6.1
Arvonlisäverolaki
9 §. Pykälässä säädetään siitä, milloin ulkomaalainen on Suomessa verovelvollinen. Pykälän 2 momentin 3 kohdan nykyinen viittaus kaukomyyntiä koskevaan 63 a §:ään korvattaisiin viittauksella lakiehdotuksen etämyynnin määritelmiä koskevaan 19 a §:ään. Tämän mukaan verovelvollinen olisi aina myyjä, jos kyse olisi 19 a §:ssä tarkoitetusta tavaran etämyynnistä.
16 b §. Pykälässä säädettäisiin veron suorittamisvelvollisuuden syntymisajankohdasta tilanteessa, jossa sähköisen rajapinnan ylläpitäjä mahdollistaa tavaroiden myynnin lakiehdotuksen 19 b §:n mukaisesti. Pykälä perustuisi toisella etämyyntidirektiivillä säädettyyn arvonlisäverodirektiivin 66 a artiklaan.
Täytäntöönpanoasetuksen mukaan maksun hyväksymisajankohtana pidetään ajankohtaa, jona tavaroita sähköisen rajapinnan kautta myyvä elinkeinonharjoittaja tai joku muu sen puolesta vastaanottaa maksun vahvistuksen, viestin maksun hyväksymisestä tai asiakkaan maksusitoumuksen. Hyväksymisajankohtana pidetään näistä aikaisinta ajankohtaa. Näitä pidetään maksun hyväksymisenä siitä riippumatta, milloin maksu tosiasiallisesti suoritetaan.
18 b §. Pykälän 1 momentissa luetellaan ne tilanteet, joissa tavaroiden siirtoa toiseen jäsenvaltioon ei katsota tavaroiden myynniksi. Pykälän 1 momentin 5 kohdassa oleva viittaus 63 b §:ään korvattaisiin viittauksella etämyynnin määritelmiä koskevaan 19 a §:ään 63 b §:ään ehdotettujen muutosten vuoksi. Tämän mukaisesti tavaraa ei katsottaisi myydyn 18 a §:ssä tarkoitetulla tavalla, jos elinkeinonharjoittaja tai joku muu hänen puolestaan siirtää tavaran toiseen jäsenvaltioon 19 a §:ssä tarkoitetun etämyynnin toteuttamiseksi.
19 a §. Pykälän nykyinen liikkeen tai sen osan luovutusta koskeva säännös siirrettäisiin 19 c §:ään.
Pykälässä määriteltäisiin etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 14 artiklan 4 kohdan mukaiset Yhteisön sisäisen ja Yhteisön ulkopuolelta tuotujen tavaroiden etämyynnin käsitteet. Etämyynnin myyntimaasta säädettäisiin lakiehdotuksen 63 a ja 63 b §:ssä. Nykyisessä laissa käytetyn kaukomyynnin käsitteen sijasta laissa käytettäisiin yleiskieltä vastaavaa etämyynnin käsitettä.
Voimassa olevaan lakiin ei sisälly erillisiä etämyynnin määritelmiä, vaan ne tulevat säännellyiksi nykyisten 63 a ja 63 b §:n myyntimaasäännösten soveltamisalan kautta. Yhteisön ulkopuolelta tuotujen tavaroiden etämyynnin kuuluminen etämyynnin myyntimaasäännöksen soveltamisalaan seuraa nykyisin 63 a §:n 1 momentin toisesta virkkeestä, jonka mukaan tavara katsotaan kuljetetun toisesta jäsenvaltioista silloinkin, kun kuljetus alkaa Yhteisön ulkopuolelta, jos kuljetus tapahtuu sen jäsenvaltion kautta, johon tavara on maahantuotu. Tästä poiketen Yhteisön ulkopuolelta tuotujen tavaroiden etämyynti kattaisi myös Yhteisön ulkopuolelta tuontijäsenvaltioon tuotujen tavaroiden myynnin. Uudet etämyyntiä koskevat myyntimaa- ja muut säännökset koskisivat kuitenkin tältä osin ainoastaan enintään 150 euron arvoisiin lähetyksiin sisältyviä tavaroita, joiden myyjä käyttää uutta maahantuotujen tavaroiden etämyynnin erityisjärjestelmää, koska vain tältä osin myyntien katsottaisiin ehdotetun 63 a §:n 3 momentin mukaan tapahtuvan Suomessa.
Etämyynnin edellytyksenä olisi nykyistä vastaavasti, että tavarat kuljetetaan myyjän toimesta tai puolesta. Pykälän 3 momentissa todettaisiin direktiiviä vastaavasti, että tavarat katsotaan kuljetetun myyjän toimesta tai puolesta silloinkin, kun myyjä osallistuu välillisesti tavaran kuljettamiseen. Täytäntöönpanoasetuksen 5a artiklassa on tarkentavia säännöksiä siitä, milloin kuljetus katsotaan järjestetyn myyjän toimesta tai puolesta. Tavarat katsotaan kuljetetun myyjän toimesta tai puolesta erityisesti silloin, kun myyjä teettää kuljetuksen alihankintana kolmannella osapuolella, kun kuljetuksen suorittaa kolmas osapuoli, mutta myyjä vastaa kokonaan tai osittain tavaroiden toimittamisesta hankkijalle, kun myyjä laskuttaa ja perii kuljetuspalkkiot hankkijalta ja tilittää ne edelleen kuljetuksen järjestävälle kolmannelle osapuolelle taikka kun myyjä mainostaa ostajalle kolmannen osapuolen toimituspalvelua, saattaa hankkijan ja kolmannen osapuolen yhteen tai muutoin antaa kolmannelle osapuolelle tavaroiden toimittamiseksi tarpeen olevat tiedot.
Pykälän 2 momentin maahantuotavien tavaroiden etämyynnin käsite ei kattaisi tilanteita, joissa tavarat asetetaan Yhteisössä tullivarastoon, josta myynnit ostajille suoritetaan. Tämä johtuisi siitä, että varastossa olevat tavarat sijaitsevat jo Yhteisössä eikä niitä voi siten pitää Yhteisön ulkopuolelta kuljetettuina.
Pykälän 4 momentissa tehtäisiin tiettyjä rajauksia tavaran etämyynnin käsitteisiin. Rajaukset vastaisivat nykyisiin kaukomyynnin myyntimaata koskeviin 63 a §:n 2 ja 5 momenttiin ja 63 b §:n 2, 3 ja 7 momenttiin sisältyviä rajauksia. Tavaroiden etämyynnistä olisi kyse vain, jos tavaran ostajana olisi henkilö, jonka hankinta ei muodosta yhteisöhankintaa. Nykyisestä poiketen laissa lueteltaisiin selvyyden vuoksi nimenomaisesti ne tahot, jotka voivat olla ostajina. Lisäksi edellytyksenä olisi, että tavara ei olisi uusi kuljetusväline eikä myyjä asentaisi tai kokoaisi tavaroita kuljetuksen päättymisjäsenvaltiossa. Etämyyntiä koskevia säännöksiä ei myöskään sovellettaisi tavaran myyntiin, johon sovelletaan Suomessa tai toisessa jäsenvaltiossa käytettyjä tavaroita, taide-, keräily- ja antiikkiesineitä koskevaa menettelyä tai sitä vastaavaa menettelyä. Vastaavasti säännöksiä ei sovellettaisi sähkön, unionin alueella sijaitsevan maakaasuverkon tai siihen yhdistetyn verkon kautta toimitettavan kaasun eikä lämpö- ja jäähdytysverkon kautta toimitettavan lämpö- ja jäähdytysenergian myyntiin.
19 b §. Pykälän nykyinen liikkeen tai sen osan luovutuksen yhteydessä tapahtuvaan kiinteistön luovuttamiseen liittyvien virheellisten tietojen aiheuttamia seuraamuksia koskeva säännös siirrettäisiin 19 d §:ään.
Pykälässä säädettäisiin sen sijasta sähköisten rajapintojen ylläpitäjien verovelvollisuudesta. Pykäläehdotuksen mukaan elinkeinonharjoittajan katsottaisiin eräissä tilanteissa myyneen tavarat ostajalle ja toisen elinkeinonharjoittajan myyneen ne hänelle, jos elinkeinonharjoittaja mahdollistaisi toisen elinkeinonharjoittajan myynnin sähköistä rajapintaa käyttämällä. Säännös koskisi 1 kohdan mukaan sähköisen rajapinnan kautta tapahtuvaa maahantuotavien, arvoltaan enintään 150 euron tavaroiden etämyyntiä ja 2 kohdan mukaan sähköisen rajapinnan kautta tapahtuvaa Yhteisöön sijoittautumattoman elinkeinonharjoittajan muulle kuin elinkeinonharjoittajalle Yhteisössä suorittamaa tavaroiden myyntiä. Myynnin mahdollistavaa sähköisen rajapinnan ylläpitäjää kohdeltaisiin siis arvonlisäverotuksessa siten kuin hän olisi tavaroiden todellinen myyjä. Säännös perustuisi etämyyntidirektiivillä säädettyyn 14 a artiklaan.
Sähköisen rajapinnan ylläpitäjän katsottaisiin myyneen momentin 1 kohdassa tarkoitetut todelliselta arvoltaan enintään 150 euron lähetyksiin sisältyvät maahantuotavat tavarat siitä riippumatta, onko sähköisen rajapinnan kautta tavaroita myyvä elinkeinonharjoittaja sijoittautunut Yhteisöön vai sen ulkopuolelle. Sitä vastoin 2 kohta koskisi ainoastaan tilanteita, joissa sähköisen rajapinnan kautta myyvä elinkeinonharjoittaja ei olisi sijoittautunut Yhteisön alueelle.
Myyntimaata koskevien arvonlisäverolain ja lakiehdotuksen säännösten mukaan pykälän 2 momentin 1 kohdan tilanteessa elinkeinonharjoittajien välinen myynti tapahtuisi EU:n ulkopuolella, eivätkä EU:n arvonlisäverojärjestelmää koskevat säännökset soveltuisi kyseiseen myyntiin. Pykälän 2 momentin 2 kohdan tilanteessa sähköisen rajapinnan kautta myyvän elinkeinonharjoittajan myynti sähköisen rajapinnan ylläpitäjälle tapahtuisi Yhteisössä, mutta olisi vapautettu verosta lakiin otettavan uuden 60 b §:n mukaisesti.
Toisen elinkeinonharjoittajan myynti sähköisen rajapinnan ylläpitäjälle ja sähköisen rajapinnan ylläpitäjän myynti ostajalle voisivat tapahtua eri jäsenvaltiossa. Esimerkiksi tilanteessa, jossa tavarat kuljetetaan Suomesta Ruotsiin, sähköisen rajapinnan ylläpitäjän myynti ostajalle tapahtuisi kuljetuksen päättymismaassa eli Ruotsissa ja toisen elinkeinonharjoittajan myynti sähköisen rajapinnan ylläpitäjälle tapahtuisi Suomessa, missä tavarat ovat kuljetuksen alkaessa.
Täytäntöönpanoasetuksessa säännellään tarkemmin siitä, milloin elinkeinonharjoittajan katsotaan mahdollistavan tavaroiden myynnin sähköisen rajapinnan kautta. Mahdollistamisella tarkoitetaan sähköisten rajapintojen käyttöä siihen, että asiakas ja tavaroita sähköisen rajapinnan kautta myyntiin tarjoava myyjä löytävät toisensa, minkä seurauksena asiakkaalle luovutetaan tavaroita rajapinnan kautta. Tällä tarkoitetaan sitä, että tavaroiden myynti myyjältä ostajalle toteutetaan ja päätetään sähköistä rajapintaa ylläpitävän elinkeinonharjoittajan avulla.
Täytäntöönpanoasetuksen mukaan elinkeinonharjoittajan ei katsota mahdollistavan tavaroiden myyntiä, jos hän ei aseta tavaroiden luovutukseen sovellettavia yleisiä ehtoja, ei osallistu maksun perimiseen asiakkaalta eikä osallistu tavaroiden tilaamiseen tai toimittamiseen. Kaikkien näiden ehtojen on täytyttävä, jotta elinkeinonharjoittajan ei katsota mahdollistavan tavaroiden myyntiä. Direktiivin 14 a artiklaa ei sovelleta toimijoihin, jotka ainoastaan tarjoavat tavaroiden luovutukseen liittyvien maksujen käsittelyä, tavaroiden luettelointia tai mainostamista taikka jotka ainoastaan ohjaavat tai siirtävät asiakkaita muihin sähköisiin rajanpintoihin puuttumatta luovutukseen sen enempää.
Liikkeen tai sen osan luovutus
Nykyisen lain 19 a §:n edellä oleva väliotsikko siirtyisi lakiehdotuksen 19 c §:n edelle.
19 c §. Lakiin lisättävään 19 c §:ään siirrettäisiin aikaisemmin 19 a §:ään sisältynyt säännös.
19 d §. Lakiin lisättävään 19 d §:ään siirrettäisiin aikaisemmin 19 b §:ään sisältynyt säännös.
26 a §. Pykälän 3 momentissa säädetään muun muassa siitä, että tavaran hankintaa ei katsota yhteisöhankinnaksi, jos kyse on 63 a §:ssä tarkoitetusta kaukomyynnistä Suomeen. Pykälän 3 momentin nykyinen viittaus kaukomyyntiä koskevaan 63 a §:ään korvattaisiin viittauksella lakiehdotuksen etämyynnin määritelmiä koskevaan 19 a §:ään. Tavaran hankintaa ei siten katsottaisi yhteisöhankinnaksi, jos kyse olisi 19 a §:ssä tarkoitetusta tavaran etämyynnistä.
60 b §. Lakiin lisättäisiin uusi 60 b §, jossa säädettäisiin Yhteisöön sijoittautumattoman elinkeinonharjoittajan sähköisen rajapinnan ylläpitäjälle suorittaman tavaroiden myynnin verottomuudesta. Säännös perustuisi toisella etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyyn 136 a artiklaan.
Säännöksellä vältettäisiin toisen etämyyntidirektiivin toisen johdantokappaleen mukaan se vaara, että Yhteisöön sijoittautumaton myyjä ei tilittäisi arvonlisäveroa myynnistään sähköisen rajapinnan ylläpitäjälle ja sähköisen rajapinnan ylläpitäjä saisi kuitenkin vähentää ostohintaan sisältyneen arvonlisäveron.
63 §. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus 63 b §:ään poistettaisiin 63 b §:n ehdotettujen muutosten vuoksi.
Tavaroiden etämyynti
Lain 5 luvussa 63 a §:n edellä oleva otsikko ehdotetaan muutettavaksi. Kaukomyynnin sijasta käytettäisiin tavaroiden etämyynnin käsitettä.
63 a §. Pykälässä säädetään tavaran kaukomyynnin tapahtumisesta Suomessa tilanteessa, jossa tavara kuljetetaan Suomeen.
Pykälää muutettaisiin vastaamaan tavaroiden etämyynnin verotusjäsenvaltiota koskevaa arvonlisäverodirektiivin muutettua 33 artiklaa. Pykälässä säädettäisiin tavaroiden etämyynnin myyntimaasta kaikissa tilanteissa. Etämyynnin käsitteet määriteltäisiin lakiehdotuksen 19 a §:ssä. Voimassa olevaan lakiin ei sisälly erillisiä etämyynnin määritelmiä.
Nykyisen 63 a §:n 1 momentin mukaan tavaran kaukomyynnin katsotaan tapahtuvan Suomessa myös silloin, kun myyjä tai joku muu myyjän puolesta kuljettaa tavaran toisesta jäsenvaltiosta Suomeen. Momentin toisen lauseen mukaan tavara katsotaan kuljetetun toisesta jäsenvaltiosta silloinkin, kun kuljetus alkaa Yhteisön ulkopuolelta, jos kuljetus tapahtuu sen jäsenvaltion kautta, johon tavarat on maahantuotu. Pykälä 1 momenttia sovelletaan 2 momentin mukaan vain, jos ostajana on henkilö, jonka hankinta ei muodosta yhteisöhankintaa. Pykälän 3 momentin mukaan 1 momenttia ei sovelleta siltä osin kuin Suomessa tapahtuvan kaukomyynnin määrä on enintään 35 000 euroa kalenterivuodessa, jos myynti on edellisenä vuotena ollut enintään tämän suuruinen, ja 4 momentti säätää tämän arvorajan soveltamisen valinnaiseksi. Pykälän 5 momenttiin sisältyy erilaisia rajauksia säännöksen soveltamisalaan. Pykälän 1 momenttia sovellettaisiin valmisteveron alaisten tavaroiden myyntiin vain silloin, kun ostajana on yksityishenkilö.
Nykyisen 63 a §:n 1 momentin toinen virke korvattaisiin lakiehdotuksen 19 a §:ään sisältyvällä maahantuotavien tavaroiden etämyynnin käsitteellä. Nykyinen 63 a § ei kata Yhteisön ulkopuolelta tuontijäsenvaltioon tuotujen tavaroiden myyntiä, vaan sen myyntimaa määräytyy 63 §:n perusteella. Ehdotettu maahantuotavien tavaroiden etämyynnin käsite kattaisi myös tällaisen myynnin, joka siten kuuluisi myös lakiehdotuksen 63 a §:n myyntimaasäännöksen soveltamisalaan. Tällaisen myynnin katsottaisiin kuitenkin tapahtuvan Suomessa 3 momentin mukaisesti vain, jos myyjä käyttää uutta maahantuotujen tavaroiden etämyynnin erityisjärjestelmää, joka puolestaan koskisi enintään 150 euron arvoisiin lähetyksiin sisältyvien tavaroiden myyntiä. Muilta osin sovellettaisiin edelleen 63 §:ää.
