioppilastutkinnossa on mahdollista suorittaa äidinkielen ja kirjallisuuden sekä vieraan kielen lyhyen oppimäärän kokeet pohjoissaamessa, inarinsaamessa ja koltansaamessa. Kokelaita on ilmoittautunut viime vuosina enemmän pohjoissaamen kokeisiin kuin inarinsaamen ja koltansaamen kokeisiin. 

Saamelaisalueen koulutuskeskus on opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan kuuluva valtion oppilaitos. Sen toimintaa säätelee laki Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta (252/2010). Koulutuskeskuksen tarkoituksena on lisätä erityisesti saamelaisväestön ammatillista osaamista, järjestää saamelaisten kotiseutualueen elinkeinoelämän tarpeita vastaavaa koulutusta ja edistää alueen työllisyyttä sekä säilyttää ja kehittää saamelaiskulttuuria. Koulutuskeskus järjestää ammatillista koulutusta ja saamen kielen ja kulttuurin opetusta sekä tuottaa ja kehittää niihin liittyvää oppimateriaalia, verkko-opetusta ja muita opetuksen tukipalveluja. Koulutuskeskuksella on kolme toimipaikkaa: Inarissa, Kaamasen Toivoniemessä sekä Enontekiön Hetassa. 

Vuonna 2018 Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa oli yhteensä 66 alle 20-vuotiasta ammatillisen perustutkinnon opiskelijaa, joista 27 suoritti luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa, 18 sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa, yhdeksän liiketoiminnan perustutkintoa sekä muutama opiskelija muita perustutkintoja. Lisäksi koulutuskeskuksen saamen kielen ja kulttuurin opintolinjoilla opiskelee vuosittain muutamia oppivelvollisuusikäisiä opiskelijoita. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan talousarviossa osoitetaan vuosittain määrärahaa vähälevikkisen oppimateriaalin tuottamiseen. Saamenkielisen oppimateriaalin tuottamiseksi osoitettava määräraha sisältyy Opetushallituksen toimintamenoihin. Opetushallitus osoittaa määrärahan Saamelaiskäräjille, joka valmistaa saamenkielisiä oppimateriaaleja esi- ja perusopetuksen, lukioiden, ammatillisen ja aikuiskoulutuksen tarpeisiin. Saamenkielisen oppimateriaalin suunnitelmista ja budjetista vastaa koulutus- ja oppimateriaalilautakunta, joka on Saamelaiskäräjien koulutuspoliittisten esitysten, aloitteiden, lausuntojen ja kannanottojen valmistelija ja päättää myös oppimateriaalityön suunnitelmista ja budjetista. Oppimateriaalityön keskuksena toimii Saamelaiskäräjien koulutus- ja oppimateriaalitoimisto. 

2.4.3  Romani- ja viittomakielinen koulutustarjonta

Viittomakielilain (359/2015) tarkoituksena on edistää viittomakieltä käyttävän kielellisten oikeuksien toteutumista. Viranomaisen on toiminnassaan edistettävä viittomakieltä käyttävän mahdollisuuksia käyttää omaa kieltään ja saada tietoa omalla kielellään. Viittomakieltä käyttävän oikeudesta saada opetusta omalla kielellään ja viittomakielessä oppiaineena säädetään perusopetuslaissa, lukiolaissa, ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa ja muussa opetusta koskevassa lainsäädännössä. Tulkkauksen järjestämisessä viittomakieltä käyttävälle noudatetaan vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelusta annettua lakia (133/2010) eli tulkkauspalvelulakia, jos viittomakieltä käyttävä ei saa riittävää ja hänelle sopivaa tulkkausta muun lain nojalla. 

Lukiolain mukaan oppilaitoksen opetuskieli on suomi tai ruotsi, mutta opetuskielenä voi olla lisäksi saame, romani tai viittomakieli. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaan koulutuksen järjestäjän opetuskieli voi olla suomi, ruotsi tai saame. Koulutuksen järjestäjä voi olla myös kaksikielinen, jolloin opetuskielenä on suomi ja ruotsi. Järjestämisluvassa määrätyn opetuskielen lisäksi koulutuksen järjestäjä voi antaa opetusta toisella kotimaisella kielellä, saamenkielellä, romanikielellä, viittomakielellä tai vieraalla kielellä. 

Lukion opetussuunnitelman perusteissa on määrätty romanikielen ja kirjallisuuden oppimäärä, jonka erityisenä tehtävänä on syventää opiskelijan romanikielen taitoa, romanikielisen kirjallisuuden ja kulttuurin tuntemusta sekä monilukutaitoa, vuorovaikutustaitoja ja mediataitoja. Opiskelu syventää opiskelijan käsitystä kieli- ja kulttuuritietoisuuden, kielitaidon ja vuorovaikutusosaamisen merkityksestä yksilöiden identiteettien ja yhteisöjen rakentumisessa. Romanikieli on sekä oppimisen kohde että mahdollisesti myös väline muiden oppiaineiden opiskelussa. Opiskelu kartuttaa monipuolisesti jatko-opinnoissa ja työelämässä tarvittavia teksti- ja vuorovaikutustaitoja. Opiskelussa tutustutaan mahdollisuuksiin jatkaa romanikielen ja kirjallisuuden opintoja korkea-asteella. 

Ammatillisessa koulutuksessa ei ole erillisiä romaneille kohdistettuja koulutuksia, vaan romanit hakeutuvat ja osallistuvat ammatilliseen koulutukseen normaalijärjestelmän piirissä. Vuoden 2018 alusta lukien on myönnetty uudet ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvat, jossa yhteydessä järjestäjien opiskelijavuosien vähimmäismäärää arvioitaessa otettiin yhtenä tekijänä romanien koulutus niillä koulutuksen järjestäjillä, jotka viime vuosina ovat omassa toiminnassaan kiinnittäneet huomiota myös romanien koulutukseen tavoitteenaan parantaa erityisesti aikuisten romanien koulutustasoa. Nämä järjestäjät ovat kehittäneet toimintamalleja romanien kouluttautumisen ja työllistymisen edistämiseksi yhteistyössä romanijärjestöjen ja – toimijoiden sekä viranomaisten kanssa. Lisäksi nämä toimijat ovat olleet aktiivisia vaikuttamisissa ennakkoluuloihin ja asenteisiin erityisesti oppilaitoksissa ja työelämässä, mutta myös yhteiskunnassa laajemmin. 

Suomessa on muutama oppilaitos, jossa perusopetuslain mukaista perusopetusta annetaan viittomakielellä. Muut viittomakieliset oppilaat on sijoitettu lähikouluihin, joissa oppilaalle järjestetään viittomakielen tulkkausta. Perusopetuslain 31 §:n mukaan erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on lisäksi oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut. Lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa viittomakielistä opetusta ei juurikaan ole saatavilla, vaan viittomakieliset opiskelijat osallistuvat opetukseen tulkkauspalveluiden avustuksella. Toisen asteen opinnoissa tulkkauspalveluita ei ole säädetty koulutuksen järjestäjän tehtäväksi, vaan ne järjestetään Kansaneläkelaitoksen tulkkauspalveluiden kautta. 

Lukion oppimäärän perusteissa on määrätty viittomakieli ja kirjallisuus –oppimäärä, jonka erityisenä tehtävänä on syventää opiskelijan viittomakielen taitoa, viittomakielisen kirjallisuuden ja kulttuurin tuntemusta sekä monilukutaitoa, vuorovaikutustaitoja ja mediataitoja. Opiskelu syventää opiskelijan käsitystä kieli- ja kulttuuritietoisuuden, kielitaidon ja vuorovaikutusosaamisen merkityksestä yksilöiden identiteettien ja yhteisöjen rakentumisessa. Opiskelussa otetaan huomioon suomalaisen ja suomenruotsalaisen viittomakielen asema Suomen vähemmistökielinä. Viittomakieli on sekä oppimisen kohde että väline muiden oppiaineiden opiskelussa. Opiskelu kartuttaa monipuolisesti jatko-opinnoissa ja työelämässä tarvittavia teksti- ja vuorovaikutustaitoja. Opiskelussa tutustutaan mahdollisuuksiin jatkaa viittomakielen ja kirjallisuuden opintoja korkea-asteella. Opetussuunnitelman perusteissa on määrätty myös Suomi viittomakielisille –oppimäärä että Ruotsi viittomakielisille –oppimäärä. 

2.4.4  Erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat

2.6.1  Oppilaanohjaus ja ohjaus jatko-opintoihin perusopetuksessa

Perusopetuslain 11 §:n 3 momentin mukaan oppilaalle tulee antaa oppilaanohjausta. Lain 30 §:n mukaan opetukseen osallistuvalla on työpäivinä oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta, oppilaanohjausta sekä riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä. Perusopetuksen tuntijakoasetuksen (422/2012) mukaan oppilaanohjausta on vuosiluokilla 7—9 järjestettävä yhteensä vähintään kaksi vuosiviikkotuntia. Opetushallitus päättää opetussuunnitelman valtakunnallisissa perusteissa oppilaanohjauksen tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä. Oppilaanohjauksella on oma sille varattu tuntimäärä, mutta sitä tulee myös järjestää päivittäisenä ohjauksena tarpeen mukaan. Kaikkien oppilaiden tulisi saada tarvittaessa oppilaanohjauksen tuntien lisäksi neuvontaa ja ohjausta henkilökohtaisesti tai pienryhmissä. Vuosiluokilla 7—9 opinto-ohjaajalla on päävastuu oppilaanohjauksen toteuttamisesta. 

Ohjauksen tehtävänä on muun muassa kehittää oppilaiden valmiuksia selviytyä muuttuvissa elämäntilanteissa, opintojen nivelvaiheissa sekä työuran siirtymissä. Jokainen koulu laatii toimintaa ohjaavan ohjaussuunnitelman, jossa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn- ja vastuunjako, monialaiset verkostot, joita tarvitaan ohjauksen tavoitteiden toteutumiseksi sekä kodin ja koulun ohjausyhteistyö, koulun työelämäyhteistyö sekä työelämään tutustumisen järjestelyt. Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2012 hyväksymissä perusopetuksen laatukriteereissä opetuksen järjestäjälle suositellaan, että koululla on käytettävissä riittävät henkilöstöresurssit oppilaanohjaukseen siten, että suositeltu enimmäisoppilasmäärä yhtä opinto-ohjaajaa kohden perusopetuksen yläluokilla on 250. 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa asetetaan oppilaanohjauksen tavoitteeksi edistää oppilaiden kasvua ja kehitystä siten, että jokainen oppilas pystyy kehittämään opiskeluvalmiuksiaan ja vuorovaikutustaitojaan sekä oppimaan elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Oppilaanohjaus tukee oppilaita tekemään omiin valmiuksiinsa, arvoihinsa ja lähtökohtiinsa sekä kiinnostukseensa perustuvia arkielämää, opiskelua, jatko-opintoja sekä tulevaisuutta koskevia päätöksiä ja valintoja. Ohjauksen avulla oppilaat oppivat tiedostamaan mahdollisuutensa vaikuttaa oman elämänsä suunnitteluun ja päätöksentekoon. Oppilaita kannustetaan pohtimaan ja kyseenalaistamaan koulutukseen ja ammatteihin liittyviä ennakkokäsityksiä ja tekemään valintansa omia vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan vastaten. Oppilaat tutustuvat työelämään sekä saavat kokemuksia työnteosta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävä, perusopetuksen jälkeisiin opintoihin ulottuva jatkumo. 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti opetuksen järjestäjä päättää ja kuvaa opetussuunnitelman liitteenä olevassa ohjaussuunnitelmassa, miten oppilaanohjaus järjestetään. Koulun ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn- ja vastuunjako sekä monialaiset verkostot, joita tarvitaan ohjauksen tavoitteiden toteutumiseksi. Suunnitelmassa kuvataan myös kodin ja koulun ohjausyhteistyö, koulun työelämäyhteistyö sekä työelämään tutustumisen järjestelyt. Ohjaussuunnitelman tavoitteiden toteutumista arvioidaan systemaattisesti. Oppilaiden opintojen sujuvuutta nivelvaiheissa edistetään perusopetuksen aikana ja jatko-opintoihin siirryttäessä opettajien välisellä ja opinto-ohjaajien keskinäisellä sekä tarvittaessa moniammatillisella yhteistyöllä. Opettajat hyödyntävät työssään ajantasaista tietoa jatko-opinnoista, työelämästä ja työtehtävistä sekä niissä tapahtuvista muutoksista. 

Perusopetuksen järjestäjä varautuu ohjaussuunnitelmissaan varmistamaan yhteisvalintaan liittyvän ohjauksen toteutumiseen niiden oppilaiden osalta, jotka eivät ole saaneet perusopetuksen päättötodistusta tai yhteisvalinnassa opiskelupaikkaa. Ohjausta toteutetaan todetun tarpeen mukaisesti myös lukuvuoden koulutyön päättymisen jälkeen työnantajan kanssa sovittavalla tavalla. Lisäksi joidenkin oppilaiden osalta päättötodistuksen saaminen siirtyy syksyyn, jonka vuoksi jatko-opintoihin liittyvää ohjausta kohdennetaan syksyyn. Oppilaanohjauksen viranhaltijalla on keskimäärin työvelvoitetta 30—50 tuntia kesäkuukausina. Työaika käytetään nykyisin pääasiallisesti yhteisvalintaan liittyvään työhön, lähinnä niiden opiskelijoiden ohjaamiseen, jotka eivät ole saaneet yhteisvalinnassa opiskelupaikkaa. Työ ajoittuu käytännössä kesäkuun puolivälin ja juhannuksen väliseen aikaan. 

Opetushallituksen vuonna 2014 hyväksymissä hyvän ohjauksen kriteereissä perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen tavoitteeksi asetetaan lasten ja nuorten laadukkaan ohjauksen saatavuuden varmistaminen asuinpaikasta ja olosuhteista riippumatta. Kriteerien mukaan hyvä ohjaus on jatkuvaa, vuorovaikutteista ja tavoitteellista toimintaa oppilaan oppimisen, kasvun ja kehityksen tueksi. Hyvässä ohjauksessa korostuu ohjauksen riittävyys ja monipuolisuus, aktiivisuuden, osallisuuden ja vastuullisuuden tukeminen, ohjaus kouluyhteisön yhteistyönä, osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö, ohjauksen rooli tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä, ohjausta koskeva suunnitelmallisuus, nivelvaiheisiin sekä koulutukseen ja uravalintoihin liittyvien päätösten tukeminen, työelämätaidot ja työelämään tutustuminen sekä ohjauspalveluista tiedottamisen merkitys. 

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvin arviointitulosten (2020) mukaan jatko-opintoihin ja uravalintoihin liittyvän ohjauksen saavutettavuus ja saatavuus perusopetuksessa ovat pääosin hyvällä tasolla eri alueilla, erikokoisten opetuksen järjestäjien keskuudessa sekä eri kieliryhmien kannalta tarkasteltaessa. Henkilökohtainen ohjaus toteutuu pääsääntöisesti hyvin. Haasteita on tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevien sekä vieraskielisten oppilaiden ohjauksen resursoinnissa. Lisää mahdollisuuksia henkilökohtaiseen ohjaukseen toivotaan erityisesti silloin, kun valintojen tekeminen tuottaa haasteita. Seitsemän prosenttia Karvin aineistossa haastatelluista opiskelijoista oli sitä mieltä, ettei ollut saanut tarvitsemaansa ohjausta. Parannettavaa on myös ryhmämuotoisen ohjauksen, vertaistuen sekä digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Perusopetuksen aikaisessa opinto-ohjauksessa lukiokoulutusta ja ammatillista koulutusta koskeva ohjaus toteutuu hyvin, sen sijaan tietoa on heikommin saatavilla nivelvaiheen koulutuksia sekä vapaan sivistystyön opintoja koskien. Karvin arviointiin vastanneista opetuksen järjestäjistä 37 prosentilla oli alle 100 oppilasta opinto-ohjaajaa kohden, 34 prosentilla oppilasmäärä oli 100—200 ja 29 prosentilla yli 200. Lukumääräisesti 28 järjestäjällä oli yli 250 oppilasta ohjaajaa kohden, eli noin 25 prosenttia vastanneista ei täytä laatukriteerin suositusta. 

Jahnukainen, Kalalahti ja Kivirauma (2019) ovat arvioineet perusopetuksen aikaisen ohjauksen toteutusta tutkimuksessaan maahanmuuttotaustaisista nuorista ja koulutuksesta. Havaintojen mukaan maahanmuuttajanuorten alisuoriutuminen suomalaisessa koulutusjärjestelmässä on ristiriidassa heidän suuren opiskelumotivaationsa ja koulumyönteisyytensä kanssa, eikä koulutusjärjestelmä pysty riittävästi tukemaan korkealle asetettuja koulutustavoitteita. Kielelliset vaikeudet saattavat hankaloittaa opiskeluvaikeuksien havaitsemista ja nuorten vahvuuksien tunnistamista. Nivelvaiheen opinnoista ja niissä tarjotusta vahvasta henkilökohtaisesta ohjauksesta olisi hyötyä erityisesti niille, joille jatko-opinnot aiheuttavat erityistä pohdintaa. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt Oikeus oppia –ohjelman, jolla parannetaan perusopetuksen laatua ja tasa-arvoa. Oikeus oppia –ohjelmassa toteutetaan toimenpiteitä oppilaanohjauksen ja erityisesti oppilaanohjauksen menetelmien kehittämiseksi vuosina 2020—2022. 

2.6.2  Opinto-ohjaus ja muu ohjaus lukiokoulutuksessa

Lukiolain 25 §:n mukaan lukiokoulutuksen oppimäärää suorittavalla opiskelijalla on oikeus saada säännöllisesti oppiainemuotoisen opinto-ohjauksen lisäksi tarpeidensa mukaista henkilökohtaista ja muuta opintojen ja jatko-opintoihin hakeutumiseen liittyvää ohjausta. Opiskelijalla, jonka opiskeluoikeus lukiokoulutuksen oppimäärän suorittamiseen on päättymässä tai joka on ilmoittanut eroamisestaan, on oikeus saada ohjausta muihin opintoihin hakeutumisessa. Säännös turvaa lukio-opintonsa keskeyttävien opiskelijoiden ohjaamista muihin opintoihin ja pienentää mahdollista syrjäytymisvaaraa. 

Lukiolaissa säädetään myös tutkinnon suorittaneen jälkiohjausvelvoitteesta. Lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaneella henkilöllä, joka ei ole saanut jatko-opiskelupaikkaa tutkintoon johtavassa koulutuksessa, on oikeus pyytäessään saada opintoihin hakeutumiseen ja urasuunnitelmiin liittyvää ohjausta oppimäärän suorittamisvuotta seuraavan vuoden aikana. Ohjauksesta vastaa koulutuksen järjestäjä, jonka oppilaitoksessa oppimäärä on suoritettu. 

Lukiolain 26 §:n mukaan lukio-opintojen etenemisen sekä jatko-opintoihin ja työelämään siirtymisen tueksi lukiokoulutuksen oppimäärää suorittava opiskelija laatii itselleen henkilökohtaisen opintosuunnitelman, joka sisältää opiskelusuunnitelman, ylioppilastutkintosuunnitelman sekä jatko-opinto- ja urasuunnitelman. Tavoitteena on, että opiskelija suunnittelee lukio-opintojaan ja tekee valintojaan siten, että hänellä on aiempaa syvällisempää tietoa koulutusvaihtoehdoista ja työelämästä sekä valmiudet hakeutua jatko-opintoihin välittömästi lukio-opintojen jälkeen. 

Lukiokoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (810/2018) 3 §:n mukaan koulutuksen tulee ohjata, innostaa ja luoda edellytyksiä jatkuvaan oppimiseen sekä parantaa opiskelijan tulevaisuuden hallinta- ja valintataitoja sekä valmiuksia ura- ja elämänsuunnitteluun. Koulutus kehittää opiskelijan valmiuksia arvioida ja uudistaa osaamistaan sekä tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämistarpeensa. Näin opiskelija kykenee hyödyntämään saamaansa opinto-ohjausta ja muuta ohjausta ja perehtyy monipuolisesti jatko-opintovaihtoehtoihin sekä osaa tehdä mielekkään jatko-opinto- ja urasuunnitelman lukio-opintojen aikana. 

Lukio-opiskelijalla tulee tällä hetkellä olla ryhmämuotoista opinto-ohjausta vähintään kahden kurssin verran. Uusien opetussuunnitelmien käyttöönoton myötä opinto-ohjausta oppiaineena tulee olemaan nuorten lukiokoulutuksessa neljän opintopisteen laajuisesti. Myös lukiokoulutukseen valmistavassa koulutuksessa opinto-ohjausta on neljän opintopisteen verran. Aikuisille tarkoitetussa lukiokoulutuksessa opinto-ohjausta ei ole säädetty opiskelijalle pakolliseksi oppiaineeksi. 

2.6.3  Opinto-ohjaus ja muu ohjaus ammatillisessa koulutuksessa

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 61 §:n 2 momentin mukaan opiskelijalla on oikeus saada henkilökohtaista ja muuta tarpeellista opinto-ohjausta. Opinto-ohjauksella tuetaan opiskelijaa opiskelu- ja työelämätaitojen kehittämisessä, opintojen aikaisissa valinnoissa, esimerkiksi omien tavoitteiden mukaisten tutkinnon osien valinnassa sekä jatko-opintoihin ja työelämään siirtymisessä tai työuralla etenemisessä. Opiskelijalle laadittavaan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan kirjataan sovitut ohjaukseen ja tukeen liittyvät asiat. Opinto-ohjausta antavat opinto-ohjaajien lisäksi ryhmänohjaaja ja opettajat. Ohjausta annetaan sekä yksilöllisesti että ryhmässä. 

Ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (673/2017) 2 §:n mukaan yksi yhteisten tutkinnon osa-alueista on opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet. Ammatillisten perustutkintojen perusteissa opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet -osa-alueen pakollisten osaamistavoitteiden laajuus on 1 osaamispiste. Osa-alueen tavoitteena on, että opiskelija osaa tunnistaa omia kiinnostuksen kohteitaan, mahdollisuuksiaan ja tuen tarpeitaan sekä tehdä tutkintoaan ja uraansa koskevia valintoja. Lisäksi tavoitteena on, että opiskelija osaa hankkia tutkinnon suorittamisen aikana tietoa erilaisista jatkokoulutusmahdollisuuksista ja koulutustarjonnasta ja valmistautua tutkinnon suorittamisen aikana työnhakuun ja oman osaamisensa esittelyyn. 

Ohjausvelvoitteista hakeutumisen yhteydessä säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 42 §:ssä. Säännöksen mukaan jatkuvassa haussa koulutuksen järjestäjän tehtävänä on selvittää yhdessä hakijan kanssa tämän suoritettavaksi soveltuva tutkinto, tutkinnon osa tai koulutus, sekä tarvittaessa ohjata hakija hakeutumaan toisen koulutuksen järjestäjän järjestämään koulutukseen taikka tarvittaessa muun tarkoituksenmukaisen palvelun piiriin. Lain 42 §:ssä säädetään myös ohjausvelvoitteista keskeyttämistilanteessa. Koulutuksen järjestäjän tehtävänä on selvittää yhdessä opiskelijan kanssa tälle soveltuvampi tutkinto tai koulutus sekä tarvittaessa ohjata opiskelija hakeutumaan toisen koulutuksen järjestäjän koulutukseen taikka muun tarkoituksenmukaisen palvelun piiriin, jos opiskelijaksi otettu haluaa perustellusta syystä vaihtaa tutkintoa tai koulutusta taikka opiskelija aikoo ilman hyväksyttävää syytä keskeyttää aloittamansa koulutuksen. 

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 42 §:n 3 momentissa säädetään koulutuksen järjestäjän erityisestä ohjausvelvoitteesta, jos opiskelijaksi otettu haluaa perustellusta syystä vaihtaa tutkintoa tai koulutusta taikka opiskelija aikoo ilman hyväksyttävää syytä keskeyttää aloittamansa koulutuksen. Koulutuksen järjestäjän tehtävänä on tällöin selvittää yhdessä opiskelijan kanssa tälle soveltuvampi tutkinto tai koulutus sekä tarvittaessa ohjata opiskelija hakeutumaan toisen koulutuksen järjestäjän koulutukseen taikka muun tarkoituksenmukaisen palvelun piiriin. 

Ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 9 §:n mukaan opiskelijalle laadittavaan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan kirjataan muun muassa opiskelijan urasuunnitelma. Opiskelijan jatkosuunnitelmista keskustellaan ja opiskelijaa ohjataan suunnitelmaan sisältyvän uraohjauksen yhteydessä opintojen alusta alkaen. Opintojen loppuvaiheessa käydään läpi suunnitelmaan kirjatut opiskelijan jatkosuunnitelmat tutkinnon suorittamisen jälkeen ja ohjataan opiskelijoita tarvittaessa opinto-ohjaajan puheille. Opiskelijaa uraohjataan siis ennakoivasti koko opintojen ajan ja tehostetusti opintojen päättövaiheessa. Monet koulutuksen järjestäjät kohdistavat täsmäohjausta niille opiskelijoille, joilla ei opintojen päättövaiheessa ole vielä selvää kuvaa siitä, mitä tehdä valmistumisen jälkeen. Ennakoivan ohjauksen ja päättövaiheeseen ajoittuvan täsmäohjauksen avulla halutaan vähentää jatko-ohjauksen tarvetta tutkinnon suorittamisen jälkeen. Valmistuvia opiskelijoita tuetaan itseohjautuvuuteen, mutta samalla heille kerrotaan saatavilla olevista ohjauspalveluista. Jos arvioidaan, että opiskelija ei kykene itsenäisesti siirtymään työmarkkinoille tai jatko-opintoihin, heille pyritään järjestämään tuettu siirtymä TE-keskuksen tai Ohjaamojen palveluihin. 

Tutkinnon suorittamisen jälkeinen ohjaus on koulutuksen järjestäjän oman harkinnan varassa, sillä ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöön ei sisälly velvoitetta jälkiohjauksesta. Opetushallituksen selvityksen mukaan ammatillisen koulutuksen järjestäjät nojaavat vahvasti ulkoisiin yhteistyökumppaneihin tutkinnon suorittamisen jälkeisessä ohjauksessa. Tutkinnon suorittaneet ohjataan olemaan yhteydessä esimerkiksi TE-palveluihin, Ohjaamoihin tai muihin ohjauspalveluita tarjoaviin tahoihin. Lisäksi tutkinnon suorittaneen mahdollisuudet saada jatko-ohjausta perustuvat pitkälti opiskelijan omaan aktiivisuuteen. Jatko-ohjauspalveluita tarjotaan tai tutkinnon suorittanut polutetaan muihin ohjauspalveluihin, jos hän osaa itse pyytää ohjausta. Osalla ammatillisen koulutuksen järjestäjistä on yhtenäisiä jatko-ohjauskäytäntöjä tai ne ovat kehittämässä mallia tutkinnon suorittaneiden jatko-ohjaukseen, mutta osa ei tee jatko-ohjausta lainkaan tai vain satunnaisesti opinto-ohjaajan itsenäisenä työnä. Ammatillisen tutkinnon suorittaneiden mahdollisuudet saada jatko-ohjausta vaihtelevat siis hyvin paljon koulutuksen järjestäjittäin ja asettavat tutkinnon suorittaneet eriarvoiseen asemaan. 

2.6.4  Ohjauksen riittävyys

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvin arviointiraportin (2020) mukaan ohjauksen saatavuus ja saavutettavuus opintojen alkuvaiheessa ovat pääosin hyvällä tasolla sekä lukiokoulutuksessa että ammatillisessa koulutuksessa. Opiskelijat olivat saaneet tarvitsemaansa tietoa opintojen tavoitteista ja sisällöistä. Lukiokoulutuksessa vastuu opintojen alkuvaiheen ohjauksesta kuului pääsääntöisesti opinto-ohjaajille, kun taas ammatillisessa koulutuksessa ryhmänohjaajille. Lukiokoulutuksen järjestäjät arvioivat alkuvaiheen ohjauksen resurssien riittävyyden hieman paremmaksi kuin ammatillisen koulutuksen järjestäjät. Mitä suurempi lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjä opiskelijamäärältään on, sitä heikommaksi järjestäjät näkevät resurssien riittävyyden. Ohjattavien määrä opinto-ohjaajaa kohden oli joissakin oppilaitoksissa hyvin suuri, lukioissa enimmillään 450 ja ammatillisessa koulutuksessa jopa 1 000 ohjattavaa yhtä opinto-ohjaajaa kohti. Valtaosa koulutuksen järjestäjistä oli laatinut ohjaussuunnitelman, jossa on määritelty muun muassa ohjauksen tavoitteet, toteutus ja vastuunjaot. Suunnitelma kuitenkin puuttui osalta järjestäjistä. 

Opiskelijoiden mahdollisuus yksilöohjaukseen toteutui sekä järjestäjien että opiskelijoiden mukaan hyvin, mutta kehitettävää oli digitaalisten palvelujen ja vertaistuen hyödyntämisessä ohjauksessa. Järjestäjät arvioivat tukevansa hyvin myös opiskelijoidensa urasuunnittelutaitojen ohjausta, ja opiskelijatkin kokivat saamansa tuen tältä osin hyväksi. Sekä koulutuksen järjestäjät että opiskelijat arvioivat opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden huomioimisen onnistuvan pääosin hyvin opintojen alkuvaiheessa. Koulutuksen järjestäjien vastausten mukaan henkilökohtaisen opintosuunnitelman tai henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadinta opiskelijoille opintojen alkuvaiheessa toteutui hyvin heidän oppilaitoksissaan, ammatillisessa koulutuksessa hieman paremmin (ka 4,6) kuin lukiokoulutuksessa (ka 4,2). Kun samaa asiaa kysyttiin opiskelijoilta, ammatillisessa koulutuksessa opiskelevista 88 prosenttia ilmoitti, että hänelle on tehty henkilökohtainen suunnitelma, mutta lukiolaisista vain 38 prosenttia. 

Karvin arviointiraportissa todetaan, että joka kolmannella toisen asteen aloittaneista opiskelijoista oli ollut ongelmia opinnoissaan. Suurin osa heistä oli saanut niihin apua. Oppimisvaikeuksiin saatiin tukea paremmin ammatillisessa koulutuksessa, kun taas lukiokoulutuksessa toteutui paremmin oppimis- ja opiskelutaitoihin liittyvä tuki. Opiskelijoiden oppimis- ja opiskelutaitojen vahvistamiseen sekä oppimisvaikeuksiin liittyvässä tuensaannissa opintojen alkuvaiheessa oli vaihtelua alueittain ja järjestäjän koon mukaan. Lukiokoulutuksen järjestäjät arvioivat keskeyttämisvaarassa olevien opiskelijoiden huomioimisen hieman paremmaksi kuin ammatillisen koulutuksen järjestäjät. Peruskouluaikaiset kokemukset heijastuivat toisen asteen opintoihin kiinnittymiseen ja opintojen käynnistymiseen. Esimerkiksi paljon tai erittäin paljon vaikeuksia peruskoulussa kokeneet lukio-opiskelijat kokivat opintojen käynnistymisen ja opintoihin kiinnittymisen heikommaksi kuin ne, joilla ei ollut kokemuksia oppimiseen liittyvistä vaikeuksista. Myös koko peruskoulun ajan kiusaamisen kohteeksi joutuneet opiskelijat kokivat sosiaalisen kiinnittymisen nykyisiin opintoihinsa heikommaksi kuin ne, joita ei ollut kiusattu. 

Arviointiraportissa nostetaan esiin myös keskeisimpiä opinto-ohjauksen kehittämiskohteita. Sekä lukiokoulutuksen että ammatillisen koulutuksen opiskelijat toivoivat saavansa enemmän ja yksilöllisempää ohjausta. Lukiokoulutuksen järjestäjät pitivät tärkeimpinä kehittämiskohteina ajan ja resurssien lisäystä sekä opiskelijoiden tuen tarpeiden tunnistamista. Ammatillisen koulutuksen järjestäjät nostivat kehittämiskohteeksi jatkuvan haun kautta tulevien opiskelijoiden ohjauksen. Myös henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadintaa tulisi kehittää sujuvammaksi. 

Opetushallituksen selvityksessä käsiteltiin toisen asteen ammatillisen koulutuksen siirtymä- ja nivelvaiheiden toimintaprosesseja ja malleja. Selvityksen mukaan toisen asteen koulutuksen järjestäjät arvioivat yhteistyön perusopetuksen kanssa sujuvaksi. Nivelvaiheen yhteistyössä merkittäväksi onnistumista takaavaksi tekijäksi nousi opiskelijoiden mahdollisuus ammatillisen koulutuksen aloihin tutustumiseen, jolloin hakijan on mahdollista saada tietoa erilaisista koulutusvaihtoehdoista ja hänet ohjataan hakeutumaan hänelle parhaiten soveltuvalle alalle ja koulutukseen. (Sujuvuutta siirtymiin, Opetushallituksen raportit ja selvitykset 2017:1) 

Toinen raportissa tärkeäksi havaittu yhteistyömuoto liittyi toisen asteen ammatilliseen koulutukseen opiskelijaksi aikovien oppilaiden tiedonsiirtoon. Vaikka syrjäytymisen ehkäisyä pidetään selvityksen mukaan äärimmäisen tärkeänä, ei koulutuksen järjestäjillä ole järjestelmiä, jotka mahdollistaisivat pudokkaiden tai riskiryhmään kuuluvien systemaattisen seurannan. Toisaalta peruskoulut eivät myöskään ole säädöksin velvoitettuja seuraamaan oppilaiden sijoittumista perusopetuksen jälkeen. Ainoastaan nuorisolaissa (1285/2016) säädetään välillisesti perusopetuksen järjestäjien seurantavelvoitteesta, sillä nuorisolain 11 §:n mukaan perusopetuksen järjestäjän tulee luovuttaa etsivää nuorisotyötä varten tiedot perusopetuksen päättäneestä nuoresta, joka ei ole sijoittunut perusopetuksen jälkeisiin opintoihin. Perusopetuslain 40 §:ssä säädetään perusopetuksen järjestäjälle velvollisuus siirtää alle 18-vuotiaan opetuksen tai koulutuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot toiselle perusopetuksen opetuksen tai toisen asteen koulutuksen järjestäjälle, jonka opetukseen oppilas siirtyy. Tiedonsiirto voi koskea myös salassa pidettäviä tietoja ja sen tavoitteena on luoda toisen asteen opiskeluhuolto- ja opetushenkilöstölle mahdollisimman hyvät valmiudet jatkaa yläkoulusta toiselle asteelle siirtyvien nuorten tukemista jatko-opinnoissa. Koulutuksen järjestäjät ovat kehittäneet paikallisia toimintamalleja, verkostoyhteistyömalleja ja kokeiluja, joissa nuorta ohjataan ja tuetaan perusopetuksen ja toisen asteen välisessä siirtymässä. 

2.7.1  Opiskeluhuolto

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisen opiskeluhuollon piirissä ovat perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa tai ammatillisessa perustutkinto- tai valmentavassa koulutuksessa olevat oppilaat ja opiskelijat. Opiskeluhuolto koostuu koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman mukaisesta opiskeluhuollosta ja opiskeluhuollon palveluista, joita ovat psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palvelut. Oppilaitoksen sijaintikunta vastaa opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen järjestämisestä alueellaan opiskelijan kotipaikasta riippumatta. 

Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä koko oppilaitosyhteisöä tukevana yhteisöllisenä opiskeluhuoltona. Oppilaitosyhteisössä tämä tarkoittaa toimintakulttuuria ja muun muassa yhteisöllistä toimintaa, kodin ja oppilaitoksen välistä yhteistyötä sekä turvallisuutta edistäviä toimenpiteitä. Opiskelijalla on myös oikeus yksilökohtaiseen opiskeluhuoltoon, jolla pyritään edistämään opiskelijan oppimista, terveyttä, hyvinvointia ja osallisuutta sekä ehkäisemään ongelmien syntymistä. Opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä oppilaitoksen työpäivänä sen jälkeen, kun opiskelija on tätä pyytänyt. Kiireellisessä tapauksessa mahdollisuus keskusteluun on järjestettävä samana tai seuraavana työpäivänä. 

Opiskeluhuoltoa toteutetaan ja johdetaan toiminnallisesta kokonaisuutena ja monialaisena suunnitelmallisena yhteistyönä opetus- sekä sosiaali- ja terveystoimen, opiskelijoiden, heidän huoltajiensa ja muiden tarvittavien yhteistyötahojen kanssa. 

Koulutuksen järjestäjä vastaa siitä, että opetussuunnitelman mukainen opiskeluhuoltosuunnitelma toteutuu. Opiskeluhuolto tulee järjestää eri toimijoiden yhteistyönä siten, että opiskeluhuollosta muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus. Koulutuksen järjestäjän on tiedotettava tarjolla olevasta opiskeluhuollosta opiskelijalle ja hänen huoltajilleen sekä tarvittaessa ohjattava oppilas opiskeluhuollon piiriin. 

Opiskelijan omat toivomukset ja mielipiteet on otettava huomioon häntä koskevissa toimenpiteissä ja ratkaisuissa hänen ikänsä, kehitystasonsa ja muiden henkilökohtaisten edellytystensä mukaisesti. Alaikäinen voi laissa määritellyin edellytyksin kieltää huoltajaansa osallistumasta itseään koskevan opiskeluhuoltoasian käsittelyyn sekä antamasta itseään koskevia salassa pidettäviä opiskeluhuollon tietoja huoltajalleen. Huoltajalla ei ole oikeutta kieltää alaikäistä käyttämästä opiskeluhuollon palveluja. 

Kodin ja oppilaitoksen yhteistyön sekä opiskeluhuollon keskeisistä periaatteista ja opetustoimeen kuuluvan opiskeluhuollon tavoitteista päätetään osana opetussuunnitelman perusteita tai muussa määräyksessä siten kuin perusopetuslain 14 §:ssä, lukiolain 10 §:ssä ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 99 §:n 1 momentissa säädetään. 

Koulutuksen järjestäjä arvioi opiskeluhuollon toteutumista ja vaikuttavuutta ja tekee opiskeluhuollon kokonaisuuden omavalvontaa yhteistyössä kunnan opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vastaa valtakunnallisesta opiskeluhuoltopalveluiden ohjaamisesta ja kehittämisestä yhteistyössä Opetushallituksen kanssa. Aluehallintovirastot valvovat, että koulutuksen järjestäjä järjestää opiskeluhuollon opetussuunnitelman mukaisesti. 

2.7.2  Opiskeluterveydenhuolto

Terveydenhuoltolaissa säädetään koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta. Lain 16 §:n mukaan kunnan on järjestettävä kouluterveydenhuollon palvelut alueellaan sijaitsevien perusopetusta antavien oppilaitosten oppilaille. Lain 17 §:n mukaan kunnan perusterveydenhuollon on järjestettävä opiskeluterveydenhuollon palvelut alueellaan sijaitsevien lukioiden ja ammatillista koulutusta antavien oppilaitosten opiskelijoille heidän kotipaikastaan riippumatta. Lain 23 §:n mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetuista oppilaitosten opiskelijoista. 

Neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta annetun valtioneuvoston asetuksen (338/2011) 3 §:n mukaan terveydenhuoltolain 23 §:ssä tarkoitettuja oppilaitoksia, joiden opiskelijoille kunnan on järjestettävä opiskeluterveydenhuollon palvelut, ovat muun muassa ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetut oppilaitokset, lukiolaissa tarkoitetut oppilaitokset ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain 2 §:n 3 ja 5 momentissa tarkoitetut oppilaitokset eli kansanopistot ja liikunnan koulutuskeskukset. Asetuksen mukaan oppilaitoksen opiskelijana pidetään säännöksessä mainitun oppilaitoksen opiskelijaa, joka opiskelee opintotukilain mukaiseen opintotukeen oikeuttavassa koulutuksessa. 

Terveydenhuoltolain 17 §:n mukaan opiskeluterveydenhuoltoon sisältyvät oppilaitoksen opiskeluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä opiskeluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen sekä seuranta kolmen vuoden välein, opiskelijoiden terveyden ja hyvinvoinnin sekä opiskelukyvyn seuraaminen ja edistäminen, johon sisältyvät lukion ja ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoille kaksi määräaikaista terveystarkastusta ja kaikille opiskelijoille terveystarkastukset yksilöllisen tarpeen mukaisesti, perusterveydenhuollon terveyden- ja sairaanhoitopalvelut, mukaan lukien mielenterveys- ja päihdetyö, seksuaaliterveyden edistäminen ja suun terveydenhuolto sekä opiskelijan erityisen tuen tai tutkimusten tarpeen varhainen tunnistaminen, opiskelijan tukeminen ja tarvittaessa jatkotutkimuksiin tai -hoitoon ohjaaminen sekä psykoterapiaan ohjaamisen edellyttämä hoito ja lausunto. Opiskeluterveydenhuoltoon kuuluu myös opiskelijan muun kuin oppisopimukseen perustuvan työpaikalla järjestettävän koulutuksen ja työharjoittelun aikainen terveydenhuolto. 

Terveydenhuoltolain mukaan kunnan perusterveydenhuollon ja Kansaneläkelaitoksen on opiskeluterveydenhuollon palveluja järjestäessään toimittava yhteistyössä alaikäisen opiskelijan vanhempien ja huoltajien, muun opiskelijahuolto- ja opetushenkilöstön, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön sekä muiden tarvittavien tahojen kanssa. Opiskeluterveydenhuolto on osa oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaista opiskeluhuoltoa sekä ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 99 §:n 3 momentin mukaista opiskelijahuoltoa. Kunnan perusterveydenhuollosta vastaavan viranomaisen tulee osallistua lukiolaissa tarkoitetun opetussuunnitelman ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettujen opiskelijahuollon järjestämistapojen laatimiseen siltä osin kuin ne koskevat opiskelijahuoltoa sekä oppilaitoksen ja kodin välistä yhteistyötä. 

2.7.3  Etsivä nuorisotyö

Etsivästä nuorisotyöstä, sen tehtävistä ja toteuttamisesta kunnissa säädetään nuorisolaissa. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa häntä sellaisten palvelujen ja muun tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan, itsenäistymistään, osallisuuttaan yhteiskuntaan ja muuta elämänhallintaansa sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille. Etsivä nuorisotyö perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen ja nuoren kanssa tehtävään yhteistyöhön. Etsivä nuorisotyö aloitetaan ensisijaisesti perustuen nuoren itsensä antamiin tietoihin ja hänen omaan arvioonsa tuen tarpeesta. Etsivä nuorisotyö voidaan aloittaa myös muiden viranomaisten luovuttamien tietojen perusteella. 

Etsivän nuorisotyön järjestäminen on kunnille vapaaehtoinen tehtävä. Kun kunta järjestää etsivää nuorisotyötä, sen tulee nimetä etsivän nuorisotyön toimeenpanosta vastaava kunnan viranhaltija tai kuntaan työsopimussuhteessa oleva henkilö. Etsivällä nuorisotyöntekijällä on oltava riittävä koulutus ja kokemus nuorten kanssa tehtävästä työstä. Etsivää nuorisotyötä voivat järjestää kunta tai useat kunnat yhdessä. Kunta voi järjestää etsivää nuorisotyötä hankkimalla palveluja myös nuorten palveluja tuottavalta yhteisöltä, jolloin kunta vastaa siitä, että sen hankkimat palvelut järjestetään nuorisolain mukaisesti. Etsivän nuorisotyön tekemistä tuetaan valtionavustuksilla. Valtionavustus myönnetään erityisavustuksena etsivän nuorisotyöntekijän palkkauskuluihin. 

Etsivää nuorisotyötä on 94 prosentissa Suomen kunnista. Etsivän nuorisotyön valtionavustuksia myönnettiin aluehallintovirastojen kautta vuonna 2019 yhteensä 12,5 miljoonaa euroa. Etsivää nuorisotyötä on 277 manner-Suomen kunnassa. 

Valtionavustusta saaneille etsivän nuorisotyön järjestäjille tehdyn kyselyn mukaan vuonna 2019 etsivä nuorisotyö tavoitti 20 924 nuorta, joista 11 996 oli miehiä. Pääasiassa nuoret ovat 16—20-vuotiaita (53,8 %) ja 21—25-vuotiaita (32,4 %). Etsivän nuorisotyön tavoittamat nuoret tulevat oppilaitosten (31,1 %), sosiaali- ja terveystoimen (13,3 %), nuorisotyön (9,1 %), muiden viranomaisten, kuten TE-toimiston, Puolustusvoimien/kutsuntojen tai siviilipalvelukeskuksen (13,7 %) kautta taikka suoraan itse ilmoittautumalla (26,0 %). Lähettävän tahon tieto puuttui 1 prosentin kohdalta. 

