1.1
Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
1 §.Lain soveltamisala. Opetus- ja kulttuuritoimen hallinnonalalla ei ole omaa lainsäädäntöä koskien maksujen perimistä. Varhaiskasvatus on kuitenkin pääsääntöisesti maksullista, minkä vuoksi maksuista on tarpeen säätää lailla. Lakia sovellettaisiin kunnan järjestämään varhaiskasvatukseen. Maksun suuruutta säännellään lailla silloin, jos varhaiskasvatus järjestetään päiväkodissa tai perhepäivähoidossa. Muusta kunnan järjestämästä varhaiskasvatuksesta tai kunnan tilapäisesti järjestämästä varhaiskasvatuksesta voidaan periä kunnan päättämä maksu. Lain tarkoittamaa muuta kunnan järjestämää varhaiskasvatusta on niin kutsuttu avoin varhaiskasvatus, esimerkiksi leikki- tai kerhotoiminta, jota voidaan järjestää myös päiväkodeissa tai muussa soveltuvassa tilassa.
Laki ei koskisi yksityisesti järjestettävää varhaiskasvatusta. Mikäli kunta järjestää varhaiskasvatuksen ostopalveluna ostamalla lapsen tarvitseman varhaiskasvatuksen yksityiseltä palvelun tuottajalta, peritään varhaiskasvatuksesta tämän lain mukaan määräytyvä maksu. Muussa tapauksessa yksityinen palveluntuottaja määrittelee itse järjestämänsä varhaiskasvatuksen hinnan ja palvelun tuottaja saa toimintaan Kansaneläkelaitoksen myöntämän yksityisen hoidon tuen. Mikäli kunta järjestäisi varhaiskasvatusta antamalla asiakkaalle lakiesityksen 15 §:ssä tarkoitetun palvelusetelin, päättää palvelun tuottaja itse varhaiskasvatuksesta perittävän hinnan. Tällöin asiakkaan maksettavaksi jää palvelun tuottajan päättämän hinnan ja palvelusetelin arvon välinen erotus. Laki ei myöskään koske perusopetuslain (628/1998) tarkoittamaa esiopetusta, koska esiopetus on maksutonta.
2 §.Määritelmät. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi laissa käytetyistä määritelmistä. Palvelun käyttäjällä tarkoitettaisiin varhaiskasvatuksessa olevaa lasta sekä lapsen ohella hänen kanssaan yhteistaloudessa eläviä vanhempia tai muita huoltajia. Perheellä tarkoitetaan yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliiton omaisissa olosuhteissa eläviä henkilöitä sekä molempien samassa taloudessa eläviä alaikäisiä lapsia. Kunnan järjestämällä varhaiskasvatuksella tarkoitettaisiin varhaiskasvatuslain 10 §:ssä säädetyillä tavoilla järjestettyä varhaiskasvatusta. Kunta voi järjestää varhaiskasvatusta itse, yhdessä muiden kuntien kanssa, olemalla jäsenenä toimintaa hoitavassa kuntayhtymässä, hankkimalla palveluja yksityiseltä tai julkiselta palvelujen tuottajalta tai antamalla palvelunkäyttäjälle sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain (569/2009) mukaisen palvelusetelin. Toimintavuodella tarkoitettaisiin kunkin vuoden elokuun alusta alkavaa ja seuraavan vuoden heinäkuun loppuun asti kestävää ajanjaksoa. Kokoaikaisella varhaiskasvatuksella tarkoitettaisiin vähintään 35 tuntia viikossa annettavaa varhaiskasvatusta. Vastaavasti osa-aikaisella varhaiskasvatuksella tarkoitettaisiin alle 35 tuntia viikossa annettavaa varhaiskasvatusta.
Käsitteet vastaavat pääosin voimassa olevaa lainsäädäntöä. Palvelun käyttäjän ja perheen määritelmät ovat tällä hetkellä asiakasmaksuasetuksen 2 §:ssä. Kokopäiväisestä ja osapäiväisestä varhaiskasvatuksesta säädetään voimassa olevan lasten päivähoidosta annetun asetuksen 4 §:ssä. Asetuksen 4 §:n mukaan osapäivähoidossa lapsen hoitoaika saa jatkua enintään 5 tunnin ajan päivässä. Kokopäivähoidossa lapsen hoitoaika saa yleensä jatkua enintään 10 tuntia vuorokaudessa. Asetuksen säännös hoidon rajaamisesta pääsääntöisesti enintään 10 tuntiin vuorokaudessa on tarkoitettu suojaamaan lasta liian pitkiltä hoitopäiviltä eikä sitä varsinaisesti ole tarkoitettu käytettäväksi hoidosta perittävän maksun perusteena. Esityksessä ehdotetaan käytettäväksi kokopäiväisen tai osapäiväisen varhaiskasvatuksen sijaan termiä kokoaikainen tai osa-aikainen varhaiskasvatus. Varhaiskasvatuslain 11 a §:n mukaan lapsella on oikeus saada varhaiskasvatusta vähintään 20 tuntia viikossa. Laissa ei määritellä, kuinka nuo 20 tuntia tulee käyttää. On mahdollista, että lapsi on varhaiskasvatuksessa päivittäin neljän tunnin ajan, mutta on myös mahdollista jakaa tuntimäärä esimerkiksi kolmelle tai neljälle päivälle viikossa. Käyttämällä termejä kokoaikainen ja osa-aikainen voidaan varhaiskasvatusta järjestettäessä vastata paremmin perheiden tarpeisiin. Muilta osin käsitteiden määritteleminen pykälässä esitetyllä tavalla vastaa voimassa olevia säännöksiä eikä muuta toimintakäytäntöä. Vuorohoidossa lapsen aika varhaiskasvatuksessa voi ylittää kymmenen tuntia vuorokaudessa, mutta maksuna ei kuitenkaan voida periä kokopäiväisestä varhaiskasvatuksesta säädettyä määrää enempää. Vuorohoidossa lapsen varhaiskasvatusaika voi myös vaihdella esimerkiksi niin, että joinain viikkoina aika ylittää 20 tuntia ja joinain vastaavasti alittaa 20 tuntia.
