1.1  Tausta

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus vahvistaa rikostorjuntaa kansalaisten turvallisuuden ja viranomaisia kohtaan koetun luottamuksen lisäämiseksi. Hallitus varmistaa, että poliisilaki (872/2011), pakkokeinolaki (806/2011) ja esitutkintalaki (805/2011) tukevat rikostorjuntaa riittävällä tavalla. Hallitusohjelman mukaan tietojenvaihdon esteitä rikostorjunnassa poistetaan ja lisätään poliisin mahdollisuuksia luovuttaa eri viranomaisille salassa pidettäviä tietoja muun muassa rikosten estämiseksi ja turvallisuuden takaamiseksi. Lisäksi hallinnollista rikostorjuntaa koskevaa lainsäädäntöä kehitetään tukemaan niitä tarpeita, joita viranomaistoiminnan täysipainoinen ja tuloksekas toteuttaminen edellyttää. 

Myös hallintovaliokunta on kiinnittänyt sisäisen turvallisuuden selontekoa (VNS 4/2021 vp) koskevassa mietinnössään huomiota viranomaisten välisen tiedonkulkuun liittyviin haasteisiin ja pitänyt välttämättömänä, että toimivaltaisilla viranomaisilla on käytössään kaikki olennainen tieto, jota tarvitaan sisäisen turvallisuuden erilaisiin uhkiin varautumiseksi, uhkatilanteiden ennalta ehkäisemiseksi ja sujuvan viranomaisyhteistyön varmistamiseksi (HaVM 19/2021 vp). 

Hallitusohjelman mukaan hallitus on myös sitoutunut ottamaan käyttöön tarvittavat keinot nuoriso- ja jengirikollisuuden määrätietoiseksi torjumiseksi ja vähentämiseksi. Hallitusohjelman mukaan muun muassa viranomaisten välistä tietojenvaihtoa helpotetaan ja tuodaan Ruotsin jengirikollisuuteen keskittyvän viranomaisyhteistyöryhmien parhaat käytännöt Suomeen. Oikeusministeriö asetti 1.9.2023 työryhmän (VN/24165/2023) valmistelemaan hallitusohjelman mukaisesti vuoden 2023 loppuun mennessä toimenpideohjelman nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Toimenpideohjelma ja sitä koskeva valtioneuvoston periaatepäätös julkaistiin 25.4.2024 (Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2024:13). Toimenpideohjelmaan sisältyy kirjauksia myös viranomaisyhteistyön ja viranomaisten välisen tiedonvaihdon parantamiseksi. 

Helmikuussa 2024 julkaistiin työperäisen hyväksikäytön vastainen toimenpideohjelma (Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2024:3). Työperäisen hyväksikäytön vastainen toimenpideohjelma pohjautuu keväällä 2023 hyväksyttyyn valtioneuvoston periaatepäätökseen työperäisen hyväksikäytön ehkäisemisen ja torjumisen strategiasta. Ohjelma sisältää toimenpiteitä, joilla vastataan strategiassa kuvattuihin tavoitteisiin ja samalla varmistetaan hallitusohjelmaan sisällytettyjen työperäisen hyväksikäytön vastaisten kirjausten toimeenpano. Hallitusohjelman mukaisesti viranomaisten yhteistyömahdollisuuksia parannetaan muun muassa varmistamalla tiedonsaanti- ja oma-aloitteiset tiedonanto-oikeudet viranomaisten välillä. Lisäksi ihmiskauppaa ehkäistään poikkihallinnollisesti ja kokonaisvaltaisesti, ihmiskaupan torjuntaa tehostetaan sekä varmistetaan tietojenvaihto viranomaisten välillä. 

Tällä hallituksen esityksellä toteutetaan erityisesti hallitusohjelman kirjausta siitä, että tietojenvaihdon esteitä rikostorjunnassa poistetaan ja lisätään poliisin mahdollisuuksia luovuttaa eri viranomaisille salassa pidettäviä tietoja muun muassa rikosten estämiseksi ja turvallisuuden takaamiseksi. Esityksellä pyritään osaltaan parantamaan hallinnollisen rikostorjunnan edellytyksiä. Esityksen valmistelussa on pyritty huomioimaan myös edellä mainittujen toimenpideohjelmien viranomaisten tiedonvaihdon parantamiseen liittyvät kirjaukset siltä osin kuin ne liittyvät hankkeen toimeksiantoon. 

Edellä mainitun lisäksi on tunnistettu tarve arvioida poliisin tiedonvaihtoa koskevaa sääntelyä suhteessa voimassa olevaan yleislainsäädäntöön. Laki julkisen hallinnon tiedonhallinnasta (906/2019, jäljempänä tiedonhallintalaki ) tuli voimaan 1.1.2020. Poliisilain ja henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain (616/2019, jäljempänä poliisin henkilötietolaki ) tiedonvaihtoa koskevat säännökset on valmisteltu ennen tiedonhallintalain voimaantuloa, eikä sääntely siten kaikilta osin noudata nykyisen yleislainsäädännön mukaista systematiikkaa. Vastaavat tarkistukset tehtäisiin myös Rajavartiolaitosta, Tullia ja Puolustusvoimia koskevaan sääntelyyn.  

1.2  Valmistelu

Sisäministeriö asetti 25.9.2023 lainsäädäntöhankkeen poliisin tiedonvaihtoa koskevan sääntelyn muuttamiseksi. Hankkeen toimikausi oli 25.9.2023–31.5.2026. Hankkeen tehtävänä oli arvioida poliisilain 4 ja 7 luvun ja poliisin henkilötietolain 3 ja 4 luvun kansallista tiedonvaihtoa koskevien säännösten muutostarpeet suhteessa voimassa olevaan yleislainsäädäntöön ja poliisin nykyisen toimintaympäristön vaatimuksiin ja valmistella arvion pohjalta ehdotukset tarvittaviksi lainsäädäntömuutoksiksi. Samassa yhteydessä tuli valmistella muut ehdottoman välttämättömät ehdotukset hankkeeseen liittyvän lainsäädännön muutoksiksi. Toimeksiannon mukaisesti ehdotus tuli laatia hallituksen esityksen muotoon.  

Hankkeelle nimettiin 16.10.2023 erillisellä päätöksellä ohjausryhmä ja työryhmä. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimi sisäministeriön poliisiosaston osastopäällikkö. Ohjausryhmässä oli edustettuna sisäministeriön rajavartio-osasto, oikeusministeriö, valtiovarainministeriö, Poliisihallitus, suojelupoliisi, Tulli ja Syyttäjälaitos. Työryhmään nimettiin edustajat valtiovarainministeriöstä, oikeusministeriöstä, sisäministeriön poliisiosastolta, sisäministeriön rajavartio-osastolta, sisäministeriön kansallisen turvallisuuden yksiköstä, Valtakunnansyyttäjän toimistosta, Tullista, Poliisihallituksesta, keskusrikospoliisista, suojelupoliisista sekä tietosuojavaltuutetun toimistosta (pysyvä asiantuntija). Työryhmää täydennettiin kesken toimikauden sosiaali- ja terveysministeriön edustajalla. Työryhmässä kuultiin myös työryhmän ulkopuolisia asiantuntijoita oikeusministeriöstä, sisäministeriöstä, liikenne- ja viestintäministeriöstä, opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Poliisihallituksesta, keskusrikospoliisista, Helsingin poliisilaitokselta sekä Itä-Suomen yliopistosta. 

Hankkeen työryhmä ei jättänyt asiasta erillistä mietintöä, vaan tuotti toimeksiantonsa mukaisesti hallituksen esitysluonnoksen, joka viimeisteltiin ennen lausuntokierrosta virkatyönä sisäministeriön poliisiosastolla.  

Henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa annettua lakia (615/2020, jäljempänä maahanmuuttohallinnon henkilötietolaki ) koskevat muutokset valmisteltiin virkatyönä sisäministeriön maahanmuutto-osaston ja poliisiosaston yhteistyössä.  

Sisäministeriö pyysi hallituksen esitysluonnoksesta lausuntoa yhteensä 88 viranomaiselta, organisaatiolta ja järjestöltä. Lausuntopyyntöaineisto toimitettiin suoraan lausuntopyynnön jakelussa mainituille tahoille, minkä lisäksi lausuntopyyntöaineisto oli saatavilla lausuntopalvelussa ja hankkeen hankesivuilla. Myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ovat voineet lausua esityksestä. 

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa osoitteessa https://intermin.fi/hankkeet/ tunnuksella SM046:00/2023 .  

2.1  Yleistä

2.2  Poliisin oikeus saada tietoja

2.3  Poliisin oikeus luovuttaa tietoja

2.4  Poliisin tiedonsaanti ja tietojen luovuttaminen käytännössä

2.5  Rajavartiolaitos

Rajavartiolaitoksen tietojen luovuttamista ja tiedonsaantioikeuksia koskevaa sääntelyä sisältyy sekä rajavartiolaitoksen hallinnosta annettuun lakiin (577/2005, jäljempänä Rajavartiolaitoksen hallintolaki ) että Rajavartiolaitoksen henkilötietolakiin. Lisäksi sääntelyä tiedonvaihdosta on useiden eri hallinnonalojen lainsäädännössä. Osittain sääntely voi olla myös päällekkäistä. Edellä todetusti perustuslakivaliokunta ei ole pitänyt tällaista kaksinkertaista sääntelytapaa valtiosääntöisesti ongelmallisena (PeVL 71/2014 vp).  

Rajavartiolaitoksen oikeudesta saada tietoja muilta viranomaisilta sekä yksityisiltä yhteisöiltä ja henkilöiltä tehtäviensä suorittamista varten säädetään Rajavartiolaitoksen henkilötietolain 3 luvussa. Lain 19 § sisältää poliisilain 4 luvun 2 §:ää asiasisällöllisesti vastaavan yleisen tiedonsaantisäännöksen ja lain 20 § poliisilain 4 luvun 3 §:ää vastaavat säännökset tietojen saannista yksityiseltä yhteisöltä ja henkilöltä. Edellä poliisilain säännösten osalta todettu soveltuu siten pääosin myös Rajavartiolaitokseen. 

Rajavartiolaitoksen henkilötietolain 3 ja 4 luvut sisältävät myös yleislainsäädäntöä täydentävää sääntelyä tietojen saamisesta ja luovuttamisesta tietojoukkona tai teknisen käyttöyhteyden avulla sekä muiden viranomaisten tietojen luovuttamisesta Rajavartiolaitokselle suorakäyttöisesti tallettamalla. Edellä todetusti perustuslakivaliokunta ei ole viime vuosien lausuntokäytännössään enää edellyttänyt, että sähköisestä tiedonsaantitavasta tulisi säätää tiedonsaantioikeus- tai tiedonluovutussäännöksessä. Nykyisin tiedonhallintalaki sisältää säännökset teknisten rajapintojen ja katseluyhteyden avulla tapahtuvasta tietojen luovuttamisesta, joten Rajavartiolaitoksen henkilötietolain tiedonsaanti- ja tiedonluovutussäännöksiin sisältyvä teknisten käyttöyhteyksien sääntely on muuttunut tarpeettomaksi. Kuitenkin Rajavartiolaitoksen henkilötietolain 23 §:ään sisältyvä sääntely tietojen luovuttamisesta Rajavartiolaitokselle suorakäyttöisesti tallettamalla on arvioitu edelleen tarpeelliseksi. Tiedonhallintalaissa ei ole säännöksiä, jotka soveltuisivat kyseisen lainkohdan tarkoittamiin tilanteisiin. 

Rajavartiolaitoksen hallintolain 17 §:ssä säädetään Rajavartiolaitoksen henkilöstöön kuuluvan virkamiehen vaitiolovelvollisuudesta ja 17 a §:ssä tietojen antamisesta vaitiolovelvollisuuden estämättä. Säännöksiä sovelletaan myös yksittäisten henkilötietojen luovuttamiseen Rajavartiolaitoksen henkilötietolain sijaan (HE 241/2018 vp, s. 58). Sääntely vastaa asiasisällöllisesti poliisilain 7 luvun sääntelyä. 

Rajavartiolaitosta koskevassa lainsäädännössä ei ole nimenomaisesti säädetty tietojen luovuttamisesta oma-aloitteisesti, vaikka siihen on lainsäädännön esitöiden (HE 41/2017 vp, s. 68–69 ja HE 241/2018 vp, s. 58) mukaan tarkoitettu olevan mahdollisuus. Oikeustilan selkeyttämiseksi on siten tarpeen, että sääntelyä täsmennetään tältä osin. 

2.6  Tulli

Tullin oikeudesta saada ja luovuttaa tietoja säädetään tullilaissa (304/2016), Tullin rikostorjuntalaissa ja Tullin henkilötietolaissa. Tämän lisäksi Tulliin vaikuttavaa tiedonvaihtoa koskevaa sääntelyä on useissa muiden hallinnonalojen lainsäädännöissä. Sääntely on osittain päällekkäistä. 

Velvollisuudesta antaa Tullille tietoja säädetään tullilain 102 §:ssä. Pykälän 1 momentissa säädetään, että henkilön, jota tullitoimenpide koskee suoraan tai välillisesti, on annettava Tullille sen pyynnöstä ja asetetussa määräajassa kaikki tullitoimenpiteen suorittamiseksi tarvittavat tuojaa, viejää, muuta asianosaista, tavaraa, kulkuneuvoa, matkustajaa ja kulkuneuvon henkilökuntaa koskevat asiakirjat ja tiedot. Pykälän 2 momentissa säädetään, että henkilön, jolla on hallussaan toisen tulliverotusta tai siitä johtuvaa muutoksenhakua koskevaa asiaa varten tarpeellisia tietoja, on annettava ne Tullille sen kehotuksesta määräajassa. Tiedonantovelvollisuus ei koske tietoja, jotka koskevat asiaa, josta henkilöllä on lain mukaan oikeus kieltäytyä todistamasta. Taloudellista asemaa koskevia tietoja ei kuitenkaan saa kieltäytyä antamasta. 

Tullin oikeudesta saada tietoja yksityiseltä ja julkiselta yhteisöltä tai henkilöltä tullirikoksen estämiseksi, paljastamiseksi tai selvittämiseksi säädetään Tullin rikostorjuntalain 2 luvun 14 §:ssä. Pykälä vastaa osittain poliisilain 4 luvun 3 §:ää sillä erotuksella, että Tullin rikostorjuntalain 14 § kattaa sekä julkiset että yksityiset yhteisöt ja henkilöt, kun taas poliisilain 4 luvun 3 §:ssä säädetään vain tiedonsaannista yksityiseltä yhteisöltä tai henkilöltä. Edellä poliisilain 4 luvun 3 §:n osalta todettu koskee soveltuvin osin siten myös Tullin tiedonsaantia. Poliisin tavoin myös Tullin osalta on tunnistettu tarve selkiyttää Tullin oikeutta saada tietoja sosiaali- ja terveydenhoidosta tullirikostorjunnan tarpeisiin. Tietojen saantia koskeva nimenomainen säännös tehostaisi Tullin rikostorjuntaan liittyvien tehtävien hoitamista, ja Tulli saisi tehtäviensä suorittamiseksi tarvitsemansa tiedon nopeammin ja varmemmin. Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedot ovat Tullille tärkeitä esitutkinnan suorittamiseen liittyvissä tehtävissä ja niihin liittyvissä pakkokeinojen käytön tilanteissa (esim. läsnäolo kotietsinnällä, takavarikoihin liittyvät toimenpiteet sekä erilaisten päätösten ja ratkaisujen tiedoksi antamisessa). Tiedonsaanti olisi usein tärkeää myös henkilön oman oikeusturvan kannalta.  

Tullin rikostorjuntalain 4 luvun 1 §:ssä säädetään Tullin henkilöstöön kuuluvan virkamiehen vaitiolovelvollisuudesta ja 2 §:ssä tietojen antamisesta vaitiolovelvollisuuden estämättä. Säännöksiä sovelletaan myös yksittäisten henkilötietojen luovuttamiseen Tullin henkilötietolain sijaan. Sääntely vastaa asiasisällöllisesti poliisilain 7 luvun 1 ja 2 §:n sääntelyä ja edellä poliisilain 7 luvun 2 §:n kehittämistarpeiden osalta todettu koskee siten myös Tullin tietojen luovutusta. 

Tullin henkilötietolain 3 ja 4 luvut sisältävät sääntelyä Tullin oikeudesta saada ja luovuttaa tietoja tietojoukkona tai teknisen käyttöyhteyden avulla sekä muiden viranomaisten tietojen luovuttamisesta Tullille suorakäyttöisesti tallettamalla. Nykyisin tiedonhallintalaki sisältää säännökset teknisten rajapintojen ja katseluyhteyden avulla tapahtuvasta tietojen luovuttamisesta, joten Tullin henkilötietolain tiedonsaanti- ja tiedonluovutussäännöksiin sisältyvä teknisten käyttöyhteyksien sääntely on muuttunut tarpeettomaksi. Kuitenkin Tullin henkilötietolain 17 §:ään sisältyvä sääntely muiden viranomaisten tietojen luovuttamisesta Tullille suorakäyttöisesti tallettamalla on arvioitu edelleen tarpeelliseksi, sillä tiedonhallintalaissa ei ole säännöksiä, jotka soveltuisivat kyseisen lainkohdan tarkoittamiin tilanteisiin. 

Tullin henkilötietolain 21 §:ssä säädetään Tullin muusta henkilötietojen luovuttamisesta viranomaisille. Pykälään on pidetty tarpeellisena lisätä nimenomainen säännös tietojen luovuttamisesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle kliinisten tutkimusten suorittamista varten, sekä oikeuslääketieteeseen kuuluvien tehtävien hoitamiseksi. Tällä hetkellä tietojen luovuttaminen näissä tilanteissa perustuu kumottavaksi ehdotettuun 21 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, Tulli saa perustellusta syystä luovuttaa salassapitosäännösten estämättä teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona viranomaiselle henkilötietoja, jotka ovat välttämättömiä viranomaisen laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi.  

Tullin tiedonsaantia ja -luovutusta koskevassa lainsäädännössä ei ole nimenomaisesti säädetty oikeudesta luovuttaa tietoja oma-aloitteisesti, vaikka siihen on lainsäädännön esitöiden mukaan tarkoitettu olevan mahdollisuus, kuten tässä esityksessä on aiemmin poliisin osalta todettu. Oikeustilan selkeyttämiseksi on siten tarpeen, että sääntelyä täsmennetään tältä osin. 

2.7  Puolustusvoimat

Henkilötietojen käsittelyyn Puolustusvoimien rikosperustaisissa tehtävissä sovelletaan yleislakina rikosasioiden tietosuojalakia. Rikosasioiden tietosuojalain 1 §:n mukaan kyseistä lakia sovelletaan myös Puolustusvoimien osalta henkilötietojen käsittelyyn, kun kyse on rikosten ennalta estämisestä, paljastamisesta, selvittämisestä tai syyteharkintaan saattamisesta ja yleiseen turvallisuuteen kohdistuvilta uhkilta suojelemisesta tai tällaisten uhkien ehkäisemisestä edellä tarkoitetun toiminnan yhteydessä. 

Rikosasioiden tietosuojalain 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan lakia sovelletaan Puolustusvoimien suorittamaan ja Puolustusvoimien lukuun suoritettavaan henkilötietojen käsittelyyn myös, jos tietoja käsitellään puolustusvoimista annetun lain (551/2007) 2 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa, 3 kohdan a alakohdassa sekä 4 ja 5 kohdassa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi, sekä Puolustusvoimien pääesikunnan suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn turvallisuusselvityslain (726/2014) 9 §:n 3 momentissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi, sekä kansallisena ratkaisuna myös sotilastiedusteluviranomaisen suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn. 

Muuhun henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin tavoin yleistä tietosuoja-asetusta ja sitä täydentävää tietosuojalakia. Tietosuoja-asetuksen soveltamisalalla henkilötietojen käsittelyn oikeusperusta Puolustusvoimien toiminnassa on tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c ja e alakohdat, joiden mukaan käsittely on tarpeen lakisääteisen velvollisuuden noudattamiseksi taikka yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi. Puolustusvoimissa tietosuoja-asetusta ja tietosuojalakia sovelletaan siis henkilötietojen käsittelyyn muissa kuin rikosperustaisissa tehtävissä kuten poliisissa, Rajavartiolaitoksessa ja Tullissa. 

Puolustusvoimien tietojen luovuttamista ja tiedonsaantioikeuksia koskevaa erityissääntelyä sisältyy lisäksi puolustusvoimista annettuun lakiin, henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annettuun lakiin (332/2019), sotilastiedustelusta annettuun lakiin (590/2019) sekä sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annettuun lakiin (255/2014), joka on kumottu lailla sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa (89/2025). Uusi laki tulee voimaan 1.12.2025. Lisäksi sääntelyä tiedonvaihdosta on useiden eri hallinnonalojen lainsäädännössä, mikä merkitsee osin päällekkäistä sääntelyä. Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan ole kannantotossaan (PeVL 71/2014 vp) pitänyt tällaista kaksinkertaista sääntelytapaa valtiosääntöisesti ongelmallisena. 

Puolustusvoimista annetun lain 17 §:n mukaan Puolustusvoimilla on oikeus saada viranomaiselta sekä julkista tehtävää hoitamaan asetetulta yhteisöltä laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi välttämättömät tiedot ja asiakirjat salassapitovelvollisuuden estämättä, jollei sellaisen tiedon tai asiakirjan antamista Puolustusvoimille tai tietojen käyttöä todisteena ole laissa kielletty tai rajoitettu. 

Sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa annetun lain 111 §:ssä säädetään, että Pääesikunnalla on oikeus saada viranomaiselta sekä julkista tehtävää hoitamaan asetetulta yhteisöltä ja henkilöltä Pääesikunnan rikostorjuntatehtävän suorittamiseksi välttämättömät tiedot ja asiakirjat maksutta ja salassapitosäännösten estämättä, jollei tiedon tai asiakirjan antamista Pääesikunnalle tai tietojen käyttöä todisteena ole laissa kielletty tai rajoitettu. 

Sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa annetun lain 112 §:ssä säädetään lisäksi, että Pääesikunnalla on oikeus saada yksityiseltä tai julkiselta yhteisöltä tai henkilöltä rikoksen estämiseksi ja selvittämiseksi välttämättömiä tietoja yhteisön jäsentä, tilintarkastajaa, toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai työntekijää velvoittavan yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden estämättä. Pykälän 2 momentin mukaan Pääesikunnalla on oikeus saada viestinnän välittäjältä ja yhteisötilaajalta yhteystiedot sellaisesta teleosoitteesta, jota ei mainita julkisessa luettelossa, taikka teleosoitteen, tai telepäätelaitteen yksilöivät tiedot, jos tietoja yksittäistapauksessa tarvitaan Pääesikunnan rikostorjuntatehtävän suorittamiseksi. Pääesikunnalla on vastaava oikeus saada postitoimintaa harjoittavalta yhteisöltä jakeluosoitetietoja.  

Lisäksi henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annettu laki sisältää lukuisia säännöksiä Puolustusvoimien oikeudesta saada sekä luovuttaa tietoja salassapitosäännösten estämättä. 

Sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa annetun lain 88 §:n mukaan Pääesikunnan tehtävänä on estää, paljastaa ja selvittää muun muassa rikoksia, jotka käsitellään sotilasoikeudenkäyntiasiana tai sotilaskurinpitomenettelyssä. Näihin rikoksiin kuuluu sotilasoikeudenkäyntilain (326/1983) 2 §:n mukaan esimerkiksi vakavia henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia, kuten tappo, murha ja surma. Pääesikunta vastaa lisäksi lain 93 §:n mukaan sotilaallisen maanpuolustuksen alalla sellaisten rikosten havaitsemisesta, estämisestä ja paljastamisesta, jotka voivat uhata maanpuolustusta, valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta. Tällaisia tekoja voivat olla esimerkiksi rikoslain 12 ja 13 luvuissa säädetyt maanpetos- ja valtiopetosrikokset. 

Hallintovaliokunta on mietinnössään HaVM 1/2024 vp, sekä aiemmissa kannanotoissaan (HaVL 37/2022 vp, HaVM 42/2022, HaVM 3/2023 vp) pitänyt esimerkiksi salaisten tiedonhankintakeinojen osalta perusteltuna, että säännöksiä uudistetaan yhdenmukaisesti ja että sääntely on mahdollisimman samansisältöistä. Asiallisesti samojen keinojen sääntelyssä ei valiokunnan näkemyksen mukaan ole tarkoituksenmukaista olla perusteettomia eroja. Sääntelyn samansisältöisyys tulisi siksi ottaa huomioon myös eri rikostorjuntaviranomaisten oikeuksissa saada, jakaa tai välittää saamaansa tietoa toisille viranomaisille. Myös hallitusohjelman mukaan tietojenvaihdon esteitä rikostorjunnassa tulee poistaa. Hallintovaliokunta on lisäksi kiinnittänyt sisäisen turvallisuuden selontekoa (VNS 4/2021 vp) koskevassa mietinnössään huomiota viranomaisten välisen tiedonkulkuun liittyviin haasteisiin sekä pitänyt välttämättömänä, että toimivaltaisilla viranomaisilla on käytössään kaikki olennainen tieto, jota tarvitaan sisäisen turvallisuuden erilaisiin uhkiin varautumiseksi, uhkatilanteiden ennalta ehkäisemiseksi ja sujuvan viranomaisyhteistyön varmistamiseksi (HaVM 19/2021 vp). 

Puolustusvoimilla ei ole erityissäännöstä Puolustusvoimien mahdollisuudesta luovuttaa tietoja yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetussa laissa (310/2025) tarkoitetulle kriittiselle toimijalle tai kyberturvallisuuslain (124/2025) 3 §:ssä tarkoitetulle toimijalle. Puolustusvoimista annetussa laissa tai henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetussa laissa ei ole kummassakaan nimenomaisesti säädetty tietojen luovuttamisesta oma-aloitteisesti. Oikeustilan selkeyttämiseksi on siten tarpeen, että sääntelyä täsmennetään tältä osin poliisin, Rajavartiolaitoksen sekä Tullin sääntelyä vastaavalla tavalla. Puolustusvoimista annettuun lakiin esitetään siten lisättäväksi uusi säännös tietojen oma-aloitteisesta luovuttamisesta yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetussa laissa tarkoitetulle kriittiselle toimijalle tai kyberturvallisuuslain 3 §:ssä tarkoitetulle toimijalle. 

Henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annettu laki sisältää sääntelyä Puolustusvoimien oikeudesta saada ja luovuttaa tietoja tietojoukkona tai teknisen käyttöyhteyden avulla sekä muiden viranomaisten tai julkista tehtävää hoitamaan asetetun yhteisön tietojen luovuttamisesta Puolustusvoimille suorakäyttöisesti tallettamalla. Nykyisin tiedonhallintalaki sisältää säännökset teknisten rajapintojen ja katseluyhteyden avulla tapahtuvasta tietojen luovuttamisesta, joten henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain tiedonsaanti- ja tiedonluovutussäännöksiin sisältyvä teknisten käyttöyhteyksien sääntely on muuttunut tarpeettomaksi, jonka vuoksi sitä koskeva sääntely esitetään muiden rikostorjuntaviranomaisten sääntelyä vastaavalla tavalla poistettavaksi. 

Henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimista annetun lain 38 §:ään sisältyvä sääntely muiden viranomaisten tai julkista tehtävää hoitamaan asetetun yhteisön tietojen luovuttamisesta Puolustusvoimille suorakäyttöisesti tallettamalla on kuitenkin arvioitu edelleen tarpeelliseksi, sillä tiedonhallintalaissa ei ole säännöksiä, jotka soveltuisivat kyseisen lainkohdan tarkoittamiin tilanteisiin. 

2.8  Maahanmuuttovirasto

Maahanmuuttovirastolla on ennen vuotta 2021 ollut käytäntönä ilmoittaa asiakaspalvelussaan asioivan etsintäkuulutetun luvanhakijan henkilöllisyydestä ja paikallaolosta poliisille. Virasto on saanut tiedon etsintäkuulutuksesta poliisiasiain tietojärjestelmän kautta. Apulaisoikeuskansleri on kuitenkin 4.3.2021 (OKV/383/10/2020) todennut, että kyseinen käytäntö on hallintolaissa säädettyjen tarkoitussidonnaisuuden ja suhteellisuusperiaatteiden, EU:n tietosuoja-asetuksen ja perustuslain edellyttämän lakisidonnaisuuden periaatteen kannalta hyvin ongelmallinen. Apulaisoikeusoikeuskansleri kiinnitti huomiota muun muassa siihen, että ainoastaan osa etsintäkuulutuksista on sellaisia, että ne liittyvät Maahanmuuttoviraston tehtäviin ja toimivaltaan, käytännössä ulkomaalaislain 212 §:n mukaiseen ulkomaalaisvalvontaan. Virasto ei kuitenkaan erotellut toiminnassaan tällaisia kuulutuksia muista kuulutuksista, joten se on käsitellyt tietoa laajemmin kuin mihin sillä on ollut tehtäviensä puolesta oikeus. Kannanoton mukaisesti Maahanmuuttovirasto lakkasi tekemästä poliisille ilmoituksia etsintäkuulutettujen henkilöiden läsnäolosta viraston toimitilassa.  

Keväällä 2025 Maahanmuuttovirasto ja poliisi ovat sopineet tavasta, joka käytännössä varmistaa sen, että virasto saa tarpeellisen tiedon sellaisista etsintäkuulutuksista, jotka liittyvät sen ulkomaalaislain mukaisiin tehtäviin, käytännössä lain 212 §:n mukaiseen ulkomaalaisvalvontaan, ja joihin sillä on sen myötä tiedonsaantioikeus maahanmuuttohallinnon henkilötietolain nojalla. Uusi käytäntö on kirjattu Poliisihallituksen 12.5.2025 antamaan ohjaavaan kirjeeseen (POL-2024-157077). Käytännössä poliisi tekee ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmään tarvittavat tiedot sisältävän merkinnän ulkomaalaisvalvontaan liittyvästä etsintäkuulutuksesta niin, että merkintä huomataan asiakkaan asioidessa Maahanmuuttovirastossa. Merkintöjä tehdään esimerkiksi tilanteissa, joissa palautuspäätöksen täytäntöönpano ei ole ollut mahdollista henkilön katoamisen vuoksi eikä poliisi tiedä hänen olinpaikkaansa.  

Maahanmuuttovirasto ei kuitenkaan saa tietoa eikä siten voi myöskään ilmoittaa poliisille esimerkiksi vakaviin rikoksiin syyllistyneestä poliisin etsimästä henkilöstä, joka asioi sen toimitilassa. Lakimuutos vaadittaisiin siten sen mahdollistamiseksi, että virasto voisi saada tiedon myös muista kuin sen varsinaisiin tehtäviin liittyvästä etsintäkuulutuksesta ja sen perusteella oma-aloitteisesti ilmoittaa poliisille etsintäkuulutetun henkilön paikallaolosta viraston toimitilassa. Tällaisten etsintäkuulutuksen kohteena olevien henkilöiden tavoittamisessa olisi kysymys painavasta yleisestä edusta eli rikoksesta epäillyn, tuomitun tai vankilasta karanneen henkilön kiinniottamisesta. Vaikka etsintäkuulutuksen perusteena olevat seikat arvioidaan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti osana Maahanmuuttovirastossa käsiteltävänä olevassa asiassa tehtävää ratkaisua, niin ei voida pitää yleisen edun mukaisena, että tällainen etsintäkuulutettu henkilö voi asioida esimerkiksi maahantuloa, maastalähtöä, oleskelua, työntekoa tai Suomen kansalaisuutta koskevan oman asiansa hoitamiseksi Maahanmuuttovirastossa mutta poliisi ei voi saada asioinnista tietoa henkilön tavoittamiseksi. Tässä esityksessä ehdotetaan, että tämä tavoite etsintäkuulutettujen henkilöiden tavoittamisesta saavutettaisiin muuttamalla maahanmuuttohallinnon henkilötietolakia. 

4.1  Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan muutoksia poliisilain ja poliisin henkilötietolain kansallista tiedonvaihtoa koskeviin säännöksiin. Vastaavia muutoksia ehdotetaan Rajavartiolaitoksen henkilötietolakiin, rajavartiolaitoksen hallintolakiin, Tullin rikostorjuntalakiin sekä Tullin henkilötietolakiin siltä osin kuin muutokset liittyvät Rajavartiolaitoksen ja Tullin lakisääteisiin tehtäviin. Myös Puolustusvoimien lainsäädäntöön esitetään muutamia vastaavia muutoksia. Lisäksi ehdotetaan muutoksia maahanmuuttohallinnon henkilötietolakiin siltä osin, että Maahanmuuttovirastolla olisi oikeus vaihtaa eräitä etsintäkuulutustietoja poliisin kanssa. 

Poliisilaissa ehdotetaan säädettäväksi nykyistä selkeämmin poliisilla olevien tietojen luovuttamisesta. Jatkossa laista kävisi nimenomaisesti ilmi poliisin oikeus salassapitosäännösten estämättä luovuttaa tietoja sekä pyynnöstä että oma-aloitteisesti. Poliisilain tiedon luovuttamista koskevassa säännöksessä ehdotetaan säädettäväksi poliisille mahdollisuus luovuttaa tietoja tilanteissa, joissa tietojen luovuttaminen olisi tarpeen poliisille tai muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle kuuluvan tehtävän tai tärkeän yleisen tai yksityisen edun vuoksi. Tietoja voitaisiin luovuttaa viranomaisten ja julkista tehtävää hoitavan yhteisön lisäksi myös yksityisille tahoille laissa säädetyin edellytyksin. Poliisilakiin ehdotetaan lisättäväksi myös nimenomainen säännös tietojen luovuttamisesta kriittiseen infrastruktuuriin liittyville toimijoille. Näillä muutoksilla vähennettäisiin nykyiseen sääntelyyn liittyviä tulkinnallisia epäselvyyksiä ja lisättäisiin poliisin tiedonluovutusmahdollisuuksia tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Poliisilla olisi näin ollen paremmat edellytykset toteuttaa erityisesti rikostorjuntaa ja toimia yhteistyössä eri tahojen kanssa yhteiskunnan turvallisuuden ylläpitämiseksi. Rajavartiolaitoksen hallintolakiin ja Tullin rikostorjuntalakiin ehdotetaan vastaavia muutoksia.  

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi poliisilain säännöstä tiedonsaannista yksityiseltä yhteisöltä tai henkilöltä siten, että poliisilla olisi ensinnäkin oikeus saada tietoja pelkän rikoksen estämisen ja selvittämisen sijasta rikosten ennalta estämiseksi, paljastamiseksi ja selvittämiseksi. Erityisesti paljastamisen lisäämisellä säännökseen korjattaisiin laissa ollut selkeä puute ja saatettaisiin poliisilain sääntely vastaamaan myös Tullille ja Rajavartiolaitokselle säädettyjä tiedonsaantioikeuksia. Lisäksi ehdotetaan, että poliisilla olisi edellä mainitun lisäksi oikeus saada tietoja yksityiseltä yhteisöltä tai henkilöltä henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi sekä pidätettäväksi, vangittavaksi tai kiinniotettavaksi määrätyn etsintäkuulutetun tavoittamiseksi. Säännökseen ehdotetaan myös muutoksia, joilla selkeytettäisiin ja ajantasaistettaisiin poliisin oikeutta saada tietoja viestinnän välittäjiltä ja tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajilta. Rajavartiolaitoksen henkilötietolakiin, Tullin rikostorjuntalakiin sekä sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa annettuun lakiin ehdotetaan tehtäviksi vastaavat muutokset. Poliisilakiin ehdotetaan myös uutta säännöstä uhkasakosta. Myös Rajavartiolaitoksen henkilötietolakiin sisältyvää säännöstä uhkasakosta päivitettäisiin.  

Lisäksi poliisilakiin ehdotetaan uutta säännöstä, jonka nojalla poliisilla olisi oikeus saada sosiaali- ja terveyden huollon palvelunantajalta tieto henkilön läsnäolosta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa tiettynä aikana ja tieto läsnäolleen henkilön henkilöllisyydestä laissa tarkemmin määritellyissä tilanteissa. Säännöksessä tarkoitettuja tietoja olisi oikeus saada tiettyjen rikosten paljastamiseksi ja selvittämiseksi sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi ja rikosten ennalta estämiseksi, jos henkilö aiheuttaa käytöksellään sosiaali- tai terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa henkeä, terveyttä tai omaisuutta uhkaavan vaaran. Säännöksessä tarkoitettuja tietoja saisi myös kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi sitä vakavasti uhkaavalta toiminnalta, henkilön tavoittamiseksi vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa tai tuomioistuimeen noutamista varten sekä kadonneen etsimiseksi. Säännös ei kuitenkaan oikeuttaisi palvelunantajaa tai sen tehtäviä suorittavaa henkilöä antamaan tietoja oma-aloitteisesti. Rajavartiolaitoksen henkilötietolakiin ja Tullin rikostorjuntalakiin ehdotetaan lisättäviksi vastaavat säännökset. Rajavartiolaitoksen ja Tullin tiedonsaanti sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajalta olisi mahdollinen ainoastaan sellaisten rikosten paljastamiseksi ja selvittämiseksi, joista säädetty ankarin rangaistus on vähintään 2 vuotta vankeutta. 

Poliisin henkilötietolain tiedon luovuttamista kansallisille viranomaisille koskevissa säännöksissä ehdotetaan säädettäväksi, että poliisi saisi luovuttaa tietoja sekä pyynnöstä että oma-aloitteisesti. Vastaava muutos ehdotetaan säädettäväksi myös Rajavartiolaitoksen henkilötietolakiin, Tullin henkilötietolakiin ja Puolustusvoimien henkilötietolakiin. Poliisin henkilötietolakiin lisättäisiin myös säännökset tiedonvaihdosta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa sekä tiedonsaantioikeus siviilipalveluskeskukselta. Rajavartiolaitoksen henkilötietolakiin ja Tullin henkilötietolakiin lisättäisiin oikeus luovuttaa tietoja THL:lle. Lisäksi poliisin henkilötietolaista, Rajavartiolaitoksen henkilötietolaista, Tullin henkilötietolaista ja Puolustusvoimien henkilötietolaista ehdotetaan kumottavaksi tarpeetonta yleislain kanssa päällekkäistä sääntelyä ja tehtäisiin teknisluonteisia säädöshuollollisia muutoksia. Tiedon luovuttamistapaa koskevasta sääntelystä luovuttaisiin siltä osin kuin vastaavaa sääntelyä sisältyy yleislakeihin. Tiedon saantiin ja luovuttamiseen sovellettaisiin jatkossa tiedonhallintalain säännöksiä teknisten rajapintojen ja katseluyhteyksien avulla tapahtuvasta tietojen luovuttamisesta. Muista tiedonantamistavoista säädetään puolestaan julkisuuslaissa. Poliisin, Rajavartiolaitoksen, Tullin ja Puolustusvoimien henkilötietolakeihin jäisi kuitenkin jatkossakin sääntelyä muiden viranomaisten tietojen luovuttamisesta suorakäyttöisesti tallettamalla. Poliisin henkilötietolain, Rajavartiolaitoksen henkilötietolain ja Tullin henkilötietolain säännöksiin ehdotetaan lisäksi tehtäväksi pienempiä teknisluonteisia muutoksia.  