Voimassaolevan 63 a §:n 2 ja 5 momentissa olevat myyntimaasäännöksen soveltamisalan rajaukset vastaavat pitkälti lakiehdotuksen 19 a §:n 4 momentissa tehtyjä rajauksia tavaroiden etämyynnin käsitteisiin.
Myynnit verotettaisiin kuljetuksen päättymisjäsenvaltiossa riippumatta etämyynnin määrästä kyseisessä jäsenvaltiossa. Nykyinen 35 000 euron vuotuisen myynnin raja-arvo siis poistettaisiin. Uudessa lakiin otettavassa 69 m §:ssä säädettäisiin kuitenkin tavaroiden etämyynnin ja eräiden palvelujen myyntimaata koskevasta pienten yritysten EU:n laajuisesta 10 000 euron raja-arvosta. Jos kyseisten tavaroiden ja palvelujen vuotuinen myynti EU:n alueella ei ylittäisi raja-arvoa, myyntimaa olisi myyjän sijoittautumisjäsenvaltio tai etämyynnin osalta kuljetuksen alkamisjäsenvaltio. Tämän säännöksen soveltaminen olisi yrityksille valinnaista.
Arvonlisäverolain nykyisessä 63 b §:ssä säädetään siitä, että tavaran myynnin ei katsota tapahtuvan Suomessa, jos tavara kuljetetaan Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Lakiin ei otettaisi vastaavaa säännöstä. Tämä johtuu siitä, että ehdotettu 63 a § sääntelisi tavaroiden etämyynnin tapahtumisen Suomessa kattavasti molemmissa tilanteissa. Tilanteissa, joissa Suomesta kuljetettavan tavaran kuljetus päättyisi toisessa jäsenvaltiossa, tavaroiden etämyynti ei tapahtuisi Suomessa vaan direktiivin mukaan kuljetuksen päättymisjäsenvaltiossa. Vastaavasti, jos maahantuonti olisi tapahtunut Suomessa ja kuljetus päättyisi toisessa jäsenvaltiossa, maahantuotavien tavaroiden etämyynti ei pykäläehdotuksen mukaan tapahtuisi Suomessa, vaan kyseisessä toisessa jäsenvaltiossa.
Kuljetuksen liittäminen myynnissä sähköisen rajapinnan kautta
63 b §. Pykälän edelle lisättäisiin uusi väliotsikko. Pykälässä säädetään kaukomyynnin myyntimaasta tilanteessa, jossa tavara kuljetetaan Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Lakiin ei otettaisi vastaavaa säännöstä. Tämä johtuu siitä, että ehdotettu 63 a § sääntelisi tavaroiden etämyynnin tapahtumisen Suomessa kattavasti.
Pykälässä säädettäisiin siitä, että lakiehdotuksen 19 b §:ssä tarkoitetussa tilanteessa toisen elinkeinonharjoittajan myynnin sähköisen rajapinnan avulla mahdollistavan elinkeinonharjoittajan myynti loppuasiakkaalle katsottaisiin kuljetettavien tavaroiden myynniksi. Säännös on tarpeen myyntimaan määrittämisen selkeyttämiseksi. Sama kuljetus voi liittyä vain yhteen myyntiin. Kuljetuksen ei katsottaisi liittyvän toisen elinkeinonharjoittajan 19 b §:n mukaiseen myyntiin myynnin mahdollistavalle elinkeinonharjoittajalle. Tämä myynti ei siten olisi etämyyntiä ja sen myyntimaa määräytyisi arvonlisäverolain 63 §:n 1 momentin mukaisesti. Säännös vastaisi arvonlisäverodirektiivin uutta 36 b artiklaa.
63 c §. Pykälässä säädetään kuljetuksen liittämisestä myyntiin Yhteisön sisäisissä ketjuliiketoimissa. Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jossa todettaisiin selvyyden vuoksi, ettei pykälää sovelleta 19 b §:n mukaisiin tavaroiden myynteihin sähköisen rajapinnan ylläpitäjälle ja tältä ostajalle.
69 i §. Pykälässä säädetään kuluttajille myytyjen radio- ja televisiolähetyspalvelujen, sähköisten palvelujen sekä telepalvelujen myyntimaasta. Pykälän voimassa olevissa 2–4 momenteissa säädetään näiden palvelujen Yhteisön sisällä tapahtuvan myynnin myyntimaan määrittämiseen liittyvästä 10 000 euron raja-arvosta. Koska raja-arvon soveltamisala laajenisi kattamaan myös Yhteisön sisäiset tavaroiden etämyynnit, raja-arvosta ja sen soveltamisen edellytyksistä säädettäisiin uudessa 69 m §:ssä. Tämän vuoksi pykälän 2–4 momentit ehdotetaan kumottaviksi.
Etämyyntiä sekä radio-ja televisiolähetyspalveluja, sähköisiä palveluja ja telepalveluja koskeva raja-arvo
69 m §. Pykälän edelle lisättäisiin uusi väliotsikko. Arvonlisäverolakiin otettavassa uudessa 69 m §:ssä säädettäisiin Yhteisön sisäistä tavaroiden etämyyntiä sekä radio- ja televisiopalvelujen, sähköisten palvelujen ja telepalvelujen myyntiä koskevasta, myyntimaan määrittämiseen liittyvästä 10 000 euron raja-arvosta. Samalla kumottaisiin voimassa olevan 69 i §:n 2–4 momenttiin sisältyvät, kyseisten palvelujen myyntimaan määrittämiseen liittyvät vastaavanlaiset säännökset 10 000 euron raja-arvosta.
Pykälä perustuisi etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyyn 59 c artiklaan. Edellä mainittuja palveluja koskevat vastaavat 58 artiklan 2–4 kohtaan sisältyvät säännökset on kumottu.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden täyttyessä Yhteisön sisäisen tavaroiden etämyynnin sekä radio- ja televisiopalvelujen, sähköisten palvelujen ja telepalvelujen yhteisön sisäisen myynnin myyntimaa ei määräytyisi näiden hyödykkeiden myyntiä koskevien erityissäännösten mukaan, vaan 63 §:n 2 momentin ja 66 §:n yleissäännösten perusteella. Yleissäännöksiä sovellettaessa myyntimaa olisi se jäsenvaltio, jonka alueella tavarat sijaitsevat kuljetuksen alkaessa tai johon kyseisiä palveluja suorittavat verovelvolliset ovat sijoittautuneet. Edellytyksenä olisi muun muassa, ettei mainittuihin myynteihin sovellettava Yhteisön laajuinen 10 000 euron raja-arvo ole ylittynyt kalenterivuoden aikana eikä edellisenäkään kalenterivuotena.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu raja-arvo ylittyisi jonkin kalenterivuoden aikana, 1 momenttia ei sovellettaisi kyseisestä ajankohdasta alkaen. Myyjän olisi siitä hetkestä lähtien, kun raja-arvo ylittyy, sovellettava 63 a §:n 1 momentissa ja 69 i §:ssä säädettyjä myyntimaasäännöksiä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin myyjän oikeudesta valita, että myyntimaa määritettäisiin 63 a ja 69 i §:n mukaisesti. Valinta olisi voimassa vähintään kaksi kalenterivuotta. Myyjään, jonka myymien tavaroiden kuljetus alkaisi muusta jäsenvaltiosta kuin Suomessa tai jolla olisi pykälässä tarkoitettujen palvelujen osalta liiketoiminnan kotipaikka tai kiinteä toimipaikka muussa jäsenvaltiossa kuin Suomessa, sovellettaisiin kuljetuksen alkamisjäsenvaltion tai sijoittautumisjäsenvaltion vastaavia säännöksiä.
72 b §. Pykälässä määritellään verottoman yhteisömyynnin käsite. Pykälän nykyisessä 3 momentissa säännellään siitä, milloin kyse ei ole yhteisömyynnistä. Momentin johdantolauseen mukaan yhteisömyynnistä ei ole kyse silloin, kun ostajana on 63 b §:n 2 momentin 1–3 kohdassa tarkoitettu henkilö. Koska lakiehdotuksen mukaan 63 b §:ssä ei enää säädettäisi tavaroiden etämyynnin myyntimaasta tilanteessa, jossa kuljetus alkaa Suomesta, momenttia tulee muuttaa. Momenttia muutettaisiin siten, että siinä lueteltaisiin nykyisin 63 b §:n 2 momentin 1–3 kohdassa luetellut henkilöt. Momenttiin otettaisiin myös nykyisen 3 momentin 2 kohtaan sisältyvä säännös.
Muilta osin nykyiseen 3 momenttiin sisältyvä säännös otettaisiin 4 momenttiin.
Pykälän 4 ja 5 momenttiin sisältyvät säännökset otettaisiin 5 ja 6 momenttiin, ja nykyinen 6 momentin säännös otettaisiin pykälään lisättävään uuteen 7 momenttiin.
94 §. Pykälässä säädetään maahantuonnin verottomuuksista. Pykälän 1 momentin 24 kohtaan sisältyy säännös kokonaisarvoltaan enintään 22 euron tavaroiden maahantuonnin verovapaudesta. Etämyyntidirektiivillä on kumottu maahantuonnin direktiivin IV osasto, jossa säännellään vähäarvoisten lähetysten maahantuonnin vapauttamisesta arvonlisäverosta.
Enintään 22 euron tavaroiden verovapautus poistettaisiin. Tällaisten tavaroiden tuonti tulisi siten verolliseksi, ellei tuontiin sovellu jokin muu verovapautus. Siten esimerkiksi tilattujen sanoma- ja aikakauslehtien tuonti olisi verollista.
Pykälään 1 momentin 24 kohtaan otettaisiin sen sijasta uusi maahantuonnin erityisjärjestelmään liittyvä säännös. Maahantuonti olisi verotonta, jos myynnistä suoritettava arvonlisävero on ilmoitettava tässä erityisjärjestelmässä. Edellytyksenä olisi, että erityisjärjestelmää käyttävälle elinkeinonharjoittajalle järjestelmän käyttämistä varten annettu tunniste on ilmoitettu Tullille viimeistään tuonti-ilmoituksen antamishetkellä. Erityisjärjestelmää käyttävän elinkeinonharjoittajan tulisi siis huolehtia siitä, että tunniste on tuonti-ilmoituksen antajan eli maahantuojan tai tämän edustajan tiedossa siinä yleisemmässä tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittaja ei itse ole maahantuojana. On tärkeää varmistaa, että tunniste välitetään turvallisen toimitusketjun välityksellä tulliviranomaisille.
Tulliviranomaiset tarkistavat tuonti-ilmoitukseen sisältyvän maahantuonnin erityisjärjestelmän käyttämistä varten annetun tunnisteen voimassaolon kaikkien jäsenvaltioiden antamat vastaavat tunnisteet sisältävästä tietokannasta. Tietokanta ei ole julkisesti saatavilla.
Maahantuonnin erityisjärjestelmästä ja sen soveltamista varten annettavasta tunnisteesta säädettäisiin 133 r–133 z §:ssä.
Säännös perustuisi etämyyntidirektiivillä lisättyyn maahantuonnin vapautuksia koskevan 143 artiklan 1 kohdan ca alakohtaan.
Veron ilmoittamista ja maksamista koskeva erityisjärjestely
Lain 9 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi väliotsikko, joka kattaisi lakiehdotuksen 97–99 §:t. Pykälissä säädettäisiin maahantuotujen tavaroiden veron ilmoittamista ja maksamista koskevasta erityisjärjestelystä. Säännökset perustuisivat etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyihin 369 y–369 zb artikloihin.
97 §. Lakiin lisättäisiin 97 §, jossa säädettäisiin erityisjärjestelyn soveltamisen edellytyksistä.
Pykälän 1 momentin mukaan erityisjärjestelyä voisi käyttää maahantuonnissa tavarat Tullille tavaroiden vastaanottajan puolesta esittävä henkilö. Tällainen tavarat Tullille esittävä henkilö olisi yleensä kuljetusliike kuten postitoiminnan harjoittaja tai pikarahtiyritys. Erityisjärjestelyn käyttäminen olisi siis vapaaehtoista ja sitä voisi käyttää todelliselta arvoltaan enintään 150 euron lähetyksiin, joista verovelvollinen on henkilö, jolle tavarat on tarkoitettu. Tuojana olisi oltava sellainen henkilö, jolle tapahtuvaan myyntiin sovelletaan maahantuotavien tavaroiden etämyyntiä koskevia säännöksiä. Verovelvollisen tulisi siten olla yksityishenkilö tai yksityishenkilöön rinnastettava henkilö.
Erityisjärjestelyä sovellettaessa tavaran kuljetuksen olisi päätyttävä Suomessa. Valmisteveron alaisten tuotteiden tuonnissa erityisjärjestelyä ei voisi käyttää.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi täytäntöönpanoasetuksen 63 artiklan toista kohtaa vastaava säännös. Tavaroiden esittämiseen vastaanottajan puolesta olisi riittävää, että tavarat esittävä henkilö ilmoittaa Tullille aikomuksensa käyttää erityisjärjestelyä ja kerätä sitä soveltaen veron tavaran vastaanottajalta.
98 §. Lakiin lisättäisiin 98 §. Pykälän 1–3 momentissa säädettäisiin tuonnin erityisjärjestelyssä suoritettavan veron keräämisestä, ilmoittamisesta ja maksamisesta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, millaista kirjanpitoa erityisjärjestelyä käyttävän olisi pidettävä ja velvollisuudesta saattaa kirjanpito sähköisesti Tullin tarkastettavaksi. Säännös perustuisi etämyyntidirektiivin 369 zb artiklan 3 kohtaan.
Erityisjärjestelyä käyttävien kirjanpitovelvollisuudesta ja kirjanpidon säilytysajasta säädetään kirjanpitolaissa. Kirjanpitolain 2 luvun 10 §:n mukaan kirjanpitoaineisto on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä.
Arvonlisäverolain 101 §:n 2 momentin mukaan Tullin vastuulle kuuluvan arvonlisäverotuksen osalta muun muassa tavaran maahantuontia koskevaan sekä muuhunkin menettelyyn sovelletaan, mitä tullista tullilainsäädännössä säädetään, ellei arvonlisäverolaissa toisin säädetä. Unionin tullikoodeksissa on säännelty tulliviranomaisen oikeudesta saada kirjanpito- ja muu asiakirja-aineisto tarkastettavaksi. Tullikoodeksissa ei ole säännöksiä aineiston sähköisesti saataville asettamisesta eikä myöskään tähän liittyvää säädösvallan siirtoa komissiolle. Tullilain 8 §:ssä on Tullille säädetty oikeus tarkastaa muun muassa kirjanpitoaineisto. Laissa ei sen sijaan ole säännöksiä siitä, missä muodossa aineisto on Tullille annettava. Etämyyntidirektiivin edellytyksen ja lainsäädännöllisen selvyyden vuoksi olisi siten tarpeen säätää kirjanpidon sähköisesti saataville asettamisesta. Tulli voisi määrätä tarkemmin tietojen sähköisestä antotavasta.
99 §. Lakiin lisättäisiin 99 §, jossa säädettäisiin erityisjärjestelyssä suoritettavan veron kalenterikuukausittaisesta ilmoittamisesta ja maksamisesta.
Pykälän 1 momentin mukaan erityisjärjestelyä käyttävä voisi antaa ilmoituksen ja maksaa keräämänsä veron kalenterikuukausittain, jos hän olisi joko suora edustaja takausvastuulla tai välillinen edustaja. Kuukausittainen ilmoittaminen ja maksaminen edellyttäisi lisäksi Tullilta saatua maksunlykkäyslupaa. Maksunlykkäysluvan edellytyksenä on yleisvakuuden asettaminen. Välillisen edustajan osalta vakuutta ei tullauskohtaisesti varata enintään 150 euron lähetyksistä suoritettavalle arvonlisäverolle, mutta vakuutta voidaan kuitenkin käyttää näillekin lähetyksille. Takaajan vastuulla toimivan suoran edustajan osalta vakuutta varataan tullauskohtaisesti suoritettavalle arvonlisäverolle. Takaajan vastuulla toimiva suora edustaja on antamansa yleistakaussitoumuksen perusteella vastuussa veron maksamisesta, kun vakuutta varataan tullauskohtaisesti. Enintään 150 euron lähetyksistä suoritettavan arvonlisäveron osalta takaajan vastuulla toimiva suora edustaja voi kuitenkin toimittaa räätälöidyn yleistakaussitoumuksen, jonka perusteella edustaja on vastuussa veron maksamisesta, vaikka vakuutta ei varatakaan tullauskohtaisesti. Räätälöidyn yleistakaussitoumuksen toimittaneen edustajan vakuutta ei varata tullauskohtaisesti enintään 150 euron lähetyksistä suoritettavalle arvonlisäverolle, vaan vakuudesta varataan osuus arvonlisäverolle kiinteänä varauksena. Momentin tarkoittamien edustajien maksunlykkäysluvasta seuraa, että Tulli luovuttaa tavarat ennen veron maksua. Erityisjärjestelyä käyttävällä edustajalla olisi lakiehdotuksen mukaan velvollisuus varmistaa verovelvollisen suorittaman veron oikeellisuus. Suora edustaja takaajan vastuulla on yleistakaussitoumuksensa perusteella ja välillinen edustaja arvonlisäverolain 86 b §:n 3 momentin nojalla vastuussa veron maksamisesta. Näin ollen edustajan omassakin intressissä olisi se, ettei hän anna tavaroita tuojien haltuun ennen kuin nämä ovat maksaneet veron heille.