Etsivä nuorisotyö ohjaa nuoria monipuolisesti eri palveluihin ja toimenpiteisiin. Nuoren ohjausprosessin aikana nuorta tuetaan etsivän nuorisotyön itsensä järjestämällä toiminnalla sillä aikaa, kun nuori odottaa pääsyä muuhun palveluun. Nuoria on tuettu erityisesti työhallinnon palveluihin, kuten työnhakuun, ammatinvalinnanohjaukseen ja työkokeiluihin. Sosiaali- ja terveystoimen palveluista nuoret ovat erityisesti tarvinneet mielenterveys- ja toimeentuloon liittyviä palveluja. Nuoria on usein tuettu myös hakemaan opiskelupaikkaa tai jatkamaan ammatillisia opintoja. 

Nuorisolain 11 §:ssä säädetään nuoren yksilöinti- ja yhteystietojen luovuttamisesta laissa määritellyissä tilanteissa etsivää nuorisotyötä varten. Tällöin nuori ei itse ole oma-aloitteisesti hakeutunut etsivän nuorisotyön eikä minkään muunkaan viranomaisen palvelun piiriin tai hän on keskeyttämässä palvelun. Nuoren yksilöinti- ja yhteystiedot sisältävät nuoren nimen, puhelinnumeron, sähköpostiosoitteen, osoitteen sekä tarvittaessa henkilötunnuksen tai muun tiedon, jonka perusteella nuoreen on mahdollista saada yhteys. Yhteystiedot luovutetaan alle 29-vuotiaasta nuoresta. 

Tietojen luovuttamisen edellytyksenä etsivää nuorisotyötä varten on nuoren suostumus, jollei nuorisolaissa tai muualla toisin säädetä. Nuoren suostumus on lähtökohtana kaikissa tilanteissa, jolloin viranomainen tai joku muu taho havaitsee nuorella tuen tarvetta, muttei omilla toimillaan kykene tavoittamaan tai auttamaan nuorta. Nuoren suostumus on aina ensisijainen vaihtoehto. 

Nuorisolain 11 §:n 2 momentissa säädetään tilanteista, jolloin nuoren yksilöinti- ja yhteystiedot voidaan luovuttaa etsivää nuorisotyötä varten salassapitosäännösten estämättä. Momentissa mainituille viranomaisille on säädetty velvoite luovuttaa nuorta koskevat tiedot etsivää nuorisotyötä varten nuoren tavoittamiseksi ja varhaisen tuen toteuttamiseksi. Tietojen luovuttamisen tarkoituksena on turvata nuorelle mahdollisuus saada viiveettä apua ja tietoa julkisista palveluista, joita hän voi tarvita. Kaikki säännöksessä tarkoitetut tiedot luovutetaan nuoren kotikunnalle, joka toimittaa ne etsivälle nuorisotyölle, jos sitä kunnassa järjestetään. Arkaluonteisten tietojen luovuttamisessa edellytetään asianomaisen suostumusta. 

Opetuksen järjestäjän on luovutettava nuoren kotikunnalle etsivää nuorisotyötä varten tiedot perusopetuksen päättäneestä nuoresta, joka ei ole sijoittunut perusopetuksen jälkeisiin opintoihin. Etsivällä nuorisotyöllä on siten salassapitosäännösten estämättä oikeus saada kunnan alueella toimivalta opetuksen järjestäjältä opiskelupaikkaa vaille jääneen nuoren yksilöinti- ja yhteystiedot. Opinto-ohjaajan tulee luovuttaa etsivälle nuorisotyölle tiedot peruskoulun päättäneestä nuoresta silloin, kun nuori ei ole yhteishaussa tai sitä seuranneessa täydennyshaussa saanut opiskelupaikkaa. Tiedot tulee luovuttaa myös silloin, jos peruskoulun päättänyt nuori ei vastaanota saamaansa opiskelupaikkaa tai ei aloita opintojaan. Toiseksi koulutuksen järjestäjän on luovutettava nuoren kotikunnalle etsivää nuorisotyötä varten tiedot nuoresta, joka keskeyttää opinnot ammatillisessa koulutuksessa tai lukiokoulutuksessa. 

Nuorisolain 11 §:n 3 momentissa säädetään tilanteista, joissa nuoren tiedot voidaan jättää luovuttamatta etsivää nuorisotyötä varten. Opetuksen tai koulutuksen järjestäjä, puolustusvoimat ja siviilipalveluskeskus voivat jättää tiedot 2 momentissa tarkoitetusta nuoresta luovuttamatta, jos ne arvioivat käytettävissään olevien tietojen perusteella ja nuoren tilanne ja tuen tarve kokonaisuudessaan huomioon otettuna, ettei nuori ole nuorisolain 10 §:ssä tarkoitettujen palvelujen ja muun tuen tarpeessa. Tarkoituksena on, että esimerkiksi perusopetuksen opinto-ohjaajat voivat alustavasti arvioida opiskelupaikkaa vaille jääneiden nuorten tilanteen ja luovuttaa etsivälle nuorisotyölle vain niiden nuorten tiedot, joiden opinto-ohjaaja arvioi tarvitsevan tukea ja joita opinto-ohjaaja ei itse tavoita tai kykene auttamaan. Myös koulutuksen järjestäjä voi jättää nuoren tiedot luovuttamatta, jos nuori ei kokonaisarvion perusteella näyttäisi tarvitsevan tukea. Nuori on esimerkiksi voinut opiskelupaikan sijasta saada työpaikan tai hän on lähtenyt ulkomaille opiskelemaan tai töihin. 

2.7.4  Nuorten työpajatoiminta

Nuorten työpajatoiminnasta, sen tehtävistä ja tarkoituksesta sekä valtionavustuksen myöntämisestä nuorten työpajatoimintaan säädetään nuorisolaissa. Nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuuden hyväksymisestä ja valtionavustuksen myöntämisestä nuorten työpajatoimintaan säädetään tarkemmin nuorisotyöstä ja -politiikasta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (211/2017). 

Nuorten työpajatoiminnan tehtävänä on valmennuksen avulla parantaa nuoren valmiuksia päästä koulutukseen, suorittaa koulutus loppuun ja päästä avoimille työmarkkinoille tai muuhun tarvitsemaansa palveluun. Työpajatoiminnan tarkoitus on parantaa nuoren elämänhallinnan taitoja, edistää hänen kasvuaan, itsenäistymistään ja osallisuuttaan yhteiskuntaan. 

Työpajatoimintaa on tarjolla yli 95 prosentissa manner-Suomen kunnista. Työpajatoiminnan järjestäjänä voi toimia kunta, kuntayhtymä, osakeyhtiö, osuuskunta, yhdistys tai säätiö. Valtionavustusta saavia työpajoja oli vuonna 2019 yhteensä 229, joista noin 67 prosenttia oli kunnallisia organisaatioita. 

Työpajalle tullaan pääsääntöisesti viranomaisen tai julkista tehtävää hoitavan ohjaamana, mutta nuori voi myös oma-aloitteisesti hakeutua työpajalle. Työpajalle lähettävänä tahona on useimmiten TE-toimisto, työvoiman palvelukeskus, oppilaitos, sosiaalitoimi tai etsivä nuorisotyö. Työpajalle ohjatun nuoren valmennuksesta tehdään kirjallinen sopimus lähettävän tahon kanssa, jotta valmennuksen onnistumista voi seurata. 

Vuonna 2019 nuorten työpajoilla on ollut 16—18-vuotiaita valmentautujia yhteensä 2 363. Heistä 1 307 valmentautujaa on päättänyt työpajajakson vuoden 2019 aikana. Kyseisistä työpajajakson päättäneistä valmentautujista työpajajakson jälkeen 57 prosenttia on jatkanut koulutukseen, 6 prosenttia työelämään, 16 prosenttia muuhun ohjattuun palveluun (esim. kuntoutus), 7 prosenttia on jatkanut muualla (esim. varusmiespalvelu tai perhevapaa) ja 13 prosenttia jäi työttömäksi. Nuorten työpajalle 16—18-vuotiaiden ohjaavana tahona oli oppilaitos 741 kertaa (joista peruskoulu 113, toisen asteen oppilaitos 579 ja muu oppilaitos 49 kertaa), työvoimahallinto 289 kertaa, sosiaali- ja terveystoimi 720 kertaa (esim. etsivä nuorisotyö 373 kertaa), muut viranomaiset (esim. Kansaneläkelaitos) 89 kertaa ja muu taho (esim. itse hakeuduttu suoraan työpajalle) 470 kertaa. 

Työpajalla yksittäinen valmentautuja voi olla useamman palvelun tai toimenpiteen piirissä vuoden aikana. 16—18-vuotiaat valmentautujat olivat vuonna 2019 yhteensä 2 475 palvelun piirissä, joista koulutuspalvelujen osuus oli 27 prosenttia (yhteensä 663 toimenpidettä, joista peruskoulu tai pajakoulu 206, koulutussopimus 216, ammatillinen koulutus 195, oppisopimus 5, ammatillinen erityisopetus 15, tuotantokoulu 3 ja lukio 23 toimenpidettä). Muita yksittäisiä merkittäviä toimenpiteitä olivat työkokeilu (20 %) ja kuntouttava työtoiminta (18 %). 

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnalliseen työpajakyselyyn 2018 vastanneista työpajoista lähes neljännes on ilmoittanut, että niillä on yhtenä yhteistyömuotona mahdollisuus perusopetuksen oppimäärän osasuorittamiseen. Ammatillisen koulutuksen oppilaitosten kanssa yhteistyömuodot ovat myös moninaisia. Yleisin yhteistyömuoto on työpajanuorten tutustuminen oppilaitokseen ja työssäoppimisjaksot. Yli 42 prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti, että työpajojen ja ammatillisen oppilaitoksen yhteistyö muotoillaan opinnollistamisen kautta. 

Työpajatoiminnassa opinnollistamisella tarkoitetaan työelämälähtöistä valmennusta ja ohjausta, jonka tavoitteena on valmentautujan osaamisen lisääminen ja näkyväksi tekeminen eri koulutustasojen tutkintojen perusteiden mukaisesti. Kertynyt osaaminen tehdään näkyväksi erillisillä dokumenteilla tai järjestämällä näyttö työpajan tarjoamien työtehtävien puitteissa. Osaamisen tunnustamisen osaksi suoritettavaa tutkintoa tai koulutusta voi tehdä ainoastaan koulutuksen järjestäjä lainsäädännön määräämällä tavalla. Mikäli koulutuksen järjestäjä tunnustaa aiemmin hankitun osaamisen, saa henkilö osaamistaan vastaavan tutkintotodistuksen tai -suorituksen. Osaamista voidaan tunnustaa myös osittain. Tällöin henkilön pitää hankkia ja osoittaa puuttuva osaaminen kunkin tutkinnon edellyttämällä tavalla. 

Kaikki työpajat voivat toimia ammatillisen koulutuksen oppimisympäristönä, niin ammatillisissa kuin yhteisissäkin tutkinnon osissa, kunhan yhteistyö on luotu koulutuksen järjestäjän kanssa. Vuoden 2019 lopussa päättyneen työpajatoiminnan opinnollistamishankkeen (Valtakunnallinen työpajayhdistys) alkukartoituksen perusteella oppimisympäristön oli vuoden 2018 keväällä tunnistanut hieman alle 40 prosenttia kaikista työpajoista. Hankkeen jälkeen osuuden arvioidaan olevan 60 prosenttia. Hankkeen tarkoituksena on ollut tunnistaa työpajojen oppimisympäristöjä, lisätä työpajatoimijoiden osaamisen tunnistamistaitoja sekä vahvistaa työpajojen yhteistyötä koulutuksen järjestäjien kanssa. 

Jos perusopetuksen jälkeen opiskelemaan hakeutuminen tuottaa nuorelle hankaluuksia, opiskelijan erityisen tuen tarve on tiedossa tai nuori haluaisi tutustua johonkin ammattialaan selvittääkseen, mikä olisi itselle sopiva ala, voidaan näissä tilanteissa hyödyntää työpajatoimintaa, jonka oppimisympäristö on tunnistettu. Työhön ja alaan tutustuminen on mahdollista työpajoilla kuten muillakin työpaikoilla esimerkiksi työkokeiluna. Työpajat tarjoavat lisäksi yksilöllistä ja ryhmämuotoista valmennusta sekä kokonaisvaltaista tukea. Oppimisympäristöinä työpajat ovat työvaltaisia, tuettuja ja yhteisöllisiä. Toiminnassa tuetaan sekä geneeristen että ammatillisten taitojen oppimista ja vahvistumista. 

Mikäli ammatillisessa koulutuksessa opiskelijalla on hankaluuksia, jotka estävät tai haittaavat opiskelua oppilaitoksessa, on työpajayhteistyö yksi mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen. Oppilaitos voi tarvittaessa esittää opiskelijalle opintojen suorittamispaikan vaihtoa koulun ulkopuoliseen oppimisympäristöön. Ennen työpajajakson aloittamista oppilaitoksen opetus- tai opiskelijahuoltohenkilöstö ja työpajan ohjaushenkilöstö keskustelevat mahdollisuuksista, jotka työpajajakso tarjoaisi tilanteeseen ja samalla tehdään pajaopiskelua koskeva sopimus. Työpajajakson jälkeen oppilaitoksen kirjoilla oleva pajalla opintojaan suorittanut opiskelija palaa yleensä oppilaitokseen. Erilaisten tukijaksojen lisäksi työpajoilla on opiskelijoita koulutussopimuksella sekä suorittamassa oppisopimuskoulutusta. Näin työpajatoiminta ehkäisee opintojen keskeyttämistä, tukee koulutuksen läpäisyä ja vähentää koulupudokkuutta. 

Työpajatoiminnasta hyötyvät myös esimerkiksi opintonsa kokonaan keskeyttävät nuoret, joille voidaan tarjota tukea uuden suunnan ja jatkopolkujen löytämiseen. Työpajat tukevat opinnollistetulla työtoiminnallaan ja ohjauksellaan opintonsa keskeyttänyttä myös myöhemmässä vaiheessa, kun opiskelija on itse valmis ammatin hankintaa edistävään yhteistyöhön. Lisäksi työpajojen työhönvalmennuksella voidaan tukea vastavalmistuneita nuoria sijoittumaan työmarkkinoille. 

2.7.5  Kuntoutuspalvelut

Ammatillinen kuntoutus auttaa työllistymään, pysymään työelämässä tai palaamaan sinne sairaudesta tai vammasta huolimatta. Ammatillisesta kuntoutuksesta säädetään Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetussa laissa (566/2005). Lain mukaan Kansaneläkelaitos järjestää työ- ja ansiokyvyn tukemiseksi tai parantamiseksi taikka työkyvyttömyyden estämiseksi tarkoituksenmukaista ammatillista kuntoutusta, jos asianmukaisesti todettu sairaus, vika tai vamma on aiheuttanut tai sen arvioidaan aiheuttavan lähivuosina henkilön työ- tai opiskelukyvyn ja ansiomahdollisuuksien olennaisen heikentymisen. Henkilön työ- tai opiskelukyvyn ja ansiomahdollisuuksien olennaista heikentymistä arvioitaessa otetaan huomioon vakuutetun kokonaistilanne. Kansaneläkelaitoksella ei ole velvollisuutta järjestää ammatillista kuntoutusta, jos ammatillinen kuntoutus on järjestetty työeläkelakien tai erityisopetusta koskevien säännösten perusteella. 

Kansaneläkelaitos järjestää ammatillisena kuntoutuksena kuntoutustarvetta ja -mahdollisuuksia selvittäviä tutkimuksia, työ- ja koulutuskokeiluja, työkykyä ylläpitävää ja parantavaa valmennusta sekä työhön valmennusta. Lisäksi ammatillisena kuntoutuksena järjestetään perus-, jatko- ja uudelleenkoulutusta ammattiin tai työhön, joka sairauden, vian tai vamman rajoitukset huomioon ottaen on vakuutetulle sopivaa, sekä tällaisen koulutuksen suorittamiseksi välttämätöntä yleissivistävää koulutusta ja valmennusta. Ammatillisena kuntoutuksena järjestetään myös muita edellä lueteltuihin rinnastettavia, opiskelun tai työn kannalta välttämättömiä toimenpiteitä. 

Nuorten ammatillisen kuntoutuksen järjestämistä koskevat säännökset ovat tulleet voimaan vuoden 2019 alussa. Lain mukaan Kansaneläkelaitos järjestää 16—29-vuotiaille ammatillista kuntoutusta (nuoren ammatillinen kuntoutus), jos henkilön toimintakyky on olennaisesti heikentynyt, kuntoutus on tarkoituksenmukaista vakuutetun toimintakyvyn ja elämänhallinnan sekä opiskelu- tai työllistymisvalmiuksien tukemiseksi tai edistämiseksi ja kuntoutus on tarpeen tukemaan tai edistämään vakuutetun kykyä opiskella tai työllistyä. Kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa otetaan huomioon, voidaanko haetulla kuntoutuksella edistää hakijan toimintakykyä, elämänhallintaa sekä valmiuksia ja kykyä opiskella tai työllistyä. 

Nuoren ammatillinen kuntoutus suunnitellaan aina yksilöllisesti ja sen tavoitteet määritellään yhdessä kuntoutujan kanssa. Nuoren ammatillista kuntoutusta haettaessa ei tarvitse tietää, minkälaista kuntoutusta haetaan, vaan Kansaneläkelaitos ohjaa hakijaa valitsemaan sopivan kuntoutusmuodon. Ilman lääkärinlausuntoa nuoren ammatillisena kuntoutuksena voidaan myöntää NUOTTI-valmennus, ammatillinen kuntoutusselvitys, työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus tai koulutuskokeilu. NUOTTI-valmennuksessa nuori saa itselleen henkilökohtaisen valmentajan, joka auttaa nuorta suunnittelemaan tulevaisuuttaan ja tarvittaessa myös käytännön asioissa. NUOTTI-valmennuksessa nuori ja valmentaja tapaavat säännöllisesti nuoren omassa arkiympäristössä. Kuntoutusselvityksessä nuorten työ- tai opiskelukykyyn taikka toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä tunnistetaan ja arvioidaan moniammatillisen työryhmän tuella. Kuntoutusselvityksen tekeminen toteutetaan palveluntuottajan kuntoutustiloissa ja se kestää enintään 12 kuntoutuspäivää ja 1—3 seurantapäivää. 

Työllistymistä edistävässä ammatillisessa kuntoutuksessa on kolme vaihtoehtoista palvelulinjaa, joita ovat työkokeilu, työhönvalmennus sekä näiden yhdistelmä. Työkokeilussa työtä tehdään nuoren valitsemalla työpaikalla ja kokeilu voi kestää 3—6 kuukautta. Työhönvalmennuksen tarkoituksena puolestaan on antaa tukea työpaikan etsintään. 

Koulutuskokeilu on tarkoitettu nuorelle, jolla on sairauden tai vamman vuoksi erityisiä vaikeuksia koulutusalan valinnassa. Kokeilussa tutustutaan oppilaitokseen ja koulutuksen sisältöön, minkä avulla nuori saa käsityksen koulutuksen asettamista vaatimuksista. Koulutuskokeilussa nuori valitsee itse oppilaitoksen, jossa koulutuskokeilu toteutetaan. Koulutuskokeilu kestää enintään 10 päivää. 

Myös koulutusta voidaan järjestää ammatillisena kuntoutuksena. Kansaneläkelaitos voi maksaa tukea sellaiseen koulutukseen, joka mahdollistaa henkilön osallistumisen työelämään sairaudesta tai vammasta huolimatta. Tällöin henkilö hankkii itse opiskelupaikan ja suorittaa opintojaan normaalisti, mutta koulutukseen myönnetyn kuntoutuspäätöksen perusteella korvataan varsinaisia opiskelukustannuksia sekä koti- ja koulupaikkakunnan välisiä matkakustannuksia, ei kuitenkaan päivittäisiä koulumatkakustannuksia. Koulutuksena järjestettävää kuntoutusta voi hakea vain lääkärinlausunnon perusteella. 

2.9.1  Perusopetuksen lisäopetuksen rahoitus

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 5 §:n mukaan perusopetuksen lisäopetuksen rahoitus määräytyy oppilasmäärän ja oppilasta kohden määrätyn yksikköhinnan perusteella. Valtiovarainministeriö vahvistaa vuosittain kotikuntakorvauksen perusosan, jota käytetään opetus- ja kulttuuriministeriön yksikköhintojen rahoituksen pohjana. 

Lisäopetuksen yksikköhinnan määräytymisestä säädetään rahoituslain 29 §:ssä, jonka mukaan lisäopetuksen yksikköhinta saadaan, kun valtiovarainministeriön kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 38 §:n mukaisesti päättämän kotikuntakorvauksen perusosasta vähennetään 320,77 euroa, ja saatu erotus kerrotaan luvulla 1,26. Lisäopetuksen yksikköhinnan lisäksi opetuksen järjestäjä saa pidennettyä oppivelvollisuutta vastaavan lisärahoituksen niistä oppilaista, jotka ovat olleet pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä perusopetuksen oppimäärää suorittaessaan. Pidennetyn oppivelvollisuuden lisärahoituksen kerroin vaikeimmin kehitysvammaisten osalta on 4,76 ja muiden kehitysvammaisten osalta on 2,97. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö vahvistaa vuosittain perusopetuksen lisäopetuksen yksikköhinnan. Vuonna 2020 yksikköhinta on 8 239,78 euroa ja yksityisille opetuksen järjestäjille 8 575,14 euroa. Lisäopetuksen yksikköhintaa ei tarkisteta toteutuneen kustannustason perusteella. Tarkistamisesta luovuttiin vuoden 2017 alussa. Sen sijaan valtiovarainministeriö tarkistaa kotikuntakorvauksen perusosan vuosittain. Rahoituslain 48 a §:n mukaan rahoitus varainhoitovuodelle lasketaan varainhoitovuotta edeltäneen syyskuun 20 päivän oppilasmäärän mukaan, eikä sitä tarkisteta toteutuneen oppilasmäärän mukaiseksi. 

2.9.2  Lukiokoulutuksen ja lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen rahoitus

Lukiokoulutuksen rahoitus määräytyy opiskelijamäärien sekä opiskelijaa kohden määrättyjen yksikköhintojen perusteella. Rahoituslain 23 §:n mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään vuosittain seuraavan varainhoitovuoden rahoituksen perusteena käytettävä lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta. Opetus- ja kulttuuriministeriö määrää järjestäjäkohtaiset yksikköhinnat. 

Lukion opiskelijamäärään luetaan mukaan lukion oppimäärää suorittavat ja lukiokoulutukseen valmistavaa koulutusta suorittavat opiskelijat. Lukiokoulutuksen kokonaisrahoitus perustuu kustannuspohjaan eli lukiokoulutuksen järjestämisestä koulutuksen järjestäjille aiheutuneisiin kokonaiskustannuksiin. Lukion järjestäjäkohtaisista yksikköhinnoista säädetään rahoituslain 24 §:ssä. Lukion yksikköhinnat opiskelijaa kohden lasketaan vuosittain kaikille koulutuksen järjestäjille lukiokoulutuksesta yksikköhintojen määräämistä edeltänyttä vuotta edeltäneenä vuonna aiheutuneiden valtakunnallisten kokonaiskustannusten perusteella. Yksikköhintoja laskettaessa valmistavan koulutuksen opiskelijoiden lukumäärää painotetaan kertoimella 1,21 ja aikuisille tarkoitetun lukiokoulutuksen tai valmistavan koulutuksen opiskelijamäärää kertoimella 0,65. Aikuisopiskelijoiden alempi kerroin perustuu aikuisille tarkoitetun lukiokoulutuksen alhaisempaan opetustuntimäärään. Yksikköhinnat määrätään siten, että ne euromäärät, jotka saadaan kertomalla koulutuksen järjestäjille lasketut yksikköhinnat koulutuksen järjestäjien opiskelijoiden määrillä, yhteenlaskettuina vastaavat valtakunnallisia kokonaiskustannuksia. 

Lukiokoulutuksen järjestäjän yksikköhinta lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen opiskelijoiden osalta määrätään porrastamalla rahoituslain 23 §:n nojalla säädettyä lukiokoulutuksen keskimääräistä yksikköhintaa kertomalla keskimääräinen yksikköhinta luvulla 1,21. Lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen hinta on siis kaikille järjestäjille sama, koska se ei perustu järjestäjäkohtaisesti määrättyyn yksikköhintaan, vaan keskimääräiseen yksikköhintaan. 

Rahoituslain 48 §:n 1 momentin mukaan lukiossa varainhoitovuoden rahoitus lasketaan varainhoitovuotta edeltäneen vuoden keskimääräisen opiskelijamäärän mukaan. Ennakollinen rahoitus tarkistetaan varainhoitovuoden keskimääräisten opiskelijamäärien mukaiseksi varainhoitovuoden loppuun mennessä. Lukiokoulutuksessa rahoitus myönnetään siis ennakollisena varainhoitovuotta edeltävän vuoden opiskelijan määrän mukaisesti ja tarkistetaan varainhoitovuoden lopussa toteutuneen opiskelijamäärän mukaiseksi. Rahoitus myönnetään ja tarkistetaan tammikuun 20 päivän ja syyskuun 20 päivän opiskelijamäärien painotetun keskiarvon perusteella. 

Valtioneuvosto on vahvistanut lukiokoulutuksen vuoden 2020 keskimääräiseksi yksikköhinnaksi 6 305,48 euroa. Valmistavan koulutuksen yksikköhinta saadaan kertomalla lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta luvulla 1,21, eli valmistavan koulutuksen vuoden 2020 yksikköhinta on 7 629,63 euroa. 

Kunnan omarahoitusosuudesta lukiokoulutuksessa säädetään rahoituslain 8 §:ssä. Kunnan omarahoitusosuus lukiokoulutuksen käyttökustannuksista on 57,30 prosenttia ja maahanmuuttajille ja vieraskielisille järjestettävään lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen käyttökustannuksista 50 prosenttia. 

2.9.3  Ammatillisen koulutuksen ja ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen rahoitus

Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä on budjettiperusteinen eli ammatillista koulutusta rahoitetaan valtion talousarvioon otettavan määrärahan puitteissa. Ammatillisen koulutuksen rahoitus jakaantuu eri rahoitusosuuksiin, joita myönnetään erilaisten toteutuneiden suoritteiden perusteella. Perusrahoituksen osuus on 50 prosenttia, suoritusrahoituksen osuus 35 prosenttia ja vaikuttavuusrahoituksen osuus 15 prosenttia. Lisäksi myönnetään strategiarahoitusta. Perusrahoitusta myönnetään toteutuneiden opiskelijavuosien perusteella, suoritusrahoitusta suoritettujen tutkintojen ja tutkinnon osien perusteella ja vaikuttavuusrahoitusta tutkinnon suorittaneiden opiskelijoiden työllistymisen ja jatko-opintoihin siirtymisen sekä kerättävän opiskelijapalautteen perusteella. Ammatillisen koulutuksen rahoitus ei perustu ennalta määrättävään yksikköhintaan, vaan rahoitus määräytyy suhteellisesti sen mukaisesti, miten paljon koulutuksen järjestäjällä on rahoituksen perusteena huomioitavia suoritteita verrattuna kaikkien koulutuksen järjestäjien suoritteisiin. 

Rahoituslain mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö päättää koulutuksen järjestäjän varainhoitovuoden tavoitteellisen opiskelijavuosien määrän vuosittain valtion talousarvion rajoissa. Varainhoitovuodelle myönnettävä perusrahoitus määräytyy suoritepäätöksellä päätetyn tavoitteellisen opiskelijavuosimäärän perusteella, jota on painotettu varainhoitovuotta edeltävää vuotta edeltävän vuoden toteutuneisiin opiskelijavuosiin perustuvalla painokertoimella. Painokertoimen laskennassa toteutuneita opiskelijavuosia painotetaan muun muassa tutkintorakenteeseen kuuluvien eri tutkintojen ja valmentavan koulutuksen järjestämiskustannusten perusteella sekä ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 64 §:ssä tarkoitetun erityisen tuen tai 65 §:ssä tarkoitetun vaativan erityisen tuen järjestämisen perusteella. Kertoimet perustuvat koulutuksen järjestämisen kustannuksiin. Kertoimista säädetään ammatillisen koulutuksen rahoituksesta annetussa opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksessa (682/2017). Suoritepäätöksellä myönnettävä rahoitus on lopullinen, eikä sitä tarkisteta toteutuneen opiskelijavuosimäärän perusteella. Tavoitteellisissa opiskelijavuosissa ei eritellä valmentavan koulutuksen osuutta erikseen. 

Kuntien rahoitusosuus ammatillisen koulutuksen rahoituksessa on euromäärä, joka saadaan, kun rahoituslaissa tarkoitettu valtion määräraha kerrotaan luvulla 1,3461. Kuntien rahoitusosuus on kuitenkin enintään vuoden 2017 tasossa. Käytännössä vuoteen 2017 verrattuna ammatillisen koulutuksen budjettiperusteinen valtion määräraha on kasvanut siten, että edellä mainittu kerroin ei tule sovelletuksi, vaan kuntien rahoitusosuus ammatillisen koulutuksen rahoituksessa on indeksitarkistettuna vuoden 2017 tasossa. 

Ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta rahoitetaan vain perusrahoituksena. Perusrahoitusta myönnettäessä VALMA-koulutuksen opiskelijoiden toteutuneita opiskelijavuosia painotetaan opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädetyllä painokertoimella. Varainhoitovuonna 2020 tämä painokerroin on 1,41. Jos VALMA-koulutuksen opiskelija suorittaa valmentavan koulutuksen aikana ammatillisen tutkinnon osan tai osia, otetaan nämä suoritukset kuitenkin huomioon tutkinnon osina suoritusrahoituksessa. Jos VALMA-opiskelija saa erityistä tukea tai on majoituksessa, VALMA-opiskelijan opiskelijavuosia painotetaan korotuskertoimilla samoin periaattein kuin tutkinto-opiskelijoiden opiskelijavuosia. Nykyiset ammatillisen koulutuksen kustannuskertoimet perustuvat vuoden 2015 kustannustietoihin. 

Ammatilliselle koulutukselle voidaan määritellä laskennallinen yksikköhinta. Varainhoitovuoden 2020 varsinaisella suoritepäätöksellä myönnetyn rahoituksen perusteella valmentavan koulutuksen yksikköhinta opiskelijavuotta kohti olisi noin 9 440 euroa, mikä sisältää niin sanotun tavallisen erityisen tuen korotuksen. Valmentavan koulutuksen opiskelijavuoden yksikköhinta ilman tavallisen erityisen tuen korotusta olisi noin 8 710 euroa sekä pelkän erityisen tuen korotuksen hinta noin 3 960 euroa. Vaativan erityisen tuen korotuksen hinta olisi puolestaan noin 17 440 euroa, vaikeasti vammaisille 28 950 euroa ja avustajan tarvitseville vammaisille 57 030 euroa opiskelijavuotta kohden. 

2.10.1  Opetuksen maksuttomuus ja opintososiaaliset etuudet

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 105 §:n mukaan ammatillinen perustutkintokoulutus ja valmentava koulutus ovat opiskelijalle maksuttomia. Lisäksi opiskelijaksi ottamisessa käytettävät pääsy- ja soveltuvuuskokeet ovat hakijalle maksuttomia. Oppimateriaaleista ja tarvikkeista, jotka koulutuksen päätyttyä jäävät opiskelijalle, voidaan kuitenkin periä maksu. Nämä oppimateriaalit ja tarvikkeet ovat sellaisia, jotka voimassa olevan lainsäädännön mukaan lähtökohtaisesti kuuluisivat opiskelijan itsensä kustannettavaksi, mutta jotka koulutuksen järjestäjä hankkii opiskelijalle, jolloin niistä voidaan myös periä maksu. Maksujen perusteista säädetään eräiden oppilailta ja opiskelijoilta perittävien maksujen perusteista annetussa opetusministeriön asetuksessa. Asetuksen 6 §:ssä säädetään, että jos lukiokoulutuksen taikka ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun perustutkintokoulutuksen tai valmentavan koulutuksen järjestäjä antaa opiskelijalle opiskelun edellyttämiä oppikirjoja tai muita opiskelijan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja oppimateriaaleja taikka henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja työvälineitä, koneita, laitteita, materiaaleja ja muita tarvikkeita, jotka koulutuksen päätyttyä jäävät opiskelijalle, voi koulutuksen järjestäjä periä niistä maksun enintään todellisten hankinta- tai tuotantokustannusten mukaisesti. Jos opiskelija hankkii mainitut oppimateriaalit ja tarvikkeet muuten, häneltä ei voida periä tässä momentissa tarkoitettuja maksuja. 

Ammattitutkinto- ja erikoisammattitutkintokoulutuksessa koulutuksen järjestäjä voi periä opiskelijalta kohtuullisen opiskelumaksun, jolla katetaan osittain koulutuksen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Oppilailta ja opiskelijoilta perittävien maksujen perusteista annetun asetuksen 4 §:n mukaan ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutuksessa opiskelijalta perittävä maksu voi olla enintään 25 prosenttia koulutuksen järjestäjän arvioimista koulutuksen järjestämisestä aiheutuvista keskimääräisistä kustannuksista. 

Lukiolain 34 §:n mukaan lukio-opetus ja opiskelijan ohjaus ovat opiskelijalle maksuttomia, samoin opiskelijoiden valintaan liittyvät valinta- tai soveltuvuuskokeet. Aineopiskelijalta ja erityisen tutkinnon kokeista voidaan periä maksuja. Ulkomailla järjestettävästä opetuksesta ja yksityisen yhteisön tai säätiön opetus- ja kulttuuriministeriön määräämän erityisen koulutustehtävän perusteella muulla opetuskielellä kuin suomen, ruotsin, saamen, romani- tai viittomakielellä järjestämästä opetuksesta voidaan periä kohtuullisia maksuja. 

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaan päätoimisessa perustutkintokoulutuksessa ja valmentavassa koulutuksessa opiskelijalla on oikeus maksuttomaan ateriaan sellaisina päivinä, joina opiskelijan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma edellyttää opiskelijan läsnäoloa koulutuksen järjestäjän osoittamassa koulutuspaikassa. Opiskelijalla on oikeus myös muuhun maksuttomaan päivittäiseen ruokailuun koulutuksessa, joka on järjestämisluvan mukaisesti järjestetty sisäoppilaitosmuotoisesti sekä valtioneuvoston asetuksella säädettävissä perustutkinnoissa, joissa osaamisen hankkiminen edellyttää läsnäoloa koulutuksen järjestäjän osoittamassa koulutuspaikassa tavanomaista työpäivää pidemmän ajan. Nuorille tarkoitetussa lukiokoulutuksessa opiskelijalla on oikeus maksuttomaan ateriaan niinä työpäivinä, joina opetussuunnitelma edellyttää opiskelijan läsnäoloa koulutuksen järjestäjän osoittamassa koulutuspaikassa. Lukiokoulutuksessa, joka on 4 §:n 2 momentin perusteella järjestetty sisäoppilaitosmuotoisesti, opiskelijalla on lisäksi oikeus muuhun riittävään päivittäiseen ruokailuun. 

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 103 §:n mukaan koulutuksen järjestäjällä voi olla opiskelijoille tarkoitettu asuntola. Asuminen koulutuksen järjestäjän asuntolassa on opiskelijalle maksutonta. Myös lukiolain mukaan asuminen koulutuksen järjestäjän osoittamassa asuntolassa on opiskelijalle maksutonta. Ammatillisen koulutuksen osalta 16—17-vuotiaista tavallisessa majoituksessa oli 2 181 opiskelijaa, sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa 305 opiskelijaa ja vaativan erityisen tuen yhteydessä järjestettävässä majoituksessa 183 opiskelijaa. Lukiokoulutuksessa majoitusta järjestetään käytännössä vain sisäoppilaitosmuotoisessa koulutuksessa, jossa oli syksyllä 2019 noin 150 opiskelijaa. 

Majoituksessa olevien ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden lukumäärät oppilaitoksen sijaintimaakunnan mukaan: 

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 102 §:ssä säädetään oppisopimuskoulutuksen opiskelijoiden opintososiaalisista etuuksista. Oppisopimuskoulutuksessa koulutuksen järjestäjä maksaa opiskelijalle hakemuksesta koulutuksen järjestäjän oppimisympäristöissä tapahtuvan osaamisen hankkimisen ajalta päivärahaa ja perheavustusta sekä korvausta majoittumis- ja matkakustannuksista. Opiskelijalla ei ole oikeutta päivärahaan tai perheavustukseen, jos hän saa samalta ajalta palkkaa tai korvausta ansionmenetyksestä muun lain nojalla. Päivärahan, perheavustuksen ja majoittumiskorvauksen määrästä säädetään opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella (679/2017). Päivärahan määrä on 15 euroa päivältä, perheavustus 17 euroa päivältä, jos opiskelijalla on huollettavanaan alle 18-vuotias lapsi sekä majoituskorvaus 8 euroa päivältä. 

2.10.2  Opiskelijalle aiheutuvat kustannukset ammatillisessa koulutuksessa ja lukiokoulutuksessa

2.10.3  Opiskelijan toimeentulo

4.2.1  Taloudelliset vaikutukset

4.2.2  Vaikutukset viranomaisten toimintaan

4.2.3  Muut yhteiskunnalliset vaikutukset

5.1.1  Oppivelvollisuuden laajentamisen vaihtoehtoja

Ennaltaehkäisy vaihtoehtona

Oppivelvollisuuden laajentamisen keskeisiä tavoitteita eli väestön koulutus- ja osaamistason nostamista, toisen asteen tutkinnon suorittamista, oppimiserojen kaventamista ja koulutuksellisen tasa-arvon lisäämistä voitaisiin edistää myös muulla tavoin kuin koulutukseen osallistumisen velvoitteita lisäämällä. Oppivelvollisuuden laajentamisen voisivat korvata ennaltaehkäisevät toimet, joilla voitaisiin jo ennalta vaikuttaa todennäköisyyteen keskeyttää opinnot perusasteen jälkeen tai toisella asteella ja edistää näin toisen asteen tutkinnon suorittamista. 

Putoamista koulutuksen ulkopuolelle ja toisen asteen tutkinnon suorittamista voitaisiin ennaltaehkäistä suuntaamalla lisäresurssia varhaiskasvatukseen ja esi- ja perusopetukseen siten, että jo niiden aikana voitaisiin nykyistä paremmin puuttua oppimiseroihin ja niiden syihin ja parantaa oppilaiden osaamista tai motivaatiota. Oppilaiden osaamista parantavat ennaltaehkäisevät toimet voidaan jakaa yleisiin ja kohdennettuihin toimiin. Matalalla osaamisella perusasteen päättävien määrä ja osuus perusopetuksen päättävistä on kansallisten ja kansainvälisten oppimistulosten arviointien perusteella kasvanut Suomessa viimeisen 15-20 vuoden ajan. Matalalla osaamisella perusasteen päättävien osuuden kasvu syntyy osaamisen keskimääräisen tason laskun ja osaamishajonnan kasvun yhteisvaikutuksesta. Sen taustalla näyttävät olevan systeemiset syyt, eivät sellaiset yksittäiseen ryhmään liittyvät syyt, joihin voitaisiin puuttua kohdentamalla toimet tähän ryhmään. Oppimistuloksissa tapahtuneen huomattavan laskun syyt ovat puolestaan yhä epäselviä, eikä käytössä ole uskottavia toimia, joilla oppimistulosten pitkään jatkunut lasku voitaisiin kääntää nousuksi. 

Matalalla osaamisella perusasteen päättävien osuuden kasvun systeemiset syyt puoltaisivat lisäresurssien suuntaamista varhaiskasvatukseen ja esi- ja perusopetukseen yleisesti ilman erityistä kohdentamista. Toisaalta lisäresurssien vaikuttavuus jäisi todennäköisesti vähäiseksi, jos systeemiä itsessään ei muuteta. Lisäresursseja voitaisiin vaihtoehtoisesti kohdentaa täsmätoimiin, jos voidaan tunnistaa ne yksilöt, joiden osaaminen uhkaa jäädä sellaiselle tasolle, jolla pudotaan koulutuksen ulkopuolelle perusopetuksen jälkeen tai ei pärjätä toisen asteen opinnoissa. Tältä osin ongelmaksi muodostuvat sekä riittävän osaamistason määrittely että kohdennettuja toimenpiteitä tarvitsevien oppilaiden tunnistaminen. 

Riittävän osaamistason määrittelyyn liittyviä ongelmia havainnollistavat sekä kansainvälisten että kotimaisten tutkimusten tulokset. Esimerkiksi PISA-tutkimuksen perusteella noin kymmenesosa suomalaisnuorista päättää perusasteen liian matalalla osaamisella. Toisaalta OECD:n PIAAC-tutkimus kertoo, että yhteiskunnan nykytarpeisiin riittämätön osaaminen on yli kymmenesosalla aikuisväestöstä. Huomionarvoista on, että suuri osa matalan osaamisen aikuisista on työllistynyt. Oppimistulostutkimuksessa mitattu matala osaaminen ei siis yksin kerro, että osaamisen taso on liian matala mahdollistamaan työllistymisen. Toisen asteen koulutukseen osallistumisen vaatimien perustaitojen osalta käytettävissä olevat tiedot eivät mahdollista myöskään sen arviointia, millä osalla opiskelijoista osaaminen on niin heikolla tasolla, että opintojen keskeyttämistä ei voida estää koulutuksen järjestäjän toimin. 

Talouspolitiikan arviointineuvoston arvion (Seuri, Uusitalo & Virtanen 2018) perusteella tiedetään, että noin kolmannes toisen asteen ulkopuolelle jäävistä nuorista on päättänyt perusasteen yli 7 keskiarvolla, minkä pitäisi hyvin riittää toisen asteen opintoihin. Selvästi heikommalla, alle 6:n keskiarvolla peruskoulusta suoraan toiselle asteelle siirtyneistä tutkinnon suorittaa lähes 80 prosenttia. Tämä viittaa siihen, että varsin huomattavalla osalla koulutuksen keskeyttäneistä syy ei ole osaamisen riittämätön taso perusasteen päättövaiheessa. Tähän joukkoon osaamista ennaltaehkäisevästi jo perusopetuksen aikana parantava kohdennettu toimi ei oletettavasti ratkaisevasti vaikuttaisi. Tulkintaa tukee se, että Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen matematiikan osaamisen pitkittäisarvioinnin perusteella merkittävällä osalla toisen asteen ammatillisen koulutuksen opiskelijoita matematiikan osaaminen heikkenee opintojen edetessä ja saavuttaa noin kymmenesosalla opiskelijoista tason, joka vastaa 3.-6.-luokkalaisten matematiikan osaamista. Tilanne on monin tavoin epätyydyttävä, mutta viittaa siihen, että toisen asteen ammatillinen koulutus on monilla aloilla suoritettavissa hyvinkin matalilla perustaidoilla. 

Kohdennettuja toimenpiteitä tarvitsevien oppilaiden tunnistamiseen liittyviä ongelmia kuvaavat perusopetuksen tukitoimia ja niiden vaikuttavuutta selvittäneet tutkimukset. Suomessa on toimeenpantu lähes kymmenen vuoden ajan niin sanottua kolmiportaisen tuen mallia. Jahnukaisen ym. (2018) tulosten perusteella kolmiportaisessa tuessa tukea tarvitseviksi diagnosoidut ovat kasvaneessa riskissä jäädä toisen asteen opintojen ulkopuolelle. Kuitenkin yli 2/3 suoraan perusasteen jälkeen koulutuksen ulkopuolelle jääneistä ei ollut saanut täydentävää tai erityistä tukea. Toinen mahdollinen diagnostiikka tukea tarvitsevien tunnistamiseen on perusopetuksen oppimäärän yksilöllistämisessä. Kirjavaisen, Pulkkisen ja Jahnukaisen (2016) tutkimuksen tulosten perusteella yli 90 prosenttia oppilaista on suorittanut perusopetuksen yleisopetuksen oppimäärän ilman yksilöllistämistä. Käytössä olevat kohdennetut toimenpiteet tavoittavat osan riskiryhmästä, mutta suuri osa jää etukäteen tunnistamatta. Riskiryhmille kohdennettuihin toimenpiteisiin perustuvien vaihtoehtojen keskeinen ongelma on, että meillä ei ole tutkimuksellista näyttöä tunnistamistoimista, joilla tukitoimet voitaisiin perusasteella kohdentaa niille, jotka nykyisin jäävät ilman toisen asteen tutkintoa. 