Maahanmuuttohallinnon henkilötietolakiin ehdotetaan lisättäväksi Maahanmuuttovirastolle oikeus saada poliisilta salassapitosääntelyn estämättä etsintäkuulutetun tavoittamisen myötävaikuttamiseksi tarpeelliset tiedot etsintäkuulutuksista, jotka koskevat henkilön pidättämistä, vangitsemista tai kiinniottoa. Maahanmuuttovirastolle ehdotetaan myös lisättäväksi velvollisuus ilmoittaa viipymättä poliisille tieto etsintäkuulutetun henkilöllisyydestä ja läsnäolosta Maahanmuuttoviraston toimitilassa saatuaan tiedon henkilön voimassa olevasta etsintäkuulutuksesta. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

5.2  Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

6.1  Johdanto

Luonnos hallituksen esitykseksi on ollut lausuntokierroksella 4.7.—17.8.2025. Luonnoksesta annettiin yhteensä 63 lausuntoa. Lausunnon antoivat Amnesty International Suomen osasto, Apteekkariliitto, apulaisoikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies, Electronic Frontier Finland - Effi ry, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Finnish Information Security Cluster (FISC) – Kyberala ry yhdessä Teknologiateollisuus ry:n kanssa, Helsingin kaupunki, HUS-yhtymä, Hyvinvointiala HALI ry, Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy, Kaupan liitto ry, KEHA-keskus/siviilipalveluskeskus, keskusrikospoliisi, Konflikti - Poliittisen sosiaalityön rihmasto, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Lääkäripalveluyritykset LPY, Maahanmuuttovirasto, Miesten hypogonadikuntoutujien järjestö ry, Niuvanniemen sairaala, oikeusministeriö, Oikeusrekisterikeskus, opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus, Pakolaisneuvonta ry, Poliisihallitus, puolustusministeriö, Rikosuhripäivystys, Suomen sairaanhoitajaliitto, sisäministeriön maahanmuutto-osasto, sisäministeriön rajavartio-osasto, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, sosiaali- ja terveysministeriö, Sosiaalityöntekijäin liitto ry, SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry, suojelupoliisi, Suomen Asianajajat, Suomen Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, tiedusteluvalvontavaltuutettu, tietosuojavaltuutettu, Tulli, Tuomioistuinvirasto, Ulosottolaitos, valtiovarainministeriö, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira, Vanhan Vaasan sairaala, Vantaan sovittelutoimisto, Verohallinto sekä Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Keski-Suomen, Keski-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan, Pirkanmaan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueet. Lisäksi lausunnon antoi kaksi yksityishenkilöä. 

Saapuneista lausunnoista on laadittu lausuntoyhteenveto, joka on julkisesti saatavilla hankesivuilla osoitteessa https://intermin.fi/hankkeet/ tunnuksella SM046:00/2023 . Seuraavassa on kuvattu saatua lausuntopalautetta pääpiirteissään sekä jatkovalmistelussa esitykseen lausuntopalautteen johdosta tehtyjä muutoksia. Esityksen jatkovalmistelu on tehty virkatyönä sisäministeriön poliisiosastolla yhteistyössä erityisesti sisäministeriön rajavartio-osaston ja maahanmuutto-osaston sekä valtiovarainministeriön, puolustusministeriön, Poliisihallituksen, keskusrikospoliisin, suojelupoliisin, Maahanmuuttoviraston, Tullin sekä Puolustusvoimien kanssa.  

Yleisenä huomiona lausuntopalautteesta voidaan todeta, että suuri osa lausunnonantajista kannatti esityksen tavoitteita tai piti niitä tärkeinä ainakin joiltakin osin. Useat lausunnonantajat lausuivat esityksestä vain rajatuilta osin. Viranomaisista varsinkin Poliisihallitus, keskusrikospoliisi, suojelupoliisi, Rajavartiolaitos, Tulli, Ulosottolaitos ja Verohallinto pitävät esitettyjä muutoksia tärkeinä. 

6.2  Tiedonsaanti sosiaali- ja terveydenhuollosta

Lausunnoissa esitettiin huomioita määrällisesti eniten liittyen poliisilakiin ehdotettuihin muutoksiin ja erityisesti tiedonsaantiin sosiaali- ja terveydenhuollosta. Vaikka useimmissa lausunnoissa pidettiin ehdotetun tiedonsaantia sosiaali- ja terveydenhuollosta koskevan sääntelyn selkeyttämistä tarpeellisena, joissakin lausunnoissa sääntelyä pidettiin myös ongelmallisena esimerkiksi hoitoon hakeutumisen näkökulmasta. Lausunnoissa korostettiin tiedonsaantia sosiaali- ja terveydenhuollosta koskevan sääntelyn oikeasuhtaisuuden ja välttämättömyyden arvioinnin tärkeyttä ja tehtiin konkreettisia ehdotuksia ehdotetun sääntelyn selkeyttämiseksi ja oikeasuhtaisuuden varmistamiseksi. Sosiaalityöntekijäin liitto ja Pakolaisneuvonta ilmoittivat nimenomaisesti vastustavansa tiedonsaantiin sosiaali- ja terveydenhuollosta ehdotettuja muutoksia.  

Muutamassa lausunnossa pidettiin puutteena ensinnäkin sitä, ettei tiedonsaantia sosiaali- ja terveydenhuollosta koskeviin säännöksiin ehdotettua pääsääntöä teon vähintään 2 vuoden enimmäisrangaistuksesta ole ollenkaan perusteltu. Useissa lausunnoissa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että tietojen saanti rikosten paljastamiseksi ja selvittämiseksi olisi ehdotetun poliisilain säännöksen mukaan mahdollista joidenkin hyvin lievien rikosten osalta. Huomiota kiinnitettiin myös siihen, että tietojen saantia tulisi rajata ainakin osittain vain rikoksiin, jotka ovat tapahtuneet sosiaali- tai terveydenhuollon tiloissa tai kohdistuneet sosiaali- ja terveydenhuoltoon tai sen työntekijöihin. Oikeusministeriön mukaan säännöskohtaisissa perusteluissa pääsäännöstä poikkeavia omaisuusrikoksia perustellaan omaisuuden suojan loukkaamisella, joka voisi ministeriön käsityksen mukaan toteutua, jos mainittu rikollinen teko kohdistuu nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajaan tai siellä asioivaan tai työskentelevään henkilöön. Ministeriö kiinnitti erityistä huomiota siihen, että perusteluista huolimatta säännöstä ei ole rajattu koskemaan mainittuja tilanteita, vaan se mahdollistaisi pyynnön perusteella syntyvän tiedonantovelvoitteen sellaisessakin tilanteessa, jossa esimerkiksi epäilty näpistysrikos on tapahtunut muualla kuin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa ja omaisuuden suojan loukkauksesta on kärsinyt jokin sellainen taho, jolla ei ole mitään tekemistä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitilan tai siellä työskentelevien tai asioivien henkilöiden kanssa. Näin ollen ehdotettu omaisuusrikoksia koskeva tiedonsaantioikeussääntely vaikuttaa oikeusministeriön mukaan ulottuvan huomattavasti laajempiin rikoksen paljastamis- ja selvittämistilanteisiin kuin mitä säännöksen perusteluissa on esitetty. 

Tiedonsaantia rikosten ennalta estämiseksi ja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi toivottiin erityisesti perusteluissa kuvattavan tarkemmin. Eduskunnan oikeusasiamies pohti myös, onko tietojen saaminen omaisuutta uhkaavan vaaran osalta suhteellisuusperiaatteen mukaista. Lisäksi kansallisen turvallisuuden suojaamisen käsitettä pidettiin varsin laajana ja kiinnitettiin huomiota siihen, ettei säännöksestä käy selvästi ilmi, voisiko kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi tietoja pyytää muukin poliisi kuin suojelupoliisi. Eduskunnan oikeusasiamies kiinnitti huomiota myös yleisemmin suojelupoliisin toimivaltuuksien henkilölliseen kohdentamiseen. Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan on epäselvää, minkä valtuuksien kohdalla, missä tilanteissa ja missä rajoissa tiedustelumenetelmän käyttö voidaan kohdistaa muihin kuin kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavaan toimintaan itse osallistuvaan tai siihen liittyvään henkilöön. Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan salassapidosta poikkeaminen mahdollisesti arkaluontoisten tietojen kohdalla edellyttäisi täsmällisempää sääntelyä siitä, mikä konkreettinen liityntä henkilöllä on toimintaan, josta tiedonhankinta on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Tiedusteluvalvontavaltuutettu totesi puolestaan, että kansallisen turvallisuuden suojaaminen voi olla viranomaisten tehtäviä koskevan sääntelyn yhteydessä riittävän täsmällinen ja tarkkarajainen käsite, mutta viranomaisten toimivaltuuksia koskevan sääntelyn yhteydessä kansallisen turvallisuuden suojaaminen olisi perusteltua kytkeä sellaiseen kansallista turvallisuutta vakavasti vaarantavaan toimintaan, jota tarkoitetaan siviili- ja sotilastiedustelun kohteita koskevissa säännöksissä (poliisilaki 5 a luku 3 §, laki tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa 3 § ja laki sotilastiedustelusta 4 §). Tämä koskee tiedusteluvalvontavaltuutetun mukaan viranomaisten tiedonhankintatoimivaltuuksien ja vaikuttamistoimivaltuuksien lisäksi myös viranomaisten tiedollisia toimivaltuuksia.  

Tiedonsaanti henkilön tavoittamiseksi vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa tai tuomioistuimeen noutamista varten voisi joidenkin lausunnonantajien näkemyksen mukaan vaikuttaa näiden henkilöiden hoitoon hakeutumiseen, mutta esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö totesi olevan perusteltua turvata se, ettei vankeusrangaistusta tai oikeuden istuntoa voi vältellä sosiaali- tai terveydenhuollon toimitiloissa oleskelemalla. Tietojen saanti kadonneen etsinnässä tulisi joidenkin lausujien mukaan olla sidottu siihen, että etsittävä henkilö on hengen tai terveyden vaarassa. Tiedonsaantia sosiaali- ja terveydenhuollosta koskevien säännösten perusteluihin toivottiin myös erilaisia täsmennyksiä. 

Jatkovalmistelussa ehdotettua poliisilain 4 luvun 5 §:n sääntelyä on täsmennetty oikeasuhtaisuuden varmistamiseksi ja säännöskohtaisia perusteluja selkeytetty ottaen huomioon lausuntopalautteessa esiin nostettuja seikkoja. Pykälän kohtien numerointia on jatkovalmistelussa muutettu. Lausuntokierroksella ollut 1 kohta on selvyyden vuoksi jaettu kolmeksi eri kohdaksi. Säännöstä on muutettu siten, että tiedonsaantia rikoksen paljastamiseksi ja selvittämiseksi niiden tekojen osalta, joista säädetty ankarin rangaistus on alle 2 vuotta vankeutta, on rajattu oikeusministeriön lausunnon perusteella omaisuusrikosten osalta ainoastaan tekoihin, jotka kohdistuvat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajaan tai siellä asioivaan tai työskentelevään henkilöön. Rajaus on lisätty koskemaan myös järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamista, vahingontekoa ja toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoa. Pykälän 4 kohtaa ei ole jatkovalmistelussa muutettu, mutta perusteluja on tältä osin täydennetty. Kansallisen turvallisuuden osalta pykälän 5 kohtaa on täsmennetty tiedusteluvalvontavaltuutetun lausunnon perusteella siten, että tietoja voisi saada kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi sitä vakavasti uhkaavalta toiminnalta, mikä lisäisi säännöksen täsmällisyyttä ja millä korostettaisiin myös sitä, että vain suojelupoliisi voisi saada tietoja tämän lainkohdan nojalla. Vastaavaa muotoilua ”kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi sitä vakavasti uhkaavalta toiminnalta” on käytetty myös muualla lainsäädännössä säädettäessä suojelupoliisin tiedonsaannista (ks. esimerkiksi verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annettu laki (1346/1999), Finanssivalvonnasta annettu laki (878/2008) ja Harmaan talouden selvitysyksiköstä annettu laki (1207/2010), joita on arvioitu suojelupoliisin tiedonsaannin osalta eduskunnassa viimeksi vuonna 2025). Pykälän 6 kohdassa ne henkilöt, joista tietoja voisi saada tuomioistuimeen noutamiseksi, on jatkovalmistelussa rajattu rikosasian vastaajiin sääntelyn täsmentämiseksi. Kadonneiden henkilöiden etsinnän osalta (7 kohta) ei ole pidetty perusteltuna rajata tiedonsaantia ainoastaan hengen tai terveyden vaarassa oleviin. Säännöksellä tavoitellaan selkeyttä verrattuna nykytilaan ja sitä, että poliisi voisi saada aina kadonneen etsintään liittyvissä tilanteissa tiedon siitä, onko henkilö esimerkiksi sairaalassa vai ei, jotta turhilta laajemmilta etsintätoimenpiteiltä voidaan välttyä. Säännöksen perusteluja on täydennetty myös tältä osin. 

Rajavartiolaitoksen henkilötietolain 20 a §:n ja Tullin rikostorjuntalain 14 a §:n osalta oikeusministeriö totesi lausunnossaan, että Rajavartiolaitoksen ja Tullin toimivalta tutkia erilaisia rikoksia on huomattavasti suppeampi kuin poliisin. Oikeusministeriö katsoi, että esityksen jatkovalmistelussa esitystä olisi hyvä täydentää esimerkein arviolla siitä, mitkä ovat niitä rikoksia, joissa Rajavartiolaitoksen ja Tullin tietotarpeet ovat välttämättömiä nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajalta. Sääntelyä voisi oikeusministeriön mukaan olla perusteltua täsmentää koskemaan ainoastaan tiettyjä rikoksia, joiden tutkimiseen Rajavartiolaitoksella ja Tullilla on toimivaltuudet ja joissa kyseiset tietotarpeet arvioidaan välttämättömiksi. Jatkovalmistelussa asiaa on arvioitu ja säännöksissä on pitäydytty edelleen vähintään 2 vuoden enimmäisrangaistuksessa, mutta säännöskohtaisia perusteluja on täydennetty tältä osin. Myös poliisilain säännöksessä pääsääntönä rikosten selvittämisen ja paljastamisen osalta on vähintään 2 vuoden enimmäisrangaistus. Rajavartiolaitoksen ja Tullin säännökset vastaavat tätä pääsääntöä, mutta tiedonsaantioikeudet ovat muutoin rajatummat kuin poliisin tiedonsaantioikeus. 

Lausunnoissa esitettiin myös vaikutusten arviointiin liittyviä huomioita. Erityisesti vaikutusten arvioinnin tarkentamista toivottiin hoitoon hakeutumisen näkökulmasta. Ehdotetun tiedonsaantia sosiaali- ja terveydenhuollosta koskevan sääntelyn vaikutuksista oli lausunnoissa myös erisuuntaisia näkemyksiä. Vaikutusten arviointia on täsmennetty ottaen huomioon jatkovalmistelussa säännökseen tehdyt muutokset. 

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toimijoiden lausunnoissa tuotiin esiin myös, että poliisin tietopyyntöjen perusteluissa on nykyisin puutteita. Koulutuksen ja ohjeistuksen merkitystä käytännön lainsoveltajan näkökulmasta korostettiin useassa lausunnossa ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksen päivittämistä pidettiin tärkeänä. Muutamissa lausunnoissa toivottiin myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvän tiedonsaanti- ja luovutussääntelyn kokonaistarkastelua. Jatkovalmistelussa on huomioitu erityisesti ohjeistuksen ja koulutuksen merkitys ja esityksen tekstejä on siihen liittyen täydennetty. Tämän hankkeen puitteissa ei ole ollut mahdollista tehdä toivottua sääntelyn kokonaistarkastelua, vaan tällainen tarkastelu kuuluisi sosiaali- ja terveysministeriössä tehtäväksi. 

6.3  Tietojen luovuttaminen

Useita huomioita esitettiin myös poliisin tietojen luovuttamista koskevasta ehdotetusta poliisilain 7 luvun 2 §:n sekä Tullin ja Rajavartiolaitoksen vastaavasta sääntelystä. Useat ehdotettuun sääntelyyn kantaa ottaneet pitivät tärkeänä tietojen luovuttamista koskevan sääntelyn kehittämistä ja oma-aloitteisen tiedonluovuttamisen mahdollistamista. Muutamassa lausunnossa tuotiin kuitenkin esiin, että tietoja pitäisi luovuttaa vain pyynnöstä. Esityksen nimenomaisena tarkoituksena on ollut mahdollistaa poliisille, Tullille ja Rajavartiolaitokselle myös tietojen oma-aloitteinen luovuttaminen, joten tältä osin esitykseen ei ole jatkovalmistelussa tehty muutoksia. 

Säännösten ehdotettuja muotoiluja pidettiin joissakin lausunnoissa varsin laajoina ja sääntelyn täsmentäminen jatkovalmistelussa nähtiin tärkeäksi. Lausunnoissa viitattiin perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntöön siitä, miten tietojen saantia ja luovuttamista koskeva sääntely pitäisi lähtökohtaisesti sitoa tarpeellisuuteen tai välttämättömyyteen. Tältä osin lausuntopalautteessa toivottiin kattavampia perusteluja. Esimerkiksi oikeusministeriön mukaan tulisi pohtia, voisiko tärkeän yleisen tai yksityisen edun luovutuskriteerin sitoa välttämättömään. Tiedusteluvalvontavaltuutetun mukaan ehdotukset ovat erityiseen yksittäistapauskohtaiseen harkintaan kytkettyinä hyväksyttävissä. Kun tietojen luovuttamista ei ole rajattu säädöstasolla tarkemmin esimerkiksi luovutettavien tietojen tyyppien tai vastaanottajatahojen osalta, voisi tiedusteluvalvontavaltuutetun mukaan olla perusteltua, että luovutettavien tietojen edellytettäisiin olevan muidenkin kuin erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien henkilötietojen osalta käyttötarkoituksensa kannalta tarpeellisten sijasta käyttötarkoituksensa kannalta välttämättömiä ja että tietojen luovuttamista koskevaan päätöksentekoon liitettäisiin asteellista toimivaltaa koskeva sääntely. Pykälän 2 momentin osalta tiedusteluvalvontavaltuutettu ja suojelupoliisi kiinnittivät huomiota siihen, että nykyään lainsäädännössä on tapana käyttää ”valtion turvallisuuden varmistamisen” sijasta ilmaisua ”kansallisen turvallisuuden suojaaminen”. Lisäksi säännöskohtaisiin perusteluihin esitettiin lausunnoissa erilaisia huomioita. 

Lausuntopalautteen perusteella säännöstä on täsmennetty 1 momentin osalta oikeusministeriön ehdottamalla tavalla eli tärkeän yleisen tai yksityisen edun luovutuskriteeri olisi sidottu välttämättömään. Vastaava muutos on tehty Rajavartiolaitoksen ja Tullin säännöksiin. Poliisilain säännökseen on jatkovalmistelussa lisätty myös asteellista toimivaltaa koskeva sääntely. Pykälän 2 momentin ilmaisu ”valtion turvallisuuden varmistamiseksi” on muutettu muotoon ”kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi” lausuntopalautteessa ehdotetun mukaisesti. Tällä muutoksella ei olisi tarkoitus muuttaa nykytilaa. Säännöskohtaisia perusteluja on myös jatkovalmistelussa täydennetty huomioiden lausuntopalautteessa esitettyjä seikkoja. 

Ehdotetun poliisilain 7 luvun 2 §:n 3 momentin kriittiseen infrastruktuuriin liittyvien kriittisten toimijoiden joukkoa ehdotettiin muutamissa lausunnoissa laajennettavaksi. Vaihtoehtoina sille, että kriittiset toimijat olisi rajattu yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetussa laissa tarkoitettuihin toimijoihin, lausunnoissa ehdotettiin tietojen luovuttamisen laajentamista NIS2-sääntelyn (kyberturvallisuuslaki) tai huoltovarmuuslainsäädännön mukaisille toimijoille tai erillisen kansallisen määritelmän käyttämistä kriittisten toimijoiden määrittelyssä. Kriittiseen infrastruktuuriin liittyvien toimijoiden määrittely ei ole vakiintunut, joten jatkovalmistelussa päädyttiin säilyttämään tiedon luovuttamista koskevassa sääntelyssä viittaus muussa lainsäädännössä määriteltyihin toimijoihin. Näin lainsoveltajalle ei jäisi epäselvyyttä siitä, mille toimijoille tietoja voidaan sääntelyn nojalla luovuttaa. Sääntelyä on lausuntokierroksen jälkeen laajennettu kattamaan myös kyberturvallisuuslain 3 §:ssä tarkoitetut toimijat. Vastaava muutos on tehty Rajavartiolaitoksen hallintolain 17 a §:ään ja Tullin rikostorjuntalain 4 luvun 2 §:ään. Huoltovarmuuslainsäädäntöä ollaan uudistamassa parhaillaan työ- ja elinkeinoministeriön hankkeessa (TEM085:00/2023) ja uudistukseen sisältyy myös tietojen saantia ja luovuttamista koskevaa sääntelyä, joten tässä esityksessä ei ole arvioitu tarpeelliseksi laajentaa poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin sääntelyä tältä osin.  

Poliisilain 7 luvun 6 §:n kumoamiseen liittyen sekä tietosuojavaltuutettu että Poliisihallitus ovat kiinnittäneet huomiota turvallisuusselvityslain mukaiseen menettelyyn. Turvallisuusselvityslaissa on säädetty menettelystä, jonka tarkoituksena on ehkäistä toimintaa, joka voi vahingoittaa valtion turvallisuutta, maanpuolustusta, Suomen kansainvälisiä suhteita, yleistä turvallisuutta tai muuta niihin verrattavaa yleistä etua taikka erittäin merkittävää yksityistä taloudellista etua taikka edellä tarkoitettujen etujen suojaamiseksi toteutettavia turvallisuusjärjestelyjä. Turvallisuusselvityslaissa on yksityiskohtaisesti säädetty turvallisuusselvityksissä käytettävistä tiedonlähteistä ja myös rekisteröidyn oikeusturvasta. Tietosuojavaltuutetun mukaan ehdotukseen tulisi esimerkiksi lisätä nimenomainen säännös, jossa todettaisiin, että poliisi ei voi pyynnöstä tai oma-aloitteisesti luovuttaa tietoja sellaisissa tapauksissa, jotka kuuluvat turvallisuusselvityslain soveltamisalaan. Poliisihallitus puolestaan ehdotti täsmennettäväksi 7 luvun 2 §:n 1 momentin kirjausta siten, että siinä viitattaisiin nimenomaisesti turvallisuusselvityslakiin. Jatkovalmistelussa poliisilain 7 luvun 2 §:n 1 momentin viimeisen virkkeen voimassa olevaa lakia vastaava kirjaus on arvioitu riittäväksi. 

6.4  Tietojen saanti yksityisiltä tahoilta

Lausunnoissa esitettiin huomioita myös ehdotettuun tiedonsaantia yksityisiltä tahoilta koskevaan sääntelyyn (poliisilain 4 luvun 3 § sekä Rajavartiolaitoksen ja Tullin vastaava sääntely). Lausunnoissa kiinnitettiin huomiota erityisesti ennalta estämisen ja estämisen käsitteisiin, sekä tiedonsaannin sitomiseen tarpeellisuuskriteeriin. Poliisihallitus esitti, että tiedonsaannin kriteerinä henkeä ja terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi ei pitäisi olla se, että vaara on välittömästi uhkaava. Poliisihallituksen mukaan tiedonsaantioikeus henkeä tai terveyttä välittömästi uhkaavan vaaran torjumiseksi on erityisesti vallitsevassa toiminta- ja turvallisuusympäristössä hyvin tärkeä, mutta välittömästi-kriteeri asettaa tiedonsaantikynnyksen edelleen liian korkeaksi. Säännöksissä on jatkovalmistelussa pitäydytty ennalta estämisen käsitteessä sekä tarpeellisuuskriteerissä säännöskohtaisista perusteluista ja säätämisjärjestysperusteluista tarkemmin ilmenevin perustein. Jatkovalmistelussa sääntelystä on poistettu välittömästi-kriteeri Poliisihallituksen ehdottamalla tavalla, jotta sääntely soveltuisi myös tapauksiin, jossa henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran tiedetään hyvin suurella todennäköisyydellä toteutuvan, mutta tiedossa ei ole, toteutuuko se välittömästi. 

Oikeusministeriön ja liikenne- ja viestintäministeriön lausunnoissa tuotiin esiin sääntelyn yhteys sähköisen viestinnän tietosuojadirektiiviin ja sitä koskevaan EUT:n ratkaisukäytäntöön. Lausuntojen johdosta säätämisjärjestysperusteluja on täydennetty kyseiseen direktiiviin ja ratkaisukäytäntöön liittyen (jakso 11.2.4). 

Lausunnoissa nostettiin esiin myös yritysvaikutusten arviointi siltä osin, kun kyse on tiedonsaannista yksityisiltä tahoilta. Näiltä osin vaikutusten arviointia on jatkovalmistelussa täydennetty. Lausunnoissa esitettiin myös huomioita kustannusten korvaamisesta. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n mukaan kustannusten korvaaminen olisi syytä huomioida esityksen jatkovalmistelussa, mutta myös laajemmin omana lainsäädäntöhankkeenaan. Tämän esityksen jatkovalmistelussa ei ole tehty muutoksia kustannusten korvaamista koskeviin säännöksiin, koska kustannusten korvaamiseen liittyviä kysymyksiä tulisi selvittää tätä hanketta laajemmin. 

Uhkasakkoa koskevan sääntelyn osalta (ehdotettu poliisilain 4 luvun uusi 4 §) suojelupoliisi kiinnitti huomiota siihen, että uhkasakon asettamisvelvollisuus on rajattu koskemaan vain rikosten ennalta estämiseksi, paljastamiseksi ja selvittämiseksi tarpeellisten tietojen saantia. Poliisin oikeuden asettaa uhkasakko tulisi suojelupoliisin mukaan koskea myös muita luvun 3 §:n 1 ja 2 momentissa säädettyjä tarkoituksia varten tapahtuvaa tiedonsaantia. Uhkasakon soveltamisalaa on jatkovalmistelussa muutettu suojelupoliisin ehdotuksen mukaisesti. Suomen Asianajajat puolestaan katsoi, että uhkasakon asettaminen olisi tarpeetonta, koska riittävänä olisi pidettävä rikoslain 16 luvun 2 §:ssä sanktioitua virkamiehen vastustamista. Jatkovalmistelussa uhkasakkoa koskeva säännös on nähty edelleen tarpeelliseksi. Rikoslain 16 luvun 2 §:n mukaan, jos virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty, rikoksentekijä on tuomittava virkamiehen vastustamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Kyseisen säännöksen ei voida katsoa soveltuvan tilanteisiin, joissa yksityinen yhteisö tai henkilö jättää antamatta tietoja poliisille poliisin pyynnöstä huolimatta.  

6.5  Maahanmuuttoviraston mahdollisuus luovuttaa tietoja etsintäkuulutetun läsnäolosta

Keskusrikospoliisi ja suojelupoliisi kannattivat muutosehdotusta, jolla mahdollistettaisiin Maahanmuuttoviraston oma-aloitteinen tietojen luovuttaminen poliisille liittyen etsintäkuulutettuihin henkilöihin. Myös Maahanmuuttovirasto piti kannatettavana, että maahanmuuttohallinnon sisällä viranomaisten välistä tiedonvaihtoa edistetään tiedonsaantia ja tietojen luovutuksia täsmentävillä säännöksillä, joilla edistetään laintasoisesti viranomaisyhteistyön sujuvuutta. Pakolaisneuvonta ilmoitti vastustavansa sitä, että Maahanmuuttovirastolle lisättäisiin oikeus luovuttaa poliisille oma-aloitteisesti tieto etsintäkuulutetun henkilön läsnäolosta.  

Eduskunnan oikeusasiamies, apulaisoikeuskansleri ja oikeusministeriö kiinnittivät lausunnoissaan huomiota maahanmuuttohallinnon henkilötietolakiin ehdotettujen muutosten muotoiluun. Maahanmuuttovirasto puolestaan esitti säännösten logiikkaan ja käytännön soveltamiseen liittyviä huomioita sekä toivoi esityksen perusteluihin täsmennyksiä. Lausuntojen johdosta jatkovalmistelussa on päädytty valmistelemaan uusi säännös maahanmuuttohallinnon henkilötietolain 13 §:n 5 momentiksi lausuntokierroksella olleiden 11 §:n 1 momentin uuden 9 kohdan ja 2 momentin muutosten sijasta. Säännöksen säännöskohtaisia perusteluja on muutettu ja täydennetty uutta muotoilua vastaavaksi. Myös vaikutusten arviointia koskevaa jaksoa on täsmennetty Maahanmuuttoviraston lausunnon johdosta. 

6.6  Muita huomioita

Apulaisoikeuskansleri totesi lausunnossaan, että Tullin henkilötietolain 4 §:n rajoitusta käsitellä (mukaan lukien saada ja luovuttaa) erityisiä henkilötietoryhmiä ei sellaisenaan löydy poliisin tai Rajavartiolaitoksen henkilötietolaeista. Siten, kun ehdotuksella pyritään henkilötietojen vaivattomampaan liikkuvuuteen, tulisi jatkovalmistelussa kiinnittää huomiota siihen, tarvitseeko poliisia tai Rajavartiolaitosta koskevassa sääntelyssä rajoittaa tietojen liikkeitä erityisesti arkaluonteisten taikka erityisten henkilötietoryhmien osalta. Tältä osin ei ole arvioitu tarpeelliseksi tehdä muutoksia voimassa olevaan lainsäädäntöön, sillä Tullin henkilötietolain 4 §:ää vastaava sääntely löytyy poliisin henkilötietolain 15 §:stä sekä Rajavartiolaitoksen henkilötietolain 4 §:stä. Sääntelyä on selostettu jaksoissa 2.1.2 sekä 11.2.2. Jatkovalmistelussa edellä mainitun sääntelyn merkitystä on avattu myös säännöskohtaisissa perusteluissa. 

Valtiovarainministeriö totesi, että taloudellisia vaikutuksia viranomaisten tietojärjestelmiin tulisi arvioida myös Rajavartiolaitoksen ja Tullin näkökulmasta. Vaikutusten arviointia on tältä osin täydennetty. Valtiovarainministeriö totesi lausunnossaan, että tiedonhallintalain 22–24 §:ssä säädetään tietojen luovuttamisesta teknisen rajapinnan avulla viranomaisten välillä (22 §), viranomaisen tietovarannon tietoihin kohdistuvan katseluyhteyden avaamisesta toiselle viranomaiselle (23 §) ja tietoaineistojen luovuttamisesta teknisen rajapinnan avulla muille kuin viranomaisille (24 §). Ministeriö esitti, että jatkovalmistelussa tarkasteltaisiin vielä, kattavatko edellä mainitut tietojen luovuttamisen osapuolet kaikki tietojen luovuttamiset ja saamiset, joiden osalta on ajateltu sovellettavan tiedonhallintalakia. Tiedonhallintalaissa ei esimerkiksi säädetä viranomaisen oikeudesta saada tietoja yksityiseltä teknisen rajapinnan tai katseluyhteyden avulla. Jos tietojen luovuttamisen tavasta on ajateltu, että siitä sovitaan näissä tilanteissa lainsäädännön rajoissa, niin asia ei edellytä tarkempaa sääntelyä. Asiaa on käsitelty hankkeen perusvalmistelun aikana hankkeen työryhmässä, eikä jatkovalmistelussa nähty tarvetta tehdä tältä osin muutoksia. 

Perusoikeusarviointiin ja perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntöön kiinnitettiin useissa lausunnoissa huomiota. Erityisesti lausunnoissa toivottiin tarkempaa arviota henkilötietojen suojan näkökulmasta. Huomiota kiinnitettiin tietosuoja-asetuksen ja rikosasioiden tietosuojadirektiivin mukaisen liikkumavaran arviointiin, käyttötarkoitussidonnaisuuteen sekä henkilötietojen käsittelyn aiheuttamien riskien arviointiin. Myös ehdotusten arviointia suhteessa EUT:n oikeuskäytäntöön ja sähköisen viestinnän tietosuojadirektiiviin pidettiin toivottavana. Apulaisoikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies pitivät perusteltuna perustuslakivaliokunnan lausunnon pyytämistä. Erityisesti esityksen säätämisjärjestysperusteluja on täydennetty lausuntopalaute huomioon ottaen. 

Puolustusministeriö tunnisti tarpeen arvioida myös Puolustusvoimia koskevan lainsäädännön osalta, tarvitaanko kyseiseen lainsäädäntöön vastaavia muutoksia kuin poliisille, Rajavartiolaitokselle ja Tullille oli esitysluonnoksessa ehdotettu. Käytännössä voisi aiheuttaa ongelmia, jos Puolustusvoimia koskeva lainsäädäntö olisi eriävää suhteessa poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin vastaavaan sääntelyyn. Puolustusministeriön ja Puolustusvoimien kanssa yhteistyössä valmistellut muutokset puolustusvoimista annettuun lakiin, sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa annettuun lakiin ja henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annettuun lakiin on jatkovalmistelussa lisätty esityksen liitelaeiksi. 

Esitykseen on lausuntopalautteen perusteella tehty myös muita pienempiä muutoksia. Lausuntopalautteen johdosta tehtyjen muutosten lisäksi jatkovalmistelussa esitykseen on tehty sellaisia muutoksia, joilla on toteutettu voimassa olevassa lainsäädännössä havaittuja teknisluonteisempia päivitystarpeita. 

Eräät lausunnonantajat ehdottivat lausunnoissaan myös sellaisia muutoksia, jotka eivät suoraan liity tämän hankkeen toimeksiantoon. Jatkovalmistelussa katsottiin, ettei näitä ehdotuksia ole mahdollista arvioida tämän hankkeen puitteissa. 

Lausuntokierroksen jälkeen jatkovalmisteltu hallituksen esitysluonnos lähetettiin valtioneuvoston oikeuskanslerin ennakkotarkastettavaksi 31.10.2025. Esitystä on täydennetty oikeuskanslerinviraston ennakkotarkastusmuistiossa (13.11.2025) esitettyjen huomioiden pohjalta. 

7.1  Poliisilaki

4 luku Tekninen valvonta ja tiedonsaantioikeudet 

3 §.Tietojen saanti yksityiseltä yhteisöltä tai henkilöltä. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että poliisilla olisi oikeus päällystöön kuuluvan poliisimiehen pyynnöstä saada yksityiseltä yhteisöltä tai henkilöltä rikosten ennalta estämiseksi, paljastamiseksi tai selvittämiseksi tai henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi taikka pidätettäväksi, vangittavaksi tai kiinniotettavaksi määrätyn etsintäkuulutetun tavoittamiseksi tarvittavia tietoja yhteisön jäsentä, tilintarkastajaa, toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai työntekijää velvoittavan yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden estämättä.  

Momentissa rikoksen estäminen muutettaisiin rikosten ennalta estämiseksi. Uusi muotoilu vastaisi poliisilain 1 luvun 1 §:n sanamuotoa. Poliisilain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan rikoksen estämisellä tarkoitetaan toimenpiteitä, joiden tavoitteena on estää rikos, sen yritys tai valmistelu, kun henkilön toiminnasta tehtyjen havaintojen tai siitä muuten saatujen tietojen vuoksi voidaan perustellusti olettaa hänen syyllistyvän rikokseen, taikka keskeyttää jo aloitetun rikoksen tekeminen tai rajoittaa siitä välittömästi aiheutuvaa vahinkoa tai vaaraa. Rikoksen estämisestä on kysymys silloin, kun teko kyettäisiin estämään ennen kuin tunnusmerkistön mukaiseen täytäntöönpanotoimeen on ryhdytty (HE 224/2010 vp, s. 89). Poliisilain 1 luvun 1 §:ssä tarkoitettu rikosten ennalta estäminen on kuitenkin käsitteenä laaja-alaisempi kuin rikoksen estäminen. Rikoksen ennalta estäminen kattaisi myös rikoksen estämisen. Vuoden 1995 poliisilain esitöiden mukaan rikostorjunta on poliisille kuuluva tehtäväkokonaisuus, jossa rikosten ennalta estämiseen ja selvittämiseen kuuluvia toimenpiteitä ei ole mahdollista erottaa toisistaan (HE 57/1994 vp, s. 59). Maininnassa korostuu poliisin tehtäväkentän monimutkaisuus ja laaja-alaisuus. Rikosten ennalta estämisellä tavoitellaan ensisijaisesti preventiivisyyttä, jossa potentiaalisiin rikoksentekijöihin vaikutetaan jo ennen kuin rikosta on tapahtunut. Poliisin moniviranomaisyhteistyönä toteuttama Ankkuritoimintamalli on esimerkki tällaisesta varhaisen vaiheen turvallisuustyöstä (HE 242/2018 vp, s. 66). 

Lisäksi momenttiin lisättäisiin rikoksen paljastaminen. Poliisin tehtäviin on poliisilain vuonna 2014 voimaan tulleessa uudistuksessa lisätty rikosten ennalta estämisen ja selvittämisen lisäksi rikosten paljastaminen, joka nyt lisättäisiin tietojen saantiin yksityiseltä yhteisöltä tai henkilöltä oikeuttavaan säännökseen. Poliisilain 5 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan rikoksen paljastamisella tarkoitetaan toimenpiteitä, joiden tavoitteena on selvittää, onko esitutkinnan aloittamiselle esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta, kun henkilön toiminnasta tehtyjen havaintojen tai siitä muuten saatujen tietojen vuoksi voidaan olettaa, että rikos on tehty. Kyseisen lainkohdan perustelujen (HE 224/2010 vp, s. 90) mukaan paljastamisella tarkoitettaisiin rikoksen estämisen ja selvittämisen väliin jäävää harmaata aluetta. Esimerkkinä on mainittu tilanne, jossa vihjetietojen mukaan rikos olisi jo tehty, mutta konkreettista perustetta epäilylle ei vielä ole eli ehdotetun esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua syytä epäillä rikosta -kynnystä ei ole ylitetty. Rikoksen paljastamisessa tarkoituksena on saada selville jo tehdyn rikoksen välittömästi merkityksellisiä seikkoja esitutkinnan aloittamisen perustaksi, kuten rikostunnusmerkistöön kuuluvat elementit sekä tekijä, tekoaika ja -paikka. Kysymys ei siten olisi rikoksen selvittämisestä, koska esitutkinnan käynnistämisen edellytykset puuttuvat, eikä myöskään rikoksen estämisestä, koska rikos oletetaan jo tehdyksi. Paljastamisen lisäämisellä 1 momenttiin korjattaisiin lainsäädännössä oleva selkeä puute ja yhdenmukaistettaisiin tältä osin myös poliisin tiedonsaantia koskevaa sääntelyä Tullin ja Rajavartiolaitoksen sääntelyn kanssa. Poliisi on yleistoimivaltainen esitutkintaviranomainen eikä ole perusteltua, että poliisin tiedonsaantioikeus on tältä osin suppeampi kuin muilla esitutkintaviranomaisilla.  

Momenttiin lisättäisiin myös tiedonsaantioikeus henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi. Vaaratilanteissa poliisin tavoitteena on selvittää vaaraa aiheuttavan tai vaarassa olevan henkilön tai henkilöiden henkilöllisyys ja paikantaa kyseinen henkilö tai henkilöt. Tällaisessa tilanteessa poliisi voisi pyytää tiedon esimerkiksi verkkoviestin IP-osoitteesta kirjoittajan henkilöllisyyden selvittämiseksi. Kun IP-osoite on poliisin tiedossa, poliisin olisi mahdollisuus edelleen selvittää pykälän nojalla tiedot IP-osoitteen käyttäjästä. Poliisi voi voimassa olevan lainsäädännön nojalla käyttää henkilön paikantamiseen akuuteissa henkeä tai terveyttä uhkaavissa vaaratilanteissa esimerkiksi niin sanottua hätäpaikannusta (sähköisen viestinnän palveluista annettu laki 321 §) tai mahdollisesti televalvontaa (poliisilaki 5 luku 8 § 3 momentti). Tietojen saanti vaaratilanteissa mahdollistaisi esimerkiksi vaaran kohteena olevan varoittamisen tai muun reagoimisen tilanteissa, joissa henkilön arvioidaan olevan hengen ja terveyden vaarassa. 