3 §.Maksun enimmäismäärä. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi maksun enimmäismäärästä. Kokoaikaisen ja osa-aikaisen varhaiskasvatuksen maksusta sekä sisaruksilta perittävien maksujen määräytymisestä ehdotetaan säädettäväksi lain 5—8 §:ssä. Näissä tapauksissa laissa ehdotetaan säädettäväksi varhaiskasvatuksesta perittävät enimmäismaksut, jotka määrättäisiin perheen maksukyvyn mukaan. Muusta kunnan järjestämästä varhaiskasvatuksesta, kuten esimerkiksi kerhotoiminnasta tai kunnan tilapäisesti antaman varhaiskasvatuksen maksusta ei laissa säädettäisi tarkemmin. Maksun suuruus ei kuitenkaan näissäkään tapauksissa saa olla suurempi, kuin palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen. Pykälän sisältö vastaa asiakasmaksulain lain 2 §:ää.
4 §.Kuukausimaksu ja sen periminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi kuukausimaksusta ja sen perimisestä. Päiväkoti- ja perhepäivähoidossa järjestettävästä varhaiskasvatuksesta voitaisiin määrätä kuukausimaksu. Maksu voitaisiin pääsäännön mukaan periä korkeintaan 11 kalenterikuukaudelta toimintavuoden aikana. Pykälä mahdollistaisi edelleen maksun perimisen myös 12 kalenterikuukaudelta. Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa toimintavuoden kaikkina kuukausina ja lapsi on poissa varhaiskasvatuksesta toimintavuoden aikana muusta syystä kuin sairauden vuoksi enintään kolme neljäsosaa kuukausimaksun perusteena olevien kuukausittaisten varhaiskasvatuspäivien määrästä, voidaan maksu periä 12 kuukaudelta. Poissaolopäiviä laskettaessa otetaan huomioon etukäteen ilmoitetut poissaolot. Esimerkiksi jos lapsi on varhaiskasvatuksessa viitenä päivänä viikossa, voitaisiin 12. kuukauden maksu periä tämän mukaisesti silloin, kun lapsi on toimintavuoden aikana poissa varhaiskasvatuksesta 15 päivää tai vähemmän.
Säännös kuukausimaksun perimisestä 12 kuukaudelta lisättiin lakiin vuoden 2000 alusta lukien ja sen soveltaminen on käytännössä jäänyt vähäiseksi. Säännöksen soveltaminen edellyttäisi, että jokaisen lapsen poissaoloja seurattaisiin koko vuoden ajalta. Osa kunnista onkin tehnyt päätöksen luopua säännöksen mahdollistamasta 12 kuukauden maksun perimisestä, koska vuositason seuranta on osoittautunut hankalaksi. Pääsääntöisesti kuukausimaksu peritään siten 11 kuukaudelta myös niissä tapauksissa, että lapsi olisi varhaiskasvatuksessa 12 kuukauden aikana. Koska hallituksen esityksen tavoitteena ei ole heikentää kuntien mahdollisuutta niin halutessaan periä maksu 12 kuukaudelta, on säännös sisällytetty pykälään samansisältöisenä kuin se on asiakasmaksulain 7 a §:n 1 momentissa.
Mikäli lapsen varhaiskasvatus alkaa tai loppuu kesken kalenterikuukauden, maksu määrättäisiin toteutuneen varhaiskasvatusajan mukaan kuukausimaksua alhaisempana. Pykälän säännökset ovat samansisältöiset kuin voimassa olevan asiakasmaksulain 7 a §:n 1 ja 8 momentti. Pykälä ei muuttaisi voimassa olevaa käytäntöä.
Pykälän 4 momentin mukaan maksu määrättäisiin täysinä euroina. Maksut pyöristettäisiin täysiksi euroiksi tavanomaisten pyöristyssääntöjen mukaisesti siten, että 0,5 pyöristetään ylöspäin.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin maksun perimisestä niissä tilanteissa, joissa lapsen huoltajat asuvat erillään. Mikäli huoltajat asuvat eri osoitteissa mutta lapsi olisi varhaiskasvatuksessa vain yhden kunnan alueella, määrättäisiin lapsesta vain yksi hoitomaksu, joka perustuisi sen vanhemman tuloihin, jonka luona lapsella olisi kotipaikka. Jos taas huoltajat asuisivat eri kuntien alueella ja lapsen huolto olisi järjestetty molempien vanhempien luona esimerkiksi vuoroviikoin ja siihen liittyen myös varhaiskasvatus olisi järjestetty kahden eri kunnan alueella, olisi varhaiskasvatuksesta määrättävä maksu erikseen kummassakin kunnassa. Näissä tilanteissa maksu olisi määrättävä varhaiskasvatuspäivien lukumäärän perusteella, jotta maksurasitus ei muodostuisi kaksinkertaiseksi. Perheiden kannalta olisi toivottavaa, että kunnat määräisivät maksut siten, ettei maksurasitus nousisi suuremmaksi kuin niissä tilanteissa, joissa varhaiskasvatus järjestetään vain yhden kunnan alueella. Käytännössä monet kunnat toimivatkin näin. Voimassa olevassa laissa ei ole säännöksiä eroperheiden lasten varhaiskasvatuksen maksujen järjestämisestä, ja käytännössä maksuista on jouduttu aina erikseen sopimaan. Lisäämällä asiaa koskevat säännökset lakiin voidaan turvata yhdenmukainen käytäntö eri kunnissa.
5 §.Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksu. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksun määräytymisestä. Kuukausimaksu saisi esityksen mukaan olla enintään perheen koon mukaan määräytyvän maksuprosentin osoittama euromäärä vähimmäistulorajan ylittävästä kuukausitulosta. Mikäli hakija ei ilmoita perheen tuloja, voitaisiin varhaiskasvatuksesta määrätä 7 §:n mukainen enimmäismaksu.