Jos edustajalla ei ole maksunlykkäyslupaa, vero ilmoitettaisiin ja maksettaisiin vastaanottajan puolesta lähetyskohtaisesti ja Tulli luovuttaisi tavarat vasta kun vero on maksettu.
Pykälän 2 momentin mukaan tuonnista suoritettavat verot kohdistettaisiin kalenterikuukaudelle veron suorittamisvelvollisuuden syntymisajankohdan mukaan. Tämä tarkoittaisi ajankohtaa, jolloin tullivelka syntyy eli yleensä tulli-ilmoituksen hyväksymisajankohtaa. Vain verovelvollisilta kerätyt verot olisi ilmoitettava. Ilmoitus olisi annettava ja kerätyt verot maksettava seuraavan kalenterikuukauden viimeisenä päivänä.
100 a §. Pykälän 1 momentissa säädetään tilanteista, joissa Verohallinto voi määrätä sen toimivaltaan kuuluvan maahantuonnin osalta verovelvollisen maahantuonteihin sovellettavaksi 2 momentissa säädettyä erityismenettelyä. Nämä edellytykset vastaavat pitkälti ennakkoperintälain mukaisia ennakkoperintärekisteristä poistamisen edellytyksiä ja ne ovat yhdenmukaiset oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 15 §:n 6 momentissa säädettyjen kalenterikuukauden mittaiselle verokaudelle siirtämisen edellytysten kanssa.
Ennakkoperintälain 26 §:n 3 momenttiin on lisätty uudet liiketoimintakieltoa koskevat 3 ja 4 kohdat lailla 781/2020.
Ennakkoperintälain 26 §:n 2 momentin mukaan Verohallinto voi poistaa ennakkoperintärekisteristä tai jättää rekisteriin merkitsemättä sen, joka olennaisesti laiminlyö veronmaksun, kirjanpitovelvollisuuden, verotusta koskevan ilmoittamis- tai muistiinpanovelvollisuuden taikka muut velvollisuutensa verotuksessa. Ennakkoperintärekisteristä voidaan 3 momentin mukaan myös poistaa tai siihen jättää merkitsemättä:
1) se, jonka voidaan olettaa aiempien laiminlyöntiensä tai johtamiensa yhteisöiden tai yhtymien aiempien laiminlyöntien perusteella olennaisesti laiminlyövän 2 momentissa tarkoitetut velvollisuutensa;
2) yhteisö tai yhtymä, jonka voidaan olettaa olennaisesti laiminlyövän 2 momentissa tarkoitetut velvollisuutensa yhteisöä tai yhtymää johtavan aiempien laiminlyöntien tai tämän johtamien muiden yhteisöjen tai yhtymien aiempien laiminlyöntien perusteella;
3) se, joka on määrätty liiketoimintakiellosta annetussa laissa (1059/1985) tarkoitettuun liiketoimintakieltoon;
4) yhteisö tai yhtymä, jonka johtohenkilö on määrätty liiketoimintakiellosta annetussa laissa tarkoitettuun liiketoimintakieltoon.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi eritysmenettelyn määräämisen mahdollistavaksi tilanteeksi ennakkoperintälain 3 momentin muutosta vastaavasti se, että verovelvollinen tai verovelvollisen ollessa yhteisö tai yhtymä, sen johtohenkilö, on määrätty liiketoimintakieltoon.
101 b §. Pykälän 1 momentin mukaan Tullin vastuulle 160 §:n 1 ja 2 momentin mukaisesti kuuluvassa tavaran maahantuonnin arvonlisäverotuksessa pienin kannettava ja perittävä määrä on 5 euroa. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi enintään 22 euron arvoisten lähetysten arvonlisäverovapauden poiston johdosta siten, että kaikki Tullin vastuulle kuuluvat maahantuonnin arvonlisäverot kannettaisiin.
Pienintä perittävää veron määrää ei ehdoteta muutettavaksi ja siten se olisi jatkossakin 5 euroa. Tällä ei käytännössä olisi yleensä vaikutusta kuluttajan asemassa olevien henkilöiden tuonteihin, sillä he eivät saa tavaraa haltuunsa ennen kuin arvonlisävero on maksettu täysimääräisesti.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös mahdollisuudesta ryhtyä myös alle 5 euron määräisen arvonlisäveron perintään. Perimiseen voitaisiin ryhtyä, jos useita suorituksia olisi jäänyt perimättä sen vuoksi, että Tulli, maksuvelvollinen tai muu asianomainen olisi tehnyt laskuvirheen tai muun erehdyksen taikka muun syyn vuoksi. Perimiseen voitaisiin ryhtyä myös, jos perimiseen muutoin on erityistä aihetta. Tällainen muu syy tai erityinen aihe olisi pienimmän perittävän veron määrän väärinkäyttäminen siten, että alle 5 euron määräiset verot olisi toistuvasti jätetty maksamatta.
131 §. Pykälässä säädetään elinkeinonharjoittajan oikeudesta palautukseen sellaisten myyntien osalta, joista elinkeinonharjoittaja ei suorita veroa Suomessa. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että sen 1 kohtaan lisättäisiin viittaus lakiehdotuksen 60 b §:ään. Ehdotetun 60 b §:n mukaan veroa ei suoriteta lakiehdotuksen 19 b §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta tavaroiden myynnistä myynnin markkinapaikan, alustan, portaalin tai vastaavan sähköisen rajapinnan avulla mahdollistavalle elinkeinonharjoittajalle. Yhteisöön sijoittautumattomalla elinkeinonharjoittajalla, jonka katsotaan myyneen tavarat sähköisen rajapinnan ylläpitäjälle, olisi siis oikeus saada palautus tätä verotonta myyntiä varten tekemistään hankinnoista. Säännös perustuisi toisella etämyyntidirektiivillä muutettuun arvonlisäverodirektiivin 169 artiklaan.
12 a luku Palvelujen myyntiä, tavaroiden etämyyntiä sekä eräitä sähköisen rajapintaa käyttämällä tehtyjä tavaroiden myyntejä koskevat erityisjärjestelmät
Luvun otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että se vastaisi erityisjärjestelmien lakiehdotuksen mukaisia laajennettuja soveltamisaloja.
Lakiehdotuksen 12 a luvun 133 d—133 j §:ään sisältyvät Yhteisöön sijoittautumattomien palvelujen myyjien erityisjärjestelmän eli kolmansien maiden järjestelmän säännökset. Luvun 133 k—133 q §:ään sisältyisivät Yhteisön sisäistä tavaroiden etämyyntiä, sähköisen rajapinnan ylläpitäjän suorittamaa tavaran myyntiä sekä Yhteisöön sijoittautuneiden verovelvollisten suorittamaa palvelujen myyntiä koskevan erityisjärjestelmän eli unionin järjestelmän säännökset. Luvun 133 r—133 z §:ään sisällytettäisiin uuden maahantuotavien tavaroiden etämyyntiä koskevan erityisjärjestelmän säännökset. Järjestelmiä koskevat yhteiset säännökset sisältyisivät 134—134 t §:ään.
Yhteisöön sijoittautumattomiin palvelujen myyjiin sovellettava erityisjärjestelmä
133 d§. Pykälän edellä oleva väliotsikko ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan erityisjärjestelmän soveltamisalaan ehdotettuja muutoksia.
Pykälässä säädetään Yhteisöön sijoittautumattoman verovelvollisen oikeudesta käyttää erityisjärjestelmää, jos se myy radio- ja televisiolähetyspalveluja, sähköisiä palveluja sekä telepalveluja muulle kuin elinkeinonharjoittajalle, joka on sijoittautunut Yhteisöön.
Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että erityisjärjestelmän käyttö laajennettaisiin koskemaan kaikkia Yhteisön alueella myytyjä palveluja. Säännös vastaisi etämyyntidirektiivillä muutettua arvonlisäverodirektiivin 359 artiklaa.
133 e §. Pykälään sisältyvät Yhteisöön sijoittautumattoman verovelvollisen, tunnistamis- ja kulutusjäsenvaltion määritelmät. Arvonlisäverodirektiivin 358 artiklan kulutusjäsenvaltion määritelmän sisältänyt 3 alakohta on kumottu etämyyntidirektiivillä ja määritelmä on siirretty 358 a artiklaan lisättyyn 3 alakohtaan. Kulutusjäsenvaltion määritelmää on muutettu etämyyntidirektiivillä siten, että se on laajennettu kattamaan televiestintäpalvelujen, radio- ja televisiolähetyspalvelujen ja sähköisten palvelujen lisäksi muut palvelut.
Pykälän rakennetta muutettaisiin siten, että nykyisin 2 ja 3 momentteihin sisältyvistä tunnistamis- ja kulutusjäsenvaltion määritelmistä säädettäisiin 2 momentissa. Lisäksi kulutusjäsenvaltion määritelmä muutettaisiin vastaamaan direktiivimuutosta ja tunnistamisjäsenvaltion määritelmän sanontaa tarkistettaisiin.
133 g §. Pykälän 1 momentissa säädetään erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen merkitsemisestä tunnistamisrekisteriin sekä hänelle annettavasta tunnistamisnumerosta Suomen ollessa tunnistamisjäsenvaltio. Momentissa käytetty ilmaisu tunnistamisnumero muutettaisiin ilmaisuksi yksilöllinen tunniste. Nykyistä vastaavasti tunniste annettaisiin verovelvolliselle erityisjärjestelmän soveltamista ja sen piiriin kuuluvia liiketoimia varten. Tunnistetta ei saisi käyttää muussa liiketoiminnassa osoittamaan arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitymistä.
Pykälän 2 momentissa säädetään verovelvollinen tunnistamisrekisteristä poistamisen edellytyksistä. Momentin 1 kohta muutettaisiin vastaamaan erityisjärjestelmän soveltamisalan laajenemista kaikkiin palveluihin.
Pykälän 3 momentissa säädetään verovelvollisen merkitsemisestä tunnistamisrekisteriin tilanteessa, jossa muu jäsenvaltio on tunnistamisjäsenvaltio. Momenttia muutettaisiin siten, että siinä säädettäisiin myös verovelvollisen tunnisteesta.
133 h §. Pykälässä säädetään veroilmoituksen antamisesta, ilmoituksen tietosisällöstä sekä sen antamisajankohdasta. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan etämyyntidirektiivillä muutettua arvonlisäverodirektiivin 364 artiklaa ja 365 artiklan 1 kohtaa.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että se vastaisi erityisjärjestelmän soveltamisalan laajenemista.
Pykälän 2 momentin 1 kohtaa muutettaisiin siten, että tunnistamisnumeron sijasta käytettäisiin ilmaisua yksilöllinen tunniste 133 g §:ään ehdotettua muutosta vastaavasti. Lisäksi momentin 2 kohtaa muutettaisiin siten, että se käsittäisi kaikki erityisjärjestelmän piiriin kuuluvat palvelut.
Pykälän 3 momentissa säädettyä veroilmoituksen antoaikaa pidennettäisiin. Verokauden pituus ei sen sijaan muuttuisi, vaan se olisi voimassa olevan lain mukaisesti neljänneskalenterivuosi.
133 i §. Pykälässä säädetään veron maksamisesta ja maksuajankohdasta. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan direktiivimuutosta. Arvonlisäverodirektiivin 367 artiklan mukaan arvonlisävero on maksettava samassa määräajassa kuin veroilmoitus on annettava. Kun veroilmoitus olisi lakiehdotuksen 133 h §:n 3 momentin mukaan annettava kuukauden viimeiseen päivään mennessä, myös veron maksamisen määräaika muuttuisi vastaavasti.
133 j §. Pykälän 1 momentissa säädetään siitä, että erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen on normaalien vähennysten sijasta haettava 122 §:ssä tarkoitettua palautusta. Säännös perustuu arvonlisäverodirektiivin 368 artiklaan.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin vastaamaan erityisjärjestelmän soveltamisalan laajenemista kaikkiin palveluihin. Nykyisen 2 momentin mukaan oikeus palautukseen koskee vain veroa, joka olisi voitu 10 luvun säännösten nojalla vähentää, jos verovelvollinen olisi ollut toiminnastaan verovelvollinen lain yleisten sääntöjen mukaan. Säännös yhdistettäisiin sanonnaltaan täsmennettynä 1 momenttiin sisältyvään säännökseen. Lisäksi näiden säännösten sanontoja tarkistettaisiin muun muassa mainitsemalla nimenomaisesti 131 §:n nojalla saatavat palautukset.
Direktiivin 368 artiklaan on etämyyntidirektiivillä lisätty uusi 2 kohta. Sen mukaan, jos tätä erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen on rekisteröidyttävä jossakin jäsenvaltiossa arvonlisäverovelvolliseksi erityisjärjestelmään kuulumattoman toiminnan osalta, hänen on vähennettävä kyseisessä jäsenvaltiossa aiheutunut, tähän erityisjärjestelmään kuuluvaan verolliseen toimintaan liittyvien hankintojen arvonlisävero normaalissa arvonlisäveroilmoituksessa. Vuodesta 2019 lähtien erityisjärjestelmää on voinut käyttää myös elinkeinonharjoittaja, joka on rekisteröitynyt muusta toiminnastaan normaaliin arvonlisäverovelvollisten rekisteriin kulutusjäsenvaltiossa. Säännös yksinkertaistaa tällaisten verovelvollisten vähennysmenettelyä. Unionin erityisjärjestelmän osalta direktiivissä on jo aiemmin ollut vastaavanlainen säännös.
Pykälän 2 momenttiin otettaisiin direktiivin 368 artiklan 2 kohtaa vastaava säännös. Edellytysten täyttyessä verovelvollinen saisi vähentää erityisjärjestelmän piiriin kuuluvaan verolliseen toimintaansa liittyviin hankintoihin sisältyvät arvonlisäverot oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 16 §:ssä tarkoitetussa ilmoituksessa.
Yhteisön sisäistä tavaroiden etämyyntiä, eräitä sähköistä rajapintaa käyttämällä myytyjä tavaroita sekä Yhteisöön sijoittautuneiden verovelvollisten suorittamia palveluita koskeva erityisjärjestelmä
133 k §. Pykälän edellä oleva otsikko ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan erityisjärjestelmän soveltamisalan ehdotettuja muutoksia.
Pykälässä säädetään verovelvollisen oikeudesta käyttää unionin erityisjärjestelmää. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan arvonlisäverodirektiivin 369 b artiklan muutosta, jolla on laajennettu erityisjärjestelmän soveltamisalaa. Lisäksi pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa erityisjärjestelmän soveltamisalasta rajattaisiin direktiivin tarkoitusta vastaavasti myynnit, joiden myyntimaa määräytyy lakiehdotuksen 69 m § tai sitä vastaavan toisen jäsenvaltion säännösten perusteella. Tällöinhän verovelvollisen myynnit tapahtuvat hänen sijoittautumisjäsenvaltiossaan, eikä tarvetta rekisteröityä erityisjärjestelmään ole.
133 l §. Pykälän 1 momentissa oleva kulutusjäsenvaltioon sijoittautumattoman verovelvollisen määritelmä säilyisi muuttumattomana.
Pykälän 2 momentin mukaan tunnistamisjäsenvaltiona pidetään 133 k §:ssä tarkoitettua erityisjärjestelmää sovellettaessa jäsenvaltiota, jossa verovelvollisella on liiketoiminnan kotipaikka, tai jos hänen liiketoimintansa kotipaikka ei ole Yhteisössä, jäsenvaltiota, jossa hänellä on kiinteä toimipaikka. Momenttiin tehtäisiin toisella etämyyntidirektiivillä muutetun arvonlisäverodirektiivin 369 a artiklan 2 kohdan mukainen, erityisjärjestelmän soveltamisalan laajennuksesta johtuva muutos. Momenttiin lisättäisiin siten tavaroiden myyntiä koskeva tunnistamisjäsenvaltion määritelmä. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tähän liittyvän verovelvollisen tekemän valinnan soveltamisajasta.
Pykälän nykyisen 4 momentin mukaan kulutusjäsenvaltiolla tarkoitetaan jäsenvaltiota, jossa radio- ja televisiolähetyspalvelu, sähköinen palvelu tai telepalvelu arvonlisäverodirektiivin 58 artiklan mukaan suoritetaan. Määritelmä muutettaisiin vastaamaan erityisjärjestelmän soveltamisalan laajennuksesta johtuvaa uutta direktiivin 369 a artiklan 3 kohtaa.
133 m §. Pykälässä säädetään unionin järjestelmän piiriin kuuluvan toiminnan aloittamista koskevasta ilmoituksesta. Arvonlisäverodirektiivin 369 c artiklaa on muutettu etämyyntidirektiivillä siten, että siitä on poistettu maininta kulutusjäsenvaltioon sijoittautumattomasta verovelvollisesta. Tämä muutos johtuu siitä, että erityisjärjestelmän soveltamisala on 369 b artiklan muutoksella laajennettu kattamaan myös Yhteisön sisäiset tavaroiden etämyynnit ja tietyt jäsenvaltion sisäiset myynnit riippumatta myyjän sijoittautumisvaltiosta. Palvelujen osalta edellytyksenä on edelleen, että erityisjärjestelmää käyttävä verovelvollinen ei ole sijoittautunut kulutusjäsenvaltioon. Pykälään tehtäisiin tätä vastaava muutos.
133 n §. Pykälässä säädetään verovelvollisen rekisteröinnistä ja poistamisesta tunnistamisrekisteristä. Säännös perustuu arvonlisäverodirektiivin 369 e artiklaan. Artiklan sanontoja on etämyyntidirektiivillä muutettu vastaamaan erityisjärjestelmän soveltamisalan laajennusta. Pykälän 1, 2 ja 3 momenttiin tehtäisiin vastaavat muutokset.