Poliisin tiedonsaanti yksityiseltä yhteisöltä tai henkilöltä mahdollistettaisiin myös tilanteissa, joissa poliisi tarvitsee tietoja pidätettäväksi, vangittavaksi tai kiinniotettavaksi määrätyn etsintäkuulutetun tavoittamiseksi. Poliisimiehellä on poliisilain 2 luvun 3 §:n nojalla oikeus ottaa kiinni etsintäkuulutettu, joka toimivaltaisen viranomaisen antaman kuulutuksen mukaan on vangittava tai otettava säilöön. Poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni myös muu henkilö, jonka tuomioistuin on määrännyt noudettavaksi tuomioistuimeen, vangittavaksi tai otettavaksi säilöön. Etsintäkuulutuksen määritelmästä ei ole säädetty laissa, vaikkakin useissa viranomaisten toimintaa koskevissa laeissa käytetään etsintäkuulutuksen käsitettä. Poliisilain esitöiden mukaan poliisin antamalla etsintäkuulutuksella tarkoitetaan asianomaisen poliisiviranomaisen päätökseen perustuvaa ilmoitusta, joka poliisin rekisterin avulla saatetaan viranomaisten tiedoksi ja jossa pyydetään tietyn henkilön tavoittamiseksi tarpeellisia tietoja. Kuulutuksen tarkoituksena on saada etsittyyn henkilöön tai hänen hallussaan olevaan omaisuuteen kohdistetuksi kuulutuksessa yksilöity virkatoimi. Etsintäkuulutuksiin liittyvien toimenpiteiden ja etsintäkuulutetun kiinniottamisen yhteydessä on tärkeää kiinnittää huomiota poliisilain 1 luvussa säädettyihin periaatteisiin, erityisesti suhteellisuusperiaatteeseen ja vähimmän haitan periaatteeseen (HE 224/2010 vp, s. 75–76). Poliisilain 2 luvun 3 §:ssä kysymyksessä ei ole itsenäinen toimenpide, vaan etsintäkuulutuksen antaneen toimivaltaisen poliisi- tai muun viranomaisen määräämän vapauteen kohdistuvan toimenpiteen täytäntöönpano. Etsintäkuulutus ei ole itsenäinen pakkokeino, vaan keino tavoittaa henkilö, jolta laillisella perusteella on riistettävä vapaus (HE 275/2022 vp, s. 7). 

Käytännössä kyse voisi olla esimerkiksi etsintäkuulutetun jäljittämisestä pyytämällä pankkikortin käyttötietoja. Poliisilla voisi olla perusteltu tarve pyytää pankkikortin käyttötietoja esimerkiksi tilanteissa, joissa henkilö on etsintäkuulutettu, kun henkilö on jäänyt palaamatta vankilomalta, henkilö on poistunut luvatta avovankilasta tai henkilö ei ole ilmoittautunut suorittamaan vankeusrangaistusta. Näissä tilanteissa Rikosseuraamuslaitos voi etsintäkuuluttaa henkilön vankeuslain 2 luvun 2 a §:n nojalla. Jos kyse on rikoslain 16 luvun 16 §:ssä tarkoitetusta vangin karkaamisesta, poliisi voi saada tietoja jo nykyisen sääntelyn nojalla rikoksen selvittämiseksi.  

Pykälän 2 momentin ensimmäistä virkettä muutettaisiin siten, että poliisilla olisi yksittäistapauksessa oikeus pyynnöstä saada viestinnän välittäjältä tai tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajalta yhteystiedot sellaisesta teleosoitteesta, jota ei mainita julkisessa luettelossa, taikka teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöivät tiedot tai palvelun käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeelliset tiedot, jos tiedot ovat tarpeen poliisille kuuluvan tehtävän suorittamiseksi. Momentin jälkimmäinen virke säilyisi ennallaan. Ehdotettujen muutosten taustalla on toimintaympäristön muutokset, erityisesti yhteiskunnan digitalisaatio ja siihen liittyvä teknologinen kehitys, joiden takia nykyinen sääntely ei enää kaikilta osin vastaa käytännön tarpeisiin. Palveluketjuun voi liittyä useampia eri palvelun tarjoajia, joilla on eri tehtäviä ja rooli palvelun tuottamisessa, vaikka palvelun tarjoaja ei itsessään välitä viestintää.  

Tietopyyntöjen kohteena voisi jatkossa olla viestinnän välittäjä tai tietoyhteiskunnan palvelun tarjoaja säännöksessä nykyisin mainittujen teleyrityksen ja yhteisötilaajan sijasta. Uusi muotoilu kattaisi siten aiempaa laajemman joukon erilaisia toimijoita sekä kaikki palvelun tarjoamiseen osallistuvat eri toimijat, joilta poliisi voisi saada tietoja tehtäviensä suorittamiseksi. Viestinnän välittäjällä tarkoitettaisiin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 36 kohdan mukaisesti teleyritystä, yhteisötilaajaa ja sellaista muuta tahoa, joka välittää sähköistä viestintää muutoin kuin henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiin. Kyseisen lain esitöiden (HE 221/2013 vp, s. 92) mukaan viestinnän välittäjinä ei kuitenkaan pidetä sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain (460/2003, jäljempänä sananvapauslaki ) mukaisia verkkoviestien (mukaan lukien verkkojulkaisut) tarjollapitäjiä tai julkaisutoiminnan harjoittajia. Näin ollen esimerkiksi julkisen keskustelupalstan tai muun yleisölle saataville tarkoitetun viestinnän tarjollapitoa internetissä ei pidettäisi viestinnän välittäjän toimintana vaan muuna tietoyhteiskunnan palvelun tarjoamisena, mikäli käsitteen osatekijät täyttyvät. Tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajalla tarkoitettaisiin palvelun tarjoajaa, joka tarjoaa sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 29 kohdassa tarkoitettuja tietoyhteiskunnan palveluita. Tietoyhteiskunnan palvelulla tarkoitetaan edellä mainitun lainkohdan mukaan sähköisenä etäpalveluna vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä tavallisesti korvausta vastaan toimitettavaa palvelua.  

Poliisilla olisi nykyistä vastaavasti oikeus saada yhteystiedot sellaisesta teleosoitteesta, jota ei mainita julkisessa luettelossa, taikka teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöivät tiedot. Lisäksi pykälästä kävisi jatkossa selvästi ilmi, että poliisilla olisi oikeus saada palvelun käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeelliset tiedot. Käyttäjällä tarkoitettaisiin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 7 kohdan mukaisesti luonnollista henkilöä, joka palvelun tilaajana tai muuten käyttää viestintäpalvelua tai lisäarvopalvelua. Tilaajalla tarkoitettaisiin puolestaan kyseisen lain 3 §:n 30 kohdan mukaisesti oikeushenkilöä ja luonnollista henkilöä, joka on muuta kuin teletoimintaa varten tehnyt sopimuksen viestintäpalvelun tai lisäarvopalvelun toimittamisesta. Poliisi voisi tietopyynnön nojalla saada sellaiset tarpeelliset tiedot, joiden avulla käyttäjän tai tilaajan tunnistaminen olisi mahdollista. Lisäyksellä selvennettäisiin nykytilaa ja käytännössä kyse olisi vastaavanlaisista tiedosta, joita poliisi saa jo nykyisen sääntelyn nojalla.  

Käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeellisilla tiedoilla tarkoitettaisiin esimerkiksi IP-osoitteita ja tarvittaessa lisäksi asiaan liittyviä lähdeporttitietoa ja aikaleimaa, eli päivämäärää ja kellonaikaa, tai näiden tunnisteiden teknisiä vastineita ja niihin liittyviä tietoja. IP-osoitteet sekä yhteysnumerot ja niihin liittyvät tiedot ovat ratkaisevia esimerkiksi rikostutkinnoissa, joissa epäillyn henkilöllisyys ei ole tiedossa. Käänteisesti kyse voi olla myös tilanteesta, jossa rikokseen liittyvä IP-osoite ja mahdollinen aikaleima sekä porttitieto on jo hankittu muiden pakkokeinojen, esimerkiksi televalvonnan, avulla taikka jossa rikoksen uhri viestinnän osapuolena on toimittanut poliisille viestintään liittyviä tunnistetietoja ja tavoitteena on enää tunnistaa poliisin tiedossa olevaan viestintätapahtumaan liittyvä viestinnän toinen osapuoli esitutkintaa varten. Molemmissa esimerkeissä on kyse rikoksesta epäillyn henkilöllisyyden selvittämisestä. Ilman mahdollisuutta tunnistaa rikoksiin keskeisesti liittyvien viestintäpalveluiden käyttäjiä ja tilaajia, ei poliisilla ole todellista mahdollisuutta selvittää tietoverkkoympäristössä tehtyjä taikka niitä hyväksikäyttäen tehtyjä rikoksia. Tietopyynnön tarkoituksena on siten ainoastaan tietyn palvelun käyttäjän henkilöllisyyden selvittäminen.  

Poliisi ei saisi pykälän mukaisella tietopyynnöllä pakkokeinolain 10 luvun 6 §:ssä ja poliisilain 5 luvun 8 §:ssä tarkoitettuja tietoja vaan ainoastaan käyttäjän tunnistamiseksi tarpeelliset tiedot. Pakkokeinolain 10 luvun 6 §:n ja poliisilain 5 luvun 8 §:n mukaan välitystiedolla tarkoitetaan näissä laeissa sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 7 kohdassa tarkoitettuun käyttäjään tai mainitun pykälän 30 kohdassa tarkoitettuun tilaajaan yhdistettävissä olevaa viestiä koskevaa tietoa, jota viestintäverkoissa käsitellään viestien siirtämiseksi, jakelemiseksi tai tarjolla pitämiseksi. Jotta telekuuntelua ja televalvontaa koskevia toimivaltuuksia voidaan käyttää, tulee kyse olla edellä mainittujen säännösten mukaan viestiä koskevasta tiedosta. Esimerkiksi verkkopalveluun kirjautumista ei ole pidettävä sellaisena viestin lähettämisenä, jota pakkokeinolain telekuuntelua ja valvontaa koskevissa säännöksissä tarkoitetaan. Käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeellisissa tiedoissa ei olisi kysymys viestin sisältö- tai välitystiedoista tai sijaintitiedon hankkimisesta, eikä poliisilain 4 luvun 3 §:n 2 momentin mukaisella tietopyynnöllä voitaisi kiertää muiden toimivaltuuksien käytölle asetettuja edellytyksiä. 

Käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeellisten tietojen hankkiminen voisi kuitenkin edellyttää välitystietojen käsittelyä, sillä viestinnän välittäjän voisi olla tarpeen käsitellä niitä tunnistaakseen tietopyynnön kohteena olevan henkilön. Poliisi ei kuitenkaan voisi saada pykälän nojalla tietoa pakkokeinolain 10 luvun 6 §:ssä ja poliisilain 5 luvun 8 §:ssä tarkoitetuista viestin välitystiedoista, viestinnän sisällöstä tai sen toisista osapuolista. Näiden tietojen hankkimiseksi poliisi voisi käyttää pakkokeinolain tai poliisilain mukaista televalvontaa tai telekuuntelua laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Televalvonnan ja telekuuntelun toimivaltuuksista säädetään pakkokeinolain 10 luvun 3 ja 6 §:ssä ja poliisilain 5 luvun 5 ja 8 §:ssä. 

Joissakin tapauksissa käyttäjän tunnistamiseksi tarpeelliset tiedot voisivat pitää sisällään tiedot myös useammasta käyttäjästä. Näin olisi tilanteissa, joissa palvelun tarjoaja joutuu palveluissa jakamaan samaa IP-osoitetta yhtäaikaisesti useammalle eri käyttäjälle. Tietopyyntö tulee kuitenkin aina tehdä mahdollisimman yksilöidyillä tiedoilla, jotta pyynnön seurauksena ei saada turhia sivullisten tietoja. 

Pykälän 1 ja 2 momenttien mukaiset pyynnöt kohdistuvat teleyrityksen asiakastietoihin tai sen omia tarkoituksia varten säilyttämiin tietoihin. Käyttäjän tunnistamiseksi tarvittavat tiedot ovat usein välttämättömiä telepakkokeinojen kohdistamiseksi tiettyyn henkilöön. Pykälän mukaista tietopyyntöä ei voida kohdistaa sellaisiin tietoihin, joita teleyritys säilyttää sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 157 §:n nojalla, ellei tutkittavana oleva rikos täytä 157 §:n 1 momentissa asetettuja edellytyksiä. Säilytettäviä tietoja saa käyttää ainoastaan pakkokeinolain 10 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitettujen rikosten selvittämiseksi ja syyteharkintaan saattamiseksi. Tilanteessa, jossa tietopyyntöä ei voida kohdistaa säilytysvelvollisuuden alaisiin tietoihin, pyyntö kohdistetaan tietoihin, joita teleyritys käsittelee jonkin toisen perusteen nojalla. 

Pykälään lisättäisiin myös uusi 4 momentti , jonka mukaan poliisilla olisi oikeus saada 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot maksutta, jollei laissa toisin säädetä. Käytännössä poliisi saa jo nykyisin 1 ja 2 momentin nojalla pyytämänsä tiedot maksutta joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Vastaavien tietojen saanti on säädetty maksuttomaksi myös Tullille ja Rajavartiolaitokselle (Tullin rikostorjuntalaki 2 luku 14 § 4 momentti ja Rajavartiolaitoksen henkilötietolaki 29 § 1 momentti). Esimerkiksi telepakkokeinoihin liittyvien teleoperaattoreille suoritettavien korvausten osalta asiasta on säädetty erikseen. Säännöksen lähtökohtana olisi itse tiedon maksuttomuus. Tiedot luovuttava toimija ei toisin sanoen voisi laskuttaa poliisia luovutettavista tiedoista, jotka ovat tarpeellisia poliisille laissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi. Toisaalta tiedonsiirrosta aiheutuviin kustannuksiin poliisi voisi osallistua erikseen sovittavalla tavalla, mikäli tästä muutoin aiheutuisi tiedot luovuttavalle toimijalle tavanomaisesta poikkeavia kustannuksia.  

4 §.Uhkasakko. Pykälä olisi uusi voimassa olevaan lakiin verrattuna. Pykälän mukaan poliisi voisi velvoittaa antamaan 3 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot kohtuullisessa määräajassa. Poliisi voisi asettaa velvoitteen noudattamisen tehosteeksi uhkasakon. Uhkasakon asettamispäätöstä olisi noudatettava sitä koskevasta muutoksenhausta huolimatta. Uhkasakkoa ei kuitenkaan saisi asettaa, jos asianosaista on aihetta epäillä rikoksesta ja pyydetty aineisto liittyy rikosepäilyn kohteena olevaan asiaan. Uhkasakon asettamisessa noudatettaisiin, mitä uhkasakosta uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.  

Säännöksen tavoitteena olisi tehostaa tarpeellisten tietojen saamista yksittäistapauksissa sekä ehkäistä tietojen luovutukseen liittyvää mahdollista tahallista tai tarkoituksellista niskoittelua. Säännös olisi omiaan kannustamaan poliisia ja tietoja luovuttavia toimijoita sopimaan jo ennalta kummankin osapuolen kannalta vähiten muita toimintoja haittaavista tavoista tietojenvaihtoon. Säännös vastaisi Tullin rikostorjuntalain 2 luvun 14 §:n 5 momenttia ja Rajavartiolaitoksen henkilötietolain 21 §:ää. Kuten muussakin poliisin toiminnassa, tietopyynnöissä ja uhkasakon asettamisessa noudatettaisiin poliisilain 1 luvun mukaisia periaatteita, erityisesti suhteellisuusperiaatetta (3 §), vähimmän haitan periaatetta (4 §) ja tarkoitussidonnaisuuden periaatetta (5 §). 

5 §.Tietojen saanti sosiaali- ja terveydenhuollosta. Pykälä olisi uusi. Pykälässä säädettäisiin poliisin oikeudesta saada päällystöön kuuluvan poliisimiehen pyynnöstä asiakastietolaissa tarkoitetulta palvelunantajalta tai sen tehtäviä suorittavalta henkilöltä salassapitosäännösten estämättä tieto henkilön läsnäolosta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa tiettynä aikana ja tieto läsnäolleen henkilön henkilöllisyydestä. Säännöksellä osaltaan selvennettäisiin nykytilannetta ja osaltaan mahdollistettaisiin poliisille tiedonsaanti eräissä tilanteissa, joissa voimassa olevan sääntelyn perusteella tietoja ei ole voitu saada.  

Vakiintuneen tulkinnan mukaan jo tieto siitä, että henkilö on ollut terveydenhuollon toimintayksikössä potilaana, on julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 25 kohdassa tarkoitettu henkilön terveydentilaa tai saamaa terveydenhuollon palvelua koskeva tieto, joka sanotun lainkohdan perusteella on salassa pidettävä (esim. KHO 2018:93). Poliisi ei ole voinut saada poliisilain 4 luvun 2 §:ssä säädetyn tiedonsaantioikeutensa nojalla tietoa henkilön läsnäolosta terveydenhuollon toimintayksikössä tutkiessaan muita kuin vakavimpia rikoksia, koska luottamuksellisen hoitosuhteen piiriin kuuluvana tietona tällainen tieto on katsottu kuuluvaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:ssä säädetyn terveydenhuollon ammattihenkilön todistamiskiellon soveltamisalaan. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n mukaan lääkäri tai muu terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) tai sen nojalla annetussa asetuksessa tarkoitettu terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa todistaa henkilön tai hänen perheensä terveydentilaa koskevasta arkaluonteisesta tiedosta tai muusta henkilön tai perheen salaisuudesta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostu todistamiseen. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi velvoittaa 1 momentissa tarkoitetun henkilön todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Todistamiskielto koskee myös muuta terveydenhuollon palveluksessa tai apuna toimivaa henkilöä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 22 §:n 2 momentin nojalla. Esitutkintalain 7 luvun 8 §:ssä, jossa säädetään kuulusteltavan ilmaisuvelvollisuudesta ja sitä koskevista rajoituksista, viitataan oikeudenkäymiskaaren todistamiskieltoihin. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2025:11 pitänyt selvänä sitä, että todistamiskieltoa ei ole tarkoitettu sovellettavaksi niin laajasti, että tieto mistä tahansa hoitosuhteesta olisi oikeudenkäymiskaaressa tarkoitettu terveydentilaa koskeva arkaluonteinen tieto. Terveydentilaa koskevana tietona hoitosuhdettakin koskevan tiedon arkaluonteisuus on korkeimman hallinto-oikeuden mukaan arvioitava tapauskohtaisesti. 

Myös sosiaalihuollon asiakastiedot ovat salassa pidettäviä julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 25 kohdan nojalla. Asiakastietolain 4 §:n mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedot ovat pysyvästi salassa pidettäviä. Asiakastietolain 6 §:n mukaan vaitiolovelvollisuudesta ja salassapidosta saa poiketa asiakkaan suostumuksella tai jos siitä on asiakastietolaissa tai muussa laissa säädetty. Sosiaalihuollon asiakastiedot eivät kuulu oikeudenkäymiskaaren mukaisen terveydenhuollon ammattihenkilön todistamiskiellon piiriin. Sosiaalihuollon asiakassuhteen luottamuksellisuuden suoja muodostuu pääasiassa asiakastietolain sääntelyllä, jossa poliisin tiedonsaannista on säädetty 62 ja 63 §:ssä. Sosiaalihuollon asiakastiedot ovat valtiosääntöisesti arkaluonteisia tietoja, mutta eivät tietosuoja-asetuksen ja rikosasioiden tietosuojalain tarkoittamia erityisiä henkilötietoryhmiä. 

Pykälässä säädettäisiin poliisin oikeudesta saada asiakastietolaissa tarkoitetulta palvelunantajalta tai sen tehtäviä suorittavalta henkilöltä salassapitosäännösten estämättä tieto henkilön läsnäolosta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa tiettynä aikana ja tieto läsnäolleen henkilön henkilöllisyydestä. Tiedot saisi päällystöön kuuluvan poliisimiehen pyynnöstä. Tieto olisi oikeus saada, jos se olisi välttämätön pykälässä luetelluissa tilanteissa. 

Palvelunantajalla tarkoitetaan asiakastietolain 3 §:n määritelmän mukaisesti viranomaista, julkisoikeudellista yhteisöä, yksityistä elinkeinonharjoittajaa, yhteisöä tai säätiötä, joka järjestää tai toteuttaa sosiaalipalveluja tai terveyspalveluja sekä työnantajaa, joka järjestää työterveyshuollon palvelut työterveyshuoltolain (1383/2001) 7 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Palvelunantajan toimitilaa ei ole laissa määritelty. Palvelunantajan toimitiloilla tarkoitetaan ehdotetussa säännöksessä mitä tahansa toimitilaa, jossa palvelunantaja tarjoaa asiakkailleen lakisääteisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluitaan. Toimitilan käsitettä on tarkoitettu tulkittavan laajasti tarkoittaen kaikkia toimitiloja, joissa palvelunantaja tarjoaa palveluitaan asiakkailleen kattaen myös tilanteet, joissa palvelunantaja esimerkiksi väliaikaisesti toimisi muualla kuin omissa toimitiloissaan. Toimitilan käsitettä ei kuitenkaan voida tulkita niin laajasti, että sillä tarkoitettaisiin potilaan tai asiakkaan kotia esimerkiksi kotisairaanhoidon tuottaessa siellä palveluitaan. Toimitiloilla tarkoitettaisiin palvelunantajan toimintaa varten järjestettyjä tiloja, esimerkiksi sairaalaa, terveyskeskusta tai ambulanssia. Toimitila voi kuulua myös perustuslain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetun kotirauhan piiriin, jos esimerkiksi lääkäri harjoittaa ammattiaan ja vastaanottaa potilaita kotoaan käsin. Poliisin pyyntö ei tällaisessakaan tilanteissa mahdollista muun tiedon antamista kuin henkilön henkilöllisyyttä koskevan tiedon ja tiedon henkilön läsnäolosta tietyssä toimitilassa tiettynä aikana. Poliisi ei voi saada pykälän nojalla laajemmin kotirauhan piiriin kuuluvia tietoja esimerkiksi asukkaan elintavoista tai ihmissuhteista.  

Pykälän nojalla poliisi voisi pyytää palvelunantajalta tiedon siitä, onko tietty henkilö ollut määriteltynä aikana tietyissä palvelunantajan toimitiloissa. Tietoa voisi pyytää myös toimitiloissa olleen tai olevan henkilön henkilöllisyydestä tilanteissa, joissa poliisilla on jo tiedossaan henkilön läsnäolo, mutta henkilön henkilöllisyydestä on epäselvyyttä. Poliisi ei voisi pyytää pykälän nojalla listaa kaikista tiettynä aikana palvelunantajan toimitiloissa olleista tai olevista henkilöistä. Henkilön nimen lisäksi poliisi voisi saada henkilön henkilöllisyyden varmistamiseksi tarvittavan lisätiedon, esimerkiksi syntymäajan, asuinkunnan nimen tai henkilötunnuksen, jos tällainen tieto olisi palvelunantajan tiedossa. Säännös ei estä palvelunantajaa tai sen tehtäviä suorittavaa henkilöä antamasta lisäksi muuta tietoa tapahtuneesta.  

Läsnäolo voisi tilanteesta riippuen tarkoittaa joko formaalia tai fyysistä läsnäoloa. Useimmiten kyse olisi kuitenkin fyysisestä läsnäolosta. Formaalilla (hoitojaksoperusteisella) läsnäololla tarkoitetaan henkilön kirjaamista palvelunantajan rekisteriin siten, että hänellä on voimassa oleva hoito- tai palvelujakso eikä häntä ole tilapäisesti pois kirjattu (esimerkiksi pitkäaikainen loma). Fyysisellä (paikallaoloperusteisella) läsnäololla tarkoitetaan puolestaan henkilön fyysistä oleskelua palvelunantajan toimitilassa pyydettynä yksittäisenä ajankohtana siten kuin se palvelunantajan sisäisissä kirjauksissa tai järjestelmissä tai muutoin voidaan kohtuudella todentaa.  

Poliisin tietopyynnön tulisi kohdistua tiettyyn ajankohtaan. Tällä tarkoitetaan sitä, että ajankohta tulisi rajata kohtuullisella tavalla, esimerkiksi tiettyyn päivään tai muuhun lyhyeen ajanjaksoon. Ajankohdan tulisi olla yksittäinen, eikä pyyntö voisi koskea esimerkiksi laajemmin henkilön käyntihistoriaa tai tulevia käyntejä sosiaali- tai terveydenhuollossa, koska tällainen tieto paljastaisi tarpeettoman laajasti henkilön yksityiselämään kuuluvia arkaluonteisia tietoja. 

Ei ole poissuljettua, että pelkkä tieto henkilön olemisesta esimerkiksi tietyllä sairaalan osastolla saattaisi sisältää tiedon, joka paljastaisi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n mukaisen terveydentilaa koskevan arkaluonteisen tiedon (ks. KHO 2025:11). Poliisilain 4 luvun 5 § mahdollistaisi läsnäoloa ja henkilöllisyyttä koskevan tiedon antamisen poliisille myös näissä tilanteissa. Tällaisissa tapauksissa poliisilla on usein valmiiksi tieto henkilön läsnäolosta tietyssä paikassa, jos esimerkiksi toinen asiakas on tehnyt rikosilmoituksen häneen itseensä kohdistuneesta rikoksesta. Tässä tapauksessa rikoksen selvittämiseksi poliisi tarvitsee tiedon tekijäksi epäillyn henkilöllisyydestä. Luovutettavat tiedot eivät saisi sisältää diagnooseja, hoidon sisältöä, hoitotoimenpiteitä tai muuta vastaavaa terveydentilaa koskevaa tietoa, ellei muualla laissa toisin säädetä. 

Tietopyynnön saisi tehdä vain päällystöön kuuluva poliisimies. Tietopyynnön tekijän virka-asema on rajattu vastaavalla tavalla voimassa olevissa poliisilain 4 luvun 2 §:n 1 ja 2 momentissa ja 3 §:n 1 momentissa. Vuoden 1995 kumotun poliisilain esitöissä (HE 57/1994 vp, s. 36) todettiin, että kun valtuuksia on laissa oikeutettu käyttämään vain päällystöön kuuluva poliisimies, kysymys on ratkaisuista, joiden tekijältä on vaadittava erityistä koulutusta, kokemusta ja vastuuta mahdollisten poliisitoimenpiteiden laillisten edellytysten ja suoritustavan asianmukaiseksi harkitsemiseksi. Asteellista toimivaltaa merkitsevä edellytys virka-asemasta toimii osaltaan tiedonsaannin rajoituksena. Käytännössä poliisi voi tehdä tietopyynnön sähköpostilla, soittamalla tai toimipaikassa läsnä ollessa kysymällä. Suurin osa pyynnöistä tehdään sähköpostilla, jolloin sähköpostilla toimitetaan asiaan liittyvä lomake, tai mikäli kiiretilanteessa sellaista ei ehditä laatimaan, sähköpostista tulisi käydä ilmi kaikki tarpeelliset tiedot. 

Ottaen huomioon, että sosiaali- ja terveydenhuollossa korostuu luottamuksellisuuden periaate, pykälässä olisi tarkkaan määritelty ne käyttötarkoitukset, joihin tietoja voisi saada. Tietojen saanti olisi sidottu myös välttämättömyyteen käyttötarkoituksen kannalta. Välttämättömyys asettaa korkean kynnyksen tietojen luovuttamiselle. Välttämättömyys tietojen käyttötarkoitusten kannalta edellyttää, että tavoitteen toteuttamiseksi, kuten rikoksen paljastamiseksi tai selvittämiseksi, ei ole mahdollisuutta käyttää vähemmän perusoikeuksiin puuttuvaa keinoa. Poliisin tulisi perustella tietopyynnöt riittävällä tarkkuudella. 

Pykälän 1 kohdan mukaan poliisilla olisi oikeus saada pykälässä tarkoitettu tieto, jos se olisi välttämätön sellaisen rikoksen paljastamiseksi ja selvittämiseksi, josta laissa säädetty ankarin rangaistus on vähintään 2 vuotta vankeutta. Säännös ei siten oikeuttaisi tiedonsaantia mihin tahansa rikokseen liittyen. Vankeusuhkaisista rikoksista useat ovat sellaisia, joiden osalta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 2 momentissa tarkoitettu 6 vuoden rangaistusmaksimi ei täyty, mutta joiden selvittämisintressi on siitä huolimatta merkittävä ottaen huomioon teon kohteeksi joutuneen perusoikeuksien loukkaus.  

Pääsäännön mukaan poliisilla olisi siis 1 kohdan nojalla oikeus saada pykälässä tarkoitettu tieto rikosta paljastettaessa ja selvitettäessä, jos teosta laissa säädetty ankarin rangaistus olisi vähintään 2 vuotta vankeutta. Koska lainkohdan nojalla tietoa olisi mahdollista saada vain hyvin rajatusti (tieto läsnäolosta tai henkilöllisyydestä) eikä kyse ole asiassa todistamisesta, pääsäännön mukainen kynnys olisi asetettu huomattavasti oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:ää todistamiskiellon murtamiseen tarvittavaa vähintään 6 vuoden enimmäisrangaistuskynnystä matalammalle. Käytännössä pääsäännön nojalla saatavilla tiedoilla voisi olla merkitystä esimerkiksi selvitettäessä pahoinpitelyjä, laittomia uhkauksia, huumausainerikoksia, törkeitä rattijuopumuksia, törkeitä varkauksia sekä seksuaalirikoksia. Paljastamisen osalta tiedoilla voi merkitystä esimerkiksi huumausainerikoksissa, ampuma-aserikoksissa, kiristyksissä, parituksessa ja dopingrikoksissa. 

Poliisilla olisi oikeus saada tieto myös paljastettaessa ja selvitettäessä 2 kohdassa erikseen mainittuja rikoksia, joista säädetty ankarin rangaistus on alle 2 vuotta vankeutta. Pykälän 2 kohdan mukaan poliisilla olisi oikeus saada pykälässä tarkoitettu tieto, jos se olisi välttämätön rikoslain 20 luvun 6, 8 tai 18 §:ssä, 21 luvun 7, 10 tai 15 §:ssä tai 23 luvun 1 tai 3 §:ssä tarkoitetun rikoksen paljastamiseksi tai selvittämiseksi. Rikoslain 20 luvussa säädetään seksuaalirikoksista ja 21 luvussa henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista. Rangaistusasteikosta riippumatta näiden rikosten uhrien kokema haitta ja kärsimys voi olla hyvinkin vakavaa. Rikoslain 20 luvussa alle 2 vuoden rangaistusmaksimin alle jäävät rikokset ovat seksuaalinen ahdistelu (6 §), seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö (8 §) ja lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin (18 §). Rikoslain 21 luvussa alle 2 vuoden rangaistusmaksimin alle jäävät lievä pahoinpitely (7 §), vammantuottamus (10 §) ja pelastustoimen laiminlyönti (15 §). Rikoslain 20 ja 21 lukujen rikokset loukkaavat perustuslain 7 §:ssä säädettyjä perusoikeuksia. Siten on oikeasuhtaista, että henkilön henkilöllisyystieto ja tieto läsnäolosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimitilassa tiettynä yksittäisenä ajankohtana voidaan luovuttaa poliisille rikoksen paljastamiseksi ja selvittämiseksi.  

Liikennerikoksista säännöksessä olisi erikseen mainittu liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja rattijuopumus (rikoslain 23 luvun 1 ja 3 §). Näissä rikostyypeissä teko itsessään ei tapahdu sosiaali- tai terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa, vaan käytännössä kyse olisi yleensä esimerkiksi siitä, että hälytystehtävän saanut poliisi selvittää muiden ihmisten hengelle ja terveydelle vaaraa aiheuttaneen auto-onnettomuuden syytä. Tilanteessa autoa ajanut henkilö on saattanut hakeutua itse esimerkiksi lähialueen sairaalaan. Liikennerikokset voivat johtaa helposti uhrin kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen, mikä merkitsee erityisen merkittävää perustuslain 7 §:n oikeuksien loukkaamista. Näiden rikosten törkeissä tekomuodoissa enimmäisrangaistus on 2 vuotta vankeutta, joten niiden osalta tietoja voisi saada jo 1 kohdan pääsäännön nojalla. Poliisilla rikoksen selvittämisen alkuvaiheessa olevien tietojen perusteella ei kuitenkaan välttämättä ole selvää, onko kyse törkeästä tekomuodosta. Tekijöiden tavoittaminen ja teon uusimisen estäminen on sen vuoksi sekä uhrin yksityisen edun että painavan yleisen edun kannalta tärkeää. 

Edellä mainittujen henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten, seksuaalirikosten ja liikennerikosten lisäksi tietoja olisi mahdollista saada pykälän 3 kohdan mukaan rikoslain 17 luvun 6 §:ssä, 28 luvun 1, 3 tai 4 §:ssä, 35 luvun 1 §:ssä tai 41 luvun 7 §:ssä tarkoitettujen rikosten paljastamiseksi ja selvittämiseksi. Näissä tilanteissa teon olisi kuitenkin tullut kohdistua sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajaan tai siellä asioivaan tai työskentelevään henkilöön. Näiden tekojen osalta rajaus on katsottu tarpeelliseksi, ettei sääntelyllä vaikeutettaisi ihmisten hoitoon hakeutumista. Hoitoon hakeutuminen voisi estyä esimerkiksi tilanteessa, jossa poliisi voisi selvittää muualla tapahtuneita lieviä rikoksia (esimerkiksi näpistyksiä) pyytämällä tietoja sosiaali- ja terveydenhuollosta. Asioivilla henkilöillä viitattaisiin tässä lainkohdassa henkilöihin, jotka ovat olleet läsnä sosiaali- tai terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa, ei ainoastaan sosiaali- tai terveydenhuollon asiakkaisiin.  

Rikoslain 17 luvun 6 pykälässä säädetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Järjestystä ylläpitävällä henkilöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä ennen kaikkea yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa (1085/2015) tarkoitettua vartijaa. Poliisilain 4 luvun ehdotetussa 5 §:n 1 kohdassa tarkoitettaisiin tilanteita, joissa palvelunantajan toimitiloissa toimiva vartija joutuisi työssään esimerkiksi väkivallan tai sen uhkan kohteeksi. Kun poliisi olisi saanut tilanteesta ilmoituksen, se voisi pyytää tietoa tekijän henkilöllisyydestä ja läsnäolosta toimitiloissa. Tilanteessa kysymys on vartijana toimivan henkilön perustuslain 7 §:n suojaamista oikeuksista eli oikeudesta elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, joiden suojaamiseksi on oikeasuhtaista, että poliisi voi saada tiedon väkivallan tekijän tai uhkaajan henkilöllisyydestä siitä huolimatta, onko tekijä hoito- tai asiakassuhteessa. Vartijan uhkaaminen ja vastustaminen liittyvät merkittävällä tavalla myös muiden turvallisuuteen, koska vartijan tehtävänä on huolehtia työtehtävissään turvallisuudesta. 

Omaisuusrikoksista säännöksessä olisi erikseen mainittu varkaus, näpistys ja kavallus (rikoslain 28 luvun 1, 3 ja 4 §) sekä vahingonteko (rikoslain 35 luvun 1 §). Tilanteissa, joissa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa anastetaan tai vahingoitetaan toisen omaisuutta ja asiasta tehdään rikosilmoitus poliisille, poliisi voisi pyytää tietoja tekijäksi epäillyn henkilöllisyydestä. Teot loukkaavat perustuslain 15 §:ssä säädettyä omaisuuden suojaa. Jos kysymys on esimerkiksi julkisen terveydenhuollon tilojen vahingoittamisesta tai niissä olevan omaisuuden varastamisesta, kysymys on yleisestä edusta. Jos teot kohdistuvat yksityisen henkilön omaisuuteen, loukataan yksityistä etua. Näissä tilanteissa poliisilla on yleensä jo valmiiksi tiedossa, että henkilö on ollut kyseisissä toimitiloissa, ja poliisi pyytää vain tiedon henkilöllisyydestä. Poliisi on siten jo saanut rikosilmoituksen kautta tietoonsa, että tekijä on ollut toimitiloissa tiettyyn aikaan, ja siten läsnäolotieto on jo poliisin tiedossa.  

Rikoslain 41 luvun 7 §:ssä on säädetty rangaistavaksi toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito. Toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen, kuten teräaseen, hallussapito esimerkiksi terveydenhuollon toimitiloissa voisi vaarantaa läsnäolijoiden henkeä ja terveyttä. Tällaisissa tiloissa on paljon haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä, jotka eivät kykene puolustautumaan tai suojaamaan itseään, mikäli vaarallisella esineellä tai aineella aiheutettaisiin tiloissa vaaratilanne. Poliisin tulee voida puuttua tehokkaasti tällaisen esineen tai aineen hallussapitoon. Poliisi voisi saada jonkun tekemän ilmoituksen perusteella tiedon, että sosiaali- ja terveydenhuollon toimitilassa on henkilö, jolla on tällaisia esineitä tai aineita hallussaan. Poliisi voisi ehdotetun pykälän nojalla pyytää tiedon henkilön henkilöllisyydestä ja läsnäolosta tavoittaakseen henkilön. Rikoslain 41 luvun 7 §:ssä tarkoitetut rikokset voivat pahimmillaan loukata muiden ihmisten perustuslain 7 §:ssä säädettyjä oikeuksia. Nämä rikokset liittyvät herkästi myös muihin rikoksiin, ja niiden paljastaminen ja selvittäminen voi auttaa poliisia selvittämään ja ennalta ehkäisemään myös vakavampia rikoksia. 

Pykälän 1–3 kohdan säännökset eivät vaikuttaisi poliisin muiden toimivaltuuksien käyttöön rikoksia paljastettaessa tai selvitettäessä. Poliisi voisi saada tietoja myös muun lainsäädännön nojalla. 

Pykälän 4 kohdan mukaan poliisilla olisi oikeus saada tieto yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai rikosten ennalta estämiseksi, jos henkilö aiheuttaa käytöksellään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa henkeä, terveyttä tai omaisuutta uhkaavan vaaran. Esimerkiksi sairaaloissa potilaat ovat usein haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä, ja heidän tulisi voida luottaa siihen, ettei heidän tarvitse pelätä sairaalan tiloissa väkivaltaa ja että jos sellaisen uhka syntyisi, viranomaiset voisivat puuttua siihen tehokkaasti. Näissäkin tilanteissa tietoja voisi pyytää vain silloin, kun se on välttämätöntä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai rikosten ennalta estämiseksi. Käytännössä poliisi voisi saada tiedon näistä tilanteista esimerkiksi sitä kautta, että joku paikalla oleva henkilö ilmoittaa uhkaavasta tilanteesta hätäkeskukseen. Pykälän 4 kohdalla on yhteys myös asiakastietolain sääntelyyn. Asiakastietolain 62 §:ssä säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan tai sen tehtäviä suorittavan henkilön mahdollisuudesta salassapitovelvollisuuden estämättä ilmoittaa poliisille henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhkan arviointia ja uhkaavan teon estämistä varten välttämättömät tiedot. Asiakastietolain säännöksessä on kuitenkin kysymys pelkästään oma-aloitteisesta tietojen antamisesta, joten se ei mahdollista, että poliisi voisi pyytää tietoa. Se ei myöskään mahdollista, että poliisi voisi pyytää lisätietoja, vaikka poliisi olisi pykälän nojalla saanut tiedon uhkaavasta tilanteesta. Ehdotettu poliisilain 4 luvun 5 §:n 4 kohta mahdollistaisi, että poliisi voisi saada pyytämällä rikoksen ennalta estämiseksi välttämättömän tiedon henkilön henkilöllisyydestä ja läsnäolosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimitilassa tiettynä aikana.  