Ongelmana riskiryhmille kohdennetuissa toimissa on myös se, että meillä ei ole tutkimusta siitä, millaisilla toimilla tunnistettujen riskiryhmien jääminen koulutuksen ulkopuolelle olisi ennaltaehkäistävissä. Suomessa on vuosikymmenten kokemus perusopetuksen lisäopetuksesta ja erityisopetuksesta. Joustavasta perusopetuksesta (JOPO) on lähes 15 vuoden kokemus ja kolmiportaisesta tuesta jo kymmenen vuoden kokemus. Kaikkien nyt käytössä olevien kohdennettujen toimien toteutustavassa on alueellista vaihtelua, eivätkä kaikki kunnat järjestä perusopetuksen lisäopetusta. Valitettavasti meillä ei ole tutkimusta, jonka perusteella voitaisiin tunnistaa, missä edellä mainittuja ennaltaehkäiseviä keinoja on käytetty tehokkaasti. Tämä tekee tehokkaiden toimintatapojen valtavirtaistamisesta käytännössä mahdotonta. 

Lisäresurssien suuntaamista varhaiskasvatukseen ja esi- ja perusopetukseen puoltaisi se, että varhainen puuttuminen on todettu monissa tutkimuksissa kustannustehokkaaksi tavaksi tukea lapsia ja nuoria. Vaihtoehdon kustannusvaikutukset olisivat esitetyn oppivelvollisuuden laajentamisen ja maksuttoman toisen asteen kustannusvaikutuksia vähäisemmät etenkin, jos keskityttäisiin tunnistettuihin riskiryhmiin. Valtaosa perusopetuksen päättäneistä nuorista siirtyy jo nyt toisen asteen opintoihin ja myös menestyy niissä. Lisäresurssia tarvittaisiin ensisijaisesti tunnistamaan ne oppilaat, joiden osaamistaso on vaarassa jäädä puutteelliseksi, ja tukemaan heidän oppimistaan. Lisäresurssi kaventaisi oppimiseroja ja lisäisi myös koulutuksellista tasa-arvoa parantamalla heikoimpien oppilaiden mahdollisuuksia suorittaa toisen asteen tutkinto. Vaihtoehdon heikkoutena on, että resurssien lisääminen esi- ja perusopetukseen ei ilman muita toimenpiteitä takaisi sitä, että kaikki nuoret siirtyisivät toiselle asteelle ja suorittaisivat toisen asteen tutkinnon. Suomalaisten koulutustaso ei näin ollen välttämättä paranisi, vaikka nuorten perustaidot kehittyisivät oppimiserojen kaventumisen myötä suotuisaan suuntaan. Puutteellisia perustaitoja ja opiskeluvalmiuksia merkittävämpiä syitä toisen asteen opintojen keskeyttämiseen ovat muun muassa epäonnistunut opiskelualan valinta ja puutteellinen opinto-ohjaus sekä terveydelliset syyt tai henkilökohtaista elämää kohdanneet vaikeudet. Jotta toisen asteen opintojen keskeyttäminen vähenisi ja suomalaisten koulutus- ja osaamistaso paranisi, lisäresursseja tulisi suunnata myös opinto-ohjauksen tehostamiseen sekä muuhun toisen asteen opintojen keskeyttämisen ehkäisyyn. 

Nuorten siirtymistä perusopetuksesta toiselle asteelle ja toisen asteen tutkinnon suorittamista voitaisiin siis edistää myös tehostamalla puutteelliseksi koettua opinto-ohjausta ja tukemalla näin nuoria opiskelualan valinnassa. Lisäksi voitaisiin tehostaa ohjausta ja tukea perusopetuksen aikana, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen haku- ja nivelvaiheessa sekä toisen asteen koulutuksen aikana ilman, että oppivelvollisuutta laajennettaisiin. Erilaisia haku- ja nivelvaiheen ohjaus- ja tukitoimenpiteitä on kehitetty, kokeiltu ja tehty jo usean vuoden ajan, samoin toisen asteen koulutuksen keskeyttämisen ehkäisyyn liittyviä toimenpiteitä. Esimerkiksi vuosina 2011—2015 toteutetussa ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelmassa suunnattiin yhteensä 16 miljoonaa euroa ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille toimenpiteisiin, joiden avulla vähennettiin keskeyttämistä ja lisättiin tutkinnon määräajassa suorittaneiden osuutta. Läpäisyn tehostamisohjelmassa on muun muassa tuettu perusopetuksen päättäneiden nuorten siirtymistä perusopetuksen jälkeisiin opintoihin, vahvistettu perustaitoja sekä elämän- ja arjenhallinnan taitoja, luotu varhaisen puuttumisen toimintamalleja sekä vahvistettu nuorten kiinnittymistä toisen asteen opintoihin ja edistetty opintojen loppuun suorittamista. Tehostamisohjelman alussa keskeyttäminen hieman väheni, mutta sitten taas lisääntyi. Selkeää alenevaa trendiä ei tehostamisohjelman aikana ollut havaittavissa. 

Vuonna 2015 käynnistynyt ja vuoden 2021 loppuun jatkuva Zoomi-hanke on jatkanut työtä ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen vähentämiseksi ja läpäisyn parantamiseksi. Hankkeessa on kehitetty oppilaiden ja opiskelijoiden koulutuspolkua varmentavia sekä sujuvoittavia, kokonaisvaltaisia ja valtakunnallisesti levitettäviä sekä käyttöönotettavia palvelu- ja toimintamalleja. Hankkeen rahoitus on noin 1,5 miljoonaa euroa. Zoomi-hankkeen laadullisen selvityksen mukaan ne koulutuksen järjestäjät, jotka ovat suunnanneet resursseja ja tukea keskeyttämisen ehkäisyyn ja kehittäneet myös oppilaitoksen toimintakulttuuria, ovat saaneet pienennettyä keskeyttämisasteen noin 5 prosenttiin. Opintojen keskeyttämiseen ja läpäisyyn liittyvät ongelmat ovat kuitenkin hyvin heterogeenisiä, joten niihin on vaikea puuttua, eivätkä kohdennetutkaan toimenpiteet välttämättä tuota toivottua tulosta. 

Opinto-ohjauksen tehostaminen sekä lisäohjauksen ja tuen kohdentaminen sitä eniten tarvitseville olisi kustannusvaikutuksiltaan esitettyä oppivelvollisuuden laajentamista ja maksutonta toista astetta vähäisempi. Oppivelvollisuuden laajentamisen kustannuslaskelmissa on otettu huomioon tarve tehostaa opinto-ohjausta ja suunnata nykyistä enemmän ohjausta ja tukea etenkin keskeyttämisvaarassa oleville opiskelijoille. Näiden toimenpiteiden kustannusvaikutuksiksi on arvioitu noin 20 miljoonaa euroa. Vaihtoehdon heikkoutena on, että pelkät täsmätoimet eivät aiemmista mittavista panostuksista (pelkästään ammatillinen koulutus yhteensä yli 17 miljoonaa euroa) huolimatta näytä vähentävän opintojen keskeyttämistä tai lisäävän toisen asteen tutkinnon suorittamista kuin vähäisessä määrin. Tämä selittyy osittain sillä, että toisen asteen koulutuksen keskeyttävien opiskelijoiden joukossa on myös sellaisia nuoria, joiden osaamisen pitäisi riittää opiskeluun toisella asteella ja joilla ei selkeitä terveydellisiä tai muita painavia syitä opintojen keskeyttämiseen. Talouspolitiikan arviointineuvoston arvion (Seuri, Uusitalo & Virtanen 2018) perusteella tiedetään, että noin kolmannes toisen asteen ulkopuolelle jäävistä nuorista on päättänyt perusasteen yli 7 keskiarvolla, minkä pitäisi hyvin riittää toisen asteen opintoihin. Osa nuorista keskeyttää opintonsa, koska opiskelu on rasittavaa. Nuoret ovat tutkitusti lyhytnäköisiä. He eivät välttämättä pohdi, miten päätös vaikuttaa myöhempään elämään. Laajennettu oppivelvollisuus todennäköisesti pitäisi koulutuksessa ne nuoret, joita ei juuri nyt huvita opiskella. 

Suomessa on pyritty edistämään toisen asteen tutkintoon hakeutumista ja tutkinnon suorittamista myös epäsuorasti erilaisilla velvoittavilla säännöillä sosiaaliturvajärjestelmässä. Alle 25-vuotias, ilman toisen asteen tutkintoa oleva nuori menettää oikeutensa työttömyysturvaan ja hänen toimeentulotukeaan voidaan leikata, mikäli hän ei hae opiskelupaikkaa, kieltäytyy opiskelupaikasta tai keskeyttää opinnot ilman hyvää syytä. Ilman ammatillista pätevyyttä olevilla, eli ainoastaan peruskoulun tai lukion suorittaneilla työttömillä nuorilla on työmarkkinatuessa viiden kuukauden odotusaika. Toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa 18—24 –vuotiaalla vailla ammatillista koulutusta olevalla nuorella, joka on keskeyttänyt koulutuksen tai kieltäytynyt koulutuksesta. On vaikeaa arvioida, onko näillä toimenpiteillä toivottuja vaikutuksia, eli missä määrin rajoitukset nykyisin toimivat koulutukseen hakeutumisen kannusteena ja koulutuksen keskeyttämisen ehkäisijänä. On kuitenkin ilmeistä, että näillä säännöillä on myös kielteisiä vaikutuksia, sillä osa nuorista ajautuu säännösten perusteella toimeentulotuen asiakkaaksi ensisijaisten etuuksien sijaan. Tämä tarkoittaa samalla, että osa nuorista ajautuu myös palvelujärjestelmän ulkopuolelle. On myös perusteltua arvioida, ovatko TE-palvelut oikea palvelukanava vailla tutkintoa oleville alle 18-vuotiaille nuorille. 

Erilaisia kohdennettuja tukitoimia, kannusteita ja sanktioita on jo tällä hetkellä runsaasti olemassa koulutuksen aloittamisen varmistamiseksi, keskeyttämisen vähentämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Nuorten asemaa on pyritty tukemaan edellä kuvattujen toimenpiteiden lisäksi myös nuorisotakuun, koulutustakuun ja etsivän nuorisotyön kaltaisilla kuntia ja viranomaisia velvoittavilla säännöksillä. Nykytilanne osoittaa kuitenkin, että pelkän palvelun olemassaolo ja sen takaaminen nuorelle ei aina toteudu ja toteutuessaankin palvelu ei välttämättä johda toisen asteen tutkinnon suorittamiseen. 

Tehokkaaseen riskiryhmien tunnistamiseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn perustuvat vaihtoehdot oppivelvollisuuden laajentamiselle näyttävät kärsivän siitä, että niiden edellyttämiä diagnostisia keinoja kohderyhmän tunnistamiseen tai pedagogisia keinoja tunnistettujen ongelmien korjaamiseen ei ole tutkimusperusteisesti vielä tunnistettu. Nykyisin käytössä olevien toimien parempaan tai systemaattisempaan toimeenpanoon perustuvien vaihtoehtojen ongelma on, että parhaat käytännöt olisi tutkimuksellisesti tunnistettava ennen kuin voidaan suunnitella toimet niiden valtavirtaistamiseksi. Ennaltaehkäiseviin toimiin nojaava strategia lykkäisi mahdollisten politiikkatoimien toteutuksen 2030-luvulle. 

Oppivelvollisuuden laajentamisen ja ennaltaehkäisyvaihtoehtojen tarkastelussa on huomioitava myös vaikutukset eri ikäryhmiin. Jos tutkimuksellisesti on tunnistettavissa tehokkaita keinoja, joilla voidaan vahvistaa perustaitoja, ehkäistä keskeyttämistä ja edistää toisen asteen tutkinnon suorittamista, ne on syytä ottaa käyttöön. Puhtaasti ennaltaehkäisyyn nojaavien toimenpiteiden ongelmana olisi kuitenkin se, että ne ikäryhmät, joiden osalta ennaltaehkäisevät toimet ovat olleet riittämättömiä, jäisivät väliinputoajiksi riippumatta siitä, voitaisiinko epäonnistuneen ennaltaehkäisyn seuraukset myöhemmin korjata. Ennaltaehkäisevien toimien rinnalle tarvittaisiin järjestelmätason muutos, joka velvoittaisi koko yhteiskunnan pitämään jokaisen nuoren mukana opinnoissa aina toisen asteen tutkinnon suorittamiseen asti. Oppivelvollisuuden pidentäminen olisi ennaltaehkäiseviä toimia täydentävä, koulutusjärjestelmän sopeutumiskykyä lisäävä toimi, jolla puututtaisiin myös tapauksiin, joissa ongelmien ennaltaehkäisy on epäonnistunut. Tältä osin käytetyn politiikkatoimen luonne olisi vastaava kuin aikuiskoulutuksessa tai eräissä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa, joissa korjaavilla toimenpiteillä paitsi hoidetaan ennaltaehkäisyn epäonnistumisen seurauksia, myös ennaltaehkäistään myöhempiä, vakavampia ongelmia. 

Vaihtoehtoisia tapoja velvoittaa osallistumaan koulutukseen

Kansainvälisten mallien pohjalta voidaan erottaa kaksi erilaista päälinjaa ratkaisuksi koulutukseen osallistumiseen velvoittamiseksi 16 ikävuoden jälkeen. Ensimmäinen päälinja on lapsuudesta täysi-ikäisyyteen tai sitä lähelle ulottuva oppivelvollisuus, jonka tyyppinen malli esityksessä nyt ehdotetaan otettavaksi käyttöön. Toinen päälinja on erikseen noin 16—18-vuotiaita koskevaksi säädetty aktiivisuusvelvoite, joka ei kuitenkaan merkitse suoranaista oppivelvollisuutta. 

Esityksessä ehdotetaan oppivelvollisuus laajennettavaksi koskemaan myös toisen asteen koulutusta täysi-ikäisyyteen saakka ensisijaisesti tutkintotavoitteisessa koulutuksessa ja valmiuksien hankkimiseksi myös nivelvaiheen koulutuksissa. Vaihtoehtoinen tapa nostaa oppivelvollisuusikää olisi perusopetuksen jatkaminen vuoden tai kaksi nykyistä pidempään, jos oppilas ei muutoin saavuttaisi perusopetuksen oppimäärän tavoitteita alimmalla hyväksytyllä tasolla. Tällä tavoin voitaisiin varmistaa se, että kaikilla perusopetuksen oppimäärän suorittaneilla olisi riittävät perustaidot ja valmiudet selvitä toisen asteen opinnoista ja suorittaa toisen asteen tutkinto. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan ilman muita toimenpiteitä takaisi sitä, että kaikki nuoret siirtyisivät perusopetuksen jälkeen toisen asteen koulutukseen ja suorittaisivat toisen asteen tutkinnon. Pahimmillaan perusopetuksen pidentäminen saattaisi leimata tavallista pidempään perusopetuksessa olevat oppilaat epäonnistujiksi ja vaikuttaa näin heidän opiskelumotivaatioonsa ja haluunsa jatkaa opintoja toisella asteella, mikä lisäisi syrjäytymisriskiä. Vaihtoehto ei näin ollen nostaisi suomalaisten osaamis- ja koulutustasoa eikä lisäisi merkittävästi koulutuksellista tasa-arvoa. Vaihtoehto kuitenkin kaventaisi perusopetuksen oppimiseroja. Lisäksi se tasaisi ainakin jossakin määrin oppimiseroja myös toisella asteella, kun jo perusopetuksen aikana varmistettaisiin, että kaikilla nuorilla on riittävät perustaidot ja valmiudet toisen asteen koulutukseen. 

Oppivelvollisuuden pidentämisen vaihtoehtona voisi olla perusopetuksen päättäneitä vailla toisen asteen tutkintoa olevia nuoria koskeva aktiivisuusvelvoite. Se voisi perustua koulutukseen osallistumisen lisäksi muuhun aktiivisuuteen, kuten työskentelyyn, työpajatoimintaan tai muunlaiseen yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen. Työssäolo ilman tutkintoihin tai niiden osiin kytkeytyviä oppimistavoitteita ei kansainvälisten esimerkkien valossa vaikuta kuitenkaan suositeltavalta aktiivisuusvelvollisuuden suorittamistavalta. Lisäksi lyhyiden ja osa-aikaisten työsuhteiden rajojen määrittely tuottaisi todennäköisesti vaikeita rajanvetoja. Väljemmän lainsäädännön haasteena voisivat olla myös ongelmat vaikuttavuudessa. Kansainväliset esimerkit esimerkiksi Yhdysvalloista ja Englannista viittaavat siihen, että väljästi määritellyt oppivelvollisuuden ehdot, joihin on jätetty erilaisia poikkeusmahdollisuuksia, eivät välttämättä johda toivottuun tulokseen eli tutkinnon suorittaneiden osuuden kasvuun. Oppivelvollisuutta lievemmän aktiivisuusvelvoitteen sisällyttäminen lainsäädäntöön johtaisi todennäköisesti alhaisempaan tutkinnon suorittamisasteeseen. Poikkeuksien piiriin ohjautuisi todennäköisesti paljon juuri niitä nuoria, jotka ilman minkäänlaista aktiivisuusvelvoitetta jättäisivät hakeutumatta koulutuksen piiriin ja joiden kouluttautumiseen aktiivisuusvelvoitteella pyrittäisiin vaikuttamaan. 

Esityksen valmistelun yhteydessä on selvitetty myös oppivelvollisuuden päättymisajankohdan erilaisia vaihtoehtoja. Pääasiallisiksi vaihtoehdoiksi on nähty oppivelvollisuuden päättyminen 18-vuotissyntymäpäivään tai vaihtoehtoisesti sen kalenterivuoden loppuun, jolloin henkilö täyttää 18 vuotta. Näistä vaihtoehdoista jälkimmäinen merkitsisi sitä, että oppivelvollisuuden kesto olisi lähtökohtaisesti sama kaikille syntymäpäivän ajankohdasta riippumatta. Oppivelvollisuuden ulottaminen yli 18 ikävuoden on kuitenkin nähty ongelmalliseksi täysi-ikäisyyteen liittyvien muiden oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamisen kannalta. On katsottu, että täysi-ikäisellä henkilöllä tulisi olla esimerkiksi perustuslain mukainen oikeus työhön ja elinkeinovapaus. Myös huoltajien subjektiivinen elatusvelvollisuus päättyy lapsen täyttäessä 18 vuotta. Esityksessä ehdotettu vaihtoehto eli oppivelvollisuuden päättyminen 18-vuotissyntymäpäivään tarkoittaa sitä, että oppivelvollisuuden kokonaiskesto voi vaihdella jopa vuodella henkilön syntymäpäivän ajankohdasta riippuen. Valmistelussa on kuitenkin lähdetty siitä, että on perusteltua velvoittaa alle 18-vuotiaat vailla toisen asteen tutkintoa olevat nuoret ensisijaisesti opiskelemaan, vaikka se tarkoittaisikin oppivelvollisuuden kokonaiskeston eroavuutta henkilöiden välillä. Täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen henkilö voisi vapaasti valita koulutukseen osallistumisen ja muiden toimintojen välillä. 

Toteuttamisvaihtoehtojen kustannusvertailu

Verrattaessa oppivelvollisuuden laajentamisen kustannuksia ja hyötyjä kokonaisuutena vaihtoehtoisten toimenpiteiden kustannuksiin ja hyötyihin on syytä tarkastella erikseen kustannuksia julkiselle taloudelle ja kustannuksia koko yhteiskunnan tasolla. Oppivelvollisuuden pidentämisen osalta suuri osa julkiselle taloudelle aiheutuvista kustannuksista ei ole yhteiskunnallisia kustannuksia, koska ne korvaavat kansalaisten yksityisistä menoista rahoitettuja oppimateriaali- sekä kuljetuskustannuksia. Tältä osin esitetty uudistus poikkeaa vaihtoehdoista, joissa resursseja suunnattaisiin enemmän kokonaan uusiin kohteisiin, kuten opintojen ohjaukseen tai opetuksen lisäämiseen. Yhteiskunnallisilta kustannuksiltaan oppivelvollisuuden pidennys onkin edullisempi kuin mikään julkisiin menoihin yhtä paljon vaikuttava vaihtoehto. Koska uudistuksen kustannuksista noin 80 prosenttia suuntautuu oppimateriaali-, kuljetus-, majoitus- ja ylioppilastutkintomenoihin, jotka nykyisin maksetaan yksityisten kansalaisten toimesta, uudistuksen yhteiskunnallinen hinta on noin 20 miljoonaa euroa. Yhteiskunnallisilta kustannuksiltaan vastaavan suuruisia vaihtoehtoja oppivelvollisuuden pidentämiselle ei ole esitetty. 

Koska oppivelvollisuuden pidentymisestä aiheutuvat julkiset menot korvaavat niin suurelta osin yksityisiä menoja, oppivelvollisuuden pidennys olisi toteutettavissa vaihtoehtoisten keinojen kanssa yhtenä kokonaisuutena pitkälti samoin yhteiskunnallisin kustannuksin kuin vaihtoehtoiset keinot. Uudistuksen yhteiskunnalliset kustannukset olisivat sisäistettävissä julkiselle sektorille aiheutuviksi kustannuksiksi muuttamalla vero- tai etuusjärjestelmää siten, että maksuttomista materiaaleista ja -matkoista hyötyvät väestöryhmät maksaisivat vastaavasti enemmän veroja tai saisivat vastaavasti vähemmän muita sosiaalietuuksia. 

Maksuttomuuden rajaamisen vaihtoehtoja

Oppivelvollisuuden laajentamiseen liittyvä toisen asteen koulutuksen maksuttomuus on katsottu perustelluksi ulottaa kattamaan lähtökohtaisesti koko toisen asteen tutkinnon suorittamisen. Vaihtoehtona olisi ollut maksuttomuuden ulottaminen vain oppivelvollisuusaikaan. Tällä vaihtoehdolla oppivelvollisuuden laajentamisen kustannukset olisivat olleet noin 2/3 nyt ehdotetuista kustannuksista, koska oikeutta maksuttomaan koulutukseen olisi esityksen mukaisen keskimääräisen kolmen vuoden sijasta ollut keskimäärin noin kaksi vuotta. Vaihtoehto olisi kuitenkin ollut ongelmallinen sen tavoitteen suhteen, että jokainen nuori suorittaisi toisen asteen tutkinnon, jos oikeus maksuttomaan koulutukseen päättyisi kesken tutkinnon suorittamisen. Lisäksi maksuttomuuden päättyminen 18-vuotissyntymäpäivään asettaisi opiskelijat maksuttomuuden suhteen eriarvoiseen asemaan syntymäpäivän ajankohdasta riippuen, mikä olisi yhdenvertaisen kohtelun vastaista. 

Esityksessä ehdotetaan, että oikeus maksuttomiin koulukuljetuksiin toteutettaisiin nykyisen koulumatkatukijärjestelmän puitteissa. Vaihtoehtona olisi ollut koulukuljetusten järjestämisvelvollisuuden säätäminen toisen asteen koulutuksen järjestäjien tehtäväksi, kuten se perusopetuslaissa on säädetty perusopetuksen järjestäjien tehtäväksi. Tätä vaihtoehtoa ei kuitenkaan katsottu toimivaksi toisen asteen koulutuksessa. Perusopetuksessa oppilaat asuvat pääsääntöisesti perusopetusta järjestävän kunnan alueella, mutta toisen asteen koulutuksen opiskelijoiden asuinpaikka ja näin ollen koulumatkat saattavat vaihdella paljonkin. Toisen asteen koulutuksessa on jo käytössä koulumatkatuen myöntämiseksi Kansaneläkelaitoksen toimiva järjestelmä, johon tehtävillä kohtuullisilla muutoksilla voitaisiin ottaa käyttöön myös koulumatkojen täysi maksuttomuus. 

Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, jos oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi. Voimassa olevan koulumatkatukilain mukaan puolestaan edellytetään vähintään 10 kilometrin koulumatkaa. Perustuslain mukaiseen maksuttomaan oppivelvollisuuskoulutukseen sisältyy myös oikeus maksuttomiin koulumatkoihin. Lausuntokierroksella olleessa hallituksen esitysluonnoksessa esitettiin, että koulumatkan raja tulisi laskea perusopetuslakia vastaavasti viiteen kilometriin. Saadun lausuntopalautteen perusteella koulutuksen maksuttomuuden laajuutta toivottiin vielä tarkasteltavan uudelleen. Tässä yhteydessä arvioitiin myös esityksen mukaisen kilometrirajan perustuslain mukaisuutta suhteessa vaatimukseen oppivelvollisuuskoulutuksen koulumatkojen maksuttomuudesta. Maksuttomien koulumatkojen rajaksi ehdotetaan esityksessä seitsemää kilometriä, koska ei katsota kohtuulliseksi vaatia opiskelijaa kulkemaan yli seitsemän kilometrin päivittäistä koulumatkaa maksutta, esimerkiksi kävellen. 

5.1.2  Nivelvaiheen koulutuksen järjestämisvaihtoehtoja

Nivelvaiheen koulutusten toteuttamiseen ja uudistamiseen on useita vaihtoehtoja. Ensimmäinen vaihtoehto olisi säilyttää nivelvaiheen koulutukset jokseenkin nykyisellään. Nykytilanteen ongelmana on kuitenkin se, että kaikkia kolmea eri nivelvaiheen koulutusvaihtoehtoa on tarjolla vain isoissa kaupungeissa. Lisäksi nivelvaiheen koulutuksiin liittyy keskenään erilaisia reunaehtoja, jotka vaikuttavat muun muassa opiskelijavalintaan. Pienissä kunnissa tarjolla on yleensä vain joku näistä koulutuksista tai nivelvaiheen koulutuksiin ei ole tulijoita, kun lukioon pääsee hyvin alhaisella keskiarvolla. Nuori saattaa usein ohjautua nivelvaiheen koulutukseen lähiseudulla olevan tarjonnan mukaan, ei niinkään hänelle sopivimman koulutuksen mukaan. Etenkin nykytilannetta olisi tarpeen kehittää siten, että myös muut kuin vieraskieliset opiskelijat voisivat tarvittaessa osallistua lukiokoulutukseen valmistavaan koulutukseen. Perusopetuksen lisäopetus puolestaan saatetaan kokea paikalleen jäämiseksi, ei koulutuspolulla etenemiseksi. 

Toinen vaihtoehto kehittää nivelvaiheen koulutuksia olisi poistaa perusopetuksen lisäopetus koulutusjärjestelmästä ja jättää nivelvaiheeseen kaksi koulutusta, joista toinen valmistaisi ja valmentaisi lukiokoulutukseen ja toinen ammatilliseen koulutukseen. Perusopetuksen lisäopetusta ei enää tarvittaisi, jos valmentavissa koulutuksissa olisi yhteistyössä perusopetuksen järjestäjien kanssa mahdollisuus korottaa perusopetuksen arvosanoja. Tämän toteuttamisvaihtoehdon etuna olisi se, että molemmat jäljelle jäävät nivelvaiheen koulutukset olisivat samalla tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksen (NQF) tasolla eli tasolla 3. Toisaalta nivelvaiheen koulutusten rooli jatko-opintoihin ohjauksen tukena voisi heiketä, jos opiskelijan pitäisi aina valita joko lukiokoulutukseen tai ammatilliseen koulutukseen valmistavan koulutuksen välillä, eikä hänellä olisi perusopetuksen lisäopetuksen kaltaista neutraalia vaihtoehtoa jatko-opintosuunnitelmiensa selkeyttämiseksi. Jatko-opintoihin ohjausta voisi kuitenkin laaja-alaistaa siten, että molempien koulutusten sisälle rakennettaisiin yhteisiä koulutuksen osia, joita voitaisiin sisällyttää kumpaankin koulutukseen. 

Kolmas vaihtoehto olisi luopua kokonaan nivelvaiheen koulutuksista. Tällöin nuoret siirtyisivät suoraan perusopetuksesta toiselle asteelle tutkintoon johtavaan koulutukseen. Tämän vaihtoehdon lähtökohtana on, että kaikki oppilaat saisivat toisen asteen koulutuksessa tarvittavat valmiudet ja osaamisen jo perusopetuksen aikana ja oppilaita myös ohjattaisiin niin tehokkaasti, että he olisivat valmiita tekemään jatko-opintoja koskevia koulutusvalintoja perusopetuksen päättövaiheessa. Etuna olisi, että opiskelija tulisi suoraan valituksi tutkintotavoitteiseen koulutukseen, jolloin opiskelijan integroituminen jatko-opintoihin olisi luontevaa. Heikommilla valmiuksilla tuleville voitaisiin rakentaa yksilöllinen opintopolku valmiuksien vahvistamiseksi. Vaihtoehdon ongelmana kuitenkin on, että osalla perusopetuksen oppilaista on vaikeuksia saavuttaa jatko-opinnoissa tarvittavat valmiudet ja osaaminen perusopetuksen aikana ja he tarvitsevat lisäopetusta parantaakseen saamiaan arvosanoja ja päästäkseen haluamaansa jatko-opiskelupaikkaan. Lisäksi osa perusopetuksen päättävistä on epävarmoja siitä, missä he haluaisivat jatkaa opintojaan. Nämä opiskelijat tarvitsevat lisätietoa ja lisäaikaa valintojen tekemiseen. Osa opiskelijoista voi tarvita harjaannusta myös elämän ja arjen hallinnassa ennen kuin opiskelu toisella asteella on mahdollista. Mikäli nämä opiskelijat joutuisivat jatkossa siirtymään suoraan toisen asteen tutkintokoulutukseen, tutkintokoulutuksessa pitäisi varautua nykyistä laajempaan oppimisen tukeen ja mahdollisesti myös koulutuksen alussa suoritettaviin opiskelutaitoja ja valintoja tukeviin opintoihin, jotka vastaisivat ainakin jossakin määrin sisällöltään nykyisiä nivelvaiheen koulutuksia ja pidentäisivät opiskeluaikaa. Myös suoritettavan tutkinnon vaihtajia olisi todennäköisesti nykyistä enemmän. 

Esityksessä esitetty malli nykyisten erillisten nivelvaiheen koulutusten yhdistämisestä yhdeksi joustavaksi koulutuskokonaisuudeksi on nähty parhaaksi vaihtoehdoksi, jolla pystyttäisiin ratkaisemaan nykytilanteeseen liittyvät epäkohdat. Esitetty malli lisäisi nivelvaiheen koulutuksen yhdenvertaista saatavuutta alueellisesti ja mahdollistaisi perusopetuksen päättävälle nuorelle nykyistä paremmat mahdollisuudet hankkia jatko-opintovalmiuksia sekä lukiokoulutukseen että ammatilliseen koulutukseen siirtymiseksi. Malli takaisi myös aidon jatko-opintovaihtojen punninnan nivelvaiheessa, koska nuoren ei tarvitsisi päättää koulutussuuntaansa vielä nivelvaiheen koulutukseen hakeutuessaan. 

7.1.1  1 luku Yleiset säännökset

Luvussa säädettäisiin oppivelvollisuuden tavoitteista. Lisäksi luvussa säädettäisiin oppivelvollisuuden alkamis- ja päättymisajankohdasta. 

1 §.Oppivelvollisuuden tavoitteet. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin oppivelvollisuuden tavoitteista. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisuuden tavoitteena olisi turvata kaikille elämässä ja yhteiskunnassa tarpeellinen perusosaaminen ja sivistys sekä edistää yhdenvertaisia mahdollisuuksia kehittää itseään kykyjensä ja tarpeidensa mukaisesti. Lisäksi oppivelvollisuuden tavoitteena olisi ehdotetun 2 momentin mukaan nostaa koulutus- ja osaamistasoa, kaventaa oppimiseroja ja lisätä koulutuksellista yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. 

Ehdotetun 3 momentin mukaan oppivelvollisuuteen kuuluvan opetuksen ja koulutuksen tavoitteista säädetään erikseen. Oppivelvollisuuteen kuuluvan opetuksen ja koulutuksen tavoitteista säädettäisiin lukiokoulutuksen osalta lukiolaissa, ammatillisten tutkintojen sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen osalta ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa, tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen osalta kyseisestä koulutuksesta annettavassa laissa, oppivelvollisille suunnattujen kansanopistojen pitkien linjojen osalta vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa sekä aikuisille tarkoitetun perusopetuksen osalta perusopetuslaissa. 

2 §.Oppivelvollisuuden alkaminen ja päättyminen. Pykälän 1 momentissa esitetään, että Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Pykälän 1 momentti oppivelvollisuuden soveltamisalasta vastaisi perusopetuslain 25 §:n 1 momentin voimassa olevaa sanamuotoa. Lapsi katsottaisiin Suomessa vakinaisesti asuvaksi, jos hänellä on Suomessa kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta. Kotikuntalain 4 §:n 1 momentin mukaan Suomeen ulkomailta tulleen ja Suomessa asuvan henkilön kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka määräytyy kotikuntalain säännösten mukaisesti, jos 1) hän on Suomen kansalainen, 2) hänellä on ulkomaalaislaissa (301/2004) tarkoitettu voimassa oleva jatkuvaan tai pysyvään oleskeluun oikeuttava lupa, 3) hän on Euroopan unionin jäsenmaan, Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalainen ja hän on ulkomaalaislain säännösten mukaisesti rekisteröinyt oleskeluoikeutensa Suomessa, jos häneltä edellytetään tällainen rekisteröinti, 4) hän on sellaisen henkilön perheenjäsen, jolla on Suomessa tässä laissa tarkoitettu kotikunta, taikka 5) hänellä on ulkomaalaislaissa tarkoitettu voimassa oleva vähintään yhden vuoden tilapäiseen oleskeluun oikeuttava lupa ja hänellä on lisäksi tarkoitus olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen jäädä Suomeen vakinaisesti asumaan. Oppivelvollisuuslaissa säädetty oppivelvollisuus ei koskisi Ahvenanmaalla asuvia, koska Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 §:n 14 kohdan mukaisesti Ahvenanmaan maakunnalla on lainsäädäntövalta muun muassa opetusta ja oppisopimusta koskevissa asioissa. 

Oppivelvollisuuslain piiriin eivät kuuluisi sellaiset lapset, joita ei kotikuntalain mukaan katsottaisi Suomessa vakinaisesti asuviksi. Tällaisia olisivat esimerkiksi turvapaikanhakijat, joille ei vielä olisi myönnetty oleskelulupaa taikka lyhyen työnkomennuksen ajan perheensä kanssa Suomessa asuvat lapset, joiden vanhemmat eivät täyttäisi kotikuntalain mukaisia edellytyksiä. Muilla kuin Suomessa vakinaisesti asuvilla olisi kuitenkin nykykäytännön mukaisesti oikeus perusopetuslaissa tarkoitettuun perusopetukseen sekä mahdollisuus hakeutua muuhun koulutukseen vapaan hakeutumisoikeuden kautta. 

Pykälän 2 momentissa esitetään säädettäväksi oppivelvollisuuden alkamisesta. Lapsen oppivelvollisuus alkaisi lukuvuoden alkaessa sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta. Esitetty sääntely oppivelvollisuuden alkamisesta vastaisi nykytilaa oppivelvollisuuden suorittamisen käytännön aloittamisesta. Voimassa olevan sääntelyn mukaisesti oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta. Käytännössä oppivelvollinen aloittaa perusopetuksen suorittamisen sen lukuvuoden alkaessa, kun oppivelvollinen täyttää seitsemän vuotta. Säännöksen sanamuotoa ehdotetaan tarkennettavaksi vastaamaan tätä tosiasiallista käytäntöä. Koulutyön alkamis- ja päättymisajankohta voi perusopetuslain ja perusopetusasetuksen puitteissa vaihdella paikallisesti. Perusopetuslain 23 §:n 1 momentin mukaisesti perusopetuksen lukuvuosi alkaa 1 päivänä elokuuta ja päättyy 31 päivänä heinäkuuta. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaisesti lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Jos perusopetuslain 23 §:n 3 momentin perusteella joudutaan korvaamaan menetettyjä työpäiviä, koulutyö päätetään kuitenkin opetuksen järjestäjän päättämänä ajankohtana. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin pidennetystä oppivelvollisuudesta. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisuus alkaisi vuotta 2 momentissa säädettyä aikaisemmin, jos perusopetukselle säädettyjä tavoitteita ei lapsen vammaisuuden tai sairauden vuoksi ilmeisesti ole mahdollista saavuttaa yhdeksässä vuodessa. Esitetty sääntely vastaisi voimassa olevan perusopetuslain 25 §:n 2 momentin mukaista sääntelyä, eikä tilanne muuttuisi pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan lapsen kannalta nykyisestä. Ennen oppivelvollisuuden alkamista pidennetyn oppivelvollisuuden päätöksen saaneilla on, kuten nykyisinkin, oikeus perusopetuslain mukaan saada 5-vuotiaana esiopetusta. 

Pykälän 4 momentissa esitetään säädettäväksi oppivelvollisuuden päättymisestä. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisuus päättyisi, kun oppivelvollinen saavuttaisi täysi-ikäisyyden eli täyttäisi 18 vuotta tai jos oppivelvollinen tätä ennen hyväksytysti suorittaisi ylioppilastutkinnosta annetussa laissa tarkoitetun ylioppilastutkinnon tai ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa säädetyn tutkinnon. Oppivelvollisuus päättyisi siis joko täysi-ikäisyyden saavuttamiseen tai toisen asteen tutkinnon suorittamiseen riippuen siitä, kumpi näistä toteutuu aikaisemmin. Ylioppilastutkinnosta annetun lain 25 §:n mukaan lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen päätteeksi suoritettu International Baccalaureate-, Reifeprüfung- tai Deutsche Internationale Abitur -tutkinto sekä Eurooppa-koulujen eurooppalainen ylioppilastutkinto tuottavat samat oikeudet kuin kyseisessä laissa tarkoitetun ylioppilastutkinnon suorittaminen. Ammatillisena tutkintona tarkoitettaisiin käytännössä ammatillista perustutkintoa tai ammattitutkintoa, mutta säännöksen sanamuodon mukaan oppivelvollisuus voisi päättyä myös erikoisammattitutkinnon suorittamiseen, mikäli alle 18-vuotias poikkeuksellisesti olisi erikoisammattitutkinnon suorittanut. 

Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisuus päättyisi myös toisen asteen tutkintoa vastaavan Ahvenanmaalla suoritetun tai ulkomaisen koulutuksen suorittamiseen. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi vakinaisesti ulkomailla asuneella henkilöllä tai maahanmuuttajalla, joka on muuttanut Suomeen lähellä oppivelvollisuusiän päättymistä. Jos henkilö olisi suorittanut jo ylioppilastutkintoa tai ammatillista tutkintoa vastaavan koulutuksen ulkomailla, hän ei olisi enää oppivelvollinen. 

7.1.2  2 luku Oppivelvollisuuden suorittaminen

Luvussa säädettäisiin oppivelvollisuuden suorittamisen erilaisista vaihtoehdoista. Ehdotettujen säännösten mukaan oppivelvollisuutta suoritettaisiin ensin perusopetuslaissa tarkoitetussa perusopetuksessa ja perusopetuksen suorittamisen jälkeen toisen asteen tutkintotavoitteisessa koulutuksessa tai erilaisissa nivelvaiheen koulutuksissa. Luvussa säädettäisiin myös opintojen riittävästä edistymisestä, oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä sekä oppivelvollisuuden suorittamisesta opiskeluoikeuden määräaikaisen menettämisen aikana. 

3 §.Oppivelvollisuuden suorittaminen perusopetuksessa. Pykälän 1 momentissa esitetään säädettäväksi oppivelvollisuuden suorittamisesta perusopetuksessa. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisen olisi suoritettava perusopetusta siten kuin perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa säädetään. Oppivelvollisuuteen kuuluvan perusopetuksen suorittamisen alkamisesta ja päättymisestä säädettäisiin perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa. Perusopetusta voisi jatkossakin suorittaa osallistumalla järjestettyyn perusopetukseen tai hankkimalla muuten perusopetuksen oppimäärää vastaavat tiedot. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleva lapsi suorittaisi oppivelvollisuuttaan osallistumalla oppivelvollisuuden alkamisvuonna järjestettävään perusopetuslain 26 a §:ssä säädettyyn esiopetukseen. Nykytilaa vastaavasti pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalla lapsella olisi myös oikeus saada esiopetusta sinä vuonna, jona lapsi täyttää viisi vuotta. Pykälän 2 momentissa säädetyn osalta tilanne ei muuttuisi kunnan järjestämisvelvollisuuden tai pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan lapsen kannalta nykyisestä. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että oppivelvollinen voisi suorittaa oppivelvollisuutta osallistumalla perusopetuslain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuun perusopetukseen valmistavaan opetukseen. Perusopetukseen valmistava opetus on tarkoitettu maahanmuuttajille, jotta he saisivat riittävät valmiudet osallistua perusopetuksen yleisopetukseen. Opetuksen laajuus vastaa yhden vuoden oppimäärää. 

4 §.Oppivelvollisuuden suorittaminen perusopetuksen suorittamisen jälkeen. Pykälässä säädettäisiin niistä koulutuksista, joissa oppivelvollisuutta voisi suorittaa perusopetuksen oppimäärän suorittamisen jälkeen. Perusopetuksen jälkeinen oppivelvollisuus suoritettaisiin pääsääntöisesti lukiokoulutuksessa tai ammatillisessa koulutuksessa siten, että tavoitteena olisi toisen asteen tutkinnon suorittaminen. Tästä säädettäisiin pykälän 1 momentissa. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisen olisi perusopetuslaissa tarkoitetun perusopetuksen oppimäärän suoritettuaan suoritettava lukiolaissa tarkoitettua lukiokoulutuksen oppimäärää ja sen päätteeksi suoritettavaa ylioppilastutkintoa taikka ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettua ammatillista perustutkintoa tai ammattitutkintoa. 

Lukion oppimäärää voisi suorittaa nuorille tai aikuisille tarkoitetun oppimäärän mukaisena. Lukiolain mukaan alle 18-vuotias hakija voidaan ottaa suorittamaan aikuisille tarkoitettua lukiokoulutuksen oppimäärää ainoastaan hakijan terveydentilaan tai henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen liittyvästä perustellusta syystä. Myös ylioppilastutkinnosta annetussa laissa tarkoitetun ylioppilastutkinnon suorittaminen olisi oppivelvollisuuden suorittamista. 

Ammatillisessa koulutuksessa oppivelvollisuutta voisi suorittaa suorittamalla ammatillista perustutkintoa tai ammattitutkintoa. Käytännössä suurin osa oppivelvollisista suorittaisi ammatillisessa koulutuksessa ammatillista perustutkintoa. Ammatilliset perustutkinnot on suunnattu työelämään tuleville. Niissä osoitetaan laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin sekä erikoistuneempi osaaminen ja työelämän edellyttämä ammattitaito vähintään yhdellä työelämän toimintakokonaisuuteen liittyvällä osa-alueella. Ammattitutkinnot ovat pääsääntöisesti tarkoitettu alalla jo toimivalle henkilölle työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennetun osaamisen hankkimiseksi, joten ammattitutkinnoista tulisivat kyseeseen lähinnä sellaiset tutkinnot, jotka toimivat alalletulotutkintoina eivätkä edellytä aikaisempaa työelämässä hankittua osaamista. 

Oppivelvollisuutta voisi suorittaa myös hankkimalla osaamista oppisopimuskoulutuksena ammatillisen tutkinnon suorittamiseksi. Oppisopimuskoulutuksena suoritettava ammatillinen tutkinto olisi tarkoituksenmukainen oppivelvollisuuden suorittamistapa sellaisille nuorille, jotka haluavat siirtyä työelämään heti perusopetuksen päättymisen jälkeen. 

Oppivelvollisuuden suorittamisen keinoista ei oppivelvollisuuslaissa säädettäisi. Sekä lukiokoulutuksessa että ammatillisessa koulutuksessa olisi mahdollista suorittaa oppivelvollisuutta opetukseen osallistumatta. Lukiokoulutuksessa oppivelvollisuutta voisi suorittaa opetukseen osallistumatta lukiolain 36 §:ssä säädettynä erityisenä tutkintona. Lukiolain 36 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi momentti, jossa säädettäisiin oppivelvollisuuden suorittamisesta erityisenä tutkintona. Lukiolaissa tarkoitetussa erityisessä tutkinnossa opiskelija hankkii lukion oppimäärän suorittamiseksi tarvittavat tiedot ja taidot valitsemallaan tavalla muutoin kuin koulutuksen järjestäjän järjestämässä opetuksessa ja osallistuu erityisen tutkinnon kokeisiin, joiden toimeenpanosta ja arvostelusta vastaa koulutuksen järjestäjä. 

Ammatillisessa koulutuksessa puolestaan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti ammatillisen tutkinnon suorittaminen on osaamisen hankkimistavasta riippumatonta. Opiskelijaksi otetun on mahdollista suorittaa tutkinnon osia tai vaikka koko tutkinto tutkintokoulutukseen osallistumatta, jos hän muutoin hankkii tai on hankkinut tutkinnon tai sen osan suorittamiseksi edellytettävää osaamista. Ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö mahdollistaa siis myös oppivelvollisuuden suorittamisen ilman tutkintokoulutukseen osallistumista. Jos oppivelvollinen esimerkiksi on hankkinut tai hankkii osaamista perheen harjoittamassa elinkeinotoiminnassa, hän voisi osoittaa osaamisensa menemällä suoraan näyttöön. 