Lisäksi pykälän 1 ja 3 momentissa käytetty termi yksilökohtainen tunnistamisnumero yhtenäistettäisiin termiksi yksilöllinen tunniste. Pykälän 1 momentin sanontaa selkeytettäisiin siten, että verovelvolliselle aikaisemmin verovelvollisuuteen liittyvien velvoitteiden täyttämiseksi annetun tunnisteen sijasta puhuttaisiin verovelvolliselle annetusta arvonlisäverotunnisteesta. Lisäksi 3 momenttia muutettaisiin siten, että verovelvollinen, jonka tunnistamisjäsenvaltio on muu kuin Suomi, merkittäisiin 133 g §:n 1 momentissa tarkoitetun kolmansien maiden järjestelmän tunnistamisrekisterin sijasta erilliseen tunnistamisrekisteriin.
133 o §. Pykälässä säädetään unionin järjestelmää käyttävän verovelvollisen veroilmoituksesta ja verokaudesta. Pykälää muutettaisiin vastaamaan etämyyntidirektiivillä muutettua arvonlisäverodirektiivin 369 f ja 369 g artiklaa.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että siinä huomioitaisiin erityisjärjestelmän soveltamisalan laajeneminen.
Pykälän 2 momentin 1 kohdan sanontaa muutettaisiin siten, että ilmaisu tunnistamisnumero korvattaisiin ilmaisulla arvonlisäverotunniste. Lisäksi 2 momentin 2 kohtaa muutettaisiin siten, että se käsittäisi kaikki erityisjärjestelmän piiriin kuuluvat palvelut, tavaroiden etämyynnit ja rajapintojen ylläpitäjien mahdollistamat jäsenvaltion sisäiset tavaroiden myynnit.
Pykälän 3 momenttiin otettaisiin uusi säännös siitä, mitä veroilmoituksessa olisi lisäksi ilmoitettava, jos tavaroiden kuljetus alkaa muussa jäsenvaltiossa kuin Suomessa.
Nykyisin 3 momenttiin sisältyvä, useiden kiinteiden paikkojen tilannetta koskeva säännös otettaisiin 4 momenttiin. Nykyisestä poiketen momentin 1 kohdassa säädettäisiin direktiivimuutosta vastaavasti, että veroilmoituksessa olisi ilmoitettava erityisjärjestelmän piiriin kuuluvien palvelujen verottoman kokonaisarvon lisäksi vastaava veron määrä verokannoittain, sovellettavat verokannat ja verojen yhteismäärä. Momenttiin tehtäisiin lisäksi tunnistetta koskeva sanonnallinen tarkistus.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin siitä, että verovelvollisen olisi ilmoitettava kaikkien pykälän nojalla ilmoitettujen suoritettavien verojen yhteismäärä.
Nykyisen pykälän 4 momentissa oleva verokautta ja veroilmoituksen antoaikaa koskeva säännös otettaisiin uuteen 6 momenttiin siten muutettuna, että veroilmoituksen antoaika pidennettäisiin verokautta seuraavan kuukauden viimeiseen päivään nykyisen seuraavan kuukauden 20 päivän sijasta. Muutos vastaisi etämyyntidirektiivillä muutettua arvonlisäverodirektiivin 369 f artiklaa. Verokauden pituus ei sitä vastoin muuttuisi, vaan se olisi edelleen neljänneskalenterivuosi.
Nykyinen 5 momentin säännös tilanteesta, jossa tunnistamisjäsenvaltio on muu kuin Suomi, otettaisiin pykälän uuteen 7 momenttiin.
133 p §. Pykälä koskee veron maksuajankohtaa ja -tapaa. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin lakiehdotuksen 133 o §:n 4 momentissa säädettyä veroilmoituksen antoaikaa vastaavasti siten, että arvonlisävero olisi maksettava verokautta seuraavan kalenterikuukauden viimeisenä päivänä. Säännös vastaisi arvonlisäverodirektiivin 369 i artiklaa ja muutettua 369 f artiklaa. Lisäksi 1 momentin viittauksiin tehtäisiin 133 o §:ään ehdotetuista muutoksista johtuvat tarkistukset.
133 q §. Pykälän 1 momentissa säädetään siitä, että unionin erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen on normaalien vähennysten sijasta haettava 122 §:ssä tarkoitettua palautusta. Säännös perustuu arvonlisäverodirektiivin 369 j artiklaan. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin vastaamaan erityisjärjestelmän soveltamisalan laajenemista kaikkiin palveluihin sekä tavaroiden etämyyntiin ja rajapintojen ylläpitäjien mahdollistamiin jäsenvaltion sisäisiin tavaroiden myynteihin. Lisäksi momentissa rajattaisiin pykälän ulkopuolelle tilanteet, joissa Suomi on tunnistamisjäsenvaltio. Tämä vastaisi nykyisen pykälän tarkoitusta. Lisäksi momentin sanontoja tarkistettaisiin muun muassa mainitsemalla nimenomaisesti 131 §:n nojalla saatavat palautukset.
Nykyisen 3 momentin mukaan oikeus palautukseen ja 2 momentissa tarkoitettuun vähennykseen koskee vain veroa, joka olisi voitu 10 luvun säännösten nojalla vähentää, jos verovelvollinen olisi ollut toiminnastaan verovelvollinen lain yleisten sääntöjen mukaan. Säännös yhdistettäisiin sanonnaltaan täsmennettynä 1 momenttiin sisältyvään säännökseen.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos verovelvollinen harjoittaa Suomessa myös erityisjärjestelmän piiriin kuulumatonta toimintaa, josta hän on velvollinen rekisteröitymään arvonlisäverovelvolliseksi, hän saa tehdä erityisjärjestelmän piiriin kuuluvaan verolliseen toimintaansa liittyvistä hankinnoista 10 luvussa tarkoitetun vähennyksen oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 16 §:ssä tarkoitetussa ilmoituksessa. Momentin sanontaa tarkistettaisiin muun muassa mainitsemalla nimenomaisesti 131 §:n nojalla saatavat palautukset sekä säätämällä jo momentissa vähennysoikeuden laajuudesta.
Maahantuotavien tavaroiden etämyyntiä koskeva erityisjärjestelmä
Lain 12 a lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi väliotsikko, joka kattaisi lakiehdotuksen mukaiset lakiin lisättävät 133 r–133 z §:t. Pykälissä säädettäisiin maahantuotavien tavaroiden etämyyntiä koskevasta erityisjärjestelmästä. Säännökset perustuisivat arvonlisäverodirektiivin 369 l–369 x artikloihin.
133 r §. Lakiin lisättävässä pykälässä määriteltäisiin, kenellä on oikeus käyttää maahantuonnin erityisjärjestelmää. Säännös vastaisi etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyä 369 m artiklaa ja 369 l artiklan 1 kohtaa.
Pykälän mukaan erityisjärjestelmää saisivat käyttää verovelvolliset, jotka harjoittavat maahantuotavien tavaroiden etämyyntiä. Erityisjärjestelmää voisi soveltaa vain tavaroihin, jotka sisältyvät todelliselta arvoltaan enintään 150 euron lähetyksiin.
Delegoituun asetukseen on lisätty komission delegoidulla asetuksella (EU) 2020/877 artiklaan 1 kohta 48, jossa määritellään tavaroiden todellinen arvo. Tällä tarkoitetaan kaupallisten tavaroiden osalta itse tavaroiden hintaa, kun ne myydään vietäväksi unionin tullialueelle. Kuljetus- ja vakuutuskustannuksia ei huomioida todellista arvoa määriteltäessä paitsi, jos ne sisältyvät hintaan eikä niitä ole erikseen ilmoitettu laskussa. Muita veroja ja maksuja, jotka tulliviranomaiset voivat todentaa asiaankuuluvista asiakirjoista, ei myöskään huomioida todellista arvoa määriteltäessä.
Erityisjärjestelmää voisi käyttää ensiksikin Yhteisöön sijoittautunut verovelvollinen. Erityisjärjestelmää voisi käyttää myös verovelvollinen, jonka edustajana toimii Yhteisöön sijoittautunut välittäjä. Sellaisen verovelvollisen, jolla ei ole liiketoiminnan kotipaikkaa tai kiinteää toimipaikkaa Yhteisön alueella, olisi nimettävä Yhteisöön sijoittautunut välittäjä täyttämään velvoitteet nimissään. Tällainen verovelvollinen ei siis voisi käyttää järjestelmää ilman välittäjää. Tällaisen välittäjän voisi halutessaan nimetä myös sellainen verovelvollinen, joka on sijoittautunut Yhteisön alueelle. Verovelvollisella voisi olla kerrallaan vain yksi välittäjä.
Lisäksi erityisjärjestelmää voisi käyttää verovelvollinen, joka on sijoittautunut sellaiseen kolmanteen maahan, jonka kanssa unioni on tehnyt keskinäisen avunannon direktiivin ja hallinnollisen yhteistyön asetuksen soveltamisalan kanssa samanlaisen keskinäistä avunantoa koskevan sopimuksen ja josta verovelvollinen harjoittaa maahantuotavien tavaroiden etämyyntiä. Myytyjen tavaroiden lähtömaan ei täytyisi olla verovelvollisen sijoittautumisvaltio, vaan tavarat voitaisiin tuoda Yhteisön alueelle jostakin muualta.
Erityisjärjestelmää ei sovellettaisi valmisteveron alaisiin tuotteisiin, sillä valmistevero on osa maahantuonnista suoritettavan arvonlisäveron perustetta.
133 s §. Lakiin lisättäisiin uusi 133 s §, johon sisältyisivät välittäjän sekä tunnistamis- ja kulutusjäsenvaltion määritelmät. Säännökset vastaisivat etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 369 l artiklan 2 kohtaa.
Yhteisöön sijoittautumaton verovelvollinen on määritelty 133 e §:n 1 momentissa direktiivin 369 l artiklan 2 kohdan 1 alakohdan määritelmää vastaavasti. Määritelmää sovelletaan koko 12 a lukuun. Tämän vuoksi Yhteisöön sijoittautumattoman verovelvollisen käsitteestä ei olisi tarpeen säätää 133 s §:n määritelmissä.
Pykälän 1 momentin mukaan välittäjällä tarkoitettaisiin Yhteisöön sijoittautunutta henkilöä, jonka verovelvollinen etämyyjä on nimennyt nimissään suorittamaan erityisjärjestelmän mukaiset velvoitteet. Välittäjän käsite kattaisi siis sekä Yhteisön ulkopuolelle että Yhteisöön sijoittautuneiden verovelvollisten nimeämät edustajat, jotka täyttävät verovelvollisen velvoitteet tämän nimissä.
Pykälän 2 momentin mukaan Yhteisöön sijoittautuneen verovelvollisen tunnistamisjäsenvaltio olisi se jäsenvaltio, jossa verovelvollisella on liiketoiminnan kotipaikka. Tämä kotipaikan jäsenvaltio olisi aina ensisijainen tunnistamisjäsenvaltio. Siinä tilanteessa, ettei verovelvollisella olisi Yhteisössä liiketoiminnan kotipaikkaa, mutta hänellä olisi siellä kiinteä toimipaikka, hän tunnistautuisi järjestelmään tässä kiinteän toimipaikan jäsenvaltiossa. Jos verovelvollisella olisi kiinteä toimipaikka useammassa jäsenvaltiossa, hän voisi valita jonkin näistä jäsenvaltioista tunnistamisjäsenvaltioksi.
Välittäjänkin ensisijainen tunnistamisjäsenvaltio olisi jäsenvaltio, jossa välittäjällä on liiketoiminnan kotipaikka. Jos välittäjällä olisi Yhteisössä vain kiinteä toimipaikka, olisi tämä jäsenvaltio tunnistamisjäsenvaltio. Jos välittäjällä olisi kiinteä toimipaikka useassa jäsenvaltiossa, hän voisi valita tunnistamisjäsenvaltion näistä jäsenvaltioista. Tunnistamisjäsenvaltio määräytyisi välittäjän sijoittautumisjäsenvaltion perusteella myös siinä tilanteessa, että välittäjän nimennyt verovelvollinen on sijoittautunut Yhteisön alueelle. Tämä todettaisiin selvyyden vuoksi pykälän 3 momentissa.
Tunnistamisjäsenvaltiolla tarkoitettaisiin myös jäsenvaltiota, jossa Yhteisöön sijoittautumaton verovelvollinen ilmoittaa käyttävänsä erityisjärjestelmää. Tämä koskisi vain lakiehdotuksen 133 r §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja verovelvollisia eli niitä, jotka ovat sijoittautuneet sellaiseen kolmanteen maahan, jonka kanssa unioni on tehnyt kohdassa tarkoitetun hallinnollisen yhteistyön sopimuksen.
Kun verovelvollisella tai välittäjällä on kiinteä toimipaikka useammassa jäsenvaltiossa, he olisivat 4 momentin mukaan velvollisia noudattamaan tekemäänsä tunnistamisjäsenvaltion valintaa tietyn vähimmäisajan. Vähimmäisaika olisi rekisteröitymisvuosi sekä kaksi sitä seuraavaa kalenterivuotta.
Pykälän 5 momentin mukaan kulutusjäsenvaltiolla tarkoitettaisiin jäsenvaltiota, johon tavaroiden kuljetus tavaroiden ostajalle päättyy. Kulutusjäsenvaltio tarkoittaisi siis etämyynnin verotusjäsenvaltiota. Etämyyntidirektiivillä muutetun arvonlisäverodirektiivin 33 artiklan mukaan maahantuotavien tavaroiden etämyynti tapahtuu siinä jäsenvaltiossa, jossa tavaroiden kuljetus ostajalle päättyy sekä tilanteessa, jossa kuljetus päättyy tuontijäsenvaltiossa, että tilanteessa, jossa kuljetus päättyy muussa jäsenvaltiossa. Ensin mainitun tilanteen osalta myyntimaasäännös koskee vain myyntejä, jotka on ilmoitettava maahantuonnin erityisjärjestelmässä. Maahantuonnin erityisjärjestelmän soveltamisala kattaa molemmat tilanteet, kun tavarat sisältyvät enintään 150 euron arvoisiin lähetyksiin.
133 t §. Lakiin lisättäisiin uusi 133 t §, jossa säädettäisiin maahantuonnin erityisjärjestelmän piiriin kuuluvan toiminnan aloittamista koskevasta ilmoituksesta. Säännös vastaisi etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyä 369 o artiklaa.
133 u §. Lakiin lisättävässä pykälässä säädettäisiin verovelvollisen ja välittäjän rekisteröinnistä tunnistamisrekisteriin. Säännös perustuisi etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyyn 369 q artiklaan.
Pykälä 1 momentin mukaan verovelvollinen, jonka tunnistamisjäsenvaltio on Suomi, merkittäisiin tunnistamisrekisteriin. Rekisteri olisi erillinen, millä tarkoitettaisiin, että kyse on vain tätä erityisjärjestelmää koskevasta rekisteristä. Käytännössä verovelvolliset eroteltaisiin tunnisteen avulla muita erityisjärjestelmiä käyttävistä verovelvollisista ja muista arvonlisäverovelvollisista. Myös välittäjä merkittäisiin rekisteriin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin välittäjän rekisteröimisen edellytyksistä. Välittäjää ei rekisteröitäisi, jos hän olisi olennaisesti laiminlyönyt ennakkoperintälain 26 §:n 2 momentissa tarkoitetut velvollisuutensa verotuksessa. Sama koskisi välittäjää, jonka voitaisiin olettaa ennakkoperintälain 26 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tai muulla vastaavalla perusteella olennaisesti laiminlyövän mainitut velvollisuutensa. Lisäksi edellytyksenä olisi ennakkoperintälain 26 §:n 3 momentin 3 ja 4 kohtaa vastaavasti, ettei välittäjää tai, välittäjän ollessa yhteisö tai yhtymä, sen johtohenkilöä ole määrätty liiketoimintakieltoon.
Ennakkoperintälain 26 §:n 2 momentin mukaan Verohallinto voi poistaa ennakkoperintärekisteristä tai jättää rekisteriin merkitsemättä sen, joka olennaisesti laiminlyö veronmaksun, kirjanpitovelvollisuuden, verotusta koskevan ilmoittamis- tai muistiinpanovelvollisuuden taikka muut velvollisuutensa verotuksessa. Ennakkoperintärekisteristä voidaan 3 momentin mukaan myös poistaa tai siihen jättää merkitsemättä:
1) se, jonka voidaan olettaa aiempien laiminlyöntiensä tai johtamiensa yhteisöiden tai yhtymien aiempien laiminlyöntien perusteella olennaisesti laiminlyövän 2 momentissa tarkoitetut velvollisuutensa;
2) yhteisö tai yhtymä, jonka voidaan olettaa olennaisesti laiminlyövän 2 momentissa tarkoitetut velvollisuutensa yhteisöä tai yhtymää johtavan aiempien laiminlyöntien tai tämän johtamien muiden yhteisöjen tai yhtymien aiempien laiminlyöntien perusteella;
3) se, joka on määrätty liiketoimintakiellosta annetussa laissa tarkoitettuun liiketoimintakieltoon;
4) yhteisö tai yhtymä, jonka johtohenkilö on määrätty liiketoimintakiellosta annetussa laissa tarkoitettuun liiketoimintakieltoon.
Johdolla tarkoitettaisiin myös tosiasiallista johtoa niin kuin ennakkoperintälain säännöstä on käytännössä tulkittu.