Pykälän 5 kohdassa suojelupoliisille mahdollistettaisiin tietojen saaminen henkilön läsnäolosta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa tiettynä aikana ja tieto läsnäolleen henkilön henkilöllisyydestä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi sitä vakavasti uhkaavalta toiminnalta. Tässäkin tiedonsaannin yleisenä edellytyksenä olisi välttämättömyys. Suojelupoliisi voisi siten saada näitä tietoja ainoastaan silloin, kun se on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi sitä vakavasti uhkaavalta toiminnalta. Kansallisen turvallisuuden suojaaminen on säädetty suojelupoliisin tehtäväksi poliisin hallinnosta annetun lain (110/1992) 10 §:ssä, ja se on yleisenä edellytyksenä suojelupoliisin henkilötietojen käsittelylle. Poliisilain 1 luvun 1 §:n 1 momentissa kansallisen turvallisuuden suojaaminen on säädetty yleisesti poliisin, ei vain suojelupoliisin, tehtäväksi, mutta ilmaisulla ”sitä vakavasti uhkaavalta toiminnalta” korostettaisiin sitä, että tämän säännöksen nojalla tietoja voitaisiin antaa ainoastaan suojelupoliisille kansallisen turvallisuuden suojaamisen tarkoituksessa. Tiedonsaantioikeuden tarkoituksena olisi turvata suojelupoliisin tiedonsaanti siviilitiedustelun kohteena olevan henkilön tunnistamisen tai tavoittamisen taikka tällaisen henkilön liikkumisen selvittämisen tarkoituksessa silloin kun tämä on välttämätöntä poliisilain 5 a luvun 3 §:ssä tarkoitetun kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavan toiminnan torjumiseksi. Käytännössä kyse olisi siviilitiedustelun kohteena olevaan toimintaan osallistuvan henkilön tunnistamisen, tavoittamisen tai tämän liikkumisen selvittämisen mahdollistavan tiedon hankinnasta.  

Suojelupoliisin osalta sääntelyn taustalla on turvallisuusympäristön nopea muuttuminen ja heikkeneminen. Turvallisuusviranomaisilla tulisi olla kyky vastata tähän muutokseen. Suojelupoliisin tiedonhankinnan kohdehenkilö voi olla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa ja suojelupoliisilla voisi olla tarve saada tieto tästä läsnäolosta. Tällainen tarve voi tulla kyseeseen erityisesti terrorismintorjunnan saralla. Tarve voi esimerkiksi liittyä terrorismintorjunnan kohdehenkilön paikantamiseen. Suojelupoliisin on aina käytettävä tiedonhankkimiseen vähimmän haitan ja suhteellisuusperiaatteen mukaisesti sitä keinoa, joka puuttuu yksityisyyteen vähiten. Lakisääteinen tietojensaanti toiselta viranomaiselta tai yksityiseltä toimijalta puuttuu lähtökohtaisesti yksityisyyteen vähemmän kuin esimerkiksi suojelupoliisin käytössä olevat salaiset tiedonhankintakeinot. 

Suojelupoliisin tehtävänä on hankkia tietoa kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi eli hankkia tietoa sellaisista toiminnoista, jotka voisivat uhata kansallista turvallisuutta. Keskeisiä siviililuontoisia valtioon kohdistuvia turvallisuusuhkia ovat terrorismi, ulkovaltojen Suomeen ja sen etuihin kohdistama vakoilu tai tiedustelu, joukkotuhoaseiden ja kaksikäyttötuotteiden levittämispyrkimykset sekä sellainen kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus, joka pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon tai soluttautumaan valtiorakenteisiin. Tietojen saanti sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa oleskelusta voisi tulla kyseeseen erityisesti terrorististen uhkien ja siihen liittyvien kohdehenkilöisen kohdalla, mutta myös muiden uhkien, kuten esimerkiksi ulkovaltojen tiedustelutoimintaan liittyvien henkilöiden osalta. Läsnäoloa tai henkilöllisyyttä koskeva tieto voi olla keskeisessä asemassa kansallisen turvallisuuden uhan selvittämiseksi ja siten vakavimpien seurausten estämiseksi. Tietojen arkaluonteisuudesta huolimatta kyseiset tiedot voivat olla välttämättömiä tällaisen kansallisen turvallisuuden uhan kannalta. Tietojensaanti pykälässä tarkoitetuista tiedoista on suhteellisuusperiaatteen mukaista suojelupoliisin tehtävien suorittamiseksi ottaen huomioon kansallisen turvallisuuden merkitys valtion keskeisenä suojattavana oikeushyvänä. 

Pykälän 6 kohdan mukaan poliisilla olisi oikeus saada tieto henkilön läsnäolosta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa, jos se on välttämätön henkilön tavoittamiseksi vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa tai rikosasian vastaajan tuomioistuimeen noutamista varten. Käytännössä näissä tilanteissa tietoja pyytäisi yleensä poliisi, joka tavoittelee etsintäkuulutettua henkilöä. Kun henkilöä etsitään tuomion täytäntöönpanoa varten, henkilö on jo tuomittu rikoksesta vankeuteen. Vankeuslain 2 luvun 2 a §:n mukaan Rikosseuraamuslaitos voi etsintäkuuluttaa tuomitun täytäntöönpanon aloittamista varten, jos: 1) tuomittua ei tavoiteta, eikä hänen oleskelupaikkaansa saada selville; 2) tuomittu ei noudata kuulemista koskevaa kehotusta; 3) tuomittu ei saavu vankilaan määrättynä ilmoittautumisajankohtana; 4) tuomittu ilmeisesti pakoilee täytäntöönpanoa. Rikosseuraamuslaitos voi etsintäkuuluttaa vangin täytäntöönpanon jatkamiseksi, jos hän: 1) karkaa tai poistuu luvatta vankilasta, 8 luvun 9 §:n 2 momentissa tarkoitetusta sijoituspaikasta tai 10 luvun 2–4 §:ssä tarkoitetusta hoitopaikasta; 2) on ollut 8 luvun 6 §:n tai 9 §:n 1 tai 3 momentin taikka 14 luvun nojalla myönnetyllä luvalla vankilan ulkopuolella eikä palaa lupaehdoissa määrättynä ajankohtana taikka rikkoo muuten luvan ehtoja. Tuomioistuimeen noutamisessa kyse on puolestaan tilanteista, joissa tuomioistuin on määrännyt henkilön tuotavaksi oikeuden istuntoon (laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 689/1997 8 luku 4 ja 5 §).  

Pykälän 7 kohdan mukaan poliisilla olisi oikeus saada tieto henkilön läsnäolosta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa, jos tieto on välttämätön kadonneen tai kadonneeksi epäillyn tai mahdollisesti hengen tai terveyden vaarassa olevan henkilön löytämiseksi. Tältä osin sääntely olisi nykytilannetta selkeyttävää. Tapauksessa KHO 2024:80 korkein hallinto-oikeus katsoi, että poliisilla oli kyseisessä tapauksessa oikeus saada tieto siitä, oliko kadonneeksi epäilty muistisairas henkilö sairaalassa. Yleisen edun näkökulmasta tiedon saaminen oli korkeimman hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan tarpeen kadonneen henkilön etsintätoimien oikeaksi kohdentamiseksi ja niiden tehokkaaksi toteuttamiseksi. Samalla tiedon antaminen palveli kadonneen henkilön hengen ja terveyden suojaamista. Pykälän 7 kohdassa säädetyllä tiedonsaantioikeudella olisi merkitystä esimerkiksi tilanteissa, joissa poliisi tarkastaa ennen laajamittaisten etsintätoimenpiteiden käynnistämistä, onko henkilö mahdollisesti esimerkiksi sairaalassa. Tiedolla on suuri merkitys sen kannalta, että poliisi, muut viranomaiset ja vapaaehtoiset eivät joudu sitomaan etsintätoimenpiteisiin merkittäviä resursseja, jos henkilön tiedetään olevan turvassa esimerkiksi sairaalassa. Kyse ei siten ole pelkästään poliisin resursseista, vaan yhteiskunnan resursseista laajemmin, koska laajat etsintätoimenpiteet voivat sitoa poliisin lisäksi esimerkiksi Rajavartiolaitoksen ja pelastustoimen resursseja sekä vapaaehtoisten järjestöjen henkilöitä. Kun poliisi saa tiedon siitä, että henkilö on turvassa esimerkiksi sairaalassa, etsintä lopetetaan ja asiasta kirjattu poliisitutkintailmoitus päätetään. Poliisi ei lähtökohtaisesti kerro esimerkiksi kadonneen henkilön omaisille, missä henkilö on, vaikka poliisi saisi olinpaikasta tiedon. Poikkeuksena tähän ovat kuitenkin tilanteet, joissa kadonnut on esimerkiksi lapsi tai huonokuntoinen vanhus.  

7 luku Vaitiolovelvollisuus, vaitiolo-oikeus ja tietojen luovuttaminen 

Luvun otsikkoa muutettaisiin vastaamaan luvun sisältöä. 

2 §.Tietojen luovuttaminen. Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan pykälän uutta muotoilua. Pykälässä säädettäisiin poliisin hallussa olevien tietojen luovuttamisesta yksittäistapauksissa. Poliisin rekisteriin talletettujen tietojen käyttämisestä ja luovuttamisesta säädetään lisäksi poliisin henkilötietolaissa. Poliisin henkilötietolain mukaisissa luovutustilanteissa henkilötietojen luovuttaminen on lähtökohtaisesti säännöllisesti toistuvaa ja mahdollisesti teknisen rajapinnan tai katseluyhteyden avulla toteutettua, kun taas henkilötietojen luovuttamiseen yksittäistapauksissa sovellettaisiin nykyistä vastaavasti poliisilain 7 luvun sääntelyä. Poliisin rekisteriin talletettujen tietojen käyttämistä ja luovuttamista koskevaa sääntelyä on myös esimerkiksi maahanmuuttohallinnon henkilötietolaissa ja hätäkeskustoiminnasta annetussa laissa (692/2010). Poliisin rekisteriin talletettuja henkilötietoja voidaan luovuttaa ainoastaan yleisen tietosuojalainsäädännön mukaisin edellytyksin. Tietojen luovuttamiseen sovelletaan käsittelytarkoituksesta riippuen joko rikosasioiden tietosuojalakia tai yleistä tietosuoja-asetusta ja sitä täydentävää tietosuojalakia. Jos poliisilain 7 luvun 2 §:n nojalla luovutettavat tiedot sisältäisivät henkilötietoja, huomioon tulisi ottaa tietosuojan yleislainsäädännön lisäksi poliisin henkilötietolain sääntely, erityisesti lain 15 § erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen käsittelystä. Mainitun 15 §:n mukaan poliisi saa käsitellä erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja vain, jos käsittely on käsittelytarkoituksen kannalta välttämätöntä. Luovuttamisessa olisi noudatettava myös tietojen sallituille käsittelytarkoituksille laissa asetettuja rajoituksia.  

Pykälän 1 momentin mukaan poliisi saisi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa muun kuin 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun tiedon, jos tietojen luovuttaminen yksittäistapauksessa on tarpeen poliisille tai muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle kuuluvan tehtävän vuoksi. Lisäksi poliisi saisi luovuttaa tiedon muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle, jos se on välttämätöntä tärkeän yleisen tai yksityisen edun vuoksi. Momentin jälkimmäinen virke säilyisi ennallaan. Momentissa ei enää säädettäisi pelkästään vaitiolovelvollisuudesta poikkeamisesta, vaan poliisin oikeudesta luovuttaa tietoja salassapitosäännösten estämättä. Termi salassapitosäännös voi tarkoittaa asiakirjasalaisuutta tai vaitiolovelvollisuutta. Julkisuuslain esitöiden (HE 30/1998 vp, s. 108) mukaan se, mitä säädetään asiakirjasalaisuudesta, koskee yleensä myös vaitiolovelvollisuutta, joten ne ovat lähes toisensa kattavia. Vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluu kuitenkin myös tietoa, jota ei ole tallennettu. Julkisuuslain 32 §:n mukaan se, mitä salassa pidettävästä asiakirjasta säädetään, koskee soveltuvin osin myös vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tietoa. Tämä koskee myös tietojen antamista.  

Säännös ei kuitenkaan oikeuttaisi poikkeamaan 7 luvun 1 §:n 1 momentissa säädetystä erityisestä vaitiolovelvollisuudesta, ja sääntely vastaisi tältä osin nykytilannetta. Mainittu vaitiolovelvollisuus koskee luottamuksellisesti tietoja antaneen taikka valeostajana tai peitehenkilönä toimineen henkilöllisyyttä koskevaa tietoa, jos tiedon ilmaiseminen vaarantaisi näiden henkilöiden tai heidän läheistensä turvallisuuden tai jo käynnissä olevan tai tulevan tiedonhankinnan. Velvollisuudesta kieltäytyä todistamasta poliisilain 7 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetusta tiedosta on säädetty oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:n 3 momentissa. 

Momentista ilmenisi aiempaa selvemmin säännöksessä tarkoitetun tiedon luovuttamisen sallittavuus salassapitosäännöksistä riippumatta. Oikeuskäytännössä nykyisen sanamuodon ei ole katsottu luovan perustetta tietojen luovuttamiselle, vaikka lainsäätäjä on näin tarkoittanut. Korkein oikeus on todennut ratkaisussaan KKO 2023:24 voimassa olevan poliisilain 7 luvun 2 §:n 1 momentin koskevan sanamuotonsa perusteella vain poikkeamista lakiin perustuvasta vaitiolovelvollisuudesta, eikä siinä korkeimman oikeuden mukaan ole säädetty poliisin oikeudesta luovuttaa salassa pidettäviä tietoja toiselle viranomaiselle, vaikka tämä on lain esitöiden (HE 224/2010, vp s. 147) mukaan ollut tarkoitus. 

Momentin sanamuotoa täsmennettäisiin myös siten, että säännöksestä kävisi selvästi ilmi, että tietojen luovuttaminen on kyseisen säännöksen nojalla mahdollista sekä poliisille että muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle kuuluvan tehtävän vuoksi. Lisäksi momenttiin lisättäisiin mahdollisuus luovuttaa tietoja tärkeän yleisen ja yksityisen edun vuoksi, silloin kun se on välttämätöntä. Tärkeä yleinen etu voisi liittyä esimerkiksi vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan ja yhteiskunnan suojaamiseen rikollisryhmien toiminnalta tai vaikutukselta. Tärkeä yksityinen etu voisi puolestaan liittyä esimerkiksi siihen, että tietojen luovuttamisen voidaan katsoa olevan lapsen tai nuoren edun mukaista esimerkiksi moniviranomaisyhteistyössä. 

Tietoa henkilön kuulumisesta järjestäytyneeseen rikollisryhmään on ainakin tietyissä olosuhteissa pidetty julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan nojalla salassa pidettävänä (Helsingin hovioikeuden ratkaisu 16.9.2022 22/135096, asianumero R 21/1104 sekä eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu 23.11.2018, EOAK/ 4963/2017). Kyseisen lainkohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, muun ohella asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön elintavoista, osallistumisesta yhdistystoimintaan tai vapaa-ajan harrastuksista, perhe-elämästä tai muista niihin verrattavista henkilökohtaisista oloista. Toisaalta korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2021:170 katsonut, ettei tietoa rikoksesta epäillyn henkilön epäillystä kuulumisesta järjestäytyneeseen rikollisryhmään voitu pitää julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdassa tarkoitettuna salassa pidettävänä tietona ainakaan silloin, kun kyse oli siitä, että esitutkintapöytäkirjoihin sisältyvät tiedot rikoksesta epäillyn asemassa olevien henkilöiden epäillystä kuulumisesta järjestäytyneeseen rikollisryhmään olivat olleet merkityksellisiä esitutkinnan toimittamisen ja siinä selvitettävien asioiden kannalta. Keskusrikospoliisille esitetyssä asiakirjapyynnössä tarkoitetut esitutkintapöytäkirjat koskivat erääseen järjestäytyneeseen rikollisryhmään liittyvää rikoskokonaisuutta. Koska tieto ei ollut salassa pidettävä, keskusrikospoliisin päätös olla luovuttamatta esitutkintapöytäkirjoja niiden rikoksesta epäillyn asemassa olevien henkilöiden nimien osalta, joiden poliisi epäili kuuluvan järjestäytyneeseen rikollisryhmään, oli lainvastainen. 

Muutoksilla parannettaisiin poliisin mahdollisuuksia luovuttaa tietoja esimerkiksi hallinnollisen rikostorjunnan tilanteissa. Hallinnollisella rikostorjunnalla tarkoitetaan viranomaisten ja muiden julkisen sektorin toimijoiden välistä yhteistyötä ja toimenpiteitä, joilla ennaltaehkäistään ja torjutaan järjestäytynyttä rikollisuutta. Hallinnollinen rikostorjunta on yksi tärkeimmistä järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan keinoista. Viranomaismenettelyissä on ensisijaisen tärkeää tunnistaa mahdolliset asiaan liittyvät järjestäytyneen rikollisuuden kytkökset, mikä edellyttää riittävää tietoisuutta järjestäytyneen rikollisuuden toiminnasta. Tämä puolestaan edellyttää viranomaisten välistä tiedonvaihtoa, ja poliisi on järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan vastuuviranomaisena tiedonvaihdon keskiössä. Kyse voisi olla esimerkiksi poliisilla olevista tiedoista, joiden mukaan toisessa viranomaisessa käsiteltävään asiaan liittyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyviä toimijoita ja viranomaisessa käsiteltävä asia toteutuessaan vahvistaisi järjestäytyneen rikollisuuden toimintaedellytyksiä ja aiheuttaisi tällä tavalla vahinkoa yhteiskunnan turvallisuudelle. Tilanne, jossa tietojen luovuttaminen voisi olla tärkeää yleisen edun näkökulmasta, mutta kyse ei olisi toisen viranomaisen laissa säädetystä tehtävästä, voisi liittyä esimerkiksi viranomaisen yksityisoikeudelliseen vuokrasopimukseen tai kiinteistön myyntiin. 

Momentin nimenomainen maininta tiedon luovuttamisesta henkilön luotettavuudesta tai sopivuudesta tehtävään poistettaisiin tarpeettomana. Momentissa säädettäisiin tietojen luovuttamisesta salassapitosäännösten estämättä, joten säännös kattaisi ilman erillistä mainintaakin myös sellaiset salassa pidettävät tiedot, jotka liittyvät henkilön luotettavuuteen ja sopivuuteen. Lain aiempien esitöiden perusteella (HE 57/1994 vp, s. 81) maininnalla on ollut merkitystä erityisesti lupa-asioissa, joissa luvanhakijan tai luvanhaltijan luotettavuus, sopivuus tai muu sellainen ominaisuus on säädetty luvan myöntämisen ja voimassaolon edellytykseksi. Nykyään tietojen saannista lupa-asioissa säädetään kattavasti lupa-asioita koskevassa lainsäädännössä. Kun kyse on poliisin toimivaltaan kuuluvista lupa-asioista, henkilötietojen käsittelystä muuhun kuin alkuperäiseen käsittelytarkoitukseen säädetään puolestaan poliisin henkilötietolaissa. 

Pykälän 2 momentin muotoilua muutettaisiin vastaavasti kuin 1 momentissa. Poliisi saisi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa muita kuin 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tietoja, joiden ilmaisemiseen on yksittäistapauksessa painava syy momentissa luetelluissa tilanteissa. Momentissa käytetty ilmaisu ”valtion turvallisuuden varmistamiseksi” muutettaisiin muotoon ”kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi”, jota nykyään yleensä käytetään samassa tarkoituksessa. Tällä muutoksella ei olisi tarkoitus muuttaa nykytilaa. Momentissa mainittujen tilanteiden luetteloon lisättäisiin muu tärkeän yleisen tai yksityisen edun suojaaminen. Tässäkin 1 momenttia vastaavasti tärkeä yleisen edun suojaaminen voisi liittyä esimerkiksi vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan ja yhteiskunnan suojaamiseen rikollisryhmien toimilta tai vaikutukselta ja tärkeän yksityisen edun suojaaminen esimerkiksi siihen, että tietojen luovuttamisen voidaan katsoa olevan lapsen tai nuoren edun mukaista. Salassa pidettävän tiedon luovuttamiseen voisi olla painava syy tärkeän yleisen edun lisäksi tärkeän yksityisen edun suojaamiseksi esimerkiksi myös silloin, kun tiedon luovuttamisella voitaisiin estää vakavan rikoksen toteutuminen. Painava syy tärkeän yksityisen edun suojaamiseksi voisi olla myös tilanteessa, jossa tietoa luovutettaisiin esimerkiksi järjestötyöntekijälle etsintäkuulutetusta lapsesta tai nuoresta, jos tällä voitaisiin edesauttaa haavoittuvassa asemassa olevan lapsen tai nuoren löytämistä.  

Voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti tietojen vastaanottajien joukkoa ei olisi tässä momentissa rajoitettu ja tietoja voisi luovuttaa tämän momentin nojalla siten myös yksityisille tahoille. Tämä on tärkeää, koska esimerkiksi rikostorjunnassa voi tulla eteen tilanteita, joissa vain yksityinen henkilö tai toimija voi estää rikoksen toteuttamisen tai joissa ainakin myös yksityisen henkilön toimijan toimia tarvitaan rikoksen estämiseksi. Mikäli näin ei toimita, poliisin tehtäväksi jää toteutuneen rikoksen tutkinta, mikä ei ole yleisen edun mukaista, jos teko olisi voitu tietoa luovuttamalla estää. Merkitystä säännöksellä voisi olla esimerkiksi törkeiden petosten estämisessä, taikka ammattimaisesti toteutetuissa myymälävarkauksien sarjoissa, jotka tietoja luovuttamalla voitaisiin katkaista. Tietojen luovuttaminen on tärkeää mahdollistaa vastaanottajajoukkoa rajoittamatta myös siksi, että tietoja on välttämätöntä voida luovuttaa esimerkiksi vaaran kohteelle tai taholle, joka toimillaan voi estää vaaran toteutumisen. Näissä tilanteissa tietojen luovuttamisella voidaan parhaimmillaan pelastaa ihmishenkiä. 

Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti , jonka mukaan poliisi saisi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa tietoja yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetussa laissa (310/2025) tarkoitetulle kriittiselle toimijalle tai kyberturvallisuuslain (124/2025) 3 §:ssä tarkoitetulle toimijalle, jos tietojen luovuttaminen on tarpeen poliisille tai kyseiselle toimijalle kuuluvan kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen tai häiriönsietokyvyn parantamiseen liittyvän tehtävän suorittamiseksi. Poliisi voisi tämän momentin nojalla luovuttaa tietoja kriittiseen infrastruktuuriin liittyville toimijoille 2 momenttia matalammalla kynnyksellä. Muuttuneessa turvallisuusympäristössä on välttämätöntä, että poliisi ja kriittiset toimijat voivat tehdä keskenään saumatonta yhteistyötä yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi. Mikäli kriittisen infrastruktuurin kohteeseen kohdistuu yleisen järjestyksen tai turvallisuuden häiriö, tai kyseessä on rikoksen ennalta estäminen, keskeyttäminen tai tutkinta, muodostuu poliisitehtävä. Kriittiseen infrastruktuuriin kuuluvien kohteiden ja alueiden suojaaminen on kuitenkin ensisijaisesti niiden omistajien ja kohteissa toimivien vastuulla. (HE 205/2024 vp, s. 32). Yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetulla lailla on pantu täytäntöön kriittisten toimijoiden häiriönsietokyvystä ja direktiivin 2008/114/EY kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2022/2557, (jäljempänä CER-direktiivi ). CER-direktiivin soveltamisalaan kuuluu 11 toimialaa, joita ovat energia, liikenne, pankkiala, rahoitusmarkkinoiden infrastruktuuri, terveys, juomavesi, jätevesi, digitaalinen infrastruktuuri, julkishallinto, avaruus sekä elintarvikkeiden tuotanto, jalostus ja jakelu. Yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetun lain 4 §:n 3 kohdan mukaan kriittisellä infrastruktuurilla tarkoitetaan hyödykettä, tilaa, laitteistoa, verkostoa ja järjestelmää sekä osaa hyödykkeestä, tilasta, laitteistosta, verkostosta tai järjestelmästä, joka on välttämätön keskeisen palvelun tarjoamiseksi. Keskeisellä palvelulla tarkoitetaan puolestaan palvelua, joka on olennainen välttämättömien yhteiskunnan toimintojen, taloudellisen toiminnan, kansanterveyden, yleisen turvallisuuden tai ympäristön ylläpitämiseksi (4 § 2 kohta). Laissa on myös säännökset siitä, miten kriittinen toimija määritetään. Kriittisen toimijan määrittämistä koskevan asian ratkaisee se ministeriö, jonka toimialaan käsiteltävä toimija kuuluu. Kyberturvallisuuslailla on puolestaan pantu täytäntöön toimenpiteistä kyberturvallisuuden yhteisen korkean tason varmistamiseksi kaikkialla unionissa, asetuksen (EU) N:o 910/2014 ja direktiivin (EU) 2018/1972 muuttamisesta sekä direktiivin (EU) 2016/1148 kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2022/2555 ( NIS 2 -direktiivi ). Lain soveltamisalaan kuuluvat toimijat on määritelty lain 3 §:ssä. Kyberturvallisuuslain 41 §:n mukaan valvova viranomainen ylläpitää valvontatoimialansa osalta toimijaluetteloa. Poliisilain 7 luvun 2 §:n 3 momentin nojalla tietoja voisi luovuttaa myös edellä mainituille toimijoille. Tietojen luovuttamismahdollisuus myös näille toimijoille kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen tai häiriönsietokyvyn parantamiseen liittyvän tehtävän suorittamiseksi olisi tärkeä, koska tieto- ja viestintäteknologia sekä niihin liittyvät palvelut ovat keskeinen osa nykyaikaista yhteiskuntaa ja sen kriittistä infrastruktuuria.  

Pykälään lisättäisiin myös uusi 4 momentti , jossa säädettäisiin siitä, että 1–3 momentissa tarkoitettu tieto voidaan antaa pyynnöstä ja oma-aloitteisesti. Lisäksi momentissa säädettäisiin, että tietojen luovuttamisesta 1–3 momentin nojalla päättäisi päällystöön kuuluva poliisimies. Muu poliisimies voisi ilman päällystöön kuuluvan poliisimiehen päätöstä luovuttaa tietoja silloin, kun tietojen välitön luovuttaminen on asian kiireellisyyden vuoksi välttämätöntä. Tässä tietojen luovuttamisesta päättävän virka-asema olisi rajattu vastaavalla tavalla kuin tietopyynnön tekijä voimassa olevissa poliisilain 4 luvun 2 §:n 1 ja 2 momentissa ja 3 §:n 1 momentissa. Vuoden 1995 kumotun poliisilain esitöissä (HE 57/1994 vp, s. 36) todettiin, että kun valtuuksia on laissa oikeutettu käyttämään vain päällystöön kuuluva poliisimies, kysymys on ratkaisuista, joiden tekijältä on vaadittava erityistä koulutusta, kokemusta ja vastuuta mahdollisten poliisitoimenpiteiden laillisten edellytysten ja suoritustavan asianmukaiseksi harkitsemiseksi. Asteellista toimivaltaa merkitsevä edellytys virka-asemasta toimii osaltaan tietojen luovutuksen rajoituksena.  

Erityisesti rikostorjunnassa saattaa tulla eteen tilanteita, joissa rikoksen estämiseksi tietoja täytyy oma-aloitteisesti välittää toiselle viranomaiselle. Sama koskee muutenkin tietojen antamista toisen viranomaisen hoidettaviksi kuuluvien tehtävien suorittamista varten (HE 224/2010, vp s. 147). Tietojen oma-aloitteinen luovuttaminen voisi liittyä esimerkiksi poliisin yhteistoimintaan toisen viranomaisen kanssa tai yleisemmin tilanteisiin, joissa poliisi tekee toisen viranomaisen säädettyihin tehtäviin ja toimivaltaan kuuluvaan asiaan liittyvän havainnon. Toinen viranomainen ei aina ole tietoinen siitä, että poliisilla voisi olla sen tehtävien kannalta olennaista tietoa, joten tietoa ei tästä syystä osata pyytää. Oma-aloitteisessa tietojen luovutuksessa luovuttava viranomainen joutuu arvioimaan tietojen tarpeellisuutta vastaanottavan viranomaisen tehtävien kannalta. Poliisin mahdollisuutta luovuttaa tietoja poliisilain 7 luvun 2 §:n nojalla ei rajoittaisi se, mitä muussa laissa on säädetty muiden viranomaisten tietojen saantioikeudesta, mutta tiedot vastaanottavalla viranomaisella tulisi olla laissa säädetty oikeus käsitellä luovutuksen kohteena olevia tietoja. Oma-aloitteisella tietojen luovutuksella ei voitaisi korvata esimerkiksi muualla lainsäädännössä säädettyä menettelyä, esimerkiksi turvallisuusselvityslain mukaista menettelyä tai muussa laissa säädettyä lausuntomenettelyä. Poliisi voisi tarvittaessa tapauskohtaisen harkinnan perusteella esimerkiksi luovuttaa oma-aloitteisesti tietoja poliisin toimenpiteen kohteena olevan henkilön rahavaroista ulosottoviranomaiselle. Tältä osin on kuitenkin huomioitava, että poliisilla ei ole yleistä toimivaltaa ottaa tapaamiaan rahoja haltuunsa tai takavarikoida niitä, vaan tällaiselle menettelylle on aina oltava laillinen peruste, joka on kussakin yksittäistapauksessa harkittava huolella (AOA:n ratkaisu 20.6.2018 EOAK/4783/2017). Ulosoton kannalta merkityksellisiä voisivat olla myös tilanteet, joissa ulosottoviranomainen saa poliisilta tietoa esimerkiksi ulosottovelallisen tai tämän lähipiirin varallisuudesta ja taloudellisesta toiminnasta. Esimerkkeinä useiden viranomaisten yhteistyöstä, jossa mahdollisuudella oma-aloitteiseen tietojen luovuttamiseen on keskeinen merkitys, voidaan mainita harmaan talouden ja talousrikollisuuden sekä työperäisen hyväksikäytön torjunta sekä hallinnollinen rikostorjunta. Poliisi voisi luovuttaa tietoja oma-aloitteisesti myös yksityisille tahoille 2 ja 3 momenteissa tarkoitetuissa tilanteissa. 

6 §.Viittaussäännös tietojen luovuttamisesta. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Viittaussäännös poliisin henkilötietolakiin sisältyisi jatkossa 2 §:n 5 momenttiin. Voimassa olevan pykälän mukainen viittaus siitä, että tietojen luovuttamisesta ulkomaille säädetään poliisin henkilötietolaissa, on tarpeeton, koska yleislakina noudatettavassa julkisuuslaissa omaksutun viranomaisen käsitteen perusteella myös poliisilain 7 luvun tiedonluovutussäännöksissä viranomaisella tarkoitetaan kotimaan viranomaista. Tietojen luovuttamisesta ulkomaan viranomaiselle säädetään erikseen nimenomaisesti poliisin henkilötietolaissa.  

7.2  Laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa

16 § . Poliisin oikeus saada tietoja eräistä rekistereistä ja tietojärjestelmistä. Pykälän 1 momentista poistettaisiin tiedonsaantitapaa koskeva sääntely eli siinä ei enää säädettäisi tiedonsaannista teknisellä käyttöyhteydellä tai tietojoukkona. Tällainen tiedonluovutustapaa koskeva sääntely on muuttunut tarpeettomaksi tiedonhallintalain voimaantulon myötä. Tiedonhallintalaki on tullut voimaan 1.1.2020 ja sitä sovelletaan yleislakina, kun on kyse tietojen saannista teknisten rajapintojen tai katseluyhteyden avulla. Tiedonhallintalain 22 §:n mukaan viranomaisten on toteutettava säännöllisesti toistuva ja vakiosisältöinen sähköinen tietojen luovuttaminen tietojärjestelmien välillä teknisten rajapintojen avulla, jos vastaanottavalla viranomaisella on tietoihin laissa säädetty tiedonsaantioikeus. Säännöllisesti toistuva ja vakiosisältöinen tietojen sähköinen luovuttaminen voidaan toteuttaa muulla tavalla, jos teknisen rajapinnan toteuttaminen tai käyttö ei ole teknisesti tai taloudellisesti tarkoituksenmukaista. Viranomainen voi avata teknisen rajapinnan tiedonsaantiin oikeutetulle viranomaiselle myös muissa tilanteissa. Asiakirjojen ja tietojen antamisesta muulla tavalla säädetään erikseen. Tiedonhallintalain 23 §:n mukaan viranomainen voi avata katseluyhteyden toiselle viranomaiselle tietovarannon sellaisiin tietoihin, joihin katseluoikeuden saavalla viranomaisella on tiedonsaantioikeus. Poliisin henkilötietolain 16 §:n 1 momentissa säädetään poliisille oikeus saada tietoja myös eräiden yksityisten tahojen rekistereistä. Näiden osalta olisi mahdollisuus jatkossakin siirtää tietoja sähköisesti, siten kuin käytännön menettelyistä asianomaisen rekisterinpitäjän kanssa sovitaan. Säännökset eivät kuitenkaan velvoittaisi teknisten rajapintojen avaamiseen.  

Pykälän 1 momentin johdantokappaletta muutettaisiin myös siten, että siinä käytettäisiin henkilörekisterin sijasta jatkossa tietosuojan yleislainsäädännössä omaksuttua käsitettä rekisteri. Kyseessä olisi tältä osin ainoastaan teknisluonteinen muutos. 

Pykälän 1 momentin 9 kohtaa muutettaisiin siten, että sana ”teleyritykseltä” korvattaisiin sanalla ”viestinnän välittäjältä”. Terminologisella muutoksella otettaisiin huomioon pakkokeinolain 10 luvun 6 §:ään ja poliisilain 5 luvun 8 §:ään laeilla 452/2023 ja 492/2023 tehdyt muutokset.  

Pykälän 1 momentin 15 kohdassa piste muutettaisiin puolipisteeksi, koska luetteloon lisättäisiin uusi 16 kohta.  

Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 16 kohta , jossa säädettäisiin poliisin oikeudesta saada salassapitosäännösten estämättä välttämättömiä tietoja siviilipalveluskeskukselta siviilipalvelusrekisteristä passilain ja henkilökorttilain mukaisen luvan hakijan ja haltijan esteettömyyden selvittämiseksi. Passilain 8 §:n mukaan asevelvollisen on passia hakiessaan esitettävä selvitys siitä, ettei passin myöntämiselle ole 14 §:n 5 momentissa tai 15 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua estettä. Vastaavasti henkilökorttilain 12 §:n mukaan asevelvollisen on henkilökorttia hakiessaan esitettävä selvitys siitä, ettei henkilökortin myöntämiselle ole 17 §:n 1 momentin 3 kohdassa tai 19 §:n 4 momentissa tarkoitettua estettä. Asevelvolliselle voidaan myöntää passi tai henkilökortti enintään sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 28 vuotta, jollei hän osoita, ettei maanpuolustusvelvollisuus ole esteenä passin tai henkilökortin myöntämiselle tätä pidemmäksi ajaksi, taikka jollei erityisen painavista syistä muuta johdu. Passi tai henkilökortti voidaan myös evätä henkilöltä, joka on 28 vuotta täyttänyt asevelvollinen, sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 30 vuotta, jollei hän osoita, ettei maanpuolustusvelvollisuus ole esteenä passin tai henkilökortin myöntämiselle. Todistus, jolla asevelvollinen voi osoittaa esteettömyyden passin tai henkilökortin saamiselle, voi olla muiden passilain 8 §:ssä ja henkilökorttilain 12 §:ssä mainittujen asiakirjojen ohella siviilipalvelustodistus.  

Nyt poliisille säädettäisiin nimenomainen oikeus saada esteettömyyden selvittämiseksi välttämättömiä tietoja siviilipalvelusrekisteristä. Poliisilla on poliisin henkilötietolain 16 §:n 1 momentin 12 kohdan nojalla oikeus saada vastaavia tietoja myös Puolustusvoimilta. Käytännössä tiedonsaantioikeus tarkoittaisi sitä, että välttämättömät tiedot voitaisiin saada suoraan siviilipalvelusrekisteristä teknisen rajapinnan kautta, eikä asevelvollisen tai poliisin olisi välttämättä enää tarpeen olla yhteydessä siviilipalveluskeskukseen esteettömyyslausuntojen osalta. Säännös on arvioitu tarpeelliseksi, koska tieto siitä, että henkilö on suorittanut siviilipalveluksen, on vakiintuneesti katsottu salassa pidettäväksi tiedoksi, sillä siviilipalveluksen suorittaminen on vakaumukseen perustuva valinta (julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohta). Poliisilla olisi säännöksen nojalla oikeus ainoastaan tietoihin, jotka ovat välttämättömiä esteellisyyden selvittämiseksi. Poliisi ei saisi siviilipalvelusrekisteristä esimerkiksi siviilipalvelustodistusta, terveydentilaan liittyviä tietoja tai tietoa siitä, onko henkilö vapautettu palveluksesta tai onko henkilö hakeutunut siviilipalvelukseen suoraan vai vasta asepalveluksen jälkeen. Poliisi saisi tiedon vain siitä, onko henkilö siviilipalveluksen puolesta esteetön saamaan passin tai henkilökortin.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti tietojen saannin maksuttomuudesta, mutta momenttiin lisättäisiin maininta siitä, että poliisilla olisi oikeus saada 1 momentissa tarkoitetut tiedot myös viipymättä.  

Pykälän 3 momentti, jossa säädetään, että poliisin on pyynnöstä annettava 1 momentin nojalla henkilötietoja luovuttaneelle rekisterinpitäjälle tieto saamiensa henkilötietojen käsittelystä, kumottaisiin tarpeettomana.  

17 § . Muiden viranomaisten tietojen luovuttaminen poliisille suorakäyttöisesti tallettamalla. Vaikka tiedonhallintalain voimaantulon myötä tiedonluovutustapaa koskevasta sääntelystä voidaan pääosin luopua, säännös henkilötietojen luovuttamisesta poliisille suorakäyttöisesti tallettamalla on edelleen arvioitu tarpeelliseksi, sillä tiedonhallintalain teknisiä rajapintoja ja katseluyhteyttä koskevat säännökset ja julkisuuslain 16 §:ssä säädetyt tietojenantamistavat eivät kata pykälässä tarkoitettuja tilanteita. Pykälän otsikkoa muutettaisiin poistamalla maininta tietojen luovuttamisesta tietojoukkona tallettamista varten. Kyseinen maininta poistettaisiin myös johdantokappaleesta tarpeettomana.  

Pykälän 1 momentin johdantokappaleessa käytettäisiin jatkossa henkilörekisterin sijasta tietosuojan yleislainsäädännössä omaksuttua käsitettä rekisteri. Kyseessä olisi teknisluonteinen muutos.  