Maksu määräytyisi perheen koon ja tulojen perusteella. Mikäli perheen koko olisi suurempi kuin kuusi, korotettaisiin taulukossa olevaa maksun määräämisen perusteena olevaa tulorajaa 138 eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta. Järjestelmä vastaa muutoin voimassa olevaa asiakasmaksulain 7 a §:ää, mutta pykälässä olevia tulorajoja ja maksuprosentteja on tarkistettu 2—3 –henkisten perheiden osalta.
Pienimmän maksun tulorajoja on kahden ja kolmen hengen perheiden osalta korotettu. Tämä vaikuttaa ennen kaikkea yksinhuoltajien mutta myös pienituloisten yhden lapsen ja kahden aikuisen perheiden maksuja alentavasti. Tätä kautta parannetaan yksinhuoltajien ja pienituloisten perheiden kannustimia ottaa työtä vastaan. Hallitusohjelman tavoitteen mukaisesta maksutulojen korottamisesta on luovuttu. Maksujen muutoksia ja niiden vaikutuksia on käsitelty edellä yleisperusteluissa kohdassa 4.1 Taloudelliset vaikutukset ja kohdassa 4.4 Vaikutukset lapsiin ja lapsiperheisiin.
Laissa määritellyt maksut ovat enimmäismaksuja, joita kunta voi periä. Pykälä ei estä maksujen perimistä esimerkiksi tuntiperusteisesti sen mukaan, kuinka paljon lapsi tosiasiallisesti on mukana varhaiskasvatuksessa. Kuntien luomia hyviä varhaiskasvatusaikaan suhteutettuja, esimerkiksi tuntiperusteisia asiakasmaksumalleja voidaan edelleen käyttää. Olennaista on, että 5 ja 6 §:n mukaan määräytyviä enimmäismaksuja ei ylitetä.
6 §.Osa-aikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksu. Pykälässä säädettäisiin osa-aikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksusta. Mikäli lapsi olisi varhaiskasvatuksessa keskimäärin korkeintaan 20 tuntia viikoittain, voisi kuukausimaksu olla enintään 60 prosenttia 5 §:n mukaan määräytyvän kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksusta. Osa varhaiskasvatuksen järjestämisen aiheuttamista kuluista on kiinteitä ja siten riippumattomia lapsen varhaiskasvatusajasta. Lisäksi 20 tuntia on kokopäiväisestä 35 tunnista lähes 60 prosenttia. Sen vuoksi esityksessä ehdotetaan, että maksu korkeintaan 20 tunnin osalta olisi 60 prosenttia kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksusta. Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa keskimäärin vähintään 35 tuntia viikoittain, voitaisiin kuukausimaksuna periä kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksu. Mikäli lapsi olisi varhaiskasvatuksessa keskimäärin enemmän kuin 20 tuntia, mutta alle 35 tuntia viikoittain, kunnan tulee periä varhaiskasvatusaikaan suhteutettu maksu.
Vuorotyötä tekevällä vanhemmalla saattaa olla yhden viikon aikana tarvetta varhaiskasvatukselle esimerkiksi 25 tunnin ajan ja seuraavalla viikolla vain kymmenen tunnin ajan. Jos lapsen keskimääräinen varhaiskasvatusaika olisi kuukauden tasoitusjakson aikana keskimäärin korkeintaan 20 tuntia viikossa, laskettaisiin varhaiskasvatusmaksu siten, että se olisi enintään 60 prosenttia kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksusta. Koska laissa säädetään kuukausimaksusta, olisi näissä tilanteissa perusteltua käyttää kuukautta tasoitusjaksona. Varhaiskasvatusaika perustuu kuitenkin aina ennalta sovittuun aikaan.
Varhaiskasvatuksen maksua alentavana tekijänä on otettava huomioon myös osallistuminen perusopetuslain mukaiseen maksuttomaan esiopetukseen. Maksua voidaan periä vain niiltä tunneilta, jotka lapsi viettää varhaiskasvatuksessa esiopetuksen lisäksi. Mikäli lapsi olisi varhaiskasvatuksessa esiopetuksen lisäksi enemmän kuin 20 tuntia viikossa, on tämä otettava huomioon maksua määrättäessä ja näissä tilanteissa maksu olisi enemmän kuin 60 prosenttia kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksusta. Toisaalta pykälässä säädetty velvoite ottaa maksuton esiopetus maksua alentavana tekijänä huomioon tarkoittaisi käytännössä sitä, ettei esiopetuksessa olevalta lapselta voida koskaan periä 5 §:n mukaan määräytyvää kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksua. Tällä on käytännössä merkitystä erityisesti vuorohoidossa olevien lasten kannalta. Vuorohoidossa lapsen varhaiskasvatuksessa viettämä aikaa nousee herkästi yli viikoittaisen 35 tunnin. Jos lapsi on esiopetuksessa, ei häneltä kuitenkaan voida näissäkään tilanteissa periä 5 §:n mukaan määräytyvää kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksua vaan esiopetukseen osallistuminen tulee huomioida maksua alentavana tekijänä.
Voimassa olevan päivähoitoasetuksen 4 §:n mukaan osapäivähoidoksi määritellään hoito, joka jatkuu enintään viisi tuntia. Koska lapsen subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen on rajattu elokuun alusta 2016 lukien siten, että lapsella on subjektiivinen oikeus saada varhaiskasvatusta 20 tuntia viikossa, on tarkoituksenmukaista säädellä myös maksuista siten, että osa-aikaisen varhaiskasvatuksen maksun raja on 20 tuntia viikossa. Kun varhaiskasvatuslainsäädännön kokonaisuudistusta jatketaan, päivähoitoasetuksessa olevat säännökset on tarpeen arvioida. Siinä yhteydessä on harkittava, onko tarpeen yhdenmukaistaa osa-aikaista varhaiskasvatusta koskevat termit ja määrittelyt.