Jos oppivelvollinen haluaisi suorittaa ammatillisen tutkinnon tutkintokoulutukseen osallistumatta, hänen olisi sovittava tästä ammatillisen koulutuksen järjestäjän kanssa. Oppivelvollisen tulisi ottaa yhteyttä sellaiseen ammatillisen koulutuksen järjestäjään, jolla on oikeus sen tutkinnon järjestämiseen, jota oppivelvollinen haluaisi suorittaa itsenäisesti. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 52 §:n 6 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän tulee tarjota mahdollisuus suorittaa tutkinto tai tutkinnon osa myös ilman tutkintokoulutukseen osallistumista. Oppivelvolliselle laadittaisiin henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, jossa selvitettäisiin ja tunnistettaisiin opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen sekä suunniteltaisiin tarvittavan osaamisen ja ammattitaidon osoittaminen. Oppivelvollinen vastaisi itse tarvittavan osaamisen hankkimisesta. 

Käytännössä perusopetuksen juuri päättäneelle nuorelle lukion erityinen tutkinto tai ammatillisen tutkinnon suorittaminen ilman tutkintokoulutukseen osallistumista ovat harvoin ensisijaisesti tarkoituksenmukaisia koulutusmuotoja. Nämä mahdollistaisivat kuitenkin perusopetuksen jälkeisen oppivelvollisuuden suorittamisen opetukseen osallistumatta oppivelvollisen ja hänen huoltajansa näin halutessa. Perusopetuslain soveltamiskäytäntöä vastaavasti itsenäisesti oppivelvollisuuttaan suorittavalla ei olisi oikeutta saada maksuttomia oppimateriaaleja eikä laissa säädettyjä opintososiaalisia etuuksia. Oppivelvollisuuden itsenäinen suorittaminen on vapaaehtoisesti valittava suoritusmuoto ja oppivelvollinen vastaa tällöin itse tarvittavan osaamisen hankkimisesta ja osaamisen hankkimiseen tarvittavista materiaaleista ja välineistä. Oppivelvollisella on aina valinnanmahdollisuus suorittaa oppivelvollisuuttaan myös opetukseen osallistumalla. 

Edellä tarkoitettu oppivelvollisuuden suorittaminen täysin opetukseen osallistumatta tulee erottaa voimassa olevan lainsäädännön mahdollisuuksista suorittaa lukiokoulutusta ja ammatillista koulutusta osittain itsenäisesti. Lukiolain 25 §:n 1 momentissa säädetyn mukaisesti opiskelijalle voidaan hakemuksesta myöntää lupa suorittaa osa opinnoista itsenäisesti. Vastaavasti ammatillisessa koulutuksessa voidaan opiskelijan henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa sopia, että opiskelija hankkii osan osaamisesta muutoin kuin tutkintokoulutukseen osallistumalla. Näissä tilanteissa ei ole kyse sellaisesta oppivelvollisuuden suorittamisesta opetukseen osallistumatta, joka estäisi maksuttomaan koulutukseen kuuluvien etuuksien ja opintososiaalisten etuuksien saamisen. Koulutuksen järjestäjä ei kuitenkaan ole velvollinen tarjoamaan esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen liittyviä työvälineitä ja –asuja opiskelijan käyttöön, mikäli hän haluaa hankkia osaamista muualla kuin koulutuksen järjestäjän osoittamissa oppimisympäristöissä, joissa työvälineet ja asut ovat opiskelijan käytettävissä. 

Perusopetuslain 26 §:n 3 momentin mukaan oppivelvollisen asuinkunnan tulee valvoa oppivelvollisen edistymistä, jos oppivelvollinen ei osallistu kyseisen lain mukaisesti järjestettyyn perusopetukseen. Toisen asteen opinnoissa oppivelvollisuuden itsenäisen suorittamisen valvonnasta vastaisi oppivelvollisuuslakiin ehdotetun 12 §:n 2 momentin mukaisesti se koulutuksen järjestäjä, joka huolehtii erityisen tutkinnon kokeiden toimeenpanosta tai ammatillisen tutkinnon näyttöjen vastaanottamisesta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin oppivelvollisuuden suorittamisesta muussa kuin tutkintotavoitteisessa koulutuksessa. Momentin 1 kohdan mukaan oppivelvollisuutta voisi suorittaa tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa. Hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen mukaista tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta järjestettäisiin vasta 1.8.2022 lukien. Oppivelvollisuuslakiin ehdotetun siirtymäsäännöksen mukaisesti lukuvuonna 2021—2022 oppivelvollisuutta voisi suorittaa myös perusopetuksen lisäopetuksessa, lukiokoulutukseen valmistavassa koulutuksessa ja ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa. 

Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan oppivelvollisuutta voisi suorittaa ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetussa työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa. Tämä olisi oppivelvollisuuden suorittamismuoto niille vaikeasti vammaisille opiskelijoille, joilla ei ole valmiuksia tutkintotavoitteisen koulutuksen suorittamiseen. 

Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan oppivelvollisuutta voisi suorittaa kansanopistossa järjestettävässä vapaasta sivistystyöstä annetun lain 7 a luvussa tarkoitetussa oppivelvollisille suunnatussa koulutuksessa. Tässä koulutuksessa oppivelvollisuutta voisi pääsääntöisesti suorittaa vain yhden vuoden ajan. Tämä tarkoittaisi sitä, että jos oppivelvollinen on opiskellut vuoden ajan kansanopistossa oppivelvollisille suunnatussa koulutuksessa, hän ei voisi jatkaa oppivelvollisuuden suorittamista opiskelemalla vielä toisen vuoden tässä samassa koulutuksessa. Koulutuksen yhden vuoden kestosta voitaisiin kuitenkin poiketa, jos kansanopiston ylläpitäjän ylläpitämisluvan pääasiallinen tai osittainen koulutustehtävä on vaikeasti vammaisille järjestettävä koulutus. Vapaasta sivistystyöstä annettuun lakiin ehdotetun säännöksen mukaan opiskelijan opiskellessa vaikeasti vammaisille järjestettävässä koulutuksessa voisi koulutus kestää enintään kolme vuotta. Myös oppivelvollisuutta voisi suorittaa tässä koulutuksessa kauemmin kuin yhden vuoden ajan eli lähtökohtaisesti oppivelvollisuuden päättymiseen saakka. 

Pykälän 2 momentin 4 kohdassa säädettäisiin, että saamelaiset voisivat suorittaa oppivelvollisuutta Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetussa laissa tarkoitetussa saamen kielen ja kulttuurin vähintään lukukauden pituisessa koulutuksessa. Saamen kielen ja kulttuurin opinnot voisivat olla perusteltu oppivelvollisuuden suoritustapa esimerkiksi silloin, jos oppivelvollinen tarvitsee valmiuksia siirtyäkseen saamenkielisiin jatko-opintoihin. Muut kuin saamelaiset eivät voisi suorittaa oppivelvollisuuttaan Saamelaisalueen koulutuskeskuksen saamen kielen ja kulttuurin opetuksessa. Oppivelvollisen saamelaisuuden toteaminen perustuisi opiskelijan tai hänen huoltajansa omaan ilmoitukseen siitä, että oppivelvollinen tulee saamelaisesta perheestä tai suvusta. 

Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetun lain 4 §:n mukaan koulutuskeskuksen rehtori ja opettajat laativat suunnitelman saamen kielen ja kulttuurin opetuksen opintokokonaisuuksista ja niiden laajuudesta, opetuksen tavoitteista ja keskeisestä sisällöstä, keskeisistä opetusjärjestelyistä sekä opiskelijoiden arvioinnista. Johtokunta hyväksyy suunnitelman. Koulutuskeskuksesta annetun lain 7 §:ssä säädetään saamen kielen ja kulttuurin opetuksen opiskelijaksi ottamisesta sekä opiskelijan oikeudesta turvalliseen opiskeluympäristöön. Lain 8 §:ssä säädetään opiskelijoiden opintososiaalisista etuuksista. Säännöksen mukaan saamen kielen ja kulttuurin opetuksessa olevilla opiskelijoilla, jotka opiskelevat vähintään lukukauden pituisessa koulutuksessa, on oikeus maksuttomaan ruokailuun noudattaen ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 100 §:ää sekä asumiseen koulutuksen järjestäjän asuntolassa noudattaen mainitun lain 103 §:n 2 momenttia. Muilta opiskelijoilta voidaan periä materiaali-, ruokailu- ja majoitusmaksuja. Opetus on maksutonta. Oppivelvollisuuden suorittamiseksi hyväksyttävän koulutuksen kestoksi ehdotetaan vähintään lukukautta, jolloin oppivelvollisella opiskelijalla olisi aina myös oikeus Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetussa laissa säädettyihin opintososiaalisiin etuuksiin. 

Pykälän 2 momentin 5 kohdassa säädettäisiin, että oppivelvollisuutta voisi suorittaa myös perusopetuslain 46 §:ssä tarkoitetussa aikuisten perusopetuksessa tai vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitetussa koulutuksessa siten kuin oppivelvollisuuslain 5 §:ssä säädetään. Lain 5 §:ssä säädettäisiin tarkemmin tilanteista, jolloin oppivelvollinen voisi suorittaa oppivelvollisuuttaan näissä mainituissa koulutuksissa. 

Pykälän 3 momentissa olisi määritelmäsäännös, jonka mukaan mitä tässä laissa säädettäisiin koulutuksen järjestäjästä, sovellettaisiin myös opetuksen järjestäjään ja oppilaitoksen ylläpitäjään. Perusopetuslain mukaista järjestäjää kutsutaan vakiintuneen käytännön mukaisesti opetuksen järjestäjäksi ja kansanopiston ylläpitoluvan saanutta tahoa oppilaitoksen ylläpitäjäksi. Oppivelvollisuuslaissa ehdotetaan kuitenkin käytettäväksi yleiskäsitettä koulutuksen järjestäjä, jolloin sitä sovellettaisiin myös edellä mainittuihin muihin koulutuksen järjestäjiin, ellei tässä laissa toisin säädetä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että oppivelvollisen katsottaisiin suorittavan oppivelvollisuuttaan myös silloin, jos hän opiskelee oppivelvollisuuslaissa tarkoitettua koulutusta vastaavassa koulutuksessa Ahvenanmaalla tai ulkomailla. Säännöksen tarkoitus olisi mahdollistaa se, että Suomessa vakinaisesti asuva voisi halutessaan oppivelvollisikäisenä opiskella myös Ahvenanmaalla tai ulkomailla, sillä ei ole perusteltua velvoittaa oppivelvollisikäisiä opiskelemaan ainoastaan Suomen lainsäädännön alaisissa oppilaitoksissa, jos opiskelu muutoin vastaa oppivelvollisuuslaissa tarkoitettua koulutusta. Ahvenanmaalla opiskelee erityisesti ruotsinkielisiä sekä merenkulkualan koulutuksessa opiskelevia. Ulkomailla opiskelu puolestaan voi olla mahdollista erityisesti Suomen, Ruotsin ja Norjan rajaseudulla asuville sekä tilapäisen ulkomailla oleskelun aikana, jolloin oppivelvollinen on edelleen Suomessa vakinaisesti asuva. Saamelaisten kannalta mahdollisuus oppivelvollisuuden suorittamiseen naapurimaissa Ruotsissa tai Norjassa olisi mahdollista myös silloin, jos koulutus liittyy saamen kieleen, saamelaiseen kulttuuriin tai saamelaisiin elinkeinoihin. 

Jos Suomessa vakinaisesti asuva oppivelvollisikäinen opiskelisi Ahvenanmaalla tai ulkomailla, hänen tulisi tehdä opintojen aloittamisesta ja keskeyttämisestä ilmoitus oppivelvollisuuden suorittamisen ohjaus- ja valvontavastuussa olevalle asuinkunnalle. Muutoin oppivelvollisuuslaissa säädetyt oikeudet ja velvollisuudet eivät koski opiskelua Ahvenanmaalla tai ulkomailla. Opiskelijalla olisi oikeus opintotukilain mukaisiin opintotukietuuksiin ja muun muassa oppimateriaalitukeen, jos sen saamisen edellytykset muutoin täyttyvät. 

5 §.Oppivelvollisuuden suorittaminen eräissä tilanteissa. Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollinen, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavat opinnot mutta jolta puuttuu perusopetuksen jälkeisen koulutuksen suorittamiseksi riittävä suomen tai ruotsin kielen taito, voisi suorittaa oppivelvollisuutta osallistumalla aikuisten perusopetukseen. Ehdotettu säännös koskisi käytännössä oppivelvollista, joka on ulkomailla suorittanut perusopetuksen oppimäärää vastaavat opinnot, mutta jolta puuttuu tutkintotavoitteisen koulutuksen tai valmentavan koulutuksen suorittamiseksi riittävä suomen tai ruotsin kielen taito. Säännöksen perusteella oppivelvollinen voitaisiin ottaa perusopetuslain 46 §:ssä säädettyyn aikuisille tarkoitettuun perusopetukseen, käytännössä pääsääntöisesti siihen kuuluvan lukutaitovaiheen opetukseen, vahvistamaan kielitaitoaan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti, vaikka hän olisikin jo suorittanut perusopetuksen oppimäärän. 

Perusopetuslain 46 §:n 1 momentin sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että aikuisille tarkoitettuun perusopetukseen voisi lähtökohtaisesti osallistua perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa säädetyn perusopetuksen suorittamisen päättymisen jälkeen. Ehdotuksen mukaan perusopetuslain 46 §:ssä tarkoitettu aikuisten perusopetus olisi siis lähtökohtaisesti tarkoitettu 17 vuotta täyttäneille, mutta oppivelvollisuuslain 5 §:n 1 momenttiin ehdotetun säännöksen perusteella aikuisten perusopetukseen voitaisiin ottaa myös tätä nuorempi henkilö, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärää vastaavat opinnot mutta jolta puuttuu perusopetuksen jälkeisen koulutuksen suorittamiseksi riittävä suomen tai ruotsin kielen taito 

Pykälän 2 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollinen, joka on suorittanut perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa tarkoitetun perusopetuksen ja jolta puuttuu perusopetuksen jälkeisen koulutuksen suorittamiseksi riittävä suomen tai ruotsin kielen taito, voisi suorittaa oppivelvollisuuttaan kansanopistojen järjestämässä maahanmuuttajille tarkoitetussa koulutuksessa. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisuutta voisi suorittaa tällöin sellaisessa koulutuksessa, jossa noudatetaan kotoutumisen edistämisestä annetun lain 20 §:n 2 momentissa tarkoitettuja aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteita tai Opetushallituksen laatimaa maahanmuuttajille tarkoitetun koulutuksen opetussuunnitelmasuositusta. Opetushallitus on antanut kotoutumislakiin sisältyvän valtuutuksen nojalla Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen perusteet (Opetushallituksen määräykset ja ohjeet 2012:1, dnro 1/011/2012). Lisäksi Opetushallitus on laatinut Vapaan sivistystyön lukutaitokoulutuksen opetussuunnitelmasuositus 2017, jota noudatetaan kansanopistojen järjestämässä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksessa. 

Pykälän 1 ja 2 momenteissa säädetyt poikkeukset koskisivat käytännössä sellaisia vasta Suomeen tulleita maahanmuuttajanuoria, jotka ovat suorittaneet perusopetuksen oppimäärän tai joiden velvollisuus osallistua perusopetukseen on perusopetuslain 26 §:n 1 momentin nojalla päättynyt, mutta joiden suomen tai ruotsin kielen taito ei vielä ole ehtinyt kehittymään riittävästi, jotta he suoriutuisivat toisen asteen tutkintoon johtavista koulutuksista tai nivelvaiheen koulutuksista. Nämä oppivelvolliset ohjattaisiin joko aikuisten perusopetuksen alkuvaiheeseen tai kansanopistojen järjestämään vapaan sivistystyön suomen tai ruotsin kielen tai lukutaidon kotouttavaan koulutukseen, joissa noudatetaan Opetushallituksen laatimia opetussuunnitelman perusteita tai niitä koskevaa suositusta. Kansanopistojen järjestämässä koulutuksessa maahanmuuttajanuoret opiskelisivat käytännössä samoissa opetusryhmissä työ- ja elinkeinohallinnon alaisessa kotoutumiskoulutuksessa opiskelevien kanssa. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin oppivelvollisuuden suorittamisesta tilanteessa, jossa oppivelvollisen velvollisuus suorittaa oppivelvollisuutta perusopetuksessa on perusopetuslain mukaan päättynyt ilman, että henkilö on suorittanut perusopetuksen oppimäärää. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollinen voisi tällöin suorittaa oppivelvollisuutta osallistumalla joko aikuisten perusopetukseen tai muuhun oppivelvollisuuslain 4 §:ssä tarkoitettuun muuhun koulutukseen. 

Opiskelijaksi ottamisessa sovellettaisiin, mitä kyseistä koulutusta koskevissa laeissa säädetään opiskelijaksi ottamisen perusteista. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 38 §:n 1 momentin mukaan opiskelijaksi voidaan ottaa hakija, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan aikaisemman oppimäärän, tai jolla koulutuksen järjestäjä muutoin katsoo olevan riittävät edellytykset tavoitteena olevan osaamisen hankkimiseen tai tutkinnon suorittamiseen. Lukiolain 21 §:n 1 momentin mukaan opiskelijaksi voidaan painavasta syystä ottaa myös henkilö, joka ei ole suorittanut perusopetuksen oppimäärää, mutta jolla koulutuksen järjestäjä katsoo muutoin olevan riittävät edellytykset opinnoista suoriutumiseen. Vastaava säännös olisi tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annettavan lain 8 §:ssä. Perusopetuksen oppimäärän suorittaminen ei siis aina ole ehdoton edellytys tutkintotavoitteisen tai valmentavan koulutuksen aloittamiseksi. Jos säännöksessä tarkoitettu oppivelvollinen ei halua hakeutua taikka häntä ei oteta opiskelijaksi tutkintotavoitteiseen tai valmentavaan koulutukseen, hän voisi säännöksen perusteella suorittaa oppivelvollisuutta myös aikuisten perusopetuksessa. 

6 §.Opintojen riittävä edistyminen. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisuuteen kuuluvien opintojen tulee edistyä riittävästi siten kuin asianomaista koulutusta koskevassa laissa säädetään. Oppivelvollisuuslaissa ei säädettäisi erillisiä opintopisteisiin tai osaamispisteisiin perustuvia suoritusmääriä opintojen riittävän edistymisen seuraamiseksi. Oppivelvollisuuslain 12 §:n 3 momentissa säädettäisiin koulutuksen järjestäjän velvollisuudesta valvoa opintojen edistymistä. 

Perusopetuslain 14 §:n 1 momentin mukaan valtioneuvosto päättää perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista sekä perusopetukseen käytettävän ajan jakamisesta eri oppiaineiden ja aineryhmien opetukseen sekä oppilaanohjaukseen (tuntijako) vuosiluokittain. Perusopetuslain 9 ja 24 §:n mukaan perusopetuksen oppimäärä on laajuudeltaan yhdeksänvuotinen ja oppilaalle annettavan perusopetuksen päivittäisestä ja viikoittaisesta työmäärästä säädetään asetuksella. Opetussuunnitelman perusteiden tavoitteet ja tuntijaon mukainen ajan jakaminen vuosiluokittain säätävät jokaiselle vuosiluokalle tavoitteet perusopetuksen suorittamisen edistymiselle. Opetus järjestetään ottaen huomioon oppilaiden erilaiset edellytykset ja se voi perustua erilaajuisiin oppimääriin. Ensisijaisena tavoitteena on tukea oppilaan opiskelua siten, että yleisen oppimäärän mukaiset tavoitteet on mahdollista saavuttaa kaikissa oppiaineissa. Oppimista voidaan tukea erilaisilla perusopetuslaissa säädetyillä tukimuodoilla tai oppiaineen oppimäärä voidaan yksilöllistää. 

Lukiolain 10 §:n mukaan lukiokoulutus muodostaa oppimäärän, jonka tavoitteellinen suorittamisaika on kolme vuotta. Lukiolain 23 §:n mukaan opiskelijalla on oikeus suorittaa lukiokoulutuksen oppimäärä enintään neljässä vuodessa, jollei koulutuksen järjestäjä myönnä opiskelijalle sairauden, vamman tai muun erityisen syyn vuoksi lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseen. Oppivelvollisuuteen kuuluvan lukiokoulutuksen tulisi siis edistyä siten, että oppimäärä tulisi suoritetuksi lukiolaissa säädetyssä suoritusajassa. 

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 15 §:n mukaan Opetushallituksen on laadittava ammatillisen perustutkinnon perusteet siten, että tutkinnot vastaavat laajuudeltaan kolmen vuoden opintoja. Ammatillisen tutkinnon suorittamiselle ei kuitenkaan ole laissa säädetty aikarajaa, vaan tutkinnon suorittamisaika suunnitellaan kunkin opiskelijan osalta hänelle laadittavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman yhteydessä. Oppivelvollisen opiskelijan opintojen tulisi kuitenkin lähtökohtaisesti olla päätoimisia. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 44 §:ään ehdotetaankin lisättäväksi säännös, jonka mukaan oppivelvolliselle henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma olisi laadittava siten, että suunnitelman mukainen ammatillisen tutkinnon suorittamisaika olisi enintään neljä vuotta. Ehdotettu aika vastaisi lukiolaissa säädettyä lukion oppimäärän suoritusaikaa. Oppivelvollisuuteen kuuluvien opintojen katsottaisiin edistyvän riittävästi, kun oppivelvollinen noudattaa hänelle laadittua henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa. 

Tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annettavaan lakiin ehdotettavan säännöksen mukaan kyseisen koulutuksen suoritusaika olisi yksi vuosi, ellei koulutuksen järjestäjä myönnä opiskelijalle sairauden, vamman tai muun erityisen syyn vuoksi lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseen. Oppivelvollisuuteen kuuluva valmentava koulutus tulisi siis suorittaa sellaisessa tahdissa, että se voitaisiin suorittaa yhden vuoden aikana, ellei suoritusaikaa ole pidennetty. Myös ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen ja lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen laissa säädetty suoritusaika on yksi vuosi, ellei koulutuksen järjestäjä ole myöntänyt suoritusaikaan pidennystä. Perusopetuksen lisäopetusta annetaan vähintään 1 100 tuntia vuodessa ja lisäopetuksen kesto on yksi vuosi. 

Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen suoritusaika voi olla enintään kolme vuotta. Suoritusaika määräytyy opiskelijan henkilökohtaisten tavoitteiden ja valmiuksien perusteella. Oppivelvollisuuteen kuuluvien opintojen katsottaisiin edistyvän riittävästi, kun oppivelvollinen noudattaa hänelle laadittua henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa. 

Vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa esitetään säädettäväksi oppivelvollisille suunnatusta kansanopistojen järjestämästä koulutuksesta. Oppivelvollisille suunnattu koulutuksen olisi laajuudeltaan vähintään 34 opiskelijaviikkoa ja koulutus voisi kestää enintään yhden vuoden. Opiskelijoille laadittaisiin henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Opintojen katsottaisiin edistyvän riittävästi, kun oppivelvollinen noudattaa hänelle laadittua opiskelusuunnitelmaa. 

7 §.Oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen. Pykälässä säädettäisiin oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisperusteista. Säännöstä sovellettaisiin sekä perusopetuksessa että perusopetuksen jälkeisessä muussa oppivelvollisuuteen kuuluvassa koulutuksessa. Perusopetuslaissa ei nykyisin nimenomaisesti säädetä oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä, vaan keskeyttämisperusteet ovat muodostuneet soveltamiskäytännössä. Säännöksellä yhtenäistettäisiin ja selkeytettäisiin oikeustilaa oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisessä. Lähtökohtana olisi perustuslaissa säädetty jokaisen oppivelvollisen oikeus opetukseen ja opiskeluun. Oppivelvollisuus voitaisiin keskeyttää ainoastaan oppivelvollisen tai hänen huoltajansa tahdonilmaisun eli hakemuksen perusteella, ei missään tilanteessa viranomaisaloitteisesti. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin perusteista, joilla oppivelvollisuuden suorittaminen voitaisiin keskeyttää. Oppivelvollisuuden suorittaminen keskeytettäisiin lähtökohtaisesti aina määräajaksi, joka perustuisi oppivelvollisuuden suorittamisen estävän olosuhteen kestoon. Määräajan päätyttyä oppivelvollisen tulisi jatkaa oppivelvollisuuden suorittamista. Jos perusopetuksen oppimäärän suorittaneella oppivelvollisella ei olisi opiskelupaikkaa, hänen tulisi hakea opiskelupaikkaa ennen oppivelvollisuuden keskeyttämisjakson päättymistä. 

Ehdotetun 1 momentin 1 kohdan mukaan oppivelvollisuuden suorittaminen voitaisiin keskeyttää pitkäaikaisen sairauden tai vamman vuoksi, jos se estäisi oppivelvollisuuden suorittamisen. Säännöstä ei sovellettaisi lyhytaikaisiin sairaudesta johtuviin poissaoloihin. Sairauden ja vamman kohdalla tehtäisiin aina arvio, estääkö syy oppivelvollisuuden suorittamisen. Asian arvioinnissa käytettäisiin esimerkiksi lääkärin lausuntoa sekä tarvittaessa moniammatillista asiantuntemusta.  

Yhdenvertaisuuslain 15 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän on tehtävä asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa saada koulutusta. Esteettömyydestä ja mukautuksista säädetään myös koulutusta koskevissa substanssilaeissa. Oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen olisi kuitenkin mahdollista silloin, jos oppivelvollisen sairaus tai vamma on sellainen, että opintojen suorittamista ei arvioida mahdolliseksi laissa säädettyjen tukitoimien ja erityisjärjestelyjen avullakaan. 

Perusopetusta pyritään järjestämään siinä määrin kuin oppilaan terveys huomioon ottaen on mahdollista. Perusopetuslaissa säädetään tukitoimista ja tavoista järjestää opetusta myös pitkäaikaissairaille ja tukea tarvitseville oppivelvollisille. Oppilas voi tarvita tilapäistä tai pidempiaikaista tukea oppimisessaan ja koulunkäynnissään. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Tukimuotoja ovat esimerkiksi tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, avustajapalvelut ja erityiset apuvälineet. Perusopetuslain 25 §:n 2 momentin mukaisesti oppilaan oppivelvollisuutta voidaan pidentää siten, että jos perusopetukselle säädettyjä tavoitteita ei lapsen vammaisuuden tai sairauden vuoksi ilmeisesti ole mahdollista saavuttaa yhdeksässä vuodessa, alkaa oppivelvollisuus vuotta säädettyä aikaisemmin eli 6-vuotiaana ja kestää 11 vuotta. 

Perusopetuslaissa säädetään myös niin sanotusta sairaalaopetuksesta. Perusopetuslain 4 a §:n mukaisesti sairaalan sijaintikunta on velvollinen järjestämään sairaalassa potilaana olevalle esi- ja perusopetuksen oppilaalle opetusta siinä määrin kuin se hänen terveytensä huomioon ottaen on mahdollista. Hoidosta vastaavan sairaalan sijaintikunta on velvollinen järjestämään myös muulle erikoissairaanhoidossa olevalle oppivelvolliselle oppilaalle opetusta ja tukea siinä määrin kuin se hänen terveytensä, pedagogiset erityistarpeensa ja erikoissairaanhoidon hoidolliset ja kuntoutukselliset toimenpiteet huomioon ottaen on perusteltua. 

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 40 §:n mukaan hakijan terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä seikka ei saa olla esteenä opiskelijaksi ottamiselle. Ammatillisen koulutuksen laissa säädetään opiskelijan oikeudesta saada erityistä tukea tai vaativaa erityistä tukea, jos opiskelija oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi tarvitsee pitkäaikaista tai säännöllistä erityistä oppimisen ja opiskelun tukea. Vastaava säännös oikeudesta erityiseen tukeen olisi tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annettavan lain 21 §:ssä. Lisäksi lainsäädännössä säädetään erityistä tukea saavan opiskelijan oikeudesta erityisiin apuvälineisiin ja avustajapalveluihin joko koulutusta koskevien lakien tai muiden lakien nojalla. Erityistä tukea saavan opiskelijan osalta ammatillisen perustutkinnon osaamisen arviointia voidaan mukauttaa taikka poiketa ammattitaitovaatimuksista tai osaamistavoitteista, jos se on perusteltua opiskelijan vammaan tai terveydentilaan liittyvistä syistä. 

Ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa säädetään myös työhön ja itsenäiseen elämään valmentavasta koulutuksesta, joka on tarkoitettu vaikeimmin vammaisille opiskelijoille. Tässä koulutuksessa opintojen sisältö mukautetaan kokonaan opiskelijan henkilökohtaisten tavoitteiden ja valmiuksien mukaiseksi. 

Ehdotetun 1 momentin 2 kohdan mukaan oppivelvollisuuden suorittaminen voitaisiin keskeyttää äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan ajaksi. Näiden perusteiden kohdalla ei tehtäisi arviota, estääkö lapsen hoitaminen oppivelvollisuuden suorittamisen, vaan opiskelijalla olisi aina oikeus oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämiseen, jos hän on äitiys-, isyys- tai vanhempainvapailla. Oppivelvollinen voisi kuitenkin halutessaan myös opiskella äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan aikana. 

Ehdotetun 1 momentin 3 kohdan mukaan oppivelvollisuuden suorittaminen voitaisiin keskeyttää vähintään kuukauden kestävän tilapäisen ulkomailla oleskelun ajaksi. Säännöstä ei sovellettaisi tätä lyhyempiin esimerkiksi lomamatkasta johtuviin poissaoloihin. Oppivelvollisuuslain 2 §:n mukaan oppivelvollisia ovat Suomessa vakinaisesti asuvat. Jos oppivelvollinen muuttaisi pysyvästi asumaan ulkomaille, hän ei olisi enää oppivelvollinen, eikä hänen myöskään tarvitsisi erikseen hakea oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä. 

Pysyvä ja tilapäinen ulkomailla oleskelu arvioitaisiin kotikuntalain 5 §:ssä säädetyillä perusteilla. Kyseisen säännöksen mukaan henkilöllä, joka on muuttanut asumaan ulkomaille yhtä vuotta pitemmäksi ajaksi, ei ole kotikuntaa Suomessa. Eräissä kotikuntalaissa säädetyissä tilanteissa henkilöllä voisi kuitenkin edelleen olla kotikunta, vaikka hän olisikin muuttanut ulkomaille yhtä vuotta pidemmäksi ajaksi. Lähtökohtaisesti alle vuoden kestävä ulkomailla oleskelu olisi aina oppivelvollisuuslaissa tarkoitetulla tavalla tilapäistä ja oppivelvollisen tulisi hakea oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä. Tällainen tilanne olisi esimerkiksi silloin, kun opiskelija lähtee opiskelijavaihtoon tai muuttaa perheensä kanssa tilapäisesti ulkomaille. 

Jos oppivelvollinen oleskelisi tilapäisesti ulkomailla, mutta ei olisi hakenut oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä, hänen tulisi selvittää ja sopia koulutuksen järjestäjän kanssa, miten hän aikoo suorittaa oppivelvollisuuttaan ulkomailla oleskelun aikana. Oppivelvollisuuden suorittaminen rinnastettaisiin tällöin perusopetuksessa kotikouluun ja toisen asteen koulutuksessa oppivelvollisuuden itsenäiseen suorittamiseen. Opetuksen tai koulutuksen järjestäjä ei olisi velvollinen tarjoamaan tilapäisesti ulkomailla oleskelevalle oppivelvolliselle oppimateriaaleja, palveluja tai etuuksia, joihin opetukseen tai koulutukseen osallistuva oppivelvollinen on opetusta tai koulutusta koskevan lainsäädännön mukaan oikeutettu. Tämä vastaisi nykytilan mukaista tulkintaa kotiopetuksessa olevan oppivelvollisen oikeudesta lakisääteisiin palveluihin ja etuuksiin. 

Ehdotetun 1 momentin 4 kohdan mukaan oppivelvollisuuden suorittaminen voitaisiin keskeyttää myös oppivelvollisen elämäntilanteeseen liittyvän muun painavan syyn vuoksi, jos tämä syy estää oppivelvollisuuden suorittamisen. Säännöksessä tarkoitettu painava syy voisi olla esimerkiksi lähiomaisen kuolemasta tai äkillisestä vakavasta sairastumisesta johtuva tilapäinen toimintakyvyn aleneminen tai esimerkiksi päihderiippuvuuden hoito-ohjelmaan osallistuminen. Arvioitaessa oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä säännöksessä tarkoitetun painavan syyn perusteella, tulisi ottaa huomioon myös opintojen suorittamisen erilaiset vaihtoehdot. Opiskelijan elämäntilanteeseen liittyen voisi olla tarpeen tarkistaa opiskelijan henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa tai henkilökohtaista opintosuunnitelmaa. Näissä suunnitelmissa voitaisiin sopia esimerkiksi opintojen suorittamistahdin tilapäisestä hidastamisesta tai opintojen suorittamisesta vaihtoehtoisissa oppimisympäristöissä. Näillä keinoin voitaisiin mahdollistaa opintojen suorittaminen myös oppivelvollisen haastavassa elämäntilanteessa ilman, että oppivelvollisuuden suorittaminen tarvitsisi kokonaan keskeyttää. 

Oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen ei pidentäisi oppivelvollisuusaikaa. Oppivelvollisuus päättyisi henkilön täyttäessä 18 vuotta, vaikka oppivelvollisuuden suorittaminen olisikin ollut keskeytyneenä oppivelvollisuusaikana. Oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen pidentäisi kuitenkin maksuttomuuteen oikeuttavaa aikaa siten kuin oppivelvollisuuslain 16 §:ssä säädettäisiin. 

Opiskelijan oikeudesta keskeyttää opintonsa väliaikaisesti säädetään lukiolain 23 §:ssä ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 96 §:ssä. Vastaava säännös olisi tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annettavan lain 17 §:ssä. Näiden säännösten mukaan opiskelijalla on oikeus väliaikaisesti keskeyttää opiskeluoikeutensa siksi ajaksi, kun hän on suorittamassa asevelvollisuuslain, siviilipalveluslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaista palvelusta taikka saa sairausvakuutuslain mukaista sairauspäivärahaa taikka äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa. Lisäksi opiskeluoikeus voidaan opiskelijan pyynnöstä väliaikaisesti keskeyttää muusta perustellusta syystä. Näitä säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi siten, että niitä ei jatkossa sovellettaisi oppivelvollisiin opiskelijoihin. 

Oppivelvollisuuslain keskeyttämisperusteet eroaisivat muiden koulutuslakien mukaisista opintojen väliaikaisen keskeyttämisen perusteista. Oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen sairauden tai vamman perusteella ei edellyttäisi, että henkilö saa sairausvakuutuslain mukaista sairauspäivärahaa, sillä alle 16-vuotias ei ole oikeutettu sairauspäivärahaan. Oppivelvollisuuslaissa ei lukiolakia ja ammatillisesta koulutuksesta annettua lakia vastaavasti säädettäisi varusmiespalveluksen suorittamisesta keskeyttämisperusteena, koska käytännössä oppivelvollisuusikäiset eivät suorita varusmiespalvelusta. Oppivelvollisuuden suorittamista ei voisi keskeyttää myöskään muusta perustellusta syystä, joten tässä suhteessa oppivelvollisen oikeus väliaikaisesti keskeyttää opintonsa olisi tiukempi kuin muiden koulutuslakien mukainen sääntely. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta keskeyttää oppivelvollisuuden suorittaminen toistaiseksi. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisella olisi oikeus keskeyttää oppivelvollisuuden suorittaminen toistaiseksi, jos 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu oppivelvollisuuden suorittamisen este eli pitkäaikainen sairaus tai vamma olisi luonteeltaan pysyvä. Tällöin ei ole perusteltua keskeyttää oppivelvollisuutta määräajaksi, jos jo etukäteen voidaan varmuudella arvioida, että sairaus tai vamma tulee estämään oppivelvollisuuden suorittamisen myös määräajan päätyttyä. Jos mahdollisuutta toistaiseksi tehtävään keskeyttämiseen ei olisi, oppivelvollinen joutuisi aina määräajan päätyttyä hakemaan uudelleen oppivelvollisuuden keskeyttämistä ja esittämään uudelleen selvitystä asiassa. Pysyväisluonteisen esteen kohdalla olisi myös vaikeaa määritellä määräaikaisen keskeyttämisen kestoa. Vaikka oppivelvollisuuden suorittaminen olisi 2 momentin nojalla keskeytetty toistaiseksi, oppivelvollisella olisi kuitenkin aina oikeus palata suorittamaan oppivelvollisuuttaan, jos olosuhteet muuttuisivat. 

Pykälän 3 momentin mukaan päätös oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä tehtäisiin hakemuksesta. Hakemuksen voisi tehdä hallintolain periaatteiden mukaisesti oppivelvollisen huoltaja tai muu laillinen edustaja taikka oppivelvollinen itse. Hallintolain 14 §:n mukaan viisitoista vuotta täyttäneellä alaikäisellä ja hänen huoltajallaan tai muulla laillisella edustajallaan on kummallakin oikeus erikseen käyttää puhevaltaa asiassa, joka koskee alaikäisen henkilöä taikka henkilökohtaista etua tai oikeutta. Hallintolain 35 §:n mukaan edunvalvojan, huoltajan tai muun laillisen edustajan käyttäessä puhevaltaa on kuultava hänen päämiestään ja vastaavasti päämiehen käyttäessä puhevaltaa on kuultava edunvalvojaa, huoltajaa tai muuta laillista edustajaa, jos kuuleminen on tarpeen päämiehen edun vuoksi tai asian selvittämiseksi. Hallintolain 56 §:n mukaan tiedoksianto yksityishenkilölle toimitetaan henkilölle itselleen tai tämän lailliselle edustajalle. Jos tiedoksiannon vastaanottajalla ja tämän edustajalla on molemmilla oikeus käyttää asiassa puhevaltaa, tiedoksianto on toimitettava kummallekin erikseen. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, mikä taho tekisi päätöksen oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä. Ehdotetun säännöksen mukaan pääsääntöisesti koulutuksen järjestäjä päättäisi oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä. Näin olisi silloin, kun oppivelvollinen on aloittanut oppivelvollisuuteen kuuluvan opetuksen tai koulutuksen ja keskeyttämisperuste ilmenee kesken opintojen. Jos oppivelvollinen ei keskeyttämistä hakiessaan olisi minkään opetuksen tai koulutuksen järjestäjän oppilas tai opiskelija, keskeyttämisestä päättäisi oppivelvollisen asuinkunta. Tällainen tilanne olisi esimerkiksi silloin, kun oppivelvollisella on sellainen sairaus tai vamma, joka oppivelvollisen tai hänen huoltajansa arvion mukaan estää oppivelvollisuuden suorittamisen, ja oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä haetaan ennen oppivelvollisuuden alkamista taikka perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen nivelvaiheessa. Asuinkunta päättäisi oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä myös silloin, jos oppivelvollinen on keskeyttänyt aloittamansa oppivelvollisuuteen kuuluvan koulutuksen, eikä hänellä ole uutta opiskelupaikkaa. 

Jos oppivelvollisuuden suorittaminen keskeytetään määräajaksi, säilyisi oppivelvollisen ohjaus- ja valvontavastuu päätöksen tehneellä koulutuksen järjestäjällä. Määräaikaisen keskeyttämisen lähtökohtana on, että oppivelvollinen palaa jatkamaan opintojaan määräaikaisen keskeytymisen syyn päätyttyä tai poistuttua. Koulutuksen järjestäjän tulisi valvoa, että oppivelvollinen palaa suorittamaan opintojaan keskeyttämisjakson päätyttyä. 

Oppivelvollisen asuinkunnalla olisi viimesijainen ohjaus- ja valvontavastuu oppivelvollisuuden suorittamisesta, jos vastuu ei lain mukaan kuulu opetuksen tai koulutuksen järjestäjälle. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän tulisi ilmoittaa oppivelvollisen asuinkunnalle, jos oppivelvollisuuden suorittaminen keskeytetään toistaiseksi, sillä tällöin oppivelvollinen ei ole enää palaamassa kyseisen koulutuksen järjestäjän opiskelijaksi. Ilmoituksessa ehdotetaan ilmoitettavan oppivelvollisen yksilöinti- ja yhteystiedot, jotka sisältäisivät oppivelvollisen nimen ja yksilöintiin vaadittavan tunnisteen, kuten henkilötunnuksen, sekä puhelinnumeron, sähköpostiosoitteen, osoitteen tai muun tiedon, jonka perusteella oppivelvolliseen olisi mahdollista saada yhteys. 

Ilmoituksen sisältämien henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena olisi tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. Ohjaus- ja valvontavastuun toteutuminen edellyttää, että asuinkunnalla olisi tiedossa oppivelvollisen yksilöinti- ja yhteystiedot, minkä perusteella sääntelyllä olisi yleisen edun mukainen tavoite, ja sääntely olisi oikeasuhteisuusperiaatteen mukaista. Tietosuojalain (1050/2018) 29 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan henkilötunnuksen käsittely on sallittua silloin, kun rekisteröidyn yksiselitteinen yksilöiminen on tärkeää laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi. Oppivelvollisen yksilöiminen henkilötunnuksella tai muulla yksilöivällä tunnisteella olisi tärkeää, jotta kunnalla olisi mahdollisuus selvittää oppivelvollisen ajantasainen tilanne ohjaus- ja valvontavastuun toteuttamista varten. Henkilötunnusta tai vastaavaa yksilöivää tunnistetta käytettäessä on noudatettava asianmukaisia suojatoimia tietosuoja-asetuksen 87 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Ilmoituksen tekemistä varten on tarkoitus rakentaa oma palvelu, jolloin varmistuttaisiin siitä, että tietojen luovuttaminen tapahtuisi sähköisesti tietoturvallisella tavalla.  

8 §.Oppivelvollisuuden suorittaminen opiskeluoikeuden määräaikaisen menettämisen aikana. Pykälässä säädettäisiin oppivelvollisuuden suorittamisesta opiskeluoikeuden määräaikaisen menettämisen aikana. Opiskeluoikeuden menettämisellä tarkoitettaisiin opiskelijan määräaikaista erottamista tai opiskeluoikeuden pidättämistä koulutusta koskevissa substanssilaeissa säädetyillä perusteilla. Pykälää sovellettaisiin, kun oppivelvollisuutta suoritetaan perusopetuksen jälkeisessä koulutuksessa. Perusopetuksen osalta asiasta säädetään perusopetuslain 36 a §:ssä. 

Lukiolain 41 §:n 1 momentin mukaan opiskelija voidaan erottaa oppilaitoksesta kurinpidollisista syistä määräaikaisesti enintään yhdeksi vuodeksi. Vastaava säännös on ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 85 §:n 2 momentissa. Edellä mainittuja säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi oppivelvollisten osalta siten, että määräaikaisen erottamisen enimmäisaika olisi kolme kuukautta, mikä vastaisi perusopetuslaissa säädettyä määräaikaisen erottamisen enimmäisaikaa. Viittaussäännösten nojalla edellä mainittuja määräaikaista erottamista koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa ja kansanopistojen oppivelvollisille suunnatussa koulutuksessa. Lukiolaissa ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa säädetään myös mahdollisuudesta erottaa opiskelija määräaikaisesti opiskelijan tekemän rikoksen perusteella. 

Ammatillisessa koulutuksesta annetun lain 81 §:ssä säädetään opiskeluoikeuden peruuttamisesta niin sanotuissa SORA-tutkinnoissa, joissa koulutukseen tai ammatissa toimimiseen sisältyy alaikäisten turvallisuutta, potilas- tai asiakasturvallisuutta taikka liikenteen turvallisuutta koskevia vaatimuksia. Opiskeluoikeuden pidättämisestä SORA-tutkinnoissa säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 85 §:n 5 momentissa, jonka mukaan opiskeluoikeus voidaan pidättää toistaiseksi, jos opiskelija ei suostu terveydentilan ja toimintakyvyn selvittämiseksi määrättyyn tarkastukseen tai toimita nähtäväksi pyydettyä rikosrekisteriotetta. Opiskeluoikeus voidaan näissä tilanteissa pidättää siihen asti, kunnes opiskelija suostuu tarvittaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin tai toimittaa pyydetyn rikosrekisteriotteen. Opiskeluoikeuden pidättämisestä opiskelijaan kohdistuvan rikosepäilyn vuoksi säädetään lukiolain 41 §:n 4 momentissa. 

Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän tulisi yhdessä oppivelvollisen ja tämän huoltajan tai muun laillisen edustajan kanssa laatia suunnitelma oppivelvollisuuden suorittamisesta määräaikaisen erottamisen tai opiskeluoikeuden pidättämisen aikana. Ehdotetussa säännöksessä tarkoitetussa suunnitelmassa tulisi sopia, miten oppivelvollinen edistää opintojaan opiskeluoikeuden menettämisen aikana. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisen tulisi suunnitelman mukaisesti edistää opintojaan itsenäisesti tai muissa oppimisympäristöissä kuin oppilaitoksessa tai työpaikalla. 

Velvollisuus tehdä suunnitelma huoltajan kanssa tarkoittaisi sitä, että huoltajalle tulisi varata mahdollisuus osallistua suunnitelman laadintaan ja huoltajalle tulisi toimittaa laadittu suunnitelma tiedoksi, jotta hän voisi oppivelvollisuuslaissa tarkoitetulla tavoin huolehtia siitä, että oppivelvollisuus tulee suoritetuksi. Suunnitelma voitaisiin kuitenkin laatia myös ilman huoltajan myötävaikutusta, jos huoltaja ei hänelle varatusta tilaisuudesta huolimatta osallistu suunnitelman laadintaan. 

Pykälän 2 momentin mukaan oppivelvollisella olisi määräaikaisen opiskeluoikeuden menettämisen aikana oikeus saada sellaista opetusta ja ohjausta, joka mahdollistaisi opintojen etenemisen suunnitelman mukaisesti. Käytännössä mahdollisia osaamisen hankkimistapoja olisivat esimerkiksi ohjattu opiskelu verkkoympäristössä tai itsenäinen opiskelu. Jos osaamisen osoittamista ja arviointia ei ole mahdollista toteuttaa muutoin kuin oppilaitoksessa tai työpaikalla, toteutettaisiin arviointi vasta erottamisen tai opiskeluoikeuden pidättämisen päätyttyä. 

Toisen asteen koulutuksessa määräaikainen erottaminen tarkoittaa voimassa olevan käytännön mukaisesti opiskeluoikeuden väliaikaista keskeytymistä, jonka aikana opiskelijalla ei ole oikeutta osallistua opetukseen eikä suorittaa opintojaan. Oppivelvollisen määräaikainen erottaminen poikkeaisi muiden opiskelijoiden määräaikaisesta erottamisesta, koska koulutuksen järjestäjän tulisi laatia suunnitelma opintojen suorittamisesta myös määräaikaisen erottamisen aikana sekä antaa sellaista opetusta ja ohjausta, joka mahdollistaa opintojen etenemisen suunnitelman mukaisesti. Koulutuksen järjestäjän tulisi myös seurata suunnitelman toteutumista. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös, että oppivelvollisella opiskelijalla olisi määräaikaisen erottamisen aikana oikeus oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa tarkoitettuihin palveluihin. Tämä vastaisi perusopetuslaissa säädettyä vastaavaa oikeutta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin noudatettavista menettelyistä tilanteessa, jossa oppivelvollinen ei osallistu suunnitelman laadintaan tai ei noudata laadittua suunnitelmaa. Ehdotetun säännöksen mukaan tällöin sovellettaisiin, mitä asianomaista koulutusta koskevassa laissa ja oppivelvollisuuslain 13 §:ssä säädettäisiin opiskelijan eronneeksi katsomisesta. Lukiolain mukaan opiskeluoikeutensa menettää sellainen opiskelija, joka pätevää syytä ilmoittamatta on poissa opetuksesta ja on ilmeistä, ettei hänen tarkoituksenaan ole jatkaa opintoja. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaan opiskelija katsotaan eronneeksi, jos on ilmeistä, että hänen tarkoituksenaan ei ole osallistua henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaiseen opetukseen ja näyttöihin tai muuhun osaamisen osoittamiseen eikä hän ole esittänyt poissaololleen perusteltua syytä. Edellä mainittuja säännöksiä ehdotetaan lisäksi tarkennettavaksi siten, että oppivelvollinen katsottaisiin eronneeksi viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun hän on viimeisen kerran osallistunut opetukseen. 

Jos määräaikaisesti erotettu oppivelvollinen ei osallistu suunnitelman laadintaan tai ei noudata laadittua suunnitelmaa, hänet tulisi katsoa eronneeksi edellä mainittujen säännösten mukaisesti. Lisäksi sovellettaisiin oppivelvollisuuslain 13 §:ään ehdotettuja säännöksiä oppivelvollisen eronneeksi katsomisesta. Ennen oppivelvollisen eronneeksi katsomista koskevan päätöksen tekemistä koulutuksen järjestäjän olisi selvitettävä, onko oppivelvollinen aloittanut uudet oppivelvollisuuden suorittamiseksi hyväksyttävät opinnot. Jos oppivelvollinen ei olisi aloittanut uusia opintoja, koulutuksen järjestäjän tulisi ilmoittaa oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä oppivelvollisen asuinkunnalle sekä huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Tällöin ohjaus- ja valvontavastuu siirtyisi oppivelvollisen asuinkunnalle. 

7.1.3  3 luku Oppivelvollisuuden suorittamisen ohjaus- ja valvontavastuu

Luvussa säädettäisiin oppivelvollisuuden suorittamisen ohjaus- ja valvontavastuussa olevista tahoista sekä oppivelvollisen hakeutumisvelvollisuudesta. Luvussa säädettäisiin huoltajan valvontavastuusta, hakeutumisvelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuusta, toisen asteen koulutuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuusta ja asuinkunnan ohjaus- ja valvontavastuusta. Lisäksi luvussa olisi erityissääntelyä oppivelvollisuuden eronneeksi katsomisesta sekä säännös opiskelupaikan osoittamisesta, jos oppivelvollinen ei vapaaehtoisesti hakeudu tai ei saa opiskelupaikkaa perusopetuksen jälkeisessä oppivelvollisuuskoulutuksessa. 

9 §.Huoltajan valvontavastuu. Pykälässä säädettäisiin huoltajan valvontavastuusta. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisen huoltajan olisi huolehdittava siitä, että oppivelvollinen suorittaa oppivelvollisuuden. Vastaava säännös on voimassa olevan perusopetuslain 26 §:n 2 momentissa. Säännös ehdotetaan poistettavaksi perusopetuslaista, joten ehdotettu säännös koskisi kaikenikäisten oppivelvollisten huoltajia. Oppivelvollisen valvonnan laiminlyönnistä mahdollisesti määrättävistä sanktioista säädettäisiin oppivelvollisuuslain 22 §:ssä. 

Nykytilan mukaisesti oppivelvollisuuden suorittaminen ei tarkoita niin sanottua koulupakkoa. Oppivelvollisen on osallistuttava perusopetuslain mukaisesti järjestettyyn perusopetukseen tai saatava muutoin perusopetuksen oppimäärää vastaavat tiedot. Jos oppivelvollinen ei osallistu järjestettyyn opetukseen, oppivelvollisen asuinkunnan tulee valvoa oppivelvollisen edistymistä. Myös tässä tilanteessa oppilaan huoltajalla on valvontavelvollisuus oppivelvollisuuden suorittamisesta. Mikäli oppilas suorittaa oppivelvollisuuttaan osallistumalla perusopetukseen, kuuluu huoltajan valvontavastuuseen valvoa, että oppilas osallistuu opetukseen ja muuhun koulun järjestämään toimintaan. Opetuksen järjestäjän tulee perusopetuslain 26 §:n 2 momentin mukaisesti seurata perusopetukseen osallistuvan oppilaan poissaoloja ja ilmoittaa luvattomista poissaoloista oppilaan huoltajalle, jotta huoltajalla on tosiasiallinen mahdollisuus valvoa oppivelvollisuuden suorittamista. Perusopetusasetuksen 10 §:n 1 momentin mukaisesti oppilaan opintojen edistymisestä sekä oppilaan työskentelystä ja käyttäytymisestä on annettava riittävän usein tietoa oppilaalle ja hänen huoltajalleen. Tietojen antamisesta määrätään tarkemmin opetussuunnitelmassa. Lisäksi tiedon antaminen ja yhteistyökäytännöt vaihtelevat paikallisesti ja tilannekohtaisesti koulutyössä. 

Oppivelvollisuuslain 12 §:n 3 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän olisi seurattava oppivelvollisen opintojen edistymistä ja ilmoitettava oppivelvollisen huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle, jos oppivelvollinen ei suorita opintojaan opiskelusuunnitelmansa mukaisesti. Alaikäisen opiskelijan huoltajan ja koulutuksen järjestäjän yhteistyövelvoitteesta säädetään myös ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa ja lukiolaissa. 

Velvollisuus huolehtia oppivelvollisuuden suorittamisesta tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että huoltajan tulisi valvoa, että oppivelvollinen osallistuu opetukseen lukujärjestyksen tai opiskelusuunnitelman mukaisesti, ellei poissaoloon ole perusteltua syytä. Huoltajan tulisi myös tarkoituksenmukaisella tavalla seurata, että oppivelvollinen suorittaa annetut kotitehtävät ja muut itsenäisesti opiskeltavat tehtävät. Huoltajan tehtävänä ei kuitenkaan olisi vastata opetuksen antamisesta eikä esimerkiksi kotitehtävien oikeellisuudesta. Oppivelvollisuuden suorittamisesta huolehtiminen kattaisi myös oppivelvollisuuslaissa tarkoitetun hakeutumisvelvoitteen. 

Huoltajan valvontavastuuta tulee arvioida aina suhteessa oppilaan tai opiskelijan ikään ja kehitystasoon sekä vallitseviin olosuhteisiin. Iältään vanhempi oppivelvollinen voisi toimia itsenäisemmin suhteessa huoltajaan. Jos iältään vanhempi oppivelvollinen esimerkiksi asuu jo itsenäisesti, ovat huoltajan mahdollisuudet huolehtia oppivelvollisuuden suorittamisesta rajallisemmat kuin pienempien oppilaiden kohdalla. Huoltajan valvontavastuu päättyisi oppivelvollisuuden päätyttyä oppivelvollisuuslain 2 §:n mukaisesti. 

Jos huoltaja laiminlyö velvollisuutensa valvoa oppivelvollisuuden suorittamista, oppivelvollisen asuinkunta tai toisen asteen koulutuksen järjestäjä voisi tehdä tutkintapyynnön ja huoltaja voitaisiin tuomita oppivelvollisen valvonnan laiminlyönnistä sakkoon. Oppivelvollisuuden laiminlyönnistä voisi seurata myös lastensuojeluviranomaisten arviointi tarvittavista lastensuojelulain mukaisista toimenpiteistä. 

Huoltajan valvontavastuu päättyisi, jos lapsi on lastensuojelulain mukaan otettu huostaan. Lastensuojelulain 45 §:n mukaan sosiaalihuollosta vastaavalla toimielimellä on oikeus huostaanoton tarkoituksen toteuttamiseksi päättää lapsen olinpaikasta sekä hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta ja näiden toteuttamiseksi tarpeellisesta opetuksesta ja terveydenhuollosta, kun lapsi on otettu huostaan. 

10 §.Hakeutumisvelvollisuus perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen. Pykälässä säädettäisiin oppivelvollisen velvollisuudesta hakeutua perusopetuksen jälkeisiin opintoihin. Pääsääntöisesti opintoihin hakeuduttaisiin opetusopetuksen tai nivelvaiheen koulutuksen päättämisvuoden keväällä yhteishaussa. Oppivelvollinen voisi hakeutua myös yhteishaun ulkopuolella oleviin koulutuksiin, kuten oppisopimuskoulutukseen tai vieraskieliseen koulutukseen. 

Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisen olisi hakeuduttava 4 §:ssä tarkoitettuun koulutukseen ennen perusopetuksen viimeisen vuosiluokan tai aikuisten perusopetuksen päättymistä. Oppivelvollinen täyttäisi säännöksen mukaisen hakeutumisvelvoitteensa hakeutumalla joko tutkintotavoitteiseen koulutukseen tai perusopetuksen jälkeiseen nivelvaiheen koulutukseen. 

Pykälän 2 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta tai vapaasta sivistystyöstä annetun lain 7 a luvussa tarkoitettua koulutusta eli kansanopistojen oppivelvollisille suunnattua koulutusta suorittavan oppivelvollisen olisi ennen kyseisen koulutuksen päättymistä hakeuduttava 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuun tutkintotavoitteiseen koulutukseen. Nivelvaiheen koulutuksen päättymiseen jälkeen oppivelvollisen tulisi siis hakeutua tutkintotavoitteiseen koulutukseen, eikä enää toiseen nivelvaiheen koulutukseen. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta hakea uutta opiskelupaikkaa, jos oppivelvollinen aikoo keskeyttää aloittamansa koulutuksen, opintojen suorittaminen päättyy ennen oppivelvollisuuden päättymistä tai oppivelvollinen muutoin on ilman 4 §:ssä tarkoitettua opiskelupaikkaa. Opiskelija voi keskeyttää opinnot jättämällä eroilmoituksen tai käytännössä vain lopettamalla opintojen suorittamisen, jolloin hänen tietyn ajanjakson kuluttua katsotaan menettäneen opiskeluoikeutensa. Oppivelvollisuuslain 13 §:n 2 momentissa säädettäisiin, että oppivelvollinen voitaisiin katsoa eronneeksi oman ilmoituksen perusteella vain silloin, jos hänellä on uusi opiskelupaikka. Oppivelvollisuuslain 12 §:n 4 momentissa säädettäisiin oikeudesta saada ohjausta keskeyttämistilanteessa. 

Säännöksen mukaan oppivelvollinen olisi hakeutumisvelvollinen myös silloin, jos opintojen suorittaminen muutoin päättyy ennen oppivelvollisuuden päättymistä. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi silloin, jos oppivelvollisen opiskeluoikeus peruutetaan. Lisäksi säännöksen mukaan oppivelvollinen olisi hakeutumisvelvollinen aina silloin, jos hän muista kuin pykälässä mainituista syistä on ilman opiskelupaikkaa. Tällainen tilanne olisi esimerkiksi silloin, jos oppivelvollinen on muuttanut Suomeen vakinaisesti asumaan, eikä hän aiemmin ole ollut oppivelvollisuuslaissa tarkoitettu oppivelvollinen. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että hakeutumisvelvollisuus jatkuisi, jos oppivelvollinen ei saisi opiskelupaikkaa tai ei ottaisi vastaan saamaansa opiskelupaikkaa. Esimerkiksi jos oppivelvollinen ei saisi opiskelupaikkaa perusopetuksen päättymisen jälkeen yhteishaussa, hänen tulisi tämän jälkeen hakeutua koulutukseen jatkuvassa haussa. 

11 §.Hakeutumisvelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuu. Pykälässä säädettäisiin 10 §:ssä säädetyn oppivelvollisen hakeutumisvelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuusta. Säännöksessä tarkoitettu ohjaus tarkoittaisi oppilaanohjausta, opinto-ohjausta ja muuta ohjausta. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin perusopetuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuusta. Ehdotetun säännöksen mukaan perusopetuksen järjestäjän tehtävänä olisi ohjata ja valvoa, että sen oppilaana oleva oppivelvollinen täyttää 10 §:n 1 momentissa säädetyn hakeutumisvelvollisuutensa, eli hakeutuu 4 §:ssä tarkoitettuun koulutukseen ennen perusopetuksen viimeisen vuosiluokan tai aikuisten perusopetuksen päättymistä. Perusopetuksen järjestäjällä olisi velvollisuus ohjata ja valvoa, että oppivelvollinen hakeutuu perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen perusopetuksen 9. vuosiluokan keväällä. Yhteishaun tulosten julkaisemisen jälkeen perusopetuksen järjestäjän tulisi tarkistaa, onko oppivelvollinen saanut opiskelupaikan. Jos oppivelvollinen on saanut opiskelupaikan, opetuksen järjestäjän tulisi vielä elokuussa tarkistaa, onko hän myös aloittanut koulutuksessa. Jos oppivelvollinen ei saisi opiskelupaikkaa yhteishaussa, perusopetuksen järjestäjän tulisi ottaa oppivelvolliseen yhteyttä ja tarjota ohjausta, jotta oppivelvollinen voisi hakea opiskelupaikkaa yhteishaun jälkeisessä jatkuvassa haussa. 

Ehdotetun säännöksen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö päättäisi vuosittain ajankohdan, johon mennessä perusopetuksen järjestäjän tulisi selvittää, ovatko sen oppilaana olevat oppivelvolliset aloittaneet 4 §:ssä tarkoitetussa koulutuksessa. Perusopetuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuu päättyisi 12 §:ssä säädetyn koulutuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuun alkaessa tai viimeistään edellä tarkoitettuna ministeriön päättämänä ajankohtana. Käytännössä tämä ajankohta olisi vuosittain elokuun loppupuolella. Ajankohta suhteutettaisiin yhteishaun varasijoilta tehtävien valintojen varmistumisen ajankohtaan sekä siihen, että koulutuksen järjestäjät olisivat ehtineet kirjata opintojen aloittamista koskevat tiedot valtakunnalliseen tietovarantoon. Ajankohdasta voitaisiin vuosittain päättää yhteishaun ajankohdasta tehtävän päätöksen yhteydessä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin koulutuksen järjestäjän hakeutumisvelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuusta silloin, kun oppivelvollinen opiskelee tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa tai kansanopistojen oppivelvollisille tarkoitetussa koulutuksessa. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän tehtävänä olisi ohjata ja valvoa, että sen opiskelijana oleva oppivelvollinen täyttää 10 §:n 2 momentissa säädetyn hakeutumisvelvollisuutensa, eli velvollisuutensa hakeutua ennen koulutuksen päättymistä tutkintotavoitteiseen koulutukseen. Ohjaus- ja valvontavastuun sisältö olisi samankaltainen kuin perusopetuksen päättävien oppivelvollisten kohdalla, eli koulutuksen järjestäjällä olisi velvollisuus ohjata ja valvoa, että oppivelvollinen hakeutuu perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen ennen nivelvaiheen koulutuksen päättymistä. Jos oppivelvollinen hakeutuisi koulutukseen yhteishaussa, koulutuksen järjestäjän tulisi yhteishaun tulosten julkistamisen jälkeen tarkistaa, onko oppivelvollinen saanut opiskelupaikan, sekä elokuussa tarkistaa, onko oppivelvollinen myös aloittanut koulutuksessa. Jos oppivelvollinen ei saisi opiskelupaikkaa yhteishaussa, perusopetuksen järjestäjän tulisi ottaa oppivelvolliseen yhteyttä ja tarjota ohjausta, jotta oppivelvollinen voisi hakea opiskelupaikkaa yhteishaun jälkeisessä jatkuvassa haussa. Koulutuksen järjestäjän tulisi vastaavasti seurata oppivelvollisen hakeutumista myös silloin, kun oppivelvollinen hakeutuu jatko-opintoihin jatkuvassa haussa. 

Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuu päättyisi 12 §:ssä säädetyn koulutuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuun alkaessa tai viimeistään 1 momentissa tarkoitettuna ministeriön päättämänä ajankohtana, eli vastaavasti kuin perusopetuksessa. Nivelvaiheen koulutus voi kuitenkin päättyä myös muuna ajankohtana kuin kevätlukukauden päättyessä. Pykälän 2 momentissa olisi myös tätä tilannetta koskeva säännös, jonka mukaan koulutuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuu päättyisi tällöin kuitenkin viimeistään kuukauden kuluttua koulutuksen päättymisestä. 

Pykälän 3 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan opetuksen tai koulutuksen järjestäjä selvittäisi oppivelvollisen hakeutumista ja opintojen aloittamista koskevat tiedot valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetussa laissa tarkoitettuihin rekistereihin tallennettujen tietojen perusteella. Tietojensaantioikeudesta säädettäisiin oppivelvollisuuslain 23 §:ssä. 

Ehdotetun säännöksen perusteella perusopetuksen järjestäjän olisi seurattava sitä, onko oppivelvollinen hakeutumassa oppivelvollisuuslain edellyttämään koulutukseen, saako oppivelvollinen opiskelupaikan ja ottaako hän opiskelupaikan vastaan. Lisäksi perusopetuksen järjestäjän tulisi seurata aloittaako oppivelvollinen toisen asteen koulutuksessa. Tiedot koulutukseen hakeutumisesta, opiskelupaikan saamisesta ja opiskelupaikan vastaanottamisesta olisivat saatavissa opiskelijavalintarekisteristä. Tieto opintojen tosiasiallisesta aloittamisesta puolestaan olisi saatavissa Koski-tietovarannosta. 

Oppivelvollinen voi perusopetuksen päättyessä hakeutua myös yhteishaun ulkopuolella oleviin koulutuksiin kuten oppisopimuskoulutukseen, vieraskieliseen koulutukseen tai muutoin jatkuvan haun kautta suoraan oppilaitokseen. Näitä yhteishakujärjestelmän ulkopuolisia koulutuksia koskevat hakeutumistiedot eivät käy ilmi opiskelijavalintarekisteristä, joten näiden koulutusten osalta oppivelvollisen tulisi koulutuksen järjestäjän pyynnöstä ilmoittaa hakeutumisestaan sekä opiskelupaikan saamisesta ja vastaanottamisesta ohjaus- ja valvontavastuussa olevalle perusopetuksen tai nivelvaiheen koulutuksen järjestäjälle. 

Jos opiskelija aloittaa opinnot lukiolaissa tai ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetussa koulutuksessa taikka perusopetuksen lisäopetuksessa tai aikuisille tarkoitetussa perusopetuksessa, tieto opintojen aloittamisesta on saatavilla Koski-tietovarannosta. Jatkossa Koski -tietovarantoon ehdotetaan tallennettavaksi myös kansanopistojen oppivelvollisille suunnattua koulutusta sekä tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta koskevat tiedot. Lähtökohtaisesti tieto opintojen aloittamisesta olisi siis saatavilla Koski -tietovarannosta. Opintojen aloittamisen ja tiedon kirjaamisen välillä saattaa kuitenkin esiintyä viivettä, joten tällaisessa tilanteessa oppivelvollista voitaisiin pyytää toimittamaan selvitys opintojen aloittamisesta. 

Oppivelvollinen voisi tehdä edellä tarkoitetut ilmoitukset vapaamuotoisesti, mutta kuitenkin luotettavalla tavalla, esimerkiksi oppilaitoksen antamalla todistuksella. Perusopetuksen tai nivelvaiheen koulutuksen järjestäjä voisi tarvittaessa varmistaa oppivelvollisen suullisesti antamat tiedot siitä oppilaitoksesta, johon oppivelvollinen on ilmoittanut hakeutuneensa tai jossa hän on ilmoittanut aloittaneensa opinnot. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin oppivelvollisen asuinkunnalle tehtävästä ilmoituksesta. Ehdotetun säännöksen mukaan hakeutumisvelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuussa olevan tahon tulisi ilmoittaa oppivelvollisen asuinkunnalle, jos oppivelvollinen ei olisi säännöksessä tarkoitettuun ajankohtaan mennessä aloittanut oppivelvollisuuden suorittamista eli aloittanut opintoja toisessa oppilaitoksessa. Ilmoitus tehtäisiin siis pääsääntöisesti 1 momentissa säädetyn opetus- ja kulttuuriministeriön päättämän ajankohdan jälkeen tai 2 momentissa säädetyissä tilanteissa kuukauden kuluttua opintojen päättymisestä. Ilmoituksessa tulisi ilmoittaa oppivelvollisen yksilöinti- ja yhteystiedot 7 §:n 4 momentissa säädettyä vastaavasti. Asiasta tulisi ilmoittaa myös oppivelvollisen huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle, jotta nämä voisivat toteuttaa valvontavastuutaan oppivelvollisuuden suorittamisessa. Ilmoituksen jälkeen oppivelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuu siirtyisi oppivelvollisen asuinkunnalle. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin oppivelvollisen oikeudesta saada oppilaanohjausta tai opinto-ohjausta sekä muuta ohjausta oppivelvollisuuslain 10 §:ssä säädettyjen hakeutumisvelvoitteidensa täyttämiseksi. Pääsääntöisesti oppilaiden ja opiskelijoiden oikeudesta saada opinto-ohjausta ja muuta ohjausta opintojen aikana ja myös jatko-opintoihin hakeutumisessa säädetään eri koulutusmuotoja koskevissa laeissa. Oppivelvollisuuslaissa säädettäisiin kuitenkin oppivelvollisen hakeutumisvelvollisuudesta, joten oppivelvollisella tulisi olla oikeus saada oppilaanohjausta tai opinto-ohjausta sekä muuta ohjausta tämän velvoitteensa toteuttamiseksi. 

Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin oppivelvollisen hakeutumisvelvollisuudesta 4 §:ssä tarkoitettuun koulutukseen ennen perusopetuksen viimeisen vuosiluokan päättymistä. Perusopetuslakiin ehdotetussa 11 a §:ssä vahvistettaisiin oppivelvollisen oikeutta saada oppilaanohjausta säätämällä opetuksen järjestäjälle velvollisuus tarjota tehostettua henkilökohtaista oppilaanohjausta sitä tarvitseville oppilaille. Tehostettua henkilökohtaista oppilaanohjausta tarjottaisiin erityisesti niille perusopetuksen oppimäärää suorittaville oppilaille, jotka tarvitsevat perusopetuksen jälkeisiin jatko-opintoihin hakeutumiseen liittyvää tukea. Perusopetuslain muutos tukisi ennakoivasti hakeutumisvelvoitteiden täyttämiseen liittyvää oppivelvollisen oikeutta saada riittävää oppilaanohjausta perusopetuksen aikana. 

Perusopetuslain mukainen oikeus saada oppilaanohjausta päättyy lain sanamuodon mukaan perusopetuksen päättymiseen, vaikka käytännössä oppilaille on tarjottu ohjausta jatko-opintoihin hakeutumiseksi myös koulunkäynnin päättymisen jälkeen, usein lukuvuoden päättymiseen asti. Ehdotetun säännöksen mukaan myös perusopetuksen päättäneillä oppivelvollisilla olisi oikeus saada oppilaanohjausta ja muuta ohjausta hakeutumisvelvoitteensa täyttämiseksi. Perusopetuksen järjestäjän tehtävänä on ohjata ja valvoa, että sen oppilaana oleva oppivelvollinen täyttää 10 §:n 1 momentissa säädetyn hakeutumisvelvollisuutensa. Samassa yhteydessä perusopetuksen järjestäjä varmistaisi, että sen oppilaana olevan oppivelvollisen oikeus riittävään oppilaanohjaukseen hakeutumisvelvoitteen täyttämiseksi toteutuisi myös koulunkäynnin päättymisen jälkeen. 

Oppivelvollisuuslaissa säädettäisiin myös hakeutumisvelvollisuudesta nivelvaiheen päättyessä. Myös nivelvaiheen koulutuksen järjestäjän ohjausvastuu ulotettaisiin opintojen päättymisen jälkeiseen aikaan, jos oppivelvollinen tarvitsisi ohjausta hakeutumisvelvollisuutensa täyttämiseksi. Ehdotettu säännös koskisi siis myös nivelvaiheen koulutuksen päättäneiden oikeutta saada opinto-ohjausta ja muuta ohjausta hakeutumisvelvoitteensa täyttämiseksi. Ehdotetun tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annettavan lain 19 §:ssä säädettäisiin valmentavan koulutuksen opiskelijan oikeudesta saada henkilökohtaista ja muuta tarpeellista koulutuksen suorittamiseen ja jatko-opintoihin hakeutumiseen liittyvää opinto-ohjausta. Oikeus saada henkilökohtaista ja muuta opinto-ohjausta jo tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen aikana tukee hakeutumisvelvoitteen täyttämistä. Valmentavan koulutuksen järjestäjän tehtävänä olisi ehdotetun oppivelvollisuuslain mukaan ohjata ja valvoa, että sen oppilaana oleva oppivelvollinen täyttää 10 §:n 2 momentissa säädetyn hakeutumisvelvollisuutensa. Tässä yhteydessä valmentavan koulutuksen järjestäjä varmistaisi, että sen opiskelijana olevan oppivelvollisen oikeus riittävään opinto-ohjaukseen hakeutumisvelvoitteen täyttämiseksi toteutuisi myös opintojen päättymisen jälkeiseen. 

Hakeutumisvelvoite koskisi myös niitä tilanteita, joissa oppivelvollinen aikoisi keskeyttää opintonsa tai opintojen suorittaminen muutoin päättyisi ennen oppivelvollisuuden päättymistä. Tässä yhteydessä lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjät varmistaisivat, että sen opiskelijana oleva oppivelvollinen, joka on aikeissa keskeyttää opintonsa tai jonka opintojen suorittaminen muutoin päättyisi, saisi riittävästi opinto-ohjausta hakeutumisvelvoitteensa täyttämiseksi siten, että oppivelvollisuuden suorittaminen voisi jatkua keskeytyksettä. 

12 §.Koulutuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuu. Pykälässä säädettäisiin koulutuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuusta. Säännös koskisi vain perusopetuksen jälkeistä oppivelvollisuuden suorittamista. Perusopetuksen järjestäjän valvontavastuusta säädetään perusopetuslaissa. Säännöksessä tarkoitettu ohjaus tarkoittaisi opinto-ohjausta ja muuta ohjausta. 

Pykälän 1 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuu alkaisi, kun oppivelvollinen on aloittanut opintonsa koulutuksen järjestäjän opiskelijana. Opintojen aloittamisella tarkoitettaisiin opiskelun tosiasiallista aloittamista, joten pelkästään opiskelupaikan vastaanottamista ei katsottaisi opintojen aloittamiseksi. Tosiasiallinen aloittaminen tarkoittaisi pääsääntöisesti sitä, kun oppivelvollinen ensimmäisen kerran osallistuu suunnitelmien mukaisesti opetukseen. Opintojen aloittaminen todennettaisiin koulutuksen järjestäjän Koski-tietovarantoon tekemällä kirjauksella opintojen aloittamisesta. 

Koulutuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuu päättyisi, kun oppivelvollisen opiskeluoikeus tai oppivelvollisuus päättyy. Opiskeluoikeus voisi päättyä tutkinnon tai koulutuksen suorittamiseen taikka opintojen keskeyttämistä koskevan päätöksen tekemiseen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ohjaus- ja valvontavastuusta niissä tilanteissa, kun oppivelvollinen haluaa suorittaa perusopetuksen jälkeistä oppivelvollisuutta opetukseen osallistumatta. Ehdotetun säännöksen mukaan lukion erityisen tutkinnon kokeiden toimeenpanosta huolehtiva koulutuksen järjestäjä vastaisi pykälässä tarkoitetusta ohjaus- ja valvontavastuusta, jos oppivelvollinen suorittaisi erityistä tutkintoa. Vastaavasti ammatillisen tutkinnon näytöt vastaanottava koulutuksen järjestäjä vastaisi pykälässä tarkoitetusta oppivelvollisuuden suorittamisen ohjauksesta ja valvonnasta, jos oppivelvollisuutta suoritetaan ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 52 §:n 6 momentin mukaisesti ilman tutkintokoulutukseen osallistumista. Tämä ohjaus- ja valvontavastuu kattaisi 3 momentissa säädetyn opintojen edistymisen seurannan sekä 4 momentissa säädetyn keskeyttämistilanteessa annettavan ohjauksen. 

Pykälän 3 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän olisi seurattava oppivelvollisen opintojen edistymistä ja ilmoitettava oppivelvollisen huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle, jos oppivelvollinen ei suorita opintojaan opiskelusuunnitelmansa mukaisesti. Oppivelvollisuuslaissa ei säädettäisi erillisiä opintopisteisiin tai osaamispisteisiin perustuvia suoritusmääriä opintojen riittävän edistymisen seuraamiseksi. Koulutuksen järjestäjän tulisi seurata, että oppivelvollinen noudattaa henkilökohtaista opintosuunnitelmaansa tai henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaansa osallistumalla opetukseen ja suorittamalla opintoja suunnitelmassa sovitun mukaisesti. Ilmoitus huoltajalle tulisi tehdä ilman aiheetonta viivytystä, jos opiskelijalla on esimerkiksi aiheettomia poissaoloja tai hänelle ei kerry opintosuorituksia suunnitelman mukaisesti. Ilmoituksen tekemisen yhteydessä koulutuksen järjestäjän tulisi varmistua, että huoltaja myös tosiasiassa saisi tiedon, esimerkiksi käyttämällä tarvittaessa useita erilaisia yhteydenottokanavia. Huoltajan olisi tärkeää saada tieto opintojen puutteellisesta edistymisestä, jotta huoltaja voisi toteuttaa oppivelvollisuuden suorittamisen valvontavelvollisuuttaan.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin ohjaus- ja valvontavastuusta, jos oppivelvollinen on aikeissa keskeyttää oppivelvollisuuden suorittamisen. Ehdotettu säännös täydentäisi lukiolain 25 §:n 2 ja 3 momentin ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 42 §:n 3 momentin mukaisia keskeyttämistilanteessa annettavaa ohjausta koskevia säännöksiä. Lukiolain 25 §:ssä säädetyn mukaisesti opiskelijalla, jonka opiskeluoikeus lukiokoulutuksen oppimäärän suorittamiseen on päättymässä tai joka on ilmoittanut eroamisestaan, on oikeus saada ohjausta muihin opintoihin hakeutumisessa. Vastaavasti ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 42 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän tulee ohjata keskeyttämisvaarassa olevaa opiskelijaa. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaan koulutuksen järjestäjän tehtävänä on lisäksi selvittää yhdessä opiskelijan kanssa tälle soveltuvampi tutkinto tai koulutus sekä tarvittaessa ohjata opiskelija hakeutumaan toisen koulutuksen järjestäjän koulutukseen taikka muun tarkoituksenmukaisen palvelun piiriin. 

Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän olisi tällöin selvitettävä yhdessä oppivelvollisen ja hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa mahdollisuudet suorittaa opintoja muussa oppimisympäristössä tai hakeutua muuhun koulutukseen. Tarvittaessa vaihtoehdot selvitettäisiin yhteistyössä toisen koulutuksen järjestäjän kanssa. Säännöksen tavoitteena on estää oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen. Jos oppivelvollinen olisi aikeissa keskeyttää opintonsa ilman hyväksyttävää syytä esimerkiksi väärän opiskelualavalinnan tai motivaation puutteen vuoksi, olisi tärkeää ohjata oppivelvollinen hänelle mahdollisesti soveltuvampaan oppimisympäristöön tai toiseen koulutukseen, jotta oppivelvollisuuden suorittaminen ei keskeytyisi. Vaihtoehtoinen oppimisympäristö voisi olla esimerkiksi ammatillisten opintojen suorittaminen oppisopimuksella tai koulutussopimuksella taikka siirtyminen työpajajaksolle, jolloin työpaja toimisi ammatillisen koulutuksen järjestäjän järjestämän koulutuksen oppimisympäristönä. Tarvittaessa selvittäisiin myös koulutusalan vaihtamista eli siirtymistä saman koulutuksen järjestäjän toisiin opintoihin tai toisen koulutuksen järjestäjän opiskelijaksi. 

Koulutuksen järjestäjän tulisi keskeyttämistilanteessa myös tarkistaa oppivelvollisen saamien koulutuksen järjestäjän tukitoimien riittävyys. Opintojen keskeytymisen ehkäisemiseksi tukitoimia tulisi tarvittaessa vahvistaa. Oppivelvollista tulisi tarpeen mukaan ohjata hakemaan myös muita tarpeellisia tukipalveluita, kuten opiskeluhuollon palveluita, sosiaali- ja terveyspalveluita tai Kansaneläkelaitoksen tarjoamia kuntoutuspalveluita. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan kuntoutusetuuksia voidaan myöntää myös nuorelle, jolla jo on opiskelupaikka, mutta joka on esimerkiksi vaarassa keskeyttää opintonsa. Oppivelvollisuuden suorittaminen ei rajaisi pois Kansaneläkelaitoksen tarjoamia palveluita ja tukea, vaan kuntoutuspalvelut täydentäisivät oppilaitoksissa tehtävää ohjausta, opiskeluhuoltoa ja tukea. 

13 §.Oppivelvollisen eronneeksi katsominen. Pykälässä säädettäisiin oppivelvollisen opiskeluoikeuden päättymiseen ja eronneeksi katsomiseen liittyvistä erityismenettelyistä. Säännöstä sovellettaisiin, kun opiskeluoikeus päättyy lukiolain 24 §:ssä, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 97 §:ssä, vapaasta sivistystyöstä annetun lain 25 i §:ssä tai tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetun lain 18 §:ssä säädetyillä perusteilla. Säännöstä ei sovellettaisi opiskelijan määräaikaiseen erottamiseen tai opiskeluoikeuden pidättämiseen. 

Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan ennen oppivelvollisen eronneeksi katsomista koskevan päätöksen tekemistä koulutuksen järjestäjän tulisi selvittää, onko oppivelvollinen aloittanut uudet 4 §:ssä tarkoitetut opinnot. Ehdotettu säännös koskisi sekä opiskelijan eronneeksi katsomista opiskelijan oman ilmoituksen perusteella, että opiskeluoikeuden menettämistä runsaiden poissaolojen tai opiskeluajan päättymisen perusteella. Kaikissa tilanteissa koulutuksen järjestäjän tulisi ennen päätöksen tekemistä selvittää, onko oppivelvollisella uusi opiskelupaikka ja onko hän aloittanut uudet opinnot. Säännös vastaisi oppivelvollisuuslain keskeiseen tavoitteeseen, jonka mukaan oppivelvollinen saattaen vaihdettaisiin koulutuksen järjestäjältä toiselle. 

Koulutuksen järjestäjä voisi tarkistaa valtakunnallisesta tietovarannosta, onko opiskelija aloittanut opinnot toisessa oppilaitoksessa. Jos tietovarantoon ei olisi kirjattu tietoa uusien opintojen aloittamisesta, koulutuksen järjestäjän tulisi kysyä asiaa oppivelvolliselta. Oppivelvollinen voisi selvittää asian toimittamalla luotettavan selvityksen ja tarvittaessa asia voitaisiin varmistaa ottamalla yhteyttä uuteen oppilaitokseen. Mikäli tietovarannosta ilmenevien tietojen tai oppivelvolliselta saatavan selvityksen mukaan oppivelvollinen olisi aloittanut uudet opinnot, oppivelvollisuuslaissa tarkoitettu ohjaus- ja valvontavastuu siirtyisi uudelle koulutuksen järjestäjälle. Jos oppivelvollinen ei olisi aloittanut uusia opintoja, koulutuksen järjestäjän tulisi ilmoittaa opiskeluoikeuden menettämistä tai eronneeksi katsomista koskevan päätöksen tekemisen jälkeen viipymättä oppivelvollisen asuinkunnalle sekä oppivelvollisen huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle, että oppivelvollisuuden suorittaminen on keskeytynyt. Asuinkunnalle olisi lisäksi ilmoitettava oppivelvollisen yksilöinti- ja yhteystiedot 7 §:n 4 momentissa säädettyä vastaavasti. Ohjaus- ja valvontavastuu siirtyisi tällöin oppivelvollisen asuinkunnalle. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että oppivelvollisuuslaissa tarkoitettu oppivelvollinen voitaisiin katsoa eronneeksi oman ilmoituksen perusteella vain silloin, jos oppivelvollinen on aloittanut uudet oppivelvollisuuslain 4 §:ssä tarkoitetut opinnot. Oppivelvollinen ei siis voisi keskeyttää aloittamiaan opintoja oman ilmoituksensa perusteella ilman, että hän jatkaisi oppivelvollisuuden suorittamista toisessa oppilaitoksessa. Jos oppivelvollisella ei olisi uutta opiskelupaikkaa, koulutuksen järjestäjä ei voisi katsoa opiskelijaa eronneeksi oman ilmoituksen perusteella. Jos oppivelvollinen ilmoituksen jättämisen jälkeen ei kuitenkaan enää osallistu opetukseen, hänen voitaisiin katsoa menettäneen opiskeluoikeutensa tai hänet voitaisiin katsoa eronneeksi poissaoloja koskevilla perusteilla. 

14 §.Asuinkunnan ohjaus- ja valvontavastuu. Pykälässä säädettäisiin kunnan ohjaus- ja valvontavastuusta. Lähtökohtaisesti oppivelvollisen asuinkunnalla olisi oppivelvollisuuden suorittamisen ja siihen liittyvän hakeutumisvelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuu aina silloin, kun vastuu ei kuulu perusopetuksen tai perusopetuksen jälkeiseen oppivelvollisuuteen kuuluvan koulutuksen järjestäjälle. 

Ohjaus- ja valvontavastuu säädettäisiin perusopetuslain tavoin oppivelvollisen asuinkunnalle, ei kotikunnalle. Asuinkunnaksi katsottaisiin se kunta, jonka alueella oppivelvollinen tosiasiallisten olosuhteiden perusteella asuu. Tavanomaisessa tilanteessa oppivelvollisen asuinkunta olisi sama kuin väestötietojärjestelmään merkitty kotikuntalain mukainen kotikunta. Väestötietojärjestelmään voidaan merkitä myös henkilön tilapäinen asuinpaikka, mutta asuinkuntaa ei erikseen rekisteröidä. Ohjaus- ja valvontavastuu säädettäisiin kotikunnan sijaan asuinkunnalle, koska asuinkunnalla arvioidaan olevan käytännössä paremmat edellytykset oppivelvollisen tavoittamiseen ja hänen tilanteensa selvittämiseen kuin mahdollisesti kaukana opiskelupaikkakunnasta sijaitsevalla kotikunnalla. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin asuinkunnan ohjaus- ja valvontavastuun alkamisesta ja päättymisestä. Ehdotetun säännöksen mukaan ohjaus- ja valvontavastuu alkaisi, kun oppivelvollisen asuinkunnalle olisi tehty ilmoitus vailla opiskelupaikkaa olevasta oppivelvollisesta. Ohjaus- ja valvontavastuu päättyisi, kun oppivelvollinen olisi aloittanut lain 4 §:ssä tarkoitetussa koulutuksessa, jolloin ohjaus- ja valvontavastuu siirtyisi koulutuksen järjestäjälle. 

Ilmoitus asuinkunnalle voitaisiin tehdä useiden eri säännösten perusteella. Oppivelvollisuuslain 7 §:n 4 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän tulisi ilmoittaa oppivelvollisen asuinkunnalle, jos oppivelvollisuuden suorittaminen keskeytettäisiin toistaiseksi oppivelvollisuuslaissa säädetyillä keskeyttämisperusteilla. Asuinkunnan tulisi tarkoituksenmukaisella tavalla seurata oppivelvollisen tilannetta ja tarvittaessa ohjata hakeutumaan tarkoituksenmukaisten palveluiden piiriin. Oppivelvollisuuslain 7 §:n 2 momenttiin ehdotetun säännöksen perusteella oppivelvollisuuden suorittaminen voitaisiin keskeyttää toistaiseksi vain silloin, jos pitkäaikaiseen sairauteen tai vammaan liittyvä este on pysyväisluonteinen. Lähtökohtaisesti oppivelvollisen ei tällöin oleteta enää jatkavan oppivelvollisuutensa suorittamista, joten kunnalla ei tässä tilanteessa olisi velvoitetta aktiivisesti ohjata oppivelvollista hakeutumaan koulutukseen. 

Oppivelvollisuuslain 11 §:n 4 momentin mukaan hakeutumisvelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuussa olevan tahon tulisi ilmoittaa oppivelvollisen asuinkunnalle, jos perusopetuksen tai nivelvaiheen koulutuksen päättänyt oppivelvollinen ei ole jatkanut oppivelvollisuuden suorittamista toisen koulutuksen järjestäjän opiskelijana. Oppivelvollisuuslain 13 §:n 1 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän tulisi ilmoittaa oppivelvollisuuden suorittamisen keskeytymisestä oppivelvollisen asuinkunnalle, jos opintonsa keskeyttänyt oppivelvollinen ei olisi aloittanut uusia oppivelvollisuuteen kuuluvia opintoja. 

Pykälän 2 momentissa olisi oppivelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuuta koskeva niin sanottu perälautasäännös. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisen asuinkunnan tulisi ohjata- ja valvoa oppivelvollisuuden suorittamista, ellei ohjausta ja valvontaa olisi säädetty muun toimijan tehtäväksi. Perusopetuslaissa säädetään asuinkunnan valvontatehtävistä suoritettaessa oppivelvollisuutta perusopetuksessa. Lisäksi oppivelvollisuuslain 11 §:ssä säädettäisiin opetuksen ja koulutuksen järjestäjän vastuista hakeutumisvelvollisuuden ohjauksessa ja valvonnassa sekä 12 §:ssä muusta koulutuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuusta. Säännöksellä varmistettaisiin, että jos ohjaus- tai valvontavastuuta ei ole perusopetuslain tai oppivelvollisuuslain mukaisesti säädetty perusopetuksen tai koulutuksen järjestäjälle, asuinkunnalla olisi aina viimesijainen ohjaus- ja valvontavastuu. 