Pykälän 1 momentin voimassa olevan 4 kohdan mukaan ulkoministeriö ja Suomen edustustot saavat luovuttaa poliisin rekistereihin suorakäyttöisesti tallettamalla muun muassa tietoja passilaissa ulkoministeriölle ja Suomen edustustoille säädettyjen tehtävien suorittamiseksi. Kohtaa muutettaisiin siten, että siinä huomioitaisiin ulkoministeriön ja Suomen edustustojen tarve luovuttaa tietoja suorakäyttöisesti tallettamalla myös henkilökorttilaissa ulkoministeriölle ja Suomen edustustoille säädettyjen tehtävien suorittamiseksi. Henkilökortin hakemisesta Suomen edustustolta säädetään henkilökorttilain 9 §:ssä. Henkilökorttilain 31 §:n mukaan poliisi pitää henkilökorttirekisteriä henkilökorttilaissa poliisille ja Suomen edustustolle säädettyjen tehtävien suorittamiseksi.  

Pykälän 1 momentin 8 kohdassa piste muutettaisiin puolipisteeksi, koska luetteloon lisättäisiin uusi 9 kohta.  

Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 9 kohta , joka antaisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle mahdollisuuden tallettaa kuolemansyyn tutkintaan liittyviä tietoja suoraan poliisin rekisteriin. THL:lla on kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain (459/1973) 14 §:ään perustuva velvoite luovuttaa kuolemansyyn tutkintaa koskevat tiedot poliisille. Tallettaminen olisi mahdollista mainitun velvoitteen toteuttamiseksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että THL:n asiantuntijalääkärit, jotka tuottavat tutkinnan kannalta olennaista tietoa, voisivat jatkossa tallettaa tiedot suoraan poliisin rekisteriin kyseessä olevan tapauksen tietoihin. Kadonneita henkilöitä ja tuntemattomia vainajia koskevaa tietoa käsitellään rekisterissä kansainvälisen rikospoliisijärjestön (Interpol) standardoimien lomakkeiden muodossa ja rekisterissä on omat lomakkeensa THL:n oikeuslääkärien, oikeushammaslääkärien ja patologien antamia tietoja varten.  

Pykälän 2 momentti , jossa säädetään, että poliisin on pyynnöstä annettava 1 momentin nojalla henkilötietoja luovuttaneelle rekisterinpitäjälle tieto saamiensa henkilötietojen käsittelystä, kumottaisiin tarpeettomana.  

21 §.Henkilötietojen luovuttaminen toiselle rikosasioiden tietosuojalaissa tarkoitetulle toimivaltaiselle viranomaiselle. Edellä 16 §:ää vastaavasti pykälästä poistettaisiin tietojen luovutustapaa koskeva sääntely, joka on muuttunut tarpeettomaksi tiedonhallintalain voimaantulon myötä. Momenttia täsmennettäisiin siten, että luovuttaminen olisi mahdollista sekä pyynnöstä että oma-aloitteisesti. Täsmennyksellä ei muutettaisi nykytilaa. Oma-aloitteista tietojen luovuttamista käsitellään jaksossa 2 (Nykytila ja sen arviointi) sekä jaksossa 7.1 (Poliisilain 7 luku).  

22 §.Muu henkilötietojen luovuttaminen viranomaisille. Edellä 16 ja 21 §:ää vastaavasti pykälän 1 momentista poistettaisiin tietojen luovutustapaa koskeva sääntely, joka on muuttunut tarpeettomaksi tiedonhallintalain voimaantulon myötä. Momenttia täsmennettäisiin siten, että tietojen luovuttaminen olisi mahdollista sekä pyynnöstä että oma-aloitteisesti. Täsmennyksellä ei muutettaisi nykytilaa.  

Pykälän 1 momentin alkuun lisättäisiin maininta siitä, että kyseisen lainkohdan nojalla voidaan luovuttaa tietoja sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään. Lisäyksellä selvennettäisiin sitä, että poliisin mahdollisuudesta luovuttaa tietoja muille viranomaisille säädetään muuallakin lainsäädännössä, eikä 1 momentin luettelo olisi tyhjentävä eikä rajoittaisi muualla laissa olevien tiedon luovuttamista tai tiedonsaantia koskevien säännösten soveltamista. Mainitussa momentissa on kyse tilanteista, joissa henkilötietojen luovuttaminen on lähtökohtaisesti säännöllisesti toistuvaa, kun taas henkilötietojen luovuttamiseen yksittäistapauksissa sovellettaisiin nykyistä vastaavasti poliisilain 7 luvun sääntelyä. 

Pykälän 1 momentin 7 kohdan työ- ja elinkeinoviranomainen ehdotetaan muutettavaksi elinvoimakeskukseksi. Työ- ja elinkeinotoimistot lakkautettiin ja 1.1.2025 alkaen työntekijän oleskeluluvan käsittely siirtyi kokonaan Maahanmuuttovirastolle (laki 389/2023). Samoin ELY-keskusten tehtävät siirtyvät 1.1.2026 alkaen (laki 582/2025) elinvoimakeskukselle, eli elinvoimakeskus tekee osapäätöksen yrittäjän oleskelulupaan. Muutos on säädöshuollollinen ja sillä korjataan edellä mainittujen lakien yhteydessä tekemättä jääneet muutokset poliisin henkilötietolakiin. Muutos ei vaikuta viranomaistehtäviin, eikä niiden resursointiin.  

Pykälän 1 momentin voimassa olevan 8 kohdan mukaan poliisi saa luovuttaa henkilötietoja ulkoministeriölle ja Suomen edustustolle muun muassa näiden toimivaltaan kuuluvan passia tai muuta matkustusasiakirjaa koskevan asian käsittelyä varten. Suomen edustustot myöntävät matkustusasiakirjana käytettävien henkilökorttien lisäksi myös henkilökortteja ilman matkustusoikeutta. Kohtaa ehdotetaan tästä syystä täsmennettäväksi siten, että siinä säädettäisiin poliisin oikeudesta luovuttaa henkilötietoja ulkoministeriölle ja Suomen edustustolle myös näiden toimivaltaan kuuluvan henkilökorttia koskevan asian käsittelyä varten.  

Pykälän 1 momentin 17 kohdassa piste muutettaisiin puolipisteeksi, koska luetteloon lisättäisiin uusi 18 kohta.  

Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 18 kohta , jossa säädettäisiin tietojen luovuttamisesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle kliinisten tutkimusten suorittamista varten, sekä oikeuslääketieteeseen ja oikeuspsykiatriaan kuuluvien tehtävien hoitamiseksi. Kyseisiä tietoja luovutetaan nykyisin poliisin henkilötietolain 22 §:n 3 momentin nojalla, ja tietojen luovutukseen liittyen on tehty erillisiä sopimuksia THL:n ja poliisiyksiköiden välillä. Edellä mainittu 22 §:n 3 momentti ehdotetaan kumottavaksi 2. lakiehdotuksessa, joten luovuttamisesta olisi tarpeen säätää nimenomaisesti 1 momentissa.  

Poliisitutkintaan ja esitutkintaan liittyvät kiinteästi erityisesti rikoksesta epäillyille tai muille asianosaisille tehtävät oikeuslääketieteelliset tutkimukset, joten tietojen luovuttaminen THL:lle on säännöllistä. Yleisimpiä esitutkintaan liittyviä tutkimuksia ovat rattijuopumuksista epäillyille tehtävät verikokeet, joiden tarkoituksena on määrittää epäillyn käyttämän alkoholin tai huumausaineiden määrä tekohetkellä. Poliisitutkintana suoritettavaan kuolemansyyn selvittämiseen liittyy kiinteästi oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen suorittaminen. Kliinisen oikeuslääketieteen tutkimus- ja näytteenottopalvelujen järjestämisvastuu ja virka-avun antaminen tutkivalle tai valvovalle viranomaiselle kuuluvat hyvinvointialueille sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) ja terveydenhuoltolain (1326/2010) nojalla, sekä tullilain nojalla Tullille kuuluvien tehtävien osalta. THL ja hyvinvointialueet ovat sopineet siitä, että hyvinvointialueet ostavat lakisääteisen virka-apuvelvollisuutensa piiriin kuuluvat kliinisen oikeuslääketieteen tutkimukset THL:ltä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annetun lain (668/2008) 2 §:n 2 momentin mukaisesti THL voi toimia oikeuslääketieteellisten palvelujen tuottajana silloin, kun tällainen tehtävä liittyy välittömästi sen tutkimus-, asiantuntija- tai kehittämistoimintaan. Lisäksi THL vastaa oikeuslääketieteellisestä ruumiinavaustoiminnasta kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain 12 b §:n mukaisesti. 

Pykälän 3 momentti kumottaisiin. Voimassa olevassa 3 momentissa säädetään poliisin oikeudesta perustellusta syystä luovuttaa salassapitosäännösten estämättä teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona viranomaiselle henkilötietoja, jotka ovat välttämättömiä viranomaisen laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi myös muissa kuin 1 momentissa luetelluissa tilanteissa. Kun poliisin henkilötietolakiin sisältyvästä yleislainsäädännön kanssa päällekkäisestä tiedonluovutustapaa koskevasta sääntelystä luovuttaisiin, kyseinen momentti muuttuisi tarpeettomaksi. Tällä hetkellä tietoja on kyseisen momentin nojalla luovutettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle, jolle tietojen luovuttamisesta säädettäisiin jatkossa pykälän 1 momentissa. Tiedonhallintalain mukaisesti teknisiä rajapintoja ja katseluyhteyksiä voidaan hyödyntää myös silloin, jos muualla lainsäädännössä on säädetty toiselle viranomaiselle tiedonsaantioikeus poliisilla oleviin tietoihin.  

Pykälän 4 momentti kumottaisiin. Voimassa olevassa 4 momentissa säädetään, että ennen henkilötietojen luovuttamista niiden vastaanottajan on esitettävä rekisterinpitäjälle luotettava selvitys henkilötietojen asianmukaisesta suojaamisesta. Momentin tarkoitus on ollut varmistaa tietojen suojaaminen teknisen käyttöyhteyden tai tietojoukkona tapahtuvan luovuttamisen yhteydessä. Teknisen rajapinnan ja katseluyhteyden avulla tapahtuvasta tietojen luovuttamisesta, siihen liittyvistä edellytyksistä ja tietoturvallisuudesta säädetään tiedonhallintalaissa. Lisäksi 22 §:ään ehdotettu sääntely ei olisi jatkossa sidottu mihinkään tiettyyn tiedonluovutustapaan.  

Pykälän 5 momentti kumottaisiin. Voimassa olevan 5 momentin mukaan luovutettavien tietojen laatu on mahdollisuuksien mukaan varmennettava ja niihin on tarvittaessa lisättävä tietoja, joiden avulla vastaanottaja voi arvioida tietojen oikeellisuutta, täydellisyyttä, ajantasaisuutta ja luotettavuutta. Jos ilmenee, että on luovutettu virheellisiä tietoja tai että tietoja on luovutettu lainvastaisesti, asiasta on ilmoitettava viipymättä vastaanottajalle. Momentin sääntely on päällekkäistä tietosuojan yleislainsäädännön kanssa.  

32 §.Tietojen luovuttamisesta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan oikeudesta luovuttaa poliisin rekisterin tietoja teknisen rajapinnan tai katseluyhteyden avulla sekä 3 luvussa tarkoitettujen viranomaisten oikeudesta luovuttaa tietoja poliisin tietojärjestelmään teknisen rajapinnan avulla tai suorakäyttöisesti tallettamalla päättäisi rekisterinpitäjä tai rekisterinpitäjän tähän tehtävään määräämä muu poliisiyksikkö. Momentti vastaisi voimassa olevaa sääntelyä, mutta sitä muutettaisiin vastaamaan tiedonhallintalain termistöä. Teknisen käyttöyhteyden ja tietojoukon käsitteet korvattaisiin teknisen rajapinnan ja katseluyhteyden käsitteillä. Lisäksi henkilörekisterin sijasta momentissa käytettäisiin tietosuojan yleislainsäädännössä omaksuttua käsitettä rekisteri. Kyse olisi teknisluonteisista muutoksista, eikä muutoksilla olisi tarkoitus muuttaa nykytilaa.  

Teknisen rajapinnan avulla tapahtuvasta tietojen luovuttamisesta sovittaisiin siten nykyistä vastaavasti aina erikseen rekisterinpitäjän ja tietojen luovuttajan tai vastaanottajan välillä. Poliisin henkilötietolain 4 luvun säännökset eivät siten itsessään loisi esimerkiksi vastaanottajille oikeutta saada poliisin henkilötietoja teknisen rajapinnan avulla ilman erillistä päätöstä (HE 242/2018 vp, s. 92). Rekisterinpitäjä voisi kussakin tapauksessa erikseen arvioida, onko teknisen rajapinnan tai katseluyhteyden avaaminen perusteltua. Myös tiedonhallintalaki mahdollistaa tämän. Niissäkin tapauksissa, kun tietojen luovuttaminen olisi säännöllisesti toistuvaa ja vakiosisältöistä, tiedonhallintalain mukaisesti tietojen sähköinen luovuttaminen voidaan toteuttaa muulla tavalla, jos teknisen rajapinnan toteuttaminen tai käyttö ei ole teknisesti tai taloudellisesti tarkoituksenmukaista. 

Pykälän 2 momenttia täydennettäisiin siten, että luovuttamisesta päätettäessä olisi otettava huomioon luovutettavien tietojen laadun lisäksi myös tietojen laajuus.  

7.3  Laki henkilötietojen käsittelystä Rajavartiolaitoksessa

20 §.Tietojen saanti yksityiseltä yhteisöltä ja henkilöltä . Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin Rajavartiolaitoksen oikeus saada pidättämiseen oikeutetun virkamiehen pyynnöstä tietoja yksityiseltä yhteisöltä tai henkilöltä Rajavartiolaitoksen tutkittavien rikosten ennalta estämisen, paljastamisen tai selvittämisen lisäksi myös henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi taikka pidätettäväksi, vangittavaksi tai kiinniotettavaksi määrätyn etsintäkuulutetun tavoittamiseksi. Tiedot voisi nykyistä vastaavasti saada yhteisön jäsentä, tilintarkastajaa, toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai työntekijää velvoittavan yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden estämättä. Ehdotetut muutokset vastaisivat pääosin poliisilain 4 luvun 3 §:n 2 momenttiin ehdotettuja muutoksia.  

Rajavartiolaitos voi voimassa olevan lainsäädännön nojalla käyttää meripelastuksen hätätilanteissa niin sanottua hätäpaikannusta (sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 321 §). Teleyrityksen tiedonluovutusvelvollisuus perustuu tilanteesta tehtyyn hätäilmoitukseen. Lisäksi Rajavartiolaitoksella on oikeus radiotekniseen valvontaan ilmeisessä hädässä tai välittömässä vaarassa olevan henkilön paikantamiseksi (rajavartiolain 29 a §). Ehdotettu sääntely täydentäisi edellä mainittua lainsäädäntöä. Muutosten myötä Rajavartiolaitos voisi vaaratilanteissa selvittää vaaraa aiheuttavan tai vaarassa olevan henkilön tai henkilöiden henkilöllisyyden sekä paikantaa kyseisen henkilön tai henkilöt. Tällaisessa tilanteessa Rajavartiolaitos voisi pyytää tiedon esimerkiksi verkkoviestin IP-osoitteesta kirjoittajan henkilöllisyyden selvittämiseksi. Kun IP-osoite on Rajavartiolaitoksen tiedossa, Rajavartiolaitoksen olisi mahdollisuus edelleen selvittää 2 momentin nojalla tiedot IP-osoitteen käyttäjästä. Muutos mahdollistaisi esimerkiksi hengen ja terveyden vaarassa olevan varoittamisen tai muun Rajavartiolaitoksen reagoimisen tilanteessa. 

Rajavartiolaitoksen tiedonsaanti yksityiseltä yhteisöltä tai henkilöltä mahdollistettaisiin myös tilanteissa, joissa Rajavartiolaitos tarvitsee tietoja pidätettäväksi, vangittavaksi tai kiinniotettavaksi määrätyn etsintäkuulutetun tavoittamiseksi. Rajavartiomiehellä on rajavartiolain 37 §:n nojalla oikeus ottaa kiinni henkilö, joka toimivaltaisen viranomaisen antaman kuulutuksen mukaan on otettava kiinni, pidätettävä tai vangittava taikka otettava säilöön. Kiinniotettu on viipymättä toimitettava poliisin huostaan, jollei häntä ole päästettävä heti vapaaksi. Etsintäkuulutuksen määritelmästä ei ole säädetty laissa, vaikkakin useissa viranomaisten toimintaa koskevissa laeissa käytetään etsintäkuulutuksen käsitettä. Rajavartiolain esitöiden mukaan rajavartiomiehellä on oikeus ottaa kiinni kenen tahansa toimivaltaisen viranomaisen etsintäkuuluttamia henkilöitä. Tämä koskee myös Rajavartiolaitoksen etsintäkuuluttamia henkilöitä (HE 220/2013 vp). Pykälässä tarkoitetussa tilanteessa kysymyksessä ei ole itsenäinen toimenpide, vaan etsintäkuulutuksen antaneen toimivaltaisen viranomaisen määräämän vapauteen kohdistuvan toimenpiteen täytäntöönpano. Etsintäkuulutus ei ole itsenäinen pakkokeino, vaan keino tavoittaa henkilö, jolta laillisella perusteella on riistettävä vapaus (HE 275/2022 vp, s. 7). Käytännössä kyse voisi olla esimerkiksi etsintäkuulutetun jäljittämisestä pyytämällä pankkikortin käyttötietoja. Rajavartiolaitoksella voi olla perusteltu tarve pyytää pankkikortin käyttötietoja esimerkiksi tilanteissa, joissa henkilön tavoittamiseksi selvitetään henkilön liikkumista hänen paikantamisekseen ja kiinniottamisekseen.  

Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että Rajavartiolaitoksen tietopyyntöjen kohteena voisi jatkossa olla viestinnän välittäjä tai tietoyhteiskunnan palvelun tarjoaja säännöksessä nykyisin mainittujen teleyrityksen ja yhteisötilaajan sijasta. Tiedonsaantioikeus koskisi jatkossakin tietoja, jotka ovat tarpeen Rajavartiolaitokselle kuuluvan tehtävän suorittamiseksi. Ehdotettujen muutosten taustalla ovat toimintaympäristön muutokset, erityisesti yhteiskunnan digitalisaatio ja siihen liittyvä teknologinen kehitys, joiden seurauksena nykyinen sääntely ei enää kaikilta osin vastaa käytännön tarpeisiin. Uusi muotoilu kattaisi aiempaa laajemman joukon erilaisia toimijoita sekä kaikki palvelun tarjoamiseen osallistuvat eri toimijat, joilta Rajavartiolaitos voisi saada tietoja tehtäviensä suorittamiseksi. Palveluketjuun voi liittyä useampia eri palvelun tarjoajia, joilla on eri tehtäviä ja rooli palvelun tuottamisessa, vaikka palvelun tarjoaja ei itsessään välitä viestintää.  

Viestinnän välittäjällä tarkoitettaisiin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 36 kohdan mukaisesti teleyritystä, yhteisötilaajaa ja sellaista muuta tahoa, joka välittää sähköistä viestintää muutoin kuin henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiin. Kyseisen lain esitöiden (HE 221/2013 vp, s. 92) mukaan viestinnän välittäjinä ei kuitenkaan pidetä sananvapauslain mukaisia verkkoviestien (mukaan lukien verkkojulkaisut) tarjollapitäjiä tai julkaisutoiminnan harjoittajia. Näin ollen esimerkiksi julkisen keskustelupalstan tai muun yleisölle saataville tarkoitetun viestinnän tarjollapitoa internetissä ei pidettäisi viestinnän välittäjän toimintana vaan muuna tietoyhteiskunnan palvelun tarjoamisena, mikäli käsitteen osatekijät täyttyvät. Tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajalla tarkoitettaisiin palvelun tarjoajaa, joka tarjoaa sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 29 kohdassa tarkoitettuja tietoyhteiskunnan palveluita. Tietoyhteiskunnan palvelulla tarkoitetaan edellä mainitun lainkohdan mukaan sähköisenä etäpalveluna vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä tavallisesti korvausta vastaan toimitettavaa palvelua. 

Rajavartiolaitoksella olisi nykyistä vastaavasti oikeus saada yhteystiedot sellaisesta teleosoitteesta, jota ei mainita julkisessa luettelossa, taikka teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöivät tiedot. Lisäksi pykälästä kävisi jatkossa selvästi ilmi, että Rajavartiolaitoksella olisi oikeus saada palvelun käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeelliset tiedot. Käyttäjällä tarkoitettaisiin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 7 kohdan mukaisesti luonnollista henkilöä, joka palvelun tilaajana tai muuten käyttää viestintäpalvelua tai lisäarvopalvelua. Tilaajalla tarkoitettaisiin puolestaan kyseisen lain 3 §:n 30 kohdan mukaisesti oikeushenkilöä ja luonnollista henkilöä, joka on muuta kuin teletoimintaa varten tehnyt sopimuksen viestintäpalvelun tai lisäarvopalvelun toimittamisesta. Rajavartiolaitos voisi tietopyynnön nojalla saada sellaiset tarpeelliset tiedot, joiden avulla käyttäjän tai tilaajan tunnistaminen olisi mahdollista. Lisäyksellä selvennettäisiin nykytilaa, ja käytännössä kyse olisi vastaavanlaisista tiedosta, joita Rajavartiolaitos saa jo nykyisen sääntelyn nojalla.  

Käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeellisilla tiedoilla tarkoitettaisiin esimerkiksi IP-osoitteita ja tarvittaessa lisäksi asiaan liittyviä lähdeporttitietoa ja aikaleimaa, eli päivämäärää ja kellonaikaa, tai näiden tunnisteiden teknisiä vastineita ja niihin liittyviä tietoja. IP-osoitteet sekä yhteysnumerot ja niihin liittyvät tiedot ovat ratkaisevia esimerkiksi rikostutkinnoissa, joissa epäillyn henkilöllisyys ei ole tiedossa. Käänteisesti kyse voi olla myös tilanteesta, jossa rikokseen liittyvä IP-osoite ja mahdollinen aikaleima sekä porttitieto on jo hankittu muiden pakkokeinojen, esimerkiksi televalvonnan, avulla taikka jossa rikoksen uhri viestinnän osapuolena on toimittanut Rajavartiolaitokselle viestintään liittyviä tunnistetietoja ja tavoitteena on enää tunnistaa Rajavartiolaitoksen tiedossa olevaan viestintätapahtumaan liittyvä viestinnän toinen osapuoli esitutkintaa varten. Molemmissa esimerkeissä on kyse rikoksesta epäillyn henkilöllisyyden selvittämisestä. Ilman mahdollisuutta tunnistaa rikoksiin keskeisesti liittyvien viestintäpalveluiden käyttäjiä ja tilaajia, ei Rajavartiolaitoksella ole todellista mahdollisuutta selvittää tietoverkkoympäristössä tehtyjä taikka niitä hyväksikäyttäen tehtyjä rikoksia. Tietopyynnön tarkoituksena on siten ainoastaan tietyn palvelun käyttäjän henkilöllisyyden selvittäminen. 

Rajavartiolaitos ei saisi pykälän mukaisella tietopyynnöllä pakkokeinolain 10 luvun 6 §:ssä tarkoitettuja tietoja vaan ainoastaan käyttäjän tunnistamiseksi tarpeelliset tiedot. Pakkokeinolain 10 luvun 6 §:n ja rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetun lain 16 §:n mukaan välitystiedolla tarkoitetaan näissä laeissa sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 7 kohdassa tarkoitettuun käyttäjään tai mainitun pykälän 30 kohdassa tarkoitettuun tilaajaan yhdistettävissä olevaa viestiä koskevaa tietoa, jota viestintäverkoissa käsitellään viestien siirtämiseksi, jakelemiseksi tai tarjolla pitämiseksi. Jotta telekuuntelua ja televalvontaa koskevia toimivaltuuksia voidaan käyttää, tulee kyse olla edellä mainittujen säännösten mukaan viestiä koskevasta tiedosta. Esimerkiksi verkkopalveluun kirjautumista ei ole pidettävä sellaisena viestin lähettämisenä, jota pakkokeinolain telekuuntelua ja valvontaa koskevissa säännöksissä tarkoitetaan. Käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeellisissa tiedoissa ei olisi kysymys viestin sisältö- tai välitystiedoista tai sijaintitiedon hankkimisesta, eikä Rajavartiolaitoksen henkilötietolain mukaisella tietopyynnöllä voitaisi kiertää muiden toimivaltuuksien käytölle asetettuja edellytyksiä. 

Käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeellisten tietojen hankkiminen voisi kuitenkin edellyttää välitystietojen käsittelyä, sillä viestinnän välittäjän voisi olla tarpeen käsitellä niitä tunnistaakseen tietopyynnön kohteena oleva henkilö. Rajavartiolaitos ei kuitenkaan voisi saada pykälän nojalla tietoa pakkokeinolain 10 luvun 6 §:ssä ja rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetun lain 16 §:ssä tarkoitetuista viestin välitystiedoista, viestinnän sisällöstä tai sen toisista osapuolista. Näiden tietojen hankkimiseksi Rajavartiolaitos voisi käyttää pakkokeinolain tai rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetun lain (108/2018) mukaista televalvontaa tai telekuuntelua laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Televalvonnan ja telekuuntelun toimivaltuuksista säädetään pakkokeinolain 10 luvun 3 ja 6 §:ssä ja rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetun lain 16 §:ssä. 

Joissakin tapauksissa käyttäjän tunnistamiseksi tarpeelliset tiedot voisivat pitää sisällään tiedot myös useammasta käyttäjästä. Näin olisi tilanteissa, joissa palvelun tarjoaja joutuu palveluissa jakamaan samaa IP-osoitetta yhtäaikaisesti useammalle eri käyttäjälle. Tietopyyntö tulee kuitenkin aina tehdä mahdollisimman yksilöidyillä tiedoilla, jotta pyynnön seurauksena ei saada turhia sivullisten tietoja. 

Pykälän mukaiset pyynnöt kohdistuvat teleyrityksen asiakastietoihin tai sen omia tarkoituksia varten säilyttämiin tietoihin. Käyttäjän tunnistamiseksi tarvittavat tiedot ovat usein välttämättömiä telepakkokeinojen kohdistamiseksi tiettyyn henkilöön. Pykälän mukaista tietopyyntöä ei voida kohdistaa sellaisiin tietoihin, joita teleyritys säilyttää sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 157 §:n nojalla viranomaistarpeita varten, ellei tutkittavana oleva rikos täytä 157 §:n 1 momentissa asetettuja edellytyksiä. Mainittuja säilytettäviä tietoja saa käyttää ainoastaan pakkokeinolain 10 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitettujen rikosten selvittämiseksi ja syyteharkintaan saattamiseksi. Tilanteessa, jossa tietopyyntöä ei voida kohdistaa säilytysvelvollisuuden alaisiin tietoihin, pyyntö kohdistetaan tietoihin, joita teleyritys käsittelee jonkin toisen perusteen nojalla. 

20 a §.Tietojen saanti sosiaali- ja terveydenhuollosta . Pykälä olisi uusi. Pykälässä säädettäisiin Rajavartiolaitoksen oikeudesta saada pidättämiseen oikeutetun virkamiehen pyynnöstä asiakastietolaissa tarkoitetulta palvelunantajalta tai sen tehtäviä suorittavalta henkilöltä salassapitosäännösten estämättä tieto henkilön läsnäolosta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa tiettynä aikana ja tieto läsnäolleen henkilön henkilöllisyydestä. Säännöksellä osaltaan selvennettäisiin nykytilannetta ja osaltaan mahdollistettaisiin Rajavartiolaitokselle tiedonsaanti eräissä tilanteissa, joissa voimassa olevan sääntelyn perusteella tietoja ei ole voitu saada. Pykälä täydentäisi muun muassa lain 19 §:n sääntelyä.  

Vakiintuneen tulkinnan mukaan jo tieto siitä, että henkilö on ollut terveydenhuollon toimintayksikössä potilaana, on julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 25 kohdassa tarkoitettu henkilön terveydentilaa tai saamaa terveydenhuollon palvelua koskeva tieto, joka sanotun lainkohdan perusteella on salassa pidettävä (esim. KHO 2018:93). Rajavartiolaitos ei ole voinut saada Rajavartiolaitoksen henkilötietolain 19 §:ssä säädetyn tiedonsaantioikeutensa nojalla tietoa henkilön läsnäolosta terveydenhuollon toimintayksikössä tutkiessaan muita kuin vakavimpia rikoksia, koska luottamuksellisen hoitosuhteen piiriin kuuluvana tietona tällainen tieto on katsottu kuuluvan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:ssä säädetyn terveydenhuollon ammattihenkilön todistamiskiellon soveltamisalaan. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n mukaan lääkäri tai muu terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tai sen nojalla annetussa asetuksessa tarkoitettu terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa todistaa henkilön tai hänen perheensä terveydentilaa koskevasta arkaluonteisesta tiedosta tai muusta henkilön tai perheen salaisuudesta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostu todistamiseen.  

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi velvoittaa 1 momentissa tarkoitetun henkilön todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Todistamiskielto koskee myös muuta terveydenhuollon palveluksessa tai apuna toimivaa henkilöä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 22 §:n 2 momentin nojalla. Esitutkintalain 7 luvun 8 §:ssä, jossa säädetään kuulusteltavan ilmaisuvelvollisuudesta ja sitä koskevista rajoituksista, viitataan oikeudenkäymiskaaren todistamiskieltoihin. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2025:11 pitänyt selvänä sitä, että todistamiskieltoa ei ole tarkoitettu sovellettavaksi niin laajasti, että tieto mistä tahansa hoitosuhteesta olisi oikeudenkäymiskaaressa tarkoitettu terveydentilaa koskeva arkaluonteinen tieto. Terveydentilaa koskevana tietona hoitosuhdettakin koskevan tiedon arkaluonteisuus on korkeimman hallinto-oikeuden mukaan arvioitava tapauskohtaisesti. 

Myös sosiaalihuollon asiakastiedot ovat salassa pidettäviä julkisuuslain 24 §:n § momentin 25 kohdan nojalla. Sosiaalihuollon asiakastiedot eivät kuulu oikeudenkäymiskaaren mukaisen terveydenhuollon ammattihenkilön todistamiskiellon piiriin. Sosiaalihuollon asiakassuhteen luottamuksellisuuden suoja muodostuu pääasiassa asiakastietolain sääntelyllä. Rajavartiolaitoksen tiedonsaanti perustuu lain 63 §:ään, jossa säädetään oikeus luovuttaa tietoa, jos se on välttämätöntä lapsen edun taikka erittäin tärkeän yleisen tai yksityisen edun vuoksi. Rikosten selvittämisen tarkoituksessa tietoja voidaan 63 §:n perusteella luovuttaa ainoastaan poliisille, syyttäjäviranomaiselle ja tuomioistuimelle. Asiakastietolain 4 §:n mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedot ovat pysyvästi salassa pidettäviä. Asiakastietolain 6 §:n mukaan vaitiolovelvollisuudesta ja salassapidosta saa poiketa asiakkaan suostumuksella tai jos siitä on asiakastietolaissa tai muussa laissa säädetty. Sosiaalihuollon asiakastiedot ovat valtiosääntöisesti arkaluonteisia tietoja, mutta eivät tietosuoja-asetuksen ja rikosasioiden tietosuojalain tarkoittamia erityisiä henkilötietoryhmiä. 

Palvelunantajalla tarkoitetaan asiakastietolain 3 §:n määritelmän mukaisesti viranomaista, julkisoikeudellista yhteisöä, yksityistä elinkeinonharjoittajaa, yhteisöä tai säätiötä, joka järjestää tai toteuttaa sosiaalipalveluja tai terveyspalveluja sekä työnantajaa, joka järjestää työterveyshuollon palvelut työterveyshuoltolain 7 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Palvelunantajan toimitilaa ei ole laissa määritelty. Palvelunantajan toimitiloilla tarkoitetaan ehdotetussa säännöksessä mitä tahansa toimitilaa, jossa palvelunantaja tarjoaa asiakkailleen lakisääteisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluitaan. Toimitilan käsitettä on tarkoitettu tulkittavan laajasti tarkoittaen kaikkia toimitiloja, joissa palvelunantaja tarjoaa palveluitaan asiakkailleen kattaen myös tilanteet, joissa palvelunantaja esimerkiksi väliaikaisesti toimisi muualla kuin omissa toimitiloissaan. Toimitiloilla tarkoitettaisiin palvelunantajan toimintaa varten järjestettyjä tiloja, esimerkiksi sairaalaa ja terveyskeskusta tai ambulanssia. Toimitila voi kuulua myös perustuslain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetun kotirauhan piiriin. Esimerkiksi lääkäri voi harjoittaa ammattiaan kotoaan käsin. Rajavartiolaitoksen pyyntö ei näissäkään tilanteissa mahdollista muun tiedon antamista kuin henkilön henkilöllisyyttä koskevan tiedon ja tiedon henkilön läsnäolosta tietyssä toimitilassa tiettynä aikana. Rajavartiolaitos ei voi saada pykälän nojalla kotirauhan piiriin kuuluvia tietoja esimerkiksi asukkaan elintavoista tai ihmissuhteista. 

Pykälän nojalla Rajavartiolaitos voisi pyytää palvelunantajalta tiedon siitä, onko tietty henkilö ollut määriteltynä aikana tietyissä palvelunantajan toimitiloissa. Tietoa voisi pyytää myös toimitiloissa olleen tai olevan henkilön henkilöllisyydestä tilanteissa, joissa Rajavartiolaitoksella on jo tiedossaan henkilön läsnäolo, mutta henkilön henkilöllisyydestä on epäselvyyttä. Rajavartiolaitos ei voisi pyytää pykälän nojalla listaa kaikista tiettynä aikana palvelunantajan toimitiloissa olleista tai olevista henkilöistä. Henkilön nimen lisäksi Rajavartiolaitos voisi saada henkilön henkilöllisyyden varmistamiseksi tarvittavan lisätiedon, esimerkiksi syntymäajan, henkilötunnuksen tai asuinkunnan nimen, jos tällainen tieto olisi palvelunantajan tiedossa. Säännös ei estä palvelunantajaa tai sen tehtäviä suorittavaa henkilöä antamasta lisäksi muuta tietoa tapahtuneesta. 

Läsnäolo voisi tilanteesta riippuen tarkoittaa joko formaalia tai fyysistä läsnäoloa. Useimmiten kyse olisi kuitenkin fyysisestä läsnäolosta. Formaalilla (hoitojaksoperusteisella) läsnäololla tarkoitetaan henkilön kirjaamista palvelunantajan rekisteriin siten, että hänellä on voimassa oleva hoito- tai palvelujakso eikä häntä ole tilapäisesti pois kirjattu (esimerkiksi pitkäaikainen loma). Fyysisellä (paikallaoloperusteisella) läsnäololla tarkoitetaan puolestaan henkilön fyysistä oleskelua palvelunantajan toimitilassa pyydettynä yksittäisenä ajankohtana siten kuin se palvelunantajan sisäisissä kirjauksissa tai järjestelmissä tai muutoin voidaan kohtuudella todentaa. 

Rajavartiolaitoksen tietopyynnön tulisi kohdistua tiettyyn ajankohtaan. Tällä tarkoitetaan sitä, että ajankohta tulisi rajata kohtuullisella tavalla, esimerkiksi tiettyyn päivään tai muuhun lyhyeen ajanjaksoon. Ajankohdan tulisi olla yksittäinen, eikä pyyntö voisi koskea esimerkiksi laajemmin henkilön käyntihistoriaa tai tulevia käyntejä sosiaali- tai terveydenhuollossa, koska tällainen tieto paljastaisi tarpeettoman laajasti henkilön yksityiselämään kuuluvia arkaluonteisia tietoja. Ei ole poissuljettua, että pelkkä tieto henkilön olemisesta esimerkiksi tietyllä sairaalan osastolla saattaisi sisältää tiedon, joka paljastaisi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n mukaisen terveydentilaa koskevan arkaluonteisen tiedon (ks. KHO 2025:11). Pykälä mahdollistaisi läsnäoloa ja henkilöllisyyttä koskevan tiedon antamisen Rajavartiolaitokselle myös näissä tilanteissa. Luovutettavat tiedot eivät saisi sisältää diagnooseja, hoidon sisältöä, hoitotoimenpiteitä tai muuta vastaavaa terveydentilaa koskevaa tietoa, ellei muualla laissa toisin säädetä. 

Tietopyynnön saisi tehdä vain pidättämiseen oikeutettu virkamies. Salassa pidettävien tietojen pyytäjä on rajattu vastaavalla tavalla voimassa olevissa 19 ja 20 §:ssä. Rajavartiolaitoksessa pidättämiseen oikeutetuista virkamiehistä säädetään pakkokeinolain 2 luvun 9 §:n 1 momentin 3 kohdassa. Oikeus liittyy joko tiettyyn virka-asemaan tai saatuun koulutukseen. Käytännössä Rajavartiolaitos voi tehdä tietopyynnön sähköpostilla, soittamalla tai toimipaikassa läsnä ollessa kysymällä. Mikäli pyyntö tehdään sähköpostilla, sähköpostista tulisi käydä ilmi kaikki tarpeelliset tiedot. 

Rajavartiolaitoksella olisi oikeus saada pykälässä tarkoitetut tiedot, jos ne ovat välttämättömiä sellaisen rikoksen paljastamiseksi ja selvittämiseksi, josta laissa säädetty ankarin rangaistus on vähintään 2 vuotta vankeutta. Välttämättömyys asettaa korkean kynnyksen tietojen luovuttamiselle. Välttämättömyys tietojen käyttötarkoitusten kannalta edellyttää, että rikoksen paljastamiseksi tai selvittämiseksi ei voida käyttää vähemmän perusoikeuksiin puuttuvaa keinoa. Esimerkiksi esitutkinnassa voi olla välttämätön tarve saada tieto henkilön olinpaikasta ja varmistus henkilöllisyydestä silloin, kun rikoksesta epäilty on kadonnut ja hänet pyritään tavoittamaan tai silloin, kun pyritään varmistumaan rikoksesta epäillyn kertoman todenmukaisuudesta. Tällaisia tietotarpeita voi olla useissa Rajavartiolaitoksen tutkimissa rikoksissa, ja ne vaihtelevat tutkinnoittain. Rajavartiolaitoksen tulisi perustella tietopyynnöt riittävällä tarkkuudella. 

Rajavartiolaitoksen tutkittavista rikoksista säädetään rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetun lain 4 §:ssä. Kyseeseen voisivat tulla esimerkiksi laittoman maahantulon järjestämisrikokset (rikoslain 17 luvun 8 ja 8 a §), ihmiskaupparikokset (rikoslain 25 luvun 3 ja 3 a §), väärennysrikokset (rikoslain 33 luvun 1 ja 2 §) ja muut vapauteen kohdistuvat rikokset (rikoslain 25 luku). Rajavartiolaitoksen tutkimissa rikoksissa teko itsessään ei välttämättä tapahdu sosiaali- tai terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa. Törkeän laittoman maahantulon järjestämisrikosta ja ihmiskaupparikoksia lukuun ottamatta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 2 momentissa tarkoitettu 6 vuoden rangaistusmaksimi ei myöskään täyty. Rikosten selvittämisintressi on siitä huolimatta merkittävä rikoksen uhrin perustuslain 7 §:n suojaamien oikeuksien turvaamiseksi sekä yleisen edun kannalta. Tämän vuoksi on oikeasuhtaista, että Rajavartiolaitos voi saada tiedon henkilön henkilöllisyydestä siitä huolimatta, onko henkilö hoito- tai asiakassuhteessa. Pääosin Rajavartiolaitoksen tutkimissa rikoksissa on kyse ulkomaalaisten tai ulkomaalaistaustaisten henkilöiden asioiden selvittämisestä. Laittoman maahantulon järjestämisrikosten ja ihmiskaupparikosten tutkinnassa voi olla myös tilanteita, joissa rikolliset tai rikollisorganisaatiot ovat käyttäneet rikoksen uhreja terveydenhuollon palvelupisteissä saamassa hoitoa. 