7 §.Varhaiskasvatuksen enimmäismaksu ja pienin perittävä maksu. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi varhaiskasvatuksessa perittävästä enimmäismaksusta ja pienimmästä perittävästä maksusta. Ehdotetun pykälän mukaan maksu kokoaikaisessa varhaiskasvatuksessa voisi olla perheen ensimmäisen lapsen osalta enintään 290 euroa kuukaudessa. Mikäli varhaiskasvatuksesta perittävä lapsikohtainen maksu olisi pienempi kuin 27 euroa, maksua ei perittäisi lainkaan. Säännös on sekä pienimmän että suurimman perittävän maksun osalta samansisältöinen kuin voimassa olevan asiakasmaksulain 7 a §:n 9 momentti.
8 §.Sisarusten maksun määräytyminen. Pykälässä säädettäisiin sisarusten maksun määräytymisestä. Mikäli samasta perheestä on useampia lapsia kunnan järjestämässä varhaiskasvatuksessa, voidaan nuorimmasta kokoaikaisessa varhaiskasvatuksessa olevasta lapsesta määrätä 5 §:n mukaan määräytyvä maksu. Ikäjärjestyksessä seuraavasta kokoaikaisessa varhaiskasvatuksessa olevasta lapsesta voitaisiin määrätä maksu, joka olisi 90 prosenttia nuorimman lapsen maksusta. Seuraavien lasten maksu olisi 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta. Ehdotus eroaa voimassa olevasta lainsäädännöstä lähinnä siinä, että maksu toisesta lapsesta olisi aina 90 prosenttia nuorimman lapsen maksusta. Voimassa olevassa laissa maksu on toisen lapsen osalta pääsääntöisesti sama kuin ensimmäisen lapsen osalta, kuitenkin enintään 261 euroa. Voimassa olevan lain säännös siten käytännössä suosii hyvätuloisia perheitä.
Kun säännöksen perusteella määrätään perheen toisen ja useamman lapsen maksua, käytetään määräytymisen perusteena aina nuorimman lapsen laskennallista kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksua. Myös siis niissä tilanteissa, joissa nuorin lapsi olisi vain osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa, määräytyisi seuraavien lasten maksu lähtien siitä olettamasta, että myös nuorin lapsi olisi kokoaikaisessa varhaiskasvatuksessa. Säännös on samansisältöinen kuin voimassa olevan asiakasmaksulain 7 a §:n 5 momentti.
9 §.Maksun periminen poissaolon ajalta. Asiakkaalle määrätty kuukausittainen maksu perittäisiin pääsääntöisesti myös lapsen tilapäisen poissaolon ajalta. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta pääsääntöön. Jos lapsi olisi sairautensa vuoksi poissa varhaiskasvatuksesta yli kymmenen päivää kalenterikuukaudessa, maksuna perittäisiin puolet säädetystä kuukausimaksusta. Mikäli sairaudesta johtuva poissaolo kestäisi koko kalenterikuukauden, maksua ei perittäisi lainkaan.
Maksua ei myöskään perittäisi niiltä päiviltä, joina lapsi on poissa varhaiskasvatuksesta varhaiskasvatuslain 11 a §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla sairausvakuutuslain (1224/2004) 9 luvun 7 §:ssä tarkoitettujen isyysrahajaksojen ajan. Jos lapsi olisi muusta syystä, esimerkiksi perheen lomasta johtuen poissa varhaiskasvatuksesta koko kalenterikuukauden maksuna perittäisiin puolet kuukausimaksusta.
Ehdotetun pykälän sisältö edellä mainituilta osin vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuasetuksen 32 §:n 3 momenttia. Voimassa olevan asetuksen 4 momentissa säädetään lasten päivähoidosta perittävän maksun ja muiden tilapäisen poissaolon ajalta järjestettyjen sosiaalipalvelujen maksun yhteensovittamisesta. Asetuksen mukaan tilanteissa, joissa lapsi on tilapäisesti poissa päivähoidosta ja päivähoidon maksu maksetaan, ei tilapäisen poissaolon johdosta järjestetyistä muista sosiaalipalveluista peritä maksua. Käytännössä kyseessä voisi olla tilanne, joissa perheelle järjestetään esimerkiksi kotipalvelua. Tällöin päivähoidon maksu peritään, mutta kotipalvelusta maksua ei perittäisi.
Kun varhaiskasvatuksen hallinnonalasiirto sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön toteutettiin vuoden 2013 alusta lukien, varhaiskasvatus lakkasi olemasta sosiaalipalvelu. Kun varhaiskasvatuksen maksuista jatkossa säädetään erillisellä lailla, ei varhaiskasvatuksen maksun yhteensovittamisesta sosiaalipalvelujen maksujen kanssa voida säätää nyt esitettävällä lailla. Varhaiskasvatuksesta perittävän maksun mahdollinen huomioon ottaminen sosiaalipalvelujen maksuissa on huomioitava kehitettäessä sosiaali- ja terveydenhuollon maksujärjestelmää.
10 §.Peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuksesta perittävä maksu. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuksesta perittävästä maksusta. Jos lapsen vanhemmat tai muut huoltajat eivät ottaisi vastaan lapselle haettua ja myönnettyä paikkaa varhaiskasvatukseen eikä sitä olisi peruttu ennen päätöksen mukaisen varhaiskasvatuksen alkamista, lapsen vanhemmilta tai huoltajilta voitaisiin säännöksen mukaan periä puolet tämän lain mukaan määräytyvästä kuukausimaksusta. Säännös vastaa sisällöltään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuasetuksen 25 §:n 2 momenttia. Ehdotettu säännös ei muuttaisi nykyistä käytäntöä.