Pykälän 3 momentin mukaan verovelvolliselle annettaisiin erityisjärjestelmän käyttämistä varten yksilöllinen tunniste. Tunniste eroaisi normaalista arvonlisäverotunnisteesta ja se olisi annettu vain tämän erityisjärjestelmän soveltamista varten. Myös välittäjälle annettaisiin erityisjärjestelmän soveltamista varten yksilöllinen tunniste. Verovelvolliselle ja välittäjälle annettavien tunnisteiden muodosta on säädetty komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2020/194 (komission täytäntöönpanoasetus neuvoston asetuksen (EU) N:o 904/2010 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä muille kuin verovelvollisille palveluja suorittavia, tavaroiden etämyyntiä harjoittavia ja tiettyjä kotimaisia tavaroiden luovutuksia suorittavia verovelvollisia koskevien erityisjärjestelmien osalta) artiklassa 3 mainitussa liitteessä I.
Verovelvollisen ei tulisi mainita erityisjärjestelmän soveltamista varten annettua tunnistetta laskussa, koska tunnistetta olisi käytettävä viestinnässä vain tarvittaessa. Tunnistetta ei pitäisi välittää muille osapuolille kuin niille, jotka osallistuvat tuonti-ilmoituksen antamiseen Tullille.
Verohallinto ilmoittaisi tunnisteesta sähköisesti asianomaiselle. Jos verovelvollinen olisi nimennyt välittäjän, Verohallinto ilmoittaisi verovelvollisen tunnisteen myös välittäjälle.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin sellaisen erityisjärjestelmää soveltavan verovelvollisen ja välittäjän merkitsemisestä tunnistamisrekisteriin, jonka tunnistamisjäsenvaltio olisi muu kuin Suomi. Valvonnan mahdollistamiseksi tällainen verovelvollinen ja välittäjä merkittäisiin myös Suomen tunnistamisrekisteriin, jos verovelvollinen tai hänen nimissä toimiva välittäjä olisi velvollinen suorittamaan veroa Suomeen.
133 v §. Lakiin lisättävässä pykälässä säädettäisiin verovelvollisen ja välittäjän poistamisesta tunnistamisrekisteristä, jolloin verovelvollisen tai välittäjän oikeus soveltaa maahantuonnin erityisjärjestelmää päättyisi. Pykälä koskisi tilannetta, jossa Suomi on tunnistamisjäsenvaltio. Säännös perustuisi etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyyn 369 r artiklaan.
Pykälän 1 momentissa koskisi tilanteita, joissa verovelvollisella ei ole välittäjää. Verovelvollinen poistettaisiin tunnistamisrekisteristä, jos hän ilmoittaisi, ettei enää harjoita maahantuotavien tavaroiden etämyyntiä, jos muutoin voidaan olettaa, että hänen maahantuotavien tavaroiden etämyynti on päättynyt, jos hän ei enää täytä erityisjärjestelmän käyttämisen edellytyksiä tai jos hän jatkuvasti jättää noudattamatta erityisjärjestelmää koskevia säännöksiä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ne tilanteet, joissa välittäjä poistettaisiin tunnistamisrekisteristä. Välittäjä poistettaisiin rekisteristä, jos hän ei ole kahden perättäisen kalenterivuosineljänneksen aikana toiminut välittäjänä erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen puolesta, jos hän ei enää täytä tarvittavia edellytyksiä toimia välittäjänä tai jos hän jatkuvasti jättää noudattamatta erityisjärjestelmää koskevia säännöksiä. Välittäjän toimimisen edellytykset kattaisivat sekä lakiehdotuksen 133 s §:n 1 momentissa että 133 u §:n 2 momentissa tarkoitettuja edellytyksiä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin ne tilanteet, joissa välittäjän edustama verovelvollinen poistetaan tunnistamisrekisteristä. Verovelvollinen poistettaisiin rekisteristä, jos välittäjä ilmoittaa, ettei verovelvollinen enää harjoita maahantuotavien tavaroiden etämyyntiä, jos muutoin voidaan olettaa verovelvollisen erityisjärjestelmän piiriin kuuluvan toiminnan päättyneen, jos verovelvollinen ei enää täytä erityisjärjestelmän soveltamisedellytyksiä, jos verovelvollinen jatkuvasti jättää noudattamatta erityisjärjestelmää koskevia säännöksiä taikka jos välittäjä ilmoittaa, ettei hän enää edusta verovelvollista.
Täytäntöönpanoasetuksen 58 a artiklan mukaan verovelvollisen katsotaan lopettaneen verollisen toimintansa, jos hän ei ole kahden peräkkäisen vuoden aikana myynyt erityisjärjestelmän piiriin kuuluvia tavaroita. Käytännössä tunnistamisjäsenvaltio toteaisi tämän siitä, ettei verovelvollinen ole erityisjärjestelmän veroilmoituksella antanut ilmoitustietoja yhteenkään kulutusjäsenvaltioon kahden vuoden aikana.
Asetuksen 58 b artiklan 1 kohdan mukaan, jos verovelvollinen poistetaan sääntöjen jatkuvan noudattamatta jättämisen vuoksi yhdestä erityisjärjestelmästä, hänet suljetaan kaikkien erityisjärjestelmien ulkopuolelle kaikissa jäsenvaltioissa kahdeksi vuodeksi. Tähän on kuitenkin säädetty poikkeus maahantuonnin erityisjärjestelmän osalta tietyssä tilanteessa. Verovelvollista ei suljeta erityisjärjestelmien ulkopuolelle kahden vuoden ajaksi, jos ulkopuolelle sulkemisen syynä on välittäjän jatkuva sääntöjen noudattamatta jättäminen. Kohdassa säädetään lisäksi, ettei välittäjä saa toimia välittäjänä kahden vuoden aikana, jos hänet on poistettu sääntöjen jatkuvan noudattamatta jättämisen vuoksi.
Täytäntöönpanoasetuksen 58 b artiklan 2 kohdassa säädetään tarkemmin, milloin verovelvollinen tai välittäjä on jättänyt jatkuvasti noudattamatta erityisjärjestelmää koskevia sääntöjä. Säännös ei ole tyhjentävä ja siten muunkin erityisjärjestelmää koskevan säännön noudattamatta jättäminen voisi olla peruste järjestelmästä poistamiselle. Artiklan mukaan perusteita poistamiselle ovat ainakin kolmen peräkkäisen ilmoituskauden ilmoitus- tai maksuvelvollisuuden laiminlyönnit. Myös se, ettei kirjanpitoa ole saatettu jäsenvaltiolle sähköisesti saataville, on katsottava laiminlyönniksi. Tunnistamisjäsenvaltion on aina ensin lähetettävä muistutus jokaisesta laiminlyönnistä ja annettava siten tilaisuus velvoitteen täyttämiselle.
133 w §. Lakiin lisättävässä pykälässä säädettäisiin verovelvollisen tai hänen nimissä toimivan välittäjän velvollisuudesta antaa veroilmoitus, ilmoituksen tietosisällöstä, verokaudesta sekä veroilmoituksen antamisajankohdasta. Säännös perustuisi etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyihin 369 s ja 369 t artikloihin.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ilmoituksen antamisesta, kun Suomi on tunnistamisjäsenvaltio. Verovelvollisen tai välittäjän olisi annettava veroilmoitus jokaiselta verokaudelta. Ilmoitus olisi annettava sähköisesti Verohallinnolle. Ilmoitus olisi annettava, vaikka kyseisen verokauden aikana ei olisi ollut lainkaan erityisjärjestelmän piiriin kuuluvia myyntejä tai aikaisempien veroilmoitusten korjauksia. Tässä tilanteessa täytäntöönpanoasetuksen 59 a artiklan mukaan veroilmoituksessa ilmoitetaan, ettei kyseisen kauden aikana ole ollut myyntejä eli annettaisiin niin sanottu alv-nollailmoitus.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin veroilmoituksen tietosisällöstä. Ilmoituksessa olisi oltava verovelvollisen yksilöllinen tunniste ja, jos verovelvollisen nimissä toimisi välittäjä, myös välittäjän yksilöllinen tunniste. Tunnisteella tarkoitettaisiin maahantuonnin erityisjärjestelmän soveltamista varten annettua yksilöllistä tunnistetta. Maahantuotavien tavaroiden etämyynneistä ilmoitettaisiin kulutusjäsenvaltioittain eriteltyinä etämyynnin kokonaisarvo ilman veron osuutta, veron määrä verokannoittain, sovellettavat verokannat ja verojen yhteismäärä. Lisäksi ilmoitettaisiin kaikkien kulutusjäsenvaltioiden verojen yhteenlaskettu määrä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin verokaudesta ja ilmoituksen antoajasta.
Pykälän 4 momentin mukaan, kun tunnistamisjäsenvaltio on muu jäsenvaltio kuin Suomi, verovelvollisen tai välittäjän olisi Suomeen suoritettavan veron osalta noudatettava tunnistamisjäsenvaltiossa sovellettavia vastaavia ilmoittamiseen sovellettavia säännöksiä.
Täytäntöönpanoasetuksen 60 a artiklan mukaan tunnistamisjäsenvaltion on muistutettava sähköisesti verovelvollista tai tämän puolesta toimivaa välittäjää velvollisuudesta antaa arvonlisäveroilmoitus, jos ilmoitusta ei ole annettu määräajassa. Tämä muistutus on annettava arvonlisäveroilmoituksen määräpäivää seuraavana kymmenentenä päivänä. Tunnistamisjäsenvaltion on ilmoitettava muille jäsenvaltioille sähköisesti siitä, että muistutus on annettu. Artiklan mukaan kulutusjäsenvaltio vastaa mahdollisista myöhemmistä muistutuksista. Kulutusjäsenvaltio vastaa myös arvonlisäveron vahvistamiseksi ja kantamiseksi toteutetuista toimenpiteistä. Verovelvollisen tai hänen puolestaan toimivan välittäjän on toimitettava arvonlisäveroilmoitus tunnistamisjäsenvaltiolle kulutusjäsenvaltion antamista muistutuksista ja toteuttamista toimenpiteistä riippumatta.
133 x §. Lakiin lisättäisiin 133 x §, jossa säädettäisiin veron maksuajankohdasta ja veron maksamisesta. Säännös vastaisi etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 369 v artiklan 1 alakohtaa.
Pykälän 1 momentin mukaan, kun tunnistamisjäsenvaltio on Suomi, verovelvollisen olisi maksettava veroilmoituksella suoritettavaksi ilmoitettujen verojen yhteismäärä verokautta seuraavan kalenterikuukauden viimeiseen päivään mennessä. Tämä vastaisi veroilmoituksen antamiselle ehdotettua määräaikaa.
Pykälän 2 momentin mukaan, kun tunnistamisjäsenvaltio on muu jäsenvaltio kuin Suomi, verovelvollisen tai välittäjän olisi Suomeen suoritettavan veron osalta noudatettava tunnistamisjäsenvaltiossa sovellettavia vastaavia maksamiseen sovellettavia säännöksiä.
Täytäntöönpanoasetuksen 60 a artiklan 2 kohdan mukaan kulutusjäsenvaltio vastaa mahdollisista myöhemmistä muistutuksista sekä arvonlisäveron vahvistamiseksi ja kantamiseksi toteutetuista toimenpiteistä.
Lakiehdotuksen 133 s §:n 1 momentissa määriteltäisiin välittäjä arvonlisäverodirektiivin 369 l artiklan 2 kohdan 2 alakohtaa vastaavasti Yhteisöön sijoittautuneeksi henkilöksi, jonka verovelvollinen on nimennyt veronmaksuvelvolliseksi ja nimissään täyttämään erityisjärjestelmän mukaiset velvoitteet. Välittäjän nimeäminen ei poistaisi etämyyjän veronmaksuvelvollisuutta, sillä etämyyjän veronmaksuvelvollisuus seuraa direktiivin 193 artiklasta.
Pykälän 3 momentissa todettaisiin Suomeen suoritettavan veron osalta, että verovelvollinen ja välittäjä ovat yhteisvastuussa veron suorittamisesta. Siinä tapauksessa, ettei veroa olisi maksettu täysimääräisesti tai veroilmoituksessa olisi veron määrään vaikuttavia virheitä, sekä verovelvollinen että välittäjä olisivat vastuussa puuttuvasta määrästä. Suorittamatta jäänyttä veroa voitaisiin vaatia kummalta tahansa. Koska välittäjän on oltava Yhteisön alueelle sijoittautunut henkilö, verojen periminen kohdistuisi käytännössä ensin välittäjään.
133 y §. Lakiin lisättävässä pykälässä säädettäisiin veronsuorittamisvelvollisuuden syntymisestä ja suoritettavan veron ajallisesta kohdistamisesta. Säännös vastaisi etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyä 369 n artiklaa.
Pykälän mukaan veron suorittamisvelvollisuus syntyisi ostajan suorittaman maksun hyväksymishetkellä ja vero olisi kohdistettava maksun hyväksymishetken mukaiselle kalenterikuukaudelle.
Täytäntöönpanoasetuksen 61 b artiklan mukaan maksun hyväksymisajankohtana pidetään ajankohtaa, jona erityisjärjestelmää käyttävä verovelvollinen vastaanottaa hankkijalta maksun vahvistuksen, viestin maksun hyväksymisestä tai maksusitoumuksen tai sellainen vastaanotetaan verovelvollisen puolesta, riippumatta siitä, milloin maksu tosiasiallisesti suoritetaan, ja tällöin huomioidaan näistä aikaisin ajankohta.
133 z §. Lakiin lisättävässä pykälässä säädettäisiin erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen vähennys- ja palautusoikeudesta. Säännös vastaisi etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyä 369 w artiklaa.
Pykälän 1 momentin mukaan erityisjärjestelmää käyttävä verovelvollinen ei saisi tehdä normaalia vähennystä erityisjärjestelmän piiriin kuuluvaan myyntiin liittyvistä Suomessa tehdyistä hankinnoista. Verovelvollinen ei siis saisi tehdä vähennystä sijoittautumisjäsenvaltion kautta annettavassa veroilmoituksessa, vaan hänen tulisi hakea 122 §:ssä tarkoitettua palautusta 15 luvussa säädettyä menettelyä soveltaen. Verovelvollinen voisi saada palautuksena vain sellaisen veron, jonka voisi vähentää 10 luvun säännösten perusteella taikka saada palautuksena 131 §:n perusteella.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos verovelvollinen harjoittaa Suomessa myös erityisjärjestelmän piiriin kuulumatonta toimintaa, josta hän on velvollinen rekisteröitymään arvonlisäverovelvolliseksi, hän saa tehdä myös erityisjärjestelmän piiriin kuuluvaan toimintaansa liittyvistä hankinnoista vähennyksen oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetussa laissa tarkoitetussa ilmoituksessa.
Erityisjärjestelmille yhteisiä säännöksiä
134 §. Pykälän edellä olevaa väliotsikkoa tarkistettaisiin.
Pykälän 1 momentin ensimmäisen lauseen mukaan erityisjärjestelmää sovelletaan kaikkiin kolmansien maiden ja unionin järjestelmää käyttävän verovelvollisen suorittamiin järjestelmän piiriin kuuluviin myynteihin Yhteisössä.
Momentin ensimmäiseen lauseeseen lisättäisiin viittaus myös uuteen maahantuonnin erityisjärjestelmään. Etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 369 m artiklan 1 kohdan mukaan erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen tulisi soveltaa maahantuonnin erityisjärjestelmää kaikkeen järjestelmän piiriin kuuluvaan maahantuotavien tavaroiden etämyyntiin. Verovelvollinen ei siten voisi valintansa mukaan soveltaa erityisjärjestelmää esimerkiksi vain joihinkin jäsenvaltioihin tapahtuvaan maahantuotujen tavaroiden etämyyntiin ja yleisten sääntöjen mukaista menettelyä toisiin jäsenvaltioihin tapahtuvaan etämyyntiin.
Pykälän 1 momentin toisen lauseen mukaan erityisjärjestelmää ei sovelleta myynteihin arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkitylle oikeushenkilölle, joka ei ole elinkeinonharjoittaja. Arvonlisäverolain 64 §:n mukaan palvelujen myyntimaata koskevia säännöksiä sovellettaessa tällaiset oikeushenkilöt rinnastetaan elinkeinonharjoittajiin.
Momentin toista lausetta tarkennettaisiin siten, että se koskisi ainoastaan palvelujen myyntiä. Lakiehdotuksen mukaan unionin erityisjärjestelmää sovellettaisiin Yhteisön sisäisiin tavaroiden etämyynteihin ja maahantuonnin erityisjärjestelmää tietyin edellytyksin maahantuotavien tavaroiden etämyynteihin. Nämä käsitteet on määritelty lakiehdotuksen 19 a §:ssä. Etämyynnistä olisi kyse vain, jos tavaran ostajana on henkilö, jonka hankinta ei 26 c ja 26 f §:n mukaan muodosta yhteisöhankintaa. Yhteisöhankinnasta ei ole lain 26 c §:n mukaan kyse, kun sellaisen oikeushenkilön, joka ei ole elinkeinonharjoittaja, hankintojen arvo jää kahtena kalenterivuotena alle kynnysarvon. Puheena olevia erityisjärjestelmiä sovellettaisiin siis tavaroiden etämyynteihin sellaisille oikeushenkilöille, jotka eivät ole elinkeinonharjoittajia, jos heidän hankintojensa arvo jää alle kynnysarvojen, eikä oikeushenkilö ole tehnyt 26 f §:ssä tarkoitettua hakemusta.