21 §.Uhkasakko . Pykälää muutettaisiin siten, että Rajavartiolaitos voisi velvoittaa antamaan 20 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot kohtuullisessa määräajassa. Säännöksessä ei jatkossa rajattaisi tietoja ainoastaan tietoihin, jotka ovat tarpeen Rajavartiolaitoksen tutkittavan rikoksen ennalta estämiseksi tai selvittämiseksi. Ehdotettavat muutokset johtuvat 20 §:ään ehdotettavista muutoksista ja säännös vastaisi tässä esityksessä ehdotettavaa poliisilain 4 luvun 4 §:ää ja voimassa olevaa Tullin rikostorjuntalain 2 luvun 14 §:n 5 momenttia.  

22 §.Tietojen saanti eräistä rekistereistä ja tietojärjestelmistä . Pykälän 1 momentin5 kohdan viittaus kumottuun oikeushallinnon valtakunnallisesta tietojärjestelmästä annettuun lakiin (372/2010) korjattaisiin viittaukseksi oikeushallinnon valtakunnallisesta tietovarannosta annettuun lakiin (955/2020).  

29 §.Tietojen toimittaminen Rajavartiolaitokselle . Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti tietojen saannin maksuttomuudesta, mutta momenttiin lisättäisiin säännös siitä, että Rajavartiolaitoksella olisi oikeus saada lain 3 luvussa tarkoitetut tiedot viipymättä, jollei laissa toisin säädetä.  

Pykälän 1 momentista poistettaisiin tarpeettomana sääntely tietojen saamisesta teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona. Tiedonhallintalakia sovelletaan yleislakina, kun on kyse tietojen saannista teknisten rajapintojen tai katseluyhteyden avulla. Tiedonhallintalain 22 §:n mukaan viranomaisten on toteutettava säännöllisesti toistuva ja vakiosisältöinen sähköinen tietojen luovuttaminen tietojärjestelmien välillä teknisten rajapintojen avulla, jos vastaanottavalla viranomaisella on tietoihin laissa säädetty tiedonsaantioikeus. Säännöllisesti toistuva ja vakiosisältöinen tietojen sähköinen luovuttaminen voidaan toteuttaa muulla tavalla, jos teknisen rajapinnan toteuttaminen tai käyttö ei ole teknisesti tai taloudellisesti tarkoituksenmukaista. Viranomainen voi avata teknisen rajapinnan tiedonsaantiin oikeutetulle viranomaiselle myös muissa tilanteissa. Asiakirjojen ja tietojen antamisesta muulla tavalla säädetään erikseen. Tiedonhallintalain 23 §:n mukaan viranomainen voi avata katseluyhteyden toiselle viranomaiselle tietovarannon sellaisiin tietoihin, joihin katseluoikeuden saavalla viranomaisella on tiedonsaantioikeus. Lain 20 §:ssä säädetään Rajavartiolaitoksen oikeudesta saada tietoja myös yksityiseltä yhteisöltä ja henkilöltä. Näiden osalta olisi mahdollisuus jatkossakin siirtää tietoja sähköisesti siten kuin käytännön menettelyistä asianomaisen rekisterinpitäjän kanssa sovitaan. Säännökset eivät kuitenkaan velvoittaisi teknisten rajapintojen avaamiseen. 

Pykälän 2 momentissa Rajavartiolaitokselle asetettu velvoite antaa pyynnöstä henkilötietoja luovuttaneelle rekisterinpitäjälle tietoja teknisen käyttöyhteyden avulla, tietojoukkona tai suorakäyttöisen tallettamisen kautta saamiensa henkilötietojen käsittelystä kumottaisiin tarpeettomana.  

32 §.Henkilötietojen luovuttaminen toiselle rikosasioiden tietosuojalaissa tarkoitetulle toimivaltaiselle viranomaiselle . Pykälän 1 momentista poistettaisiin tietojen luovuttamista teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona koskeva sääntely, joka on muuttunut tarpeettomaksi tiedonhallintalain voimaantulon myötä. Momenttia täsmennettäisiin siten, että luovuttaminen olisi mahdollista sekä pyynnöstä että oma-aloitteisesti. Täsmennyksellä ei muutettaisi nykytilaa. Oma-aloitteista tiedonluovutusta käsitellään tarkemmin rajavartiolaitoksen hallintolain 17 a §:ään ehdotettavien muutosten yhteydessä.  

33 §.Henkilötietojen muu luovuttaminen viranomaisille . Pykälän 1 momentin johdantokappaleesta poistettaisiin tietojen luovuttamista teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona koskeva sääntely, joka on muuttunut tarpeettomaksi tiedonhallintalain voimaantulon myötä. Lisäksi täsmennettäisiin, että luovuttaminen olisi mahdollista sekä pyynnöstä että oma-aloitteisesti. Täsmennyksellä ei muutettaisi nykytilaa. Oma-aloitteista tiedonluovutusta käsitellään tarkemmin rajavartiolaitoksen hallintolain 17 a §:ään ehdotettavien muutosten yhteydessä.  

Pykälän 1 momentin 10 kohdan työ- ja elinkeinoviranomainen ehdotetaan muutettavaksi elinvoimakeskukseksi. Työ- ja elinkeinotoimistot lakkautettiin ja 1.1.2025 alkaen työntekijän oleskeluluvan käsittely siirtyi kokonaan Maahanmuuttovirastolle (laki 389/2023). Samoin ELY-keskusten tehtävät siirtyvät 1.1.2026 alkaen (laki 582/2025) elinvoimakeskukselle, eli elinvoimakeskus tekee osapäätöksen yrittäjän oleskelulupaan. Muutos on säädöshuollollinen ja sillä korjataan edellä mainittujen lakien yhteydessä tekemättä jääneet muutokset rajavartiolaitoksen henkilötietolakiin. Muutos ei vaikuta viranomaistehtäviin, eikä niiden resursointiin.  

Pykälän 1 momentin 13 kohdassa piste muutettaisiin puolipisteeksi, koska luetteloon lisättäisiin uusi 14 kohta.  

Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin selkeyden vuoksi uusi 14 kohta tietojen luovuttamisesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle kliinisten tutkimusten suorittamista varten, sekä oikeuslääketieteeseen kuuluvien tehtävien hoitamiseksi. Kyseisiä tietoja voidaan luovuttaa nykyisin joko Rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain 17 a §:n nojalla tai tämän pykälän 3 momentin nojalla, joka ehdotetaan tässä esityksessä kumottavaksi. Esitutkintaan liittyvät kiinteästi erityisesti rikoksesta epäillyille tai muille asianosaisille tehtävät oikeuslääketieteelliset tutkimukset, joten tietojen luovuttaminen THL:lle on säännöllistä. Yleisimpiä esitutkintaan liittyviä tutkimuksia ovat ratti- tai vesiliikennejuopumuksista epäillyille tehtävät verikokeet, joiden tarkoituksena on määrittää epäillyn käyttämän alkoholin tai huumausaineiden määrä tekohetkellä. Kliinisen oikeuslääketieteen tutkimus- ja näytteenottopalvelujen järjestämisvastuu ja virka-avun antaminen tutkivalle tai valvovalle viranomaiselle kuuluvat hyvinvointialueille sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain ja terveydenhuoltolain nojalla. THL ja hyvinvointialueet ovat sopineet siitä, että hyvinvointialueet ostavat lakisääteisen virka-apuvelvollisuutensa piiriin kuuluvat kliinisen oikeuslääketieteen tutkimukset THL:ltä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annetun lain 2 §:n 2 momentin mukaisesti THL voi toimia oikeuslääketieteellisten palvelujen tuottajana silloin, kun tällainen tehtävä liittyy välittömästi sen tutkimus-, asiantuntija- tai kehittämistoimintaan.  

Pykälän 2 momentti kumottaisiin. Voimassa olevassa 2 momentissa säädetään Rajavartiolaitoksen oikeudesta perustellusta syystä luovuttaa salassapitosäännösten estämättä teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona viranomaiselle henkilötietoja, jotka ovat välttämättömiä viranomaisen laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi myös muissa kuin 1 momentissa luetelluissa tilanteissa. Kun yleislainsäädännön kanssa päällekkäisestä tiedonluovutustapaa koskevasta sääntelystä luovuttaisiin, kyseinen momentti muuttuisi tarpeettomaksi. Tiedonhallintalain mukaisesti teknisiä rajapintoja ja katseluyhteyksiä voidaan hyödyntää myös silloin, jos muualla lainsäädännössä on säädetty toiselle viranomaiselle tiedonsaantioikeus Rajavartiolaitoksella oleviin tietoihin.  

35 §.Henkilötietojen luovuttaminen Euroopan unionin jäsenvaltion ja Euroopan talousalueen jäsenvaltion lainvalvontaviranomaiselle . Pykälän 3 momentti tietojen luovuttamisesta tietojoukkona kumottaisiin tarpeettomana.  

36 §.Henkilötietojen luovuttaminen Euroopan unionin rajavalvontayhteistyössä . Pykälän 2 momentti tietojen luovuttamisesta tietojoukkona kumottaisiin tarpeettomana.  

38 §.Tietojen muu luovuttaminen ulkomaille . Pykälän 4 momentti tietojen luovuttamisesta tietojoukkona kumottaisiin tarpeettomana.  

39 §.Tietojen luovuttamista koskeva menettely . Pykälän 1 momentin mukaan oikeudesta luovuttaa Rajavartiolaitoksen rekisterinpidossa olevia henkilötietoja teknisen rajapinnan tai katseluyhteyden avulla päättäisi rekisterinpitäjä tai rekisterinpitäjän tähän tehtävään määräämä hallintoyksikkö. Momentti vastaisi voimassa olevaa sääntelyä, mutta sitä muutettaisiin vastaamaan tiedonhallintalain terminologiaa. Teknisen rajapinnan avulla tapahtuvasta tietojen luovuttamisesta sovittaisiin nykyistä vastaavasti aina erikseen rekisterinpitäjän ja tietojen luovuttajan tai vastaanottajan välillä. Lain 4 luvun säännökset eivät siten itsessään loisi vastaanottajille oikeutta saada Rajavartiolaitoksen käsittelemiä henkilötietoja esimerkiksi teknisen rajapinnan avulla ilman erillistä päätöstä (HE 241/2018 vp, s. 61). Rekisterinpitäjä voisi kussakin tapauksessa erikseen arvioida, onko teknisen rajapinnan tai katseluyhteyden avaaminen perusteltua. Niissäkin tapauksissa, joissa tietojen luovuttaminen olisi säännöllisesti toistuvaa ja vakiosisältöistä, tiedonhallintalain mukaisesti tietojen sähköinen luovuttaminen voidaan toteuttaa muulla tavalla, jos teknisen rajapinnan toteuttaminen tai käyttö ei ole teknisesti tai taloudellisesti tarkoituksenmukaista.  

Pykälän 2 momenttia täydennettäisiin tietosuojan yleislainsäädännön mukaisesti siten, että luovuttamisesta päätettäessä olisi otettava huomioon luovutettavien tietojen laadun lisäksi myös tietojen laajuus. Momentista poistettaisiin virke, jonka mukaan ennen henkilötietojen luovuttamista teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona niiden vastaanottajan on esitettävä rekisterinpitäjälle luotettava selvitys tietojen asianmukaisesta suojaamisesta. Teknisen rajapinnan ja katseluyhteyden avulla tapahtuvasta tietojen luovuttamisesta, siihen liittyvistä edellytyksistä ja tietoturvallisuudesta säädetään tiedonhallintalaissa.  

Pykälän 3 momentin sääntely luovutettavien tietojen laadun ja virheettömyyden varmistamisesta kumottaisiin tarpeettomana, koska sääntely on päällekkäistä tietosuojan yleislainsäädännön kanssa.  

7.4  Laki rajavartiolaitoksen hallinnosta

17 a §.Tietojen luovuttaminen . Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan pykälän uutta muotoilua. Pykälässä säädettäisiin Rajavartiolaitoksen hallussa olevien tietojen luovuttamisesta yksittäistapauksissa. Henkilötietojen luovuttamisesta säädetään lisäksi Rajavartiolaitoksen henkilötietolaissa. Rajavartiolaitoksen henkilötietolain mukaisissa luovutustilanteissa henkilötietojen luovuttaminen on lähtökohtaisesti säännöllisesti toistuvaa ja mahdollisesti teknisen rajapinnan tai katseluyhteyden avulla toteutettua, kun taas henkilötietojen luovuttamiseen yksittäistapauksissa sovellettaisiin nykyistä vastaavasti Rajavartiolaitoksen hallintolain 17 a §:n sääntelyä. Rajavartiolaitoksen rekisterinpidossa olevien henkilötietojen luovuttamista koskevaa sääntelyä on myös esimerkiksi maahanmuuttohallinnon henkilötietolaissa ja hätäkeskustoiminnasta annetussa laissa. Henkilötietoja voidaan luovuttaa ainoastaan yleisen tietosuojalainsäädännön mukaisin edellytyksin. Tietojen luovuttamiseen sovelletaan käsittelytarkoituksesta riippuen joko rikosasioiden tietosuojalakia tai yleistä tietosuoja-asetusta ja sitä täydentävää tietosuojalakia. Jos Rajavartiolaitoksen hallintolain 17 a §:n nojalla luovutettavat tiedot sisältäisivät henkilötietoja, huomioon tulisi ottaa tietosuojan yleislainsäädännön lisäksi Rajavartiolaitoksen henkilötietolain sääntely, erityisesti lain 4 § erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen käsittelystä. Mainitun 4 §:n mukaan Rajavartiolaitos saa käsitellä erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja vain, jos käsittely on käsittelytarkoituksen kannalta välttämätöntä.  

Pykälän 1 momentin mukaan Rajavartiolaitos saisi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa muita kuin 17 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tietoja viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle yhteisölle, jos tietojen luovuttaminen on yksittäistapauksessa tarpeen Rajavartiolaitokselle tai muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle kuuluvan tehtävän vuoksi. Lisäksi Rajavartiolaitos saisi luovuttaa tiedon muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle, jos se on välttämätöntä tärkeän yleisen tai yksityisen edun vuoksi. Momentissa ei enää säädettäisi pelkästään vaitiolovelvollisuudesta poikkeamisesta, vaan Rajavartiolaitoksen oikeudesta luovuttaa tietoja salassapitosäännösten estämättä. Termi salassapitosäännös voi tarkoittaa asiakirjasalaisuutta tai vaitiolovelvollisuutta. Julkisuuslain esitöiden (HE 30/1998 vp, s. 108) mukaan se, mitä säädetään asiakirjasalaisuudesta, koskee yleensä myös vaitiolovelvollisuutta, joten ne ovat lähes toisensa kattavia. Vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluu kuitenkin myös tietoa, jota ei ole tallennettu. Julkisuuslain 32 §:n mukaan se, mitä salassa pidettävästä asiakirjasta säädetään, koskee soveltuvin osin myös vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tietoa. Tämä koskee myös tietojen antamista.  

Säännös ei kuitenkaan oikeuttaisi poikkeamaan lain 17 §:n 1 momentissa säädetystä erityisestä vaitiolovelvollisuudesta, ja sääntely vastaisi tältä osin nykytilannetta. Mainittu vaitiolovelvollisuus koskee luottamuksellisesti tietoja antaneen taikka yksinomaan tietoverkossa peitehenkilönä tai yksinomaan tietoverkossa valeostajana toimineen henkilöllisyyttä koskevaa tietoa, jos tiedon ilmaiseminen vaarantaisi tämän tai tämän läheisten turvallisuuden tai jo käynnissä olevan tai tulevan tiedonhankinnan. Velvollisuudesta kieltäytyä todistamasta 17 §:ssä tarkoitetusta tiedosta säädetään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:n 3 momentissa. 

Momentista ilmenisi aiempaa selvemmin säännöksessä tarkoitetun tiedon luovuttamisen sallittavuus salassapitosäännöksistä riippumatta. Oikeuskäytännössä nykyisen sanamuodon ei ole katsottu luovan perustetta tietojen luovuttamiselle, vaikka lainsäätäjä on näin tarkoittanut. Korkein oikeus on todennut poliisia koskevassa ratkaisussaan KKO 2023:24 voimassa olevan poliisilain 7 luvun 2 §:n 1 momentin koskevan sanamuotonsa perusteella vain poikkeamista lakiin perustuvasta vaitiolovelvollisuudesta, eikä siinä korkeimman oikeuden mukaan ole säädetty poliisin oikeudesta luovuttaa salassa pidettäviä tietoja toiselle viranomaiselle, vaikka tämä on lain esitöiden (HE 224/2010 vp s. 147) mukaan ollu tarkoitus. Voimassa oleva Rajavartiolaitoksen hallintolain 17 a § vastaa sanamuodoltaan edellä mainittua poliisilain säännöstä ja sitä on tarkoitettu sovellettavan samalla tavalla. 

Momentin sanamuotoa täsmennettäisiin myös siten, että säännöksestä kävisi selvästi ilmi, että tietojen luovuttaminen on kyseisen säännöksen nojalla mahdollista sekä Rajavartiolaitokselle että muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle kuuluvan tehtävän vuoksi. Lisäksi momenttiin lisättäisiin mahdollisuus luovuttaa tietoja tärkeän yleisen ja yksityisen edun vuoksi silloin kun se on välttämätöntä. Tärkeä yleinen etu voisi liittyä esimerkiksi vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan ja yhteiskunnan suojaamiseen rikollisryhmien toiminnalta tai vaikutukselta. Tärkeä yksityinen etu voisi puolestaan olla käsillä erilaisissa moniviranomaisyhteistyöhön liittyvissä tilanteissa. 

Tietoa henkilön kuulumisesta järjestäytyneeseen rikollisryhmään on ainakin tietyissä olosuhteissa pidetty julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan nojalla salassa pidettävänä (Helsingin hovioikeuden ratkaisu 16.9.2022 22/135096, asianumero R 21/1104 sekä eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu 23.11.2018, EOAK/ 4963/2017). Kyseisen lainkohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, muun ohella asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön elintavoista, osallistumisesta yhdistystoimintaan tai vapaa-ajan harrastuksista, perhe-elämästä tai muista niihin verrattavista henkilökohtaisista oloista. Toisaalta korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2021:170 katsonut, ettei tietoa rikoksesta epäillyn henkilön epäillystä kuulumisesta järjestäytyneeseen rikollisryhmään voitu pitää julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdassa tarkoitettuna salassa pidettävänä tietona ainakaan silloin, kun kyse oli siitä, että esitutkintapöytäkirjoihin sisältyvät tiedot rikoksesta epäillyn asemassa olevien henkilöiden epäillystä kuulumisesta järjestäytyneeseen rikollisryhmään olivat olleet merkityksellisiä esitutkinnan toimittamisen ja siinä selvitettävien asioiden kannalta. Keskusrikospoliisille esitetyssä asiakirjapyynnössä tarkoitetut esitutkintapöytäkirjat koskivat erääseen järjestäytyneeseen rikollisryhmään liittyvää rikoskokonaisuutta. Koska tieto ei ollut salassa pidettävä, keskusrikospoliisin päätös olla luovuttamatta esitutkintapöytäkirjoja niiden rikoksesta epäillyn asemassa olevien henkilöiden nimien osalta, joiden poliisi epäili kuuluvan järjestäytyneeseen rikollisryhmään, oli lainvastainen. 

Muutoksilla parannettaisiin Rajavartiolaitoksen mahdollisuuksia luovuttaa tietoja esimerkiksi hallinnollisen rikostorjunnan tilanteissa. Hallinnollisella rikostorjunnalla tarkoitetaan viranomaisten ja muiden julkisen sektorin toimijoiden välistä yhteistyötä ja toimenpiteitä, joilla ennaltaehkäistään ja torjutaan järjestäytynyttä rikollisuutta. Hallinnollinen rikostorjunta on yksi tärkeimmistä järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan keinosta. Viranomaismenettelyissä on ensisijaisen tärkeää tunnistaa mahdolliset asiaan liittyvät järjestäytyneen rikollisuuden kytkökset, mikä edellyttää riittävää tietoisuutta järjestäytyneen rikollisuuden toiminnasta. Tämä puolestaan edellyttää viranomaisten välistä tiedonvaihtoa. Kyse voisi olla esimerkiksi Rajavartiolaitoksella olevista tiedoista, joiden mukaan toisessa viranomaisessa käsiteltävään asiaan liittyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyviä toimijoita ja viranomaisessa käsiteltävä asia toteutuessaan vahvistaisi järjestäytyneen rikollisuuden toimintaedellytyksiä ja aiheuttaisi tällä tavalla vahinkoa yhteiskunnan turvallisuudelle.  

Momentin nimenomainen maininta tiedon luovuttamisesta henkilön luotettavuudesta tai sopivuudesta tehtävään poistettaisiin tarpeettomana. Momentissa säädettäisiin tietojen luovuttamisesta salassapitosäännösten estämättä, joten säännös kattaisi ilman erillistä mainintaakin myös sellaiset salassa pidettävät tiedot, jotka liittyvät henkilön luotettavuuteen ja sopivuuteen. Aiemmin maininnalla on ollut merkitystä erityisesti lupa-asioissa, joissa luvanhakijan tai luvanhaltijan luotettavuus, sopivuus tai muu sellainen ominaisuus on säädetty luvan myöntämisen ja voimassaolon edellytykseksi. Nykyään tietojen saannista lupa-asioissa säädetään kattavasti lupa-asioita koskevassa lainsäädännössä. Kun kyse on Rajavartiolaitoksen toimivaltaan kuuluvista lupa-asioista, henkilötietojen käsittelystä muuhun kuin alkuperäiseen käsittelytarkoitukseen säädetään puolestaan Rajavartiolaitoksen henkilötietolaissa. 

Pykälän 2 momentin muotoilua muutettaisiin vastaavasti kuin 1 momentissa. Rajavartiolaitos saisi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa muita kuin 17 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tietoja, joiden ilmaisemiseen on yksittäistapauksessa painava syy momentissa luetelluissa tilanteissa. Momentissa käytetty ilmaisu ”valtion turvallisuuden varmistamiseksi” muutettaisiin muotoon ”kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi”, jota nykyään yleensä käytetään samassa tarkoituksessa. Tällä muutoksella ei olisi tarkoitus muuttaa nykytilaa. Momentissa mainittujen tilanteiden luetteloon lisättäisiin muu tärkeän yleisen tai yksityisen edun suojaaminen. Tässäkin 1 momenttia vastaavasti tärkeä yleisen edun suojaaminen voisi liittyä esimerkiksi vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan ja yhteiskunnan suojaamiseen rikollisryhmien toimilta tai vaikutukselta. Salassa pidettävän tiedon luovuttamiseen voisi olla painava syy tärkeän yleisen edun lisäksi tärkeän yksityisen edun suojaamiseksi esimerkiksi myös silloin, kun tiedon luovuttamisella voitaisiin estää vakavan rikoksen toteutuminen.  

Voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti tietojen vastaanottajien joukkoa ei olisi momentissa rajoitettu. Tietoja voisi siten luovuttaa momentin nojalla myös yksityisille tahoille. Esimerkiksi rikostorjunnassa voi tulla eteen tilanteita, joissa vain yksityinen henkilö tai toimija voi estää rikoksen toteuttamisen tai joissa myös yksityisen henkilön tai toimijan toimia tarvitaan rikoksen estämiseksi. Mikäli näin ei toimittaisi, Rajavartiolaitoksen tehtäväksi jäisi toteutuneen rikoksen tutkinta, mikä ei ole yleisen edun mukaista, jos teko olisi voitu tietoa luovuttamalla estää. Merkitystä säännöksellä voisi olla esimerkiksi tilanteessa, jossa tietojen luovuttamisella liikenteenharjoittajalle, liikennepaikan pitäjälle tai matkanjärjestäjälle voitaisiin estää esimerkiksi laittoman maahantulon järjestäminen tai ihmiskaupparikos. Tietoja voi olla välttämätöntä luovuttaa myös esimerkiksi vaaran kohteelle tai taholle, joka toimillaan voi estää vaaran toteutumisen. Näissä tilanteissa tietojen luovuttamisella voidaan parhaimmillaan pelastaa ihmishenkiä. 

Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti , jonka mukaan Rajavartiolaitos saisi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa tietoja yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetussa laissa tarkoitetulle kriittiselle toimijalle tai kyberturvallisuuslain 3 §:ssä tarkoitetulle toimijalle, jos tietojen luovuttaminen on tarpeen Rajavartiolaitokselle tai kyseiselle toimijalle kuuluvan kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen tai häiriönsietokyvyn parantamiseen liittyvän tehtävän suorittamiseksi. Rajavartiolaitos voisi 3 momentin nojalla luovuttaa tietoja kriittiseen infrastruktuuriin liittyville toimijoille 2 momenttia matalammalla kynnyksellä. Muuttuneessa turvallisuusympäristössä on välttämätöntä, että Rajavartiolaitos ja kriittiset toimijat voivat tehdä keskenään saumatonta yhteistyötä yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi. Rajavartiolaitoksella on keskeinen asema erityisesti merialueilla sijaitseviin kriittisen infrastruktuurin kohteisiin kohdistuvien häiriöiden havainnoinnissa ja tunnistamisessa. Kriittiseen infrastruktuuriin kuuluvien kohteiden ja alueiden suojaaminen on kuitenkin ensisijaisesti niiden omistajien ja kohteissa toimivien vastuulla. (HE 205/2024 vp, s. 32).  

Yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetulla lailla on pantu täytäntöön CER-direktiivi. CER-direktiivin soveltamisalaan kuuluu 11 toimialaa, joita ovat energia, liikenne, pankkiala, rahoitusmarkkinoiden infrastruktuuri, terveys, juomavesi, jätevesi, digitaalinen infrastruktuuri, julkishallinto, avaruus sekä elintarvikkeiden tuotanto, jalostus ja jakelu. Yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetun lain 4 §:n 3 kohdan mukaan kriittisellä infrastruktuurilla tarkoitetaan hyödykettä, tilaa, laitteistoa, verkostoa ja järjestelmää sekä osaa hyödykkeestä, tilasta, laitteistosta, verkostosta tai järjestelmästä, joka on välttämätön keskeisen palvelun tarjoamiseksi. Keskeisellä palvelulla tarkoitetaan puolestaan palvelua, joka on olennainen välttämättömien yhteiskunnan toimintojen, taloudellisen toiminnan, kansanterveyden, yleisen turvallisuuden tai ympäristön ylläpitämiseksi (4 §:n 2 kohta). Laissa on myös säännökset siitä, miten kriittinen toimija määritetään. Kriittisen toimijan määrittämistä koskevan asian ratkaisee se ministeriö, jonka toimialaan käsiteltävä toimija kuuluu. 

Kyberturvallisuuslailla on puolestaan pantu täytäntöön NIS 2 -direktiivi. Lain soveltamisalaan kuuluvat toimijat on määritelty lain 3 §:ssä. Kyberturvallisuuslain 41 §:n mukaan valvova viranomainen ylläpitää valvontatoimialansa osalta toimijaluetteloa. Rajavartiolaitoksen hallintolain 17 a §:n 3 momentin nojalla tietoja voisi luovuttaa myös edellä mainituille toimijoille. Tietojen luovuttamismahdollisuus myös näille toimijoille kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen tai häiriönsietokyvyn parantamiseen liittyvän tehtävän suorittamiseksi olisi tärkeä, koska tieto- ja viestintäteknologia sekä niihin liittyvät palvelut ovat keskeinen osa nykyaikaista yhteiskuntaa ja sen kriittistä infrastruktuuria. 

Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti , jonka mukaan 1–3 momentissa tarkoitettu tieto voitaisiin antaa pyynnöstä tai oma-aloitteisesti. Erityisesti rikostorjunnassa saattaa tulla eteen tilanteita, joissa rikoksen estämiseksi tietoja on tarpeen oma-aloitteisesti välittää toiselle viranomaiselle. Sama koskee muutenkin tietojen antamista toisen viranomaisen hoidettaviksi kuuluvien tehtävien suorittamista varten. Tietojen oma-aloitteinen luovuttaminen voisi liittyä esimerkiksi Rajavartiolaitoksen yhteistoimintaan toisen viranomaisen kanssa tai yleisemmin tilanteisiin, joissa Rajavartiolaitos tekee toisen viranomaisen säädettyihin tehtäviin ja toimivaltaan kuuluvaan asiaan liittyvän havainnon. Toinen viranomainen ei aina ole tietoinen siitä, että Rajavartiolaitoksella voisi olla sen tehtävien kannalta olennaista tietoa, joten tietoa ei tästä syystä osata pyytää.  

Oma-aloitteisessa tietojen luovutuksessa luovuttava viranomainen joutuu arvioimaan tietojen tarpeellisuutta vastaanottavan viranomaisen tehtävien kannalta. Rajavartiolaitoksen mahdollisuutta luovuttaa tietoja Rajavartiolaitoksen hallintolain 17 a §:n nojalla ei rajoittaisi se, mitä muussa laissa on säädetty muiden viranomaisten tiedonsaantioikeudesta, mutta tiedot vastaanottavalla viranomaisella tulisi olla laissa säädetty oikeus käsitellä luovutuksen kohteena olevia tietoja. Oma-aloitteisella tietojen luovutuksella ei voitaisi myöskään korvata muualla lainsäädännössä säädettyä menettelyä, esimerkiksi turvallisuusselvityslain mukaista menettelyä tai muussa laissa säädettyä lausuntomenettelyä. Rajavartiolaitos voisi tarvittaessa tapauskohtaisen harkinnan perusteella esimerkiksi luovuttaa oma-aloitteisesti tietoja Rajavartiolaitoksen toimenpiteen kohteena olevan henkilön rahavaroista ulosottoviranomaiselle. Tältä osin on kuitenkin huomioitava, että Rajavartiolaitoksella ei ole yleistä toimivaltaa ottaa tapaamiaan rahoja haltuunsa tai takavarikoida niitä, vaan tällaiselle menettelylle on aina oltava laillinen peruste, joka on kussakin yksittäistapauksessa harkittava huolella. Ulosoton kannalta merkityksellisiä voisivat olla myös tilanteet, joissa ulosottoviranomainen saa Rajavartiolaitokselta tietoa esimerkiksi ulosottovelallisen tai tämän lähipiirin varallisuudesta ja taloudellisesta toiminnasta. Esimerkkeinä useiden viranomaisten yhteistyöstä, jossa mahdollisuudella oma-aloitteiseen tietojen luovuttamiseen on keskeinen merkitys, voidaan mainita harmaan talouden ja talousrikollisuuden sekä työperäisen hyväksikäytön torjunta sekä hallinnollinen rikostorjunta. Rajavartiolaitos voisi luovuttaa tietoja oma-aloitteisesti myös yksityisille tahoille 2 ja 3 momenteissa tarkoitetuissa tilanteissa. 

Pykälään ehdotettavat muutokset vastaisivat pääosin poliisilain 7 luvun 2 §:ään ehdotettavia muutoksia. 

18 §.Viittaus tietojen luovuttamista koskeviin säännöksiin . Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Viittaussäännös Rajavartiolaitoksen henkilötietolakiin sisältyisi jatkossa 17 a §:n 5 momenttiin.  

7.5  Laki rikostorjunnasta Tullissa

2 luku Tullin toimivaltuudet tullirikostorjunnassa 

14 §.Tietojen saanti yksityiseltä ja julkiselta yhteisöltä tai henkilöltä . Ehdotetut muutokset vastaisivat soveltuvin osin poliisilain 4 luvun 3 §:ään ehdotettuja muutoksia. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että Tullilla olisi jatkossa oikeus saada yksityiseltä tai julkiselta yhteisöltä tai henkilöltä tarpeellisia tietoja tullirikoksen ennalta estämisen, paljastamisen tai selvittämisen lisäksi myös henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi taikka pidätettäväksi, vangittavaksi tai kiinniotettavaksi määrätyn etsintäkuulutetun tavoittamiseksi yhteisön jäsentä, tilintarkastajaa, toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai työntekijää velvoittavan yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden estämättä.  

Vaaratilanteissa Tullin tulisi kyetä selvittämään vaaraa aiheuttavan tai vaarassa olevan henkilön tai henkilöiden henkilöllisyys ja paikantaa kyseinen henkilö tai henkilöt. Tällaisessa tilanteessa Tulli voisi pyytää tiedon esimerkiksi verkkoviestin IP-osoitteesta kirjoittajan henkilöllisyyden selvittämiseksi. Kun IP-osoite on Tullin tiedossa, Tullilla olisi mahdollisuus edelleen selvittää pykälän 2 momentin nojalla tiedot IP-osoitteen käyttäjästä. Tulli voi voimassa olevan lainsäädännön nojalla käyttää henkilön paikantamiseen akuuteissa henkeä tai terveyttä uhkaavissa vaaratilanteissa televalvontaa (Tullin rikostorjuntalaki 3 luku 4 §:n 3 momentti). Tietojen saanti vaaratilanteissa mahdollistaisi esimerkiksi vaaran kohteena olevan varoittamisen tai muun reagoimisen tilanteissa, joissa henkilön arvioidaan olevan välittömässä hengen ja terveyden vaarassa. Ehdotettu sääntely täydentäisi Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 4 §:n 3 momentissa säädettyä. 

Pykälän 2 momentin ensimmäistä virkettä muutettaisiin siten, että Tullilla olisi yksittäistapauksessa oikeus pyynnöstä saada viestinnän välittäjältä tai muulta tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajalta yhteystiedot sellaisesta teleosoitteesta, jota ei mainita julkisessa luettelossa, taikka teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöivät tiedot tai palvelun käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeelliset tiedot, jos tiedot ovat tarpeen tullirikoksen estämiseksi, paljastamiseksi tai selvittämiseksi tai henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi. Momentin jälkimmäinen virke säilyisi ennallaan. Ehdotetut muutokset vastaisivat osittain poliisilain 4 luvun 3 §:n 2 momenttiin ehdotettuja muutoksia. Ehdotettujen muutosten taustalla on tarve mahdollistaa, että Tulli voi akuuteissa vaaratilanteissa selvittää vaaraa aiheuttavan tai vaarassa olevan henkilön tai henkilöiden henkilöllisyys ja paikantaa kyseinen henkilö tai henkilöt. Lisäksi muutoksen taustalla on, samoin kuin poliisilakiin ehdotetun vastaavan muutoksen osalta, esitutkintaviranomaisten toimintaympäristön muutokset ja erityisesti yhteiskunnan digitalisaatio ja siihen liittyvä teknologinen kehitys, joiden takia nykyinen sääntely ei enää kaikilta osin vastaa esitutkintaviranomaisten käytännön tarpeisiin. Näiltä osin Tullin rikostorjuntalakiin ehdotettujen muutosten (viestinnän välittäjä tai tietoyhteiskunnan palvelun tarjoaja) osalta pätevät samat perustelut kuin mitä poliisilain 4 luvun 3 §:n 2 momentin muutosehdotuksen osalta esitetään.  

Tullilla olisi nykyistä vastaavasti oikeus saada yhteystiedot sellaisesta teleosoitteesta, jota ei mainita julkisessa luettelossa, taikka teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöivät tiedot. Lisäksi pykälästä kävisi jatkossa selvästi ilmi, että Tullilla olisi poliisia vastaavasti oikeus saada palvelun käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeelliset tiedot. Käyttäjällä tarkoitettaisiin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 7 kohdan mukaisesti luonnollista henkilöä, joka palvelun tilaajana tai muuten käyttää viestintäpalvelua tai lisäarvopalvelua. Tilaajalla tarkoitettaisiin puolestaan kyseisen lain 3 §:n 30 kohdan mukaisesti oikeushenkilöä ja luonnollista henkilöä, joka on muuta kuin teletoimintaa varten tehnyt sopimuksen viestintäpalvelun tai lisäarvopalvelun toimittamisesta. Tulli voisi tietopyynnön nojalla saada sellaiset tarpeelliset tiedot, joiden avulla käyttäjän tai tilaajan tunnistaminen olisi mahdollista. Lisäyksellä selvennettäisiin nykytilaa ja käytännössä kyse olisi vastaavanlaisista tiedosta, joita Tulli saa jo nykyisen sääntelyn nojalla. Muutos vastaisi poliisilain 4 luvun 3 §:n 2 momenttiin ehdotettua vastaavaa muutosta ja Tullin rikostorjuntalakiin ehdotettuihin muutoksiin soveltuu näiltä osin samat säännöskohtaiset perustelut, kuin mitä poliisilain 4 luvun 3 §:n 2 momentin osalta on esitetty palvelun käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeellisten tietojen osalta.  

Poliisia vastaavasti Tullikaan ei saisi pykälän mukaisella tietopyynnöllä välitystiedon määritelmään kuuluvia pakkokeinolain 10 luvun 6 §:ssä ja Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 4 §:ssä tarkoitettuja tietoja vaan ainoastaan käyttäjän tunnistamiseksi tarpeelliset tiedot. Pakkokeinolain 10 luvun 6 §:n ja Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 4 §:n mukaan välitystiedolla tarkoitetaan näissä laeissa sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 7 kohdassa tarkoitettuun käyttäjään tai mainitun pykälän 30 kohdassa tarkoitettuun tilaajaan yhdistettävissä olevaa viestiä koskevaa tietoa, jota viestintäverkoissa käsitellään viestien siirtämiseksi, jakelemiseksi tai tarjolla pitämiseksi. Jotta telekuuntelua ja televalvontaa koskevia toimivaltuuksia voidaan käyttää, tulee kyse olla edellä mainittujen säännösten mukaan viestiä koskevasta tiedosta. Esimerkiksi verkkopalveluun kirjautumista ei ole pidettävä sellaisena viestin lähettämisenä, jota pakkokeinolain telekuuntelua ja valvontaa koskevissa säännöksissä tarkoitetaan. Käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeellisissa tiedoissa ei olisi kysymys viestin sisältö- tai välitystiedoista tai sijaintitiedon hankkimisesta, eikä poliisilain 4 luvun 3 §:n 2 momentin mukaisella tietopyynnöllä voitaisi kiertää muiden toimivaltuuksien käytölle asetettuja edellytyksiä. 

Poliisia vastaavasti Tullikaan ei voisi saada pykälän nojalla tietoa pakkokeinolain 10 luvun 6 §:ssä ja Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 4 §:ssä tarkoitetuista viestin välitystiedoista, viestinnän sisällöstä tai sen toisista osapuolista. Näiden tietojen hankkimiseksi Tulli voisi käyttää pakkokeinolain tai Tullin rikostorjuntalain mukaista televalvontaa tai telekuuntelua laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Televalvonnan ja telekuuntelun toimivaltuuksista säädetään pakkokeinolain (806/2011) 10 luvun 3 ja 6 §:ssä ja Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 4 §:ssä.  

Pykälän 1 ja 2 momenttien mukaiset pyynnöt kohdistuvat teleyrityksen asiakastietoihin tai sen omia tarkoituksia varten säilyttämiin tietoihin. Käyttäjän tunnistamiseksi tarvittavat tiedot ovat usein välttämättömiä telepakkokeinojen kohdistamiseksi tiettyyn henkilöön. Pykälän mukaista tietopyyntöä ei voida kohdistaa sellaisiin tietoihin, joita teleyritys säilyttää sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 157 §:n nojalla, ellei tutkittavana oleva rikos täytä televalvonnan edellytyksiä. Säilytysvelvollisuuden alaisiin tietoihin tehtäviä hakuja rajoittaa sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 157 §:n 1 momentti, jossa viitataan pakkokeinolain 10 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin rikoksiin. Tilanteessa, jossa tietopyyntöä ei voida kohdistaa säilytysvelvollisuuden alaisiin tietoihin, pyyntö kohdistetaan tietoihin, joita teleyritys käsittelee jonkin toisen perusteen nojalla. 