Pykälän 2 momentin mukaan maksusta voitaisiin periä puolet myös silloin, jos lapselle on varattu varhaiskasvatuspaikka myös vanhemman loman ajaksi, mutta turhaan varattua paikkaa ei peruuteta kunnan ilmoittamalla tavalla etukäteen. Kunta olisi oikeutettu perimään puolet tämän lain mukaisesta minimimaksusta myös niissä tapauksissa, että lapsi kuuluu niin kutsuttuun nollamaksuluokkaan. Säännöksellä on erityisesti merkitystä kesälomakaudella, jolloin vanhemmat usein pitävät pitkiä lomia. Säännöksen tavoitteena on estää sitä, että perheet varaavat lapselle varhaiskasvatuspaikan kesäloman ajaksi, mutta eivät peruuta sitä, vaikka eivät käytäkään paikkaa. Tästä aiheutuu kunnille taloudellisia menetyksiä, koska esimerkiksi henkilöstö joudutaan mitoittamaan sen mukaan kuin lapsia on ilmoitettu varhaiskasvatukseen. Lisäämällä lakiin säännös, joka mahdollistaa maksun perimisen peruuttamatta jätetyissä tilanteissa voidaan aikaansaada säästöjä ilman, että varhaiskasvatuksen laatu tai lasten oikeus varhaiskasvatukseen vaarantuu.
11 §.Varhaiskasvatuksen maksun määräämisen perusteena olevat tulot. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi varhaiskasvatuksen maksun määräämisen perusteena olevista tuloista. Pykälän 1 momentin mukaan perheen tuloina otettaisiin huomioon lapsen, hänen vanhemman tai muun huoltajan sekä näiden kanssa yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävän henkilön veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot. Lasten tulot otetaan huomioon vain sen lapsen osalta, joka on palvelun käyttäjä. Toisin sanoen kaikkien perheen lasten tuloja ei otettaisi huomioon perheen tuloina. Pääsäännön mukaan huomioon otettaisiin kaikki säännölliset ja jatkuvat tulot. Päivärahat ja kilometrikorvaukset ovat kulukorvauksia eikä niitä siten oteta tuloina huomioon. Varallisuutta ei otettaisi huomioon muutoin kuin sen tuoton osalta. Sen sijaan lomarahat otettaisiin huomioon ansiotuloina. Mikäli kuukausittaiset tulot vaihtelevat, otettaisiin kuukausitulona huomioon viimeksi kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo. Säännös on samansisältöinen kuin voimassa oleva asiakasmaksulain 10 a §:n 1 momentti.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin metsätulon huomioon ottamisesta. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin niistä tuloista, joita ei otettaisi huomioon. Näitä ovat lukuisat sosiaaliturvaetuudet, kuten muun muassa lapsilisä, asumistuki, sotilasavustus, opintoraha, aikuiskoulutustuki, opintotuen asumislisä sekä toimeentulotukena maksettava toimintaraha ja matkakorvaus. Tulojen vähennyksenä otettaisiin pykälän 4 momentin mukaisesti suoritetut elatusavut ja tosiasiallisista perhesuhteista johtuvat muut vastaavat kustannukset sekä kiinteistön luovutuksen yhteydessä pidätetty rahana suoritettava etuus eli syytinki. Laissa ei tarkemmin määritellä, mitä tosiasiallisilla perhesuhteista johtuvilla kustannuksilla tarkoitetaan, mutta säännös antaa kunnille mahdollisuuden ottaa yksittäistapauksissa huomioon myös sellaisia perhesuhteisiin liittyviä menoja, joita ei ole lakiin kirjoitettu auki. Tällaisia saattaisivat esimerkiksi olla kustannukset tai osa niistä, jotka syntyvät siitä, että perheessä joudutaan esimerkiksi työn vuoksi pitämään kotia kahdella paikkakunnalla. Tällaisten tekijöiden huomioiminen on kuitenkin kunnan vapaassa harkinnassa.
Pykälän 4 momentin mukaan maksu määrättäisiin sen maksamisajankohdan tilannetta vastaavaksi joko todettavissa olevien tai arvioitujen tulojen perusteella. Etenkin yrittäjien, freelance ja muiden epäsäännöllistä keikkatyötä tekevien kohdalla tulot joudutaan arvioimaan. Pykäläehdotus on kokonaisuudessaan samansisältöinen kuin asiakasmaksulain 10 a §, joten käytäntö maksun määräämisen perusteena käytettävien tulojen osalta ei muuttuisi.
12 §.Maksun määrääminen toistaiseksi ja maksun tarkistaminen. Varhaiskasvatuksesta määrätty maksu määrättäisiin toistaiseksi. Maksua olisi kuitenkin säännöksen mukaan tarkistettava, mikäli perheen maksukyky olisi olennaisesti muuttunut esimerkiksi työttömyyden tai muun vastaavan seikan johdosta. Maksu olisi tarkistettava myös, mikäli maksua määrättäessä huomioon otettavat perheen olosuhteet ovat muuttuneet. Perheen olosuhteet voivat muuttua esimerkiksi avioeron tai työttömyyden johdosta tai perheen kokoonpanon muutoin muuttuessa. Maksu olisi tarkistettava myös, mikäli maksu osoittautuisi virheelliseksi. Maksua olisi tarkistettava myös, kun varhaiskasvatuslain 11 a §:ssä säädetyssä lapsen varhaiskasvatusoikeuden laajuudessa tapahtuisi muutoksia.
Siinä tapauksessa, että maksun määräämistä koskeva päätös perustuisi lapsen vanhempien tai muiden huoltajien antamiin virheellisiin tietoihin, maksu voitaisiin oikaista takautuvasti enintään vuoden ajalta. Tältä osin päätöksen korjaamista koskeva menettely täydentäisi hallintolain (434/2003) 8 luvun säännöksiä päätöksessä olevan virheen korjaamisesta. Säännös suojaa palvelun käyttäjän asemaa kohtuuttoman suurilta maksujen palautuksilta. Vaikka hallintolaki sinänsä yksistäänkin antaa mahdollisuuden virheellisen päätöksen korjaamiseen, ei lapsiperheiden asemaa esitetä heikennettäväksi tältä osin poistamalla tämä suojasäännös. Mikäli maksun määräämistä koskeva päätös olisi virheellinen kunnan tekemän virheen vuoksi, olisi päätös korjattava noudattaen hallintolain 8 luvun säännöksiä päätöksessä olevan virheen korjaamisesta. Pykäläehdotus ei muuttaisi nykyistä käytäntöä.