Pykälän 2 momenttiin otettaisiin maahantuonnin erityisjärjestelmän soveltamisalaa koskeva rajaus. Lakiehdotuksen 94 §:n 1 momentin 24 kohdan mukaan tavaroiden maahantuonnista ei ole suoritettava veroa, jos tavaroiden myynti on ilmoitettava maahantuonnin erityisjärjestelmässä ja erityisjärjestelmän käyttäjälle järjestelmän käyttämistä varten annettu yksilöllinen tunniste on ilmoitettu Tullille viimeistään tuonti-ilmoituksen antamishetkellä. Jos yksilöllistä tunnistetta ei ole mainitussa kohdassa tarkoitetuin tavoin ilmoitettu Tullille, olisi tavaroiden maahantuonnista suoritettava arvonlisäveroa. Kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi momentissa säädettäisiin, ettei näiden tavaroiden myyntiä ole ilmoitettava maahantuonnin erityisjärjestelmässä.
Pykälän nykyisen 2 momentin mukaan erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen myynteihin kuluttajan asemassa oleville oikeushenkilöille, joita ei ole merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ei sovelleta käännettyä verovelvollisuutta. Säännös on tarpeen, jotta menettely olisi tässä suhteessa mahdollisimman yhdenmukainen koko Yhteisön alueella.
Arvonlisäverolain 9 §:n 2 momentin mukaan ulkomaalaisen suorittamia myyntejä koskevaa käännettyä verovelvollisuutta ei sovelleta tavaroiden etämyyntiin. Lakiehdotuksen 134 §:n 2 momenttia ei siten tarvitse muuttaa etämyynnin osalta. Unionin järjestelmää sovelletaan kuitenkin myös tiettyihin sähköisen rajapinnan ylläpitäjän suorittamiin kotimaan myynteihin, joiden osalta tarvetta ostajan verovelvollisuuden soveltamiselle ei olisi. Koska kuluttajan asemassa olevia oikeushenkilöitä koskeva rajaus sellaisiin henkilöihin, joita ei ole merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, liittyy edellä selostetun mukaisesti vain palvelujen myyntiin, nykyistä 2 momenttia vastaava säännös otettaisiin pykälän 3 momenttiin siten muutettuna, että tämä tulisi huomioiduksi. Käännettyä verovelvollisuutta ei siis sovellettaisi erityisjärjestelmässä ilmoitettaviin tavaroiden myynteihin kuluttajan asemassa oleville oikeushenkilöille.
Pykälään otettaisiin uusi 4 momentti, jossa todettaisiin selvyyden vuoksi, että 134 a ja 134 c–134 t §:n verovelvollista koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös hänen nimissään toimivaan välittäjään.
134 b §. Pykälässä säädetään verovelvollisen rekisteröinnistä ja rekisteristä poistamisesta.
Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto ilmoittaa erityisjärjestelmää käyttävälle verovelvolliselle sähköisesti rekisteröinnistä ja rekisteristä poistamisesta sekä siitä, ettei asianomaista ole ilmoituksesta poiketen merkitty rekisteriin tai poistettu rekisteristä.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin viittaus maahantuonnin erityisjärjestelmään ja maininta välittäjän rekisteröintiä koskevasta päätöksestä. Arvonlisäverodirektiiviin on etämyyntidirektiivillä lisätty erityisjärjestelmää koskeva 369 q artikla.
Momenttia muutettaisiin lisäksi siten, että verovelvolliselle tai välittäjälle annettaisiin nykytilasta poiketen päätös rekisteröinnistä ja rekisteristä poistamisesta tai siitä, ettei asianomaista ole merkitty rekisteriin tai poistettu siitä. Verovelvollisen tai välittäjän ei siten tarvitsisi erikseen pyytää muutoksenhakukelpoista päätöstä.
Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinto antaa täytäntöönpanoasetuksen 58 artiklassa säädetyn päätöksen järjestelmän ulkopuolelle sulkemisesta sähköisesti tiedoksi. Päätös katsotaan saadun tiedoksi seitsemäntenä päivänä siitä, kun se on asetettu noudettavaksi Verohallinnon osoittamalta palvelimelta.
Pykälän 2 momentista poistettaisiin täytäntöönpanoasetuksen 58 artiklassa säädetyn päätöksen tiedoksi antamista koskeva säännös tarpeettomana. Ehdotettu 1 momentti kattaisi myös tällaiset päätökset. Momentissa säädettäisiin sen sijasta kaikkien 1 momentin mukaisten päätösten tiedoksiannosta. Päätös annettaisiin tiedoksi sähköisesti. Verohallinto voisi antaa päätöksen tiedoksi Verohallinnon sähköisessä asiointipalvelussa. Päätösten tiedoksiantoajankohta muutettaisiin vastaamaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 56 §:n 5 momenttia. Jos verovelvollisella on maahantuonnin erityisjärjestelmässä välittäjä, verovelvollista koskeva muu kuin täytäntöönpanoasetuksen 58 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu päätös annettaisiin tiedoksi välittäjälle.
Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin nykyistä 134 k §:n 3 momenttia vastaavasti, ettei lain 175 §:n 1 momentin säännöstä rekisteröintiä koskevien toimenpiteiden ilmoittamisesta sovellettaisi erityisjärjestelmää käyttävään verovelvolliseen tai välittäjään. Momentin tarkoituksena on selkeyttää erityisjärjestelmään liittyvän rekisteröinnin suhdetta lain yleisiin menettelysäännöksiin.
Täytäntöönpanoasetuksessa on joitakin rekisteröintiin liittyviä tarkempia säännöksiä. Asetuksen 58 artiklan 3 kohdan mukaan verovelvollisen sulkeminen maahantuonnin erityisjärjestelmän ulkopuolelle tulee pääsääntöisesti voimaan sitä päivää seuraavan kuukauden ensimmäisestä päivästä, jona päätös ulkopuolelle sulkemisesta lähetetään verovelvolliselle sähköisesti. Asetus sisältää kaksi tätä koskevaa poikkeusta.
Artiklan 5 kohdan 1 alakohdan mukaan, jos välittäjä täyttää jonkin arvonlisäverodirektiivin 369 r artiklan 2 kohdassa säädetyistä tunnistamisrekisteristä poistamisen perusteista, tunnistamisjäsenvaltion on poistettava kyseinen välittäjä tunnistamisrekisteristä ja suljettava tämän välittäjän edustamat verovelvolliset maahantuonnin erityisjärjestelmän ulkopuolelle. Alakohdassa 4 säädetään, että välittäjän poistaminen tunnistamisrekisteristä tulee pääsääntöisesti voimaan sitä päivää seuraavan kuukauden ensimmäisestä päivästä, jona päätös tunnistamisrekisteristä poistamisesta lähetetään sähköisesti välittäjälle ja hänen edustamilleen verovelvollisille. Tästäkin pääsäännöstä on asetuksessa kaksi poikkeusta. Toinen poikkeus koskee tunnistamisrekisteristä poistamista sen johdosta, että välittäjä laiminlyö jatkuvasti tuontijärjestelmän sääntöjen noudattamisen. Tällöin rekisteristä poistaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona päätös tunnistamisrekisteristä poistamisesta lähetetään sähköisesti välittäjälle ja hänen edustamilleen verovelvollisille. Näissä tilanteissa tieto välittäjän poistamisesta on siis asetuksen mukaan annettava sähköisesti sekä välittäjälle että sen edustamille verovelvollisille.
134 c §. Pykälän 1 momentissa säädetään veroilmoituksen tekemisestä euroina ja valuutan muunnosta. Pykälän 1 momentti vastaa etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyä maahantuonnin erityisjärjestelmää koskevaa 369 u artiklaa.
Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinto määrää tarkemmin erityisjärjestelmien veroilmoituksen antotavasta. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi viittaus myös maahantuonnin erityisjärjestelmässä annettavaa veroilmoitusta koskevaan 133 w §:ään. Verohallinto määräisi tarkemmin myös maahantuonnin erityisjärjestelmän veroilmoituksen antotavasta.
134 e §. Pykälän 1 momentissa säädetään erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen kirjanpitovelvollisuudesta. Kirjanpidon on oltava riittävän yksityiskohtainen, jotta kulutusjäsenvaltio voi määrittää veroilmoituksen oikeellisuuden. Pykälän 2 momentin mukaan tiedot on pyydettäessä saatettava Verohallinnon käytettäviksi sähköisesti, jos Suomi on tunnistamisjäsenvaltio tai kulutusjäsenvaltio. Pykälän 3 momentin mukaan tiedot on säilytettävä kymmenen vuotta sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana liiketoimi suoritettiin.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että pykälä koskisi myös uutta maahantuonnin erityisjärjestelmää käyttävää verovelvollista. Pykälä koskisi lakiehdotuksen 133 s §:n 1 momentin ja 134 §:n 3 momentin johdosta myös välittäjää. Muutos vastaisi etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyä 369 x artiklaa. Lisäksi pykälän sanontaa tarkistettaisiin siten, että veroilmoituksen oikeellisuuden määrittämisen sijasta käytettäisiin ilmaisua veroilmoituksen oikeellisuuden todentaminen.
134 f §. Pykälän 1 momentin mukaan erityisjärjestelmää käyttävään verovelvolliseen, jonka tunnistamisjäsenvaltio on Suomi, sovelletaan soveltuvin osin, mitä 13–22 luvussa, oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetussa laissa tai muussa laissa säädetään verovelvollisesta, jollei toisin säädetä. Sama koskee verovelvollista, jonka tunnistamisjäsenvaltio on toinen jäsenvaltio, siltä osin kuin kysymys on Suomeen suoritettavasta verosta.
Pykälän 1 momenttia selkeytettäisiin lisäämällä siihen nimenomaiset viittaukset veronkantolakiin sekä veronlisäyksestä ja viivekorosta annettuun lakiin (1556/1995).
Pykälän 2 momentin mukaan erityisjärjestelmää käyttävään verovelvolliseen, jonka tunnistamisjäsenvaltio on Suomi, ei kuitenkaan toiseen jäsenvaltioon suoritettavan veron osalta sovelleta, mitä veronkantolaissa ja veronlisäyksestä ja viivekorosta annetussa laissa säädetään, ellei tässä luvussa toisin säädetä. Momenttia muutettaisiin siten, että siinä mainittaisiin nimenomaisesti nykyistä käytäntöä vastaavasti myös verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettu laki (706/2007).
134 i §. Pykälässä säädetään, että erityisjärjestelmää käyttävää verovelvollista koskevat asiat käsitellään Verohallinnossa.
Pykälässä ehdotetaan todettavaksi selkeyden vuoksi, että tavaroiden maahantuonnin verotuksesta vastaa Tulli 160 §:ssä säädetyn mukaisesti. Maahantuonnin erityisjärjestelmä ei muuttaisi sitä, että Tulli vastaa tavaran maahantuonnin verotuksesta ja valvonnasta, jos tuojaa ei ole merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin veron suorittamisvelvollisuuden syntymishetkellä. Kun erityisjärjestelmää käytetään veron ilmoittamiseen ja maksamiseen tavaraa maahantuotaessa, erityisjärjestelmän soveltamista varten verovelvolliselle annettu tunnistenumero on hallinnollisen yhteistyön asetuksen mukaan ilmoitettava viimeistään tuonti-ilmoituksen antamishetkellä tulliviranomaisille.
134 j §. Pykälä sisältää säännöksiä, joilla selkeytetään erityisjärjestelmiin sovellettavien verotusmenettelyjen suhdetta yleisiin menettelysäännöksiin.
Pykäläehdotuksen 1 momentti vastaisi nykyistä 1 momenttia.
Pykälän 2 momentin mukaan veronkantolain 16 ja 17 §:n säännöksiä yleisestä ja erityisistä maksun kohdistamisista ja 18 §:n säännöstä maksun käyttöjärjestyksestä poikkeamisesta ei sovelleta, kun kyse on Suomeen suoritettavasta verosta. Lisäksi säännöksen mukaan Suomeen suoritettavaan veroon ei sovelleta veronkantolain 6 §:n säännöksiä maksun yleisestä käyttöjärjestyksestä eikä veroa pidetä veronkantolain 7 §:ssä tarkoitettuna yhdessä käsiteltävänä verona.
Pykälää muutettaisiin siten, että 2 momentissa oleva säännös poistettaisiin. Maksun kohdistamisesta ja käyttöjärjestyksestä säädettäisiin 134 k §:ssä ja palautuksista 134 l §:ssä.
Pykälän 3 momentin mukaan erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen maksulle ei makseta veronkantolain 37 §:ssä tarkoitettua hyvityskorkoa ennen veron maksamiselle säädettyä ajankohtaa siltä osin kuin kysymys on Suomeen suoritettavasta verosta.
Verovelvollisen maksulle maksettavasta hyvityskorosta säädettäisiin pykälän 2 momentissa. Veronkantolain 37 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan hyvityskorkoa maksetaan maksulle, joka käytetään veron suoritukseksi myöhemmin kuin maksupäivänä sekä veron suoritukseksi tarkoitetulle erehdyksessä suoritetulle maksulle, joka palautetaan veronkantolain 20 §:n nojalla.
Koska lakiehdotuksen mukaan erityisjärjestelmässä maksetut maksut käytettäisiin heti erääntyneiden ja erääntymättömien verojen suoritukseksi tai palautettaisiin verovelvolliselle, ei hyvityskorkoa yleensä tulisi veronkantolain 37 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla maksettavaksi. Palautettavalle verolle maksettaisiin hyvityskorkoa mainitun säännöksen 1 kohdan mukaisesti. Hyvityskorkoa tulisi säännöksen 3 kohdan nojalla käytännössä maksettavaksi vain sellaisissa veroilmoituksen korjaamistilanteissa, joissa verovelvollinen on maksanut alkuperäisen ilmoituksen mukaisen veron niin myöhässä, että maksu on maksujen siirtämisestä jäsenvaltioiden välillä johtuvan ajallisen viiveen vuoksi saapunut Suomeen vasta kyseiseltä verokaudelta liikaa ilmoitettua veroa koskevien korjaustietojen saapumisen jälkeen. Tällöin myöhässä maksettua veron liikamaksua ei voitaisi enää kohdistaa virheen tapahtumiskuukaudelle, vaan se käytettäisiin korjaamisilmoituksen verokauden verojen maksuksi tai muiden maksamattomien erityisjärjestelmän verojen suoritukseksi. Hyvityskorkoa laskettaisiin tällöin ajalta, jona maksut ovat tunnistamisjäsenvaltiossa eivätkä vielä Verohallinnon käytettävissä. Kysymykseen saattaisi myös tulla sellaiset poikkeukselliset tilanteet, joissa maksua ei voida puutteellisten maksuyhteystietojen vuoksi palauttaa verovelvolliselle tai maksua ei verovelvollisen ilmoituspuutteen vuoksi heti palauteta. Uuden korjausmenettelyn sekä maksujen siirtämisestä jäsenvaltioiden välillä johtuvan ajallisen viiveen vuoksi syntyisi siten sellaisia poikkeuksellisia tilanteita, joissa maksulle olisi maksettava voimassaolevan 3 momentin ja veronkantolain 37 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti hyvityskorkoa maksupäivästä siihen päivään asti, kun maksu käytetään erityisjärjestelmän veron suoritukseksi. Vähäisten koron laskentatilanteiden vuoksi hyvityskoron laskentaa ei olisi tarkoituksenmukaista automatisoida ja hyvityskoron laskeminen olisi tehtävä virkailijatyönä.
Edellä olevan perusteella ehdotetaan hallinnollisen yksinkertaisuuden vuoksi ja ottaen huomioon erityisjärjestelmien poikkeuksellinen luonne, ettei verokantolain 37 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaista hyvityskorkoa maksettaisi tunnistamisjäsenvaltion kautta Suomeen suoritettavan veron liikamaksulle. Muutos ei koskisi palautettavalle verolle maksettavaa hyvityskorkoa, jota maksettaisiin jatkossakin veronkantolain 37 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti. Momenttiin lisättäisiin myös viittaus maahantuonnin erityisjärjestelmän veron maksamista koskevaan 133 x §:ään.
Nykyisen 4 momentin säännös otettaisiin pykälän 3 momenttiin.
134 k §. Voimassa olevassa pykälässä oleva säännös siitä, ettei erityisjärjestelmää soveltavaa verovelvollista merkitä 172 §:ssä tarkoitettuun arvonlisäverovelvollisten rekisteriin siirrettäisiin 134 n §:ään.
Pykälässä säädettäisiin sen sijasta tunnistamisjäsenvaltion kautta tulevan maksun käyttämisestä eri veroille.
Nykyisin asiasta säädetään 134 j §:n 2 momentissa. Säännöksen mukaan veronkantolain 16 ja 17 §:n säännöksiä yleisestä ja erityisistä maksun kohdistamisista ja 18 §:n säännöstä maksun käyttöjärjestyksestä poikkeamisesta ei sovelleta, kun kyse on Suomeen suoritettavasta verosta. Lisäksi säännöksen mukaan Suomeen suoritettavaan veroon ei sovelleta veronkantolain 6 §:n säännöksiä maksun yleisestä käyttöjärjestyksestä eikä veroa pidetä veronkantolain 7 §:ssä tarkoitettuna yhdessä käsiteltävänä verona.
Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan veronkantolain säännöksiä maksun kohdentamisesta ei sovellettaisi erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen tunnistamisjäsenvaltion kautta Suomeen suorittamaan veron maksuun. Nykyisestä 134 j §:n 2 momentista poiketen 1 momentissa ei todettaisi, ettei veronkantolain 6 §:ää sovelleta, sillä 2– 4 momentissa säädettäisiin poikkeuksista veronkantolain 6 §:ään. Nykyisestä 134 j §:n 2 momentista poiketen säännöstä sovellettaisiin vain maksuun, joka on tullut tunnistamisjäsenvaltion kautta. Tämä muutos on tarpeen, sillä veronkantolain 16–18 §:ää on voitava soveltaa, kun verovelvollinen maksaa Suomeen suoritettavan veron suoraan Suomeen. Säännöstä ei siten sovellettaisi maksukehotuksen perusteella suoritettuun maksuun, koska siitä säädettäisiin erikseen lakiehdotuksen 134 m §:ssä. Nykyisestä 134 j §:n 2 momentista poiketen 1 momentissa ei säädettäisi poikkeusta veronkantolain 7 §:n soveltamiseen, sillä kyseisen pykälän 4 kohdan mukaan erityisjärjestelmien arvonlisäveroja ei pidetä yhdessä käsiteltävänä verona.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maksun käyttämisestä veroilmoituksella ilmoitetuille veroille. Koska ilmoituksella voidaan ilmoittaa sekä kyseisen verokauden verot että aikaisempia verokausia koskevia korjaustietoja, on tarpeen säätää maksun käyttämisestä ensisijaisesti ilmoituksessa ilmoitettujen verokausien veroille sekä siitä, missä järjestyksessä maksu käytetään maksussa viitatulla veroilmoituksella ilmoitetuille veroille. Nykyisin korjaus tehdään korjattavan verokauden veroilmoituksessa, joten maksu kohdistetaan maksuviitteen mukaisesti vain kyseiselle veroilmoitukselle. Maksu käytettäisiin verojen pääomien suoritukseksi eräpäivän mukaisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Verovelvollinen voi maksaa tunnistamisjäsenvaltion kautta vain verokaudelta suoritettavan veron, mutta ei viivästysseuraamuksia. Tämän vuoksi veronkantolain 5 §:n 1 ja 2 momentin säännöksiä veron suoritusjärjestyksestä ei voisi soveltaa tunnistamisjäsenvaltion kautta saatavaan maksuun. Momentissa säädettäisiin veronkantolain 6 §:n 1 momentissa säädettyä vastaavasti, että myöhässä ilmoitetun veron eräpäivänä pidettäisiin päivää, jolloin veroilmoitus on annettu. Säännös olisi tarpeen, jotta myös erityisjärjestelmän verojen maksut voitaisiin käyttää veron suoritukseksi silloin, kun ilmoitus on annettu.
Esimerkiksi, jos verovelvollinen on ilmoittanut kuluvan vuoden ensimmäiseltä verokaudelta tunnistamisjäsenvaltion kautta Suomeen suoritettavaa veroa 1 000 euroa ja maksanut koko määrän, mutta oikea veron määrä olisi ollut 2 000 euroa, verovelvollinen korjaa virheen sen havaittuaan seuraavalla verokaudella. Verovelvollisella on edellisen vuoden viimeiseltä verokaudelta maksamattomia veroja 1 000 euroa. Seuraavassa kuluvan vuoden veroilmoituksessa verovelvollinen ilmoittaa suoritettavaa veroa 1 500 euroa sekä korjauksena edelliselle verokaudelle 1 000 euroa lisää suoritettavaa veroa. Tämän korjauksen myötä ensimmäisen verokauden suoritettavan veron määrä on yhteensä 2 000 euroa. Verovelvollinen maksaa vuoden toisen verokauden ilmoituksen perusteella 2 500 euroa. Maksussa olisi viitattava vuoden toisen verokauden ilmoitukseen eli se kohdistettaisiin kyseiselle ilmoitukselle. Maksu käytettäisiin tässä ilmoituksessa ilmoitettujen verokausien verojen pääomien suoritukseksi eräpäiväjärjestyksessä vanhimmasta alkaen. Maksua ei käytettäisi tämän momentin perusteella edellisen vuoden verojen suoritukseksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin maksun käyttämisestä kyseisen erityisjärjestelmän muiden erääntyneiden ja erääntymättömien verojen suoritukseksi sen jälkeen, kun 2 momentin mukaiset verot ovat tulleet suoritetuiksi. Näiden erityisjärjestelmässä suoritettavien muiden verojen suoritukseksi käytettäviin maksuihin sovellettaisiin veronkantolain 5 §:n mukaista veron suoritusjärjestystä ja 6 §:n mukaista palautuksen käyttöjärjestystä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin verokantolain 16 §:n 5 momenttia vastaavasti maksujen käyttämisestä verovelvollisen muiden erääntyneiden verojen ja Verohallinnon muiden saatavien suoritukseksi, kun kyseisen erityisjärjestelmän mukaiset saatavat ovat tulleet suoritetuiksi. Muut erityisjärjestelmät kuin maksuviitteen mukainen erityisjärjestelmä rinnastettaisiin käyttöjärjestyksessä muihin veroihin.
Välittäjän verovelvollisen puolesta tekemää maksua ei voitaisi käyttää muiden välittäjien edustamien verovelvollisten verojen maksuksi.
134 l §. Pykälässä nykyisin oleva säännös oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain veron määräämistä koskevien säännösten soveltamisesta toiseen jäsenvaltioon suoritettavaan veroon ehdotetaan siirrettäväksi 134 o §:ään.
Pykälässä säädettäisiin sen sijasta tunnistamisjäsenvaltion kautta Suomeen suoritetun veron palautuksen käyttämisestä. Palautus voisi perustua verokaudelle annettuihin korjaustietoihin tai muuhun perusteeseen, kuten veron määräämiseen verovelvollisen hyväksi, päätöksen oikaisuun tai muutoksenhakuun.
Voimassa olevan lain 134 f §:n 1 momentin perusteella palautuksiin sovelletaan lähtökohtaisesti, mitä veronkantolaissa säädetään. Tämä vastaa lakiehdotusta. Lisäksi säännöksen mukaan Suomeen suoritettavaan veroon ei sovelleta veronkantolain 6 §:n säännöksiä maksun ja palautuksen yleisestä käyttöjärjestyksestä eikä veroa pidetä veronkantolain 7 §:ssä tarkoitettuna yhdessä käsiteltävänä verona.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tunnistamisjäsenvaltion kautta Suomeen suoritetun veron palautuksen ensisijaisesta käyttämisestä. Poiketen siitä, mitä veronkantolain 6, 22–24 ja 26 §:ssä säädetään, palautus käytettäisiin ensin sen erityisjärjestelmän veroille, josta palautus on muodostunut. Palautus käytettäisiin kyseisen erityisjärjestelmän veroille noudattaen kuten nykyisinkin veronkantolain 5 §:n mukaista veron suoritusjärjestystä. Nykyisestä poiketen palautus käytettäisiin erääntyneiden verojen lisäksi myös erääntymättömien verojen suoritukseksi. Erääntymättömillä veroilla tarkoitettaisiin esimerkiksi tiedossa olevia veroja ja myöhästymismaksuja, joiden eräpäivä on tulevaisuudessa. Momentissa säädettäisiin veronkantolain 6 §:n 1 momentissa säädettyä vastaavasti, että myöhässä ilmoitetun veron eräpäivänä pidettäisiin päivää, jolloin veroilmoitus on annettu. Säännös olisi tarpeen, jotta myös erityisjärjestelmän verojen palautukset voitaisiin käyttää veron suoritukseksi silloin, kun ilmoitus on annettu. Nykyisestä 134 j §:n 2 momentista poiketen 1 momentissa ei säädettäisi poikkeusta veronkantolain 7 §:n soveltamiseen, sillä kyseisen pykälän 4 kohdan mukaan erityisjärjestelmien arvonlisäveroja ei pidetä yhdessä käsiteltävänä verona.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin palautuksen käyttöajankohdasta. Säännös selkeyttäisi nykytilaa, koska nykyisin erityisjärjestelmän soveltamisalaan kuuluvan palautuksen käyttöajankohdasta ei ole kaikilta osin säädetty.
Veronkantolain 24 §:n 1 momentin ensimmäisen lauseen mukaan palautus on käytettävissä erääntyneen veron suoritukseksi sinä päivänä, jona veron palauttamista koskeva päätös on tehty. Tämä päätöksen tekoajankohtaan perustuvaa palautuksen käyttämistä koskevaa säännös ei soveltuisi uuden korjausmenettelyn mukaisissa tilanteissa, joissa verovelvollisen myöhemmällä verokaudella tekemä aiemmin liikaa maksetun veron vähennys katsottaisiin veron palautukseksi. Tämän vuoksi pykäläehdotuksen 2 momentin ensimmäisessä lauseessa todettaisiin, että palautuksen perustuessa korjaustietoihin, palautus olisi käytettävissä sinä päivänä, jona korjaustiedot on annettu. Jos oikeus palautukseen tai palautuksen oikeellisuus olisi selvitettävänä ja palautus hyväksytään, palautus käytettäisiin verovelvollisen hyväksi sinä päivänä, jona korjaustiedot on annettu.
Veronkantolain 24 §:n 1 momentin toisen lauseen mukaan veronkantomenettelyssä tapahtuneen virheen korjaamiseen perustuva palautus on käytettävissä sinä päivänä, jona korjaus on tehty. Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan poiketen siitä, mitä 1 momentissa säädetään, 7 §:ssä tarkoitetun veron palautus on käytettävissä erääntyneen veron suoritukseksi veron määräämistä tai päätöksen oikaisua verovelvollisen hyväksi koskevaan päätökseen tai muutoksenhakuun perustuva palautus sinä päivänä, jona päätös tehdään tai muutosverotus toimitetaan, kuitenkin aikaisintaan alkuperäisessä päätöksessä määrättynä eräpäivänä.
Koska erityisjärjestelmän soveltamisalaan kuuluvaa veroa ei veronkantolain 7 §:n 4 kohdan mukaan pidetä yhdessä käsiteltävänä verona kuten muuta arvonlisäveroa, pykäläehdotuksen 2 momenttiin otettaisiin myös verokantolain 24 §:n 2 momentin 3 kohtaa vastaavat säännökset. Tämän mukaisesti, jos palautus perustuisi Verohallinnon päätökseen tai muutoksenhakuun, palautus olisi käytettävissä sinä päivänä, jona päätös tehdään tai muutosverotus toimitetaan, ja kuitenkin aikaisintaan alkuperäisessä päätöksessä määrättynä eräpäivänä. Momentissa säädettäisiin myös veronkantolain 24 §:n 1 momentin toista lausetta vastaavasti, että veronkantolain 72 §:n mukaisen veronkantomenettelyssä tapahtuneen virheen korjaamiseen perustuva palautus olisi käytettävissä sinä päivänä, jona korjaus on tehty.
Pykäläehdotuksen 3 momentin mukaan palautus voitaisiin käyttää Verohallinnon tiedossa olevien verovelvollisen muiden verojen ja saatavien suoritukseksi, jos palautusta ei olisi 1 momentin mukaisesti käytetty sen erityisjärjestelmän veroille, josta palautus on muodostunut. Tällöin sovellettaisiin kuten nykyisinkin veronkantolain 5 §:n mukaista veron suoritusjärjestystä ja 6 §:n mukaista palautuksen käyttöjärjestystä.
Palautuksen käyttämiseen soveltuisi nykyiseen tapaan veronkantolain 25 §:n säännökset palautuksen käyttämisen esteistä, 27 §:n mukainen ilmoitus palautuksen käyttämisestä sekä 29 §:n mukainen Verohallinnon valtuus antaa tarkempia säännöksiä palautuksen käyttöjärjestyksestä, käyttöjärjestyksestä poikkeamisesta sekä palautuksen käyttämisessä noudatettavasta menettelystä.
Jos palautusta ei käytettäisi 1 tai 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, se palautettaisiin kuten nykyisinkin verovelvolliselle veronkantolain 5 luvun säännösten mukaisesti.
134 m §. Lakiin lisättäisiin 134 m §, jossa selkeytettäisiin nykyisen käytännön mukaisesti, milloin verovelvollisen on maksettava vero suoraan kulutusjäsenvaltiona olevaan Suomeen.
Täytäntöönpanoasetuksen 63 a artiklan mukaan tunnistamisjäsenvaltio lähettää verovelvolliselle tai hänen puolestaan toimivalle välittäjälle muistutuksen kokonaan tai osittain puuttuvasta maksusta. Tunnistamisjäsenvaltio ilmoittaa tästä kulutusjäsenvaltiolle. Kun kulutusjäsenvaltio lähettää verovelvolliselle muistutuksen, sen on lähetettävä siitä tieto tunnistamisjäsenvaltiolle. Tämän jälkeen verovelvollinen ei voi maksaa puuttuvaa veroa tunnistamisjäsenvaltiolle, vaan se on maksettava suoraan kulutusjäsenvaltiolle. Kun verovelvolliselle lähetetään veronkantolain 42 §:n mukainen maksukehotus tiedoksi lain 70 §:ssä tarkoitetulla yhteenvedolla, lähtee tästä tieto tunnistamisjäsenvaltiolle. Tämän jälkeen verovelvollisen olisi maksettava puuttuva vero suoraan Suomeen.
134 n §. Voimassa oleva säännös ohjauksesta ja ennakkoratkaisusta annettujen säännösten soveltamisesta erityisjärjestelmää käyttävään verovelvolliseen ehdotetaan siirrettäväksi 134 p §:ään.
Pykälään otettaisiin sen sijasta nykyisin 134 k §:ssä oleva säännös, ettei erityisjärjestelmää soveltavaa verovelvollista merkitä 172 §:ssä tarkoitettuun arvonlisäverovelvollisten rekisteriin
Pykälän 1 momentin mukaan erityisjärjestelmää käyttävää Yhteisöön sijoittautumatonta verovelvollista ei merkitä 172 §:ssä tarkoitettuun arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Momentti koskee kolmansien maiden järjestelmää. Säännös perustuu arvonlisäverodirektiivin 362 artiklaan.
Momenttia tarkennettaisiin siten, että siitä poistettaisiin ilmaisu Yhteisöön sijoittautumaton verovelvollinen ja sen sijasta viitattaisiin 133 d §:ssä tarkoitettuun erityisjärjestelmään. Tämä täsmennys tarvittaisiin, koska Yhteisöön sijoittautumaton verovelvollinen voisi jatkossa käyttää unionin järjestelmää Yhteisön sisäisiin etämyynteihin. Yhteisöön sijoittautumattomalla verovelvollisella tarkoitetaan lain ja lakiehdotuksen 133 e §:n mukaan verovelvollista, jolla ei ole liiketoiminnan kotipaikkaa tai kiinteää toimipaikkaa Yhteisön alueella.
Pykälän 2 momentin mukaan erityisjärjestelmää käyttävää kulutusjäsenvaltioon sijoittautumatonta verovelvollista, jonka tunnistamisjäsenvaltio on muu kuin Suomi, ei merkitä 172 §:ssä tarkoitettuun arvonlisäverovelvollisten rekisteriin erityisjärjestelmän piiriin kuuluvista liiketoimista. Momentti koskee unionin järjestelmää ja se perustuu arvonlisäverodirektiivin 369 d artiklaan.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että siitä poistettaisiin edellytys, jonka mukaan verovelvollisen on oltava kulutusjäsenvaltioon sijoittautumaton ja sen sijasta viitattaisiin 133 r §:ssä tarkoitettuun unionin erityisjärjestelmään. Kulutusjäsenvaltioon sijoittautumattomalla verovelvollisella tarkoitetaan lain ja lakiehdotuksen 133 l §:n 1 momentin mukaan verovelvollista, jonka liiketoiminnan kotipaikka on Yhteisön alueella tai jolla on siellä kiinteä toimipaikka, mutta jonka liiketoiminnan kotipaikka ei ole kulutusjäsenvaltion alueella ja jolla ei ole siellä kiinteää toimipaikkaa. Muutos tarvittaisiin, koska unionin järjestelmää voisi arvonlisäverodirektiiviin etämyyntidirektiivillä tehtyjen muutosten jälkeen tavaroiden myynnin osalta käyttää myös Yhteisöön tai kulutusjäsenvaltioon sijoittautumaton verovelvollinen.
Pykälän 3 momentin mukaan 1 tai 2 momentissa tarkoitettuun verovelvolliseen ei sovelleta, mitä 175 §:n 1 momentissa säädetään rekisteröintiä koskevien toimenpiteiden ilmoittamisesta asianosaiselle. Vastaava säännös otettaisiin lakiehdotuksen 134 b §:n 3 momenttiin. Momentissa säädettäisiin sen sijaan uuden maahantuonnin erityisjärjestelmän osalta, ettei erityisjärjestelmää käyttävää verovelvollista merkittäisi 172 §:ssä tarkoitettuun arvonlisäverovelvollisten rekisteriin erityisjärjestelmän piiriin kuuluvista liiketoimista. Lakiehdotuksen 133 u §:n 1 momentin mukaan tällaiset verovelvolliset ja välittäjät merkittäisiin erilliseen tunnistamisrekisteriin. Tämä vastaisi etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyä 369 q artiklaa.
134 o §. Voimassa oleva säännös liikaa ilmoitetun veron palauttamisesta hakemuksen tai muun saadun selvityksen perusteella sekä palauttamisen määräajasta ehdotetaan siirrettäväksi 134 q §:ään.
Pykälään otettaisiin sen sijasta aikaisemmin 134 l §:ään sisältynyt säännös oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain veronmääräämistä koskevien säännösten soveltamisesta toiseen jäsenvaltioon suoritettavaan veroon.