Käytännössä säännös tulisi sovellettavaksi esimerkiksi perusopetusta kotikoulussa suorittavien oppivelvollisten toisen asteen jatko-opintoihin hakeutumisen osalta. Perusopetuslain 26 §:n 3 momentin mukaan oppivelvollisen asuinkunnan tulee valvoa oppivelvollisen edistymistä, jos oppivelvollinen ei osallistu perusopetuslain mukaisesti järjestettyyn opetukseen. Perusopetuslain säännös koskee kuitenkin vain perusopetuslaissa tarkoitetun oppivelvollisuuden suorittamisen valvomista. Ehdotetun säännöksen nojalla asuinkunnan tehtävänä olisi lisäksi valvoa, että perusopetukseen kuuluvaa oppivelvollisuutta kotikoulussa suorittanut oppivelvollinen on aloittanut toisen asteen koulutuksessa. Jos oppivelvollinen ei olisi aloittanut toisen asteen koulutuksessa, noudatettaisiin pykälän 3 momentissa säädettyjä menettelyitä ja viimesijassa oppivelvolliselle osoitettaisiin opiskelupaikka. 

Pykälän 2 momenttiin ehdotettua säännöstä sovellettaisiin myös silloin, jos kunnan alueelle muuttaa ulkomailta oppivelvollisuusikäinen nuori. Asuinkunnan tehtävänä olisi tällöin varmistua, että oppivelvollisuusikäinen nuori hakeutuu ja aloittaa oppivelvollisuutensa suorittamisen. Jos asuinkunnan ohjaus- ja valvontavastuun piirissä ollut oppivelvollinen muuttaisi toiseen kuntaan, tulisi aiemman asuinkunnan ilmoittaa muutosta uudelle asuinkunnalle, jonka tulisi jatkaa oppivelvollisen ohjaamista ja valvontaa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös valvontavastuusta oppivelvollisuuslain 4 §:n 4 momentissa tarkoitetussa tilanteessa, jossa oppivelvollinen opiskelee Ahvenanmaalla tai ulkomailla. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisen tulisi tällöin ilmoittaa opintojen aloittamisesta, keskeyttämisestä ja päättymisestä ohjaus- ja valvontavastuussa olevalle asuinkunnalle. Tämä ilmoitus olisi tarpeen sen varmistamiseksi, että oppivelvollinen on suorittamassa oppivelvollisuuttaan. Opintojen suorittamisen aikana asuinkunnalla ei olisi ohjaus- ja valvontavastuuta tällaisesta oppivelvolliselta, mutta jos oppivelvollinen ilmoittaisi opintojensa keskeytymisestä tai päättymisestä, asuinkunnan tulisi 3 momentissa säädetyn mukaisesti ohjata oppivelvollista hakeutumaan oppivelvollisuuskoulutukseen. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin asuinkunnan ohjaus- ja valvontavastuun sisällöstä. Asuinkunnan tehtävänä olisi ottaa yhteyttä oppivelvolliseen sekä tämän huoltajaan ja selvittää oppivelvollisen tilanne ja tuen tarve yhdessä oppivelvollisen ja tämän huoltajan tai muun laillisen edustajan kanssa. Ehdotetun säännöksen mukaan asuinkunnan tehtävänä olisi ohjata oppivelvollista hakeutumaan hänelle soveltuvaan koulutukseen ja tarvittaessa muiden tarkoituksenmukaisten palveluiden piiriin. Muita tarkoituksenmukaisia palveluita olisivat esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntoutuspalvelut tai nuorisotoimen palvelut. Soveltuvaan koulutukseen ohjaamisessa tulisi ottaa huomioon mahdollisuudet suorittaa oppivelvollisuutta erilaisissa oppimisympäristöissä, kuten työpajoilla. Tarvittaessa oppivelvollista ohjeistettaisiin hakemaan oppivelvollisuuden keskeyttämistä, jos oppivelvollinen ei esimerkiksi pitkäaikaisen sairauden tai vamman vuoksi pystyisi suorittamaan oppivelvollisuuttaan. 

Jos oppivelvollinen ei saamansa ohjauksen jälkeen olisi saanut opiskelupaikkaa tai hakenut oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä, viimesijaisena vaihtoehtona asuinkunnan tehtävänä olisi osoittaa oppivelvolliselle opiskelupaikka soveltuvassa nivelvaiheen koulutuksessa. Opiskelupaikan osoittamisesta säädettäisiin lain 15 §:ssä. 

Asuinkunnalle tehtävän ilmoituksen yhteydessä opetuksen ja koulutuksen järjestäjä päättelisi tiedossaan olevien oppivelvollisen yhteystietojen perusteella, mikä on oppivelvollisen asuinkunta, koska tietoa asuinkunnasta ei voitaisi suoraan tarkistaa väestötietojärjestelmästä. Jos kunnalle toimitetaan ilmoitus oppivelvollisesta, joka kunnan näkemyksen mukaan ei asu kyseisessä kunnassa, kunnan tulisi hallintolain säännösten mukaisesti siirtää sen toimivaltaan kuulumaton ilmoitus oikealle toimijalle, jos kunnan tiedossa olisi, minkä kunnan alueella oppivelvollinen asuu. Jos oppivelvollisen oletettu asuinkunta ei ole ilmoituksen vastaanottaneen kunnan tiedossa, sen tulisi ilmoittaa asiasta ilmoituksen toimittaneelle oppilaitokselle. 

15 §.Opiskelupaikan osoittaminen. Jos vailla opiskelupaikkaa oleva oppivelvollinen ei saamansa ohjauksen jälkeen ole vapaaehtoisesti hakeutunut koulutukseen tai ei ole saanut opiskelupaikkaa, asuinkunnan tehtävänä olisi viimesijaisena vaihtoehtona tehdä päätös opiskelupaikan osoittamisesta. Ehdotetun 1 momentin mukaan päätös opiskelupaikan osoittamisesta tulisi tehdä kahden kuukauden kuluttua asuinkunnan ohjaus- ja valvontavastuun alkamisesta, jos oppivelvollinen ei olisi tätä ennen aloittanut oppivelvollisuuteen kuuluvassa koulutuksessa. Kahden kuukauden määräajan arvioidaan olevan riittävä oppivelvollisen tilanteen selvittämiseen, koulutukseen hakeutumiseen ja opiskelupaikan osoittamiseen liittyvän päätöksen tekemiseen kuulemismenettelyineen. Ei ole perusteltua, että oppivelvollisuuden suorittamisessa olisi pitkiä taukoja. Käytännössä jos oppivelvollinen olisi jäänyt ilman opiskelupaikkaa perusopetuksen päättymisen jälkeen, ilmoitus vailla opiskelupaikkaa olemista tehtäisiin elokuun lopussa. Kahden kuukauden määräaika alkaisi tästä ajankohdasta ja päätös opiskelupaikan osoittamisesta tehtäisiin lokakuun lopussa. Kahden kuukauden määräaika tarkoittaisi myös sitä, että oppivelvollisella olisi kaksi kuukautta aikaa hakeutua vapaaehtoisesti haluamaansa koulutukseen oppivelvollisuuden suorittamiseksi ja vasta tämän jälkeen hänelle osoitettaisiin opiskelupaikka. 

Ehdotetun säännöksen mukaan asuinkunnan tehtävänä olisi osoittaa oppivelvolliselle opiskelupaikka tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa. Pääsääntöisesti opiskelupaikka osoitettaisiin tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa, mutta jos kyseessä olisi vaikeasti vammainen opiskelija, jolla ei arvioida olevan edellytyksiä tutkintotavoitteisen koulutuksen suorittamiseen, hänelle osoitettaisiin opiskelupaikka työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa. Opiskelupaikkaa ei voitaisi osoittaa tutkintotavoitteisessa koulutuksessa. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän, jolle on myönnetty tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämislupa tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen järjestämislupa, tulisi ottaa vastaan sille osoitettu oppivelvollinen. Opiskelijaksi ottamisesta ei tehtäisi erillistä muutoksenhakukelpoista päätöstä, mutta oppivelvollinen voisi vaatia oikaisua opiskelupaikan osoittamista koskevaan päätökseen siten kuin oppivelvollisuuslain 24 §:ssä säädettäisiin. 

Ehdotetun säännöksen mukaan opiskelupaikka voitaisiin osoittaa myös asuinkunnan järjestämässä tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa. Kunnat voisivat järjestää tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta vapaaehtoisesti ilman järjestämislupaa, joten asuinkunta voisi osoittaa oppivelvollisen vain itse järjestämäänsä valmentavaan koulutukseen, ei toisen kunnan vapaaehtoisesti ilman järjestämislupaa järjestämään valmentavaan koulutukseen. 

Tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta järjestettäisiin 1.8.2022 lukien. Tätä ennen eli käytännössä lukuvuonna 2021—22 oppivelvolliselle osoitettaisiin opiskelupaikka vastaavilla periaatteilla ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa, lukiokoulutukseen valmistavassa koulutuksessa tai perusopetuksen lisäopetuksessa. Asiaa koskeva siirtymäsäännös olisi oppivelvollisuuslain 26 §:n 2 momentissa. 

Oppivelvollisuuden suorittamisen ohjaus- ja valvontavastuu siirtyisi koulutuksen järjestäjälle 12 §:n 1 momentissa säädetyn mukaisesti, kun oppivelvollinen on aloittanut opintonsa koulutuksen järjestäjän opiskelijana. Jos osoitettu oppivelvollinen ei tosiasiassa aloittaisi opintojaan, ohjaus- ja valvontavastuu jäisi asuinkunnalle. Opiskelupaikan osoittamisen jälkeenkään oppivelvolliseen ei kohdistettaisi mitään sanktioita, vaikka hän ei aloittaisi opintojaan. Opiskelupaikan osoittamisella varmistettaisiin kuitenkin se, että jokaisella oppivelvollisella on opiskelupaikka, jossa hän voi suorittaa oppivelvollisuuttaan. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin perusteista, jotka tulisi ottaa huomioon opiskelupaikan osoittamisessa. Opiskelupaikan osoittamisessa tulisi ensinnäkin ottaa huomioon alueen koulutustarjonta sekä oppivelvollisen kodin ja oppilaitoksen välinen etäisyys ja kulkuyhteydet. Lähtökohtaisesti oppivelvollinen tulisi osoittaa siihen oppivelvollisen kotia lähimpään ja muutoin kulkuyhteyksiltään sopivimpaan oppilaitokseen tai toimipisteeseen, jossa järjestetään tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta. Opiskelupaikan osoittamisessa tulisi ottaa huomioon myös oppivelvollisen erityisen tuen tarve. Tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa on aina mahdollista saada laissa säädettyä erityistä tukea, mutta vaativaa erityistä tukea voi saada vain sen järjestämiseen oikeutetuissa tietyissä ammatillisissa oppilaitoksissa. Jos opiskelijalla arvioidaan olevan vaativan erityisen tuen tarve, hänelle tulisi osoittaa opiskelupaikka sellaisessa oppilaitoksessa, jossa on mahdollisuus saada vaativaa erityistä tukea. Opiskelupaikka osoitettaisiin työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa silloin, jos oppivelvollisella ei arvioida olevan valmiuksia tutkintotavoitteisen koulutuksen suorittamiseen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös opetuskielen huomioon ottamisesta. Opiskelupaikka tulisi osoittaa oppivelvollisen perusopetuslain 10 §:ssä tarkoitetun opetuskielen mukaisesti suomen tai ruotsin kielellä järjestettävässä koulutuksessa. Säännös tarkoittaa, että oppivelvollinen tulisi osoittaa sellaiseen valmentavaan koulutukseen, jota järjestetään samalla kielellä, mikä on ollut oppivelvollisen perusopetuksen opetuskieli. Jos opetuskieli on ollut muu kuin suomi tai ruotsi, otettaisiin huomioon, kummalla kielellä oppivelvollisella katsotaan hänen oman tai muutoin arvioidun näkemyksen mukaisesti olevan edellytykset opintojen suorittamiseen. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kuulemisvelvoitteesta. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollista ja hänen huoltajaansa tai muuta laillista edustajaansa sekä koulutuksen järjestäjää, jonka opiskelijaksi oppivelvollinen ollaan osoittamassa, on kuultava ennen asian ratkaisemista. Oppivelvollista kuultaisiin lähtökohtaisesti jo hallintolain nojalla, joten säännös olisi informatiivinen. Kuulemismenettelyssä oppivelvollinen voisi tuoda esille soveltuvan opiskelupaikan arviointiin, kuten erityisen tuen tarpeeseen tai opetuskieleen liittyviä seikkoja. Koulutuksen järjestäjällä olisi 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan velvollisuus ottaa opiskelijoiksi sille osoitetut oppivelvolliset. Kuulemismenettelyssä koulutuksen järjestäjällä olisi kuitenkin mahdollisuus tuoda esille, jos se katsoo, että sillä ei esimerkiksi opiskelijamäärän vuoksi ole mahdollisuutta ottaa vastaan sille osoitettavaksi esitettyä oppivelvollista. Erityistä tukea tarvitsevien oppivelvollisten osalta olisi tärkeää kuulla myös koulutuksen järjestäjän näkemys siitä, mikä olisi oppivelvolliselle tarkoituksenmukainen oppivelvollisuuden suorittamisen koulutusmuoto. 

Koulutuksen järjestäjällä ei olisi muutoksenhakuoikeutta opiskelupaikan osoittamista koskevaan päätökseen. Jos koulutuksen järjestäjälle on myönnetty järjestämislupa tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämiseen taikka työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen järjestämiseen, velvoittaisi tämä lupa myös osoitettujen oppivelvollisten kouluttamiseen. Koulutuksen järjestäjä voisi kuitenkin opintojen alkamisen jälkeen ohjata oppivelvollista vapaaehtoisesti hakeutumaan johonkin muuhun koulutukseen, jos koulutuksen järjestäjä katsoo, että sen järjestämä koulutus ei ole oppivelvolliselle soveltuvin vaihtoehto. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin myös, että opiskelupaikan osoittamista koskeva päätös tulisi antaa tiedoksi oppivelvolliselle ja hänen huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalleen sekä koulutuksen järjestäjälle. Koulutuksen järjestäjää on jo kuultu ennen päätöksen tekemistä, joten koulutuksen järjestäjä voisi jo ennen päätöksen tekemistä ryhtyä alustaviin valmisteluihin osoitetun oppivelvollisen opintojen aloittamiseksi. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin oppivelvollisen velvollisuudesta aloittaa opinnot hänelle osoitetussa opiskelupaikassa. Säännöksen mukaan opinnot tulisi aloittaa viipymättä sen jälkeen, kun oppivelvollinen on saanut tiedon hänelle osoitetusta opiskelupaikasta. Käytännössä koulutuksen järjestäjän tulisi ottaa yhteyttä osoitettuun oppivelvolliseen ja sopia opintojen aloittamisen ajankohdasta. Opiskelupaikan osoittamisen jälkeenkin oppivelvollinen voisi vielä käyttää vapaata hakeutumisoikeuttaan, jos hän haluaakin suorittaa oppivelvollisuuttaan muualla kuin hänelle osoitetussa opiskelupaikassa. Pykälässä säädettäisiin myös, että opiskelupaikan osoittamista koskeva päätös voitaisiin panna täytäntöön vailla lainvoimaa olevana. Päätöksen täytäntöönpano vailla lainvoimaa olevana olisi perusteltua, jotta oppivelvollisuuden suorittamisen jatkaminen ei perusteettomasti pitkittyisi. 

7.1.4  4 luku Koulutuksen maksuttomuus

Luvussa säädettäisiin oppivelvollisena aloitetun koulutuksen maksuttomuudesta. Luvussa säädettäisiin maksuttomuuden ajallisesta kestosta sekä laajuudesta. Lisäksi säädettäisiin opetushenkilöstön kuulemisesta opetuksen edellyttämien tarvikkeiden hankinnassa sekä matka- ja majoituskorvauksista erityisen pitkän koulumatkan omaaville oppivelvollisille. 

16 §.Oikeus maksuttomaan koulutukseen. Pykälässä säädettäisiin siitä, milloin opiskelija on oikeutettu oppivelvollisuuslaissa tarkoitettuun maksuttomaan koulutukseen. Säännöstä sovellettaisiin myös muihin kuin oppivelvollisiin opiskelijoihin, sillä tavoitteena olisi mahdollistaa oppivelvollisikäisenä aloitetun toisen asteen tutkinnon suorittaminen maksutta. 

Jos opiskelijalla olisi oikeus pykälässä tarkoitettuun maksuttomaan koulutukseen, hänellä olisi oikeus oppimateriaaleihin ja muihin tarvikkeisiin siten kuin oppivelvollisuuslain 17 §:ssä säädettäisiin. Lisäksi hänellä olisi oikeus koulumatkatukeen ilman omavastuuosuutta siten kuin koulumatkatukilaissa säädettäisiin. Opetuksen maksuttomuudesta ja muista opintososiaalisista etuuksista säädetään eri koulutusmuotoja koskevissa substanssilaeissa, ja myös näitä säännöksiä sovellettaisiin pykälässä tarkoitettuun maksuttomaan koulutukseen oikeutettuun opiskelijaan. Koulutusta koskevien lakien säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi siten, että niissä säädettyjä mahdollisia maksuja ei voitaisi periä maksuttomaan koulutukseen oikeutetuilta opiskelijoilta. 

Pykälän 1 momentin mukaan oppivelvollisuuslain 4 §:ssä tarkoitettu koulutus olisi maksutonta sen kalenterivuoden loppuun saakka, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta. Tyypillisessä tapauksessa, eli kun opiskelija 16-vuotiaana siirtyisi perusopetuksesta toiselle asteelle, hänellä olisi 4,5 vuotta oikeutta maksuttomaan koulutukseen. Tämän aikajakson sisällä maksuttomuus koskisi tutkintotavoitteista koulutusta ja erilaisia nivelvaiheen koulutuksia. 

Oikeus maksuttomaan koulutukseen päättyisi kuitenkin jo ennen sen kalenterivuoden päättymistä, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta, jos opiskelija tätä ennen suorittaisi lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon taikka ammatillisen tutkinnon. Ylioppilastutkinnon tai ammatillisen tutkinnon suorittamisen jälkeen koulutus ei siis enää olisi maksutonta, vaikka opiskelija olisikin alle 20-vuotias. Jos opiskelija olisi suorittanut ylioppilastutkintoa ja ammatillista tutkintoa vastaavat opinnot ulkomailla, hänellä ei olisi oikeutta maksuttomaan koulutukseen, vaikka hän aloittaisi opinnot Suomessa ennen sen kalenterivuoden päättymistä, jolloin hän täyttää 20 vuotta. 

Opiskelija voi suorittaa myös niin sanottua kaksois- tai kolmoistutkintoa, jossa suoritetaan samanaikaisesti ammatillinen perustutkinto sekä lukion oppimäärä ja ylioppilastutkinto. Pykälän 1 momentissa olisi myös tällaisen koulutuksen maksuttomuutta koskeva säännös. Ehdotetun säännöksen mukaan oikeus maksuttomaan koulutukseen päättyisi tällöin siihen, kun opiskelija olisi suorittanut sekä ammatillisen tutkinnon että ylioppilastutkinnon. Oikeus maksuttomaan koulutukseen päättyisi kuitenkin tässäkin tilanteessa viimeistään sen kalenterivuoden lopussa, kun opiskelija täyttää 20 vuotta, ellei maksuttomuutta pidennettäisi pykälän 2 ja 3 momentissa säädettävillä perusteilla. 

Jos opiskelija vaihtaisi opiskelualaa kesken opintojen, hänellä olisi oikeus maksuttomaan koulutukseen myös uusissa opinnoissa sen kalenterivuoden loppuun saakka, jolloin hän täyttää 20 vuotta, ellei hän tätä aiemmin suorita toisen asteen tutkintoa. Jos opiskelualan vaihto johtuisi pykälän 3 momentissa tarkoitetusta hyväksyttävästä syystä, opiskelijalla olisi mahdollisuus hakea maksuttomuuden pidentämistä siten kuin pykälän 3 momentissa säädetään. Oikeus maksuttomaan koulutukseen jatkuisi myös silloin, jos opiskelija vaihtaisi samalla koulutusalalla toiseen oppilaitokseen, esimerkiksi toiselle paikkakunnalle muuton vuoksi. Opiskelupaikan vaihtaminen saman koulutusalan sisällä ei lähtökohtaisesti pidentäisi opintojen kokonaissuoritusaikaa, koska opiskelijalla on oikeus saada aiemmin hankittu osaaminen tunnustetuksi. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, jolloin maksuttomuuteen oikeuttavaa aikaa pidennettäisiin. Ehdotetun säännöksen mukaan maksuttomuutta pidennettäisiin niiden ajanjaksojen kestoa vastaavasti, joiden aikana oppivelvollisuuden suorittaminen on ollut perusopetuksen suorittamisen jälkeen keskeytyneenä 7 §:ssä säädetyillä perusteilla tai 4 §:ssä tarkoitetun koulutuksen suorittaminen on ollut väliaikaisesti keskeytyneenä asianomaista koulutusta koskevassa laissa säädetyillä perusteilla. Oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä säädettäisiin oppivelvollisuuslain 7 §:ssä. Edellä mainitussa pykälässä tarkoitettu oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen otettaisiin huomioon pidennysperusteena silloin, kun oppivelvollisuuden suorittaminen on ollut keskeytyneenä perusopetuksen suorittamisen jälkeen. Opiskeluoikeuden väliaikaisesta keskeyttämisestä puolestaan säädetään lukiolain 23 §:n 3 momentissa ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 96 §:n 3 momentissa sekä tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annettavaksi ehdotetun lain 17 §:n 3 momentissa. Mainittujen säännösten mukaan opiskelijalla on oikeus väliaikaisesti keskeyttää opiskeluoikeutensa siksi ajaksi, kun hän on suorittamassa asevelvollisuuslain, siviilipalveluslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaista palvelusta taikka saa sairausvakuutuslain mukaista sairauspäivärahaa taikka äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa. Lisäksi opiskeluoikeus voidaan opiskelijan pyynnöstä väliaikaisesti keskeyttää muusta perustellusta syystä. 

Ehdotetun säännöksen mukaan maksuttomuutta pidennettäisiin niiden ajanjaksojen kestoa vastaavasti, joiden aikana maksuttoman koulutuksen suorittaminen on ollut keskeytyneenä. Jos koulutuksen suorittamisen keskeytyminen johtuisi oppivelvollisuuslain 7 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta syystä eli tilapäisestä ulkomailla oleskelusta taikka koulutusta koskevissa laeissa tarkoitetusta muusta perustellusta syystä, maksuttomuutta pidennettäisiin kuitenkin enintään yhden vuoden ajan, vaikka opinnot mainitusta syystä olisivatkin olleet keskeytyneinä pidemmän ajan. Tilapäinen ulkomailla oleskelu ja muut perustellut syyt ovat luonteeltaan sellaisia syitä, jotka pääsääntöisesti perustuvat opiskelijan vapaaehtoiseen valintaan, joten maksuttomuuden pidentäminen näiden syiden vuoksi olisi perusteltua rajata yhteen vuoteen. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteista, jolloin maksuttomuuteen oikeuttavaa aikaa voitaisiin pidentää muiden kuin 2 momentissa tarkoitettujen opintojen väliaikaiseen keskeyttämiseen liittyvien syiden perusteella. Pykälän 3 momentissa säädettyjen pidennysperusteiden tavoitteena on varmistaa, että opiskelijalla olisi mahdollisuus suorittaa tutkinto maksuttomasti loppuun, vaikka opiskeluaika olisikin hyväksyttäväksi katsottavasta syystä pidentynyt. Momentissa mainituilla perusteilla maksuttomuutta voitaisiin pidentää yhteensä enintään yhden vuoden ajan, vaikka opintojen pitkittymiseen olisikin useita momentissa mainittuja syitä. Pykälän 3 momentin mukainen pidennys voitaisiin myöntää 2 momentissa tarkoitetun maksuttomuuden pidennyksen lisäksi. 

Momentin 1 kohdan mukaisesti maksuttomuutta voitaisiin pidentää terveydellisiin tai muihin painaviin syihin liittyvän opiskelualan vaihdon vuoksi. Terveydellisiä syitä olisivat esimerkiksi opintojen aloittamisen jälkeen puhjennut allergia tai muu sairaus, joka on estänyt aloitettujen opintojen jatkamisen. Muu painava syy voisi olla esimerkiksi muutto perheen tai puolison kanssa sellaiselle paikkakunnalle, jossa opintojen jatkaminen aloitetulla koulutusalalla ei ole ollut mahdollista. Opintoalan vaihtaminen kiinnostuksen kohteiden muuttumisen tai motivaatio-ongelmien vuoksi ei olisi säännöksessä tarkoitettu painava syy. Olisikin tärkeää, että mahdollisiin motivaatio-ongelmiin puututtaisiin ja etsittäisiin ratkaisuja jo opintojen alkuvaiheessa, jolloin opiskelijan kokonaisopiskeluaika ei pidentyisi ja opiskelijalla olisi mahdollisuus suorittaa opinnot loppuun maksuttoman koulutuksen puitteissa. 

Momentin 2 kohdan mukaisesti maksuttomuutta voitaisiin pidentää oppimisvaikeuksien vuoksi. Oppimisvaikeuksien tulisi olla luonteeltaan sellaisia, että ne vaikuttavat opintojen suoritusaikaan hidastavasti. Pääsääntöisesti oppimisvaikeuksien tulisi olla sellaisia, että ne oikeuttavat erityisen tuen saamiseen. 

Momentin 3 kohdan mukaisesti maksuttomuutta voitaisiin pidentää perusopetuksen jälkeisen valmentavan tai valmistavan koulutuksen suorittamisen vuoksi. Valmistavalla ja valmentavalla koulutuksella tarkoitettaisiin perusopetuksen lisäopetusta, lukiokoulutukseen valmistavaa koulutusta, ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta, kansanopistojen oppivelvollisille suunnattua koulutusta sekä uutta tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta. Pääsääntönä on, että opiskelijan tulee voida suorittaa maksuttoman koulutuksen puitteissa tutkintokoulutus sekä tarvittaessa myös nivelvaiheen koulutus. Jos opiskelija suorittaa vuoden mittaisen nivelvaiheen koulutuksen ja tutkintokoulutuksen 3—3,5 vuodessa, riittäisi 1 momentissa säädetty maksuttomuuden perusaika näiden molempien koulutusten suorittamiseen. Jos tutkintokoulutuksen suorittamisaika kuitenkin ylittää 3,5 vuotta, päättyisi 1 momentissa säädetty maksuttomuuden perusaika kesken tutkintokoulutuksen suorittamisen. Maksuttomuuden pidentämisperusteena otettaisiin huomioon sekä ennen tutkintokoulutuksen aloittamista suoritettu nivelvaiheen koulutus että tutkintokoulutuksen aloittamisen jälkeen mahdollisesti suoritettu nivelvaiheen koulutusjakso. 

Momentin 4 kohdan mukaisesti maksuttomuutta voitaisiin pidentää perusopetuksen oppimäärän suorittamisen viivästymisen vuoksi. Tällä tarkoitettaisiin tilannetta, jolloin henkilö on suorittanut perusopetuksen oppimäärän myöhemmin kuin sinä vuonna, jona hän täyttää 16 vuotta, ja toisen asteen opintojen aloittaminen on tämän vuoksi viivästynyt. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin pidennystä koskevasta päätöksenteosta. Ehdotetun säännöksen mukaan maksuttomuuden pidentämisestä päätettäisiin opiskelijan hakemuksesta. Maksuttomuuden pidentämisestä päättäisi se koulutuksen järjestäjä, jonka opintojen aikana opiskelija hakee maksuttomuuden pidentämistä. 

Pääsäännön mukaan pidennyksestä päätettäisiin opiskelijan hakemuksesta, mutta 4 momentissa ehdotetaan myös säädettäväksi, että maksuttomuutta pidennettäisiin ilman hakemusta, jos koulutuksen järjestäjä on tehnyt oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä tai opintojen väliaikaista keskeyttämistä koskevan päätöksen. Tämä säännös koskisi tilannetta, jossa opiskelijan opinnot ovat olleet väliaikaisesti keskeytettynä, opiskelija on jatkanut opintojaan samalla koulutuksen järjestäjällä ja maksuttomuuteen oikeuttava aika on päättymässä. Tällöin koulutuksen järjestäjän tiedossa olisi opintojen aikaisempi väliaikainen keskeyttäminen ja järjestäjä voisi ottaa tämän huomioon maksuttomuuteen oikeuttavaa aikaa arvioidessaan. Sen sijaan tilanteessa, jossa opiskelijan opinnot ovat olleet väliaikaisesti keskeytettyinä jossain aiemmissa opinnoissa, mutta opiskelija on vaihtanut opiskelupaikkaa, ei uudella koulutuksen järjestäjällä välttämättä olisi tietoa opintojen aiemmasta keskeyttämisestä. Tällöin maksuttomuutta ei voitaisi pidentää ilman hakemusta, vaan opiskelijan tulisi hakea maksuttomuuden pidentämisestä. 

Pykälässä ei säädettäisi maksuttomuuden pidentämisestä koskevasta hakuajasta, vaan opiskelija voisi hakea maksuttomuuden pidentämistä missä tahansa vaiheessa opintojaan, kun katsoo perusteen pidentämiselle olevan olemassa. Lähtökohtaisesti maksuttomuuden pidentämistä olisi tarkoituksenmukaista hakea vasta siinä vaiheessa, kun oikeus maksuttomaan koulutukseen on päättymässä. Tällöin vältyttäisiin turhilta hakemuksilta, koska opiskelija ei välttämättä heti pidentämisperusteen ilmentyessä voi tietää, onko hänellä tarvetta hakea maksuttomuuden pidentämistä vai pystyykö hän perusteesta huolimatta suoriutumaan opinnoistaan määräajassa. Opiskelijan tulisi hakemuksessaan esittää selvitys pidennysperusteesta, elleivät tiedot käy ilmi Koski-tietovarannosta. Koulutuksen järjestäjän tietojensaantioikeudesta säädettäisiin oppivelvollisuuslain 23 §:n 2 momentissa. 

Opintojen suorittamisen keskeyttämistä koskevien pidennysperusteiden osalta 2 momentissa säädettäisiin, että maksuttomuutta pidennettäisiin keskeyttämisjaksoja vastaavasti, tietyissä tilanteissa kuitenkin enintään yhden vuoden ajan. Tällöin koulutuksen järjestäjällä ei lähtökohtaisesti olisi harkintaa siinä, miten pitkään maksuttomuutta pidennetään. Pykälän 3 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa puolestaan ei tarkasti säädettäisi pidennyksen kestosta, vaan se olisi koulutuksen järjestäjän harkittavissa päätöksenteon yhteydessä. Lähtökohtaisesti maksuttomuutta pidennettäisiin pidentämisperusteen kestoa vastaavasti, jos sen kesto on määriteltävissä. Pykälän 3 momentin 3 ja 4 kohdissa tarkoitetuissa tilanteissa maksuttomuuden pidennysperusteen kesto olisi johdettavissa siitä, miten kauan 3 kohdassa tarkoitetun valmistavan tai valmentavan koulutuksen suorittaminen taikka 4 kohdassa tarkoitettu perusopetuksen oppimäärän suorittaminen on pidentänyt opiskelijan yhteenlaskettua opiskeluaikaa. Esimerkiksi nivelvaiheen koulutuksen suorittamisen perusteella maksuttomuutta tulisi lähtökohtaisesti pidentää nivelvaiheen koulutuksen suorittamisaikaa vastaavasti. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin rajoituksista oppivelvollisuuslain mukaisen maksuttomuuden soveltamisalaan. Ehdotetun säännöksen mukaan pykälässä säädettyä ei sovellettaisi 18 vuotta täyttäneeseen opiskelijaan, joka ei olisi ollut laissa tarkoitettu oppivelvollinen. Näin ollen sellaiset opiskelijat, jotka eivät ole asuneet Suomessa vakinaisesti oppivelvollisikäisinä, eivät olisi oikeutettuja säännöksessä tarkoitettuun maksuttomaan koulutukseen. Säännöksen tavoitteena on mahdollistaa maksuttomana oppivelvollisuuskoulutuksena aloitetun tutkinnon suorittaminen loppuun maksuttoman koulutuksen piirissä, joten säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle on perusteltua rajata sellaiset opiskelijat, jotka eivät ole suorittaneet oppivelvollisuuttaan miltään osin Suomessa. Pääsääntöisesti pykälässä tarkoitettu maksuton tutkintotavoitteinen koulutus olisi aina aloitettu oppivelvollisuusikäisenä, mutta tavoitteena on mahdollistaa oppivelvollisten erilaiset koulutuspolut maksuttomuuteen oikeuttavan ajanjakson sisällä. Tutkintotavoitteinen koulutus voitaisiin aloittaa yli 18-vuotiaana esimerkiksi silloin, jos perusopetuksen oppimäärän suorittaminen on viivästynyt ja opiskelija suorittaa jonkin nivelvaiheen koulutuksen ennen tutkintotavoitteiseen koulutukseen siirtymistä. 

Ehdotetun säännöksen mukaan pykälässä säädettyä ei sovellettaisi myöskään opintoihin, jotka olisi aloitettu sen kalenterivuoden päättymisen jälkeen, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta. Maksuttomuuden tavoitteena on mahdollistaa perusopetuksen jälkeen aloitetun toisen asteen tutkinnon suorittaminen maksuttomasti ja pykälässä säädetään myös maksuttomuuden pidennysperusteista. Säännös mahdollistaa maksuttomuusajan sisällä myös opintoalan vaihtamisen, mutta tarkoituksena ei kuitenkaan ole, että maksuttomuus ja pidennysperusteet olisivat voimassa miten pitkään tahansa myös myöhemmin kuin suoraan perusopetuksen jälkeen aloitetuissa toisen asteen opinnoissa. Ehdotettu säännös rajoittaisi maksuttomuuden ja pidennysperusteiden soveltamisen niihin opintoihin, jotka olisi aloitettu ennen sen kalenterivuoden loppua, jolloin oikeus maksuttomaan koulutukseen lähtökohtaisesti päättyisi ilman sen pidentämistä. 

17 §.Maksuttomuuden laajuus. Pykälässä säädettäisiin, mihin etuuksiin opiskelija olisi oikeutettu 16 §:ssä tarkoitetun maksuttoman koulutuksen aikana. Opetuksen maksuttomuudesta ja muista opintososiaalisista etuuksista säädetään eri koulutusmuotoja koskevissa substanssilaeissa. Myös näitä säännöksiä sovellettaisiin pykälässä tarkoitettuun maksuttomaan koulutukseen oikeutettuun opiskelijaan. 

Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan opetuksen edellyttämät oppimateriaalit sekä työvälineet, -asut ja -aineet olisivat 16 §:ssä tarkoitettuun maksuttomaan koulutukseen oikeutetulle opiskelijalle maksuttomia. Koulutuksen järjestäjän tulisi tarjota oppimateriaali ja muut tarvittavat työvälineet opiskelijan käyttöön opiskeluaikana. Oppimateriaalit voitaisiin tarjota opiskelijoiden käyttöön perinteisinä kirjoina tai digitaalisesti. Työvälineet, -asut ja -aineet voitaisiin tarjota opiskelijoiden henkilökohtaiseen käyttöön koko opintojen ajaksi tai niitä voisi olla tarvittaessa saatavilla oppilaitoksessa. Koulutuksen järjestäjä päättäisi, miten se hankkii materiaalit, välineet, asut ja aineet sekä miten se tarjoaisi nämä opiskelijoiden käyttöön. Opiskelijoilla ei olisi oikeutta saada työvälineitä ja -asuja itselleen tutkinnon suorittamisen jälkeen, ellei koulutuksen järjestäjä näin päätä. 

Lukiokoulutuksessa maksuttomia olisivat oppikirjat ja muut opiskelussa tarvittavat materiaalit. Myös opintojen suorittamiseksi tarvittava tietokone ja laskin tai laskinlisenssi olisivat maksuttomia. Ammatillisessa koulutuksessa maksuttomia olisivat lukiokoulutuksen tapaan oppikirjat ja opintojen suorittamiseksi tarvittava tietokone. Lisäksi ammatillisessa koulutuksessa maksuttomia työvälineitä olisivat esimerkiksi kokin veitset, kampaajien sakset ja muut pientyökalut ja maksuttomia työasuja esimerkiksi turvavaatteet, työtakit, suojavaatteet ja työkengät. Maksuttomuuden piiriin kuuluisivat myös tutkinnon suorittamiseksi välttämättömät alakohtaiset pätevyydet ja työelämän lupakortit, kuten työturvallisuuskortti, ensiapukortit, tulityökortti tai hygieniapassi. 

Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan maksuttomia eivät kuitenkaan olisi erityistä harrastuneisuutta painottavissa koulutuksissa tarvittavat välineet. Tällaisia olisivat esimerkiksi erityisen koulutustehtävän saaneissa lukioissa tai tietyissä ammatillisissa tutkinnoissa tarvittavat soittimet ja urheiluvälineet. Erityisellä harrastuneisuudella tarkoitettaisiin sellaisia taitoja tai harrastuksia, joita opiskelija on harjoittanut jo ennen kyseisten opintojen aloittamista ja joiden tietynasteinen taitotaso on opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä kyseisiin koulutuksiin. Tällaisia olisivat esimerkiksi instrumentin soittotaito tai urheilulajin hallinta. Välineet olisivat luonteeltaan henkilökohtaisia ja opiskelija tyypillisesti käyttäisi niitä myös ennen koulutuksen aloittamista ja koulutuksen päättymisen jälkeen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta periä maksuja opintoja täydentävästä vapaaehtoisesta toiminnasta. Ehdotetun säännöksen mukaan opintoja täydentävistä vapaaehtoisista opintoretkistä, vierailuista, tapahtumista ja muista vastaavista toiminnoista voitaisiin periä kohtuullisia maksuja. Toisen asteen koulutuksen yhteydessä on vakiintuneen käytännön mukaan järjestetty opiskelijoille vapaaehtoisia opintoretkiä ja vierailuja, joiden kustannuksiin opiskelijat ovat itse osallistuneet. Lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaan opetus on maksutonta, mutta opiskelijalle vapaaehtoisen, oppilaitoksen tarjoamaa opetusta täydentävän toiminnan ei ole katsottu kuuluvan maksuttoman opetuksen piiriin, vaan se on katsottu opiskelijalle vaihtoehtoiseksi tavaksi hankkia osaamista. Lähtökohtaisesti oppivelvollisuuteen kuuluvan koulutuksen tulisi olla opiskelijalle kaikilta osin maksutonta, mutta toisen asteen koulutuksen vakiintunut käytäntö ja erityispiirteet huomioon ottaen olisi perusteltua, että vapaaehtoisesta opintoja täydentävästä toiminnasta voitaisiin jatkossakin periä maksuja. Toisen asteen koulutuksen yhteydessä saatetaan järjestää usein esimerkiksi ulkomaanmatkoja tai muita oppilaitoksen ulkopuolisia tutustumiskäyntejä, joiden kustannuksiin opiskelijat osallistuvat myös itse. Vaatimus kaiken tämän toiminnan maksuttomuudesta todennäköisesti vähentäisi merkittävästi toiminnan järjestämistä, koska koulutuksen julkisen rahoituksen puitteissa ei ole mahdollista kustantaa kaikille opiskelijoille esimerkiksi ulkomaanmatkoja. Tällaisen toiminnan loppuminen kaventaisi merkittävästi esimerkiksi koulutuksen kansainvälisyystoimintaa. 

Ehdotetun säännöksen mukaan maksuja voitaisiin periä vain opiskelijalle vapaaehtoisesta toiminnasta, joten maksullinen toiminta ei saisi olla ainoa mahdollisuus kyseisen kurssin, opintojakson tai tutkinnon osan suorittamiseen. Koulutuksen järjestäjän tulisi aina tarjota myös maksuton vaihtoehto. Opiskelijoiden yhdenvertaisuuden turvaamiseksi maksuton vaihtoehto ei saisi olla työläämpi tai muutoin vaikeampi suorittaa kuin tarjolla oleva maksullinen vaihtoehto. Maksulliset vierailut ja tapahtumat voisivat säännöksen mukaan täydentää opintoja. Niitä ei kuitenkaan saisi järjestää siinä laajuudessa, että ne syrjäyttäisivät laissa säädetyn pääsäännön opetuksen maksuttomuudesta. 

Perittävän maksun kohtuullisuutta arvioitaisiin suhteessa vierailun tai tapahtuman kustannuksiin. Esimerkiksi ulkomaille suuntautuvan opintomatkan kustannukset voisivat nousta melko korkeiksikin. Maksuina voitaisiin periä korkeintaan vierailusta tai tapahtumasta aiheutuvat kustannukset, kuten pääsylipun hinta tai kuljetuskustannukset. 

Opetuksen tulisi olla aina maksutonta. Koulutuksen järjestäjä voisi kuitenkin tarjota esimerkiksi soveltavia erikoiskursseja- tai opintojaksoja, joihin sisältyvistä muista kuin opetukseen liittyvistä kustannuksista voitaisiin periä maksuja. Esimerkkinä tällaisista voisivat olla esimerkiksi ravintovierailut tapakasvatuksen yhteydessä tai lentolupakirjan hankinta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin oikeudesta saada päätös tietyissä maksuttomuutta koskevissa tilanteissa. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän tulisi antaa 16 §:n 1 momentissa tarkoitettua oikeutta maksuttomaan koulutukseen, 16 §:n 4 momentissa tarkoitettua ilman hakemusta tehtävää maksuttomuuden pidennystä, 17 §:n 1 momentissa tarkoitettujen oppimateriaalien sekä työvälineiden, -asujen ja –aineiden maksuttomuutta sekä 17 §:n 2 momentissa tarkoitettuja maksuja koskeva hallintolain 7 luvun mukainen hallintopäätös vain silloin, jos opiskelija sitä kirjallisesti tai suullisesti pyytää. Lain 16 §:ssä säädettäisiin oikeudesta maksuttomaan koulutukseen sen kalenterivuoden loppuun asti, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta. Lain 16 §:n 4 momentissa säädettäisiin maksuttomuuden pidennyksestä ilman hakemusta, jos koulutuksen järjestäjä on tehnyt oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä tai opintojen väliaikaista keskeyttämistä koskevan päätöksen. Lain 17 §:n 1 momentissa puolestaan säädettäisiin oikeudesta saada opetuksen edellyttämät oppimateriaalit sekä työvälineet, -asut ja –aineet ja lisäksi lain 17 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään myös maksuttomuuden rajoituksista. 

Nämä edellä mainitut tilanteet ovat sellaisia, joissa asian ratkaiseminen ei sen luonteen vuoksi perustu opiskelijan hakemukseen ja siihen annettavaan hallintopäätökseen, vaan oikeustila muotoutuu suoraan lain nojalla tosiasiallisten olosuhteiden perusteella. Tilanteet ovat myös sellaisia, ettei niissä ole tarkoituksenmukaista antaa erillisiä hallintopäätöksiä. On kuitenkin tärkeää, että jos opiskelija katsoo, ettei lainmukaista oikeutta esimerkiksi maksuttomaan koulutukseen tai oppimateriaaleihin ole joltain osin toteutettu, hän voisi saada asiassa hallintopäätöksen ja saattaa asian muutoksenhakuelimen tutkittavaksi. Pykälän 3 momentissa ehdotetaankin säädettäväksi näitä tilanteita koskevasta päätöksenantomenettelystä. Opiskelija voisi pyytää päätöksen antamista vapaamuotoisesti suullisesti tai kirjallisesti. 

Pykälän 4 momentissa olisi osin informatiivinen säännös siitä, missä muualla lainsäädännössä säädetään koulutuksen maksuttomuudesta. Maksuttomuudesta ja opintososiaalisista etuuksista säädetään perusopetuslaissa aikuisten perusopetuksen osalta, lukiolaissa, ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa, vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa, tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetussa laissa ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetussa laissa. Mainituissa laeissa säädetään muun muassa opetuksen maksuttomuudesta, oikeudesta päivittäiseen ruokailuun sekä erityistä tukea saavien opiskelijoiden opintososiaalisista etuuksista. Koulumatkojen maksuttomuutta koskevat säännökset olisivat koulumatkatukilaissa. Ylioppilastutkinnon kokeiden maksuttomuudesta puolestaan säädettäisiin ylioppilastutkinnosta annetun lain 20 §:ssä. 