Varhaiskasvatuksen maksupäätös on aina lapsikohtainen. Mikäli lapsen vanhemmat asuvat erillään, mutta samassa kunnassa, tehdään varhaiskasvatuksen osalta kuitenkin vain yksi päätös 4 §:n mukaisesti. Tällaisessa tilanteessa maksu määräytyisi sen vanhemman tulojen mukaan, jonka luona lapsella on kotipaikka. Vanhemmat sopivat keskenään varhaiskasvatuksesta perityn maksun jakamisesta tai huomioon ottamisesta muutoin esimerkiksi elatusavussa. Mikäli vanhemmat asuvat eri kunnissa ja lapsella on varhaiskasvatuspaikka molemmissa kunnissa, on lapselle tehtävä kaksi eri maksupäätöstä 4 §:n mukaisesti.
13 §.Maksun perimättä jättäminen ja alentaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi maksun perimättä jättämisestä ja alentamisessa tietyissä tilanteissa. Pykälän mukaan varhaiskasvatuksesta määrätty maksu olisi jätettävä perimättä tai sitä olisi alennettava siltä osin, kuin maksun periminen vaarantaisi palvelun käyttäjän tai perheen toimeen tulon edellytyksiä tai palvelun käyttäjän lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista. Säännös vastaa sisällöllisesti voimassa olevan asiakasmaksulain 11 §:n 1 momenttia.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain 11 §:n 2 momentin mukaan muitakin kuin 1 momentissa tarkoitettuja maksuja voidaan jättää perimättä tai alentaa tai maksuja voidaan alentaa tai jättää perimättä, jos siihen on syytä huollolliset näkökohdat huomioon ottaen. Säännös on tarpeellinen, koska asiakasmaksulaki on yleislaki, joka säätelee maksua yleisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Koska nyt ehdotettavaa lakia sovellettaisiin vain varhaiskasvatuksen maksuihin, ei 2 momentissa oleva säännös muiden maksujen alentamisesta ole tarpeen. Mainittu 2 momentti on joka tapauksessa edelleen voimassa asiakasmaksulaissa, joten mikäli sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja olisi tarpeen alentaa tai jättää perimättä, se voisi tapahtua voimassa olevan lain perusteella. Sen vuoksi puheena oleva 2 momentti on jätetty esityksestä pois.
Toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 1 §:n mukaan toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Koska kyseessä on viimesijainen tuki, olisi ensisijaisesti toimittava niin, että palvelun käyttäjän ja perheen maksukykyyn vaikuttavia muita maksuja, kuten varhaiskasvatuksen maksuja, jätettäisiin perimättä tai niitä alennettaisiin. Ehdotettu säännös ei muuttaisi nykyistä käytäntöä, mutta toimeentulotuen viimesijaisuudesta säätäminen laissa turvaisi asiakkaan asemaa.
14 §.Ostopalvelu ja palveluseteli. Pykälässä säädettäisiin maksun määräämisestä ostopalvelutilanteissa sekä palvelusetelin arvon määräytymisestä. Varhaiskasvatusta voidaan järjestää myös varhaiskasvatuslain 10 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla myös ostopalveluna. Tällöin kyseessä olisi kunnan ostopalveluna järjestämä palvelu, josta perittäisiin samat maksut kuin kunnan itse järjestämästä vastaavasta varhaiskasvatuksesta.
Varhaiskasvatuksesta annetun lain 10 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan varhaiskasvatusta voidaan järjestää myös antamalla asiakkaalle palveluseteli. Koska opetustoimen hallinnonalalla ei ole omaa palveluseteliä koskevaa lainsäädäntöä, sovelletaan palvelusetelin käyttöön sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annettua lakia. Mikäli varhaiskasvatus järjestettäisiin palvelusetelillä, ei kunta saisi periä varhaiskasvatuksesta tässä laissa säädettyä maksua, vaan asiakas maksaisi palvelun tuottajalle palvelusetelin ja varhaiskasvatuksesta perityn maksun erotuksen. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi, että palvelusetelin arvoa määrittäessä, olisi otettava huomioon, mitä palvelusetelistä annetun lain 7 ja 8 §:ssä säädetään.
15 §.Muulta kuin Suomessa asuvalta perittävä maksu. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi maksun perimisestä muulta kuin Suomessa asuvalta. Muulta kuin Suomessa asuvalta voitaisiin periä enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen maksu, jollei Suomea sitovasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta aiheudu. Käytännössä tämä voisi koskea EU- ja ETA-maiden ulkopuolella asuvia, myös Suomen kansalaisia.
Pykälä voisi tulla sovellettavaksi esimerkiksi tilanteessa, jossa ulkomailla naimisissa oleva vanhempi viettää lomaa Suomessa. Perhe voi haluta lapselle varhaiskasvatuspaikan ennen kaikkea siksi, että lapsi voisi oppia suomen kieltä. Käytännössä on myös tullut esiin perheitä, jotka asuvat osan vuodesta Suomessa ja osan vuodesta esimerkiksi Venäjällä. Jos perheellä ei ole kotikuntalain (201/1994) tarkoittamaa kotikuntaa Suomessa, kunta ei pääsääntöisesti ole velvollinen järjestämään lapselle varhaiskasvatusta. Velvollisuus järjestää varhaiskasvatusta muulle kuin kunnan asukkaalle on vain varhaiskasvatuslain 4 §:n 3 momentin tarkoittamissa kiireellisissä tilanteissa tai olosuhteiden muuten niin vaatiessa. Jos kunta kuitenkin varhaiskasvatuksen järjestää, se voisi pykälän mukaisesti periä maksusta enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruisen maksun, jollei kansainvälisistä sopimuksista muuta aiheudu.
Säännös on vastaavan sisältöinen kuin asiakasmaksulain 13 § ja asiakasmaksuasetuksen 24 §. Toisin kuin sosiaali- ja terveydenhuollossa, säännöksellä ei ole suurta merkitystä varhaiskasvatuksessa, koska tilanteet, joissa muu kuin Suomessa asuva henkilö olisi varhaiskasvatuspalvelun tarpeessa, ovat kohtuullisen harvinaisia.