134 p §. Voimassa oleva säännös erityisjärjestelmää käyttävälle verovelvolliselle takaisin maksettavalle verolle maksettavasta korosta ehdotetaan siirrettäväksi 134 r §:ään
Pykälään otettaisiin sen sijasta aikaisemmin 134 n §:ään sisältynyt säännös ohjauksesta ja ennakkoratkaisusta annettujen säännösten soveltamisesta erityisjärjestelmää käyttävään verovelvolliseen.
134 q §. Pykälässä säädetään siitä, että laskunantovelvollisuutta koskevaa 209 b §:n ei sovelleta erityisjärjestelmää käyttävään Suomen tunnistamisjäsenvaltioksi valinneeseen verovelvolliseen siltä osin, kuin kysymys on toiseen jäsenvaltioon tilitettävästä verosta.
Etämyyntidirektiivillä 219 a artiklan 2 kohtaan lisätyn säännöksen mukaan laskutukseen sovelletaan siinä jäsenvaltiossa sovellettavia sääntöjä, jossa erityisjärjestelmää käyttävä myyjä on rekisteröitynyt arvonlisäverovelvolliseksi. Erityisjärjestelmien piiriin kuuluviin myynteihin sovelletaan siten tunnistamisjäsenvaltion laskutussäännöksiä. Pykälän nykyinen säännös olisi siten tarpeeton.
Nykyisin sovellettavan täytäntöönpanoasetuksen 61 artiklan 1 kohdan mukaan kolmansien maiden järjestelmän ja unionin järjestelmän veroilmoituksen muutokset on tehtävä antamalla kyseiselle verokaudelle korvaava ilmoitus.
Pykälän 1 momenttiin otettaisiin etämyyntidirektiivillä muutettuja arvonlisäverodirektiiviin 365 ja 369 g artiklaa sekä arvonlisäverodirektiiviin lisättyä 369 t artiklaa vastaavat säännökset erityisjärjestelmissä annettavassa veroilmoituksessa olevan virheen korjaamisesta ja sen määräajasta. Momentti koskisi tilannetta, jossa Suomi on tunnistamisjäsenvaltio. Liikaa tai liian vähän suoritetun veron määrä olisi ilmoitettava jonkin myöhemmän verokauden veroilmoituksessa kulutusjäsenvaltioittain ja verokausittain. Verovelvollinen ei voisi jatkossa korjata virhettä antamalla korjattavalle verokaudelle korvaavan ilmoituksen. Vaikka virheet korjattaisiin lakiehdotuksen mukaan joltakin seuraavalta verokaudelta annettavassa veroilmoituksessa, virheiden määrä luonnollisesti muuttaisi kyseiselle jäsenvaltiolle virheen tapahtumisverokaudella ilmoitettuja tietoja.
Täytäntöönpanoasetuksen 61 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan kolmen vuoden määräaika koskee tunnistamisjäsenvaltion kautta annettavia korjaustietoja. Toisen alakohdan mukaan tällä ei ole vaikutusta arvonlisäveron vahvistamista ja muutoksia koskeviin kulutusjäsenvaltion sääntöihin. Kolmen vuoden määräaika koskee siis vain tunnistamisjäsenvaltion kautta tehtäviä oikaisuja. Jos kulutusjäsenvaltion lainsäädäntö mahdollistaa korjaustietojen antamisen tämän jälkeenkin, nuo tiedot olisi annettava suoraan kyseiselle kulutusjäsenvaltiolle.
Pykälän 2 momentissa täydennettäisiin 1 momenttia toteamalla selvyyden vuoksi, että liikaa tai liian vähän ilmoitetun veron määrä pienentää tai suurentaa sen verokauden 133 i, 133 p ja 133 x §:n 1 momentissa tarkoitettua tilitettävää veroa, jolta annettavassa veroilmoituksessa korjaus on tehty. Tilitettävällä verolla tarkoitetaan kulutusvaltioille verokaudelta yhteensä suoritettavien verojen määrää. Verovelvollisen olisi siis maksettava tunnistamisjäsenvaltiolle näin laskettu, kulutusjäsenvaltioille yhteensä virheen korjaamisverokaudelta suoritettavien verojen yhteismäärä. Jos jollekin kulutusjäsenvaltiolle virheen korjaamisverokaudelta suoritettavien verojen yhteismäärä muodostuu korjausten johdosta negatiiviseksi, negatiivinen määrä ei pienennä verokaudelta tilitettävää veroa. Toiselle kulutusjäsenvaltiolle aiemmalla verokaudella liikaa ilmoitetun veron määrä ei siis voi pienentää muille kulutusjäsenvaltioille tunnistusjäsenvaltion kautta maksettavan veron määrää.
Pykälän 3 momentin mukaan erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen, jonka tunnistamisjäsenvaltio on muu jäsenvaltio kuin Suomi, olisi Suomeen suoritettavan veron osalta noudatettava tunnistamisjäsenvaltiossa sovellettavia, 1 ja 2 momenttia vastaavia säännöksiä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Suomeen suoritettavan veron osalta tilanteesta, jossa verokauden suoritettava vero ei riittäisi kattamaan verovelvollisen kyseisellä verokaudella tekemien korjausten määrää. Kyse olisi verovelvollisen vahingokseen tekemistä virheistä. Jos verokauden Suomeen suoritettava vero olisi pienempi kuin tällä verokaudella tehdyt virheiden korjaukset, ylittävä osuus liikaa maksetusta verosta palautettaisiin verovelvolliselle. Verohallinto maksaisi tällöin kattamatta jääneen liikaa maksetun veron verovelvolliselle, ellei palautusta olisi käytettävä veron tai muun saatavan suoritukseksi.
Voimassaolevan 134 o §:n mukaan, jos erityisjärjestelmää käyttävä verovelvollinen on ilmoittanut erityisjärjestelmän piiriin kuuluvista liiketoimista verokaudella Suomeen tilitettävän veron liian suurena, liikaa maksettu vero palautetaan hänelle hakemuksen tai muun saadun selvityksen perusteella. Säännöstä sovelletaan nykyisin silloin, kun verovelvollinen ei ole voinut tehdä korjausta antamalla oikaisuilmoituksen. Palautushakemus on tehtävä viimeistään kolmantena kalenterivuonna sen kalenterivuoden päättymisestä, jolta verovelvollinen on ilmoittanut liikaa veroa. Palautus voidaan tehdä tuon määräajan päättymisen jälkeenkin edellyttäen, että verovelvollinen on tehnyt vaatimuksensa mainitussa määräajassa. Tällä säännöksellä on erityisjärjestelmän verovelvollisille mahdollistettu yhtä pitkä määräaika virheen oikaisemiselle kuin muillakin arvonlisäverovelvollisilla.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin nykyistä 134 o §:ää vastaavasti mahdollisuudesta hakea liika maksetun veron palautusta. Nykytilasta poiketen pykälässä täsmennettäisiin tilanteet, joissa palautusta voisi hakea. Kyse olisi tilanteista, joissa korjaustietojen ilmoittaminen tunnistamisjäsenvaltion kautta ei olisi enää mahdollista. Momentissa todettaisiin lisäksi selvyyden vuoksi, että liian vähän ilmoitetun veron määräämiseen sovelletaan, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetussa laissa säädetään.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin määräajasta, jossa 5 momentissa säädettäväksi ehdotettu hakemus olisi tehtävä. Nykyiseen tapaan palautuksen hakemisen määräaika olisi yhtenäistetty Suomeen rekisteröityneiden verovelvollisten korjauksia koskevan määräajan kanssa. Nykytilaa vastaavasti vero voitaisiin palauttaa määräajan jälkeenkin edellyttäen, että verovelvollisen hakemus olisi tullut määräajassa Verohallintoon.
134 r §. Voimassa oleva säännös oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain myöhästymismaksua ja veronkorotusta koskevien säännösten soveltamisesta erityisjärjestelmää käyttävään verovelvolliseen ehdotetaan siirrettäväksi lakiin lisättävään 134 s §:ään.
Pykälään otettaisiin sen sijasta aikaisemmin 134 p §:ään sisältynyt säännös erityisjärjestelmää käyttävälle verovelvolliselle takaisin maksettavalle verolle maksettavasta korosta.
134 s §. Lakiin lisättävän pykälän 1 momenttiin otettaisiin nykyisin 134 r §:ssä oleva säännös. Pykälän mukaan erityisjärjestelmää käyttävään verovelvolliseen ei sovelleta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain myöhästymismaksua ja veronkorotusta koskevia säännöksiä siltä osin kuin kysymys on toiseen jäsenvaltioon suoritettavasta verosta. Myöhästymismaksua ja veronkorotusta koskevia säännöksiä sovelletaan siis erityisjärjestelmiin silloin, kun kyse on Suomeen suoritettavasta verosta. Säännös soveltuu Suomeen suoritettavaan veroon myös silloin, kun verovelvollinen on tunnistautunut Suomeen. Säännös koskisi jatkossa myös maahantuonnin erityisjärjestelmää käyttävää verovelvollista.
Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 36 §:n 2 momentin mukaan, jos oikaisuilmoitus on annettu enintään 45 päivää ilmoituksen antamisen jälkeen, myöhästymismaksua ei määrätä. Pykäläehdotuksen 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta tähän säännökseen. Jos kolmansien maiden tai unionin järjestelmää käyttävä verovelvollinen antaisi Suomeen suoritettavan veron osalta lakiehdotuksen 134 q §:ssä tarkoitetun oikaisuilmoituksen viimeistään oikaistavaa verokautta seuraavan verokauden veroilmoitukselle säädettynä määräpäivänä, myöhästymismaksua ei määrättäisi. Myöhästymismaksun määrä olisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 36 §:n 2 momentin perusteella kaksi prosenttia myöhässä ilmoitetun maksettavan veron määrästä.
Verolle lasketaan veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain mukaisesti viivästyskorkoa laissa säädettyä viimeistä maksupäivää seuraavasta päivästä veron suorittamispäivään.
134 t §. Lakiin lisättävässä pykälässä säädettäisiin siitä, miten oma-aloitteisten verojen menettelylain 44 ja 61 §:ssä tarkoitettu määräaika laskettaisiin erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen ja välittäjän Suomeen suoritettavan veron osalta. Määräaika laskettaisiin sitä kalenterivuotta seuraavan vuoden alusta, johon kuuluvalta verokaudelta vero olisi tullut ilmoittaa ja maksaa. Pykälä koskisi kaikkia erityisjärjestelmiä. Määräajan laskeminen vastaisi kolmansien maiden järjestelmän ja unionin maiden järjestelmän osalta nykytilaa. Nykyisin näitä järjestelmä sovellettaessa määräajan laskeminen määräytyy 134 f §:n yleisviittauksen nojalla sen mukaisesti, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 4 §:n 1 momentissa säädetään.
Säännöstä sovellettaisiin myös niihin kolmansien maiden ja maahantuonnin erityisjärjestelmien verovelvollisiin, jotka ovat tunnistautuneet Suomeen ja ilmoittavat verotietoja myös Suomeen kulutusjäsenvaltiona.
137 a §. Arvonlisäverolakin otettaisiin uusi säännös sellaisten myyntien ajallisesta kohdistamisesta, joihin sovellettaisiin lakiehdotuksen 19 b §:ää. Ehdotetun 19 b §:n 1 momentin mukaan, kun elinkeinonharjoittaja mahdollistaa markkinapaikkaa, alustaa, portaalia tai vastaavaa sähköistä rajapintaa käyttämällä toisen elinkeinonharjoittajan suorittaman myynnin, hänen katsotaan myyneen tavarat ostajalle ja toisen elinkeinonharjoittajan myyneen ne hänelle. Tätä sovelletaan 19 b §:n 2 momentin mukaan maahantuotavien tavaroiden etämyyntiin, kun tavarat sisältyvät todelliselta arvoltaan enintään 150 euron lähetyksiin, ja Yhteisöön sijoittautumattoman elinkeinonharjoittajan muulle kuin elinkeinonharjoittajalle Suomessa tai muussa jäsenvaltiossa suorittamaan tavaroiden myyntiin.
Vero kohdistettaisiin näissä tilanteissa sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana veron suorittamisvelvollisuus on 16 b §:n mukaan syntynyt. Lakiehdotuksen 16 b §:n mukaan velvollisuus suorittaa vero 19 b §:ssä tarkoitetusta tavaran myynnistä myynnin mahdollistavalle elinkeinonharjoittajalle ja tämän elinkeinonharjoittajan suorittamasta myynnistä syntyy maksun hyväksymisajankohtana. Toisen elinkeinonharjoittajan ja sähköisen rajapinnan ylläpitäjän myynnit tapahtuisivat siis saman aikaisesti.
Säännös perustuisi etämyyntidirektiiveillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyyn 66 a artiklaan.
209 a §. Pykälässä säädetään siitä, missä tilanteissa Suomen arvonlisäverolain laskutusta koskevia säännöksiä eli 209 b–209 g §:ää sovelletaan.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin selvyyden vuoksi viittaus 5 momentin sisältämään poikkeukseen.
Pykälän 4 momenttiin otettaisiin ensimmäisellä etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyä 219 a artiklan 2 kohdan b alakohtaa vastaava säännös. 12 a luvussa tarkoitetussa erityisjärjestelmässä ilmoitettavien myyntien laskutukseen sovellettaisiin Suomen laskutusta koskevia säännöksiä, jos tunnistamisjäsenvaltio olisi Suomi.
Pykälän 4 momentin alkuosan mukaan poiketen siitä, mitä 1 momentissa säädetään, 209 b–209 g §:ää ei sovelleta toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen myyjän Suomessa suorittamaan myyntiin, josta ostaja on 2 a tai 9 §:n nojalla verovelvollinen ja josta myyjä laatii laskun. Tämä säännös otettaisiin 5 momentin 1 kohtaan. Momentin 2 kohtaan otettaisiin uusi säännös siitä, että arvonlisäverolain laskutusta koskevia säännöksiä ei sovelleta 12 a luvussa tarkoitetussa erityisjärjestelmässä ilmoitettavaan myyntiin, jos tunnistamisjäsenvaltio on muu jäsenvaltio.
Pykälän nykyinen 5 momentti siirtyisi 6 momentiksi ja siihen otettaisiin nykyisin 4 momenttiin sisältyvä määritelmä siitä, milloin myyjän katsotaan sijoittautuneen toiseen jäsenvaltioon. Myyjä olisi 5 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon, jos hän luovuttaa tavarat tai suorittaa palvelut toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevasta kiinteästä toimipaikasta tai, kun luovutus tai suoritus ei tapahdu mistään kiinteästä toimipaikasta, jos myyjän liiketoiminnan kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa.
209 b §. Pykälässä säädetään laskunantovelvollisuudesta. Pykälän 1 momentin pääsäännön mukaan lasku on annettava, jos ostajana on elinkeinonharjoittaja tai oikeushenkilö, joka ei ole elinkeinonharjoittaja. Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan lasku on annettava myös 63 a §:ssä tarkoitetusta Suomessa tapahtuvan tavaran kaukomyynnistä, kun ostaja on yksityishenkilö. Lain 63 a §:ssä säädetään tavaran kaukomyynnin myyntimaasta tilanteessa, jossa tavaran kuljetus päätyy Suomeen.
Säännöstä muutettaisiin siten, että viittaus 63 a §:ään korvattaisiin viittauksella uuteen etämyynnin määritelmiä koskevaan 19 a §:ään.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jonka mukaan 1 momentista ja 2 momentin 1 kohdasta poiketen laskua ei olisi annettava myynneistä, jotka on ilmoitettava unionin järjestelmässä. Säännös vastaisi etämyyntidirektiivillä muutettua arvonlisäverodirektiivin 220 artiklan 1 kohdan 2 alakohtaa.
209 e §. Pykälän 2 momentissa säädetään siitä, että jos osa 1 momentin mukaan laskulta vaadittavista tiedoista sisältyy ostajalle aiemmin annettuun tai ostajalla olevaan asiakirjaan, näiden asiakirjojen katsotaan yhdessä muodostavan laskun. Tätä ei kuitenkaan sovelleta 63 a §:ssä tarkoitettuun tavaran kaukomyyntiin. Momenttia muutettaisiin siten, että siinä viitattaisiin 63 a §:n sijasta lakiehdotuksen mukaiseen uuteen etämyyntiä koskevaan 19 a §:ään. Nykyistä säännöstä vastaavasti etämyynnit siis suljettaisiin pois säännöksen soveltamisalasta.
209 f §. Pykälään sisältyy säännös kevennetyistä laskumerkintävaatimuksista erityistilanteissa. Pykälän 2 momentin mukaan kevennetyt vaatimukset eivät koske 63 a §:ssä tarkoitettua tavaran kaukomyyntiä. Momenttia muutettaisiin siten, että siinä viitattaisiin 63 a §:n sijasta uutta etämyyntiä koskevaan 19 a §:ään. Kevennetyt vaatimukset eivät siten jatkossakaan koskisi tavaran etämyyntiä.
209 j §. Pykälää muutettaisiin siten, että sen 1–4 momentissa viitattaisiin 19 a §:n sijasta lakiehdotuksen 19 c §:ään, johon on otettu nykyistä 19 a §:ää vastaava säännös.
209 u §. Pykälässä säädettäisiin sähköisten rajapintojen ylläpitäjien kirjanpitovelvollisuudesta. Se perustuisi etämyyntidirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyyn 242 a artiklaan. Muutos olisi tarpeen, jotta jäsenvaltiot voisivat todentaa, että arvonlisäverot on tilitetty oikein.
Täytäntöönpanoasetuksen artiklassa 54 c määritellään tarkemmin, milloin sähköisen rajapinnan ylläpitäjä on kirjanpitovelvollinen ja mitkä tiedot on sisällyttävä kirjanpitoon.