14 a §.Tietojensaanti sosiaali- ja terveydenhuollosta . Pykälä olisi uusi voimassa olevaan lakiin verrattuna. Pykälässä säädettäisiin Tullin oikeudesta saada tieto henkilön läsnäolosta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa tiettynä aikana ja tieto läsnäolleen henkilön henkilöllisyydestä. Säännöksellä osaltaan selvennettäisiin nykytilannetta ja osaltaan mahdollistettaisiin Tullille tiedonsaanti eräissä tilanteissa, joissa voimassa olevan sääntelyn perusteella tietoja ei olisi mahdollista saada.  

Vakiintuneen tulkinnan mukaan jo tieto siitä, että henkilö on ollut terveydenhuollon toimintayksikössä potilaana, on julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 25 kohdassa tarkoitettu henkilön terveydentilaa tai saamaa terveydenhuollon palvelua koskeva tieto, joka sanotun lainkohdan perusteella on salassa pidettävä. Esimerkiksi poliisi ei ole voinut saada poliisilain 4 luvun 2 §:ssä säädetyn tiedonsaantioikeutensa nojalla tietoa henkilön läsnäolosta terveydenhuollon toimintayksikössä tutkiessaan muita kuin vakavimpia rikoksia, koska luottamuksellisen hoitosuhteen piiriin kuuluvana tietona tällainen tieto on katsottu kuuluvaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:ssä säädetyn terveydenhuollon ammattihenkilön todistamiskiellon soveltamisalaan. 

Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2025:11 pitänyt selvänä sitä, että todistamiskieltoa ei ole tarkoitettu sovellettavaksi niin laajasti, että tieto mistä tahansa hoitosuhteesta olisi oikeudenkäymiskaaressa tarkoitettu terveydentilaa koskeva arkaluonteinen tieto. Terveydentilaa koskevana tietona hoitosuhdettakin koskevan tiedon arkaluonteisuus on korkeimman hallinto-oikeuden mukaan arvioitava tapauskohtaisesti. 

Myös sosiaalihuollon asiakastiedot ovat salassa pidettäviä julkisuuslain 24 §:n § momentin 25 kohdan nojalla. Sosiaalihuollon asiakastiedot eivät kuulu oikeudenkäymiskaaren mukaisen terveydenhuollon ammattihenkilön todistamiskiellon piiriin. Sosiaalihuollon asiakassuhteen luottamuksellisuuden suoja muodostuu pääasiassa asiakastietolain sääntelyllä. 

Pykälässä säädettäisiin Tullin oikeudesta saada asiakastietolaissa tarkoitetulta palvelunantajalta tai sen tehtäviä suorittavalta henkilöltä salassapitosäännösten estämättä tieto henkilön läsnäolosta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa tiettynä aikana ja tieto läsnäolleen henkilön henkilöllisyydestä. Tiedot saisi pidättämisen oikeutetun tullimiehen pyynnöstä. Tieto olisi oikeus saada, jos se olisi välttämätön sellaisen tullirikoksen paljastamiseksi ja selvittämiseksi, josta laissa säädetty ankarin rangaistus on vähintään 2 vuotta vankeutta. Se mitä palvelunantajalla ja palvelunantajan toimitiloilla tarkoitetaan, on selostettu poliisilain 4 luvun 5 §:ää koskevissa säännöskohtaisissa perusteluissa. Tiedon saaminen on Tullille välttämätöntä esimerkiksi esitutkinnan suorittamiseksi ja siinä käytettävien pakkokeinojen käyttämiseksi. Esimerkkitilanteina voidaan mainita muun muassa henkilön tavoittaminen hänen läsnäoloaan vaadittaessa esimerkiksi kotietsinnällä, takavarikkoon liittyvissä toimenpiteissä sekä erilaisten päätösten ja ratkaisujen tiedoksi antamisessa. Tullin tiedonsaanti voi olla tärkeää myös henkilön oman oikeusturvan kannalta. Esimerkkinä tiedoksi annettavista päätöksistä on päätös kotietsinnästä ja siihen liittyvä läsnäolo-oikeus. Kotietsintään ja muihinkin päätöksiin, esimerkiksi takavarikkoon liittyen, henkilöllä on oikeus hakea muutosta. Esitutkinnan aikana voi olla välttämätön tarve saada tieto henkilön olinpaikasta ja varmuus henkilöllisyydestä silloin, kun rikoksesta epäilty on kadonnut ja hänet pyritään tavoittamaan tai silloin, kun pyritään varmistumaan rikoksesta epäillyn kertoman todenmukaisuudesta. 

Tällaisia välttämättömiä tietotarpeita voi olla useissa esitutkintaviranomaisten, myös Tullin, tutkimissa rikoksissa. joista esimerkkinä voi nostaa esiin tullirikoksina tutkittavat huumausainerikokset ja myös uudet pakotteita koskevat rikokset, joissa lääke- ja lääkinnällisten tuotteiden viennillä on todella merkittävä rooli ja, joissa tietojen saanti Tullille on välttämätöntä. Muun muassa huumekorvaushoidossa käytettävää Subutexia ja vastaavia huumaavia lääkeaineita pyritään tuomaan maahan tavoilla, jossa nämä lääkkeet ja lääkinnälliset tuotteet naamioidaan eri tavoin terveydenhuoltoon ja lääkitsemiseen liittyviksi toimiksi ja tavaraeriksi. Tullilla tulisi näissä tilanteissa olla oikeus kattavaan tiedonsaantiin, jotta voidaan luotettavasti selvittää tuonnin tai viennin lainmukaisuus. Lisäksi voidaan esimerkkinä todeta, että kehonsisäisesti huumaavia aineita salakuljettavat henkilöt voivat joutua sairaalaan joko viranomaistoimin tai omasta aloitteestaan niin kauan kuin vierasesineet ovat epäillyn elimistössä. Kyseessä on usein pakkokeinotilanne, mutta samalla myös hoitosuhde sairaalan ja epäillyn henkilön välillä. Tullin tiedonsaannin esteet voivat näissä tapauksissa muodostaa kestämättömiä ja jopa vaarallisia tilanteita. 

Tullin rikostorjunnasta annetun lain 1 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan tullirikoksella tarkoitetaan rikosta, jolla rikotaan sellaista tullilain tai muun lain säännöstä, jonka noudattamisen valvonta tai täytäntöönpano on Tullin tehtävänä, tullimieheen kohdistuvaa rikoslain (39/1889) 16 luvun 3 §:ssä tarkoitettua haitantekoa virkamiehelle sekä 4 b §:ssä tarkoitettua niskoittelua tullimiestä vastaan, rikoslain 46 luvun 6 ja 6 a §:ssä tarkoitettua laitonta tuontitavaraan ryhtymistä tai sellaista rikosta, johon sisältyy omaisuuden maahantuontia, maastavientiä tai Suomen kautta kuljettamista.  

Tietojen saanti sosiaali- ja terveydenhuollosta olisi edellä mainituin perustein Tullille tärkeää esimerkiksi tullirikokseksi katsottavien huumausainerikosten (rikoslain 50 luvun 1 ja 2 §), salakuljetuksen (rikoslain 46 luvun 4 §), törkeän tulliselvitysrikoksen (rikoslain 46 luvun 8 §), pakoterikosten (rikoslain 46 luvun 3a ja 3b §) osalta. Tullinkaan tutkimissa rikoksissa teko itsessään ei tapahdu sosiaali- tai terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa, mutta siitä huolimatta rikosten selvittämisintressi on näissä tapauksissa yleisen edun kannalta merkittävä. Tämän vuoksi on perusteltua, että myös Tulli voi saada tiedon tullirikoksesta epäillyn tekijän henkilön läsnäolosta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimitiloissa ja henkilöllisyydestä.  

Pykälän nojalla Tulli voisi pyytää palvelunantajalta tiedon siitä, onko tietty henkilö ollut määriteltynä aikana tietyissä palvelunantajan toimitiloissa. Tulli voisi pyytää tietoa myös toimitiloissa olleen tai olevan henkilön henkilöllisyydestä tilanteissa, joissa Tullilla on jo tiedossaan henkilön läsnäolo, mutta henkilön henkilöllisyydestä on epäselvyyttä. Henkilön nimen lisäksi Tulli voisi saada henkilön henkilöllisyyden varmistamiseksi tarvittavan lisätiedon, esimerkiksi syntymäajan tai henkilötunnuksen. Henkilöllä tarkoitettaisiin toimitiloissa läsnä olevaa tai ollutta henkilöä siitä riippumatta, onko hän toimitiloissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaana vai muussa tarkoituksessa. Voimassa oleva laki ei sinänsä estä muiden henkilöiden kuin asiakastietolaissa tarkoitettujen asiakkaiden tietojen antamista Tullille, koska muut henkilöt eivät ole sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- tai asiakassuhteessa eivätkä siten hoito- tai asiakassuhteen luottamuksellisuuden piirissä. 

Tullin pyynnön tulisi kohdistua tiettyyn ajankohtaan, ja ajankohta tulisi rajata kohtuullisella tavalla, esimerkiksi tiettyyn päivään tai muuhun lyhyeen ajanjaksoon. Ajankohdan tulisi olla yksittäinen, eikä pyyntö voisi koskea esimerkiksi henkilön koko käyntihistoriaa terveydenhuollossa, koska tällainen tieto paljastaisi tarpeettoman laajasti henkilön yksityiselämään kuuluvia arkaluonteisia tietoja. Myös pelkkä tieto esimerkiksi henkilön läsnäolosta tietyllä sairaalan osastolla saattaisi sisältää tiedon, joka paljastaisi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n mukaisen terveydentilaa koskevan arkaluonteisen tiedon (ks. KHO 2025:11). Uusi pykälä mahdollistaisi läsnäoloa ja henkilöllisyyttä koskevan tiedon antamisen Tullille myös näissä tilanteissa.  

Ottaen huomioon, että sosiaali- ja terveydenhuollossa korostuu luottamuksellisuuden periaate, pykälässä olisi tarkkaan määritelty ne käyttötarkoitukset, joihin tietoja voisi saada. Tietojen saanti olisi Tullinkin osalta sidottu myös tiedon välttämättömyyteen käyttötarkoituksen kannalta. Pykälän mukaan Tullilla olisi oikeus saada pykälässä tarkoitettu tieto, jos se olisi välttämätön sellaisen tullirikoksen paljastamiseksi tai selvittämiseksi, josta laissa säädetty ankarin rangaistus on vähintään 2 vuotta vankeutta. Välttämättömyys asettaa korkean kynnyksen tietojen luovuttamiselle. Välttämättömyys tietojen käyttötarkoitusten kannalta edellyttää, että rikoksen paljastamiseksi tai selvittämiseksi ei voida käyttää vähemmän perusoikeuksiin puuttuvaa keinoa. Tullin rikostorjuntalain uusi 14 a § vastaisi osittain poliisilakiin ehdotettua uutta 4 luvun 5 §:ää. 

4 luku Vaitiolovelvollisuus, vaitiolo-oikeus ja tietojen luovuttaminen 

Luvun otsikkoa muutettaisiin vastaamaan luvun sisältöä. 

2 §.Tietojen luovuttaminen . Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan pykälän uutta muotoilua. Pykälässä säädettäisiin Tullin hallussa olevien tietojen luovuttamisesta yksittäistapauksissa. Henkilötietojen luovuttamisesta säädetään lisäksi Tullin henkilötietolaissa. Tullin henkilötietolain mukaisissa luovutustilanteissa henkilötietojen luovuttaminen on lähtökohtaisesti säännöllisesti toistuvaa ja mahdollisesti teknisen rajapinnan tai katseluyhteyden avulla toteutettua, kun taas henkilötietojen luovuttamiseen yksittäistapauksissa sovellettaisiin nykyistä vastaavasti rikostorjunnasta Tullissa annetun lain 4 luvun 2 §:n sääntelyä. Tullin rekisteriin talletettuja henkilötietoja voidaan luovuttaa ainoastaan yleisen tietosuojalainsäädännön mukaisin edellytyksin. Tietojen luovuttamiseen sovelletaan käsittelytarkoituksen mukaan joko rikosasioiden tietosuojalakia tai yleistä tietosuoja-asetusta ja täydentävää tietosuojalakia. Jos rikostorjunnasta Tullissa annetun lain 4 luvun 2 §:n nojalla luovutettavat tiedot sisältäisivät henkilötietoja, huomioon tulisi ottaa tietosuojan yleislainsäädännön lisäksi Tullin henkilötietolain sääntely, erityisesti lain 1 luvun 4 § erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen käsittelystä. Mainitun 4 §:n mukaan Tulli saa käsitellä erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja vain, jos käsittely on käsittelytarkoituksen kannalta välttämätöntä. Luovuttamisessa olisi noudatettava myös tietojen sallituille käsittelytarkoituksille laissa asetettuja rajoituksia.  

Pykälän 1 momentin mukaan Tulli saisi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa muun kuin 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun tiedon, jos tietojen luovuttaminen on yksittäistapauksessa tarpeen Tullille tai muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle kuuluvan tehtävän vuoksi. Lisäksi Tulli saisi luovuttaa tiedon muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle, jos se on välttämätöntä tai tärkeän yleisen tai yksityisen edun vuoksi. Momentissa ei enää säädettäisi pelkästään vaitiolovelvollisuudesta poikkeamisesta, vaan Tullin nimenomaisesta oikeudesta luovuttaa tietoja salassapitosäännösten estämättä. Ehdotettu muutos vastaisi poliisilain 7 luvun 2 §:ään ehdotettua muutosta vastaavin perusteluin.  

Momentista ilmenisi aiempaa selvemmin säännöksessä tarkoitetun tiedon luovuttamisen peruste ja sallittavuus salassapitosäännöksistä riippumatta. Oikeuskäytännössä nykyisen sanamuodon ei ole katsottu luovan perustetta tietojen luovuttamiselle, vaikka lainsäätäjä on näin tarkoittanut. Momentin sanamuotoa täsmennettäisiin myös siten, että säännöksestä kävisi selvästi ilmi, että tietojen luovuttaminen on kyseisen säännöksen nojalla mahdollista sekä Tullille että muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle kuuluvan tehtävän vuoksi silloin, kun se on välttämätöntä. Lisäksi momenttiin lisättäisiin mahdollisuus luovuttaa tietoja tärkeän yleisen ja yksityisen edun vuoksi. Tärkeä yleinen etu voisi liittyä esimerkiksi vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan ja yhteiskunnan suojaamiseen rikollisryhmien toiminnalta tai vaikutukselta. Tärkeä yksityinen etu voisi puolestaan olla käsillä erilaisissa moniviranomaisyhteistyöhön liittyvissä tilanteissa. 

Muutoksilla parannettaisiin Tullin mahdollisuuksia luovuttaa tietoja esimerkiksi hallinnollisen rikostorjunnan tilanteissa. Hallinnollisella rikostorjunnalla tarkoitetaan viranomaisten ja muiden julkisen sektorin toimijoiden välistä yhteistyötä ja toimenpiteitä, joilla ennalta ehkäistään ja torjutaan järjestäytynyttä rikollisuutta. Viranomaismenettelyissä on ensisijaisen tärkeää tunnistaa mahdolliset asiaan liittyvät järjestäytyneen rikollisuuden kytkökset, mikä edellyttää riittävää tietoisuutta järjestäytyneen rikollisuuden toiminnasta. Tämä puolestaan edellyttää viranomaisten välistä tiedonvaihtoa. Tulli on tärkeä järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan viranomainen omalla tehtäväalueellaan. 

Pykälän 2 momentin muotoilua muutettaisiin vastaavasti kuin 1 momentissa. Tulli saisi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa muita kuin 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tietoja, joiden ilmaisemiseen on yksittäistapauksessa painava syy momentissa luetelluissa tilanteissa. Momentissa käytetty ilmaisu ”valtion turvallisuuden varmistamiseksi” muutettaisiin muotoon ”kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi”, jota nykyään yleensä käytetään samassa tarkoituksessa. Muutoksella ei olisi tarkoitus muuttaa nykytilaa. Momentissa mainittujen tilanteiden luetteloon lisättäisiin muu tärkeän yleisen tai yksityisen edun suojaaminen. Tässäkin 1 momenttia vastaavasti tärkeä yleisen edun suojaaminen voisi liittyä esimerkiksi vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan ja yhteiskunnan suojaamiseen rikollisryhmien toimilta tai vaikutukselta. Salassa pidettävän tiedon luovuttamiseen voisi lisäksi olla painava syy tärkeän yksityisen edun suojaamiseksi esimerkiksi silloin, kun tiedon luovuttamisella voitaisiin estää vakavan rikoksen toteutuminen.  

Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti , jonka mukaan Tulli saisi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa tietoja yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetussa laissa tarkoitetulle kriittiselle toimijalle tai kyberturvallisuuslain 3 §:ssä tarkoitetulle toimijalle, jos tietojen luovuttaminen on tarpeen Tullille tai kyseiselle kriittiselle toimijalle kuuluvan kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen tai häiriönsietokyvyn parantamiseen liittyvän tehtävän suorittamiseksi. Tulli voisi tämän momentin nojalla luovuttaa tietoja kriittiseen infrastruktuuriin liittyville toimijoille 2 momenttia matalammalla kynnyksellä. Muuttuneessa turvallisuusympäristössä on tärkeää, että myös Tulli ja edellä mainitut kriittiset toimijat (muun muassa satamat) voivat tehdä keskenään yhteistyötä yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi ja kriittisen infrastruktuurin suojelemiseksi.  

Yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetulla lailla on pantu täytäntöön CER-direktiivi. CER-direktiivin soveltamisalaan kuuluu 11 toimialaa, joita ovat energia, liikenne, pankkiala, rahoitusmarkkinoiden infrastruktuuri, terveys, juomavesi, jätevesi, digitaalinen infrastruktuuri, julkishallinto, avaruus sekä elintarvikkeiden tuotanto, jalostus ja jakelu. Yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetun lain 4 §:n 3 kohdan mukaan kriittisellä infrastruktuurilla tarkoitetaan hyödykettä, tilaa, laitteistoa, verkostoa ja järjestelmää sekä osaa hyödykkeestä, tilasta, laitteistosta, verkostosta tai järjestelmästä, joka on välttämätön keskeisen palvelun tarjoamiseksi. Keskeisellä palvelulla tarkoitetaan puolestaan palvelua, joka on olennainen välttämättömien yhteiskunnan toimintojen, taloudellisen toiminnan, kansanterveyden, yleisen turvallisuuden tai ympäristön ylläpitämiseksi (4 §:n 2 kohta). Laissa on myös säännökset siitä, miten kriittinen toimija määritetään. Kriittisen toimijan määrittämistä koskevan asian ratkaisee se ministeriö, jonka toimialaan käsiteltävä toimija kuuluu. 

Kyberturvallisuuslailla on puolestaan pantu täytäntöön NIS 2 -direktiivi. Lain soveltamisalaan kuuluvat toimijat on määritelty lain 3 §:ssä. Kyberturvallisuuslain 41 §:n mukaan valvova viranomainen ylläpitää valvontatoimialansa osalta toimijaluetteloa. Tullin rikostorjuntalain 4 luvun 2 §:n 3 momentin nojalla tietoja voisi luovuttaa myös edellä mainituille toimijoille. Tietojen luovuttamismahdollisuus myös näille toimijoille kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen tai häiriönsietokyvyn parantamiseen liittyvän tehtävän suorittamiseksi olisi tärkeä, koska tieto- ja viestintäteknologia sekä niihin liittyvät palvelut ovat keskeinen osa nykyaikaista yhteiskuntaa ja sen kriittistä infrastruktuuria. 

Pykälään lisättäisiin myös uusi 4 momentti , jossa säädettäisiin siitä, että 1–3 momentissa tarkoitettu tieto voidaan antaa pyynnöstä ja oma-aloitteisesti. Erityisesti rikostorjunnassa saattaa tulla eteen tilanteita, joissa rikoksen estämiseksi tietoja täytyy oma-aloitteisesti välittää toiselle viranomaiselle. Sama koskee muutenkin tietojen antamista toisen viranomaisen hoidettaviksi kuuluvien tehtävien suorittamista varten. Tietojen oma-aloitteinen luovuttaminen voisi liittyä esimerkiksi Tullin yhteistoimintaan toisen viranomaisen kanssa tai yleisemmin tilanteisiin, joissa Tulli tekee toisen viranomaisen säädettyihin tehtäviin ja toimivaltaan kuuluvaan asiaan liittyvän havainnon. Toinen viranomainen ei aina ole tietoinen siitä, että Tullilla voisi olla sen tehtävien kannalta olennaista tietoa, joten tietoa ei tästä syystä osata aina Tullilta pyytää. Oma-aloitteisessa tietojen luovutuksessa luovuttava viranomainen joutuu arvioimaan tietojen tarpeellisuutta vastaanottavan viranomaisen tehtävien kannalta. Tullin mahdollisuutta luovuttaa tietoja rikostorjunnasta Tullissa annetun lain 4 luvun 2 §:n nojalla ei rajoittaisi se, mitä muussa laissa on säädetty muiden viranomaisten tietojen saantioikeudesta, mutta tiedot vastaanottavalla viranomaisella tulisi olla laissa säädetty oikeus käsitellä luovutuksen kohteena olevia tietoja. Oma-aloitteisella tietojen luovutuksella ei voitaisi korvata esimerkiksi muualla lainsäädännössä säädettyä menettelyä, esimerkiksi turvallisuusselvityslain mukaista menettelyä tai muussa laissa säädettyä lausuntomenettelyä. Tulli voisi tarvittaessa tapauskohtaisen harkinnan perusteella esimerkiksi luovuttaa oma-aloitteisesti tietoja Tullin toimenpiteen kohteena olevan henkilön rahavaroista ulosottoviranomaiselle. Tältä osin on kuitenkin Tullinkin osalta huomioitava, että Tullilla ei ole yleistä toimivaltaa ottaa tapaamiaan rahoja haltuunsa tai takavarikoida niitä, vaan tällaiselle menettelylle on aina oltava laillinen peruste, joka on kussakin yksittäistapauksessa harkittava huolella. Esimerkkeinä useiden viranomaisten yhteistyöstä, jossa mahdollisuudella Tullin oma-aloitteiseen tietojen luovuttamiseen on tärkeä merkitys, voidaan mainita harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunta sekä hallinnollinen rikostorjunta. Tulli voisi luovuttaa tietoja oma-aloitteisesti myös yksityisille tahoille 2 ja 3 momenteissa tarkoitetuissa tilanteissa.  

7.6  Laki henkilötietojen käsittelystä Tullissa

16 §.Tullin oikeus saada tietoja eräistä rekistereistä ja tietojärjestelmistä . Pykälän 1 momentista poistettaisiin tiedonsaantitapaa koskeva sääntely eli siinä ei enää säädettäisi tiedonsaannista teknisellä käyttöyhteydellä tai tietojoukkona. Tällainen tiedonluovutustapaa koskeva sääntely on muuttunut tarpeettomaksi tiedonhallintalain voimaantulon myötä. Tiedonhallintalakia sovelletaan yleislakina, kun on kyse tietojen saannista teknisten rajapintojen tai katseluyhteyden avulla. Tiedonhallintalain 22 §:n mukaan viranomaisten on toteutettava säännöllisesti toistuva ja vakiosisältöinen sähköinen tietojen luovuttaminen tietojärjestelmien välillä teknisten rajapintojen avulla, jos vastaanottavalla viranomaisella on tietoihin laissa säädetty tiedonsaantioikeus. Säännöllisesti toistuva ja vakiosisältöinen tietojen sähköinen luovuttaminen voidaan toteuttaa muulla tavalla, jos teknisen rajapinnan toteuttaminen tai käyttö ei ole teknisesti tai taloudellisesti tarkoituksenmukaista. Viranomainen voi avata teknisen rajapinnan tiedonsaantiin oikeutetulle viranomaiselle myös muissa tilanteissa. Asiakirjojen ja tietojen antamisesta muulla tavalla säädetään erikseen. Tiedonhallintalain 23 §:n mukaan viranomainen voi avata katseluyhteyden toiselle viranomaiselle tietovarannon sellaisiin tietoihin, joihin katseluoikeuden saavalla viranomaisella on tiedonsaantioikeus. Tullin henkilötietolain 16 §:n 1 momentissa säädetään Tullille oikeus saada tietoja myös eräiden yksityisten tahojen rekistereistä. Näiden osalta olisi mahdollisuus jatkossakin siirtää tietoja sähköisesti, siten kuin käytännön menettelyistä asianomaisen rekisterinpitäjän kanssa sovitaan. Säännökset eivät kuitenkaan velvoittaisi teknisten rajapintojen avaamiseen. Ehdotetut muutokset vastaisivat soveltuvin osin poliisin henkilötietolain 16 §:ään ehdotettuja muutoksia.  

Pykälän 1 momentin johdantokappaletta muutettaisiin myös siten, että siinä käytettäisiin henkilörekisterin sijasta jatkossa tietosuojan yleislainsäädännössä omaksuttua käsitettä rekisteri. Kyseessä olisi tältä osin teknisluonteinen muutos. 

Pykälän 1 momentin 10 kohtaan tehtäisiin teknisluontoinen muutos, jossa huomioitaisiin se, että oikeushallinnon valtakunnallista tietojärjestelmää koskeva laki (372/2010) on kumottu lailla oikeushallinnon valtakunnallisesta tietovarannosta (955/2020).  

Pykälän 1 momentin 14 kohtaa muutettaisiin siten, että sana ”teleyritykseltä” korvattaisiin sanalla ”viestinnän välittäjältä”. Terminologisella muutoksella otettaisiin huomioon pakkokeinolain 10 luvun 6 §:ään ja Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 4 ja 60 §:ään laeilla 452/2023 ja 120/2024 tehdyt muutokset.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti tietojen saannin maksuttomuudesta. Momenttiin lisättäisiin maininta siitä, että Tullilla olisi oikeus saada 1 momentissa tarkoitetut tiedot viipymättä.  

Pykälän 3 momentti kumottaisiin tarpeettomana.  

17 §.Muiden viranomaisten tietojen luovuttaminen Tullille suorakäyttöisesti tallettamalla . Vaikka tiedonhallintalain voimaantulon myötä tiedonluovutustapaa koskevasta sääntelystä voidaan pääosin luopua, säännös henkilötietojen luovuttamisesta Tullille suorakäyttöisesti tallettamalla on edelleen arvioitu myös Tullin osalta tarpeelliseksi, sillä tiedonhallintalain teknisiä rajapintoja ja katseluyhteyttä koskevat säännökset ja julkisuuslain 16 §:ssä säädetyt tietojenantamistavat eivät kata pykälässä tarkoitettuja tilanteita. Maininta tietojen luovuttamisesta tietojoukkona tallettamista varten poistettaisiin tarpeettomana. Ehdotetut muutokset vastaisivat soveltuvin osin poliisin henkilötietolain 17 §:ään ehdotettuja muutoksia.  

Pykälän 1 momentin johdantolauseessa käytettäisiin jatkossa henkilörekisterin sijasta tietosuojan yleislainsäädännössä omaksuttua käsitettä rekisteri. Kyseessä olisi ainoastaan teknisluonteinen muutos.  

Pykälän 2 momentti kumottaisiin tarpeettomana.  

20 §.Henkilötietojen luovuttaminen toiselle rikosasioiden tietosuojalaissa tarkoitetulle toimivaltaiselle viranomaiselle. Edellä 16 §:ää vastaavasti pykälän 1 momentista poistettaisiin tietojen luovutustapaa koskeva sääntely, joka on muuttunut tarpeettomaksi tiedonhallintalain voimaantulon myötä. Momenttia täsmennettäisiin siten, että luovuttaminen olisi mahdollista sekä pyynnöstä että oma-aloitteisesti. Täsmennyksellä ei muutettaisi nykytilaa. Ehdotetut muutokset vastaisivat soveltuvin osin poliisin henkilötietolain 21 §:ään ehdotettuja muutoksia.  

21 §.Muu henkilötietojen luovuttaminen viranomaisille. Edellä 16 ja 20 §:ää vastaavasti pykälän 1 momentista poistettaisiin tietojen luovutustapaa koskeva sääntely, joka on muuttunut tarpeettomaksi tiedonhallintalain voimaantulon myötä. Momenttia täsmennettäisiin siten, että tietojen luovuttaminen olisi mahdollista sekä pyynnöstä että oma-aloitteisesti. Täsmennyksellä ei muutettaisi nykytilaa. Ehdotetut muutokset vastaisivat soveltuvin osin poliisin henkilötietolain 22 §:ään ehdotettuja muutoksia.  

Pykälän 1 momentin alkuun lisättäisiin maininta siitä, että kyseisen lainkohdan nojalla voidaan luovuttaa tietoja sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään. Lisäyksellä selvennettäisiin sitä, että Tullin mahdollisuudesta luovuttaa tietoja muille viranomaisille säädetään muuallakin lainsäädännössä, eikä 1 momentin luettelo olisi tyhjentävä ja rajoittaisi muualla laissa olevien tiedon luovuttamista tai tiedonsaantia koskevien säännösten soveltamista. Mainitussa momentissa on kyse tilanteista, joissa henkilötietojen luovuttaminen on lähtökohtaisesti säännöllisesti toistuvaa, kun taas henkilötietojen luovuttamiseen yksittäistapauksissa sovellettaisiin nykyistä vastaavasti Tullin rikostorjuntalain 4 luvun sääntelyä. 

Pykälän 1 momentin 16 kohdassa piste muutettaisiin puolipisteeksi, koska luetteloon lisättäisiin uusi 17 kohta.  

Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 17 kohta , jossa säädettäisiin tietojen luovuttamisesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle kliinisten tutkimusten suorittamista varten, sekä oikeuslääketieteeseen kuuluvien tehtävien hoitamiseksi. Kyseisiä tietoja luovutetaan nykyisin Tullin henkilötietolain 21 §:n 2 momentin nojalla ja tietojen luovutukseen liittyen on tehty erillisiä sopimuksia THL:n ja Tullin välillä. Edellä mainittu 21 §:n 2 momentti ehdotetaan kumottavaksi, joten luovuttamisesta olisi tarpeen säätää nimenomaisesti 1 momentissa. Esitutkintaan liittyvät kiinteästi erityisesti rikoksesta epäillyille tai muille asianosaisille tehtävät oikeuslääketieteelliset tutkimukset, joten tietojen luovuttaminen THL:lle on säännöllistä. Tullin osalta yleisin esitutkintaan liittyvä tutkimus on huumausaineiden tai muiden kieltojen tai rajoitusten alaisten tuotteiden salakuljetuksesta epäillyn henkilön tutkimus, josta on tehty sopimus THL:n ja Tullin välillä. Ehdotus selkiyttäisi ja vahvistaisi Tullin ja THL:n väliseen tiedonvaihtoon liittyvää sääntelyä. Nimenomainen säännös tietojen luovuttamisesta THL:lle vahvistaisi myös yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan ja rikosasioiden tietosuojalain 4 §:n vaatimuksia käsittelyn lainmukaisuudesta.  

Kliinisen oikeuslääketieteen tutkimus- ja näytteenottopalvelujen järjestämisvastuu ja virka-avun antaminen tutkivalle tai valvovalle viranomaiselle kuuluvat hyvinvointialueille sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain ja terveydenhuoltolain nojalla sekä tullilain nojalla Tullille kuuluvien tehtävien osalta. THL ja hyvinvointialueet ovat sopineet siitä, että hyvinvointialueet ostavat lakisääteisen virka-apuvelvollisuutensa piiriin kuuluvat kliinisen oikeuslääketieteen tutkimukset THL:ltä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annetun lain 2 §:n 2 momentin mukaisesti THL voi toimia oikeuslääketieteellisten palvelujen tuottajana silloin, kun tällainen tehtävä liittyy välittömästi sen tutkimus-, asiantuntija- tai kehittämistoimintaan. Lisäksi THL vastaa oikeuslääketieteellisestä ruumiinavaustoiminnasta kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain 12 b §:n mukaisesti. 

Pykälän 2 momentti kumottaisiin. Voimassa olevassa 2 momentissa säädetään Tullin oikeudesta perustellusta syystä luovuttaa salassapitosäännösten estämättä teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona viranomaiselle henkilötietoja, jotka ovat välttämättömiä viranomaisen laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi myös muissa kuin 1 momentissa luetelluissa tilanteissa. Kun Tullin henkilötietolakiin sisältyvästä yleislainsäädännön kanssa päällekkäisestä tiedonluovutustapaa koskevasta sääntelystä luovuttaisiin, kyseinen momentti muuttuisi tarpeettomaksi. Tällä hetkellä tietoja on kyseisen momentin nojalla luovutettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle, jolle tietojen luovuttamisesta säädettäisiin jatkossa pykälän 1 momentissa. Tiedonhallintalain mukaisesti teknisiä rajapintoja ja katseluyhteyksiä voidaan hyödyntää myös silloin, jos muualla lainsäädännössä on säädetty toiselle viranomaiselle tiedonsaantioikeus Tullilla oleviin tietoihin.  

Pykälän 3 momentti kumottaisiin. Voimassa olevassa 3 momentissa säädetään, että ennen henkilötietojen luovuttamista niiden vastaanottajan on esitettävä rekisterinpitäjälle luotettava selvitys henkilötietojen asianmukaisesta suojaamisesta. Momentin tarkoitus on ollut varmistaa tietojen suojaaminen teknisen käyttöyhteyden tai tietojoukkona tapahtuvan luovuttamisen yhteydessä. Teknisen rajapinnan ja katseluyhteyden avulla tapahtuvasta tietojen luovuttamisesta, siihen liittyvistä edellytyksistä ja tietoturvallisuudesta säädetään tiedonhallintalaissa. Lisäksi 22 §:ään ehdotettu sääntely ei olisi jatkossa sidottu mihinkään tiettyyn tiedonluovutustapaan.  

Pykälän 4 momentti kumottaisiin tarpeettomana, koska sääntely on päällekkäistä tietosuojan yleislainsäädännön kanssa.  

26 §.Tietojen luovuttamisesta päättäminen . Ehdotetut muutokset vastaisivat soveltuvin osin poliisin henkilötietolain 32 §:ään ehdotettuja muutoksia. Pykälän 1 momentin mukaan oikeudesta luovuttaa Tullin rekisterin tietoja teknisen rajapinnan tai katseluyhteyden avulla sekä Tullin henkilötietolain 3 luvussa tarkoitettujen viranomaisten oikeudesta luovuttaa tietoja Tullin tietojärjestelmään teknisen rajapinnan avulla tai suorakäyttöisesti tallettamalla päättäisi rekisterinpitäjä tai rekisterinpitäjän tähän tehtävään määräämä Tullin toimintayksikkö. Momentti vastaisi voimassa olevaa sääntelyä, mutta sitä muutettaisiin vastaamaan tiedonhallintalain termistöä. Teknisen käyttöyhteyden ja tietojoukon käsitteet korvattaisiin teknisen rajapinnan ja katseluyhteyden käsitteillä. Lisäksi henkilörekisterin sijasta momentissa käytettäisiin tietosuojan yleislainsäädännön mukaisesti käsitettä rekisteri. Kyse olisi teknisluonteisista muutoksista.  

Teknisen rajapinnan avulla tapahtuvasta tietojen luovuttamisesta sovittaisiin siten nykyistä vastaavasti aina erikseen rekisterinpitäjän ja tietojen luovuttajan tai vastaanottajan välillä. Tullin henkilötietolain 4 luvun säännökset eivät siten itsessään loisi esimerkiksi vastaanottajille oikeutta saada Tullin henkilötietoja teknisen rajapinnan avulla ilman erillistä päätöstä. Rekisterinpitäjä voisi kussakin tapauksessa erikseen arvioida, onko teknisen rajapinnan tai katseluyhteyden avaaminen perusteltua. Niissäkin tapauksissa, kun tietojen luovuttaminen olisi säännöllisesti toistuvaa ja vakiosisältöistä, tiedonhallintalain mukaisesti tietojen sähköinen luovuttaminen voidaan toteuttaa muulla tavalla, jos teknisen rajapinnan toteuttaminen tai käyttö ei ole teknisesti tai taloudellisesti tarkoituksenmukaista. Myös tiedonhallintalaki mahdollistaa tämän. 

Pykälän 2 momenttia täydennettäisiin siten, että luovuttamisesta päätettäessä olisi otettava huomioon luovutettavien tietojen laadun lisäksi myös tietojen laajuus.  

7.7  Laki sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa

112 §.Oikeus saada tietoja yksityiseltä tai julkiselta yhteisöltä tai henkilöltä . Pykälän 1 momenttia ehdotetaan ensinnäkin muutettavaksi siten, että siihen lisätään Pääesikunnalle oikeus tietojen saantiin yksityiseltä tai julkiselta yhteisöltä tai henkilöltä myös rikoksen paljastamiseksi. Alun perin tiedonsaantioikeus myös rikosten paljastamiseksi sisältyi lakia koskevaan hallituksen esitykseen (HE 82/2023 vp), mutta esityksen valiokuntakäsittelyssä puolustusvaliokunta totesi mietinnössään (PuV 2/2024 vp) perustuslakivaliokunnan huomauttaneen, että poliisilain mukaan tietoja voidaan saada vain rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi. Ehdotetussa sääntelyssä tietoja koski kuitenkin välttämättömyysvaatimus toisin kuin poliisilaissa. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan ehdotetulle, myös rikosten paljastamiseksi välttämättömiin tietoihin ulottuvalle tiedonsaantioikeudelle ei esitetty riittäviä perusteluja. Maininta tietojen saamisesta rikosten paljastamiseksi oli siten asianmukaisinta poistaa säännöksestä. Puolustusvaliokunta ehdotti pykälän 1 momentista poistettavaksi maininnan tietojen saamiseksi rikosten paljastamista varten.  

Pääesikunnan tehtävänä on sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta annetun lain 93 §:n mukaan sotilaallisen maanpuolustuksen alalla havaita, estää ja paljastaa laitonta sotilaallista tiedustelutoimintaa sekä sellaisia rikoksia, jotka voivat muutoin uhata maanpuolustusta, valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta. Tehtävä ei ole uusi ja se on pitkään perinteisesti kuulunut Pääesikunnan työjärjestyksen mukaisesti sotilasvastatiedustelun rikosten estämisen ja paljastamisen tehtävistä vastaavan Pääesikunnan tiedusteluosaston alaisen organisaation tehtäviin. Pääesikunnan tehtävänä on saman lain 88 §:n mukaan lisäksi sotilasrikosten paljastaminen. Sotilasrikosten paljastamisen tehtävää ei ennen 1.12.2025 voimaan astuvaa sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta annetun lain uudistusta ollut säädetty minkään tahon tehtäväksi. Vaikka poliisilla on rikostorjuntaan liittyvän yleistoimivaltuutensa perusteella mahdollisuus myös estää ja paljastaa sotilasrikoksia katsottiin, että viranomaisten resurssien ja rikostorjuntatoimenpiteiden suorittamisen kannalta oli tarkoituksenmukaisempaa, ettei rikostorjunnan eri tehtäviä ja vaiheita ole laajalti hajautettu eri viranomaisille. Koska Pääesikunnan tehtävänä on sotilasrikosten selvittäminen, katsottiin, että sama viranomainen voi myös tarvittaessa paljastaa ja selvittää samaan kokonaisuuteen kuuluvan rikoksen. 