16 §.Maksujen ja tulorajojen sitominen indeksiin. Pykälän mukaan 5 §:n 2 momentissa tarkoitettujen tulorajojen euromäärät sekä 5 §:n 3 momentissa tarkoitettu euromäärä tarkistettaisiin yleisen ansiotasoindeksin muutoksen mukaisesti. Lain 7 §:ssä tarkoitetun varhaiskasvatuksen enimmäismaksun ja pienimmän perittävän maksun euromäärä tarkistettaisiin opetustoimen hintaindeksin mukaisesti. Tarkistukset tehtäisiin joka toinen vuosi ja indeksillä tarkistetut euromäärät tulisivat voimaan tarkistusvuotta seuraavan vuoden elokuun 1 päivänä. Laskennassa käytettäisiin indeksiä, jossa vuoden 2010 indeksipisteluku on merkitty luvulla 100. Indeksimuutos muodostuu tarkistusvuotta edeltävän vuoden indeksiluvun ja siitä kaksi vuotta aiemman vuoden indeksiluvun osamäärästä. Indeksin mukainen euromäärä pyöristetään lähimpään euroon.
Esimerkiksi vuonna 2017 tehtävä ja 1.8.2018 voimaan tuleva indeksitarkistus perustuisi indeksimuutokseen, joka muodostuu vuoden 2016 indeksipisteluvun ja vuoden 2014 indeksipisteluvun osamäärästä. Tilastokeskuksen julkisten menojen hintaindeksi muodostuu eri tehtäväalueista, joista varhaiskasvatuksen enimmäismaksun ja pienimmän perittävän maksun hintaindeksinä huomioidaan kuntataloutta koskeva opetustoimen hintaindeksi. Opetustoimen hintaindeksissä vuosi 2010 toimii pohjavuotena eli vuoden 2010 indeksipisteluku on merkitty luvulla 100. Vastaavasti tulorajojen tarkistuksessa indeksipisteluvut saadaan Tilastokeskuksen ansiotasoindeksistä, jossa vuosi 2010 toimii pohjavuotena eli vuoden 2010 indeksipisteluku on merkitty luvulla 100.
Indeksillä tarkistetut euromäärät julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa kunkin tarkistusvuoden marraskuun aikana. Lakiesityksen 5 ja 7 §:n euromäärissä on huomioitu vuoden 1.8.2016 indeksitarkistus, joten tämän lain mukaan indeksitarkistus tehdään seuraavan kerran vuoden 2017 marraskuussa ja näin tarkistetut määrät tulevat voimaan elokuussa 2018.
Säännös on pääosin samansisältöinen kuin voimassa oleva asiakasmaksulain 7 a §:n 6 ja 11 momentti, joten indeksitarkistusten tekeminen esitetyllä tavalla ei muuttaisi nykyistä käytäntöä. Varhaiskasvatuksen hallinnonalasiirron myötä varhaiskasvatuksen kustannukset kuuluvat jatkossa julkisten menojen hintaindeksissä opetustoimeen, kun kustannukset ovat tähän asti sisältyneet indeksissä sosiaali- ja terveystoimen alle. Muutoksesta johtuen varhaiskasvatusmaksujen euromäärät sidotaan jatkossa opetustoimen hintaindeksiin. Tulorajat sidotaan nykylainsäädännön mukaisesti yleiseen ansiotasoindeksiin.
17 §.Viranomaisten tiedonsaantioikeus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi viranomaisen tiedonsaantioikeudesta varhaiskasvatuksen maksua määrättäessä. Pykälän 1 momentin mukaan valtion ja kunnan viranomainen sekä muu julkisoikeudellinen yhteisö, Kansaneläkelaitos, Eläketurvakeskus, eläkesäätiö ja muu eläkelaitos, vakuutuslaitos, työnantaja sekä työttömyyskassa olisivat velvollisia varhaiskasvatuksen tehtäviä hoitavan viranomaisen pyynnöstä antamaan maksutta ja salassapitosäännösten estämättä kaikki hallussaan olevat palvelun käyttäjän ja hänen perheensä taloudellista asemaa koskevat maksun suuruuteen olennaisesti vaikuttavat tiedot ja selvitykset, jotka ovat viranomaiselle tässä laissa säädetyn maksun määräämiseksi tai viranomaiselle annettujen tietojen tarkistamiseksi välttämättömiä.
Pykälän 2 momentissa velvollisuus luovuttaa tietoja ulotettaisiin myös rahalaitoksiin niissä tilanteissa, joissa varhaiskasvatuksen tehtäviä hoitava viranomainen ei olisi saanut riittäviä tietoja ja selvityksiä 1 momentissa mainituilta tahoilta ja jos olisi syytä epäillä palvelun käyttäjän, hänen perheensä tai heidän laillisen edustajansa antamien tietojen riittävyyttä tai luotettavuutta. Pyyntö tulisi esittää kirjallisena rahalaitokselle. Pyynnön esittämistä koskevan päätöksen olisi oikeutettu tekemään varhaiskasvatuslain 11 d §:ssä tarkoitetun toimielimen määräämä viranhaltija. Ennen rahalaitokselle tehtävää pyyntöä olisi asiasta annettava tieto palvelun käyttäjälle. Säännös on vastaavan sisältöinen kuin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) 20 §.
Voimassa olevassa laissa on vastaavankaltainen tietojen luovuttamista koskeva säännös asiakasmaksulain 14 a §:ssä. Sen jälkeen kun lasten päivähoito siirrettiin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle, ei lasten päivähoitoa ole voitu pitää enää sosiaalipalveluna. Lasten päivähoitoon ja nykyisin varhaiskasvatukseen on kuitenkin väliaikaisesti sovellettu sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä, muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulakia. Näin ollen myös viranomaisten tiedonsaantioikeus on määräytynyt sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja koskevan lainsäädännön mukaisesti. Voimassa olevaan asiakasmaksulain 14 a §:ään verrattuna tietojen luovutukseen velvoitettujen piiriä on supistettu jättämällä siitä pois huoltotoimintaa sekä terveyden- ja sairaanhoitotoimintaa harjoittava yhteisö tai toimintayksikkö. Koska säännöksen tavoitteena on saada maksun määräämisen perusteeksi välttämättömät tiedot palvelun käyttäjän ja hänen perheensä taloudellisesta asemasta, on tietojen luovutukseen velvoitettujen piiriä perusteltua supistaa koskemaan vain niitä tahoja, joilla on hallussaan nimenomaan näitä tietoja.
Pykälän 1 momentissa rajattaisiin tietojen ja selvitysten luovuttaminen vain niihin palvelun käyttäjän ja hänen perheensä taloudellista asemaa koskeviin tietoihin, jotka ovat viranomaiselle maksun määräämiseksi välttämättömiä. Tietoja tulisi luovuttaa myös viranomaiselle annettujen tietojen tarkistamista varten. Salassa pidettävien tietojen saaminen maksun määräämisen yhteydessä on tärkeää viranomaiselle varhaiskasvatuslaissa säädetyn tehtävän hoitamiseksi. Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön varallisuudesta, ovat viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n salassa pidettäviä. Viranomainen voi saman lain 26 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla antaa salassa pidettävästä asiakirjasta tiedon vain, jos tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on laissa erikseen säädetty. Sen vuoksi asiasta on tarpeen jatkossakin säätää laissa.
Myös pankkisalaisuuden rikkominen ehdotetaan säänneltäväksi nykyistä tarkemmin. Pankki olisi velvollinen luovuttamaan tietoa vain, mikäli 1 momentissa mainituista tahoilta ei saataisi riittäviä tietoja. Lisäksi edellytettäisiin, että on perusteltua aihetta epäillä viranomaiselle annettujen tietojen riittävyyttä tai luotettavuutta. Tällaiseen epäilyyn voisi olla perusteita esimerkiksi silloin, kun palvelun käyttäjän ja perheen olosuhteet ja elämäntapa näyttävät olevan voimakkaasti ristiriidassa ilmoitettujen tietojen kanssa. Pankkitietojen hankkiminen ei siten olisi rutiiniluonteinen toimenpide vaan poikkeuksellinen toimi. Pyyntö pankkitietojen saamiseksi olisi aina esitettävä kirjallisesti. Lisäksi päätöksen pyynnön tekemisestä voisi tehdä vain varhaiskasvatuksesta vastaavan kunnallisen toimielimen määräämä varhaiskasvatuksen viranhaltija. Pyynnön keskittäminen määrätyille varhaiskasvatuksen viranhaltijoille turvaisi asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun. Ehdotettu säännös on voimassa olevaa lakia tarkkarajaisempi ja suojaisi palvelun käyttäjän ja hänen perheensä yksityisyyttä ja erityisesti pankkisalaisuutta nykyistä paremmin.
Tietojen luovuttaminen tapahtuisi maksutta ja se voisi pykälän 2 momentin mukaisesti tapahtua myös sähköisesti, kuten nykyisinkin. Tämä ei muuttaisi voimassa olevaa käytäntöä.
18 §.Viivästyskorko. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi maksun viivästyskorosta. Mikäli varhaiskasvatuksesta määrättyä maksua ei olisi suoritettu eräpäivänä, voitaisiin vuotuista viivästyskorkoa periä eräpäivästä lukien enintään korkolain (633/1982) 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. Mainitun lainkohdan mukaan velan maksun viivästyessä velallisen on maksettava viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa, joka on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko. Lain 12 §:ssä viitataan Euroopan keskuspankin soveltamaan korkoon. Säännös vastaa nykyistä käytäntöä sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen kanssa.
Pykälän 2 momentin mukaan viivästyskoron maksamisen perusteena oleva eräpäivä voisi olla aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräämisen perusteena olevan palvelun saamisesta. Säännös on samansisältöinen kuin voimassa oleva asiakasmaksulain 16 §. Tältä osin käytäntö pysyisi siten entisellään.
19 §.Maksun ulosotto. Pykälässä säädettäisiin varhaiskasvatuksesta perityn maksun ulosottamisesta. Varhaiskasvatuksesta tässä laissa säädetty maksu ja siitä perittävä viivästyskorko olisivat suoraan ulosottokelpoisia siten kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään. Vastaava periaate koskee myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja, joten tältä osin säännös vastaa voimassa olevaa lainsäädäntöä.
20 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädetäisiin muutoksenhausta maksupäätöstä koskevissa asioissa. Säännös on vastaavansisältöinen kuin voimassa oleva asiakasmaksulain 15 § eikä säännös siten muuttaisi voimassa olevaa käytäntöä. Maksun tehneen viranhaltijan päätökseen ei olisi mahdollista hakea valittamalla muutosta vaan päätökseen tyytymättömän olisi saatettava asia varhaiskasvatuslain 11 d §:ssä tarkoitetun toimielimen käsiteltäväksi. Vaatimus päätöksen oikaisemisesta olisi tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun maksuvelvollinen sai päätöksestä tiedon.
Edellä mainitun toimielimen päätökseen haettaisiin muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta. Valitus tehtäisiin hallintolainkäyttölain (586/1996) mukaisesti. Valitus voitaisiin valitusaikana antaa myös päätöksen tehneelle toimielimelle, jonka olisi toimitettava se oman lausuntonsa ohella hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeuden päätökseen voisi hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntäisi valitusluvan. Lupa olisi myönnettävä ainoastaan, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Säännös on samansisältöinen kuin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja koskevan asiakasmaksulain 15 §.
21 §.Voimaantulo. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki ja muut esitykseen sisältyvät lait ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2017.
Tämän lain 5 §:n 2 ja 3 momentissa sekä 7 §:ssä säädetyt euromäärät tarkistetaan ensimmäisen kerran 16 §:n mukaisesti vuoden 2017 lopussa.