18 §. Opetushenkilöstön kuuleminen opetuksen edellyttämien tarvikkeiden hankinnassa. Pykälässä säädettäisiin opetushenkilön kuulemisvelvoitteesta ennen oppimateriaalien sekä työvälineiden, -asujen ja –aineiden hankintaa. Kuulemisvelvoite olisi tärkeä, jotta opetushenkilöstöllä olisi mahdollisuus vaikuttaa koulutuksen järjestäjän hankkimiin oppimateriaaleihin myös jatkossa, kun materiaalien hankintavelvollisuus siirtyy koulutuksen järjestäjälle. 

19 §.Majoituskorvaus oppivelvolliselle. Pykälässä säädettäisiin oppivelvolliselle maksettavasta erityisestä majoituskorvauksesta. Majoituskorvaukseen olisivat oikeutettuja ne oppivelvolliset, joiden kotoa on niin pitkä matka lähimpään oppilaitokseen, ettei heidän voida kohtuudella olettaa kulkevan päivittäisiä koulumatkoja. Lähtökohtana toisen asteen opintojen oppivelvollisuudessa olisi kuitenkin vapaa hakeutumisoikeus, joka voitaisiin ottaa huomioon myös opintojen maksuttomuudessa. Säännöksellä varmistettaisiin oppivelvollisten perustuslain mukainen oikeus maksuttomaan oppivelvollisuuskoulutukseen, mutta säännöstä ei kuitenkaan sovellettaisi oppivelvollisen käyttäessä vapaata hakeutumisoikeuttaan ja hakeutuessa muualle kuin kotiaan lähimpään soveltuvaan oppilaitokseen. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin majoituskorvauksen saamisen ehdoista. Pykälän 1 kohdan mukaan ehtona olisi, että matka oppivelvollisen kodista lähimpään lukioon ja monialaiseen ammatilliseen oppilaitokseen olisi yli 100 kilometriä. Säännöksen mukaan matkaa arvioitaisiin siihen lähimpään oppilaitokseen, jossa on mahdollisuus saada opetusta oppivelvollisen perusopetuslain 10 §:ssä tarkoitetun opetuskielen mukaisesti suomen tai ruotsin kielellä. Jos oppivelvollisen perusopetuksen opetuskieli on ollut muu kuin suomi tai ruotsi, matkaa arvioitaisiin sen mukaisesti, kummalla kielellä oppivelvollisella katsotaan hänen oman tai muutoin arvioidun näkemyksen mukaisesti olevan edellytykset opintojen suorittamiseen. 

Oppivelvollisella tulisi olla mahdollisuus valita, haluaako hän suorittaa oppivelvollisuuttaan lukiokoulutuksessa vai ammatillisessa koulutuksessa. Jos alle 100 kilometrin etäisyydellä on tarjolla vain joko lukiokoulutusta tai ammatillista koulutusta, majoituskorvaukseen olisi oikeus kuitenkin vain siinä koulutusmuodossa, johon välimatka on yli 100 kilometriä. Monialaisella ammatillisella oppilaitoksella tarkoitettaisiin oppilaitosta, jossa on tarjolla enemmän kuin yhden koulutusalan opintoja. Matkan pituuden määrittelyssä noudatettaisiin koulumatkatuen myöntämisessä noudatettavia matkan pituuden laskentaperiaatteita ja matkan pituus määriteltäisiin lyhintä kulkukelpoista reittiä pitkin. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin vapaan hakeutumisoikeuden merkityksestä oikeuteen saada majoituskorvausta. Säännöksen mukaan oikeus majoituskorvaukseen olisi vain silloin, jos oppivelvollinen opiskelisi siinä lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa, joka sijaitsee lähinnä oppivelvollisen kotia tai jonne muutoin joukkoliikennettä tai muuta soveltuvaa kulkutapaa käyttäen on nopein kulkuyhteys ja jossa on mahdollisuus saada opetusta oppivelvollisen perusopetuslain 10 §:ssä tarkoitetun opetuskielen mukaisesti suomen tai ruotsin kielellä. Jos oppivelvollinen käyttää vapaata hakeutumisoikeuttaan ja hakeutuu opiskelemaan muualle kuin lähimpään oppilaitokseen, oikeutta majoituskorvaukseen ei olisi. 

Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin, että oikeutta majoituskorvaukseen ei olisi, jos oppivelvollisella on mahdollisuus asua oppilaitoksen maksuttomassa asuntolassa. Ammatillista koulutusta koskevaa lainsäädäntöä ehdotetaan muutettavaksi siten, että asuntolapaikkoja tulisi tarjota ensisijaisesti oppivelvollisille, joten oppivelvolliset olisivat etusijalla asuntopaikan saamisessa. Jos oppivelvolliselle on tarjottu asuntolapaikkaa, mutta hän ole ottanut sitä vastaan, hänellä ei pääsääntöisesti olisi oikeutta majoituskorvaukseen. Oikeus majoituskorvaukseen voisi olla kuitenkin silloin, jos opiskelija ei esimerkiksi terveydellisistä syistä voisi asua oppilaitoksen asuntolassa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin majoituskorvauksen suuruudesta. Majoituskorvausta maksettaisiin vuosittaisen opintojen alkamis- ja päättymispäivän väliseltä ajalta, jos opintojen suorittaminen edellyttäisi asumista oppilaitoksen sijaintipaikkakunnalla. Majoituskorvausta maksettaisiin lähtökohtaisesti lukuvuoden alkamis- ja päättymispäivän väliseltä ajalta. Majoituskorvausta voitaisiin maksaa myös lukuvuoden aikaisilta loma-ajoilta, jos oppivelvolliselle aiheutuu myös tällöin asumiskustannuksia, koska ei ole perusteltua, että oppivelvollinen joutuisi esimerkiksi irtisanomaan vuokra-asunnon lyhytaikaisten lomien ajaksi. Kesäloman ajalta majoituskorvausta ei maksettaisi. 

Majoituskorvauksena korvattaisiin oppivelvolliselle opintojen aikaisesta asumisesta aiheutuvat kuukausittaiset asumiskustannukset, enintään kuitenkin yleisestä asumistuesta annetun lain 10 §:ssä säädetyt enimmäisasumismenot. Yleisestä asumistuesta annetun lain 10 §:n mukaan esimerkiksi yhden henkilön ruokakunnassa hyväksyttävistä asumismenoista otetaan huomioon enintään 344 euroa kuukaudessa IV kuntaryhmässä. Pääsääntöisesti majoituskorvaukseen oikeutetut henkilöt asuisivat kuntaryhmän IV kunnissa. 

Majoituskorvauksena maksettaisiin se osuus asumiskustannuksista, joita ei korvata muun lain nojalla. Alle 18-vuotias opiskelija voi olla oikeutettu yleiseen asumistukeen, jos hän on oikeutettu opintotukeen. Itsenäisesti asuva alle 18-vuotias opiskelija on aina oikeutettu opintotukeen vanhempien tuloista riippumatta. 16-vuotiaan opiskelijan oikeus opintotukeen on kuitenkin riippuvainen siitä, maksetaanko hänestä lapsilisää. Jos lapsilisän saamisesta on luovuttu, myös 16-vuotiaalla opiskelijalla on oikeus opintotukeen ja näin ollen myös yleiseen asumistukeen. Majoituskorvausta maksettaisiin siis vain siltä osin, kuin majoituskustannuksia ei korvata yleisen asumistuen kautta. Lähtökohtaisesti yleisen asumistuen määrä on 80 prosenttia hyväksyttävistä asumiskustannuksista, jolloin majoituskorvauksena korvattaisiin 20 prosenttia asumiskustannuksista. 17-vuotiaan oppivelvollisen edellytettäisiin hakevan ensisijaisesti yleistä asumistukea. 16-vuotiaan oppivelvollisen asumiskustannukset korvattaisiin ensisijaisesti majoituskorvauksen kautta, koska ei ole perusteltua olettaa perheen luopuvan lapsilisäoikeudesta opintotuen ja yleisen asumistuen saamiseksi. Jos 16-vuotias oppivelvollinen kuitenkin saa opintotukea, tällöin hänen edellytettäisiin hakevan ensisijaisesti myös yleistä asumistukea. 

Pykälän 3 momentin mukaan koulutuksen järjestäjä päättäisi majoituskorvauksen myöntämisestä hakemuksesta. Menettelyt olisivat vastaavat kuin oppisopimusopiskelijalle myönnettävien matka- ja majoitusetuuksien kohdalla. Oppivelvollisen tulisi hakemuksessaan selvittää hänelle aiheutuneet majoituskustannukset ja koulutuksen järjestäjä maksaisi majoituskorvauksen suoraan opiskelijalle. Majoituskorvausten maksamisesta aiheutuneet kustannukset korvattaisiin koulutuksen järjestäjille rahoituksen harkinnanvaraisena korotuksena. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin majoituskorvauksen myöntämisestä, jos oppivelvollinen opiskelee tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisella olisi oikeus majoituskorvaukseen myös näissä koulutuksissa, jos majoituskorvauksen myöntämiselle säädetyt edellytykset muutoin täyttyvät. Oikeus majoituskorvaukseen olisi siis silloin, jos matka sellaiseen lähimpään oppilaitokseen, jossa on tarjolla oppivelvolliselle soveltuvaa valmentavaa koulutusta, on yli 100 kilometriä, ja oppivelvollinen opiskelee tässä lähimmässä oppilaitoksessa. Säännöstä sovellettaisiin myös silloin, jos oppivelvolliselle on lain 15 §:n mukaisesti osoitettu opiskelupaikka valmentavassa koulutuksessa. 

20 §. Majoituskorvauksen myöntämisen erityistilanteet. Pykälässä säädettäisiin eräistä majoituskorvauksen myöntämistä koskevista erityistilanteista. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin saamelaisten kotiseutualueella asuvan oppivelvollisen oikeudesta saada majoituskorvausta. Saamelaiskäräjistä annetun lain 4 §:n mukaan saamelaisten kotiseutualueella tarkoitetaan Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien alueita sekä Sodankylän kunnassa sijaitsevaa Lapin paliskunnan aluetta. Ehdotetun säännöksen mukaan majoituskorvaus myönnettäisiin saamelaisten kotiseutualueella asuvalle saamelaiselle, joka opiskelee Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa, jos matka oppivelvollisen kodista kyseiseen oppilaitokseen olisi yli 100 kilometriä, vaikka oppivelvollisen kotia lähempänä olisikin 19 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla jokin muu oppilaitos. Ehdotetulla säännöksellä turvattaisiin saamelaisten oikeutta saamenkieliseen koulutukseen saamelaisten kotiseutualueella. Opiskelijan saamelaisuuden toteaminen tehtäisiin vastaavasti kuin 4 §:n 2 momentin 4 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa, eli se perustuisi oppivelvollisen tai hänen huoltajansa omaan ilmoitukseen siitä, että oppivelvollinen tulee saamelaisesta perheestä tai suvusta. Pykälää sovellettaisiin vain saamelaisalueella asuvaan saamelaiseen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, jolloin oppivelvollinen ei voisi terveydentilansa tai muun erityisen tuen tarpeensa vuoksi opiskella kotiaan lähimmässä oppilaitoksessa. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollinen olisi tällöin oikeutettu majoituskorvaukseen, jos hän ei terveydentilaansa tai erityisen tuen tarpeeseen liittyvistä syistä voisi ottaa vastaan opiskelupaikkaa 19 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa lähimmässä oppilaitoksessa, mutta hän opiskelisi muutoin lähimmässä hänelle soveltuvassa oppilaitoksessa, jonne matka oppivelvollisen kodista olisi yli 100 kilometriä. Säännöstä sovellettaisiin esimerkiksi silloin, jos lähimmässä oppilaitoksessa on tarjolla vain sellaisia koulutusaloja, joiden opiskelu ei sovellu oppivelvolliselle terveydellisistä syistä. Säännöstä sovellettaisiin myös silloin, jos oppivelvollisella on tarve vaativaan erityiseen tukeen ja sitä ei ole tarjolla lähimmässä oppilaitoksessa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös tilanteesta, jossa opiskelija on 19 §:n 1 momentin 2 kohdassa edellytetyllä tavalla hakeutunut lähimpään oppilaitokseen, mutta häntä ei ole otettu opiskelijaksi tähän oppilaitokseen. Oppivelvollisella olisi tällöin oikeus majoituskorvaukseen, jos hän opiskelisi mainitussa kohdassa säädetyllä tavalla lähimmässä hänelle soveltuvassa oppilaitoksessa, jonne matka oppivelvollisen kodista olisi yli 100 kilometriä. Säännös tarkoittaisi sitä, että oppivelvollisen olisi tullut hakeutua lähimpään oppilaitokseen ja jos hän ei olisi tullut sinne valituksi, hän voisi hakeutua seuraavaksi lähimpään oppilaitokseen ja saada majoituskorvausta myös tällöin. Säännös ei kuitenkaan takaisi opiskelijalle subjektiivista oikeutta saada opiskelupaikkaa. Jos oppivelvollinen ei tulisi valituksi haluamaansa oppilaitokseen, hänelle viimesijaisesti osoitettaisiin opiskelupaikka valmentavassa koulutuksessa. Tällöin oppivelvollinen olisi 19 §:ssä säädetyllä tavalla oikeutettu majoituskorvaukseen opiskellessaan valmentavassa koulutuksessa. 

21 §.Matkakorvaus oppivelvolliselle. Pykälässä säädettäisiin oppivelvolliselle maksettavasta erityisestä matkakorvauksesta. Matkakorvaukseen olisivat oikeutettuja ne oppivelvolliset, joiden kotoa on niin pitkä matka lähimpään oppilaitokseen, ettei heidän voida kohtuudella olettaa kulkevan päivittäisiä koulumatkoja. Oppivelvollisuuslain 19 §:ssä säädettävän majoituskorvauksen tavoin säännöksellä varmistettaisiin oppivelvollisten perustuslain mukainen oikeus maksuttomaan oppivelvollisuuskoulutukseen. Säännöstä ei kuitenkaan sovellettaisi oppivelvollisen käyttäessä vapaata hakeutumisoikeuttaan ja hakeutuessa muualle kuin kotiaan lähimpään soveltuvaan oppilaitokseen. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin matkakorvaukseen oikeutetuista oppivelvollisista. Matkakorvaukseen olisi oikeutettu oppivelvollisuuslaissa säädettyyn majoituskorvaukseen oikeutettu oppivelvollinen. Lisäksi matkakorvaukseen olisi oikeutettu maksuttomassa asuntolassa asuva oppivelvollinen, joka täyttäisi 19 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tai 20 §:ssä säädetyt edellytykset majoituskorvauksen myöntämiseksi ja jolla ei ole oikeutta asua asuntolassa viikonloppuisin. Oppivelvollinen, jolla edellä majoituskorvauksen myöntämistä koskevissa perusteluissa kuvatuin tavoin on yli 100 kilometrin matka kodin ja lähimmän oppilaitoksen välillä, mutta joka asuu oppilaitoksen maksuttomassa asuntolassa, olisi siis myös oikeutettu matkakorvaukseen. 

Pykälän 2 momentin mukaan matkakorvauksena korvattaisiin oppivelvollisen kodin ja opiskeluaikaisen asunnon välisistä matkoista aiheutuvat kustannukset viikonloppujen ja lomien yhteydessä. Matkakorvaus maksettaisiin halvimman käytettävissä olevan matkustustavan mukaan. Ensisijaisesti matkakorvaus maksettaisiin joukkoliikenteen opiskelijalle tarkoitetun lippuhinnan mukaisesti. Jos matkoihin ei olisi mahdollisuutta käyttää joukkoliikennettä, sovellettaisiin matkakustannusten määrittämisessä, mitä koulumatkatukilaissa säädetään oman matkustustavan matkakustannuksista. Koulumatkatukilain mukaan oman matkustustavan kustannukset määräytyvät eräiden koulumatkakustannusten laskentaperusteista annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen mukaan. Asetuksessa määritellään yhdensuuntaisen matkan laskennallinen kustannus eri pituisilla matkoilla, esimerkiksi 100 kilometrin yhdensuuntaisen matkan laskennallinen korvaus on 12,62 euroa. 

Ehdotetun säännöksen mukaan matkakorvausta ei myönnettäisi, jos oppivelvollinen saisi tukea vastaavista matkoista aiheutuviin kustannuksiin muun lain nojalla, kuten vammaispalvelulain tai Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain perusteella. 

Pykälän 3 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjä päättäisi matkakorvauksen myöntämisestä hakemuksesta. Menettely vastaisi edellä majoituskorvauksesta päättämisestä kuvattuja menettelyitä. 

Pykälän 4 momentin mukaan matkakorvaukseen on oikeutettu myös oppivelvollinen, joka opiskelee tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa, jos matkakorvauksen myöntämiselle säädetyt edellytykset muutoin täyttyvät. Säännöstä sovellettaisiin vastaavasti kuin 19 §:n 4 momentin säännöstä valmentavan koulutuksen opiskelijan oikeudesta majoituskorvaukseen. 

7.1.5  5 luku Erinäiset säännökset

Luvussa olisi huoltajan valvontavastuun laiminlyöntiä koskeva sanktiosäännös. Lisäksi luvussa säädettäisiin tietojensaantioikeuksista ja muutoksenhausta. 

22 §.Oppivelvollisen valvonnan laiminlyönti. Pykälässä esitetään säädettäväksi sakkorangaistus oppivelvollisen valvonnan laiminlyönnistä. Voimassa olevassa perusopetuslain 45 §:ssä säädetään, että jos oppilaan huoltaja laiminlyö velvollisuutensa valvoa oppivelvollisuuden suorittamista, hänet voidaan tuomita oppivelvollisen valvonnan laiminlyönnistä sakkoon. Vastaava säännös esitetään lisättäväksi oppivelvollisuuslakiin ja poistettavaksi perusopetuslaista. Säännökseen esitetään lisättäväksi laiminlyönnin tahallisuus tai törkeä huolimattomuus. Ehdotettu muutos vastaisi voimassa olevan säännöksen soveltamiskäytäntöä, sillä sakkorangaistuksia ei ole tuomittu lievän tuottamuksen perusteella. 

Voimassa olevan perusopetuslain mukaan oppivelvollisuuden suorittamisen valvonnasta vastaa oppivelvollisen huoltaja. Jos huoltaja laiminlyö velvollisuutensa valvoa oppivelvollisuuden täyttämistä, oppivelvollisen asuinkunta voi tehdä hänestä tutkintapyynnön ja hänet voidaan tuomita oppivelvollisen valvonnan laiminlyönnistä sakkoon. Oppivelvollisuuden laiminlyönnistä voi myös seurata, että kunta tai opetuksen järjestäjä tekee asiasta lastensuojelulain mukaisen lastensuojeluilmoituksen, jonka perusteella lastensuojeluviranomaiset päättävät tarvittavista toimenpiteistä. Näitä vastaavia menettelyitä sovellettaisiin myös silloin, kun oppivelvollinen suorittaa oppivelvollisuuttaan toisen asteen koulutuksessa. 

Valvontavastuun tahallista tai törkeään huolimattomuuteen perustuvaa laiminlyöntiä voisi olla esimerkiksi se, että huoltaja ei vastaa koulutuksen järjestäjän useisiinkaan yhteydenottoihin oppivelvollisen opintojen puutteellisesta edistymisestä tai oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä. Laiminlyönnin vakavuuden arvioinnissa tulisi ottaa huomioon myös oppivelvollisen ikä ja huoltajan tosiasialliset mahdollisuudet valvoa oppivelvollisuuden suorittamista. Täysi-ikäisyyttä lähestyvien oppivelvollisten kohdalla huoltajan valvonta- ja vaikutusmahdollisuudet ovat rajatummat kuin nuorempien koululaisten osalta. 

23 §.Tietojensaanti. Pykälässä säädettäisiin opetuksen ja koulutuksen järjestäjien sekä kuntien tiedonsaantioikeuksista. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ohjaus- ja valvontavastuussa olevan opetuksen ja koulutuksen järjestäjän ja kunnan tiedonsaantioikeudesta. Ehdotetun säännöksen mukaan lain 11 ja 12 tarkoitetulla oppivelvollisen ohjaus- ja valvontavastuussa olevalla koulutuksen järjestäjällä taikka 14 §:ssä tarkoitetulla kunnalla olisi salassapitosäännösten estämättä oikeus saada tässä laissa säädettyjen tehtäviensä toteuttamiseksi välttämättömät tiedot oppivelvollisen hakeutumisesta, opiskelupaikan saamisesta ja opiskelupaikan vastaanottamisesta sekä opintojen aloittamisesta ja keskeyttämisestä sekä oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä toiselta koulutuksen järjestäjältä tai kunnalta. Säännöksessä opintojen keskeyttämisellä tarkoitettaisiin opintojen väliaikaista keskeyttämistä tai opintojen päättymistä. Oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisellä tarkoitettaisiin oppivelvollisuuslain 7 §:ssä säädettyä oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä koskevaa päätöstä. 

Keskeyttämisen osalta keskeyttämisen syihin voisi liittyä arkaluontoisia terveydentilaan liittyviä tietoja, joiden osalta tietojen luovuttamiseen tulisi suhtautua pidättyvästi. Ehdotetussa säännöksessä luovuttamisedellytys sidottaisiinkin välttämättömyyteen henkilötietojen ja salassa pidettävien tietojen käsittelyn vuoksi. Useimmissa tapauksissa riittäisikin tieto siitä, onko oppivelvollisuuden tai opintojen suorittaminen keskeytetty. Ohjaus- ja valvontavastuussa oleva asuinkunta voisi kuitenkin tarvita tietoja esimerkiksi opintojen keskeytymisen syistä, jotta asuinkunta voisi ohjata oppivelvollista tarkoituksenmukaisten palveluiden piiriin. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin koulutuksen järjestäjän tiedonsaantioikeudesta liittyen opiskelijan oikeuteen maksuttomaan koulutukseen. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjällä olisi oikeus saada oppivelvollisuuslaissa tarkoitettuun maksuttomaan koulutukseen liittyvien tehtäviensä toteuttamiseksi välttämättömät tiedot opiskelijan oppivelvollisuudesta ja aiemmista opinnoista sekä niiden keskeyttämisestä toiselta koulutuksen järjestäjältä tai ohjaus- ja valvontavastuussa olevalta kunnalta salassapitosäännösten estämättä. 

Koulutuksen järjestäjät tarvitsisivat oppivelvollisuuteen liittyviä tietoja silloin, kun opiskelija on aloittamassa opinnot ja tulee selvittää, onko hän oikeutettu oppivelvollisuuslain 16 §:ssä tarkoitettuun maksuttomaan koulutukseen. Tällöin tarvittaisiin tietoa siitä, onko opiskelija oppivelvollisuuslaissa tarkoitettu oppivelvollinen, jolloin hän lähtökohtaisesti on oikeutettu maksuttomaan koulutukseen. Tietoa tarvittaisiin myös siitä, onko opiskelija jo aiemmin suorittanut toisen asteen tutkinnon, jolloin hän ei enää olisi oikeutettu maksuttomaan koulutukseen. 

Lisäksi tietoja aiemmista opinnoista ja niiden mahdollisesta keskeyttämisestä sekä oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä voitaisiin tarvita opiskelijan hakiessa maksuttomuuden pidennystä koulutuksen järjestäjältä. Oppivelvollisuuslain 16 §:n 2 momentin mukaan maksuttomuutta pidennettäisiin niiden ajanjaksojen kestoa vastaavasti, jolloin oppivelvollisuuden suorittaminen on ollut perusopetuksen oppimäärän suorittamisen jälkeen keskeytyneenä 7 §:ssä säädetyillä perusteilla tai väliaikaisesti keskeytyneenä asianomaista koulutusta koskevassa laissa säädetyillä perusteilla. Näissä tilanteissa välttämättömiä tietoja olisivat lähtökohtaisesti keskeyttämisen kesto ja syy, sillä tietyissä tilanteissa maksuttomuutta voitaisiin pidentää vain yhden vuoden ajan. 

Lain 16 §:n 3 momentin mukaan maksuttomuutta voitaisiin pidentää lisäksi silloin, jos opiskeluajan pidentymisen syynä on terveydellisiin tai muihin painaviin syihin liittyvä opiskelualan vaihto, oppimisvaikeudet, perusopetuksen jälkeisen valmentavan tai valmistavan koulutuksen suorittaminen tai perusopetuksen oppimäärän suorittamisen viivästyminen. Näiden osalta ehdotetun 23 §:n 2 momentin säännöksen perusteella koulutuksen järjestäjällä olisi oikeus saada tieto aiemmista opinnoista, kuten siitä, onko opiskelija suorittanut valmentavan tai valmistavan koulutuksen, tai perusopetuksen oppimäärän suorittamisen ajankohdasta. Tietoja aiemmista opinnoista ja niiden keskeyttämisestä voitaisiin tarvita myös arvioitaessa, onko opintoalan vaihtaminen johtunut terveydellisistä syistä tai onko opiskeluaika pitkittynyt oppimisvaikeuksien vuoksi. 

Säännöksessä tiedoilla aiemmista opinnoista ja niiden keskeyttämisestä tarkoitettaisiin opintojen sisältöä ja kulkua, kuten opintoalaa, opintojen aloittamista, väliaikaista keskeyttämistä ja päättymistä sekä näitä koskevia hallintopäätöksiä. Säännöksen perusteella koulutuksen järjestäjällä ei kuitenkaan olisi oikeutta saada opiskelijan terveydentilaa koskevia tietoja tai erityisen tuen päätökseen liittyviä tietoja. Asuinkunnalta koulutuksen järjestäjällä olisi oikeus saada tieto, jos asuinkunta on tehnyt oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä koskevan päätöksen. 

Käytännössä tiedot opiskelijan hakeutumisesta, opiskelupaikan saamisesta ja opiskelupaikan vastaanottamisesta saataisiin useimmiten opiskelijavalintarekisteristä. Tiedot opintojen aloittamisesta, keskeyttämisestä ja aiemmista opinnoista puolestaan saataisiin Koski-tietovarannosta ja oppivelvollisuuteen liittyvät tiedot uudesta oppivelvollisuusrekisteristä. Tietovarantoon ja oppivelvollisuusrekisteriin ei kuitenkaan tallennettaisi tietoa keskeyttämisen syistä, joten nämä tiedot voitaisiin saada toiselta koulutuksen järjestäjältä tai asuinkunnalta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tietojensaannista tilanteessa, jossa oppivelvollinen siirtyy opetuksen tai koulutuksen järjestäjältä toiselle. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisen siirtyessä toisen koulutuksen järjestäjän koulutukseen, tulisi aikaisemman koulutuksen järjestäjän salassapitosäännösten estämättä viipymättä toimittaa uudelle koulutuksen järjestäjälle oppivelvollisen koulutuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot. Vastaava säännös on nykyisin perusopetuslain 40 §:n 4 momentissa. 

Voimassa olevan säännöksen mukainen tietojen toimitusvelvollisuus on koskenut vain perusopetuksen järjestäjää, mutta tiedot on toimitettu myös lukiolaissa tai ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetulle koulutuksen järjestäjälle. Säännöksen soveltamisala ehdotetaan laajennettavaksi koskemaan kaikkea oppivelvollisuuskoulutusta, joten jatkossa säännöksessä tarkoitetut tiedot tulisi toimittaa myös toisen asteen koulutuksen järjestäjältä toiselle, esimerkiksi opiskelijan siirtyessä nivelvaiheen koulutuksesta tutkintotavoitteiseen koulutukseen tai tutkintotavoitteisessa koulutuksessa järjestäjältä toiselle. 

Perusopetuslain 40 §:n 4 momentin säännös ehdotetaan kumottavaksi ja jatkossa tietojen toimitusvelvollisuudesta säädettäisiin myös perusopetuksen osalta oppivelvollisuuslaissa. Pykälän sanamuodossa puhutaan koulutuksen järjestäjästä, mutta sitä sovellettaisiin myös opetuksen järjestäjään ja oppilaitoksen ylläpitäjään. 

Ehdotetun säännöksen mukaan aiemman koulutuksen järjestäjän tulisi viipymättä toimittaa uudelle koulutuksen järjestäjälle koulutuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot. Tietoja luovuttavan koulutuksen järjestäjän tulisi harkita, mitkä tiedot se katsoo välttämättömiksi. Säännöksessä tarkoitetut tiedot liittyisivät useimmiten opiskelijan erityisen tuen tarpeeseen. Käytännössä aiemman koulutuksen järjestäjän tulisi tällöin toimittaa uudelle koulutuksen järjestäjälle ne asiakirjat, jotka ovat opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömiä. 

Ehdotetun säännöksen mukaan tiedot voitaisiin nykytilaa vastaavasti antaa myös uuden koulutuksen järjestäjän pyynnöstä. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi silloin, jos aiemmalla koulutuksen järjestäjällä ei ole tietoa siitä, mihin uuteen kouluun tai oppilaitokseen oppilas tai opiskelija on siirtynyt. Tällöin aloite välttämättömien tietojen luovuttamiseen voisi tulla uudelta koulutuksen järjestäjältä, mutta tietoja luovuttavan järjestäjän tulisi tällöinkin arvioida, mitkä tiedot se katsoo välttämättömiksi koulutuksen järjestämisen kannalta. Perusopetuslain vastaavaa säännöstä koskeneen hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 109/2009 vp, s. 28) on todettu, että jos oppilaan tarvitseman välittömän tuen tarve on päättynyt siinä koulussa, josta oppilas lähtee, tietoja ei voitaisi pitää opetuksen järjestämisen kannalta välttämättöminä eikä niitä tulisi sen vuoksi siirtää. Tiedot voitaisiin kuitenkin antaa, jos uusi opetuksen järjestäjä myöhemmin pyytää tietoja yksilöidyllä pyynnöllä opetuksen järjestämiseen liittyvän ongelman vuoksi. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin rehtorin ja oppivelvollisen opetukseen osallistuvan opettajan oikeudesta saada tietoja opiskeluhuoltotyöhön osallistuvalta. Ehdotetun säännöksen mukaan rehtorilla ja oppivelvollisen opetukseen osallistuvalla opettajalla olisi 4 §:ssä tarkoitetussa koulutuksessa oikeus saada oppivelvollisen koulutuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot opiskelijahuoltotyöhön osallistuvilta salassapitosäännösten estämättä. Säännös vastaisi perusopetuslain 40 §:n 2 momentissa olevaa vastaavaa säännöstä. Mainittua perusopetuslain säännöstä ei kumottaisi ja sitä sovellettaisiin edelleen perusopetuslain alaisessa oppivelvollisuuskoulutuksessa, joten oppivelvollisuuslain säännöstä sovellettaisiin käytännössä muussa oppivelvollisuuskoulutuksessa kuin perusopetuksessa. 

Tietojensaantioikeudesta opiskelijaa koskevissa asioissa säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 109 §:ssä. Mainitun säännöksen 4 momentin mukaan opiskelijan terveydentilaa ja toimintakykyä koskevia ja tehtävien hoidon kannalta välttämättömiä tietoja on tiedon haltijalla salassapitosäännösten estämättä oikeus antaa esimerkiksi oppilaitoksen rehtorille tai johtajalle ja oppilaitoksen turvallisuudesta vastaavalle muulle henkilölle opiskelun turvallisuuden varmistamiseksi, opinto-ohjauksesta vastaaville henkilöille muihin opintoihin ja tukipalveluihin ohjaamista varten sekä opiskeluterveydenhuollosta vastaaville henkilöille opiskelijan terveyden ja turvallisuuden varmistamiseksi ja tarvittaviin tukitoimiin ohjaamista varten. Vastaava säännös on lukiolain 58 §:ssä kuitenkin siten, että mainittujen tietojen luovuttaminen opinto-ohjaajalle edellyttää opiskelijan suostumusta. Oppivelvollisuuslain 23 §:n 4 momenttiin ehdotettu säännös täydentäisi näitä ammatillisesta koulutuksesta annetun lain ja lukiolain tiedonsaantia koskevia säännöksiä, koska näiden voimassa olevien säännösten mukaan rehtorilla on tiedonsaantioikeus ainoastaan opiskelun turvallisuuden varmistamiseen liittyvissä asioissa. 

Opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot arvioitaisiin kussakin yksittäistapauksessa erikseen. Perusopetuslain muuttamista koskeneessa hallituksen esityksessä (HE 109/2009, s. 27) on vastaavan säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu, että esimerkiksi jos oppilaalla on sairaus, joka opettajan tulee ottaa huomioon opetustilanteissa, kyse on säännöksessä tarkoitetusta tiedosta, joka on opettajan välttämätöntä tietää, jotta hän voi järjestää opetustilanteet siten, että oppilaan tai muiden oppilaiden turvallisuus ei vaarannu. 

Säännös täydentäisi 3 momentissa säädettyä tietojen luovutusvelvollisuutta ja saantioikeutta. Jos aiempi koulutuksen järjestäjä olisi luovuttanut tiedot 3 momentin perusteella, olisi koulutuksen järjestäjällä eli käytännössä rehtorilla ja oppivelvollisen opetukseen osallistuvalla opettajalla oikeus saada nämä opetuksen järjestämiseksi välttämättömät tiedot. Nykykäytännön mukaisesti tietojen saantioikeudesta ei säädettäisi erikseen, vaan laissa säädetty tiedon luovuttamisvelvollisuus merkitsisi myös luovutuksen vastaanottavan tahon tiedonsaantioikeutta ja tietojen käyttöoikeutta niiden lakisääteisten tehtävien osalta, joiden toteuttamiseksi tiedonsaantioikeus on säädetty. 

Opiskelijahuoltotyöhön osallistuvat oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa tarkoitetut tahot. Oppilas- ja opiskeluhuoltolain 5 §:n mukaan yksilökohtaisella opiskeluhuollolla tarkoitetaan yksittäiselle opiskelijalle annettavia koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palveluja, opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluja sekä monialaista yksilökohtaista opiskeluhuoltoa. Lain 14 §:n 4 momentin mukaan yksittäisen opiskelijan tai tietyn opiskelijaryhmän tuen tarpeen selvittämiseen ja opiskeluhuollon palvelujen järjestämiseen liittyvät asiat käsitellään tapauskohtaisesti koottavassa monialaisessa asiantuntijaryhmässä. Lain 19 §:n 1 momentin mukaan asian käsittely yksittäisen opiskelijan tueksi koottavassa monialaisessa asiantuntijaryhmässä perustuu opiskelijan tai, jollei hänellä ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, hänen huoltajansa suostumukseen. 

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:ssä säädetään salassa pidettävistä viranomaisen asiakirjoista. Säännöksen 1 momentin mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, 25 kohdan mukaan asiakirjat, jotka sisältävät muun muassa tietoja sosiaalihuollon asiakkaasta tai tämän saamasta sosiaalihuollon palvelusta taikka tietoja henkilön terveydentilasta tai vammaisuudesta taikka hänen saamastaan terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelusta sekä 30 kohdan mukaan oppilashuoltoa ja oppilaan opetuksesta vapauttamista koskevat asiakirjat. Julkisuuslain mukaan viranomainen voi antaa salassa pidettävästä viranomaisen asiakirjasta tiedon, jos tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on laissa erikseen nimenomaisesti säädetty. Ehdotetuissa 23 §:n säännöksissä säädettäisiin tietojen luovuttamisesta salassapitosäännösten estämättä eli poikettaisiin julkisuuslain mukaisesta salassapidosta sekä oppilas- ja opiskeluhuoltolaissa säädetystä salassapidosta. 

Oppilas- ja opiskeluhuoltolain 22 §:n 1 momentin mukaan opiskeluhuoltorekisteriin tallennetut tiedot, jotka koskevat yksittäistä opiskelijaa taikka muuta yksityistä henkilöä, ovat salassa pidettäviä siten kuin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:ssä säädetään. Oppilas- ja opiskeluhuoltolain 22 §:n 2 momentin mukaan muun muassa oppilaitoksen henkilöstö ja opiskeluhuoltopalveluja toteuttavat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt eivät saa antaa sivullisille yksilökohtaisen opiskeluhuollon asiakirjoihin sisältyviä tai muuten tietoonsa saamia yksittäistä opiskelijaa koskevia salassa pidettäviä tietoja, jos siihen ei ole asianomaisen henkilön tai, ellei hänellä ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, hänen laillisen edustajansa kirjallista, yksilöityä suostumusta taikka tiedon luovuttamiseen oikeuttavaa lain säännöstä. 

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain 23 §:n mukaan opiskeluhuoltoa koskevista salassapitovelvoitteista voidaan poiketa siten kuin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 luvussa säädetään, ellei tässä tai muussa laissa toisin säädetä. Opiskelijan yksilökohtaisen opiskeluhuollon järjestämiseen ja toteuttamiseen osallistuvilla on salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä opiskeluhuollosta vastaavalle viranomaiselle sellaiset tiedot, jotka ovat välttämättömiä yksilökohtaisen opiskeluhuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi. Jos opiskelija siirtyy toisen koulutuksen järjestäjän koulutukseen, aikaisemman koulutuksen järjestäjän on pyydettävä opiskelijan taikka, jollei hänellä ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa suostumus siihen, että uudelle koulutuksen järjestäjälle voidaan siirtää opiskeluhuollon asiakasrekisteristä sellaiset salassa pidettävät tiedot, jotka ovat tarpeellisia opiskeluhuollon jatkuvuuden kannalta. 

Pääsääntöisesti pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot eivät olisi yleisessä tietosuoja-asetuksessa tarkoitettuja henkilötietoja. Keskeyttämisen syihin liittyvät terveydentilatiedot olisivat kuitenkin tietosuoja-asetuksessa tarkoitettuja henkilötietoja. Ehdotetun pykälän 3 ja 4 momentissa tarkoitetut tiedot puolestaan olisivat suurelta osin opiskelijan terveydentilaan ja toimintakykyyn liittyviä tietoja ja näin ollen henkilötietoja. 

Tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c) alakohdan mukaan käsittely on lainmukaista, jos se on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Ehdotetussa pykälässä säädetyissä tilanteissa käsittelyperusteena olisi rekisterinpitäjän lakisääteisten velvoitteiden noudattaminen. Näistä velvoitteista säädettäisiin koulutuksen yleisen toteuttamisen osalta asianomaista koulutusmuotoa koskevassa laissa sekä oppivelvollisuuteen ja koulutuksen maksuttomuuteen liittyvien tehtävien osalta oppivelvollisuuslaissa. Koulutusta koskevissa laeissa säädetään opiskelijan oikeudesta erilaisiin tukitoimiin, kuten erityiseen tukeen. Näiden tehtäviensä toteuttamiseksi koulutuksen järjestäjän tulisi saada välttämättömät tiedot esimerkiksi opiskelijan terveydentilasta tai toimintakyvystä. Näitä tietoja voisi olla opiskelijan aiemmalla koulutuksen järjestäjällä, jonka tulisi toimittaa tiedot 3 momentissa säädetyn mukaisesti joko oma-aloitteisesti tai uuden koulutuksen järjestäjän pyynnöstä. Lisäksi tietoja voisi olla opiskelijahuoltotyöhön osallistuvilla, joiden tulisi säännöksen 4 momentissa säädetyn mukaisesti antaa tiedot rehtorille tai oppivelvollisen opetukseen osallistuvalle opettajalle. Tietojen luovuttajan tulisi aina arvioida, ovatko tiedot säännöksen mukaisesti välttämättömiä oppivelvollisen koulutuksen järjestämisen kannalta. 

Tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai ottaa käyttöön yksityiskohtaisempia säännöksiä asetuksessa vahvistettujen sääntöjen soveltamisen mukauttamiseksi sellaisessa käsittelyssä, joka tehdään 1 kohdan c alakohdan noudattamiseksi määrittämällä täsmällisemmin tietojen käsittely- ja muita toimenpiteitä koskevat erityiset vaatimukset, joilla varmistetaan laillinen ja asianmukainen tietojenkäsittely. Näistä säädettäisiin valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetussa laissa. 

Tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaan kansallinen lainsäädäntö voi sisältää erityisiä säännöksiä (kansallinen liikkumavara), joilla mukautetaan tietosuoja-asetuksen säännösten soveltamista, jos käsittelyperusteena on 6 artiklan 1 kohdan c tai e alakohta. Tällaiset erityiset säännökset voivat koskea muun muassa yleisiä edellytyksiä, jotka koskevat rekisterinpitäjän suorittaman tietojenkäsittelyn lainmukaisuutta, tietojen tyyppiä sekä tahoja ja käyttötarkoituksia, joille tietoja voidaan luovuttaa. Oppivelvollisuuslaissa ehdotetaan käytettäväksi tietosuoja-asetuksen mahdollistamaa kansallista liikkumavaraa säätämällä tietojen saantioikeudesta sekä luovutusvelvollisuudesta 23 §:ssä yksilöitävissä tilanteissa. 

Terveyttä koskevat tiedot ovat tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan erityisiä henkilötietoja, joiden käsittely on lähtökohtaisesti kiellettyä. Tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 2 kohdan g alakohdan mukaan erityisiä henkilötietoja voidaan kuitenkin käsitellä, jos käsittely on tarpeen tärkeää yleistä etua koskevasta syystä jäsenvaltion lainsäädännön nojalla. Lisäksi edellytetään, että käsittely on oikeasuhtaista tavoitteeseen nähden, siinä noudatetaan keskeisiltä osin oikeutta henkilötietojen suojaan ja siinä säädetään asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä rekisteröidyn perusoikeuksien ja etujen suojaamiseksi. 

Tietosuojalain 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta tietojen käsittelyyn, josta säädetään laissa tai joka johtuu välittömästi rekisterinpitäjälle laissa säädetystä tehtävästä. Tietosuojalain 6 §:n 2 momentti sisältää luettelon asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä, joita rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän on toteutettava rekisteröidyn oikeuksien suojaamiseksi käsiteltäessä henkilötietoja 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa. Tietosuojalakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 9/2018 vp) on katsottu, että mainittu 2 momentti jättäisi rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän arvioitavaksi ensivaiheessa, millaiset suojatoimenpiteet ovat käsittelytoimiin nähden asianmukaiset. Oppivelvollisuuslain 23 §:n nojalla käsiteltäviin erityisiin henkilötietoihin liittyvässä käsittelyssä tulisi tietosuojalain nojalla noudattaa siinä säädettyjä suojatoimenpiteitä. Tietosuojalain mukaiset suojatoimet katsottaisiin riittäviksi, eikä suojatoimista säädettäisi muutoin erikseen. 

Tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 2 kohdan g alakohdassa säädetään henkilötietojen käsittelyn edellytykseksi lailla säätämisen ohella myös se, että käsittely on tarpeen tärkeää yleistä etua koskevasta syystä ja oikeasuhtaista tavoitteeseen nähden. Hallintovaliokunta on mietinnössään (HaVM 13/2018 vp, s. 35) korostanut, että säätämisen tarve tärkeää yleistä etua koskevasta syystä ja käsittelyn oikeasuhtaisuus tavoitteeseen nähden tulee arvioida ja perustella kunkin erityislain säätämisen yhteydessä. Oikeus erityisten henkilötietojen käsittelyyn oppivelvollisuuslain 23 §:ssä ehdotetuissa tilanteissa olisi tarpeen tärkeää yleistä etua koskevasta syystä, koska oikeudella turvattaisiin henkilön sivistyksellisiä oikeuksia. 

Pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa tietoja käytettäisiin oppivelvollisuuden suorittamisen ohjaamiseen ja valvontaan liittyviin tehtäviin sekä perustuslaissa turvatun maksuttoman koulutuksen järjestämiseen. Pykälän 3 ja 4 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa tietoja käytettäisiin sen varmistamiseen, että oppivelvollisella olisi mahdollisuus saada erityisten tarpeidensa mukaisesti opetusta. Käsittelyssä myös noudatettaisiin keskeisiltä osin oikeutta henkilötietojen suojaan ja sääntelyn katsottaisiin olevan oikeasuhteista tavoitteeseen nähden, sillä säännökset rajattaisiin koskemaan vain oppivelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuuta, maksuttoman koulutuksen järjestämistä ja opetuksen järjestämiseen liittyviä välttämättömiä tietoja. Ilman näitä tietoja oppivelvollisuuskoulutuksen ja opetukseen liittyvien tukitoimien asianmukainen järjestäminen ei olisi mahdollista. 

24 §.Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa voitaisiin vaatia oikaisua aluehallintovirastolta. Ehdotetun säännöksen mukaan oikaisua voitaisiin vaatia, jos päätös koskisi 2 §:n 3 momentissa tarkoitettua pidennettyä oppivelvollisuutta, 7 §:ssä tarkoitettua oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä tai 15 §:ssä tarkoitettua opiskelupaikan osoittamista. Lain 2 §:n 3 momentissa tarkoitetusta pidennetystä oppivelvollisuudesta säädetään nykyisin perusopetuslaissa ja ehdotettu muutoksenhakumenettely vastaisi perusopetuslain mukaista sääntelyä. 

Oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä ja opiskelupaikan osoittamista koskevat päätökset olisivat uudentyyppisiä päätöksiä, joista ei säädetä voimassa olevissa koulutusta koskevissa laeissa. Oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä koskeva päätös voitaisiin rinnastaa opiskeluoikeuden väliaikaista keskeyttämistä koskevaan päätökseen. Opiskelupaikan osoittamista koskeva päätös puolestaan voitaisiin rinnastaa opiskelijaksi ottamista koskevaan päätökseen. Opiskeluoikeuden väliaikaista keskeyttämistä ja opiskelijaksi ottamista koskeviin päätöksiin on säädetty oikeus vaatia oikaisua aluehallintovirastolta, joten myös oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä ja opiskelupaikan osoittamista koskevaan päätökseen ehdotetaan säädettäväksi oikaisuvaatimusmenettely ensimmäisen asteen muutoksenhakukeinona. 

Oikaisuvaatimusmenettelyä ei ehdoteta ulotettavaksi muihin oppivelvollisuuslaissa tarkoitettuihin päätöksiin. Koulutusta koskevien lakien oikaisuvaatimusmenettelyä koskevat säännökset on tarkistettu vuonna 2015, jolloin kauttaaltaan tarkistettiin hallintoasioiden muutoksenhakusäännöksiä siten, että oikaisuvaatimus olisi nykyistä laajemmin käytössä muutoksenhaun ensivaiheena. Tällöin on katsottu, että muun muassa koulutuksen maksuttomuutta koskevat päätökset ovat sen luonteisia, että niistä valitettaisiin oikaisuvaatimusmenettelyn sijaan suoraan hallinto-oikeuteen. 

Oikaisuvaatimusmenettelyssä noudatettaisiin hallintolaissa säädettyjä menettelyitä, ellei laissa toisin säädetä. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi eräistä poikkeuksista hallintolain mukaisiin oikaisuvaatimusmenettelyä koskeviin säännöksiin. 

Hallintolain mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että hallintolaissa säädetystä poiketen oikaisua tulisi vaatia 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Ehdotettu 14 päivän määräaika vastaisi perusopetuslaissa säädettyä pidennettyä oppivelvollisuutta koskevan päätöksen muutoksenhakuaikaa sekä ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa ja lukiolaissa säädettyä muutoksenhakuaikaa opiskeluoikeuden väliaikaista keskeyttämistä ja opiskelijaksi ottamista koskevissa päätöksissä. Hallintolain mukaan oikaisuvaatimus on käsiteltävä kiireellisenä, joten tästä ei olisi tarpeen säätää erikseen. 

Hallintolaissa säädetään, että oikaisua saa vaatia se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Opiskelupaikan osoittamista koskeva päätös kohdistuu osittain myös koulutuksen järjestäjään, jonka tulee ottaa sille osoitettu oppivelvollinen opiskelijaksi. Oppivelvollisuuslain 15 §:ssä säädettäisiin, että koulutuksen järjestäjän tulisi ottaa opiskelijaksi sille osoitettu oppivelvollinen. Koulutuksen järjestäjää kuultaisiin ennen opiskelupaikan osoittamista koskevan päätöksen tekemistä, mutta oppivelvollisen henkilön opiskeluoikeuden ja oppivelvollisuuden suorittamisen kannalta ei ole perusteltua, että koulutuksen järjestäjä voisi hakea muutosta kyseiseen päätökseen. Pykälässä ehdotetaankin säädettäväksi, että hallintolaissa säädetystä poiketen koulutuksen järjestäjä ei saisi vaatia oikaisua opiskelupaikan osoittamista koskevaan päätökseen. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 7 §:n mukaan oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen, joten koulutuksen järjestäjällä ei olisi muutoksenhakuoikeutta myöskään aluehallintoviraston oikaisuvaatimuksen perusteella antamaan päätökseen. 

Muutoksenhaussa hallintotuomioistuimeen noudatettaisiin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettua lakia, ellei laissa toisin säädetä. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi eräistä poikkeuksista oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain mukaisiin säännöksiin. 

Pykälän 1 momentissa tarkoitettuun oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain mukaan valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetystä poiketen valitus oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen tulisi tehdä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi, että valitus näissä asioissa tulisi käsitellä kiireellisenä. Ehdotettu 14 päivän muutoksenhakuaika ja säännös käsittelyn kiireellisyydestä vastaisivat perusopetuslaissa, ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa ja lukiolaissa säädettyä. 

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan myös säädettäväksi, että hallinto-oikeuden päätökseen, jolla on ratkaistu 1 momentissa tarkoitettua asiaa koskeva valitus, ei saisi hakea muutosta valittamalla. Tämä olisi poikkeus oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädettyyn, jonka mukaisesti hallinto-oikeuden hallintolainkäyttöasiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Ehdotettu valituskielto vastaisi perusopetuslaissa, lukiolaissa ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa säädettyjä valituskieltoja. Valituskielto on perusteltu, koska kyseisissä asiaryhmissä on jo kaksivaiheinen muutoksenhakumahdollisuus, ensin oikaisuvaatimusmenettely aluehallintovirastoon ja sen jälkeen valitusoikeus hallinto-oikeuteen. Oikaisumenettelyn kohteena olevat päätökset koskevat sellaisia tilanteita, joissa asian luonteen vuoksi tulisi saada mahdollisimman nopeasti lainvoimainen ratkaisu, eikä muutoksenhakukielto heikentäisi opiskelijan oikeusturvaa. Vastaavat valituskiellot koulutusta koskevien lakien mukaisissa päätöksissä, joissa ensivaiheen muutoksenhakukeinona on oikaisuvaatimusmenettely, on päätetty säilyttää muutoksenhakumenettelyitä koskeneen vuoden 2015 kokonaisuudistuksen yhteydessä. 

Pykälän 2 momentissa olisi myös informatiivinen säännös, jonka mukaan muutoin muutoksenhaussa hallintotuomioistuimeen sovellettaisiin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetään. Oppivelvollisuuslaissa ei erikseen säädettäisi, mistä laissa tarkoitetuista päätöksistä voisi valittaa hallinto-oikeuteen, vaan tältä osin noudatettaisiin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain säännöksiä. 

7.1.6  6 luku Voimaantulo

Luku sisältäisi voimaantulosäännöksen sekä perusopetuksen lisäopetusta, lukiokoulutukseen valmistavaa koulutusta ja ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta koskevan siirtymäsäännöksen. 

25 §.Voimaantulo. Pykälässä säädettäisiin lain voimaantulon ajankohdasta. 

26 §.Perusopetuksen jälkeisiä valmistavia koulutuksia koskevat siirtymäsäännökset. Pykälässä säädettäisiin tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta koskevista siirtymäsäännöksistä. Tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta järjestettäisiin vasta 1.8.2022 lukien eli vuosi oppivelvollisuuslain voimaantulon jälkeen. Lukuvuonna 2021—2022 nivelvaiheen koulutusta suoritettaisiin vielä perusopetuslaissa tarkoitetussa perusopetuksen lisäopetuksessa, lukiolaissa tarkoitetussa lukiokoulutukseen valmistavassa koulutuksessa ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetussa ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi tätä koskeva siirtymäsäännös. Ehdotetun säännöksen mukaan oppivelvollisuutta voisi suorittaa 31.7.2022 saakka myös perusopetuslaissa tarkoitetussa perusopetuksen lisäopetuksessa, lukiolaissa tarkoitetussa lukiokoulutukseen valmistavassa koulutuksessa ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetussa ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa. 

Oppivelvollisuuslaki sisältäisi säännöksiä, joissa säädetään tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta, sen opiskelijasta ja koulutuksen järjestäjästä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös, että mitä laissa säädettäisiin tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta, sen opiskelijasta ja koulutuksen järjestäjästä, sovellettaisiin myös edellä mainittuihin koulutuksiin. Näin ollen esimerkiksi 10 §:ssä säädetty hakeutumisvelvollisuus voitaisiin täyttää hakeutumalla näihin voimassa olevan lainsäädännön mukaisiin nivelvaiheen koulutuksiin. Lain 10 §:n 2 momentissa säädetty hakeutumisvelvollisuus ja siihen liittyvä 11 §:n 2 momentissa säädetty koulutuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuu koskisi myös näitä koulutuksia. 

Pykälän 2 momentissa olisi opiskelupaikan osoittamista koskeva siirtymäsäännös. Ehdotetun säännöksen mukaan poiketen siitä, mitä 15 §:n 1 momentissa säädetään opiskelijan osoittamisesta tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen, 31.7.2022 saakka oppivelvolliselle osoitettaisiin opiskelupaikka ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa tai lukiokoulutukseen valmistavassa koulutuksessa taikka asuinkunnan järjestämässä perusopetuksen lisäopetuksessa. Tämä siirtymäsäännös olisi tarpeen, koska tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta järjestettäisiin vasta 1.8.2022 lukien. Lukiokoulutukseen valmistava koulutus on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille, joten oppivelvollinen voitaisiin osoittaa tähän koulutukseen vain silloin, jos oppivelvollinen täyttää opiskelijaksi ottamisen edellytykset ja kyseisen koulutuksen arvioidaan olevan oppivelvolliselle tarkoituksenmukainen vaihtoehto. Lähtökohtaisesti lukuvuonna 2021—22 oppivelvolliset osoitettaisiin ammatilliseen koulutukseen valmentavaan koulutukseen tai asuinkunnan järjestämään perusopetuksen lisäopetukseen. Opiskelupaikan osoittamisessa olisi tärkeää kuulla opiskelijaa ja hänen huoltajaansa tai muuta laillista edustajaansa tarkoituksenmukaisen nivelvaiheen koulutusmuodon valinnassa. 

7.2.1  1 luku Yleiset säännökset

Luvussa säädettäisiin lain soveltamisalasta sekä koulutuksen tavoitteista. 

1 §.Soveltamisala. Laissa säädettäisiin perusopetuslaissa tarkoitetun perusopetuksen jälkeiseen tutkintotavoitteiseen koulutukseen ohjaavasta ja valmistavasta koulutuksesta. Koulutuksen nimitys olisi tutkintokoulutukseen valmentava koulutus. 

2 §.Koulutuksen tavoitteet. Pykälässä säädettäisiin koulutuksen tavoitteista. Koulutuksen tavoitteena olisi antaa opiskelijalle valmiuksia hakeutua lukiokoulutukseen tai ammatilliseen tutkintokoulutukseen. Lisäksi koulutuksen tavoitteena olisi ohjata opiskelijaa jatko-opinto- ja työelämäsuunnitelman laadintaan sekä vahvistaa opiskelijan edellytyksiä suorittaa lukiokoulutuksen oppimäärä ja sen päätteeksi suoritettava ylioppilastutkinto taikka edellytyksiä suorittaa ammatillinen tutkinto. Valmentavan koulutuksen tavoitteena olisi myös vahvistaa esimerkiksi opiskelijan kielellisiä edellytyksiä suorittaa lukion oppimäärä ja ylioppilastutkinto taikka ammatillinen tutkinto. 

Nykyisistä valmistavista ja valmentavista koulutuksista poiketen uuden valmentavan koulutuksen tavoitteena olisi antaa valmiuksia sekä lukiokoulutukseen että ammatilliseen koulutukseen siirtymiseen. Tavoitteena olisi tarvittaessa selkeyttää opiskelijan suunnitelmia jatko-opintojen ja työelämään liittyvien toiveiden ja tavoitteiden suhteen. Opiskelijan ei tarvitsisi vielä valmentavan koulutuksen aloittaessaan tietää, aikooko hän hakeutua lukiokoulutukseen vai ammatilliseen koulutukseen. Koulutus olisi tarkoitettu erilaisille kohderyhmille, kuten oppivelvollisille, maahanmuuttajille ja vailla tutkintoa oleville tai alaa vaihtaville aikuisopiskelijoille. 

7.2.2  2 luku Koulutuksen järjestäminen

Luvussa säädettäisiin koulutuksen järjestäjistä, järjestämisluvan myöntämisedellytyksistä, järjestämisluvassa määrättävistä asioista sekä järjestämisluvan muuttamisesta ja peruuttamisesta. Lisäksi luvussa säädettäisiin yhteistyövelvoitteesta ja koulutuksen hankinnasta. 

3 §.Koulutuksen järjestäjät. Tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen järjestäminen edellyttäisi pääsääntöisesti aina koulutuksen järjestämislupaa. Tästä säädettäisiin pykälän 1 momentissa. 

Pykälän 2 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan myös kunta voisi järjestää tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta niiden järjestäjien lisäksi, joille olisi myönnetty koulutuksen järjestämislupa. Kunta voisi järjestää valmentavaa koulutusta vapaaehtoisesti esimerkiksi silloin, jos kunnan alueella ei ole valmentavan koulutuksen järjestämisluvan saaneen tahon oppilaitosta ja alueella on tarvetta valmentavan koulutuksen järjestämiselle. Ehdotetun säännöksen mukaan kunnan järjestämän koulutuksen tulisi täyttää 4 §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset. Tämä tarkoittaisi sitä, että koulutuksen tulisi olla tarpeellista ottaen huomioon valtakunnallinen tai alueellinen koulutustarve ja koulutustarjonta. Lisäksi kunnalla tulisi olla toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset koulutuksen asianmukaiseen järjestämiseen, kuten yhteistyömallit kaikkien koulutuksen perusteiden mukaisten koulutuksen osien järjestämiseksi. 

Nykyisin kunnat voivat järjestää perusopetuksen lisäopetusta ilman erillistä järjestämislupaa, mutta yksityisellä perusopetuksen järjestäjällä tulee olla lupa myös lisäopetuksen järjestämiseen. Lukiokoulutukseen valmistavaa koulutusta saavat järjestää kaikki järjestäjät, joille on myönnetty lukiokoulutuksen järjestämislupa. Ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta puolestaan saavat järjestää vain ne ammatillisen koulutuksen järjestäjät, joille on myönnetty erikseen myös ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämislupa. Jatkossa siis myös lukiokoulutuksen järjestäjien tulisi hakea valmentavan koulutuksen järjestämislupaa, jos ne aikoisivat järjestää kyseistä koulutusta. Tavoitteena on, että ammatillisen koulutuksen, lukiokoulutuksen ja yksityisten perusopetuksen järjestäjien valmentavan koulutuksen järjestämisluvat muodostaisivat kattavan valmentavan koulutuksen verkoston, joka turvaisi valmentavan koulutuksen alueellisen saatavuuden ja saavutettavuuden. Tätä järjestämisluvilla luotua verkostoa kunnat voisivat täydentää järjestämällä valmentavaa koulutusta 2 momentin mukaisesti vapaaehtoisesti. 

Kunta voi toimia myös lukiokoulutuksen järjestäjänä tai ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Tarkoituksena on, että jos kunnan alueella arvioidaan olevan pysyväisluonteista tarvetta valmentavan koulutuksen järjestämiselle, kunnan lukiokoulutuksen tai ammatillisen koulutuksen järjestäjänä tulisi hakea valmentavan koulutuksen järjestämislupaa. Järjestämisluvilla varmistettaisiin valmentavan koulutuksen alueellinen saatavuus ja myös mahdollisuus opiskelupaikan osoittamiseen oppivelvollisille. Pykälän 2 momentissa tarkoitettua kunnan vapaaehtoista järjestämisvelvollisuutta olisi tarkoitus soveltaa vain silloin, jos kunnan alueella ei ole lukiokoulutusta tai ammatillista koulutusta järjestävää oppilaitosta tai jos valmentavan koulutuksen tarve kunnan alueella on niin vaihtelevaa, ettei sen järjestämiseksi ole perusteltua hakea järjestämislupaa. 

Perusopetuslain 4 §:n mukaan kunta voi järjestää perusopetuslaissa tarkoitetut palvelut itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa, ja kuntien välistä yhteistyötä varten voidaan perustaa kuntayhtymä. Ehdotetussa 2 momentissa säädettyä kunnan vapaaehtoista järjestämisoikeutta ei sovellettaisi kuntayhtymään. Lukiokoulutuksen tai ammatillisen koulutuksen järjestäjänä toimivat kuntayhtymät voisivat hakea valmentavan koulutuksen järjestämislupaa. 

Tarkoituksena on, että jatko-opintosuunnitelmistaan huolimatta valmentavaa koulutusta tarvitseva opiskelija voisi hakeutua minkä tahansa koulutuksen järjestäjän järjestämään valmentavaan koulutukseen. Kattavan järjestäjäverkon tavoitteena on erityisesti sen varmistaminen, että valmentavaa koulutusta olisi tarjolla mahdollisimman lähellä opiskelijan kotia, mikä olisi tärkeää erityisesti nuorimmille opiskelijoille. Opiskelija voisi hakeutua esimerkiksi lukiokoulutuksen järjestäjän valmentavaan koulutukseen, vaikka hänen tavoitteenaan olisikin ammatilliseen koulutukseen siirtyminen, taikka toisin päin. Opiskelijan ei myöskään tarvitsisi vielä valmentavan koulutuksen aloittaessaan tietää, aikooko hän hakeutua lukiokoulutukseen vai ammatilliseen koulutukseen. 

Ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen järjestäminen vaativaan erityiseen tukeen oikeutetuille opiskelijoille on keskitetty tämän kohderyhmän koulutuksen järjestämiseen erikoistuneille järjestäjille, joille on myönnetty kyseinen koulutustehtävä ammatillisen koulutuksen järjestämisluvassa. Tarkoituksena olisi, että myös tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta vaativaan erityiseen tukeen oikeutetuille opiskelijoille järjestettäisiin näissä ammatillisissa erityisoppilaitoksissa ja muissa vaativan erityisen tuen koulutustehtävän saaneissa ammatillisissa oppilaitoksissa. Tästä säädettäisiin pykälän 3 momentissa. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäminen vaativaan erityiseen tukeen oikeutetuille opiskelijoille edellyttäisi ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 27 §:n 2 momentissa säädettyä järjestämislupaa. Mainittua säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammatillisen koulutuksen järjestämisluvassa voitaisiin määrätä myös velvollisuudesta järjestää tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta vaativaan erityiseen tukeen oikeutetuille opiskelijoille. 

Vaativaan erityiseen tukeen oikeutetuille opiskelijoille järjestettävä tutkintokoulutukseen valmentava koulutus olisi väylä vaativana erityisenä tukena järjestettävään tutkintokoulutukseen. Jos vaikeasti vammaisella opiskelijalla ei arvioida olevan valmiuksia tutkintokoulutukseen siirtymiseen, opiskelijalle tarkoituksenmukainen koulutusmuoto olisi työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus. 

4 §.Järjestämisluvan myöntäminen. Pykälässä säädettäisiin tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämisluvan myöntämisestä. Tarkoitus on, että valmentavan koulutuksen lupa myönnettäisiin ainoastaan sellaisille tahoille, joille on jo myönnetty perusopetuksen, lukiokoulutuksen tai ammatillisen koulutuksen järjestämislupa. Tämä olisi perusteltua, koska valmentavan koulutuksen järjestäminen edellyttää toimivia yhteistyömalleja muiden koulutuksen järjestäjien ja koulutusmuotojen kanssa sekä mahdollisuuksia poluttaa opiskelijaa eteenpäin nivelvaiheen koulutuksesta tutkintotavoitteiseen koulutukseen tai toisin päin. 

Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan järjestämislupa voitaisiin myöntää lukiolaissa tarkoitetulle lukiokoulutuksen järjestäjälle, ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetulle ammatillisen koulutuksen järjestäjälle sekä rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle, jolle on myönnetty perusopetuslain 7 §:ssä tarkoitettu perusopetuksen järjestämislupa, eli niin sanotulle yksityiselle perusopetuksen järjestäjälle. Lupa voitaisiin myöntää myös perusopetuslain 8 §:ssä tarkoitetulle perusopetusta järjestävälle valtion oppilaitokselle. Järjestämislupa myönnettäisiin hakemuksesta. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös, että järjestämisluvan saaneella koulutuksen järjestäjällä olisi velvollisuus järjestää koulutusta koulutustarpeen mukaisesti järjestämisluvassa määrätyllä toiminta-alueella. Lähtökohtaisesti luvat myönnettäisiin sellaisille koulutuksen järjestäjille, joiden toiminta-alueella arvioidaan olevan säännöllisesti tarvetta valmentavan koulutuksen järjestämiselle. Koulutusta ei kuitenkaan olisi velvollisuutta järjestää, jos alueella jonain vuotena ei olisikaan tarvetta valmentavan koulutuksen järjestämiselle. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi, että koulutusta ei saisi järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Ehdotettu säännös vastaisi muiden koulutuslakien sääntelyä ja voimassa olevaa periaatetta julkisin varoin rahoitetun koulutuksen järjestämisessä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin järjestämisluvan myöntämisen edellytyksistä. Järjestämisluvan myöntämisen edellytyksenä olisi, että koulutus olisi tarpeellista ottaen huomioon valtakunnallinen tai alueellinen koulutustarve ja koulutustarjonta. 

Järjestämisluvan myöntämisen edellytyksenä olisi lisäksi, että hakijalla on riittävät toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset koulutuksen asianmukaiseen järjestämiseen. Koulutustoiminnan järjestämisen yleiset toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset on arvioitu jo myönnettäessä järjestäjälle jonkin muun koulutusmuodon järjestämislupaa. Tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämisluvan myöntämisen yhteydessä arvioitaisiinkin erityisesti vain juuri valmentavan koulutuksen järjestämiseksi edellytettäviä toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä. Valmentavan koulutuksen järjestäjällä tulisi olla muun muassa toimivat yhteistyömallit muiden koulutuksen järjestäjien kanssa sekä mahdollisuus poluttaa opiskelijaa eteenpäin tutkintotavoitteiseen lukiokoulutukseen tai ammatilliseen koulutukseen. 

Pykälän 3 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö myöntäisi tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämisluvat. Opetus- ja kulttuuriministeriön olisi lupien myöntämistä koskevan päätöksenteon yhteydessä varmistettava tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen riittävä valtakunnallinen ja alueellinen saatavuus. Näin luotaisiin valmentavan koulutuksen kattava järjestäjäverkosto. 

Pykälän 4 momentissa olisi asetuksenantovaltuus, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää järjestämisluvan hakemiseen liittyvistä menettelyistä, hakemukseen liitettävistä asiakirjoista ja selvityksistä sekä järjestämisluvan myöntämisen tarkemmista edellytyksistä. Vastaava järjestämisluvan hakumenettelyitä ja tarkempia edellytyksiä koskeva asetuksenantovaltuus on myös lukiolaissa ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa. 

5 §. Järjestämisluvassa määrättävät asiat. Pykälässä säädettäisiin järjestämisluvassa määrättävistä asioista. Valmentavan koulutuksen järjestämislupa voidaan myöntää vain sellaiselle koulutuksen järjestäjälle, jolla on jo jonkin muun koulutusmuodon järjestämislupa. Tarkoitus on, että esimerkiksi opetuskielen ja toiminta-alueen suhteen noudatettaisiin tätä muun koulutuksen järjestämislupaa, ellei valmentavan koulutuksen järjestämisluvassa toisin määrätä. Lisäksi valmentavan koulutuksen laissa olisi viittaussäännöksiä, joiden mukaan koulutuksen järjestämisessä sovellettaisiin eräiltä osin muita koulutuksia koskevia lakeja. 

Käytännössä valmentavaa koulutusta järjestävällä taholla saattaa olla useita muita koulutuksen järjestämislupia, esimerkiksi lukiokoulutuksen järjestämislupa ja ammatillisen koulutuksen järjestämislupa. Tällöin olisi tarpeen määrittää, minkä luvan yhteyteen valmentavan koulutuksen järjestämislupa myönnettäisiin, jotta olisi yksiselitteistä, minkä muun järjestämisluvan mukaisia määräyksiä ja mitä koulutusta koskevaa lainsäädäntöä sovelletaan. Pykälän 1 momentissa olisi tätä määrittelyä koskeva säännös. Ehdotetun säännöksen mukaan järjestämisluvassa määrättäisiin, minkä koulutusmuodon yhteyteen valmentavan koulutuksen järjestämislupa myönnetään, jos koulutuksen järjestäjällä on useita muita opetuksen tai koulutuksen järjestämislupia. 

Pykälän 2 momentin mukaan järjestämisluvassa voitaisiin määrätä tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen opiskelijamäärästä tai opiskelijavuosien määrästä. Pääsääntöisesti valmentavaa koulutusta olisi tarkoitus järjestää lukiokoulutuksen tai ammatillisen koulutuksen kokonaisopiskelijamäärän puitteissa koulutustarpeen mukaan, mutta esimerkiksi sisäoppilaitosmuotoisena koulutuksena järjestettävässä koulutuksessa opiskelijamäärästä tai opiskelijavuosista voisi olla tarpeen järjestämisluvassa määrätä. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että koulutuksen järjestämisessä noudatettaisiin, mitä koulutuksen järjestäjän järjestämisluvassa on määrätty opetuskielestä ja toiminta-alueesta, ellei tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämisluvassa toisin määrätä. Ammatillisen koulutuksen järjestämisluvassa määrätään ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 24 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän opetuskielestä sekä 25 §:n mukaan toiminta-alueesta. Koulutuksen järjestäjällä on velvollisuus järjestää osaamistarpeen mukaisesti tutkintoja ja koulutusta järjestämisluvassa määrätyllä toiminta-alueella. Toiminta-alueen lisäksi tutkintoja ja koulutusta voi järjestää myös muualla Suomessa. Lukiolain 4 §:n mukaan järjestämisluvassa määrätään kunnat, joissa koulutusta järjestetään sekä opetuskielet. Lähtökohtaisesti valmentavassa koulutuksessa noudatettaisiin aiemmassa järjestämisluvassa määrättyä opetuskieltä ja toiminta-aluetta. Tämä olisi perusteltua, koska valmentavaa koulutusta järjestetään pääsääntöisesti samoissa oppilaitoksissa kuin myös tutkintotavoitteista koulutusta. Tarvittaessa valmentavan koulutuksen järjestämisluvassa voitaisiin kuitenkin määrätä myös toisin. 

6 §. Järjestämisluvan muuttaminen ja peruuttaminen. Pykälässä säädettäisiin järjestämisluvan muuttamisesta ja peruuttamisesta. Ehdotetut säännökset vastaisivat pääosin lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain vastaavia säännöksiä. 

Pykälän 1 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö päättäisi hakemuksesta järjestämisluvan muuttamisesta ja peruuttamisesta. Hakemukseen perustuva käsittely olisi pääsääntönä järjestämisluvan muuttamisessa ja peruuttamisesta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kuitenkin tilanteista, jolloin ministeriö voisi ilman hakemusta muuttaa järjestämislupaa tai peruuttaa sen. Momentin 1 kohdan mukaan järjestämislupa voitaisiin muuttaa tai peruuttaa, jos koulutuksen järjestäminen merkittävästi poikkeaa koulutustarpeista. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi silloin, jos valmentavan koulutuksen tarve järjestäjän toiminta-alueella on merkittävästi muuttunut. 

Momentin 2 kohdan mukaan järjestämislupa voitaisiin muuttaa tai peruuttaa, jos koulutusta ei enää järjestetä. 

Momentin 3 kohdan mukaan järjestämislupa voitaisiin muuttaa tai peruuttaa, jos järjestetty koulutus tai koulutuksen järjestäjän toimintaedellytykset eivät enää täyttäisi 4 §:n mukaisia järjestämisluvan myöntämiselle säädettyjä edellytyksiä. 

Momentin 4 kohdan mukaan järjestämislupa voitaisiin muuttaa tai peruuttaa, jos koulutusta järjestettäisiin muuten olennaisesti vastoin tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä. 

Pykälän 3 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi varata koulutuksen järjestäjälle mahdollisuus 2 momentissa tarkoitettujen puutteiden korjaamiseen kohtuullisessa ajassa ennen järjestämisluvan muuttamista tai peruuttamista. Opetus- ja kulttuuriministeriön olisi myös järjestämisluvan peruuttamista koskevan päätöksenteon yhteydessä huolehdittava siitä, ettei valmentavan koulutuksen riittävä saatavuus vaarannu. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että 2 momentissa tarkoitettu järjestämislupaa koskeva päätös on maksuton. Ilman hakemusta tehtävistä järjestämislupapäätöksistä ei olisi tarkoituksenmukaista periä maksuja. 

7 §.Yhteistyö ja koulutuksen hankkiminen. Pykälässä säädettäisiin koulutuksen järjestäjien yhteistyöstä ja koulutuksen hankkimisesta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin yhteistyöstä koulutuksen toteuttamisessa muiden koulutuksen järjestäjien sekä koulutuksen järjestämiseksi tarpeellisten nuorisotyötä tekevien julkisten tahojen ja yksityisten yhteisöjen ja säätiöiden kanssa sekä työ- ja elinkeinoelämän kanssa. Koulutusta suunniteltaessa ja toteuttaessa tulisi olla yhteistyössä muiden alueella tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta tarjoavien koulutuksen järjestäjien kanssa. Esimerkiksi koulutuksen osien tarjontaa voisi kehittää ja suunnitella yhteistyössä. Yhteistyön muodot olisivat koulutuksen järjestäjien päätettävissä. Nuorisotyön osalta velvoite tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että koulutuksen järjestäjät selvittäisivät yhteistyössä nuorisotyötä tekevien tahojen kanssa mahdollisuudet tukea opiskelijoiden opintojen etenemistä nuorisotyötä tekeviltä toimijoilta hankittavien palveluiden, kuten työpajatoiminnan avulla. Yhteistyö työ- ja elinkeinoelämän kanssa tarkoittaisi esimerkiksi työelämään tutustumiseen liittyvistä yhteistyömalleista sopimista. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että koulutuksen järjestäjä voisi täydentää järjestämäänsä koulutusta hankkimalla koulutusta kunnalta, perusopetuslain 7 tai 8 §:ssä tarkoitetulta perusopetuksen järjestäjältä tai ammatillisen tai lukiokoulutuksen koulutuksen järjestäjältä, muulta julkiselta taholta taikka muulta yksityiseltä yhteisöltä tai säätiöltä. Koulutuksen järjestäjän ei tarvitsisi järjestää kaikkia koulutuksen osia itse, vaan se voisi hankkia osan koulutuksesta toiselta koulutuksen järjestäjältä tai muulta säännöksessä mainitulta taholta. Lain 13 §:n 2 momentissa säädettäisiin velvoitteesta, jonka mukaan koulutuksen järjestäjän tulisi tarjota opiskelijalle mahdollisuus suorittaa koulutuksen perusteiden mukaisia osia tarvittaessa yhteistyössä 7 §:ssä tarkoitettujen yhteistyötahojen kanssa. Jos koulutuksen järjestäjä ei pystyisi itse järjestämään kaikkia koulutuksen osia, sen tulisi sopia yhteistyömalleista koulutuksen hankkimiseksi muilta järjestäjiltä. Vaikka koulutuksen järjestäjä hankkisi koulutusta, vastaisi koulutuksen järjestäjä siitä, että sen hankkima koulutus järjestettäisiin lain mukaisesti. 

Yhteistyövelvoitteita ja koulutuksen hankkimista koskevat säännökset vastaisivat pääosin lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain voimassa olevaa sääntelyä. Perusopetuslain voimassa olevat säännökset kattavat vain yhteistyövelvoitteen muiden alueella toimivien koulutuksen järjestäjien kanssa. Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää laissa tarkoitetut palvelut itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa taikka hankkia ne järjestämisluvan saaneelta yksityiseltä perusopetuksen järjestäjältä. 

7.2.3  3 luku Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen

Luvussa säädettäisiin opiskelijaksi ottamisen edellytyksistä, hakumenettelystä ja opiskelijavalintaa koskevan päätöksen antamisesta. 

8 §.Opiskelijaksi ottamisen edellytykset. Pykälässä säädettäisiin opiskelijaksi ottamisen edellytyksistä. Pykälän 1 momentin mukaan tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen opiskelijaksi voitaisiin ottaa hakija, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan aikaisemman oppimäärän. Perustellusta syystä opiskelijaksi voitaisiin ottaa myös hakija, joka ei ole suorittanut edellä tarkoitettua oppimäärää, jos koulutuksen järjestäjä katsoo hakijalla muutoin olevan riittävät edellytykset opinnoista suoriutumiseen. Ehdotettu säännös vastaisi melko pitkälti nykyisiä ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen opiskelijaksi ottamisen edellytyksiä. Perusopetuksen oppimäärää suorittamaton henkilö voidaan ottaa lukiokoulutuksen opiskelijaksi kuitenkin vain painavasta syystä, valmentavan koulutuksen opiskelijaksi ottamisessa riittäisi ehdotetun säännöksen mukaisesti perusteltu syy. 

Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen perusteella valmentavan koulutuksen opiskelijaksi voitaisiin ottaa sellainen hakija, joka ei enää ole velvollinen suorittamaan perusopetuslaissa tarkoitettua perusopetusta, vaikka hän ei olisi saanut perusopetuksen päättötodistusta. Lähtökohtaisesti oppivelvollisen opiskelijan tulisi suorittaa oppivelvollisuuttaan perusopetuksessa sen lukuvuoden loppuun asti, jona hän täyttää 17 vuotta. Tämän jälkeen hän voisi oppivelvollisuuslakiin ehdotetun 5 §:n mukaisesti siirtyä suorittamaan oppivelvollisuuttaan tutkintotavoitteiseen koulutukseen, valmentavaan koulutukseen tai aikuisten perusopetukseen. Säännöstä voitaisiin soveltaa myös aikuisena Suomeen tulleisiin maahanmuuttajiin, jotka eivät ole suorittaneet lähtömaassaan perusopetuksen oppimäärää vastaavaa oppimäärää. Säännöksen perusteella tulisi arvioida vailla perusopetuksen oppimäärää olevan hakijan edellytykset opinnoista suoriutumiseen, kuten kielitaidon taso. 

Pykälän 2 momentin mukaan opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä olisi sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, että hakija ei olisi suorittanut perusopetuksen jälkeistä tutkintoa taikka valmentavaa tai valmistavaa koulutusta. Voimassa olevissa ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta koskevissa säännöksissä säädetään nyt ehdotettua tarkemmin, mitkä aiemmin suoritetut tutkinnot ja koulutukset estävät valmentavan koulutuksen opiskelijaksi ottamisen. Lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen opiskelijaksi ottamisen esteeksi puolestaan on säädetty aiemmin suoritettu korkeakoulututkinto. Ehdotettu säännös perusopetuksen jälkeisen tutkinnon taikka valmentavan tai valmistavan koulutuksen suorittamisesta olisi nykyistä sääntelyä väljempi ja sillä tarkoitettaisiin kaikkia perusopetuksen jälkeisiä tutkintoja, kuten ylioppilastutkintoa, ammatillista tutkintoa ja korkeakoulututkintoa. Valmistavalla koulutuksella puolestaan tarkoitettaisiin erilaisia nivelvaiheen koulutuksia. Säännös kattaisi myös ulkomailla suoritetut tutkinnot ja nivelvaiheen koulutukseen rinnastettavat koulutukset. Lähtökohtana olisi, että jos henkilö on jo aiemmin suorittanut tutkinnon tai jonkinlaisen valmistavan koulutuksen, hänellä ei olisi enää tarvetta suorittaa valmentavaa koulutusta, vaan hänellä olisi valmiudet siirtyä suoraan tutkintotavoitteiseen koulutukseen. 

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi myös poikkeuksesta, jonka mukaan hakija voitaisiin kuitenkin ottaa opiskelijaksi tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen, vaikka hän olisi suorittanut aiemmin tutkinnon tai nivelvaiheen koulutuksen, jos tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen osallistuminen olisi jatko-opintovalmiuksien hankkimiseksi erityisestä syystä perusteltua. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevaa ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 38 §:n 3 momentin säännöstä. Voimassa olevassa lukiolaissa ei vastaavaa säännöstä ole. Poikkeussäännöstä voitaisiin soveltaa samanlaisissa tilanteissa, joissa sitä on tarkoitettu sovellettavaksi ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa. Soveltamistilanteita on kuvattu ammatillisen koulutuksen uudistamista koskeneen hallituksen esityksen (HE 39/2017 vp) 38 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. 

Pykälän 2 momenttiin ehdotetun poikkeussäännöksen mukaan myös oppivelvollisuuslaissa tarkoitettu oppivelvollinen, joka osoitetaan suorittamaan oppivelvollisuuttaan valmentavaan koulutukseen, voitaisiin ottaa opiskelijaksi, vaikka hän olisi jo aiemmin suorittanut valmistavan koulutuksen. Säännös olisi tarpeen, jotta oppivelvollisille opiskelijoille voitaisiin aina viimesijassa osoittaa opiskelupaikka. Opiskelupaikkaa ei osoitettaisi tutkintotavoitteiseen koulutukseen. 

Voimassa olevan ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaan opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä on ollut se, että hakijan tavoitteena on valmentavan koulutuksen jälkeen hakeutua suorittamaan ammatillista tutkintoa tai tutkinnon osaa. Vastaavasti lukiolaissa on säädetty lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen opiskelijaksi ottamisen edellytykseksi, että hakijan tavoitteena on lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaminen valmistavan koulutuksen jälkeen. Näitä vastaavaa edellytystä ei säädettäisi tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annettavassa laissa. 

9 §.Hakeutuminen ja hakumenettelyt. Pykälässä säädettäisiin hakeutumisesta ja hakumenettelyistä. Ehdotetut säännökset vastaisivat voimassa olevaa lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain sääntelyä. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin yleisestä lähtökohdasta, että henkilöllä on oikeus vapaasti hakeutua suorittamaan tässä laissa tarkoitettua koulutusta. Ehdotettu vapaa hakeutumisoikeus vastaisi nykytilaa. 

Pykälän 2 momentin mukaan opiskelijaksi ottamisessa olisi sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. Koulutuksen järjestäjä päättäisi opiskelijaksi ottamisessa käytettävistä valintaperusteista sekä pääsy- ja soveltuvuuskokeista. Koulutuksen järjestäjä voisi käyttää opiskelijavalinnassa hyväksi esimerkiksi haastatteluja selvittääkseen hakijoiden tarvetta valmentavaan koulutukseen tai vaativan erityisen tuen tarpeita järjestäessään valmentavaa koulutusta vaativaan erityiseen tukeen oikeutetuille. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valtakunnallisten hakumenettelyiden eli niin sanottujen yhteisten hakumenettelyiden käyttömahdollisuudesta. Ehdotetun säännöksen mukaan tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen opiskelijavalinnassa voitaisiin käyttää valtakunnallisia hakumenettelyitä. Valtakunnallisista hakumenettelyistä säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevaa käytäntöä, jonka mukaan perusopetuksen lisäopetuksen, lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen ja ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen opiskelijavalinnassa voidaan käyttää valtakunnallisia hakumenettelyitä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin opiskelijavalinnan suorittamisesta muutoin kuin valtakunnallisen hakumenettelyn kautta eli jatkuvasta hausta. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjä päättäisi jatkuvasta hausta ja siihen liittyvistä hakuajoista ja -menettelyistä täytettäessä sellaisia opiskelupaikkoja, joita ei täytetä valtakunnallisin hakumenettelyin. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevaa käytäntöä. 

10 §.Päätös opiskelijaksi ottamisesta. Pykälässä säädettäisiin opiskelijaksi ottamista koskevan päätöksen antamisesta. Ehdotetut säännökset vastaisivat voimassa olevaa lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain sääntelyä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että koulutuksen järjestäjä päättää opiskelijaksi ottamisesta. Pykälän 2 momentti sisältäisi poikkeuksen opiskelijaksi ottamisesta annettavan päätöksen osalta silloin, kun opiskelija jätetään valitsematta valtakunnallisen hakumenettelyn eli yhteishaun yhteydessä. Tällöin opiskelijalle ei hallintolain edellytyksistä poiketen tarvitsisi antaa hallintopäätöstä valitsematta jättämisestä, mutta hänelle ilmoitettaisiin siitä kuitenkin kirjallisesti ja hän saisi päätöksen pyydettäessä. Ehdotettua pykälää vastaava säännös on ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 43 §:ssä, lukiolain 20 §:ssä ja perusopetuslain 28 b §:ssä. 

7.2.4  4 luku Koulutuksen sisältö

Luvussa säädettäisiin tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen laajuudesta ja muodostumisesta, koulutuksen perusteiden laadinnasta, opiskelijan yksilöllisistä valinnoista sekä henkilökohtaisesta opiskelusuunnitelmasta. Lisäksi säädettäisiin osaamisen kehittymisestä annettavasta palautteesta, osaamisen arvioinnista ja todistuksista. 

11 §.Koulutuksen laajuus ja muodostuminen. Pykälässä säädettäisiin tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen laajuudesta. Ehdotetun 1 momentin säännöksen mukaan koulutuksen laajuus olisi 38 viikkoa. Koulutuksen perusteet tulisi laatia siten, että koulutuskokonaisuus olisi mahdollista suorittaa keskimäärin 38 viikon opintojen aikana. Koulutuksen järjestäjä voisi päättää opetuksen ja ohjauksen sijoittumisesta lukuvuoden sisällä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen suoritusajasta. Ehdotetun säännöksen mukaan valmentavan koulutuksen suoritusaika olisi yksi vuosi. Koulutuksen järjestäjä voisi kuitenkin myöntää opiskelijalle sairauden, vamman tai muun erityisen syyn vuoksi lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseen. Ehdotettu säännös lisäajan myöntämisestä vastaisi ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen lisäsuoritusajan perusteita. Esimerkiksi sairauden tai vamman vuoksi runsaasti erityistä tukea tarvitseva opiskelija voisi käyttää valmentavan koulutuksen suorittamiseen yhtä vuotta pidemmän ajan. Säännöksessä mainittu muu erityinen syy voisi olla esimerkiksi opiskelijan puutteelliset oppimisvalmiudet, joiden vuoksi koulutuksen tavoitteita ei olisi mahdollista saavuttaa yhden vuoden aikana. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että tutkintokoulutukseen valmentava koulutus muodostuu koulutuksen osista. Koulutuksen osat olisivat koulutuksen tavoitteisiin perustuvia osaamiskokonaisuuksia. Koulutuksen osat määrättäisiin Opetushallituksen laatimissa koulutuksen perusteissa. 

12 §.Koulutuksen perusteet. Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan Opetushallitus määräisi koulutuksen perusteet tutkintokoulutukseen valmentavalle koulutukselle. Koulutuksen perusteissa määrättäisiin koulutuksen osien tavoitteista, keskeisistä sisällöistä ja arvioinnista sekä henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan merkittävistä tiedoista. Arvioinnin osalta perusteissa määrättäisiin osaamisen osoittamistavoista, arvioinnin kohteista ja kriteereistä. 

Pykälän 2 momentin mukaan koulutuksen perusteet tulisi laatia siten, että opiskelijalla olisi valmentavan koulutuksen aikana mahdollisuus suorittaa lukion oppimäärään kuuluvia opintoja ja ammatillisten perustutkintojen osia ja osien osa-alueita, korottaa perusopetuksen päättötodistuksen arvosanoja ja vahvistaa suomen tai ruotsin kielen taitoaan. Ehdotetulla säännöksellä varmistettaisiin, että koulutuksen perusteet ja koulutuksen osat vastaisivat eri kohderyhmien erilaisiin tarpeisiin. 

Pykälän 3 momentin mukaan koulutuksen järjestäjä päättäisi koulutuksen sisällöstä koulutuksen perusteiden mukaisesti. Koulutuksen järjestäjän tulisi laatia suunnitelma koulutuksen toteuttamisesta. Suunnitelmassa päätettäisiin opetuksen, ohjauksen ja erityisen tuen toteuttamisesta, opiskelijoille tarjottavista koulutuksen osista sekä opetuksen tarkemmista tavoitteista ja sisällöistä. Ehdotettu suunnitelma täydentäisi koulutuksen järjestäjän perusopetuslain tai lukiolain nojalla laatimaa opetussuunnitelmaa tai ammatillisen koulutuksen toteuttamissuunnitelmaa. 

13 §.Opiskelijan yksilölliset valinnat. Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan opiskelija suorittaisi koulutuksen perusteiden mukaisista koulutuksen osista henkilökohtaisten tavoitteidensa ja osaamistarpeidensa mukaisen kokonaisuuden. Opiskelijalle tarpeelliset koulutuksen osat päätettäisiin lain 14 §:ssä tarkoitetun henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laadinnan yhteydessä. 

Pykälän 2 momentin mukaan koulutuksen järjestäjä vastaisi siitä, että opiskelijalla olisi mahdollisuus yksilöllisiin valintoihin. Koulutuksen järjestäjän tulisi tarjota opiskelijalle mahdollisuus suorittaa koulutuksen perusteiden mukaisia osia tarvittaessa yhteistyössä muiden opetuksen