Rikosten paljastamisella tarkoitetaan toimenpiteitä, joiden tavoitteena on selvittää, onko esitutkinnan aloittamiselle esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta, kun henkilön toiminnasta tehtyjen havaintojen tai siitä muuten saatujen tietojen vuoksi voidaan olettaa, että rikos on tehty. Paljastamisessa tarkoituksena on saada selville jo tehdyn rikoksen välittömästi merkityksellisiä seikkoja, kuten rikostunnusmerkistöön kuuluvat elementit sekä tekijä, tekoaika ja -paikka, esitutkinnan aloittamisen perustaksi. Kysymys ei siten olisi rikoksen selvittämisestä, koska esitutkinnan käynnistämisen edellytysten puuttuvat, eikä myöskään rikoksen estämisestä, koska rikos oletetaan jo tehdyksi.  

Nyt käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä poliisilain 4 luvun 3 §:n 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että myös poliisilla olisi vastaava tiedonsaantioikeus myös rikosten paljastamiseksi. Vastaava oikeus tiedonsaantiin on jo Tullilla ja Rajavartiolaitoksella. Koska sotilaskuripidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa annetun lain mukaan Pääesikunnan tehtävänä on rikosten paljastaminen, on niiden tehtävien toteuttamiseksi ensiarvoisen tärkeää, että viranomaisella on tiedonsaantiin vastaavat oikeudet kuin sillä on jo rikosten estämisen sekä selvittämisen osalta.  

Lisäksi 1 momenttiin lisättäisiin Pääesikunnalle tiedonsaantioikeus myös henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi. Tietojensaannin tarve voisi aktualisoitua esimerkiksi sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa annetun lain 188 §:n tarkoittamassa tilanteessa, jossa toinen viranomainen pyytäisi Pääesikuntaa suorittamaan jonkin toimenpiteen vaaran torjumiseksi. Erityisesti merkityksellinen se saattaisi olla pykälän 2 momentin kiiretilanteessa, jossa Pääesikunta suorittaisi toimenpidettä omasta aloitteestaan. Tavoitteena voisi olla selvittää vaaraa aiheuttavan tai vaarassa olevan henkilön tai henkilöiden henkilöllisyys. Pääesikunta voisi pyytää tiedon esimerkiksi verkkoviestin IP-osoitteesta ja edelleen selvittää pykälän nojalla tiedot IP-osoitteen käyttäjästä. Tietojen saanti akuuteissa vaaratilanteissa mahdollistaisi myös esimerkiksi vaaran kohteena olevan henkilön varoittamisen tai muun reagoimisen tilanteissa, joissa henkilön arvioidaan olevan hengen ja terveyden vaarassa. 

Poikkeusolojen toiminta luo lisäksi Puolustusvoimien omalle toiminnalle, mutta myös viranomaisten yhteistoiminnalle normaalioloista poikkeavia vaatimuksia. Toimivaltaisten viranomaisten kesken saatetaan silloin joutua esimerkiksi tekemään myös tehtävien ja toimivaltuuksien puitteissa toisenlaista painotusta tai priorisointia kunkin viranomaisen tehtäväalueella. Silloin myös viranomaisten tiedonsaantiin ja tiedonvaihtoon liittyvien yhtäläisten oikeuksien – ja samalla toki velvollisuuksien – tarve ja merkitys kasvaa huomattavasti.  

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maininta myös pidätettäväksi, vangittavaksi tai kiinniotettavaksi määrätyn etsintäkuulutetun tavoittamiseksi. Erityisesti poikkeusoloissa on välttämätöntä, että viranomaiset voivat joustavasti muun muassa sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa annetun lain 188 §:n tarkoittamissa tilanteissa toimia yhteistoiminnassa eikä kaikkea myöskään normaaliolojen tilanteissa ole tarkoituksenmukaista siirtää Puolustusvoimilta esimerkiksi poliisin hoidettavaksi. Puolustusvoimat voisi asettaa henkilön tarvittaessa pidättämishakuun ja tehdä tämän jälkeen henkilön tavoittamiseksi aktiivista etsintää, esimerkiksi pankkitiedot hakemalla. Lisäksi olisi tarkoituksenmukaista, että viranomaiselta toiselle tapahtuvan tehtäväsiirron yhteydessä Puolustusvoimat (Pääesikunta) voisi antaa tehtävää hoitavalle viranomaiselle jo valmiiksi mahdollisimman hyvät tiedot tehtävän hoitamiseksi. 

Tiedot voisi nykyistä sääntelyä vastaavasti saada yhteisön jäsentä, tilintarkastajaa, toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai työntekijää velvoittavan yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden estämättä. Tietojen saantia koskisi kuitenkin kaikissa edellä kuvatuissa tilanteissa välttämättömyysvaatimus. Tietojen saanti voisi olla välttämätöntä esimerkiksi tilanteessa, jossa viranomainen suunnittelisi salaisten tiedonhankintakeinojen käyttöä ja haluaisi varmistua siitä, että niiden käyttö on tapauskohtaisesti kohdennettavissa oikeaan kohdehenkilöön. 

Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että Pääesikunnan tietopyyntöjen kohteena voisi jatkossa olla tietoyhteiskunnan palvelun tarjoaja säännöksessä nykyisin mainitun yhteisötilaajan sijasta. Tietoyhteiskunnan palvelulla tarkoitetaan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 29 kohdassa tarkoitettuja tietoyhteiskunnan palveluita kuten sähköisenä etäpalveluna vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä tavallisesti korvausta vastaan toimitettavaa palvelua. Tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajalla tarkoitettaisiin vastaavasti palvelun tarjoajaa, joka tarjoaa sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 29 kohdassa tarkoitettuja tietoyhteiskunnan palveluita. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi pilvipalveluiden tai erilaisten datakeskuspalveluiden tarjoajat tai muut digitaalisen infrastruktuurin tarjoajat, kuten verkossa toimivat markkinapaikat tai hakukoneet, taikka erilaiset verkkoyhteisöalustat.  

Tietoja voitaisiin siten luovuttaa Pääesikunnalle rikosten estämiseksi, paljastamiseksi ja selvittämiseksi. Ehdotettujen muutosten taustalla ovat toimintaympäristön muutokset, erityisesti yhteiskunnan digitalisaatio ja siihen liittyvä teknologinen kehitys, joiden seurauksena nykyinen sääntely ei enää kaikilta osin vastaa käytännön tarpeisiin. Uusi muotoilu kattaisi aiempaa laajemman joukon erilaisia toimijoita sekä kaikki palvelun tarjoamiseen osallistuvat eri toimijat, joilta Pääesikunta voisi saada tietoja tehtäviensä suorittamiseksi. Palveluketjuun voi liittyä useampia eri palvelun tarjoajia, joilla on eri tehtäviä ja rooli palvelun tuottamisessa, vaikka palvelun tarjoaja ei itsessään välitä viestintää. 

Lisäksi 2 momenttia muutettaisiin siten, että siitä kävisi selvästi ilmi, että Pääesikunnalla olisi oikeus saada palvelun käyttäjän tai tilaajan tunnistamiseksi tarpeelliset tiedot. Käyttäjällä tarkoitettaisiin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 7 kohdan mukaisesti luonnollista henkilöä, joka palvelun tilaajana tai muuten käyttää viestintäpalvelua tai lisäarvopalvelua. Tilaajalla tarkoitettaisiin puolestaan kyseisen lain 3 §:n 30 kohdan mukaisesti oikeushenkilöä ja luonnollista henkilöä, joka on muuta kuin teletoimintaa varten tehnyt sopimuksen viestintäpalvelun tai lisäarvopalvelun toimittamisesta. Pääesikunta voisi tietopyynnön nojalla saada sellaiset tarpeelliset tiedot, joiden avulla käyttäjän tai tilaajan tunnistaminen olisi mahdollista. 

Pykälässä säädetty tiedonsaantioikeus koskisi jatkossakin tietoja, jotka ovat tarpeen Pääesikunnalle kuuluvan rikostorjuntatehtävän suorittamiseksi. Sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa annetun lain 88 §:n mukaan Pääesikunnan tehtävänä on estää, paljastaa ja selvittää muun muassa rikoksia, jotka käsitellään sotilasoikeudenkäyntiasiana tai sotilaskurinpitomenettelyssä. Näihin rikoksiin kuuluu sotilasoikeudenkäyntilain (326/1983) 2 §:n mukaan esimerkiksi vakavia henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia, kuten tappo, murha ja surma. Pääesikunta vastaa lisäksi lain 93 §:n mukaan sotilaallisen maanpuolustuksen alalla sellaisten rikosten havaitsemisesta, estämisestä ja paljastamisesta, jotka voivat uhata maanpuolustusta, valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta. Tällaisia tekoja voivat olla esimerkiksi rikoslain 12 ja 13 luvuissa säädetyt maanpetos- ja valtiopetosrikokset. 

Hallintovaliokunta on mietinnössään HaVM 1/2024 vp, sekä aiemmissa kannanotoissaan (HaVL 37/2022 vp, HaVM 42/2022, HaVM 3/2023 vp) pitänyt esimerkiksi salaisten tiedonhankintakeinojen osalta perusteltuna, että säännöksiä uudistetaan yhdenmukaisesti ja että sääntely on mahdollisimman samansisältöistä. Asiallisesti samojen keinojen sääntelyssä ei valiokunnan näkemyksen mukaan ole tarkoituksenmukaista olla perusteettomia eroja. Esimerkiksi salaisten tiedonhankintakeinojen yhdenmukainen sääntely on keskeistä toimivan viranomaisyhteistyön näkökulmasta. Selkeä ja johdonmukainen sääntely lisää paitsi käsittelyn tehokkuutta myös kohteiden yhdenvertaista kohtelua. Vastaavalla tavalla tulisi sääntelyn samansisältöisyys ottaa huomioon myös eri rikostorjuntaviranomaisten oikeuksissa tiedonsaantiin, sekä tietyin edellytyksin myös oikeuksiin jakaa ja välittää saamaansa tietoa toisille viranomaisille. 

Pykälän 4 momenttia täsmennettäisiin siten, että tiedot olisi mahdollista saada viipymättä.  

7.8  Laki puolustusvoimista

17 a §.Tietojen luovuttaminen . Puolustusvoimista annettuun lakiin esitetään lisättäväksi uusi 17 a § koskien tietojen luovuttamista. Pykälän 1 momentin mukaan Puolustusvoimat saa salassapitosäännösten estämättä luovuttaa pyynnöstä tai oma-aloitteisesti tietoja yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetussa laissa (310/2025) tarkoitetulle kriittiselle toimijalle tai kyberturvallisuuslain (124/2025) 3 §:ssä tarkoitetulle toimijalle, jos tietojen luovuttaminen on tarpeen Puolustusvoimille tai edellä mainitulle toimijalle kuuluvan kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen tai häiriönsietokyvyn parantamiseen liittyvän tehtävän suorittamiseksi.  

Puolustusvoimat voisi tämän säännöksen nojalla luovuttaa tietoja kriittiseen infrastruktuuriin liittyville toimijoille. Muuttuneessa turvallisuusympäristössä on välttämätöntä, että Puolustusvoimat ja kriittiset toimijat voivat tehdä keskenään saumatonta yhteistyötä yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi. Kriittiseen infrastruktuuriin kuuluvien kohteiden ja alueiden suojaaminen on kuitenkin ensisijaisesti niiden omistajien ja kohteissa toimivien vastuulla. (HE 205/2024 vp, s. 32). Yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetulla lailla on pantu täytäntöön CER-direktiivi. CER-direktiivin soveltamisalaan kuuluu 11 toimialaa, joita ovat energia, liikenne, pankkiala, rahoitusmarkkinoiden infrastruktuuri, terveys, juomavesi, jätevesi, digitaalinen infrastruktuuri, julkishallinto, avaruus sekä elintarvikkeiden tuotanto, jalostus ja jakelu. Yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetun lain 4 §:n 3 kohdan mukaan kriittisellä infrastruktuurilla tarkoitetaan hyödykettä, tilaa, laitteistoa, verkostoa ja järjestelmää sekä osaa hyödykkeestä, tilasta, laitteistosta, verkostosta tai järjestelmästä, joka on välttämätön keskeisen palvelun tarjoamiseksi. Keskeisellä palvelulla tarkoitetaan puolestaan palvelua, joka on olennainen välttämättömien yhteiskunnan toimintojen, taloudellisen toiminnan, kansanterveyden, yleisen turvallisuuden tai ympäristön ylläpitämiseksi (4 § 2 kohta). Laissa on myös säännökset siitä, miten kriittinen toimija määritetään. Kriittisen toimijan määrittämistä koskevan asian ratkaisee se ministeriö, jonka toimialaan käsiteltävä toimija kuuluu. 

Kyberturvallisuuslailla on puolestaan pantu täytäntöön NIS 2 -direktiivi. Lain soveltamisalaan kuuluvat toimijat on määritelty lain 3 §:ssä. Kyberturvallisuuslain 41 §:n mukaan valvova viranomainen ylläpitää valvontatoimialansa osalta toimijaluetteloa. Nyt ehdotettavan pykälän nojalla Puolustusvoimat voisi luovuttaa tietoja myös edellä mainituille toimijoille. Tietojen luovuttamismahdollisuus myös näille toimijoille kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen tai häiriönsietokyvyn parantamiseen liittyvän tehtävän suorittamiseksi olisi tärkeä nykyisessä turvallisuusympäristössä, koska tieto- ja viestintäteknologia sekä niihin liittyvät palvelut ovat keskeinen osa nykyaikaista yhteiskuntaa ja sen kriittistä infrastruktuuria. 

Pykälän 2 momentin mukaan tietojen luovuttamisesta 1 momentin nojalla päättäisi Puolustusvoimissa Pääesikunta Puolustusvoimien sisäisesti määriteltyjen prosessien mukaisesti. Pääesikunta on puolustusvoimista annetun lain 3 luvun 26 §:ssä säädetyllä tavalla valtion keskushallintoon kuuluva viranomainen ja puolustusvoimien johtoesikunta, joka johtaa ja valvoo puolustusvoimille säädettyjen tehtävien suorittamista, jollei puolustusvoimain komentajan toimivallasta muuta johdu. Pääesikunnan tarkemmasta kokoonpanosta ja tehtävistä säädetään valtioneuvoston asetuksella puolustusvoimista (1319/2007).  

Pääesikunta jakautuu puolustusvoimista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n mukaan osastoihin ja tarpeen mukaan muihin toimintayksiköihin Pääesikunnan tehtävien tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi ja asian ratkaisemisesta Pääesikunnassa on säädetty saman asetuksen 3 §:ssä. Pääesikunnassa päätettäviä muita kuin puolustusvoimien kannalta merkittäviä asioita voidaan puolustusvoimista annetun lain 26 §:n nojalla antaa Pääesikunnassa toimivien virkamiesten ratkaistaviksi ja tarkempia määräyksiä, esimerkiksi osastojen tehtävistä ja tehtäviin liittyvistä ratkaisuoikeuksista, voidaan antaa Pääesikunnan työjärjestyksellä. Työjärjestyksen mukaiset osastojen ja muiden toimintayksiköiden tehtävät määrittävät pitkälti sen, mille tahoille Pääesikunnassa kuuluu tehtäviä, joissa voidaan käsitellä tietoja esimerkiksi yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamiseksi, häiriönsietokyvyn parantamiseksi tai muuten kybertoimintaympäristöön liittyen. Tietojen luovutukseen liittyvä päätöksenteko on siis riippuvainen kunkin osaston tai toimintayksikön sille määritellyistä tehtävistä sekä Pääesikunnan päällikön ratkaisuvallasta ja sen delegoinnista. 

Pääesikunnan toimintaa koskevassa erityislainsäädännössä saattaa lisäksi olla sääntelyä toimivaltaisen viranomaisen oikeudesta luovuttaa tietoja muun muassa viranomaisille tai tietyille yksityisille tahoille. Esimerkiksi sotilastiedustelusta annetun lain 74 §:ssä on säädetty sotilastiedusteluviranomaisen oikeudesta salassapitosäännösten estämättä luovuttaa erityisesti tietoliikennetiedustelun avulla hankittuja tietoja haitallisesta tietokoneohjelmasta ja sen toiminnasta yritykselle, yhteisölle tai viranomaiselle, jos tietojen luovuttaminen on tarpeen sotilaallisen maanpuolustuksen kannalta, kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi tai yrityksen tai yhteisön etujen turvaamiseksi. Pykälä koskee nimenomaisesti vain yksittäisellä tiedustelumenetelmällä saadun tiedon luovuttamista ja rajautuu tiedon luovuttamiseen vain pykälässä määritellyille tahoille. Siksi sotilastiedusteluviranomaisella tulisi olla oikeus oma-aloitteisesti luovuttaa esitettävässä pykälässä tarkoitettua sellaistakin tietoa, jota esimerkiksi kyseinen sotilastiedustelulain erityissääntely ei koske. Päätöksen tiedon luovutuksesta voisi työjärjestyksen mukaisesti silloin tehdä Pääesikunnan tiedustelupäällikkö tai hänen määräämänsä sotilastiedustelutehtäviä hoitava virkamies. 

7.9  Laki henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa

29 §.Oikeus luovuttaa henkilötietoja lakisääteisten tehtävien suorittamiseksi. Pykälän johdantokappaletta muutettaisiin siten, että siihen lisättäisiin maininta, että Puolustusvoimat saa luovuttaa pykälässä tarkoitettuja tietoja pyynnöstä ja oma-aloitteisesti muulle viranomaiselle ja julkista tehtävää hoitamaan asetetulle yhteisölle.  

Erityisesti rikostorjunnassa saattaa tulla eteen tilanteita, joissa rikoksen estämiseksi tietoja täytyy oma-aloitteisesti välittää toiselle viranomaiselle. Sama koskee muutenkin tietojen antamista toisen viranomaisen hoidettaviksi kuuluvien tehtävien suorittamista varten (HE 224/2010, vp s. 147). Tietojen oma-aloitteinen luovuttaminen voisi liittyä esimerkiksi Puolustusvoimien yhteistoimintaan toisen viranomaisen kanssa tai yleisemmin tilanteisiin, joissa Puolustusvoimat omassa toiminnassaan tekee toisen viranomaisen säädettyihin tehtäviin ja toimivaltaan kuuluvaan asiaan liittyvän havainnon. Esimerkiksi sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa annetun lain 191 §:n mukaan Pääesikunnan rikostorjuntatehtävää hoitavan virkamiehen on ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava tietoonsa tulleesta rikoksesta sille rikostorjuntaviranomaiselle, jonka tehtäväalueeseen rikos kuuluu, jos ilmoittaminen on välttämätöntä vakavan rikoksen estämiseksi, tällaista rikosta koskevan tutkinnan aloittamiseksi taikka milloin se muun erityisen syyn vuoksi on tarpeen. Kyseisen pykälän tarkoittaman ilmoitusvelvollisuuden täyttäminen voi tarkoittaa, että ilmoituksen yhteydessä olisi tarpeen luovuttaa esimerkiksi poliisille myös Puolustusvoimilla olevia henkilötietoja. 

Toinen viranomainen ei välttämättä aina ole tietoinen siitä, että Puolustusvoimilla voisi olla kyseisen viranomaisen tehtävien kannalta olennaista tietoa, joten tietoa ei tästä syystä osata pyytää. Oma-aloitteisessa tietojen luovutuksessa luovuttava viranomainen joutuu arvioimaan tietojen tarpeellisuutta vastaanottavan viranomaisen tehtävien kannalta. Puolustusvoimien mahdollisuutta luovuttaa tietoja henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain 29 §:n nojalla ei rajoittaisi se, mitä muussa laissa on säädetty muiden viranomaisten tietojensaantioikeudesta, mutta tiedot vastaanottavalla viranomaisella tulisi olla laissa säädetty oikeus käsitellä luovutuksen kohteena olevia tietoja. Oma-aloitteisella tietojen luovutuksella ei voitaisi korvata esimerkiksi muualla lainsäädännössä säädettyä menettelyä, esimerkiksi turvallisuusselvityslain mukaista menettelyä tai muussa laissa säädettyä lausuntomenettelyä. Sääntely ei luonnollisestikaan oikeuttaisi Puolustusvoimia luovuttamaan tietoja perusteetta eikä tiedon oma-aloitteinen luovuttaminen saisi muodostua pääsäännöksi. 

Pykälän johdantokappaleesta esitetään poistettavaksi tarpeettomana sääntely tietojen luovuttamisesta teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona. Tiedonhallintalakia sovelletaan yleislakina, kun on kyse tietojen saannista teknisten rajapintojen tai katseluyhteyden avulla. Tiedonhallintalain 22 §:n mukaan viranomaisten on toteutettava säännöllisesti toistuva ja vakiosisältöinen sähköinen tietojen luovuttaminen tietojärjestelmien välillä teknisten rajapintojen avulla, jos vastaanottavalla viranomaisella on tietoihin laissa säädetty tiedonsaantioikeus. Säännöllisesti toistuva ja vakiosisältöinen tietojen sähköinen luovuttaminen voidaan toteuttaa muulla tavalla, jos teknisen rajapinnan toteuttaminen tai käyttö ei ole teknisesti tai taloudellisesti tarkoituksenmukaista. Viranomainen voi avata teknisen rajapinnan tiedonsaantiin oikeutetulle viranomaiselle myös muissa tilanteissa. Asiakirjojen ja tietojen antamisesta muulla tavalla säädetään erikseen. Tiedonhallintalain 23 §:n mukaan viranomainen voi avata katseluyhteyden toiselle viranomaiselle tietovarannon sellaisiin tietoihin, joihin katseluoikeuden saavalla viranomaisella on tiedonsaantioikeus. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdan b alakohtaa muutettaisiin siten, että siihen lisättäisiin maininta poliisin tehtävänä olevasta kansallisen turvallisuuden suojaamisesta. Kansallisen turvallisuuden suojaamisen tehtävä lisättiin voimassa olevan poliisilain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisiin poliisin tehtäviin poliisilain siviilitiedustelua koskevan sääntelyn muutosten yhteydessä. Koska laki henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa tuli voimaan 1.4.2019, eli hieman ennen sotilas- ja siviilitiedustelulakien voimaantuloa, ei sen sääntelyssä ollut mahdollista ottaa huomioon suojelupoliisin tehtäviin kuuluvaa uutta tehtävää ja henkilötietojen luovutusta koskeva sääntely jäi henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetussa laissa siviilitiedusteluviranomaisen tehtävien osalta siten puutteelliseksi.  

Sotilastiedustelusta annetun lain (590/2019) 17 § pitää sisällään sotilas- ja siviilitiedusteluviranomaisen yhteistoimintavelvoitteen. Sen mukaan sotilastiedusteluviranomaisen on toimittava yhteistyössä suojelupoliisin kanssa tehtävien tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi sekä annettava suojelupoliisille tässä tarkoituksessa tarpeellisia tietoja sen estämättä, mitä salassapitovelvollisuudesta säädetään. Koska henkilötietojen luovutuksesta on niiden luonteen vuoksi myös tiedustelutehtävissä katsottu olevan tarpeen säätää erikseen, on perusteltua, että kohtaa muutettaisiin niin, että Puolustusvoimat saisi salassapitosäännösten estämättä oma-aloitteisesti luovuttaa 29 §:n 1 momentin 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja henkilötietojapoliisille myös kansallisen turvallisuuden suojaamista varten. 

7.10  Laki henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa

13 §.Muu tiedonsaantioikeus . Etsintäkuulutuksia ja etsintäkuulutettuja henkilöitä koskevan Maahanmuuttoviraston ja poliisin tiedonvaihdon edellyttämät muutokset ehdotetaan tehtäväksi maahanmuuttohallinnon henkilötietolain 13 §:ään, koska kyseinen pykälä koskee Maahanmuuttoviraston tiedonsaantioikeutta muilta kuin ulkomaalaislaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmän rekisterinpitäjiltä. Poliisi sinänsä on ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmän rekisterinpitäjä tiettyjen ulkomaalaisasioiden osalta, mistä etsintäkuulutuksissa ei kuitenkaan ole kyse.  

Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti , jonka mukaan Maahanmuuttovirastolla olisi oikeus saada poliisilta salassapitosäännösten estämättä etsintäkuulutetun tavoittamisen myötävaikuttamiseksi tarpeelliset tiedot etsintäkuulutuksista, jotka koskevat Maahanmuuttoviraston toimitilassa maahantuloa, maastalähtöä, oleskelua, työntekoa tai Suomen kansalaisuutta koskevan oman asiansa käsittelyn vuoksi henkilökohtaisesti asioivan ulkomaalaisen henkilön kiinniottoa, pidättämistä tai vangitsemista.  

Tällaisten etsintäkuulutuksen kohteena olevien henkilöiden tavoittamisessa olisi kysymys painavasta yleisestä edusta, kuten rikoksesta epäillyn, tuomitun tai vankilasta karanneen henkilön kiinniottamisesta. Esimerkiksi pelkästään omaisuuteen kohdistuvista etsintäkuulutuksista tiedonsaantioikeutta ei olisi. Tiedonsaantioikeuden tarkoitus olisi mahdollistaa se, että virasto voisi laillisesti tarkistaa, onko sen toimitilassa Maahanmuuttoviraston tehtäviin kuuluvan oman asiansa vuoksi asioivalla henkilöllä etsintäkuulutus poliisiasiain tietojärjestelmässä.  

Käytännössä kyse olisi tilanteista, joissa ulkomaalainen olisi fyysisesti paikalla Maahanmuuttoviraston palvelupisteessä hoitamassa omaa asiaansa. Asiat määriteltäisiin laajasti kattamaan kaikenlaiset hallintoasiat, joissa olisi kyse Maahanmuuttovirastolle kuuluvista ulkomaalaislain, muiden oleskelulupalakien tai kansalaisuuslain mukaisista tehtävistä. Kyse voisi olla esimerkiksi oleskeluluvan, matkustusasiakirjan, oleskelu- tai oleskelulupakortin taikka Suomen kansalaisuuden hakijasta, joka asioisi Maahanmuuttoviraston palvelupisteessä kyseisen asian vireillepanon, sormenjälkien antamisen, tunnistamisen tai muun fyysistä läsnäoloa vaativan ja asian käsittelyyn liittyvän syyn vuoksi.  

Omalla asialla tarkoitettaisiin paitsi sitä, että henkilö olisi asianosainen myös sitä, että kyse olisi asiasta, jossa tehtäisiin nimenomaan häneen kohdistettu päätös. Tämä rajaisi pois esimerkiksi mahdollisesti toimitilassa mukana olevan perheenjäsenen tai työnantajan, joita jossain tilanteissa voidaan pitää asianosaisina riippuen esimerkiksi oleskeluluvan hakuperusteesta. Käytännössä puhuttaisiin tilanteista, joissa Maahanmuuttoviraston on asian käsittelemiseksi tarkastettava paikalla olevan henkilön henkilöllisyys ja kyseisen henkilöllisyyden perusteella virkailija tekisi haun poliisiasiain tietojärjestelmään mahdollisten etsintäkuulutustietojen selvittämiseksi. Viraston olisi tehtävä tällainen haku säännönmukaisesti kaikissa niissä tilanteissa, joissa henkilöllisyys on tarkistettava, koska sillä ei olisi edellytyksiä etukäteen eikä henkilön läsnä ollessa arvioida, kenellä sen asiakkaalla mahdollisesti olisi etsintäkuulutus. Jos etsintäkuulutus löytyisi, sen tiedoista virasto voisi tarkistaa, onko se tehty henkilön kiinniottoa, pidättämistä tai vangitsemista varten ja kuuluisi siten säännöksen soveltamisalaan. 

Maahanmuuttovirastolla olisi oikeus saada etsintäkuulutusta koskevat tiedot, jotta se voisi myötävaikuttaa etsintäkuulutetun tavoittamiseen. Tiedonsaantioikeuden tarkoituksena olisi mahdollistaa sen edesauttaminen, että poliisi voisi suorittaa sille kuuluvat etsintäkuulutuksen perusteena olevat tehtävät, jotka lueteltaisiin säännöksessä. Etsintäkuulutuksen käsitettä ja siihen liittyviä poliisin toimivaltuuksia selostetaan jaksossa 7.1.  

Samaan momenttiin ehdotetaan lisättäväksi Maahanmuuttovirastolle myös velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos sen toimitilassa olevasta henkilöstä löytyy edellä mainitussa tarkoituksessa annettu etsintäkuulutus. Ehdotetun säännöksen mukaan saatuaan tiedon henkilön voimassa olevasta etsintäkuulutuksesta, Maahanmuuttovirastolla olisi salassapitosäännösten estämättä henkilön kiinniottamiseksi, pidättämiseksi tai vangitsemiseksi velvollisuus viipymättä ilmoittaa poliisille tieto etsintäkuulutetun henkilöllisyydestä ja läsnäolosta Maahanmuuttoviraston toimitilassa.  

Kyse olisi ilmoitusvelvollisuudesta, johon ei sisältyisi harkinnanvaraa tai erityistä tiedonluovutuskynnystä, jos kyse olisi etsintäkuulutuksesta henkilön kiinniottamiseksi, pidättämiseksi tai vangitsemiseksi. Säännöksen tarkoitus huomioiden viraston olisi ilmoitettava henkilöstä ja tämän läsnäolosta viipymättä suoraan poliisille, jotta poliisi voisi harkita tarvittavat toimenpiteet niin, että henkilö edelleen olisi tavoitettavissa viraston toimitilassa. Viraston ja poliisihallinnon olisi mahdollista keskenään sopia ja ohjeistaa tarkoituksenmukaisimmat toimintatavat tämän mahdollistamiseksi, tarvittaessa myös palvelupistekohtaisesti. 

Säännös muotoiltaisiin tietojen minimoinnin ja tarkoitussidonnaisuuden periaatteiden mukaisesti niin, että virasto ei välittäisi poliisille tietoa, joka ei olisi tarpeen poliisille kuuluvan tehtävän suorittamiseksi. Poliisin olisi saatava tietää se, ketä henkilöä viraston ilmoitus koskee sekä se, että henkilö sillä hetkellä on viraston toimitilassa. Poliisin ei sen sijaan saisi ehdotetun säännöksen nojalla tietoa esimerkiksi siitä, mitä hakemus- tai muuta asiaa henkilö on ollut viraston tiloissa hoitamassa tai siitä, millaista tietoa hän on tässä yhteydessä antanut virastolle. Jos poliisi tarvitsee tällaista laajempaa tietoa henkilöstä suorittaakseen etsintäkuulutukseen liittyviä tai muita tehtäviään, se voi pyytää tai tietoliikenneyhteyksien kautta hankkia sitä olemassa olevien tiedonsaantioikeuksiensa mukaisesti. 

Asetukset, joilla EU:n yhteiset tietojärjestelmät perustetaan, ovat suoraan sovellettavaa oikeutta. Ehdotettu säännös ei vaikuttaisi Maahanmuuttoviraston oikeuteen saada pääsy Schengenin tietojärjestelmään (SIS) poliisin henkilötietolain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettujen SIS-asetusten mukaisesti. SIS-asetuksissa säädetään tarkkarajaisesti edellytyksistä, joilla kansallisilla toimivaltaisilla viranomaisilla on oikeus päästä SIS-järjestelmässä oleviin tietoihin (ks. HaVM 14/2022 vp, s. 26). Asetusten sääntelyä toimivaltaisten viranomaisten tietoon pääsystä täydentää kansallisesti poliisin henkilötietolain 26 §, jonka mukaan poliisi saa salassapitosäännösten estämättä luovuttaa Schengenin tietojärjestelmän kansallisen tietojärjestelmän tietoja muun muassa Maahanmuuttovirastolle noudattaen, mitä SIS-asetuksissa säädetään. Säännöksellä ei myöskään muutettaisi Maahanmuuttoviraston oikeutta luovuttaa tietoja SIS-asetuksissa tarkoitetulle SIRENE-toimistolle asetuksissa edellytetyllä tavalla. 

10.1  Esityksen riippuvuus muista esityksistä

Hallitus on antanut eduskunnalle 25.9.2025 hallituksen esityksen laeiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain, henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa annetun lain, ulkomaalaislain 131 §:n sekä poliisilain 2 luvun 1 §:n muuttamisesta (HE 121/2025 vp). Esityksessä ehdotetaan muutoksia säännöksiin, jotka koskevat passilaissa, henkilökorttilaissa ja ulkomaalaislain 131 §:ssä säädettyjen tehtävien suorittamiseksi käsiteltävien biometristen tietojen käsittelyä ja luovuttamista. Muutokset koskevat osittain samoja poliisin henkilötietolain tiedonvaihtoa koskevia säännöksiä, joita ehdotetaan muutettavaksi tässä esityksessä. Muutosehdotukset on sovitettu yhteen valmisteluvaiheessa niin pitkälle kuin mahdollista. Ehdotukset on tarvittaessa sovitettava yhteen eduskunnassa. 

Sisäministeriössä on meneillään myös lainsäädäntöhanke järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa koskevaksi lainsäädännöksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi (SM008:00/2025). Hankkeen tehtävänä on muun muassa valmistella ehdotukset säännöksiksi keskeisten viranomaisten oikeudesta saada, luovuttaa, luokitella ja muuten käsitellä tietoa järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi. Lisäksi sisäministeriössä on meneillään lainsäädäntöhanke poliisin rikostiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi (SM047:00/2023). Hankkeen tehtävänä on valmistella poliisin rikostiedustelua koskevat keskeiset säännökset ja näin parantaa poliisin mahdollisuuksia saada tietoa tehokkaammin poliisin tehtäviin liittyvistä sisäisen turvallisuuden uhkista. Hankkeissa valmisteltavat muutokset sovitetaan valmisteluvaiheessa yhteen tässä esityksessä ehdotettujen muutosten kanssa. 

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän arvioimaan salassa pidettävien välttämättömien tietojen luovuttamista poliisille henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhkan arviointia ja uhkaavan teon estämistä varten (STM166:00/2024). Poliisin tietojen saantia uhka-arvioita ja uhkaavan teon estämistä varten arvioidaan sosiaali- ja terveysministeriön hankkeessa. 

Oikeusministeriössä on meneillään hanke e-evidence-asetuksen ja -direktiivin täytäntöönpanosta (OM099:00/2023), jonka tavoitteena on laatia ehdotus e-evidence-asetuksen edellyttämäksi täydentäväksi kansalliseksi lainsäädännöksi sekä e-evidence-direktiivin edellyttämäksi kansalliseksi täytäntöönpanoa koskevaksi lainsäädännöksi. E-evidence-asetuksella ((EU) 2023/1543) ja e-evidence-direktiivillä ((EU) 2023/1544) säädetään sähköistä todistusaineistoa rikosasioissa koskevista eurooppalaisesta esittämismääräyksestä ja säilyttämismääräyksestä ja laillisten edustajien nimittämisestä sähköisen todistusaineiston keräämiseksi rikosasioissa. Oikeusministeriön hankkeessa valmistellulla lainsäädännöllä on yhteys muun muassa poliisilain 4 luvun 3 §:ään, Tullin rikostorjuntalain 2 luvun 14 §:ään ja Rajavartiolaitoksen henkilötietolain 20 §:ään, joita ehdotetaan muutettavaksi tässä esityksessä. 

11.1  Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen

Perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen mukaan lukien oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen (ks. esim. PeVL 6/2024 vp). Perusoikeusjärjestelmässä kysymys voi olla ääritapauksissa perustuslain 7 §:n mukaisen oikeuden henkilökohtaiseen turvallisuuteen suojaamisesta (PeVL 6/2024 vp, PeVL 99/2022 vp). Oikeudella henkilökohtaiseen turvallisuuteen korostetaan julkisen vallan positiivisia toimintavelvoitteita ihmisten suojaamiseksi rikoksilta ja muilta heihin kohdistuvilta oikeudenvastaisilta teoilta (ks. PeVL 44/1998 vp). Ehdotetussa sääntelyssä ei ole kyse pelkästään perusoikeusrajoituksista, vaan sääntelyn tavoitteet liittyvät myös perustuslain 7 §:n mukaisen henkilökohtaisen koskemattomuuden, vapauden ja turvallisuuden takaamiseen. 

Esityksessä ehdotetaan sääntelyä, jolla parannettaisiin poliisin mahdollisuuksia saada ja luovuttaa tietoja laissa säädettyjen tehtäviensä hoitamiseksi. Rajavartiolaitoksen, Tullin ja Puolustusvoimien sääntelyyn tehtävillä vastaavilla muutoksilla parannettaisiin niin ikään kyseisten viranomaisten mahdollisuuksia saada ja luovuttaa tietoja. Maahanmuuttohallinnon henkilötietolakiin tehtävillä muutoksilla parannettaisiin poliisin ja Maahanmuuttoviraston mahdollisuuksia vaihtaa etsintäkuulutettuja henkilöitä koskevia tietoja. Poliisin tehtävänä on poliisilain 1 luvun 1 §:n mukaan oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, kansallisen turvallisuuden suojaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisitoiminnan tavoitteiden saavuttaminen on yleisen yhteiskunnallisen intressin kannalta tärkeää. Perusoikeusjärjestelmässä kysymys on ääritapauksissa perustuslain 7 §:n mukaisen oikeuden henkilökohtaiseen turvallisuuteen suojaamisesta. Tällaisen vahvan intressin olemassaolon on perustuslakivaliokunnan mukaan yleensä katsottu muodostavan sellaisen perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävän syyn, joka valtiosääntöoikeudellisessa merkityksessä oikeuttaa perusoikeuden rajoittamisen, jos muutkin yleiset rajoittamisedellytykset ovat käsillä (ks. esim. PeVL 6/2024 vp, PeVL 99/2022 vp, PeVL 67/2010 vp, PeVL 5/1999 vp). 

11.2  Yksityiselämän ja henkilötietojen suoja

11.3  Säätämisjärjestyksen arviointi

Perustuslakivaliokunta on korostanut, että yksityiselämän suojan rajoituksella tulisi olla hyväksyttävä yhteiskunnallinen intressi ja rajoituksen tulisi olla oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään. Tämä merkitsee, että rajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. Perusoikeuden rajoittaminen on sallittua ainoastaan, jos tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Rajoitus ei saa mennä pidemmälle kuin on perusteltua ottaen huomioon rajoituksen taustalla olevan yhteiskunnallisen intressin painavuus suhteessa rajoitettavaan oikeushyvään (PeVM 25/1994 vp, ks. myös esimerkiksi PeVL 56/2014 vp ja PeVL 18/2013 vp). Esityksessä ehdotetun tietojen saantia ja luovuttamista koskevan sääntelyn on edellä todetuin perustein arvioitu olevan välttämätön ja oikeasuhtainen toimenpide ottaen huomioon ehdotusten taustalla olevien tavoitteiden painavuus suhteessa rajoitettavaan perusoikeuteen.  

Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. 

Hallitus pitää kuitenkin suotavana, että perustuslakivaliokunta antaisi asiasta lausunnon, koska esitys sisältää salassa pidettävien henkilötietojen luovuttamiseen liittyvää sääntelyä, joka on merkityksellistä perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että poliisilaki on tyypillisesti sellainen säädös, joka voi herkästi joutua ristiriitaan kansalaisten perusoikeuksien, varsinkin klassisten vapausoikeuksien kanssa (PeVL 15/1994 vp ja PeVL 67/2010 vp). Esityksen valmistelussa on noussut esiin kysymyksiä ehdotettujen perusoikeusrajoitusten välttämättömyydestä, oikeasuhtaisuudesta, täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta.